Viimeiset kuvat kesältä 1876

Suomen kuvalehti 95/1876
Museovirasto, CC BY 4.0

Se osa Runnipuistoa, joka oli suljettu näyttelön aituuksen sisään, oli laitettu erin-omaisella huolella. Hienoa heinää oli kylvetty nurmikoille ja se pidettiin alin-omaisella leikkaamisella aina tasaisena, kauniina. Lammikko oli puhdistettu, varustettu joutsenparilla, ja sen veteen oli Turun rautatehdas asettanut mitä somimman rautaisen huvimajan, joka oli sillalla yhdistetty rantaan. Tämä maja näytti niin hienolta, niin kepeältä, että olisi luullut voivansa sen kantaa pois. Hinta ei ollut kovin suuri — 400 markkaa. (Suomen kuvalehti 95/1876)

 

Charles Riis
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Charles Riis
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Charles Riis
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Yleisen näyttelyn väliin jättäneet

Monella lähteminen oli kiinni rahoituksesta tai vielä pahemmista murheista. 

Tervolasta 8 p. Elokuuta. Lukiessani Uutta Suometarta näen kuinka Etelä-Suomen asukkaat tänä kesänä ovat saaneet nautita iloista ja riemullista elämää. — Heitä on armollinen keisarimme perheineen käynyt tervehtimässä, heillä on ollut ja on vieläkin Suomen Yleinen näyttely ja muita huvituksia. Kulkuneuvoina on heillä rautatiet ja höyrylaivat, heillä on hyvät vuoden tulon toiveet. Me sitä vastoin täällä poloisilla pohjan mailla, raukoilla Lapin rajoilla olemme tätä ihanaa ja lämmintä kesän aikaa saaneet viettää alituisen surun ja murhen alla, sillä kunnassamme on aina Juhannuksen viikosta asti hirmuisimmalla tavalla raivonut tuo hirveä eläinten-rutto, kaataen hevosia, lehmiä ja lampaita.... (US 25.8.1876) 

Punkalaitumelta, Elokuun 7 p. — Sanomalehdet ovat näinä aikoina puhuneet matkustuksista, yleisistä näyttelyistä, huviretkistä, juhlista ja kukapa ne kertookaan mistä kaikista. Rikkaita he ovat ainaki olleet tuotteissaan. Minä vaivainen en voi matkoilta kertoa, koska en ole käynyt edes oman pitäjän pihoa ulkopuolella, saatikka sitte tuossa Helsingissä, josta maineita kerrotaan. [...] Tästä pitäjästä ei minun tietääkseni ole Helsingin näyttelyssä käynyt, vielä ainakaan, kuin eräs talokas Heikki Moisio. Siinä kaikki! "Hauskaahan tuolla olisi käydä, mutta se maksaa", olen kuullut monen varallisenki sanovan. Niin mitäs meidän, jotka emme voi, sitte auttaa muuta kuin istua nurkissamme ja imeä joka ainoan piirteen sanomalehtien kuvauksista. (US 11.8.1876)

Savitaipaleesta Elokuulla. Täällä eletään vaan niinkuin ennenkin. Ei paljon uusin keinoin eteenpäin pyritä, ollaan vaan oikeita vanhallaan-olijoita, kun ei yleiseen näyttelyynkään ketään ruvenneet laittamaan. — 6 p. Elokuuta kun oli kuntakokouksessa kysymys mainitusta asiasta, niin ukot vaan pelkäsivät kukkaron kutistumista ja sanoivat että oppia ei tarvita: osaahan sitä kyntää ilmankin. Kokouksen pöytäkirjaa vaan sillä lailla kaunistivat, että onhan meillä maanviljelys-neuvoja, jota saa käyttää joka mies, kuka vaan tahtoo, ja siltä saapi oppia kyllä! (US 6.9.1876) 

Savitaipale ei ollut ainoa paikka, jossa näyttelyssä käynti nähtiin turhuutena.

Hämeenkyröstä 9 p. Syyskuuta. (US 15.9.1876) [...] Olin aikeessa käydä jo alkupäässä näyttelyä katselemassa, mutta ilmoitin aikomukseni noille korkeammalla ijän portaalla oleville ukoille erämaassa täällä, ja ne niinkuin yhdestä suusta sanoivat: "älä ole turhamainen; mahtaako se olla muuta kuin herrojen huvitusta ja sekin kaikki vielä päälliseksi ruotsalaista“. 

