Ilmestynyt: Matkustus julkisena tietona 1700-luvun Ruotsissa

Aikoihin eletty ja päivihin päästy. Elämäni kolmas vertaisarvioitu artikkelini Matkustus julkisena tietona 1700-luvun Ruotsissa julkaistiin vuoden viimeisessä Genoksessa.

Kyseisen tekstin juuret ovat jäljitettävissä blogitekstiin Miksi matkustajatietoja julkaistiin sanomalehdissä? Sen arvailuista pääsin hitusen eteenpäin tarkemmalla lehtien selailulla ja pohdinnalla. 

Karhuvuoren haltijatar: Loppuelämä Helsingissä

Taipale 4 ja 3. Kaarina Ruohtula 1928. HKM

Vuoteen 1896 mennessä Aleksandra Karhu oli muuttanut Helsinkiin ja kyseisen vuoden alussa hänet henkikirjoitettiin Töölön Taipale 3:ssa. Samassa talossa asui tuolloin Edla Ahl (s. 5.11.1862), joka oli todennäköisesti muuttanut yhtä aikaa, sillä naiset asuivat yhdessä yli vuosikymmenen ja Edla työskenteli Aleksandran yrityksessä. 

Yrityksen olemassaolo paljastuu seuraavista henkikirjoista, joissa ensin molempia kutsutaan maitokuskeiksi ja sitten Edla Ahlia karjakoksi. Vuonna 1899 Aleksandra on ensimmäistä kertaa selvästi maitokauppias. Kauppaliikkeensä ei ollut Taipaleessa vaan Teurastamontien toisella puolella Berga 17:ssa. 

Taipale 3:een muutti vuoden 1900 alkuun mennessä myös Aleksandran sisarentytär Aleksandra Wall (s. 4.5.1882 Vesanto), jota kutsuttiin ompelijattareksi. Hän sai siis ehkä sivusta seurata tädin liiketoiminnan vaiheita. Tai oli toiminnassa mukana. (Aleksandra meni vuonna 1907 naimisiin Gustaf Fridolf Lindqvistin kanssa. Tämä kuoli 44-vuotiaana kesällä 1922. Heidän tyttärensä Aura Alexandra (s. 1908) valitsi vuonna 1935 sukunimen Liiramo.)

Jo vuonna 1900 maitokauppojen määrä  kasvoi kahteen, uusi toimipiste oli Meritullinkadulla Kruununhaassa. Seuraavana vuonna Aleksandra ilmoitti osoitekalenteriin neljän liikkeeen osoitteet, vuonna 1902 viiden ja vuonna 1903 kuuden. Hän ei voinut olla valvomassa joka paikkaa ja sai keväällä 1904 sakot heikkolaatuisesta eli liian vetisestä maidosta. Seuraavina vuosina maitokauppoja on vain kolme.

Berga 17. K. Kallioniemi 1928. HKM

Pysyvin osoite oli nykyisen Eteläisen Hesperiankatu 16:n kohdalla sijainnut Berga 17. Kesällä 1906 Aleksandra osti tämän kaupungin vuokramaalla seisovan "suurehkon huvilan" leskirouva Anastasia Dickmanilta 16000 markalla, mikä vastaa nykyrahassa 80 tuhatta euroa. Uudessa Suomettaressa kerrottiin tuolloin, että "Huvilan nimeksi vastaisuudessa tullee Karhuvuori" ja nimeä käytettiinkin esimerkiksi uutisessa kesällä 1909.

 Eilen klo 3-4 välillä iltapäivällä hälytettiin palokunta Töölöön, missä neiti Aleksandra Karhun omistamassa Vuoriston (Bergan) huvilassa n:o 17 (Karhuvuori) oli tuli päässyt valloilleen. Valkea oli saanut alkunsa keittiöstä, minkä tuli ehti kokonaan pilata ennenkun palokunta pääsi paikalle. Myös eteinen hieman kärventyi. Rakennus on palovakuutettu kaupunkien yleisessä paloapuyhtiössä 19,000 mk:sta.

Aleksandra itse tietenkin muutti tien yli omaan huvilaansa. Siellä ehti asemaan myös Sakari-veljensä poika Aatto (s. 25.5.1889), joka opiskeli Helsingin yliopistossa, josta hän hän valmistui papiksi. Aleksandra ei kuitenkaan jäänyt odottamaan huvilansa katoamista viereen nousevien Etu-Töölön kivitalojen väliin vaan muutti pois vuosien 1915-16 aikana ja myi huvilan vuonna 1919. 

Uusi Suomi 5.9.1919

Ote Bertel Okkalan otoksesta 1936. HKM

Karhuvuoren jättäessään Aleksandra muutti keskustaan, Kansallisteatterin naapurissa olevaan As Oy Vilholaan. Häntä edelleen kutsuttiin maitokauppiaaksi, mutta mistään liiketoiminnasta ei ole merkkejä osoitekalentereissa. Aleksandran nimissä olleet maitokaupat hävisivät osoitekalentereista jo vuonna 1913, jolloin sukunimen Alava ottanut Edla Ahl aloitti vastaavan liiketoiminnan.

Syksyllä 1928 alkoi Savon sanomissa Aleksandran muistelman Savutuvasta maailman maantielle julkaisu, joka päättyi vuotta myöhemmin. Tarinan ei ollut tarkoitus kadota kierrätyspaperin joukkoon vaan Aleksandra lahjoitti kirjoitussarjansa Kuopion Isänmaalliselle seuralle vuonna 1931. Hän kuoli 84-vuotiaana kymmenen vuotta myöhemmin. 

Helsingin Sanomat 7.11.1941

Lähteet:

KA. Helsingin henkikirjat
HKA. Helsingin kunnallisverojen kantokirjat
Osoitekalenterit 1899-1931
Meddelanden från pastorskanslierna, Hufvudstadsbladet 1.10.1907
Meddelanden från pastorskanslierna, Svenska pressen 19.7.1922
Kalevalan Riemuvuoden Suurniemenmuutto, Helsingin Sanomat 28.2.1935
Aura Liiramo, Lotta-galleria
Underhaltig mjölk, Helsingfors-Posten 23.3.1904
"Huvilan kauppa", Uusi Suometar 17.7.1906
"Talonkauppa", Helsingin Sanomat 20.7.1906
Tulipaloja, Uusi Suometar 27.7.1909

Karhuvuoren haltijatar: Karjakon oppiin Kurkijoelle

Aleksandra Karhun rippikoulututtava Kustaava Vesterinen lähti kesällä 1874 Rautalammilta Kurkijoelle karjakkokoulutukseen samoin kuin Hilda Korhonen. Kun he olivat käymässä Rautalammilla seuraavana kesänä, Aleksandra lähti kirkolle Kustaavaa hakemaan.

Kirkolla tapasin ainoastaan Pekkalan Hiltan, jonka kanssa en ollut ennestään tuttu... Ujostelin ja häpeilin kauan, ennenkuin sain rohkeutta mennä häntä tervehtimään. [...]

Jopas uskalsin kysäistä, eikö neiti Korhonen tahtoisi olla hyvä ja tulla kahvilaan juomaan kupin kahvia. Hän tulikin, ja siellä jatkoimme iloisesti keskustelua, josta sain yhtä ja toista tarpeellista tietoa.

Kyllä hän oli minusta niin ylevän näköinen, kun oli yllä musta leninki, raaku kaulassa ja vieläpä salettikin sekä mansetit. Eipä ihme, jos ensin häntä kainostelin - vaikka turhaahan se oli... [...]

Kustaava löytyi seuraavana pyhänä ja hän "kehoitti ensi kesänä ryhtymään toimeen ja neuvoi mitä hakemuksiin tarvitaan ja toivotti tulemaan jäljestä!" Aleksandra ei myöhemmin muistellut sitä, miksi hän oli lähtenyt kouluttautumaan karjakoksi, vaan tiedonvälityksen käytäntöjä.

Hakemuspuuhani eivät enää olleet unennäköä. Kaikki kirjat olivat jo valmiit lähetettäväksi, kun äiti vaan tulee lupatodistukseen nimensä antamaan...

Vein äitiä kädestä kamariin nimeänsä pistämään, ja sanoin että nyt on kaikki kirjat valmiit, äidin nimeä vailla vaan... Äiti uskoi kaikki vaan turhaksi puuhaksi ja ettei siitä mitään tule.

"Ehkä ei, vaan onhan koetettu... Kyllä minä lähden tämän ison kirjeen viemään kirkolle postiin..."

Postia ei ollut kuin kirkolla, neljänkymmenen virstan päässä... Pääsin särkisalolaisten veneessä, kun ei silloin oman kylän vene mennyt.

Lauantaina panin kirjeen postiin ja sunnuntaina tulimme parin toverin kanssa jalkaisin takaisin... Kun kuulimme, että särkisalolaiset aikoivat laskea Konnekoskesta, emme tohtineet mennä veneellä.

Väsyneenä ja rakot jaloissa tulin kotia ja sanoin: "Nyt olen huoletta, käyköön sallimuksen mukaan..."

Kun olimme Koivistolla halmeruista leikkaamassa, tuli sinne lankoni sisko tuoden kirkolta kirjekorttia, jossa Opiston johtaja iloittaa minut hyväksytyksi ja kehoittaa saapumaan marraskuun ensi päiviksi.

Ilmoituskortti oli viipynyt kuukauden päivät, ennenkuin saapui perille. Se oli emäpitäjän kirkossa jo kahdesti kuuluutettukin ja sisältö luettu, mutta ei sattunut ketään tuttua silloin kirkkoon, että olisi mennyt ottamaan. 

Sitten oli kortti lähetetty kappelikirkkoon kuulutettavaksi ja jo ensikerralla oli lankoni sisko sattunut kirkkoon; hän oli heti mennyt sakastiin ja saanut kortin. Kirkkoherra oli varoittanut, että hän sen jo viipymättä veisi omistajalleen, kun on jo kuin kauan viipynyt kirkolla...

Vähän yli kaksi kuukautta siis vielä, ja sitten oli lähdettävä kauaksi, tuntematonta tulevaisuutta kohti. Kauaksi itä-etelään suuren Laatokan rannalle...

   

Aleksandra lähti siis lokakuun 1876 lopulla ensimmäistä kertaa elämässään Rautalammin kirkkoa kauemmaksi. Tähän hetkeen päättyvät hänen muistelmansa, joten opinnoistaan Kurkijoen maanviljelysopistossa on vain julkista tietoa. Molempia opistovuosiaan koskee jälkimmäisen raportin kuvaus.

Samoin kuin edellisinäkin vuosina on tieteelliseen karjakko-oppilasten opetukseen mennyt kaksi tuntia jokaisesta työpäivästä ja ovat karjakko-oppilaat niillä nauttineet opetusta kaikissa aineissa, jotka kuuluvat heidän kurssiinsa. Karjakko-oppilaista on yksi vuorollaan saanut johtaa töitä eläinten hoidossa ja ruokkimisessa sekä yksi vuorollaan toiminut meijerin apujohtajana, jotapaitse yksi vuorollaan on tehnyt vaimojen käsitöitä sekä yksi auttanut ruoanpidossa, leipelomisessa, juomanteossa ja ruoanlaitossa.

Karjakko-oppilailla, joita oli vuoden 1878 alkaessa molemmista vuosikursseista yhteensä 11, oli hoidettavinaan 60 lypsettävää lehmää ja 30 nuorempaa nautaa tai vasikkaa. Lehmiä ei vain lypsetty, vaan maidosta tehtiin voita ja juustoa.

Aleksandran opinnot päättäneessä vuositutkinnossa 4.7.1878 läsnä olivat keisarillisen senaatin maanviljelys- ja yleisten töiden toimituskunnan päällikkö, läänin kuvernööri sekä seudun säätyläismiesten ja talonpoikien edustajat. Opiston alue oli koristeltu kansallislipuin ja esillä oli erikoisempia maanviljelysvälineitä. Tutkintopäivä aloitettiin klo 9 rukouksella ja moniäänisellä virrenlaululla. Naisoppilaita koeteltiin laskutaidossa, kotieläinten hoidon perusteissa, kotieläinten sairauksien parantamisessa ja meijeritaloudessa. Teoreettisten kokeiden jälkeen siirryttiin käytäntöön ja naiset näyttivät taitojaan voin ja juustonteossa. Kolmelta iltapäivällä aterioitiin ja sitten vielä käytettiin höyrypuimakonetta. 

Valmistuneita karjakkoja oli kuusi, joista viisi työllistyi Viipurin lääniin ja yksi Turun lääniin. Aleksandra oli vuoteen 1881 mennessä ehtinyt Helsingin pitäjään, josta hän tuolloin muutti Lappeen Lauritsalaan. Siltä hän muutti syksyllä 1888 Halikkoon. 

Myös Aleksandran pikkuveli Sakarias (s. 1.11.1861) jätti Rautalammin. Valmistuttuaan Helsingin lukkari- ja urkurikoulusta vuonna 1887, hän sai lukkarinpaikan Tuusulasta, jonne jäi loppuelämäkseen. Vuonna 1888 Sakarias otti ammattiinsa sopivan uuden sukunimen Soinne. 

Lähteet:

Aleksandra Karhu: Savutuvasta maailman maantielle. Savon sanomat 25.10.1928 NO 124, 30.10.1928 NO 126, 13.11.1928 NO 132, 31.01.1929 NO 13, 21.03.1929 NO 34 B, 08.08.1929 NO 87, 17.08.1929 NO 91, 24.08.1929 NO 94, 27.08.1929 NO 95, 29.08.1929 NO 96, 31.08.1929 NO 97, 03.09.1929 NO 98, 05.09.1929 NO 99, 10.09.1929 NO 101, 17.09.1929 NO 104, 19.09.1929 NO 105, 24.09.1929 NO 107, 01.10.1929 NO 110, 29.10.1929 NO 122, 31.10.1929 NO 123, 05.11.1929 NO 125, 14.11.1929 NO 129

KA. Rautalammin srk. Rippikirja 1872-1881, 185

Underdånig berättelse om verksamheten vid Kronoborgs landtbruksinstitut under år 1876, Finlands Allmänna Tidning 23.&31.1.1876

Examen vid Kronoborgs landtbruksinstitut, Östra Finland 13.7.1877

Om examen på Kronoborgs landtbruksinstitut, Östra Finland 8.7.1878

Alamaisin kertomus, Kurkijoen maanviljelysopiston johtajan antama, Suomalainen virallinen lehti 27. & 31.1.1880

KA. Lappeen srk. Rippikirja 1880-1889, 550

KA. Lappeen srk. Muuttaneet 1886-1899, 23

KA. Halikon srk. Muuttaneet 1887-1894, 355

Lukkarin vaalissa Tuusulassa, Uusi Suometar 17.12.1887

Geni-profiili Sakarias Kustinpoika Soinne (Karhu)

Salmela ja Iloniemi – Kirkkotien suurhuvilat, Virtuaali-Tuusula

Karhuvuoren haltijatar: Hautakiven kokeminen

Aleksandra Karhu kertoo muistemassaan rippikouluaikaisesta kävelystä kirkonkylällä.

Eräänä kauniina iltapäivänä poikkesimme kirkosta päästyämme hautausmaalle. Kävelimme siellä ja katselimme merkkihautoja...

Erittäin kiintyi huomiomme erääseen jättiläiskokoiseen hautakiveen, jota parhaillaan asetettiin paikoilleen. Se suuri paasi oli runoilija Paavo Korhosen hautamerkki.

Kun kivi oli saatu paikoillensa, sanoi joku miehistä:

"Siin' on paasi paikallansa,´
josta muistot ei murene
viisaan Vihta-Paavonkaan."

Ajoitus ei kuitenkaan toimi, sillä Aleksandra pääsi ripiltä mikonpäivänä 1872. Korhosen hautapaaden hän varmasti ehti näkemään jollain myöhemmällä kirkolla käynnillä. "Runoilija Paavo Korhos-vainajan hauta verhon pystyttäminen Rautalammin kirkkomaalle" tapahtui 21.6.1873.

Aleksandran kokemus kiven suuruudesta ei ollut ainutlaatuinen, vaan samoin oli kirjoittanut kotimaanmatkailija. 

Seuraava kirkko on Rautalammin. Se näyttää olevan kauniilla, tasaisella paikalla. Itse rakennus on suuremmoinen ja tekee matkustajaan juhlallisen vaikutuksen. Aivan maantien vieressä on hautausmaa, joka on sen puolesta merkillinen, että se povessaan kätkee mainion runoilian Paavo Korhosen maalliset jäännökset. Tuota kävin oikein likeltä tarkastamassa. Haudalla on mahdottoman suuri kivipatsas, joka on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimesta vapaaehtoisesti kootuilla varoilla pystytetty.

Suurta kokoa on kuitenkin vaikea yhdistää 1930-luvulla hautakivestä Pekka Kyytisen ottamaan valokuvaan.

Pekka Kyytinen, Museovirasto. CC BY 4.0

Lähteet:

Aleksandra Karhu: Savutuvasta maailman maantielle. Savon sanomat 25.10.1928 NO 124, 30.10.1928 NO 126, 13.11.1928 NO 132, 31.01.1929 NO 13, 21.03.1929 NO 34 B, 08.08.1929 NO 87, 17.08.1929 NO 91, 24.08.1929 NO 94, 27.08.1929 NO 95, 29.08.1929 NO 96, 31.08.1929 NO 97, 03.09.1929 NO 98, 05.09.1929 NO 99, 10.09.1929 NO 101, 17.09.1929 NO 104, 19.09.1929 NO 105, 24.09.1929 NO 107, 01.10.1929 NO 110, 29.10.1929 NO 122, 31.10.1929 NO 123, 05.11.1929 NO 125, 14.11.1929 NO 129

KA. Rautalammin srk. Lastenkirja 1872-1881, 187

"Runoilija Paavo Korhos-vainajan", Tapio 7.6.1873

"Matkamuistelmia Pohjolasta", Päijänne 10.8.1881

Karhuvuoren haltijatar: Sisaren häät

Aleksandran isosisko Riikka  meni 8.12.1872 naimisiin torppari ja suutari Erik Wallin Johan-pojan kanssa. Aleksandra oli tuolloin 19-vuotias.

Näistä viimeisistä vuosistani kotona, on jäänyt mieleeni vanhemman siskoni lähtöhetki, kun hänet juohettiin miehelään. - Niin ikävä kuin se lähtöhetki meille kotiin jääville olikin, jäi se merkillisesti muistooni. 

Kun oli kaikki jo niin lähtövalmista, että hevoset jo valjaissa odottivat, tuli kaikki läksijäisväki vielä tupaan lähtövirttä kuulemaan. 

Sulhanen ja morsian seisoivat pöydän vieressä, juohtotytöt morsiamen puolella, puhemies ja muu väki sulhasen puolella.

Puhemies pyysi, että ne jotka osaavat, laulaisivat mukana, siten laulu tekisi juhlallisemman vaikutuksen. 

Puhemies alotti ja useita seurasi avustaen. Kun oli muutamia säkeitä laulettu avustuksen kanssa, alkoi useiden silmissä näkyä kosteaa - ja lopulta puhemies sai laulaa ihan yksin...

"Lähde nyt Herra kanssamme,
armias Vapahtajamme!
Kun jätän isän huonehen,
niin katso armiaast' puolehen!

Isän huone on iloinen,
äidin syli suloinen. -
Vaan eron hetki on vaikiaa,
heikoille kyllä haikiaa.

Nöyrimmän annan kiitoksen

Isällen Ja äidillen!
Suuri on ollut vaivanne,
suurempi olkoon palkkanne
armiaan Isän kädestä
kaiken vaivanne edestä!
Avaa akkunat taivaasta,
vuodata maksua vaivasta!"

Häät olivat sievät ja iloiset... Kyllä siellä vaarin viulu vinkui ja rämähteli, kun hän innokkaasti katrillia ja kymmenhenkistä veteli!

Olihan siskolla hyvä ja siisti koti, ja muorikin oli kovin iloinen miniästänsä - oikeinpa oli naapurissakin kehunut miniäonnellansa.

Olihan miniäkin tyytyväinen kohtaansa, vaikka siinä olikin, yksi surullinen kohta, ja se oli se, että tuo soittaja-vaari oli surkeasti viinaan menevä. Se kysyi kaikelta perheeltä kärsivällisyyttä ja nöyryyttä, sillä vaari oli toisinaan niin konstikas, että pani perheen tanssimaankin, jos hänelle sattui viinan mukana tulemaan soittopuuska. Silloin hän vingutti viuluansa ja tanssin piti käydä reippaasti ja iloisesti, ihan naurussa suin! Itse vaari vielä säesti: "Pois suru meidän talosta! Pois suru meidän talosta!" Vaari raukkaa... 

Poika ei kuitenkaan seurannut isänsä jälkiä, vaan hän oli kaikin puolin kunnon mies, tosin vähän heikko terveydeltänsä mutta onnellinen avioliitossansa.

Vaarin kuoltua oli heillä koti rauhallinen: siinä hän sitten tyytyväisenä eleli vaimonsa kanssa. Mutta keski-iässä kutsui kuolema miehen pois, vaimo jäi yksin kolmen lapsen kanssa... 

Lähteet:

KA. Vesannon srk. Rippikirja 1869-1878, 69

Geni-profiili Erika Karhu

Aleksandra Karhu: Savutuvasta maailman maantielle. Savon sanomat 25.10.1928 NO 124, 30.10.1928 NO 126, 13.11.1928 NO 132, 31.01.1929 NO 13, 21.03.1929 NO 34 B, 08.08.1929 NO 87, 17.08.1929 NO 91, 24.08.1929 NO 94, 27.08.1929 NO 95, 29.08.1929 NO 96, 31.08.1929 NO 97, 03.09.1929 NO 98, 05.09.1929 NO 99, 10.09.1929 NO 101, 17.09.1929 NO 104, 19.09.1929 NO 105, 24.09.1929 NO 107, 01.10.1929 NO 110, 29.10.1929 NO 122, 31.10.1929 NO 123, 05.11.1929 NO 125, 14.11.1929 NO 129

Karhuvuoren haltijatar: Lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen

Joulun kuvauksessa kävi ilmi, että Aleksandran Saara-äiti osasi lukea. Sen sijaan hän ei osannut kirjoittaa muuta kuin etunimensä alkukirjaimen. Tämä vaikeutti Aleksandran opintoja.

Mutta sitten sattumalta pienestä romuhuoneesta, jossa säilytetään kaikkia vanhoja esineitä - pääasiassa vanhoja almanakkoja - löysin taulun kappaleen ja pienen rihvelin tyngän sekä almanakan, jossa oli kirjoitusta reunassa. Olin kovin iloissani. "Nytpäs minä opis kirjoittamaan!" ajattelin. En tosin tiennyt, mitä siinä oli, motta koetin tehdä taululle ihan samannäköisiä koukeroita. Menin sitten serkku Eetlalle näyttämään ja kysyin mitä siinä seisoo. Hän sanoi "Siinä seisoo: 'Almanakka Karkausvuosi'. Miten sinä tämän osasit kirjoittaa?" "Katsoin tästä almanakan reunasta."

Tämä oli jo toinen kirjoituskurssini. Ensin äidin "ässä" ja sitten "Almanakka Karkausvuosi".

Kaukana kirkonkylästä lasten opetus oli järjestetty Rautalammilla 1850-luvun lopulla kylä, pyhä- eli sunnuntaikouluina, jotka "alotettiin siten, että valittiin taitavin, oppinut ja myös sivistystä ja raittiutta rakastava mies joka kinkeristä joka pyhäilta kello 4:stä 6:teen luvettamaan siihen kylään kuuluvia lapsia, opettamaan heitä vastamaan ja ymmärryksellä selittämään luvettuja läksyjänsä, niin myös kaikkii hyviin tapoin ja siivolliseen elämään neuvomaan ja vakuuttamaan, turhuudesta ja irstaisesta elämästä kieltää pojes luopumaan."

Aleksandran kuvauksen mukaan "Jokaisella lapsella oli omat kirjansa: Virsikirja, Katkismus ja Piplian historia. Rippikouluun aikovilla oli lisäksi Autuuden oppi. Vanhemmat hankkivat lapsillensa nämät kirjat vaikka kuinka ahtaista oloista." Lavian talosta kouluun mentiin Närhinsaareen ja talvipakkasilla matka vaati hevosen. Ilmeisesti tyypillinen järjestys oli seuraava.

Kun oli järjestytty istumaan, opettaja piti rukouksen, jolloin piti polvistua: sitten laulettiin joku värssy tai lyhyt virsi. 

Sen jälkeen alkoi varsinainen koulunpito. Ensin oli tavuu vuorottain, sitten yhteen tavuu, sitten suoraan luku, värssy kunkin osaksi, sitten ymmärryksen päältä kysely ja selitys Piplian historiasta tai sen päivän evankeliumista.

Kun tämä oli tehty, nousivat lapset piiriin seisomaan ja sitten alkoi ulkoluku, tutkistelemus ja selitys.

Yhteensä tätä koulua kesti kerrallaan noin 3-4 tuntia, kello 11-12, ja toisinaan 3:kin - kuinka aina tutkisteluun syvennyttiin. Eikä tämä aika tuntunut ollenkaan pitkälle.

Lähteet:

Aleksandra Karhu: Savutuvasta maailman maantielle. Savon sanomat 25.10.1928 NO 124, 30.10.1928 NO 126, 13.11.1928 NO 132, 31.01.1929 NO 13, 21.03.1929 NO 34 B, 08.08.1929 NO 87, 17.08.1929 NO 91, 24.08.1929 NO 94, 27.08.1929 NO 95, 29.08.1929 NO 96, 31.08.1929 NO 97, 03.09.1929 NO 98, 05.09.1929 NO 99, 10.09.1929 NO 101, 17.09.1929 NO 104, 19.09.1929 NO 105, 24.09.1929 NO 107, 01.10.1929 NO 110, 29.10.1929 NO 122, 31.10.1929 NO 123, 05.11.1929 NO 125, 14.11.1929 NO 129

W. Manninen. Kertomuksia Rautalammin seurakunnan sunnuntai koulujen asettamisesta, ja sananen kehoitukseksi pitäjöille. Kuopion hiippakunnan sanomia 3.9.1859

Karhuvuoren haltijatar: Jouluaatto ja -päivä

 Aleksandra Karhu kuvaa muistelmassaan joulua kotitalossaan Rautalammilla 1850- ja 1860-lukujen tienoilla seuraavasti.

Aattona ei enää ollut paljoja puuhia. Joulukinkut paistettiin suuressa uunissa ja tuvan lattialle ripoteltiin pienennettyjä kuusen havuja. Ai, kuinka ne siinä puhtaassa, lämpimässä tuvassa tuoksuivat hyvälle! 

Kammareihin riivittiin katajan havuja, jotka siististi järjestettiin uunien vieriin, ja jokunen nuori kuusen oksa uunin ranssille.

Vielä vietiin kirkastetut kynttelin jalat tuvan pitkälle pöydälle. Keskelle pöytää asetettiin kaikkein korkein jalka, johon pantiin suurin ja paksuin kyntteli; pöydän molemmissa päissä oli ne meidän kolmihaaraiset. 

Kun oli aattona pimeän tullen syöty, alotettiin juhlan vietto luvuilla ja lauluilla. 

Kyllä se tuntui niin juhlalliselta ja suurelta, että ihan tunsi itsensä mahdottomaksi niin suurta juhlaa vastaanottamaan!

Nuoret olivat lähteneet aattona heti päivän tullen kirkolle ajamaan kolmella hevosella. Täytyi jo aattona lähteä ja aamusta päivin, kun kirkko oli kaukana, ihan toisessa päässä isoa pitäjätä. 

Me pienemmät saimme olla kotona eikä meidän kirkkoon mieli tehnytkään, sillä emme tienneet, kuinka ihanaa on joulukirkossa olla. 

Sitten jouluaamuna sytytettiin taas kynttelit ja äiti toi kirjakorin pöydälle. Kaikki asetuimme pöydän ympärille hiljaisina kuuntelemaan. 

Äiti alotti juhlan ja luki joulun ihanan evankeliumin. Ja kun tuli tuo kohta: "Ja Engeli sanoi heille, älkät peljätkö: sillä katzo, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänäpänä syndynyt Wapahtaja, joka on Christus HERra, Davidin kaupungisa." - silloin tuntui kuin olisimme päässeet juhlan ytimeen. Sanat sulivat sieluuni ja ilo täytti sydämeni. Luulin melkein ääneen sanoneeni: »Herra, minun on täällä hyvä olla!" Sieluni turisi yhtyneensä taivaallisen kuoron kanssa kiitoslauluun: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudesa, ja maasa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!" 

Kun joulun evankeliumi oli luettu, lauloimme virren; ja sitten joku luki joulusaarnan, jonka jälkeen taas lauloimme äidin kanssa.

Lähteet:

Aleksandra Karhu: Savutuvasta maailman maantielle. Savon sanomat 25.10.1928 NO 124, 30.10.1928 NO 126, 13.11.1928 NO 132, 31.01.1929 NO 13, 21.03.1929 NO 34 B, 08.08.1929 NO 87, 17.08.1929 NO 91, 24.08.1929 NO 94, 27.08.1929 NO 95, 29.08.1929 NO 96, 31.08.1929 NO 97, 03.09.1929 NO 98, 05.09.1929 NO 99, 10.09.1929 NO 101, 17.09.1929 NO 104, 19.09.1929 NO 105, 24.09.1929 NO 107, 01.10.1929 NO 110, 29.10.1929 NO 122, 31.10.1929 NO 123, 05.11.1929 NO 125, 14.11.1929 NO 129