Rauman(meren) juhannus 1888

Satakunta 4.7.1888:

"Nyt on vuoden ihanin aika, Pohjolan herttainen kesä-aika. Mittumaari on juuri ohi mennyt, ja se on varsinkin nuorison lempijuhla, — lemmen-juhla! Mutta ilmat eiwät kuitenkaan ole olleet aivan "ajanmukaisia", kesä-ilmoja. Kalseita, kolkkoja tuulia sekä jotenkin kylmiä öitä on ollut tänä sydänkesän aikana. Muuten ovat luullakseni myöskin kaikki "Mittumaaria-leikit" sujuneet aivan hyvin ilmoista vähääkään kärsimättä! Niin, mainittakoon tämän juhla-ajan menosta täällä vähäsen.

Ensimäisenä n:rona ohjelmassa muistan konsertin Kaivopuistossa 23 p:vän illalla. Mitä siitä? Mielet valmistunsivat "juhla-hatulle", soitto oli hyvä kuin ainakin, se kuului erittäin suloiselta illan tyyneessä (ja viileässä) tuon pienen, herttaisen ja siron järven rannalla, jonka kiiltävää pintaa myöten säveleet hiljaa hiipasivat luonnon suureen avaruuteen. Yleisöä oli saapuvilla. Samaan numeroon luen ne "ringit" ja hypyt sekä "leski-juoksut" että kaikki muut ajanvietteet, joilla nuoriso parautensa mukaan koki huvittaa itseänsä Tarvonsaaren kedolla aina puoliyöhön asti. Väkeä siinä oli kosolta, mutta ei yhtään rähinää eikä — turhaa mellastusta. Kaikki pojat olivat ihan selviä, tytöistä tietysti ei tarvitse mitään mainitakaan. Viinapuoti oli ollut suljettuna koko aattopäivän, aamusta iltaan, joka seikka vaikutti aivan raitistuttavasti, ja on muuallakin seurattava.

Tuli aamu, Juhannuksen aamu. Kirkas ja pilvetön oli taivas, mutta ilma vähän viileä. N:ro toinen: Torvisoittokunta ja lauluseura menivät varhain aamulla sävelillään aamu-unestaan herättämään johtajaansa, hra Juho Forth'ia. Samassa tilassa lahjotti lauluseura puolitusinaa hopealusikoita "kiitollisuutena Rauman laulukunnalta". — Illalla näytettiin "Postikonttorissa" Kaivopuiston salissa, jonka jälkeen oli tanssia myöhään yöhön. Väkeä oli jotenkin runsaasti tuota hauskaa näytelmäkappaletta katselemassa. Esitys kävi tyydyttävästi, ehkä kuitenkin ylipäänsä liian kiireisesti. Tämä kuuluu olevan viimeinen tällä kertaa, vastaisuudessa, ensi talwella aiottaneen seuranäytelmänä esittää m. m. "Jeppe Niilonpoita" y. m."

Juhannusta itse kullekin

Jos juhannusjuhlien suunnittelu on vielä vaiheessa niin SKS:n sivulta löytyy kesähuveja kahdelle. Myös muuta juhannuksesta.

SKS:n Suomen Kansan Vanhat Runot tietokannassa on muutakin kuin runoutta. Kokemäen Lempaisella on vuonna 1909 otettu talteen tuolloin 28-vuotiaan Martti Mäkelän tuntema juhannustaika:

Morseimes näkkee nuari miäs ihan vissiin sillail, ko mennee mittomaariin yän johunki semmoseen paikkaa, ko lähtee tieät kolmel kantil. Siin täytyy, ennen ko kello on ykstoist, rautasel köpill polttaa maahaan tiän kohrall nin iso piiri, ettei toinen saa ulkopualelt otettun kiini. Sit täytyy viäl lukkee isä meirän takaperin kolmeen kerttaan ja men ennen yhttoist piirin sisäpual, ko sillon tullee morsein ja koittaa viär fölisäs ja tekkee sitä yhteen asti. Piiris täytyy pittää hyvin vaaris, ettei se vaan saa kraapat kätteenkä kii, ko se viä koht fölisäs, jos vaan kii saa. Heikkoveriset, ei vaan saa stää koittaakka.

