Sund, Östersundom ja Helsinki

Kuvittelin itseni kipeäksi alkuviikosta ja Petter Sund -projekti ei saanut suunniteltua aloitusta. Asioilla voi olla yhteyttä? Pakersin sentään perjantaina ensimmäisen version tekstistä, jolla todistelen, että isonvihan jälkeen Helsinkiin tullut Hans Sund ei ollut Petterin poika, kuten joissakin sukutauluissa on esitetty.

Tästä huolimatta. kun muistiinpanoistani löytyi tieto asuinkorttelistaan Tukholmassa niin leikin Stockholmskällanin karttavertailulla, joka on oikeastaan vertailussa parempi kuin päällekkäiset kartat. Rinnakkain voi valita mitkä tahansa kartat, jotka pysyvät samassa kohdassa ja koossa.

Tein myös verkkohakuja, jotka osuivat Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston selvitykseen 2009:1 Lounais-Sipoosta Helsinkiä − Maaseudusta kaupunkia. Sosiokulttuurinen selvitys liitosalueesta. Hans Sundin hankkimasta Östersundomin kartanosta (Karlvik) siinä kirjoitetaan m.m.

Karlvikin kartanon historia on mielenkiintoinen ja värikäs. Aatelisia omistajia edustavat suvut von Hofven, Patkull, Gyllenroth ja af Enehjelm. Usein aatelissukujen edustajat asuivat jossain muualla ja antoivat kartanon maat vuokralle talonpojille.
Ensimmäinen karaktäärirakennus on 1680-luvulta ja se sijaitsi luultavimmin samassa paikassa kuin nykyinen kartano. Ehtona sille, että säteriä ei takavarikoida valtiolle, oli että säterillä oli edustava talo sekä kaikki tarpeelliset ulkorakennukset. Östersundomin kartanosta tuli kuitenkin majuripuustelli majuri Patkullin asettautuessa kartanonherraksi.
Anders Hellenius, joka myöhemmin aateloitiin nimellä af Enehjelm, osti vuonna 1760 Östersundomin kartanon ja laajensi kartanon maita.

Aateli, shmaateli jälleen kerran. Kun selvitys liittyy Helsingin Sipoolta pakolla ottamaan maahan, niin eikö olisi ollut mielenkiintoista huomauttaa, että kartano oli isonvihan jälkeen helsinkiläisen porvarin omistuksessa? Jonka lesken hallintakauden jälkeen omistus siirtyi vävylle, joka sattui päätymään aateliseksi. (Kartanoa esitellään toisaalla valtakunnallisesti merkittävänä rakennettuna kulttuuriympäristönä.)

Vuonna 1753 valmistunut Östersundomin kirkko. Kuvaaja MrFinland CC BY-SA 3.0

Helleniuksesta puheenollen. Lapsiensa kasteet tarjoavat yhden ajoituksen Sund-nimen muuttumisesta muotoon Sunn. Hansin hautajaispainatteessa ja Hansin perukirjassa 1736 lukee päivän selvästi Sund. Hansin tytär Elisabet on Sund Haminassa ja Vehkalahdessa 1732, 1736, 1738 ja 1739, mutta Sunn Helsingissä 1744, 1751 ja 1752. Hänen veljensä, johon Hansin mieslinja päättyy, on isänä kastetuissa ensimmäistä kertaa vuonna 1750 ja käyttää nimeä Sunn.

Petterin Isak-pojan poika Johan on kasteluettelossa Sund vielä vuosina 1756, 1759 ja 1762, mutta Sunn vuonna 1764. Veljensä Carl Magnus on Sunn jo mennessään naimisiin Iitissä 1761 ja säännöllisesti lastensa kasteissa tämän jälkeen.

Nimen vaihdossa siis runsaan (?) kymmenen vuoden ero. Ajoitusta voi tarkentaa henkikirjoista, mutta onko se senkään jälkeen todiste millekään? SAOB:n mukaan sund ja sunn ovat rinnakkaismuotoja sekä adjektiiville että substantiiville.

Saamelaisista ja Lapista tutkimusta

Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi tuoretta ja/tai äskettäin löytynyttä tutkimusta. Aloituskuva Uudesta Kuvalehdestä 3/1894. Lopetuskuvana "Lähtö Hetasta" kirjasta "Under Nordlysets Straaler. Skildringer fra Lappernes Land" (British Library, Flickr Commons).

• Tarja Nahkiaisoja: Saamelaisten maat ja vedet kruunun uudistiloiksi. Asutus ja maankäyttö Inarissa ja Utsjoella 1749-1925
• Nika Potinkara: Etnisyyden rakentuminen kahden saamelaismuseon perusnäyttelyissä
• Juhani Lassila: Lapin koulutushistoria - kirkollinen alkuopetus, kansa-, perus- ja oppikoulut, osa 1
• Juhani Lassila: Lapin koulutushistoria - kirkollinen alkuopetus, kansa-, perus- ja oppikoulut, osa 2
• Rantakeisu, Mira: Cultivating a Sense of Belonging The Orthodox Church as a Part of the Collective Memory of Skolt Sámi in Finland
• Axelsson, Einar: Samerna och statsmakten: Vardagligt motstånd och kulturell hybriditet i Torne lappmark under perioden 1639-1732
• Lundström, Ulf: Bebyggelsenamnen i Bureå, Burträsks och Lövångers socknar i Skellefteå kommun jämte studier av huvudleder och nybyggesnamn
• Pirfält, Tim &Boukachabia, Sebastian: "Alltså, vi har läst mer om hur det varit för indianerna än hur det varit för samerna": Hur resonerar sju högstadielärare om Sveriges officiella minoriteter och minoritetsspråk i sin undervisning?
• Hellsten, Rebecka & Cylvén, Maria: Bilden av Sápmi: Hur framställning av kultur inom turism kan påverka en ursprungsbefolknings identitet och autenticitet.
• Pinto-Guillaume, Ezequiel: Beyond Linear Explanation: A theoretical study of definitions, concepts and discourses about the Sami people’s cultural heritage in Sweden

