Arkistojen aarteista (Helsinki-keskeisesti) kuultua

Torstai-iltapäivänä oli Helsinki Region Infosharen Arkistojen aarteet -aiheinen kehittäjätapaaminen. Monta keskeistä toimijaa puhumassa, joten menin linjoille kuuntelemaan.

Ekana oli vuorossa pitkäaikainen sukututkijatuttavani Arto Hautala Vantaan kaupunginarkiston edustajana. Selvisi, että tekevät yhteistyötä SSHY:n kanssa ja vuosi sitten aloitetusta digitoinnista tulee aikanaan SSHY:n sivuille veronkantoluetteloja, vanha kouluaineistoa (mm. todistukset) ja hallinnon aineistoja (mm. vanhat pöytäkirjat). 

Helsingin kaupunginarkiston Panu Haavistolta kysyin rakennuspiirustusten surkeiden puristepdf:ien tulevaisuudesta. Selvisi, että kaupunginosat 8-15 on kuvattu uudelleen. Siksi siis olen löytänyt hyvälaatuiset kuvat Töölöstä, mutta en keskustasta. Keskustaa pitää jäädä odottamaan, sillä resurssit (lue: raha) on suunnattu osoiterekisterin korttien digitointiin. Kyseisiä kortteja on henkilötietojen takia turha odottaa verkkoon, mutta en jää kaipaamaan superkapean mikrofilmin kanssa pulaamista. Tosin - rakennetaanko korteistakin kaupunginarkiston suosimia pdf:iä? Näiden "käytettävyyteen" Mikko Kuitula esitti asiallista kritiikkiä omassa esityksessään sukututkijoiden edustajana.

Kansallisarkiston Tomi Ahoranta ei ollut tehnyt esitystään Helsinki-teemaiseksi ja mainitsematta jäivät esimerkiksi kaupunkikartat. Uusi Astia tulee "tänä vuonna", mikä on syytä panna muistiin (jatkuvaan) kirjanpitoon. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja tarkistin saadaanko tuolloin (kehitykseenkin liityvät) pysyvät tunnisteet. Ahoranta vastasi suullisesti, että on ollut pitkään tekeillä ja harkinnassa, mutta ei ole tulossa alkuvaiheessa. Täh? Olen luullut asettaneeni odotuksen realistiselle tasolle (ks. aikatauluvinoilu edellä), mutta aina voi mennä huonommaksi, näköjään. 

Chatissä Ahoranta tarkensi "Varmistin vielä kollegalta tilanteen pysyvien tunnisteiden suhteen: eli kuten sanottu, niitä ei saada vielä uuden Astian myötä mutta kun nykyiset useat metatietovarannot saadaan yhdistettyä, päästään tunnisteasiassakin eteenpäin." Kunhan (myös) torstaina aloittamani D-vitamiinikuuri alkaa palauttaa muistiani lisään tähän tiedon siitä, kauanko tätä TÄYSIN PERUSASIAA on väännetty.

Silkka ilo oli tuohon verrattuna kuunnella Antti Kekin selostusta omaehtoisesti kehittämästään muinaismuistot.info-kartastosta. Opin, että siinä on nykyään ennestään tutun Museoviraston kohdedatan lisäksi "3D-malleja museoilta ja harrastajilta". Tosi hyvältä kuullosti se, että Kekki on saamassa systeemiin Geologisen tutkimuskeskuksen muinaisrantamallit. Tulossa on myös HRI:n alkuvuodesta avaama ensimmäisen maailmansodan linnoitustieto. Lisäksi Kekki antoi loistavan setin kehittäjänäkökulman toiveita datan avaajille.

Susanna Ånäs oli ahtanut esityksensä niin täyteen tietoa, etten pysynyt joka välissä mukana. Wikimediaan on viety 65 kaupunginarkiston karttaa, jotta helpommin käytettävissä. Ånäs näytti siistiä luokkaa "Maps from Helsinki City Archives", mutta en onnistunut sitä löytämään. Pari kaupunginarkiston karttaa kylläkin, esimerkiksi tämän. (Etsinnässä löytyi luokka Old Maps of Helsinki, joka meni kirjanmerkkeihin. Etsityn linkin sain Susannalta pyytäen.)

