keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 16


"Ne rahat, jotka sulla on säästössä pankissa, voit ottaa pois sieltä. Myöskin suuret pankit ottavat vastaan pieniä säästöjä." Tätä rakennusta en tunnista. Ei varmaankaan Venäjän valtiopankin haarakonttori, jossa koettiin Aseellinen pankkiryöstö helmikuussa 1906.

Kolmekymmentä vuotta aikaisemmassa eli vuoden 1870 Helsingin pelin painoksessa raha-asioita hoidetaan kolmessa ruudussa. Ylläolevaa vastaa parhaiten ruutu 47: "Niistä rahoista, jotka sisaresi pani yhdyspankkiin, saat korkoa 5 markkaa. Hyvä oli, että rahat pantiin tänne, ennenkuin korko alennettiin neljään prosenttiin."

Erikoisempaa lautapeli-ikäisten taloudellista toimintaa on kahdessa muussa ruudussa. Ruudussa 43 "Hopeapikarista, jonka myit rahapajaan, saat valtiopankista 6 markkaa. Mene n:roon 48". 

Ruudussa 48 "Suomen pankin konttorissa saat 6 markkaa siitä pikarista, jonka myit rahapajaan." (Nykyinen Suomen pankin rakennus valmistui 1883. Ks. Suomen pankin ja rahan historiasta)


tiistai 15. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu15


"Sinä pikku sokurihiiri! Makeisista, joita olet syönyt, maksat sä markan." Löfströmin konditoria on päässyt kuvaan, mutta ei tekstiin. Konditoria toimi osoitteessa Aleksanterinkatu 40 / Kluuvikatu 4.

Samalla selitetekstillä on Helsingin pelin vuoden 1870 painoksessa kuva Ekbergin konditoriasta. Kummastakaan konditoriasta en ole kirjoittanut, mutta blogista löytyy Huomioita kahvilakulttuurista vuonna 1902 ja kahviloihin liittyy myös Onnistunut kuluttajaboikotti Helsingissä.

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 14

"Semmoinen myymälä on muitten muassa myöskin kukkakauppa SOLhem. Sinä joka olet semmoinen kukkasystävä ostanet luultavasti sieltä kukkia sisaresi nimipäiväksi." Siis lisää tekstimainontaa/tuotesijoittelua. Kukkakauppa tosiaan oli edellisessä ruudussa esitellyssä Pasaasissa ja nimi kirjoitettiin osin isoilla kirjaimilla.

Kukkakaupassa olisi voinut työskennellä kukkaseppeleistä palkittu Ida Öflund (myös Salin), jonka työnantajalla V. F. Sagulinilla oli myös kauppapuutarha nykyisen eduskuntatalon tienoilla.

Ruutua 14 vastaavaa kuvamainontaa pelin varhaisemmassa painoksessa oli ruudussa 40, jossa ei kauaa viivytty, sillä "Ravintolan ohitse. Menen n:roon 41". Kuvassa on selvästi hotelli Kleineh, jonka perustajan perhettä olen selvitellyt.



sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 13

"Niinkuin muissa suurkaupungeissa on Helsingissäkin niin sanottu Pasaasi, jossa on monta myymälää." Kaupunkitila Espan ja Aleksin välillä, johon en ole poikennut vuosiin, ja, josta en myöskään ole kirjoittanut. Pelin vuonna 1904 julkaistuun painokseen olisi sopinut juuri valmistunut City-basaari, josta olen kirjoittanut

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 12

"Niistä seltserivesi-lasista nesteen kanssa, jotka toverisi sinun kutsumuksella ja sinä itse olette juoneet vesimyymälässä maksat markan." Milloin kivennäisvesikioskit tekevät paluun? 

Aiemmassa pelin painoksessa kioski on yksinkertaisempi ja tekstissä on käytetty tilaisuus tekstimainontaan kertomalla, että kyseessä oli "Hartwall'in vesi-myymälä". Hartwallin kivennäisvesivalikoimaa vuonna 1892 olen esitellyt (saamatta korvausta).

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 11

"Tässä on nähtävänä Runebergin kuvapatsas helsinkiläisten suositussa kävelypaikassa, Esplanaadissa." Patsaan jalustasta lähti tekstini Koditon kivenhakkaaja

Tätäkään kuva-aihetta ei ollut käytettävissä Helsingin pelin ensimmäisessä painoksessa vuonna 1870. Siinä ollut ruutu "Kluuvin-kaivosta saat vettä ilmaiseksi, - mutta voi, kummoista vettä!" puolestaan hävisi vuoden 1904 painoksessa.

torstai 10. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 10

"Telefoni-centraalissa on nuoria neitosia toimissa yhdistämässä ne, jotka tahtovat puhua keskenään. Koska olet saanut luvan katsoa laitosta, niin ei tarvitse maksaa mitään." Helsingin peli 3. painos vuodelta 1904 liikkuu tässä kohtaa suunnilleen maantieteellisesti, joten Helsingin puhelinkeskus oli kai tähän aikaan jossain Kauppatorin ja Runebergin patsaan välillä?

Ensimmäisen painoksen aikaan vuonna 1870 Suomessa ei ollut ensimmäistäkään puhelinlinjaa, joten tiedonvälitystä edustivat kirjeet ja lennätin. Ruudussa 41: "Saas nähdä, mitä uutisia nyt saanen kaupunginpostissa. Kirje näyttää olevan Heikki sedältä. Koska se on maksettu, ei mitään maksoa tarvita. Postimerkin panen ma kokoukseeni." Mielenkiintoinen (ja varhainen?) maininta postimerkkien keräilystä.

Lennätin oli esillä ruudussa 11: "Lennätinsanomasta Gambetta'lle maksetaan tässä 4 markkaa." Viestinnän muutoksesta lisää tekstissäni Kaupunkipostista puhelimiin.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 9

"Olisit mielellään ostanut namusia, vaan koska olet unhottanut rahakukkarosi kotiin, saat mennä sitä noutamaan Seurahuoneesta N:o 3." Tämä kauppa ei ollut maksanut mainoksesta? Helsingin pelin varhaisemmassa vuoden 1870 painoksessa ruudussa 38: "Lutherin ja Rudolfin puodista ostaisit kyllä kernaasti omenia, viinirypäleitä ja muita makeisia, vaan koska olet unhottanut rahakukkarosi..."

Makeisia... Salmiakista, historiallisestikaramellihistoriaa vuosilta 1901-1916Nekkusaksa eli koululainen pienyrittäjänä sekä Suklaiset suukot ja Wikipedia. Kuvassa näkyy leivonnaisia joten myös Pikainen pysäys keksihyllyllePumpernikkelistä murunenBerliininmunkki on berliininmunkki!, ja Kauanko korvapuusteja?



tiistai 8. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 8

Helsingin pelin 3. painos vuodelta 1904 pääsee vihdoin eteenpäin Kauppatorilta. "Edlundin kirjakaupasta ostat Helsingin pelin kahdella markalla. Se on varsin helppo hinta niin hauskasta pelistä ja niin kauniista kuvista." Vahvaa tekstimainoksen makua. Kuvan perusteella ollaan Unioninkadun kulmassa. 

Tulkintaa tekstimainonnasta vahvistaa se, että vastaavassa ruudussa vuoden 1870 painoksessa "Frenckell'in kirjakaupasta ostat sinä Helsingin-pelin 2 markalla. Se on varsin helppo hinta niin lystillisestä pelistä ja niin kauniista kuvista." 

