Mitä Suomen maaseudulla kuultiin 30-vuotisesta sodasta? (1/2)

Luin väikkäriä varten Anna Maria Forssbergin kirjaa The Story of War. Church and Propaganda in France and Sweden 1610-1710 (2016). Juuri nyt relevantin asian lomassa huomasin mainintoja entisajan sotatiedotuksesta, jota muutamat pappisesi-isäni ovat joutuneet ääneen lukemaan ja muut esivanhemmat kuulemaan.

Varhaisin Forssbergin tuntema alueellinen sotatiedotus seurakunnissa oli nimenomaan Suomesta! Turun tuomiokonsistori päätti 1578, että seurakunnissa piti järjestää kiitosjumalanpalvelus sotamenestyksestä "likaisia moskoviitteja" vastaan Liivinmaalla. (s. 107-108) Innovaatio menee kollektiivisesti konsistorin piikkiin, sillä Paavali Juusten oli kuollut 3 vuotta aiemmin ja piispan virka oli täyttämättä.

Vuoden 1622 kuva sodankäynnistä
Rijksmuseum RP-P-OB-80.992

Kolmekymmentä vuotta pitkäksi venyneestä sodasta kuultiin Ruotsin ja Suomen (aikalaiskäsitteitä hyödyntääkseni) seurakunnissa jo 1620-luvun alkupuolen rukouspäiväjulistuksissa. Niissä saatiin kuulla, että katolilaiset vainoavat protestantteja ja käynnissä oli uskonnollinen sota. Saksan keisarin pahat teot tehtiin selviksi. (s. 48)

Kirkoissa luettiin varmaan kuulutuksia sotamiesten tarpeesta, mutta nämä eivät oli Forssbergin tutkimuksen kohteena. Hän mainitsee seuraavana syksyllä 1629 juhlitun aselevon Ruotsin ja Puolan välillä. Seurakuntiin jaetussa tekstissä kyllä kehoitettiin kiittämään Jumalaa rauhasta, mutta lähes pääasiana oli kertoa verenhimoisista vihollisista, joista Saksan keisari tuskin saattoi odottaa Ruotsin valtaamista. (s. 49)

Ruotsin ensimmäinen varsinainen hyökkäys sodassa alkoi kesällä 1630. Saman vuoden rukouspäiväjulistuksessa ei puhuttu sotaan liittymisestä, mutta kuvattiin luterilaisten kokemat kauhut Saksanmaalla. (s. 49-50)

Vuoden 1630 lopulla Ruotsin joukot saavuttivat menestystä Marwitzissa. Voitosta kuultuaan valtaneuvosto lähetti piispoille määräyksen kiitospäivästä helmikuussa 1631. Kirjeen mukana oli melko yksinkohtainen selostus tapahtumista, joissa pelkurimainen vihollinen oli lähinnä paennut. Missäköhän muodossa tämä on suomenkielisissä seurakunnissa luettu?(s. 50-51)

Syksyllä 1631 koettiin voitto Breitenfeldissä. Ennen valtakunnallisen juhlinnan määräämistä valtaneuvosto kuitenkin halusi lisätietoa. Sen saatuaan kiitospäiväksi määrättiin 22.11. ja määräyksen mukana lähti yksityiskohtainen taistelukuvaus. Se kuinka huolellisesti kuvaus kussakin hiippakunnassa  kopioitiin ja seurakunnassa luettiin ei ole tiedossa. Forssbergin mukaan juttu oli pääosin myöhempää tutkimusta vastaava, mutta kaatuneita vihollissotilaita todellisuudessa vähemmän. (s. 51-54)

Turussa piispa Isak Rothovius muokkasi tekstin latinaksi saaden siihen mahtipontisemman sävyn. Hän myös ohjasi hiippakunnan pappeja käyttämään kiitospäivän tekstinä Mooseksen 2. kirjan 15. luvusta säkeitä

Sinun oikea kätesi, Herra, sinä voimassa jalo,
sinun oikea kätesi, Herra, murskaa vihollisen.
Valtasuuruudessasi sinä kukistat vastustajasi.
Sinä päästät vihasi valloilleen,
ja se kuluttaa heidät niinkuin korret.

