Valokuvaajan luona (Turun Lehti 7.10.1884)

Bilateraalinen sukulaisjärjestelmä

Ei olisi pitänyt olla yllätys, mutta en varsinaisesti osannut odottaa, että antropologian perusesittelyssä olisi sivukaupalla asiaa sukulaisuussuhteista. Suorastaan todetaan ”Sukulaisuuden tutkiminen on ollut aina antropologian ydinaluetta” (Thomas Hylland Eriksen: Toista maata? Johdatus antropologiaan. 2004 s. 130).

Euroopassa sukulaisuus määritellään biologian ja avioliittojen kautta. Suurimmassa osassa Eurooppaa äidin ja isän puoleiset sukulaiset ovat yhtä tärkeitä, mitä voidaan kutsua kognaattiseksi eli bilateraaliseksi sukujohdoksi. Tällainen määrittely tekee vaikeaksi rakentaa pysyviä ja vahvasti yhtenäisiä ryhmiä. Eli sukuja.

Patrilineaarisessa mallissa on yksinkertaista muistaa pitkäkin ketju esi-isiä (vrt. Raamatun sukujohdot), kun taas bilateraalisessa esivanhempia muistetaan vain muutaman sukupolven verran. Kun yhteisiä esivanhempia ei tunneta tai muisteta, on mahdotonta luoda vahvoja yhteyksiä kaukaisempien sukulaisten kanssa. (s. 136-137)

Vaikka eurooppalaisessa mallissa on helppo tunnistaa sukulaisuussuhteet, täytyy ymmärtää/muistaa ettei niiden olemassaolo sinällään kerro mitään. Korsikan saarella tutkimusta tehnyt antropologi huomasi, että sukulaisiksi lasketaan käytännössä vain ne, joiden kanssa on yhteisiä etuja. Genealogisesti etäisemmät voivat käytännössä tulla läheisimmiksi; pohjoisafrikkalainen muuli ”puhuu jatkuvasti enostaan hevosesta, mutta ei koskaan isästään aasista”.(s. 160-161)

Eli pelkän sukuverkoston selvittämällä on mahdotonta sanoa kuka kyläili kenen luona. Pidettiinkö toiseen pitäjään muuttaneeseen sisarukseen yhteyttä kun perintö oli saatu jaettua? Ja vaikka olisi lähisukulainen asunut naapurissa, kyllä kunnon suomalainen saa vuosien mykkäkoulun aikaiseksi vaikka kaivonkannesta. Jos ei ole todisteita lämpimistä (tai muista) suhteista, ei voine juuri mitään olettaa?

Verkkoretki Ouluun

Osallistuttuani SukuForum-keskusteluun kaupungista, jossa en ole koskaan kunnolla käynyt (lukuunottamatta lentokenttää ja päivää teollisuusalueella) kokoon kertyi lukuisia linkkejä. Ties vaikka pilaantuvat odotellessa parempaa aasinsiltaa, joten

• Museoviraston sivulta löytyy Oulun kaupunkiarkeologinen inventaario. Nämä raportit ovat siitä hauskoja, että niissä vanhat kartat on kohdennettu nykyaikaisen päälle
• Oulun historialliset kartat esitellään myös Teknisen keskuksen sivulla
• Pasi Kovalaisen ehdokassivuilta löytyy artikkeli Näkökulma Oulun 1800-luvun rakennushistoriaan.
• Oulun arkissa on digitoitua kirjallisuutta, laajemminkin kuin pelkästään Oulusta
• Ouluun pääsee aikamatkalle. Älä hätkähdä mainintaa vuodesta 2005 vaan klikkaile yläpalkin linkeistä taaksepäin.
• Pohjois-Pohjanmaan museon sivuilta löytyy koululaismateriaalia Oulun historiasta. Sopinee myös aikuisille.
• Oulussa syntyneestä miehestä on koottu kirja Ahkeroimia. Piirteitä Carl Niclas Keckmanin elämäntyöstä

Kirjojen annista

Sain eilen illalla loppuun Teemu Keskisarjan sarjamurhaajakuvauksen. Oikein sujuvaa tekstiä. Omaa kiinnostusta lisäsi se, että äitini isän esivanhemmat ovat klimppiintyneet Asikkalan ja Heinolan kohdalle. Joku tai jotkut heistä olivat siis todennäköisesti katsomassa Juhani Adaminpojan valeteloitusta ja jolleivät niin varmasti kuulivat siitä puhuttavan.

