Huushollerska ja poikansa, josta tuli kauppias

Anna Kristiina Malm syntyi 15.4.1793 Suomusjärven Lahnajärvellä kersantti Anders Johan Malmin ensimmäisestä avioliitosta Maria Collinin kanssa. Anna Kristiina menetti äitinsä 9-vuotiaana ja ehti saada äitipuolen ennen kuin isä kuoli kesällä 1815. Jo tätä ennen Anna Kristiina oli Suomen sodan vuosina Halikossa, Kiskossa ja Kiikalassa (Suomusjärvi RK 1796-1807, I:71, II:80; 1808-13, 42; Halikko RK 1803-08, 16; RK 1809-15, 17).

Isän kuoleman jälkeen Anna Kristiina oli jälleen Halikossa, josta hän syksyllä 1816 hän muutti Turkuun. Sieltä hän lähti Poriin 16.7.1818. (Halikko RK 1815-21, 17; Turku RK Aa2:9 1812-1831, 616)

Porista Anna Kristiina päätyi Sauvon Raitniemeen, jossa hän synnytti 25.8.1820 Carl Mauritz -pojan. Kastekirjauksessa tittelinään on taloudenhoitaja. Vielä saman vuoden aikana he muuttivat Turkuun, jossa Anna Kristiina sai paikan imettäjänä (Turku RK Aa2:9 1812-1831, 687). 

Vuonna 1829 Anna Kristiina ja poikansa muuttivat Suomusjärvelle, kirkonkirjakirjauksen mukaan äitipuolensa ja sisarustensa luokse. Tiensä erosivat vuonna 1834, jolloin Anna Kristiina lähti Pietariin ja Carl Mauritz Turkuun (Suomusjärvi RK 1826-1841, 104). Anna Kristiina palasi Pietarista vuonna 1846 ja asettui Tenholaan, jossa hän kuoli vuonna 1864 (Tenhola RK 1845-1851, 261, 397; RK 1852-58, 225, 400; RK 1859-65, 271, 399).

Carl Mauritz pääsi Turussa kauppapalvelijaksi ja pian suurkauppias Christian Trappin palvelukseen. Vuonna 1838 hän lähti Tampereelle, mutta palasi jo seuraavana vuonna takaisin Turkuun. Muuttokirjan mukaan hän osasi lukea sujuvasti. Hän oli jälleen Trappin palveluksessa 1840-luvun alkuvuodet. (Turku RK Aa1:63 1833-1839, 224; RK Aa2:18 1834-1840, 241; RK Aa2:22 1841-1848, 130) 

... tarmokas liikemiehemme v. 1844 perusti oman liikkeen. Nuoren kauppiaan varastot, enempää kuin sitoumuksetkaan, eivät millään tavalla muistuttaneet tukkuliikettä; pussit ja punnukset olivat kauttaaltaan varsin pieniä. Vähitellen alkoi ostajapiiri kasvaa, siinä sivussa kasvoi kaikki muukin. Vuosia vierähti vain muutama eteenpäin ja Malmin liike kehittyi ajan mukana kaupungin huomattuimpien tasolle. Köyhyys ei enää tehnyt vaikeuksia, kuten toimikauden alkuaikoina, suuristakin sitoumuksista selviydyttiin helposti ja täsmällisesti.

V. 1857 muodosti Malm suuren osakeyhtiön, joka harjoitti rautakauppaa ja tehdastelua. Yritys pääsi heti hyvään vauhtiin ja kannatti mainiosti. Tehtaan osti v. 1866 kreivi Armfelt. Edelleen toimi pirtea liikemiehemme menestyksellisesti eri aloilla puuhaillen m.m. pitkät ajat laivanvarustajana. [...]