Sanomalehtisatoa tältä aamulta

Aamun Hesarissa oli muutama mielenkiintoinen juttu:

• "Kirjailija Hannu Mäkelä sepitti Jätkäsaaren tarinan" - Mäkelä kertoo tutkineensa Helsingin arkistoja, löytäneensä kalastajaperheen ja kuvitelleensa heidän elämänsä. Kalastajaperheen pojan Johannes Viktor Frin kautta kerrotaan tarina siitä, mitä Busholmenin saarella tapahtui sata vuotta sitten. Johanneksesta tulee sataman rakentaja ja laivojenlastaaja. "Tällä tavoin ihmisten on ehkä helpompi juurtua uudelle alueelle" - kuulostaa (meikäläisen korviin) järkevältä.
• Ruotsin Täbyssä arkeologit ovat löytäneet savisessa maaperässä säilyneitä luurankoja tuhannen vuoden takaa. Alueella on samalta ajalta riimukiviä ja näin on uskaltauduttu jopa yhdistämään näissä mainittu Estrid komeimpaan naishautaan. Tukholman lääninmuseon sivulla perusteltu esitys aiheesta. Wikipediassa riimukivien kuvat, joista yksi kopioitu oikealle.
• NYT-liitten puolelle on omakustantaja Hannu J. Ahonen onnistunut saamaan puffin kirjastaan Henki lähti! - suomalaisia henkirikoksia. "Ahonen esittelee teoksessa viitisenkymmentä vähemmän tunnetua murhaa ja tappoa viime vuosikymmeniltä. 1970-luvulta hengenriistoja seuranneen varastomiehen teoksesta välittyvät paneutuminen, vaivannäkö ja pieteetti." Onnittelut kirjailija-kustantajalle teoksesta ja markkinoinnista.

Kivalteri Heikki Hannunpoika Porin kreivikunnasta

Otanpas vaihteeksi esille 1600-luvun miehen, joka a) ei asunut Kokemäellä ja b) on esi-isäni.

Porin kreivikunnan kivalteri hukkui kesällä 1660. Uudeksi valittiin Heikki Hannunpoika, joka oli ollut jo kauan kreivin tallin palveluksessa. Hän osasi maan molempia kieliä, mistä oli hyötyä kivalterin vastuulle kuuluvissa oikeusasioissa.

Porin kreivikunta oli kuningatar Kristiinan Gustaf Hornille läänittämä kokonaisuus tiloja Ulvilassa, Kokemäellä ja Huittisissa. Horn kuoli vuonna 1657 ja Heikki Hannunpojan kivalterina ollessa alueen hallinta oli Hornin lesken Sigurd Bielken käsissä. Tukholmasta asti kävi kivalteri hakemassa valtakirjansa vuonna 1663. Kivalteri ei kuinkaan ollut kreivikunnan päämies vaan läänittäjän eduista huolehtivat ensimmäisinä kreivikunnan vouti ja inspehtori.

Koiviston kartanossa kirjoitti vouti Hans Haansson 1.1.1661 asiakirjan, jonka nojalla Yyterissä sijainnut autioksi jäänyt 4 ¾ veroäyrin ja ¾ manttaalin tila, jota vänrikki Mårten Sigfridsson oli asunut, annettiin ”brevvisaren” Henrik Hanssonille. Vuonna 1663 on Yyterin tilalle verokirjoihin merkitty Henrik Hansson, jolla oli vaimo Brita. Seuraavana vuonna hänellä on titteli Gewaldier eli kyse on kivalteri Heikistä. Tilan kohdalla lukee ”kreivillinen lahjoitus”.

Yyterissä oli tähän aikaan kolme tilaa. Yksi oli Munck-suvulla ja kaksi, joissa yhteensä 9 äyrinmaata, kuuluivat Hornin saamiin lahjoituksiin.