(Tähän aikaan ei ollut vielä painettua VT-suomennosta, joten käytin 1930-luvun versiota.) Jokaisessa Turun hiippakunnan seurakunnassa piti rukoilla vihollisen tuhoa. (s. 55-56)

"Virallisen" arkeologian viestit

Museovirasto. CC BY 4.0

Eilisessä tekstissä mainituista skyyteistä tuli mieleen Museoviraston FB-päivitys vuoden alusta. Siinä haluttiin kertoa, että "Hirvi ja karhu ovat olleet jo kivikaudelta lähtein vahvoja voimaeläimiä. Esineiden valmistajat ovat kuvanneet ja tulkinneet eläinten piirteitä taidokkaasti. Hirvi, karhu ja muut eläinhahmot esiintyvät koruissa, aseissa ja käyttöesineissä. " ja toisena kuvituksena olleesta esineestä, että "Hirveä esittävä hela on pronssia ja valmistettu pronssikaudella n. 1800-500 eaa. KM7267:367, Arkeologian esinekokoelma." Tarjottiin myös linkki Finnaan, jossa samaisesta esineestä ei löydy yhtään enempää tietoa. 

Päivitys sai kolme asiallista kommenttia, joissa kaksi totesi samannäköisyyden Eremitaasin skyyttiläisesineseen, joka oli esillä British Museumin skyyttiläisnäyttelyssä. Kolmas kommentoija kyseenalaisti ajoituksen ja huomautti kyseessä olevan irtolöydön.

Museovirastolla on nyt ollut jo lähes kaksi kuukautta aikaa kommentoida jotain. Vaikka resurssit ovat rajalliset, niin eikö olisi voinut todeta kommentit mielenkiintoisiksi, aiheellisiksi tms.? Kertoa ajoitusperusteen ja vaikka löytöpaikankin, joka ei käy Finnasta ilmi?

Mutta pessimisti ei koskaan pety ja onneksi en odottanut liikoja myöskään Kansallismuseon tarjoamalta mahdollisuudelta "tutustua kansallisomaisuutemme digitaalisesti". 

Esihistoriaosuuden pitäisi kertoa "keitä me olemme ja mistä me tulemme?" (Sillä "me" emme tulleet tänne historiallisella ajalla?) Tähän riittää 14 esinettä. 

Kun esineitä on vain runsas tusina, kustakin voisi odottaa saavansa runsaasti tietoa. Tekstiä onkin enemmän kuin esihistorian näyttelyssä, mihin ei paljoa vaadita, mutta... Kun kyseessä on verkkosivu, joita olisi voinut linkittää toisiinsa, joihin olisi voinut lisätä karttakuvia ja muitakin kuvia, niin olisin odottanut enemmän. Kovin pitkällehän ei päästy naapurimaan opetusmateriaalissakaan (Ruotsi 800-luvulla (peruskouluversiona) & Ruotsi 900- ja 1000-luvulla (peruskouluversiona)) mutta oli sentään inan verran yritystä.

Jäi mielikuva, että esihistorian selventämisen sijaan oli tärkeämpää luoda laadukkaalla valokuvauksella mielikuva ARVOKKAASTA menneisyydestä.

Pääkalloista tällä kertaa

Uppsalan yliopistossa toimiva Centrum för mångvetenskaplig forskning om rasism huomioi tänään sikäläisen rotubiologisen instituutin perustamisen 100-vuotispäivän, joten on sopivaa täällä tehdä jälleen kerran päivitys aiheen tiimoilta. 