Karttojen yhteydessä vilahti Wikimap Warper, jolla pitäisi pystyä vääntämään vanha kartta nykyiseen ja näkemään näitä päällekkäin. Maaseudun osalta minulla on tällaisista harjoituksista huonoja kokemuksia kiintopisteiden puutteesta. Mutta joku on uskaltautunut käsittelemään edellä linkitetyn puutarhapalstan nykyisen Kaisaniemen kohdalle. Johon se toki kuuluu, mutta en ole aivan vakuuttunut lopputuloksesta.

Sitten Ånäs vilautti todella nopeasti Keskuspuistosta rakennettua systeemiä Keskuspuistoarkistot, josta en ollut aiemmin kuullut. Googlaten löytyi esittelytekstiä, jossa tiivistetään: "Keskuspuistoarkistot on projekti, jossa yhdessä asukkaiden ja aktiivien kanssa tutkimme yhteisöllisen arkistoinnin mahdollisuuksia Maunulassa. Projektissa etsitään mielekkäitä tapoja tallentaa, löytää ja jakaa merkityksellistä tietoa Keskuspuiston historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta."

Käynnissä on projekti julkisten taideteosten ja muistomerkkien listojen täydentämisestä Wikipediassa. Ånäs kertoi, että muuten tekijänoikeuden takia kielletyt taideteoskuvat ovat laillisia minikoossa ja osana listaa(?). (Aihe resonoi aiemmin samana päivänä kuuntelemaani Sirpa Aallon ja Timo Ylimaunun keskusteluun Mitä muistomerkit kertovat?, jossa todettiin, ettei kattavaa listaa muistomerkeistä ei ole.)

Ånäsillä oli tämänkin jälkeen kerrottavana Helsingin suojeltujen rakennusten tietojen vieminen wikidataan, mutta keskittymiseni herpaantui. En myöskään muista, mihin olen työntänyt linkit, kun tästä aiemmin kuulin. Toivottavasti D-vitamiini oikeasti vaikuttaa muistiin...

Viimeisenä ennen workshopeja, joihin en osallistunut, puhui Sami Liedes. Hän oli omasta harrastuksestaan tekoälyllä siivonnut Kansallisarkiston digikuvia muotoon, jossa teksti erottuu selkeämmin. Originaali näkyy näyttökaappaukseni yläreunassa ja koneälyn tuotos kuvan keskellä.

Jos nyt käydään keskustelua siitä, että väritetyt kuvat ja filmit sekoittavat käsityksemme historiasta, mitä tekevät asiakirjakuvat? Ennen tai jälkeen muokkauksen.

Autonomian ajasta rikoksia, rangaistuksia ja muuta

Twitteristä tuttu Miikka Vuorela puolustaa tänään väitöskirjaansa Autonomian ajan rikos ja rangaistus oikeustilaston valossa: tutkimus rikollisuuden ja rangaistuskäytännön kehityksestä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vuosina 1809–1917. Kun Blogistaniasta tutun Reijo Vallan tammikuinen väitöstilaisuus ja tutkimus Koeajoja: Auton käyttöönotto Suomessa 1900-1918 on vielä muistissa on aasinsilta automiaa käsitteleville opinnäytteille tämän blogin perinteisillä kriteereillä valmis.

