Mitä tiedämme Pietari Juustenista ja miten? (2. osa)

Toinen Ramsayn lähdeviitoitettu tieto on, että Pietari Juustenin osti Merijoen Viipurin pitäjässä. Tässä lähteenä "Jakob Teitts Klagomålsreg.", joka on puhtaaksikirjoitettuna ja painettuna

Grotenfelt, Kustavi (toim.): Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan v. 1555-1556 = Jakob Teitts klagomålsregister emot adeln i Finland år 1555-1556. Todistuskappaleita Suomen historiaan; 5. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1894.

Kirjan sivulla 75 luetellaan Viipurin porvarien ostamia verotiloja. Näiden joukossa "Märijokiby"

Henrich Biur borgemestere i Wijborg hafver 1/11 del aff en heel skatt marck jord i Merijokiby, som hans hustrus fader Peder Ju[s]ten för 30 åhr seden köpte aff Påwel schreddere.

Sivulla 113 on vastaava kirjaus. Merijoen osa oli siis 1555-1556 Viipurin pormestari Henrich Biurilla ja sen oli ostanut hänen appensa Pietari Juusten vuoden 1525 paikkeilla.

Aarne Kopioston ja Toivo J. Paloposken kirjassa Viipurin pitäjän historia I. (1967) on sivuilla 104-105 analysoitu vuoden 1559 tiliä KA5179, jossa "ensi kerran mainitaan Viipurin pitäjäin kylien nimet". "Merijoella tilat olivat jakautuneet niin pieniksi, että vaikka niitä oli yhteensä 12, kertyi niistä täysveroja vain kaksi." Toisessa näistä yhtenä maksajana "Heikki Biur".

SKS:n Historiallisen osakunnan pöytäkirjaan 4.12.1869 (Historiallinen Arkisto 3. 1871 s. 165) on pykälään 4 merkitty tohtori Bomanssonin tiedonantoja Juustenin suvusta:

Pietari Juustenin sanotaan vuoden 1556 tilikirjoissa eläneen kolmekymmentä vuotta takaperin ja hänellä on tytärkin, naitu Henrik Biurelle, joka ainakin vv 1540-1760 oli pormestarina Wiipurissa; kenties se "Birittha Biure", joka mainitaan leskien seassa Wiipurin 3:nnessa kortteerissa (VA n:o 5, 299, f21)

Tilikirjoilla tarkoitettaneen juuri Teitin valitusluetteloita. Ramsay on merkinnyt Pietari Juustenin tyttärelle nimen Brita viitaten ainoastaan valitusluetteloihin, joissa etunimeä ei siis kuitenkaan esitetä.

Bjurien lapsia ei ole ainakaan verkon sukupuihin löytynyt. Itä-Suomen tuomiokirjakortiston laatikossa Suku- ja liikanimikortit (Tuokko 117.6, Berg - Boutinen) sukunimeä ei esiinny. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin Henrik Bjur on Käkisalmen kirkkoherran Laurentius Sigfridi poika.

Ramsay mainitsee myös Lilljesköld-suvun yhteydessä Merijoen, jonka Ruotsissa syntynyt Erik Jespersson sai perintösäterikseen 1647.

Otto Meurmanin Viipurin pitäjän historia III (1985, s. 259-260) tietää väliin jääneestä ajasta, että pormestari Henrik Henrikinpoika Tapanainen sai Merijoen 1/12 veron osalle verovapauden 1591. "Vähän myöhemmin Juhana III luovutti tilan kappalaisen virkataloksi." Vuonna 1642 Samuli Tapanainen myi 1/6 manttaalin tilansa Erik Jesperinpoika Lilljeskiöldille.

Arkistolaitoksen digitoinneissa

Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen verollepanokartat - Viipurin läänin verollepanokartat- Charta öfwer Merijoki, Naulasari, Haga, Rasalax, Barkans och Toika Byars ägor, uti Wiborgs Province och Sokn samt Stranda Härad. Till skattläggning afmätte. 1769-1769 (125 Viipuri 11:1a-b)

 
Max Neuscheller otti Suur-Merijoen kartanon alueella stereovärikuvia, jotka Valokuvataiteenmuseo on digitoinut vapaaseen käyttöön. Ohessa esimerkki.

Maaliskuun loppu

18.3.