0) Aiemmat osat

• Suomalaisia pääkalloja 22.2.2011
• Päänsä menetystä pelännyt Iisakki Antinpoika Niemi 28.8.2011
• Pääkallojen paluu 20.3.2014
• Pääkallojen paluu - uudestaan 26.3.2016
• Taitteista avautuva historia 23.2.2017
• Pääkallojen ei pitäisi olla ruotsalaisilla? 9.12.2018
• Täydennysosia 2.11.2019
• Suomalaisten mittauksista, pääkalloista, valokuvista ja kolonialismista 7.8.2021
• Pääkallojen kohtalot (jälleen) esillä 21.10.2021

1) Omasta mielestäni merkittävin uutinen saatiin tammikuun lopulla, kun Museovirasto kertoi ostaneensa Gustaf Retziuksen dokumenttikuvat kesältä 1873. Yksityiseltä keräilijältä, mikä kuullostaa hieman oudolta ja toivottavasti joskus tästäkin voidaan julkisesti kertoa lisää.

Viime elokuun kirjoituksessani käsittelin valokuvista tehtyjen piirrosten eettistä käyttöä ja olin tyytyväinen Museoviraston tiedotteen kohdasta

Retziuksen Karjalassa ja Hämeessä ottamat kuvat ovat merkittävä kokonaisuus varhaisia suomalaisista otettuja henkilökuvia, joiden alkuperäinen käyttötarkoitus on hyvä muistaa kuvia tulkittaessa ja käytettäessä. Retziuksen tutkimuslähtökohdat olivat nykypäivästä katsottuna rasistisia.

Mielenkiinnolla seuraan miten käy, kun kuvat tulevat Finnaan ja mietin tuolloin tietenkin myös omat ratkaisuni.

2) En huomannut valokuvien uutisoinnissa mainintaa Muinaistutkijassa 4/2021 ilmestyneestä Juha Ruohosen artikkelista "Pääkallonpaikoilla. Retziuksen retkikunnan kaivauskohteet vuonna 1873". Lainaus loppupuolelta muistuttamaan siitä, mistä on kyse:

Gustaf Retziuksen, Christian Lovénin ja Erik Nordensonin vuonna 1873 tekemän matkan aikana Suomesta kerättiin huomattava määrä sekä etnografista että antropologista tutkimusmateriaalia. Luuaineistoa, lähinnä pääkalloja, Retzius hankki tai muutoin sai haltuunsa yhteensä viideltä eri hautakohteelta. Paikat on tässä artikkelissa pyritty nyt ensimmäistä kertaa paikantamaan mahdollisimman tarkasti. Yhteenvetona voidaan todeta, että kaikki Retziuksen retkikunnan kohteet ovat käyttöaikanaan olleet paikallisen väestön käyttämiä hautapaikkoja. Suomesta kerätty luumateriaali sijoittuu ajallisesti pääosin 1600-luvulle, osin jopa 1700-luvun alkupuolelle. Osa luista voi olla tätäkin nuorempia, sillä esimerkiksi Pälkäneellä kirkkoon ja kirkkomaahan haudattiin vielä aivan 1800-luvun alussa. Tuoreisiin hautoihin ei missään kohteessa kuitenkaan koskettu. Jotkin kohteista ovat saattaneet olla käytössä jo 1500-luvulla ja tätä aikaisempinakin ajankohtina, mutta luumateriaalin suhteellisen hyvä kunto ei kaiken kaikkiaan viittaa kovinkaan monen vuosisadan takaiseen ajankohtaan.

3) Ilta-Sanomat kertoi 31.10.2021 STT:n tiedoilla, että 

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on parhaillaan työn alla harvinaislaatuinen virallinen luovutuspyyntö, jossa ruotsalaista Karoliinista instituuttia pyydetään palauttamaan Suomeen noin 80 pääkalloa. Ne on kerätty Pälkäneeltä ja muutamalta muulta paikkakunnalta vuonna 1873.

Retziuksen valokuvista kertoessa Hesarissa mainittiin ohimennen, että "Kokoelman suomalaiskallot palautetaan ilmeisesti kotimaahansa tämän kevään aikana." FB-sivulla Vems kroppar? Återlämna de finska kvarlevorna på Karolinska Institutet tätä kohtaa artikkelista kommentoitiin skeptisesti: "Vi hoppas naturligtvis, men vi tillåter oss inte alltför stora förhoppningar baserat på vår fleråriga kontakt med KI i denna fråga."

4) Mutta "Pata kattilaa soimaa, musta kylki molemmilla". Syyskuussa karjalaisaktivisti Jäsin Ranuška twiittasi: 

Lönnrot toki laati Kalevalan, mutta hän ei kerännyt runoja yksin. Unohdettu kerääjä, D.E.D Europaeus, keräsi runoja 53 000 säettä, paljon enemmän kuin Lönnrot, ja suurin osa Kalevalan runoista onkin Europaeuksen keräämiä.

Europaeus kunnostautui myös karjalaisten kallonmittaajana. Hänen museossaan on muuten edelleen karjalaisten pääkalloja näytillä!

Ja sit sitä karjalaista maailmankuvaa kehiin: jos luut makaa eri paikoissa, ihminen ei saa rauhaa tuonpuoleisessa. Karjalaisen näkökulmasta meidän kallojen roikotus jossain museossa sylettää ja surettaa.

Europaeus selvitteli luultavasti ajan hengen mukaan ihmisten henkisiä ominaisuuksia kallojen pituuden perusteella ja oli omien sanojensa mukaan hakenut karjalaisten kalloja vaikka kuinka paljon.

Osa Europaeuksen "keräämistä" karjalaisista kalloista on ilmeisesti Kansallismuseolla.

En ole väitteiden paikkaansa pitävyyttä tarkistanut, mutta ehkä tämä kirjoitussarja saa vielä yhden tai useamman osan.

5) Asiaa tuleviin teksteihin voi tulla yliopistollisesta tutkimuksestakin. En valitettavasti päässyt linjoille Oulun yliopiston Arkeologian ja antropologian seminaariin, jossa Annika Kuha esitteli graduaan An osteometric approach to ancestry estimation of historical Finnish and Saami crania: using FORDISC 3.1. and ancestrees. Eli suomeksi, seminaarimainosta lainaten, "Tutkielmassani selvitin kuinka kaksi antropologiseen analysointiin kehitettyä luokitteluohjelmaa, FORDISC 3.1. ja AncesTrees luokittelevat suomalaisia ja saamelaisia kalloja. Näiden ohjelmien analyysit luokittelevat kallot tietokannassa lähimpään ryhmään vertailupopulaatioiden mittojen perusteella."

Kuva: "Humorous Poems ... With a preface by A. Ainger, and ... illustrations by C. E. Brock. L.P", Flickr Commons

Mustan surman ajan siitepölyn tulkintaa

Sunnuntaiaamuna huomasin Nättidningen Svensk Historian noston Sverige bland de hårdast drabbade av digerdöden. Mahdollisen Suomea koskevan tiedon toivossa innostuin avaamaan varsinaisen artikkelin Palaeoecological data indicates land-use changes across Europe linked to spatial heterogeneity in mortality during the Black Death pandemic. Näkyvyytemme leipätekstissä oli lähes olematon, mutta tulkitsin karttakuvan pikaisesti ja twiittasin 

"Kolme päivää sitten julkaistu Nature-artsu esittää siitepölyanalyysin perusteella, että mustan surman aikaan/seurauksena Varsinais-Suomessa väestö kasvoi. Onko tästä jo käyty jossain keskustelua?"

Pari arkeologia kommentoi tyyliin "pitäisi lukea". Esimerkiksi Maria Lahtinen-Kaislaniemi: "Pitääkin lukea tarkemmin. Ensimmäinen epäilys tulee aineiston ajoitustarkkuuden arviosta ja miten ovat ottaneet tämän huomioon. Paljon avointa dataa on saatavilla muualtakin Suomesta."

Maanantai-iltana Yle julkaisi jutun "Uusi tutkimus muuttaa käsityksiä hirmuisesta mustasta surmasta: moni alue Euroopassa säästyi pandemialta, Suomi ei" eli esitettiin tulkinta, joka erosi täysin omastani. Tarkemmin sanottuna väitettiin, että

"Analyysien perusteella musta surma vei Suomessa pelloilta työväen Ruotsin tavoin. Samoin kävi muun muassa Ranskassa ja Kreikassa. Sen sijaaan suurimmassa osassa Keski- ja Itä-Eurooppaa viljelyssä ei näy katkoa, kuten ei myöskään Irlannissa tai Iberian niemimaalla."

Tuli Liisa ihmemaassa -fiilis, sillä Varsinais-Suomen näytteenottoalue oli merkitty samalla viivoituksella kuin Irlanti ja Ruotsissa oli aivan toista merkintää. Askartelin tiistaiaamun alkajaiseksi palautteen toimittajalle  ja sain työajan alettua kaksi vastausta, joista jälkimmäinen kuului: "Kun tarkemmin tutkin, niin minähän olin ihan väärässä; Suomi olikin ok!. Tulkitsin karttaa väärin: todisteiden lisääntymisenä, en viljelyn. Teen kunnon korjauksen."

Ylen otsikko on nyt: Uusi tutkimus muuttaa käsityksiä hirmuisesta mustasta surmasta: moni alue Euroopassa säästyi pandemialta

Opetuksia? Ellen olisi nähnyt juttua ensin toisaalla, olisin todennäköisesti niellyt Ylen jutun sellaisenaan. Aihe ei ole lähellä intressejäni, joten olisin tuskin avannut alkuperäistä artikkelia, vaikka sen linkki Ylellä olikin ja kyseessä on OA-julkaisu. Väärä tieto olisi kuitenkin kummitellut päässäni. Eli "aina" pitäisi jaksaa tarkistaa useampia lähteitä.  

Ihannekaupunki vuosimallia 1753

Taannoisen tulliatlasläpikäynnin yhteydessä tarkistin KB:n muut Helsinki-asiasanoittamat digitoinnit ja löysin ajoittamattoman kartan Carta öfwer Helsin[g]fors inlopp, hamn och redd, jossa keskusta on kuvattu ylle liimatulla viehättävällä piirroksella. Rakennuksia oli piirretty myös Viaporin saarille eli ajoitettavissa rakentamisen jälkeiseen aikaan ja varsin todennäköisesti 1700-luvun puolelle. Helsingin 1700-lukuun perusteellisesti perehtynyt tutkijatuttavani totesi, että ainakin kolme tornia vastaavat muista lähteistä tunnettua todellisuutta: kirkko, raatihuone, kellotapuli. Tuossa järjestyksessä eli keskimmäisenä on isonvihan jälkeen rakennettu raatihuone, joka purettiin 1780-luvulla.

Saman ajan kaupunki-ihanteista voi lukea Gustav Frid. Aureniuksen Pehr Kalmin ohjaamana kirjoittamasta ja syksyllä 1753 puolustamasta opinnäytteestä Enfalliga tanckar om det, som bör i achttagas, wid en stads anlägning.

Vähemmän yllättävästi Yksinkertaisissa ajatuksissa kannatetaan katujen suoruutta. Mutta ei ainoastaan kaupungin ulkonäön takia. Ensinnäkin vedotaan geometriaan: kahden pisteen välillä lyhin yhteys on suora viiva. Toiseksi suorilla kaduilla saadaan suorakulmaiset tontit, jotka voidaan rakentaa tehokkaasti suoraseinäisin rakennuksin, jotka pysyvät paremmin pystyssä kuin mutkaiset. Katujen suoraviivaisuus palveli myös turvallisuutta, kun ei jäänyt piilopaikkoja erilaisille rikollisille (tiufwar, röfware, mördare, spitbofwar &c.)

Katujen piti mahdollistaa liikenne maanteiden tapaan, jota kuvataan sanoin: kunna gå, rida, åka eller låta bära sig i portchaiser, samt resa i post- och last-wagnar. Kuinka yleisiä kantotuolit oikein olivat?

Katujen leveydessä piti huomioida se, ettei vastapäinen talo saanut varjostaa alimpiakaan ikkunoita. Leveät kadut palvelivat myös palontorjuntaa ja "pahan ilman" tuuletusta kaupungista. Ottaen huomioon, että lähes kaikki kaupungit Ruotsissa olivat meren rannalla, jossa tuulee aina, on hieman vaikea ymmärtää kirjoituksen huolta hyvästä ilmasta.

Helpompi on ymmärtää katukiveykseen kannustus. Siinä kirjoittaja yllättää viittaamalla ulkomaiseen käytäntöön kivetä sylin leveys talojen seinustalla silein kivin ja erottaa tämä tolpin keskialueesta. Tarkoituksena luoda jalankulkijoille turvallinen väylä!

Torin hyödyksi katsottiin se, että sinne voitaisiin ohjata maalta tulevat tavaramyyjät, jotta elintarvikkeiden hinta olisi sama kaikille. Amsterdamissa tiedettiin olevan eri toreja erilaisille kauppatavaroille ja tämä vaikutti kirjoittajasta hyvältä idealta, vaikka hän ei sitä varsinaisesti suositellut.

Ulkomailta oli ehkä peräisin myös ajatuksesta sijoittaa torille muistomerkkejä. Mielenkiintoista olisi tietää oliko ehdotus julkisten asiakirjojen sijoituksesta jo jossain päin Ruotsia käytössä (för ordningswärkets richtiga förwaltning förwaras dör bredewid, i tjenliga hus, publica skrifter och handlingar.)

Kirkon piti olla keskellä kaupunkia, mutta hautausmaa kauempana. 

Miten henkikirjat haetaan Uudesta Astiasta?

Jos olet jo kyllästynyt Astia-valitusvirsiini, niin olennainen aiemmista ja tämänpäiväisestä:

1. Jos tiedät täs-mäl-leen, mitä olet hakemassa, (aivan kuten edellinenkin Astia) Uusi Astia tuo sen toki eteesi ...
2. ... tai siis tarkemmin sanottuna useimmissa tapauksissa sen jälkeen, kun olet haravoinut sata tai tuhat kuvaa kiristäen omia hermojasi ja kasvattaen hiilijalanjälkeä jokaisella kuvalatauksella.
3. (Joissain tapauksissa haku voi pelittää yllättävän hyvin tarttuen kuvailutietoon lisättyihin yksityiskohtiin, mutta kun ei ole käsitystä ilmiön kattavuudesta, siihen ei voi luottaa.)

Sitten varsinaiseen testaustapaukseen. Lupasin edellisessä osassa kokeilla seuraavaksi SAY:n hakemista Uudesta Astiasta, mutta lauantaina FB-ryhmässä Släktforskning i Finland eräs viaton sielu naapurimaasta kysyi "Hur hittar jag lättast mantalslängder över Helsinge socken perioden 1710-1745?" Intouduttuani vastaamaan kierrätän ja täydennän kuvauksen tänne. Kaikkea kamaluutta kun en ruotsiksi osannut/viitsinyt kirjoittaa. 

1. Aloitetaan Portin Henkikirjat-sivulta. Ei siksi, että sieltä löytyisi käytännön neuvoja tai edes ajantasaista tietoa jäljenteistä, vaan siksi, että sinne on linkitetty Luettelo henkikirjamikrofilmien käyttökopioista 1634-1808. (Toivottavasti löytyy Portin uudistusprojektinkin jälkeen.)

2. Kysyjän kaipaaman Helsingin pitäjän paikantamiseksi haetaan se lopun hakemistosta, jossa kohdallaan lukee "Porvoon khlk 1634-1808".

3. Jos ei tiedä, että Porvoon kihlakunta kuuluu Uudenmaan ja Hämeen lääniin, täytyy turvautua tekstihakuun tai luettelon ulkopuolisiin lähteisiin. Läänin sivuille päästyä kaivatut vuosiluvut alkavat sivulta 86. Riviltä "Porvoon" selviää esimerkiksi, että vuoden 1710 henkikirjat ovat signumissa 8123 sivulta 472.

4. Sen, miten signumilla löytyi samainen digitoitu nide pian poistuvassa Digiarkistossa, olen selostanut vuonna 2017. Tuolloisessa Astiassa signumilla haku ei onnistunut ollenkaan. Nyt koekappaleella hakutuloksia on 92.

Toive siitä, että lisäys läänintil* auttaisi asiaa, osoittautuu turhaksi.

Kun vasemman reunan rajauksessa Aineistokokonaisuudet jaksaa klikata kaksi (vai oliko se kolme?) kertaa "Näytä lisää" saa esiin vaihtoehdon "Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä", joka pulauttaa oikean 8123:n näkyviin. 

(Kyllä, olisin voinut *muistaa* oikean fraasin ja lisätä sen hakuun. Mutta eikö tietotekniikan ole tarkoitus vapauttaa ihmismuistia eikä rasittaa sitä?)

5. Hupi ei ole vielä alkuunkaan ohi, sillä "8123 Tositekirja, f. 1–3182 f. 1–3182 (1710-1710)" on digitoitu 1567 kuvaksi. Jos haluaa välttämättä harrastaa masokismia, sivun 472 eli Porvoon kihlakunnan (ei välttämättä Helsingin pitäjän sivujen!) alun haravoinnin voisi aloittaa kuvasta 472 ja huomata sen esittävän sivuja 958&959. Perusmatematiikalla seuraava yritys puoliväliin eli kuvaan 236 tuo sivuille 462&463. Oikea kuva on 241 ja hakijalle onnekkaasti kihlakunta alkaa Helsingin pitäjästä.

Sivuhuomautus. En lisää näihin Uusi Astia -katsauksiini linkkejä, sillä URLit ovat muotoa https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5939927599&aineistoId=1777725654 , mikä ei vaikuta alkuosaltaan kovin pysyvältä. Ja pysyviä URLejahan Kansallisarkisto ei ole luvannutkaan.

Masokismin välttelijät tietenkin hakeutuvat - niin kauan kuin voivat - Kaikkien Sukututkijoiden Sankarin Kari Kujansuun Digihakemistoon, jossa samaisessa tilissä on henkikirjan kohdalla vaihtelevalla tarkuudella merkintöjä, mutta Helsingin pitäjän hakija olisi päässyt yhdellä klikillä oikeaan paikkaan.

6. Palataan kohtaan 3, kunnes tilit vuoteen 1745 on läpikäytynä.

Tosin, aivan alkuun palaten, onkos Helsingin pitäjästä SAY:tä kyseisille vuosille? Selviäisikö tämä tukeutumatta vanhaan digiarkistoon tai digihakemistoon? Astia-haku Suomen asutuksen yleisluettelo tuottaa...

... kevyet 2778 tulosta. Lisähakutermi Helsing* järkevöittää lukumäärää ja näkymä Helsingin pitäjän asutuksen yleisluettelo (1540-1779) kertoo, ettei kaivatuilta vuosilta luetteloa ole.

Näkymä kertoo myös, että varhaisimmassa testauksessani huomaamani aika-anomalia ei ole kadonnut minnekään. Kun otsikossa lukee (1540-1779) ja kaikkiin neljään alla olevaan arkistoyksikköön sisältyy useampia vuosia, miksi on "Ajallinen kattavuus (1779-1779)"?

Täydennysosia Helsingistä Ukrainaan

 

Signe Brander. Aalto-yliopiston arkisto, CC BY-NC 4.0

1) Lainatessani Kasimir Leinon kuvausta vesiukosta en löytänyt ylläolevaa Signe Branderin kuvaa, jossa ihan oikeasti on myyntivettä tynnyrissä, jossa lukee "Riihimäen lähdevettä telef 1538". Millään hakusanalla se ei olisikaan tullut esiin, sillä otsikko Finnassa on "Arkkitehtuurin historian opetusdiat, arkkitehtuuri: Helsinki (C48)" ja asiasanat "Helsinki, opetusaineisto, arkkitehtuuri".

