Uusittu aprillipäivän pohjoinen historia

Olen viime aprillipäivinä julkaissut niin monta "täydennysosaa", että on korkea aika tehdä uusi(ttu) yhtenäinen aikajana Pohjolan aprillipäivän kehityksestä.

Nordiska museet kertoo (edelleen) verkkosivullaan, että aprillipilailu olisi saapunut Ruotsiin 1600-luvun puolivälissä. Tietoon ei liity minkäänlaista viitettä lähteeseen.

Annika Sandén on kirjassaan Fröjdelekar. Glädje, lust och nöjen under svensk stormaktstid valmis uskomaan ja esittämään, että aprillipilailua on harrastettu Ruotsissa jo 1600-luvulla. Todisteet jäävät kuitenkin vähäisiksi. Växjön tuomiokapitulissa on vuonna 1667 nuorukainen oli huijattu hakemaan isännälleen vaatteita. Asian selvittelyssä sanomakseen on kirjattu "måste gå den länge vägen April, och alldeles omsont [förgäves] med lång näsa". Sandénilla on viite pöytäkirjaan, mutta hän ei mainitse, missä kuussa pilailu oli tapahtunut. 

Sekä Nordiska museet että Sandén kertovat tapauksen Länsigöötanmaan Hässtadista vuonna 1742. Pitäjässä kiersi viesti, että jumalanpalvelus pidettäisiin tuntia aikaisemmin kuin normaalisti ja osa uskoi. Asian selvittelyssä viestistä käytettiin sanaa "aprilsedel", missä ei ole järkeä ellei april jo tarkoittanut aprillia.

Vuonna 1749 runoiltiin: "På Första Dagen i April, Vil hvar och en sig klokast tycka. / En Narr den andra narra vil." (Svenska Akademins ordbok: April)

Dagligt Allehanda aloitti 1.4.1773 etusivunsa runolla "Warning för det wackra Könet, at ej låta narra sig April". 

Vuonna 1780 G. J. Ehrensvärd kirjoitti,

’Ett gammalt svenskt bruk ät narra april eller »donner le poisson d’avril» har nu kommit utur modet; man blir det så mycket de öfriga dagarne af året, ät denne sedvane härigenom blifvit glömd’.

eli, että ”vanha ruotsalainen tapa” aprillata on unohtumassa. (Kirsti Aapala: Huijausta ja petkutusta. Svensk etymologisk ordbok (1922) s. 511.)

Aivan uutta tietoa jakoi W. H. Norrköpings tidningarissa 4.3.1796 (todennäköisesti Stockholmspostenissa 17.5.1791 referoitua Journalisten lehden numeroa Vol8:1 lainaten). Aprillipäivän syntyselitys löytyy Ilmestyskirjan 23. luvusta! Tarkistin ja aika vakuuttavahan teksti olikin.

Suomen puolella vaikuttanut runoilija Frans Mikael Franzén kirjoitti vuonna 1797 runon Den 1 Aprill, jossa totesi "I dag, / Om någon är narrad Aprill, är jag." (Svenska Akademins ordbok: April. Frans M. Franzen: Skaldestycken (1832))

"Tänään olen narrannut mamselli Fortelinia niin, että kirjoitin kirjeen aivan kuin se olisi ollut rva Lindholmilta, siihen oli merkitty ensimmäiseksi 'aprill'." tunnusti Kurjalan kartanonneiti Hämeenkoskella päiväkirjaansa 1.4.1800. (Johanna Junttila: Kuka keksi aprillipilan? Tiede maaliskuu 2015)

Vuonna 1828 painetusta saksa-ruotsi -sanakirjasta näkyy, että narraus on tullut suomen kieleen ruotsin kautta saksasta.

Sara Wacklin totesi vuonna 1844 julkaistuissa muistelmissaan Pohjanmaalta: "ettei olisi uskottava sitä, jota sanotaan huhtikuun ensimäisenä tai viimeisenä päivänä." (Svenska Akademins ordbok)

Helsingfors Tidningarissa 1.4.1846 julkaistu myynti-ilmoitus "En björnhud. Björnen är ännu icke skjuten, men förmödas blifwa det innan kort. Anbud göres d. 1 April" on jokseenkin selvästi aprillipila.

