Lappeenrannan Ratsuväkimuseossa

Ratsuväkimuseossa pääsin olemaan se museovieras, joka vastaa kysymykseen "oletteko käyneet ennen", "kyllä, kerran 36 vuotta sitten". Opiskellessani LTKK:ssa vierailin museossa HRR:ssä palvelleeni isoisäni vuoksi ja lähetin hänelle sieltä ostetun postikortin. Museon sisällöstä en muista mitään.

Pitkän aikajanan ja fyysisesti isohkon aiheen käsittelyyn museolla on vain kolme huonetta. Ensimmäinen oli omistettu 1500- ja 1600-luvuille, joita kuvitettiin Rijksmuseumilta lainatuin kuvin ja vähäisin esinein. Seinillä oli myös Ruotsin ajan tärkeimpien taisteluiden kartallistus ja tekstiä, joista ymmärrykseni ratsuväestä ei sanottavasti kohentunut. Esinetekstit sai lukea lainattavasta kansiosta

Järjestyksessä toisessa huoneessa tiivistettiin aika Lappeenrannan taistelusta 1741 autonomian loppupuolelle. Tai talvisotaan, josta pyöri kuvakaruselli yhdessä nurkkauksessa. Lisäksi pari neliötä oli annettu linnoituksen pienoismallille, joka ei suoranaisesti liittynyt ratsuväkeen mitenkään.

Kuvakarusellit pyörivät tökkimättä omaa vauhtiaan, mikä oli kärsimättömälle ihmiselle rasittavaa. Katselin ja luin kuitenkin läpi Lappeenrannan taistelulle omistetun karusellin ja sain palkinnoksi yhteyden omaan tutkimukseeni: "Lappeenrannan taistelu nosti joka tapauksessa pienen rajakaupungin ensimmäistä kertaa maailmankartalle, kun julistukset ja tiedonannot taistelusta levisivät painotuotteina Euroopassa." Yksi esillä ollut esimerkki oli kartta Die Festung Willmanstrand wo die Russ: Kays: Truppen unter Anfuhrung der General Feld Marchals Gr: von Lacy uber ein Swedisches Corps den 23 Aug. 1741 einen vollkommenen Sieg erhalten und hernach die Festung mit Sturm erorbert., joka löytyy myös Alvin-portaalista.

Kolmannessa huoneessa oltiin toisessa maailmansodassa. Lueskelin tekstejä ja isoisän sodasta tuttu Ilomantsi taidettiin mainita. Käynti kokonaisuutena vahvisti aiemman käsitykseni siitä, että sotamuseot eivät ole minun juttuni. 

Mitä museot kertoivat Lappeenrannan historiasta?

Koska saapumispäivänäni olisin havahtunut heikkoihin perustietoihini Lappeenrannan historiasta, pyrin pitämään silmät auki tiedonmuruille.

Etelä-Karjalan museo toi seinätekstissään esiin Kauskilan Kappelinmäen kalmiston, josta häpeäkseni en muistanut koskaan kuulleeni. Verkkoon jäänyt museon virtuaalinäyttelyn artikkeli sisältää lisätietoa ja sen kirjoittamisen jälkeen on Wikipedian mukaan löytynyt 1300-luvulle ajoitetun puukirkon jäänteet. Viabunduksen keskiaikaisten teiden kartallistus näyttää Kauskilan Viipurin tien varrella. Paula Saveliuksen blogitekstistä selviää, millaista on paikalla käynti nykyään. 

Kirkkoa ja kalmistoa ei mainittu museon suurella aikajanalla, mutta siitä luin, että "1542 - Ensimmäinen kirjallinen tieto Lappeen markkinoista". Toisaalla museon seinäplanssin teksti alkoi: "Torikaupalla on Etelä-Karjalassa pitkät perinteet, alkaen Lappeenrnnan linnoitusniemen keskiaikaisista tervamarkkinoista". Näin selvisi, miksi juuri tämä Saimaan niemi on nykyisen kaupungin paikka ja jo keskiajalla tien mutkan arvoinen.

