Pernon kartanonrouva

Maria Eleonora Cecilia Pippingsköld syntyi 15.12.1830 Johan Josef Pippingsköldin ja Agnes Charlotta Wallenstiernan perheeseen, jonka koti oli Pernon kartano Raisiossa. Vuotta myöhemmin syntyivät kaksoset Carl August sekä Agnes ja vuotta myöhemmin kuopukseksi jäänyt Emilia Josephina, jota isänsä ei koskaan nähnyt. Kolme vuotta myöhemmin kuoli Cecilian isoäiti ja kartanon vanhaemäntä Johanna Eleonora Wallenstierna (o.s. Armfelt).

Cecilian äiti ei mennyt uudestaan naimisiin. 

Cecilian tyttären ystävän kirjoittamassa muistelmissa ei ole tietoa näistä ajoista vaan hän aloittaa Cecilian vuonna 1859 solmimasta avioliitosta kapteeni Bengt Casimir von Schantzin kanssa. Pari kasvatti perhettään Cecilian perimässä Pernon kartanossa, kunnes mies kuoli vuonna 1872, jolloin Cecilia jäi

yksin talon haltijaksi ja hoiti tuota vanhaa sukutilaa hellästi ja huolellisesti kuin äiti lastaan, enemmän kuin 40 vuotta. Talo oli velkaantunut ja toimeentulo viiden alaikäisen tyttären kanssa tuntui hänestä monasti ylivoimaiselta, mutta esivanhemmilta periytynyt äly päässään ja tarmo suonissaan kohotti hän vähitellen vanhan Pernon hyvinvointiin, niin että se ennenpitkää mainittiin parhaimmin viljellyksi maatilaksi koko pitäjässä ja sen valtijatar seutunsa viisaimmaksi ja valistuneimmaksi naiseksi. Talon alueella eli noin 70 henkeä, ei kukaan valittanut, kaikki viihtyivät hyvin ja useimmat jäivät emäntänsä palvelukseen kuolemaansa asti.

Sitä mukaa kuin Cecilia-rouvan tyttäret kasvoivat, rupesivat he äitinsä apulaisiksi maan hoidossa ja talon voimassapitämisessä. Kuri oli ankara, aamusta aikain myöhäiseen iltaan piti ponnistaa, hoitaa suurta hedelmäpuutarhaa ja auttaa kaikessa. Äidin vanhennuttua tyttäret vuoron perään liikkuivat tiluksilla työnvalvojina ja johtajina. 

Eli 

Oli ilo nähdä sitä tarmoa, sitä sitkeyttä, väsymättömyyttä ja terävää älyä, jota tämä nainen osoitti kaikessa toiminnassaan. Se oli kerrassaan harvinaista ja vaikuttavaa. Ei siinä kyllin, että hän kaikkialla muassa ollen neuvoi ja itse kävi käsin työhön, hän omisti myöskin ihmeteltävän kyvyn opettaa muita tekemään työtä, ensiksi omat tyttärensä, jotka nyt perivät tilan hänen jälkeensä, ja samoin palkollisensa ja alustalaisensa. Saaden kaikki ymmärtämään työn arvon ja siunauksen ja totuttaen kaikkia työhön, hän täten aikoja voittaen loi hyvinvoinnin ei ainoastaan omalle perheellensä, vaan myöskin väkensä ja alustalaistensa keskuuteen. [...] Usein kuuli pitäjällä lausuttavan: »Niin Pernon kapteenska tekee,» ja »Jo sillä on pellot ja niityt kuin puutarhana, ja hevoset ja lehmät komeat, sillä kapteenskalla.»

Mutta Cecilia von Schantz ei ollut merkkinainen ainoastaan maanviljelijänä. Hän omisti hienon sivistyksen, oli kielitaitoinen — tuli hyvin toimeen suomenkielelläkin, — ja erittäin soitannollinen. Ei mikään asia ollut hänelle vierasta, ja suurimmalla mielenkiinnolla seurasi hän elämän henkisiä ilmiöitä. Samalla kuin hän vielä vanhoilla päivillään jakeli ohjeita kartanovoudilleen ja muille alustalaisilleen, hän harrasti politiikkaa ja kirjallisuutta ja luki ranskalaista aikakauskirjaansa »Les Annales,» jonka hän vuosikymmeninä ja kuolemaansa asti tilasi itselleen Parisista.

