Jouluaatosta Hämeessä

Suometar 13.1.1854 kertoo joulun vietosta Hämeessä:

"Joulun aatto pitkä päivä, laiskan vaimon työpäivä", kertoo sananlasku, ja kyllä todella onkin se niin. Sillä menköönpä mihin taloon tai majaan tahansa, tapaahan siellä silloin laiskemmatki laattialla, vaimot veltotki virkkuina. Siellä lakaistaan laattioita, joka mainittuna päivänä pitää tapahtuman yhdeksän kertaa, jos toivoa on muka saada ensi kesänä pahoista ruohoista puhtaita pellavia. Siellä kaulataan vaatteita, sillä "kell' on päällä musta paita, sill' on kivuloinen aika"; kaunistetaan päreillä katto ja seiniä, ja vieläpä monissa paikoin tapaa ison huoneen jaettuna moniin osiin tämmöisillä päreseinillä, ja lapset, hyppien ilosta "„tasakäpälää permannolla", kysyvät mieltei vähän ajan takaa: "Isä, äiti, vaari, muori, eikö joulu tule jo?"

Illan tultua pitää jokaisen mennä kylpemään, sillä "kuka mustalla muodolla tahi pitkällä parralla istuupi joulu-iltana, sillä on aika ikävä, tukalat tulemat päivät." Sen jälkeen tuodaan sisälle "joulupahnat", ja myös "joulukaakut", jotka saavat seisoa koskematta koko juhlan ajan, ja joista alimainen syödään uuden vuoden päivänä ja leikataan ensin ympäri, muistoksi Vapahtajamme ensimäisestä kärsimisestä. Sitten sytytetään kynttilä, joka pitää palaman koko joulu-yön, ja jos se itsekseen sammuu, ennustaa se että joku talosta kuolee ennen toista joulua. Nyt istuu perheen isäntä pöydän päähän ja kaikki omaisensa seuraavat häntä. Ei kukaan talossa asuva saa silloin pois jäädä, vaan kaiketi istuman isännän pöytään. Ruuvan jälkeen, jos isäntä on "taitava", pitää hän jonkun puheen seurallensa, jonka jälkeen kaikki yhdessä äänessä rupeevat laulamaan "jouluvirsiä", eikä yksikään saa lähteä pöydästä ilman siunausta ja laulua, pait lapset, jotka viattomissa leikeissä pyllyelevät pahnoissa; pannen "joulukeinua" ja pistäin "suutarin silmää", y. m. s.

Kuva: Uusi Kuvalehti 22/1900

Kolme kuulutettua miestä 1816

Ruotsalaisessa sanomalehdessä Posttidningar julkaisiin 19.10.1816 kolme Suomeen liittyvää kuulutusta.

Päällimmäisessä Isojoen Möykyn torppari Anders Jöransson kuuluttaa veljeänsä Carl Jöransson, sillä vanhempien perintö on jaettavana. Aivan oikean ajan rippikirjaa ei ole kirjoittaessa saatavilla, mutta todennäköisesti kyse on Möykyn torpparin Jöran Grönbergin (s. 14.4.1751 k. 7.7.1809) ja Anna Eriksdotterin (s. 7.12.1754 k. 15.1.1815) pojista, jotka ovat rippikirjassa 1804-1809. Grönberg oli kastettujen listan perusteella 1780-luvulla räätäli.

Keskimmäisessä haetaan Pernajasta 1806 merille lähtenyttä talonpojan poikaa Erik Johansson Strandar. Isänsä oli kuollut ja perintönsä jaettavana Hårslökin kylässä. Vainaja lienee 57-vuotiaana 7.3.1809 kuollut Johan Johansson. Voisiko Erikin syntymäpäivä olla 25.1.1792 ja merelle lähtö ennen ripille pääsyä kun poikaa ei näy rippikirjoissa 1794-1804, 1805-1815 s. 102? Lastenkirjassa Erikin on merkitty käyneen koulua Loviisassa. 

Alimmaisessa on kyseessä reserviläinen Simon Eld, joka ei Suomen sotaan lähdettyään ollut palannut vaimonsa Anna Johansdotterin luo Luvialle.