Kiertäessäni epäjärjestelmällisesti ja -täydellisesti linnoituksen kulttuuripolkuja luin kyltistä Honkien huminasta lehvien havinaan, että "rannan markkinapaikalle alkoi vuodesta 1616 lähtien kohota viipurilaisten kauppiaiden varastoja, puoteja ja tupia". Kyltin sijainti aintoi ymmärtää, että markkinapaikka oli linnoitusniemen länsirannalla. Samasta kyltistä selvisi myös Lappeenrannan kaupungin perustaminen vuonna 1649. Kaupungin sijoittuminen nykyiselle linnoitusniemelle kävi ilmi esimerkiksi Ratsuväkimuseon kartoista. Siellä oli myös iso seinäkartta, joka näytti kuinka lähelle rajaa Lappeenranta oli Uudenkaupungin rauhan jälkeen jäänyt.

Eli jo mainittuun kylttiin palaten: "Kun vuoden 1721 jälkeen Ruotsi ryhtyi tekemään Lappeenrannasta linnoitus- ja hallintokaupunkia, kulkeutuivat länsirannalle maaherran hovin ja linnoitusupseereiden mukana monet uudet sivistyneistön tavat, kuten koristeistutusten tekeminen".  Residenssillä oli oma kylttinsä Muotopuutarha ja kasviarkeologiaa, josta selvisi, että 1720- tai 30-luvulla rakennettu maaherran hallintorakennus oli tuhoutunut vasta tulipalossa 1972.

Ruotsin ajan päättyminen Lappeenrannan taisteluun 1741 tuli selväksi sekä Ratsuväkimuseossa että Etelä-Karjalan museossa. Ensiksimainitun teksteistä kävi myös ilmi, että venäläiset tekivät vuonna 1774 uuden asemakaavan, jonka myötä siviilit jättivät linnoitusniemen varuskunnalle.

Näin sain pienistä paloista kokoon Lappeenrannan historiaa. Tärkein lähde olivat linnoituksen kyltit, joiden aiemmat versiot ovat tavoitettavissa Tarinasoittimessa: Luonto- ja kulttuuripolku, Linnoituskierros ja  Linnoituksen kasvillisuus. Nykyisissä kylteissä tehty kasvillisuustutkimus tuki hienosti historian kerrontaa.

Lappeenrantaan ja kanavaristeilylle

Kesäreissuni kuukausi sitten suuntasi itään ja ensimmäinen pysähdyspaikkani oli Lappeenranta, josta Hintsalan Kari oli keväällä tehnyt perusteelliset blogikirjoitukset Lappeenrannan ratsuväkimuistoja, Lappeenrannan linnoitus ja Lappeenrannan muistomerkkejä. Näiden kertaamisen ohella selasin junassa somea, jossa tuorein kauhistelun aihe oli Trumpin ehdotus Valkoisen talon koristeeksi ja sen vertaus Natsi-Saksaan. 

Kotkan symboliikka oli edelleen mielessä, kun kävelin rautatieasemalta keskustaan, joten huomasin sivusilmällä kotkan tapaisen komeasta hautamuistomerkista Vanhan hautausmaan kulmalta.

Kyseessä oli Juho ja Maria Lallukan hautamuistomerkki, joka oli (onneksi) sirretty Viipurista vuonna 1985. Lallukan taiteilijakoti melkein näkyy koti-ikkunastani ja Kari ei kohdetta maininnut, joten mainio aloitus reissulle.

Keskustan reunamille päästyäni tunnistin yökerhon, jossa 18-vuotiaana heiluin 1990-91. Muistiin ei kuitenkaan ollut jäänyt mitään jälkeä vuonna 1794 valmistuneesta Lappeen kirkosta. 

