Rautatiejuttuja

Pietari Päivärinta kuvaa:

Kun rautatien työ alkaa, silloinkos elämää ja liikettä syntyy. Monessa
rauhaisessa paikkakunnassa, jossa ei tavallisissa oloissa juuri usein nähdä
vierasta, tarjoutuu silloin mitä kirjavin näky. Rautaa tulvaa kaikista--minä en
sano kansoista ja kielistä--maamme osista ja pian saa kuulla puhuttavan
molempain kotimaisten kielten kaikkia murteita. Tulee köyhiä ja rikkaita,
rikkaasta köyhtyneitä--harvoin köyhistä rikastuneita--yli onnensa menneitä,
virkansa ja luottamuksensa menettäneitä, kovanonnen kokeneita, kulkurielämään
tottuneita ja kaikilla on varma toivo paremmasta tulevaisuudesta. Tätä kaikkea
nähdessä ja huomatessa juoksee ehdottomasti mieleen, että kyllä olisi
työntekijöitä rakkaassa isänmaassamme, kun olisi vaan työn teettäjiä. --"Kussa
raato on, siihen kotkat kokoontuvat."

Tällä tavalla kertyy eteemme semmoinen taulu, ettei sen eri väreistä
hevillä selvää saa. Kun sitten kansan kesken tulee puhe rautatien työmiehistä
sanotaan heitä supistuneesti vaan "rauta=miehiksi" ja "rauta=akoiksi". Siitä
sana: rauta=mies.

Faktoja rautateiden rakentajista voi lukea Kalle Kallion gradusta, joka käsittelee
rautatien rakentamista Joensuusta Nurmekseen vuosina 1907-1911 ja Seinäjoelta Kaskisiin
ja Kristiinankaupunkiin 1909-1913. Hän selvitteli käytännön radanrakentamista, työelämää sekä rakentajien vapaa-aikaa, joten jos sukututkimukseen sattuu osumaan joku mukana ollut, tekstiin kannattaa varmasti tutustua.

Kevyempi henkäys historiasta on Ruusa Pynnösen laulama Rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan. Verkosta löytyy myös Juhani Ahon Rautatie.

Kansan tapoja Suomesta

Suometar julkaisi vuoden 1860 lopulla piirilääkärien kertomuksista toimitetut kuvaukset kansan olemuksesta ja tavoista pitkin maata. Jos ei vaivaudu etsimään alkuperäisiä kertomuksia käsiinsä (painettukin?), niin sanomalehden sivuilta saa mielenkiintoisia paloja paikallis- ja tapahistoriaa:

Turun Piirikunta: "Saaristolainen on riipeä liikunnossaan ja koko olennossaan, sydän-maan mies sitä vastaan pitkä-piimäinen." "Turkua lähimmissä seurakunnissa pidetään ryytimaitakin, joista marjoja ja muita hedelmiä saadaan vähän myytäviksikin." "Vaatteen parsi rahvaalla on sangen erilainen. Liki kaupunkeita asujat kantavat kaupunkilaisten vaatteenparren mukaista, mutta asukkaat loitommalla omituisempaa pukua." (Lue lisää: 2.11.1860 Suometar no 43)

Helsingin piirikunta: "Rantapitäjät: Kyrksletti, Espoo, Helsinki, Sipoo ja osa Porvoota ovat melkein pelkkää ruotsalaista sukuperää ja ruotsin kieli on niissä yleinen." "Helsingin ja Sipoon saaristossa asuu myös vähempiä Viron sukuisia perhekuntia, entisten Viron pakolaisten jälkeisiä ja raakuudestansa, näpistelemisestänsä ja salakuletuksestansa kuuluisia."(Lue lisää: 9.11.1860 Suometar no 44, samassa Loviisan piirikunta)

Tampereen piirikunta: "Valitettavasti on juopumus ja haureus sekä kaupungissa että maalla yleisesti vallitseva tapa, semminkin köyhän ja palvelusväen luona, jonka rehellisyyskän ei ole juuri kiitettävä." (Lue lisää: 16.11.1860 Suometar no 45 , samassa Ahvenanmaan piirikunta)

