Istuntosalit 1888 ja vossikka-nurkalla 1885

Yllä kuvatekstiensä mukaan Talonpoikais-, Porvaris- (Kyläkirjaston Kuvalehti, B-sarja 30.6.1888 ), Pappis- (Kyläkirjaston Kuvalehti, B-sarja 30.4.1888 ) sekä Ritariston ja Aatelissäädyn istuntosali 1888 vuoden valtiopäivillä (Kyläkirjaston Kuvalehti, B-sarja 31.07.1888 ). Niillä ei ole mitään tekemistä alla olevan Kaapro Jääskeläisen tarinan kanssa (kokoelmasta Iloisia juttuja I).

Juttu on v. 1885 valtiopäivien ajalta, jolloin Talollissäädyn vanhoilliset A. Meurmanin johdolla useampaan kertaan äänestivät silloiseen »nuoreen puolueeseen» kuuluvan turkulaisen K. Vehasen pois säädystä.

Ylioppilastalossa oli naamiohuvit. Talon edustalle olivat vossikat ruvenneet pitkään jonoon.

Joku siinä rekensä kokkalautaa vasten nukkui, kun ei ollut tarkkaa tietoa, missä lie viime yökään kulunut.

Itsekullakin vossikalla oli kuitenkin toinen korva auki, nimittäin Esplanaadin puoleinen korva, sillä sieltäpäin useimmiten vihelsi joku kyytiä tarvitseva. Semmoinen vihellys kun kuului, niin lähti sitä kohden ei yksi eikä kaksi, vaan vähintäinkin kolme -- enemmän vaan »vapaan kilpailun» vuoksi kuin halvassa rahan himossa.

»Viäläks sull' on tupakkia, Santeri?» kysyi vossikoista eräs, Kustaa nimeltään. Sekä hän että Santeri olivat Helsingin miehiä peräisin ja polttivat Borgströmin »Kaukaasialaisia».

»On tääll' joku viäl'.» Kustaa liikkui lyhyin askelin hänen luoksensa, sillä vossikan mekossa on mahdoton pitkiä askelia ottaa.

»Ketäs sa tän' ehtoon' tatsuunalt' ookasit?»

»Herra se kait tais' olla, vaikkei juur' ensimäist' rankia. Tonn' Eerikin karun päähän ma sen vein ja jämtist' se maksoi. Mutt' reissaavaisen ei piräis sitä niin nuukaan räknäämän, jos rookaa vähän isompikin raha...»

»Kun meill' ei ol' takaisin antaa.»

»Rahhaampa outta näpylijäitä työhii», äänsi Pekka Savolainen, jolta myöskin olivat tupakat lopussa. »Mut yhellainen sit' oun ronkuja minnäi. Nyttii oisin Santerin tupakkain varraan lyöttäytynnä, jos hyvinnii kuontus...»

»On tääll' joku viäl'.»

»Tottapahan minnäi' toas, kun tässä rahat miten kuten korjautuu. -- Mittään ne nyt kuotoilekset tuolla sisässä?»

»Kutes mar sa sitä tiär!» sanoi Iisakki, Turun puolelta kotoisin. Käytti tilaisuutta päästäkseen hänkin tupakkain seutuville. »Siäl' ova' suure' maskeraati' käymäs'.»

»Ilmankos min' ounnii' tässä katastanna sitä värjnoamain paljoutta, mikä täst' on sivu kulukenna.»

»Ne ova' oikke' sutanu' ja plaastanu' taulus', ete' tunn', mimmone' ihmine' siäl' sisäläkkä' o'.»

»Eiköpä se lie jumala sitä varten näitäi oikeita noamoja luonna, jottei erottas, mittee siell' on sisässä!»

»Niin taitaa ollakkin!» sanoi Santeri. »Ja vaatteet kans'. Kyll' on usevallakin puhtaat silmät ja vaatteet kattoo kans' pulskiast' ulloos, mutt' ei ol' juamarahaa plakkaris' vaan.»

»Mutt' sem meijän Vehasen ku' ne ajo' pois täält' herrattem päivilt'», pisti väliin turkulainen. »Se miäs muist' juamaraha' ain', kum ma vaa' sano ett' mä olen kans' siält' pualest' kotosi. -- Kaiketakki se Möörmannin konstest' oil...»