• Ruotsalaista (@nordiskamuseet) CC BY-NC-ND 3.0 antia eurooppalaisen muodin historiaan: 55685 valokuvaa. #museot
• Ruotsinsuomalaisten tarinoita keräämässä m.m. @oufinger . Paluumuutto jätetty tutkimussuunnitelmasta pois?
• I signed up for Sagas and Space - Thinking Space in Viking Age and Medieval Scandinavia!
• Onko sanaa takatalvi jossain muussa kielessä? Sanomalehdissä paljon mainintoja, runo Pohjalainen 10.5.1901  

19.3.

• Kevätloma osa 2. Pari tuntia arkistoissa @Kotus_tiedotus @Kansallisarkist ja nyt #diesmedievales15 .
• Suoritus kahvitauolla: Usutin yhteen kaksi vierekkäin yksinään seisovaa nuorta turkulaista keskiajantutkijaa. #diesmedievales15
• Juhlaa. Amerikkalainen pitää esityksensä suomeksi ja lausuu (minusta) hienosti saamea väliin. #diesmedievales15
• Hups, tämä on mennyt tätä ennen ohi. Virka-Galleria, #Helsinki

 20.3.

• Luulin minuutteja, että podcast kertoi leopardeista kiinnostuneesta naisesta. Olikin kyse lepraa sairastavista.
• Valoisa keskiaika -palkinnon @Glossa_ry sai Kaisa Häkkinen. #diesmedievales15
• Sain saagatutkijalta tietää, että Zurichissä osataan, joten @coursera MOOC edelleen ohjelmassa

21.3.

• Hank Green luulee, että menneisyyteen sijoitetut markkinatapahtumat ovat amerikkalainen erikoisuus.
• Ikean painokuvakin näyttää arvokkaammalta museon seinällä

 22.3.

• Koska olen Roerichin töitä ihaillut verkossa lähdin katsomaan @GKmuseo . Aito on hienoa, mutta tauluja vähän. #museot

 23.3.

• Nähty Armi elää! Kelpasi minulle. Historiallista: kotimainen elokuva eikä hetkeäkään myötähäpeää.

 25.3.

• Sauli Niinistö saanut SKS:n kunniajäsenyyden, mutta @SKS_finlit:n verkkosivuilla ei tiedotetta perusteluineen?
• "oppiarvon merkityksestä oppineisuuden osoituksena voidaan olla montaa mieltä" Lamberg&Kurvinen HAik 1/2015 s. 96
• 2017-juhlahanke, josta innostuin: Naisten Ääni eli tietokanta itsenäisyyden ajan naisten pienoiselämäkerroista.
• Elsa Schiaparellin tulkinta suomalaisesta vyöstä #sota1939. Kokoelmassaan myös pingviinimekkoja.
• Where is Scandinavia?

26.3.

• Loistavaa! Helsingin yliopistossa gradujen digitallennus osaksi palautusprosessia. Tai toisin päin.
• Syntymässä kuurojen ja viittomakielisten historian seura 

 27.3.

• Via @nprnews: How Snobbery Helped Take The Spice Out Of European Cooking
• "Kansallispuku pohjautuu muinaisen pukeutumiskäytännön tarkkaan tutkimustyöhön." Muinainen = 1700/1800-luku.
• Jori luki viikinkiaikaan sijoitetun historiallisen romaanin  

28.3.

• Muistolaattabongarin oppaan (kirjoittanut @PauliJ ) asiantunteva blogiarvio  

29.3.

• Hyvä näkökulma vuoden 1918 sodan muistamisesta. Joko olisi aika pitää yhteisiä tilaisuuksia?

30.3.

• "fruit called by the Russians malina, and by Mongals, honipe urtsiur" Mikä Siperiassa kasvava mulperipuun marjaa muistuttava?
• .@reijovalta luki suomalais-ugrilaisten ihmiskroppaan liittyvistä kansanuskomuksista 

31.3.

• Kuunneltu Minna Pyykön maailmassa 1800-luvun revontulitutkimusta ja -käsityksiä. #kotimatka

1.4.

• Laura Honkasalo luki kirjan Suomen tosielämän rikoksista vuosilta 1912–1958.