Ja valmistumassa on Francis Joyn väitöskirja taiteen ja shamanismin suhteesta saamelaiskulttuurissa esihistoriasta 1600- ja 1700-lukujen kautta nyky-yhteiskuntaan.

Lisäksi Saamelaismuseo Siida on julkaissut raportin hankkeesta, jonka tavoitteena oli palauttaa kadonnutta käsityötaitoa ja dokumentoida erinteisen kolttasaamelaisen juuriommellun veneen tutkimus- ja rakennusvaiheet sekä vielä olemassa olevat kolttasaamelaisten muistijäljet veneen valmistamisesta ja käytöstä.

Lapin maakuntamuseon lehti Raito on luettavissa verkossa vuodesta 2001 alkaen. Avaamani vuoden 2004 numeron perusteella sisältö hyvin "asiallista".

Kuvista ja niiden jakamisesta (juu, taas)

Viikon uutinen oli Finnan avaus, jonka mukana tuli mahdollisuus hakea kuvia niiden käyttöoikeuksien perusteella. Mutta en minä siitä. Vaan tästä Museoviraston Runebergin päivän toivotuksesta.

Valokuva otettu 1885, valokuvaaja Fritz Hjertzell kuoli vuonna 1904, mutta "kuvan oikeudet Museovirasto". Korkeintaan kuvan digitaalisen jäljennöksen (skannaus tai reprokuva) oikeudet, enkä minä sitäkään oikeasti ymmärrä. (Ellei välttämättä halua tuota kehystä ja kuvan haalistuneisuusastetta, niin periaatteessa saman kuvan on jakanut vapaseen käyttöön SLS Flickr-tilillään.)

Kuva-arkistopäivillä tuntui, että asiat ovat menneet eteenpäin, mutta silmät kannattaa pitää auki. Helmikuun ensimmäisenä päivänä HAM (eli vanhanaikaisesti Helsingin kaupungin taidemuseo) ilmoitti FB-seinällään, että se "avaa helsinkiläisten taidekokoelman teoksia kaikkien hyödynnettäväksi. Kuka tahansa voi luoda omia taidonnäytteitään avoimia teoksia hyödyntäen."

Kurkkasin itse sivulle sen verran, että ymmärsin teoksia olevan kaksi (2). Avoin GLAM -ryhmän jäsenet katsoivat tarkemmin ja huomasivat, ettei käyttöoikeuksia ole määritelty CC-lisenssein, mikä usein - ja tässäkin tapauksessa - jättää epäselvyyttä. Varsinkin, kun sivun koristeena olevassa maalauksessa, joka on toinen ladattavista, on tekijänoikeusmerkintä "HAM / Hanna Kukorelli". Vastaavaa merkintää ei pyydetä kuljettamaan kuvan mukana, eikä edes teostietoa vaan "Teosten pohjalta syntyneistä ideoista ja toteutuksista pyydetään ottamaan Instagram-kuva ja merkitsemään se tunnisteella #HAMdata."

Avoin GLAM julkaisi vuotta aiemmin kerätystä kyselyaineistosta viime vuoden lopussa raportin Perässä luovijoita vai avoimuuden airueita? Suomalaiset kulttuuriperintöorganisaatiot digitaalisessa maailmassa.  Olen pari kertaa sen avannut ja selaillut. Siteeraamisen arvoinen kohta voisi olla vaikkapa tämä:

Varovainen tai jopa negatiivinen suhtautuminen avoimiin sisältöihin viestii hyvin yleisestä kontrollin menettämisen pelosta. Siihen liittyy usein epätietoisuus aineistojen uudelleenkäytön tavoista ja tarkoituksista. Sisältöjen väärinkäyttö ja vääristely (71 %) onkin kyselyn perusteella yksi suurimmista peloista. Merkittävimpiä tämän lisäksi ovat lisäksi aineistojen uudelleenkäyttö ilman tekijän (80 %) tai organisaation (72 %) asianmukaista mainintaa.

Löytyisikö jostain käytännön esimerkki sisällön väärinkäytöstä tahi vääristelystä?

Rikoksista ja rahasta

Seppo Aallon luentosarja työväenopistossa kääntyi eilen ilmoitetun mukaisesti hallitsijoista kansan elämään eli rikoksiin. Aalto revitteli väkivallalla, mutta ei suostunut kertomaan hunsvotin merkitystä eikä jakamaan tuomiokirjoihin kirjattuja suomenkielisiä ilmaisuja. Oman katsaukseni perusteella yhdyn Aallon mielipiteeseen nykyisen kielenkäytön köyhyydestä.