»Kennenkäpäs se ois' ollunna!» sanoi Savolainen. »Eihän se ou' mies eikä mikkään koko Möörmanni. Eihän tuo näy milloinkaan vossikalla ajelovan. Ilekii, vanaha mies, kävellä!»

»Eik' siin' mahr' oll' raham puutos kans' fölis'... Viäläk' sinull' on tupakki', Santer?»

»On tääll' joku viäl.»

Kun jokainen oli saanut hampaihinsa »Kaukaasialaisen», ei enää ollut syytä jatkaa keskustelua. Kukin meni reelleen taas ja nojasi kokkalautaa vasten. Mutta auki oli kaikilla Esplanaadin puoleinen korva.

Valtiopäivämies Wärri

Kuvatekstinsä mukaisesti yllä on Kaarle Wärri, talonpoikaissäädyn puhemies. Kuva julkaistiin Turun Lehdessä 3.3.1892, jolloin Wärri oli kaikkea muuta kuin ensikertalainen. Hän oli tullut ensimmäisen kerran valituksi valtiopäiville jo 1867. Valinnastaan ja toiminnastaan noilla valtiopäivillä kertoo Jarno Salovuori gradussaan Wärristä valtiopäivämies. Kaarlo Wärri vuoden 1867 valtiopäivillä. Isoäitinsä isoisän lähtökohdista Salovuori kertoo seuraavasti

Kaarlo Ala-Jaakkola syntyi 23. helmikuuta 1839 Huittisissa. Hänen isänsä oli ratsutilallinen Pertteli Ala-Jaakkola ja äitinsä pöytyäläinen Liisa Wärri. Sisaruksia hänellä oli yhteensä neljä, mukaan lukien kaksoisveli Juho.

Kaarlon isä kuoli hänen ollessaan yhdeksänvuotias. Ennen kuolemaansa isä ehti opettaa pojalleen lukemista, kirjoittamista ja laskutaitoa. Kouluun Kaarloa ei lähetetty, koska suomenkielisiä kouluja ei ollut. Kotiin tilattiin merkittävimmät suomenkieliset sanomalehdet, Manmiehen Ystävä, sanomia Turusta ja Oulun Wiikko-Sanomia, ajoittain myös Sanansaattaja Viipurista, mikä auttoi lukuharrastuksessa.

Isän kuoltua kotitila jäi äidin vastuulle. Kun lapset varttuivat, tilaa hoidettiin perheen omin voimin ilman renkejä ja piikoja. Jo Huittisissa nuori Kaarlo toimi pyhäkoulumestarina ja vaivaishoidon ruotumestarina.

Palvelusväettömyyttä isän kuoleman jälkeen ja ennen Kaarlon muuttoa Pöytyälle voi arvioida rippikirjoista 1846-1852 , 1853-1859 ja 1861-1867. Torppareitakin tilalla oli, joten ei olisi ehkä kannattanut toistaa muistitietoa sellaisenaan.

Wärri valittiin puhemieheksi myös vuoden 1897 valtiopäivillä ja alla oleva kuva löytyi Turun Lehdestä 18.2.1897. Selvästi lisääntynyttä valtiomiehisyyttä, mies ei vaikuta enää aralta ollenkaan.

Valtiopäivätanssiaiset 1892 ja 1885

Yllä ja alla olevat kuvat esittävät tunnelmia valtiopäivien tanssiaisista Turun lehdestä 15.3.1892. Juhani Aho raportoi samasta tilaisuudesta vuonna 1885:

Tyven suvanto kulettaa nyt teidän kirjeenvaihtajaanne eteenpäin. Hän voi katsella ympärilleen ja tarkastella rantoja. Hän on tehnyt muistiinpanoja teidän varallenne. Jos haluttaa seurata, niin voi hän näytellä yhtä ja toista. Nyt kävelee hän jo niinkuin vanha tuttava talossa. Valo ei häikäise hänen silmiään eikä lattiat luistata jalkaa.