Vuonna 1848 painetussa kirjassa A new universal etymological technological, and pronouncing dictionary of English Language tiedettiin, että Ruotsissa oli tapana April-ärende:

1.4.1854 julkaisi Maanmiehen ystävä mahdollisesti ensimmäisen sanomalehtipilan suomeksi: "Kirpun rihmaisen ostajia on tänäpäivänä ollut enemmänkin liikkeessä"

ja joutui 15.4.1854 kirpunrihmaisia sitten selittämään.

Esimerkkejä seuraavien vuosikymmenien lehdistön aprillipiloista on ehkä vielä löytymättä. Ainakin niitä osattiin varoa, sillä Savo-Karjalan 10.4.1895 Kirjeessä Helsingistä todetaan "Kaikeksi onnettomuudeksi pääsi Murtaja kuitenkin viime kevännä satamaan ilman tällaista juhlallista vastaanottoa; se veitikka kun tuli aprillipäivänä ja sen tuloa koskeva uutinen sanomalehdissä yleensä luultiin aprillipilaksi, siten jäi näkemättä koko lysti"

Seuraavana vuonna Mikkeli raportoi 11.4.1896 käytännön pilan

Eräässä Mikkelin pitäjän sydänmaan kylässä oli tämän huhtikuun 1 päivänä eli aprillipäivänä menty toistensa narraamisessa niin pitkälle, että muutamassakin talossa saatiin talon ukot saunaan kylpemistä varten vaikka saunaa ei oltu edes lämmitettykään. Asia oli näet semmoinen, että talon naiset, joita miehet jo olivat jollakin tavoin narranneet, menivät iltaselle pirttiin, jossa ukot jo työstään päässeinä istuskelivat, ja hyvin tosissaan juttelivat että miksei miehiä ole käsketty saunaan. Miehet kun tuon puheen kuulivat, läksivät pitemmittä käskyittä  ja riisuivat saunassa vaatteet päältään ja kapusivat lauteille. Mutta kun saunassa ei tällä kertaa tuntunut olevan oikeaa lämpeyttä, alkoivat ukot koetella saunan kiuaslaitosta, jolloin huomasivatkin, että tänään oli aprillipäivä ja heitä oli tuolla tavalla narrattu.

Seuraavana vuonna Uudessa Savossa oli aivan selvä sanomalehden aprillipila, jolla houkuteltiin kaupunkilaisia tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan. Sanomalehdissä julkaistiin lisää aprillipiloja Suomessa viimeistään 1900-luvun alussa. Sanomalehtien aprillipiloista 1900-luvun loppupuolella ovat tehneet kielianalyysiä Tomi Visakko & Eero Voutilainen. Artikkelissa todetaan, että "Suomessa aprillipäivän pilajutut vakiintuivat 1930-luvulla, ja niitä edeltää Ruotsista 1800-luvulla kulkeutunut aprillikirjeiden ja -pakettien perinne."

39. kuukausi jatko-opiskelijana

Opetusdia, Aalto-yliopisto
CC BY-NC 4.0

Kuukauden tauon jälkeen uuteen alkuun päästäkseni tartuin jo (saman) kuukauden kämpässä seilanneeseen Magnus Lintonin kirjaan Text & stil. Om konsten att berätta med vetenskap (2019). Vaikutti fiksulta, mutta eihän minulla ollut aikaa huolelliseen läpilukuun. Poimin kuitenkin muutamia seikkoja, joita yritin hyödyntää käsikirjoituksen työstössä. Ensinnäkin Linton kirjoitti paljon (tietenkin) aloituksesta. Hän korosti sitä, että tekstistä pitää näkyä kertomisen ilo/halu. Sillä muutenhan lukeminen on tylsää. Toiseksi hän vierasti aloittamista kysymyksin. Olennaista on ennen niiden esittämistä vakuuttaa lukija osaamisestaan ja herättää luottamus. Lisäksi sydäntäni lämmitti metatekstikritiikki eli kehoitus poistaa ja keventää lukijalle tarjottuja viitoituksia.