Kaarle Mauri Malm, vaikka alkoikin elämänuransa aivan tyhjin käsin ennätti pirteänä ja tarmokkaana liikemiehenä kerätä itselleen melkoisen omaisuuden. Suuren rikkautensa hän osittain lahjoitteli jo eläessään moniin hyviin tarkoituksiin. Kuolinpäivänhän hän allekirjoitti testamenttinsa, jolla liikemiehemme voimakkaasti tuki niitä laitoksia, joiden hyödyllistä toimintaa hän oli pitkin elämäänsä kannattanut. (Viikkosanomat 21.4.1928)

Lisäväriä joroislaisen reservimiehen elämään

Genissä on suhteellisen täydellinen profiili miehelle nimeltä Eerik Yrjönpoika Huupponen (s. 1725). Hän oli syntynyt ja kasvanut Talollisen poikana Joroisten Viholanniemellä (RK 1725-32, 21; 1745-51, 55). Vuonna 1743 hän suunnitteli avioliittoa Anna Grabben kanssa ja huhtikuusta 1751 alkaen pariskunnan lapsia vietiin kasteelle Häyrilästä (RK 1754-1761, 18; 1762-73, 6). Kastemerkinnät jatkuivat vuoteen 1761 ja niissä Eerikiä kutsutaan reservimieheksi. Vuoteen 1774 mennessä Eerik on merkkejä jättämättä hävinnyt Joroisista, jossa vaimonsa ja tyttärensä asuivat Lahnalahdella (RK 1774-1783, 119). 

Kirjauksia on jäänyt toisaalle. Alkuvuodesta 1766 Eerik odotti Hämeen linnan vankilassa Turun hovioikeuden päätöstä murtovarkaustuomiostaan.[1] Kesällä 1771 hän oli Loviisan kruununvankilassa tutkintavankeudessa Juvan käräjillä käsiteltävän varkauden takia. Jo 5.8.1771 Turun hovioikeus vahvisti tuomiokseen 30 paria raippoja, 3 vuotta pakkotyötä ja kolmena sunnuntaina kirkkorangaistuksen. Hän ehti karata 26.9.1771 ennen siirtoa pakkotyöhön, mutta otettiin pian kiinni.[2]

Joulukuun 6. 1774 Eerikiä syytettiin varkaudesta Rantasalmen käräjillä ja koska asiasta ei tullut kerralla valmista hänet tuotiin 13.12.1774 tutkintovangiksi Loviisaan Kymen ja Savon läänin kruununvankilaan, jossa hän oli vielä kesällä 1775.[3] 

Lokakuun 1775 alkuun mennessä hän oli päässyt karkuun. Yleisen kuulutuksen mukaan hän oli 40-vuotias, kun todellisuudessa hän oli 46-vuotias. Ulkonäöltään hänen sanottiin olevan pitkänpuoleinen, laiha ja kasvoistaan tummanpuoleinen. Hiuksensa ja kulmakarvansa olivat tummanruskeita. Viimeksi nähtynä hänellä oli päällään sarkaiset liivi ja housut sekä päässään "nuorimyssy" (snörmössa). Vähemmän yllättävästi Eerik osasi tiettävästi puhua ainoastaan suomea. [4]

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:52 (1766) Bild 2530 (AID: v567652.b2530, NAD: SE/RA/1340101); 

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 200 (AID: v567677.b200, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 46 (AID: v567677.b46, NAD: SE/RA/1340101); 

[3] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:93 (1775) Bild 570 (AID: v567693.b570, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:93 (1775) Bild 610 (AID: v567693.b610, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:93 (1775) Bild 670 (AID: v567693.b670, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Uppå wederbörlig anmälan : warda följande förrymde personer ... allmänneligen efterlyste ..Turun ja Porin lääni. Lääninkanslia 16.10.1775

Kun kartta ei ole helposti saavutettavissa

Maanantaisen Gete-tarkastelun ja -tarkistelun yhteydessä tuli tarvetta Helsingin 1696/1701-kartalle, jota ei ole digitoituna missään muodossa Kansallisarkistolla tai kaupunginarkistolla. Olen aina - esimerkiksi läpi sen vuosikymmenen kun työstin ajan Helsingissä asuneen Petter Sundin elämäkertaa - käyttänyt kartasta kirjaan Helsinki : historiallinen kaupunkikartasto painettua kuvaa. 

Muistin, että kirja on saatavilla digitaalisena, joten googlasin. En osunut aluksi oikeaan vaan Helsingin tietokeskuksen Kvartti-lehteen vuodelta 2005. Siinä julkaistusta karttakuvasta - suureksi hämmästyksekseni ja näin olleen häpeäkseni - näkyi, että kirjan kuvaan oli otettu mukaan vain keskusta. Eli toisin kuin luulin ja muistin kartassa ovat mukana myös viime vuosikymmenen tutkimani Töölön viljelysalueet. Pääsi todella paha sana. (Kokonainen kuva kartasta on toki myös Seppo Aallon Kruununkaupungissa, mutta se ei ilmiselvästi ollut synnyttänyt mitään reaktiota päässäni.)