Herättäjän joulu 1912

• 
  Lindén, Maria: Bindmössorna på Brages dräktmuseum : ett föremålsbaserat perspektiv på allmogekvinnans huvudbonad
• Itkonen, Saanamaria: Aadelista arkkiin : ruotsalaiset lainasanat Christfrid Gananderin sanakirjassa ja niiden merkitysten muuttuminen
• Kairulahti, Vanessa: Pyhä meteli ja rituaalinen hiljaisuus. : akustinen kommunikaatio pyhän rajalla suomalaisessa kansanuskossa.
• Heikkonen, Antti: Syntynyt 1839 : Taipalsaarelaispoikien elämä seurakunnan jäseninä kirkonkirjojen perusteella
• Leppälä, Oona: Väestöryhmien kohtaamisia Inarin käräjillä vuosina 1855–1869
• Kuitula, Mikko: Muurmannin rannalle ja Venäjän Lappiin : Suomalaisten siirtolaisuus Kuolan niemimaalle ja kuolansuomalaiset 1858–1917
• Pesonen, Miia. "Tanssin hurmaava vaikutus": Tanssi Laatokka-lehdessä 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä
• Södö, Maria: Tekstilajitutkimus amerikansuomalaisten siirtolaisten 1881–1915 lähettämistä perhekirjeistä
• Aila, Anna: ”Kylliksi itsenäinen?” : 1800-luvun lopun jatko-opistolainen ja modernin murros
• Iltanen, Annika: Haavoittuneen enkelin matkassa : psykobiografis-taidehistoriallinen tutkielma Hugo Simbergin mielimaalauksen tematiikan alkulähteiltä Ruoveden lumosta vuosina 1895 ja 1897 sekä sen enkeliyden jäljistä
• Matala, Olli: Siirtolaisuus Raahesta Pohjois-Amerikkaan vuosina 1899–1914
• Tuominen, Inka: Väärin lakkoiltu? : suhtautuminen Hyvinkään villatehtaan vuoden 1901 lakkoilijoihin
• Laine, Noora: Ensimmäisten naiskansanedustajien kohtelu suomenkielisissä pilalehdissä vuosina 1906-1908
• Alho-Niemi, Kirsti: Merikarvian köyhäinhoito vuosina 1906 - 1927
• Rask, Magnus: ”Vetenskaplig fördom och fri forskning” : Uno Stadius och den psykiska forskningen i Finland 1912–1936

P. S. Edellinen listaus joulukuussa. Sitä edellinen listaus syyskuusta. Sitä edellinen maaliskuussa. Etsi tuplat ja voita vähän käytetty papukaijamerkki.

Töölöläinen Margareta 1400-luvulla

Onnekkasti minulle Tapio Salminen taannoin jakoi uudelleen Töölöön liittyvän twiittiketjun maaliskuulta 2015, jolloin asuin vielä historiattomassa Eirassa. Nyt esittelemänsä Tallinnassa vuonna 1476 tehty porvari Olof Lauressonin testamentti oli erinomaisen mielenkiintoinen. Sillä vaikka tiedän paremmin, tuntuu Helsingin seutu täysin asumattomalta ennen voudintilien alkua ja kaupungin perustamista.

Backlund, Bengt /
Upplandsmuseet
CC BY-NC-ND

Hakematta käsiini Salmisen tiiliskiveä Helsingin pitäjän keskiajasta esimerkiksi Kaupunginmuseon sivuilta on avattavissa V.-P. Suhosen ja Janne Heinosen tekemä inventointiraportti Helsingin keskiaikaiset ja uuden ajan alun kylänpaikat 2011 (pdf). Sen sivulla 13 on taulukko Helsingin kylien esiintymisestä keskiaikaisissa lähteissä. Töölön kohdalla on vain tämä testamentti, joka on DF:ssä numerolla 6676. Teksti on yhdenlaista saksaa, joten Salmisen tulkinnalle on käyttöä.

Testamentintekoiässä vuonna 1476 ollut Olof olisi voinut syntyä 1420-luvulla. Hän oli perinyt vanhemmiltaan Margareta-sisarensa kanssa maata Töölöstä ja Hindernäsistä eli Meilahdesta, joten nämä maastot olivat molemmille tuttuja ja toinen ehkä lapsuudenkoti. Nämä maat Olof testamenttasi sisarelleen, joka edelleen asui Uudellamaalla. Lisäksi Margareta sai 10 Riian markkaa, mikä oli neljäsosa hyvin toimeentulevan tilan hinnasta. Ehkä ilmeensä oli tästä kuulessaan yhtä yllättynyt kuin Härkebergan kirkon maalauksessa kehräävällä naisella.