Vastaanottohuoneesta vaeltaa vierasten virta keisarillisen linnan sisäisiin suojiin. Ne ovat jokainen eri tavalla sisustetut. Kaikkien permantoja peittävät pehmoset matot, kaikkien seinillä on tauluja taulujen, peiliä peilien vieressä. Lattiasta lakeen kasvavat kukkaset tekevät muutamista huoneista etelämaisen metsikön. Silmään sattuu yhtaikaa niin paljon loistoa ja komeutta, ettei se saa yksityiskohtia toisistaan eroitetuksi. Seinät ja sillat, laet ja lattiat, olkapoletit ja alastomat olkapäät, kalahtelevat miekat ja heilahtelevat viuhkat, ruotsi, suomi ja venäjä, kaikki ne sulavat semmoiseen sekasortoon, ett´eivät näkimet eivätkä kuulimet saa niistä mitään kokonaista kuvaa aivoihin istutetuksi.

Eikä tuo vievä virta anna kauvan yhdessä huoneessa virkailla. Se työntää edellään yhä uusia katseltavia kohti. Parin-, kolmen-, neljän huoneen läpi kulettaa se pitkänpuoleiseen soikulaan saliin. Siinä on seisauspaikka, sillä siinä tarjotaan virvokkeita. Pitkin seiniä on asetettu pöytiä. Yhden päällä on lasisilla tarjottimilla hedelmiä ja makeisia. Teetä tarjotaan toisella seinämällä, kolmannella virvoittavia vesiä. Kun väkeä tulvaa yhtämittaa tähän huoneeseen, ja kun suurin osa hetkeksi siihen seisattuu, syntyy siinä ennen pitkää tukehduttava tungos. Minua litistetään milloin tähditettyä soturin rintaa vastaan, milloin kiilaa minua kylkeen kovan turnyyrin saparo. Sujuvana kuin sisilisko pujottautuu kainaloni alatse hienovartaloinen neitonen. Hän, hänen sisarensa, äitinsä ja kaikki tuttavansa ovat uimapukuihin puetut. He eivät tosin ole aivan alastomat, mutta /melkein/.

Valtiopäivien avajaiset 1894 ja 1888

Yllä on Turun lehden 3.3.1894 kuvallinen esitys valtiopäivien avajaisista. Säädyt siirtymässä kirkosta keisarilliseen linnaan. Juhani Aho raportoi vastaavasta tilaisuuden vaiheesta vuonna 1888:

Sillä juuri kun kello on ryhtynyt yhtätoista lyömään, syöksee mustasta kidasta punaista kielekettä myöten ulos rappusille senaatt… ei, vahtimestari, ja antaa kädellään merkin sille punapartaiselle sotaherralle. Sotaherra oikasekse, sanoo muutamia venäläisiä sanoja ja fanfaari ryöpsähtää kaartilaisten torvien suista. Sen soidessa astuu ulos rappusille (vahtimestarien ja heidän naistensa muodostaman käytävän keskitse) eräs herra. Päällä on hänellä turkki, päässä kolmikulmainen lakki ja kädessä kirja.

Hän avaa kirjan, rupeaa siitä lukemaan ja valtiopäiväin juhlallinen avatuksi julistaminen on alkanut.

Sitä ei kuitenkaan tiedä siitä, mitä hän siinä sanoo, vaan se pitää arvata siitä, että hän siinä seisoo. Hän puhuu niin hiljaisella äänellä, että en ainakaan minä voi vielä tällä hetkelläkään varmasti vakuuttaa, julistiko hän valtiopäivät avatuiksi vai sulkiko hän jo ne samalla. Sen tietävät ainoataan vahtimestarit ja heidän naisensa.

Molemmilla kielillä kuului hän lukeneen H. Keis. Majesteettinsa valtiopäiväkutsumuksen ja molemmat kielet olivat silloin täydellisessä tasa-arvossa ainakin siihen nähden, että molempia kuului yhtä /vähän/. Kerrotaan hänen samassa myöskin antaneen alhaalla seisoville valtiosäädyille kehoituksen, että määrätyillä paikoilla ilmoittaisivat itsensä nimenkirjoitusta ja valtakirjainsa esille antamista varten. Mutta umpipohjukkaan siinä joutuisivat maan säädyt, jos eivät muusta ilmoituksesta tietäisi.