Frenckellin kirjakauppa oli yhden henkilöhistoriallisen blogitekstin taustalla ja tuolloin selvitettynä myös Pohjois-Espan ja Unioninkadun kulmassa. Vastapäisessä talossa asui Ylioppilaita muistanut apteekkari Carger, jonka sukua olivat Keittokirjan tekijä ja sisarensa.

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 7


"Kyyhkysiä on torilla tuhansittain. Siellä ne itse hakevat ruokansa, mutta heittävät torimuijatkin niille jyviä." 

Helsingin pelin kolmas painos vuodelta 1904 viipyili Kauppatorilla huomattavan kauan. Pelin ensimmäisessä painoksessa vuonna 1870 ruutuun 7 pysähtynyt sai ohjeen "Maksa 2 markkaa piletistä H. Majesteettinsa Persian Shahin hovi-taiturin, Herra Muhamed Ismaelin loihto-näytelmään uudessa teaterissa. Tahdotko todellakin mennä katsomaan semmoista "diletanttia" ja turmella makusi?"

Uudella teatterilla tarkoitettiin vuonna 1866 vihittyä teatteria, jonka piti palvella sekä suomen- että ruotsinkielisiä esityksiä, mutta rakennus tunnetaan tunnetaan nykyään - ulkoisesti osin muuntuneena - ruotsalaisena teatterina. Kyseiseen teatteriin pääsi näyttelijäksi eräs helsinkiläinen kuvanveistäjän tuella. Selvyyttä odottaa edelleen Helsingissä koulutettu näyttelijä ja romaaninsa.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 6

"Vanhemman veljesi kanssa olisit mielelläsi purjehtinut ulapalle Uudenmaan purjehdusseuran kilpapurjehdusta katsomaan, vaan kun juna satamaradalla ihan paraillaan kulkee sillan yli, täytyy teidän malttaa hieman."

Helsingissä on ollut monia sittemmin purettuja raiteita, joita voisi alkaa tosissaan miettimään ja kiertämään. Vuonna 2011 hyvästelin läntisemmän satamaradan, jonka olin nähnyt käytössäkin.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 5

"Torilla näkee poikia, jotka myyvät sanomalehtiä. On turha ostaa niitä, kun isäsi joka päivä saa sanomalehtensä kotiin tuotuna." Kuinka pitkän ajan lapsia työllistettiin tähän toimeen? Kantoiko posti lehdet koteihin vai oliko niillä erilliset jakelijat? Nämäkin toimet ovat jääneet blogissani paitsioon, mutta katukaupasta löytyy sentään teksti Tupakanmyyjä sata vuotta sitten.

Sanomalehden ostoa ei ollut Helsingin pelin vuoden 1870 ensimmäisessä painoksessa, jossa viereisessä ruudussa "Tuolle kerjäläis-raukalle, jonka tässä näet, saatat antaa markan.".

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 4

"Kylläpä täällä torilla on vilkkaat markkinat joka aamupäivänä. Täällä on lihaa ja kalaa, täällä on appelsiineja ja kukkia, lankarulloja ja kiiltovoidetta. Ja äärettömän paljon muuta tavaraa. Mitä hyvänsä ostanetkin, niin siihen tarvitaan rahaa." Eli Kauppatori oli vielä kauppatori. Mielenkiintoisesti toria ei näy ollenkaan Helsingin pelin ensimmäisessä painoksessa vuonna 1870.

Hämmentävästi kauppatori on marginaalissa myös blogiteksteissäni. Vilahtaa toki esimerkiksi Anders Ramsayn muistelmista lainatussa kuvauksessa 1850-luvun Helsingin ostosmahdollisuuksista.

torstai 3. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 3



"Halvempi paikka kuin Seurahuone sopisi paremmin sinulle."

Seurahuoneen yhtä edesmennyttä sisustusta esittelin blogitekstissä Seurahuoneesta kaupungintaloksi. Helsingin pelin aiemmassa harmaasävyisessä versiossa vuodelta 1870 oli vielä tässäkin vaiheessa sama reitti ja selostus.



keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 2


"Kantajalle, joka vie kapineesi Seurahuoneeseen, saat maksaa markan." Pelistä ei käy ilmi, miten Helsinkiin oli saavuttu. Mihin ja milloin kantajat hävisivät satamista ja asemilta?  Pelipainosten välillä he eivät näytä merkittävästi muuttuneen.

Aseman kantaja jäi mieleen Juhani Pohjanmiehen muistelmasta. Valitettavasti en saanut nimeään selville. Miksiköhän ansaintakeino on ollut muuten näkymätön lukemisissani? 

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 1

"Olmme nyt Suomen pääkaupungissa. Hauska on saada täällä katsella ympäriinsä."

Kesän huviksi blogissa "pelataan" vuonna 1904 julkaistua noppapeliä Helsingin peli, jonka Kansalliskirjasto on digitoinut. Alkuperäisen pelin tavoitteena oli päästä loppuun 25 markan alkukassalla, joten lainattujen tekstien mainituilla summilla ei ole tiukkaa yhteyttä todelliseen hintatasoon. Omana pelitavoitteenani taas on linkittää vähintään yksi vanha blogiteksti jokaiseen ruutuun. 

Värilliset kuvat ovat pelin kolmannesta painoksesta. Ensimmäisen painoksen värittömät kuvat ovat osin samoista aiheista. Siihen kuuluva vihkonen löytyi Kansalliskirjastosta asiaa kysyttyäni ja siihen on painettu vuosiluku 1870, joka pätee siis myös pelilautaan. Ykkösruudun osalta kuva-aihe ja teksti ovat samat kuin kolmannessa painoksessa, mutta katsotaan miten käy seuraavissa ruuduissa.

maanantai 31. toukokuuta 2021

17. kuukausi jatko-opiskelijana


En tiedä mitä 'revert to mean' on suomeksi (keskivertoon palautuminen?), mutta tehokkaan kuukauden ja tekstin palautuksen jälkeinen tyhjäkäynti ei tullut yllätyksenä. 

En saanut aikaiseksi aiottua artikkelia ja turvauduin pseudotekemiseen eli kokeilin videotuotantoa pitääkseni jossain määrin mielialaa yllä. Videoiden väsääminen ei ollut aivan silkkaa ajanhukkaa, sillä etsiessäni yleisemmin kiinnostavia juttuja yksittäisiltä päiviltä tuli tarkasteltua lehtiä väikkärin aineiston ulkopuolelta ja palautettua konkreettisesti mieleen niiden ominaisuuksia ja muutoksia. Lisäksi osuin oman aikarajaukseni ulkopuolella relevanttiin verrokkikeissiin. 

Mielialaa ei auttanut kuun keskivaiheen 9-päätteinen syntymäpäivä ja digitoidusta sanomalehdestä löytynyt mummon isän 0-päätteinen synttärijuttu, jonka saavutuslista oli aivan muuta kuin oma elämäni. (Sanomalehdistä ei löydy vastaavia muista seitsemästä isoisovanhemmastani eli pitäisi ottaa huomioon survivorship bias. Mitäköhän se on suomeksi?)

Tilannetta ei missään tapauksessa auttanut ryöppy historian väitöstilaisuuksia, joista syntyi silkka rimakauhu. Ikinä en tuonne pääse & tuosta selviä ja sitä rataa. Onnekkaasti Tara Brabazonin palopuhe What would you do if you weren't doing this PhD? ilmestyi juuri oikeaan aikaan. 

