Täydennysosia

 

1) Elinkeinoelämän keskusarkisto jakoi FB:ssä yllänäkyvät Fazerin karkkikääreet ja mietiskeli saatteessaan "Mikähän tämä Kolingen oikein oli, joku satuhahmo tms.?" Olisin voinut vastata linkillä vanhaan käärekokoelmaani, jossa tuonkin selvitin, mutta FB:n mielestä blogini on edelleen yhteisönormien vastainen.

2) Kaupunkien tuulimyllykatsaustani ehdin jo täydentää yhdellä kuvalla, mutta nyt syksyllä Tieteessä tapahtuu julkaisi Pekka T. Heikuran artikkelin Tuulimyllyjen aika, joka liittyy tietenkin myös teemaan. 

3) Kun Kansallismuseon Toista maata oli ollut auki puoli vuotta, tein katsauksen julkaistuista arvioista. Historiallisessa Aikakauskirjassa 2/2022 julkaistiin Josephine Hoegaertsin näkemys, joka on nyt englanniksi vapaasti luettavana. 

4) Plagioidun väitöskirjan yhteydessä oli syytä ihmetellä miten helposti tai minkälaisella prosessilla Itävallasta tai Sveitsistä sai tohtorintutkinnon. Runsas kymmenen vuotta myöhemmin Ylioppilaslehdessä 4/1914 todettiin, että "Viime aikoina on yhä useammin alkanut ilmestyä henkilöitä, jotka jossain Saksan tai Sveitsin yliopistossa ovat hankkineet itselleen tohtorintittelin ja jotka sen perusteella täälläkin ovat ruvenneet vaatimaan niitä oikeuksia, jotka tohtoreille kuuluvat." Saksalainen tutkinto todettiin suomalaista kevyemmäksi, joten "Oikotie tohtorinarvon saamiseksi, jommoista Saksassa tutkinnon suorittaminen tietää, alkaa käydä hyvin tavalliseksi ilmiöksi ja tulee varmasti vielä yleisemmäksi, jos yliopistoviranomaiset antavat näille tutkinnoille saman arvon kuin kotimaassa suoritetuille. [...] on tarkoin määrättävä, mitä opinnäytteitä ulkomaisten tohtorien tulee suorittaa, jotta ne täällä kävisivät täydestä."

5) Minulta jäi Keskisarjan Hattujen sota alkusivuille. Eka eteeni tullut arvio kirjasta julkaistiin lehdessä Tieteessä tapahtuu. Aki Alanko ei löytänyt kirjasta puutteita vaan kutsuu sitä persoonalliseksi ja laadukkaaksi teokseksi. 

Junalla Jyväskylään vuonna 1909

Tänään pitää erinäisten kuukausien tauon jälkeen reissata Jyväskylään junalla. Siinä määrin ruosteessa, että on hyvä tarkistaa ohjeet. Valtionrautatiethän eivät käytäntöjään paljon muuttele, joten heinä-elokuun 1909 Suomen matkailijayhdistyksen aikataulukirja varmaan sopii tiedonlähteeksi.

Asemien odotussalit pidetään avoinna tuntia ennen niitten junien tuloa ja lähtöä, joissa matkustajia kuljetetaan. 

Piletinmyynti alkaa asemilla kaupungeissa tuntia ja maalla vähintään puolta tuntia sekä päätetään 3 minuuttia ennen kunkin junan lähtöä. — Pilettiä lunastaessaan tulee ostajan, jos suinkin mahdollista, olla varustettu tasaisella hintamäärällä. [...]

Yksinkertaisen piletin hinta katso siv. 19. [...]

Ostetun yksinkertaisen matkustajapiletin kelpaavaisuusaika kestää, huolimatta matkan pituudesta, 5 päivää, leimanpanopäivää niihin lukuunottamatta. [...]

Pakaasi: Yksinkertainen piletti oikeuttaa maksutta muassaan kuljettamaan 25 kg. matkatavaraa, lapsenpiletti 15 kg.

Yksinkertaisen piletin tarvitsen, joten sivulle 19, jossa odottaa hillitön taulukko kilometriperusteisista hinnosta II ja III-luokassa. Onneksi vähän myöhemmin on toinen taulukko, josta selviää, että Helsingin ja Jyväskylän etäisyys on 379 kilometriä. 380 kilometrin kohdalta siis voi lukea, että II-luokan piletti maksaa 16,65 mk ja III-luokan 11,10 mk. Missään ei näy kuvausta luokkien palvelutasojen eroa.

