Kokemäeltä Amerikkaan, osa 65

Kokemäeltä lähtenyt 26-vuotias Verner Mäkinen saapui Merion-laivalla toukokuussa 1902 Bostonin satamaan matkalla serkkunsa Ossian Masalinin luo.

Vernerin Honkilahdella syntynyt vaimo Amanda Aliina tuli Bostonin satamaan 22.8.1907 Saima- ja Asta-tytärten kanssa. Amanda Aliina oli ollut vuodet 1902-1906 Yhdysvalloissa. Perheen isä odotti tulijoita Mainen Ash Pointissa. Mutta Saima oli syntynyt 19.3.1905 Washingtonin osavaltion Kittitasissa, jossa perhe asui myös ensimmäisen maailmansodan kutsuntakorttia täyttäessä. Siihen merkittiin, että Verner oli työtön ja oli jossain vaiheessa menettänyt oikean jalkansa ja varpaan vasemmasta.

Vuoden 1930 väestönlaskennassa Verner ilmoitti työpaikakseen saunan. Lapsista 25-vuotias Selma, 23-vuotias Asta ja 20-vuotias Rachael asuivat vanhempiensa kanssa. Verner kuoli 13.2.1953 Washingtonin osavaltiossa.

Vernerin (s. Kokemäki) veli Hjalmar Hakanpää (s. 22.10.1886 Kokemäki) tuli Bostonin satamaan 21.7.1910 Zeeland-laivalla. Kokemäelle oli jäänyt isä Vihtori, Rudangon torppari.

Kalastajaksi ryhtynyt Hjalmar anoi Yhdysvaltojen kansalaisuutta 7.9.1926 Washingtonin osavaltiossa ja vaihtoi nimensä samalla virallisesti Elmer Makiseksi. Sillä nimellä hän oli kyllä jo täyttänyt Washingtonin osavaltion Seattlessa ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin, jossa kertoi vaimonsa nimeksi Impi. Kansalaishakemuksen mukaan perheeseen oli syntynyt lapsi Wellsh 21.3.1917, joka oli elossa 1926, mutta häntä ei näy vuoden 1920 eikä vuoden 1930 väestönlaskennassa. Jälkimmäiseen mennessä Impi oli kuollut.

Elmer kävi Euroopassa ja palasi New Yorkiin 3.8.1947 lentäen Helsingistä. Hän kuoli Seattlessa 20.10.1971 ja Wellsh Makinen Seattlessa 30.10.1978. Poika oli ollut vuoden 1920 väestönlaskennassa jostain syystä vanhemmistaan erossa, mutta Seattlessa.

Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 38, 87
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. Washington Births, 1891-1907
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Kittitas County, Washington; Roll 1991653; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Raymond, Pacific, Washington; Roll 2509; Page: 11A; Enumeration District: 27; Image: 214.0.)
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996
Ancestry.com. U.S. Naturalization Records - Original Documents, 1795-1972
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: King County, Washington; Roll 1991929; Draft Board: 10.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census1920;Census Place: Seattle, King, Washington; Roll T625_1927; Page: 12A; Enumeration District: 172; Image: 931)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Aberdeen, Grays Harbor, Washington; Roll 2488; Page: 3A; Enumeration District: 7; Image: 245.0.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Seattle, King, Washington; Roll T625_1927; Page: 12B; Enumeration District: 172; Image: 932.)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1947; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_7435; Line: 1; .)
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 532-07-4935;Issue State: Washington;Issue Date: Before 1951.)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 532-12-0421;Issue State: Washington;Issue Date: Before 1951.) (Year:

Tarinoita

Ennen kuin vaeldaja andoi ajaa yli huonon sillan, kysyi hän kyyti-pojalda: eiköhän tässä liene kukaan veteen hukkunut? Ei suingan, vastasi kyyti-poika. Menneellä viikolla upposi tähän veljeni; vaan sekin löydettiin jälle toisena päivänä.

Sateisen ja lämbymän ilman aikana keväillä mainitsi mies toiselle, joka hiljain oli vaimonsa haudannut: jos tämä ilma on muutaman päivän pysyväinen, niin kaikki pian maasta nousee. Ai, ai, huusi toinen, eihän vaan paha vaimoni takaisin tulle.