Joten heräsi into nähdä Ruotsin Riksarkivetissa säilytettävästä kartasta oikea digitointi, vaikka sitten itse maksamalla. Kukkaronnyörejä ei kuitenkaan tarvinnut avata, sillä digitoitu versio odotti etsijäänsä. Samasta sarjasta Lantmäteristyrelsen, Kartor rörande Finland och Sveriges forna provinser löytyy muitakin digitoituja karttoja Suomesta, mutta valitettavasti nide, jossa oli Helsingin ja muutamien muidenkin kaupunkikarttojen selitteet odottaa digitointia. Helsingin listasta on kopio kaupunginarkistosta ja siitä tehty puhtaaksikirjoitettu versio oli aikanaan Suomen sukututkimusseuran sivuilla. En löytänyt sitä Sukuhausta, mutta onneksi olin tallentanut sivun arkistooni. Miettimättä suuremmin sen pitkää listaa viljelysmaista, joista en ollut nähnyt karttaa.

Sittemmin kertyneellä tiedolla oli yksinkertaista tunnistaa Töölöstä 1840-luvun alussa Arkadiaksi, Fjälldaliksi ja Bergaksi nimetyt viljelypalstat. Karttaotteeni saa helpoiten sijoitettua nykymaailmaan, kun sielunsa silmin kuvittelee Arkadian ja Fjälldalin väliin eduskuntatalon.

Suureksi helpotuksekseni kolmen viljelyspalstan pohjoispuolella ei ollut kartassa mitään, joten Taipale-kirjani varhaishistorian esitys pitää edelleen paikkansa. Arkadian osalta olen vuoden 1776 kartassa ihmetellyt jakoa viiteen osaan, mutta näköjään alkuperäisessä tilkkutäkissä oli kolmikertainen määrä osia.

 

Kuvaus henkikirjoituksen suorittamisesta Viipurissa 1898

Wiipurin Sanomien pakinoitsija vie meidät 30.3.1898 autenttisen oloisesti henkikirjoitukseen.

Kun tämä minunkin vähäpätöinen henkeni on joka vuosi kirjoihin pantava ja kun täällä meidän paikkakunnalla tavallisesti on niin hauskaa käydä henkikirjoituksessa, niin kerronpa tässä parista semmoisesta käynnistäni.

Henkiherramme näet on mies moisiansa. Hän on lyhyenläntä, paksuvatsainen, vanttera mies; ja kun siihen vielä lisään, että hän on kaljupää ja toiselta korvaltaan hiukan kuuro sekä käyttää silmälasia, noita virkamiehen tavallisia tunnusmerkkiä, niin luulenpa täydellisesti esittäneeni hänen persoonansa. Muutoin oivaltaa hän, kuten kaikki muutkin tämän kalttaiset virkamiehet, korkean asemansa.

Pitemmittä mutkitta siis voin lähteä hiukan kertoilemaan itse toimituksista.

On kevät. Ilma on jotensakin herttainen ja ihmisiä tulvailee laumoittain henkikirjoitukseen.

Tänne kokoontuu hirveän paljon väkeä. Ukkoa ja akkaa, tyttöä sekä poikaa, herraa ja narria tulvii huone ihan täpösen täyteen. Näyttää ihan siltä kuin suuri, tynnyri olisi ahdeltuna silakoilla, sillä eroituksella vaan, että nämät silakat ovat eläviä ja huojuvat sinne tänne.

Henkiherramme näet on toimituksensa viimepäiväksi kutsunut henkipanoihin kaikki kaupunkimme laitaosien asukkaat yhdellä haavaa ja siitä siis se hirveä kansan paljous. Hän lienee kai arvellut että hauskasti se toimitus pitää lopetettaman; ja tositeossa ikävä ei siellä tulekaan.

Henkiherra istui tiskinsä takana hikisenä ja pyylevänä. Toimitus alkaa.

"Pihkamäki, kaupungin maalla numero yks" — kaikuu kautta salin.

"Kuinka! Oliko se Saviruukki numero yks", kuuluu joukosta.