Cecilia von Schantz (o. S. Pippingsköld) kuoli 20.11.1915. 

Lähteet:

L. H. Cecilia von Schantz'in muistoksi. Naisten ääni 39/1915 

Lucina Hagman: Isänmaanrakkautta. Naisten ääni 22-23/1928

Raision rippikirja 1834-1840 s. 115

Savutuvan lämmitys 1860-luvulla

Vuosia sitten mietin Miten savutupa lämmitettiin? ja saamieni kommenttien jälkeen epäselvyys jäi. Niinpä olin tyytyväinen huomatessani MLL:n lehdessä Uutta kylvöä 1922 julkaistun Alpo Noposen lapsuusmuistelman osana lämmitysjakson, joka kertoo Rantasalmesta 1860-luvun puolivälissä. Kopioidaan muistiin.

Minä muistan, mitä tapahtui eräänä keväisenä päivänä. Aurinko oli sulattanut hangen pirtin seinustalta ikkunan alta; minä olin tanssinut siellä paljain jaloin ja saanut vahvat variksensaappaat, joita illoin niin kauheasti kirvetteli. Mutta en minä niistä näin päivällä tietänyt mitään. Halusin mennä poimimaan pajunkissoja, joita oli notkossa kallion takana, mutta äiti käski minun mennä pirttiin, jossa minut oli peitettävä sänkyyn lämmitysajaksi, jolloin oven täytyi olla auki savun ulospääsemistä varten. Tähän komentoon olin tottunut ja taivuin siihen nytkin nurisematta.

Pirtissä oli yksi sänky, ja se oli ikkunan vastaisen seinän vierustalla. Minä kiipesin siihen ja sukeltausin sen peitteen alle, jättäen kuitenkin pääni verhottomaksi, sillä minä tahdoin katsella ympärilleni. Minun täytyi saada ihailla sitä, mitä tuleman piti.

Minä näin, kuinka äiti sytytti puut mustassa uunin kiukaassa. Näin, kuinka tuli ja savu alkoi lieskata ylös uunin suusta ja kuinka harmaa savuvaippa niin pehmoisen ja lämpöisen näköisenä hauskasti vyöryen ja kupluten levisi pirtin lakea myöten, väliin painuen alemma, niin että aivan läheni vuodetta, väliin tiivistyen korkeammalle. Se oli niin tuttu, mutta aina kaunis näytelmä. Ihailtuani sitä ja kotvan katseltuani, kuinka savu virtaili avonaisen oven yläosasta ulos ja siellä, heittäen silloin tällöin varjon ruutuihin, ikäänkuin vapaudestaan riemuiten teki iloisia pyörähdyksiä, kiintyi katseeni ikkunaan. Siinä ei ollut minkäänlaisia pihtipieliä; ohut ikkunanpuite oli pistetty hirsiseinään hakattuun aukkoon ja väliin jääneitä rakoja oli parhaan mukaan tiivistetty sammalilla ja rievuilla. Hirsien päät olivat osittain lahonneet ja murenneet ja nokea oli niihin myös tarttunut. Mutta kun päivän hohde väikkyi niihin savupilvien ja sumeain ruutujen läpi, nekin näyttivät minusta niin kiehtovan kauniilta. Samoin kaikki mitä pirtissä oli. Ja minä tunsin itseni kovin onnelliseksi tämän ihanuuden keskellä.

Vesannolla kasvanut Kaarle Vesala puolestaan muisteli saman aikaista lämmitystä näin:

Entäs se elämä silloin, kun tupa lämmintä pantiin! Ei kauan viipynyt, ennen kuin tupa oli savua melkein maata myöden täynnä. Katossa oleva lakeinen, räppänä, ei jaksanut tästä savun paljoudesta niellä muutakuin vähäisen osan. Ovi piti myös olla auki. Kaikki sentään mukiin meni silloin, kun ei ollut pakkanen, mutta kun talvella piti tupa lämmittää joka päivä ilmoista huolimatta, vieläpä 40° pakkasellakin sillä silloinhan juuri lämmintä tarvittiinkin, niin kyllä siinä oli hapuilemista varsinkin lapsilla, missä tämän pahimman ajan saisi vietetyksi. Tavallisesti me lapset kaivauduimme sänkyyn peitteiden sisälle siksi aikaa, kun tupa oli savua täynnä melkein lattiaan asti ja avoimesta ovesta pakkanen tuli sisälle. Onneksi tällainen asiaintila ei kauan kestänyt. Savun alapinta kohosi yhä ylemmä, ovea vedettiin vähitellen kiinnipäin, niin että pakkasen rako yhä pieneni, kunnes ovi tykkänään suljettiin ja voi sitä iloa, mikä sitten syntyi, kun tuvan uunista lämmin lieska leimusi ja savua oli enää ainoastan jonkun verran jälellä nokista kattoa vastaan! Pian loppui viimeinenkin savu ja tupa oli taas lämmin ja entistä raittiimpi.