Papiksi vuonna 1804

Nervanderin käytössä ollut Samuel Cederin päiväkirja loppuu vuoteen 1806, mutta häntä ei ole kiinnostanut viimeiset vuodet, joihin sisältyi "kertomuksia useista muistakin tytöistä", ja viimeinen yksityiskohtainen selostus on keväältä 1804, jolloin Ceder vihittiin papiksi. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan Cederille "Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 13.3.1804". Ymmärrykseni prosessista on olematon, tapahtuiko tämä ennen vai jälkeen tutkintoa? Parasta lainata suoraan Nervanderin esitys Uudesta Kuvalehdestä 21/1902.

Jonkun päivän Helsingissä viivyttyään tuli Ceder Porvooseen, jossa papiksi vihkiminen piti toimitettaman. Kreikan kielen tutkintoa kehuu hän helpoksi ja sanoo että sitä olisi saanut pitempäänkin kestää, sillä tutkija "osasi houkutella semmoisiakin vastauksia, joita ei ennestään tiennyt, ja osasi johtaa oppilaansa oikealle tolalle, kunhan vähänkin viitsi ajatella". Eräs tutkijoista oli hyvin ahdasmielinen uskonnossa; toinen taas sanoi Kristuksen kärsineen ristillä kaiken, mitä kaikkien ihmisten ijankaikkisesti olisi pitänyt kärsiä; kolmas tutkija taas oli arvellut, ettemme voi muuta sanoa kuin että Kristus sovitti meidät Jumalan kanssa.

Sitten oli vietettävä juhlia tutkintojen lomassa ja Ceder tutkintotoverinsa kanssa tuntuu huvitelleen pari päivää. Lauantai-iltana oli raastuvan salissa tanssit, joista hän kertoo: "Viina oli hyvää ja huokeaa; yhden ryypyn otin ja tarjosin tovereille 12 killingin edestä." Uutena tulokkaana tuli Cederin tarjota toisille ja loppulauseena näistä juomingeista sanotaan: "Olin ensi kerran elämässäni humalassa ja voin pahoin seuraavana päivänä."

Tutkijain joukossa oli yksi ankara herra, jolle nähtävästi oli vastenmielistä laskea ketään "muukalaista" Porvoon hippakuntaan. Ceder itse väittää tutkinnossa kyllä osanneensa, vaan ankara tutkija moitti häntä laiskaksi ja huonoksi latinalaiseksi, jotka sanat kovin harmittivat Cederiä. Samana päivänä hän suoritti siveysopin tutkinnon ja tutkija annettuaan hänen kääntää Liviusta, oli sanonut: "Kyllä kuulen, että olette lukenut latinaa."

Koesaarnansa piti Ceder suomeksi ja ihmettelee että piispa Cygnaeeus oli kirkossa, vieläpä jakoi ehtoollista. Turussa pidettäisiin semmoista ihmeenä.

Papiksi vihkimisen jälkeen, josta Ceder juhlallisesti kertoo, antoi piispa nuorille papeille tavanmukaiset päivälliset, joihin oli kutsuttu kolme naista ja noin 30 herraa, pappeja, lehtoreja y. m. Ajan tavan mukaan alkoivat ja loppuivat päivälliset niin aikaiseen, että nuoret papit voivat jo klo 5 ip. alottaa kestinsä, joihin olivat kutsuneet konsistorion herrat sekä muutamia muita. Nämä punssipidot kestivät "musiikin soidessa" klo 9:ään. Näinä päivinä hävitti Ceder 40 riksiä ja kaikki entiset rahat loppuivat, vaan velkaakaan ei ollut. Viimeisillä pennillä osti hän virkatoverinsa kanssa Helsingissä punasta viiniä, etteivät viimeistä penniä säästäisi.

Siihen aikaan ei pidetty minään pahana ryypätä viinaa tai jotain muuta väkevää ja sitä nautti vanhat herrat yhtä hyvin keskenään kuin nuorten kimnasistien seurassa ollessa. Ei Cederillä ollut mitään erityistä halua väkijuomiin eikä hän sano Turussa käyneensä kapakoissa kuin kaikkiaan noin kymmenen kertaa. — Ajan tapoja kuvaavaa on että Ceder sittemmin ollessaan armovuoden saarnaajana Liljendahlin kappelissa muitten pappien tavoin "poltatti saatavaeloista viinaa antaakseen pitäjäläisten juoda sen", kuten hän kirjoittaa. Niinpä olikin hänellä joulun tullessa "30—40 kannua viinaa, osittain omaa polttamaa, osittain ostettua tai rukiilla vaihdettua".

