Kokemäeltä Amerikkaan, osa 98

Maalarin poika Arvid Fritiof Horell (s. 23.9.1880 Kokemäki) oli itsekin maalari ottaessaan passin 1903.

Rusthollarin poika Kalle Kustaa Horelli (s. 14.7.1882 Kokemäki) otti passin 16.07.1904.

Kokemäellä mielestään syntynyt 48-vuotias Viktor Horelli saapui 29.1.1910 Vermontin St. Albansiin Liverpoolista Tornican-laivalla. Vaimo Vendla jäi odottamaan Siikaisiin, jossa Viktorkin oli viimeksi asunut. Nyt hän oli matkalla Duluthiin.

Juho Horellin poika Wäinö Walpas (s. 5.10.1892 Kokemäki) otti passin 7.9.1904 (12-vuotiaana!?). Hänen veljensä Edvard Johan (s. 14.7.1871 Kokemäki) saapui laivalla Kungsholm New Yorkin satamaan 4.6.1929. Liekö ollut kyse Lääkintöhallituksen virhamiehen opintomatkasta, siirtolaisuudesta ei ainakaan. Myös veljensä Väinö oli aikuisena lääkäri Suomessa.

Lähteet:
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Siirtolaisuusinstituutin passitietokanta
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 425
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 #23177

Liikkuvaiset puutarhurit

Pyhtäällä vuonna 1726 syntyneestä Johan Pihlgrenistä tuli puutarhamestari, joka palveli herrasväkeä niin Pommerissa kuin Ruotsissakin. Vanhalla iällään hän oli asettunut Hullarydin pitäjään, jonka nimismies kuulutti sanomalehdessä Inrikes tidningar 17.10.1811 allaolevalla ilmoituksella apua entisten isäntien jälkeläisiltä.

Tampereen kaupungissa työskennellyt puutarhamestari Michael Törnroos suunnitteli naimisiinmenoa Kangasalan seurakunnassa syksyllä 1801. Mies oli kiertänyt maailmaa ja Venäjän kansalainen eli esteettömyys oli kysymysmerkki. Niinpä kuulutettiin asiasta paremmin tietäviä ilmoittautumaan ilmoituksilla, joista ylläoleva julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 23.12.1801.

Ilmeisesti tämä hanke meni puihin, sillä Hiskistä löytyy Michelin avioliitto vasta 16.3.1803. Tuolloin hän meni naimisiin neito Johanna Charlotta Fredrica Österholmin kanssa Tampereella. Morsmaikku "å N:o 85" eli luulisi olevan rippikirjan 1801-1807 sivulla 46, mutta ei erotu. Alkuperäisen vihkimerkinnän perusteella N:o 85 ei ole kummankaan asuinpaikka vaan vihkipaikka?

Hiski ei löydä pariskunnalle lapsia, onkohan Michel jatkanut matkaansa? Puutarhurit olivat liikkuvaisia. Puutarhurimestari Jonas Djurberg ja vaimonsa Maja Lena Andersdotter muuttivat Tukholmasta Uudellemaalle keväällä 1791 ja sieltä Loviisaan syksyllä 1795. Minkä jälkeen sukulaiset eivät heistä olleet kuulleet ja kuuluttivat pariskunnan perään sanomalehdessä Inrikes tidningar 15.3.1799 alle liimatulla tekstillä.

Hiskin mukaan puutarhurimestari Jonas Djurberg kuoli Pohjan Sällvikissä 7.6.1819 63-vuotiaana ja hänen leskensä Maria Lena Söderberg 74-vuotiaana Baggbyn torpassa 25.4.1830.

Puutarhoista ja puistoista puheenollen...