Sisaren- tai veljenpoika sai puolikkaan laivaa ja Santahaminassa asunut velipuoli Peter hopeavyön ja tikarin. Anteliailla lahjoituksilla oli testamenttitekstin mukaan pyritty siihen, etteivät sukulaiset kiistäisi leskelle jäänyttä osuutta, johon kuului Tallinnassa kivitalo kauppatavaroineen. Annettavaa riitti myös neljälle Tallinnan kirkolle ja Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkolle. 

Salmisen tulkinnassa on yksityiskohtia, joita en erota DF:n litteraatiossa, joka pisteidensä ja Salmisen kuvassa näkyvän tekstimäärän perusteella onkin epätäydellinen. Ja liittämättä paikkaan, vaikka kirjoituspaikka on selvä. Se, että Töölö ja Hindernäs eivät ole haettavassa muodossa on sitten toinen juttu. Salmisen mukaan Margareta asui testamentin kirjoittamisen aikaan Töölössä ja SDHK:n tulkinnassa Meilahdessa, joten asiaan jää hitunen epävarmuutta, vaikka kallistunkin Salmisen asiatuntemuksen puoleen.

Omasta asiantuntemuksestani en pääse puhumaan, sillä kysyttäessä olisin huitonut Töölön kylän paikkaa jonnekin Töölönlahden pohjoispuolelle. Inventointirapsan mukaan "Töölön kylä on sijainnut Mannerheimintien ja Runebergin kadun risteyksen tienoilla, Töölönlahden pohjukan länsirannalla. [...] Oopperatalon etelä- ja itäpuoleisessa puoleisessa puistossa saattaa paikoin olla jäljellä kylään ja sokeritehtaaseen liittyviä rakenteita." Ehkä tämän saan nyt pysymään mielessäni.

Kyseenalainen henkilötietokanta

Minä en väitä olevani henkilötietokantojen laillisuuden asiantuntija. Mutta tein vuosia kansainvälisessä suuryrityksessä töitä asiakastietojen analyysin kanssa eli opin perusteita siitä, mitä tiedoilla saa yleensä ottaen tehdä. Lisäksi, vaikka en sukututkimuksessa ole eläviä ihmisiä suuremmin keräillyt, olen yrittänyt pysyä kärryillä noudatetuista lakien tulkinnoista. Varmuuden vuoksi kurkistin ennen alla olevan kirjoittamista Tietosuojavaltuutetun sivuille, jossa otsikon Henkilötietojen käsittely alla lukee edelleen tutun omaiset vaatimukset:

• kerättävä ja käsiteltävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten
• kerättävä vain tarpeellinen määrä henkilötietojen käsittelyn tarkoitukseen nähden

Uudistuneista asioista poiminta sivulta Rekisteröidyn informointi:

• Jos henkilötiedot kerätään muualta kuin rekisteröidyltä itseltään, tulee henkilötietojen käsittelyä koskevat tiedot toimittaa rekisteröidylle kohtuullisen ajan mutta viimeistään yhden kuukauden kuluessa

Intron jälkeen asiaan. Eilen illalla kuuntelin tallenteena Kansalliskirjaston saman päivän Missä mennään -webinaarin. Yksi esityksistä käsitteli ilmeisesti suhteellisen uutta Kantoa eli kansallisten toimijatietojen tietokantaa, joka perustuu aiemmin (jonkun) kirjastoväen käytössä olleeseen tietokantaan. Ilmiselvästi kyse ei ollut vuosi sitten alkaneesta työstä identiteettien hallitsemiseksi vaan muusta, joten kurkkasin ja hain "tietenkin" ensimmäiseksi itseni. (Näyttökaappauksesta poistettu syntymävuoteni. Kiinnostuneet saavat hakea sen itse esiin.)