"Ei! Pihkamäki numero yks. Onko sieltä kettää?"

Nyt alkavat silakat huojua sinne ja tänne ja vihdoin hirveäin ponnistusten jälkeen rämpii pöydän luo eräs jauhosäkin muotoinen ämmänmöhkäle. "Anta tänne teiän listat! Onks' se Pihkamäki N:o 1?"

"Niihä se pitäs olla. Täss' on! Kassokaa työ herra paremmin! Työhä paremmi ossaatte lukkii.“

Henkiherra ottaa nuo kokoonkäärityt paperit ja oikoo niitä hirveällä rytinällä, ääneensä muristen: "djefvuln anamma, att de inte kunna öppnä sina listor", joka kai merkinnee: "peevelin mamma, akka kun höpisee listoihinsa." Ja sitten huutaa hän taasen kovalla äänellä:

"Akat siellä! Istukaa tei'än listoin pääl, et ne tulloot suoriks!" „Eiks teill oo piikoja?"

"Ei oo."

"No missäs helkkatissa kaikki kaupungin piiat tätä nykyä asuvat?" 

"Ka en tiiä, vaan ei meill oo". 

"No mää sitt matkoihisi!"

"Pihkamäki numero kaks'!" 

Hetken äänettömyys. 

"Eiks' sielt' oo yhtää listaa?" 

Ei kuulu ketään.

"Kuulkaa poliskonstaapel! Mänkää sanomaa niil, ett' heiän pittää tuuva miul listaasa. Tai mie ne pirut sakotan."

"Hyvä, herra henkpuukhollar!"

"Pihkamäki numero kolme!"

Taasen silakat huojuvat ja pari henkilöä vyörii tiskin luo. He antavat paperinsa henkiherralle ja tämä tarkastelee niitä.

"Mutt' eihä täss' oo yhtää syntymävuotta yllääl. Mänkää papin kansselii ja kysykää millo työ ootte syntynt. Ja eiks' teill oo piikoja?"

"Eihän nämät olekaan minun listani,"

"Kennes ne sitt' on? Etteks' työ oo Pihkamäki numero kolme?“

"Minä tuon vain vieraita listoja".

"Viekää sitt' ne takasii ja sanokaa, ett hyö kirjottaat siihe syntymäpäivääsä".

Ja henkiherra murisee taasen itseksensä: "satans backfolk, som inte förstår någonting". Mie käännyn kansan puoleen ja selitäni sen merkitsevän: "sata pakanaa vetävät samaa nuottia".

"Pihkamäki numero neljä!" - Ja nyt henkiherra aivastaa:

"Hvad i helvete luktar här sä illa". — Aisthii.

Mie taas selitän: "haudo hel . . tiin näiltä soilta".

"Atstsii! Kellä siellä on uuvet saappaat jalassa, nii tulkoo tänne! Ätstsii!"

Joukosta rämpii esille eräs pitkänläntä mies, jolla on uudet vasta voidetut saappaat jaloissa ja asettuu papereineen henkiherran eteen.

"Mill' sie rasvasit saappaas - kysyy henkiherra.

"Pannaaks' sekkii kirjoihin", rohkenee mies kysästä.

"Ei, senkin tolvana! Rasvasit' sie tökötill'?"

"Rasvasin! Mutta..."

"Ja sitt' tulet tänne haisemaan. Anna tänne listais ja mää sitt' matkais!"

"Mutt' miehä oonkii Saviruukilta".

"Se ei kuulu tähä". Anna vaa listais tänne ja mää matkaasi täält haisemast. Kuuliks', onkos teill' piikoja?

"Olihan niitä, vaan mihin lienevät kesän aikana hävinneet".

Samassa henkiherra työntää miestä rintaan. Mies painaa lakin päähänsä ja menee vitkalleen ovesta ulos, mennessään ivaten: "tököttäkää tekin saappaanne, niin pääsette, yhtä vähällä vaivalla ja muistakaa piikanne!"

"Pihkamäki numero viis;" „Pihkamäki numero kuus" j. n. e. — kaikuu nyt säännöllisesti kautta huoneen ja tungos kasvaa yhä. Viimein koko tuo ihmisjoukko rutistuu pöytää vasten.

"Älkää työnnä pöytää! Tai mie ajan tei'ät kaikki ulos".

