Menneisyyden lasten vinkit kesän viettoon Helsingissä

Pariisin muodit
kevät-kesä 1923

Pitkähkön tauon jälkeen (*) paluu Nuorten toverin kirjeenvaihtajien näkemyksiin, joista ehkä saan apua toiseen Helsingin koronakesääni. Numerossa 5/1920 "Kevään lapsi" nimittäin kysyi Miten voisin täällä pääkaupungissa viettää hauskimmin kesäni? Seuraavassa numerossa vastauksina

• Harrasta urheilua. 
• Käy uimassa Ursinilla. 
• Retkeilemällä. Tee retkiä saariin, kaupungin ympäristöön, maalle, ihan vaikka mihin, kunhan vaan pysyt poissa sieltä pölykuopasta, niin sinulla on varmasti hauskaa! 
• Minä pääkaupungissa ollessani viettäisin hauskimmin kesäni, käymällä mahdollisimman monta kertaa uimalaitoksella menemättä kuitenkaan veteen, myös tekemällä pitkiä kävelyretkiä ympäristöihin. 
• Liity partiolaisiin ja käy partioretkillä. Niillä on niin hauska. 
• Oleskele paljon saarissa kaupungin ulkopuolella.
• Ui, oleksi paljon urheilu- ja leikkikentillä, puistoissa ja läheisissä metsissä. Jos on tilaisuutta.niin käy soutelemassa. 
• Jos sinulla on oma huone, niin viehän sinne toki metsän kasvullisuutta tai laita pihallesi pieni puutarha, jossa on vain kukkia. Koeta hoitaa niitä hyvin, niistä riittää sinulle iloa pitkin kesää. 
• Auta äitiäsi taloustoimissa. Iltaisin voit kerätä tovereitasi pallosille, käydä retkillä y. m. 
• Surullista, jos sinun täytyy jäädä kaupunkiin kesäksi. Kehoittaisin sinua, jos suinkin tilaisuutta riittää, kävelemään kaupungin ulkopuolella ihanassa luonnonhelmassa ja raittiissa ympäristössä. 
• Tule usein Töölööseen, poimi kukkia ja käy uimassa Humallahden uimahuoneella. 
• No, teeppä nyt vaikka niinkuin minä käsken; ui, auta äitiäsi, tee joskus hauskoja retkiä toveriesi kanssa ja jos käyt koulua, niin kerää kasveja. Et voi uskoa, kuinka hurjan hauskaa se on. Niin teen minäkin. 

(*) Muita joukkoistettuja vastauksia 1920-luvulta

• Visio vuodesta 1974 Nokialla
• Oletko koskaan joutunut tovereittesi kiusan alaiseksi?
• Kuinka sinua "aprillattiin" huhtikuun 1 päivänä?
• Minkä suomalaisen kirjailijan tai runoilijan kirjasta pidät enin?
• Mitkä elävät kuvat sinua eniten miellyttävät?

Sukututkimuksen aloittajalle

Jo samana päivänä kun julkaisin tekstini Töölön Taipaleen viimeinen puuhuvila?  sain yhteydenoton asukkaiden jälkeläiseltä, joka on ikäiseni töölöläinen. Asiallisesti muotoiltuun tiedusteluun innostuin vastaamaan niin monisanaisesti, että kierrätän tekstiä tänne, mahdolliseksi avuksi muille aloittajille.

"Sukututkimus kaiken muun tutkimuksen tapaan tarvitsee alkuun jonkun kysymyksen, joka voi sitten löytöjen myötä muuttua muuksi. Kannattaa aloittaa keräämällä järjestykseen kaikki tunnettu tieto, jotta hahmottaa, missä ovat kysymyksiä herättävät aukot. Mahdollisuudet tekemiseen ovat nyt aivan toiset kuin 26 vuotta sitten, kun itse aloitin. Digitoituna on kuvien ja lehtien lisäksi kirkonkirjoja, henkikirjoja, karttoja ja kaikenlaista muuta niin, että kattavaa listaa on mahdotonta esittää.

Mutta samana on pysynyt muutama asia. Jälkipolvitutkimusta varten tarvitaan edelleen syntymäaika ja paikka henkilölle, joka mieluiten on syntynyt viimeistään 1870-luvun alussa. Aikaraja vaihtelee seurakunnittain; joistain on digitoitua tietoa (maksullisesti) 1900-luvun alustakin, mutta monista (ilmaiseksi) vain esimerkiksi vuoteen 1869, kuten Helsingistä. Ellei tarvittavaa lähtötietoa löydy kotiarkistoista, on aloitettava tilaamalla maksullinen sukuselvitys seurakunnasta, jossa tietää jonkun olleen kirjoilla.