Sain tietää olevani sukututkija ja tietokirjailija toiminta-alanani fysiikka, historia ja sukututkimus. Ilahduttavasti tiedon lähteet eivät jääneet epäselväksi, sillä niiksi oli merkitty DIA-matrikkeli, Hesarin henkilöhaastattelu ja eka omakustanteeni vuodelta 2004. Kun kannan tarkoituksena on tukea kirjojen luettelointia ja ihmisten yksilöintiä, ymmärrän, että omakustannetta pyöritellyt on päätynyt sanoihin sukututkija ja sukututkimus. Ajatus stemmaa alakulman tietoon "Luotu 15.4.2005"

Tuolloin oli käytössä DIA-matrikkeli, josta (ilmeisesti) on saatu yksilöintiin tarvittava syntymävuosi, joka on tietokannassa yleisesti täytetty kenttä. Matrikkelista on myös keksitty fysiikka, joka ei suinkaan ole "toiminta-alani" eikä edes liity DI-työstäni tehtyyn julkaisuun. Mutta miksi on nähty tarpeelliseksi kirjata tietokantaan tutkintoni suoritusvuosineen sekä matrikkelissa mainittu työnantajani?  

Täysin mysteeriseltä tuntuu Hesarin haastattelun käyttäminen tietokannan täydentämiseen. Sen julkaisun aikaan minulla oli jo yksi yhtenäinen identiteetti kirjastotietokannoissa ja yhtenäistä linjaa edustava tuotanto, joten tulevien kirjojen linkitys minuun ei vaatinut termejä tietokirjailija ja historia, jotka jutusta lienee poimittu. Seurataan kirjailijoiden mainintoja mediassa? Kuitenkaan vastaavia lähteitä ei näkynyt huomattavasti enemmän mediassa olleella kaverillani, josta on tehty samanlainen Hesarin henkilöjuttu. Useita kirjoja kirjoittaneella tuttavallani, joka esiintyy medioissa useita kertoja vuodessa, ainoa lähdeviite oli yliopiston verkkosivu reilusti yli 10 vuotta sitten ja tietojen taso tämän mukainen.

Laitoin illalla yläreunan palautenapilla viestin, jossa pyysin poistamaan entisen työnantajani, jolla ei ole mitään tekemistä minkään julkaisuni kanssa. En epäile, etteikö tieto häviä. Mutta kuinka moni älyää käydä tietonsa tarkistamassa? Kuinka moni kirjoja tehnyt tietää syntymävuotensa olevan julkisesti nähtävillä enemmän tai vähemmän paikkaansa pitävien muiden tietojen kanssa? Tsekkasin pari tuttua, joista toisella oli vähemmän ja vanhentunutta tietoa kuin hän todennäköisesti toivoisi ja toisella taas oli väitöstiedotteesta poimittu talteen syntymäpaikkakin. Että jos vaikka sattuisi jostain ilmaantumaan toinen Suomen historian tutkija, jolla on sama nimi ja syntymävuosi, niin on sitten joku erottava tekijä? Onko tiedon keräyksessä tosiaan noudatettu edellä lainattua ohjetta tarpeellisesta määrästä?

FB-kaverit tarkistivat omia tietojaan iltamyöhällä. Yksi ei löytänyt itseään, vaikka nimensä on todistetusti ollut kirjan kannessa. Finnasta haetuissa julkaisuissa oli virheitä eli siellä on yhdistetty/sekoitettu kaimoja toisiinsa. Outoja toiminta-aloja oli. Maininnat tutkinnoista eivät olleet kattavia eivätkä ajantasalla, tietenkään. Tittelit olivat vanhentuneita, tietenkin. Niitä ei missään tapauksessa pysty pitämään yllä, mikä asettaa kyseenalaiseksi alkuperäiset kirjaukset. Sillä alussa mainittua sivua lainaten, henkilötiedot on "päivitettävä aina tarvittaessa ‒ epätarkat ja virheelliset henkilötiedot on poistettava tai oikaistava viipymättä". Ennen siirtoa verkkoon henkilöillä (ainakaan minulla) ei ollut edes tietoa kannan olemassaolosta, joten he eivät voineet tietojaan tarkistaa. Nyt kun tiedot ovat esillä ja ne näyttävät satunnaiselle harhailijalle voimassaolevilta, niiden pitäisi sitä myös olla.