Lääkäri, vanhaa kipeä naista parandain, jota ei hän kohta voinut auttaa ja joka siitä oli nurruinen, sanoi: älkäi nurisko; en minä voi teitä nuoreksi tehdä. Enhän minä sitä vaadikkan, vastasi nainen; vaan sen soisin, että saattaisitte minun vielä vanhenemaan.

Jak. Juteini: Tarina- ja Kummituskirja (1858)

Kokemuksia sukututkimuskursseilta

Verkosta löytyi kaksi raporttia tänä syksynä alkaneesta sukututkimuskurssista. Todennäköisesti kahdesta eri kurssista ja eri luennoitsijasta. (Päällimmäisen nimen pystyi pienellä internet-surffauksella identifioimaan, en muista nimeen tai henkilöön sukututkimuspiireissä törmänneeni. Alemman kuvaus sopii ainakin kahteen tuntemaani historiantutkijaan, molempia kuuntelisin itsekin mielelläni.)

Kerroskiiselin kirjoittaja kertoi ensimmäisestä kokoontumisesta:

Minulle tosin ei ollut tämän tunnin annissa mitään uutta. Luennoitsija kertoi jotain lapsuusmuistojaan ja kehoitti juttelemaan vanhojen sukulaisten kanssa. Saimme myös tutustua joihinkin sukututkimusoppaisiin. Luennoitsija myös kysyi pari kertaa jotain asiaa, mutta katseli samalla muualle eikä noteerannut yleisön vastausyrityksiä. Erikoisesti sitten ihmetteli, että ei täällä nyt olekaan ketään..., on aina ennen ollut muutama. Ja taas katseli muualle, vaikka huudeltiin, että onhan täällä. Jakoi vielä jonkin paperin yhdelle, mutta ei muille, vaikka kuinka viittilöitiin. Kyllä pitäisi katsoa ympärille kun jotain kysyy, eikä sivuttain pitkin seiniä. Luennoitsija antoi vielä vanhentuneita tietoja mm seurakuntien sukuselvitysten hinnoista ja Kansallisarkiston aukioloajoista. Kyllä minusta luennoitsijan pitäisi selvittää tuollaiset asiat ihan ajantasalle varsinkin kun noista hinnoista on viime aikoina keskusteltu paljonkin sukututkimuksen keskustelupalstoilla. Tulee mieleen, että luennoitsija puhuu ikivanhoja juttujaan eikä seuraa aikaansa. Saa nähdä miten jatkossa sitten, tuleeko jotain kiinnostavampaa.

Marja-mamma raportoi toisesta kokoontumisesta:

Eilen illalla olin toista kertaa Sukututkimuksen peruskurssilla joka alkoi paikallisessa kansalaisopistossa viime viikon maanantaina. Meitä asiasta kiinnostuneita ja innostuneita oli paikalla kuusitoista kappaletta. Kurssin vetäjä on paikallinen historiantutkija, asiansa tietävä ja osaava mieshenkilö. Hänellä on selkeä ja kuuluva ääni, on nautinto kuunnella hänen johdonmukaista puhettaan. Eikä minun tarvitse mitenkään herkistellä tai ottaa kuulolaitettani käyttöön vaan kuuntelu sujuu vaivattomasti, tästä olen suunnattoman iloinen.
Joillakin osanottajilla on aiempaa kokemusta sukututkimuksesta, suurimmalle osalle asia on uutta ja kiinnostus suuri uutta tietoa kohtaan.
Eilen illalla paneuduimme monipuolisesti sukututkimuksen lähteisiin, saimme internetosoitteitakin joihin voimme mennä tutustumaan. Perehdyimme vanhaan kirjoitustapaan ja saksalaisiin aakkosiin, tästä aiheesta saimme kotitehtävänkin.

Järjestelyjä häiden johdosta

Oheisella ilmoituksella kerrottiin Olga Krookin ja Herman Gummeruksen (*) avioliitosta Helsingfors Dagbladin numerossa 28.03.1875. Kapioita oli ommeltu jo edellisen vuoden puolella. Niitä ei ommellut ainoastaan morsian vaan myös äiti, sisko Anna ja myös Amanda Josefina Engberg (s. 1836).