Lisäksi opin uutta ja kertasin vanhaa oikeudenkäytöstä ja vankeinhoidosta. Olisi uusia ideoita, jos lähtisi laajentamaan Sukutiedossa julkaistua Patrik Österholm-stooria... Mutta kun on näitä muitakin projekteja kesken! Kokemäenkartanon hyväksi ei ole tapahtunut mitään yli kuukauteen. Tällä viikolla kylläkin muutama lisäpalanen.

Alkuviikosta tajusin, että Köyliönkartanossa kasvaneen Emil Cedercreutzin muistelmat Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää kannattaisi tarkistaa, vaikka Emil oli vasta poika Herrassööringin kuollessa. Todellakin kannatti ja pienen selailun pohjalta kannattaa lukea kannesta kanteen. Herkullista tekstiä ja paljon yksityiskohtia. Knorringeista ja Kokemäenkartanosta oli vain paria sivua, mutta näissä kiitettävästi uutta tietoa. Cedercreutz oli hengaillut aikuisena Kokemäenkartanon keittäjättären kanssa ja kuullut paljon tarinoita. Mutta ei sitten tässä kirjassaan sanonut enempää!

Eilen sain käsiini elämäni toistaiseksi haastavimman kaukolainan. Yritin muutama kuukausi sitten tilata Niina Uusi-Sepän gradua ihan virallista reittiä, mutta sain vastauksen, ettei kaukolainoja anneta. Yritin saada sopivaa reissua Poriin aikaiseksi, mutta en onnistunut. Lähetin äitini asialle, "katsomaan onko siinä mitään hyödyllisiä uusia tietoja". Hän raportoi, että työn saa viikon kotilainaan. Joten tullessaan eilen Helsinkiin, toi mukanaan ja vie lähtiessään. Ja joutuu sitten tekemään vielä yhden keikan Kokemäeltä Poriin.

Uusi-Sepän gradu käsittelee Kokemäenkartanon maisemia lähinnä karttojen kautta. Gradusta olisin saanut tietää, että isojakokartta 1700-luvulta onkin Turussa eikä Jyväskylässä. Jälkimmäiseeen ehdin juuri eilen päivemmällä lähettää tiedustelun, sillä työmatkan vuoksi olisi maanantaiaamuna pari tuntia aikaa olla paikallisessa arkistossa. Löytäisivätköhän Haistilan isojakokartan, niin voisin vaihteeksi tehdä Härkälä-selvitystä?

Kärkisudd, Kerkisudd jne.

Brita Maria Flachseenin kautta olen vuosien varrella kerännyt joitakin tietoja perheestä Kärkisudd. Löydettyäni vanhoja muistiinpanoja on aika laittaa tämä porukka kertaalleen kokoon.

Reilu vuosi sitten Juhani Pesu kertoi SukuForumilla varmana tietona, että Loviisassa havaittu linnoituksen kassanhoitaja Abraham Henrik Kerkisudd (1722-1787) oli Lauri Kärjen ja Maria Lechlinin poika. Lauri Kärki nousi kuuluisuuteen toimimalla Savossa sissipäälikkönä Pohjan sodan aikana. Hänet muistetaan siviiliväestöön kohdistuneesta häikäilemättömyydestään ja armottomuudestaan. Sodan loputtua Kärki palasi Suomeen ja viljeli autiotaloa Juvan Nääringissä ja käytti aatelisnimeään Kärkisudd. Juvalla syntyivät 29.6.1725 kaksoset Hindrich ja Abraham. Heidän isänsä Lauri kuoli joko 1727 tai 1728. Perheessä saattoi olla myös tytär Agneta, sillä Mikkelissä kastetaan 1751-1763 kolme lasta, joilla äiti ”Agneta Kerkisudd”.

Loviisa oli tuskin ehditty perustaa kun siellä kastettiin avioliiton ulkopuolella 25.1.1751 syntynyt Abraham Henric, jonka isänä oli ”Fortific: Vice Casseuren Abraham Hind: Kerckisudd” ja äitinä ”Christina”. Abraham (vanhempi) saatiin papin eteen 15.5.1756, jolloin hän oli ”suspenderad fortificationscasseur” ja morsian ”för några år sedan lägrad qwinnsperson Helena Is”. Mahdollisesti sama kuin ”Christina Ishman”, joka oli 3.11.1760 synnyttänyt Abrahamille pojan Lorens Johan. Avioliiton solmimisen jälkeen syntyi vielä 3.11.1765 Anna Christina, äitinä ”Christina Ihsman”.