Tunnelmakuva Velikulta no 7/1902

Lehtileikepinosta

Poleemin numerossa 4/2014 mietittiin kuinka luotettavia muistelmat ovat historiantutkimuksen lähteinä. 

Tieteen päivillä palkittiin vuoden professoriksi Maria Lähteenmäki, jonka henkilöhaastattelu ilmestyi Hesarissa 12.1.2015. Siinä Lähteenmäki kertoo, että populaarit teokset taisteluista, kenraaleista ja valtiomiehistä saavat nuoret tutkijat miettimään, pitäisikö heidän "tutkia näitä samoja aiheita, jotka ihmisiä kiinnostavat."

Hesarissa 21.1.2015 oli juttu kylmäsopeutumisesta. Kalastaja Kari Mattila toteaa, että "Kylmään tottuu, kun kalastaa talviverkoilla 40 vuotta paljain käsin. Välillä voi käsiä avannossa lämmitellä, sillä vesi on ilmaa lämpimämpi." Näin ne esivanhempammekin ennen?

Suomen Kuvalehdessä 5/2015 haastateltiin Jarmo Korhosta, jonka mielestä "Jonkin 1600-luvun tutkiminen ei ole kauhean oleellista. Kannattaisi keskittyä lähihistoriaan." Esko M. Laine vastasi numerossa 7/2015 julkaistulla kirjeellä, jonka lopettaa toteamalla "Lähihistoria soveltuu muutenkin henkilökohtaisten intressien ajamiseen paremmin kuin Ruotsin suurvalta-ajan historia."

Ruotsista mallia ottaen Suvi Ahola laski historiankirjan naiset ja miehet ja kirjoittaa:

"Kiinnostavaa on sekin, keitä mainitaan. Naisten joukossa ajattelu - filosofia, kirjallisuus - jää taka-alalle, ja esimerkiksi 1900-luvulta luetellaan urheilijoita, elokuvatähtiä ja missejä." (HS 10.2.2015)  

Tekniikka&Talous 20.3.2015 esiteltiin Matti Allosen ja Jari Nykäsen keräilyharrastusta, josta on syntynyt kirja Asevelimerkit. "Kansallisarkistossa on muun muassa 118 hyllymetriä aseveliyhdistyksistä. Ne olivat aivan pölyssä. Huomasi, ettei niitä ollut kukaan avannut."

Hesarin autosivuilla 21.3.2015 esiteltiin Korvensuu, vuonna 2013 Suomessa rakennettu auto. Ainakin julkaisuhetkellä oli esillä Uudenkaupungin automuseossa. Sen omistaa auton kehittäjän Frans Lindströmin tyttärentyttären poika.

Kymenlaakson museon tiedotuslehti Taapeli vuodelle 2015 sisälsi pääasiassa teollisuushistoriaa. Mukana lupaus "Ruotsinsalmi-video ladataan kevään aikana Google Ocean -sivustolle".

Arkistolaitoksen henkilötietolinjauksia seuranneelle oli mielenkiintoista avata Hesari 25.3.2015 ja lukea, että se riitelee armeijan kanssa varusmiesten älykkyys- ja soveltuvuustestien säilyttämisestä. "Tieteellisen tutkimuksen tarpeet on otettava huomioon."

Hesarissa 29.3.2015 kerrottiin Viipurin linnan heikentyvästä kunnosta. Pitäisikö poliittisesta tilanteesta välittämättä lähteä katsomaan vai saako siellä kiven päähänsä?

Gustav Dorén tarjoama kuvitus kirjasta Two Hundred Sketches Humorous and Grotesque

4000. kirjoitus

Kuten otsikko kertoo, tämä on blogin 4000. pätkä. En siis ole aivan rannalla tai matkan alussa, kuin ei ole kuvan tyttö tukkisillallakaan. (Oregon State Universityn kokoelmista. Flickr Commons).

Itse olen tuotoksistani vastuussa, mutta paikallaan on kiitokset lukijoilleni. Erityisesti teille, jotka olette kommentoineet täällä tai blogin Facebook-sivulla. On mukava tietää herättäneensä ajatuksia.

Lisäksi suurkiitokset teille, jotka olette linkittäneet blogini omille sivuillenne. Tai linkittäneet juttuihini muuten. Uusien lukijoiden tavoittamiseen ei muita keinoja oikein ole.