Eräästä kirjahuutokaupasta ja muuta kirjahistoriallista

Kansalliskirjaston Doriassa on nykyään erillinen osuus kirjahistorialle. Kuvauksen mukaan

"Kokoelmaan sisältyy 1700- ja 1800-luvun kirjahistoriallista lähdeaineistoa ja kasvatukseen liittyvää kirjallisuutta, kuten mm. aapisia, traktaatteja ja pyhäkoulukirjoja. Kokoelma karttuu vuoden 2015 aikana. Se toteutetaan kirjahistorian hankkeessa, jonka johtajana on kirjahistorian professori Tuija Laine" 

Laajennukseen liittyy se, että päällimmäisinä eli uusimpina digitointeina on 1800-luvun kirjastoluetteloita ja kirjahuutokauppojen painettuja listoja. Jälkimmäisten syntyyn sain pilkahduksen kun selailin Helena Westermarckin kirjaa Kvinnospår. Kulturbilder från 1800-talets förra del. 1913. Siinä julkaistuissa C. V. Törnegrenin kirjeiden otteissa raportoidaan Augusta Lundahl-Walleniukselle sukulaisensa kirjakokoelman huutokaupan järjestelyjä syksyllä 1856 (s. 187-211).

Huutokaupan ajankohdaksi Törnegren valitsi lukukauden alun, jolloin ylioppilaita oli kaupungissa paljon ja heillä parhaat valmiudet kirjaostoksiin. Järjestelyihin meni aikaa, sillä ennen painamista myyntiluettelo piti näyttää sensorille. Tämä halusi tutustua itse kirjoihin, joita oli tässä tapauksessa satoja. Lokakuussa aloitettu läpikäynti oli valmis joulukuun puolivälissä. Myydä ei saanut kirjoja "N:o 473, Pölitz' Världshistoria samt N:o 1618, Riehls Finland och dess innevånare". Jälkimmäisessä on jonkinlainen tulkinta tai painovirhe, sillä lienee tarkoitettu kirjaa Finland och dess invånare af Fredr. Rühs (1. osa, 2. ja 3. osa).

Painettua luetteloa Förteckning öfver framl. medicine doktorn Carl Lundahls efterlemnade boksamling, hvilken kommer att försäljas på Auktions-kammaren i Helsingfors den 18 Febr. 1857 samt följande bokauktionsdagar, joka nyt on käytettävissä digitoituna, postitettiin Turkuun, Pietarsaareen, Kuopioon, Viipuriin Porvooseen sekä Ruotsin puolelle Tukholmaan, Upsalaan ja Lundiin.

Tuttavan kauppana Topelius lupasi puffata sanomalehdessään huutokauppaa siinä mukana olevien harvinaisuuksien johdosta. Pätkä Helsingfors Tidningarin etusivulla 7.2.1857 ei kyllä kummoiselta mainokselta näytä.

Virallinen ilmoituskin oli monisanaisempi, mutta ei maininnut kirjojen määrää (FAT 3.2.1857)

Sitten luvattu muu kirjahistoriallinen aines.

Digitoituja luetteloita suuremman yleisön ansainnee Vaasan kirjaston digitoima Vaasan lukuseuran kirjaston kokoelma. Vaasassa on digitoitu myös kirjaston historiaa. Iisalmen kirjaston historiaan voi tutustua kuvien kautta.

Digikoivikkoon on digitoitu Raittiusyhdistys Vesan lainakirjaston (1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku) nimi- ja lainakirja.

Raahen kirjallisesta historiasta on julkaistu teksti Raahen museon blogissa.

Oma kirjastolapsuuskin on jo historiaa. Kesällä 2015 Töölön kirjasto kysyi Facebookissa: "Kuka muistaa vielä ajan, jolloin eräpäiväkortti sujautettiin kirjan takakannen taskuun?"