Pitäisi tietenkin olla itsestäänselvyys, että teksti ei näytä sitä tuskaa, jota taustalla on välillä ollut. Viime marraskuussa johdantoni oli kuitenkin niin hirveä, etten saanut sitä itsekään luetuksi. Tartuin tukisauvaan ja kirjoitin mukaan eksplisiittisen "minän". En pidä ratkaisusta muiden tieteellisessä tekstissä eikä se tuntunut hyvältä omassakaan, mutta auttoi jatkamaan kirjoittamista. Kun nyt Linton totesi antaneensa doktorandeille neuvon heittää "minä" mäkeen, neuvonsa tuntui osuvalta ja aika oikealta editointiin.

Editointi ja muutokset olivat kuun teema. Kirjoitin johdannon alun taas kerran kokonaan uudestaan ja teoreettinen viihdekehys on jälleen ihan muuta kuin aiemmin. Mitä nyt yksi elementti vuoden 2019 tutkimussunnitelmasta teki yllätyspaluun. Kombinaatio tuntuu oikeimmalta ratkaisulta tähän mennessä ja täytyy vaan yrittää pitää tunteesta kiinni, että tämä saatanan sykli saadaan loppumaan ja työ edes esitarkastukseen.

Modauksesta puheen ollen lainaus Sophy Bergenheimin vanhasta blogitekstistä, joka tuli hakutuloksiin - tietenkin - jotain muuta etsiessä. Ja lohdutti.

Tämä kysymyksen, aineiston ja menetelmien pyhä kolminaisuus on varsinkin tutkimuksen alussa muuttuva kokonaisuus. Turhan usein tutkimus esitetään suoraviivaisena prosessina, jossa valitaan itseä kiinnostava aihe, muotoillaan siitä tutkimuskysymys sekä sen jälkeen etsitään sopiva aineisto ja siihen soveltuva menetelmä. Näissä esityksissä saatetaan jopa lähteä siitä, että muotoillaan tutkimuskysymys ja siihen hypoteesi (mikä soveltuu erityisen huonosti laadulliseen ja empiiriseen historiantutkimukseen).

Tämä on mielestäni tieteenteon ”voittajien historiaa”. Kuvauksista jäävät pimentoon ne lukuisat hetket, kun tutkija sovittaa tutkimuskysymystä, aineistoa ja menetelmää toimivaksi kokonaisuudeksi, eli käytännössä muokkaa koko tutkimuksensa lähtöasetelmaa ja toteutusta. Pidän itse tämän harmonian löytymistä eräänlaisena tutkimustuloksena itsessään.

Taivaan valoista nähtyä ja kuultua

Lauantaina minulla oli ilo osallistua Helsingin observatoriossa järjestettyyn tilaisuuteen Taivaan ilmiöt 1800-luvun ihmisten kirjeissä, johon kutsuttiin sanoin

Miten taivaan ilmiöitä on kuvailtu vanhoissa kirjeissä? Millaisia astronomisia havaintoja teki 1800-luvulla syntynyt taidemaalari tai työmies? Ja mitä syntyy, kun kirjeisiin yhdistetään viulu ja ripaus kulttuurihistoriaa?

Elina Salorannan ja Hanna-Reetta Schreckin ideoima tilaisuus alkoi juuri näin taiteellisesti. Seisoimme museoesineiden keskellä kuuntelemassa kirjekatkelmia, joiden välillä soitettiin musiikkia. Henkilökohtaisista kirjeistä hienoimpia olivat Ellen Thesleffin, mutta mielenkiintoisimpia olivat 1800-luvun lopulla "tavallisten ihmisten" tieteentekijöille lähettämät havaintokuvaukset. Näitä oli toisinaan erikseen pyydetty sanomalehdessä enkä ollut ainoa paikalla ollut historiantutkija, jossa heräsi tutkimuskysymyksiä.