Amanda oli tullut Krookin perheen palvelukseen 15-vuotiaana vuonna 1851 syntyneen Olga-tyttären hoitajaksi. Palvelusaikana hän kehittyi ompelijana ja 17 vuoden palveluksen jälkeen, hän perusti oman ompeluliikkeen vuonna 1868. Sen asiakkaat edustivat kaupungin kermaa, joukossaan Aurora Karamzin ja Helene Linder.

Olgan häiden jälkeen Amanda olisi mielellään matkustanut Pietariin auttamaan nuoren parin kodin järjestelyissä. Mutta kiireellisimmät tilaustyöt piti saada hoidetuksi. Mikä tai kuka avuksi? Olgan nuorempi sisko Augusta, joka lupasi hoitaa mm. kaulusten ja mansettien ompelun erälle merikapteenille ja takkien ompelun Linderin pikkupojille. Amanda lähti Pietariin ja Augusta ryhtyi ompelemaan. Hänestä "oli hullunkurista saada niistä palkkaa".

Edellä olevan lähteenä Augusta Krookin muistelmat Mitt Helsingfors. Ungdomsminnen. Hiskin perusteella Amanda Josefina todennäköisesti syntynyt 2.7.1836 vanhempinaan "Sjöform: Carl Gust: Enberg" ja Clara Ulrika.

Tämän ja muun Hiskin annin tarkistaisi mielellään rippikirjasta. Tarjolla myös lapset:

• Gustaf Mauritz s. 4.11.1834 Lill Nägels, Kirkkonummi, vht: Bd.s. Gust.Ad. Engberg & Clara Ulrica Engberg 28 v.
• Gust: Mauritz s. 25.7.1839 Helsinki, vht: Sjöform: Gust: Adolf Engberg & Clara Ulrica 31 v.
• Adolf Alfred s. 13.6.1841 Helsinki, vht: sjöm: Gust: Adolf Engberg & Clara Ulr: Lindström 34 v.

Helsingissä on haudattu 2.4.1851 39-vuotias "Sjöform: g: Gust: Adolf Engberg". Kirkkonummella vihittiin 20.6.1834 talollisten lapset Gust. Ad. Engberg (Nedre Engvik) & Clara Ulrica Lindström (Lill Nägels).

(*) Verkosta ei löydy varsinaista vahvistusta, mutta epäilisin Hermanin ja Olgan pojan olevan se Herman Gummerus, joka vilahti historian johdantakurssin luennoitsijan jutuissa. Joissa ei puhuttu IKL:stä yhtään mitään.

Loistavaa palvelua Kansallisarkistossa ja omia ryhdistysliikkeitä

Eilisillan asunto-osakeyhtiön yhtiökokous ei antanut jäädä hyödyntämään Kansallisarkiston keskiviikoista pidennettyä aukioloa, mutta poikkesin kuitenkin työpäivän jälkeen käymään. (Jotain piti tehdä, jotta kokoukseen saapuisi mahdollisimman positiivisessa mielentilassa. Joka ei kokouksen alettua kauaa kestänyt.)

Kirjoittaessani nimeäni vieraskirjaan havaitsin, että päivystäjä selvästi halusi kertoa minulle jotain. Kyllä. Olin reklamoinut digitaaliarkiston vastaaville sekaisin olevasta henkikirjasta (josta valitin täälläkin) itsevarmasti todeten, ettei ainakaan alkuperäinen kirja voi olla niin sekaisin kuin digitaaliarkiston kuvat. Uuups.... mea culpa, mea culpa. Pertti Vuorinen näytti minulle alkuperäisen henkikirjan, joka oli juuri niin sekaisin kuin siitä kuvattu mikrofilmi ja siitä digitoidut kuvat. Eli jonkun jo manalle menneen kirjansitojan olisi syytä sanoa mea maxima culpa. (Rooman historiasta en edelleenkään tiedä mitään, mutta latinan fraasit jäävät vuosilukuja helpommin päähän.)

Eli nykyisten työntekijöiden palveluinnossa ei (taaskaan) ollut mitään valittamisen varaa. Toisesta positiivisesta kokemuksesta kuulin soitettuani illalla vanhemmilleni.