Sosiaaliseen mediaan yksittäisen jutun saa jaettua yksinkertaisesti sen lopussa olevilla pienillä napeilla:

Sosiaalisesta mediasta muistutuksena blogin Facebook-sivu, jonne tulee automaagisesti kirjoitusten päivitykset. Näkyvätkö ne sitten kenenkään päivitysvirrassa on Facebookin algoritmien armoilla. Kiitokset tykkääjille, peukuttajille ja klikkaajille.

Twitterissä oma tilini on sitä sun tätä. Blogin päivitykset ovat mukana tilissä @historiablogit. Kiitokset klikkaajille ja edelleenjakajille.

Lisäksi blogin päivitykset ovat alkaneet tulla näkyviin Google+:n puolelle, omalle sivulleni. En ole itse aktiivisesti sivustoa käyttänyt, mutta arvatenkin lisäämällä minut ympyröihinsä saa kyseiset päivitykset omaan näkymäänsä.

Aprillipilan pohjoista aikajanaa

Nordiska museet kertoo verkkosivullaan, että aprillipilailu olisi saapunut Ruotsiin 1600-luvun puolivälissä. Tietoon ei liity minkäänlaista viitettä lähteeseen.

1742 kierrätettiin Västergötlandin eräässä seurakunnassa viestiä, että jumalanpalvelus alkaisi tuntia aiemmin. Niinpä seurakuntalaiset saapuivat kirkkoon tuntia aiemmin. Pappi tuomitsi kirkkoon tullessaan kirjeen tekijän helvettiin. Ehkä hän oli jo siellä, sillä häntä ei koskaan löydetty. (Nordiska museet. Värmlands folkblad)

Vuonna 1749 runoiltiin: "På Första Dagen i April, Vil hvar och en sig klokast tycka. / En Narr den andra narra vil." (Svenska Akademins ordbok: April)

Vuonna 1780 G. J. Ehrensvärd kirjoitti,

’Ett gammalt svenskt bruk ät narra april eller »donner le poisson d’avril» har nu kommit utur modet; man blir det så mycket de öfriga dagarne af året, ät denne sedvane härigenom blifvit glömd’.

eli, että ”vanha ruotsalainen tapa” aprillata on unohtumassa. (Kirsti Aapala: Huijausta ja petkutusta. Svensk etymologisk ordbok (1922) s. 511.)

Suomen puolella vaikuttanut runoilija Frans Mikael Franzén kirjoitti vuonna 1797 runon Den 1 Aprill, jossa totesi "I dag, / Om någon är narrad Aprill, är jag." (Svenska Akademins ordbok: April. Frans M. Franzen: Skaldestycken (1832))

"Tänään olen narrannut mamselli Fortelinia niin, että kirjoitin kirjeen aivan kuin se olisi ollut rva Lindholmilta, siihen oli merkitty ensimmäiseksi 'aprill'." tunnusti Kurjalan kartanonneiti Hämeenkoskella päiväkirjaansa 1.4.1800. (Johanna Junttila: Kuka keksi aprillipilan? Tiede maaliskuu 2015)

Vuonna 1828 painetusta saksa-ruotsi -sanakirjasta näkyy, että narraus on tullut suomen kieleen ruotsin kautta saksasta.

Sara Wacklin totesi vuonna 1844 julkaistuissa muistelmissaan Pohjanmaalta: "ettei olisi uskottava sitä, jota sanotaan huhtikuun ensimäisenä tai viimeisenä päivänä." (Svenska Akademins ordbok)

Vuonna 1848 painetussa kirjassa A new universal etymological technological, and pronouncing dictionary of English Language tiedettiin, että Ruotsissa oli tapana April-ärende:

1.4.1854 julkaisi Maanmiehen ystävä mahdollisesti ensimmäisen sanomalehtipilan suomeksi... 

ja joutui 15.4.1854 kirpunrihmaisia sitten selittämään.

Sanomalehdissä julkaistiin lisää aprillipiloja Suomessa viimeistään 1900-luvun alussa. Näistä kirjoitin viime vuonna tähän aikaan. 

Sanomalehtien aprillipiloista 1900-luvun loppupuolella ovat tehneet kielianalyysiä Tomi Visakko & Eero Voutilainen. Artikkelissa todetaan, että "Suomessa aprillipäivän pilajutut vakiintuivat 1930-luvulla, ja niitä edeltää Ruotsista 1800-luvulla kulkeutunut aprillikirjeiden ja -pakettien perinne."