Tulevan presidentin hiihto

P. E. Svinhufvudin muistelma, joka julkaistiin MLL:n lehdessä Uutta kylvöä 1929.

Nykyaikana, kun hiihtäminen meillä on tullut kansallisurheiluksi, muistelee hiukan ihmetellen, kuinka toisenlaiset olot olivat nuoruudessani, ainakin Helsingissä, jossa kävin koulua 1870 luvulla. Hiihtämistä koululaiset silloinkin jo vähin harrastivat. Mutta hiihtäminen oli vain mäenlaskua; tasaisella hiihto oli tuntematonta, samoin murtomaahiihto. Kaupungin kumpuisia ja kallioisia ympäristöjä ahkerasti laskimme suuren sauvan varassa; ja jonkinlaiseen taitoon saattoi siinäkin päästä, kun vaan asiaa harrasti. Norjalaisten »staa i hopp» oli aivan tuntematonta.

Suksista oli kuitenkin puute. Niitä ei silloin saanut kaupoista ostaa, vaan ne, mitkä olivat käytännössä, olivat joko tuotetut ylämaista, Kuopiosta tahi Kajaanista, hevospelissä (rautateitähän ylämaihin ei silloin ollut); taikka olivat ne lähiseudulla maalla tehtyjä ja tietysti sangen yksinkertaisia. Mutta olivatpa sukset minkälaiset hyvänsä, yhtä innokkaasti niillä mäet laskettiin, ja pystyssä pysyi, jos vaan pahimmassa paikassa ei hätääntynyt. Monta vuotta minä hiihtelin lainasuksilla, milloin mistäkin lainatuilla, kunnes 7:llä luokalla ollessani sain omat oikeat ylämaan sukset, jotka eräs vanhempi kuopiolainen naistuttavani minulle lahjoitti. Siitä lähtien tunsin itseni oikein herraksi suksimäellä ja into kasvoi yhä.

Kouluajan jälkeen harrastukseni hiihtämiseen on säilynyt näihin päiviin saakka; sukset ovat tosin muuttuneet ajan ja tavan mukaan, mäenlasku on olojen pakosta jäänyt syrjään ja tasaisella hiihto tullut pääasiaksi. Mutta ahkerasti sitä edelleen harjoitan.

 

P. S. Muuta hiihdon historiasta kerrottua:

• Hiihtämisestä maaliskuussa 1899
• Lumen tultua sukset esille?
• Lumen tultua sukset esille? (taas)
• Hiihtotaidottomat sukupolvet

Kuva kirjasta Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists

Vuorineuvoksettaren kirjat

Historiallisen Aikakauskirjan varhaiset vuosikerrat ovat kaukana nykyisten tieteellisestä professiosta. Esimerkiksi numeroon 2/1915 on Kaaperi Kivialho toimittanut referaatin vuorineuvos Johan Jakob Kijkin vaimon Catharina Elisabeth Grubbin perunkirjoituksesta 27.5.1789. Kivialho oli saanut ylioppilas V. J. Kalliolta "paperien muassa Veitakkalan kartanosta Uskelasta" asiakirjavihon, johon perukirja oli jäljennetty. Joten miksikäs ei Parikkalan yhteiskoulun johtaja sekä historian ja suomen kielen opettaja olisi lähettänyt siitä tiedot HAikiin? Mitä tutkimuskysymyksistä, kontekstoinnista tai teorioista!

En jää miettimään paperien ja jäljennösvihon kohtaloa, vaan ihailen aidosti rikasta taloutta Suomen alueella. 

... Hopeatavaroista mainittakoon suuri, 120 1/2 luotia painava hopeavati, 2 pienempää vatia, hopeinen pöytäkalusto, 6 hopeamaljaa, pikareja, hopealusikoita 48, teekannu, 29 hopeista teelusikkaa, hopeauurnia 4, kahvikannu, tulppia, karahveja, kynttiläjalkoja...