Isäni on kiinnostunut latinalaisesta Amerikasta, joten olin vinkannut hänelle Kansallisarkistossa parhaillaan olevasta Suomi-Meksiko -näyttelystä. Hän oli äitini kanssa ollut siihen tiistaina tutustumassa ja oman tulkintansa mukaan lukenut näyttelytekstejä sellaisella innolla, että vahtimestari oli kiikuttanut kotilukemiseksi kirjan. "Etkö sinä saanut sellaista", kysyi isäni ja jouduin paljastamaan, etten ollut näyttelyyn vielä kurkistanut.

Tsempattavaa riittää. Jo kauan on ollut tiedossani, että Olof Ångerman ja poikansa olivat ratsuväessä eli varsin todennäköisesti heidät voisi löytää ajan sotilaslistoista. "Mutta minkälaisia ne mahtavat olla, uskallanko koskea, saanko selvää?" Pyh, turha miettiä, ainoa tapa eteenpäin on KATSOA. Minkä tein eilisellä KA-pyrähdyksellä. Nimilistoja 1500-luvun käsialalla ihan niinkuin verolähteetkin, ei mitään pelättävää. Ainoana tuskana tolkuton mikrofilmiveivaus, johon soveltuu tulevan lauantain aukiolo mainiosti.

Aiemmin tällä viikolla väsäsin sähköpostin Viroon. Sen kirjoittamista olin vetkutellut jo useamman viikon, pyytää nyt apua vieraalta ihmiseltä ja vieraasta maasta. Just joo. Sain ystävällisen vastauksen muutaman tunnin kuluttua täysin ymmärrettävällä suomen kielellä ja Sonnenburgin hallinta on nyt Ihan Oikeasti selvillä. Ei kun kirjoittamaan.

Sateenvarjo hukassa... taas

• Viime syksynä jäi johonkin kotiin harmaa palttinainen varjo rottinkirakenteella. Varressa nimikirjaimet ja vuosiluku 1795. Jos haltuunottaja tunnistaa, voi palauttaa räätäli Algrenin talolle kirkon vieressä. (Åbo Tidning 3.2.1802)
• Johonkin taloon, muutama viikko sitten, on jäänyt hyväkuntoinen Nanking-varjo. Löytäjän toivotaan ottavan yhteyttä lehden toimitukseen. (Åbo Tidning 14.7.1804)
• Suuremmanpuoleinen ja uusi vihreä palttinavarjo on jäänyt kaupungille. Varressa nimi Algoth Björkbom ja samalle sopii palauttaa. (Åbo Tidning 28.11.1804)
• Viime kesänä on omistaja unohtanut tai lainannut vihreän palttinavarjon. (Åbo Tidning 6.12.1806)
• Viime kesänä jäi jonnekin sininen palttinavarjo, jossa rottinkirakenne. (Åbo Tidning 12.2.1806)
• Keltaisella päällisellä varustettu varjo, jonka varsi on merkitty nimikirjaimin, on menetetty. Omistaja tavoitettavissa Kirkkokorttelin tontilta 122. (Åbo Tidning 2.12.1807)
• Ruskealla taftilla päällystetty varjo on jäänyt jonnekin. Talteenottajaa pyydetään tuomaan Piispankadun numeroon 51. (Åbo Tidning 19.10.1808)
• Messinkirakenteinen varjo, jonka varressa nimikirjaimet, on jäänyt johonkin kaupungin taloon. Pyydetään palauttamaan kauppias Röneholmin puotiin sillan vieressä. (Åbo Allmänna Tidning 18.1.1810)
• Silkkinen varjo löytyi kadulta, omistajan kuvausta vastaan palautetaan mittari Ahlforsin kotoa Aninkaisten tullin luota. (Åbo Allmänna Tidning 9.5.1811)
• Se, joka viimeisimmässä Akatemian talossa järjestetyssä konsertissa erehdyksessä otti käytävästä harmaan palttinavarjon ja sen tilalle jätti toisen, pienemmän ja käytetymmän, pyydetään tekemään vaihto Koulumestarikatu 130:ssa (Åbo Allmänna Tidning 8.6.1811)
• Jokin aika sitten löytyi punainen silkkivarjo, tiedustelut luutnantti Hallin kotoa suurella Uudenmaankadulla. (Åbo Allmänna Tidning 13.6.1811)
• Jonnekin unohtunut vihreä palttinainen varjo, voi palauttaa Kangarin taloon Uudenmaankadun eteläpuolen numeroon 133. (Åbo Allmänna Tidning 30.7.1812)
• Muutama viikko sitten hävisi vihreä palttinainen varjo ja 10-12 päivää sitten toinen samanmoinen. Omistaja kaipaa näitä Uudenmaankadun numerossa 133 (Åbo Allmänna Tidning 1.10.1812)
• Punainen silkkivarjo rikkonaisella kädensijalla on löytynyt. Omistaja voi tiedustella hovioikeuden vahtimestari Lundstedtilta. (Åbo Allmänna Tidning 7.10.1813)
• Jonnekin kaupungissa unohtui kulunut vihreä palttinainen varjo, jossa messinkirakenne ja nimikirjaimet. Palkkiota vastaan voi toimittaa Mellebergin talolle pienellä Kirkkokadulla. (Åbo Allmänna Tidning 7.10.1813)
• Punainen silkkivarjo, jonka kiinnitykset hölstyneet, on jäänyt johonkin kaupungin taloon. Talteenottajaa pyydetään ottamaan yhteys H. J. Ekqvistiin. (Åbo Allmänna Tidning 8.9.1814)