Suomenkielisistä lehdistä oli saatu lukea näyttelyluettelon suomennoksen myöhästymisestä ja kyltityksen yksikielisyydestä, joten lähtemättömyys saattoi tosiaan olla kielipoliittinen kannanotto.

Längelmäeltä Elokuun 4 p. 1876. [...] Suomen yleisessä näyttelyssä Helsingissä ovat useat täältä käyneet; mutta voi katkeraa pilkkaa suomalaisista! Nurjalla mielellä ovat sieltä palanneet, eivätkä suinkaan ole kehoittaneet toisia sinne menemään. Itsekukin arvannee syyn! (US 21.8.1876)

Viipurista kirjoitetaan meille 22 p. Elokuuta: Tavallisena puheen aineena on, kun ystävä kohtaa ystävänsä: "oletkos Helsingissä käynyt Suomen yleisessä näyttelyssä ja mitä arvelet siitä?" On täällä niitäkin, jotka siellä ovat käyneet, vaan enin osa on niitä, jotka eivät ole käyneet, eivätkä halua mennä senkin vuoksi, kun mainittu näyttely ei ole Suomataiselta kannalta katsoen semmoinen kuin sen olisi tulla ollut - "Vaan kärsi vaivas nurkumatta, moni karsii pahempata." Niinhän meidän Suomalaisia nenästä vedellään! (Keski-Suomi 2.9.1876) 

Uudeltakirkolta Yleisessä näyttelyssä

Keskushallin yläosa Spåren huvilan ja katolisen kirkon välissä
Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0.

(Jatkoa eiliseen Helsinkiin saapumiseen.)

Seuraavana päivänä olimme yleisessä maanviljelyskokouksessa läsnä. Sen tapaukset ovat jo sanomalehdissä kerrotut. Sen kumminkin sanon, että ruotsinkieli sielläkin oli päällimmäisenä, eikä niinkuin yleisö edeltäpäin toivoi. Kyllä se jälemmin suomennettiin. Mutta eikös tuo jo aikaan nähden olisi ollut sopivampi päinvastoin, ainakin se kansan mielen olisi paremmin tyydyttänyt, vaan kyllä sekin aika vielä koittaa, että mokomat asiat suomesta ruotsinnetaan. 

Sitten läksimme Suomen yleistä näytelöä katsomaan, johon osasimme ajurien avulla, seisauttaen oven eteen, josta kohta vilkaisin päällekirjoitusta oven päällä, josta astui silmiini muukalaispuustavilla päällekirjoitus: E Labore Omnium Omnibus robur. Astuttuamme sisälle haihtui kohta synkeys mielestämme, kun äkkiä avautui silmiemme eteen mokoma loistavuus ja somasti järjestetty tavarain paljous, ettemme oikein tahtoneet uskoa silmiämme ja ajattelimme, onkohan tämä vain kaikki suomalaisten käsialaa, voipiko Suomi, jota sanotaan köyhäksi, tarjota jo tämmöisen paljouden kaikenmoisia teoksia yleisön nähtäväksi. Iloksemme saimme kuulla, että kaikki ne on Suomesta. 

Tehtaiden teokset olivat sanalla sanoen mitä puhtaimmin tehtyjä. Suurin kaikista oli höyryveturi vaunuineen, erittäin puhtaasti rakettu. Tampereen tehtaalta oli kutomakone, jota höyryn voima piti käytännössä ja jolla valmisti kukiteltua pöytäliina; samoten toinen pienempi kutomakone, joka valmisti erittäisin joutuisaan pitkän viiruista pumpulikangasta. Tärkeimmät maanviljelijöille olivat lapiot, kuokat, kirveet, piilut, vasarat, naulat, tatikot, y. m. useimmista maamme tehdaista ja kaikki puhdasta työtä. Turun laiva veistämöltä oli erittäin huomiota puoleensa vetäviä esineitä, touvia, nuoria, blokkia y. m. laatuisia teoksia ja sluuppi kovin puhtaasti tehty, jos tuolla näkyi olevan hintaakin 2400 m. Sortavalasta oli erittäin hyviä sieroja, jotka ansaitsevat tulla maanviljelijäin huomioon. Nurmijärveltä oli nähtävästi tarkoitustansa täyttävä laita-astiain sorvaustuolin malli. Vahinko vaan, ettei kaikilla esineillä ollut hintaa luettavana. 