• Puutarhataiteen Seuran kotisivuilla julkistettiin 6.4.2011 kotimaisten historiallisten puutarhojen matkailureitti
  
• Eija Piispala: Hovioikeuden puistot ja ryytimaat. Vihreää arkkitehtuuria Pohjanmaalla
• Kasvit - kaupungin vaatteet. Helsingin historiaa puistojen kertomana
  
• Monica Söderberg: "Mitt Elysium", Linnéträdgården i Uppsala
• Eri aikakausien kulttuurikasveja
• Åbo akademis botaniska trädgård 1640-1954 och Rosarium sedan 1993
• Kasvit - elävää kulttuuriamme
• Kasvutarha-kirja rahvaan hyödyksi (1860)
  

Viipurin ympäristöstä

Uuu, kun on söpö kartta! Koristereunus ja kukkia! Linna ja kaupunkikin kuvitettu nätisti:

Zoomailua ympäristön vuorien (!) tarkastamiseksi voi tehdä Arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa, jossa ylläoleva kartta on polulla Kaupunkikartat (kokoelma) > Kaupunkikartat (kokoelma) > Viipurin kartat > Geometrisk Description Öfwer the Byar som ähre innom 2 Mijhl kring Wijborg. (Viipuri Ivi* 1/- -) . Kartassa itsessään näkyy tekovuosi 1655. Tuohon aikaan esivanhempiani asui Viipurissa, joten tästä ihanuudesta voisi olla käytännönkin hyötyä.

Mutta ensimmäiseksi tuli mieleen aikaisempi viipurilainen eli piispa Paavali Juusteen. Perheellähän oli Juustila-niminen tila jossain kaupungin ulkopuolella, mahdollisesti tämän kartan rajauksen sisäpuolella? Auttaisi, jos olisin joskus selvittänyt tilan sijainnin.

Arvaus eikä tieto ohjasi Juustilan kylään, joka löytyy vaivattomasti Maanmittauslaitoksen Karjalan kartoista. Niissä vesistöt Viipurista pohjoiseen ovat varsin eri muotoisia kuin 1600-luvun kartassa ja kärsivällisyyteni vertailuun loppui kesken. Maanmittarin isot F:t ja J:t hämäävän samannäköisiä.

Moiseen kyllästymiseen tylsä lopettaa, joten linkkivaraston tyhjennystä täytteeksi:

Viipurin lähistöltä karttoja Digitaaliarkistossa myös yksikössä Viipurin kuvernementin revisionikonttorin kartta-arkisto (kokoelma)

Kansallisrkirjaston Pelasta kirja -hanke on digitoinut kartat Tabula geographica Gubernii Wiburgensis in suas provincias divisi / componente Schmidio Acad. Scient. Petrop. Adj. (1772?) ja Geographische Chartae über das Wiburgsche, Friedrichshamnsche, Willmanstrandsche, Neüslottsche und Kexholmsche Kreis des Wiburgschen Gouvernements, verfasset im Jahr. 1788

Oikeata aikaa ja paikkaa on Hannu Riikosen englanninkielinen artikkeli Laus urbis in Seventeeth-Century Finland: Georg Haveman's Oratio de Wiburgo and Olof Hermelin's Viburgum (Hermelinin Ruotsin kaupunkien ylistysrunot julkaistiin viime vuonna kirjana ja julkaisu arvioitiin jossain Suomenkin mediassa, en vaan muista missä.)

Myöhemmän ajan eli vuoden 1939 VirtuaaliViipuri odottaa vierailijoita verkossa. Alla puolestaan "Viipurin kaupunki edellisellä vuosisadalla" Helsingin Wiikko-Sanomista 3.2.1882.

Artjärveläiset sotilaat hinkuivat naimisiin heinäkuussa 1792

Hämeenlinnan jalkaväkirykmentissä palvellut Simon Glad oli maannut 24.8.1789 Ruotsinsalmen saarella huonossa kunnossa. Epätodennäköistä, että hän olisi siitä selvinnyt, mutta vaimonsa Maria Andersdotter, joka katseli jo Carl Glad -nimisen sotilaan perään, tarvitsi varmuuden siviilisäädystään. Joten alla oleva ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 12.7.1792.

Hiski kertoo Artjärven kirkonkirjoista Simonin ja Marian avioliiton ajankohdaksi 19.12.1779 ja lapsiksi Thomas s. 22.12.1780, Anders s. 22.4.1783 sekä Simon s. 22.8.1785. Simonin kohtalosta saatiin tarvittava selvyys ja Maria vihittiin leskenä Artjärvellä 27.1.1793 avioliittoon Carl Gladin kanssa.