Artikkelin kaivoin esiin väikkärin takia mahdollisen sanomalehtimaininnan vuoksi. Niitä ei kirjaston kohdalta löydy ja Kivialho osoittaa hyvää lähdekritiikkiä todetessaan, että "luetteloon on otettu vain 49 teosta". Ehkä siinä oli joku kaatoluokkakin.

Kivialhon kirjaamat nimekkeet tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden tarkistaa ja täydentää kirjahistoriallista osaamistani. 

"Siinä oli suuri seitsenosainen historiantutkijoille tuttu Modeen kokoelma erilaisia asetuksia, useampia lakikirjoja,"... Helpotuksekseni voin sanoa, että Modéen asetuskokoelma on tuttu, mutta en ole pysähtynyt miettimään, kuka sellaista on pitänyt hyllyssään. Tällaista kirjahistoriaa Suomessa ovat kyllä tehneet muut, kiitos Henrik-tietokannan.

 

"Rinmanin historia,"... Tämä ei kuullosta ollenkaan tutulta, mutta Libris-kurkkaus kertoo, että kyseessä on talouteen hyvin sopiva "Försök till järnets historia, med tillämpning för slögder och handtwerk, författadt af Swen Rinman"

"raamattu, Lutherin postilla, Peter Hedbergin vanhan ja uuden testamentin kirkkohistoria, Lutherin suuri katekismus,"... Näistä kiinnosti Hedbergin teos, mutta Henrik, Google ja Libris pettivät kaikki. Kirkkohistorioita on, otsikoissa viitataan testamentteihin, mutta tekijöiden nimet aivan muuta.

"Brochmanin talouskirja,"... Tämä on (ja siitä tehty tutkimus) ovat tulleet väikkäriä tehdessä vastaan. Kyseessä on Reinerus Broocmanin napakasti nimetty "En fulständig swensk hus-hålds-bok om swenska land- hushåldningen i gemen och i synnerhet, så in- som vtom huset, om landt-gods, åkerbruk, sädens förmerande, ängar, rior, tobaks-plantering, humle-gårdar, allehanda större och mindre boskaps : och creaturs skiötsel och curer, lust- och trägårdar, skogar, kokekonsten, confiturer och allehanda liqueurers tilredande &c. &c. jemte monga förträffeliga och nyttiga arcana oeconomica. Utur gamla och nya, så wäl tyska, som swenska : hus-hålds-böcker, och egen erfarenhet, sammanskrifwen och vtgifwen af Reinero Broocman", jonka kakkososan otsikko on vähän lyhyempi: "Then swenska hus-hålds-bokens andre del om jern-wärck, jagt och foglafänge, mältande, bryggande, bakande, brännande, distillerande, liusstöpande, twålsiudande, wins præparerande och skötzel, winranckor, fergande, siöar och fiskerier, : husmedel för siuka, örters brukande til läkedomar och til slut många vtwalda hus-hålds-grep, sammandragen vtur gamla och nya hus-hålds-böker, samt förfarna mäns trowerdiga manuscripter och berettelser."

"Hjortbergin karjanhoito-oppi,"... Gustaf Fredric Hjortberg: Swenska boskaps-afwelen til sin rätta wård och skötsel uti helsos och sjukdoms tid, igenom pröfwade medel och nyttige råd, til landtmanna tjenst ihopsamlade (1776) 

"kenraali Lewenhauptia vastaan tehdyt syytökset, kirjoituksia Norrköpingin valtiopäiviltä v. 1769, "... Sopivia olisi voinut löytyä Kansalliskirjaston Calonius-Naumann -kokoelmaluettelosta, mutta ei.

"vapaamuurarien elämän kuvaus,"... Henrik-tietokannassa on "En frimurares lefverne/Frimurares lefvernesbeskrifning", joka on yhdessä tietueessa, mutta ei kaikissa, tulkittu Peter Rubensin julkaisuksi "En frimurares wälgrundade omdöme öfwer människors stridige tanke och lefnads-sätt". Julkaistu 1762, joten ihan mahdollinen.