Perhe näkyy Loviisan rippikirjassa 1783-88 sivulla 5. Lorens Johanin nimi on nyt muodossa Lars Johan ja syntymäpäivä 23.11.1760. Abraham että Christina kuolivat vuonna 1787, mutta olivat ehtineet kuulla ja nähdä lapsenlapsensa, Lars Johanin aviottoman pojan Carl Gustaf, joka syntyi 5.2.1786, äitinä ”Anna Lisa Grefvenhielm”. Seuraavan (?) Lars Johanin lapsen synnytti Brita Maria Flachsen Pernajassa 25.12.1789. Pari vihittiin avioliittoon siellä 27.1.1790.

Lars Johanin titteli oli 1786 kersantti, joulukuussa 1789 ” Fendricken vid Björneb: reg”. Hän oli Hämeen läänin jalkaväkirykmentin vänrikki 4.8.1790-4.6.1799, jolloin erosi. Tähän virkaan kuului virkatalo Purala Jaalan kylässä Iitissä, jossa hänen ja Brita Marian poika kuoli 14.10.1793.

Lars Johanin kuolinaikaa ja –paikkaa ei ole toistaiseksi löytynyt. Oliko hän vielä ”Joh. KjerkisUdd”, jota väitettiin Loviisassa 26.4.1809 syntyneen tyttären isäksi? Juhani Pesun mukaan tässä on kyse Lars Johanin ja Anna Lisa Grefvenhielmin pojasta, mutta Hiskin mukaan tämän nimi on Carl Gustaf. Todennäköisesti väitetty isä on 27-vuotias ”und. off. corp. Johan Kjerkisudd”, joka hukkui 4.8.1809 Loviisassa.

Tämä Loviisassa syntynyt tytär, Maria Charlotta, käytti sukunimeä Kjerkesudd ja vaikutti Loviisassa 1830-luvulla. Hän sai aviottomat tyttäret 11.6.1833, 3.1.1837 ja 20.7.1844. Esikoisensa (?) Carolina Christina rikkoi suvun perinteet menemällä naimisiin 4.11.1856 (tontilta 3 qv. N:o 35) ”Åkar: Carl Jonas Lagert”in kanssa ja synnyttämällä tyttären vasta tämän jälkeen. Carolina Augustan kasteen aikaan elokuussa 1858 perhe asui tontilla 3 qv. N.o 17.

Lähteet: SukuForum, Suuren Pohjansodan ja Isonvihan tapahtumat Mikkelin seudulla, Loviisan rippikirja, Wirilanderin matrikkeli ja Hiski.
Lisätietoa Lars Kärjestä: Några axplock från flydda tider

Kotimainen jättiläinen

Divarista poimimani Sven Hirnin Kaunotar ja hirviöitä menee hyllyn sijasta myyntipinoon. Kaikkea hyvää(kään) ei voi pitää.

Kirjassa on lyhyehköjä tekstejä erilaisista aiheista. Ainakin Suomen 1800-luvun kaupunkielämään saa uusia sävyjä kuten pikajuoksijoita, kaunoluistelija, (huijari) alkuasukas, uimataitureita, kuumailmapallolentäjiä, tasapainotaiteilijoita, ilotulituksia, läpikuultavia öljymaalauksia, marionetteja ja hupineuvoksen.

Kotimaista tuotantoa oli Viipurissa marraskuussa 1852 esitelty yli kaksi metriä pitkä ”jättiläinen”, mouhijärveläinen Jaakko Rava. Hänet mainitaan kirjassa vain ohimennen, mutta vanhoista sanomalehdistä löytyy joitakin lisätietoja.

Sanomia Turusta toteaa 21.12.1852: "Tavallisen ihmisen pituus on 2 kyynärää ja 3 korttelia elikkä kolme kyynärää; harvat ovat 3 ja puolen kyynärän pituuteen ehtineet". Ja kertoo sitten:

Näitten Sanomain 8:ssa numerossa puhuimme suomalaisesta nyt elävästä jättiläisestä; nimeltä Jaakko Rava, talonpojan poika Salon kylästä Mouhijärveltä, 32 vuoden ikäinen. Ikään kuin mastopuu kotopitäjänsä metsässä on Rava kasvanut 3 kyynärän ja 17 ½ tuuman pituiseksi; ja sanoo vielä kasvavansa, viimeisen vuoden kuluessa on hän kasvanut puolentoista tuumaa. Hänen kämmenensä on korttelin levyinen, ja jalkapohja kolmen korttelin pituinen. Hänen isänsä on kohtuullisen pitkä mies, äiti vähän-läntäinen. Pisin hänen 4 veljestänsä on kolmen kyynärän pituinen, hänen 2 sisarensa eivät ole muita vaimoihmisiä pidemmät. Hänen partakasvunsa on kehno, yhdeksän kuukauden kuluessa on hän ainoastaan kolme kertaa sitä ajellut. Keväästä asti on hän entisen Tampereen kauppamiehen seurassa ollut Pietarissa, Moskovassa, ja muissa Venäjän maan isommissa kaupungeissa, itseänsä rahan edestä näyttämässä. Nishnei Novgorodin kaupunkiin asti oli hän matkustanut ja ansainnut paljon rahaa; viimeksi mainitussa kaupungissa varastettiin häneltä kuitenkin kaikki siihen asti kootut rahansa. Helsingissä näytti hän itsensä rahan (20:nen kop. Hop.) edestä tämän joulukuun ensipäivinä. Sieltä aikoi hän lähteä takasin kotiansa, kootuilla rahoillansa talon itsellensä ostamaan. Lieneekin totisesti parahin neuvo!

Hiski-haku edellä mainitun iän ja etunimen perusteella, tuottaa 3.8.1820 Yliskallon kylässä syntyneen Jakobin, jolla isä "Bd. Jeremias Mattss. Rauva" ja äiti "Anna Jacobsdr". (Pariskunta löytyy Iso-Iivarin sivujen talonhaltijaluettelosta. ) Vaikka nimet eivät täysin täsmää, satunnainen verkkolöytö vahvistaa, että oikea kirjoitusasu on Rauva.

Köyliön kartanon vuokrakirjat

SSS:n kirjastosta löysin pari viikkoa sitten Johanna Rantalan gradun Köyliön kartanon torpparien taloudellinen ja sosiaalinen asema 1784-1862 (Turun yliopisto, 2004). Siihen kannattaa tutustua, jos on torppien tutkimuksesta kiinnostunut. Köyliön kartanon torpista saa liitteistä 2 ja 6 perustiedot.

Rantalan tulosten sijaan referoin tähän hänen huomioitaan lähteistä.

Kartanon maista on tehty 1797-1801 kartta. Selostusliitettä on noin 200 sivua, jonka avulla voidaan määrittää mille torpalle kuului mikin pelto-, niitty- tai metsäpala.

Toisin kuin minulla Kokemäenkartanon kanssa, Rantalalla oli käytettävissään Köyliön kartanon vuokrakirjoja 1784-1864 ja jopa kirjalliset sopimukset vuodelta 1859. Vuokrakirjoihin on merkitty kesän ja talven viikoittaiset päivätyöt sekä veroparselien määrät vuodessa. Kunkin torpan kohdalle on kirjattu lyhyt sopimus, joka on allekirjoitettu puumerkillä. Ensimmäiset tiedot ovat vuodelta 1784. Sen jälkeen on katkos vuoteen 1807. Vuodesta 1823 alkaa jatkuva sarja tietoja. Katkoskohdissa torppien merkitsemistapa tai nimet ovat saattaneet muuttua. Vanhimmassa aineistossa torppien nimet olivat epämääräisiä tai niitä ei ole lainkaan.

Vuokrakirjoissa esiintyy vuodesta toiseen samat torpparit, kunnes yksittäisenä vuonna haltija vaihtuu monessa torpassa. Rantalan tulkinta on, että kirjuri on tehnyt päivityksiä kerralla useamman vuoden ajalta. Rantala pitää rippikirjaa näin luotettavampana lähteenä torpparikausien ajoitukseen. (Hän ei ole käyttänyt henkikirjoja ollenkaan.)

Rippikirjoista Rantala on löytänyt torppia jopa vuosikymmeniä aikaisemmin kuin vuokrakirjoista. 1700-luvun rippikirjoissa torppa saattoi olla ensin nimetön, torpat saatettiin merkitä eri vuosina eri kyliin ja kartanon torppareita ei eritelty muista torppareista. 1800-luvulla on vaikeutta erottaa kuka torpparitaloudessa pitäisi tulkita ”todelliseksi” torppariksi: vanhempi kuolemaan asti vai nuorempi jostain hetkestä alkaen.