Jos sinä esimerkiksi olisit kiinnostunut Israel Dahlgrenin juurista, pääsisit hyvin alkuun kuolinilmoituksen päivämäärällä. Haku Hiskiin kertoo, että Kiskossa on kastettu samana päivänä syntynyt Israel, jonka isä on lampuoti Johan Dahlgren. Näyttää lupaavalta, mutta "best practice" olisi seurata Israelia mahdollisuuksien mukaan rippikirjasta toiseen. Modernimpi metodi, jota en ainoaksi suosittele, on hypätä Geniin, jossa lampuodin profiilin on tehnyt esipolvitutkimusta tekevä, joka ei ole kerännyt lapsisarjaa kokoon, ja näin ollen Israel ei ole esillä.

Helsingin kirkonkirjat ovat Turun ohella Suomen haastavimpia eli aloittaminen niissä on vaikeaa, mutta ei tietenkään mahdotonta. Perustiedot kirkonkirjojen rakenteeseen ja käyttöön saa lukemalla oppaita, joita löytyy useita esim. kirjastosta, tai kurssilla, joita varsinkin nyt koronakaudella on verkossa. En ole itse kurssittautunut 2000-luvun puolella, joten en osaa tehdä suosituksia. Perusohjeita on myös Suomen sukututkimusseuran sivuilla."

Huomio: Etäkursseja pitävät tietenkin kilpailevat keskenään, mutta silti tuntuu hassulta, ettei googlaus tuottanut nopeasti esiin mitään valmista kalenteria. Positiivisemmin huomasin, että Kansallisarkiston sivuilta löytyy nykyään ulkomaan eläviä varten kirjoitettu sukututkimuksen alkuohjeistus.   

Kuva kirjasta "Sunny rhymes for happy children. : Rhymes" (1917)

Huhti-toukokuussa

26.4.

• Rhett&Link arvuuttelivat kansainvälisiä dumplingeja. Jostain syystä Suomen kontribuutio oli oudosti muotoiltuja veripalttuja eikä mykyjä tai klimppejä. [En kyllä ole eläissäni nähnyt mykyjä tai klimppejä.]

27.4.

• [Etsin YouTubesta 1700-lukua ja kertovat, että ihmiset etsivät myös I ja II maailmansotaa] Ihanko totta?
• [Kirsin kirjanurkka ilmoitti lukevansa Johanna Valkaman romaania Katariinanpyörä, josta ilmestyi myöhemmin blogikerjoitus] Piti oitis googlata. Romaani sijoittuu nuijasodan jälkeiseen Suomeen.

28.4.

• Elokuun lopussa luvassa 1000 sivua Suomen historiaa kahtena tiiliskivenä. Lihasharjoittelu käyntiin?
  [Viittaan kirjoihin Suomalaisen yhteiskunnan historia (1500–2000),
  osa I: Rakenteet ja instituutiot ja Suomalaisen yhteiskunnan historia (1500–2000)
  osa II: Yhteisöt ja identiteetit, jotka kustantajan mainostekstin mukaan "muodostavat kertomuksen yhteiskunnan synnystä ja muutoksesta 1400-luvulta 2000-luvulle. Se on myös kertomus Suomen synnystä eli uudesta yhteiskunnasta, joka alkoi hahmottua aikalaisille 1800-luvun alkupuolella. Tuolloin keksittiin kansallinen kulttuuri ja Suomen historia, joista sittemmin tuli suomalaisen yhteiskunnan itseymmärryksen perusta ja identiteetti."]

29.4.

• Tietokirjailijoiden webinaarissa Jussi Nuorteva juuri kertoi, että hankkeen Suomalaiset Venäjällä tutkijapaikkoihin oli tullut pari sataa hakemusta.

30.4.

• [Mike Boydin video How Difficult is it to Ride a Penny Farthing?] Tämän olen kauan halunnut nähdä ja tietää.

1.5.

• Muistatteko mitä merkitystä oli Rothoviuksella? Aleksi Kauppisen Vox Turun kakkoskauden eka jakso kertaa päällimmäiset. Mukana tietenkin Turun 1600-luvun tietäjä Veli Pekka Toropainen.

2.5.