Marian puolesta asian esitti Lapinjärven kirkkoherra (jostain syystä Porvoosta käsin), mutta Anders Leijon hoiti asiaansa itse. Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 23.7.1792 hänen ilmoituksensa. Siinä Anders selitti haluavansa naimisiin, mutta ei pystynyt esittämään tarvittavia esteettömyystodistuksia. Hän on syntynyt Karjalan Pielisjärvellä (?), palvellut muutaman vuoden Kuopiossa, muuttanut suutarinoppiin Vaasaan, sitten nahkurin oppiin Raumalle ja Turkuun ja lopulta viime sodan aikana Artjärvelle, jossa hänet oli kirjattu Hämeenlinnan jalkaväkirykmenttin Henkikomppaniaan numerolla 117.

Anders kertoi myös morsiamensa nimen ja säädyn, kyseessä oli sotilaan leski Maria Henriksdotter Lule. Lienee sama kuin Hiskin "Ea: Maria Henr:dr: Lull", jonka sulhanen 7.10.1792 Artjärvellä oli "Sold. David Lejon". Mutta onko David Anders? Taitaa olla, sillä "Sold: Anders: Lejon" on Marja Henriksotterin lasten (Helena s. 20.7.1793, Gustaf s. 2.11.1795 ja Maria s. 27.2.1798) isänä. Eli liikkuvaisen elämän jälkeen mies pysyi ainakin viisi vuotta paikallaan.

Yliannostus Zachea

Jokin viikko sitten Kirsti Ellilä suunnitteli kirjaa Topeliuksesta. Ryntäsin linkittämään Topeliuksen lapsuudesta kertovista kirjoista tekemäni tekstin kommenttilaatikkoon. Täydellisyyden vuoksi tein asiasanahaun pääkaupunkiseudun kirjastokantaan ja näin löysin Aarre Kantolan tuotannon, johon en ollut aiemmin törmännyt.

Zacharias Topeliusta Kantola käsitteli kahdessa romaanissa: Kukkia kevään sylissä. Zachris Topeliuksen nuoruudenrakkaus (1979) sekä Runoilija ja Kanervankukka. Zachris Topeliuksen ja Greta Rinta-Kahran rakkaustarina (1981). Ensiksimainittua sain luettua neljä lukua eli viitisenkymmentä sivua ennen kuin luovutin.

Kirjoittaja oli selvästi paneutunut lähteisiin, joita takatekstin mukaan olivat "Topeliuksen päiväkirjat, kirjeet, kirjallinen tuotanto ja kirjallisuushistoriallinen tutkimus". Selvästi niistä saa irti hyvin yksityiskohtaista tietoa Topeliuksen elämästä, mutta totesin, että mielummin lukisin siitä kriittisellä asenteella kirjoitetusta elämänkerrasta kuin huutomerkein koristellusta sankarinpalvonnasta.

Arvattavasti Kantolan muu tuotanto on saman tapaista ja ehkä joskus tulee päivä, jolloin olen oikealla lukutuulella. Tarjolla on edellä mainittujen lisäksi historialliset romaanit Villiruusun aikaan. (1976), Rakkautta sodan varjossa (1977), Fredrikshovin vanki (1978) sekä Tuli tyttö luota armahansa. J. L. Runebergin nuoruuden rakkaudet (1983). Turun kirjaston listan "Fiktiivisiä kertomuksia todellisista ihmisistä" perusteella kolme ensimmäistä käsittelevät Anjalan liiton johtajaa eversti Johan Henrik Hästeskoa.

Turkulainen Lahtari-Leena

Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon polulle Turun maistraatti : Turun maistraatin arkisto (TMA) ilmaantuneet 1800-luvun rakennuspiirrustukset henkilönimineen ja tonttiviitteineen suorastaan kiljuivat nostoa tänne blogiin. Selailin kuvia ja koska keltainen on lempivärini, valitsin esiteltäväksi tämän pytingin.