Torin kautta ensimmäiseen museoon kävellessäni huomasin, että kanavaristeily lähtisi kello 14, joten palasin tuolloin satamaan ja astuin laivaan. Lappeenrannan jäädessä horisonttiin totesin, että pitäisi ottaa selvää siitä, miksi kaupunki oli rakennettu juuri siihen, eikä jollekin muulle Saimaan rannalle. Jo junassa olin tajunnut, että tietoni Lappeenrannan historiasta olivat todella hatarat.

Ja samaa voi sanoa tiedoistani Saimaan kanavasta. Yllätyin siitä, että matka kanavan alkuun oli lyhyehkö ja olin unohtanut, että nykyinen kanava luotiin 1960-luvulla suoristamalla ja leventämällä vanhaa kanavaa. Reitillä, jossa menimme Mälkiän sulusta ees ja taas, oli onnekkaasti yksi museoitu alkuperäinen sulku.

Heikoista tiedoistani huolimatta Saimaan kanava on esiintynyt blogiteksteissäni Sunnuntaiksi Suomesta kuvia (2.8.2009), Assosiaatioita Saimaan kanavasta (6.2.2013), Kun Suomi näki ja nähtiin stereona (Viipuri ja Saimaan kanava) (26.11.2019), Lomakuvia Suomesta vuonna 1890 (25.5.2022), 1853: höyryvene Saimaan kanavassa (23.7.2023), Kaivantotyössä Lauritsalassa(kin) (14.2.2024), Kesäretki Suomeen: Saimaan kanava (10.7.2024) ja Saimaan kanavalla 1850-luvulla (15.7.2025).

Palattuani kaupunkiin pääsin vihdoin majapaikkaani eli entiseen Lappenrannan kylpylään. Kyseessä oli hieman nuorempi laitos, kuin se, josta tehtiin huviretki Imatralle kesällä 1878.

Melko yksipuolinen "päiväkirja"

Sana päiväkirja herättää aina kiinnostuksen, vaikka usein ne ovat lyhytsanaisia tai editoinnin takia ongelmallisia lähteitä historiankirjoitukselle. Niinpä kuultuani uudesta julkaisusta Päiväkirjamerkinnät Turun vuosilta 1772-1779, johon on koottu Pehr Kalmin sääpäiväkirjasta "muistiinpanot hänen lähiympäristöstään ja henkilökohtaisesta elämästään" (s. 8) varasin sen oitis kirjastosta. Oli näet jäänyt huomaamatta, että alkuperäisten merkintöjen litterointi oli julkaistu Auraica-artikkelin 

Kuninkaalliseen tiedeakatemian arkistoon sijoitetut Turun vuosien 1748–1800 päivittäiset säähavainnot historiallisena ja elektronisena informaationa liitteenä jo pari vuotta sitten. Nyt avattuna sisältö näytti valitettavasti osittain korruptoituneelta:

En lukenut 483-sivuista kirjaa kannesta kanteen. Merkinnät olivat enimmäkseen lyhyitä ja helposti silmäiltäviä. Johdannosta (s. 24) selviää, että merkinnät olivat alunperin olleet aiheen mukaisissa sarakkeissa eli julkaisu jatkuvana listana ei sisällä kaikkea alkuperäistä tietoa. Ahkerimmin Kalm teki muistiinpanoja sään ohella puutarha- ja peltoviljelmistään. Oli tietenkin mielenkiintoista, että oman mielenkiintoni aiheet ohitettiin melko lyhyin ilmaisuin. 