Hämeenlinnasta oli sokuriteoksista huomiota puoleensa vetävä sokurista tehty laiva ja väestö. Porsliini- ja lasiteoksia oli useammista tehtaista erittäin viehättäviä. Sitten oli sokuria, saippuata, juomia, viljoja, tupakkitehtaiden teoksia, tehtaiden vaate- ja neulomateoksia jos jonkin laatuisia, fiskarin veitsiä ja kahvelia ihmeteltäviä somuudeltaan. Keskellä näyttelöä oli iso suihkukaivo koristettu kaikenmoisilla kasveilla. Kalastus aseita näkyi olevan vähässä määrässä. Kotiteokset vetivät erittäin huomiomme puoleensa, jotka jokseenkin näkyvät kilpailevan tehtaiden teosten rinnalla. Soma oli myöskin sukan neulomakone, joka oli veivistä väännettävä ja valmisti varvin joka väänöksellä sukkaa. Keskellä näyttelöä nähtiin iso kello, joka osoitti ajan kulua. Kelloja oli useimpia maalaisienkin tekemiä oikein kronomederia. Kansakoululaisten teokset usealta kulmalta olivat erittäin somasti tehtyjä ja huomiota puoleensa vetäviä, kukkais kasveja erittäin hyvästi hoitettuja. Maalausteokset olivat niin viehättävän elävästi valmistettu, ettei voinut kylliksensä katsella. 

Maanviljelysosastossa oli puimakoneita, myllyjä, sahoja, höyryn voimalla ja hevosvoimalla käytettäviä; niitto- ja leikkuu-koneita, aatroja monesta laadusta, viskoo masinoita monen moisia, haravia hevosvoimalla käytettäviä, nauriin kylvukoneita käsivoimalla käytettäviä, y.m., joita kaikkia on mahdoton luetella. Yllä luettuja aseita saavat halulliset tilata Helsingistä hra Lars Thuringilta, Aleksanderin katua n:ro 11. 

Edellisessä näyttelössä oli myöskin vanhan-aikaisia kokoelmia aseita ja talouden kapineita, pukuja ja kokonaisia vaateparsiakin ynnä huonekuvauksia, henkilöt asetettu sisään ennen aikaiseen järjestykseen ja pukimiin hyvin vanhan aikuisia. Olin unehuttaa elukat mainitsematta: siellä oli hevosia, lehmiä, sikoja, lampaita, oinaita, kukkoja ja kanoja oli vähäisen. Elukat olivat useampaa eri routua, kaikki hyvästi hoidettuja. (Ilmarinen 13.9.1876)

Uudeltakirkolta Yleiseen näyttelyyn

Viime viikolla kävimme täältä kaksissa miehin Helsingissä Suomen yleistä näyttelöä katsomassa, ja samassa olimme yleisessä maanviljelyskokouksessa. Matkamme alkoi 29 p. viime kuussa [elokuussa] ilman mitään erityisyyttä; vaikka vähän ensin arvelutti matkamme alussa tuo kuuluisa kieliseikka, että miten tultaisiin toimeen pääkaupungissamme ilman tuota kulturia, vaan kohta poistuikin tuo pelkomme, kun astuimme rautatien vaunuihin, jossa palvelusväki ei näkynyt kuuluvankaan siihen asetuksen piiriin, jossa olisivat velvoitetut ainoastaan ruotsiksi matkustavaisia puhuttelemaan, josta Ilmarisen 46 n:ssa oli kirjoitettu, josta meidänkin pelkomme sai alkunsa. Mutta täälläpä olikin toisin laita. Nämäpä puhua sujauttelivat selvää suomenkieltä ja päälliseksi nöyrästi niinkuin sivistyneitten ihmisten tuleekin kohdella toisiansa. 