Äsh, oikea syy valintaan oli otsikko Ritning till En Ny en wånings Träd Byggnad samt en gamal en en wånings Träd Byggnad, Till hörig Slagtaren Helena Grönroos I Gården N 153 uti Södra Qwarteret wid Linväfvare Gatan 1826-1826 (77) , jossa kiinnitti huomiota naisen etunimi yhdistettynä miehiseen ammattiin.

Lisätietoa hänestä yritin haravoida sanomalehtiarkistosta ja Hiskistä, mutta palasin tuloksettomana digitaaliarkistoon. Sielläkin eka yritys henkikirjoissa tuotti nollatuloksen (en todennäköisesti selannut oikeaan kaupunginosaan asti). Sen sijaan Turun rippikirjat, joista olen kuullut kamalia tarinoita, osoittautuivat erinomaisen helpoiksi käyttää, kun tiedossa oli kaupunginosa ja tontti. Ruotsalaisen seurakunnan rippikirjassa viitattiin suomalaiseen, jossa Helena paljastui syntyperältään paimiolaiseksi. Oikean etunimen kanssa aviomiehen kuolema löytyi Hiskistä. Alle viisikymppinen Anders oli haudattu 24.4.1821.

Siitä, jatkoiko Helena miehensä ammattia vai ottiko vain tittelin, en saa otetta. Ilmoituksesta Åbo Tidningarissa 29.4.1826 selviää, että hän majoitti luonaan maalarikisälliä Eric Lindström. Liekö vuokralaisten pito ollut motivaationa tai rahoituksena rakennushankkeeseen.

Paluu rippikirjojen pariin selventää tilannetta hieman. Edellä linkitetty rippikirja on otsikoitu Suomalaisen seurakunnan rippikirja 1815-1831 (I Aa1:44), mutta on myös Suomalaisen seurakunnan rippikirja 1820-1826 (I Aa1:47), josta paljastuu Helenan avioituneen uudelleen vuonna 1822 porvari Gabriel Grönrosin kanssa. Eivät olleetkaan Turun rippikirjat suoraviivaisia... Helenan ehtoollismerkinnät ovat tontin 153 sivulla, ja Gabrielilla ei yhtäkään vaan viittaus sivulle (?) 233.

Palon jälkeinen elämä menee haastavaksi. Suomalaisen seurakunnan rippikirja 1828-1834 (I Aa1:54) ilmoittaa kansilehdellään sisältävänsä osan Eteläkorttelista, mutta ei tonttia 153. Digitaaliarkiston tarjoaman otsikoinnin perusteella Suomalaisen seurakunnan rippikirja 1828-1834 (I Aa1:53, Pohjoinen- ja Eteläkortteli sekä VI kaupunginosa) vaikuttaa lupaavalta, mutta sen kansilehdellä ei pukuta etelästä mitään. (Mutta kiva, että pappi on merkannut muistiin syntymä- ja pappisvihkimysvuotensa.) Rippikirjasta löytyykin sivu, jolla on oikea tontti 153. Gabrielista ei jälkeäkään ja Helenankin asuinpaikka oikeasti tontti S:246. Samaa kirjaa eteenpäin selaten löytyy kyseinen tontti ja Helena on merkitty leskeksi. Syytä kurkistaa Hiskiin ja todeta, että "förre Nådendahls Borgaren Gabriel Grönroos" kuoli 27.9.1828. Helenan monivaiheisen elämän seuraaminen loppuun ei innosta, mutta Turun aineistoihin 1800-luvulla oli kiva saada otetta.

Kuva Suomesta ulkomailla 1856

Vuonna 1856 Bostonissa painettiin Samuel Griswold Goodrichin teos Pictorial Geography of the World: Old world, joka oli kuvitettu yli 1200 kaiverruksella. Suomea esiteltiin kahden sivun tekstillä ja tällä pihakuvalla

Hyvällä tahdolla tuon voinee ymmärtää suomalaiseksi hirsirakentamiseksi ja samaa hyväntahtoisuutta täytynee soveltaa myös kuvaukseen suomalaisista huvituksista:

Amusements are not rare among so cheerful a people, though they are not much given to dancing. They have many athletic sports, and the bear dance, from the strength required, may be considered one. It is practised sometimes by the peasants. It is performed on all fours, or the dancer rests on his hands as well as feet, and by leaps and jumps keeps time with the music. It is so fatiguing, that the dancer in a few minutes falls into a violent perspiration.