Sitten tarvitaan enää aikataulu. Hakemistosta näkyy, että Jyväskylä mainitaan vain sivulla 35. Siellä esitellään yhteys Suolahti-Jyväskylä-Haapamäki ja onneksi myös indikoidaan, että Helsingistä päin lähestytään Haapamäkeä. Kellonaikojen tulkitsemiksi piti palata aikataulukirjan alkuun, jossa selitetään, että "Aika k:lo 6.0. j.pp. k:lo 5:59 e. pp. on merkitty minuuttinumeroiden alla olevalla viivalla." Nykysuomeksi: iltakuudesta aamukuuteen aikamäärissä on alleviivaus. 

Eli jotta ehdin tilaisuuteen, johon olen menossa, minun pitää päästä junaan 628, joka on Jyväskylässä aamulla 8:16 lähdettyään Haapamäeltä 4:45. Koska en ymmärrä alareunan merkintöjä, vaihdan reitin Helsinki-Tampere-Nikolainkaupunki aikatauluun, jonka perusteella Helsingistä tuleva 352a on Haapamäellä 4:35, mikä jättää 10 minuutin vaihtoajan. Valitettavasti vaan alareunasta selviää, että kyseistä Hki-Oulu yhteyttä liikennöidään vain erityistilanteissa. Joten oikea valinta on juna 352, joka saapuu Helsingistä Haapamäelle 3:45. Lähdettyään Helsingistä edellisenä iltana 18:15. Hups! Olen jo auttamatta myöhässä.

(Reittisuunnitteluun olisin voinut käyttää myös aikataulukirjan lopussa olevaa karttaa. Nääs "Matkustaja on oikeutettu yhden kerran keskeyttämään matkansa, lukuunottamatta nitä keskeytyksiä, jotka aiheutuvat junayhteyksien tähden. Piletti on keskeytysasemalla annettava asemapäällystölle leimattavaksi ollakseen kelpoisa matkan jatkamista varten." Olisi voinut vaikka viettää päivän Tampereella.)

Terroria Turussa marraskuussa 1819

Ylioppilas  Olof Anders Järnefelt kirjoitti Gustaf Adolf -veljelleen Turusta 1819 (A. R. Cederbergin suomentamana, olettaisin)

"Pari viikkoa sitte oli ilmoituslippuja naulattu sillalle ja kadunnurkkiin; näissä luettiin seuraavaa: Onnettomat turkulaiset, varokaa itseänne, sillä ennen pitkää on kaupunkinne oleva tuhkaläjänä. Kostaja. 

Turun ainoa silta Turku 1827 -mallissa

 

Kirkon ovella tai tarkemmin sillä, joka aukee urkulehterille ja tuomiokapitulin istuntosaliin, oli myös ilmoitus; se sisälsi: Consistoriales Ecclesiastici! Tämän muinaisajan muistomerkin kera tulette te ennen pitkää lentämään ilmaan. Kostaja." 

 

Jakob Bonsdorffin portille Kerää, minkä kerätyksi saat, mutta kohta ovat aarteesi tuhkaan rauenneet. Kostaja. 

 

Sinä voit arvata, että tällaiset ilmoitukset saivat aikaan levottomuutta; kuitenkaan ei nostettu suurempaa hälinää. Torkkuva poliisikunta kävi niin huomaavaksi, että itse Mannerheimin sanotaan muutamina öinä olleen vahdissa. Vahteja on lisätty 3 tai 4 kerroin. Tällä hetkellä on kaikki rauhallista ja levossa. Kuka on jutun alkuunpanija, siitä ei ole mitään tietoa, ja tuskinpa siitä koskaan tietoa saadaankaan, sillä kyllä kai hän varoo itseään. Totta tosiaankin olisi pila, sillä sitä se on varmaankin ollut, tullut hänelle hyvin kalliiksi --"

Cederberg yhdisti tämän ilmeisesti lyhytaikaisen ilmoittelun kahdeksan vuotta myöhemmin tapahtuneeseen Turun suurpaloon. Vaikka turkulaisilla ei ollut vielä siitä tietoa, he ymmärsivät tuhopolton mahdolliset seuraukset, joten suurempikin paniikki olisi voinut syntyä. 