Helsingin rautatieasema
Charles Riis
HKM CC BY 4.0

Tultuamme pääkaupunkiimme, kohtasimme rautatien asemahuoneella asioitsijakonttorin lähettilään, jolta pyysimme tietoa majapaikasta. Hän antoi meille paikalla osoituskortin erääseen kaupungin osaan. Me läksimme paikalla sinne, tultuamme perille hellitimme ilolla taakkamme. Vaan kuinkas kävikään! Asiamme esiteltyä kääntyikin tuo toivottu ilomme myttyyn. Sieltä ilmoitettiin meille, ettei heiltä ollut ensinkään majapaikkaa saatavana. Me kyllä näytimme osoituskorttia, vaan ei sekään auttanut, väittivät vaan jo "ylössanoneensa" majoituksensa asioitsijakonttorissa, josta asioitsijan lähettiläs ei näkynyt kumminkaan tietävän. 

Olipa se miten olikaan, mutta me tulimme kumminkin petetyiksi, eikä jäänyt muuta neuvoksi kuin hakea toista majapaikkaa. Mutta mistä, siinäpä temppu, kaupunki oli meille varsin tuntematon, keltä koetimme kysyä, niin saimme "intvetjan" vastaukseksi, kumminkin oli yllämainituilla talon eläjillä se herkkätuntoisuus, että sallivat meidän jättää kapineemme siihen, siksi kun saisimme itsellemme majapaikan. 

Me riensimme takaisin rautatien asemahuoneelle, vaan sieltä emme enään saavuttaneetkaan asioitsijamiestä. No mikäs nyt neuvoksi? Asioitsijakonttoria emme myöskään tienneet eikä sinne haluttanutkaan koska asioitsijan osoituskortti jo ensikerrallakin täytti vaillinaisesti tarkoituksensa. Olimme siinä kahden vaiheella ja puhuttelimme rautatien palvelusväkeä, vaan mikä onni? Eräs kondukdöri (E. Warelius) tarjosikin aivan ihmisrakkaudessa meille oman asuntonsa viljeltäväksi, johon me ilolla suostuimme ja olimme hyvinkin tyytyväiset, että siitä pulmasta pääsimme. (Ilmarinen 13.9.1876)

Eläinnäyttely Yleisen näyttelyn aikana

Eilen avattiin, yhteydessä seitsemännen yleisen maanviljelyskokouksen kanssa, n. s. tilapäinen näyttely. Siihen kuuluu kaikenlaisia koti-eläimiä sekä maanviljelyksen, karjan ja kalastuksen tuotteita. Tahdomme tällä kertaa ottaa puheeksi koti-eläimet, jotka epäilemättä ovat tärkein ja miellyttävin osa koko tilapäisessä näyttelyssä. 

Astuessamme Kaivopuistoon ja yleiseen näyttelyyn vievää katua ja tultuamme katolisen kirkon edustalle, huomaamme oikealla puolella pienen kunniaportin-tapaisen rakennuksen, jonka yläpuolelle on suurilla kirjaimilla maalattu: Husdjurs utställning, joka suomeksi merkitsee niin paljon kuin: "Koti-eläinten näyttely". vaikka siis näyttely näyttää olevan aiottu yksinomaisesti ruotsalaisille, astumme kuitenkin rohkeasti portin läpitse ja ostamme ohi mennen suomenkielisen luettelon, joka, kummaa kyllä, tällä kertaa on ilmestynyt yhtä haavaa kuin ruotsinkielinenkin. (<US 1.9.1876)

Ilmeisesti tarkoitettiin kirkon tätä puolta
Carl Adolf Hårdhin valokuva. HKM, CC BY 4.0

Näyttelön paikaksi oli valittu lähellä yleistä näyttelörakennusta katolisen kirkon ja tähtitarkastusmäen välissä oleva alankoinen tila. Tämä ala oli aidattu ympäriinsä ja sen keskustaan rakennettu kaksi aivan pitkää katosvajaa, joihin oli hankittu tilaa 334 eläimelle kaikkiaan. (Satakunta 7.10.1876>)