"muistutuksia Ruotsin ministerien suhtautumisesta 1741 vuoden sotaan",... Calonius-Naumann kokoelmaluettelosta löytyy tähän sopiva "[Jac. Serenius:] Anmärkningar Öfwer Swänska Ministérens Förhållande Och Ursprunget, Til Det år 1741 Med Ryssland begynte Krig. Sthm 1770". Hittituote, toinenkin painos ja suomennos! "Waarinotettawaiset asian haarat Ruotzin Hallituxen Käytöxistä, Ja Aluusta Sijhen Wuonna 1741 Wenäjän Maan kanssa Aljetusta Sodasta. Turusa 1771"

"kirjotelmia poliittisista asioista useimmilla valtiopäivillä, tullitaksa, Linnen Systema Naturae,"... viimeksi mainittu varsin tunnettu kirja, mutta en ole koskaan avannut. 

"Kustaa Aadolfin ja Ebba Brahen rakkaustarina"... Olisiko tämä ollut uunituore Kellgrenin kirjoittama oopperalibretto vai kuningas Kustaa III:n "Gustaf Adolph och Ebba Brahe; heroisk drame för första gången upförd på Drottningholm den 11 september 1783"?

"sekä keitto- ja talouskirjoja"... jos nämä olisi perukirjassa nimetty, kai Kivialho olisi ne kopsannut? 

Kivialho toteaa lopuksi, ettei "Kirjastossa ei ollut yhtään suomenkielistä teosta". Ei myöskään yhtä rakkaustarinaa enempää viihdettä.

Virtuaalikonffa IV Ruotsin 1700-luvusta

Koska korona on taas siirtänyt kaikki tapahtumat, on hyvää aikaa järjestää neljäs virtuaalikonffa tukemaan väitöskirjatyötäni. (Aiemmat: Itsetehty virtuaalikonffa 1700-luvusta ja viestinnästä, Taas itse tehty 1700-luvun Ruotsin virtuaalikonffa ja 1700-luvun virtuaalikonffa III.)

Ensimmäiseksi esitettiin hyvin mielenkiintoinen Vox Turku filmi Pseudoa, Juslenius, jossa selostettiin Jusleniuksen elämänvaiheiden ohella 1700-luvun alun tiedekäsityksiä ja esitettiin enemmän tai vähemmän realistisesti ajan väitöstilaisuus.

Sitten Magnus Väesterbro pääsi markkinoimaan kirjaansa Tyrannens tid. En voinut kuunnellessani olla muistamatta äskettäin lukemaani tiukkaa kritiikkiä kirjasta, jonka ruotsalainen valtamedia oli kyllä ottanut hyvin vastaan.

Tyrannilla viitattiin Kaarle XII:een, jota valtaistuimella seurannut sisarensa esiteltiin seuraavaksi otsikolla Ulrika Eleonora - menlös mellanregent eller slipad strateg? Mukana vilahtaneita Armfeltin karoliineja selostettiin vielä tarkemmin Anders Hanssonin toimesta,

Välipalana meille esiteltiin Ulrika Eleonoraan liittyvänä Vänersborgin museon kokoelmiin kuuluva kilpikirje vuodelta 1719.

Vapauden ajan ensimmäisistä vuosikymmenistä ei ollut sanottavaa. Jonkinlaisena paikkauksena Sebastian Larsson selosti 1700-luvun käsityksiä homoseksuaalisuudesta.

Taidehistoriallisessa osiossa saimme esittelyn 1700-luvun puolivälissä maalatusta kirkonkatosta, joka on nykyään Smålands museumissa. Tätä täydennettiin katsauksella Mellan himmel och helvete - halländska kyrkotakmålningar. Kirkkomaalaus vaikutti talonpoikaisiin koristeluihin, mikä selvisi esityksessä  Jämtlandsskåpen - praktföremål från sekelskiftet 1700-1800.

Vuonna 1755 alkoi Ruotsissa setelipaperin tuotanto ja tätä selosti Richard Kjellgren.

Paperiruukista tuhtiin annokseen rautaruukkikulttuuria. Göran Rydén otsikolla Det svenska järnets roll i det transatlantiska slaveriet, mutta puhui enemmän tuotannosta Ruotsissa kuin raudan käytöstä maailmalla. Maria Björk puhui sitten otsikolla Järnbruken och Järn-Brita. Brita Behmistä (1670-1755) kuulimme kuitenkin varsin vähän. Samoin katsauksessa Bruken som byggde Sverige (Norm, Engelsberg, Ramnäs, Wanbo) avainhenkilö Lona Lisa Söderhielm (1718-1787) sitoi lähinnä ruukkeja yhteen. Kuulimme kylläkin paljon ruukkien toiminnasta ja elämästä.

