Rauniolle rakennettua

Kolmas Vilman alalinnassa auki ollut museo oli Liettuan suurherttuoiden palatsi. Se osoittautui yllättävän isoksi paikaksi, jossa kuulemma yleensä kuljetaan vain yksi kolmesta merkitystä reitistä, mutta ilmaspäivän ansiosta suoritin kaksi ja vähän kolmattakin. Sitkeällä kävelyllä tavoitin lopulta vaihtuvan näyttelyn suhteista Osmaanien valtakuntaan ja pääsin näkemään Wienin piirityksessä olleen teltan. Mutta olin niin tööt, etten enää pystynyt omaksumaan tietoa.

Jossain välissä olin kuitenkin saanut irti museon satojen ja satojen tekstiplanssien joukosta tiedon, että palatsi on 2000-luvun tuotantoa. Sen alla ovat rauniot rakennuksesta, jossa m. m. juhlittiin Katarina Jagellonican ja Juhana-herttuan häät 1562. 

Kursorisemmalle ulkomaiselle museokävijälle uusrakennus voi ehkä jäädä huomaamatta, sillä museoon on rakennettu sekä renessanssin että barokin tyylihuoneita.

Uudelleen rakennus kuuluu paikalliseen historiakulttuuriin. Kävimme seuraavana päivänä Trakain linnassa, joka oli vuonna 1822 näyttänyt vähän Kuusiston linnaa komeammalta rauniolta

mutta lähes sadan vuoden uudelleen rakennuksen jälkeen täysin ehjältä linnalta

En enää ymmärtänyt mikä oli todellista ja mikä tulkintaa, mutta kirmasin silti seuraavassa majoituskaupungissa Kaunasissa katsomaan heidänkin linnaansa superpikaisesti ulkopuolelta.

Vain valkoista vaatetta?

Vilnan esihistoriallisessa tai arkeologisessa museossa hämmennyin muinaispukujen äärellä. Aivan kuten Suomessa, ne perustuivat pronssin säilyttämiin tekstiilipaloihin. Olivatko ne tosiaan kaikki värittömiä vai eikö väriä oltu yritetty selvittää? Ja mistä oli keksitty malli pipoihin?

Yllä näkyvät vaatteet perustuvat kolmen eri alueen haudan löytöihin (Paragaudis, Gintarai ja Siliunai), jotka on ajoitettu 0-400 jaa.

Nämä kolme ovat samasta kalmistosta (Plinkaigalis) läheltä Kaunasta ja haudat on ajoitettu vuosiin 400-600.

Väriä on löytynyt (?) vuosiin 600-800 ajoitettujen ja liettualaisiksi tulkittujen hautojen löydöistä.
 

Semgallien heimoa edustavat asut on ajoitettu 600-1000 ja ovat kaikki samasta kalmistosta (Jauneikiai) jokseenkin keskellä nykyistä Liettuaa.

Olisi kyllä mielenkiintosta tietää enemmän asujen takana olevasta analyysistä ja sen mahdollisista puutteista.

Myöhemmässä päivän museossa kerrottiin, ettei Liettuan alueella ollut kattavaa järjestäytynyttä valtaa, ennen kuin 1000-luvulla Kiovan Rus alkoi kerätä veroja idästä käsin ja Saksalainen ritarikunta hyökkäili lännestä. Toisin kuin Suomessa, Liettuasta löytyi 1200-luvun alussa kuningas, Mindaugas, joka joksikin aikaa pystyi hallitsemaan koko aluetta.

Vilnan museomaratonin aloitus

Kiertomatkan kolmantena päivänä olimme jo Liettuassa ja karkasin Vilnassa omille teilleni. Onneksi tällä kertaa löysin heti aamun aluksi pienoismallin ja pääsin linnan osalta kartalle. Onnekasta oli myös se, että sattui olemaan kuun viimeinen sunnuntai, jolloin kaikki museot olivat ilmaisia. Tämä selvisi minulle vasta jälkikäteen, joten ilmaisuus oli iloinen yllätys joka museossa.

Aloitin kierrokseni alalinnan rakennuksesta Pilininko namas, johon Liettuan kansallismuseo oli melko äskettäin tiivistänyt koko historiansa muutamaan temaattiseen näyttelyyn. Nämä viehättivät museaalisesti ja täyttivät merkittäviä aukkoja tiedoissani.