Ja kun aikansa odotti tuli tämän lukukauden ainokaisen ohjauspalaveri, jossa kuulin kirjallisia kommentteja kokoavan arvion kuukausi aiemmin ohjaajille lähetetystä tekstistä. "Selvemmin pitäisi kirjoittaa ja kirjallisuutta lukea". Ihan on kuin olisin kuullut jotain vastaavaa aiemmin? Syksyn minimitavoitteet asetettiin, joten sain tarvittavaa painetta palata pääduuniin. Perinteiseen tapaan (jonka olen kai jo näissä rapsoissa maininnut) jo seuraavana päivänä kirjoitin luonnoksen syyskuun alun päivitysviestistä ohjaajille eli tiesin, mitä haluan saada aikaiseksi seuraavan kolmen kuukauden aikana.

Ettei kuitenkaan menisi turhan järjestelmälliseksi ja suunnitelmalliseksi, käytin kuun viimeiset päivät kirjoittamalla artikkelia, joka ei ollut se, jota alkukuusta piti kirjoittaa. Aika kertoo kelpaako julkaisuun, jonka dedis on tänään, mutta ehdottomasti kannatti tehdä. Neljän Inrikes Tidningarin tekstin pyörittely ja totinen lähiluku nimittäin vahvisti seikkoja, joista minulla on ollut puolihuolimaton kutina väikkärin teon alkuhetkistä asti. Joten olisi tietenkin makeeta, jos artsu julkaistaisiin ja voisin viitata siihen väikkärissä... 

(Tämä on muuten blogin 6500. postaus. Ainakin jotain saa aikaiseksi kun enempää miettimättä aloittaa ja jatkaa.)

Kuva kirjasta "TK and the great work in America ; a defense of the true and ancient school of spiritual light" (1918)

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kalevan kesätoimitus vuonna 1903

Suomen aikakauslehdentoimittajain liiton julkaisussa Lipeäkala oli mukana Eino Railon elämäkertaa Kyösti Vilkunan nuoruusvuosista. Tämä oli ylioppilaskesänään 1903 toiminut Oulussa Kalevan toimittajana ja kuvannut työpäiväänsä veljelleen näin:

Päivän toimeni on seuraava: aamulla klo 7 tuo piika kahvia, jonka jälkeen heti lähden toimistoon. Tervo* tulee samaan aikaan ja niin ryhdytään rakentamaan sen päivän numeroa. Pöydällä on iso pakka maaseudulta saapuneita kirjeitä. Ne auetaan ja korjataan virheet sekä pyyhitään yli arvottomat paikat (aivan arvottomat työnnetään kokonaan paperikoriin). Sitten aletaan penkoa muita sanomalehtiä, joita on illallisessa postissa saapunut. Niistä Tervo leikkelee tärkeimmät uutiset, samalla kuin minä suomentelen ruotsalaisista lehdistä toisia uutisia, semmoisia kuin; Vallat ja Turkki, Paavin sairaus, Saksan valtiopäivät y. m.
 
Kello puoli kymmenen lähden eineelle ja palaan kohta taas toimistoon, jossa järjestän lehteen pantavaksi lääninhallituksesta saapuneet uutiset semmoiset kuin: Immissionikirjan..., Tuberkuliinitarkastus y. m., sekä raastuvasta saapuneet tiedot sakotetuista ja konkurssihakemuksista. Tiistaina käyn itse hakemassa rahatoimikamarista nuo kuivat uutiset Tuiran ja Taanilan maan torppareista y. m. kaupungin hallintoa koskevista asioista. Kolmen aikana joudun päivälliselle eikä sen jälkeen enää tarvitsekaan toimistoon mennä. Iltapäivän suomentelen novellinpätkiä tai kyhäilen niitä itse. Lauantain numerossa on aina Oulun kirje, jossa rähistään yhteiskunnan epäkohdista. Huomiseen Oulun kirjeeseen aion valmistaa pätkän Karoliina Utriaisesta, joka taas on täällä saarnaamassa ja rahaa kokoamassa...

Kun tänne kerran kirjoitin saarnataudista Suomessa lainasin tekstiä Utriasesta vuodelta 1886. Uransa venyi siis varsin pitkäksi ja Vilkunalle hahmonsa tuttu. Tämä on selvää Oulun kirjeensä aloituksesta 18.7.1903:

Sanan rieskaa sitä jaetaan monella tavalla meidän aikanamme. Monelle oululaiselle lienee tunnettu tuo — olin sanoa vatsastaan puhuja — unissaan puhuja Karoliina Utriainen, joka taas on lähetysmatkalla täällä Oulussa, pitää joka yö —  aivan kuin vanhan ajan marttyyrit — hartaushetkiä. Kun "hartaita" sanankuulijoita on tarttunut täysi huone, asettuu Karoliina rouva vuoteen laidalle istumaan ja kun määrätty hetki — muistaakseni se on viiden seuduissa aamulla — tulee, jolloin hän saa "kohtauksen" retkahtaa hän selälleen ja menee eli ainakin on menevinään tajuttomaan tilaan. Sitten tekee hän kädellään liikkeen, joka on tarkoittavinaan kirjan avaamista sekä alkaa saarnata. Kun saarna on loppunut, kerätään kollehti "liikutetulta" ja kiitolliselta kuulijakunnalta. Siinä herää Karoliinakin kohtauksesta ja katselee tyytyväisenä päivän saalista. 

lauantai 29. toukokuuta 2021

Menneisyyden lasten vinkit kesän viettoon Helsingissä

Pariisin muodit
kevät-kesä 1923
Pitkähkön tauon jälkeen (*) paluu Nuorten toverin kirjeenvaihtajien näkemyksiin, joista ehkä saan apua toiseen Helsingin koronakesääni. Numerossa 5/1920 "Kevään lapsi" nimittäin kysyi Miten voisin täällä pääkaupungissa viettää hauskimmin kesäni? Seuraavassa numerossa vastauksina

  • Harrasta urheilua. 
  • Käy uimassa Ursinilla. 
  • Retkeilemällä. Tee retkiä saariin, kaupungin ympäristöön, maalle, ihan vaikka mihin, kunhan vaan pysyt poissa sieltä pölykuopasta, niin sinulla on varmasti hauskaa! 
  • Minä pääkaupungissa ollessani viettäisin hauskimmin kesäni, käymällä mahdollisimman monta kertaa uimalaitoksella menemättä kuitenkaan veteen, myös tekemällä pitkiä kävelyretkiä ympäristöihin. 
  • Liity partiolaisiin ja käy partioretkillä. Niillä on niin hauska. 
  • Oleskele paljon saarissa kaupungin ulkopuolella.
  • Ui, oleksi paljon urheilu- ja leikkikentillä, puistoissa ja läheisissä metsissä. Jos on tilaisuutta.niin käy soutelemassa. 
  • Jos sinulla on oma huone, niin viehän sinne toki metsän kasvullisuutta tai laita pihallesi pieni puutarha, jossa on vain kukkia. Koeta hoitaa niitä hyvin, niistä riittää sinulle iloa pitkin kesää. 
  • Auta äitiäsi taloustoimissa. Iltaisin voit kerätä tovereitasi pallosille, käydä retkillä y. m. 
  • Surullista, jos sinun täytyy jäädä kaupunkiin kesäksi. Kehoittaisin sinua, jos suinkin tilaisuutta riittää, kävelemään kaupungin ulkopuolella ihanassa luonnonhelmassa ja raittiissa ympäristössä. 
  • Tule usein Töölööseen, poimi kukkia ja käy uimassa Humallahden uimahuoneella. 
  • No, teeppä nyt vaikka niinkuin minä käsken; ui, auta äitiäsi, tee joskus hauskoja retkiä toveriesi kanssa ja jos käyt koulua, niin kerää kasveja. Et voi uskoa, kuinka hurjan hauskaa se on. Niin teen minäkin. 
(*) Muita joukkoistettuja vastauksia 1920-luvulta

perjantai 28. toukokuuta 2021

Sukututkimuksen aloittajalle

Jo samana päivänä kun julkaisin tekstini Töölön Taipaleen viimeinen puuhuvila?  sain yhteydenoton asukkaiden jälkeläiseltä, joka on ikäiseni töölöläinen. Asiallisesti muotoiltuun tiedusteluun innostuin vastaamaan niin monisanaisesti, että kierrätän tekstiä tänne, mahdolliseksi avuksi muille aloittajille.