Tämäntapaisista pikkuilmoituksista voisi repiä (isohkolla työllä) tietoa 1800-luvun materiaalikulttuurista tai osoitteiden perusteella näkemystä kaupunkitilasta. Tai sitten vain ihmetellä sitä, että päivän- ja sateenvarjot unohtuivat myös silloin, kun olivat paljon arvokkaampia kuin nykyään. Viereisessä kuvassa sateenvarjo on hieman toisella tavalla hajamielisyyden kohteena ja myös sitä kuvittamassa. (Kirjasta Graham Everitt: English Caricaturists and Graphic Humourists of the Nineteenth Century. How they Illustrated and Interpreted their Times.)

Mistä tuli mieleeni vanha vitsi (Mikkelin sanomat 13.10.1903):

Hajamielisyyttä. Professori Z. oli vieraisilla kauppias Taskisella. Kun professorilla ei ollut sateenvarjoa ja ulkona alkoi sataa ankarasti, pyydettiin professoria jäämään yöksi. Hän lupasikin, mutta katosi kumminkin vähän ajan perästä kenenkään huomaamatta ja palasi läpimärkänä takaisin noin tunnin kuluttua.
"Mutta missä on professori ollut?" kysyi Taskinen.
"Kävin vaan sanomassa piialleni, ettei hänen tarvitse laittaa vuodettani."

Antiikkia, antiikkia

HY AY Hhs 110 Historiantutkimuksen johdantokurssi, syksy 2010
TY AY Kulttuurihistorian peruskurssi, verkko-opinnot, syksy 2010

Ei ollut suuri yllätys, että antiikkia itse tutkiva luennoitsija jatkoi eilen antiikin ajassa ohjelmaan merkityn keskiaikaan siirtymisen sijaan. Koska Turun yliopiston kulttuurihistorian kurssilla on antiikki tämän viikon aiheena sain niinkin järkyttävän synergiaedun, että olisin osannut vastata esitettyyn kysymykseen hellenistisen kauden alusta ja lopusta. (Kronologiatenttiin viikko ja muita uusia vuosilukuja ei päähäni ole toistaiseksi tarttunut. Ei vaikuta lupaavalta.)

Antiikki on varmasti törkeän hieno aikakausi, mutta vaikka luennoitsija nimenomaan korosti sen jälkivaikutuksia, en saa asiaan otetta. Tai löydä siihen kosketuspintaa. Lähimpänä taitaa olla ruotsalainen DVD Stenristarna, jossa demottiin kalliokaiverrusten laivakuvien yhtäläisyyksiä Välimeren alueen kuva-aiheisiin. (En uskalla sanoa aikakaudesta mitään, pitäisi katsoa ohjelma uudestaan.) Sillä, jos tyyppien kulttuurin vaikutusalue ulottui omana aikanaan Etelä-Skandinaviaan asti, niin sitten niillä saattoi olla oikeasti merkitystä... Mistä tulikin mieleeni Historiska Museetissa olevat roomalaisvaikutteiset esineet Vendel-kautta edeltäneessä huoneessa. 400-luku?