Ekana kävin läpi systeemin, joka esitteli ulkopuolelta tulleiden ideoiden ja keksintöjen omaksumista Liettuaan. Opin muun muassa, että liettuasta tuli kirjakieli vasta 1500-luvulla, sillä hallinto käytti muita kieliä. Että Liettuassa on tunnistettu 920 esihistoriallista mäkilinnaa. Että katolisten kirkkojen barokkikoristelulla yritettiin taistella reformaatiota. Uskonnonkin olisi suurimmalta osalta laskea ulkopuolelta tulleeksi ideaksi, mutta se sai oman huoneensa.

Yläkerrassa konfliktit oli tiivistetty vielä pienempään tilaan, jossa kerrottiin liettualaisten nousseen Venäjää vastaan sekä 1830-31 että 1863-64. Näiden seurauksena kiellettiin liettuan kieliset painatteet latinlaisilla kirjaimilla, mutta näitä salakuljetettiin Preussista. Puolan osana Liettua oli mukana myös 1794 kansannousussa, jonka ennestään minulle tuttu johtaja Tadeusz Kosciuszko mainittiin yllättävän monta kertaa, sillä häntä nostettiin esiin 1800-luvun alun liettualaisessa romantiikassa.

Seuraavassa huoneessa esiteltiin Liettuan historian 13 käännekohtaa. Osa, kuten "kivestä metalliin" ja neoliittiselle vallankumous tapahtuivat myös Suomen alueella, mutta paljon oli erilaista. Esimerkiksi se, että Liettuan hallitsija Sigismund August (Katarina Jagellonican veli) suoritti vuonna 1557 Volok maareformin, jonka jälkeen talonpojilla ei ollut oikeutta omistaa maata. Maaorjuus päättyi 1861, mutta jätti entiset maaorjat niin huonoon asemaan, että syntyi vuosien 1863-64 kapina.

Kakkoskerroksen toisessa huoneessa esiteltiin Liettuan vaikutusta ulkomailla. Siirtolaisuus Venäjän kaupunkeihin, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja Etelä-Afrikkaan alkoi vuonna 1868. Henkilöhistoriaa tuotiin esille kolmannessa kerroksessa muotokuvien kautta.

Alalinnan alueella Kansallismuseon suurimmalta näyttävä rakennus Naujasis arsenalas oli remontissa, joten siirryin esihistorian arkeologian pariin museon osassa Senasis arsenalas.

Perspektiivejä Valmierassa

Pari viikkoa sitten olin vaihteeksi ihan tavallisella turistibussimatkalla, joka kulki Viron läpi ja kiersi Latviaa ja Liettuaa. Ensimmäinen iltaruokailumme oli varsin historialllisessa ympäristössä. Varmaankin komeasta Valmieran kartanosta (Valmiermuiža) oli kuitenkin jäljellä vain rippeet, joten istuimme ulkorakennuksen panimoravintolassa.

Yövyimme Valmieran keskustassa. Ennen täyttä pimeyttä ehdin kävellä keskustan 1200-luvun kirkolle ja linnalle, joka häämöttää alla olevan kuvan taustalla.

Kiertelin linnanrauniota, mutta en tajunnut miksi sellainen oli täällä pikkukaupungissa, joka tuntui olevan keskellä ei mitään. Näin vaikka olin kotona verkosta lukenut, että Valmiera, joka aiemmin oli nimeltään saksalaisittain Wolmar, oli hansakaupunki. Tästä keskustassa kertoi seinämaalaus, joota vastaavan kartan löysin myöhemmin verkosta.

Septentrionalium Regionum Descrip.1570

Toinen seinämaalaus antoi ymmärtää, että 1600-luvulla kaupunki oli ollut linnoitettu.

Vasta seuraavan aamun uusinnassa huomasin keskiaikaa esittävän pienoismallin

ja älysin käydä isomman joen rannassa saamassa uutta perspektiiviä.

Luin opastekylttejäkin paremmin ja harmittelin, etten päässyt tutustumaan laadukkaan oloiseen opastekeskukseen rakennusten raunioitten päällä. Enkä edes päässyt kiertelemään raunioita, sillä särkynyt ikkuna.

Linnan alueella oli myös varsinainen museo, joka sekin kiinnosti. Mutta pääsin sentään hyödyntämään kaksi löytämääni ääniopastetta. Toisesta selvisi, että kirkon vieressä oleva rakennus, joka näkyy toiseksi ylimmän kuvan vasemmassa reunassa, oli rakennettu hotelliksi Helsingin vuoden 1940 olympialaisia varten. Kyseisiä turisteja ei koskaan kaupunkiin tullut, mutta suosittelen sitä kyllä pysähdyspaikaksi, mieluiten aukiolojen aikaan.

