Kirjoitin helmikuussa arviota artikkelikokoelmasta, josta itselleni nousi keskeiseksi kysymys tuomiokirjojen sisällöstä suhteessa "todellisuuteen". Ja kun asia oli mielessä, vastaan tuli relevantilta tuntuva kuvaus.
Jos vanha tuomari hankkii itselleen vapautuksen niiden tai näiden käräjien istumisesta ja määräyksen jollekin nuorelle auskultantille ne istumaan, tai jos, kuten tiedän muutamissa paikoin käyneen, hän jättää kokonaan jonkun käräjäkunnan nuoremman miehen hoitoon, ei hän maksa apulaisilleen palkkaa, vaan apulaisen on edellisessa tapauksessa hankittava tulonsa käräjissä esiintyvistä töistä, jälkimmäisessä vielä maksettava joku määrätty summa isännälleen siitä hyvästä, että saa käräjäkuntaa hoitaa.
Tuo nyt kyllä ensi silmäyksellä näyttää jotenkin yksityiseltä asialta, jonka kanssa ei yleisöllä luulisi olevan mitään tekemistä, mutta lieneekö tositeossa asian laita niin. Tuomarin velvollisuus on valvoa oikeuden ja lain mukaista järjestystä yhteiskunnassa, ja oikeuden etsijöiden tulee myös oikeuden edessä saada se. Mutta monessa - niin jopa hyvin monessa tapauksessa - on oikeuden etsiminea jotenkin epämääräistä laatua ja sellaisissa tapauksissa tulisi tuomarin ehdottomasti koettaa saada asiamiehet joko kokonaan sopimaan tai ainakia nuhteen kautta ajattelemaan, mikä heidän rauhaansa sopii.
Mutta jos nyt nuoren tuomarin aineellinen toimeen-tulo riippuu siitä, kuinka monta "rotokollaa" hän saa kirjoittaa, niin on selvä ettei hän tällaisiin toimiin ryhdä, vaan antaa kunkin asian mennä menojaan. (Olenpa kuullut senkin seikan että kun lautamies kerran on asian "kirjoittanut sisään" ei asiapuolet enää saa sitä sopia ilman sovinto rotokollaa, vaikka ennen jutun esille ottoa siitä ovat tuomarille ilmoittaneet.) Luonnollista on että sellaisissa suhteissa ihmisen luonnossa piilevän itsekkäisyyden riitahalu saa esteittä kehittyä ja "parakrahvit" käräjissä kasvavat satoihin jopa tuhansiin.
Jos olisi tehdä tilastollinen taulu suhteesta niiden käräjäkuntien, joissa vanhat tuomarit istuvat, ja niiden välillä joissa nuoret ovat tuomareina, niin luulen aivan varmaan, että se taulu osoittaisi riitahalun huomattavassa määrässä kasvaneen jälkinmäisissä. Jos sitävastoin tuomarin aineellinen toimeentulo olisi turvattu ja vakava huolimatta siitä suuremmasta tai vähemmästä työmäärästä, mikä hänen on tehtävä, niin luulempa todella useampien asiamiesten saavan "astua ulos" — sopimaan, eikä oikeutta turhanpäiten vaivaamaan, kuin mitä nyt on tapana. Sillä niin turhan päisistä asioista kuin nyt käräjöidään useastikin, tuskin silloin tuomari ottaisi rotokollaa tehdäkseen. (Olen omin korvin kuullut oikeudessa vaadittavan 12 penniä (sic) ja sen tuomittavan maksettavaksi 12 markan käräjäkuluilla — todella ilmeinen makkaratikusta sopan keittäminen).
Itsestään siis johtuu ajatus siihen loppupäätökseen että tuomarien, alaoikeuksissa ainakin, tulisi olla miehiä sellaisilla palkkaeduilla, ettei enempi tai niukempi työ käräjissä vaikuttaisi ainakaan missään sanottavassa määrässä heidän aineelliseen toimeentuloonsa. (Oulun lehti 12.3.1887)