Kanavan etsintä jatkuu

Eiliseen postaukseen tuli avuliaita kommentteja, Pertolan artikkelia luettiin minulle puhelimessa. Ja kun Kravin kanavan karttoja oli niinkin lähellä kuin Kansallisarkistossa, niin pitihän niitä käydä katsomassa. Pääsin vielä koekäyttämään sähköistä tilaustakin.

Vanhin saamani pinkan kartta oli päivätty 18.-24.5.1803. Se ei käsittääkseni ole kanavan kaivuusuunnitelma, vaan näyttää kartoitukselta:

Loput kartoista olivat suoraviivaisia ja sopivat käsitykseeni kanavasta. Mutta nämä oli päivätty 1848 ja 1850? Isompi ja vanhempi kartta oli niin hassun mallinen ja iso, että siitä oli vaikea saada käsitystä ja sitä oli erittäin haastavaa saada taiteltua uudelleen litteäksi pinkaksi. (Kuvassa vain pieni osa koko pituudesta.)

Kartta oli piirretty erittäin tarkasti ja pienellä keskittymisellä olisin ehkä saanut selville, mitkä kolme pihapiiriä olivat mukana

Vuonna 1850 päivätty kartta oli tarkoitettu vesistöjen kuvaamiseen, mutta minua kiinnosti sen tieverkosto ja talojen sijainti. Muistaakseni missään muussa kartassa ei ole ollut yhtä tarkka mittakaava ja laaja kattavuus. Pitäjänkartasto on samalta ajalta, mutta ei ole koskaan näyttänyt silmissäni näin selkeältä. (Tosin kuvan kartasta taisin ottaa turhan pimeässä.)

Oikeassa alakulmassa on "Kumo kanal", epäluonnollisen suoraviivaisena. Mutta, kun sitä ei oltu toimivaksi rakennettu vuosisadan alussa niin miksi se oli kartalla? Miksi pinossa oli lukuisia läpileikkauskuvia korkeuseroista ja kanavaprofiileista? Oliko 1800-luvun puolivälissä tarkoitus aloittaa kanavan rakennus uudelleen?

Aika (hieman myöhään) tarttua Tapio Salmisen Kokemäen historiaan. Sivulla 71 oli samantapaiset perustiedot kuin löytyi verkkosivuiltakin. Lähteenä Lindströmin pitäjänkertomus eli totista perustutkimusta aiheesta tuskin koskaan tehty. Sivulla 72 Salminen selosti erinäisiä joen perkaustöitä eikä kanavan uuskaivamisesta vuosisadan puolivälissä ole mitään puhetta. (Sivun alareunassa olevasta infolaatikosta selvisi, että vuonna 1817 laadittu kartta on Turun maakunta-arkistossa.)

Tein pikaisen haun sanomalehtiarkistossa ja Finlands Allmänna Tidning paljasti päiväyksellä 7.1.1851 ehdotuksen "Ronkan kanavan" puhdistuksesta. Oliko se siis kuitenkin jonkinlaisessa toimintakunnossa vaatien pelkän puhdistuksen? Vasta kotimatkalla tajusin, että kun KA:n kartat olivat osa Tie- ja Vesirakennushallituksen arkistoa, voisi samaisessa olla myös jotain tekstiaineistoakin asiasta. Mutta kun ketään ei ole runsaaseen sataan vuoteen kiinnostanut, niin...

Ja tämän kaiken jälkeen vilaisin Google Mapsia. Ja siellähän se on, selvä sininen viiva Ylistarontien eli kokemäkeläisittäin Alisen tien eteläpuolella. Kännykkään ladattuna Google Maps ja paikan päälle harhailemaan, jos joku kerta Kokemäellä käydessä on maastokelpoiset kengät jalassa. Tein asiasta ihan pikkuriikkisesti vaikeamman kuin mitä se todellisuudessa oli? Maastosta löytyy vastaus.