Savonlinnan piirikunta: "Naapurit eivät juuri rakasta toisiansa, tekevät toisillensa salaisesti pikkuisen pahaakin ja hakevat luultua oikeuttansa pienimmästäkin syistä käräjistä." "Asuinhuoneet ovat, perivastoin tavallista rakennustapaa, raketut pohjaan- ja ulkohuoneet etelään-päin." (Lue lisää: 23.11.1860 Suometar no 46 , samassa Lappeenrannan, Sortavallan, Kuopion, Vaasan, Pietarsaaren ja Oulun piirikunta)

Tornion piirikunta: "Kansa on luonteeltaan rohkeata, jylseää ja vähän pöyhkeätä." "Rehellisyys kaupassa on jokseenkin harvinainen ja rahvaan sanaan ja lupaukseen ei ole aina luotettavaa."(Lue lisää: 30.11.1860 Suometar no 47, samassa Saloisten piirikunta)

Kuvia Suomesta(kin)

Aamun Hesari kertoi, että Life-lehden kuvia on digitoitu Googlen syövereihin. Hauilla Helsinki, Finnish ja Finland löytyi runsaasti kuvia. Kaikilla tosin tasan 200, mikä viittaa siihen, että kuvia on todellisuudessa enemmän ja hakutuloksien määrälle on laitettu raja.

Kannattaa kokeilla siis myös muilla sanoilla, ainakin Sortavala ja Viipuri tuottavat tuloksia, tosin vähemmän onnellisilta ajoilta.

Etusivulta ei löydy käyttöoikeuksista kovin selvää tekstiä. Vasemmalla kuva "Woman cleaning snow-covered street", jonka kuvannut Helsingissä 1940 Carl Mydans.

Ei vuodet ole veljekset

Ensimmäiset näkemäni ja kokemani lumihiutaleet Helsingissä tänä aamuna. Talven alkua (huomenna?) odotellessa katsaus sanomalehdestä Sanan Saattaja Wiipurista 9.4.1836:

Ei vuodet ole veljekset

Vuonna 1709 oli Suomessa angara ja pitkällinen talvi sangen kovan pakkaisen kanssa. Silloin ajettiin Ahvenanmaan ison meren yli, ja vielä kahdeksan päivää jälestä Valpurin päivän, vanhan lu-un jälkeen, ajettiin Turun joen jään yli.

Vuonna 1735, tuli kevät ja kesä niin varhain, että meren rannat olivat jo maaliskuussa sulat ja purjehtijoille puhtaat. Oli myös sen jälkeen niin sopivainen lämmin ilma, että jo ennen Valpurin päivää oli täysi lehti koivu puussa ja tähkäpää rukiissa, joka kypsenä leikattiin Turussa Pietarin päivän aikana, eli kesäkuun lopulla.

Raportti J:lästä, osa 2/2

Raportoituani mummolleni sunnuntain museokäynneistä hän muisteli opiskeluvuottaan Jyväskylässä ja mainitsi osoitteen. Kävin iltakävelyllä katsomassa paikkaa. Arkkitehtuurin amatöörinäkin rohkenen väittää, että 1940-luvulla huonokuntoinen puurakennus on sittemmin purettu.

Maanantai-aamuna kolkuttelin heti kahdeksalta Jyväskylän maakunta-arkiston ovia. Olin tilannut Maanmittauslaitoksen arkistosta Kokemäenkartanon kartan vuodelta 1834 ja Haistilan isojakokartan. Jälkimmäisessä pääkiinnostus oli liitteet ja hämäännyin kun sain pelkän kartan. Kansallisarkistossa kun olen tottunut siihen, että samaan signumiin sisältyy selitysarkit ja mahdollisesti isokin pinkka pöytäkirjajäljennöksiä.

Mutta ei siis täällä. Onneksi minulle oli toimitettu myös alkupuolisko Kokemäen arkistoluettelosta, joten ei kun tilaamaan lisää. Sain jakopaperit, joista näkyi jokaisen maalohkon arvo. Mutta toista isojakoon liittyvää nippua en sitten saanutkaan, kun se on Turun maakunta-arkistossa. Luetteloon ei oltu tehty tästä mitään merkintää. Kysyin logiikkaa asiakirjojen sijoitukselle ja päivystäjä vastasi ettei sitä ole. Pitää yhdestä toimituksesta paperit kahdessa arkistossa satojen kilometrien päässä toisistaan. Erinomaisen ystävällistä ja nopeaa palvelua JMA:ssa sain, yhtä kaikki.