Yhtenä teemana oli se, että 1500-luvulla kuolemaankaan johtanut väkivaltarikollisuus ei johtanut yhteiskunnallisen aseman (lautamiespaikka) menetykseen. Yleisöstä ehdotettiin syyksi pelkoa, joka oli tullut itsellenikin mieleen Annika Sandénin kirjan Missdådare. Brott och människoöden i Sverige omkring 1600 perusteella. (Kyseinen kirja on melkein luettu ja saa oman blogitekstinsä sen jälkeen.)

Sakkosummat olivat esillä, joten tietenkin joku kysyi paljonko 1500-luvun 40 markkaa on nykyrahassa. Huokasin todennäköisesti ääneen. Aalto puolestaan asiallisesti selitti inflaatiota ja viittasi lehmän hintaan. Kysyjä kysyi sitten lehmän nykyhintaa. Ei (ilmeisesti) ymmärtänyt, että lehmän arvo nyky-yhteiskunnassa on toinen kuin 1500-luvulla.

Mutta inflaatiosta ja rahanarvosta puheen ollen sanomalehtilöytö. Sanomia Turusta 1.2.1853 kierrätti sisältöä sanomalehdestä Tidningar utgifne af ett sällskap i Åbo vuodelta 1777 ja mallin mukaan, alkuperäistä lähdettä tuntematta, verohintoja Turusta.

Helsingin muistomerkit ja museot 1897

Kansalliskirjaston digitoimien aikakauslehtien joukossa on nimeke, jossa kaksi ensimmäistä sanaa synnyin- ja kotikaupunkini sekä museot. Tietenkin innostuin tutkimaan sisältöä.

Sen perusteella luokittelisin julkaisun osoitekalenterin erityistapaukseksi. Palvelee sekä matkailijaa että tuoreempaa asukasta.

Ihka ensimmäiseksi luetellaan kaupungin muistomerkit, joita on nykynäkökulmasta katsoen hämmästyttävän vähän. Aleksanteri II:n patsas Senaatintorilla, Keisarinnan kivi Kauppatorilla, Runebergin patsas Espalla ovat kaikille nykyäänkin tuttuja. Kaisaniemen "vapaamuurarin" hauta pääsee välillä unohtumaan ja tarjoaa sitten taas laiskalle toimittajalle kaupunkiaiheen.

Kaisaniemen puistossa oli 1897 jo myös Paciuksen muistomerkki. En muista sitä koskaan nähneeni, mutta idealistassani on roikkunut linkki Uuden kuvalehden numeroon 11/1895 saatteella "Paciuksen patsas Helsingissä - missä?" Jotain tämän näköistä pitäisi hakea

Mutta oudoin minulle listassa on "Borgströms staty i Djurgården". Googlen ja Wikipedian avulla selviää, että kyseinen Henrik C. Borgströmin muotokuva on Talvipuutarhan edustalla. Ja kaikkihan toki tietävät Borgströmin ja tuntevat hänen merkityksensä Suomen ja Helsingin historialle?

Museoiden ja kokoelmien listaa on pari sivua ja eniten tilaa vie yliopiston kokoelmat. Ennen niitä, aakkosjärjestyksessä, on lueteltu Antellin kokoelmat eli Kansallisgalleriamme alku, Cygnaueuksen galleria, joka häpeällisesti pari vuotta sitten suljettiin, ja Göhlen taulukokoelma. Mikähän se oli?

Ainakin olemassa 1878, jolloin oli jo puhetta sen ostamisesta taideyhdistyksen galleriaan (Morgonbladet 15.03.1878 ). Yhdistyksessä ostosta käytiin tiukkaa keskustelua vielä kolme vuotta myöhemmin (Helsingfors 11.03.1881 ).

Tavalliset verkkohaut paljastivat, että kyse oli C. Göhlen (pukutehtailija vai/ja taidekauppias?) kokoelmasta, joka nykyään on osa Sinebrychoffin museon kokoelmia eli Kansallisgalleriaa.

Kolmen taidekokoelman jälkeen listassa jotain ihan muuta. Helenankatu 5:ssä käytännöllinen kalastusmuseo ja 4:ssä hygieeninen museo.

Valtion kalastusmuseota perustettaessa sen oli tarkoitus olla "alituinen näyttely pyydyksistä, kalan säilytys-tavoista y. m." (Uusi Suometar 20.2.1874) Mutta "Suomen kalastusmuseoon on etupäässä kuuluva täydellinen kokoelma Suomen kaloja. Vielä on kuitenkin tämä osasto kalastusmuseossamme jotenkin vähäpätöinen, mutta osaksi ostamalla, osaksi lahjoista kasvaa kokoelma vähitellen." (Oulun Ilmoituslehti 28.12.1892). Museon yhteydessä toimi sittemmin Helsingin kalankasvatuslaitos, "jonka tarkoituksena on tehdä kalankasvattamistapaa selväksi" (Päivälehti 25.1.1895).