View Larger Map

Kuvia katumaisemassa

Yllä oleva näky yllätti minut positiivisesti jollain Katajanokan harhailulla. Vuonna 2007 valmistuneen rakennuksen seinään on kopioitu kolme valokuvaa menneisyyden henkilöistä. Mahdollisesti/toivottavasti jotenkin paikan historiaan liittyviä henkilöitä eikä täysin satunnaisia kulkijoita. Seinä ei anna lisätietoa, mutta antaa kivan fiiliksen menneisyyden ihmisten läsnäolosta.

Samantapaista, mutta informatiivisempaa, historian kuvastoa on parhaillaan tarjolla kuudessa Helsingin kaupunginosassa. Helsingin kaupunginmuseo on yhteistyössä Helsingin Energian kanssa kiinnittänyt energiakaappeihin vanhojen valokuvien suurennoksia. Katajanokalla, Töölössä, Kalliossa, Länsi-Pasilassa, Malmilla tai Herttoniemessä liikkuva voi silmät auki pitäessään yllättyä positiivisesti tai lähteä tarkoituksellisesti Kuvapolkuja kulkemaan.

Minä valitsin jälkimmäisen metodin ja kohteekseni Katajanokan. Skemaattisen kartan avulla kuvat oli helppo löytää. Kukin kuva oli melko tarkasti sijaintipaikaltaan ja Katajanokan vanhojen kivitalojen avulla oli vaivatonta ymmärtää mitä kohtaa kuva esitti. Jolloin sai hauskan ja jännän tunteen - minä olen nyt juuri samassa kohtaa seisomassa kuin missä tuo nainen kiirehti kauan sitten.

Lisää tällaistä!

Kanavaa etsimään?

Viime bussiretkellä siis pysähdyimme Kokemäen Kravinojankankaalla. Jossain lähistöllä kaivoivat 1800-luvun alkuvuosina suomalaiset sotilaat Kravin kanavaa. Sikäli hauska juttu, että sain upotettua sanan Kokemäki Hohenthal-kirjaani, esi-isäni rykmentti oli yhden kesän työmaalla. Projektia esittelemään lainaan pari kappaletta Kaisa Saarenmaan tutkielmasta H. G. Porthan yksityisen yritteliäisyyden puolesta

Porthan päätyi lopulta itse ylimpänä valvojana johtamaan Kravin kanavan töitä Kokemäellä kesällä 1803. Kaksi linnoitustoimen upseeria johti yhdessä muiden upseerien kanssa kaivuutöitä. Porin rykmentistä tuli kaivuutöihin 700-800 miestä. Hanke tosin jäi kesken sodan sytyttyä v. 1808. Porthanilta hanke jäi kesken tämän menehdyttyä vuonna 1804. Porthan vilustui askaroidessaan kylmässä kirjastossaan.

Kravin kanavasta voinee mainita, että se oli siihen asti suurin Ruotsin valtakunnassa tehty kanavayritys ja mittavimpia yleisiä töitä Trollhättanin kanavan valmistuttua v. 1800. Kanavan pituus oli 11 kilometriä ja sen pohjan leveys n. 7 metriä. Kaivannoissa poistettiin maata n. 380 000 kuutiometriä. Varoja hankkeeseen kului n. 87 000 velkaseteliriksiä.

Painetussa kotiseutukirjallisuudessa on muistaakseni juttu, jossa sanotaan kanavan linjan näkyvän edelleen peltomaisemassa. Todennäköisesti kyseessä Sisävesiliikenteen historian ja perinteen bibliografian tarjoama Esko Pertolan artikkeli Teljan Tanhuvilla-sarjassa. Ennen kuin lähden se kädessä maastoon, katsotaan mitä verkko kertoo.

Blogissa Raid Squad on todettu syyskuussa 2006:

Kolmas kuva edustaa tämän harrastuksen varjopuolia; Huolellinen valmistelu, taustojen tutkiminen, historian kaivelu ja pitkä ajomatka eivät takaa tajunnan räjäyttävää kohdetta. Eivät todellakaan. ... Joki on kuitenkin aika paljon sanottu kyseisestä mutakrunnista. Kyseessä on Kravin kanava. Ei ollut 380 000 kuution maansiirtotyöt karttojen tutkimisen ja maastossa harhailun arvoista, ei.