No, Ruotsi ja aika ennen 1000-lukua ovat kyllä nekin turhan kaukana. Eli, jos joku osoittaa antiikin kulttuurin merkityksen (Raamatun ulkopuolelta) 1600-luvun suomalaiselle talonpojalle, niin silloin voisi alkaa kiinnostaa. Mutta ei paljon ennen. Eli olen alkuperäisen tutkimusnäkökulmaani lukkiutunut tai jotain sen suuntaista.

Mutta terveellisenä opetuksena voin muistaa, että jos itse alan höpisemään viattomille ihmisille vuoden 1601 nälänhädästä, ratsutilallisen asemasta 30-vuotisen sodan aikana tai hollantilaisista palkeista on tämä heille samanlaista merkityksetöntä "hepreaa" kuin minulle Rooman keisarien huseeraukset.

Havannassa kuollut Appellöf

Jaakko Juteinin koottujen teosten I osasta löytyi runo otsikolla Ystävyyden Muisto-merkki Appellöwille. Meri-Kapteini, kuollut rutto-tautiin Havannassa 1819. Ote:

Kyllä oli oivallinen
ainanansa A p p e l l ö w i,
rehellinen retkillänsä
aina hyvyyden halussa.
Maisti vielä muutossakin
kuollon kautta elämähän
hyvän-suonnon suloisuutta.
Tavarasta tallellansa
tehden jalon testamentin,
kirkoille ja köyhillekin,
orpo-lapsille osaksi,
viljeli hän viisahasti
autuudensa alkavaisen
esi-makua elossa.

Kapteeni Johan Appellöfin kuolemasta 27.9.1819 kerrottiin ystäville ja omaisille Finlands Allmänna Tidningissä 22.3.1820. Hänen testamenttinsa sisältö julkaistiin samassa sanomalehdessä 4.9.1820 - allekirjoituksena "Jac. Judén" eli juuri Jaakko Juteini. Perinnöstä sai nuorin veli Eric Ericsson 9900 ruplaa, Kaskerran kirkko 1000 ruplaa, merimies Fougtin lapsien kasvatukseen meni 2285 ruplaa, Viipurin köyhille 1350 ruplaa, muille perillisille 1000 ruplaa ja loput Juteinille itselleen.

Muuta tietoa Appellöfistä ei internet-hauilla tunnu löytyvän. Hänellä ei ollut lapsia ja sisarukset ovat käyttäneet toista sukunimeä.

Sanomalehteä lukevalle väestölle ei Havanna ollut 1800-luvun alussa ennenkuulumaton paikka. Esimerkiksi Finlands Allmänna Tidning kertoi 6.2.1821 Lontoon kautta välitetyn uutisen Kuuban tilanteesta ja samassa sanomalehdessä 4.12.1821 kerrottiin Havannan vankilapaosta, jossa oli kuollut 15 henkilöä. Havanna vilahti myös aikaisemmissa lehdissä. Poliittiset uutiset tuntuvat Suomesta katsoen kaukauisilta, mutta oleellisemmalta tieto Åbo Allmänna Tidningissä 8.1.1811: Kööpenhaminaan Karibian suunnasta tulleiden laivojen epäiltiin tuoneen mukanaan tartuntataudin.

Ylikangas sanonut sanansa

Taas säästi Google jalkoja ja aikaa. Olin lähdössä metsästämään Suomen tiedeakatemian vuosikirjaa 2009 jostain kirjastosta, mutta sisältö onkin jo verkossa. Siitä minua kiinnosti erityisesti Heikki Ylikankaan esitelmä Akateeminen ja harrastelijatutkimus historiassa.