• "Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan,
  Samaanpa käyn mä taisteluun ja nälkään, kuolemaan."
  [Immi Hellén: Lasten lauluja. 1899]
• "Keskustele äitien ja vakavamielisten kasvattajien kanssa. Suurin huoli heillä on nuorison väärästä ja liiallisesta huvittelusta.
  Kysy kaupunkilaisnuorison aatteita ja vapaa-ajan harrastuksia, niin voit ne viidellä sormella laskea: 1) tanssi-iltamat, 2) elävät kuvat ja niistäkin kaikkein hulluimmat ilveilyt, 3) kahvilan sorina ja tupakan savu, 4) kaduilla käveleminen ja 5) sirkus ja teatteri. Näin haasteli minulle äsken huolestuneena vakavamielinen nuori mies."
Vilho Reima: Nuoriso huvittelee (1925)
• [Hesarissa juttu harvoin alkuperäisinä säilyneistä asuntopohjista] Asuin Eirassa 1913 valmistuneessa villassa. Talohistoriikkia tehdessä selvisi (jo arvattu) huoneiston pohjan vahva muutos. Sääli, mutta kyllä kylpyhuone oli kiva juttu. Nykyinen kämppäni Töölössä on entinen vastaanottohuone, joten tuskin alkuperäisessä asussa tämäkään.
• Historia kuuluu kaikille – Museonjohtaja Kalle Kallio uskoo elämyksellisen kansanvalistuksen voimaan
• Sarjassa: kun kuvailutieto puuttuu, niin kaikki puuttuu. Mitä h*lvetin järkeä on *muoti*kuvien hakuliittymässä, jossa ei voi tehdä aikarajausta? Eikä kokoelman avattuaan sanahakua? Kas, muistin juuri, miksi käytän Europeanaa erittäin harvoin.
• Hei @Finnafi ! Jos haluan löytää jotain vuodelta 1784, niin tuhannet hakutulokset, joiden ajoitus on tarkkuudella 1000-2000, eivät ole se, mitä haluan eteeni. Ja miksi @slsfinland arkistoaineisto on "esineitä"? [Vastaus: Valitettavasti Finnaan tulee aineistojen tarjoajilta toisinaan ajoittamatonta aineistoa. Tällä hetkellä esim. museokentällä on käynnissä paljon taustajärjestelmien muutosprosesseja, jotka vaikuttavat hidastavasti myös Finnassa näkyvien aineistotietojen päivittymiseen.]

3.5.

• Perjantaina @HannuHe1 puolustaa @jyu_hela väitöskirjaansa, jota varten tutki "evakkouden kokemuksia ja elämäntavan muutosta rajakarjalaistaustaisten ortodoksisisarusten kirjekokoelman avulla". [Hannu Heikkilä: "Mureen kirjeet: evakkous ja elämäntavan muutos rajakarjalais-ortodoksisten sisarusten kirjeenvaihdoissa 1930-luvulta 1970-luvulle"]

4.5.

• Riksarkivetin aukiolo on minimoitu tavalla, jota Suomessa toivottavasti ei nähdä. @JIlmakunnas aiheesta laajemmin blogitekstissään.

5.5.

• SKS:n tilaisuuden Tutkimuspolkuja arkistoaineistoihin alkurupattelussa kutsutaan Harlekiineja ala-arvoiseksi kirjallisuudeksi. Tämähän alkoi retrosti.

6.5.

• [Ulkomaisen lehden juttu belgialaisen maanviljelijän toisen maan puolelle siirtämästä rajakivestä] Onni on elää sellaisessa Euroopassa, jossa maiden rajapyykin siirto otetaan vitsinä. [Ja sitten syötteessä tulikin sitten vastaan Ranskan ja Jerseyn kriisi, jossa laivasto oli vesillä.]

7.5.

• "Nimittäin, aiemman opinnäytetyön tekstin kopioiminen lähdeviitteineen ei ole Haaga-Helian mukaan itseplagiointia vaan AHOT-menettelyyn kuuluvaa aiemmin opitun tunnustamista."
• Jälleen käynnissä väitöstilaisuus, jossa väittelijällä on museotausta, jonka arvelen vaikuttavan rauhalliseen ja vakuuttavaan ilmaisuun.
• Åbo Akademin kirjastolla on Suomen ja mahd. maailman ainoa kappale yhtä julkaisua jossain Vaasassa. Kysyin miten sen saisi nähtäväksi ja kirjastonhoitaja tenttaa affiliaatiotani. Miksi? [Aivoni toimivat viiveellä ja tein kaukolainapyynnön Kansalliskirjastossa.]