"Eihän myö työnnettäskää. Mutta kun tuolta takanta niin kovasti lykkivät".

"Ulos joka sorkka, jos työ ette oo hiljaa!"

Melu ja tungos kasvaa vain yhä ja viimein ei enää henkiherra voi pidättää itseänsä, vaan alkaa tuuppia etumaisia rintoihin.

Nyt ryhtyy poliisikomisaariokin asiaan ja huutaa: "hyvät ihmiset, älkää niin kovin pakatko; eihän täällä kukaan ihminen voi olla!"

"Miksi sitä sitten yhdeksi päiväksi kutsutaan tänne kaiken maailman ihmiset? Yöhän tässä tulee käsiin, ennenkuin kaikki listat on vastaan otettu".

"Pihkamäki numero kaks'kymmentä", kaikuu taasen.

Muiden muassa vyöryy tiskin luo eräs mies lakki päässä.

"Ja-soo, djefvuln" tuumi henkiherra ja samassa nähdään hänen rämpivän tiskille.

Kaikki odottavat mitä nyt tapahtuisi ja minä puolestani luulen hänen rupeavan saarnan pitoon, kun kerran oli niin kosolta seurakuntaa ko'ossa.

Mutta ei! Nyt henkiherra kurottaa kättänsä ja — vipsis — tuon äsken mainitun miehen lakki on hänen kädessänsä sekä samalla myöskin ovesta ulkona.

"Ei tääl mikkää kapakka oo, ett sie tääl hattu pääs seisot" — tuumii henkiherra sekä rämpii sitten tiskiltä alas.

"Mutta ei sitä viskoakaan saa! viskokaa miestä, älkääkä miehen hattua!"-

"Suus kiinni, moukka! Mie laitan siut viel putkaa!"

"Saviruukki numero yks'. — Saviruukki numero kaks' j. n. e. — jatkuu salissa niinkuin ei mitään olisi tapahtunut ja minäkin viimein saan paperini heitetyksi.

Kun minulla ei ole ollut enempää täällä asiaa, niin lähden kotiani ja henkiherra jää jatkamaan huvitustaan.

Missä oli Helsingin kruununvankila 1700-luvulla?

Painetuissa kuulutuksissa vilisee 1700-luvun lopulla Viaporista paenneita vankeja. Muutamien vaiheita olen tarkistanut ArkivDigitalin luetteloiden avulla ja tyypillisesti kiinnisaadut miehet viettävät yön Helsingin vankilassa ennen kuin merikuljetus Viaporiin saatiin järjestettyä. Huonomalla säällä parikin yötä.

Mistä heräsi kysymys vankilan sijainnista. Eilen olin pitkästä aikaa Helsingin kaupunginarkistossa ja avain vastaukseen löytyi lähes sattumalta. Olin silkasta uteliaisuudesta tilannut yhden luettelon yksiköstä Helsingin maistraatti > LUETTELOT / FÖRTECKNINGAR > Bc Talo- ja tonttiluettelot, jonka kuvailutiedot eivät ole parhaat mahdolliset. Yllätyksenä tuli siis se, että Bc:8 oli "Beskrifning öfwer Helsingfors Stads Geometriska Charta". Jossa vankila (Stockhus) oli numero 13.

Kotiin päästyäni tajusin ratkaisseeni ongelman, jota olin yrittänyt ratkoa heinäkuussa 2025. Tuolloin olin sekä ihmetellyt Aminoffin tonttikortiston lähteitä että etsinyt Geten kartan tonttinumerointiin oletettavasti liittyviä selitteitä. Jälkimmäistä tehtävää ei suuremmin auttanut Juhani Kostetin kirja Helsingin kaupunkimittauksen vaiheita (1992), jossa kerrotaan, että 

"Helsinkiä koskeva tonttiluettelo liittyy myös Geten karttaan vuodelta 1763. Luettelon nimi on "Charta Bok" ja se on laadittu kaupunginosittain. [...] Geten luettelo laadittiin v. 1763, mutta sitä täydennettiin vuoteen 1808 asti." (s. 30) 

Lähdeviite on kirjaan, jonka tarkastaminen ei vienyt eteenpäin. Mutta Bc:8:n kannessa oli lyijykynällä 1808, joten todennäköisesti tätä oli tarkoitettu, vaikka nimi oli pidempi.

