Kekseliäitä

Yhellen Lukkarillen tapahtu, kirkon kukkarolla Jumalan Palveluksen alla kollektia kootessaan, että tiuku putosi kukkaron varresta. Joku toinen olis tästä paljonkin ällämöistynyt; mut tämä muita viisaamp Lukkari kulki, kauan arvelemata, eespäin, ja tiuvun asemesta, kukkarota puistellessansa, huutaa tinnitti: pingin pingin, pingin pingin, pingin pingin. (Turun Wiikko-Sanomat 8.1.1820)

Kerran osti yksi mies hevosen 25 riikintalerilla, sillä ehdolla, että hänen kohta piti maksamaan 15 riksiä ja jäämään velkaa ne 10. Jonkun ajaan perästä vaati myyjä ne 10 riksiä. Mutta ostaja sanoi: Eikö meidän puheemme ollut se, että minun piti jäämään velkaa ne 10 riikintaleria? Jos minä siis nyt maksaisin net niin minä tekisin vastoin meidän puhettamme. (Turun Wiikko-Sanomat 22.7.1826)

Yksi mies löysi valkosen nenäliinan kirkossa ja pani sen Altari pöydälle, että omistajan piti sen siitä saamaan. Toinen, joka tämän näki, kävi sen sieltä ottamaan, sanoen, että hänen vaimonsa oli kadottanut sen. Kotio tultuansa kertoi hän vaimollensa, millä kurilla hän oli saanut nenäliinan. Että vaimo oli vähän rehellisempi kuin mies, sanoi hän: Voi sinua jumalatoinda! mitä elet sinä tehnyt? Etkös tiedä, että se joka ei täällä takasin anna mitä hän ottaa, ei myöskän tule ijankaikkiseen elämään? Mies vastasi : O! että minä taitasin sinuakin takasin antaa, niin olisin minä onnellinen ei ainoastaan täällä, vaan myös tulevaisessa elämässä. (Turun Wiikko-Sanomat 26.2.1825)

Yksi lain oppinut lupasi opettaa yhelle talonpojalle sen konstin, että hän riidoissa oikeuden edessä voittaisi, jos hän nimittän tahtois antaa hänelle sataa tukaatia. Koska talonpoika tämän oli luvannut, sanoi lain oppinut koko konstin olevan sen "että hän vaan aina kieltää" ja vaati nyt ne luvatut tukaatit; mutta talonpoika, joka nyt oli oppinut konstin, kielsi millonkaan luvanneensa hänelle mitään. (Turun Wiikko-Sanomat 16.9.1826)

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat Karl Janssonin maalauksista Kolehtia lasketaan (1874) ja Sakariston ovella (1874).

Lyhyitä juttuja

Köyhä rukoili usein almua rikkaalta, vaan ei saanut muuta kuin toria. Vihdoin kun rikkaan toinen jalka tuli kipiäksi, niin hän ainoi kerjäläiselle jotakin, että hän pikemmin tulis terveeksi. Mutta kerjäläinen rukoili Jumalata, että rikkaan toinenki jalka tulis kipiäksi, jonka kautta toinen käsikin tulis laupiaksi ja anteliaksi.

Kuin Fursti kerran vaatei kahdenkertaista tiuntia alammaisiltansa, vastaisit he: Sillä ehdolla me annamme, että Teidän Furstillinen Armonne toimittaa meille kahdenkertaisen elon pelloistamme.

Yksi Korprali pyysi ja sai Kapteniltansa permissionin kahdeksi kuukaudeksi. Hän läksi pois ja oli teillänsä kahdeksantoistakymmentä viikkoa. Palattuansa uhkais Kapteni rankaista häntä, mutta hän varjeli itsensä sillä että hän luuli joka kuukaudessa olevan 9 viikkoa; koska hänen palkkansa maksettiin sen räkninkin jälkeen.

Upsieri, joka oli sotatappeluksessa ollut, ylpeili siitä paljo, ja kuin häntä kysyttiin, mitä hän siinä oli matkaan saattanut? vastais hän: jo, minä löin jalaan poikki yhdeltä — miksette lyönet pikemmin päätä? sanoi toinen. Sillä se oli ennen jo poishakattu, vastais upsieri.

Roua, jolla oli oppinut mies, joka alati oli kirjain keskellä huonessansa, sanoi kerran hänelle: minä toivoisin olevani kirjan, epäilemätä rakastaisit sinä minua silloin enämmin. Niin totta, sanoi mies, jos pikemmin olisit almanakka, niin saisin minä joka vuosi uuden 4:llä killiinkillä.

Jutut: Turun Wiikko-Sanomat 30.7.1831
Kuva: Daniel Nyblinin mv-valokuva Albert Edelfeltin maalauksesta Veräjällä (1889)

Puhumattomat

Yhtä sanantuottajaa kuttuivat muutamat Tutentit päivälliselle, saahaksensa tietä kaikellaisia kotoasioita. Miehellä oli kova nälkä, ja hän vastais atrioitessa heidän kysymyksiinsä ei paljo muuta, kuin: Se on jo täältä kuollut: Se on jo tämän mailman vaivoista päässyt.
Tutentit ihmettelivät niin monen sillä vähällä ajaalla kuollen heidän syntymäpaikassansa. Mutta tarpeeksi syötyänsä, sanoi sanantuottaja: Hyvät Herrani! niin kauvan kuin minulla oli nälkä, olit kaikki, joista kysyttiin, kuollet; mutta nyt ovat he taas eläviin tullet.
(Turun Wiikko-Sanomat 24.10.1829)

Matkamies, väsynyt pitkästä reisusta ja viluttunut, tuli majahuoneesen, ja siellä kokoonnui hänen ympärillensä paljo joutilasta väkeä jotka vainoit häntä kysymyksillä, jos jotakin uutta kuuluis. Reisavainen vastais siivosti ettei mitän erinomaista hänen tietensä ollut tapahtunut, jota hän olis kertoa tainut mutta ei se kelvannut tälle väelle, sillä heillä oli aina uusia kysymyksiä tallella heidän halukkaisuudessansa.
Vihdoin sanoi matkamies: nyt johtuu yhtähyvin jotakin mieleeni. Viimeisessä Kaupunkissa, kusta minä tulen, on nimittäin äsken kiinniotettu puoli tusinaa vallattomia, jotka ovat harjoittanet vallan tavattoman petoksen, kuin myös saattaa maksaa heidän hengensä.
"Petoksen!" huusit nämät kokoontunet joutilat ilossansa siitä sanomasta kuin nyt oli virvoittava heitä. "No sanokaspa pian millisen petoksen?"
"Ne konnat, sanoi reisaavainen varsin vakaasti, ovat tänä talvena kuivannet lunta uunin päällä ja myynet sitä ihmisille suolasta" — Tämän perästä ei yksikän häntä enä kysynyt.
(Turun Wiikko-Sanomat 8.1.1831)

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat Adolf Beckerin maalauksesta Iltapäivä maalla (1887) ja Albert Gebhardin maalauksesta Tuvassa (1902).

Kaksi valtiopäivämiestä vuodelta 1800

Sarjassa miehiä, joista en ole koskaan kuullut: kauppaneuvos Erik Solitander. Hänet oli maalattu vuoden 1800 paikkeilla ja maalauksesta otti mv-valokuvan Daniel Nyblin.

Kuvan metatiedoista selviää elinvuodet 1750?-1822. Hiskistä löytyy sopiva kuolema Porvoosta 1.1.1822, Erikin viimeinen osoite oli Staden 4 qv. N:o 7.

Uutta elämänkertaa Erik ei tarvitse, asiallisen oloinen löytyy Kansallisbiografian talousvaikuttajista. Sen "hauskin" fakta oli alareunassa: "Porvoon kaupungin edustaja porvarissäädyssä valtiopäivillä Norrköpingissä 1800."