Viitteitä sanomalehtien lukemiseen huomasin vasta vuoden 1775 lopulla. Kalm poimi 14.11.1775 tiedon myrskystä Hollannissa Stockholms Posttidningarista N:o 96. (s. 270) Kyseisen vuoden numero 96 ei ollut vielä ilmestynyt eikä siinä ollut mitään uutisia Hollannista. Pari kuukautta myöhemmin Kalm noteeraa 25.1.1776 "lehdestä" lukemansa tiedon kylmyydestä Saksassa, Ranskassa ja Italiassa (s. 273). Ankaran talven Konstantinopolissa ja Italiassa Kalm laittaa muistiin 18.1.1779, mutta lähdeviite on jäänyt ilmeisesti kesken: "Katso lehti". Pari viikkoa myöhemmin 5.2.1779 Konstantinopolin kylmyydestä on lisätietoa viitteellä Stockholms Posttidningariin N:o 23, joka ilmestyi vasta 22.3.1779. Kyseisessä lehdessä oli Kalmin referaattia vastaava ilmoitus eli hän on tehnyt merkinnät jälkikäteen. (s. 441). 

Kruunajaisten julkinnasta kevään 1772 Turussa Kalm luetteli tuttuja teemoja, mutta yhteys kruunajaisiin oli hädin tuskin mukana. Toisena päivänä akatemialla pidetyistä puheista selviää puhujat, kieli ja muoto, muttei mitään sisällöstä. (s. 83-84)  Kuninkaan vierailusta kesällä 1775 Kalm kirjoittaa hieman enemmän ja paljastaa, että kuninkaan vilunväreiden takia ohjelmaa jouduttiin muuttamaan, mitä ei tietenkään kerrottu julkisuudessa. Merkinnöistään sain myös vihdoin varsinaisen lähteen tuohiveneen esittelyyn kuninkaalle (s. 234-237, 243- 245). Vuosien kiitosjumalanpalveluksista huomasin Kalmin merkinnöistä ainoastaan yhden, joka huomioi kruununprinssin syntymän marraskuussa 1778 (s. 436-437)

Vuoden 1772 vallankumos näkyy Kalmin muistiinpanoissa hyvin vähäeleisesti. 28.8.1772 "Professorit esittivät ylistysoodin ja uskollisuudenoodin" & 29.8.1772 "Turun papisto, ylioppilaat ja Akatemian muu virkamiehistö esittivät uskollisuuden oodin". Uskollisuudenoodista en ollut koskaan muullut, joten epäilin alkuperäisessä tekstissä olleen sanan trohetsed eli uskollisuusvala. Vahvistus löytyi Excelistä, jonka litteroinnissa lienee tapahtunut ainakin yhden kirjaimen virhe: "aflade Professorerna hyllnings och trohets oden" & "aflade Prästerskapet i Åbo, och studerande och den öfriga Acad. Staten Trohets oden." 

Mielenkiintoisimman merkintänsä juhlinnasta Kalm teki 14.4.1773:

Kauppiaiden puodit ovat tänään auki, eivät kuitenkaan kaikki; suomalainen väki kulkee pukeutuneena kaduilla samalla tavalla kuin juhlapyhinä; kukaan ei näyttänyt tekevän arkiaskareita. ('Köpsmansbodor voro i dag öpna, dock ei alla ; Finska folcket gingo klädda på gatan som om högtidsdagar; man såg ingen göra något hvardags arbete.' s. 126) 

Almanakkaan kurkistus kertoi, että kyseessä oli neljäs pääsiäispäivä. 

Kansallisarkiston digitoimattomien aineistojen äärellä

Keskellä kesää tuli tarve tarkistaa Helsingissä isovihan jälkeen vietettyjen häiden päivämäärä, sillä Hiski sanoi yhtä ja asiallisesti tehty sukututkimus toista. Joten hyppäsin Digihakemistoon ja oletin parilla klikkauksella saavani vihittyjen listan kuvat eteeni. Mutta vaikka klikkasin kaikki eri historiakirjojen sivut auki, kaikki viestivät, ettei 1700-luvun kirjoja ole digitoitu. 