Kokemäenkartanon kartta oli sama, joka on puhtaaksipiirrettynä Kansallisarkistossa. Kirjoitettuani erinäisiä sivuja tietoja ylös luettelosta ehdin vielä silmäillä tutkijasalin hyllyä. Kun niistä tuppaa löytymään kaikenlaista.

Kuten Misceleana kokoelmassa ”Sortavalaisen E. Mäkisen puusepän ammattikoulun toverikunnan toimittama Lastu-lehti n:ot 3-9, 11-13 vuosilta 1898-1899”. Täältähän niitä osaisi hakea...

Topographica luettelossa pisti silmään lahjoituksena saatu kartta Turun saaristosta. Käsin piirretty ja väritetty kartta oli löytynyt vuonna 2002 huutokaupan yhteydessä jätelavalta. Samassa luettelossa oli ”Muistiinpanovihko ”Tutti Frutti” Mustialan maatalousoppilaitoksesta 1847” ja päiväämätön Lotilan kartanon rakennusluettelo. Ja paljon muuta.

Hoidettuani työhöni liittyvät toiminnot, joita varten (?) olin Jyväskylään matkustanut, ehdin vielä tappaa aikaa Maakuntakirjaston kokoelmahuoneessa. Kiersin hyllyt ilman suurempia löytöjä, mutta todettakoon, että Jyväskylän seminaarista kiinnostuneiden kannattaa tutustua Jyväskylän Jyskyt –julkaisuihin, joissa oli eri ajoilta muisteluksia.

Raportti J:lästä, osa 1/2

Kirjoittauduttuani hotelliin suuntasin kohti Keski-Suomen museota. Matkalla näin kauniita puutaloja ja Jyväskylän vanhimman rakennuksen.

Keski-Suomen museo tarjoisi ihan mukavan katsauksen Keski-Suomen historiaan. Terveellistä tietää, ettei alueella 1500-luvun lopulla ollut kuin 15 000 asukasta ja kaksi kirkkoa (Jämsä ja Laukaa). Taisi jäädä muutama korven asuja kastamatta?

Järvimalmia oli viritelty seinälle, muistaakseni en ollut aiemmin nähnyt. Vieraanoloinen oli myös puunrungosta koverrettu, noin metrin korkuinen viljapönttö. Sivuun oli kaiverrettu vuosiluku 1820.

Pienoismallin oli saanut Pienmäen tila Hankasalmen Niemesjärveltä. Laatikoita avaamalla sai tietää, että tila oli saanut alkunsa vuonna 1754. Ehkä vähän enemmänkin sisältöä olisi laatikkoihin mahtunut?

Toinen pienoismalli kuvasi Petäjäveden kirkkoa. Pitkin näyttelyä oli persoonallisia nukkeja ja muutakin huumorintapaista.

Vierailin viereisessä Alvar Aallon museossa, join kahvit ja palasin sitten keskustaan. Kolmas museo ohjelmassani oli Suomen käsityön museo. Perusnäyttelyn ajatus ei varsinaisesti auennut, mutta ihailin siellä vanhoja hautamerkkejä. Isoon koristeelliseen puuristiin oli kirjoitettu ”Tämän alla lepää talon emäntä Majja Liisa Johanneksen tytär Päiväkunnan Rim__ä syntynyt w 18 31/6 29 ja kuoli w 18 8/11 93. Teksti oli selvillä isoilla kirjaimilla, mutta jostain maalari oli saanut L-kirjaimen mallin niin, että kirjain oli aina peilikuvana.