Istualtaan kuuntelimme Hannu Salmen hienon esitelmän, jossa oli hauskoja kuvia niskaansa nyrjäyttäen taivaalle katsovista 1800-luvun eurooppalaisista. Komeettoja näkyi useampaan otteeseen ja toisinaan hyvin kauan. Suomesta oli mukana 1800-luvun sanomalehtiin lähetettyjä kuvauksia taivaalla nähdyistä valoista. Yleisössä ollut astronomiasta kiinnostunut diplomi-insinööri (en minä vaan seurustelukumppanini yli 20 vuoden takaa) huomautti, että kuvauksien äänihavainnot olivat epärealistisia. Itselleni taas heräsi tarve verrata tekstejä väitöskirja-aineistooni. 

Mutuilin, että maanjäristyksistä kerrottiin useammin kuin taivaan valoista, mutta oli niistäkin havaintoja. Lundista kerrottiin vuoden 1751 ensimmäisenä päivänä edellisen illan epätavallisen suuresta sateenkaaresta, joka oli nähty myös Trelleborgissa. Olikohan näky vaikuttanut erityisesti vuodenvaihteen takia? Växjöstä lähetettiin marraskuun lopulla 1755 suhteellisen yksityiskohtainen kuvaus "tulikuulasta", jonka valo vastasi täysikuuta. Pallolla oli 19-20 sylin mittainen kipinöivä häntä, joka jätti jälkeensä tuntuvan ja näkyvän savun. Näky kesti noin puoli minuuttia.

Suomessakin katsottiin taivaalle ja kynään tarttui kesällä 1756 Nousiaisissa ehkä kirkkoherra Abraham Achrenius. 

Nästan halfannan wecka förut, neml. den 5 Julii klock. 6 wid pass om morgonen, syntes i samma Byar, 2:ne liusa bogar å andra sidan om Horizonten gent emot solen, hwilcka gingo öfwer Himmelen, och satte sig wid Solen, såsom 3:ne Solar hade warit på Himmelen, och woro dessa klarare än annars wädersolarne päga wara; Mitt uppå Himmelen, syntes en kort tid såsom 2:ne C med ryggarne ihop helt röda, nästan som uppå gamla Sex-witns-stycken, dock utan at gå om hwarannan i et band. Detta skal wara sedt i Tyrvis Sokn i Tavastland, hwarwid omständigheterna säga skilja åt; det resande Marcknads-Folck wetat berätta.

Koska en itse ymmärrä astronomiasta mitään, tekstissä mielenkiintoisinta oli lopetus, jossa mainitaan markkinaväen mukana Tyrväältä saatu tieto. Taivaan valot olivat kertomisen arvoinen seikka.

Ilmestynyt: Yhteen liittyneistä kaksosista Suomessa 1755-1909

Hippokrates 2021 tuli eilen postiluukustani kolmena kappaleena, sillä viime vuonna painetussa vuosikirjassa on artikkelini Yhteen liittyneistä kaksosista Suomessa 1755-1909. (En vieläkään tiedä olisiko yhteen liittyneet pitänyt kirjoittaa yhteen. Mutta luotin aiheeseen erikoistuneen lääkärin lausuntoon. Toivottavasti hänelle ei tullut näppäilyvirhettä.)

Artikkelin alku on täällä blogissa eli kirjoituksissa Yhteenkasvaneita kaksosia eli 18 tragediaa, Vielä yhteenkasvaneista kaksosista ja 9 tragediaa 1700-luvulla eli lisää yhteenkasvaneita kaksosia. Viimeksi mainittuun Kari Kujansuu kommentoi omia löydöksiään ja oli selvää, että tapauksia oli paljon enemmän kuin olin alunperin ajatellut.

Näin ollen tuntui perustellulta koota kaikki yhteen ja miettiä asiaa kunnolla. Näin tein ja saatuani käsikirjoituksen vertaisarviot työstin lisää. Kevään 2022 lopulla olin varsin tyytyväinen tulokseen. Enää en ole, sillä viime vuoden lopussa ilmestyi Maja Bondestamin De utomordentliga eli kokonainen kirja samasta teemasta. Oli tavallaan hienoa päästä katsomaan oman harjoituksensa "oikea vastaus", mutta tietenkin pänni, kun huomasin ohi mennyttä relevanttia ainesta, joka olisi pitänyt löytää. 