 

Tietokannalla on varmasti validi tarkoitus, mutta tietokirjauksien sisältö ja laatu vaihtelee niin voimakkaasti, että yksi tuttavani totesi "herää vaan kysymys mikä on taas tämmösen sekametelisyltyn hyöty ylipäänsä...". Onko kaikki tieto todella tarpeellista? Jos on, sitä pitäisi olla kattavammin. Ellei, sitä pitäisi poistaa. Poistettava olisi myös vanheneva tieto, jos sen ylläpidolle ei ole prosessia. Ja jollain ilveellä pitäisi saada kaikille rekisteröidyille tieto siitä, että he ovat rekisterissä!

Ruotsi 1600-luvulla (peruskouluversiona)

Ruotsin historiassa on läpikäynnissäni päästy 1600-luvulle, josta kerrotaan kahdella osiolla 4-6-luokkalaisille ja kahdella osiolla 7-9-luokkalaisille, joille ei mielestäni ole ollut materiaalia tätä ennen. Voin olla väärässäkin.

Nuoremmille suunnattu rajan hopeanälkä palaa Lappiin, johon aiemmin liitettiin hopea saamelaisten koruomaisuutena. Nyt kyse on vuoden 1634 pohjoisesta hopealöydöstä, josta syntyi hopeakaivos. Paikkaa on tutkittu arkeologisesti, joten tarjolla oli mielenkiintoinen katsaus materiaaliseen kulttuuriin. 

Kaivos kertoi myös rajojen epäselvyydestä pohjoisessa. Sekä Ruotsi, että Norjaa hallinnut Tanska näkivät paikan omalla puolellaan rajaa. Saamelaisten lausuntojen perusteella (tai näin asia oppimateriaalissa esitetään) vuonna 1638 pidetyssä kokouksessa kaivos määriteltiin ruotsalaiseksi. 

Hopea linkittyy myös maailmantalouteen, joten tämä osoittautui oppimateriaalin mielenkiintoisimmaksi pätkäksi. Eikä ainoastaan siksi, että yksi 1600-luvun esi-isäni teki kaivosten etsintämatkan Lappiin.  

Toinen nuoremmille tarkoitettu kokonaisuus kertoo epäonnistuneesta terroristista ja pommistaan. Mitä? Guy Fawkesin yritys Englannissa vuonna 1605 on tuttu, mutta mitä tapahtui Ruotsissa?

Kuva esittää Skoklosterin linnan kokoelmiin kuuluvaa koristeellisesti maalattua peltilaatikkoa, jossa on kahva, nappeja ja kellotaulun tapainen. Niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin, kyseessä väitetään olevan räjähdysajastin Tanskan ja Ruotsin välisen Torstenssonin sodan 1643-45 ajalta. Tarkemmin ajateltuna ajastin on ehkä toiminut munakellon tapaisesti eikä siis ole vaatinut kovin kummoista tekniikkaa. Tosin en kyllä kutsuisi 3D-mallissa pyöristeltävää koneistoa alkeelliseksikaan. 

Kuten otsikosta voi arvata, laite löydettiin ennen räjähdystä maaliskuussa 1645, sattumalta. Tarkoitus oli ollut Wismarissa tuhota kaksi ruotsalaista laivaa, jotka olivat siellä talvisatamassa. Tai näin kiinniotettu mies kidutuksen alla selitti.

Tämäkin oli mielenkiintoinen aihe ja sodan selitys karttakuvalla laajensi teemaa. 

Skoklosterin linnan arkun sisältö vie vanhemmat oppilaat Uuteen Ruotsiin, sillä kysessä on jonkun amerikkalaisen kansan esineistö.

