Nimimerkki Savonukko näki Pielavedellä 1800-luvun puolivälissä eläneen Juho Kaikkosen elämäkerran ansaineen julkisuutta ja kirjoituksensa Kertomus omituisesta miehestä julkaistiin Ilmarisessa 20.8.1885.
Siihen aikaan kuin ei vielä Kuopiosta ollut mitään höyryvene-liikettä pohjoseen päin, piti Juho itsellänsä veneen jolla kesäseen aikaan kyyditsi matkustavaisia Tuovilan lahdesta Kuopioon asti jota väliä on 6—8 penikulman vaiheille. Juho oli niin riski ja väkevä, että yksin käsin souti ilman lepäämättä edellä sanotun matkan ja oli myöskin siinä omituista laatuansa, kuin se mihin asiaan läksi sille piti lähtiessä pitää tarkka puhe miten miki kanta on tehtävä, muuten se teki mieltänsä myöten meni se vaikka päin mäntyyn.
Kerrankin kun läksi kahta herrasmiestä yllämainitusta lahdesta, soutamaan, oli jo peninkulman matka kulettu kuin herrat oli ruvenneet kiirehtimään kovemmasti soutamaan, johon Juho sanoi sanoneensa: "eipä sitä pidetty erityistä puhetta rannasta lähtiessä, jonka takia pitää kääntää vene ja soutaa takaisin, jossa pidetään uusi puhe miten kovasti sitä soudetaan". Pian aikaa olikin vene käännetty, ja Juho souti takaisin, josta sitte puheen pidettyä lähdettiin uudestmatkalle. Matkan olikin sitte soutanut niin pikaan, kuin yhden miehen soutamalla voipi paraite joutua.
Ja kun ei muita kyydittäviä ollut, kävi Juho Kuopiossa Pielaveden naisten asioita, painattamassa lankoja y. m. Siihen aikaan kuin ei ollut värjäriä, eikä itsellä väriaineita maakylissä, kuten nyt, ja viipyi aina niin kauan kuin värjäykset joutui mukaan. Samoin haki myöskin muita talon tarpeita, kun ei silloin ollut maakauppiaita, joilta olisi kahvia y. m. saanut kaikki piti kaupungista tuoda.
Talviseen aikaan, kun ei venekyyti auttanut, piti Juho ison kelkan jolla teki talvirahtia. Hän oli rehellinen mies, hänelle sai uskoa vaikka minkälaisen asian kuin vaan piti tarkan puheen miten miki on toimitettava ja miten missäkin asiassa viipyä. Muutaman kerran kun kevät-talvella oli tullut parhaasta päästä värjäyksiä Kuopiosta tuoden, oli puudan painava rautakanki kelkassa muun tavaran päällä. Likellä kaupunkia meni Juho yöksi erääsen taloon, jossa tiesi isännän olevan varkaansekaisen, kelkkansa jätti hän tuvan ikkunan kohdalle, että sopivimmin näkisi jos isäntä käypi kuormaa katsomaan. Juho itse rupesi lasista katsomaan miten käypi. Isäntäpä menikin ja otti rautakangen ja vei aittaansa. Kun oli kuuvalo näki Juho hyvin lasista tuon kepposen, mutta ei ruvennut hätyyttämään vaan pani penkille maata. Aamulla ylösnoustua alkoi Juho kiitellä isäntää sanoen: "olittepa isäntä kun panitte korjuusen mun rautakankini, sen olisi voinut varkaat viedä; olkaa hyvä ja tuokaa, minä tästä jo lähden taipaleelle". Isännän ei auttanut muuta kuin lähteä kankia hakemaan.
Siinä myöskin oli Juho omituinen, että saattoi olla syömättä 2 ja välistä 3:kin vuorokautta, ja saattoi syödä enemmän kuin muut tavallisella tavalla syöjät. Omissa ruu'issaan ollessa itse keitti ja milloin oli 3 vuorokautta syömättä, niin sitte se keitti puuroa, johon pani kapan ruis- eli otrajauhoja; keitettyä istui patansa ääreen eikä lakannut syömästä ennenkuin oli puuro kaikki suussa, siihen vielä söi hapanmaitoa ja leipää. Sitten sanoikin: "nyt sitä taas elääkin pari vuorokautta tällä syönnillä". Mutta jos missä oli päivätyössä talon ruu'issa, eli tavallisella miehen ruu'alla. Hänellä olikin tapa kysyä työhön käydessä: "maksetaanko sitä palkkaa, vai ruokanako se palkitaan", jolloin tyytyi työn tekoon ruokapalkalla. Mutta ruokapalkalla ollessa hän söikin kaksinkertaisesti sen palkan edestä mitä siihen aikaan maksettiin nim. kappa jyviä päivää kohti talon ruu'assa kesäseen aikaan.