Toim. huom. Tämä teksti on odottanut julkaisemistaan niin kauan, että Talousvaikuttajien biografiat on ehditty laittaa lukkojen taakse. Lukot ovat puolestaan avautuneet SLS:n julkaisusta Biografiskt lexikon för Finland, joka ei kerro Erikistä, mutta kylläkin porvoolaisesta Johan Solitanderista, joka lienee samaa sukua.

Tästä nimittäin palasi mieleen Anbytarforum-löytö, joka ei koskaan päässyt idealistoilta tänne blogiin ja ehti jo listoista tulla poistetuksi. Lähes kymmenen vuotta sitten Harry Blomberg oli paikallisesta sanomalehdestä kirjannut suomalaisten valtiopäivämiesten saapumisia ja majoittumisia. Näyte:

Ankomne resande tisdagen 4 mars.
(Capit.) Kapten Armfelt från Åbo med betjänt hos skomakare Tollsten.
(Capit.) Kapten Pryts med betjänt från Åbo, hos (capit.) kapten Björk.
Rådman Keckman från Uleåborg, hos traktör Eklundh.
Löjtnanten Ållongren från Finland, hos färgare Rydbergs änka.
Riksdagsbönderna J. eller I. Nylin från Nylands län och And. Matsson från Åboland, hos stadsbetjent Engwist.
Överinspektören Palm från Finland, hos bagare Rehnström.
Handlaren Sawona (finne?), hos bryggare Hultman.
Riksdagsmännen Isac Nilsson Mustapasta från Boyatala (Vojatala?), I. eller J. Mattawanie från Neimis, Bengt Pettersson Laurikain från S:t Michells socken och Eric Tapanimäki från Vasa län, hos nålmåkare Elgstrands änka.
Professor Tengström från Åbo, hos kakelugnsmakare Ljungqwist.
Ur NT, måndagen 10 mars 1800.

Blomberg oli myös poiminut esiin kuvitusta ja pätkän Wacklinin muistelmista, joissa kerrottiin Oulun seudun edustajasta samaisilla valtiopäivillä (suomennettuna, Project Gutenberg):

Norrköpingin valtiopäivillä v. 1800 tuli Pikkarainen herrainpäivämieheksi. Motala-virran koski tämän kaupungin luona kehotti rohkean koskenlaskijan koettamaan tätäkin, josta hänen osaksensa tuli yleinen ihmetteleminen. Rakentamassansa venheessä laski hän kuninkaallisen perheen, monen vieraan ja lukemattoman katselija-joukon nähden kevyessä veneessänsä Motala-koskesta.

Näiltä herrainpäiviltä kotio tullessaan oli Pikkaraisella kaksi kunniarahaa rinnassa. Oltuaan v. 1808 Porvoon valtiopäivillä, antoi hänelle keisari Aleksander kolmannen kultaisen punaisessa rihmassa kaulassa kannettavan.

Matti Pikkarainen Oulunsalosta mainitaan talonpoikien valtiopäiväedustajien listassa, joka on edelleen SSS:n sivuilla. Muita säätyjä ei listattuna missään?

Palkittuja opettajia vuonna 1911

"Suutarinleski Sofie Karolina Gröning Tenholasta, synt. 1832 ja neljäkymmentä vuotta hiljaisuudessa toiminut pienokaisten alkuopettajana;"

"Nauvon meripitäjässä asuva 77 vuotias itsellisnainen Helena Grandell joka jo 25 v. ikäisestä tähän saakka on uskollisesti työskennellyt lastenopettajana;"

"Laivurintytär Edla Karolina Holm (synt. 1838) Inkoon Bjursin kylästä, lapsista saakka rampa, aikaisista nuoruudesta tähän asti uupumaton kotiseutunsa lasten opettaja;"

"Mäkitupalaisen leski Maria Yrjöntytär Kujanpää Ikaalisten Kurkela kylästä, synt. 1842, hänkin yli 50 vuotta toiminut palkattoman lastenopettatajan raskaassa, mutta siunausrikkaassa työssä;"

"Itsellisnainen Kreeta Juhontytär Vakkolan kylästä Askulassa, missä jo kauan ennen kierto- ja kansakouluja opettanut lapsukaisia; itse jo 81 vuoden ikäinen ja hyvin virkavapautensa ja kunniapalkinnon ansainnut."

"Torpanmies Heikki Savolainen (synt. 1839) Nilsiän Halunasta, kuudettakymmentä vuotta häärinyt lasten alkuopetuksessa, sen lisäksi pyhäkoulun ja virsikanteleen soiton opettajana;"

"Kyläkoulunopettaja Amanda Maria Haglund, 68 vuoden ikäinen neljänkymmenen vuoden kuluessa ohjannut pienen Getan serakunnan melkein koko nykyisen sukupolven opin teille ja sillä ansainnut armoa koko Ahvenanmaalla."

Tekstilainaukset: Helsingin Sanomat 14.1.1911
Tunnelmakuvana Daniel Nyblinin mv-valokuva Albert Edelfeltin maalauksesta Kalastamassa
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

Palkitut opettajat vuonna 1904

"Henrik Johan Fontell, lastenopettaja Korsnääsin Moikipään kylässä, synt. 1816. Hän on kykynsä mukaan opettanut lapsille lukua ja kristinoppia Moikipään ja Korsbäkin kylissä. Samalla on hän pitänyt pyhäkoulua ja sunnuntaiaamusin koonnut kyläläiset laulamaan virsiä ja lukemaan päivän evankeliumia. Viime vuosina ei hän, vuoteen omana ollen, ole jaksanut tätä työtänsä jatkaa. Hän on köyhä mutta ei kuitenkaan ole tahtonut seurakuntaa rasittaa köyhänapua pyytämällä."

"Ulriika Matintytär, itsellinen Hattulan Kosken kylästä, syntynyt 1817. Noin 50 vuotta on hän opettanut seudun lapsille lukutaitoa saamatta kunnalta tai koulupiiriltä minkäänlaista palkkaa. Hänen opettamansa lapset on huomattu kansakouluun tullessaan erittäin hyviksi lukijoiksi."

Ilmeisesti tarkoitettu Kosken kylässä mylläri Matts Jacobssonin ja Hedvig Eliasdotterin 26.10.1817 syntynyttä tytärtä, joka asui Kosken kylässä koko elämänsä muutaman vuoden Hämeenlinnan jaksoa lukuunottamatta. Ulrica ei mennyt naimisiin, mutta sai pojan Henrik vuonna 1849. (RK 1812-1818, 1819-1825, 1826-1832, 1834-1840, 1841-1854, 1855-1861, 1862-1868, 1869-1875, 1879-1889 s. 231, 1890-1899 s. 213)

"Bror Lars Stenbäck, synt. Rautalammilla 1820, sai valtakirjan koulumestarin ja kirkonvartijan toimiin siellä v. 1839. Mainittuja toimia hän on huolellisesti hoitanut aina vuoteen 1900, jolloin hän korkean ikänsä tähden erosi niistä. Nykyään elää hän varsin köyhänä."

Sursillin sukutaulun mukaan Bror Lars oli Rautalammin lukkarin poika.

Tekstilainaukset: Suomalainen Wirallinen Lehti 15.1.1904
Tunnelmakuva: Daniel Nyblinin mv-valokuva Hjalmar Munsterhjelmin maalauksesta Hämeestä
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

Palkittuja opettajia vuonna 1903

"Neiti Elisabet Lindman Raahessa, synt. 29 p. toukok. 1821.
Vuoden 1843:n vaiheilla perusti neiti Lindman Raaheen ensimmäisen suomalaisen käsityökoulun työkansaa varten. Tätä koulua hän piti yhtämittaa 24 vuotta ja siinä annettiin opetusta katekismuksessa, raamatunhistoriassa, maantieteessä ja käsitöissä, jonka ohessa hän myös opetti yksityisiä oppilaita. Palkkio, jonka hän tästä työstänsä sai, oli hyllin vahäinen. Kun sitten kaupunki perusti uudemmanaikaisen koulun, niin neiti L:n koulu sai väistyä uudemman tieltä ja tuo 82 vuoden ikäinen opettajatar saa viettää vanhuutensa päiviä sangen niukoissa oloissa."