"Sukututkimus kaiken muun tutkimuksen tapaan tarvitsee alkuun jonkun kysymyksen, joka voi sitten löytöjen myötä muuttua muuksi. Kannattaa aloittaa keräämällä järjestykseen kaikki tunnettu tieto, jotta hahmottaa, missä ovat kysymyksiä herättävät aukot. Mahdollisuudet tekemiseen ovat nyt aivan toiset kuin 26 vuotta sitten, kun itse aloitin. Digitoituna on kuvien ja lehtien lisäksi kirkonkirjoja, henkikirjoja, karttoja ja kaikenlaista muuta niin, että kattavaa listaa on mahdotonta esittää.

Mutta samana on pysynyt muutama asia. Jälkipolvitutkimusta varten tarvitaan edelleen syntymäaika ja paikka henkilölle, joka mieluiten on syntynyt viimeistään 1870-luvun alussa. Aikaraja vaihtelee seurakunnittain; joistain on digitoitua tietoa (maksullisesti) 1900-luvun alustakin, mutta monista (ilmaiseksi) vain esimerkiksi vuoteen 1869, kuten Helsingistä. Ellei tarvittavaa lähtötietoa löydy kotiarkistoista, on aloitettava tilaamalla maksullinen sukuselvitys seurakunnasta, jossa tietää jonkun olleen kirjoilla.

Jos sinä esimerkiksi olisit kiinnostunut Israel Dahlgrenin juurista, pääsisit hyvin alkuun kuolinilmoituksen päivämäärällä. Haku Hiskiin kertoo, että Kiskossa on kastettu samana päivänä syntynyt Israel, jonka isä on lampuoti Johan Dahlgren. Näyttää lupaavalta, mutta "best practice" olisi seurata Israelia mahdollisuuksien mukaan rippikirjasta toiseen. Modernimpi metodi, jota en ainoaksi suosittele, on hypätä Geniin, jossa lampuodin profiilin on tehnyt esipolvitutkimusta tekevä, joka ei ole kerännyt lapsisarjaa kokoon, ja näin ollen Israel ei ole esillä.

Helsingin kirkonkirjat ovat Turun ohella Suomen haastavimpia eli aloittaminen niissä on vaikeaa, mutta ei tietenkään mahdotonta. Perustiedot kirkonkirjojen rakenteeseen ja käyttöön saa lukemalla oppaita, joita löytyy useita esim. kirjastosta, tai kurssilla, joita varsinkin nyt koronakaudella on verkossa. En ole itse kurssittautunut 2000-luvun puolella, joten en osaa tehdä suosituksia. Perusohjeita on myös Suomen sukututkimusseuran sivuilla."

Huomio: Etäkursseja pitävät tietenkin kilpailevat keskenään, mutta silti tuntuu hassulta, ettei googlaus tuottanut nopeasti esiin mitään valmista kalenteria. Positiivisemmin huomasin, että Kansallisarkiston sivuilta löytyy nykyään ulkomaan eläviä varten kirjoitettu sukututkimuksen alkuohjeistus.   

torstai 27. toukokuuta 2021

Huhti-toukokuussa

26.4.

27.4.
  • [Etsin YouTubesta 1700-lukua ja kertovat, että ihmiset etsivät myös I ja II maailmansotaa] Ihanko totta?
  • [Kirsin kirjanurkka ilmoitti lukevansa Johanna Valkaman romaania Katariinanpyörä, josta ilmestyi myöhemmin blogikerjoitus] Piti oitis googlata. Romaani sijoittuu nuijasodan jälkeiseen Suomeen.
28.4.
  • Elokuun lopussa luvassa 1000 sivua Suomen historiaa kahtena tiiliskivenä. Lihasharjoittelu käyntiin?
    [Viittaan kirjoihin Suomalaisen yhteiskunnan historia (1500–2000),
    osa I: Rakenteet ja instituutiot
    ja Suomalaisen yhteiskunnan historia (1500–2000)
    osa II: Yhteisöt ja identiteetit
    , jotka kustantajan mainostekstin mukaan "muodostavat kertomuksen yhteiskunnan synnystä ja muutoksesta 1400-luvulta 2000-luvulle. Se on myös kertomus Suomen synnystä eli uudesta yhteiskunnasta, joka alkoi hahmottua aikalaisille 1800-luvun alkupuolella. Tuolloin keksittiin kansallinen kulttuuri ja Suomen historia, joista sittemmin tuli suomalaisen yhteiskunnan itseymmärryksen perusta ja identiteetti."]
29.4.
  • Tietokirjailijoiden webinaarissa Jussi Nuorteva juuri kertoi, että hankkeen Suomalaiset Venäjällä tutkijapaikkoihin oli tullut pari sataa hakemusta.
30.4.
1.5.
2.5.
  • "Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan,
    Samaanpa käyn mä taisteluun ja nälkään, kuolemaan."
    [Immi Hellén: Lasten lauluja. 1899]
  • "Keskustele äitien ja vakavamielisten kasvattajien kanssa. Suurin huoli heillä on nuorison väärästä ja liiallisesta huvittelusta.
    Kysy kaupunkilaisnuorison aatteita ja vapaa-ajan harrastuksia, niin voit ne viidellä sormella laskea: 1) tanssi-iltamat, 2) elävät kuvat ja niistäkin kaikkein hulluimmat ilveilyt, 3) kahvilan sorina ja tupakan savu, 4) kaduilla käveleminen ja 5) sirkus ja teatteri. Näin haasteli minulle äsken huolestuneena vakavamielinen nuori mies."
  • Vilho Reima: Nuoriso huvittelee (1925)
  • [Hesarissa juttu harvoin alkuperäisinä säilyneistä asuntopohjista] Asuin Eirassa 1913 valmistuneessa villassa. Talohistoriikkia tehdessä selvisi (jo arvattu) huoneiston pohjan vahva muutos. Sääli, mutta kyllä kylpyhuone oli kiva juttu. Nykyinen kämppäni Töölössä on entinen vastaanottohuone, joten tuskin alkuperäisessä asussa tämäkään.
  • Historia kuuluu kaikille – Museonjohtaja Kalle Kallio uskoo elämyksellisen kansanvalistuksen voimaan
  • Sarjassa: kun kuvailutieto puuttuu, niin kaikki puuttuu. Mitä h*lvetin järkeä on *muoti*kuvien hakuliittymässä, jossa ei voi tehdä aikarajausta? Eikä kokoelman avattuaan sanahakua? Kas, muistin juuri, miksi käytän Europeanaa erittäin harvoin.
  • Hei @Finnafi ! Jos haluan löytää jotain vuodelta 1784, niin tuhannet hakutulokset, joiden ajoitus on tarkkuudella 1000-2000, eivät ole se, mitä haluan eteeni. Ja miksi @slsfinland arkistoaineisto on "esineitä"? [Vastaus: Valitettavasti Finnaan tulee aineistojen tarjoajilta toisinaan ajoittamatonta aineistoa. Tällä hetkellä esim. museokentällä on käynnissä paljon taustajärjestelmien muutosprosesseja, jotka vaikuttavat hidastavasti myös Finnassa näkyvien aineistotietojen päivittymiseen.]
3.5.
4.5.
5.5.
  • SKS:n tilaisuuden Tutkimuspolkuja arkistoaineistoihin alkurupattelussa kutsutaan Harlekiineja ala-arvoiseksi kirjallisuudeksi. Tämähän alkoi retrosti.
6.5.
  • [Ulkomaisen lehden juttu belgialaisen maanviljelijän toisen maan puolelle siirtämästä rajakivestä] Onni on elää sellaisessa Euroopassa, jossa maiden rajapyykin siirto otetaan vitsinä. [Ja sitten syötteessä tulikin sitten vastaan Ranskan ja Jerseyn kriisi, jossa laivasto oli vesillä.]
7.5.
9.5.
12.5.
  • Vau, suomalainen tutkimus esillä ruotsalaisessa esityksessä. Ja vain yksi erisnimi väärin kirjoitettuna. [Myöhemmin toukokuussa kuuntelin ruotsalaista, joka äänsi Jutikkalan Juitikkalaksi. Ks. myös 14.5. twiitti]
13.5.

