Ruotsalaisten kuvat Suomesta 1862 ja 1863

Ruotsalaisessa kuvalehdessä Illustrerad Tidning julkaistiin vuonna 1860 edelliseen osaan leikattujen ja liimattujen Viipuri-kuvien lisäksi numerossa 49 kuva Helsingin uudesta teatterista. Siihen liittyneen esittelytekstin mukaan kuva perustui Suomesta lähetettyyn piirustukseen. Tai mahdollisesti painokuvaan, sillä saman kuva-aiheen olen leikannut tänne jo katsauksessa Marginaalikuvia Helsingistä.

Numerossa 20/1862 ilmestyi kuva Vaasasta, joka muistuttaa Johan Knutsonin usein käytettyä näkymää, mutta siitä eroaa yksityskohdissaan. Kyseessä ei ole nykydokumentaatio vaan näkymä aikaan ennen vuoden 1852 tulipaloa. Museovirasto on vienyt kuvan Finnaan, joten Alvinista vain ote:

Numerossa 44/1862 esiteltiin jostain syystä kuvan kera Turun tuomiokirkon Tottien hautamuistomerkki.

Seuraavana vuonna numerossa 10/1863 ilmestyi kuva Turusta tutusta kulmasta, mutta Googlen kuvahaulla ei löytynyt tarkkaa vastinetta.

Ilmeisesti myös numeron 26/1863 kuva Viipurin linnasta on originaali.

Sotakomissaari ja vaimonsa

Matti Wallalla on virkamiesmatrikkelissaan epätavallisen niukat tiedot vuosina 1792-94 Piikkiön ja Kaarinan nimismiehenä ja sotakomissaarina toimineesta Michel Melanderista (s. 1761). Onnistuisiko lisätiedon löytäminen?

Turun suomalaisessa seurakunnassa vihittiin 8.6.1788 Kastelholman linnan vahtimestari Mich. Melander ja neito Fredrika Christina Forsberg. Mannermaa ei ollut Michelille vieras paikka, hän oli ollut kirjurina Perniössä vuonna 1784, jolloin rippikirjaan oli merkitty syntymäpäivä 31.1.1759 (RK 1782-1789, 245). Vuonna 1766 syntynyt Fredrika Christina, joka toisinaan oli Christina Fredrika, oli asunut Turussa viimeistään 1782, jolloin hän pääsi ripille v. Glanin taloudessa (RK I Aa1:8, N:o 51, rippilasten lista;  I Aa1:9, N:o 131/314; I Aa1:11, N:o 130/315). 

Avioliiton jälkeen Michel Melander oli Turussa kanslisti vuosina 1789-1790 (RK I Aa1:14; I Aa1:12, N:o 79/813.814). Kaarinassa hänelle kirjattiin syntymävuosi 1759 ja vaimolleen syntymäpäivä 12.11.1764 (RK 1782-1793, 55)

Syksyllä 1793 luettiin kaikissa Turun ja Porin läänin kirkoissa 13.8.1793 päivätty kuulutus, jossa kerrotiin, että Melanderin vaimo Fredrica Christina Forssberg oli asetettu Turun kämnerinoikeudessa syytteeseen väärennöksestä. Asian käsittely oli kesken ja Forssberg oli ilmoittanut olevansa Porissa porvari Adolph Lundbergin luona. Porin maistraatti oli kuitenkin kertonut, ettei kaupungissa ollut kyseisellä nimellä varustettua porvaria. Michel Melanderilla ei ollut vaimonsa olinpaikasta parempaa tietoa, joten Fredrika Christina Forssberg etsintäkuulutettiin virallisesti. Tuntomerkkeinään noin 25-vuoden ikä, keskimittaisuus, suuret vaaleansiniset silmät, vaaleat hiukset ja kulmakarvat.

Tämän jälkeen kumpaakaan ei löydy Familysearch-indeksoinneista, mutta sotakomissaari M. Melander Turusta oli syksyllä 1794 Tukholmassa (Dagligt Allehanda 5.8.1794).

Kadonneet kuvat Hämeenlinnasta ja Helsingistä

 

Finland Allmänna Tidningissä mainostettiin 19.7.1823 mahdollisuutta nähdä Cosmorama, joka esitti kuvina Pietarin keskeiset alueet. Ilmoituksen allekirjoittanut Fr. Otto oli kotoisin Hannoverista. Hän oli tullut toukokuun lopussa Pietarista Viipuriin , jossa hän oli esittänyt myös näkymiä Sveitsistä, Ranskasta, Englannista, Saksasta jne (Wiburgs Wochenblatt 24.5.1823). Myös Helsingissä ehdittiin nähdä koko kuvavarasto, sillä ilmoitusten mukaan viimeinen päivä koitti 29.7.1823.

Ilmoittelu Turussa alkoi kuukautta myöhemmin, joten aikaa jäi pienemmissä kaupungeissa esiintymiselle, aivan kuten Viipurin ja Helsingin välissä. Turussa yleisöä riitti kuukaudeksi (Åbo Tidning 27.8.1823, 27.9.1823). Mahdollisesti Fr. Otto lähti kiertämään Pohjanlahtea, sillä sanomalehti-ilmoituksia löytyy seuraavaksi Tukholman sijasta Upsalasta, jossa marraskuun lopussa oli näytteillä Pietarin ohella Pariisi, Sveitsi, Englannin Dover, Ranskan Calaisin tori sekä Waterloon taistelu 8.1.1815 (Upsala stads och länstidning 29.11.1823)

Seuraavat mainokset ovat tammikuulta 1824 Örebrosta, helmikuussa Norrköpingistä, maaliskuussa Linköpingistä ja huhtikuusta alkaen Göteborgissa, jossa oli viimeistään esillä suuri Fr. Otton maalaama Tukholma-kuva, joka ympäröi katsojat. Toukokuun puolella näytettiin myös panoraamakuvaa Göteborgista. Näytökset jatkuivat heinäkuun alkuun, jolloin Fr. Otto teki lähtöä Norjan puolelle.(Calmar Tidning 10.7.1824)

Fr. Otto oli varmasti liikkunut muuallakin, mutta kaksi vuotta myöhemmin hän palasi Göteborgiin Norjasta (Götheborgs Tidningar 22.8.1826). Ilmoittelu alkaa uudelleen vasta Tukholmassa, jossa uutuuksiin kuuluu Bergenin ja Trondheimin näkymien ohella Hämeenlinna. (Dagligt Allehanda 23.1.1827)

Mahdollisesti Fr. Otto oli tehnyt luonnoksia Suomessa kesällä 1823. Tai sitten hän oli saanut käsiinsä Carl von Kügelgenin töistä tehdyt painokuvat. Niihin kuuluu myös näkymiä Helsingistä, joka korvasi Hämeenlinnan kuvaohjelmassa maaliskuun alussa.  

Oltuaan Tukholmassa tammikuusta toukokuuhun 1827 Fr. Otto ilmeisesti kiersi pienempiä kaupunkeja, joista sanomalehti-ilmoituksia osui hakuun vain Karlskronasta elokuussa. Tämän jälkeen mies ja panoraamansa katoavat näkyvistä.

Muita tulee tietenkin tilalle, ks. Kosmorama?

Taistelusta karannut

Oskar Ferdinand Ingelius oli syntynyt Turussa 5.4.1812. Hänen isästään tuli Merikarvian kirkkoherra Merikarvialle, josta käsin Oskar kävi koulua Turussa viimeistään vuodesta 1823. Vartijassa 3/1892 julkaistun muistokirjoituksensa mukaan:

Kouluaika kului erinomaisemmitta tapauksitta. Kuitenki oli vanhuksella siltäkin ajalta yhtä ja toista muistossa. Pitkät merimatkat Merikarvialta Turkuun kasvattivat rohkeutta ja herättivät viehätystä merellä liikkumiseen, jos toisin paljon kärsimyksiäkin oli näihin matkoihin yhdistettynä. Vanhus kertoi, mitenkä kerran rajuilman tultua oli pakko eräällä luodolla rankassa ilmassa viettää pari kolme päivää, ennenkuin ilma tyyntyi ja taas rohjettiin lähteä matkaa pitkittämään.[...]

Paljon aikaa käytettiin koulun aikana ulkona liikkumiseen ja urheiluun. Ja nuot siihen aikaan tavalliset katumelskeet koulunuorison ja katupoikain välillä eivät lainkaan näyttäneet olleen tuntemattomat vanhukselle. Tällaisissa historioissa usein mainittiin tuon sittemmin niin kuuluisaksi tulleen, Itämailla matkustelijan, professori Yrjö Aukusti Wallininkin nimeä. 

 

Niin tapahtui eräänäkin iltana, että Wallin ilmestyy Ingeliuksen luo, ja esittelee, että lähdettäisiin mäkeä laskemaan. Sanottu ja tehty. Kelkat otetaan mukaan, mennään eräälle kaupungin syrjäkadulle, jossa oli hyvä mäki. Kuin oli jokin matka astuttu, välkähtää valkea erään asunnon nurkan takaa — tämä oli tavallinen sodan merkki. Tästä huolimatta kiivetään mäelle ja lasketaan tulemaan huimaavaa vauhtia mäkeä alas, mutta kuin oli tultu noin keskivaiheille, silloin yhtäkkiä viskataan jotain kelkkain eteen, niin että nämät seisahtuvat, ja samassa ympäröitsee urheilijoitamme suuri joukko katupoikia. 