Titteli kivalteri putoaa Heikin kohdalta verokirjoissa pois 1676. Kuitenkin vielä 1678 ja 1679 vouti kirjoittaa kivalterista nimeltä Henrik Hansson. Tämä oli tuolloin ollut tottelematon ja/tai noudattanut käskyjä leväperäisesti.

Vuoden 1680 tileissäkin on vielä maininta Heikistä kivalterina. Tämä ”on ollut aivan korvaamaton verojen karhuamisessa sekä kihlakunnan käräjillä ja tuomioiden toimeenpanossa, vankien edestakaisin kuljettamisessa jne". Seuraavana vuonna puhutaan Porin raastuvanoikeuden pöytäkirjassa kivalteri Henrik Hanssonin tontista, mikä viittaa hänen muuttaneen kaupungin puolelle.

Porissa haudattiin 16.5.1686 kivalteri Hindrich Hansson. Ruuthin Porin historia summeeraa jatkon: ”Hänen poikansa ottivat nimekseen Sillström. Vanhin heistä muutti kaupunkiin vuonna 1679 ja muut myöhemmin. Suku eli täällä vuoteen 1808.”

Lähteet:
SAY Ulvila 1654-1673, 1674-1693
Alex Paltschikin tutkimukset. Kansallisarkisto.
Mauno Jokipii: Porin kreivikunta. Historiallinen arkisto 54. 1953 s. 105-170
Janne Haikari: Isännän, Jumalan ja rehellisten miesten edessä. Vallankäyttö ja virkamiesten toimintaympäristöt satakuntalaisissa maaseutuyhteisöissä 1600-luvun jälkipuoliskolla. Bibliotheca historica 121. 2009
Niilo J. Avellan: Entisen Ulvilan pitäjän maatilat II . Satakunta-kotiseutututkimuksia 3.
Ruuth: Porin historia

Myöhempi lisäys: Kotivuoren ylioppilasmatrikkeliin on litteroitu Ulvilan käräjiltä 4.–6.7.1674 f. 22 kohta "een saak angående Johan Nilsson i Härpä, som skall han med Löfwerij och Trolldoom omgåtz och ibland annat brukat ett låås emellan twenne Qwarnsteenar när han går för Rätta, på dett han eij må i sina ehrander tappa eller succumbera, hwilket låås hans broder Simon honom ifrån tagit hafwer och fördt dett till sin broder Anders i Biörneborg, dhen sedan låset Gewaldigeren Henrik Hansson lefwererat hadh" sekä Porin RO 28.3.1681 s. 20 "Opstegh Rådman Nilss Larsson och efter sin Systers Sal: Gulsmedens Jacob Brasks Enckias ifrån Åbo dygdesamma Hustru Sara Larssdotters skriftelige begäran af d: 23 hujus fordrade af Grefskaps Gewaldiern Henric Hansson först 8 D:r Kopp:r M:t."

"Maria Kraftmanin vaikutus Turussa on kaikille tunnettu"

Uudessa Suomettaressa 11.10.1884 julkaistuissa Maria Kraftmanin muistosanoissa kerrotaan hänen lapsuudestaan:

Maria Kraftman syntyi Oulussa v. 1812, jossa hänen isänsä oli vankilantirehtörinä. Hän syntyi ja kasvoi karkeassa luonnossa, häntä ympäröi ensi vuosina muurit ja rautaristikot, myötäänsä näki hän edessään yhteiskunnan onnettomia, jotka siellä siihen aikaan koettivat kapinoilla ja salavehkeillä päästä raudoistaan. Näin kasvaen sai tyttö melkein miehen luonteen, kun hän aina näki isänsä suurimpain pahantekijäin ympäröimänä, jotka pyrkivät vapauteen millä hinnalla tahansa.