Opinnäytteitä

• Pirinen, Satu: Uskonnolisen kirjallisuuden omistaminen Iisalmen seurakunnassa 1800 - 1850 
• Matinolli, Eeva-Liisa: ALASIIRAN TALOSTA MYLLYKIRJASTOON : Tyrnävän kirjaston vaiheita 1866-2013
• Palo, Marja: Kirjoja lukevat körtit - Ylistaron Untamalan kylän uskonnollinen kirjallisuus vuoteen 1920.
• Outi Vuorenrinne: Nutturat löystymässä. Kirjavalinnan liberalisoituminen Suomen yleisissä kirjastoissa 1960- ja 1970-luvuilla

Eräs avioero Helsingissä

Lybecker-suvun aateliswikin rivi

Maria ''Lovisa'', född 1802-05-29 på Forsby. Stiftsjungfru. Död ogift 1894-07-13 Åsvik

näyttää varsin värittömältä, mutta ei tietenkään ole koko totuus. Harald Hornborgin (artikkeli Helsingforska öden. Några bidrag till stadens personhistoria kirjassa Vår stad (1947)) mukaan tämä neito on 16-vuotiaana tullut Helsinkiin, jossa hänet 18.1.1818 vihittiin avioliittoon palvelija Christian Cederholmin kanssa. Seurakunnan kastettujen listan mukaan 21-vuotias "Maria Lovisa Lybeck" synnytti 31.1.1818 pojan, joka sai kasteessa nimen Christian Fredrik. Ikään ei kannattane kiinnittää suurta huomiota, sillä se on edelleen sama kun "Maria Lovisa Lybecker" synnyttää 16.11.1820 samassa avioliitossa pojan nimeltä Carl Edmund. Hornborgin selvitysten mukaan Maria Lovisa on tämän jälkeen palannut Ruotsiin, jossa hän eli toisella paikkakunnalla kuin äitinsä ja siskonsa. Näinkö?

Hornborgin mukaan Christian Cederholm oli 1820-luvulla Helsingissä puutarhurimestari ja pojat kävivät kaupungissa triviaalikoulua. Ilmeisesti tieto ammatista on poimittu koulumatrikkelista eikä naimisissa olevan työväestön rippikirjan 1817-1826 sivulta 132, jossa Hornborg olisi voinut huomata vaimolla syntymäpäivän 25.8.1800 ja -paikan Viapori, jotka eroavat täysin aatelismatrikkelista. Rippikirjassa on myös Christian C/Sederholmin kohdalla yliveto ja epäselvä maininta Hauhosta 18.2.1823 sekä Lovisa Lybeckille merkintä aviottomasta lapsesta. Tämä 19.6.1823 syntynyt tytär sai nimen Emelie Gustava.

Seuraavasta rippikirjasta (1827-1839 s. 408 ja s. 5) näkyy, että pariskunta on laillisesti eronnut ja Lovisa asuu äitinsä, laivuri Jeremias Lybeckin lesken taloudessa. Ei ole mitään syytä yhdistää häntä aatelissukuun ja taidan jättää muut Hornborgin artikkelin "tiedot" sikseen. Niissä olisivat kiinnostaneet nimenomaan lukuisat avioerot...

P. S. Viimeistään huhtikuussa 1849 C. E. Sederholm toimi helsinkiläisen Afrika-laivan laivurina vieden Espanjaan puutavaraa ja tuoden sieltä suolaa ja viinejä (Åbo Tidningar 18.5.1849, Helsingfors Tidningar 26.5.1849, 10.10.1849). Sanomalehtimaininnat jatkuvat ja uskottavasti sama mies on "Koff: Kapt: Carl Edmund Sederholm" mennessään 23.1.1851 Helsingissä naimisiin kirjansitojan tyttären Henrika Augusta Lagerbohmin kanssa. Pariskunta asuu Aleksanterinkadulla ja syntymäaika sopii edellä mainittuun (Rippikirja I 1856-1869 s. 34).