Lippusia ja lappusia Kokemäeltä

Kuten uhkasin/lupasin, esimerkkejä tunnistamattomista asiakirjoista Kokemäki-seuran arkistosta. (Tarkemmin sanottuna nämä poiminnat ovat Talokohtaisten asiakirjojen yksiköstä 1:9). Vastaavia aarteita lienee monessa pitäjässä säilötty. Ja jotain samantapaista on voinut olla oman esivanhemman käsissä, vaikka olisikin tullut sitten hävitetyksi.

Kuvat saa näkymään isompia klikkaamalla niitä. Lisänäkemyksiä sisältöön vastaanotan mielelläni kommentteihin.

Sotilaaseen liittyvä todistus vuodelta 1782

Kappalainen Matts Sundvall on selittänyt jotain Henrik Viikarista ja paloviinan poltosta 1.7.1787. Kuvattu myös kääntöpuoli

Pälpälän isännän Matts Simonssonin vaimo Catarina Johandotter on 4.6.1804 saanut sairastodistuksen, todennäköisesti jostain maksusta vapautuakseen.

Kirkkoherralla on vuonna 1810 ollut jotain asiaa. Sopii käsialaharjoitukseksi.

Paloviinaan liittyvä listaus helmikuulta 1832

Eurassa annettuun papintodistukseen vuonna 1832 ei käytetty valmiiksi painettua lomaketta. Eikä välitetty tietoa syntymäajasta.

Anders Limnellin leski Caisa Margretha Favorin kuittaa velan maksetuksi 21.1.1833

Kuitti vuodelta 1834

Viljatoimituksen todistus Paistilassa 10.1.1837.

Rengin Johan Främling Nakkilassa 25.8.1838 saama työtodistus.

"Porras Rahha Maksanet 1841" liittynee vuosittain rakennettuun siltaan.

Ylistaron Malmin emännän maksamat verot vuonna 1841.

Michel ja Henrik kuittasivat 1842 perintöosansa saaduksi

Gustaf Roosin käsialalla talon tarkistuspöytäkirja vuodelta 1847

Talonen oli ostanut porilaiselta kauppiaalta kahvia ja siirappia vuonna 1851.

Kopun talon kauppa vuodelta 1864 oli tullut maksettua rivi riviltä.

Velkakirja Harjavallan lainamakasiinista nälkävuosien aikaan saadusta viljasta.

Euran Paneliasta oli 2.6.1871 lähetetty viesti myllyasiasta "Karl Taloselle kogemälä". Kääntöpuolesta erottuu miten paperi on ollut taitettuna

Harjavaltalainen Maria on antanut 4.12.1872 tyttärelleen Amanda Fredrikintyttärelle päästökirjan.

Tampereen paperiruukki ei ollut tuhlannut tuotteitaan omiin tarpeisiinsa, tämä kuittilippunen oli melko pieni.

Työmies Frans Antinpojan veromaksujen kuitti vuodelta 1875

"Trenki jannen räkninki 1878". Palkkaetuihin on kuulunut "Halstoopi rommia" ja toinenkin.

"Taksvärkkäri Teffani Mattilan Päivälista" oli korkea ja kapea vihkonen, josta kuvasin vain otsikon ja alkurivit.

IHMEttä kokemassa

En onnistunut (ja vain kerran yritin) näkemään Jeremy Dellerin IHME-teosta Saa koskea alkuperäisessä ympäristössään eli kauppakeskuksissa arjen elämän keskellä. Museoista vapautettujen esineiden tarkastelu Vanhan ylioppilastalon aulassa sunnuntaina ei ollut sama juttu, mutta sain sentään jotain käsitystä tapahtuneesta.

Kiersin kaikki pöydät ja tarkastelin aika montaa esinettä. Osa tuntui saavan lisäarvoa kosketuksella, osa henkilökohtaisella opastuksella ja osa jäi pelkäksi tavaraksi.

Sitten kuuntelin tunnin session, jossa kuusi ihmistä kertoi omasta kokemuksestaan teoksen äärellä ja sen jälkeen taiteilijan haastattelua. Toivottavasti puheet tulevat viime vuoden tapaan verkkoon, niissä olisi pointteja mietittäväksi.