14.5.
  • Onneksi @OlliBackstrom nimi on niin ruotsalaisen näköinen, että se on kirjoitettu virheettömästi Svenska Dagbladetin sivun artikkelissa. Hienoa näkyvyyttä 1600-luvun tutkimukselle! Ja kiitos @HelMet_kirjasto , että jutun sai kotikoneelle näkyviin. [Sisälsi mm. virkkeen "Olli Bäckströms finländska avhandling är ännu en påminnelse om all den intressanta forskning som görs i den gamla östra riksdelen om äldre svensk historia."]
15.5.
  • Mika Lietzénin Taipumaton Tanner on hyvä elämäkerta, ainakin kun lukijalla olemattomat lähtötiedot. Pari miinuspistettä jatkosodan esittämisestä (melkein) erillissotana.

17.5.
  • Ovet @NatMuseum_FI aukeavat klo 11. Jonotustilanne 20 minsaa vaille: yksi henkilö eli minä. On sitä hullumpienkin asioiden takia seisty kylmässä tuulessa. [Blogiteksti käynnistä. Mari Jalavan saate "Näitä Kaisan asiantuntevan kriittisiä museopostauksia olikin jo ikävä" lämmitti mieltä]
21.5.
  • Kuka suomalainen G. N. oli 1860-luvun alussa Algeriassa?
  • Dokumentointi datan jaossa tärkeämpää kuin siivous, toteaa @jiemakel käynnissä olevassa @NatLibFi työpajassa.
22.5.
  • Liityin FB:ssä uuteen Helsingin historiaryhmään. Näköjään siellä on porukkaa, joiden mielestä Töölöntori on Etu-Töölöä. Täh? [Ihanaa, että joku on pysyvää. Tapiolassa asuessa vedin herneen nenään, kun (suht harvoin) Pohjois-Tapiolasta puhuttiin Tapiolana ja Eirassa (suht usein) kun nimellä viitattiin muuhun kuin Laivurinkatu-Merikatu-Telakkakatu-Tehtaankatu rajaukseen. Ei prkl paikannimillä ole mitään merkitystä, jos niitä käytetään ihan miten sattuu!]
25.5.
  • Kolonialismityöpajassa ruotsalainen puhuu Ruotsin museoiden ihmisjäänteistä. Odotan mielenkiinnolla mainitaanko kokoelmien suomalaiset. (Saamelaiset melko varmasti.) [Vasta keskustelussa tuotiin esiin ja esiintyjä tuntui olevan pikkasen hukassa.]
26.5.
  • Varaukset @HelMet_kirjasto ovat tapissa, joten lähettelen vaihteeksi pyyntöjä @NatLibFi . Ilo on historiantutkijan asua Helsingissä.

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Töölön Taipaleen viimeinen puuhuvila?

Töölö-projektini järjestelmällisyydessä ja järkevyydessä olisi paljon huomautettavaa. Vasta nyt toukokuussa sain käsiini ohuen, mutta informatiivisen näyttelyjulkaisun Entisaikain Töölö (1983). Toisaalta oli hyvä, että luin sitä vasta nyt, sillä pystyin havaitsemaan oitis, että ihan kaikki tiedot eivät pitäneet paikkansa eli kaikki pitää tarkistaa toisaalta.

Yksi mielenkiintoinen pätkä sivulla 25 kertoi, että

Töölöntorinkadun ja Döbelninkadun kulmatontillakin maalaisidylli säilyi ennallaan vielä kivitalojen kaudella. Kulmauksessa oli paperikauppias Magnus Dahlgrenin puutalo, joka oli ympäröity nupukivistä kootulla risaisella muurila. Pihassa oli keittiöpuutarha, pieni perunamaa, tilli-, persilja- ym. penkkejä, viinimarjapensaita, omenapuita ja hamppuviljelmiä.

Hamppuviljelmä tietenkin kiinnosti ja pienellä haravoinnilla Helsingin kaupunginmuseolta löytyi 1930-luvulle ajoitettu sopiva kuva "Puutalo Töölöntorinkadulla nähtynä Hesperian Esplanadilta". (Kuvaa etsiessäni siinä ei ollut asiasanana edes Döbelninkatua. Nyt tilanne on toinen, sillä palautteeseeni reagoitiin jo ennen kuin ehdin saada tekstin valmiiksi. Aikoihin eletty ja päivihin päästy.)

Paikalle nousi 1941 kivikolossi, joka tunnetaan parhaiten Motti-ravintolasta. Näin ollen on luonnollista, että Magnus Albert Dahlgrenin kuolinilmoituksessa Hufvudstadsbladetissa 10.10.1944 tittelinään on "entinen huvilanomistaja". Vahvistus yhdistämiselle kuvaan ja näyttelykirjaseseen on  Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenterissa 1936, jossa Döbelninkatu 2 on toiselta osoitteeltaan Pohj. Hesperiankatu 15. Omistaja Helsingin kaupunki ja vuokraaja Magnus Dahlgren. (Dahlgren oli silti huvilanomistaja, sillä vuokraaja omisti rakennuksen.)

Vielä viisi vuotta aiemmassa osoitekalenterissa Dahgrenin huvilalla ei ole kumpaakaan katuosoitetta vaan se on Taipale 7 eli olennainen osa mikropaikallishistoriallista harjoitustani!

Osoitekalenterissa 1880 Taipaleen 7 omisti A. F. Paulin ja 1885 leskirouva Paulin eli todennäköisesti Magnus Albert Dahlgren oli viettänyt lapsuutensa toisaalla. Dahlgrenien aika Taipale 7:ssa alkoi viimeistään vuodesta 1889. Osoitekalentereita selaillen (1894, 1896, 1898, 1900, 1902) selviää, että huvilan oli ostanut Israel Dahlgren, joka oli tehdastyöläinen.