Kokoelmat karttuivat muullakin kuin kaloilla: "Suomen kalastusmuseota varten on Vehkalahden Tammion saarella tehty kaksi veneen mallia, jotka suhteellisesti kaikin puolin kalustoineen kaikkineen ovat 1/7 tavallisesta veneestä. Toinen on suuremman kalastusveneenmalli ja valmistui sen  syksyllä, jonka sitten tekijät lähettivät kalastusmuseolle. Pienempi n. s. Haapion malli lähetettiin viime viikolla." (Jyränkö 10.2.1900)

Hygieenisen museon perustamista Helsinkiin ehdotettiin vuoden 1889 lopulla ja se avattiin vuoden 1895 lopulla (Finlands Allmänna Tidning 9.12.1889, Päivälehti 5.12.1895). Hufvudstadsbladet 25.11.1904 antaa ymmärtää, että laitosta eivät kaupunkilaiset suuremmin tunteneet. Valitettavasti tästäkään kirjoituksesta ei selviä, mitä museossa oli esillä. Ilmeisesti sen tarkoitus oli menneisyyden sijaan esitellä uusimpia oppeja puhtaudesta.

Edistysseura?

Hyvinkään historiaa kirjoittava Anu Lahtinen oli törmännyt edistysseuraan ja kyseli moisesta lisätietoa FB-kavereiltaan. Ajattelin ensin, että kyse oli yleisnimityksestä 1800-luvun lopun seuroille kuten nuorisoseurat ja raittiusseurat. Pienikin verkkohaku kuitenkin todisti, että oli olemassa nimenomaan "edistysseuroja". Esimerkiksi

• Paimion edistysseuran "tarkoituksena on työskennellä aineellisella ja henkisellä alalla" (Aamunairut : aikakauslehti raittiutta ja eläwää kristillisyyttä varten no 18/1888)
• Toholammin edistysseuran "tarkoituksena on kristillis-siveellisten iltamien ohella tutustuttaa kansaa, etenkin nuorioa siveellisiin harrastuksiin. Ohjelmaan kuuluu myöskin taloudellisten ja yhteiskunnallisten asiain käsittely." (Pyrkijä : nuorison rientojen kannattaja no 3/1891)
• Sääksmäen edistysseura "järjesti valistavia keskustelutilaisuuksia ja iltamia 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa." (Hilkka Helsti: ”Ei äitiin tarte sitä murehtiia että miinä hukun ioutun”. Kirjeiden kirjoittaminen Savalojan sisarusten perhestrategiana)
• Pispalassa 1896 perustettu Edistysseura tuskin ehti toimia, mutta "lieneekin ollut ns. wrightiläinen   työväenyhdistys" (Kaarlo Suursara: Pispalan sos.-dem. Työväenyhdistyksen 25-vuotisesta toiminnasta 25.4.1923 – 25.4.1948. pdf)

Asia ei tietenkään ollut näin yksinkertainen.

• "Raittiusaate on siis edistyksen aate. Aate on synnyttänyt yhteistyötä, raittiusseuroja. Nämä seurat ovat siis edistysseuroja. Ne tahtovat luoda uusia käsityksiä oikeasta ja väärästä siveellisen elämän alalla." (Kansan Lehti no 4/1893)
• "Uusmaalaisten edistysseurojen kokous päättänyt hankkia yhteisen asiamiehen sekä raittius- että nuorisoseura-asiaa ajamaan ja päättänyt, että kaikkien edistysseurojen tulee ajaa raittiusasiaa päänumeronaan." (Pyrkijä : nuorison rientojen kannattaja no 7/1898)
• "Hämärimmillä paikkakunnilla tulee isäntäyhdistysten, raittiusseurain, nuorisoseurain ja muiden edistysseurain luoda tähänkin asiaan valoa."(Suomen terveydenhoito-lehti no 10/1899)

Edistysseuraa voitiin käyttää myös yleiskäsitteenä. Oliko edistysseurojen yhteenliittymissä sitten Edistysseuroja vai edistysseuroja? Ei ota tolkkua, mutta

• Sarjassa Uusmaalaisten Edistysseurojen toimituksia ilmestyi ainakin aluksi seuranäytelmiä. "Tämä sarja sai alkunsa Edistysseurojen toimeenpanemasta kilpailusta, jonka tarkoituksena oli saada syntymään todellisesti kansanomaisia näytelmiä, jotka sopisivat näiden seurojen tarkoituksiin" (Werner Söderströmin joulukirjallisuus 1900)
• Ja 1917-1923 kustannustoimintaa harjoitti Edistysseurojen Kustannus Oy, jonka perustivat "eräät raittius-, nuoriso- ja valistusseurat"

Jätetään kotitehtäväksi selventää käsitteet sivistysseura, valistusseura ja 1900-luvun "kansallinen edistysseura".

Kuva kirjasta Triumphs and wonders of the 19th century, the true mirror of a phenomenal era - A volume of original, entertaining and instructive historic and descriptive writings, showing the many and marvellous achievements which distinguish an hundred years of material, intellectual, social and moral progress embracing as subjects all those which best type the genius, spirit and energy of the age, and serve to bring into brightest relief the grand march of improvement in the various domains of human activity

Historiallisista teistä

Osana Museoviraston järjestämiä vuoden 2015 arkeologisten kenttätöiden esittelypäiviä pidettiin tänään iltapäivällä Historiallliset tiet -teemaseminaari. Sen alkupuoli tuntui itsestäänselvyyksiltä. "Tiestö on avain maaseudun arkeologisen kulttuuriperinnön ymmärtämiseen." Dah?