9.5.

• Historian lähteille tyypillisesti parhaiten dokumentoitu ja ohjeistettu naisen vaate Ruotsin 1700-luvulta on kansalliskude, jota ei käyttänyt juuri kukaan. [#eBooks Brolin Jonas: Underrättelser hörande til Modell-ritningen öfwer swenska nationella fruntimmers klädedrägten, utgifne år 1778. Stockholm, tryckte i kongl. finska boktryckeriet, hos Joh. A. Carlbohm., 1778]

12.5.

• Vau, suomalainen tutkimus esillä ruotsalaisessa esityksessä. Ja vain yksi erisnimi väärin kirjoitettuna. [Myöhemmin toukokuussa kuuntelin ruotsalaista, joka äänsi Jutikkalan Juitikkalaksi. Ks. myös 14.5. twiitti]

13.5.

• [Why Beethoven's Für Elise is so Famous] Hitti jo yli 150 vuotta, eikä julkaistu Beethovenin elinaikana.

14.5.

• Onneksi @OlliBackstrom nimi on niin ruotsalaisen näköinen, että se on kirjoitettu virheettömästi Svenska Dagbladetin sivun artikkelissa. Hienoa näkyvyyttä 1600-luvun tutkimukselle! Ja kiitos @HelMet_kirjasto , että jutun sai kotikoneelle näkyviin. [Sisälsi mm. virkkeen "Olli Bäckströms finländska avhandling är ännu en påminnelse om all den intressanta forskning som görs i den gamla östra riksdelen om äldre svensk historia."]

15.5.

• Mika Lietzénin Taipumaton Tanner on hyvä elämäkerta, ainakin kun lukijalla olemattomat lähtötiedot. Pari miinuspistettä jatkosodan esittämisestä (melkein) erillissotana.

17.5.

• Ovet @NatMuseum_FI aukeavat klo 11. Jonotustilanne 20 minsaa vaille: yksi henkilö eli minä. On sitä hullumpienkin asioiden takia seisty kylmässä tuulessa. [Blogiteksti käynnistä. Mari Jalavan saate "Näitä Kaisan asiantuntevan kriittisiä museopostauksia olikin jo ikävä" lämmitti mieltä]

21.5.

• Kuka suomalainen G. N. oli 1860-luvun alussa Algeriassa?
• Dokumentointi datan jaossa tärkeämpää kuin siivous, toteaa @jiemakel käynnissä olevassa @NatLibFi työpajassa.

22.5.

• Liityin FB:ssä uuteen Helsingin historiaryhmään. Näköjään siellä on porukkaa, joiden mielestä Töölöntori on Etu-Töölöä. Täh? [Ihanaa, että joku on pysyvää. Tapiolassa asuessa vedin herneen nenään, kun (suht harvoin) Pohjois-Tapiolasta puhuttiin Tapiolana ja Eirassa (suht usein) kun nimellä viitattiin muuhun kuin Laivurinkatu-Merikatu-Telakkakatu-Tehtaankatu rajaukseen. Ei prkl paikannimillä ole mitään merkitystä, jos niitä käytetään ihan miten sattuu!]

25.5.

• Kolonialismityöpajassa ruotsalainen puhuu Ruotsin museoiden ihmisjäänteistä. Odotan mielenkiinnolla mainitaanko kokoelmien suomalaiset. (Saamelaiset melko varmasti.) [Vasta keskustelussa tuotiin esiin ja esiintyjä tuntui olevan pikkasen hukassa.]

26.5.

• Varaukset @HelMet_kirjasto ovat tapissa, joten lähettelen vaihteeksi pyyntöjä @NatLibFi . Ilo on historiantutkijan asua Helsingissä.

Töölön Taipaleen viimeinen puuhuvila?

Töölö-projektini järjestelmällisyydessä ja järkevyydessä olisi paljon huomautettavaa. Vasta nyt toukokuussa sain käsiini ohuen, mutta informatiivisen näyttelyjulkaisun Entisaikain Töölö (1983). Toisaalta oli hyvä, että luin sitä vasta nyt, sillä pystyin havaitsemaan oitis, että ihan kaikki tiedot eivät pitäneet paikkansa eli kaikki pitää tarkistaa toisaalta.