Lähde: A. R. Cederberg. Vanhaa ja uutta. WSOY 1916, s. 157-158

Amerikassa käynyt kirsikkatyttö

Nykyään Emil Aaltosen taidemuseoon kuuluvasta Albert Edelfeltin maalauksesta Kirsikkatyttö toistettiin useissa sanomalehdissä Helsingin Sanomien pikku-uutinen 19.3.1905 

Vuonna 1878 maalasi Alb. Edelfelt, joka silloin oli 24 vuoden ikäinen, mutta silloin jo huomattu taiteilija, taulun esittäen nuoren verevän naisen kirsikkakori kainalossa. Taulu sai naisen huulien ja korin sisällyksen mukaan nimensä "les cérises" (kirsikat). Edelfelt pani 1879 taulun näytteille Pariisin salonkiin, jossa se herätti melkoista huomiota. Eräs taiteilijan maamies osti sen, mutta myi sen taas pian.

SLS:n digitoimista Albert Edelfeltin kirjeistä käy ilmi, että taulusta oli toukokuussa 1879 kuva lehdessä L’Illustration. Valitettavasti ranskalaisten digitoinnit eivät ole tätä kirjoittaessa siihen vielä osuneet. Edelfelt myi taulun vuonna 1879 taulun kreivi C. Mannerheimille, mutta osti sen takaisin seuraavana vuonna. Sitten taulu vietiin Pietariin, jossa se oli myynnissä taidekaupassa Keller & Schönen. 

Taulu joutui omistajia vaihdellen eräälle pariisilaiselle taidekauppiaalle jonka luona sen löysi eräs amerikalainen. Tämä mieltyi tauluun, maksoi taidekauppiaan vaatiman summan ja vei sen mukanaan Atlantin toiselle puolelle lisäämään miljoonamiehen taidekokoelmaa.

SLS:n kooste ei kerro omistajien vaihtelusta vaan siitä, että vuonna 1880 taidekauppiaan Reitlinger kautta taulu myytiin amerikkalaiselle, jonka henkilöllisyys on ilmeisesti tuntematon.

Miljoonamies kuoli tänä talvena, hänen pesänsä muutettiin rahaksi. Huutokaupassa myytiin hänen taidekokoelmansa, muitten taideteosten joukossa "Les cérises"-kin. Sen osti New Yorkin suurin taidekauppias Brandus. 

Muutamia päiviä huutokaupan jälkeen saapui Aino Ackté tuttavien parissa Brandusén taideaarteita katselemaan ja ihailemaan. Isäntä kohteliaasti näytti taideteoksiaan ja selitti niiden arvoa, merkitystä ja vaiheita. Vieraat olivat kiitolliset ja käytyään kokoelmahuoneitten läpi, tekivät he ystävällisyydestä kiittäen jo lähtöä, kun Brandus äkkiä sai ajatuksen. Hän kääntyi Aino Acktén puoleen, sanoi olevansa ihastunut hänen käynnistään ja kysyi eikö hän saisi käynnin muistoksi antaa taiteilijattarelle muiston. Hän selitti sen sitä kernaimmin tekevänsä, koska hän lahjallaan voisi laulajattarelle saattaa tervehdyksen Suomesta — joskin se tervehdys jo olikin 27 vuotta vanha. Kauppa-apulainen toi taulun: Edelfeltin "Le cérises."

Jos taidekauppias lahjoittaa taulun, hän tuskin näki sitä arvokkaaksi. Newyorkilainen tuskin tiesi huhuista, joiden mukaan Acktélla oli suhde Edelfeltiin. 

Laulajattaren kanssa palasi taulu äsken Suomeen.

Viulistin konsertti Turussa 1782

Turun kaupungilla on hupaisa sivu Suomen historian merkkipaaluja: Ensimmäisenä Turussa. Tietoihin luvataan ottaa korjauksia, joten niillä on jonkinasteista luotettavuutta. Uskotaan siis, että vuonna 1773 "Kansalaiset nauttivat maamme ensimmäisestä julkisesta konsertista Turun Akatemian juhlasalissa." Myöhemmästä konserttielämästä on varmasti huolellista selvitystä, mutta laiskuudessani lainaan käsillä olevaa Panu Savolaisen väitöskirjaa: "Säännölliset ’julkiset’ konsertit Turussa alkoivat vuonna 1791 Turun soitannollisen seuran aloitettua toimintansa. Seura käytti konserttisalinaan pääasiassa jo aiemmin mainittua Seipellin talon assemblée-salia vuosina 1791–1808."

Väliin jääviin vuosiin osuu viulistin vierailu, josta ilmoitettiin Turussa ilmestyneessä lehdessä 5.12.1782. Ilmoitus kopsattiin lähes sellaisenaan Stockholms Posteniin (17.12.1782) tiedonantona Turusta. (Stockholms Posten harrasti tätä kopiointia suhteellisen ahkerasti.)