Sinisilmäisesti kuvittelin, että aihe käsiteltäisiin modernisti ja kriittisesti osana kolonialismia. Mutta ei. Ruotsalaiset ottivat taloudellisen riskin, matkustivat vaivalloisen matkan ja loivat erinomaiset suhteet paikalliseen väestöön. Maksoivatkin maasta. Pahaksi onneksi aluetta ei vaan saatu taloudellisesti kannattavaksi. Jätettiin pohdittavaksi edustavatko esineet osa Ruotsin vain Pohjois-Amerikan historiaa.

Mistä tuli mieleen linkittää tähän Lukas Åströmin gradu Nya Sverige i sin nyaste form : en studie av postkolonialismens inflytande på Nya Sveriges historieskrivning.

Tuon kokemuksen jälkeen pelotti avata voittajien historia. Alaotsikosta selvisi, että kyse on sotasaaliista, jota on 1600-luvulta monessa Ruotsin museossa ja kirjastossa...

Mutta ei mitään hätää. Sotasaaliin ottaminen 1600-luvulla oli ihan laillista ja monella tavalla kätsyä. Aateli sai jotain kivaa kotiin vietävää, sotilailla oli varaa parempiin varustuksiin ja vastustaja demoralisoitui. Eikä mikään maa juuri nyt ole sitä mieltä, että esineitä pitäisi palauttaa.

Tässä kohtaa on sentään ihan järkeviä mietintäkysymyksiä. Kenellä on oikeastaan oikeus vanhaan sotasaaliiseen. Miten arvioidaan esineen kulttuuria merkityksiä? Pitäisikö nykyisten hallitusten pyytää anteeksi jotain mennyttä?

Vuosisadan esinekuvia on monta, mutta useimmat liittyvät kuningashuoneeseen.

Teksti perustuu sivuston tilaan 9. ja 19.12.2020.

Merelle jääneet 1790

Syyskuun lopulla 1790 asessori ja armeijan lääkäri Ernst Didrik Salomon teki lähtöä Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Mahdollisesti hän hyppäsi postikuljetuksen kyytiin tai sai muuten viran puolesta järjestetyn matkan. Kuljettajiinsa kuului Houtskäristä kotoisin ollut talonpojan poika Thomas Ericsson.

Turusta lähtenyt alus ei tullut koskaan Bomarsundiin. Asessorin Loviisasta mukaansa saaman rahalähetyksen takia Carl Gustaf Ekholm ilmoitti Dagligt Allehandassa 21.12.1790. Hän ei ollut varma Salomonin kohtalosta vaan muotoili asian sanoin "efter all sannolikhet beklageligen omkommit".

Tekstihaulla ei sanomalehdistä löydy muuta epävarmuutta Salomonin kohtalosta. Hänen perunkirjoitustaan tehtiin helmikuussa 1791 (Inrikes Tidningar 14.2.1791). Vaimonsa meni 20.1.1793 uusiin naimisiin SBL:n mukaan.

Mutta Korppoon seurakunnassa eli vielä epäilys Thomasin jäämisestä eloon. Niinpä kun hänen kihlattu morsiamensa Valborg Mårtensdotter kesällä 1794 suunnitteli uutta avioliittoa, nähtiin tarpeelliseksi julkaista kuulutus Inrikes Tidningarissa kolmeen kertaan.

 

Inrikes Tidningar 22.8.1794

Milloin veikkaus pantiin vetämään?

Kulttuuritoimittaja Suonna Kononen kiinnitti huomiota Heikki Turusen romaanissa 1930-luvulle sijoitettuun ilmaisuun "sai täysosuman veikkauksessa". Kun Veikkaus perustettiin vasta 1940, Kononen kysyi "suomihistoria-Twitteriltä": "Onko tämä kirjailijan virhe vai pyöritettiinkö maassa muunlaisia rahapelejä/vedonlyöntiä?" ja "Miten tuo Turusen käyttämä sana veikkaamisesta 30-luvulla, onko se akkuraatti? Veikattiinko silloin jotain?"