Ennivei, Bondestam ei tutkinut Suomen 1800-lukua, joka on omassa artikkelissani pääosassa. Eikä kukaan tietääkseni ole aiemmin koonnut Suomessa synnytettyjä 47 yhteenliittyneitä kaksosia listaksi. Tai jos on, niin on piilottanut työnsä tosi hyvin. 

Keisarin Suomeen antamia mitaleita 1833-34

Kapteeni Isaac Hellman Raahesta pelasti oman elämänsä vaarantaen 6.10.1829 kuusi ahvenanmaalaista, jotka olivat myrskyssä joutuneet pienessä veneessä avomerelle. Hellman sai keisarilta kultaisen hengenpelastusmitalin. (FAT 2.2.1833)

Loviisalainen kauppias C. J. Göhle sai keisarilta kultaisen "hyödyn hyväksi" -mitalin, sillä hän oli ahkerasti edistänyt hallinnon näkemyksiä. (FAT 26.8.1833) Kyseessä lienee Carl Johan Göhle (1796-1846), mutta tekemisensä eivät ole jättäneet verkkoon jälkeä itsestään. Muissa sanomalehdissä hän esiintyy kaupunginviskaalina, joten kyse voi olla erinomaisesta viranhoidosta.

Syyskuussa 1833 Viaporista pakeni 12 vankia. Näiden kiinniottoon osallistuneet saivat keisarilta palkinnot, jotka luovutettiin suurella juhlallisuudella Tuusulan kirkossa 16.1.1834 jumalanpalveluksen jälkeen. Kirkkoherra Ihlström pidettyä lyhyen puheen alttarilta maaherra, kamariherra ja kreivi Armfelt jakoi palkinnot. Lautamies Henric Kåttu Tuusulan kirkonkylästä sai kultaisen mitalin. Talollisen vävy Carl Gustaf Rosenberg, seppä Hågerström ja rusthollari Anders Joh. Skogster Hyrylästä sekä torpparit Matts Andersson ja Anders Mattsson sekä torpparin poika Anders Andersson Kettulinnan torpasta Pajalon kylästä saivat hopeisen mitalin kukin. 

Kiinniotossa talollisen poika Johan Heikkilä Nahkelasta oli kuollut rikollisen ammuttua rintakehäänsä. Viisi perillistään saivat 80 ruplaa kukin. Talolliset Johan Henriksson Bertila, Henrik Henriksson Magnula ja Jakob Hellenius, renki Anders Blomqvist, talollisten pojat Erik Henriksson Jussila, Johan Simonsson Magnula, Carl Fred. Mickola, Erik Eriksson Hannula ja Henrik Henriksson Hannula, jotka kaikki Nahkelasta, rushollari Johan Antman Häkilän kylästä, puuseppä Selander Alikeravan kylästä, talolliset Anders Lahenius, Gustaf Forsström Mickola, Henrik Henriksson Peldola ja Erik Jussila, syytinkiläiset Gustaf Skogster ja Gustaf Lindroos, räätäli Lager, suutarinpoika Gustaf Adolf Renström, torppari Anders Silen, renki Tobias Wallenius ja rushollari Henrik Skogster, kaikki Hyrylästä, kukin 10 ruplaa. Lisäksi Tuusulan nimismies Helsingius sai keisarilta kultaisen mitalin ja Sipoon nimismies Tallgren kultaisen kellon. Nämä palkinnot luovutettiin maaherran kansliassa 7.1.1834.  (Helsingfors Tidningar 15.1.1834)

Hämeenlinnalainen Carl Henric Tammelander oli juuri saanut triviaalikoulun käynnin loppuun, kun hän 1.8.1833 oman henkensä vaarantaen oli pelastamassa vaununtekijän tytärtä Gustafva Margaretha Sandbergiä hukkumiselta. Tästä hän ansaitsi keisarilta kultaisen hengenpelastusmitalin ja lisäksi 300 ruplaa. Nämä luovutettiin Hämeenlinnan kirkossa hyvin juhlavasti juhannuspäivänä kruununperijän täysi-ikäisyyden vuoksi järjestetyn kiitosjumalanpalveluksen yhteydessä. Kirkkoon mennessä oli seurattu jääkärirykmentin paraatia ja urkujen soidessa ammuttiin tykeillä. Jumalanpalveluksen jälkeen maaherra luovutti palkinnon.(FAT 22.2.1834, 30.6.1834)