Aminoffin korteissa Bc:8 on kuitenkin Stichaeus ja Geten kartan selite on erikseen eli ehkä sellainenkin vielä joskus löytyy. Kun kerran löytyi vankilakin, joka sijaitsi melko tarkasti nykyisen Tieteiden talon kohdalla, mistä ei syystä tai toisesta ole pidetty meteliä. 

Geten kartasta on useita versioita ja digitointeja. Tämä Alvinista.

Varmistaakseni ymmärrystäni avasin Aminoffin kortit, joissa oli vielä lisäylläri: vankilan rakennuspiirustukset. Ilman mitään lähdetietoja tai varmuutta rakentamisesta, mutta hauskaa silti.

Viime aikojen Kansallisarkistosta

Digitoinnin näyttörajaukset.  Turun yliopiston ansiokkaan blogikirjoitussarjan viimeisimmässä osassa Liisa Vuonokari-Bomström raportoi ensimmäisestä kokemuksestaan arkistoaineiston digitaalisesta toimittamisesta. 

Valitettavasti osuin tilaukseni kanssa yhteen digitaalisen toimittamisen mallin keskeiseen ongelmakohtaan. Arkistoyksikköön, johon ei ole Astiassa merkitty käyttörajoitusta, saattaa tulla sellainen digitoimisen yhteydessä. En osannut tilaukseni kohdalla odottaa sitä, koska kyse on maakunta-arkistonhoitajan virkatehtävien hoitamiseen liittyvästä kirjeenvaihdosta, jossa ei itsessään ole mitään arkaluontoista. Sain kuitenkin Kansallisarkiston asiakaspalvelusta viestin, että vaikka aineisto sinällään on julkista, se sisältää henkilötietoja ja sitä on siksi tultava lukemaan Kansallisarkiston sisäverkon asiakaskoneilla.

Ennestään oli toki tiedossa, että tällainen käytännön este on arkaluontoisemman aineiston käytölle. Vaikka vielä vuonna 2018 Kansallisarkisto reippaasti avasi koko kansalle Korkeimman oikeuden päätöstaltioita 1900-luvun puolivälistä. Nyt avoimuus loppuu vuoteen 1925, mikä on järjellisempää. Eri asia on sitten se, onko tarpeen rajoittaa näkyvyyttä kaikkeen aineistoon, jossa on nimiä. Jos tällainen linjaus on tehty, siitä pitäisi tiedottaa selvästi sekä yleisesti että digitointitilausta tehtäessä.

Kohennettavaa on myös palvelujen konseptoinnissa, sillä viikonloppuna sukututkijoiden ryhmissä tuskaili henkilö, joka oli luullut tilanneensa itselleen kaksi 1900-luvun perukirjaa. Sen sijaan, että hän olisi saanut tiedostot tai latauslinkin sähköpostiinsa, hänet ohjattiin lähimmän arkiston asiakaspäätteelle. Sinne pääsy tuntui hankalalta tai jopa mahdottomalta ja hän ei kokenut saaneensa rahoilleen vastinetta. Koko sukututkimuksen harrastaminen näytti tyssäävän tähän ensimmäiseen kynnykseen.

Tilanne on hankala kaikille tutkijoille, joiden pitää päästä arkiston seinien sisään koneen tai alkuperäisaineiston ääreen. Vaikka "Kansallisarkistolla on 9 eri toimipaikkaa ympäri Suomen", ainoastaan Inarin Saamelaisarkisto on auki neljänä päivänä viikossa. Muiden kärjessä on Oulu, joka on auki kolmena päivänä. Loput päivän pari viikossa tai kuukaudessa. Tai ei ollenkaan.   

Digitoinnin laatu. Tammikuun aluksi tein pari huomiota Kansallisarkiston digitoinnin laadusta. Yhteen palautteeseen sain perusteellisen vastauksen, jonka mukaan sivunumerot hyppäsivät eikä sivuja ollut jäänyt digitoimatta. Sittemmin lähetin palautteen

Uudenmaan läänin henkikirjat. U Henkikirjat. U:183 Henkikirja, 5.-10. kaupunginosa (1901-1901). Tiedosto 1. Kansallisarkisto. Viitattu 4.2.2026.