Meni hetken ennen kuin keksin todennäköisen selityksen. Koska minulla ei ollut mitään muistikuvaa digitoimattomuudesta, kirjoista on jossain vaiheessa ollut kuvat olemassa. Olihan Kansallisarkisto joskus julistanut digitoineensa "kaikki" kirkonkirjat eli toisin sanoen lähes kaikki mikrofilminsä. Jos kuvat olivat mikrofilmeiltä digitoituja, niiden katoamisen selittäisi Kansallisarkiston prosessi, jossa mikrofilmikuvat vedetään pois, kun on aikomuksen puolikas alkuperäiskuvauksesta. (Käytännön kokemukseni tästä toimintatavasta koskee nimen omaan Helsingin seurakunnan aineistoa, vaikkakin 1800-luvulta.)

Koska tiedolle oli totinen tarve, asun Helsingissä ja kalenterini on tyhjää täynnä, päätin kokeilla tilausta väistötiloihin. Viikonloppuna tekemäni tilauksen perusteella pääsin Kansalliskirjaston erikoislukusaliin keskiviikon iltapäiväksi. Suuresta tungusta ei ollut merkkejä, sillä kymmentä paikkaa käytti lisäkseni kolme ihmistä.

Syy, miksi olin päässyt alkuperäisen kirjan äärelle ei suuremmin huvittanut, mutta hienoahan se oli ensimmäistä kertaa eläissäni päästä selaamaan menneisyyden kirkonkirjaa. Sitä oli selannut joku muukin, sillä moderneilla papereilla oli merkitty kolmen eri historiakirjan lisäksi muitakin sisältöjä, jotka arkistokaavassa kuuluvat eri paikkoihin. Kun tämä kirja vihdoin digitoidaan, pystyykö loppukäyttäjä arvaamaan muusta kuin sivunumeroista, että kyseessä oli alunperin isompi kokonaisuus?

Ja mitenköhän kirja digitoidaan? Kansallisarkiston keväisen päivityksen kommentit saivat aikaan aidon pahoinvoinnin, joka on palannut aina, kun asian muistan. Aika vihdoin lukea itse päivitys:

Digitaalinen toimittaminen herättää toisinaan kysymyksiä siitä, mitä alkuperäiselle aineistolle tapahtuu digitoinnin jälkeen.
Kansallisarkistossa aineistoja ei hävitetä digitaalisen toimittamisen yhteydessä, vaan ne säilyvät tallessa ja tarvittaessa käytettävissä myös analogisessa muodossa. Työ edellyttää tarkkuutta, sillä jokaiselle aineistolle valitaan sen kuntoon sopiva käsittelytapa. 

Lue prosessista lisää kotisivuiltamme: Digitaalinen toimittaminen vaatii tarkkuutta ja aineistojen tuntemusta (20.5.2026)

Kommentoineet historiantutkijat kiinnittivät linkin takana olevassa tiedotetekstissä huomionsa siihen, että "läpisyöttöskanneria käytettäessä sidotut aineistot puretaan paperiarkeiksi" leikkaamalla "sähköleikkurilla noin neljä millimetriä paperia pois, jotta arkit saadaan eroteltua toisistaan". Prosessin sanotaan koskevan vain paperia, joka voidaan skannata, eli ei lumppupaperia. Yksi tutkijatuttavani kertoi kuitenkin Turussa digitoitujen 1700-luvun niteiden olleen alkuperäistä huonommassa kunnossa digitoinnin jälkeen.