En Violist wid namn Zaar, som kallar sig Kongl. Swensk Hof- och Kammar-Musicus, har nyligen anländt hit til Staden, och tänker här upföra en Concert, hwarwid han wil låta höra sih så wäl uti Solo på Violin, som i sång, och deribland äfwen en Aria, hwarwid han accompagnerar sig sjelf på Zittra. Efter en gjord twåårig utrikes resa, säger han sig nu wara sinnad at begifwa sig härifrån til Stockholm. 

Osakuntamatrikkelin mukaan Johan Gottfrid Zaar oli vuosina 1773-80 näyttelijä ja laulaja Tukholman kuninkaallisessa oopperassa. Seuraavina vuosina hän oli enimmäkseen Kristianiassa, mutta Turusta kerrottu ja kaupungissa käynti viittaa vahvasti parin vuoden oleskeluun esim. Pietarissa.

Konsertti tuli pidettyä ja Stockholms Posten julkaisi 28.12.1782 siitä Turusta lähetetyn kuvauksen.  Nyt kyse ei ollut (kai) painetun tiedon kopioinnista vaan aidon yksityiskirjeen kierrätyksestä julkisuuteen. 

Utdrag af et bref, dateradt Åbo den 10 December 1782: Sistledne Söndag hade wi här på Kongl. Academien en Concert, upförd af Kongl. Hof-Musicus Zaar, hwilken med så almänt bifall afhördes, at man så godt som nödgadt honom qwar i 8 dagar, för at ännu nästkommande Söndag gifwa oss en. Jag fruktar at intet rum i hela Åbo kan hysa den myckenhet folk, som då åstundar höra honom. Utom den delicatesse med hwilken han tracterar Violen, intogs man här ganska mycket af hans röst och Zittra, som accompagnerade hwarandra. För min del förtjustes jag af en liten Ariette öfwer Hertigens af Småland födelse, så wacker at jag intet wet om något wackrare kan gifwas. Zaar war sjelf Auctor, ock fast jag icke kan meddela dig det näjet at höra Musiquen bör jag dock icke underlåta, at sända dig orden, som afsjöngos. De woro följande... 

Alkuperäisen ilmoituksen mukaan turkulaiset saivat kuulla sekä laulua sitran säestyksellä että viulun soittoa. He olivat niin ihastuneita, että Zaar jäi viikoksi kaupunkiin antaakseen toisenkin esityksen - sillä vain sunnuntaisin sopi pitää konsertteja? Kirjeen kirjoittaja ihastui erityisesti Zaarin omaan aariettaan, joka oli kirjoitettu kuninkaallisen prinssin syntymän johdosta. 

Pesuu-machina vuonna 1849?

Yhdessä alkukesän Christopher O'Reganin jaarituksista puhuttiin pesukoneista, mikä kuullosti varsin erikoiselta 1700-luvun lopulla. Edellisessä jaksossa Dagligt Allehandassa oli ilmoitettu ulkomaille muuttavan irtaimistohuutokaupasta kesäkuussa 1792 ja pitkässä tavaralistassa arvohuonekalujen jälkeen oli mm. "en Engelsk Twätt-machin". O'Regan jatkoi tästä 15.12.1791 julkaistulla ilmoituksella, jossa tukholmalainen huonekaluseppä kertoi parantaneensa Lontoossa keksittyä kannettavaa pesumyllyä, jota selostettiin yksityiskohtaisesti, kuten kuvasta näkyy.

Mutta asioita selventävää kuvaa ei ole. Pesumylly sopisi ainakin englantilaiseen washing mill -patenttiin. Todennäköisesti kyse oli siis pyykin liikuttelusta vedessä veivaamalla jonkinlaista vartta.

Ehkä ensimmäinen suomeksi esitelty pesukone on kuvan kanssa Maamiehen ystävässä 19.5.1849.