Helena Holappan verkkojulkaisun Mamsellikoulusta mamsellipukuun − raahelaisten tyttöjen ja naisten käsitöitä 1800-luvulta nykypäivään (25.3.2013) mukaan Raahen kaupunkiseurakunnan köyhemmän väestön tytöille tarkoitettu koulu perustettiin Sofia Lybeckerin lahjoituksella. Se aloitti toimintansa vuonna 1844 ja perustajan toivomuksen mukaan opettajina olivat merimies Lindmanin tyttäret, niin kauan kuin jaksoivat. Palkittua Elisabetia oli edeltänyt sisarensa Susanna ja koulussa opetti myös nuorin sisar Katarina. 

"Torpparinleski Anna Katarina Dahlsten Mynämäen Karjalassa, synt. 6 p. tammik. 1823.
Aivan nuoresta alkaen on Anna Dahlsten kaiken ikänsä omassa kodissaan pitänyt pientenlastenkoulua ja tehnyt sen aina hyvällä menestyksellä eläen itse köyhyydessä ja huomaamattomuudessa. Näin on hän vaatimattomuudessa pitkän elämänsä aikana paljon hyvää vaikuttanut, monta hyvää siementä kylvänyt."

Anna Katarinan vanhemmat olivat itsellinen Johan Johansson ja Lovisa Mattsdotter. Hän oli mennyt 12.12.1852 naimisiin torppari Michel Dahlstenin kanssa.

"Sotilaan leski Leena Juhontytär Kuula Orihvedellä, synt. 4 p. helmik. 1830.
23:lta ikävuodeltaan alkaen on Leena Kuula omaa etuaan katsomatta suurella uhrautuvaisuudella ja menestyksellä jakanut yksityisesti opetusta seurakunnan lapsille sisäluvussa ja uskonnossa. Hänen opetustansa saaneiden luku nousee jo satoihin. Nykyään kärsii tämä kovan työn suorittanut opettaja aineellisessa suhteessa puutetta."

"Lena Sofia Adams Munsalassa, synt. 20 p. elok. 1830.
30—40 vuotta on Lena Adams työskennellyt lastenopettajana Munsalassa. Lämpimänä kristittynä ei hän ole tyytynyt ainoastaan oppilasten tietoja kartuttamaan, vaan on myös aina koettanut kasvattaa heistä tosikristittyjä kansalaisia. Vanhuuden ja sairauden tähden on hän viime vuosina ollut kykenemätön siunauksesta rikasta työtänsä jatkamaan, jonka lisäksi hän kärsii aineellista puutetta. "

Tekstilainaukset: Rauman Lehti 17.1.1903
Tunnelmakuva: Daniel Nyblinin mv-valokuva Eero Järnefeltin maalauksesta Lehmisavu (1891)
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

Palkittuja opettajia vuonna 1902

"Mattias Smedberg synt helmik. 20 p. 1817. S. alotti opetusuransa Turussa v. 1848. Sittemmin työskenteli hän pitäjän koulunopettajana Ikaalisissa v. v. 1850—1863. Porissa, jonne hän sen jälkeen siirtyi (v. v. 1863— 1890), hän varsinaisen opetustoimensa ohella oli vankien opettajana 22 vuotta, josta ajasta puolet ilman palkkaa. Eläen itse köyhyydessä ja huomaamattomassa asemassa on hän näin pitkän vaikutuskautensa aikana paljon hyvää hiljaisuudessa aikaansaanut."

Verkon sukupuun mukaan Smedberg syntyi Raumalla ja kuoli Porissa 2.4.1909. Hän oli 22.10.1848 mennyt Hämeenkyröstä käsin Karkussa naimisiin ollessaan "Bell-Lancaster Lärare Candidat". Morsian oli pappilan taloudenhoitaja Anna Maria Tapperman. Heille syntyi lapsia Ikaalisissa vuosina 1849-1857. Leskeydyttyään Smedberg meni Porissa 23.1.1870 naimisiin puutarhamestarin tyttären Eugenia Gustava Kristina Holmbergin kanssa. Tämä kuoli 2.9.1872 ja seuraavan vaimon Hulda Maria Qvickin kanssa Smedberg sai lapsia Porissa vuosina 1879-1891.

Ainakin ensimmäisestä avioliitosta 6.6.1851 syntynyt Elisabet-tytär lähti isänsä jäljille. Hän kuoli Porissa kansakoulunopettajattarena 13.9.1895.

"Liisa Jaakontytär Jussila, synt. syysk. 16p. 1817. Vähänkyrön pitäjän Tapoilan kylässä on Liisa Jussila toiminut pikkukoulun opettajana v. v. 1860—1892. Innolla ja hyvällä menestyksellä on hän tämän toimensa täyttänyt kylläkin vähäpätöisestä palkasta ja elää nyt vanhuksena puutteessa ja köyhyydessä."

"Matti Puhakka, synt. huhtik. 29 p. 1826. Matti Puhakka on Kontiolahden pitäjän Puson kylässä uutterasti ja väsymättä yli 40 vuotta toiminut pyhäkoulunopettajana ja siellä edistänyt suuresti nuorison lukutaitoa eikä ole koskaan tästä työstään saanut mitään palkkaa. Nyt vanhaksi tultuaan hänkin kärsii aineellista puutetta."

Matts Puhakka oli syntynyt Kontiolahdella talonpoika Johan Puhakan ja Kreetta Kärkkäisen pojaksi. Hän avioitui 25.4.1847 Anna Liisa Nuutisen kanssa. He ovat tilattomien joukossa rippikirjassa 1871-1876 ja Matts leskenä rippikirjassa 1877-1884 kahden tyttären ja pojan kanssa.

Tekstilainaukset: Päivälehti 14.1.1902
Tunnelmakuva: Daniel Nyblinin mv-valokuva Arvid Liljelundin maalauksesta Valmistelu kirkkomatkalle (1872)
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

Leikkeitä kadonneista maalauksista

Yllä näkyvä leike sanomalehdestä The evening telegraph 13.1.1870 on ollut tallessa odottamassa lisätietoa, jota ei ole ilmaantunut. Rubensin maalaus löytynyt syrjäisestä kirkosta? Hufvudstadsbladetin digitoiduilta sivuilta "Ei hakutuloksia".

Waasan lehdessä kerrottiin 21.7.1886 erikoisesta maalauksesta, jonka pelkään sittemmin kadonneen:

Patalan talossa Virtailla on kaksi vanhaa puotia, joista toisessa on vuosiluku 1690 ja toisessa 1772. Talon asuinrakennuksessa olevan salin seinissä on maalauksia, jotka kuvaavat puita ja kukkaköynöksiä harmaassa värissä. Maalausten mestarina ilmaisee eräs kirjoitus "Matti Johan P. P. W. 1792", joka lienee olut sama henkilö, joka on koristanut Virtain kirkon noilla nykyään ylitsemaalatuilla hirveillä helvettiä, viimeistä tuomiota j. m. s. kuvaavilla maalauksilla."

Suhteellisen harvinaista talonpoikaisten tilojen koristemaalaus lienee ollut? Maallisen koristetaiteen esimerkkinä 1700-luvulta mainitaan verkkosivulla Kansallismuseoon sijoitettu Jakkarilan sali.