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kokoelmia rikastuttaneet palkittiin. Alaskan kuvernööri Arvid Adolf Etholén sai briljantiinisormuksen ja tallinnalainen kauppias Böning kultaisen mitalin "hyödyn hyväksi". (FAT 29.5.1834) Jälkimmäisen moninaisista ansioista voi lukea Einar Väreen artikkelista Gustaf Fredrik Böning – en bortglömd föregångare inom estnisk-finska relationer (HTF 3/2009) tai lyhyemmin viroksi ja suomeksi.

Hopeiset hengenpelastusmitalit saivat Nauvon Barstön kylästä talollinen Matts Abrahamsson, joka pelasti ja suojasi neljä miestä aluksesta, joka oli matkalla Windausta Stettiniin, sekä Anders Fröman, jonka ansiota esittelin eilisessä tekstissä. Mitalin ohella Abrahamsson sai 400 ruplaa ja Fröman 300 ruplaa. (FAT 17.7.1834)  

Inkeren kirkkoherra C. A. Winter sai hopeisen hengenpelastusmitalin. (FAT 3.9.1834)

Hukkumassa olleiden pelastamisesta saivat hopeiset hengenpelastusmitalit sepänpoika Christian Malin Hartolasta ja renki Staffan Jöransson Nurmoisten kylästä Sysmässä. (FAT 21.11.1834)

Hengenpelastusmitalin sai myös Turun linnan lauttamies Anders Fröman, josta kerroin eilen. 

Kuten koko sarjassa, lähteenä ovat sanomalehtihaut. Mikko Kuitulalta saamani tiedonannon mukaan arkistomateriaalia voisi hakea Kenraalikuvernöörinkanslian arkistosta.

Sankari Turun linnalla: lauttamies Anders Fröman

Elämäkerralliseen traditioon nojautuen aloitetaan päähenkilön sukutaustalla. Anders Frömanin vanhemmat Eric Fröman ja Maria Palmberg vihittiin avioliittoon Turun linnan seurakunnassa 2.1.1794. Eric oli tuolloin renki akatemian puutarhassa. Elokuussa 1807 turkulaisessa sanomalehdessä kirvesmiehen leski Helena Palmberg ja vävynsä Eric Fröman kauppasivat yhdessä kaupunkitonttia. Todennäköisesti Maria oli siis 61-vuotiaana 21.12.1799 kuolleen kirvesmies Anders Palmbergin tytär.

Eric (s. 1771) ja Maria (s. 1771) pysyivät Turun linnan seurakunnan kirjoissa, joiden kastelistoihin merkittiin 27.9.1794 syntynyt Anders ja 25.4.1799 syntynyt Eric Olof. Jälkimmäisessä merkinnässä Eric on merimies samoin kuin rippikirjan 1797-1802 sivulla 49. 

Turun linna talvella. Museovirasto, CC BY 4.0 

Anders siis todennäköisesti kasvoi mieheksi Turun linnan ympäristössä eli lähellä vettä. Turun linnan seurakunnan vihittyjen tiedot 1810-luvulta ovat epätäydellisiä, joten ajoitusta avioliitolleen Eva Catharina Holmströmin (s. 1799 Maaria) kanssa ei ole annettavissa. Pari muutti vuonna 1820 linnan seurakunnasta Maariaan, mutta tähän ei liittynyt ainakaan kovin pitkää muuttoa. Maarian rippikirjoissa Anders Fröman oli alusta loppuun asti Turun linnan lauttamies. (RK Maaria 1821-29, 307; 1830-37, 123; 1837-44, 286; 1844-50, 254; 1851-57, 148). Eva Catharinan kanssa perustettu  perhe kasvoi kahden vuosikymmenen ajan: Anders Johan s. 25.3.1820, Carl Gustaf s. 9.12.1822, Eva Sophia s. 20.11.1825, Frans Edvard s. 11.11.1828, Edla Erica 3.6.1831 k. 9.2.1832, Maria Charlotta s. 15.3.1833 k. 20.8.1841, Fredrik Frans s. 31.3.1836 k. 17.2.1841, Ida Antoinette s. 26.2.1839.