Eräänä Marraskuun yönä v. 1825 nousi ankara kapina vankien seassa, joita silloin oli 40:nen paikoille. Vahteja juovutettuaan oli heillä aikomus murhata tirehtöri, joka nukkui ylikerrassa ja oli aseitta. Lapsi sattui kuitenkin heräämään, juoksi ylös kolmanteen kertaan ylisille, aukaisi ikkunan ja hyppäsi yli korkean, tiheästi rautapiikeillä varustetun aidan, joka ympäröi vankilan. Hän putosi vahigotta kovaksi jäätyneelle maalle, juoksi avojaloin kasakkien komennuskuntaan kaupunkiin (1/2 virstan matkan) ja ilmoitti asian ja pelasti niin isänsä sekä kaupungin ja ympäristön julmista teoista.

Hiskin mukaan Maria Christina syntyi Oulussa 22.4.1812 kaupunginvouti Petter Kraftmanin ja Maria Elisabet Parvenin tyttäreksi. Marian isä kuoli varhain, äitinsä leskenä 19.3.1847.

Muistosanojen mukaan Maria jäi turvattomaksi muttei toimettomaksi. "50 ruplalla, jotka olivat isän perintö, osti hän poronvasan nahkoja ja matkusti Turkuun, jossa hän hansikkaantekijä L:lle möi ne hyvällä voitolla." Vuonna 1896 julkaistu Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla kertoo urakehityksestä:

1839 osti raatimies ja kauppias Anders Nylander ruotsalaisen höyrylaivan ”Erik Wäderhatt”, joka saaden uuden nimen ”Uleåborg”, alkoi välittää liikettä Pohjanlahden suomenpuoleisella rannikolla, ollen ensimmäisenä laatuaan. M. K. tuli ravintolan pitäjäksi ”U:borg’ille” kesän aikana, kun hänellä taas talvella oli tointa värjäri Mikael Imberg’illä, jonka vaimoa hän auttoi ”tykkimyssyjen” valmistuksessa, nauhojen ja pitsien poimuttamisessa, värjäyksien vastaanotossa ja kirjanpidossa y.m. 1849 muutti hän Etelä-Suomeen, lienee jonkun aikaa asunut Hämeenlinnassa ja asettui 1855-56 Turkuun, jossa hän heti avasi ajuriliikkeen, ensimmäisen paikkakunnalla, jota hän piti kuolemaansa saakka. Etenkin sotavuosina kannatti liike hyvin, hänen hevosiaan ja ajokalujaan käytettiin paljon ja hänen uskollinen palvelijansa, Palmroos, joka palveli häntä 28 vuotta ja johti erästä liikkeen haaraosastoa 1862-65, kehuskeli että hän ”oli kuskannut keisaria ja kenraaleja”. Eräs toinen uskollinen palvelija, Kestilä, palveli häntä 18 vuotta ja johti hänen laajaa kauppaliikettään. M. K. harjoitti nimittäin sangen laajaa viljakauppaa, perusti nälkävuonna 1867 kotimaisten käsitöiden kaupan herrain Mansner’in, Dahlström’in y.m. kanssa ja kävi kauppa-asioissa usein Tukholmassa.

Maria Kraftmanin kirjoittama romaani Så slutades min lek, en tafla ur lifvet julkaistiin vuonna 1848. Hän kuoli Turussa 28.9.1884. Elämänkerta sisältyy Kansallisbiografiaan. Yllä oleva kuva kaapattu Oulun kirjaston sivulta, käyttöoikeusstatus tuntematon. Åbo Akademin Bildsamin kuvan käyttö olisi maksanut 10 euroa!

Kansatieteellisiä tutkimuksia Tyrvään kihlakunnassa.

Luikerreltuamme Sotkan kapeitten salmien ja Sorvanselän läpitse tulimme Vesilahden saariston kaltaiselle seuduille. Pajulahti, korkeain ja metsäisien vuorisaarien ja rantojen ympäröitsemänä, näytti paljon juhlallisemmalta kuin koko Pyhäjärvi. Laskimme maalle samannimiseen kylään Tottijärven kappelissa, josta oli kolmatta virstaa suurimmaksi osaksi jalkapatikassa käveltävää tietä Sarkolan kylään, jossa tutkimuksemme olivat aljettavat. Vähäisen katsottua ympärillemme korjasimme matkalaukkumme Mattilan taloon, jonne jäimme kolmeksi päiväksi.