Lähdemmepä siis katselemaan noita eläimiä, jotka ovat saaneet kunnian päästä Suomen pääkaupunkiin ei ainoastaan Suomen kansalaisten, vaan myös tänne saapuneiden ulkomaalaistenki tähysteltäväksi. Kun nyt alamme itäisimmän katosvajan itäisintä sivua kulkemaan etelästä pohjoseen päin, niin on siinä ensinä nähtävänä 14 maanviljelyn tarkoitukseen ja ajotyöhön aivottua iältään 3 ja 5 vuoden välillä olevaa oritta ja yhtä monta saman ikäistä tammahevosta. Mutta kaikista ihmeellisin seikka tässä suhteessa on se omituinen asia, että hra F. von Frenckell Anolasta on voinut tuoda näytteille koko 10 hevosta, jotka kaikki olivat silloin 2 vuoden ja 120 päivän ikäisiä. Yli 5 vuoden ikäisiä ja hyvissä voimissaan olevia työhevosia oli 8; vaunu- ja juoksuhevosia 12 eläintä, iältään 4 vuotta vanhoja. Näistä oli moni aivan kaunis eläin, olletiki 3 vuotiset oriit, jotka voittivat vanhemmat veljensä. Sellaisesta saiki hra Jack Turusta, pronssimetaljin ja 50 markkaa rahapalkintoa. Oikein hyviä varsatammoja ei ollut näytteillä ja kuuluki niistä olevan yleinen puute maassamme. - Kaikkein suurimman huomion herätti näyttelöpäivinä saatavilla ollut Norfolkin rotuinen orit, joka yleensä tunnustettiin kelvolliseksi eläimeksi laatuunsa. Tämän eläimen omistajilla kuuluu olevan aikomus, että kun ovat saaneet ostohinnan siitä vähänkään korvatuksi, niin he myyvät sen alennetusta hinansta ja ostavat toisen, jota siten tulisi useita sellaisia meidän maahan leviämään. Eläimen hinta lienee olla 14 tuhatta markkaa.

Riis. HKM, CC BY 4.0

Talonpoikaisia kilpailijoita hevosinensa tuskin lienee ollut osanotossa muita kuin Hovinkartano Hauhosta, Jaakkola Längelmäeltä ja Huusko Jämsästä. Näistä saivat kaksi edellistä raha ja kunniapalkinnon hevosistaan, jotka myödessä nousivat toinen 1,200 toinen 1,500 markkaan.

Nautaeläimiä oli kaikkiaan esiteltyinä 213, jotka melkein kaikki olivat ulkomaista Ayreshiren rotua, jotkut Anglerin mutta vaan 4 eläintä kotimaista rotua. Kartanon herra von Knorring Kokemäeltä oli tuonut nähtäville, vaikka kuletusmatka oli niinki pitkä, koko 10 eläintä. Eräs esittämänsä hopeametaljilla palkittu sonni oli arvosteltu lähes paraimmaksi siitä laadusta. Myötäessä vaati hän siitä 500 markka, muita eläimiään myi hän 400 markalla ja siitä alaspäin hinnassa. Mutta kaikista kauniin härkä eli sonni näyttelössä oli hra F. von Frenckell'iltä Anolasta. Muista näytteille panijoista mainitsemme hra Wahren'in Forsasta, joka omistamistaan Viksbergin ja Kojon latokartanoista Tammelasta oli tuonut nähtäville kaikkiaan 47 nautaeläintä. Hänen esittämänsä eläimet, olletiki lypsylehmät olivat kaikkii niin hyviä, että palkintotuomareilla oli tuska tukassa arvostellessa mikä niistä paras olisi. Nuori karjansa oli ihmeteltävä moninaisuutensa ja kauniin yhtäläisyytensä vuoksi. Palkintoja sai hän, sanomattaki monta. Mustialan maanviljelysopistosta oli nähtävillä useita hyviä lypsylehmiä. 

(Blogin pitäjän muistutus: Sekä Frenckell että Wahren kuuluivat näyttelyn pääjärjestäjiin. Alkuperäisiin järjestäjiin kuului myös seuraavassa kappaleessa mainittava Linder.)

Lampaita oli 53 eläintä esitettyinä. Näitten suhteen oli herra von Knorringïlla, hra C. Linder'illä Nääsistä ja kreivi Armfelt'illä Viurilasta etuansio. Nämä eläimet olivat pääasiallisimmasti Southdown'in rotua. Niistä kymmekunta siasta, joita oli nähtävillä oli mielestämme Hatanpään isännän hra Idman'in 2 vuoden ja 152 päivän vanha "Sys" niminen kotimaissukuinen valkoinen sika mahtavin joukosta. Se oli painoltansa 26 leiviskäinen ja sanottiin hänen siitä huutokaupassa saaneen 207 markkaa. Mutta ensimäisen palkinnon sai Mustialan ravintolan isäntä hra Lampén emästä ja yhdeksästä porsaasta.