Veikattu toki on ennen 1900-lukua, kuten kurkistus Kansalliskirjaston digitoimaan materiaaliin pian paljastaa. Vuonna 1860 painettu "Luku- ja oppikirja tarpeellisista tiedoista suomalaisille kansankouluille / saksalaisesta pastori Kirschin kirjasta suomentanut Samuel Roos" kertoo sivulla 159 synonyymit "veikkaa vetämään (vetoa lyömään)". Oulun Wiikko-Sanomien 23.1.1875 anekdootissa vedonlyönti: "esitteli hän kumppanilleen veikkaa lyömään" & "kumppaninsa suostui veikkaan". Käännöstarinassa Suomen Kuvalehdessä 137/1878 "Panempa veikkaan kymmenen yhtä vastaan".

Veikkaa lyödään (Kaiku 14.8.1880), vedetään (Helsingin Wiikko-Sanomia 2.12.1881) ja pannaan (SWL 5.9.1882). Matti von Rothschild-Meikäläisen kirjoittamassa oppikirjan kokeessa Rikastumisen taito (Matti Meikäläinen 26/1885) neuvotaan näin:

Ota nuori ja nopsa orivarsa ja opeta se juoksemaan niin hyväksi että se voittaa kaikki muut juoksijat, mutta älä hiisku siitä kellenkään mitään. Tuo se sitte Helsingin Oulunkylään kilpajuoksun. Hanki sinne myös hupsu englantilainen loordi, jolla on miljoonan omaisuus. Anna sitte hevosesi koetusajossa juosta huonommin kuin kaikki muut ja sano englantilaiselle: "lyödäänpä veikka, minä panen koko omaisuuteni veikkaan, pankaa tekin omanne — minä väitän että minun hevoseni voittaa ensimmäisen palkinnon, goddam, how do you do, very well, sir!" Kun nyt englantilainen on hupsu ja englantilaiset muutenkin aina ovat valmiit veikan lyöntiin, niin englantilainen suostuu ehdotutseesi. Sitte annat hevosesi voittaa kaikki muut — saat englantilaisen omaisuuden ja olet miljoonan isäntä! 

Joulukuussa 1870 annettu Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus, sisältävä yhteisiä sääntöjä niille yleisille kilpa-ajoille hevosilla, joita toistaiseksi tullaan vuosittain Suomessa pitämään ei puhu rahapeleistä mitään, mutta vaikea uskoa, ettei enemmän tai vähemmän järjestäytynyttä vedonlyöntiä olisi ravien yhteydessä esiintynyt. Mutta kutsuttiinko sitä koskaan veikkaukseksi? 

Kansalliskirjaston aineiston koneluku tulkitsee veikkaukseksi selkkaukset, voihkaisut ja leikkaukset, mikä vaikeuttaa kysymykseen vastausta, mutta indikoi sitä, ettei substantiivia ennen Veikkauksen perustamista käytetty. Hufvudstadsbladetin kirjoitus 7.8.1940 vahvistaa hutkimukseni tulokset: veikkaamista oli jo kansanrunoudessa, mutta veikkaus tuli suomeen aiemman tippauksen tilalle Urheilulehden sanakilpailulla. "Vedonlyönti" oli käytössä jo 1865, mutta ei kelvannut tähän?

Tippaus näyttää tulleen käyttöön nimenomaan Suomen urheilulehdessä ja vasta vuonna 1921 eli se oli sanana myöhäinen ja kiitettävän lyhytikäinen. Edelsi kuitenkin virallista raviveikkausta, joka alkoi, kun "Vuonna 1928 sisäasiainministeriö myönsikin Ravirenkaalle luvan totopelien järjestämiseen." (Kivelä, Juha. Urheilua vedonlyönnin ehdoilla. Toimintaympäristön ja pelikulttuurin muutokset Suomen ja erityisesti Joensuun raviurheilussa 1960-2006.)

Aihetta aiemmin sivuten:

• Lykkypotut 1600-luvulla
• Kisällin arpajaisvoitto 1869