Mitenkä aloittaa ja mikä kaikki oli tutkittava? - Istuimme talon kuistilla. Siinä riippui sirppiä, vesuria, kirveitä ja viikatteita. Näitä katsottiin ja niistä ruvettiin puhumaan ja kumppanini kuvaa tekemään. Kysyttiin kunkin paikan eri nimitystä kussakin kapineessa.

Ylioppilas A. O. Heikel teki länsisuomalaisen osakunnan kansatieteellisen toimikunnan apurahalla kansatieteellisiä tutkimuksia Tyrvään kihlakunnassa. Tuloksia raportoitiin alla luetelluissa Uuden Suomettaren numeroissa ja julkaistiin myöhemmin myös kirjassa Satakuntaa ja satakuntalaisia III (1972)

I. Kansatieteellisiä tutkimuksia Tyrvään kihlakunnassa. 7.7.1880 nro. 81
II. Sarkolan Mattilasta [Tottijärvi]. 19.7.1880 no 86
III. Nykyaikainen todellinen Matti. 21.7.1880 no 87
IV. Puu-alnakka, tanssit ja naisten kansallispuku Kiikassa. 7.8.1880 no 94 (Kansallispukuneuvoston sivun mukaan "Länsisuomalaisen osakunnan matkalla Tyrvään kihlakunnassa 1879 Agathon Reinholm teki mm. Mouhijärven naisen kansanpukua esittävän akvarellin, Saikan Mantan ja A.O. Heikel kuvaili pukeutumista ja keräsi puvun osia, jotka päätyivät sittemmin Kansallismuseon kokoelmiin. Kirjallinen ja kuvallinen aineisto on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa. " )
V. Miesten pukuja. 23.8.1880 no 101
VI. Pirtti 23.6.1881 no 141
VII. Kota ja sauna. VIII. Luhdit IX. Aitta 5.7.1881 nro. 150
X. Talli ja navetta. XI. Riihi. 16.07.1881 nro. 160

Tyrväätä sivuten voi mainita myös verkossa luettavissa olevan D. Skogmanin matkakertomuksen Satakunnasta (s. 123 alkaen, jälkimmäinen numerointi). Samassa Suomi-sarjassa ilmestynyt Antero Vareliuksen Kertomus Tyrvään pitäjästä löytyy myös verkosta. Tuoreempi on Sanna Kauniston kielitieteellinen gradu Tavalliset mäet ja kalliot, tyrvääläiset vuoret ja ahteet - historiallisen Tyrvään alueen maankohoumannimien perusosien analyysi.

Linnasta linnaan

Viimeiseltä kahdelta viikolta olisin voinut lähes joka arkipäivältä raportoida "Olin eilen Kansallisarkistossa." Mutta koska käytin yhtä ja samaa aineistoa kerrasta toiseen niin ajattelin kertoa vasta nyt.

Aineisto: Senaatin arkiston prokuraattorin toimikunnan vankilistat. Aivan loistava löytö. Aikaisemmin olin käyttänyt Turun maakunta-arkistossa varsinaisia vankila-arkistoja ja luulin, etten saisi rosvoselvityksiini tolkkua muuten kuin laajemmalla maakuntakierroksella. Mutta onneksi olen jo oppinut lukemaan kirjoista lähdeviitteitä ja näin löysin aarreaitan kotikaupungistani.

Senaatille oli lähetetty kopiot kruunun ja kaupunkien vankilistoista kuukausittain. Erittäin selkeitä ymmärtää ja sisällöltään melko yksityiskohtaisia. Pitää vain päästä jostain kohtaa alkuun ja sitten voi edetä ajassa taaksepäin ja saada tietää mistä vanki on tullut tai missä vangittu ja vastaavasti ajassa eteenpäin löytää mihin on lähetetty. Vankilistoihin on kirjattu tiedot myös oikeuskäsittelyjen paikoista ja ajoista sekä ainakin jollain tavalla epäillystä rikoksesta sekä tuomiosta.