Kun vielä mainitsemme muutaman kalkkunan, joitakuita kanalintuja ja neljä paria kanineja, niin olemme siten maininneet kaikki näyttelöön osaa ottaneet eläimet. Mutta kuitenki on vielä huomaittava vaikka luettelosta unohtunut, tuossa kalliotöppärellä aituun sisäpuolella seisova joku siniseksi maalattu kaapin näköinen rakennus minkä vieressä seisoo mies, jolta käymme kysymässä, mitä hänellä on näytettävänä ja saamme kuulla talon, jota hän vartioitsee, olevan mehiläisten asunnon. Samassa tuleeki myös joku talon asukkaista elatuksen hakumatkalta kotiin, hiipien heidän kulku-ovekseen jätetystä aukeamasta sisään. Mehiläispesä oli Tammelasta Mustialan opistosta tuotu, ja mies, joka niitä hoiti oli saanut oppinsa siihen toimeen kirkkoherra Åberg'ilta Nakkilassa. Hän selitti meille pesän hoidon, vakuuttaen, että yksi sellainen tuottaa vuodessa niin paljo hyötyä kuin lypsylehmäki. Siitä saatava hunaja maksaa 12 markkaa leiviskä; jota paitsi vaksi, jota saadaan vuodessa 4 naulaa pesästä maksaa 2 markkaa 60 penniä naula. - Pitäisipä noita eläimiä toki yleisemmin hoidettavan. 

Lopuksi emme voi olla ikävällä mainitsematta, että näytteille panijat olivat melkein kaikki herroja ja kartanoin isäntiä eikä talonpoikaista kansaa. Täten ei tuo siis ollutkaan Suomen kansan yleinen, vaan yksityisten eläinnäyttelö.

Yleisen näyttelyn Taidesalin parvi

Heti portaita ylös tultuamme, kohtaa meitä edesmenneitten ja nyky aikaisten arkitektien piirroksia. Siellä on Engelin kaavat yli-opiston ja senatin ynnä Nikolainkirkon rakennuksiin sekä Edelfeltin kuva uuteen laboratori-huoneesen. Heillä oli kumpaisellakin kauniit aatteet eläissään. Näiden jälkeen alkaa maalaukset. Mutta niihin tarvitsee pitkät ajat se, joka niitä mielii juurtajaksain tutkia. (Hämäläinen 31.8.1876)

Riis. HKM, CC BY 4.0

Maalaustaiteessa on näytteille pantu 61 maalarin tauluja, luvultaan 257. Näistä mainittakoon muutamia erittäin miellyttäviä. "Mummo käynnillä", kyvaus Pohjanmaalta, on Beckerin tekemä. Mummo istuu päällysvaatteissan tuolilla tutkien tyttärensä lapsen lukutaitoa ja lapsen äiti, pieni sisko sylissä, seisoo ta'ampana uteliaasti kuunnelle. Hyvin miellyttäviä ovat myös Becker'in kuvaamat leikkivä kissa ja makaava kissa. 

Ekman'in tauluista on paraiten onnistunut "Heinänteko". Herrasväki on niityllä kahvipanun ääressä, rouva kaataa kahvia muutamille naisille heinäntekoväestä, edempänä vedetään härkäparilla ja hevosilla heiniä, muutamat ovat haravoimassa. 

Erityistä huomiota herättävät vielä Holmberg'in "Saaristossa" - niminen taulu, Lindholm'in "Sydänkesäinen aamu Uudenmaan saaristossa vähän ennen auringon nousua", Löfgren'in "Hagar erämaassa", Munsterhjelm'in talvimaisemat, sekä Ferdinand von Wright'in "Kyyhkyset" ja "Kukko kanoineen", vaan erittäin se hänen eläinkuvansa, jossa harakat hartaasti haluavat osaansa erään lihavan sian herkku-palasta ja harakka ratsastaa toisen sian selässä. 