Kuva kirjasta "Stories for the household" (1889). British Library, Flickr Commons

Kuninkaan vaunuja korjanneet

Alkaa näyttää siltä, että 1802-kirjaan ei sovi asiakirjakuvitusta. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin läpi Linnanarkistossa säästeliäästi ottamani valokuvat. Jo jaetun kierrätetyn paperin käytön lisäksi olin ottanut kuvat kahdesta naisen allekirjoittamasta kuitista. (Etten kiroa myöhemmin, niin asiakirjaviite mukaan jo nyt: Slottsarkivet. Handlingar och räkenskaper avseende resor vol 66. Lit a. Redogörelser för Kåstnaden i och för Transporten af Kongl Maj:ts Ridhästar till och ifrån Parola Malm år 1802.)

Ensimmäinen on Susanna Nymanin Turussa 15.6.1802 allekirjoittama kuitti. On korjattu vaunun rullaverhoa ja kaikenlaista muuta. Nymanin kynä on kokenut, mutta sanan vaunu hän on kirjoittanut aina wang eikä wagn, kuten pitäisi.

Hiski-haut tarjosivat yhden ehdokkaan Susannaksi. Turussa menivät 19.10.1797 naimisiin "Klensmeden Lars Nyman" ja "j. Susanna Agrelius". Klensmed on samakirjan mukaan hienotaeseppä, mikä kuullostaa sopivalta vaununkorjaukseen. Lars Nyman kuoli 17.8.1801 (perukirja 1801, perinnön ositus 1803), joten leski sopii liketoiminnan jatkajaksi kesällä 1802. 

Millä perhetaustalla päätyy kuitinkirjoittajaksi? Susannan todennäköistä kastetta en löydä, mutta Turussa on vuonna 1771 kirjansitoja Johan Agrelius. Tällä kuitenkin perukirjassaan vain yksi tytär.

Helsingissä 6.8.1802 Ulrika Röön kynänjälki näyttää tottumattomammalta. Tämänkin naisen tausta näytää selviävän Hiski-haulla. Helsingissä 1.3.1798 vihittiin "repslag: Eric Joh: Röö" ja "änk: Ulrica Danÿ" ja 33-vuotias "Repslag:, gift Eric Joh: Röö" kuoli 8.4.1798. Leskensä ei mennyt uusiin naimisiin, sillä 65-vuotias "repslag:enk: Ulrica Röö" kuoli 14.4.1826.

Ulrica Röö esiintyy Juha-Matti Granqvistin väitöskirjan Helsingin porvaristo Viaporin rakennuskaudella (1748-1808) : Sosiaalihistoriallinen perustutkimus sivulla 108, jossa kerrotaan, että Röön köydenpunomo oli Ulrican nimissä vuoteen 1805.

Pappilassa pidetty aatelisneiti

Matilda Roslin-Kalliola mainitsee kirjassaan Viestini menneiltä sukupolvilta Merikarvian kirkkoherra Bergelinin antaneen "pappilassa vapaan asunnon ja sijan pöydässänsä kolmelle vallassäätyyn kuuluvalle henkilölle."

Ensimmäinen heistä oli eräs neiti nimeltä Bergenkrantz, joka oli Tukholmasta tullut Porin kaupunkiin, jossa hänellä oli ollut vanhempi sisar naimisissa. Sieltä hän oli tämän kuoltua muuttanut Merikarvialle. Hän oli sangen köyhä ja vanha, joten hän ei enää ajatellutkaan muuttaa takaisin kotimaahansa. Tälle Bergelin rakennutti erityisen vähäisen huoneen pihan sivuun kellarin päälle, syystä että pappilassa silloin oli aivan vähän huoneita. Asuinrivissä oli näet ainoastaan neljä huonetta. Yhtä niistäkin täytyi käyttää keittiönä; muuta olivat: sali, kirkkoherran kamari ja vieraskamari. Keittiössä eli asuintuvassa naiset ja lapset asuivat ja sitä käytettiin ruokasalinakin arkioloissa. Väen huoneet, pirtti ja leipomahuone olivat vastapäätä asuinriviä. Äsken mainitussa pienessä huoneessa sai neiti Bergenkrantz-vanhus siis elää vapaudessaan, häntä palveltiin ja vaalittiin kuin omaista toistakymmentä vuotta, kun hän kirkkoherran aikana korkeassa iässä laski päänsä lepoon.