Stockholmissa julistaa nikkari C. F. Henriksson keksineensä ja valmistaneensa pesuu machinan jolla ei ainoastaan aikaa ja työtä tule säästymään, vaan vaateita ei kuluteta niinkuin tavallisessa pesossa hieromalla, sillä vesi vaikutta tässä painonsa kautta ja puhdistaa vaatteet käsin koskematta. 12 vuotiset lapset voivat helposti toimittaa koko työn ja neljässä tahi viidessä tunnissa pestään tällä keinoin sama verta vaatteita kuin tavallisessa pesuudda käsin puolena toista päivänä. Erittäin etuista on tämä keino vielä soopan ja puiden suhteen jota, entistä vastaan kuluu aivan vähän. Ulkopuoleisen näön, mainitusta peso machinasta näyttää tässä seuraava kuvaus, ja keinon olevan hyvän ja täyttävän luvattuja etuja, siitä vakuuttaa meitä kymmenkunnan päälleluotettavan miehen ja vaimon alakirjoitetut todistukset. Mainitut persoonaat ovat ostaneet senkaltaisia machinia, pesettäneet niillä vaatteensa ja nähneet niiden olevan kaikin tavoin etuisat.

Tämä ei siis ollut ilmoitus vaan tekstimainos. Pyykkääminen oli raskasta työtä, joten koneilla saattoi olla oikeaa käyttöä isommissa talouksissa. Ainakin Suomessa kannatti ryhtyä pesukonekauppiaaksi?

Uusi pesukone. Inspehtori J. G. Broberg Kärkkälän ruukissa Karjalohjan pitäjässä on saanut etu-oikeuden 5 vuoden kuluessa teettää ja myödä maamme asujille, Amerikassa ensin mietityn, pesukoneen, joka pesee puhtaaksi kahden hengen avulla yhtä paljon vaatteita kuin 5 henkeä samalla ajalla. Vaatteet eivät myöskään kulu sillä pestessä niin paljon kuin tavallisesti muuten ja saippoata ja suopaa menee puolta vähemmin. Neljä tusinaa paitoja saadaan tällä koneella puhtaaksi kolmessa tunnissa. Huuhtomiseen menee vaan 2 eli 3 minuuttia ja karttuamista ei tarvita ollenkaan. Tämä hyödyllinen pesukone ei ota paljon tilaa ja se maksaa noin 18 ruplaa hopeassa. Suuriin herraskartanoihin, niinkuin pappiloihin ja muihin, joissa on paljon ryökkynöitä, mamselia ja lapsia, on tämmöinen pesukone aivan tarpeellinen: saattaapa se olla hyvä varakkaimmille talonpojillekin. Eihän se maksa kahden pii'an palkkaakaan vuodessa ja kestää sitte monta ajastaikaa. (Maamiehen ystävä 10.11.1855)

Ostaisitko? Vertailun vuoksi vielä Kansallisgallerian kokoelmista Johan Knutsonin ajoittamattomat ja koneettomat pyykinpesijät.

Anni Kepplerus

Anna Emilia (Anni) Kepplerus syntyi Kuopiossa 17.8.1849. Hänellä oli yksi vanhempi ja yksi nuorempi sisarus, mutta molemmat kuolivat nuorina, joten tyttö kasvoi käytännössä ainoana lapsena. Myös isättömänä, sillä Karl Leopold Kepplerus kuoli 27.9.1852 saatuaan vain pari kuukautta aikaisemmin nimityksen lääninrahastonhoitajaksi.[1] Jo joulukuussa leskelle oli järjestynyt eläke ainakin pariksi vuodeksi.[2]

Anni Kepplerus
Museovirasto
CC BY

Isän kuollessa oli asuttu Kuopion kaupunkitontilla 22, josta leskeksi jäänyt Emilia Charlotta Wenell Annin kanssa muutti kolme vuotta myöhemmin kaupungin ulkopuolelle Savilahden kylän Rantalaan, jonka Annin äiti oli vuokrannut. Vuonna 1869 muutettiin jälleen kaupunkiin.[3] 

Annin saamasta koulutuksesta todettiin muistokirjoituksessaan 

Vaikkei neiti K. nuorena ollessaan ollut saanut semmoista täydellistä koulusivistystä, jota nykyaika tarjoaa, oli hän kuitenkin ahkerasti itsekseen opiskellut ja saavuttanut melkoiset tietomäärät. Myöskin oli hän useamman kerran oleskellut ulkomailla Sveitsissä ja Saksassa kielitaitoaan kartuttamassa. [4]

Matkojen ajoituksesta ei ole tarkempaa tietoa. Saman muistokirjoituksen perusteella Anni Kepplerus toimi Kuopiossa opettajana, mutta tästäkään ei ole parempaa tietoa. Selvää on että 1880-luvun puolivälistä Anni Kepplerus kuului samaan kuopiolaisten naisten aktiiviseen toimijapiiriin kuin Elisabeth Järnefelt ja Minna Canth. Hän kuului mm. Työhuoneseuran johtokuntaan. Suomen työn suosijoiden johtokuntaan sekä Kuopion naisyhdistykseen.[5] Sekä Kalevalaseuraan, jonka ryhmävalokuvassa hän on mukana.