Rantala mainitsee keränneensä kaikki torpparit ja torpat kortistoonsa. Toivottavasti tämä on päätynyt tai päätyy johonkin arkistoon?

(Ajallisesti Rantalan työtä jatkaa Kristiina Laiho-Laaksosen gradu Perhetalous – murroksessako? Kartanon ja vuokraviljelmän työllistämä Köyliönkartanon torppariperhe ja –ruokakunta murrosajalla 1865-1911 (Turun yliopisto, 1995).)

Henkilöhistoriat ja elämäkerrat –seminaarissa

Lauantaina istuin SSS:n järjestämässä Henkilöhistoriat ja elämäkerrat –seminaarissa. Ei mitenkään hukkaan menneet neljä tuntia.

Kirsti Keravuori kertoi Kansallisbiografian historiasta ja tulevaisuudesta. Edellisen referoi Klingen esipuheteksti . Tulevaisuutta on verkkoversion kehitys sekä uusin henkilöin että nykyisten artikkelien täydennyksin. Kannattaa kysyä paikallisesta kirjastosta, jos ovat hankkineet käyttöoikeudet.

Korjaus: Matti Klingen kirjoitus biografisen kirjallisuuden historiasta Suomessa ei ole Kansallisbiografian esipuheessa vaan osoitteessa http://www.kansallisbiografia.fi/kb/?p=18. Se on julkaistu Suomen kansallisbiografian hakemisto-osan alussa.

Keravuori kertoi myös, että Svenska Biografiska Lexikon on aikataulussa. Eli saavat viimeisen osan valmiiksi 2015. Suomessa taas on tekeillä Turun hiippakunnan paimenmuisto vuoteen 1721. Tämän verkkojulkaisun suunnitellaan avautuvan vuonna 2010.

Ohimennen Keravuori mainitsi, että Kansallisbiografiaan saatiin ”tavallisen kansan” edustajia, poimimalla esiin Ruotsin isänmaallisen seuran 1700-luvulla palkitsemia piikoja ja renkejä. Onkohan näistä painettua julkaisua? Kansallisbiografian verkkohausta löytyi isänmaallisen seuran palkitsemina:

• Dickman, Anna Henrikintytär (1737 - 1796), piika
• Greta Erikintytär (1745 - 1823), ahvenanmaalainen palkittu palvelijatar
• Henrik Olofinpoika ja Maria Johanintytär (1700-luku), ansioitunut pariskunta, lampuoti ja palkittu piika, Wenzel Rotkirchin palveluksessa eri tiloilla
• Leena Juhanintytär (S 1735), palkittu piika, toistakymmentä vuotta Orimattilan kappalaisen palveluksessa
• Leskinen, Juhani (noin 1734 - 1792), palkittu talollinen, uudisraivaaja, soiden ojittaja
• Maria Abrahamintytär (S 1760), piika Asikkalan pappilassa, myllärin vaimo
• Maria Nilsintytär (1714 - 1796), Tammisaaren Gullön kartanon piika
• Paajatar, Kaarina (1715 - 1779), palvelijana kaikkiaan 46 vuotta, palveli pisimpään rovasti Henrik Poppiuksen perhettä.
• Rasmus, Simo Antinpoika (1720 - 1795), palkittu talonpoika, kivitalon rakentaja
• Samuel Mikaelinpoika (S 1729), palkittu kruununtalonpoika, kivitalon rakentaja Espoosta
• Smedberg, Elisabet (S 1714, K 1787 jälkeen), palkittu taloudenhoitaja
• Susanna Juhanintytär (1747 - 1809), karjakko Jalasjärven pappilassa
• Sveidel, Eva Elisabet (noin 1745 - 1793), Hämeen piirilääkärin palvelijatar
• Westerby, Johan Johaninpoika (1729 - 1804), palkittu talollinen, soiden kuivattaja Tuusulasta

Anna Kuismin (aik. Makkonen) kertoi kirjoistaan Sinulle ja Kadonnut kangas. Olin kuullut hänen puhuvan näistä jo aiemminkin, mutta hyvä esiintyjä kestää kertauksenkin. Yleisöstä tuli kommentti, siitä miten vaikeaa on vanhoista faktoista kirjoittaa menemättä fiktion puolelle. Olen luonnollisestikin samaa mieltä.