Samalla tavalla on sama mies aina ennenkin kuuluttanut valtiopäivät avatuiksi. Saattaa sanoa, ett'ei valtiopäiviä meillä ole moneen aikaan kuultu avattavan. Auvenneet ne nyt kuitenkin ovat.

Valtiopäivät 1882 & 1888

Yllä maamarsalkka ja puhemiehet vuoden 1882 valtiopäiviltä esitettynä sanomalehdessä Kansan Ystävä 25.2.1882. Talonpoikassäädyn tuolloinen puhemies C. J. Slotte mainitaan myös kuusi vuotta myöhemmin Juhani Ahon raportissa talonpoikaissäädyn istunnosta, jota tuolloin pidettiin Ateneumin rakennuksessa. Ote:

Mutta yhtäkkiä kuuluu kolme koputusta puhemiehen pöydän pintaan. Hän on kiivennyt paikoilleen ja istuutunut sihteerin viereen. Ryhmät hajoavat ja kukin kiiruhtaa paikoilleen.

»Puhemiesneuvosta», alkaa tavallisesti herra Slotte, »on ollut koolla ja meerennyt istuntoja pidetteveksi tulevalla viikolla tiistaina ja lauvantaina.—Talmanskonfiransen ha' haft sammanträde o'bistämt att plena ska' hållas i nästa vikka tisdag och lördag.»

Heti kohta sen jälkeen alkaa sihteeri lukea viime istunnon pöytäkirjaa: »Ote talonpoikaissäädyn pöytäkirjasta, joka tehtiin valtiopäivillä Helsingissä, helmikuun 20 päivänä 1888 j.n.e.» Mutta pöytäkirjan lukemista ei tavallisesti kukaan kuuntele. Säädyn jäsenet hommaavat joko pulpettinsa kanssa tai selailevat niitä uusia mietintöjä, joita vahtimestari parhaallaan jakelee kunkin eteen. Levottomimmat, niinkuin esimerkiksi herra Castrén, saattavat jo tehdä pieniä matkustuksia lattialla ja istuinten välisillä käytävillä.

»Onko seedyllä miteen muistuttamista ylösluettua pöytekirjaa vastaan?»

Sääty murahtaa jotain ja puhemies vahvistaa vasaran lyönnillä murahduksen hyväksymiseksi.

Sittenkun se on tehty, antaa sihteeri puhemiehelle käteen jonkun paperin.

»Esiteten ennen pöydelle pantu taalousvaaliokunnan mietintö (se ja se siitä ja siitä asiasta)… fyridragas föryt bordlagda äkonomäj- ytskottes bitänkande» (j.n.e.)

Mietinnössä esitetty asia saattaa olla hyvinkin vähäpätöinen. Tiedetään, että se on yhdellä vasaran iskulla päätetty kaikissa muissa säädyissä. Eikä ole kuulunut ääniä siitä, että asiasta olisi tässäkään säädyssä erimieliä. Toivotaan sentähden ainakin kuulijain lehterillä, että ei synny keskustelua, ei ainakaan pitkää, ja että pian päästään johonkin toiseen paljoa hauskempaan asiaan.

Valtiopäivät 1867

Ensi sunnuntain eduskuntavaalien kunniaksi tässä blogissa tällä viikolla teemana valtiopäivät. Yläpuolella on vuoden 1867 valtiopäivien puhemiehet, joista löytyy lisätietoa kuvan sisältäneestä lehdestä Svenska Familj-Journalen. Kotimaassa valtiopäivistä kirjoitettiin tammikuun 1867 Kirjallisessa Kuukausilehdessä:

Jos jonkunmoinen valtiollinen ylenpuolisuus oli nähtävä silloin, kun viime valtiopäivät [1863] kokoontuivat, niin on tämä kyllä kyllin muuttunut. Ken siihen syitä hakee, löytää niitä koolta. Älkäämme ainakaan jättäkö mainitsematta sitä hirmuista painoa, jolla kaikkinainen puute ja liikkeen seisahdus tätä nykyä masentaa parhaimpiakin henkisia voimia. Me pyydämme niitä, jotka kenties nykyisesta laimeudesta tahtovat irvistelemällä päättää, että koko perustuslaillinen into Suomessa on teeskennelty, vähän arvostelemaan mitä ponnistuksia tätä nykyä vaaditaan Suomessa, henkisen vireyden voimassa pitämiseksi. Muitakin kohtia löytyy, jotka rasittavat valtiollista elämää maassamme. Niinpä päivä päivältä nähdään selkeämmin nykyisen edustuslaitoksemme sopimattomuutta meidän oloihimme. Missä aateliston tulee kannattaa semmoista asemaa, joka sillä nykyisessä edustuksessa on, siellä pitäisi löytymän rikas, itsenäinen ja tosin aristokratillinen aatelissääty, eikä, kuten meillä, köyhä maa- ja virka-aatelisto. Kun 6:en, 5:en ja joskus 2:denkin papin tulee keskuudestaan valita ja yksin palkata edusmiestä, niin vireinkin valtiollinen into haihtuu. Se on kaikki itse asiain luontoon perustettuja hankaluuksia. Mutt pahempiakin oireita toki joskus nähdään. Kun on suotu kaupunkien porvaristolle onni ja kunnia saada keskuudestansa valita ja lähettää edusmiehiä, niin se tosin on käsittämätön henkinen ja aineellinen kurjuus, kun pannaan kysymykseen, onko tämä oikeus käytettävä. Kun tämä oikeus pidetään niin halpana, ettei ainoastaan joku Naantali ja Kajaani, vaan läänin valtakaupunkikin etsiskelee mistäpä halvemmalla edusmiestä saisi, niin tämmöistä menetystä tuskin voi kylläksi moittia. Tässä taas ilmaantuu se valitettava epäkohta perustuslaissamme, että koko kaupungin puheenvalta on porvariston käsissä. Näin asiain ollessa, ei liene ihmeteltävää, jos talonpoikaissäädyssä keksitään useita epäkohtia, jotka kyllä saisivat olla poissa nekin.

Mutta jos muutamia tämmöisiä, tosiaan valitettavia, oireita on havaittavanakin, on kuitenkin täysi uskomme että Suomen kansa, jos kohta arkipäivän vakaassa puvussa ja mielessä, lähtee toivolla ja halulla täyttämään korkeinta valtiollista tointansa. Se tosin ei enään valtiopäivissä näe mitään outoa, kaikesta maailman kurjuudesta pelastavaa vapahtajaa, mutta se tietää että sen henkinen ja aineellinen edistyminen riippuu valtiopäiväin lainlaatija-toimesta, ja tietää vielä tämän toimen kautta saaneensa oman onnensa omiin käsiinsä. Edesvastaus tästä toimesta ja sen tärkeys ovat kenties nyt selvemmät kuin ennen.

Kuokittua

Akseli Gallen-Kallelan näkemys Könnin kuokkamiehestä (Kotitaide 4/1907). Tokihan kaikki kuokkamiehen tietävät ja muistavat?

Torsten Kälvemark paljasti på svenska miltä tämä blogi näyttää suomenkieltä taitamattoman silmissä: hyvin toimitetulta. Lisää kielitaidottomia lukijoita, kiitos!

Kari Hintsala aloitti uuden museoesine-esittelysarjan, jolla mainostaa 6.5. Turun linnassa aukeavaa näyttelyä Kuu paistaa, kuollut ajaa.

Kemppinen kirjoitti otsikolla Sammuuko suku? monta mielenkiintoista ajatusta.

Juha-Matti Granqvist on löytänyt hyvän tyylin kirjoituksiinsa Sveaborg-Viapori projektin blogissa. Hän mietti kadunnimiä.

Dick Harrison oli saanut lukuisia Suomen historiaa koskevia kysymyksiä ja tarttui niistä på svenska ensimmäisen ristiretken Eerikkiin.

Reijo Valta summeerasi A. I. Virtasen saavutuksia. Hän esitteli myös Arkistokaapilla-blogin, joka ei ole osunut yhteenkään hakuuni, pahus. Sisältää nimi- ja kieliasiaa.