 

Wallin, joka ei ollut pelkuri koskaan, etsi aseen ja nyt alkaa tulinen taistelu. Sillä kerralla kuitenkaan ei toista kumppania huvittanut ryhtyä vastarintaan noin suuren ylivoiman kanssa, vaan katsoi viisaammaksi pötkiä ajoissa tiehensä, niin että Wallin yksin sai puolustaa itseänsä miten paraiten taisi. Useain päiväin poissaolo koulusta ja verinaarmut kasvoissa, kun vihdoinkin tuli, olivat ne merkit, jotka todistivat, mitä kahakassa muutamia päiviä ennen oli tapahtunut. 

 

Mutta sitten sai tuo vaaran hetkenä ystävänsä hyljännyt toveri kokea, ettei ole leikintekoa jättää toinen auttamatta. Kuin Wallin oli kouluun tullut, käy hän suoraan sen pöydän tykö, jonka takana kumppaninsa kahakassa istuu, ja sanaakaan sanomatta antaa hän aika läimäyksen korvalle, niin että tämä pyllähtää pöydän alle. Tämä teko ei kuitenkaan synnyttänyt sen pidempää vihamielisyyttä toverien kesken, kuin että entinen ystävyys taas palasi sijaan, kun vastaisissa koetuksissa oli havaittu, että kurituksella oli ollut tarkoitettu hyötynsä mukanaan.

Turussa vuonna 1761 ilotulituksia järjestäneet laivurit

Ilotulitukset olivat vielä 1700-luvulla tykistön upseerien taidonnäytteitä, joten sanomalehtiraporteissa erikoisuus ovat kauppalaivurit (coopvardiekapten) Fisk ja Strandheim, jotka järjestivät vuoden 1761 alussa sekä ilotulituksen Turun torilla Kaarle-prinssin nimipäivänä että Turun Vartiovuorella prinsessa Sophia Albertinan nimipäivänä (IT 16.3.1761 ja IT 7.5.1761). Myöhemmin samana vuonna molemmat nimet löytyvät  Turun meriliikennekatsauksesta: J. Strandheim oli tullut Pärnusta lastinaan viljaa, hamppua sekä pellavaa ja N. Fisk oli lähtenyt lautojen ja tervan kanssa kohti kaupunkia St. Ybes (IT 5.11.1761)

Molemmilla miehillä on Geni-profiilit. Jakob Hansson Strandheim oli syntynyt Kristiinankaupungissa 23.5.1728 ja Nils (Niclas, Nicolaus) Fiskin syntymäpaikka vuonna 1726 on tuntematon. Vaikka nimi Fisk on hankala haettava, profiilin päivittäjä oli löytänyt Nicolas Fiskin Stockholms Weckobladissa 7.9.1775 julkaistussa Juutinrauman ohittajien listasta matkalla Amsterdamista Turkuun.

Molempien miesten liikkeitä voisi siis todennäköisesti löytää tietokannasta Sound Toll Registers Online. Sitä käyttäessä pitää kuitenkin muistaa, että piiloon jää Itämeren sisäinen liikenne. Kuten taannoisessa Genos-artikkelissani kerroin, sanomalehdistä on tavoitettavissa muuta meriliikennettä muutamien vuosien osalta. Esimerkiksi 

• Hampurista kerrottiin 16.1.1756, että Jacob Strandheim Turusta oli saapunut Alicanteen (PT 26.1.1756)
• Hän lähti kesäkuussa 1761 Turusta Pärnuun suola- ja rautalastissa (IT 25.5.1761) ja tuli samasta kaupungista lokakuussa, kuten jo yllä todettiin.
• Seuraavassa heinäkuussa Riikaan kahden muun laivurin kanssa mukanaan painolastia ja puuastioita (IT 26.8.1762). Turkuun palatessa lasti oli yhtä olematonta: vähän hamppua ja höyheniä (IT 6.12.1762)
• Sama (?) J. Strandheim Kristiinankaupungista toi syyskuussa 1763 Tukholmaan polttopuuta ja elintarvikkeita (IT 29.9.1763)

 

Karannut ja kadonnut ylioppilas

Yrjö Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista selviää, että turkulaisen kellonsoittajan Mikael Modigin poika Michael oli perusteellisesti katedraalikoulua käytyään päässyt Turun akatemian kirjoihin keväällä 1794. Tuolloin hän käytti sukunimeä Modén, joka voitiin kirjoittaa myös muotoon Modeen. 

Marraskuun lopussa 1794 vietetyissä häissä tapettiin porvarin poika Johan Kerkolander ja enemmän tai vähemmän selvästi syyllinen oli 19-vuotias Michael Modeen, joten hänet etsintäkuulutettiin painetulla kuulutuksella läänin laajuisesti. Tekstin mukaan Michael oli keskipitkä, hänellä oli tummanruskeat hiukset ja kulmakarvat, vaaleat ja finniset kasvot, joissa pienet siniharmaat silmät sekä pitkä, kapea ja terävä nenä. Michael puhui sekä ruotsia että suomea. Karkuun lähtiessään hänellä oli päällään paita, mustat kangashousut, valkoiset villasukat, mustat nahkakengät ja mustasta kankaasta damaskit (stibletter), mutta ei hattua tai myssyä.

Turun hovioikeus päätti 13.10.1796 julistaa Michael Modénin lainsuojattomaksi koko valtakunnassa. Tästä annettiin painettu kuulutus 28.10.1796.

Ilmeisesti Michael oletettiin kuolleeksi tai paluutaan ei enää odotettu, sillä isänsä perukirjaan ei nimeään merkitty. Paon aikaan vain 8-vuotias pikkuveljensä Elias sai ylioppilasopintonsa tehtyä ja papinvihkimyksenkin.

Carl Friedrich Indreenin elämästä

Turun lääninkansliassa 19.8.1772 päivätyssä ja sittemmin painetussa kuulutuksessa etsittiin muiden muassa 26-vuotiasta renki Carl Friedrich Indreeniä. Tämän tiedettiin syntyneen Turun Beckholmenilla eli Tervasaarella, jossa isänsä oli ollut kirjanpitäjä. Tämä tieto on varmistettavissa Turun ruotsalaisen seurakunnan kastelistasta, jossa 16.6.1746 syntyneen pojan vanhemmat ovat Michel Indren ja Maria Wallandra. He olivat menneet naimisiin jo 8.1.1736. Avioliitossa ennen Carl Friedrichiä syntyneet lapset olivat kuolleet pienokaisina (Gustaf s. 22.9.1736 k. 13.11.1736, Johan Adolf s. 7.2.1738 k. 26.6.1738, Eric s. 15.3.1739, Adam s. 24.12.1740 k. 5.1.1741, Elsa Maria s. 13.3.1742 k. 14.8.1743). 

Carl Friedrich jäi (siis) eloon, mutta menetti vanhempansa varhain. Isänsä kuoli 59-vuotiaana 15.4.1756 ja äitinsä 50-vuotiaana 7.12.1757.

Dahlströmin kortiston avulla selviää, että edelleen alaikäisen Carl Friedrichin holhoojana  oli ensin ollut isän sukulainen kaupunginviskaali Ephraim Stener. Tämä oli opettanut pojalle lukemista, kirjoittamista sekä kreikkaa. Näillä taidoilla Carl Friedrich oli päässyt oppipojaksi kirjanpainaja Frenckellille. Jostain syystä holhoojaksi vaihdettiin kesällä 1758 äitinsä veli kersantti Johan Wallander. 

(Wallander oli naimisissa esi-isäni Petter Sundin tyttären Anna Helenan kanssa. Sund-kirjaa tehdessäni totesin, ettei Anna Helenasta ollut tietoja pikkuvihan jälkeen. Modernein keinoin ja aviomiestä etsien hän ja ensimmäisestä avioliitosta syntynyt tytär löytyvät Pernajan rippikirjoista (1743-49, 169; 1750-1763, 259).)

Ehkä holhoojan muutos liittyi siihen, että kirjanpaino-oppilaana olo ei sujunut toivotulla tavalla. Jo vuonna 1757 Carl Friedrich oli ollut Loviisassa oppipoikana (RK 1757-1763, 10) ellei kyse ollut täysikaimasta. Loviisasta yksi tai toinen Carl Friedrich Indreen oli vuonna 1765 tullut Turkuun kuparisepän oppin, Dahlströmin kortiston mukaan. Kupariseppän toimi sopii tammikuussa 1772 kuulutettuun Porin rykmentin rekryyttiin, joka oli kutsunut itseään Hinric Ahlrothiksi, mutta jonka oikeasti tiedettiin olevan Carl Friedric Indreen. 

Samaan aikaan eli vuonna 1771 ja vuoden 1772 alussa Janakkalassa (1770-75, 73) oli kirjoilla C. F. Indren, joka lähti todistuksen kanssa Helsinkiin... 

Kesällä 1772 Carl Friedrich oli Johan Mauritz Lombergin palveluksessa. Tämän upseerin puustelli oli 21.2.1770 alkaen Kokemäen Pukkala (RK 1772-77, 5). Sieltä Carl Friedrich lähti luvatta ja maksamatta Ulvilassa ja Kokemäellä lainaamiaan rahoja. 

Etsintäkuulutuksen mukaan hän oli keskikokoinen. Hiuksensa ja kulmakarvansa olivat tumman ruskeat (swartbruna). Kadotessaan päällään oli harmaa takki ja liivit, siniset housut, valkoiset villasukat ja kengät, joita koristivat soljet. Mainitsemisen arvoista oli myös se, että Carl Friedrich osasi puhua sekä suomea että ruotsia.

Kirjattoman, karjattoman ja perheettömän miehen elämän jatkoa en saanut selvitettyä.