Ajan välitystä Turussa

Karl Emil Granqvist (1830-1889) oli vuosina 1873-1881 toimittajana Björneborgs Tidningissä, jossa vuonna 1878 ilmestyi pitkä kertomus Skolminnen eli koulumuistoja. Se julkaistiin uudelleeen Åbo Underrättelserissä vuonna 1928 ja erillisenä kirjana Granqvistin nimellä 1942. Kertomuksen minä nimeltä Kalle oli siis Granqvist itse. Kertomus kuvaa aikaa, jolloin hän kävi vuosina 1842-49 Turun triviaalikoulua ja vuosina 1849- 52 lukiota, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi.

Kirjan arvioneen Eino E. Suolahden mielestä "Muistelmat tarjoavat mielenkiintoa käsittääkseni melko suppealle lukijapiirille. Naiivisti ja paikoitellen väsyttävän perinpohjaisesti esitetyt kouluelämän kuvaukset liikkuvat siksi rajoitetussa elämänpiirissä, että varsinaisesta kulttuurihistoriallisesta muistelmateoksesta ei voida puhua." (**)

Ehkä näin, mutta tekstissä on kyllä kiinnostavia yksityiskohtia. Vaikka olen täällä useaan otteeseen pohtinut Helsingin aikatietojen välitystä (ks. Miten kellot saatiin ennen aikaan? & Täydennysosia (1)), vastaavaa selvitystyötä en ole tehnyt Turusta. Granqvistin mukaan siellä 1840-luvulla - "kuten nykyäänkin" eli vuonna 1878 - Vartiovuoren vartiotornista annettiin aikamerkki 10 minuuttia ennen tasatuntia päivänvalolla punaisella lipulla ja pimeällä lyhdyllä. 

Triviaalikoulun sisällä lippua ei voitu vahtia ja hieman yllättävästi ei voitu myöskään luottaa opettajien taskukelloihin eikä Tuomiokirkon kellon lyöntien kuulumiseen luokkahuoneessa. Niinpä, Granqvistin kertomuksen mukaan, kaksi alaluokan oppilasta oli koko oppitunnin ajan (?!) eteisessä. Kun he kuulivat tuomiokirkon kellon, vastuuhenkilö "Janitor" kulki luokkahuoneiden ovien ulkopuolella kailottamassa "ho-ra-est oc-ta-va" tai mikä tasatunti sitten sattuikin olemaan kyseessä. 

(*) Björneborgs Tidning 05.01.1878 no 2, 09.01.1878 no 3, 12.01.1878 no 4, 16.01.1878 no 5, 19.01.1878 no 6, 23.01.1878 no 7, 26.01.1878 no 8, 30.01.1878 no 9, 02.02.1878 no 10, 06.02.1878 no 11, 09.02.1878 no 12, 13.02.1878 no 13, 16.02.1878 no 14, 20.02.1878 no 15, 23.02.1878 no 16, 27.02.1878 no 17, 06.03.1878 no 19, 09.03.1878 no 20, 13.03.1878 no 21, 16.03.1878 no 22, 27.03.1878 no 25, 30.03.1878 no 26, 03.04.1878 no 27, 06.04.1878 no 28, 10.04.1878 no 29, 20.04.1878 no 32, 24.04.1878 no 33, 01.05.1878 no 35, 29.05.1878 no 43, 29.06.1878 no 52, 27.07.1878 no 60, 31.07.1878 no 61, 03.08.1878 no 62, 23.10.1878 no 85, 30.10.1878 no 87, 20.11.1878 no 93, 23.11.1878 no 94, 30.11.1878 no 96, 04.12.1878 no 97, 11.12.1878 no 99, 18.12.1878 no 101, 21.12.1878 no 102, 28.12.1878 no 103 

(**) Suolahti, Eino E.: Turkulaisia koulumuistelmia [Kirja-arvio]. Historiallinen Aikakauskirja, 1/1943, s. 49.

Juomaan houkuteltu renki

Kirjasesta Hyvää tarkoittavia varoituksia Viinaa vastaan sekä Kertomus juopomuksen onnettomista seurauksista, muutamissa totisissa tapauksissa esiin asetettuja (Lukemisia Kansalle 95) painettiin "Uusi, lisätty painos" Turussa 1859. En pystynyt verifioimaan "totisia tapauksia", mutta luotan vaihteeksi kirjoittajan rehellisyyteen. Jos keksit tavan saada kiinni alkoholin väärinkäyttäjäksi kuvatun identiteetistä, kommentti olisi kiva lukea.

Antti ja Pietari Braski, kaksi veljestä, palvelivat yhtä isäntää. Nämät olivat hurskailta vanhemmiltansa hyvin kasvatettuja nuorukaisia. Kauvan aikaa eläen muiden pahanelkisten renkien seurasta eroitettuina, viettivät he joutohetkiänsä jumalisten ja muiden hyödyllisten kirjojen lukemisella ja jumalisuuden harjoituksissa. 