Opin kuitenkin jotain. Ja aika perusasioita. Se, että jos 1600-luvun lopun maakartassa ei ole teitä, ei tarkoita sitä, että niitä ei ole! Sarjassa todellinen itsestäänselvyys, mutta epäilenpä tulkinneeni muutamaa karttaa puutteellisesti.

Ja koska tiet merkitään vasta 1700-luvun karttoihin, olen myös erehtynyt ajattelemaan, että ne ovat olleet samalla paikalla aiemmin. J****auta, että ihminen voi olla idiootti. Ihmettelevä ajatus Kokemäen pohjoispuolen tien kulusta kaukana kylätonteista on jäänyt puolitiehen, enkä ole päässyt (muistaakseni) kertaakaan järjelliseen lopputulokseen, että tie on aiemmin kulkenut kylien kautta. Nyt kun katsoo esim. karttaa (Maanmittaushallitus : Maanmittaushallituksen uudistusarkisto : Kokemäki : Villiö; Villiön kylän peltokartta selityksineen 1768-1768 (A41:59/1)) niin linjaus lähempänä jokea näkyy selvästi. (Lisäsin pari hupaista symbolia varmuuden vuoksi.)

V.-P. Suhosen ehdotukseen tiestön hahmottamisesta "voudin tienä" 1500-luvun tileistä suhtaudun pienellä epäilyksellä. Jos muistan Ångerman-kirjallisuustutkimukseni oikein, niin voudit eivät kulkeneet pitkin kyliä vaan talonpojat toivat veroparselinsa kirkolle tms. Mutta kieltämättä esim. Kokemäellä kylät ovat tileissä ja myöhemmin kirkonkirjoissakin maantieteellisessä järjestyksessä. Ja Poria tutkinut Alex Paltschik pystyi kaupungin veroluetteloiden järjestyksestä päättelemään tonttien asujia.

Kahdessakin esityksessä tuli esiin (kuvien kanssa), että käyttämättömät tiet erottuvat LIDAR-kuvissa.

Kalle Luodon esityksen käytännön esimerkeistä hätkähdyttävin oli Seitsemisen kansallispuiston alueelle Kronstadtin kapinan (1921) pakolaisilla teetetty metsätie, joka ei vienyt minnekään ja jäi käyttämättä.

(Näistä vastaanotetuista pakolaisista ei muuten ollut valokuvia Kansallismuseon kahvilan näyttelyssä, johon oli evakkojen ja pakolaisten joukkoon sijoitettu valokuvia Helsingin juutalaisesta koulusta 1950-luvulla. Kui? En myöskään ymmärtänyt, miksi suomalaisten siirtolaisuus Ruotsiin ja Amerikkaan piti sekoittaa samaan näyttelyyn. Valitettavasti 1860-luvun nälkävuosien kulkijoista ja Isonvihan pakolaisista ei ole valokuvia.)

Lopuksi oli kaksi esitystä keskiaikaisista teistä. Andreas Koivisto kuvasi Gubbackan tien rakennetta, jossa savivallien väliin on lapioitu täytemaata merkittäviä määriä. Ei mikään kinttupolku.

Virolahden siltarakenteesta olin kuullut jotain aiemmin, mutta ilmeisesti tämä oli ensimmäinen kerta, kun kaivauksia johtanut Esa Mikkola kertoi julkisesti puulustoajoitukset 1400-luvulta. Märässä maassa on säilynyt paksuista lankuista/hirsistä tehtyä siltaa, jota on korjattu/kohennettu tekemällä uusi kerros päälle. Siltaa ei tutkittu kokonaan, mutta Mikkola arvelee sen pituudeksi 70 metriä.

Kaikki kunnia kivikirkoille, mutta puurakenteen vaatima (noin 30 vuoden välein toistuva) työ on helpompaa ymmärtää. Löydön merkittävyyttä lisää se, että monet lankuista/hirsistä olivat kierrätystavaraa, joten niissä olevat työstöjäljet voivat kertoa myös muusta keskiajan puurakentamisesta.

Vastaava rakenne on löytynyt 1990-luvulla Lapinjärveltä pienemmän tien osana, joten näitä on täytynyt olla paljon. Mistä päästään tilaisuuden keskusteluun, jossa kipupisteenä oli se, että käytössä olevat tiet, joiden alla voi olla vanhaa tietä, eivät lain mukaan voi olla muinaismuistoja eli niitä ei voi kyseisellä lailla suojella.

Asumus Turun Linnankadulla 1835

Sirkku, 2008. CC BY-NC-ND 2.0

Viimisen suuren tulipalon jälkeen, joka vuonna 1827 hävitti melkein koko Turun kaupungin, nähdään vielä vanhain ja kuka tietää kuinka vanhain huonetten loppuja sekä linnan kadun varrella että Luostarin ja Anningaisten mäillä. Mutta vähitellen katoovat nämätki vanhuuden jäänökset; katot, jotka ovat joko kivistä eli turpeista ja kasvavat pitkän heinän, vähenevät päivä päivältä, vuosi vuodelta. Katu nousee että pian on akkunan tasalla ja antaa halullisen helposti astua matalalle katolle. Erinomattain ovat linnan kadun reunalla raketut vanhat huoneet laskeneet maahan sen jälkeen kuin katua on korotettu.