P. S. Elokuisessa kuulutuksessa etsittiin myös 27-vuotiasta varreltaan vähäistä ja vaaleahiuksista Michel Eklundia. Häntä kutsuttiin löysäläiseksi, vaikka hän oli edellisestä pääsiäisestä alkaen ollut palveluksessa Lohjan Pusulan kappelin rusthollarilla Gabriel Jöransson Mäkkylä. Eklund oli lähtenyt luvatta 3. heinäkuuta ja ottanut mukaansa 2 paitaansa, siniset sarkaiset liivit (Wäst), joissa oli messinkiset napit, puna-siniraitaiset liivit (Lifstycke), joissa oli litteät messinkinapit, mustan hatun, kaksi valkoista pellavaista kaulaliinaa, parin valkoisia villasukkia sekä remmikenkäparin. Eklundin isäksi muisteltiin Uudenkirkon vähtäriä, mutta en onnistunut löytämään sopivaa kastetta

Polkupyöräntekijät 1869: Karl Stenberg & Thomas Särkelä

Polkupyörän kehitys lähti tosissaan vauhtiin 1860-luvulla, jolloin kehitetty malli muistutti tekniseltä ratkaisultaan lapsuuteni kolmipyöräisiä eli polkimet olivat kiinni etupyörässä. Näitä alettiin tuottaa  vuonna 1868 Pariisissa tehdasmaisesti ja ensimmäisiä kappaleita odotettiin Suomeen vuoden 1869 purjehduskauden alkaessa. Innostus oli niin suurta, että eri puolilla Suomea tehtiin polkupyöriä itse.

Åbo Underrättelser kertoi 27.4.1869 varsin epämääräisesti ja varovasti, että kuulupuheen mukaan edellisenä ja sitä edellisenä päivänä olisi kaupungin tullien ulkopuolella testattu kahta paikallisesti valmistettua polkupyörää.

Muutamaa päivää myöhemmin uskallettiin varmana tietona kertoa, että apteekkari K. Stenberg oli kelloseppä Thomas Särkelän avustuksella tehnyt kolmipyöräisen polkupyörään. Kovin reippaasti sitä ei oltu markkinoitu, sillä toimitus jälleen vetosi kuulopuheeseen todetessaan, että pyörää ehkä samana päivänä esiteltäisiin Kupittaan puistossa. (ÅU 1.5.1869)

Apteekkari Karl Stenberg oli syntynyt Pohjan Åminnessä 24.4.1824 kirjanpitäjä Josef Stenbergin (s. 1793 Mustio) ja Johanna Maria Tallqvistin (s. 25.3.1794 Karjaa) pojaksi. (RK Pohja 1818-1824, 226)  Hän kävi Turun triviaalikoulua ja kouluttautui apteekkariksi. Keväästä 1858 hän opett Turun teknisessä reaalikoulussa yleistä ja teknistä kemiaa ja minerologiaa. Opettajana olosta tuli päätoimensa ja vuodesta 1860 alkaen hän hoiti myäs saksan opetuksen ja vuodesta 1875 kirjanpidon opetuksen sekä oli lyhyempiä aikoja koulun johtaja. (FAT 15.10.1883)

Thomas Särkelän isä ja sisar ovat olleet aiemmin blogissa esillä. Kuuluisan Lohtajalta lähteneen kelloseppäisän poika ei ehtinyt tehdä pitkää uraa, sillä hän kuoli vain 35-vuotiaana 12.2.1874. Isältä saamansa opin jälkeen hän oli ollut vuodesta 1857 Pietarissa hovikelloseppämestari Pihlin kisällinä kunnes  muutti Turkuun vuonna 1860. (Morgonbladet 17.2.1874) 

P. S. Wiborgs Tidning tiesi hovikelloseppämestari Pihlin syntyneen Pohjassa. Kyseessä ei tietenkään ollut Alma Pihlin isä Knut Oskar Pihl (1860-1897), mutta ehkä joku tämän sedistä Bernhard Vilhelm Pihl (1817-1860), August Anton Ferdinand Pihl (1827-?), Otto Werner Pihl (1832-1861) tai Anton Viktor Pihl (1835-1883)? Sanomalehdessä Berndt Pihl oli tullut Uudeltamaalta Pietariin vuonna 1816, mutta vuosi on tainut sekoittua syntymävuoteensa, sillä kelloseppäveljensä Viktor oli elossa vuonna 1870 (FAT 28.6.1870) Miesten toiminnasta on varmasti sanomalehtiä parempia lähteitä.

Väläyksiä Susanna Eisenbergin elämästä

 

Lasse Iso-Iivarin talonhaltijalistoihin tottuneelle Kaarinan talon tiedoissa ei näytä olevan mitään erikoista. Matts Conrad Hyttner oli mennyt naimisiin 10.9.1780 Susanna Eisenbergin kanssa ja kuollut 4.8.1792. Leski oli solminut uuden avioliiton Johan Sandbergin kanssa 26.11.1794. Hiskiin kurkistamalla selviää vielä, että Matts Conrad oli avioliittoa solmittaessa maatilan pehtoori ja kuollessaan 36-vuotiaana kellarimestari. Johan Sandberg puolestaan oli räätäli.

Dahlströmin kortistoa selailelemalla käy selväksi, että Susannan isä oli pellavankutoja Jacob Eisenberg, jonka tontista oli kiistaa. Uusi kurkistus Hiskiin todistaa Eisenbergille ja vaimolleen Elisabeth Wollingille syntyneen 16 lasta, mutta monen kohdalla on merkintä pikaisesta kuolemasta.

Kortistosta ei kuitenkaan käy ilmi se, että vuonna 1796 Johan Sandberg ilmiannettiin Turun kämneerinoikeuteen kaksinnainnista. Hän oli joko tuolloin kaupungin ulkopuolella tai pääsi karkuun, sillä hänet saatiin kiinni Hedermoran kaupungista. Kun hänet piti sieltä lähettää turkuun, mies pääsi karkuun. Turun ja Porin läänissä luetun ja 14.9.1796 päivätyn kuulutuksen mukaan Johan Sandberg oli jonkin verran yli 30-vuotias, pitkä ja kapoinen varreltaan, tummahiuksinen ja oli karkuun päästessään pukeutunut univormufrakkiin ja "alusvaatteisiin". Lisäksi tiedettiin, että hän oli ollut ennen räätälöintiä aliupseeri Västmanlandin rykmentissä. (Vaikka rykmentit vilisevät Johan Sandbergejä, tätä tietoa en saanut vahvistettua ArkivDigitalin Generalmönsterrullor-haulla.)

Seuraava epätavallinen vaihe Susanna Eisenbergin elämässä tapahtui alkuvuonna 1799. Åbo Tidningarissa julkaistiin 25.2.1799 Carl Wilhelm Hufwudsköldin Kemiön Långholmenilla allekirjoittama pitkä ilmoitus. Siinä kellarimestari Hüttnerin leskeä kutsuttiin Susanna Råbockiksi, väitettiin tämän saaneen taloudenhoitajan paikan Hufwudsköldiltä ja toimineen epärehellisesti. Vasta 22.4.1799 julkaistussa vastineessaan "Susanna Hüttner, född Eisenberg" ilmoitti, ettei hän ollut koskaan käyttänyt nimeä Råbeck eikä ollut taloudenhoitajana. Kirjoitusparille on vaikea keksiä selitystä. Susanna Eisenberg viittaa oikeusprosessiin, joten ehkä asiakirjoista löytyisi lisää tietoa.

Susanna Eisenberg meni kolmannen kerran naimisiin 15.1.1809 kupariseppämestari Henric Ollongrenin kanssa ja kuoli 76-vuotiaana 26.8.1831.

Raumalaisen muistokirjoituksen täydennysharjoitus

Paul Isak Sallmén (11.11.1819 Ruovesi - 13.3.1901) eli suhteellisen pitkän elämän, mutta sai vain lyhyen muistokirjoituksen Rauman lehteen 14.3.1901.

"Vainaja oli syntynyt marrask. 11 p:nä 1819 Ruovedellä, missä hänen isänsä oli kappalaisena." Tomas Henrik Sallmenius oli vampulalaisen talollisen poika eli hänellä ei ollut suhteita papin uralla etenemiseen. Päästyään Ruoveden pitäjänapulaiseksi hän meni naimisiin kirkkoherran tyttären Anna Charlotta Forseliuksen kanssa, mutta ei päässyt appensa seuraajaksi, kun tämä kuoli 1823. Myös nimeä Sallmén käyttänyt Tomas kuoli itse 3.2.1829.

Isän kuollessa perheeseen kuuluivat alaikäiset lapset Charlotta Henrika Sophia s. 24.11.1815, Carolina Fredrika Maria s. 1.1.1817, Johan Henric s. 15.6.1818, Paul Isaac s. 11.11.1819 ja Thomas Gustaf s. 14.11.1822. Kolme poikaa pääsivät johonkin kouluun ennen Ruovedeltä lähtöä 1830-luvun alussa. (Ruovesi RK 1817-1823, 330; 1824-1830, 281; 1831-1835 TPL, 104)

"Isänsä kuoltua siirtyi hän nuorena poikana Turkuun, missä antautui merimiesuralle sekä suoritti sikäläisessä merikoulussa perämiestutkinnon." Paul Isak ei muuttanut yksinään, vaan Turkuun lähti (ainakin virallisesti) syksyllä 1833 koko jäljellä ollut perheensä. Mikään ei paljasta, millä perhe eli ensimmäiset vuodet, mutta vuosittaiset muutot kertovat jonkinlaisesta epävarmuudesta (Turku ruots RK 1834-1840, 179 (6:8:4), 221 (6:11:4), 421 (f.d.S:187), 776 (7:30:2); 1841-1848, 295 (7:12:1))

Suomen sukututkimusseuran merimieshausta selviää, että Paul Isak oli viimeistään vuonna 1834 kirjoilla Turun merimieshuoneessa. Pikkuveli Thomas Gustaf seurasi jälkiään vuoteen 1840 mennessä. Äitinsä kuoli Turussa 24.9.1841. Hän oli ehtinyt todistaa poikien merillelähdön lisäksi Charlotta-tyttären häät laivuri Gustaf Anderssonin kanssa 13.7.1841. Miesten matkoista saisi lisätietoa merimieshuoneen arkistosta. 