Naisen rautaruukkirahalla rakennettiin ja kauttaaltaan koristeltiin 1760-luvulla suurtilan päärakennus Värmlannissa, josta saimme perusteellisen esittelyn: von Echstedtska gården, Dasset på von Echstedtska gården, Människorna på von Echstedtska gården. Puucee-kulttuuri kuullosti aika erikoiselta.

Makeana välipalana näytettiin Cajsa Wargin sitruunavaahdon valmistus, mutta valitettavasti valmista vaahtoa ei tarjoiltu. Usein ihmettelemäni kananmunien määrä resepteissä kävi tästäkin selväksi.

Toisinajattelijoiden teeman puitteisiin kuuluivat esitykset Carl Michael Bellman - nationalskalden ja Carl Bernhard Wadström - svensk slaverimotståndare. Jälkimmäinen oli lähes kokonaan uutta tietoa, Wadströmistä voitaisiin puhua enemmänkin. 

Molempien osalta tuli esille yhteys Kustaa III:een, jonka elämän perusasiat käytiin läpi esityksessä Gustav III - skandaler, sexstrul och statskupper. Sitä täydensi vielä merihistoriallinen ekskursio Linjeskeppet Wasa - från ritning till vrak. Siinä tuli esiin seikkoja, jotka minun olisi pitänyt ymmärtää Schildt-kirjan meriupseerista kirjoittaessa.

Välipalana Vänersborgin museon kokoelmista esiteltiin heitto(?)rahoja, joita Kustaa IV Adolfin elämän merkkihetkinä jaeltiin juhlivalle kansalle. Aikalaisistaan kuulimme vielä kaksi elämäkertaa: Hedvig Elisabeth Charlotta - hovkrönikören som intog tronen & Axel von Fersen – kärleksaffärer, revolutioner och en vrålande lynchmobb.

Digihakemisto vs. Uusi Astia vs. Riksarkivet

Do diin, kun nyt Kansallisarkiston asiointipalvelusta on päällimmäisiä ongelmia korjattu on aika testata käytettävyyttä tosielämän tarpeilla. Vertailukohtana Kari Kujansuun (palkatta ja korvauksetta) kehittämä ja ylläpitämä Digihakemisto. Lopuksi hyppäys lahden toiselle puolelle, vertailun vuoksi.

Keissi lähimenneisyydestä: Haussa 1700-luvun alkupuolella Vaasassa tai Mustasaaressa elänyt henkilö. Kyseiset seurakunnat eivät ole niin usein tutkimuksen kohteena, että muistaisin ulkoa rippikirjojen saatavuutta tai sitä onko Kansallisarkiston systeemissä Mustasaaren seurakunta suomeksi vai ruotsiksi.

Digihakemisto

1. Crtl+f , 'Vaasan' & Enter
2. Pari lisäenteriä, skrollaus ja klikkaus kohdassa 'Vaasan seurakunnan arkisto'
3. Klikkaus 'Rippikirjat' & päällimmäisenä näkyvissä Korsholman kattava rippikirja 1761-1768... Varmuuden vuoksi kuitenkin tarkistettava, onko Mustasaaren/Korsholman kohdalla varhaisempaa
4. Selaimen 'takaisin' klikkauksia tarvittava määrä, Crtl+f, 'Mustasaa' ja selvää, ettei tekstiä löydy
5. Crtl+f, 'Korsholm' & Enter
6. Pari lisäenteriä, skrollaus ja klikkaus kohdassa 'Korsholms församlings arkiv'
7. Klikkaus 'Huvud- och kommunionböcker' & päällimmäisenä näkyvissä Kommunionbok 1769-1776...