Mahdollisesti juuri kauppakeskuksessa olo sai yhden puhujan käyttämään esineistä sanaa tuote ja toinen puhui tavarasta. Kaj Kalin vertasi esine-esittelijää konsulenttiin - "Mitä saisi olla?" Turo-Kimmo Lehtonen vertasi teoksen ääreen pysähtymisen mahdollisuutta muihin ympäristön elementteihin: katumuusikot, feissarit ja kerjäläiset.

Riikka Stewen huomautti, että mainonta houkuttelee meitä ostamaan tavaroita identiteettimme muokkaamiseksi. Ja museon on tarkoitus ylläpitää/luoda identiteettiämme ylläpitämällä muistoja.

Riikka Stewen suhtautui kokemukseen kriittisimmin. Hän haluaisi suojella museoita sellaisena kuin ne ovat alunperin olleet, mikä ei kuullostanut kovin hedelmälliseltä ratkaisulta suuressa mittakaavassa. (Mutta jos moisesta on kiinnostunut, suosittelen Kokemäen maatalousmuseoa, joka on tarkoituksellisesti jätetty alkuperäistä vastaavaan tilaan.)

Hänestä museossa esineet ovat kontekstissa ja teoksessa ne irroitettiin narratiivistaan muiden mainostettavien esineiden rinnalle. Ikäänkuin esineellä olisi yksi ainoa oikea konteksti ja yksi ainoa narratiivi? Ja moniko museo näitä edes pystyy luomaan tahi esittämään yhtä tehokkaasti kuin Dellerin teos?

Taiteilijaa haastatellut vertasi teosta kuriositeettikabinettiin, mutta kokemuksiaan jakaneet peilasivat niitä museoihin. Joista puuttuu kohtaaminen ja lämpö (Iina Nokelainen). Joissa tavarat pakataan happovapaaseen paperiin ja kävijöiden vitriineihin jättämän sormenjäljet pyyhitään pois (Kalin). Jotka ovat kuin pakkovisiitti vanhojen sukulaisten luona. Pitää käyttäytyä nätisti. (Christopher TenWolde) Kuin hautausmaa, jossa muistetaan poismenneitä. Varasto tavaroille, joiden kanssa emme ole tekemisissä. (Lehtonen)

Kävelykierros ja rundvandring

Päättyneellä viikolla Helsingin yliopisto vietti vuosijuhlaviikkoaan, johon kuului iso määrä kaikelle kansalle avoimia kävelykierroksia. Osallistuin kahdelle, jotka olivat ensimmäisiä Helsinki Walks -kokemuksiani.

Perjantai-iltapäivällä satoi ja Kati Katajiston opastettavaksi teemalla "Yliopisto kansakuntaa rakentamassa" oli lähdössä vain viisi henkilöä minut mukaan lukien. Kuulimme kuivassa aulassa yliopiston siirtämisestä Helsinkiin, jossa se sai kenraalikuvernöörin palatsille suunnitellun tontin, ja pääsi näin fyysiseen yhteyteen kirkon, valtiovallan ja kaupungin kanssa. Ja siitä, miten Venäjän osana piti alkaa luoda suomalaista identiteettiä.

Runebergin patsaalla Katajisto mainitsi patsaan paljastuksen suurena mediatapahtumana (katso kuva) sekä Vänrikki Stoolin runojen suosion. Sitten kurvasimme kuivattelemaan Kaupungintalolle, jossa oli kierrostamme varten tuotu ala-aulaan Antti Tulenheimon muotokuva. Sen avulla Katajisto hyppäsi ajallisesti pitkälle Runebergista ja selosti valtion, kaupungin ja yliopiston hallinnon välisiä yhteyksiä. Ajallista disorientaatiotani ei helpottanut se, että lopetimme Snellmanin patsaalle, jossa minulta hukkui yhteys yliopistoon.

Katajisto onnistui puhumaan yliopistokeskeisesti, mutta luomatta mielikuvaa, että koko maailma pyörii yliopiston ympärillä. En kovin suuresti yllättynyt, kun Laura Kolbe seuraavana päivänä kierroksellaan "Professorstigar och studentliv" puolestaan esitti asioita vinkkelistä, jossa jopa TKK:lta ja Tampereen Teknillisestä korkeakoulusta tutkintonsa suorittanut Satu Hassi kuului nimenomaan Helsingin yliopiston vihreään liikkeeseen.