Anders Fröman astui (kirjoitusasulla Fröjman) painettuun julkisuuteen Åbo Underrättelserin etusivulla 20.10.1829. Edellisenä tiistaina, 13.10.1829, oli iltapäivällä kahden aikaan tapahtunut onnettomuus. Rajusta myrskystä huolimatta kotiaan kaivanneet 31 virolaista olivat lähteneet kohti merta. Veneensä kuitenkin kaatui jo ennen ehtimistä Turun linnalle. Apuun riensivät opiskelija Mether Taivassalosta, lauttamies Fröjman, suutari Salmén, torppari Henric Henricsson ja kaksi miestä, joita nimiä sanomalehteen kirjoittanut ei tuntenut. Miesten ansiosta virolaisista saatiin pelastettua 22. Heidän hyväkseen kiersi kaupungilla keräyslista.

Viisi vuotta myöhemmin Anders oli vastaavan kirjoituksen päähenkilö Åbo Underrättelserin etusivulla 16.4.1834. Iso-Heikkilän torpparin vaimo oli lähtenyt linnan edustalla 7.4.1834 heikolle jäälle, joka petti altaan. Anders Fröman sairaudestaan huolimatta riensi apuun 9-vuotiaan Gustaf-poikansa, suutari Lembergin ja tuntemattoman miehen kanssa. Juuri kun he saivat heitettyä vaimolle liinan, johon tämä tarrasi, jää petti Anders Frömanin alta ja hän upposi kokonaan veteen. Omasta hädästään huolimatta hän ei irrottanut otettaan liinasta pyrkiessään takaisin kestävälle jäälle. Rannalla huusi Andersin vaimo muistuttaen viidestä lapsesta, mutta Anders ei luovuttanut ennen kuin hän sai torpparin vaimon vedestä. Pelastuksen vei loppuun paikalle tullut kalakauppias M. Sjöberg, mutta läpimärkänä tupaansa viety Anders puhui vielä laudan tarpeesta. 

Andersin ohella suutari Lemberg putosi veteen ja sai kastumisesta taudin. Sekä hänen että Anders Frömanin hyväksi suunniteltiin keräyslistaa, jonka tuotosta kolmannes menisi Lembergille ja kaksi kolmannesta säästöpankkiin Frömanin lasten elatukseksi siltä varalta, että tämä ei selviäisi seuraavasta hengenpelastustoimestaan. Keräystä seurattiin sanomalehdessä ja se tuotti loppujen lopuksi 17 ruplaa Lembergille ja 34 ruplaa säästöpankkiin. Tämä todettiin, kun Anders Fröman oli jälleen Åbo Underrättelserin etusivulla 15.10.1834. Tuolloin kerrottiin hänen keisarilta saamastaan (eli keisarilta anotusta) hopeisesta hengenpelastusmitalista. 

Omia lapsiaan Anders Fröman ei päässyt pelastamaan. Esikoispoika Anders Johan hukkui 28.11.1838 Pohjanmerellä ja 8-vuotiaana kuolleen Maria Charlotan kuolinsyyksi merkittiin hukkuminen vuonna 1841.

Mutta vielä ainakin kerran Anders Fröman pelasti hengen ja oli jälleen Åbo Underrättelserin etusivulla 19.12.1846. Ýhdessä Frans Edvard -poikansa ja pursimies Isak Ahlströmin kanssa hän pelasti heikkoihin jäihin kelkkansa kanssa pudonneet nauvolaiset torpparit Matts Stenberg, Erik Eriksson ja Erik Lindström.

Anders ehti vaimonsa kanssa todistaa Eva Sofian häät 6.10.1849 vankilan vahtimestarin Edvard Ludvig Jordlingin kanssa. Anders kuoli 2.8.1853 eli alle 60-vuotiaana.

Täydennysosia

1) Häpeäpaalussa seisominen on muistitiedossa harvinaisempi kuin dramaattisempi raipparangaistus. Muistiin siis pätkä Antti Helanderin (1851-1929) kirjasta Koulumiehen muistoja ja kokemuksia (1919). Helanderin kouluvuodet Oulussa alkoivat syksyllä 1862. 