Kuopion kadut 1890-luvun alussa

Kaapro Jääskeläinen eli August Bernhard Mäkelä avusti Minna Canthia Vapaiden Aatteiden toimittamisessa (1889-1890). Lisäksi hän työskenteli Savon, Tapion ja Uuden Savon toimittajana vuosina 1888–1892. Hän kertoo Kuopion kaduista seuraavasti (Iloisia juttuja II, 1908) :

Ne eivät ainoastaan ole suorat ja säännölliset, vaan myös sovitetut ihmisten erilaisen paksuuden mukaan: valtakadut raatimiehiä ja lähiseudun rovasteja varten, sekä rännikadut uuden elinkeinolain alaisille käsityöläisille.

Eräänä tautisena keväänä, kun kirjailijoista oli suuri puute, nostettiin minut vähäksi aikaa muutaman kuopiolaisen sanomalehden toimittajaksi. Silloin lumen lähdettyä päätin kerran -- yleisöä palvellakseni -- koetella, joko voisi liikkua kaupungilla ilman kalossia. Mikäpäs siinä oli; voihan sitä, ja täytyi voida, kun ei ottanut kalossia mukaansa. Olihan siinä hyppimistä, jos ei tahtonut oikein pahaan rapakkoon astua, jo senkintähden että luonto on pitänyt kohtuutta lahjoittaissaan sääriä minun ruumiilliselle olemukselleni.

Sentähden oli oikein iloista nähdä Pekka Pehkosen levittävän hienoa keltaista hiekkaa katuosalleen. Siinä oli pehmeä ja verraten kuiva kävellä. Kaikki kolot olivat tasoitetut ja sitte oli yltäänsä pantu paksu hiekkakerros. Pekka katseli teostaan ylen tyytyväisenä ja olisi luultavasti hymyillyt, jos hänen paksut poskensa olisivat siihen taipuneet.

"Työpä tätä nyt saitta uuvistoo, toimittaja. Jokohan tuo nyt kelepoo?"

"Mikäs sitte, jos ei tämä! Niin paljon kun panette joka vuosi korotusta, niin on katu kohta räystään tasalla."

Ikkunain tasalla se jo oli.

"Kuulkeepas!" sanoi Pekka ja alkoi puhua hiljemmin. "Eiköhän ne nuo polliisit to'enkaan ou' vähän erreyksissä?"

"Kuinka niin?"

"Ettäkö joutas' sissään, niin minä selevitän."

Jousihan toki sanomalehden toimittaja, kun oli tarjona semmoinen makupala, että poliisit ovat erehtyneet. Siitähän syntyy kumma kirjoitus lehteen.

Pekka ajoi hevosen pihaan ja sitte mentiin huoneesen. Pekka aukasi kaappinsa ja otti siitä esiin tyhjiä rohtoputelia, kirjan kansia ja lopuksi aika nivakan papereita; siinä oli talonkirjoja, vanhoja sanomalehtiä, palotoimen luetteloita, viisuja ja jos mitä. Vihdoin löysi hän sen, mitä haki. Se oli Kuopion kaupungin poliisijärjestys, "vahvistettu läänin kuvernööriltä" elokuun 18 p:nä 1876. Sitä hän selaili ja sitte osoitti 20 §:ää. Siinä oli luettavana:

"Talonomistaja tahi hoitaja pitäköön osansa kadusta, katuränneistä ja käytävästä puhtaana."

"Niin, mitäpäs siinä on?"

"Sitäpä sitä viimmestä sannoo. Mitenkäs siinä lukkoo? Pee-uu, pu, hoo ... puhassa, eikös se sitä meinoo?"

"Niin, että puhtaana on pidettävä katu ja..."

"Sitäpä minä justiin!"

Sitte hän kertoi, mitenkä hän oli ollut herrasväellä ennen renkinä, "ennenkuin yhtyi tähän Liisaan", jolla hänen nykyinen talonsa oli alkujaan ollut. Siitä kertomuksesta ei kuulu asiaan muu kuin se osa, jossa hän kuvaili, kuinka herra ja rouva häntä aina varoittivat pitämään puhtaana eteistä ja salia ja kaikkia huoneita.

"Ja veätinkös minä silloin hiekkakuormia huoneihin!"

"No, se on eri asia!"

Mutta Pekka intti vastaan lujasti, että se ei ole eri asiaa -- "puhas kuin puhas!" -- ja vakuutti, ettei katu mitenkään voi olla puhdas eikä koskaan tulla puhtaaksi, jos siihen aina vaan lisätään hiekkaa.