Toisin kuin monet muut, Ylikangas määrittelee täsmällisesti mitä tarkoittaa akateemisella tutkimuksella:

Tarkoitan sillä tutkimusta, jonka tekijät ovat saaneet siihen yliopistollisen koulutuksen. Jo historiassa pro gradu -työnsä tehnyt filosofian kandidaatti täyttää perustasolla tämän ehdon, mutta pätevänä historioitsijana häntä ei voida vielä pitää. Varsinainen tutkijankoulutus tähtää väitöskirjaan, joka sekin on opinnäyte, siis ohjauksen alaisena laadittu. Tiukimman neulan erottelema akateeminen tutkija on vasta dosentti, jolla on oikeus antaa opetusta yliopistossa.

Ja sanoo myös suoraan mikä muodostaa ongelman:

Vissejä ongelmia on syntynyt siitä, että harrastelijat eivät aina tyydy alisteiseen asemaansa akateemiseen tutkimuksen aputasona. Muutamat heistä katsovat itsensä päteviksi historioitsijoiksi ja sellaisina kykeneviksi haastamaan akateemisen tutkimuksen – näin vallankin, jos he pääsevät asettautumaan jonkin vanhan tulkintalinjan, tutkimussuunnan tai peräti koulukunnan tunnusten alle.

Jos osaan tulkita tätä kirjallista lähdettä oikein, Ylikangas kritisoi ensisijaisesti harrastelijoiden puutteellista lähdekritiikkiä, kyvyttömyyttä käsitellä ristiriitaisia lähteitä ja vetää johtopäätöksiä. Loppupuolella alkaa olemaan selvää, että kivi kengässä on nimenomaan Ylikankaan omaan tutkimukseen kohdistettu kritiikki. Kyseisten kirjoittajien ammattitaitoahan Ylikangas on julkisesti jo muillakin forumeilla kritisoinut. Ja vastaavasti on kyseenalaistettu Ylikankaan kompetenssi liittyen jatkosotaan.

Oppia Hyviin ja Siivollisiin Ihmisten Tapoihin

Jaakko Juteinin Neuvo-kirja elli Lyhykäinen Oppi Hyviin ja Siivollisiin Ihmisten Tapoihin kirjan toinen parannettu painos ilmestyi vuonna 1819. Juteinin mukaan siivotonta käytöstä on muun muassa "sylkeä muiden eteen, taikka kauas tyköänsä; pitää ylös yskittyä sylkeä suussansa, taikka, joka vielä ilkeämbi on, niellä takaisin".

Ruokapöydässä "pidoissa ja muissa seuroissa ollessansa":

"Se tekee aivan törkeästi, joka peukalon ja veitsen välissä liemestä lihaa eteensä ottaa. Siivollisuus vaatii, ettäs sen kahvelilla, veitsellä taikka lusikalla teet.

Varokon myös, joka lihaa taikka muuta syötävää leikkaa, taikka muille ulos jakaa, että ei hän sitä sormin pitele, eikä kädestänsä toiselle tarjoa."

Tekstissä on useita ohjeita, joissa erotellaan vertaiset, korkeammat ja halvemmat. Esimerkiksi tiellä kohtaaminen: "Halvemmille ja vertaisille pitää annettaman vähinnäkin puoli tietä, suuremmille enemmän, sivuitse mennessä."

Suuri osa tekstistä on edelleen täysin pätevää:

"Joilla siivottomat ja törkeät tavat löytyvät, ovat hyville ihmisille kanssa-käymisessä aina tukelat, ja tulevat muilda, niin kuin taitamattomat pöllöt, ylen katsotuiksi ja hävyttömyydensä tähden hyljätyiksi."

Kalastettua

Kalastaja kirjasta Aunt Kitty's Stories

Ensi viikolla on Turussa Tiedeviikko, jonka ohjelmassa on mm. keskustelua historiasta ja elämänkertojen kirjoittamisesta. Jälkimmäisessä mukana Panu Rajala, jonka ajatuksia löytyy jo tilaisuuden promomateriaalista.