Kirkkomaalauksista on enemmän tietoa, mukaan lukien tuhoutumiset. Waasan lehdessä 12.2.1887

Innostunut maalari. P:n pitäjän kirkossa oli viime-aikoihin asti suuri, sakariston seinän kokoinen, taitavan maalari Melilin-vainaan v. 1775 maalama taulu, joka kuvasi helvettiä ("pahaapaikkaa") ja taivasta. Edelliseen johti lavea tie, jolla oli paljo jalkamiehiä, ja tien suussa, "pahanpaikan" portissa, otti ihmisiä vastaan kauhea sarvipäinen, pitkäkynsinen ja hampainen pääpiru. Kun maalari oli sen kauhean kuvan saanut mielikuvitteensa ja ruvennut liidulla sen piirteitä vetelemään, oli piru itse kurkistanut maalarin olkapään ylitse ja sanonut: "jos tuota paha olenki, niin elä toki pahemmaksi maalaa". Maalari ei ollut voinut silmiänsä kääntää, sillä kuva olisi mennyt mielestä, oli vaan takakäteen sivaltanut sanoen: "mene h-tiin siitä mokoma!"

Ovatkohan Johan Wilhelm Murmanin vuonna 1862 näkemät taulut edelleen Tornion kirkossa tallella?

"Alttarikuorin sivuseinällä oli vielä kaksi viimeisen Englantilais-ranskalaissodan aikana kirkkoon lahjoitettua suurta taulua, nimittäin edesmenneen Keisarin ja Keisarinna-vainajan muotokuvat, öljyvärillä maalatut ja siis ulommaksi loistavammat kuin ne samamuotoiset pienet kivipiirtokuvat, jotka v. 1858 näjin Kalajoen kirkon perässä kahden puolen alttaria, juuri samalla paikalla, jossa muualla Pohjanmaan kirkoissa on Keisarien vakuutusvalat maan uskonnon ja perustuslakien pyhänä pitämisestä." (Kertomus tiedustusmatkasta Pohjanperällä, kesällä v. 1862)

Kirkkointeriööristä vielä:

• Suna, Henrika: Pyhän rajalla : kirkkomaan aita osana rakennettua kulttuuriympäristöä 
• Kutilainen, Joonatan: TURUN TUOMIOKIRKON KESKIAIKAISTEN RAUTA-AITOJEN RAKENNE JA VALMISTUSMENETELMÄT
• Gröhn, Tiina: Keskiajan ja reformaatioajan messukasukat sekä niiden kuva-aiheet : Suomessa säilyneet messukasukat 1300-luvulta vuoteen 1593
• Rajaniemi, Marja-Liisa: Vanhan testamentin kuva-aiheet pohjanmaan kirkkojen alttariseiniin liittyvissä maalauksissa 1740-luvun lopulta 1800-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle
• Eeva Maija Viljo: Savitaipaleen koulukunnan kahtamoiset
• Pollari, Krista : Seurakuntien arvo- ja taide-esineiden dokumentointi 
• Paula Mäkelä: Kaavin kirkon vanha taulumaalaus: Uusi attribuointi Mikael Toppeliuksen Ristiinnaulittujen sarjaan
• Jokinen, Jussi: Kiistelty kirkkotaide yhteiskunnan ilmapuntarina  - Tampereen tuomiokirkon freskoista ja Oriveden kirkon alttarireliefistä käytyjen keskustelujen yhteiskunnalliset ulottuvuudet
• Autio, Maija-Leena: Muutos Lammin kirkon interiöörissä 1918-20
• Ollikainen, Päivi: Kirkko harjulla : Alvar Aallon suunnitteleman Muuramen kirkon (1926-29) alkuperäinen interiööri ja sen kokemat muutostyöt

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva Arvid Liljelundin maalauksesta Arvostelu (1889)

Palkittuja opettajia 1901

"Lovisa Törnroos, kalastajanleski Kirkkonummella, synt. 1826, piti Helsingissä koulua 1847—1849. Sitten vuodelta 1850 viime aikoihin asti on hän etupäässä Kirkkonummella, mutta osaksi myös Espoossa pitänyt lasten koulua vähävaraisille. On ollut leskenä kolmekymmentä vuotta ja on hiljakkoin muuttanut tyttärensä luokse Ahvenanmaalle."  

"Jgfru: Anna Lovisa Skog" oli vihitty Helsingissä 31.12.1850 sulhasenaan "Koff:sjöm: Carl Ludv: Dannberg". Avioliitto on jäänyt hyvin lyhyeksi, sillä "Konstapels Enkan Anna Lovisa Dannberg" meni Kirkkonummen Danskarbyssä jo 30.11.1855 naimisiin kalastaja Carl Gustaf Törnroosin kanssa. Ilmeisesti samainen (ellei täysikaimansa) kalastaja kuoli 47-vuotiaana 27.6.1871.

Muutto Helsingistä Danskarbyhyn saa taustoistusta vilkaisemalla rippikirjaan 1849-55, jossa Danskarbyssä on useita Dannberg-nimisiä, mukaan lukien Lovisan mies ennen kuolemaansa vuonna 1854.

"Juho Nyberg, Karjalan Maajoen kylästä, ent. nahkuri, synt. 1828, on uutterasti opettanut pieniä lapsia lähes viisikymmentä vuotta ja viiden vuoden ajan ollut pyhäkoulun opettaja."

Pitäjännahkurina Juho Nyberg vihittiin Karjalan seurakunnassa 19.10.1862 avioliittoon Maria Andersdotterin kanssa.

"Karoliina Bergman, neitsyt, Oriveden kirkonkylästä, synt. 1829, on jo aikaisesta nuoruudestaan harjoittanut lasten opetusta, mutta säännöllisen koulun tapaan vuodesta 1883 etupäässä kotona, mutta osaksi myös vanhempien pyynnöstä kiertäen kylästä kylään Orivedellä, Eräjärvellä ja Ruovedellä ja vielä antaa opetusta yksityisten huonokykyisille lapsille. Viisi vuotta hänellä oli jonkinmoinen turvakoti, jonka oppilaat hänen tuli valmistaa maanviljeliöiksi, käsityöläisiksi j. n. e. Tehtävä oli kuitenkin hänelle vaikea ja vaikka hän nautti apua läänin kuvernööriltä sitä varten, niin asia meni huonosti ja taloudellisesti niin että hän yritykseen hävitti kaiken omaisuutensa."

Bergman ei ole paikkakunnalla unohtunut, vaan hänet on mainittu ainakin Annelin lukemassa pitäjäkuvauksessa.

"Matti Suorsa, torppari Piippolassa, synt. 1832, ollut pyhäkoulun opettajana vuodesta 1871 ja toiminut erinomaisella ahkeruudella ja innolla. Vanhuus ja katovuodet ovat hänen toimeentuloaan suuressa määrin heikontuneet."

Tekstilainaukset: Suomalainen Wirallinen Lehti 16.1.1901
Tunnelmakuva: Daniel Nyblinin mv-valokuva Robert Stigellin maalauksesta Kalastuspaikka Porkkalan luona (1891)
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto

Sairautta ja köyhyyttä

Daniel Nyblin on mv-valokuvannut Akseli Gallen-Kallelan maalauksen Rokonarpinen savolaispoika (1893), joka oikealla. Hän on siis selvinnyt isorokosta, jonka kuolleisuus jäi mieleeni taannoisesta rokotustietoiskusta.