Vihdoin onnistui muutamille ympäristöllä asuville juopotteleville renkeille houkuttelemaan Pietarin myötänsä kapakkaan. Hän kyllä totisesti lupasi vanhemmalle veljellensä, joka veljellisesti antoi hänelle hyvin-ansaituita nuhteita sekä, yöjuoksusta että juopumudesta, ei milloinkaan sen erän perästä seurata näitä houkuttelijoita heidän harhateillänsä. 

Mutta Antin täytyi isäntänsä asioissa lähteä matkaan, jolla ajalla nämät ilkiät konnat saivat Pietarista täydellisen ja esteettömän vallan. Siis rupesi hän tuntemaan huvitusta ja hauskuutta tässä renttumaisessa seurassa, ja katsoi veljeänsä toraiseksi ja nurjaksi ihmiseksi, joka ei lähimäisellensä suonut yhtään iloista hetkeä. Kerran kuin hän aamupuolella palajasi jälleen hyvin juovuksissa kotiin ja veli häneltä kysyi, millä tavoin hän nyt oli isäntänsä kohtaava, vastasi hän: ”häntä kirveellä ja sinua veitsellä, jos et voi pitää suusi kiinni.” 

Kaikista veljensä varoituksista huolimatta, vietti hän tätä hävytöntä elämätä edellensä, vähintäkään Jumalata eli ihmisiä häpeämättä. Kaikki hänen vaatteensa olivat jo, osittain viinassa, osittain korttipelissä, menetetyt. Vihdoin ajettiin hän palveluksestansa, ja kuin ei kukaan enää tahtonut ottaa hänen rengiksensä, ollen kaikilta hurjamaiseksi ja paranemattomaksi juopoksi tutun, joutui hän kruunun mieheksi. Vietäessänsä määrättyyn paikkaan, tunsi hän vasta onnettomuutensa koko sen suuruudessa. Itkusilmin jätti hän veljellensä hyvästi, kiittäen häntä kaikista hänen ystävällisistä varoituksistansa ja neuvoistansa, joita hän aivan pahasti ja hävyttömästi käyttänyt ja noudattanut oli. – Siitä päivästä ei ole hänestä mitään kuultu – lienekö hän kovata onneansa parannettu, taikka pahan elämänsä pitkittynyt?

Säätykiertoa Saarijärvellä

Juho Hännisen (s. 8.12.1839) muistosanojen mukaan hän "syntyi Saarijärven Kiimasjärven Kolsalla köyhän saunakestin poikana, muita kohosi varakkaaksi talolliseksi säästäväisyydellään ja kovalla työllään, jonka ansaitsemansa talon, Kyyrän vanhuksena sai viettää vanhuuden hiljaiset päivänsä" (Saarijärven Paavo 28.11.1918. Kolsa on asiakirjojen mukaan Summasjärveä ja sen rippikirjan sivulla Juhon isä Johan Isaksson (s. 26.7.1797) on merkitty talolliseksi. Tämä asema ei ollut lopullinen ja ehkä perhe päätyi joksikin ajaksi perheineen asumaan saunaan, ennen siirtymistä saman tilan alaiseen Kotalahden torppaan, jossa Juho asui nelivuotiaana. (Saarijärvi RK 1837-43, 208; 1843-1850, 348)

Kotosalta juoksi hän pienenä poikana ollessaan kerjuumatkalla jo ensi kerran Kyyrässä ja oli sillä matkallaan yhden yön. Se olikin ainoa matka jonka hän kerjäläisenä teki. Hän aivan kuin olisi jo käynyt katsomassa sitä kylää, jossa hän elämästään toisen puolen sai ahertaa ja väsyneen ruumiinsa lepoon nukuttaa, vaikkei hän silloin sitä vielä osannutkaan aavistaa eikä ajatella. 

Kahdeksan vuotiaana hän jo lähti palvelukseen, ensin paimenpojaksi. Ensimmäisessä paimennuspaikassaan hän ei saanut kumminkaan kauan olla, sillä karhu kaatoi talon paimennettavan karjan ja siitä suuttui talon emäntä ja ajoi hänet pois, muka huolimattomana paimenena, syy ei tietenkään hänen ollut, eihän kahdeksanvuotias poikanen mitään karhulle voinut.