Matti Luostarinen oli isänsä kuoleman yhteydessä kirjoittanut muistokirjoituksen omaisesti (Surutyö, Hautajaiset). Näihin oli tullut viime kesänä nimettömiä kommentteja:

Sain kaksi nimetöntä vastausta, joissa hämäläiseen tapaan otettiin kantaa pian kaksi vuotta takaperin kuolleen isäni nekrologiini helmikuussa 2009. Vastaukset tulivat 26 heinäkuuta 2010 helteiseen aikaan ennen puoltayötä. Tietysti suomalaiseen ja hämäläiseen tapaan anonyymeinä ja haukkuen isäni retket talvisodassa. Kiitos kirjoittajille osanotosta.

Eeva päivitteli julkkiksen lausuntoa historian tarpeellisuudesta ja kehui kirjan Oma pöytä. Naiset historiankirjoittajina Suomessa antia.

Henna kertoi Yliopistomuseon uuden näyttelyn Hameiden hidastamat – Suomen ensimmäiset naislääkärit avaamista edeltävistä tunnelmista.

Yliopistolehtien annin tutkiskelu jatkuu. Aikalainen Tampereelta on tarjonnut juttuja suhtautumisesta muotinimiin, runoilija Viljo Kajavan yhteyksistä Saksaan ja Herlinin elämästä sekä arviot ruotsalaisesta Laiskojen Kalevalasta, Rajalan Meriluoto-elämäkerrasta ja Häikiön Koskenniemestä.

Blogin Project Mama Katja oli tarkkana faktojen kanssa.

Tuula Levo oli lukenut Hannu Mäkelän romaanin Aleksis Kivestä.

Töölöntorin reunalta löytyi kaupunkilegendan oloinen historian koevastaus:

”Urho Kekkonen oli Suomen presidenttinä melkein koko Jää-kauden ajan, mutta hän tuli vanhaksi ja tukka oli lähtenyt päästä. Hän suojeli Suomea itäänpäin ja katsoi uteliaasti länteenpäin mutta ei voinut mitään, vaikka oli reipas mies ja hiihti ja kävi saunassa muiden presidenttien kanssa. Jää-kausi suli pois Neuvos-liiton ja USAn väliltä aika pian kun Kekkonen oli kuollut ja ne ovat taas ystävällisissä väleissä."

Päivi Päiväkävelyllä-blogista muisteli historian lukemista koulussa:

Oppikoulussa keksin, että voin luntata hissantunneilla. Kirjoitin läksyt pienenpienille lappusille, jotka reunustin samanlaisella paperilla kuin millä oppikirja oli päällystetty. Olin varma, ettei opettaja huomaa mitään. Eikä huomannutkaan. Lunttaustekniikkani ansiosta pärjäsin kokeissa hyvin. En siksi, että olisin luntannut kokeissa (sitä en uskaltanut tehdä), vaan siksi että kirjoittamalla lunttilappuja asiat olivat jääneet mieleeni. Tämän huomattuani lopetin lunttilappujen kirjoittamisen, mutta jatkoin läksyjen kirjoittamista.

Tuoreempaa ja autenttisen oloista tunnelmaa Lauma kanoja kanalassa -blogista:

Oij, ja meidän hissan ope oli tullu takas. Oikeen ''oij''. Siis ei mitenkää sillai, vaan se on niin hauska hemmo. JA hhahaha, Cillalla oli joku pipo, mihin se oli sitten ite kirjottanu Gay!..joo, kyllä.. Niin historian opettaja sitten siihen: ''Hieno pipo, sopis varmaan mulleki.'' XD Ahahha, revettiin. Pitääpi kirjottaa sinne päiväkirjaan hissan ope on homo, niin että sitten tuhannen vuoden päästä joku löytää sen ja sitä ennen oon kyl sotkenu sen jollain mustikkamömmöllä niin, että se ''Hissan ope on homo''-kohta on vaan selvinny jossain kiven kolossa, Vaasan tuhoutuneen kaupungin raunioissa ja tutkijat saa sitten vihdoin selville sen muinaisen kielen arvotuksen ja vetää sellasen johtopäätöksen, että 2000-luvulla homoseksuaalisuus oli yleistä, ja opettajilla jopa pakollista.
Tästä lyhyestä tarinasta kiittäkäämme juuri tuota samaista historian opettajaa.
Eli joo. Mihin jäin? Niin, historiaan. Tunnilla ei mitään erikoista, kunhan taas naurettiin vaan kaikelle.