Tämä aukeama on 1630 ja edellinen 1628. Sivunumeroiden lisäksi tämä näkyy sisällössä.

ja huomasin digihakemistossa lukuisia "digitoimatta"-huomautuksia Uudenmaan ja Hämeen läänin henkikirjassa 8403. Kaikkia läpikäymättä ainakin aukeama 138 puuttuu, sillä siirtosummat aukeaman 137 alareunassa eivät täsmää siirtosummaan aukeaman 139 yläreunassa.

Astian epästabiilisuus. Sen sijaan, että Astian toiminnallisuuksiin voisi luottaa, ne hajoavat uusilla tavoilla. Viimeksi huomattu ongelma on se, että vanhat linkit eivät vie oikealle sivulle vaan niteen ensimmäiselle sivulle. Viehättävä "parannus" on myös automaattisesti luotu viite, joka kertoo vain tiedoston numeron. 

Luottamuksen menetys. Arkistotoimelle luottamus on olennaista ja Kansallisarkisto on menettänyt sitä merkittävässä määrin. Digitoimattomien sivujen ohella konkreettisia esimerkkejä alkuvuodelta:

• Rauhankadun sulkeutumisen yhteydessä aineistojen tavoitettavuudesta annettiin aikatauluja, joita nopeutettiin huomioimatta sitä, että tutkijat olivat tehneet niiden varaan aikataulunsa.
• Kun sukututkija löysi palovakuutuskortiston arkistosta hallitsijalle osoitettuja uskollisuudenvaloja, somekeskustelussa todettiin "Ei ole ensimmäinen asiakirja joka on kansallisarkistolla väärässä paikassa. Laitappa viestia arkistolle."
• Toisessa somekeskustelussa tutkija esitetti näkemyksen, että arkistoista on tuhottu viime vuosikymmeninä aineistoja ja epäiltiin, että vastaavaa karsintaa tapahtuu jatkuvasti. Ei siis sisäänotossa vaan myös aiemmin käytössä olevien aineistojen osalta.

Ei siis ollut ihme, että ulkomainen tuttavani, jonka Suomen oleskelut ovat lyhyitä ja tehokkaita, kyseli etukäteen näkemystäni siitä, avautuvatko Helsingin väistötilat oikeasti toukokuussa. Annoin rohkaisevan vastauksen, mutta taannoisen Kansallisarkiston kyselyn perusteella epäilin, että aineistojen toimituksessa voi olla viiveitä. Tutkijapaikkoja on myös vähän, joten on hyvin mahdollista, ettei niitä saa varattua ensimmäisenä toivomanaan päivänä.

Eräässä lukemassani some-keskustelussa heitettiin ilmaan vitsi, että lähitulevaisuuden 1900-lukuun kohdistuvassa historiantutkimuksessa tulee olemaan vasemmistolainen painotus, sillä Työväen ja Kansan arkistot ovat tutkijoille avoinna. Kansalliskirjaston digitointien edetessä voi visioida myös lehdistöön perustuvan tutkimuksen jatkuvan kasvun, mutta valitettavasti useiden aiheiden tutkiminen kunnolla vaatii Kansallisarkiston aineistoja. (Olin siinä uskossa, että parin vuoden aikana en tarvitsisi KA:n aineistoja, mutta kas, ensimmäinen tarve heräsi jo pari päivää Rauhankadun ovien sulkeuduttua.)

(Kuvitus luotu Copilotilla.)

Jääkuutioiden alkuvaiheet Suomessa

Jatkeena jään otolle ja säilytyskäytölle on syytä sanoa (lue: kopioida vanhoista lehdistä) pari sanaa myös juomien viilennyksestä jääpaloilla. Varhaisin aiheesta löytynyt suomenkielinen artikkeli on Kaupunkilaisten juoma-aineet, jossa ulkomailla "juomat ovat kesäaikana niin lämpöisiä, että on välttämätöntä panna jääpala lasiin" (Työmies 2.8.1904)

Tuulispäässä 7/1909 julkaistu Heino Aspelinin (1881-1957) piirrossarja antaa ymmärtää, että jääpalojen käyttö alkoholijuomissa oli saapunut ainakin Helsinkiin. 

1. Jää sahataan.  

2. Jää kuljetetaan kaupunkiin. 

3. Jään säilytys.

4. Nautitaan ravintoloissa "Sherry Cobbel'in" y. m. muodossa.