Muistokirjoituksen kirjoittaja on ohittanut muutamat vuodet 1840-luvun alussa, jolloin Paul Isak oli kirjoilla Porin merimieshuoneella, josta hän erosi 15.9.1843 ja muutti takaisin Turkuun. (Pori RK 1836-1842, 335; 1843-1849, 282; Turku ruots. RK 1841-1848 6:16:2 eli s. 159)

"Vuonna 1846 muutti hän Raumalle, jossa harjoitti laivanvarustajaliikettä, sekä suola- ja puutavarakauppaa. Vainaja rakennutti Raumalla useita laivoja." Paul Isak oli kirjoilla Rauman merimieshuoneessa ainakin vuodet 1846-1852. Näinä vuosina isosisko Charlotta kuoli Turussa alkuvuodesta 1847, Carolina-sisko muutti Helsingistä Raumalle vuonna 1850 ja pikkuveli Thomas kuoli vuonna 1851 (merimieshaku). 

Paul Isak oli perämies matkustaessaan raumalaisen kauppiaan Paqvalinin kanssa Turkuun kesällä 1847 (ÅU 31.7.1847). Vuoden 1849 alkuun mennessä Paul Isak oli päässyt tai päätynyt kauppias Carl Adolf Paqvalinin 176 lästiä vetävän parkkilaivan Carl kapteeniksi. Helmikuussa 1849 hän oli Marseillen satamassa matkalla Odessaan, heinäkuussa Falmouthissa matkalla Antwerpeniin, maalis-huhtikuussa 1850 Odessan satamassa, elokuussa 1851 tullut Riiasta Gravesendiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin laivan puolikas oli ostettavissa huutokaupasta, sillä Paqvalin oli kuollut 9.3.1851 (ÅU 23.3.1849; ÅU 15.3.1850; ÅU 17.8.1849; ÅU 1.11.1850; Ilmarinen 12.11.1851).

Alkuvuodesta 1852 Paul Isak solmi avioliiton kauppias Carl Adolf Paqvalinin lesken Agatha Ilwanin kanssa ja hänestäkin tuli kauppias. Avioliiton myötä huollettavaksi tuli liuta vaimon edellisen avioliiton lapsia ja Paul Isakin esikoinen syntyi 22.5.1853. Perhe asui ensin Paqvalinin omistamassa Heikklässä (57-58) ja muutti vuonna 1859 Marelaan, jossa Agatha kuoli 6.3.1865. (Rauma RK 1847-1853, 61, 284; Rauma RK 1854-1860, 15, 62; 1861-1867, 13) 

Marelahan on nykyään museona, mutta siitä on verkossa epätarkat omistustiedot, joiden osana on " Paqvalinin suvun aika". Paqvalinien suhde Paul Isakiin on selvempi ja se jatkui myös vaimon kuoleman jälkeen. Toisen avioliittonsa Paul Isak solmi 25.1.1866 Agathan sisaren Amalian kanssa. Tämän edellinen aviomies kuului Pacqvalin-sukuun ja oli Carl Adolf Paqvalinin serkku. Avioliiton myötä Paul Isak sai ainakin kolme uutta lapsipuolta. (Rauma RK 1861-1867, 115)

Paul Isak, vaimonsa ja nuorimmat lapset muuttivat Marelasta vuonna 1871 taloon n:o 70 eli Pinnalaan. (Rauma RK 1868-77, 16, 82; 1878-1887, 85; 1888-1897, 84). Vaimonsa kuoltua 9.8.1888 Paul Isak myi talon 24000 markasta leskirouva Wahlroosille. (Turun lehti 14.2.1889)

Rauman lehti 3.4.1886

Paul Isakin kaupankäynti ei vaatinut ilmoittelua ja vain yhden laivansa valmistumisesta tehtiin uutinen:

Uusi laiva. Rauman laivaveistämöltä työnnettiin vesille lokak. 13 p:nä eräs, kauppias P. J. Sallmén'in rakentama, 300 registeritonnin vaiheella vetävä kuunariparkki nimeltä "Kosacken" (=Kasakka), Tämä oli, kuten tunnemme, toinen herra Sallmén'in rakentama alus, joka samasta laivaveistämöstä tänä vuonna lähti vesille. (Satakunta 23.10.1880)

Raumalaisten laivojen valmistumisesta yritti joku kerätä 1900-luvun alussa tietoja, mutta ainakin Kosackenin osalta vuosiluku näyttää olevan väärin.

1860 parkki Harmonie (yhdessä Gabriel Granlundin kanssa

1865 parkki Dygden

1867 kuunarilaiva Suomi

1875 parkki Finland

1878 parkki Vega ja kuunarilaiva Kosack (Rauman lehti 16.11.1918)

Parkkilaivan Vega, jonka kantavuus on 399 rekisteritonnia, Paul Isak myi kauppias J. W. Söderlundille 32,500 markasta. (Sanomia Turusta 12.6.1888). Kuunari Kosack tunnettiin myöhemmin nimellä Elna (Pohjantähti 10.3.1917).

Kaupankäyntiä helpommin digitoiduista lehdistä löytyy tietoja Paul Isakin lähetystyöhön antamista lahjoituksista. Vuonna 1867 kuollut kaksinkertainen appiukkonsa puolestaan jäi raumalaiseen kansanperinteeseen Polttilan pappana, joka antoi nälkävuosina viimeiset taikinansakin. 

Vaaniin päärakennus
Museovirasto CC-BY 4.0

"Vuonna 1889 muutti hän aikaisemmin ostamalleen, jo mainitulle maatilalle [Euran Vaanin kartano]" Jo ennen Pinnalan myyntiä, marraskuussa 1888, Paul Isak muutti Euraan, josta hän oli ostanut Vaaniin kartanon. Euran rippikirjaan tittelikseen merkittiin "Kauppias ja merikapteeni". 

Paul Isakin viimeisinä vuosina kanssaan asuivat leskeksi jääneet tyttärensä Olga Alexandra (s. 11.8.1856) ja Anna Charlotta (s. 22.5.1853). (Eura RK 1888-1897, 658; 1898-1907, 696-697)

Sunnuntaikoulun priimukset 1844-1857

Käsityöläisten kisälleille tarkoitetusta sunnuntaikoulusta tammikuussa 1842 annetussa asetuksessa säädettiin - kaikenlaisen muun lisäksi - että Helsingin ja Turun muita kouluja laajemman opintoohjelman suorittaneista erikoisen hyvällä menestyksellä valmistuneet saattoivat hakea matka-apurahaa täydentääkseen opintojaan ulkomailla. (Somerkivi, Urho. 1950. "Sunnuntaikoulujen perustamisesta." Koulu ja menneisyys, 8:15–37) Matka-apuraha annettiin kahdeksi vuodeksi ja 200 hopearuplaa molemmille vuosille eli yhteensä 400 hopearuplaa.

Koska tunnistin yhden nimen Manufaktuurijohtokunnan arkiston laatikon B:1 Luettelot 1841-1884 luettelossa "niistä henkilöistä, jotka manufaktuurijohtokunnan esityksestä ovat saaneet matka-apurahan vuosina 1844-1857" tiesin löytäneeni sunnuntaikoulua käyneet. Mutta vahvistin kuitenkin sanomalehti-ilmoituksin.

1844 värjärin (p. o. sorvarin) kisälli Hellenius, Turku. Åbo Tidningar 16.10.1844: Svarfvare-Gesällen C. G. Hellenius

1845 puusepän kisälli Lindholm, Helsinki. FAT 30.8.1845: Snickare och Bildhuggare Gesällen Fredrik Svante Lindholm. Elämästään löytämääni tietoa esittelin eilen.

1846 hienosepän kisälli Wulff, Turku. Teknologen 31/1846: Klensmedsgesällen Wulff

1847 maalarin kisälli Hartell, Helsinki. FAT 28.6.1847: målaregesällen Gustaf Robert Hartell. Hän oli syntynyt 4.6.1824 Helsingissä ja otti 9.7.1847 papintodistuksen matkustaakseen Berliiniin, eikä näytä palanneen Suomeen (Helsinki. Naimattoman työväestön rippikirja 1838-1853, 51)

1848 puusepän kisälli Jansson, Helsinki. Åbo Tidningar 14.7.1848: Snickaregesällen Carl Gustaf Jansson

1849 nahkurin kisälli Fastberg, Helsinki. FAT 24.12.1849: garfvaregesällen Johan August Fastberg. Hän sai 5.10.1853 privilegion englantilaiseen nahkamuokkaamoon, mutta menetti sen, sillä ei täyttänyt asetettuja ehtoja (FAT 18.12.1858). Puoli vuotta myöhemmin alkoi konkurssikäsittely (FAT 1.7.1859).

1850 mekaanisen instituutin oppilas Engström, Helsinki. FAT 22.8.1850: August Ludvig Engström. Todennäköisesti seppämestari Antti Engströmin ja Elisabet Rebekka Edbomin poika, joka kuoli naimattomana 22.2.1853 (SWL 13.6.1878).