Tällä kuvauksella alkaa jatkokertomus Kankuri sanomalehdessä Sanomia Turusta. Kertomus sijoittuu mainitun Linnankadun varrelle ja ajoitetaan syyskuuhun 1835. Päähenkilö on mieskankuri, jonka yksi huone "oli vanhan tavan jälkeen niin matala että hän, kangastuolista noustuansa, tuskin taisi selkänsä suoraksi saada".

Ei sen laveuskaan ylönpaltisuutta todistanut. Vuode, istuin ja vähäinen pöytä saivat sopia kangaspuitten kanssa kuinka parhain taisivat. Niiden välissä sai tuskin ihmisen jalka tilansa ulos ja sisään käydessä.

Kankuri kuvataan hyvätapaiseksi, mistä todistaa m.m. se, että

Vuoteella oli raiti niin siisti kuin äsken pesty ja kaulattu. Kuusen ja katajan hakoja viskeli hän aina joka keskiviikko ja sunnuntai laattiallensa, josta tuli raitis ja hyvin haiskahtava ilma huoneesen. Muutama kukkainen, joita hän suositteli ja kasteli ystävällisesti, seisoi akkunalla.

Tällainen olisi siis ollut kunniallisen työihmisen koti 1800-luvun alkupuolen Turussa. Kertomuksen alussa kankurin erinomaisuutta kuvataan niin perusteellisesti, ettei juoni ollut lähteä käyntiin. Kun sitten lähti osoittautui varsin vauhdikkaaksi. Esitettiin tositarinana, mikä on mahdollistakin.

Kankuri:

02.09.1856 Sanomia Turusta no 36 sivu 2, sivu 3, sivu 4
09.09.1856 Sanomia Turusta no 37 sivu 1, sivu 2
16.09.1856 Sanomia Turusta no 38 sivu 1, sivu 2
23.09.1856 Sanomia Turusta no 39 sivu 2, sivu 3
30.09.1856 Sanomia Turusta no 40 sivu 1, sivu 2
14.10.1856 Sanomia Turusta no 42 sivu 1, sivu 2, sivu3
Huom! Julkaistu uudelleen alkaen 20.02.1901 Sanomia Turusta no 43

Esitätini Mellunkylässä

Lauantaisen Sund-materiaalin läpikäynnin yhteydessä tuli vastaan ruotsalaisen sukututkijan vuonna 2008 lähettämä tieto Anna Helena Sundin ja Petter Holmeruksen vihkimerkinnästä Lännassa 1720. Ylläri-pylläri, tätä en ollut kopioinut sukutauluun tiedoksi.

Länna oli paikkana mielenkiintoinen siksi, että Armas Gräsbeck oli Genokseen lähettämässään tiedonannossa päätynyt Hollmerus-nimen "papillisuuden" vuoksi arvailemaan yhteyttä Lännassa papinuransa 1658 aloittaneeseen mieheen Petrus Magni Holmerus. Ehkäpä.

Gräsbeckin tekstissä Petter Holmerus ja vaimonsa siskon mies Johan Fritz tekevät kovasti kauppoja tiloilla, jotka aiemmin olivat Petter Sundin hallinnassa. Tutkimustyöni aikana täytyy päästä selvyyteen mistä oli kyse. Mutta äitinsä mukaan nimetty Anna Helena ei ole voinut "periä" Hämeenkylän Labbasia 1731, sillä isänsä Petter Sund kuoli vasta 1735, samana vuonna kuin Petter Holmerus.

Henkikirjassa 1726 (KA 8175:1919) langokset ovat Tuomarinkylän tiloilla Öfvergård ja Nedergård. Fritzin kohdalla on omistukseen viittaava Possideres, Holmeruksen kohdalla ei. Fritz kuitenkin katoaa kylästä, jossa Holmerus vaimoineen henkikirjoitetaan 1728, 1730 ja 1731 (KA 8184:4, 8194:214v,  8200:263v). Mutta ei enää 1732 (KA 8207:142v). Tähän väliin kuuluu ajallisesti Gräsbeckin tieto Hämeenkylän Labbasin vaihdosta Mellunkylän Fallbackaan 15.3.1731. Tälle ei saa vahvistusta henkikirjoista, joissa Fallbackassa on majuri Knorring vuodet 1732-1735 (KA 8207:149, 8212a:259, 8214:767, 8218a:1720)

Holmeruksen kuoleman jälkeisenä vuonna Fallbackan on hankkinut espoolainen talonpoika (KA 8222:1075). Gräsbeckin mukaan leskeksi jäänyt Anna Helena meni uusiin naimisiin syksyllä 1736 Johan Wallanderin kanssa. Heidät henkikirjoitetaan Fallbackassa 1738, 1739 ja 1740 (KA 8229:1071, 8232:1062, 8241a:247).

Vuonna 1741 Anna Helenan taloudenpitoa kritisoi oikeudessa veljensä Karl ja ehkäpä tästä jutusta ovat peräisin Gräsbeckin tiedot tilaomistuksista. Selviää, kun saan aikaiseksi hakea sen pöytäkirjoista.

Helsingin pitäjän kirkonkirjat ovat 1700-luvulta palaneet. Pikkuvihan jälkeen Anna Helenasta ja lapsistaan ei ole tietoja. Gräsbeck tunsi lasten kohtaloista vain Petter-pojan, joka oli esitetty jossain sukukirjassa Hollmerus-suvun lähtökohtana.