Yksi mielenkiintoinen pätkä sivulla 25 kertoi, että

Töölöntorinkadun ja Döbelninkadun kulmatontillakin maalaisidylli säilyi ennallaan vielä kivitalojen kaudella. Kulmauksessa oli paperikauppias Magnus Dahlgrenin puutalo, joka oli ympäröity nupukivistä kootulla risaisella muurila. Pihassa oli keittiöpuutarha, pieni perunamaa, tilli-, persilja- ym. penkkejä, viinimarjapensaita, omenapuita ja hamppuviljelmiä.

Hamppuviljelmä tietenkin kiinnosti ja pienellä haravoinnilla Helsingin kaupunginmuseolta löytyi 1930-luvulle ajoitettu sopiva kuva "Puutalo Töölöntorinkadulla nähtynä Hesperian Esplanadilta". (Kuvaa etsiessäni siinä ei ollut asiasanana edes Döbelninkatua. Nyt tilanne on toinen, sillä palautteeseeni reagoitiin jo ennen kuin ehdin saada tekstin valmiiksi. Aikoihin eletty ja päivihin päästy.)

Paikalle nousi 1941 kivikolossi, joka tunnetaan parhaiten Motti-ravintolasta. Näin ollen on luonnollista, että Magnus Albert Dahlgrenin kuolinilmoituksessa Hufvudstadsbladetissa 10.10.1944 tittelinään on "entinen huvilanomistaja". Vahvistus yhdistämiselle kuvaan ja näyttelykirjaseseen on  Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenterissa 1936, jossa Döbelninkatu 2 on toiselta osoitteeltaan Pohj. Hesperiankatu 15. Omistaja Helsingin kaupunki ja vuokraaja Magnus Dahlgren. (Dahlgren oli silti huvilanomistaja, sillä vuokraaja omisti rakennuksen.)

Vielä viisi vuotta aiemmassa osoitekalenterissa Dahgrenin huvilalla ei ole kumpaakaan katuosoitetta vaan se on Taipale 7 eli olennainen osa mikropaikallishistoriallista harjoitustani!

Osoitekalenterissa 1880 Taipaleen 7 omisti A. F. Paulin ja 1885 leskirouva Paulin eli todennäköisesti Magnus Albert Dahlgren oli viettänyt lapsuutensa toisaalla. Dahlgrenien aika Taipale 7:ssa alkoi viimeistään vuodesta 1889. Osoitekalentereita selaillen (1894, 1896, 1898, 1900, 1902) selviää, että huvilan oli ostanut Israel Dahlgren, joka oli tehdastyöläinen.

Kuolinilmoituksessa Hufvudstadsbladetissa 7.4.1909 ei mainita Israelin poikien nimiä, mutta on houkuttelevaa ajatella, että toinen heistä olisi Magnus Albert. Mutta turha arvailla, kun voi selvittää. Kohtuullisella työllä Helsingin raastuvanoikeuden arkiston "Perukirjadiaarit ja perinnönjakomääräykset 1909-1911 (Ao:20)" kertoi Israel Dahlgrenin perukirjan numeroksi 15498. Se on kirjoitettu koneella! Ja tosiaan:"öfverlefts af sin hustru Eva Mathilda Dahlgren och i äktenskapet med henne födde barnen, sönerne Magnus Albert, född den 24 april 1870 och Alfred Hjalmar, född den 29 mars 1872 samt dottern Fanny Sofia Dahlgren, född den 24 november 1883." Vielä 1912 osoitekalenterissa Taipaleessa asuu leskirouva Eva M. ja konttoristi Fanny.

Omistusoikeus Taipale 7:n rakennuksiin oli arvioitu 400 markan arvoiseksi. Huvilan sisustukseen kuului yksi sänky, sohva ja kuusi tuolia, kaksi pöytää, lipasto, kaksi peiliä, katto- ja työlamppu, kaksi kynttilänjalkaa, ompelukone, keinutuoli, vaatekaappi, senkki ja pienempi kaappi. Rullaverhoja oli kahteen ikkunaan ja kaksi yhteen. Pöytään voitiin kattaa puoli tusinaa kahvikuppia, puoli tusinaa lautasta ja puoli tusinaa haarukkaa sekä veistä. Ruuanlaittoon oli käytettävissä 3 kattilaa, 2 paistinpannua ja kahvipannu.  