Kuolinilmoituksessa Hufvudstadsbladetissa 7.4.1909 ei mainita Israelin poikien nimiä, mutta on houkuttelevaa ajatella, että toinen heistä olisi Magnus Albert. Mutta turha arvailla, kun voi selvittää. Kohtuullisella työllä Helsingin raastuvanoikeuden arkiston "Perukirjadiaarit ja perinnönjakomääräykset 1909-1911 (Ao:20)" kertoi Israel Dahlgrenin perukirjan numeroksi 15498. Se on kirjoitettu koneella! Ja tosiaan:"öfverlefts af sin hustru Eva Mathilda Dahlgren och i äktenskapet med henne födde barnen, sönerne Magnus Albert, född den 24 april 1870 och Alfred Hjalmar, född den 29 mars 1872 samt dottern Fanny Sofia Dahlgren, född den 24 november 1883." Vielä 1912 osoitekalenterissa Taipaleessa asuu leskirouva Eva M. ja konttoristi Fanny.

Omistusoikeus Taipale 7:n rakennuksiin oli arvioitu 400 markan arvoiseksi. Huvilan sisustukseen kuului yksi sänky, sohva ja kuusi tuolia, kaksi pöytää, lipasto, kaksi peiliä, katto- ja työlamppu, kaksi kynttilänjalkaa, ompelukone, keinutuoli, vaatekaappi, senkki ja pienempi kaappi. Rullaverhoja oli kahteen ikkunaan ja kaksi yhteen. Pöytään voitiin kattaa puoli tusinaa kahvikuppia, puoli tusinaa lautasta ja puoli tusinaa haarukkaa sekä veistä. Ruuanlaittoon oli käytettävissä 3 kattilaa, 2 paistinpannua ja kahvipannu.  

Seuraavan vuoden osoitekalenterissa Dahlgren, Magnus A. on "rautasorv., L. Viert., Taipale 7." Hän ei siis ole paperikauppias, kuten näyttelyvihkonen väitti. Tilannetta selvittää kurkistus edelliselle sivulle, jonne on listattu erikseen Dahlgren, Amanda "rva. L. Viert., Taipale 7; paperikauppa Lapinlahdenk. 5." Kun Magnus Albert Dahlgrenin kuolinilmoituksessa on surijana Amanda o.s. Strömberg, on käytännöllisesti katsoen varmaa, että paperikauppias oli Magnus Albertin vaimo. Ehkä hän on tyttärensä kanssa Väinö Kanniston ottamassa ja kaupunginmuseon säilyttämässä kuvassa "Läntinen hautausmaa (=Hietaniemen hautausmaa), Magnus Dahlgrenin hautajaiset." (Kaupunginmuseon kokoelmissa on muitakin kuvia hautajaisista.)

Registeringstidning för varumärken 349/1908 kertoo, että Amanda Alexandra Dahlgren oli rekisteröinyt liikkeen "Pappers- och galanterivaruhandel i Helsingfors stad" huhtikuussa 1908. Tämän vahvistaa Nya Pressen 22.4.1908 ja Uusi Suometar 22.4.1908, jonka mukaan "rouva Amanda Dahlgren on ilmoittanut alkavansa harjoittaa paperi- ja korutavarakauppaa". Seuraavan vuoden osoitekalenterissa liikkeen osoite on Lapinlahdenkatu 5, joka jäi Signe Branderin kuvassa vuonna 1907 raitiovaunun taakse (kaupunginmuseon kokoelmista tämäkin digitoitu kuva).

Ilmeisesti Amanda Dahlgrenin liike menestyi, sillä vuonna 1914 sillä oli sivuliike Museokatu 7:ssä. Molemmat toimivat vielä vuonna 1921 ja Museokadun liike vuonna 1925. Mahdollisesti siis se oli toiminnassa tämän 1920-luvun alkuun ajoitetun otoksen oikean puolen kolmannessa rakennuksessa.

Leskirouvana Amanda Dahlgren vietti 80-vuotissyntymäpäiväänsä 18.4.1948 (Hbl 18.4.1948). Kaupunginmuseon digitoiduissa kuvakokoelmissa Väinö Kanniston kuva "Amanda Dahlgrenin hautajaiset, hautasaatto Hietaniemen kappelin edustalla" on ajoitettu 1940-luvulle.

tiistai 25. toukokuuta 2021

Pohjanmaalla 1790-91 (etsintä)kuulutettuja puolisoja

Aiemmin jakamiani sanomalehdissä julkaistuja kuulutuksia kadonneista aviopuolisoista edelsivät kirkoissa ääneen luetut. Vaasan maaherrankansliassa laadittiin ja paikkakunnan kirjapainossa painettiin vuosina 1790-91 ainakin seuraavat Kansalliskirjaston kokoelmiin kuuluvat kuulutukset. Erona sanomalehtiin on maininta oikeudenpäätöksestä ja pitäisi varmaan joskus tarkistaa, onko pöytäkirjoissa jotain lisätietoa lähtemisestä tai kuulumattomuudesta.

(Onkohan nimi enne, kun Ämmäsmäessä eivät miehet pysy?)

19.1.1790: Vaasan kämnerinoikeuden päätös 30.10.1789. Hakija Brita Helena Björklund. Aviomies merimies Johan Björklund, joka puolitoista vuotta aiemmin oli lähtenyt ulkomaille ja sitten karannut alukselta.

9.4.1790: Laihian syyskäräjät 1788. Hakija Lisa Eliadodotter Rönqwist. Aviomies merimies Jacob Rönqwist, joka oli lähtenyt useita vuosia aiemmin.

19.4.1790: Pedersören talvikäräjät. Hakija talonpojan vaimo Anna Jacobsdotter Ammesmäki kylästä Safwo. Aviomies Henric Danielsson Ammasmäki lähtenyt 2 vuotta aiemmin.

3.8.1790: Vähänkyrön talvikäräjät. Hakija paimen Michel Mattson Hiripeldosta. Vaimo Lisa Hinrichs Dotter ollut 4 vuotta poissa

4.1.1791: Mustasaaren syyskäräjät. Hakija Maria Jacobsdotter. Aviomies merimies Johan Ericsson Hjort lähtenyt neljä vuotta aiemmin

21.3.1791: Laihian talvikäräjät. Hakija Anna Johansdotter. Aviomies sotilas Johan Strand oli juuri päättyneen sodan alussa karannut Venäjälle

28.6.1791: Susanna Jacobsdotter Ammesmäki Pedersörestä ilmoittanut maaherralle, että miehensä Jacob Landela värväytyi vuonna 1790 Oulun vapaajoukkoihin, joita seurasi nimellä Jacob Fält. Sodan jälkeen hänestä ei ole kuultu.

maanantai 24. toukokuuta 2021

Muistoja tieltä Raumalta Turkuun

Kalle Kuuselan valokuva
Lusto, CC BY 4.0
Tunnetun (tunnetuimman?) raumalaisen Hj. Nortamon yleiskielellä kirjoittama muistelma Pitkästä aikaa vanhalla tutulla koulutiellä julkaistiin MLL:n julkaisussa Uutta kylvöä 1926. Nortamo oli käynyt koulua Turussa 1870-luvulla. Linja-autossa 1920-luvulla matka sujui kolmessa tunnissa kun "enne mailmas" matkaan oli lähdetty aamuviideltä ja ellei vaihtohevosia joutunut odottamaan päästiin perillä illlalla seitsemän-kahdeksan aikaan. Muutakin oli matkassa muuttunut:

...kun Laitilan rajoille päästiin, niin tarjoutui Rantapereen vaarille niin yllättävä näkemys, että hän tykkänään unohti Tasalan Wilkun seikkailut. Hän katseli ja katseli oikealle puolen tietä, hieroi silmiään eikä pitkään aikaan saanut sanaa suustaan. Mutta kun päästiin Valvon kylän kohdalle ja ennen niin kauniista Walkojärvestä ei näkynyt muuta kuin suuria kaislaryhraiä hyvin tiheässä ja hiukan välkkyvää vettä niiden välissä, niin huudahti vaari: »Pahusikost Walkojärven domseks muuttann o?»