Tarmo Hurskainen on ollut vuonna 2005 myös sitä mieltä, että "Kanava on nykyisinkin nähtävissä vetisenä uomana". Leena Rannikko raportissaan Kokemäenjoen ja sen sivuhaarojen kalataloudelliset kunnostustarpeet. Varsinais-Suomen TE-keskuksen julkaisuja 7/2006 kirjoittaa

Kravin kanava on historiallinen erikoisuus, joka laskee Sonnilanjokeen idän puolelta hieman Pori-Helsinki -tien pohjoispuolella. ... Kravin pituus on mittaustavasta riippuen 9-11 kilometriä ja se on ainakin alkuaan ollut pohjastaan seitsemän metriä leveä.

Rannikon koodaus "pk 1134 12, 11, 2112 02" ei minulle aukea, pitäisi olla kalastaja? Peruskartta? Pääkoordinaatit?

Google ei tartu Museoviraston rekisteriportaalin sisältöön, sitä pitää mennä erikseen hakemaan. Kravin kanavasta ei ole annettu koordinaattitietoja, mutta rauhoitettu se on.

Arkistolaitoksen Vakkaan kurkistus kertoo Tie- ja Vesirakennushallituksen kokoelmista löytyvän kartan "TVH EI 101:/- - 2 a-m. Kravin kanava." Ei mitään turhanpäiväisiä vuosilukuja, mutta jos oikeasti haluaisin lähteä hahmottamaan kanavalinjaa, pitäisi tuo kuvata ja mallata nykykartan päälle. Alkaa vaikuttaa rasittavalta. Ei ole karttaa vielä digitoitukaan.

Keräiltyä

Vinjettikuvana savukeaskin keräilykortti Amerikasta. Digitoitu NYPL:n toimesta ja aukeaa isompana tästä.

Kirlah aloittaa tekstinsä:

Olen yhtäkkiä kiinnostunut entisaikojen sukupolvien elämästä. Tämä hämmästyttää minua kovasti, koska en ainakaan koulussa ollut koskaan kiinnostunut historiasta. Mutta eihän koulussa puhuttukaan mitään juuri minun äidinäidinäidinäidin... elämästä, vaan joidenkin toisten. Tai niin minä ainakin luulin. Ei koulussa tullut ajatelleeksi, että se mitä Suomessa on joskus tapahtunut, on tapahtunut juuri meidän omille esiäideillemme ja -isillemme.

Juha Vuorela kertoi kamalasta murhasta vuonna 1865.

Satu Hovi suhtautui kriittisesti Aune Sallisen kirjaan Kiehtova keskiaika. Pukuhistorian tulkintaa Lempäälän malliin. Blogissa myös asiantuntevan oloisesti tekstiilihistoriaa.

Ville Impiö liikkui luonnossa:

Nousen vedestä ja katson jälleen jonkun aikaan metsässä olevia kuoppia. Kuopat ovat aikoinaan olleet väliaikaisia hautoja, milloinkahan saisi selviteltyä keiden kylmittyneet ruumiit niissä ovat maannut kiireettömänä odottamassa siunattuun kirkkomaahan pääsyä. Kiroan jälleen ääneen, osittain sitä että verenvuoto ei lopu ja osittain sitä, että saamattomuus haittaa historian harrastusta. Puristan nyrkkiä lujempaan, kyllä se vuoto lopulta lakkaa ja veri hyytyy.

Ruotsissa palkitaan näköjään vuoden sukututkija kylmällä käteisellä. Tämän vuoden Victor Örnbergs Hederspris meni Urban Sikeborgille, jonka Bure-artikkeleita olen oman sukututkimukseni edistämiseksi aikanaan ihastuksella lukenut.

Esoteerisen maantieteen koulun Marko Leppänen raportoi kaivoshistoriallisista tutkimusretkistä.