Seuraavan vuoden osoitekalenterissa Dahlgren, Magnus A. on "rautasorv., L. Viert., Taipale 7." Hän ei siis ole paperikauppias, kuten näyttelyvihkonen väitti. Tilannetta selvittää kurkistus edelliselle sivulle, jonne on listattu erikseen Dahlgren, Amanda "rva. L. Viert., Taipale 7; paperikauppa Lapinlahdenk. 5." Kun Magnus Albert Dahlgrenin kuolinilmoituksessa on surijana Amanda o.s. Strömberg, on käytännöllisesti katsoen varmaa, että paperikauppias oli Magnus Albertin vaimo. Ehkä hän on tyttärensä kanssa Väinö Kanniston ottamassa ja kaupunginmuseon säilyttämässä kuvassa "Läntinen hautausmaa (=Hietaniemen hautausmaa), Magnus Dahlgrenin hautajaiset." (Kaupunginmuseon kokoelmissa on muitakin kuvia hautajaisista.)

Registeringstidning för varumärken 349/1908 kertoo, että Amanda Alexandra Dahlgren oli rekisteröinyt liikkeen "Pappers- och galanterivaruhandel i Helsingfors stad" huhtikuussa 1908. Tämän vahvistaa Nya Pressen 22.4.1908 ja Uusi Suometar 22.4.1908, jonka mukaan "rouva Amanda Dahlgren on ilmoittanut alkavansa harjoittaa paperi- ja korutavarakauppaa". Seuraavan vuoden osoitekalenterissa liikkeen osoite on Lapinlahdenkatu 5, joka jäi Signe Branderin kuvassa vuonna 1907 raitiovaunun taakse (kaupunginmuseon kokoelmista tämäkin digitoitu kuva).

Ilmeisesti Amanda Dahlgrenin liike menestyi, sillä vuonna 1914 sillä oli sivuliike Museokatu 7:ssä. Molemmat toimivat vielä vuonna 1921 ja Museokadun liike vuonna 1925. Mahdollisesti siis se oli toiminnassa tämän 1920-luvun alkuun ajoitetun otoksen oikean puolen kolmannessa rakennuksessa.

Leskirouvana Amanda Dahlgren vietti 80-vuotissyntymäpäiväänsä 18.4.1948 (Hbl 18.4.1948). Kaupunginmuseon digitoiduissa kuvakokoelmissa Väinö Kanniston kuva "Amanda Dahlgrenin hautajaiset, hautasaatto Hietaniemen kappelin edustalla" on ajoitettu 1940-luvulle.

Pohjanmaalla 1790-91 (etsintä)kuulutettuja puolisoja

Aiemmin jakamiani sanomalehdissä julkaistuja kuulutuksia kadonneista aviopuolisoista edelsivät kirkoissa ääneen luetut. Vaasan maaherrankansliassa laadittiin ja paikkakunnan kirjapainossa painettiin vuosina 1790-91 ainakin seuraavat Kansalliskirjaston kokoelmiin kuuluvat kuulutukset. Erona sanomalehtiin on maininta oikeudenpäätöksestä ja pitäisi varmaan joskus tarkistaa, onko pöytäkirjoissa jotain lisätietoa lähtemisestä tai kuulumattomuudesta.

(Onkohan nimi enne, kun Ämmäsmäessä eivät miehet pysy?)

19.1.1790: Vaasan kämnerinoikeuden päätös 30.10.1789. Hakija Brita Helena Björklund. Aviomies merimies Johan Björklund, joka puolitoista vuotta aiemmin oli lähtenyt ulkomaille ja sitten karannut alukselta.

9.4.1790: Laihian syyskäräjät 1788. Hakija Lisa Eliadodotter Rönqwist. Aviomies merimies Jacob Rönqwist, joka oli lähtenyt useita vuosia aiemmin.

19.4.1790: Pedersören talvikäräjät. Hakija talonpojan vaimo Anna Jacobsdotter Ammesmäki kylästä Safwo. Aviomies Henric Danielsson Ammasmäki lähtenyt 2 vuotta aiemmin.

3.8.1790: Vähänkyrön talvikäräjät. Hakija paimen Michel Mattson Hiripeldosta. Vaimo Lisa Hinrichs Dotter ollut 4 vuotta poissa

4.1.1791: Mustasaaren syyskäräjät. Hakija Maria Jacobsdotter. Aviomies merimies Johan Ericsson Hjort lähtenyt neljä vuotta aiemmin

21.3.1791: Laihian talvikäräjät. Hakija Anna Johansdotter. Aviomies sotilas Johan Strand oli juuri päättyneen sodan alussa karannut Venäjälle

28.6.1791: Susanna Jacobsdotter Ammesmäki Pedersörestä ilmoittanut maaherralle, että miehensä Jacob Landela värväytyi vuonna 1790 Oulun vapaajoukkoihin, joita seurasi nimellä Jacob Fält. Sodan jälkeen hänestä ei ole kuultu.

Muistoja tieltä Raumalta Turkuun

Kalle Kuuselan valokuva
Lusto, CC BY 4.0

Tunnetun (tunnetuimman?) raumalaisen Hj. Nortamon yleiskielellä kirjoittama muistelma Pitkästä aikaa vanhalla tutulla koulutiellä julkaistiin MLL:n julkaisussa Uutta kylvöä 1926. Nortamo oli käynyt koulua Turussa 1870-luvulla. Linja-autossa 1920-luvulla matka sujui kolmessa tunnissa kun "enne mailmas" matkaan oli lähdetty aamuviideltä ja ellei vaihtohevosia joutunut odottamaan päästiin perillä illlalla seitsemän-kahdeksan aikaan. Muutakin oli matkassa muuttunut:

...kun Laitilan rajoille päästiin, niin tarjoutui Rantapereen vaarille niin yllättävä näkemys, että hän tykkänään unohti Tasalan Wilkun seikkailut. Hän katseli ja katseli oikealle puolen tietä, hieroi silmiään eikä pitkään aikaan saanut sanaa suustaan. Mutta kun päästiin Valvon kylän kohdalle ja ennen niin kauniista Walkojärvestä ei näkynyt muuta kuin suuria kaislaryhraiä hyvin tiheässä ja hiukan välkkyvää vettä niiden välissä, niin huudahti vaari: »Pahusikost Walkojärven domseks muuttann o?»

Onneksi olin sanomalehdistä lukenut, että Walkojärvi kuivataan ja voin siis antaa vaarille tyydyttävän selvityksen vastaukseksi hänen kysymykseensä.

- No, oi nyk klookku sendä! Vai kuivava hes se järve! Pahus soikko! Mutt sillaill nämä laitlalaises saava maat vähä jumalattomasi.

[...] Kun sitten lähdettiin Laitilasta eteenpäin, jatkoi vaari tuppisuuna järvenkuivaushankkeensa miettimistä ja minä sain rauhassa tehdä huomioitani. Kylläpä oli asutus vallannut alaa entisaikoihin verraten ja paljon olivat vanhat asumukset muuttuneet. Laajennetut ja korjatut olivat ja sieviksi maalatut. Mutta tuolla oikealla kädellä seisoo mäen töyräällä ihan muuttumattomana se talo, jossa oli majatalo koko kouluaikani. Sitä ei ole korjattu eikä maalattu. Siinä on kaikki vanhallaan. Kaiken uudistuksen keskellä se seisoo kuin muistomerkki menneiltä päiviltä uhmaten ajan kuluttavaa ja muuttavaa voimaa. Mieleni tekisi pistäytyä katsomaan, eikö siellä huoneissakin vielä ole samat seinäpaperit ja vanhat pöydät ja tuolit vanhoilla paikoillaan. Mutta auto kiitää ohi tutun talon, johon niin monta kertaa minä ja minun aikaisen! koulupojat ovat poikenneet lämmittelemään ja jäseniänsä venyttämään hevosta reen tahi rattaiden eteen vaihdettaessa.

[...] Edessäni on nyt, jos ei maailma ole vallan paljon muuttunut, pitkä matka kangasta, kangasta, jonka pitäisi katketa vain hetkeksi Mynämäen ja Maskun kirkon seutuvilla ja päättyä vasta Raision kirkon ohi kuljettua. 

Ja onhan metsä ainakin Laitilan ja Nästin välillä jotenkuten puoliaan pitänyt, vaikkakin asutus paikka paikoin on tehnyt huomattavia aukkoja siihen. Nästin majatalo on tuolla mäellä yhtä yksinäisenä kuin ennenkin. Ei ole monta uutta naapuria ilmestynyt. Kangasta, hyvää metsää kantavaa kangasmaata jatkuu yhä. Auton ehdittyä jonkun matkaa Nästistä alan etsiä oikealta puolelta tietä sitä ristiä, joka eräänä syksynä oli uusi nähtävyys koulukaupunkiin matkustaessani ja merkitsi sitä, että susi siinä paikassa äskettäin oli tappanut ja osaksi syönyt erään kangasta kulkevan lapsen. Tuossahan se paikka oli, mutta risti on kukaties aikoja sitten hävinnyt. Ja vähän matkaa eteenpäin samalla puolella tietä odotin näkeväni samanlaisen ja samoihin aikoihin samanlaisen järkyttävän tapahtuman / muistoksi pystytetyn ristin. Mutta hävinnyt on sekin. Sen sijaan on tämän paikan läheisyyteen ilmestynyt muutamia asumuksia ja tiheäksi kasvanut metsä estää näkemästä ne etäämmällä tiestä olevat asumukset, joista suden viemät lapset olivat kotoisin. Vai ovatko nämä asumukset ehkä hävinneet.