Muuta sairaudesta (ja terveydestä)

• Kontturi, Saara-Maija: Parantajat ja tieteentekijät : piirilääkärit Ruotsin valtakunnassa 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun 
• Vuorinen, Heikki S.: Tautinen Suomi 1857-1865 
• Linnanmäki, Eila: Historian influenssapandemiat
• Kiilamaa, Krista: Virkistystä ja valistusta sairaille. Sairaalakirjastotoiminnan alku Suomessa ennen vuoden 1961 kirjastolakia 
• Inkinen, Karri: Seilin saaren arvoitus Verkko-opettajuuden oppimisprosessi ja sen tukeminen
• Kallio, Maarit: Tilaa hulluudelle. Pitkäniemen keskusmielisairaalan arkkitehtoninen muotoutuminen 1800-luvun lopulta 1910-luvulle 
• Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus, koskeva erinäisiin yleisiin lääninsairashuoneisin kuuluvia ylösottolaitoksia sairasmielisiä varten. (1882)
• Laine, Heidi: Mariasta on minäksi. Kerrottu minuus ja mielen sairaus Maria Vaaran omaelämäkerrallisissa teoksissa 
• Hirvonen, Helena: Suomalaisen psykiatriatieteen juuria etsimässä: psykiatria tieteenä ja käytäntönä 1800-luvulta vuoteen 1930
• Harjula, Minna: Terveyden jäljillä : Suomalainen terveyspolitiikka 1900-luvulla   
• Pölönen, Suvi: "Tulevaisuus tuntuu synkälle perheenhuoltajan sairastaessa" Perheeseen liittyvät kuvaukset kansanparantajalle vuosina 1938-1960 kirjoitetuissa kirjeissä
• Kilpeläinen, Markku: Terveyttä edistävän ravinnon puolesta : ravitsemusvalistus Terveydenhoitolehdessä vuosina 1934 - 1961

Ja köyhyydestä

• J. W. Rosenborg: Köyhyydestä ja Yleisestä Köyhäin-holhouksesta Suomessa.
• Hemming, Mia: Aatehistoriallinen tutkimus nälästä.
• Lintula, Tytti: Seurakunnan eläteistä elämässä selviytyjiksi : prosopografinen tutkimus Korpilahdella vuonna 1850 kasvattilapsiksi päätyneiden tutkittavien elämänkulusta ja elämässä selviytymisestä 
• Stark, Eija: Agraariköyhyyden muistot nykyhetkessä
• Satka, Mirja: Making social citizenship : conceptual practices from the Finnish poor law to professional social work 
• Riihelä, Marja; Sullström, Risto; Tuomala, Matti: Economic Poverty in Finland 1971 - 2004

Palkittuja opettajia vuonna 1896

"Sanna Wassberg, lastenopettaja Munsalan Harjulan kylässä. Hän on syntynyt v. 1827, on neljäkymmentä vuotta erittäin uskollisesti ja taitavasti, hyvällä menestyksellä vaikka köyhissä ja ahtaissa oloissa vaikuttanut lasten opettajana pienessä mökissään, jossa hänellä sitä paitsi on ollut kivuloinen tytär hoidettavana."

Sanna Wassberg oli syntynyt Munsalan kirkonkirjojen mukaan Monån kylässä sotilas Johan Abraham Vassbergin ja Brita Larsdotterin perheeseen 23.11.1827. Isä kuoli 5.3.1854. Sanna Wassberg meni 30.11.1856 naimisiin Harjuxin leski-isännän Johan Samuelssonin kanssa. Sannan siveellisyydessä on ollut sen verran puutetta, että vihkiminen tapahtui "utan skrud". (Pariskunta näkyy rippikirjassa 1854-60 f. 4 .) Palkintohakemuksen tekstin mukaan opetustoimi on alkanut tässä vaiheessa. Aviomies kuoli syytinkiläisenä 22.9.1865 ja Sannan äiti 16.5.1866. Sanna itse kuoli Munsalassa 11.11.1909 81-vuotiaana.

"Maija Kaisa Jernqvist, lastenopettaja Kangasalan Tursalossa, syntynyt 20 p. jouluk. 1828 litissä. Harjoitettuansa ensin muutamia vuosia lastenopetusta Tampereella ja sen lähipitäjissä, on hän jo kolmekymmentä vuotta vaikuttanut samassa toimessa Kangasalla, koskaan saamatta mitään vakituista palkkaa, tyytyen ainoastaan siihen pieneen maksoon, jonka on saanut oppilailtaan. Hänen merkityksensä mainitaan olleen erittäin suuren alkuaikoina, ennenkuin kiertokouluja vielä oli pitäjään perustettu, mutta senkin jälkeen on hän ollut tilaisuudessa tointansa jatkamaan, on voimiensa mukaan levittänyt kristillistä mieltä sekä oppilaisiinsa että kaikkialle, mihin hänen vaikutusvoimansa ulottuu."

Tekstilainaukset: 15.01.1896 Uusi Suometar (Samat esitetty Juha Vuorelan blogissa vuonna 2009)
Tunnelmakuva Daniel Nyblinin mv-valokuvaAlbert Edelfeltin maalauksesta Mansikoita (1890)
Tasuta: Tammikuun 14 p:vän rahasto

Lapsikuolleisuutta

En muista koskaan nähneeni yhtä vastenmielistä kansikuvaa kuin on Oiva Turpeisen viime vuonna ilmestyneessä tietokirjassa Kuppa - kuninkaan ja kerjäläisen vitsaus. Muutkin kirjan kuvat tekevät selväksi kupan eli syfiliksen jäljet. (Jotain vastaavaa voisi löytyä ruotsalaisesta Wunderkammer-kokoelmasta.)

Tekstistä selviää, että todennäköisesti taudinaiheuttajat olivat tulleet Kolumbuksen laivojen mukana Amerikasta. Kuppa levisi Europpassa hyvin nopeasti 1400-luvun lopulla ja saavutti Venäjän viimeistään 1499. Tallinnasta on maininta vuodelta 1497. Ruotsissa vuonna 1578 ilmestyneessä lääkärikirjassa todetaan taudin levinneen kaikkialle Eurooppaan. Tosiasiassa ei vielä Islantiin, mutta enemmän kuin todennäköisesti Suomeen jo paljon ennen kuin ensimmäinen säilynyt/löytynyt maininta vuodelta 1618.

Alkulukujen jälkeen Turpeinen keskittyy autonomian aikaan ja 1900-lukuun. Vain ohimennen hän mainitsee taudin tarttumisen vanhemmilta lapseen eikä ainakaan selauslukemani 1800-luvun kohdalla ollenkaan ilmiötä, joka jäi mieleen WDYTYA-jaksosta, jossa perheen lapsikuolleisuus selittyi vanhempien taudilla. Olen pitänyt silmät auki ja etsinyt vastaavaa tapausta Suomesta. Onnistumatta.

Yksi potentiaalinen tapaus oli Uudessa Suomettaren 18.8.1870 uutisessa:

Suomalaista hedelmällisyyttä. Mökkiläisen David Hietasen vaimo Maaningalla 44 vuoden vanha ollut naituna 22 vuotta, on synnyttänyt 28 lasta, joista ainoastansa 1 tyttö elää!

Hiski-haku Maaningalta tuottaa pitkän rivin Taavetti Hietasen lasten kasteita, kahdella eri vaimolla. Mainitusta iästä päätellen ilmoituksen vaimo oli Elisabeth Sutinen, joka on merkitty 39-vuotiaaksi vuonna 1865. Pariskunta löytyy Maaningan rippikirjasta 1843-1853 sivulta 302, jonne he ovat muuttaneet sivulta 321. Maaninkaan he ovat muuttaneet Kuopiosta vuonna 1849. Heidät oli vihitty 15.11.1846 Kuopion maaseurakunnassa eli sanomalehdessä aviovuodet eivät täysin stemmaa.

Lapsia (Kuopion msrk:n ja Maaningan kastetut ja haudatut, Hiski)

• Maria Lov: s. 3.9.1847
• ?Lisa s. ~1850  k. 20.6.1851
• Dödfödd Gosse 15.4.1852
• David (Nöddöpt af Modren och död oconfirmerad.) 14.4.1853
• Dödfödd Gosse 10.2.1854
• Dödfödd flicka 6.11.1854
• Dödfödd Gosse 6.8.1855
• Dödfödd flicka 12.6.1856
• Dödfödd flicka 25.6.1865

Eli ei löydy 28 kastetta eikä kuolinsyitäkään. Kupan sijaan voi todeta, että kaikkia nuorena kuolleita lapsia ei kirkonkirjoista löydy. Vaikka sanomalehden luvuissa olisi erhettäkin. (Saman olisi todennäköisesti voinut lukea Juha Itkosen artikkelista: Kuolleena syntynyt lapsi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjoissa 1694 - 2003). Toinen mahdollinen selitys on tottumukseni länsisuomalaisiin kirkonkirjoihin. Nimittäin SukuForumilla todettiin, että Itä-Suomessa voi hyvinkin puuttua puolet seurakunnan kasteista joltain vuodelta.