Merikarvian haudattujen listan mukaan "Amiralitets Ljeut:sdrn Demois: Catharina Bergencrantz" kuoli 67-vuotiaana 4.6.1812.

Porissa oli 29.11.1781 porvari Henric Achander vienyt vihille neidin Margareta Kristina Bergencrantz, joka oli siis muistitiedon mukaan Catharinan sisar. Hugo Lagströmin Genos-artikkelin mukaan Greta Stinan vanhemmat olivat luutnantti Otto Erik Bergencrantz ja Maria Beata Garvolius. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin perusteella Otto Erik kuuluu aateliseen Bergencrantz-sukuun, jonka Adelsvapen-wikin tiedot ovat osaltaan (tätä kirjoittaessani) puutteelliset.

Pariskunnan Achander-Bergencrantz poika meni 1801 kirkkoherra Bergelinin tyttären kanssa naimisiin ja oli vuodesta 1805 Merikarvian kirkkoherran apulainen. Pappilaan oli siis majoitettu vävyn täti eikä täysin tuntematon säätyläinen. Tai ainakaan rippikirjat eivät todista avioliittoa edeltävää, "toistakymmentä vuotta" jatkunutta asumista. En löytänyt neitiä pappilan sivuilta ollenkaan.

Kuva kahdesta naisesta ote Pehr Hilleströmin maalauksesta Tvänne Qvinnor, den ena skär skinka, den andra stöter peppar (1794). Wikimedia.

Joululahjoja valmistettaessa

Ote Kansalaisessa 14.1.1901 julkaistusta humoreskista:

Se on liikuttavaa! Kun joulu alkaa lähestyä, istuvat meidän vaimomme ja äitimme ja tyttäremme ja sisaremme ja palvelustyttömme ja muut naistuttavamme valveilla kaiket yöt ja juovat kahviaa ja tärvelevät silmänsä ja kutovat sukkia ja virkkaavat rannikkaita ja koruompelevat henskeleitä ja palttavat nenäliinoja meille. Nähkääs, nämä rakastettavat olennot tietävät, että äidin kutoma sukka ei lämmitä ainoastaan jalkaa, vaan myös sydäntä, niin että villapaita käy melkein tarpeettomaksi, ja että henskelipari, jonta vaimo on koruommellut, ei ainoastaan ylläpidä housuja, vaan myöskin elämäniloa, ja että, lempo soikoon, on niin mukava niistää nenäänsä nenäliinalla, jonka oma morsian on palttanut. 

Niin, se on liikuttavaa! ... Mutta minun mielestäni me olemme niinä päivinä surullisessa asemassa. Mehän emme saa olla kotona. Meidät suorastaan ajetaan ulos. Kapakat ovat joka ilta täynnä maanpakoon ajettuja miehiä, jotta istuvat ja kaivelevat ruokia ja irvistelevät väkijuomille ja surevat sitä, ett'eivät saa istua kotona takan edessä pitäen vaimonsa kättä omassaan. 

Ja kun vihdoinkin myöhään yöllä olemme perin pohjin väsyneinä kavunneet rappusiamme ylös, saamme seisoa kylmässä ja pimeässä etehisessä ja soittaa ja polkea jalkaa ja kiroilla — vaimomme on näet ottanut meiltä etehisen avaimen, ett'emme voisi tulla yllättämään. Ovea ei avata ennen kuin joka ainoa silkinpätkä on pistetty piiloon. 

Eräs lapsuudenystävistäni sai muutamana tuiki kylmänä iltana parisen joulua sitten seisoa sillä tavoin kaksi ja puoli tuntia, sillä aikaa kun hänen rakastettava vaimonsa poimi piiloon 377 virkattua kangaskaistaletta, jotta aijottiin ommella yhteen sängynpeitoksi hänelle. Niin, hän kuoli keuhkotulehdukseen juuri jouluiltana, tietysti syvästi surtuna ja kaivattuna.

Venny Soldan-Brofeltin kuva lehden Joulupukki 1909 kannesta.