P. S. Suomen historiallinen seura seuraa arkistoasioita sekä valtamediasta että blogeista.

Viipurista kohti Kirvua 1869

Ilmarisessa 8.10.1869 julkaistiin ensimmäinen osa kirjoituksesta Kappale matkamuistelmia, joka venyi niin, että kirjoittaja itsekin sanoi sen olevan nälkävuotta pidempi. Kirjoitus ei myöskään pysynyt otsikkonsa alla vaan käsitteli enimmäkseen maataloutta. Aivan aluksi se kuitenkin antoi kuvauksen käytännön matkustustuksesta:

Viime Syyskuun alussa oli minun asian vaativista syistä tehtävä pikku matkustus Viipurista maalle — ei edemmäksi kuin Kirvuun. Tämmönen matkakappale kokonaisuudessaan, jonka kaupunkilainen usiasti tekee ainoastaan hengittääksensä maaseudun raitista ilmaa, ja päinvastoin maamies ehkä ei paremman kuin tupakan puutteessa käy kaupungin kauppamiestä tervehtämässä, ei ansaitseisi yleisölle huomauttamista, sillä niinkuin tietty emme muutamalta virsta-kymmeneltä voi, jonkun suuren ristiretken tekiän taikka muun maailman mainion luonnontutkian tavalla antaa mitään korkeampia ja viehättävämpiä kertomuksia lukialle; mutta toivon että lukia jonkun joutohetkensä huviksi silmää toisinaan vähäpätöistä kotimaistakin uutelota!

Ilomielin, hymyhuulin jätin Viipurimme pöllyset kadut ja hälysen elämän, istuen totisena kuin tervaskanto kyytimiehen kärryssä, toivolla pääseväni taas nauttimaan maaseudun vakaisuutta, joka salon jylhän kainalossa kasvaneelle on aina miellyttävää, huvittavaa. Mutta hetkisen istuttuani tässä hyvässä toiveessani kuin alkoi rankka sade kylmän tuulen kera oikeen lijottamaan, kärryn pyörät hinata loassa saivartavan hevosen perässä hiljemmin kuin tavallinen jalkamarssi ja pimeys valtasi näön-aistimen, alkoivat ajatukseni soudella toisia tuulia ja varsinkin kuin vihdoinkin pääsin niin kastuneena miten kastua voipi erääsen kestikievari-huoneesen, jota kesäsen ajan vuoksi ei vielä oltu lämmitetty, vaan jossa kuitenkin huo'atessa syntyvä vesikaasi muuttui kokonaan höyryksi ja josta voipi arvata kuinka miellyttävä semmonen lämpömäärä on täysin kastuneelle, muistui mieleeni ruumiini väristessä kuin kaihla virrassa ja hampaideni "loukkua lyödessä" että jos joku kaupunkilainen keikkari, joka tämmösen sateen räiskyessä viettää iltaansa jossakin hienossa ravintolassa joko totilasin vieressä eli biljardi-pöydän ääressä taikka muussa hemmetärten lepertelevässä seurassa, tietääkin antaa arvon hienoudellensa edellä "maan moukan" (toden puhuen ei minulla ole mitään erinäistä tarkoitusta kaupunkien elämätä vastaan, vaan että ylimalkaan ympäri maailman on aina kaupungeissa elämä hienompi maaseutuin ja toisessa katsannossa löytyy kaupungissa samoin kuin maallakin jotka tekevät työtä sekä itsensä että maan hyödyksi, kuin myös päinvastoin puolisivistyneissä etenki kaikenlaisissa virkamiehissä turhamaisuutta, lentoisuutta, ylpeyttä ja narrimaisuutta taikka toisin sanoen tuhmuutta, jos ylpeydellä sitä merkitään), niin ompa heillä siihen tosin oikeuskin sekä täysi syy elämän laatuisuuden suhteen, Mutta ehdittyäni huomeisen päivän valoon ja tavalliseen lämpimyyteen haihdutti ulkomaailman muoto-vaihteet taas pian viime öisen epäkohtaisen eloni ja niin nuhjustin matkani rauhallisella mielellä eteenpäin.