Daniel Nyblinin mv-valokuvaamana Fredrik Ahlstedtin maalaus Uudisasukkaan suru vuodelta 1892.

P. S. Päivän opinnäytelinkki meinasi unohtua. Aukee, Ranja: Vanhasta uuteen sosiaalilääketieteeseen. Suomalaisen sosiaalilääketieteen muotoutuminen 1800-luvun lopulta vuosituhannen vaihteeseen. 

Eläintarinoita

Kun herrat Impilahdella kerran joivat totia Pitkärannan kylässä, pyrki talon koira ulos ja päästettiin. Vähän ajan perästä pyrki se taaskin sisään, ja kun ovi avattiin livahti susi perästä ja hyökkäsi salin kautta kyökkiin. Ovi kun suljettiin, hyppeli susi raivoissaan vasten seiniä ja pyrki lasiovesta saliin. Tässä seisoivat herrat halko kädessä ja kolhivat sutta kunnes vihdoin pyssy hankittiin ja susi ammuttiin kyökkiin kuoliaaksi. Suden pää oli sitten ruununvouti Genetzillä kauan tallessa. Tästä on jo 20 vuotta.

Karhu-juttu Kuhmosta. Paavo Sallinen ampui karhua, ei osannut. Ei muuta kuin mies joutui sylitysten karhun kanssa painimaan ja likistyi lopussa sen kaulan alle. Näin ponnistellessaan vierivät he järveen, jonne karhu tukehtui ja niin pääsi mies vapaaksi. Tämä tapahtui 1840.

Maalta saatu lohi. Joku aika takaperin hyppäsi Noormarkun tehtaan alapuolella lohi aika matkan ilmaan ja laski taasen virtaan, vaan otti taasen uuden hypyn, joka johti niin, että kala kimposi kuivalle maalle. Maalla ei veden voimakkaalla kuninkaalla ollutkaan niin mahtavaa valtaa kuin ahtolan linnassa, vaan tuossa uudessa elementissä joutui hän vangiksi eräälle tapausta katselevalle kirjurille.

Käytännöllistä. Eräässä tehtaan koulussa Keski-Suomessa kuulutaan käytettävän patruunin tahdosta hänen suurta kahlekoiraansa järjestyksen ylläpitäjänä. Kun oppilaat eivät vaan siivosti istu alallaan, nousee se heti juhlallisesti seisomaan alkaen häristen näyttää julmia hampaitaan. Silloin on heti taas järjestys palautettu. Olipa tuo omituinen pedagoogi tahtonut estää piiritarkastajankin luvallisia liikkeitä.

Tarinat: Uljas : urheuden ja reippauden edustaja. no 2 ja 5 / 1886
Kuvitus: Daniel Nyblinin mv-valokuva Fredrik Ahlstedtin maalauksesta Kaiku noin vuodelta 1880.

Avioliitto-ongelmia Porvoossa

Inrikes tidningar julkaisi 15.3.1799 ilmoituksen, jossa Porvoossa asuva Anna Mattsdotter yrittää selvittää, onko hänen miehensä Daniel Friberg edelleen elossa. Rakuuna Friberg oli yksikkönsä kanssa siirretty vuonna 1792 Tukholmaan, mutta jätti vaimonsa Suomeen. (Hiskistä selviää, että avioliitto oli solmittu Porvoossa 6.5.1792 eli yhteiselo oli jäänyt varsin lyhyeksi.) Vaimolle asti oli tullut tarina, että mies olisi kuollut tukholmalaisessa sairaalassa helmi-maaliskuussa 1794. Kirjeenvaihdolla ei asiaan oltu saatu vahvistusta.
Ilmoituksella sanomalehdessä Posttidningar 25.10.1806 kuulutettiin merimies Carl Johansson Lindbergin asiaa. Hän oli syntynyt Porvoossa ja vuodesta 1800 ollut kauppalaivoilla, jopa ulkomailla asti. Mukaan matkalleen hän oli saanut Porvoosta papintodistuksen 14.8.1803, mutta tämän hän sanoi hukanneensa. Kun täydellistä tietoa esteettömyydestä avioliittoon ei ollut, piti kuuluttaa. Aikanaan asiasta tulee selvää, ainakin Hiskin mukaan Porvoossa menee 5.4.1810 naimisiin "Sjöm.o.Ung.k. Carl Johanss. Lindberg ". Liekö sitten jaksanut sama morsmaikku neljä vuotta odottaa?
Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin Albert Edelfelt maalasi mahdollisesti huolettomampia soutelijoita Porvoon edustalla. Daniel Nyblin otti maalauksista mv-valokuvat.

Kaisa, joka kiipesi kahdesti puuhun

Nimipäiväni kunniaksi edesmenneestä kaimastani.

Pietari Päivärinta julkaisi kokoelmassaan Elämän hawainnoita VI tarinan Olkkos-Kaisa. Päivärinnan tekstejä tutkinut Ilmari Havu on kirjassaan  Pietari Päivärinta, kirjallisuushistoriallinen tutkimus sivuilla 131-132 todennut, että tarinassa oli totuutta pohjalla, mutta Päivärinta on tuntuvasti muuttanut kertomuksen juonta.

Havun mukaan Päivärinta oli kuullut Kaisasta rovasti W. Malmivaaralta. Totta (tarinaa) oli se, että 12-vuotiaana huhtikuussa 1808 Kaisa oli jäänyt suomalaisen ja venäläisen armeijan väliin. Käynnissä oli Revonlahden taistelu ja kuulat vinkuivat Kaisan ympärillä. Hän kiipesi puuhun ja itseään lohduttaakseen lauloi

Pojes sota surunen, Tule rauha sulonen

Kaisan seurassa ollut poika jäi puun juurelle ja tuli ammutuksi. Taistelun tauottua upseerit saattoivat tytön pappilaan ja hänelle kerättiin avustusta.

Kaisan seikkailut eivät loppuneet tähän. Tarkemmin määrittelemättömä aikana hän liikkui kangasmailla Piippolan ja Pukkilan (Pulkkilan?) välillä ja joutui susilauman keskelle. Jälleen tyttö tai nuori nainen kiipesi puuhun, alkoi veisata ja selvisi.

Malmivaara kuuli tapauksista ilmeisesti ollessaan Kiuruveden pitäjänapulainen vuosina 1879–92. Kiuruvedellä oli 22.12.1823 vihitty Niemijärveltä "Drg.uk. Jacob Nivalain" ja Hautajärveltä "Tj.pig. Cajsa Olkoin". Tämän Olkkos-Kaisan Havu on tunnistanut Päivärinnan tarinan päähenkilöksi. Havun mukaan Kaisa ja Jaakko "asuivat parhaasta päästä Kiuruvedellä Niemijärven kylässä. Sikäläisessä kunnalliskodissa eli vielä 1919 heidän iäkäs tyttärensä Saara Nivalainen."

Hiskin mukaan tälle pariskunnalle syntyi ainakin lapset August s. 29.8.1824 (talo n:o 7), Petter s. 17.1.1828 (talo n:o 5), Anna Caisa s. 14.8.1833 (talo n:o 7), Saara s. 3.10.1835 (talo n:o 5). Väittiköhän Kaisa lapsilleen opin puuhun kiipeämisen eduista?

Saara näkyy vanhempiensa kanssa rippikirjassa 1852-61, jossa Kaisan kohdalle on merkitty "ruotuköyhä" juuri ennen kuolemaansa. Kaisan syntymävuosi on tässä 1794, Havun mukaan Kaisa oli syntynyt vuonna 1795 Pyhäjärvellä.