Mielellään katselee myös Jansson'in tauluja, varsinkin niitä, jossa kuvaillaan kosimista Ahvenanmaalla ja ropon panemista haaviin. Edellisessä puhe-mies hännystakkiin puettuna somasti sommittelee sanojansa, puhutellessaan tyttöä, joka kainostellen kiertelee esiliinansa liepeiyä, pöydän ääressä istuvat vakavina vanhemmat ja oven takaa näkyy levottomana kosija. Jälkimmäinen taulu kuvailee, miten suntion kirkossa haavia kannellessa, pieni poikanen tyytyväisenä siihen roponsa pistää lähellä seisovan äitinsä mielihyväksi. 

Vakavia tunteita herättää Keinäsen "Haudalla" niminen taulu. Vanheimpainsa ristin ääressä seisoo poika ja tyttö, edellinen kukkaskiehkuroita kädessään pidellen, jälkimmäinen ne ristin ympärille kiertäen. (Karjalatar 21.7.1876)

Riis. HKM, CC BY 4.0

... astumme suomalaisen maalaustaiteen monellekin ehkä odottamattoman rikkaasen näyttelöön. - Olemme tähän asti nähneet paljon, hyvin paljon. Silmämme, joiden alati on täytynyt olla teroitettuina, ovat väsyneet. Lepo ehkä tuntuu suloiselta. 

Istahtakaamme sentähden jollekulle sohvalle, joita tänne on asetettu. Suloisen musiikin hyväillessä korviamme etsikööt silmämme virkistystä taiteen idealimaailmasta, kätkekööt ne syvälle sydämeemme monta, monta ihanne-ilmiötä, joista Suomemme kaikessa köyhyydessään kuitenkin on niin rikas. Ihastuksella annamme me Munsterhjelmin tai Lindholmin viedä meidät ihailemaan Suomen järviä, lehtoja ja siintävää taivasta tai talvemme raikasta luontoa. Sanomattoman hauskalta ja kodikkaalta tuntuu meistä viivähtää Ekmanin ja Jansson'in kera tuon teeskentelemättömän, sydämmellisen talonpoikamme kotilieden ääressä, kunnes viimein ensinmainitun isänmaallinen taide kuljettaa meidät kauas tarun hämärille aloille, Kalevalan kankahille, kuuntelemaan säveleitä Väinön kanteleesta...(Keski-Suomi 22.7.1876)

Yleisen näyttelyn Taidesalin portaikko

Carl Larssonin puupiirros Taidesalin portaikosta
Museovirasto, CC BY 4.0

Rappusille astuessamme on meitä molemmin puolin, toisella runoilija Franzén'in ja toisella säveltäjä ja soittoniekka Beethowen'in suuret rintakuvat ja vastapäätä edessämme taideniekka Sjöstrandin tekemä Kalevalan uroon Kullervon jättilaskokoinen vartalokuva. [...] Vielä ovat tässä osastossa kansallisen aineensa vuoksi merkittävät Sjöstrandin Ilmarinen sammon takojana, Takasen Aino ja Stenberg'in Väinämöinen ja Ilmarinen. Vaan mainioita ovat Runeberg'in Psyke ja Sefirit marmorista, jonka hinta on 18 tuhatta markkaa, samaten kun myöskin saman taideniekan Psyke ja Jupiterin kotka, jonka keisari näyttelössä käydessään on ostanut 18 tuhannella markalla. Tähän taideteokseen kuuluu keisarillinen majesteetti erittäin mielistyneen ja halunneen sitä ostaa sen silloiselta omistajalta valtioneuvos Willebrand'ilta, joka suostuikin kauppaan yllä mainitusta hinnasta; teos siis tulee keisarillisen hovin kaunistukseksi Pietariin. (Satakunta 14.10.1876) 

Riis. HKM, CC BY 4.0

Hänen [Walter Runebergin] teoksistaan mainittakoon vielä runoilija Runeberg'in marmori-kuva ja yhdellä jalalla tanssiva, soittokalua heiluttava poikanen, tämäkin marmorista veistetty. Vielä näytetään veistokuvia Lenngreniltä, Stenberg'iltä, Stigell'iltä ja Takaselta. Kaikien veistokuvien luku nousee 44:ään. (Karjalatar 21.7.1876)