Heli Hämäläinen oli lukenut Otava-valistuksen kustantaman kirjan Kotiseutu ja isänmaa, historian kuvauksia kansakoulun keskiluokille.

Terhi Pietiläinen viehättyi omakustanteena julkaistusta muistelmasta.

Lukulampun alla esiteltiin amerikkalaista (suomeksi käännettyä) historiallista romaanisarjaa Venäjän historiasta.

Blogissa Clara et obscura oli luettu ja kommentoitu historiaa koskevia teoksia.

Antti Autioniemi on viimeistelemässä projektia 50 kirjaa vuodessa. Hän aikoo esitellä sen valmistumisen jälkeen sanoin "Tämän teoksen luettuasi olet tutustunut historian tärkeimpiin kirjoihin ja voit keskustella niistä ikään kuin olisit lukenut ne itse – saat käyttää ajatuksiani kuin omiasi, se on lähinnä imartelevaa. Vielä toivottavampaa kuitenkin on, että herätän uteliaisuutesi ja tartut itse kirjaan. Jos näin ei kuitenkaan käy, tarjoan sinulle täten oikotien kirjalliseen tietoisuuteen." Kirjojen joukossa mm. Herodotoksen Historiateos, Mikael Agricolan Aapiskirja ja Canteburyn tarinoita.

Johanna oli saanut historian perusopinnot suoritettua ja suunnitteli tulevia vuosia. Karoliina taas oli alkuvuodesta herännyt hakemaan poliittisen historian opetussuunnitelmaa. Hietzu jätti ensimmäisen vuoden taidehistorian ja museologian parissa taakseen. Heidi oli istunut luennolla, jossa käsiteltiin arkunteon historiaa.

Oppitorilla Jukka Melaranta esitteli rokkaavan satusedän ja promosi digitoituja suomenkielisiä kirjoja.

Riina kehui Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa, kuin myös pari kuukautta sitten Holly.

Räppäri Paleface totesi "Jos haluaa valmistautua väittelemään persun kanssa, kannattaa ottaa perustiedot haltuun. Henrik Meinanderin Suomen historia -kirja tiivistää Suomen historian alle 250 sivuun" ja suositteli paria muutakin historiaa käsittelevää kirjaa.

Maijastina Kahlos oli päässyt äänikirjan avulla sotaa edeltävän ajan tunnelmaan. Itse latasin kuunneltavaksi kaikki saatavilla olevat osat YLEn sarjaa Lyhyttavaraa 60-luvulta ja pääsin mukavasti syntymääni edeltäviin tunnelmiin. YLE:n sarjassa Muurahaiset ja me mietittiin toukokuun puolivälissä "Millaista valtaa kuningattarilla on ihmisten ja muurahaisten yhteiskunnassa" ja haastateltiin historiantutkija Anu Lahtista. Jakso on kuunneltavissa verkossa ja ladattavissa talteen.Varsinaisissa YLE:n Historiasarjoissa on menossa 10-osainen sarja Suomi jatkosodassa.

Puoluemiesten pikakuvia, osa 7

Vuonna 1893 ilmestyneessä Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi julkaistu runo Puoluemiesten pikakuvia loppuu tähän:

Nyt toki lauluni lopetan,
Viimein virteni väsytän
Suljen lauselippahani:
Eipä laulaja hyvänen
Laula tyyni taitoansa.
Heitän toiset tuonnemmaksi,
Heitän Langin laulamatta,
Vellmannit vetelemättä,
Teenruutit ja Leteheenit,
Perpuumit ja Pranteritkin,
Liliuksen ja Liikasenkin.

Kun lähet kotikin tuonne
Salosi sisähän synkän,
Korven poika pikkarainen,
Metsän tyttö tuiretuinen,
Elä lähde itkusuulla,
Mielen murhetta pitäen,
Kerro kaiken kansan kuullen
Laula näillä lausehilla:
"Eipä sorru Suomen pirtti,
Kaadu ei palatsi kansan,
Kun on pylvästen pitäjät,
Kurkihirren kannattajat,
Hallitsijat harjavuolen,
Kaiken vanhan vahtimiehet".