Hiski poimii Pyhäjärveltä esiin sopivan syntymän 28.3.1795, vanhempina "Pehr Olofss. Olkonen" ja "Brita Joh.dr.". Pariskunnalla on muitakin lapsia, mutta yhdenkään yhteydessä ei ole tarkempaa paikkaa eli rippikirjoihin siirtyminen on haastavaa. Pyhäjärvi sopii Piippolan lähellä kulkemiseen, mutta 12-vuotiaana sieltä asti Revonlahdella? Jossa ei haudattujen listassa ole ammuttua pikkupoikaa. Eikä Hiski-haku vuosilta 1808-09 Pohjois-Pohjanmaalta tuota ulos ammuttua pikkupoikaa.

P. S. Opinnäytelinkki vielä. Honkanen, Pirjo: Pietari Päivärinnan Elämän havainnoita -sarjan maailmankuva

Kuva Daniel Nyblinin mv-valokuva Albert Edelfeltin maalauksesta Solveig.

Upea suomalainen menestystarina

Internet-tonttujen ja bittiväen ansiosta törmäsin nimeen Hanna Rauta ja älysin varata kirjastosta hänen kirjansa Kalle Antinpoika (1938). Sen luin parissa tunnissa ja nautin joka hetkestä. (Jos joku muu innostuu kokeilemaan, niin lukemista helpottaa, kun muistaa, että hämäläisissä murteissa oli l siinä missä nykyään d.)

Raudan modernilta maistuneen kielen lisäksi kirjassa viehätti maaseudun kuvaus. Se oli erittäin todennäköisesti realistista, sillä kirja kertoi Raudan isästä (1839-1919) ja perustui arvatenkin sekä tämän tarinoihin että Raudan paikallistietouteen. Jonkinlaista tutkimustakin Rauta on ehkä tehnyt muistitiedon aukkojen peittämiseksi. Sillä

"Aikaisemmin nukkuneiden lasten yksilöllisyys, jopa nimetkin, häipyivät unohduksen hämärään, kun nuorin sarja keikkui isän ympärillä. - Oli senkin niminen, ja oli senkin niminen - koetti isä muistella, milloin häneltä kysyttiin entisiä asioita, mutta lastensa lukumäärääkään ei hän tarkoin muistanut eikä muistuttelemalla päässyt siitä selville."

Torppareiden(kin) jälkeläisenä minuun vetosi tietenkin myös Kallen elämänkaari. Lapsuutensa torpasta poisajettu ostaa vanhoilla päivillään ensin samaisen kartanon tyttären kotikartanon ja lopuksi vielä entisen herransakin kartanon. Nousu on tapahtunut velkarahalla, mutta myös armottomalla työllä, jota Rauta kuvaa lähes joka sivulla. Tyylikkäästi, ilman ylisanoja.

Parhaillaan/taas käytävän pakkoruotsi-keskustelun osaksi toinen tekstinäyte Kallen isän selittäessä kartanon lasten kieltä

"Reisumiehelle se olis hyvin tarpeellinen taito, sillä jos se huutelee ihmisille torilla, että tulkaa ostamaan voita, nin ei kukaan käännä päätänsäkkän sinneppäin, mutta jos huuletaan niille että möör, nin herrasväki ryntää siehen oitis ja kauppa käy kuin siimaa. Paras on, että sinäkin aikonaan opettelet sanomaan möör, sillä ilman ruottia ei tässä maalimassa pitkällekkän päästä. Sano nyt möör minun perässäni."

Ilmeisesti Kalle ei muuta ruotsin kielen sanaa oppinut ja kirjoittamisenkin vasta aikuisiällä. Kouluakaan ei käynyt, mutta silti pärjäsi enemmän kuin hienosti. Taloustirehtööriksi asti.

Tyttärensä Hanna puolestaan kiersi koko maailman ja kirjoitti matkastaankin kirjan. Ja poikansa Väinö on luokiteltu talousvaikuttajaksi.

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva
Sigfrid August Kenäsen maalauksesta Hämeestä (noin 1893)

Eräs nimenvaihto

Lemin taloon Muukka tuli kotivävyksi Matti Kaijansinkko. Hänellä oli kolme poikaa, joista keskimmäinen syntyi 10.6.1853 ja sai nimekseen Elias. Itäsuomalaiseen tapaan hänellä oli isänsä sukunimi kunnes 17-vuotiaana lähti Viipuriin kouluun (jossa muut oppilaat olivat 10 vuotta nuorempia.)

Helmi Krohn kertoo kirjassaan Kun suuret olivat pieniä. Lapsuudenmuistoja taiteilijoittemme ja kirjailijoittemme elämästä (3 p. 1949) miten Eliaksen sukunimi vaihdettiin:

"Tuskin poika oli ollut viikon verran koulussa, kun rehtori sanoi hänelle: "En mie jaksa kirjoittaa niin pitkää nimmee kuin Kaijansinkko, sie saat olla Muukka." Ja kun poika huomautti, että olisi ehkä parasta kysyä lupaa isältä, vastasi rehtori: "En mie tarvitse siu issääs tässä, mie muutan", ja sillä se oli tehty. Eikä isä pannutkaan tätä omavaltaista tekoa pahakseen, sillä kuultuaan sen hän arveli vain: "Herrat on viisaammat, kyllä hyö tietää mitä tekkööt." Ja siten pojasta tuli Elias Muukka."

Opintiensä ei jäänyt Viipuriin vaan aikanaan Elias Muukka suoritti taideopintoja Düsseldorfissa asti 1877-79. Sittemmin päässyt Kansallisbiografiaan ja Wikipediaan. Ylen uutisessa kuvia maisemamaalauksistaan.

Kuvituksena kuitenkin Daniel Nyblinin mv-valokuva Eero Järnefeltin maalauksesta Savolaisvene/ Kotirantaan marjamatkalta (1888).

P. S. Bernadottelandian nimien yleisyyksiä voi tarkistaa tilastotoimistonsa sivulla, samaan tapaan kuin Suomessa Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelussa. Etunimistä vielä opinnäytelinkki.

• Miira Elkki: Suomalaisiksi mielletyt etunimet : nimenantajien käsityksiä ja nimenantoperusteita

Kun nuorisolle oli tarjolla työtä ja opetustakin

Turun Wiikko-Sanomien selailussa huomioin "ikäsyrjiviä" työpaikkailmoituksia, joita ei enää hyväksyttäisi.

Kaksi ynnä mykkää että kuuroa nuorukaista taikka poikaa vähemmin 13 vuoden ijästä, joilla on keviä käsitys ja hiljainen luonto, otettaisin heti mieluisasti vastaan allekirjoitetun Turussa asetettuun Werstaan. C. C. Böcker. (27.11.1824) (Tämä sopisi jatkoksi kirjoitukseen Vammaisuudesta ennen)

Yksi Poika 13 eli 14 vuoden vanha, saa palveluksen koska hän ittensä Piplian Seuran Präntissä, hyvillä todistuksilla vahvistettu ilmoittaa. (2.4.1825)

Köyhiä lapsia 11 ja 12 vuoden ikäisiä otetaan työhöön Litoisten Verka-Vapriikin. Vanhemmat ja hoittajat joilla näitä on ilmoittakoot heistä niin pian kuin mahdollista on mainitussa Vapriikissa. (17.1.1829)

Työhönottokriteereinä iän ohessa vammaisuus ja köyhyys? Ei hyvältä kuullosta. Toisinaan sentään haettiin ilmoituksilla osaaviakin työntekijöitä:

Yksi maalla tavallisiin työ-askareihin tottunut Piika, joka sen ohessa osaa sekä kehrätä että kutoa kankaita, ja n. e., ja myös elämänsä puolesta on hyvillä todistuksilla edeskatsottu, saa kohta paikan yhdessä maankartanossa Kalantissa, koska hän itsensä löytä antaa P.E. Gestrinin ja Indrenin Kaupapuodissa Turussa. (23.4.1825)

Yksi siivo ja hyvillä avuilla kaunistettu nuorukainen, joka saattaa kelvollisesti kirjoittaa ja aikoo Kirjain pränttäystyöta eteensä ottaa, saapi kohta paikan Chr. L. Hjeltin, tykönä. (22.10.1825) 

Lapsityövoima ei 1800-luvun alussa ollut tietenkään yllättävä löytö, toisin kuin maininnat koulutuksesta. Turun Wiikko-Sanomissa 22.1.1825 kirjoitettiin Suomen Huoneenhallituksen Seuran asettaman koulun tutkintopäivästä ja todettiin "on kuitenkin niiden luku, jotka ovat tahtoneet Kouluun vastaanotettaa, ollut niin suuri, että kaikkia ei ole taittu ottaa; että Koulun Matrikelissa (Nimikirjassa) on 120 Oppilaista, joista kuitenkin 55 ovat jo poismenneet".