Sitte hän oikein toimessaan rupesi tätä asiaa perustamaan kysymysten ja vastausten kautta. Mistä se on tuo kura tullut? Sehän on alkujaan ollut yhtä puhdasta hiekkaa kuin tämäkin viimeksi tuotu, mutta sitte ajan oloon jauhautunut hienoksi. Sama hiekka se sitte kesällä pöläjää ihmisten silmiin ja korviin ja suuhun.

"Joka kuorma se on tältä'i ka'ulta syksyyn männessä immeisten sisalmuksissa. Ilemankos niitä ryvittää!"

Sitte hän pahasti nauraen osoitti toista kohtaa samassa pykälässä. Se oli näin kuuluva:

"Käytävälle tahi yleisen toripaikan kivitykseen sekä kadulle taikka katuränniin kasvava nurmi on kitkettävä ja vietävä pois."

Tämä määräys viehätti tavattomasti Pekan pahansuopaa sydäntä. Nurmihan olisi erinomaisen hyvä estämään pöläjämistä; mutta se oli sakon uhalla kitkettävä pois. -- Pekka nauroi niin ilkeästi, että minua jo melkein alkoi pistää vihaksi.

"Missä kohti ne poliisit sitte ovat erehtyneet?"

Hänen käsityksensä mukaan oli erehdys siinä, että poliisit vedättävät hiekkaa, vaikka pykälä käskee pitää kadut puhtaana. Jos hän olisi poliisina, niin käskisi yhden kymmenen vuotta tasoittaa katuja sillä tavalla, että niistä aina liika otettaisiin pois. Sileä se tulisi silläkin tavalla.

Ja jos hänen turmeluksensa hiukankaan antaisi valtaa paremmille tunteille, niin säälisi hän sentään ihmisiä senverran, ettei vaatisi nyhtämään nurmea pois katuvieriltä. Mutta jos hän oikein hyvä olisi, niin kastelisi hän sitä vielä.

Kuopion katuelämästä (?) saanee käsitystä Leena Silpolan gradusta Siveetön synti ja haureellinen huviprostituutioilmiö Kuopiossa vuosina 1880-1894. Liitteenä
Uno Gyllingin piirtämä Kuopion kaupungin asemakartta vuodelta 1881.

Vanhempaa näkymää Kuopioon löytyy verkkonäyttelystä Kuopio kun Napoleon Moskovaan aikoi eli elämää Kuopiossa Napoleonin elinaikana 1769-1821. Samalta Pohjois-Savon muisti-sivustolta löytyy myös Askeleita Kuopiossa -kävelykartta, jonka "tavoite on herättää kiinnostusta tutkimaan talo talolta ja kortteli korttelilta kaupungin historiaa, rakennetun kaupungin sekä kaupungin rakentajien ja asukkaiden elämänpiiriä."

Keskipaksua

Suomalainen yhteiskunta omana elinaikanani on pyrkinyt tasapaksuuteen. Maaseutu”kaupungissa” kasvaessani koin, että samankaltaisuus oli arvo. Tämä maailma on helppo siirtää menneisyyteen.

Mutta menneisyyteen täytynee siirtää myös kokemukset siitä, että ihmisillä on erilaisia sosiaalisia taitoja. On ennenkin (varmaan) ollut sujuvasanaisia jutunheittäjiä, jotka ovat puhuneet toisilta housut päältä. Tai käyneet kerta toisensa jälkeen lainaamassa viljaa/työkaluja/työvoimaa siltä yhdeltä, joka ei koskaan oppinut sanomaan ei.

Lisäksi oli kauniita tai komeita. Hyviä kehrääjiä, veistäjiä. Rikkaita.

”Kaikissa yhteiskunnissa on ihmisten välisiä valtaeroja. Ei ole yhtään yhteiskuntaa, jossa kaikilla aikuisilla olisi täsmälleen samat vaikutusmahdollisuudet tai yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Toisin sanoen yhteiskunnallinen erityinen ja epätasa-arvo ovat yleismaailmallisia ilmiöitä.” (Thomas Hylland Eriksen: Toista maata? Johdatus antropologiaan. 2004 s. 168).