Hannu Salmi aikaisti elokuvien historiaa Turussa.

Kungliga Biblioteketin Vardagstryck-blogissa oli pitkästä aikaa jotain 1700-luvulta.

Anders Lindkvist esitteli kuvin ja på svenska kaksi uutta (historiallista) pyssyään.

Katastrofi oli viiden tunnin päässä 1908

Kuuntelin aikanaan rompuille polttamiani Vetenskapsradio Historian jaksoja. Niissä elettiin vuotta 2008 ja ekaksi osui juttu Tunguskan tapauksesta, josta en muista koskaan kuulleeni. Keskelle Siperiaa oli 30.6.1908 avaruudesta pudonnut jotain, jonka aiheuttaman räjähdyksen voima oli tuhatkertainen Hiroshimaan verrattuna. Räjähdyksen arvioidaan kaataneen 60 tai 80 miljoonaa puuta yli 2000 neliökilometrin alueella.

Kuten Wikipediasta poimitusta kartasta näkyy, jos maapallo olisi ollut pyörinnässään hieman toisessa vaiheessa, puiden sijaan olisi menetetty vähän muutakin omaisuutta, elämästä puhumattakaan. Wikipedian mukaan "Jos mahdollinen kappale olisi räjähtänyt 4 tuntia ja 47 minuuttia myöhemmin, se olisi maan pyörimisliikkeen takia osunut Pietarin kaupunkiin ja tuhonnut sen täydellisesti." Muutama minuutti tuohon päälle ja oltaisiin oltu Suomessa.

Ruotsalaisessa radio-ohjelmassa selostettiin, että räjähdyksestä ilmakehään jääneet hiukkaset valaisivat yöt niin, että näki lukea sanomalehteä. Ilmiöstä todisteena valokuva ja lukuisat maininnat kotiseutuhistoriikeissa. Mieleen tuli, että eikös yöt ollut tuohon aikaan vuodesta muutenkin valoisia? Suomenkielinen Wikipedia kanssani samoilla linjoilla:

Valokuvia voitiin ottaa Tukholmassa keskiyöllä ilman salamaa, sanomalehtiä näki lukea. Suomen leveyksillä vaalenemista ei nähty, koska Suomessa on luonnostaan valoisat kesäyöt.[...] Helsingin Sanomat otsikoi näyttävästi "Keltasenpunanen Valaistus Pohjoisella Taivaalla" 4. päivänä heinäkuuta 1908: "Berliinissä, Kööpenhaminassa ... ja koko Itämeren alueella huomattiin viime yönä omituinen keltasenpunanen valaistus pohjoisella taivaalla joka muistutti Krakataun tulivuoren v. 1883 tapahtuneen purkauksen aikana huomatusta ilmiöstä".

Helsingin Sanomat käytti 4.7.1908 etusivunsa mainoksille, aivan niinkuin nykyäänkin. Sivulta 6 löytyy Wikipediassa mainittu juttu, ulkomaansähkeiden lomasta. Otsikko tarjoaa tehokkaan hakusanan, jolla löytyy hieman laajempi katsaus Karjalasta 10.7.1908. Siinä alettiin jo arvailemaan syitä, mutta todettiin myös

... Mutta ei ainoastaan täällä pohjolassa - meilläkin Suomessa - vaan myöskin Englannissa ja saksassa on saatu ihailla näitä valoisia öitä. Kaikkialla ovat ne herättäneet yleistä huomiota, [...]

Samoin kuin meillä ja monella muullakin paikkakunnalla näyttäytyi ilmiö ensi kerran viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä...

Eli vaikka ei vaalenemista niin jotain nähtiin ainakin Etelä-Suomessa (jokseenkin Tukholman leveysasteilla). Mutta kukaan ei tiennyt, että tuho oli mennyt kosmisen sattuman johdosta noin viiden tunnin verran ohi. valoilmiöitä kun tulee ja menee, Karjalan sanomat raportoi 21.7.1908 jo seuraavasta "Omituinen valoilmiö, ympyriäinen, tummanpunainen kiehkura näkyi eilenillalla sateen edellä pohjoisella taivaanrannalla."