Nimikirja toivottavasti jossain tallessa ja koulun toiminnasta Talousseuran historiikeissa tekstiä? Ainakin koulu vilahtaa Darja Heikkilän artikkelissa Käsityön ammatillinen opetus Suomessa 1700-luvulta nykypäiviin ja Irene Ylösen artikkelissa  Maahenkeä vai lisäansiota? Maaseudun naisille suunnattu käsityöneuvonta 1800-luvulta 1960-luvulle.

Turun Wiikko-Sanomissa koulu esiintyy uudelleen 3.12.1831, jolloin oppilaiksi haetaan nimenomaan tyttöjä - määrittelemättä ikää vuosina:

Keisarillisen Suomen Huonenhallitus-Seuran Työ-Kouluun tulee vastaanotettavaksi usiampia Oppilaisia, ja taitavat siis siihen ikään ja vahvuuteen tullet tytöt, että he kehrätä osaavat ja toivovat Kouluun tulla, soveljalla Papin todistuksella, ja joska olisit palvelluksessa ollet, myöskin viimeksi saadulla OrlofsSetelillä varustetut, tämän asian tähden ilmoittaa heitänsä Koulun Opettajan tykönä, Leski Roua Kaptenska Hobin, joka asuu Seuran talossa. Koulussa opetetaan kehrämään ja kutomaan, myöskin drälli (servetti) kankasta parhaimpain neuoin jälkeen, ja viellä kirjoittamaan ja luvunlaskuja harjoittelemaan.

Kapteenska Hobin lienee ollut 22.6.1824 Pietarsaaressa kuolleen Gustaf Adolf Hobinin leski Christina Beata Böcker (s. Vaasassa 8.2.1782, k. Turussa 9.8.1853), joka esiintyy Genos-artikkelissa. Juha Vuorelan blogitekstistä selviää, että Christinan Ebba-tytärkin toimi Talousseuran koulun opettajana.

Kuvituksena  Hugo Backmanssonin maalauksesta Läksyn kuulustelu (1890) Daniel Nyblinin ottama mv-valokuva. Kyse on kadettikoulusta, mutta ei kai se nyt ole niin tarkkaa, tunnelmakuvien kanssa.

Kriittisesti iän kategorioista

Aikomukseni madaltaa lukemattomien historiaopusten pinoja ei ole tänäkään vuonna edistynyt. Viimeisin yritykseni oli läpilukea Kustaa H. J. Vilkunan Katse menneisyyden ihmiseen. Valta ja aineettomat elinolot 1500-1850 (2010, Historiallisia tutkimuksia 253). En päässyt kuin ensimmäisen neljänneksen "Iän kategoriat" loppuun, kun piti päästä purkautumaan.

Esipuheessaan Vilkuna puhuu hallinnon (hengellinen ja maallinen) suhteesta kansankulttuuriin tavalla, joka palautti mieleen Pulkkisen luennon kansanuskon ja kristinuskon rinnanelon. Vilkunan sanoin "Rahvas ei alistunut yhteiskuntakuriin, vaan se sopeutti kruunun ja kirkon velvoitteet omiin moraalisiin rakennelmiinsa, eli tavallaan ja traditioidensa varassa, niskuroi, valitti ja vähät välitti kruunusta." (s. 8)

Traditioidensa, ei perinteidensä. Tämä ei ole popularistinen kirja, vaan teksti, jossa hautausluetteloista "on eroteltavissa eri informaatiotasoja, joita taas voi yhdistellä probleemikeskeisesti muuttujina" (s. 39). Kuitenkin ollessani vielä lapsuuden kuvauksessa (s. 26-37) aioin suositella kirjaa kansankulttuurista kiinnostuneille. Missään aiemmin en ollut nähnyt vastaavia yksityiskohtia lasten suojelemisesta ja heidän leikeistään. Mistä heräsi kiinnostus tiedon lähteisiin ja ilokseni lähdeviitteet olivat samalla sivulla.

Tuomiokirjoihin oli viitattu useasta tuomiokunnasta. Aloin kaivata tietoa (jota ei esipuheesta löytynyt) läpikäynnin kattavuudesta. Olivatko ainoita mainintoja ilmiöistä vai ainoita sattumalta löytyneitä mainintoja? Kriittisyyden herättyä kiinnitin huomiota yleistäviin lausumiin kuten "Talonpoikaisessa yhteisössä toisen palvelukseen mentiin aikaisintaan 11-12-vuotiaana" (s. 35). Kuullostaa realistiselta, mutta minkälaisella historiallisella metodilla tähän on päästy kahdesta merkinnäistä haudattujen luetteloissa Pohjanmaalla?

Eikä tässä kaikki. Vanhuuden käsittelyyn päästessä yleistäviä lausahduksia perusteellaan kahden sijaan toisinaan vain yhdellä hautausmerkinnällä. Tähän en harrastelijana pystyisi. Ilmiselvästi siellä yliopistossa opetetaan jotain merkittävää.

Omassa korkeakoulussani sain kymmenien opintoviikkojen edestä opetusta tiedon analysointimenetelmistä. Niinpä suustani alkoi purkautua ähkäisyjä ja satunnaisia kirosanoja, kun Vilkuna sivulta 39 alkaen "monimuuttuja-analysoi" vanhuuteen kuolemista hautauskirjauksissa.

Lähtökohta on oiva. Jokaisen kirjauksen voisi koodata ja saada tietueen, jossa
tapahtuma-aika, sosiaalinen asema (säätyläinen, talollinen, muu), sukupuoli, ikä, kuolinsyy (merkitsemätön, vanhuus, muu), seurakunta (läänin tasolla?). Diskreettien muuttujien multidimensionaalisen analyysin työkalut eivät enää ole kirkkaana mielessäni, mutta olen aivan varma, että tehokkaimmillaan ne ovat jotain muuta kuin parinsadan vainajan taulukointi kolmelta vuodelta ja neljästä seurakunnasta (s. 41). Ehkä tällaista(kin) opetetaan historian metodiopinnoissa hyvänä käytäntönä?

Itseäni sekä itketti että nauratti kun Vilkuna taulukkoa seuraavassa tekstissään viittaa muutttujiin e tai i.  Mitään hyödynnettävää tietoa vanhuuden ymmärtämisestä entiseen aikaan en löydä näistä "tilastollisista" havainnoista tai yksittäisistä muista Vilkunan keräämistä tiedoista. Gottlund oli 25-vuotiaana "tarkoissa tieteellisissä havainnoissaan" kutsunut yli 50-vuotiasta naista vanhaksi akaksi (s. 45). Jos vastaavan ikäinen kirjoittaisi saman henkilökohtaisiin muistiinpanoihinsa tänään, mitä se kertoisi yhteiskuntamme käsityksestä vanhuudesta?

Kuvituksena vanhuuden ja nuoruuden kohtaaminen Daniel Nyblinin mv-valokuvaamassa Arvid Liljelundin maalauksessa Pieni soittoniekka.