Oulun tori oli ennen viheriä nurmikenttä, joka mainiosti soveltui pallonlyöntiin, ja muutapa ei siinä toimitettukaan, ellei ota lukuun juhlallisempia rankaisutilaisuuksia. Ainakin kerran muistan torin olleen ääriään myöten täynnä ihmisiä. Oli tultu katsomaan, kuinka vanhaa eukkoa seisotettiin häpeäpaalussa rautavanne kaulassa.

2) Syksyllä 2021 repostelin Kansanvalistusseuran julkaisujen digitointihankkeen ja unohdin asian ilmeisen pian. Sivu Astu sisään Arkisivistyksen digikirjastoon! avattiin päiväyksen mukaan 15.11.2022, mutta se tuli vastaani vasta nyt Twitterissä. Samassa yhteydessä kerrottiin, että digitoinnit näkyvät myös Finnassa. Testasin ja vastasin "Mitä tarkoitat Finnasta löytymisellä? Testasin nimikkeellä "Wanha Helsinki Wantaan suulla", mutta en löytänyt yhtään tietuetta, josta olisi näkynyt, että digitoitu kappale on verkossa."

3) Teemaan Saidat tai kerjäävät varakkaat löytyi eka kansainvälinen esimerkki. Tai melkein, sillä tarina-aihe ei ole aivan oikea ja tapahtuma ilmeisesti sijoittuu Suomeen. Ruotsalaisissa lehdissä (esim. Folkets Tidning 24.10.1865, myöh. Anteckningar om svenska qvinnor) kiersi juttu, joka perustui Porista lähetettyyn kirjeeseen. Örebrossa syntynyt Johanna Löf oli asunut 3/4 peninkulmaa ulkopuolella "kaupungin", jolla ilmeisesti tarkoitettiin Poria. Jotenkin tiedettiin, että naisella oli patjansa alla tuhansia riikintaalareita. Niinpä, kun kotinsa paloi 1.10.1865, naisen ryntääminen takaisin liekkeihin, joista hän oli kertaalleen pelastunut, tulkittiin ahneudeksi. Hiski ei tunne naista, eikä Porin ympäristossä liekkeihin kuollutta. 

4) Ikäänkuin vastaukseena pohdintaani tietokantojen tekijyydestä SKS:n blogissa julkaistiin Hannu Mustakallion kuvaus paimenmuiston taustasta. 

5) SKS:n FB-päivityksessä oli puolestaan "Tietokannassa ei ole kaikkea" -teemaa:

SKS:n kirjasto siirtyi atk-luettelointiin heinäkuussa 1992; sitä ennen julkaisujen tiedot tallennettiin pääluetteloon ja sen kelpo vänkäriin, systemaattiseen eli alanmukaiseen kortistoon. 

 

Kolmessakymmenessä vuodessa tiedot esimerkiksi folkloristiikan ja kirjallisuudentutkimuksen kokoelmista on saatu kattavasti sähköisiin tietokantoihin, mutta paljon erityisesti seuran keskeisalojen ulkopuolelle jäävästä kirjallisuudesta jää niiden ulottumattomiin. Takautuvaa luettelointia saisikin tehdä päivät aivan pääksytysten, jos vain elonpäiviä olisi, ja ajankoloa. Kaikista SKS:n kirjaston kirjoista, pienpainatteista ja lehdistä reilut 60 % löytyy Finnasta ja Helka-kirjastojen hakupalvelusta; muu aineisto − ehkä jopa 1,5 kirjaskilometriä − elää toista aikaa. 

 

E-ei, veikkonen, kaikki ei siis löydy verkosta! Usein noheva asiakkaamme tuleekin ja kysyy, löytyisiköhän teiltä nyt tätä nimenomaista kirjasta saltpetterin lutraamisesta, olkimattokattojen valmistamisesta tai Jätkän kulttuuripäivien 1976 kirjoituskilpailusta, ja me vastaamme: katsotaanpa korteilta. Silloin saattaa lykästää: jo hyvinkin tuo painate meillä on, siitä ei vain löytynyt tietoa Finnasta.