Anni Kepplerus haki kesällä 1887 naisopettajan virkaa ranskan- ja saksankielessä sekä käsitöissä Kuopion Suomalaisessa tyttökoulussa.[6] Pätevöityminen oli kuitenkin tarpeen, joten hän suoritti vuoden lopulla käytännölliset kokeet saksan kielen opettajan virkoja varten Suomalaisen Jatko-opiston pedagogisen johtokunnan edessä. [7] Samaan aikaan hän haki jälleen kieltenopettajan paikkaa Kuopion suomalaisessa tyttökoulussa.[8] Käytännölliset kokeet ranskan opettamisessa hän suoritti vuoden 1888 alussa. [9]

Muistokirjoituksen mukaan Anni Kepplerus

siirtyi vuonna 1893 Joensuuhun, jossa hän ensiksi oli viransijaisena saksan kielen opettajattarena lyseossa, sitte virkaa tekevänä ranskan kielen opettajattarena samassa oppilaitoksessa, kunnes määrättiin 1897 vakituiseksi ranskan kielen opettajattareksi lyseoon. Näinä vuosina toimi hän myöskin aika ajottain Joensuun tyttökoulussa.[4]

Joensuussakin 

Kepplerus otti hartaasti osaa aikansa rientoihin. Etenkin harrasti hän raittiuskysymystä ja toimi paikkakunnallammekin raittiuden edistämiseksi. Muutkaan yhteiskunnalliset kysymykset eivät olleet hänelle vieraita, ja yleensä sykki hänessä sydän, joka tunsi sääliä ja myötätuntoisuutta kaikkia yhteiskunnan halpoja ja sorretuita kohtaan.[4]

Näillä ansioillaan Kepplerus ei saanut Wikipedia-sivuaan, joka liittyy muistokirjoituksen jaksoon

Neiti Kepplerus on myöskin esiintynyt kirjailijana. Tässä lehdessä on useampia kertoja ollut julaistuna lyhyempiä ja pitempiä kaunokirjallisia kertomuksia, jotka ovat olleet hänen kääntämiään, ja pari vuotta sitte oli "Karjalattaren" novelliosastossa julaistuna hänen kirjoittamansa alkuperäinen historiallinen kertomus "Hovin Inkeri", joka sitte kirjana ilmestyneenä maamme lehdissä sai osakseen kiitettäviä arvosteluja.[4]

Tässä kohtaa on hieman kaunistelua. Kirja Hovin Inkeri. Historiallinen kertomus Pohjois-Karjalasta ei saanut kovin lämmintä vastaanottoa. Vanhan kotikaupungin lehdessä kirjaa kutsuttiin alottelevan kirjailijan kokeeksi, joka "ei nähtävästi esiinny millään suurilla vaatimuksilla eikä niitä myöskään vastaa." [10] Pääkaupungin lehteen kirjoitettiin m.m. "Sisältöä ylimalkaisesti tarkastaissamme huomaamme, että se on hajanainen ja milloin yhtä milloin toista tapaileva." [11] Naisille suunnatun lehden arvostelu päättyy virkkeeseen "Toivottavaa on, että tekijä vastaisuudessa paremmin syventyy aineeseensa ja kuvailee laveammasti itse pääasioita." [12]

Kesäkuussa 1899 Anni Kepplerus leikattiin Helsingin diakonissalaitoksella ja hän kuoli siellä 27.6.1899.[4]

[1] Jarl Pousar: Släkten Kepplerus - Keppler. Genos 44(1973), s. 104-116
[2] FAT 15.12.1852, FAT 12.12.1853
[3] Kuopio RK 1848-58 s. 78, Kuopio msrk 1854-1863 s. 255, 1864-1873 s. 250
[4] Kuollut. Karjalatar 29.6.1899
[5] Jutta Julkunen: Pikkukaupungin parempi väki. Elisabet Järnefelt ja sivistyneistönaisten sosiaaliset verkostot Kuopiossa 1884-1888 ; Tapio 1.5.1886; Savo 7.2.1888
[6] SWL 21.7.1887
[7] US 6.12.1887
[8] US 7.12.1887
[9] Päivän uutiset 14.2.1888
[10] Keski-Suomi 21.11.1897
[11] US 30.11.1897
[12] Koti ja yhteiskunta 9/1898