Lauantaina ei satanut, mutta oli viileää, joten Kolben rundvandring kulki päärakennuksen ympäri kunhan olimme ensin kuunnelleet hänen luentoaan istualtaan juhlasalissa lähes tunnin. Osoituksena Suomen elävästä kaksikielisyydestä "Professorstigar och studentliv" houkutteli paikalle noin kahdeksan ruotsinkielistä kuulijaa ja minut.

Yliopiston kuva kirjasta "Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)" British Libraryn digitoimana, Flickr Commons

Monesti ohitettu muistomerkki

Stadin salaisuuksia riittää. Kuunnellessani pätkiä panin merkille kysymyksen muistomerkistä Lauttasaaressa. Ajattelin ensin saavani siitä viikonlopun kävelyreittikohteen, mutta karttaa katsoen näytti siltä, että voisin koukata paikalla hyppäämällä työmatkalla bussista. Onneksi googlailin lisää ja löysin blogikommentin

“Muistomerkki on mielenkiintoinen, sillä se on ihan vaivalla tehty ja kuitenkin melko hankalasti luoksepäästävässä paikassa. Ennen meluvallin rakentamista tähän pääsi Gyldenintien talojen pihojen kautta, mutta nyt täytyy kulkea motarin vartta pitkin.
Paikka on ennen motarin rakentamista ja maantäyttöä ollut aika lähellä rantaa. Siinä rannalla on ilmeisesti tähtäilty pahat mielessä kun noutaja tuli. “

Moottoritien reunalla kulkeminen ei houkutellut ja päätin yrittää pitää työmatkalla silmät auki kartan osoittamassa paikassa. Muistomerkki näkyikin linja-auton ikkunasta hämmästyttävän hyvin, erityisesti sitä ympäröivän kettinkiaidan ansiosta.

Minkä jälkeen olen ihmetellyt sitä, etten ole sitä tietoisesti tahi muistijälkeä jättäen noteerannut niinä tuhansina kertoina, kun olen bussissa kohdan ohittanut muutettuani pääkaupunkiseudulle kesällä 1991. Mahdollisesti samasta syystä, josta valokuvan ottaminen on osoittautunut vaikeaksi/mahdottomaksi.

Helsingin taidemuseon julkisten veistosten tietokannassa kerrotaan, että lähempää katsoen kyseessä on "rautainen kuula luonnonkiven päällä. Kuulaan on kaiverrettu sanat STUPAD VID FÖRSVARET AF DENNA Ö, Å MÖRTNÄS UDDE: DEN 9 AUGUSTI 1855 FRID MED HANS STOFT. " Kyseessä on siis Krimin sodan aikana saarta puolustaessa kaatuneen hauta. Miksi hänet on haluttu haudata kuolinpaikalleen? Kenen toimesta? Milloin?

Näihin kysymyksiin taidemuseo ei vastaa, mutta kertoo lisäksi

Haudassa olevan sotilaan henkilöllisyys selvisi vasta 1950-luvulla. Suomalainen sotilas, krenatööritarkk´ampuja Josef Johan Israelinpoika Back (4.7.1826 - 9.8.1855) kaatui Särkiniemen taistelussa. Back oli kotoisin Närpiön Pirttikylästä.

Miten henkilöllisyys selvisi? Kenen toimesta? Onko siitä kirjoitettu jotain? (Backin perhetaustaa on selvitelty sukututkijoiden palstalla.)

Sodan jälkeen Mörtnäsiä linnoitettiin? Tai suunniteltiin linnoitettavaksi?
VeSA linnoitus- ja rakennuspiirustukset - VeSA Lauttasaaren linnoitus- ja rakennuspiirustusten arkisto - VeSA Lauttasaaren linnoitus- ja rakennuspiirustukset - Lauttasaari. Mörtnäsniemi. Seitsemän tykin patterin nro 3 pohja- ja profiilipiirustukset. 1859-1859 (33)
Onko näistä jäänteitä? Arkistolaitos on myös digitoinut uudistuskarttoja Lauttaaaren alueelta, mutta en niistä löytänyt paikkaa Mörtnäs.

Englantilaisten laivoja Fredrik Theodor Blomstandin kirjasta Brittiska eskadern i Östersjön.

Teemaan liittyviä tuoreita väitöskirjoja:

• Eero Auvinen: Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin ja Venäjän suomensuhteisiin.
• Kormano, Riitta: Sotamuistomerkki Suomessa. Voiton ja tappion modaalista sovittelua