Viimeisenä esiintyi Teemu Keskisarja, joka kertoi himomurhaaja Juhani Adaminpojasta. Kyseisen syksyn uutuuskirjan olin unohtanut varata kirjastosta, mutta korjasin erehdyksen vielä saman päivän aikana.

Yllätti, että Juhanin teot eivät olleet herättäneet pelkoa. Päinvastoin häntä oli suojeltu. Keskisarja totesi, että todistajalausuntojen mukaan 6.10.-8.11.1849 suurin osa väestä tuntui olevan ”lomalla”. Ja juovuksissa. Osasivat ennen vanhaan juoda kotonakin, ei tarvinnut lähteä risteilylle tai etelänlomalle?

Viime viikolla pidin työpaikalla vierailleelle amerikkalaiselle ja Intiasta kotoisin olevalle työtoverilleni niin monta miniluentoa Suomen historiasta, että ihme etteivät hermostuneet. Amerikkalaisen kysymykseen kuolemantuomion lakkauttamisen ajankohtaan en osannut vastata. Keskisarjan mukaan se poistui rauhanajan rangaistuksena 1825 ensimmäisenä (?) länsimaana.

Ripaus ruotusotilaista

(Kuva on Kilan rälssitilan sivuilta. Esittää ruotusotilasta torppansa edessä)

Ruotusotilaita ei omaan tutkimukseeni ole siunautunut yhtään kappaletta. Anneli Mäkelä-Alitalo toteaa rohkaisevasti (Vanhat Käsialat. Avain Ruotsin ajan asiakirjoihin. 2004 s.164-166) ”Kokenut sukututkija vetää syvään henkeä törmätessään rippi- ja historiakirjoissa ruotusotamieheen, koska hän tietää tämän syntyperän selvittämisen usein ongelmalliseksi.”

Konkretiaa koitokseen tarjoaa Heikki Vuorimiehen artikkeli Mistä ruotusotilaat olivat kotoisin? Keskisuomalaisten ruotusotamiesten syntyperän selvittäminen kirkollisten asiakirjojen avulla (Kirjassa Kirkonkirjat paikallisyhteisön kuvaajina. Jyväskylän historiallinen arkisto 2. 1996 s. 251-277). Seurakunnasta (Saarijärvi, Laukaa, Jyväskylä) riippuen hän on päässyt perille 25-57% sotilaasta.

Jari Niemelä oli päässyt satakuntalaisessa aineistossa (Eurajoki, Ikaalinen, Loimaa; 1776-1809 palveluksessa olleet korpraalit, sotamiehet, rakuunat ja varamiehet) 50,5%:iin (viittaus kirjaan Tuntematon ruotusotilas. Ruotsinajan lopun ruotuarmeijan miehistön sosiaalinen ja taloudellinen asema Satakunnassa. Historiallisia tutkimuksia 157. 1990). Vuorimiehen artikkelin mukaan Niemelän elämänkertakortisto on talletettu Turun yliopiston historian laitokselle.

Vuorimiehen vinkkejä:

• sotilasrullissa tietoja iästä ja syntymäpaikasta, hyppäys oikeaan henkilöön kirkonkirjoissa mahdollinen ainoastaan harvinaisten nimien ollessa kyseessä
• rippikirjassa voi olla lähtökodissa merkintä sotilaaksi siirtymisestä
• rippikirjassa voi näkyä sotilaan patronyymi
• rippikirjassa voi näkyä sotilaan leskiäiti tms. sukulainen
• lastenkirjassa (rippikoulu suorittamatta) voi olla lähtökodissa merkintä sotilaaksi siirtymisestä
• muuttaneiden luettelot ja muuttokirjat
• Laukaan historiakirjoissa merkitty vanhemmat myös vihki- ja hautausmerkintöihin (eli kannatta katsoa myös alkuperäistä mallia, eikä tyytyä ainoastaan mustiin kirjoihin / Hiskiin)
• Jo naimisissa olevien sotilaiden kohdalla pääsee hakemaan vihkipaikkaa ja mahdollisesti myös ensimmäisten lasten kastepaikkaa ja pääsee näin ajassa taaksepäin.

Vuorimies summeeraa: ”Todennäköisyys sille, että sotilaan alkuperä jää selvittämättä on suurin silloin, kun sotilas on astunut palvelukseen naimattomana renkipoikana, esiintyy kirkonkirjoissa ainoastaan etu- ja patronyyminimillä, omaa tavanomaisen nimiyhdistelmän eikä asuta torpassaan ketään lähiomaista.”