Vastaavin käyttökelvottomin tiedoin on Finnassa näkyvillä tuhansia kuvia. Jaksoin käydä osan läpi ja tein blogiin noston Tunnista maisema Suomesta? Läpikäynnissä myös tein herra-ties-kuinka-monta kommenttia Finnan lomakkeella ja arkistolaisparka vastasi osaan kiltisti ja kohteliaasti. Yhdessä vastauksessa oli myös meriselitysosuus:

Arkkitehtuurin laitoksen opetusdiakuvakokoelma, joka sisältää kokonaisuudessaan noin 150 000 diaa, saapui meille arkistoon massadigitointiin parisen vuotta sitten. Tarkoitus oli digitoida aineistoa käytettävämpään muotoon. Aineisto tuli meille suoraan arkkitehtuurin opetuskuvakokoelmasta ja olemme aineiston digitoinnin jälkeen keränneet metatiedot dioista luettelointiin (ts. tiedot dian raamista), jonka jälkeen diat on hävitetty. Massadigitoinnissa kuvat myös viedään "massana" eli luetteloinnin taso metatiedon osalta keskittyy perustietoihin (ts. kokoelman nimi, kuvan käyttötarkoitus, kuvan yhteydessä olevat tiedot). Toistaiseksi meillä ei ole ollut resursseja tehdä tarkistuksia arkkitehtuurin laitokselta saapuneeseen, digitoituun ja sähköiseksi saataville vietyyn kuva-aineistoon, vaan työtä tehdään taannehtivasti palautteiden perusteella ja myöhemmin resurssien puitteissa. Meillä on vielä luettelointijonossa kymmeniä tuhansia digitoituja dioja, joista osa on saapunut vailla mitään kuvan metatietoja, joten näiden massavietyjen aineistojen mekaanista tarkistamista tullaan tekemään myöhemmin.

2) Vuosikymmen sitten kerroin 1800-luvun alkupuolella eläneestä Ephraim Jaakonpojasta, jonka totuus oli "Kahvia juodaan / Niin paljon kuin tuodaan,/ Ja turmellaan ruumis/ Niiss' vesissä kuumiss'". Edellisen vuosisadan ajatuksia kahvista esitetti Elina Heikkilä blogitekstissä Kahvi se friskaa päätä ja niskaa.

3) Sukututkijoiden keskustelussa FB:ssä ihmeteltiin pitkästä aikaa pönkkähameveroa, kun kun oli löytynyt savolainen lista vuodelta 1733 (KA 8801:2208). Koska FB luokittelee tämän blogin edelleen spämmiksi, en voinut tarjota lisätietoa linkittämällä esim. tekstejäni Viikon verifikaatti: 7498, Helsingin pitäjän pönkkähameet 1734 ja Pönkkähameet Turun ja Porin läänissä.

4) Osittain raportoimastani Suomen kirkkohistoriallisen seuran tutkimuseettisestä päivästä joulukuun alussa ilmestyi katsaus seuran omilla sivuilla.

5) Kustaa III:n sodan sotavangit tulivat pitkästä aikaa vastaan Sveriges Utbildningsradion ohjelmassa Svenskbyborna. Vangeista 31 miestä oli päätynyt samalle Ukrainan seudulle, jonne oli siirretty Hiidenmaan ruotsinkielistä väestöä muutama vuosi aikaisemmin. Viisi vuotta myöhemmin viisi miestä oli edelleen kylässä ja perustivat perheet. Jälkeläisensä kokivat sitten mielenkiintoisia ja surullisiakin vaiheita. Ohjelmassa puhunut Henrik Johansson Jönköpingin läänin museosta sanoi yrittäneensä selvittää sotavankien taustaa, mutta haut Sveriges soldatregisteriin olivat tuottaneet nollatuloksen. Tämä viittaa siihen, että he voivat olla kotoisin Suomesta.