Uusi Astia

1. Valinta 'toimija', hakukenttään Vaasan seurakunta & klikkaus 'Hae'
2. Hakutuloksia 8, Vaasan seurakunta löytyy pienellä skrollauksella, klikkaus 'Näytä tiedot'
3. Oikean reunan Littyvien aineistojen alkumömmön jälkeen näkyvissä Korsholman kattava rippikirja 1761-1768... (Kaikkiaan selattavaa olisi 27 näytöllistä eli kävi tuuri. Ellei, olisi rippikirjan otsikon nähdäkseen pitänyt klikata auki 'Vaasan seurakunnan arkisto' ja sitten joko 'Luettelonäkymä' ja siitä 'IA Kirkon pääkirjat hakemistoineen' tai samalla klikkimäärällä oikeassa reunassa ensin 'I VÄESTÖREKISTERIARKISTO' ja sitten 'IA Kirkon pääkirjat hakemistoineen'. Olisin voinut myös hakea suoraan Vaasan seurakunnan arkistoa aineistona.)
4. Takaisin hakuun. Valinta 'toimija', hakukenttään Mustasaaren seurakunta & klikkaus 'Hae'
5. Hakutuloksia 5, päällimmäisenä Korsholms församling, jolle on siis merkitty nimivariantti, johon haku tarttuu, klikkaus 'Näytä tiedot' 
6. Kuten edellä rippikirja onnekkaasti esillä, muuten vaaditaan, kuten edellä, joko luettelonäkymän kautta (2 klikkausta) tai oikeassa reunassa (3 klikkausta). (Myös haku 'Mustasaaren seurakunnan arkisto' olisi tuonut esiin oikean arkiston.)

Ei toivotonta, mutta ainakin tottumattomana tuntuu hankalalta ja tehottomalta ruudun käytöltä verrattuna edesmenneeseen Vakkaan ja Digihakemistoon. Astiaan verrattuna Digihakemistossa on huomattavasti helpompaa silmäillä aineistoja eli jos ei esimerkiksi satu muistamaan (krö-höm) missä arkistossa Helsingin 1900-luvun alun digitoidut perukirjat ovat, ei vaadi suurta vaivaa selata 'Helsingin' alkuiset ja avata pari kokeen vuoksi. Tietenkin digihakemistossa on käytettävissä myös enemmän tai vähemmän täydelliset hakemistot ja esimerkiksi seurakuntien historiakirjojen kohdalla huomiot niiden otsikkoa rikkaammasta sisällöstä. 

Ja miten edellistä vastaava haku sujuisi Riksarkivetin verkkopalvelussa esim. Vaasaa vastapäätä sijaisevan Uumajan kirkonkirjojen osalta? Ulkomuistista etusivulle ja sitten klikkaukset

1. Digital forskarsalen, 
2. Specialsök
3. Kyrkoarkiv (josta olisin todennäköisesti aloittanut suoraan, jos kävisin täällä useammin)
4. Hakukenttään 'Umeå' & klikkaus
5. Kolme tulosta tiiviinä listana. Klikkaus ' Umeå stadsförsamlings kyrkoarkiv' ja edessä on kahden sivun listaus kirkonkirjoista.

Jos syystä tai toisesta minua kiinnostaisi esimerkiksi varhaisimman rippikirjan komea etusivu, voisin kuvan ollessa esillä oikeasta alakulmasta kopsata suhteellisen informatiivisen lähdeviitteen: Umeå stadsförsamlings kyrkoarkiv, Husförhörslängder, SE/HLA/1010220/A I/1 (1737-1756), bildid: C0034448_00020

Kun tämä sitten myöhemmin tulisi muistiinpanoissani vastaan ja kaipaisin lisätietoa, voisin RA:n haun osaan Bildid syöttää lopun tunnisteen ja saisin linkin kuvaan. Tällä hetkellä kuvien URL:it itseasiassa perustuvat suoraan kuvatunnisteeseen, mutta Riksarkivet on varautunut osoitteiden muutokseen. Ja pystyy siis/silti tarjoamaan pysyvän tunnisteen. 

Kukaan Kansallisarkiston edustaja ei ole viimeisen 10+ vuoden aikana pystynyt minulle tai kuulleni selittämään, miksi kuvillaan ei voi olla pysyvää tunnistetta. On kyllä sanottu, että on hankalaa, mutta sama onnistuu Gallicalta, onnistuu HathiTrustilta ja onnistuu Riksarkivetilta. Tilanne pännii yleensä ottaen ja erityisesti kun muistan Kansallisarkiston edustajalta pari kertaa kuullut kommentit, joissa surkeaa käyttöliittymää on selitelty sillä, ettei ole Kansallisarkiston asia kehittää, vaan mahdollistaa kehittäminen muille. Kehitystä ei kuitenkaan kenenkään kannata tehdä ilman pysyviä kuvatunnisteita. (Olen sanonut edellä olevan monta kertaa aiemminkin, mutta omassa blogissani saan toistaa itseäni just niin paljon kuin sattuu huvittamaan.)