Onneksi olin sanomalehdistä lukenut, että Walkojärvi kuivataan ja voin siis antaa vaarille tyydyttävän selvityksen vastaukseksi hänen kysymykseensä.

- No, oi nyk klookku sendä! Vai kuivava hes se järve! Pahus soikko! Mutt sillaill nämä laitlalaises saava maat vähä jumalattomasi.

[...] Kun sitten lähdettiin Laitilasta eteenpäin, jatkoi vaari tuppisuuna järvenkuivaushankkeensa miettimistä ja minä sain rauhassa tehdä huomioitani. Kylläpä oli asutus vallannut alaa entisaikoihin verraten ja paljon olivat vanhat asumukset muuttuneet. Laajennetut ja korjatut olivat ja sieviksi maalatut. Mutta tuolla oikealla kädellä seisoo mäen töyräällä ihan muuttumattomana se talo, jossa oli majatalo koko kouluaikani. Sitä ei ole korjattu eikä maalattu. Siinä on kaikki vanhallaan. Kaiken uudistuksen keskellä se seisoo kuin muistomerkki menneiltä päiviltä uhmaten ajan kuluttavaa ja muuttavaa voimaa. Mieleni tekisi pistäytyä katsomaan, eikö siellä huoneissakin vielä ole samat seinäpaperit ja vanhat pöydät ja tuolit vanhoilla paikoillaan. Mutta auto kiitää ohi tutun talon, johon niin monta kertaa minä ja minun aikaisen! koulupojat ovat poikenneet lämmittelemään ja jäseniänsä venyttämään hevosta reen tahi rattaiden eteen vaihdettaessa.

[...] Edessäni on nyt, jos ei maailma ole vallan paljon muuttunut, pitkä matka kangasta, kangasta, jonka pitäisi katketa vain hetkeksi Mynämäen ja Maskun kirkon seutuvilla ja päättyä vasta Raision kirkon ohi kuljettua. 

Ja onhan metsä ainakin Laitilan ja Nästin välillä jotenkuten puoliaan pitänyt, vaikkakin asutus paikka paikoin on tehnyt huomattavia aukkoja siihen. Nästin majatalo on tuolla mäellä yhtä yksinäisenä kuin ennenkin. Ei ole monta uutta naapuria ilmestynyt. Kangasta, hyvää metsää kantavaa kangasmaata jatkuu yhä. Auton ehdittyä jonkun matkaa Nästistä alan etsiä oikealta puolelta tietä sitä ristiä, joka eräänä syksynä oli uusi nähtävyys koulukaupunkiin matkustaessani ja merkitsi sitä, että susi siinä paikassa äskettäin oli tappanut ja osaksi syönyt erään kangasta kulkevan lapsen. Tuossahan se paikka oli, mutta risti on kukaties aikoja sitten hävinnyt. Ja vähän matkaa eteenpäin samalla puolella tietä odotin näkeväni samanlaisen ja samoihin aikoihin samanlaisen järkyttävän tapahtuman / muistoksi pystytetyn ristin. Mutta hävinnyt on sekin. Sen sijaan on tämän paikan läheisyyteen ilmestynyt muutamia asumuksia ja tiheäksi kasvanut metsä estää näkemästä ne etäämmällä tiestä olevat asumukset, joista suden viemät lapset olivat kotoisin. Vai ovatko nämä asumukset ehkä hävinneet.

Uusia asuntoja on ilmestynyt sen pienen joen varrellekin, joka katkaisee maantien Nästin ja Mynämäen välillä. Mutta sitten on taasen metsäistä taivalta melkein katkeamatta, kunnes yhtäkkiä edessämme on Mynämäen kirkko ja asutus sen ympärillä. Ja jos Laitilan kirkon seutu näytti vaurastuneemmalta nuoruuteniaikuisiin oloihin verrattuna, niin oli Mynämäki edistynyt vielä enemmän. Komeita, siistiä rakennuksia oli suurissa ryhmissä ja ryhmiä paljon tiheämmässä kuin ennen muinoin. Ja kun sitten tultiin Nousiaisten seuduille, niin en ollut silmiäni uskoa. Erämaan vaikutuksen oli se seutu nuoruudessani tehnyt. Nyt se oli tiheään asuttua, hyvin viljeltyä paikkakuntaa, jota hämmästyksellä katselin.

[...] Auto vain mennä viiletti eteenpäin meidän näin pakinoidessamme ja pian oli Maskunkin kirkko sivuutettu. Hetken matkaa tältä kirkolta, siinä, missä taasen alkaa metsäinen taival, havaitsimme vasemmalla puolella tästä miltei vastapäätä Kankaisten kartanoon poikkeavan tien suuta harmaasta kivestä hakatun muistomerkin. Kyselimme kanssamatkustajiltamme, minkä tapahtuman muistoksi se oli pystytetty ja saimme kuulla, että siinä paikassa oli kapinan aikana Kankaisten herra murhattu.

Siinä se on matkaraiehelle muistuttamassa niitä raakoja ja järjettömiä tekoja, joihin kelvottomat, edesvastuuntunnetta vailla olevat kansanjohtajat olivat laumansa johtaneet.

Pian oli Maskun ja Raision välinen metsätie katkaistu ja nyt olimme jo Turun kynnyksillä. Äskettäin nähdyn muistomerkin alakuloiset mietteet mielessämme totesimme vaiti ollen ja vain päätä toisillemme nyökäten että sen kallion kyljessä vasemmalla puolella tietä, mihin aikoja sitten muuan pahantekijä oli sortunut takaa-ajajansa luodin lävistämänä, vielä olivat vainajan kiveen hakatut alkukirjaimet näkyvissä olivatpa äskettäin verestetytkin.

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Perintö ja Kustaan sota

Kustaan sodan synnyttämistä sanomalehtikuulutuksista erikoisempaa varianttia edustaa sanomalehdessä Posttidningar 6.6.1803 julkaistu.


Rouva Lindqwist (o.s. Kjöler) oli kuollut 25.2.1803. Asiaansa hoiti parooni Fleming Turussa, joten kuvittelin rouvan kuolleen Suomessa. Mutta Hiski-haut eivät tuottaneet tuloksia.

Rouvan mies oli ollut Kustaan sodassa kuninkaallisen Uudenmaan jalkaväkirykmentin aliupseeri, joka oli joutunut venäläisten vangiksi eikä ollut sodasta palannut. Joukkoyksikkö viittaa Suomeen, mutta ei takaa, että rouva täällä kuoli. Ilmeisiä perillisiä häneltä ei ainakaan jäänyt, sillä heitä ilmoituksella haettiin.