(*) Ilmarinen 08.10.1869 no 41, 15.10.1869 no 42, 22.10.1869 no 43, 29.10.1869 no 44, 26.11.1869 no 48, 17.12.1869 no 51, 31.12.1869 no 53, 14.01.1870 no 2

Lammilta Luhankaan 1860-luvun alussa

 T. J. D. tarjosi Suomen julkisten sanomien lukijoille (20.07.1863 no 54, 23.07.1863 no 55, 30.07.1863 no 57) Tuomisia Savossa käymämatkalta. Näyte alkumatkasta:

Jätettyäni jäähyvästit sille puheliaalle kauppiaalle, joka jäi kuormineen Turenkiin, otin minä tarjotun kyytihevoisen ja aloin ajaa kauniisti kasvavain Turengin toukopeltoin välitse sekä sitte metsämaita aina Lammin pitäjääseen asti.

Lammin kirkon kylässä on paljo taloja ja koko silmä-ala tasaisia peltoja, joidenka lävitse maantiet menevät, mut ei niillä ole kuitenkaan kuistia, niinkuin pohjoisSavossa, ja kun kuistia ei ole, niin portit ovat välttämättömiä niin kauvan kuin pellot pidetään aidattuina eikä aitain tarpeellisuutta paimenia pitämällä poisteta. Sillä hollivälillä, joka Lammin kirkon sivuitse menee pohjoiseen päin, oli siis 12 avattavaa porttia. Touvot näyttivät ylimalkaan jokseenki hyviltä, mut lanttopaikoissa oli menneen kesäiset sateet painaneet rukiin laihot niin, että muutamat paikat olivat kevättouvoksi kylvetyt. — 

Hämeessä on hevoiset pieniä mut enimmiten vireitä ja kestäviä ajaa hitistää, vaikka kestikievarien välit ovat noin paria peninkulmaa pitkiä, ja vieläpä pitempiäkin. Minä jouduin siis jo samana iltana hyvällä aikaa Padasjoen kirkolle, jossa toukopellot olivat jo silmään pistävästi täysinäisemmät kuin Uudellamaalla sekä Lammin pitäjäässä.

Kello 10 iltaisella läksin, kyyditsijän saatuani, pienellä veneellä Päijänteen yli. Kyyditsijä sanoi Padasjokelaisten toivovan sangen hyvää vuotta sekä toukojen että heinän saannin puolesta, mut metsän pedot olivat paria päivää ennen tehneet paljo vahinkoa. Karhu oli kaatanut monta lehmää ja sudet tappaneet kaksi hevoista, joista toinen oli ollut rekivedoksi tuleva, toinen maitovarsa.

Kello 4 seuraavana aamuna tulin höyrylaivan sillalle Sysmän pitäjäässä. Sillan korvassa on kestikievari, jossa rupesin levolle. Levättyäni ajoin Sysmän kirkolle, jossa on sangen paljo herrastalojakin. Touvot näyttivät ylipäätään olevan paljoa kehnommat kuin Padasjoella, ja ruispeltoja oli paikoin kauraksikin kylvetty. Eläinten ruokaa ei myös näyttänyt olevan viljavalta metsässä. Kivikkomaita ja silmähollin laajuudelta kataikoita — varsinki rantakestikievarin ja kirkon välillä — sekä punamultasekaista rapakivi- ja somerosekaista maata mut paikoin hyvääki savisekaista.

Sysmästä matkustin sekä maantietä ja vettä myöten Luhangon kappeliin, jonka kirkolle jouduin murkinan aikaan. Sielläpä oli toukopellot sekä karjanlaitumet mitä kauniimmassa kukoistuksessaan.

Luhangossa viivyin 22 päivään asti ja katselin heidän kauniita toukojansa ja kukoistavia, heinäisiä karjanlaitumiansa sekä sain kuulla, että karhu oli sielläkin kaatanut kaksi lehmää. Sunnuntaina 21 p. satoi moneen kertaan vettä ja ukkoinen kävi kovasti. vahvimmat paikat ruispelloissa todistivat nöyryyttään luonnon voimille ja kyönöttivät siis kaikki lakolanttoina. Isännät arvelivat, että eipä taida enää noustakkaan.