Nykyaikaisin keinoin eli Hiskillä löytyy Vironlahdella 12.10.1765 synnyttänyt Anna Catharina Holmera, joka voisi olla Gräsbeckin tiedonannossa lapsikatraan viimeiseksi eli ehkä nuorimmaksi merkitty Katarina. Aviomiehensä tuolloin Venäjään kuuluneella alueella "Lieut: af Keiserl: Resanska Reg: Andreas Lefebure". Kastettujen listaan merkityn talon rippikirjasivulta en perhettä löytänyt.

Mutta voisin siis lähteä sukututkimukselliselle retkelle Mellunkylään, jossa Museoviraston tietojen mukaan

Mellungsbyn Fallbackan ja Oppbyggasin tontit ovat edelleen käytössä. Fallbackan tontti on säilyttänyt vanhakantaisen talonpoikaisen ulkoasunsa punaisine puurakennuksineen.

 Ehkä lumien sulamisen jälkeen. Ja kartta tietenkin mukaan:

Maanmittaushallitus : Maanmittaushallituksen uudistusarkisto : Helsingin kaupunki : Mellunkylä / Mellungsby; Kartta ja selitys pelloista 1694-1694 (B7Helsinki:18/1)

Tammikuun loppupuoli

16.1.

• Näkemys suomalaisista ~1917 Elisabet Kurkialan muistelmasta Sisar Elisabet. Aviomiehensä jääkäri Kalervo Kurkiala.

17.1.

• Lahden historiapäivien ohjelma ilmestynyt (pdf)

19.1.

• Jean de la Bruyère: Luonnekuvia. Ajatonta aforistista viisautta 1600-luvulta.

20.1.

• 24 Historical Inaccuracies in Disney Movies - as if someone cares

21.1.

• Jylkkärissä pettuleivän resepti. Ajan henki?

22.1.

• Naisten topakkuus vm. 1900 oli "miesten" töiden tekemistä. 

25.1.

• Kuka on viimeksi "syttynyt kuin rohdinläjä" rakastuessaan?

27.1.

• Henkilökohtaisen taloudenhallinnan klassikko.

• Yritys oli hieman epätoivoinen, mutta tulos muuta kuin odotettu. (Fältskär kääntyy surgeon ja barber-surgeon)

31.1.

• Kirjaprojektia varten olen kerännyt materiaalia 10 vuotta ja sen huomaa

Muun muassa traaginen tarina

Kirjastotietokantaharhailu toi käteeni yhden Mikko Eräsen kirjan ja sitä selattuna varasin miehen muutkin kirjat. Kolmesta kaksi osoittautui tietokirjallisuudeksi. Eräsen taustasta ne eivät paljastaneet muuta kuin kiinnostuksen tavallisempien ihmisten historiaan.

Kinttupoluilta ja valtateiltä (1983) on rakenteeltaan ja sisällöltään yksinkertaisemmin kuvailtavissa. Eränen on kuvannut museoita, muistomerkkejä ja paikkoja, joihin liittyvää historiaa hän on avannut journalistisella tyylillä. Sopii vaikkapa talvi-illan nojatuolimatkailuun, jossa voi saada myös ideoita seuraavan kesän retkille.

Siitä huolimatta he elivät. Kansanelämän kuvauksia menneiltä vuosikymmeniltä (1973) koostuu myös lyhyistä jutuista, joiden aiheet ovat hyvin vaihtelevia ja lähteet paljolti tuntemattomia. Kirjaston kappale oli valitettavasti painotalossa koottu väärin ja osa minua kiinnostavia otsikkoja puuttui kansien välistä.

Eniten minua kiinnosti tapahtumasarja, jota Eränen ei katsonut voivansa "välittää edelleen sellaisena" (s. 200-201). Häveliäisyyssyistä. Eräsen intressi on todennäköisesti ollut aateliston mustaaminen, itseäni kiinnostaa kuvattu naiskohtalo.

Tarinan päähenkilö on Sääksmäellä vuonna 1783 syntynyt Hedvig Antintytär. Hän lähti vuonna 1801 palvelukseen Hausjärvelle Karan kartanoon, jota isännöi Konow-suku. Maaliskuussa 1803 Hedvig synnytti aviottoman lapsen, jonka isäksi Eränen nimeää vänrikki Karl Johan von Konowin.

Tämä vänrikki muutti isänsä kanssa vuonna 1803 Janakkalan Leppäkosken kartanoon. Samalla muutti myös Hedvig ja perheen talousmamselli Maria Frisk. Janakkalassa Hedvig tuli jälleen raskaaksi ja Eränen pitää syypäänä jälleen vänrikkiä.

Maria Friskille tuli asiaa Hausjärvelle. Hänen paluumatkallaan oli Hedvig vastassa Ryttylässä, jossa hän "tappoi mamselli Maria Friskin päähän suunnatuilla kirveen iskuilla". Kirveen Hedvig oli pyytänyt lainaksi Männistön torpasta.

Hedvig vangittiin ja hän synnytti Hämeen linnassa keväällä 1804. Kesällä 1805 hänet "mestattiin ja ruumis poltettiin Turengin keskustassa Kuumolan tien haarassa."

Saman jutun hieman eroavin yksityiskohdin on kertonut Juha Vuorela blogissaan tammikuussa 2009.