1851 värjärin kisälli Brummer, Turku. Listassa lukee lyijykynällä, että apuraha on palautettu, mikä selittänee seuraavan vuoden tuplajaon). Åbo Tidningar 16.12.1851: Färgaregesällen Johan Herman Brummer. Hän oli syntynyt Turussa 23.6.1829 ja otti papintodistuksen Saksaan matkustamista varten 27.9.1853 (Helsinki. Naimattoman työväestön rippikirjat 1844-1860, 17)

1852 puusepän kisälli Nordström, Turku. FAT 8.6.1852: snickaregesällen Mats August Nordström. Matts August Nordström (s. 11.12.1826 Finström) otti papintodistuksen Pietariin matkustamista varten 14.9.1852 (Turku RK I Aa3:4 1847-1853, 88).

1852 kuvanveiston työntekijä Broström, Helsinki. FAT 8.6.1852: Skulptur-arbetare-gesällen Maximinus Constantin Broström. Broström (s. 29.5.1832 Helsinki) oli seuraavat kolme vuotta Pietarissa, josta toi muuttokirjan Helsinkiin vuonna 1855. Hän kuoli jo 19.4.1864 ja jätti perukirjansa (HKA 4495) mukaan lesken Amalia Mathilda Broström eikä merkittäviä velkoja.

1853 kultasepän oppilas Ekholm, Helsinki. Suometar 3.6.1853: kultasepän-oppilaiselle Kaarle Fridolf Ekholm'ille. Seitsemän vuotta myöhemmin hänellä oli yritys Pohjois-Esplanadilla (FAT 12.12.1860). Hän oli kultaseppämestari mennessään naimisiin leskirouva Amalia Mathilda Broströmin kanssa (Hbl 23.5.1869). Ekholm kuoli 68-vuotiaana toukokuussa 1900. Perukirjansa (12207) mukaan hän omisti Bulevardilla tontin, josta ruumissaattonsa lähti. Kiinteistökortiston mukaan hän oli ostanut Bulevardi 17:n syksyllä 1882 ja kuolinpesältä sen sai veljensä Carl Ekholm, kaupunginlääkäri Vaasassa.

1854 puusepän kisälli Sundblom, Turku. Helsingfors annonsblad 19.5.1854: snickaregesällen Fredrik Sundblom

1855 sepän oppilas Svartström, Helsinki. FAT 30.5.1855: Smedslärlingen Carl Johan Svartström. Hän oli syntynyt Fagervikissa 31.1.1834. Helsingin rippikirjaan merkittiin, että hän oli saanut kannustuspalkintona raamatun. Matka-apurahan saatuaan Svartström otti papintodistuksen lähteäkseen Pietariin. Sieltä saatiin Helsinkiin tieto avioliitosta 1860 ja kuolemasta 8.6.1896. (Helsinki. Naimattoman työväestön rippikirjat 1844-1860, 149)

1856 lasimestarin kisälli Heimburger, Helsinki. FAT 10.6.1856: Förgyllare- och Glasmästaregesällen Richard Theodor Heimberger, som begagnat undervisningen vid såväl Techniska Real- som Söndagsskolan härstädes

1857 maalarin kisälli Engblom, Turku. Suomen julkisia sanomia 8.10.1857: maalarisällille Johan Engblom'ille.

Kesäretki Suomeen: Turku

Maamme-peli on jo Turussa. Blogitekstipoiminnat vanhemmasta päästä.

• Turun lukiossa 1848-49 (27.7.2008)
• Jaakko Cavoniuksen rikos (27.7.2009)
• Yksi hattumaakari (7.10.2009)
• Sairaita ja sairauksia 1761 (3.9.2010)
• Tapahtui kesällä 1805 (14.9.2010)
• Oppia saanut nuori nainen Turussa (30.11.2010)
• Italialainen maahanmuuttaja perheineen (25.2.2011)
• Paluu hautausmaalta ylinopeudella 1880-luvulla (27.3.2011)
• Hädässä sisko tunnetaan (20.4.2011)
• Turkulainen Lahtari-Leena (8.6.2011)
• Akan ilma-matkustus kesällä 1838 (25.6.2011)
• Hotellisuositus Turussa (8.1.2012)

Tutkimus vuonna 2011 verrattuna nykypäivään

 Alkuvuodesta 2011 julkaisin ruotsalaisesta sanomalehdestä löytämäni avunpyynnön vuodelta 1801. Tuskin uhrasin kirjoittajan Catarina Margaretha Hässlingin ja siskonsa taustan etsintään hirvittävästi aikaa ja yritystä, sillä kirjoitin

Isosisko Anna Gretan iäksi ilmoituksessa todetaan 77 vuotta. Melko varmasti siis sama kuin Turun ruotsalaisessa seurakunnassa 5.9.1807 83-vuotiaana kuollut "Mamsell Anna Brita Hessling ". Haudattujen listassa ei valitettavasti mitään viitettä asuinpaikkaan eli siskon jäljille haastavaa päästä. Anna Britan kastetta vuoden 1724 paikkeilta ei ainakaan Turun ruotsalaisesta seurakunnasta ole toivetta löytää.

Mutta nyt elämme vuotta 2024, joten vähällä yrityksellä löytää enemmän. Hessling-haku Familysearch.org:ssa mm. rippikirjasta 1798-1803 (N:o 25 Link Hyyryynen) porvari Neumanin lesken Margaretha Catharina Hessling (s. 1748), jolla on tytär Catharina Margaretha (s. 2.4.1781). 

Ennen kuin aloin käymään osumia totisemmin läpi testasin googlausta, sillä nykyäänhän usein osuu Geni-profiiliin tms, jotka säästävät vaivaa. Tällä kertaa löytyi oma tekstini Kapteenin tyttärestä köyhäintalon asukiksi vuodelta 2021, jolloin en ollut muistanut aiempaa tekstiäni enkä myöskään tehnyt mitään tarkistushakua. Hups.

Turkulaiset perijättäret

Sekä Inrikes Tidningar 14.2.1782 että Stockholms Posten 25.2.1782 julkaisivat Malmöstä lähetetyn tiedon 78-vuotiaana kuolleen [1] tukkukauppias Nils Tullströmin testamentista, joka jakoi rahaa moniin hyväntekeväisyyskohteisiin. Pitkän listan kohdassa 10 esiintyi kuitenkin kaksi sukulaista, jotka asuivat Turussa. Engela Malmström, joka oli naimisissa kämneeri Henning Tallanderin kanssa, ja Thala Malmström, joka oli naimisissa kaupunginkasööri Breven kanssa.

Thalan Malmströmin Geni-profiili paljasti, että hän syntyi 29.3.1737 Södra Åbyn seurakunnassa Skoonessa. Kastelistan mukaan vanhempansa olivat ratsumies Bartholomeus Malmström ja Bengta Pettersdotter. Tulkintani Tullströmin perukirjasta [2] on yliviivauksinen lomasta, että Thalan ja sisarensa isä oli arkisemmin ilmaistuna Bertel Bertelsson Malmström. Bertil Malmström (s. ~1701 Skoone) katselmoitiin osana Skoonen eteläistä ratsuväkirykmentin (Södra skånska kavalleriregementet) Haglösan komppaniaa 1724, 1732, 1737, 1744 ja 1754 [3]. Armeijan jälkeen Bertil Malmström työskenteli suutarina ja hän kuoli 4.5.1766. Seurakunnassa kirjattu kuolinikä 73 ei ole täysin linjassa armeijan listojen kanssa, mutta käsittääkseni kyseessä on sama henkilö.[4]

Södra Åbystä ei ole rippikirjaa, josta etsiä muita lapsia ja Englan ja Thalan maailmalle lähtöä. Laitilan Kaukolassa eli everstiluutnantin puustellissa mainitaan 1740-luvun alussa Ängela Malmström. Puustelli oli tuolloin Michael von Törnen, joka oli vuonna 1741 siirtynyt Skoonen eteläisestä ratsurykmentistä aatelislippueeseen.[5] Kiistatta Engla Malmström oli Turussa, kun hänet siellä vihittiin avioliittoon 10.10.1751 kämneri Hemming Talanderin kanssa.

Hemming Talander oli valittu Turun kämneeriksi ja kaupunginvoudiksi vuonna 1745.[6] Hän meni 18.10.1748 tullimies Anders Silvon Valborg-tyttären kanssa. Heidän hoidossaan oli Valborgin äiti Elisabet Eriksdr Procopaea, jonka hoitoa Hemming Talander jatkoi Valborgin kuoltua lapsisänkyyn 21.11.1749. Näin hänestä tuli vuosikymmen myöhemmin anoppinsa perijä, vaikka tällä oli veli rusthollari Johan Ericsson Procopaeus.[7] Hemming Talander erosi virastaan vuonna 1764 [8]. Hän ja Engla Malmström asuivat Kirkkokorttelin tontilla 156 [9].

Inrikes Tidningar 16.3.1780

Åbo Tidningar 26.2.1798

Turun kirkonkirjojen mukaan Engla Malmström oli syntynyt vuoden 1724 tienoilla eli hän oli Thalan isosisko. Thala Malmström oli viimeistään vuonna 1765 kämneeri Eric Braven vaimo. Heille syntyivät Turussa lapset Eric 3.11.1765, Anna Sophia 5.1.1768 ja Albertina 14.4.1772.[10] Braven kuoltua Thala Malmström solmi uuden avioliiton Turussa 6.4.1784 vänrikki Adam Johan Lamanin kanssa. Wirilanderin virkatalomatrikkelista käy ilmi, että Adam Johan Laman oli eronnut armeijasta 29.6.1778. Pariskunta muutti Turusta Pertteliin, jossa Thala kuoli vanhuuteen 22.2.1818.

[1] Malmö Sankt Petri (M) FI:3 (1778-1834) Bild 29 / sid 49 (AID: v104094.b29.s49, NAD: SE/MSA/00619)

[2] Rådhusrätten i Malmö 1 (M) F2A:69 (1782-1785) Bild 1510 / sid 293 (AID: v159534.b1510.s293, NAD: SE/MSA/00811)

[3] Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 944 (1724) Bild 2130 (AID: v437192a.b2130, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 945 (1732) Bild 4290 (AID: v437193.b4290, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 946 (1737) Bild 1820 / sid 357 (AID: v437194.b1820.s357, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 947 (1744) Bild 3140 (AID: v437195.b3140, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 948 (1754) Bild 5820 (AID: v437196a.b5820, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 948 (1754) Bild 5880 (AID: v437196a.b5880, NAD: SE/KrA/0023)

[4] Brågarp (M) C:1 (1735-1772) Bild 1110 / sid 107 (AID: v108746a.b1110.s107, NAD: SE/LLA/13046)

[5] Laitilan rippikirja 1740-1747, s. 56

[6] Dahlströmin kortisto tässä ja tässä

[7] Dahlströmin kortisto tässä ja tässä 

[8] Dahlströmin kortisto tässä 

[9] Dahlströmin kortisto tässä 

[10] Turun kasteet. Turun Ruotsalaisen seurakunnan rippikirja (1760-1768), 124, Turun Ruotsalaisen seurakunnan rippikirja, Länsipuoli 1774-1779, 29

Lissaboniin jäänyt 1700-luvun porilainen ja vaimonsa

Aloitetaan sukutaustalla, sillä en sitä verkosta kokonaisena löytänyt. 

Varhaisimman henkilön eli Ulvilan kappalaisen Johan Pavoleniuksen (k. 1722) sukutaustaa ei ilmeisesti ole selvitetty. Raimo Ensio kertoi SukuForumilla, että Pavoleniuksen poikien "Johan Johaninpoika, s. n. 1676 ja Mårten Johaninpoika, s. n. 1680" vaiheista ei ole tietoa.

Paremmin tunnetaan poika Jakob, joka kävi kääntymässä Turun akatemiassa, mutta pääsi Porissa porvariksi 1698 ja kuoli siellä 19.5.1736. Ensimmäinen vaimonsa oli Maria Johansdotter ja toinen Katarina Hollier (k. 1744). Lapsistaan Raimo Ensiota kiinnostaa tytär Carin, s. 18.10.1704, jonka äiti oli Jakobin jälkimmäinen vaimo. Karinin jälkeen Porin kastelistassa on useita Jacobin lapsia: Christina s. 16.6.1706, Jacobus s. 29.11.1707, Anders s. 14.12.1710 ja Elisabeta s. 22.9.1718.

Eeli Granit-Ilmoniemen mielestä (Porin kaupungin porvareita ja kauppiaita 1600-1880. 1931) Jakobin ja Katarina Hollierien lapsiin kuuluu myös vuoden 1691 paikkeilla syntynyt Johan, joka avioitui 3.12.1730 Jakob Sadeniuksen lesken Maria Keckoniuksen (s. 22.6.1701) kanssa. Kyseisen pariskunnan lapsista kastetaan Porissa Gabriel s. 1.1.1732, Catharina s. 6.10.1733 ja Gustaf s. 22.1.1736. Rippikirjassa 1737-50 (s. 22) perheessään on tytär Elisabet, poika Gabriel ja tytär Caisa Johansdotter. Viimeksi mainittu avioitui 23.10.1755 Sigfrid Lönmarckin kanssa (RK 1751-1758, 177). Tuolloin sukunimi oli muuntunut kirjoitusasuun Paulenius. 

 

Ennen avioliittoaan Caisa kuului 13.10.1740 leskeksi jääneen Maria Keckonian johtamaan talouteen, jossa olivat myös pojat Gustaf s. 29.1.1736 ja koulua käynyt Carl s. 27.1.1739 sekä edesmenneen aviomiehensä sisar Lisa Pavolenia s. 19.6.1718 k. 17.8.1754 (RK 1751-1758, 33). 

Gustaf meni 2.5.1756 naimisiin porvari Anders Raumolinin ja  Maria Johansdotter Hagmanin tyttären Catharina Raumolinin (s. 30.7.1736) kanssa, joka ei häissään saanut pitää kruunua eikä muita koristuksia. Nimittäin parin esikoinen oli syntynyt jo 4.2.1756, jolloin Gustaf mainitaan merimieheksi. Poikaa Johan Gustaf ei kastettujen listassa kuitenkaan kutsuta aviottomaksi ja Catharina on kirjattu vaimoksi. Olisikohan raskaus huomattu vasta Gustafin lähdettyä merille ja merijäiden sulamista odottaessa armon annettu käydä oikeudesta?

Gustafin isoveli Gabriel Pauléen kuoli 29.10.1756 turkulaisena kauppapalvelijana, joka oli paluumatkalla Tukholmasta. (Granit-Ilmoniemi on onnistunut löytämään Gabriel Pavoleniuksen Porin rippikirjasta 1744-51 kauppiaana ja naimisissa äitinsä kanssa, mutta epäilen tätä virhetulkinnaksi.)

Myös koulua käynyt Carl-veli lähti Turkuun ja Dahlströmin korttien mukaan hän oli puotipalvelija 1758 kauppias Lundgrenin luona, 1765 kahvinkeittäjä luostarikorttelin tontilla 323, 1780 kauppias ja kahvinkeittäjä itäkorttelin tontilla 230 ja 1794 kahvinkeittäjä eteläkorttelin tontilla 154. Carl Paulin kuoli 62-vuotiaana kauppiaana Turussa 16.11.1805. 

Samaisissa korteissa eli tarkemmin sanottuna Turun raastuvanoikeudessa 10.2.1766 §6 esiintyy merimies Gustaf Pauléen poissaolevana. Kyseisen pöytäkirjan ja Porin kirkonkirjojen tiedoin toukokuussa 1756 solmitun avioliiton jälkeen oli tapahtunut seuraavaa.

Turun merimieshuoneen kirjanpidon mukaan Gustaf Pauléen lähti jungmannina vuonna 1758 kohti Espanjaa aluksessa Nylands vapen. Jos Gustaf Pauleén lähti Turkuun viime tingassa, hän on voinut tietää, että poikansa Johan Gustaf kuoli 6.8.1758 (RK 1751-1758, 121). Juutinrauman tileistä näkyy, että hän oli jättämässä Itämeren 14.9.1758. Sama kapteeni teki uudestaan lähtöä Turusta vuotta myöhemmin eli Turkuun oli ainakin merimieshuoneelle tullut tiedoksi, että Gustaf Pauléen oli karannut laivasta Lissabonissa.

Poriin jäänyt Catharina Raumolin synnytti 24.8.1761 pojan Johan Henrik, jonka isän sanottiin olevan Henrik Juhlberg. Lapsella oli täysi setti kummeja, joiden joukossa oli Simon Häggroth. Häntä puolestaan väitettiin Catharina Raumolinin 9.8.1765 synnyttämän Catharina-tyttären isäksi. Tätä avioliiton ulkopuolista suhdetta setvittiin Porin raastuvanoikeudessa 20.1.1766 ja lähetettiin tiedustelu Turkuun.

Turun raastuvanoikeuden istunnossa saatiin lisätieto, ettö Gustaf Pauléenin Lissabonista lähettämä kirje oli saapunut Carl-veljelleen Turkuun vuonna 1763.

Porin raastuvanoikeuden pöytäkirjasta 20.5.1766 käy ilmi, että käsittely oli edennyt hovioikeuteen, jossa 16.2.1766 tuomittiin Catharina Raumolin kolmatta kertaa "huoruudesta" 42 hopeataalarin sakkoon. Summa oli niin suuri, että maksaminen oli mahdottomuus. Sakko muunnettiin kuukauden vesileipävankeudeksi, jonka suoritus oli myös vaikeasti järjestettävissä, sillä rahaa ei ollut lapsenhoitoonkaan. Catharina-tyttären hoidosta ei olisi kuitenkaan pitänyt olla kyse, sillä rippikirjan (1759-64, 259) mukaan pienokainen oli kuollut jo 17.8.1765.

Pöytäkirjassa mainitaan myös hovioikeuden aiempi tuomio toisesta kerrasta "huoruutta". Tuolloin määrättyjen 24 vesileipäpäivien suorituksen esti uusi raskaus. Sellainen oli oli käynnissä myös keväällä 1766, sillä Catharina Raumolin synnytti 19.9.1766 Carl-pojan, jonka isäksi ilmoitti jälleen Simon Häggrothin.

Joko ensimmäisen avioliiton purku poissaolevaan aviomieheen vedoten ei onnistunut tai Simon Häggrothin into naimisiin menoon hävisi, sillä häistä ei löydy tietoa. Catharina Raumolin synnytti 8.11.1768 Fredrik-pojan, jonka kastetta ei Porin kaupunkiseurakunnasta löydy. Rippikirjat tekevät selväksi, että hän oli syntynyt avioliiton ulkopuolella (RK 1759-1764, 259; 1766-1771, 229 ; 1772-1777, 190; 1777-1782, 221; 1783-1788, 243; 1795-1802, 301).

Catharina Raumolin kuoli Porissa 7.11.1799.

Siirappiseurojen muuttuva merkitys

Lainasin tänne kerran Kuokkamiehen muistelmia 1830-luvun Siirappi-jumalisista sanomalehdestä Sanomia Turusta 4.9.1863. En löytänyt ryhmästä tuolloin lisätietoa eikä sitä ole kertynyt muutenkaan.

Mutta koin mielenkiintoiseksi, että kolme vuotta myöhemmin hyväntekeväisyyttä kritisoivassa jutussa kirjoitetaan 

"sekä käyvät virsikirja kainalon alla yhdesstä kahve pöydästä toiseen matkimassa jumalan sanaa ja haukkumassa toisia kansalaisiansa; piplian selityksissä ja muissa siirappi-seuroissa käydään myös ehtimiseen"(Sanomia Turusta 29.3.1866)

Vaikuttaa siltä, että siirappiseuralla tarkoitetaan uskonnollista nurkkaseuraa, joka ei edusta valtavirtaa tai on muuten epäilyttävä.  Kyseisestä tekstistä veti herneen nenään ainakin yksi turkulainen, joka kirjoitti uskonnollisempaan turkulaislehteen.

Sanomat Turusta viime nummerossaan tietävät puhua "Siirappi-seuroista!" Uuteliaan tekis mieli tietää mitä laija ne ovat? San. Tur. sanovat Turkulaisten käyvän "siirappi-seuroissa". Sepä kummalta kuuluu. — Onko tuo painovirhe? Tarkottaako se Sivistysseuraa eli jotakin muuta? Vai missä niitä semmosia siirappi-seuroja on ja mitä niissä tehdään? Tehdäänkö eli syödäänkö siellä siirappia, vai mitä? Pyytäsin San. Tur. sitä seliittämän, eli jos "Tähti" taitaisi tätä pimiätä asiata vähän valaista, sitä pyytää Uutelias. (Tähti 6.4.1866)

Samassa numerossa oli myös todennäköisesti toimituksen kirjoittama vastine, jossa paneuduttiin varsinaiseen asiaan eli hyväntekeväisyyteen. Siitä käy myös ilmi, että Turussa oli käynnissä siihen liittynyt jonkinlainen kristillinen herätys. Vastinetta Sanomia Turusta kommentoi puolestaan 13.4.1866 kitkerästi ja käyttäen sanaa siirappiseura useampaan kertaan, mutta sitä selittämättä. Tähden toimituksessa todettiin sitten Uuteliaalle, että siirappiseuran merkitys "näyttää silmissämme olevan niitä salaisuuksia, joista ei muut tiedä kuin Sanomia Turusta välinaikainen toimittaja ja ne kielevät ämmät, joiden kanssa hän seuraa pitää ja joilta hän tietonsa sanomiinsa onkii." (Tähti 20.4.1866)

Muka mystinen sana katoaa Kansalliskirjaston digitoinneissa, kunnes Uudessa Savossa mainostetaan 12.12.1893 ruotsalaista pilalehteä todeten, että se "voidaan vapaasti asettaa pöydälle kaikissa kodeissa, myöskin siirappiseuroissa". Tässä ja Karjalassa 19.6.1904 sana on mielestäni uskontoon liittyvässä merkityksessään: "muodostavat erityisiä seurakuntia (siirappiseuroja)". Säätyläisten hyväntekeväisyys on kuitenkin kontekstina Länsisuomen työmiehessä 16.3.1905 julkaistussa kirjoituksessa. Vielä poliittisemmaksi merkitys menee, kun puhutaan "n. s. "siirappiseurojen" äänenkannattajista" (Rajavahti 11.2.1910). Siirappiseurat ovat porvariston johtamia (Sosialisti 8.10.1915). 

Eli siirappiseura on aina ollut haukkumasana. Joko uskonnolliselle vähemmistölle laajemmin tai sille, että köyhiä houkuteltiin tavalla tai toisella väärälle tielle tarjoamalla etuja, kuten ravintoa.

Nykyään sana lienee unohtunut. Ainoa googlaustulos on kirja-arvostelu vuodelta 2009 ja siinä siirappiseuraan kuuluminen vaatii imeliä laulunsanoja.

Tarkista äläkä arvaa - jos voit!

Kirjoitan parhaillaan pientä elämäkertaa Turussa 1800-luvulla asuneesta miehestä. Asuinolonsa eivät ole jutulle keskeisiä, joten sorruin mutuiluun. 

Sanomalehti-ilmoitukset kertoivat isän verstaan muutosta ja perhe on siitä lähtien rippikirjassa kyseisessä osoitteessa, vaikka isä kuolee ja isäpuoli liittyy talouteen. Samoihin aikoihin, kun elämäkerran kohteesta tulee täysi-ikäinen ja hän perustaa perheen, sanomalehti-ilmoituksissa osoitteeksi muuttuu hänen talonsa eikä isäpuolen talo, kuten aiempina vuosina. Eli iskä osti tontin, poika sai sen perintönä ja sai hallintaansa aikuistuttuaan. Kai?

Koska tontin numero oli tiedossa ja Turusta on digitoituna käytettävissä Dahlströmin "korttihakemisto topografian mukaisesti järjestettynä" ei kuitenkaan ollut mitään syytä jättää tarkastamatta asiakirjojen välittämää tietoa. Mikä - tietenkin - kannatti.

Ensinnäkin isä ei ollut ostanut tonttia vaan tontin puolikkaan ja myynyt siitä oitis pois puolet eli hallussaan oli neljännes. Tontin paloittelu teki korttien tulkinnasta neljä kertaa vaikeampaa, joten piti ottaa eteen kynä ja paperia, jotta ymmärsi mistä osasta oli milloinkin kyse. Kannatti lukea huolella myös kiinnitykset, joista näkyi, että isä oli ostanut toisen neljänneksen takaisin.

Läheskään kaikki kaupat eivät saaneet kiinnekirjaa tai sitten niistä ei ole tehty/tallella korttia. Nimittäin yllätyksenä tuli, että tontin puolikas ei päätynyt kohdehenkilöni hallintaan perintnä, vaan hän oli ostanut sen isäpuoleltaan! Valitettavasti kortiston aukkoon jäi tapa ja ajankohta, jolla isäpuoli oli saanut tontin puolikkaan. Kiinnekirjan teksti voisi kertoa jotain, mutta niitä ei ole tietääkseni digitoitu ja johonkin pitää vetää (aina) raja.

Selvittelyä tehdessä tosin tuli mieleen Turusta digitoidun rakennuspiirustukset. Miltäs ajalta ne olivatkaan? Unohtuminen on ymmärrettävää, sillä olen tarkastellut aineistoa vuonna 2011. Onneksi merkiten muistiin arkistopolun  Turun maistraatti > Turun maistraatin arkisto (TMA), sillä linkit eivät enää toimi, mutta vievät Digihakemistossa näkymään. Siitä selviää aikarajaus 1822-1902 ja tontin numerolla silmäillen löytyi oikea. Koska olin perehtynyt tontin omistushistoriaan, piirustusten kuuluminen eri tontin osiin oli helppo ymmärtää. Kohdehenkilöni isä rakennutti siis tällaisen asuinrakennuksen.

1860: nelinkertainen lapsenmurha

Sanomia Turusta 3.8.1860:

Kolmenkertanen lapsenmurha. Vaunumaakarin Helianderin talossa Turussa löyttiin viimis sunnuntaina puuvajasta kuivettunut ja osiksi madoilta syöty ihmisen lapsi, joka ilmoitettiin polisille, joka toimitti sen leikkaushuoneesen. Tästä ruvettiin tarkemmin tutkimaan asiaa ja löyttiin maanantaina samasta paikasta vielä toisen lapsen jäänöksiä. Tämä oli kauhistavaa; mutta polisimestari käski vielä tarkemmin tutkia, jos siellä vielä kukatiesi löytyisi jotakin. Ja kuule kauhiata, tiistaina löyttiin kolmas lapsen ruumis. Ruumiit oli pantu koriin ja loodaan ja käärittynä verisillä liinavaatteilla ja muilla verhoilla, joista muutamat oli merkityt nimellä: J. E. Bergenvall. 

Paitsi muuta löyttiin myöski rakkauden-kirjeitä samalla alakirjoituksella, kirjoitetut kiristuvassa vaimoihmiselle Henrika Vilhelmina Calleniukselle, joka on asunut ruokakauppias Bergenvallin kanssa yhdessä. Loodassa oli myös vanha ruotsinkielinen kirja kristillisestä avioliitosta, jonka kannessa oli kirjoitettu että sen omistaja on "Maria vilhelmina Bergenvall." Lääkäri on tutkinut sikiöt ja sanonut ne olleen täysisyntyneitä. Vaimoihminen Callenius, johonka kova epäluulo lankee, on kiini pantu, koska myöski taittaan toteen näyttää että hän joku aika sitte on ollut raskas, vaikkei mitään sikiötä ole ilmiin tullut.

Suometar 10.8.1860:

... Pari päivää myöhemmin löytyi toisessa talossa, missä entinen kauppias Bergenwall ja vaimo Callenius asuvat, vielä neljäs lapsem ruumis lukitusta arkusta.

Blogitekstissä Karmea löytö puuvajasta Turussa Juha Vuorela on kertonut syytettyjen vaiheista tästä eteenpäin.

Lukemisia lapsille 3/1860

Muuta vuodelta 1860:

• Turun kymnasistina 1860-63
• Kyökissä vuonna 1860
• Sortavala amerikkalaisen silmin 1860-luvun alussa ja sama teksti laajemmassa kontekstissa: Laatokan risteily englanniksi: Hevoskivellä, Pikakäynti Käkisalmessa, Sortavala
• Opettajan tilikirjoista
• Kirjasten Lukemisia kansalle julkaisu jatkui ja Lukemisia Lapsille aloitti ilmestymisensä.

Turun linnan vankeja 1769-70

Vuoden 1769 alkaessa listan päällimmäisenä eli pisimpään yhtäjaksoisesti Turun linnassa olleena vankina oli postikirjuri Carl Gustaf Schatelowitz. Hän oli tullut linnaan 16.6.1768 tuomittuna kirjeen luvattomasta avaamisesta. Postikirjuri ei odottanut paikallisen hovioikeuden näkemyksiä vaan postilaitoksen johdon päätöksiä Tukholmassa. Tutkintovankeutensa päättyi 17.4.1769, jolloin miestä odotti raipparangaistus eli hänet oli todettu syylliseksi johonkin.

Yksinkertaisesta huoruudesta syytettynä linnaan tuotiin 5.3.1769 porilainen merimiehen vaimo Caisa ja lapsensa. Lapsi mainitaan vielä heinäkuun listassa, mutta ei elokuussa, jolloin Caisa joutui hovioikeuden päätöksellä Turun kehruuhuoneelle. Toivottavasti siellä olot olivat kohentuneet Jaakko Cavoniuksen ajoista.

Turun kaupunginkassööri Gustav Johan Boerman tuotiin linnaan 23.9.1769 kertaalleen tuomittuna kruunun varojen hävittämisestä. Dahlströmin kortistoa selaten selviää, että Boerman oli ollut kaupunginkassööri viimistään vuonna 1757, jolloin hän oli myös jo likvidaatiokomissaari. Kyseisenä vuonna hän meni naimisiin rykmenttikirjuri Carl Ullnerin lesken Kristin Elisabeth Wellingkin kanssa. Boerman pyrki aktiivisesti eteenpäin urallaan ja haki maistraatilta elokuussa 1759 todistusta työhakemusta varten. Vuonna 1760 hän osti Nils Gyldénin omistaman Stor-Simolan tontin (Eteläinen kortteli, n:o 718). Kaksi vuotta myöhemmin hän pyrki raatimieheksi kahteen kertaan. Hän pääsi ylimääräiseksi raatimieheksi ja huutokauppadirektööriksi. Jälkimmäisestä hän kuitenkin luopui kun selvisi, ettei hän voisi samaan aikaan pitää kassöörin paikkaa. Ongelmana ei ollut ylenmääräinen työ, vaan se, että yhteenlasketut palkat ylittivät kuninkaallisessa määräyksessä annetun raja-arvon. Seuraavana vuonna Boerman kaipasi jo lepoa ja haki maistraatilta lupaa kuuriin terveyslähteellä. 

Se, että Boerman selvitti tilejä maistraatille lienee luonnollista, mutta vuonna 1765 pöytäkirjoissa käsiteltiin irtainta omaisuuttaan. Rahaepäselvyyksien vuoksi Boermanin irtaimistoa ja tontti menivät pakkohuutokauppaan. Tonttia myytiin kertaalleen 17.3.1766, toiseen kertaan 24.3. ja kolmanteen 7.4. Kysyntä ei siis ollut suuri ja hinta jäi niin alhaiseksi, että Boerman valitti siitä. Ostaja oli vaimon poikapuoli kivalteri Carl Anders Sneck. Kyse ei ollut perheen sisäisestä hyväntekeväisyyttä, sillä kun äitipuoli ei halunnut muuttaa, asiaa käsiteltiin raatihuoneella.

Tämän jälkeen ei ole Dahlströmin poimintoja, joten ilmeisesti vangitseminen  vuonna 1769 liittyi tähän aiempaan problematiikkaan ja maksattomiin korvauksiin tms. Turun linnasta Boerman lähti 10.11.1769 pakkotyöhön linnoituksilla. Geni-profiilinsa perusteella hän sai kuitenkin aivan kunniallisen oloisen hautauskirjauksen Kuopiossa vuonna 1784. Koko perhe oli asunut kaupungissa viimeistään vuonna 1780 (RK 1780-1785, 27).

Boerman ei ollut ainoa Turun vangittu virkamies vuonna 1769. Marraskuussa Anders Tounelius (?) istui 8 vesileipäpäivää tuomittuna vankien huonosta kohtelusta ja kaupunginmittari Simon 12 päivää tuomittuna "epäsovusta vaimonsa kanssa", joka tuskin rajoittui sanoihin. 

Tammikuussa 1770 linnaan tuotiin peruukkioppilas Levonius/Livon, jonka mahdollisesta oikeusmurhasta olen täällä jo kirjoittanut. Sittemmin peruukkiporukkaa selvittänyt Kustaa H. J. Vilkuna ei nähnyt tuomiossa mitään erikoista.

Maaliskuussa 1770 vangittiin ylioppilas Johan Walhström tuomittuna anoppinsa lyömisestä 20 vesileipäpäivään. Turun linna oli hänelle jo tuttu, sillä hän oli tammi-helmikuussa 1768 suorittanut 12 vesileipäpäivää tuomittuna varkaudesta.

Aiemman kaksintaistelun kohdalla luulin kyseessä olleen aivan erityinen tapaus, mutta kaksintaistelusta tuomittuna tuotiin vankilaan myös Karjalohjalta Carl Fredrik Brunou 25.3.1770 odottamaan kuninkaalle alistettua päätöstä, jonka perusteella hän pääsi lähtemään vankilasta vasta 27. joulukuuta. Mahdollinen rangaistuksensa ei selviä, sillä listan digitoinnista puuttuu listan oikea puoli tai en ainakaan sitä löydä. Koska asiaa käsiteltiin Tukholmassa, on mahdollista, että arkistoaineistoa olisi löydettävissä. Matrikkelitietojen mukaan miehen elämä jatkui normaalin oloisesti.

Lähteet:

Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:66 (1769) (NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:71 (1770) (NAD: SE/RA/1340101)

Turun linnan vankeja 1767-68

Edellisessä osassa käsiteltiin alkuvuoden 1767 Turun linnassa tutkintavankeudessa istunut porvariperhe Naantalista. Heidän seurakseen tuli Lempäälästä jo tämän sarjan aiemmista osista tuttu ylioppilas Johan Söderlund, jota syytettiin nyt "useammasta rikoksesta" yhdessä sotilas Thomas Uhrväderin ja talonpoika Mats Erikssonin kanssa. Miehet lähetettiin 30.3.1767 kihlakunnan käräjille, josta koko joukko palasi tuomittuna 17.4.1767 odottamaan hovioikeuden päätöstä. Söderlundin toverit vapautettiin 4.8.1767 rangaistuksetta, mutta Söderlundin odotus jatkui kunnes hänet 30.3.1768 tuomittiin maastakarkoitukseen.  

Nopeammin vahvistettiin Huittisista Turun linnaan 24.2.1767 tuodun talonpoika Thomas Vähähongon rikos: hänet oli tuomittu kuudetta kertaa juopumuksesta. Hovioikeuden ratkaisun perusteella Thomas vapautettiin 16.4.1767 kärsimään raipparangaistus. 

Vähähonko on Huittisissa, mutta tarkemmin sanottuna Keikyällä. Iso-Iivarin isäntäluettelon perusteella kyseessä on voinut olla vanhaisäntä Thomas Ericsson (s. 1704) tai poikansa Thomas Thomasson (s. 1738). Vanhaisäntä kuoli 1.5.1767 verensyöksyyn, mikä voisi hyvinkin olla seurausta raipparangaistuksesta. Se ei nimittäin ollut kevyt rangaistus.

Thomas ei ollut ainoa humalatilojen vuoksi linnaan joutunut. Kengitysseppä Jonas Berlund Vehmaalta tuotiin kolmannen humalatuomionsa takia Turkuun 20.6.1767 istumaan 8 vesileipäpäivää. Loimaalainen talonpoika Eric Hendriksson sai seitsemännen humalatuomionsa jälkeen tulla 10.12.1764 odottamaan hovioikeuden näkemystä Turun linnaan. Hänet vapautettiin 4.1.1768 saamaan raipparangaistuksen.

Lemun lukkari Carl Leman tuotiin Turun linnaan 3.3.1767 suorittamaan 15 vesileipäpäivää, jotka hän oli saanut rangaistukseksi äitinsä lyömisestä. Erikoisempi syy 8 vesileipäpäivään samassa kuussa oli Uudeltakirkolta kotoisin olevalla vaimo Anna Johansdotterilla, joka oli onnistunut välttämään henkikirjoituksen.

Näiden vuosien erikoisin vanki oli kuitenkin joulukuussa 1767 kanslisti Carl Adolf Stålhanske, joka istui 8 vesileipäpäivää tuomittuna kaksintaistelusta. Hän nimittäin oli Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan kanslisti Turun hovioikeudessa! Rikos ja siitä saatu rangaistus eivät näytä haitanneen urakehitystään mitenkään.

Uskonnollisista syistä vuosikausia vankina ollut pariskunta Laihialta vapautettiin vihdoin 30.6.1768.

Johan Söderlundiin vielä palaten. Hän ei viihtynyt Suomen ulkopuolella, vaan palasi melko nopeasti takaisin. Nopeasti hänet myös vangittiin uudelleen ja tuotiin Turun linnaan 20.9.1768 odottamaan uutta tuomiota hovioikeudelta. Se oli sama kuin edellisellä kerralla, joten jollain tavalla Söderlundia lähdettiin viemään toistamiseen rajalle 12.11.1768. Jos jaksan selata listoja, kohtaanko hänet vielä neljännen kerran?

Lähteet:

Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:57 (1767) (NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:62 (1768) (NAD: SE/RA/1340101)