Ainoa asia, johon kompastuin oli se, että yhdessä kaupungissa on useampia vankiloita. Jos sanomalehdessä lukee, että vangittuna Helsingissä, niin piti tarkastaa sekä lääninvankila että kaupunginvankila.

Silmiin osunutta

Kirjakaupassa aikaa tappaessa osui silmiini mukavan ja mielenkiintoisen näköinen Helsinki-albumi 1877 – kokoelma kaupunkinäkymiä. Melkein teki mieli ostaa. Helsingistä julkaistaan kyllä sellainen määrä kirjoja, että onneksi en niitä ruvennut keräämään. Kokemäki-kokoelma ja Espoon vuosien Tapiola vievät ihan tarpeeksi hyllyä itselläni ja vanhempieni luona.

Espoosta puheenollen... samaisessa kirjakaupassa oli myynnissä myös Kylä-Espoo. Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema. Nopeasti selattuna oli ainakin selkeitä värillisiä karttaleikkeitä, osa myös kohdistettuna nykyteiden päälle. Että voi olla Espoota miettivälle hyödyllinen.

Porin lähihistoriasta kiinnostuneella taas sopinee Ville Viljasen kirja Purettu Pori, joka myös oli samalla myyntipöydällä. Nimi selvittänee sisällön, joka oli vanhoin valokuvin esitetty.

Ylen Areenassa ehtii vielä katsoa Ruma Suomi ohjelman ensimäisen jakson, miten Turun historialliset rakennukset purettiin. Ja Kuvia kadonneesta ajasta. Jos kestää kuunnella suo-ma-lais-ta... ra-dio-oh-jel-maa, niin tarjolla on myös Eilisen arkea.

Yliopistolehden toimittaja mietti perheen merkitystä.

Seurasaari juhli viime viikonloppuna ja minulta meni kokonaan ohi.

Google Books neuvoo, miten voisi (jos olisivat jo kaikki kirjat digitoineet) tehdä tekstihakua omasta kirjahyllystään. Muutaman kerran olen ihmetellyt, miten Archivessa on koko teksti Googlen digitoimasta kirjasta, mutta Googlen puolella ei näy edes snippettejä. Tajusin vihdoin, että suojaavat selkäänsä ja antavat erilaisen näkymän eri puolilla maapalloa, riippuen tekijänoikeusarvauksista. Edelleen hämää se, että ovat ladanneet (käsittääkseni) kirjastokannoista perustiedot joistakin kirjoista. Mainostuloilla elävät, joten oikean laidan ostolinkit pitää ymmärtää. Vaikka tiedän hyvin, ettei seuraavia mistään verkkokirjakaupasta saa, kun ei itsellänikään ole myytäviä kappaleita jäljellä kuin Forsby-kirjasta.

Kaisa Kyläkoski:

• Performance Models for Caching World Wide Web Traffic. 1998
• Mikvalaksi ja Martinsuoksi: esipolvet länsirannikolla. 2004
• Oksa Hohenthalien sukupuussa. 2007
• Ilmavallaksi ja Ilmavaltana Erkki Ilmavallan esipolvet ja nuoruusvuodet. 2007
• Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi. Kokemäen Yli-Forsbyn isäntäväki vuoteen 1944. 2007
• Brita Maria Sohlbergin esivanhemmat. Ymppäys Hohenthalien sukupuuhun. 2007

(Mutta Kamariherraa saa verkkokirjakaupoista edelleen, linkit vasemmalla ylhäällä...)

Helsingin Viikko-Sanomien toimitus oli sitä mieltä, että viikinkilaiva näytti tältä (julkaistu 11.08.1882):

Amerikkalaisessa lastenlehdessä taas kaksi vuotta aiemmin tutumman oloinen "norjalainen laiva 1000-luvulta":

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Näkymä Pohjoisrannasta Katajanokalle päin kirjasta Vyer af Helsingfors och dess omgifningar (1851).

Munkkiniemi ja Meilahti kuvattuna samassa kirjassa. Alla samasta kirjasta Helsinki nähtynä Töölönlahden yli.