Muistin lyhyydestä ja epätarkkuudesta

Jos joku kysyisi minulta milloin Helsingin Tennispalatsi avattiin elokuvateatterina ja museotilana tai milloin Kokemäen keskustaan tuli alikulkukäytävä vilkkaimman väylän ali, vastaukseni tuskin osuisi edes oikealle vuosikymmenelle, vaikka molemmat tapahtuivat elinaikanani ja -ympäristössäni. Tätä piti alkaa ajatella kun tuntui niin oudolta, että vuonna 1751 Helsingin pitäjästä selvitystä tehnyt maanmittari Friedrich Johan Fonseen kirjoittaa (Timo Hanhivaaran suomentamana)

Helsingistä Porvooseen vievä maantie kulkee suuren joen yli, joka juoksee pitäjän halki ja laskee mereen Forsbyssä, täällä joki haaraantuu ja sen yli kulkee kaksi siltaa. Tämän lounaispuolella on mäkinen ja kuoppainen kenttä, jota kutsutaan Gammelstadiksi. Helsingin kaupunki lienee ollut rakennettu tänne aiemmin, mutta myöhemmin kun satama madaltui se siirrettiin nykyiselle paikalleen.

Lienee ollut rakennettu?! Toisaalla kuvauksessa Fonseen on varma paikasta.

Helsinki on tässä pitäjässä sijaitseva tapulikaupunki. Se oli ensin rakennettu Forsbyhyn, mutta siirrettiin sieltä 3/8 peninkulmaa nykyiselle paikalleen. Milloin siirtäminen on tapahtunut ei tiedetä, koska kaupungin vanhoissa asiapapereissa ei ole siitä mainintaa.

Siirrosta oli runsaat sata vuotta, joten ehkä oli ihan asiallista ettei hän luottanut ajoituksessa muistitietoon. Jos sitä sattui olemaan, ollenkaan?

Kaupunkikartat (kokoelma) : Kaupunkikartat (kokoelma) : Helsingin kartat : Charta öfr Gambla och Nija Helsingfors varande ägor. (Helsinki Ic* 11/- -)

Tammerkosken uhrit eli muistiinpanoja kuukaudesta Suomessa (4/4)

Kuva Tammerkoskesta kirjasta Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. British Library/Flickr Commons

Pyynikin lisäksi Tampereella matkailija kuuli tarinointia liittyen Tammerkoskeen. Muutamia vuosia aiemmin eli ajoitusoletukseni mukaan joskus 1850-luvulla oli kaksi puuvillatehtaan työnjohtajaa lähtenyt purjehtimaan "yläjärvelle". Toinen miehestä oli englantilainen ja toinen ruotsalainen.

Tuuli nousi ja painoi veneen kohti koskea. Miesten taistelu tuulta ja virtaa vastaan oli tulokseton ja vene ajautui koskeen. Englantilainen roikkui veneen kokkaan kiinnitetyssä kuparirenkaassa ja ruotsalainen piti kiinni peräsimestä.

Vene osui kiveen ja halkesi. Ruotsalainen katosi veden alle, mutta englantilaisen onneksi kokka oli tarttunut kiviin ja renkaassa roikkuminen piti hänet pinnan päällä. Rannalta heitettiin hänen avukseen köysi, jonka hän sitoi renkaaseen ja näin hänet ja veneen jäänteet kiskottiin rannalle.

Ruotsalainen oli vanhan naisen ainoa poika. Äiti näki kahdesti unen, jossa poikansa oli kosken alla kahden kiven välissä huutamassa apua. Tämän enteen pelottamana hän tuli kysymään uutisia pojastaan.

Kolmantena päivänä onnettomuuden jälkeen joku huomasi kosken alla saappaanpohjat veden pinnalla. Miehen pää oli jäänyt kahden kiven väliin ja alaruumis noussut pinnalle. Äitinsä uni siis todellinen enne.

Matkailijan mukaan toinen koskessa tapahtunut onnettomuus oli yhtä omituinen. Sen alkutilanteessa kaksi suomalaista oli kalastamassa "yläjärvellä". Toinen souti estääkseen veneen menon koskeen ja toinen heitti siimaansa taimenista kuuluisaan koskeen. Molemmat olivat ilmeisesti humalassa. Rannalta huudettiin varoituksia koskesta, mutta soutaja antoi kerta toisensa jälkeen veneen lähes ajautua koskeen ennenkuin souti turvallisempaan paikkaan.

Yhtäkkiä virta voitti miehen voimat ja vene meni vauhdilla koskeen, osui kiveen ja hajosi. Soutaja sai kiinni kivestä ja kalastaja lensi pitkän matkan virran matalalikkoon lähelle tehtaan seinää. Hän oli joko lennosta tai alkoholista niin tiedoton, että nousi yksinkertaisesti seisomaan ja jatkoi kalastusta.

Eräs englantilainen - mahdollisesti sama kuin ensimmäisessä onnettomuudessa - sitoi vyötäisilleen köyden, jonka toisen pään antoi rannalla olleille miehille. Hän hyppi kiveltä toiselle kunnes tavoitti kivestä kiinni pitävän soutajan. Englantilainen kantoi tämän samaa reittiä rannalle. Sinne päästyään hän veti miehen housut alas ja antoi "isän kädestä".

Alkuperäinen teksti maksumuurin takaa: