Täydennysosia

1) Edellisissä täydennysosissa mainitsin lopuksi 1700-luvun sanomalehti-ilmoituksista löytyneet kiertävät ja ulkomailta tulleet hammaslääkärit. Sittemmin kävin läpi Alviniin talletetut 1700-luvun kuvat ja vastaan tuli vuodelta 1788 oheinen ranskalainen painokuva kiertävästä hammaslääkäristä. Mielikuvaa luotettavuudesta ja osaavuudesta ei 1700-luvun lopussa luotu yksinkertaisella ja värittömällä pukeutumisella?

2) "Tutkija yllättyi – 1600-luvun asiakirjoihin päätyi todella härskiä suomen kieltä" otsikoi Sveriges Radio Finska. Historian pitkäaikaisena harrastajana en yllättynyt, sillä julkaisin näistä valikoiman jo vuonna 2015.

Kiroilla osattiin 1600-luvulla myös ruotsiksi. Skoklosters slott on FB-sivullaan aloittanut aiheesta kurssin, jonka ensimmäisessä osassa käsiteltiin ilmaisu "Kyss hästeräder".

3) Alkuperäisen listauksen ja täydennyksen jälkeen historiantutkijoiden koronateemaisia blogitekstejä on ilmestynyt (tietenkin) lisää:

• Susanna Niiranen: Pandemioiden tutkimus vie aikaa – vertailu hankalaa
• Sari Katajala-Peltomaa: Mitä pandemiasta seuraa? Mustan surman vaikutuksista keskiaikaiseen kulttuuriin
• Johanna Ilmakunnas: Social distansering i mitten av 1700-talet – brev mellan far och son
• Jaakko Björklund: Huoltovarmuus ennen ja nyt – mitä voimme oppia 1600 -luvun kriisijohtamisesta?
• V.-P. Suhonen: Musta surma ja keskiajan autioituminen Uudellamaalla (och samma på svenska)
• Elina Heikkilä: Ohjeita ruton torjumiseksi

4) Vuosia sitten kirjoitin kurssiesseen hopeavöistä, vaikka en saanut käsiini Visa Immosen väitöskirjaa, joka olisi ollut erinomaisen relevantti. Harvoin olen nähnyt sitä myöhemminkään, mutta nyt se on saatavilla SKAS:n sivulta, jonne on koottu muutikin AMAF-sarjan julkaisut.

5) Linkitin tekstini anekaupasta Suomessa Twitteriin väittäen aneiden olleen "bestsellerpainate, joka säilyi kai sadoissa kodeissa." Tapio Salminen näki tarpeelliseksi oikoa käsityksiäni ja selosti, että

"Henkilökohtainen #anekirje (painettu tai käsin kirjoitettu) oli henkilökohtaista funktiota (sielun pelastus) varten hankittu #artefakti, eräänlainen tosite. Muistuttaa monin tavoin pyhiinvaellusmerkkiä, joka hankittiin vaelluksen todentamiseksi, henkilökohtaiseksi todistukseksi."
"Vaelluksen kohteesta hankittuja merkkejä laitettiin usein mukaan hautoihin, tai niitä löytyy kasapäin kaupunkien tunkiokerroksista (kuten nyt hiljattain Tallinnasta). Myös noita kirjeitä on voitu aivan hyvin laittaa hautoihin, mutta lähteitä ei ainakaan Suomesta ole."
"Joka tapauksessa kyse oli hyvin henkilökohtaisesta esineestä, jonka hankkiminen ei välttämättä merkitse, että henkilö olisi edes ollut lukutaitoinen. Painatteeseen täydennettiin ostajan nimi ja päiväys, jonka teki asiamies. Näiden massapainatteiden juju piiree juuri tässä."
"Vaikka anekirjeiden mekanismi liittyy ajankohtaisiin tapahtumiin, joiden ”nimissä” rahoitusta kerättiin, varsinaisten painatteiden funktio ei ollut uutisointi tai muukaan temporaalinen juttu, vaan niiden olemus artefakteina, joilla sattui olemaan tekstuaalinen muoto. "
"Kyseessä oli siis perimmältään umpikeskiaikainen käsitys esineen luonteesta artefaktina, jolle painate antaa nykymaailmasta katsottuna helposti harhaanjohtavan ilmiasun, niin että se on helppo tulkita kirjallisen kommunikaation muotona, jota se ei oikeastaan ole. "

Aikaansaanut Hanna Hernberg

Hildur Johanna eli Hanna  Hernberg (s. 8.8.1859) oli nuorena naisena kirjoilla Helsingissä, mutta ilmeisesti oleskeli kesiä isänsä omistamilla tiloilla Lopella Launoisten Santamäellä ja myöhemmin Sajaniemen kylän Heikkilässä eli Pietilässä. Jälkimmäistä käsittääkseni tarkoitetaan muistelman Sarvijoen kartanolla.

Torpan läheisyydessä oli Sarvijoen kartano. Nuoresta ijästään huolimatta oli tämän herrasperheen tytär tullut tunnetuksi erikoisesta ystävällisyydestään ja avuliaisuudestaan kotikylänsä yhteisen kansan keskuudessa. Poikkeuksena yleensä säätyläisnaisista hän ohikulkeissaan usein avasi monen köyhimmänkin kodin oven ja monet ystävälliset puhelut, opettavaiset neuvot jätti hän käynnistään tupasen asukkaille.
Eräänä päivänä astui hän myös edellämainitun torpan tupaan. Ei se tapahtunut ensi kertaa, sielläkin oli hän ennestään tuttu.
— Hyvää päivää, emäntä! Kuulin että teidän pieni poikanne sairastaa.
— Niin on, röökinä kulta, eikä taida enää olla hänestä mitään toiveita.
— Ehkä sallitte minun ruveta häntä hoitamaan, jos voisin jotain apua tuottaa hänelle ja teille. — Hanna röökinä voi koittaa minkä viisaaksi näkee. Kiitos vain avustuksestanne.
Nyt ryhtyi kartanon tytär emännöimään torpan tuvassa. Ensi työkseen toimitti hän vettä altaaseen ja nosti sinne kuolevaksi odotetun pienokaisen. Kauhulla katseli äiti hänen toimenpiteitään. Nythän se lapsi kumminkin kuolee, kun kylmään veteen pannaan — ajatteli hän. — Mutta onhan Hanna-röökinä kuitenkin oppineempi, ja kuolisihan poika muutenkin, lohdutteli hän itseään.
Niin sai kartanon tytär taitonsa mukaan hoitaa lasta. Viikkomäärin kävi hän joka päivä torpassa, suurella huolella suoritti kaikki sairaan hoitoon tarvittavat hommat. Ja vanhempien suureksi ihmeeksi alkoi pikku pojassa näyttäytyä elon merkkejä. Paraneminen edistyi niin pitkälle, että kartanon tytär uskoi jo loppuhoidon kiitolliselle äidille.

Tilan omistus jää hieman epäselväksi, sillä sitä ei mainita 9.7.1887 kuolleen Hannan isän perukirjoituksessa, mutta tämän perillisten sanotaan myyneen kartanon (US 18.1.1889). Helsingissä perheellä oli useita rakennuksia Kallion vuokratontilla, joka perheen äidin kuollessa vuonna 1891 oli kaavoitettu Viidennen linjan numeroiksi 12, 14 ja 16.

Hannan elämän uudesta vaiheesta kertoi Päivälehti 14.6.1893

Kasvatuslaitos tyttöjä varten Vihdissä. Neiti Hanna Hernberg, joka sitten tammikuun on oleskellut Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa tutkiakseen vankilalaitoksia, on nyt palannut kotimaahan ja ruvennut johtajattareksi kasvatuslaitokseen alaikäisiä tyttöjä varten Vihdissä.

Eli toisin sanoin

Perehtyäkseen tyttöjen kasvatuslaitoksiin, niiden sisäiseen elämään ja johtaviin periaatteisiin oli hän paljon matkustellut ulkomailla ja ottanut varteen mitä parasta siellä oli nähnyt. Käytännöllinen työ, kuten taloustoimet, pienen meijerin hoito, puutarhatyö, kevyemmät maataloustoimet jaulkotyöt kuuluivat ensi sijassa hänen kasvatusohjelmaansa, nimikään lasten itsehallinto ja omasta käytöksestään vastaaminen. — Itse hän oli valinnut Vuorelan paikan ja itse ollut jokaista sen laajennusta johtamassa ja valvomassa. Laitos on valtion, aineellisia huolia siitä ei ollut, mutta sen ahkerammin hän silloin keskitti kaikki voimansa laitoksen kehityksen edistämiseen ja sen hengen luomiseen.

Hernberg oli myös perustamassa sisarensa kanssa Seimelän lastenkotia, perustamassa Länsi-Uudenmaan kansanopistoa, mukana Nummelan koulun ensimmäisessä johtokunnassa. Yksityisyrityksenä hän perusti Päivölän virkistyskodin, joka aloitti toimintansa kesällä 1904. Hernbergin huvilassa Solmilassa toimi talouskoulu, jonka oppilaat harjoittelivat Päivolässä.

Hanna Hernberg kuoli Helsingissä Diakonissalaitoksella 20.9.1915.

Lähteet:
Loppi, RK 1859-65 s. 111; 1866-74 s. 126; 1875-85 157, 555; 1886-95 s. 180, 192
Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli: Robert Nikolai Hernberg
Perukirja Hernberg Robert Nikolaj senatstranslator 8719
Perukirja Hernberg Amanda enkefru 9520
Vilma R.: Neiti Hanna Hernbergin muistolle. Uusimaa 1.10.1915
M. F.: Hanna Hernberg. Naisten ääni 29/1915
Sajas: Hanna Hernbergin muistoksi. Naisten ääni 31/1915
L. S:s: Hanna Hernberg ja Vuorelan Kasvatuslaitos. Koti 11-12/1915

Varpu-Leena Malmgren: Hanna Hernberg (1859-1915): Vuorelan koulukodin perustaja, todellinen tahtonainen (pdf)
Vuorelan koulukoti. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt

Lihmon kraatari Vesilahdelta

Ja tämä mies tiesi kertoa paljon myös eräästä virsisepästä, jota oli sanottu Joutilas-Matiksi. Vaikka ei sen nimi oikeastaan ollut Joutilas-Matti, mutta en todella muista enkä tiedä, mikä hän oikein oli kirkonkirjoissa. Mutta tavallisesti häntä sanottiin "Lihmon kraatariksi". Jos hän olisi saanut oppia ja sivistystä enemmän, olisi hänen nimensä varmaan nykyäänkin tunnettu. Nyt ei maailma edes tiedä hänen sukunimeänsä. Eikä sitä muistaakseni haudankaivajakaan maininnut. Mutta sama se, Joutilas-Matin nimellä seurakunta häntä kyllä muistelee.

Vesilahden kirkko 1892 Selim Lindqvistin otoksessa
Museovirasto, CC BY 4.0 

Näin esittelee nimimerkki Kah eli G. A. Heman omaelämäkerralliselta näyttävässä tekstissään Herätteitä (Suomalaisen sanomalehtiliiton albumi Suomalainen 1911) kulttuuripersoonan, joka Vesilahden ulkopuolella taitaa olla melko tuntematon. Seppo Liukon verkkosivun perusteella tämä Matti oli syntynyt vuonna 1775. Vesilahdella vuonna 1855 syntynyt Heman kertoo Matista vielä näin:

Kerran kertoi haudankaivaja, että se väliaikainen lukkari, joka pari vuotta oli ollut seurakunnassa ennen sitä silloista "ornaarilukkaria", oli ollut erinomainen laulaja, sillä hän oli huutanut "kaksi klassia" korkeammin kuin itse hauturi. Mutta oli ollut kokolailla "maistavainen". Oli kerran kirkossakin jouluna ruvennut laulamaan saarnavirttä ennenkuin edes "vaivainen syntinen" oli loppuun luettu. Sitä paitsi oli hän kerran pääsiäissäkin tehnyt pahan virheen, oikein ilkeän "trykveilin". Oli näet pannut numerot ensin tauluun takaperin ja ruvennut laulamaan virttä viimeisestä värsystä, vaikka piti ensimäisestä alkaa. Mutta kuinkas kävikään! Kun herra kanttori kerran pääsiäisen pikkupyhinä tuli Rautialaan, tapasi hän siellä Joutilas-Matinkin. Ja kun Matti oli vähän niinkuin päissään, katsoi kanttori velvollisuudekseen häntä nuhdella, ja lausui: Mitä se Matti täällä nyt pitää juhlaa kuin silmänterää? Siihen oli Matti vastannut näin:

"Joutilas juo joulunakin,
Pitää päänsä pääsiäissä,
Ei hän pappia pahenna,
Ei sekota seurakuntaa,
Eikä katkase "vaivasta syntistä". 

Ja sitten se oli katsonut kanttoria leikillisesti silmiin ja sanonut: "Joko piisaa?" 

Kanttori oli vaan yskähtänyt ja yrähtänyt ja saanut sillä kertaa kyllikseen.

Olispa ollut luonnotoin naiminen!

Oulun Wiikko-Sanomissa 16.5.1857 julkaistulla ilmoituksella ja arvatenkin myös kirkonkuulutuksilla haettiin työvoimaa Pelson suon kuivatukseen. Vuotta myöhemmin Sanan-Lennätin lainasi 7.5.1858 Oulun Wiikko-Sanomista katsauksen, jonka mukaan "Pelson soita on kaksi, pieni ja iso Pelso, joitenka kuivaaminen on esivallalta määrätty tarkoituksessa toimittaa köyhälle työväelle elatusta. Täällä on moni perhekunta saanut työtä ja elänyt.

Oulun Wiikko-Sanomissa oli myös 1.5.1858 julkaistu raportti, joka kuului näin:

Pelsolta 12 p. huhtik. Koska täältä ovat muutkin kirjoittaneet, niin kirjoitan minäkin, varsinkin kun Olli kirjoituksessaan Pelsolta, 15 päivästä maaliskuuta, on maininnut täällä olevan ainoastaan 18 henkeä työssä. Vaikka Olli tuntuu hyvin Pelson asiat tietävän muuten, on hän siinä erehtynyt, sillä vähintäänkin oli täällä silloin 150 henkeä työhön kirjoitettuna. Paljon on täällä rahvasta koolla, yksi yhtäältä, toinen toisaalta. On siis ollut monellaista seikkaa, josta saatan varsinkin yhden selittää. 

Muuan mies A. M. kotosin Kuhmosta, ja muuan tytär E. K. kotosin Sotkamosta, olivat veli ja sisar, ehkä eri sukunimellä ja eri kylästä kotosin. He olivat yhtä äitiä ja eri isää, eivätkä olleet koskaan ennenkuin täällä toisiaan nähneet. Miehen oli äitinsä jättänyt puolen vuoden vanhana Kuhmoon, isän tykö, jonka kanssa hän oli avioliittoon kuulutettu, mutta ei vihitty, ja sitten naimisen ruvettua ei äiti ollut enempi huolinut pojastaan, vaan meni kotipuoleensa Sotkamoon, jossa hällä oli muita lapsia niinkuin myös tämä mainittu tytärkin. 

Nämät, veli ja sisar, tulivat mennä keväänä Pelsoon työhön ja asettuivat yhteen taloon asumaan, jossa olivat aina talveen asti toisiaan tuntematta ja taisivat jo mieliä naida toisensa, jota tuskin papitkaan olisivat tienneet estää, kun olivat eri sukunimellä ja eri kylistä kotosin, jos ei äiti, joka joutui joulun aikana tänne auttamaan tytärtään, joka nyt aikoi naimiseen mennä. Mutta ei äitikään olisi tuntenut tyttärensä yrkämiestä, jos ei eräs mies Kuhmosta olisi ilmoittanut äitin pojankin olevan työssä, josta vasta saatiin tietää, että Abeli ja Elli olivat veli ja sisar. 

Tästä muokattu uutinen julkaistiin otsikolla Olispa ollut luonnotoin naiminen! Suomettaressa 14.5.1858.

SSHY:n "uutuudet"

SSHY:n sivuille oli asiaa ja etusivulla kiinnitti näin ollen huomioni tiedote, jonka mukaan "Kuvatietokannassamme on julkaistu tuoreina kokonaisuuksina Lääninhallitukset ja Ulkoministeriö." Mitäs nämä ovat?

Jäsensivujen kuvatietokannassa ei turhia selitellä, joten käyttäjä jää oman järkensä varaan. Lääninhallitusten alla on Kuopion lääninhallituksen valokuva-albumi vuosilta 1880-1890. Ensimmäisen kuvan perusteella valokuvat eivät kuitenkaan ole olleet albumissa vaan neljässä laatikossa. Ensimmäisessä kuvassa on Turun kuritushuoneen vanki ja asuista päätellen vankeja ovat muutkin.

Ulkoministeriön kirjeistö vuosilta 1918-1950 on aakkostettu, joten kurkkasin Hohenthalin kohdalle. Siellä oli Tukholmasta Suomeen lähetetty tieto yhden Hohenthalin kuolemasta, joten eiköhän jotain vastaavaa ole muissakin.

Ja tästä tuli mieleen, että SSHY:n aiemmista uutuuksista oli tallella linkkejä, joista piti tehdä blogipostaus. Eli jatketaan. Joulukuisen tiedotteen mukaan tuolloin uusia kokonaisuuksia olivat "piirilääkärit, vankilat ja poliisilaitokset, maanjako-oikeudet ja yksityisarkistot".

Piirilääkärien alta ei löydy montaa alaosiota, mutta minulle kiinnostavasti ainakin Huittisten piirilääkärin rokotusluettelot 1860-1917. Isomummua ja vanhimpia lapsiaan voisi hakea. Onneksi Turun piirilääkärin ruumiinavauspöytäkirjoista 1831-1922 ei ole mitään sukututkimukseen liittyvää haettavaa. Ainakaan tietääkseni. Turun piirilääkärin arkistosta on kuvattu myös rokotuspäiväkirjoja ja synnytysluetteloja.

Ystäväni oli selannut SSHY:n digitoimaa Kuopion vankilan vastaanottokirjaa. 1910-luvulla pielavetinen mies oli joutunut viideksi päiväksi vankilaan, koska oli käyttänyt toiseen kertaan postimerkin.🙄 #roti #posti

— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 7, 2020

Vankiloiden ja poliisilaitosten alla on vankien ohella Lahden asukasluettelo 1906-1918, Porvoon asukasluettelo 1906-1918 ja Turusta kaupungissa asuneiden Venäjän kansalaisten kirjat 1832-1844 ja asukasluetteloita 1887-1903. Turun poliisilaitoksella on myös pidetty kirjaa kuolleista.

Yksityisarkistoja on kaksi, joista J. P. Winter tarjoaisi sukututkimusta, jonka käyttökelpoisuudesta en parin pistokokeen perusteella saanut selvää. Sukunimien mukaan järjestetty, joten helppo tarkistaa.

Maanjako-oikeuksien materiaaleista en osaa sanoa mitään, mutta muistutan lopuksi kaikille vapaalta puolelta löytyvästä käsityöläiskortistosta, joka kattaa paikkakuntia Turun ja Porin läänistä. Monia pitäjiä tosin puuttuu, onkohan kuvaus edelleen kesken?

Kapteeni Gisselkorsin elämästä

Matrikkelitietojen [1] mukaan Joachim Gustaf Gisselkors syntyi 18.11.1730 Lappeenrannassa. Isänsä Gustaf Gisselkorss oli Pohjanmaan jalkaväkirykmentin vänrikki, jonka virkatalo oli Laihialla eli lienee ollut jollain komennuksella? [2] Komppanian vaihdon jälkeen isän virkatalo oli Uudenkaarlepyyn pitäjässä ja niinpä viitisen vuotta myöhemmin syntyneet sisarukset kastettiin Uudessakaarlepyyssä. Kun Uudessakaarlepyyssä helmikuussa 1736 pidettiin rovastintarkastusta, kirjattiin huomautus

”Dock måste man med ängslan förnimma, att här äro några, som vikit ifrån sann trones lära: nemligen länsmannen härstädes Lorens Nordmans hustru Catharina Asplund och herr fänriken Gustaf Gisselkors.”[5]

Isä Gustaf oli saanut virallisesta linjasta poikkeavat uskonnolliset ajatuksensa vuonna 1736 maasta karkotetuilta Eerikinpojilta. Siitä omaksuiko poika isänsä separatistisen uskon ei ole tietoa. Ainakin Joachim seurasi isänsä uraa armeijaan kirjautuen vapaaehtoisena Närpiön komppaniaan maaliskuussa 1750, erosi toukokuussa 1754 ja värväytyi Cronhielmin rykmenttiin tammikuussa 1755. Mahdollisesti/ilmeisesti tämän rykmentin riveissä Joachim lähti (isänsä tavoin) Pommerin sotaan, jossa hän kesällä 1757 vaihtoi takaisin Pohjanmaan rykmenttiin.[1&2]

Posttidingar 31.3.1783

Pommerin sodan ruotsalaisissa ees-taas taas-ees -vaiheissa Joachim oli vuonna 1758 viholliskontaktissa Demminissä sekä Eggesinissä. Hän jäi vihollisen vangiksi Peenemünden skanssilla vuonna 1759 ja pääsi vapaaksi vasta vankien vaihdossa 7.8.1761. Hän ehti vielä lisäämään taistelujensa listaan Neu-Kalenin 1762. Mahdollisesti sotakokemuksen ansiosta uransa eteni sitten arvosta toiseen, kunnes Joachim sai viimeisen ylennyksensä kapteeniksi erotessaan armeijasta 53-vuotiaana 19.3.1783.[1&2]

Joskun vuoden 1773 jälkeen Joachim oli mennyt naimisiin Catharina Christina Asplundin (s. 1744) kanssa. (Sitä oliko vaimo sukua pietisteihin kuuluneelle Catharina Asplundille (s. 1690), en ole onnistunut selvittämään. Ennen avioliittoansa Catharina Christina asui ainakin Närpiössä [6].) Avioliitossa syntyneet lapset kuolivat pienokaisina ja ilmeisesti kahdestaan muutettiin viimeisestä virkatalosta eli Lapuan Liuhtarista Kangasniemelle Pöyhön kylään [3]."Miehuutensa iällä oli hän kuuluisa, suuren voimansa tähen; sillä hän oli niitä vanhan kansan uroja, joilla olivat kourat kuin karhun kämmenet."[4]

Mahdollisesti päätyminen Itä-Suomeen liittyi siihen, että Joachim oli vielä kerran Kustaan sodassa kirjautunut armeijan palvelukseen ja "Porrassalmen tappelussa Mikkelin Pitäjässä läpi-ammuttiin hänen reitensä."[4] Pöyhöllä samassa taloudessa asui isosiskopuolensa Ulrica aviomiehensä kanssa. Joachimin vaimo - oltuaan jonkin ajan ollut sokea - kuoli 4.9.1802 ja Ulrica 29.12.1802.[3]

Tämän jälkeen Joachim on muuttanut Kangasniemen Kutemajärven kylään. Todennäköisesti siellä

eksyi hän kerran ongella ollessansa suureen syvänmaahan, ja oli siellä ilman ruuata kolmatta päivä kauheassa sateessa, ennenkuin hän sieltä hakemalla löyttiin. Pari vuotta sen jälkeen paloi hänen kartanonsa, muun väen kirkossa ollessa. Tämän kautta joutui hän melkein suureen köyhyteen, jota kuitenkin huojensi hänellen Ruotista maksettu pensioni. Hän oli erinomaittain jumalinen, siveä käytöksestänsä, ei polttanut tupakkata eikä ryypännyt viinaa jonka tähen hänellä myös oli aina kuolema-päivänsä asti sangen hyvä terveys ja niin tarkka näkö, että hän vielä vimeisillä ajoillansa taisi ilman varasilmitä kirjoittaa ja lukea hienoakin kirjaa.[4]

Joachim Gustaf Gisselkors kuoli 90-vuotiaana kesäkuussa 1820.

[1] C-B. J. Petander: Kungliga Österbottens regemente under Gustaf III:s tid. Arkiv för svenska Österbotten nr 13 / Skrifter utgivna av svensk-österbottniska samfundet nr 32. 1975, s. 215
[2] Kaarlo Wirilander: Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718-1810. Virkatalonhaltijain luettelot. Suomen historiallinen seura, käsikirjoja III. 1953 (Gustaf Gisselkors: #822, #823, #783, #768, #774, #766, #812; Joachim Gustaf #817, #799, #822, #813)
[3] Lapuan rippikirja 1769-93 s. 70, Kangasniemen rippikirja 1790-1796, s. 227, 1797-1803, s. 230, 1804-1814, s. 122, 1815-1825, s. 155
[4] Turun Wiikko-Sanomat 15.7.1820
[5] André Swanström: Separatistledare i 1700-talets Österbotten. 2004 (pdf)
[6] Närpiön rippikirja 1767-1772 (Teir)?, 1771-1776 s. 193, 1774-81 (Kåtanas)

Satunnaisia 1700-luvun leikkeitä

Lisää sekalaisia huomioitani alkuvuonna läpikäymistäni Postitidningarin vuosikerroista.

Kokki, jonka pitäisi osata tehdä ruokaa? Aika paljon vaadittu, kun työpaikka on Turussa.

Aspirationaalista journalismia vuodelta 1749. Talonpoikainen pari, 80- ja 81-vuotias, olivat olleet naimisissa 50 vuotta ja lisääntyneet neljänteen polveen ja jaksoivat vielä tanssia juhlissaan.

Nainen taistelukentällä, pikkujuttu? "Det bekanta Fruntimret Jenny Cameron, som warit unge Pretendenten följaktig under senaste uproret i Skottland, och fäktad med besynnerlig tapperhet uti slaget wid Culloden, har nu mera blifwit uptäckt i Newcastle och insatt i häcktelse." (PT 21.8.1749)

Kokemäki!! Jees!!! (Komppanian katselmuksen yhteydessä säätyläisten kesken prinssin nimipäivän juhlintaa, sillä miksipä ei. Tanssittiin aamuun, sillä koskapa aiemmin olisi lopetettu. Ainakaan sanomalehtiraporteissa.)

Pienen asunnon käsite on aina suhteellinen.

Ja asuntoilmoituksissa olisi runsaasti ainesta Tukholman asumismuotohistoriaan. Välillä kerrottiin kaakeliuuneista ja tapeteista, toisinaan koko tontin rakennuksista. Kaupunkikuvsta puheen ollen jaoin FB:ssä sanomalehtileikkeiden ohella erästä esseetä varten avaamastani matkakuvauksesta selostuksen ruotslaisen kaupunginportin informaativisista maalauksista.