Marraskuun alussa avoimesti saamani viesti "Digitaaliarkiston suorien linkkien käyttötarve on meillä Kansallisarkistossa hyvin tiedossa, ja uuteen Astiaan ollaan parhaillaan toteuttamassa uudelleenohjausta näille linkeille." asettui perjantaina erikoiseen valoon, kun sukututkijoiden FB-ryhmissä alkoi kiertää huhu, että kyseistä uudelleenohjausta tehdään vain pari vuotta. Mikä on ymmärrettävää sillä a) narc.fi-domainista ollaan luopumassa ja b) uusilla kuvilla ei ole vanhan mallista URL:ia.

Lisää sanomalehtiä selanneita naisia

Zelma Lindhin ja Toini Svahnin lisäksi Kansalliskirjaston sanomalehtihakemiston tekijöitä on listoilla 11. Näistä naisista tietoa löytyi niukemmin. Huomattavaa on, että yhtäkään ei löytynyt Swan-sisarusten julkaistujen kirjeiden henkilöhakemistosta eli kyseessä ei ole joukko, jolla olisi selviä yhteyksiä keskenään.

Heikki Kokon listassa tekstissä Digitaalisten aineistojen sanomalehtihakemiston historiasta on neiti "M. Casen". Häntä ei mainita kahdessa löytämässäni sanomalehtikatsauksessa eikä Helsingin osoitekalenteri tunne sukunimeä vuonna 1902, joten luovutin. Todennäköisesti kyseessä on hankkeen varhainen työntekijä ja jostain syystä varhaisia katsauksia työhön ei osunut hakuihini. (Enkä jaksanut lähteä kirjastoon tutustumaan Kokon lähteisiin.)

Aina Gebhard on Hannes Gebhardin sisko, josta ei ole valmista elämäkertaa eikä hakemistotyön lisäksi mainintoja sanomalehdissä. Hän oli tekemässä hakemistoa ainakin vuosina 1901 ja 1902. Aulis J. Alasen Hannes Gebhardista kirjoittamassa elämäkerrassa (pdf) Aina vilahtaa vain tiedonlähteenä ja kohdassa "Vanhempien tuki ja turva oli kuitenkin Hannes Gebhardin mukaan Aina-sisko, joka asuikin koko ajan näiden kanssa joitakin Iyhyehköjä väliaikoja lukuun ottamatta." (s. 112) Mihin lie päätynyt "Aina Gebhardin kirje- ym. kokoelma, joka oli rouva Elisabet Lappi-Seppälän hallussa"?

Listan T. Gripenberg on Thora Gripenberg, joka luopui hakemistotyöstä vuonna 1902 (Uusi Suometar 22.2.1903). Hän kuului varhaisiin nais-ylioppilaisiin ja hakemistotyö ajoittuu opiskelu- (tai kirjoillaolo) vuosiin. 

Hankkeessa ainakin vuosina 1901 ja 1902 työskennellyt Fredrika eli Frigga Heikel lienee hakemistotyötä johtaneen H. J. Heikelin sisko. "M. Heikel" voisi tarkoittaa samaan sisarussarjaan kuuluvaa Hilda Mariaa, jota ei mainita sanomalehtikatsauksissa. Myös "D. Holm" jää näillä eväillä tunnistamatta.

Hankkeessa ainakin vuosina 1901 ja 1902 työskennellyt Thyra von Knorring puolestaan ei tuota ongelmia, sillä hän on syntynyt Kokemäenkartanossa ja lapsuutensa olot on kuvattu kirjassani Kamariherra, Herrassyörinki ja Kokemäenkartanon torpparit.

Hankkeessa ainakin vuosina 1901 ja 1902 työskennellyt Hilja Kumlin oli naisylioppilas, joiden osuus ei tähän mennessä ole kovin suuri.

Vuonna 1902 lopettanut Agda Nordström on todennäköisesti Geni-profiilissa opettajaksi esitelty nainen. Sen sijaan työjohtajaa avustanut Anna Nordström (Päivälehti 24.1.1902, Uusi Suometar 22.2.1903) ei saa edes tentatiivista tunnistusta.

Viimeisenä Kokon listalla on Elsa Palmroth, joka sanomalehtien perusteella oli hankkeessa ainakin vuonna 1901. Palmrothin ihmeellisemmistä elämänvaiheista olenkin jo kirjoittanut.