Rippikirjoissa Kotalahden torpan väki lähti eri teille vuonna 1858, kun Juhon vanhemmista tuli itsellisiä yhtäälle ja Juhosta renki Äänekosken Myllylään. Palvelusvuoden jälkeen hän siirtyi Hännilän Kuikanlahteen ja palasi vuonna 1861 Myllylään, jonka piian kanssa hän meni naimisiin 4.8.1861. Tässä yhteydessä Juholla on ensimmäistä kertaa sukunimi Hänninen, jota isälleen ei merkitty. Hännilän Kuikanlahdesta löytyi parille sopiva torppa nimeltä Kuikkapuro (RK 1851-60, 144b, 177b, 32a; RK 1860-73, 38, 380, 39)

Yhden vuoden kestinä oltuaan ostivat he Kuikkapuron torpan Saarijärven Hännilän kylästä. Torpan he ostivat velaksi ja maksoi se 250 mk. Mutta torpan velat tulivat lisäksi kaikki heidän maksettavakseen. Niistä he eivät ostaessaan tienneet ja siten tuli heille Kuikkapuro maksamaan 600 mk. Hevonen sitten seurasi kauppaa. Kuikkapurolle muuttaissaan oli heillä omaisuutta lehmä ja rukki, sekä vähän vaatteita. 

Ensimmäisenä kylvöksenä oli viisi litraa ruista. Jo ensimmäisenä vuotena kävi vahinko Kuikkapurolla hävittämässä nuoren, vasta-alkavan torpparin elämää, sillä heiltä kuoli tuo ainoa, velaksi ostettu hevonen. Siitä ei siltä nuoren parin mieli lannistunut. Yrittää täytyi lujemmasti ja tarkkuudella. Usein olivat suola ja leipä vain syötävänään kun Juho Hänninen astui kirveineen ja kuokkineen Kuikkakorpeen, sitä viljelykselle raivaamaan. Kuikkakorpi oli hänen työmaansa, siihen hän miehuudenvoimansa uhrasi. Se tietäisi kertoa suuren osan hänen elämästään, miehen, joka siellä taisteli nälkää vastaan kovalla työllään. Sieltä peri hän nimenkin, joka ei häneltä pois jäänyt. Sillä hänen takiaan sanottiin vielä Kyyrääkin Kuikkakyyräksi. Kuikkapurolle syntyi kolmantena vuotena ainoa lapsi Hilda Maria.

Hilda Maria syntyi 4.3.1863. Hän oli jo naimisissa, kun kahden sukupolven talous muutti Kuikkapurolta Kyyrään. (RK 1873-80, 38; RK 1880-90, 105; RK 1890-1900, 148, 336).

Aherrettuaan 31 vuotta Kuikkapurolla, ostivat Juho ja Maria Hänninen Kyyrän talon 11 tuhannen markan kauppasummalla. Nyt muuttaessaan Kyyrään, oli heillä jo 13 lehmää, hevonen varsoneen ja toistakymmentä lammasta y. m. taloustavaraa. Siis Kuikkakorvessa tehty työ oli maksanut palkkansa. Nyt leveni työalat. Usein nähtiin Juho vielä 11 aikana iltasilla täydessä työssä Kyyrän vainioilla. Kyyrän viljelysalat alkoivat nyt levitä laajemmiksi ja käydä syvempimultaisiksi. Kartanoakin oli uudistettava. Työssään oli hän myöskin aikaansa seuraava. Muun muassa laittoi hän navettarakennuksen uusinta mallia ja oli se melkein ensimmäinen Keski-Suomessa. Paljon kohosi Kyyrä Juho Hännisen toimesta ja työstä. Nyt seisoo Kyyrä hänen ansiostaan vankoilla perustuksillaan, noin 300,000—400,000 markan arvoisena nykyisillä omistajillaan Juho Hännisen tyttären tytöllä Marialla ja hänen miehellään A. W. Kinnusella.

Keski-Suomen Sanomat 27.2.1912

Luonteeltaan oli Juho Hänninen tyytyväinen, leikillinen ja avulias. Hän antoi arvon myöskin muitten esityksille ja pyrinnöille. Yksinään ei hän päättänyt asioistaan. Siksipä nähtiin usein hänen emäntänsä kanssa olevan asioillaan kirkolla ynnä muualla.

Lähes kymmenkunnan vuotta sitten kuoli hänen vaimonsa Maria Hänninen eli Kyyrä, jonka aikana he jo luovuttivat talonsa tyttärensä lapsille ja siis nykyisille omistajille, ruveten itse eläkettä nauttimaan. Vielä vanhanakaan ei hän malttanut olla työstä erossa, se oli hänen ilonsa, että sai työtä tehdä. Juho Hännisessä kuvastui siis täydellisesti Saarijärven Paavon kuva, josta nykyinen nuorisomme saa ottaa osviittaa.