Mutta meillähän on nykyään verkossa Wirilanderin Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718-1810 : virkatalonhaltijain luettelot. Pdf:n hakutoiminnolla Tenholan Siggbyn Västergårdin varusmestarin puustellin haltijoista löytyi Elias Lindquist, joka oli joutunut vangiksi 24.8.1789. Ja näin selviää Tenholan rippikirjan 1786-1791 sivulta 247, että rouva Lovisa Köhler oli syntynyt vuonna 1751. Tenholan haudattujen listaa vuodelta 1803 ei näytä olevan olemassa, mikä selittää Hiski-haun epäonnistumisen.

lauantai 22. toukokuuta 2021

Ryijyistä 1860-luvulla

Kysymyksiini ryijyistä ei kukaan rynnännyt vastaamaan, joten turvauduin tavalliseen tapaan digitoituihin sanomalehtiin. Muistaen koneluvun rajoitteet ja sen, että "ryijy" ei 1800-luvun suomen kielessä ole välttämättä tarkoittanut kaikkialla samaa tekstiiliä. Jonkinlaiseen alueelliseen eroon viitannee se, että osumat olivat enimmäkseen Turusta, jonka piirikunnassa "Peitteenä pidetään, talvis-aikana ainakin, nahkoja ja ryijyjä" (Suometar 2.11.1860).

Kun taas Oulun ympäristön käsityönäyttelyissä ryijyt yhdistetään mattoihin. Yhdessä oli esillä "kaksi erinomaisesti kudottua ja kuvitettua laattia-mattoa taikka ryijyä"(Pohjan-Tähti 24.10.1866) ja toisessa ryijystä saatu palkinto on mattojen eikä kankaiden kohdalla (OWS 25.1.1868)

Muuallakin Suomessa ryijyistä oli 1860-luvulla useimmiten puhetta käsityönäyttelyiden ja -palkintojen yhteydessä. Esimerkiksi Kupittaalla Maaviljelys-kalujen ja käsiteosten näyttelössä oli esillä "Anna Maria Hällin Kokemäeltä koreita ryijyjä" (ST 19.9.1862). Onko tällä tarkoitettu Harjavallan kylän Hällin leskiemäntää eli esi-isäni kakkosanoppia ja tunnettua rosvojen hyysäääjää?

Näyttelytiedoista voisi joku ahkera askarella kaikenlaisten kädentaitojen listoja. Valitettavasti töiden arviointikriteereistä ei ole kerrottu mitään, joten anti ryijyhistorialle on niukka. Erikoisuutena voi kuitenkin vielä mainita Tukholmassa 1866 järjestetyn näyttelyn, johon haravoitiin työnäytteitä joka puolelta Suomea.

Näyttelöön Stockholmissa lähetettiin Hämeestä M. Hellgrenin villainen ryijy (Hämäläinen 27.4.1866) Palkittiin "Maria Grönman Wähässä Raumassa villaryijystä" ja "Mamsellit Hellgren Urjalasta ja Lyra Hollolassa villaryijystä sekä villanen ryijy Östermyyrasta. On myöskin Ruotsin prinssi Oskar ostanut Alcenius'en Ristiinassa lähettämän villaryijyn." (Tampereen Sanomat 24.7.1866)

Näyttelyn teollisuuspuolen rakennus
Ny Illustrerad Tidning 1866. Wikimedia

Toinen tietokeräilyn kohde on varkausilmoitukset, joista saa toisinaan käsitystä ryijyjen ulkonäöstäkin:

Turkulaisen leskirouvan makasiinista varastettiin "sinisen- ja punasen-kirjava ryijy" (ST 30.11.1860) 

Veneellä Korppoosta Turkuun tulleen torpparin lesken tavaroista vietiin "valkonen ryijy" (ST 24.10.1861)

Turussa ilmoitti talollisen tytär Anna Sohvia Kaarlontytär Salmenojan kylästä ja Vampulan kappelista, että Rauvolan talon lukitusta huoneesta oli varastettu mm. kahdenkertainen ryijy punasella pohjalla, johon oli kudottu nimi Evastiina Mikontytär" (ST 9.3.1866, 23.3.1866)

Rusthollista Pälkäneellä varastettiin punapohjainen ryijy (Tampereen Sanomat 11.9.1866)

Klaukkalan Holma-Heikkilän talosta Nurmijärven pitäjässä mustapohjainen pilkullinen ryijy, jossa on H. ensimäinen puustavi (SWL 28.12.1869)

Jotain tietoa ryijyjen ulkonäöstä tarjoaa varsin eksoottisesti suomalaisen G. N-derin matkakirje Algeriasta: "Toisinaan myös kutovat yhtä lajia mattoja, jotka pidetään suuressa arvossa sekä täällä että Euroopassa, mutta laadultansa tulevat niin lähiseen sukuun niille ryijyille, joita talonpoikaiset tytöt meillä tekevät, että minä en suinkaan voinut mitään eroitusta keksiä, ellei lienee näissä Algerialaisissa vähemmän punaa." (Mehiläinen 12/1861) Valitettavasti kirjoittajan henkilöllisyyttä en onnistunut selvittämään, joten on vaikea arvioida minkä alueen talonpoikaista elämää hän on tuntenut. (Muutama vuosi aikaisemmin Algeriassa oli kasvitieteilijä William Nylander (1822-1899).)

Vastaavia lähdekriittisiä ongelmia on, kun Suomen kotikeinollisuusnäyttäjäisistä ja kaupasta kirjoittaessa todetaan 

"Moni Suomen tyttö ja varsinkin Pohjolan valmistavat erittäin kauniita ja hyviä Ryijyjä. Etelä-Suomessa niille pidetään kovin kallis hinta, mutta Pohjanmaalla ovat melkein huokeahintaiset. Tämä on hyvä, mutta sitten vasta olisi se tuntuva hyvä, jos näitä tehtäisiin suuremmissa määrin, että niitä saisi sanoa tavalliseksi kauppatavaraksi. Ja koska kannattaa Pohjanmaalla tehdä niitä, ja hyviä, kahdesta ruplasta ja vähemmästäkin, pitäisi niitä muuallakin Suomessa tottunut ja kätevä vaimo saada samasta hinnasta toimeen, omaksi ja ostajan eduksi." (SJS 29.9.1864)

Autenttisempi ajankuva löytyy Harjavallasta lähetetystä paikalliskirjeestä

Vaimoihmisillä onkin vilkkaampi ajatus ja kiivaampi luonto saada asiansa päinsä, niinkuin nähtiin Nakkilassa auktionissa 16 p:nä tätä kuuta, jossa kaksi nuorta naista tappelivat yhdestä ryijystä niin että nyrkit vilkkui ja tukka-palmikot käsissä heilui; olipa se soma nähdä niitä koreita punaposkisia naisia siinä riidan kiivaudessa vielä punasempina, kun nuoret miehet pitivät ilomekoa heistä; kyllä se nosti miesten mieltä että vissiin sulhasia saavat kuin kerran näyttivät kiivaan luontonsa, ettei suinkaan typeryys vaivaa; parempi kuitenkin olis kuin meidän rikkaat naiset tekisivät koreet ryijyt ja myisivät että saada alku kassaan laittaa kirkkoomme urut; siitä tulis heille suurempi kunnia; kyllä miehet kassan täyttäis, jos vaan kerta aljetais.(ST 9.10.1868)

Ryijyt olivat siis ainakin Satakunnassa arvossa.