Uusia asuntoja on ilmestynyt sen pienen joen varrellekin, joka katkaisee maantien Nästin ja Mynämäen välillä. Mutta sitten on taasen metsäistä taivalta melkein katkeamatta, kunnes yhtäkkiä edessämme on Mynämäen kirkko ja asutus sen ympärillä. Ja jos Laitilan kirkon seutu näytti vaurastuneemmalta nuoruuteniaikuisiin oloihin verrattuna, niin oli Mynämäki edistynyt vielä enemmän. Komeita, siistiä rakennuksia oli suurissa ryhmissä ja ryhmiä paljon tiheämmässä kuin ennen muinoin. Ja kun sitten tultiin Nousiaisten seuduille, niin en ollut silmiäni uskoa. Erämaan vaikutuksen oli se seutu nuoruudessani tehnyt. Nyt se oli tiheään asuttua, hyvin viljeltyä paikkakuntaa, jota hämmästyksellä katselin.

[...] Auto vain mennä viiletti eteenpäin meidän näin pakinoidessamme ja pian oli Maskunkin kirkko sivuutettu. Hetken matkaa tältä kirkolta, siinä, missä taasen alkaa metsäinen taival, havaitsimme vasemmalla puolella tästä miltei vastapäätä Kankaisten kartanoon poikkeavan tien suuta harmaasta kivestä hakatun muistomerkin. Kyselimme kanssamatkustajiltamme, minkä tapahtuman muistoksi se oli pystytetty ja saimme kuulla, että siinä paikassa oli kapinan aikana Kankaisten herra murhattu.

Siinä se on matkaraiehelle muistuttamassa niitä raakoja ja järjettömiä tekoja, joihin kelvottomat, edesvastuuntunnetta vailla olevat kansanjohtajat olivat laumansa johtaneet.

Pian oli Maskun ja Raision välinen metsätie katkaistu ja nyt olimme jo Turun kynnyksillä. Äskettäin nähdyn muistomerkin alakuloiset mietteet mielessämme totesimme vaiti ollen ja vain päätä toisillemme nyökäten että sen kallion kyljessä vasemmalla puolella tietä, mihin aikoja sitten muuan pahantekijä oli sortunut takaa-ajajansa luodin lävistämänä, vielä olivat vainajan kiveen hakatut alkukirjaimet näkyvissä olivatpa äskettäin verestetytkin.

Perintö ja Kustaan sota

Kustaan sodan synnyttämistä sanomalehtikuulutuksista erikoisempaa varianttia edustaa sanomalehdessä Posttidningar 6.6.1803 julkaistu.

Rouva Lindqwist (o.s. Kjöler) oli kuollut 25.2.1803. Asiaansa hoiti parooni Fleming Turussa, joten kuvittelin rouvan kuolleen Suomessa. Mutta Hiski-haut eivät tuottaneet tuloksia.

Rouvan mies oli ollut Kustaan sodassa kuninkaallisen Uudenmaan jalkaväkirykmentin aliupseeri, joka oli joutunut venäläisten vangiksi eikä ollut sodasta palannut. Joukkoyksikkö viittaa Suomeen, mutta ei takaa, että rouva täällä kuoli. Ilmeisiä perillisiä häneltä ei ainakaan jäänyt, sillä heitä ilmoituksella haettiin.

Mutta meillähän on nykyään verkossa Wirilanderin Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718-1810 : virkatalonhaltijain luettelot. Pdf:n hakutoiminnolla Tenholan Siggbyn Västergårdin varusmestarin puustellin haltijoista löytyi Elias Lindquist, joka oli joutunut vangiksi 24.8.1789. Ja näin selviää Tenholan rippikirjan 1786-1791 sivulta 247, että rouva Lovisa Köhler oli syntynyt vuonna 1751. Tenholan haudattujen listaa vuodelta 1803 ei näytä olevan olemassa, mikä selittää Hiski-haun epäonnistumisen.