Kuin piispa Frosterus-vainaja oli Iisalmessa rovastina, oli Juho käynyt hänenkin luonaan. Kerran kun oli ruustinna pyytänyt häntä ulkohuonetta puhdistamaan oli Juho ensin sanonut: "empähän tiedä sanoa ennenkuin tässä ruokaillaan". Ruustinna syötteli ensin kaksi vuorokautta sitte oli kysynyt kolmantena aamuna: "mitäs Juho nyt arvelee siitä huoneen puhdistamisesta", Juho oli sanonut: "niinpä olen arvellut, että itsekukin jälkensä korjatkoon", ja meni matkaansa. Toisen kerran kuin oli mennyt samaan paikkaan, oli rovasti itse pyytänyt nuotta-apajaa eli avannoita sytemään. Tällä kertaa kun oli Juhon mielestä puhtaampi työ, läksi sytemään. Sitte kun Juho oli jo 4 päivää sytenyt oli rovasti mennyt itse katsomaan jos nuotta-avannot oli jo kaikki valmiit. Juho sytikin vaan yhtä ainoaa avantoa joka oli ollutkin jo jokseenkin iso. "Eihän tällä tavalla nuotta-apajoita tehdä", sanoi rovasti; Juho arveli vaan ettei ollut muuta puhetta, kuin rovasti käski nuotta-apajaa sytemään, niin sanoi luulleensa että se sulataan koko apajan laajuudelta. Ja niin erosi taas tästäkin työstä ja meni taas matkaansa. Kuin taas meni kolmannen kerran samaan paikkaan oli pyydetty karjapihaan vettä vetämään. Juho läksi taas työhön. Kun oli ensikerran hakenut vesiastian, kaati sammion kartanolle tyhjäksi ja lähti toista hakemaan. Muut ihmiset kuin sen näkivät, kysyivät: "miksi Juho veden kartanolle kaasi". Juho sanoi: "kuin ei ollut muuta puhetta, kuin vettä vedättää, niin minä luulin että pihamaa vedetään vettä täyteen". Kun taas pidettiin uusi puhe, veti Juho vettä niinknin muutkin niin paljon kuin sillä kertaa vettä tarvittiin. Senjälkeen oli ruustinna pyytänyt Juhon hakemaan metsästä katajoita. Juho oli luvannut tuoda ja toikin katajoita, mutta vasta vuoden perästä; ruustinna kun näki Juhon tuovan katajoita sanoi: "nytkö vasta vuoden päästä Juho katajoita tuopi?" johon Juho vastasi: "eipä sitä tehty määrää miten kauan pitää viipyä ja kuinka etäältä niitä haetaan; minä ha'in niitä liki Helsingin kaupunkia Katajanokasta asti jonka takia näin kauan viivyin".
Jos Juho Kaikkonen oli omituinen kaikissa elämässään, niin olipa hän laittanut omituisen vaateparrenkin itsellensä jota hän kotikylissä kävellessään piti päällään. Kaikki päällysvaatteet oli laitettu hyvin monikerroksiset joissa oli monen näköistä erivaatetta, kaikkia seitsentä väriä; päällyspaltto oli tehty vanhasta nuottaverkosta, johon verkonväliin oli laitettu paksu toppaus monenlaisista vaatekappaleista. Hattu myöskin oli laitettu hyvin monenkertaisesta vaatteesta ison lipan kanssa, ja kuin mihin taloon meni, pani hattunsa porstuan naulaan, meni avopäin sitte tupaan ja sanoi olevansa herra. Kaikki hänellä oli omaa tekoa, paitsi pyhävaattaet oli räätälin tekemät ja ne olikin oikeen siistit verka vaatteet; mutta ei hän niitä muullon pitänyt päällänsä, kuin kirkossa jossa hän olikin uuttera käymään. Tarkka kuin oli, eikä juoppoutta rakastanut, säästi rahdin ja muun työn teolla rahaa useoita satoja ruplia, jotka jäi sukulaisille kuolemansa perästä.

.jpeg)

.jpeg)


