Moneen kertaan karannut Johan Forsman

Noin vuoden 1755 paikkeilla Eurajoella syntyneen Johan Forsmanin perään kuulutettiin ensimmäistä kertaa Turun lääninkansliasta 20.8.1776. Kuulutustekstin mukaan Johan oli nuoresta iästään huolimatta ehtinyt saamaan varkaudesta pakkotyörangaistuksen Viaporissa, josta hän oli karannut kertaalleen, saatu kiinni ja karannut jälleen. Vapaaalla jalalle varsinaisesti päästyään Johan oli liittynyt keväällä (1776?) armeijaan eli tarkemmin sanottuna leskikuningattaren jalkaväkirykmenttiin. Samassa rykmentissä palvellut Peter Sjörose ilmiantoi sitten Johanin Porin maistraatille sopimattomana ja epäilyttävänä henkilönä. Epäilyksiä vahvisti se, että Johanilla oli hallussaan 111 kuparitaaleria pankkiseteleinä, uusi pari hopeisia kenkäsolkia ja uudet mustat kampavillaiset sukat.  

Porissa Johan vangittiin ja lähetettiin Turkuun. Matkalla hän kuitenkin onnistui elokuun 16. ja 17. päivän välisenä yönä karkaamaan Nousiaisten nimismieheltä Carl Otto Oseen. Tuolloin Johanilla oli päällään siniset vaatteet, päässään hattu ja jaloissaan valkoiset villasukat. Toisessa jalassa oli saapas ja toisen hän oli jättänyt jälkeensä. 

Vasta maaliskuussa 1777 Johan Forsman saatiin Turun linnaan. Sieltä häntä kuljetettiin käräjille ja heinäkuussa hän sai Huittisissa hirttotuomion. Jo elokuussa hovioikeus oli käsitellyt asian ja lieventänyt tuomion 40 raippapariin, kolmen sunnuntain kirkkorangaistukseen ja 10 vuoden pakkotyöhön Viaporissa.[1]

Läänin kanslian kuulutuksesta 24.9.1777 selviää, että keskimittainen ja tummahiuksinen Johan Forsman oli kuljetettu Huittisiin kärsimään raipaniskut ja suorittaa kirkonrangaistus. Raippojen jälkeen hän onnistui karkaamaan, vaikka oikeassa jalassaan oli kahle. Huittisista Johan suuntasi etelään ja Vampulan Salmenojan kylässä hän varasti Rauvalan isännän luhdista uuden ja pitkän lammasturkin, parin saappaita, kaksi paria villasukkia ja huopahatun. Hän otti nämä heti käyttöön ja jätti omia vaatteitaan luhtiin. 

Tämä karkureissu oli päättynyt, kun Johan oli jälleen 25.10.1777 Turun linnan tutkintavanki. Karkuaikaisia varkauksiaan piti selvitellä useamman pitäjän käräjillä ja Huittisissa Johan sai kesällä 1778 jälleen hirttotuomion. Hovioikeus lievensi sen samaan tapaan kuin aiemmin, mutta nyt pakkotyö Viaporissa  olisi elinikäinen. Tämä tuomio meni vielä kuninkaan eli oikeusrevision tarkasteltavaksi. Syyskuussa Turussa oltiin valmiita lähettämään Johan Viaporiin ja lokakuussa 1778 hän oli Helsingissä odottamassa lyhyttä merimatkaa. [2]

Lähteet eivät kerro uusista karkumatkoista, ennenkuin Johan Forsman elokuussa 1782 pääsi karkaamaan Viaporista. Jo 21.8.1782 hänet oli saatu kiinni ja suljettu Turun linnaan. Häntä oltiin lähettämässä Viaporiin jo syyskuussa, mutta mahdollisesti karkasi matkalla, sillä hän on jälleen Turun linnassa 22.9-25.10.1782 ennen uutta kuljetusta.[3] Helsingin kruununvankilasssa hänestä ei ole kirjausta, joten on mahdollista ettei Johan päätynyt tässä vaiheessa Viaporiin.

Vuoden 1783 lopussa Johan vangittiin Laitilassa ja vietiin Turun linnaan tutkintavankeuteen, jota jälleen vaadittiin useamman pitäjän käräjillä käyntiin. Kesäkuussa 1784 häntä oltiin vihdoin lähettämässä takaisin Viaporiin, mutta ennen lähtöä Johania kaivattiin käräjille Ahvenanmaalle. Vasta elokuussa 1784 hän lähti Turusta kohti Viaporia.[4]

Viaporiin Johan pääsi perille, sillä sieltä hän jälleen karkasi, ilmeisesti alkusyksystä 1785. Tällä kertaa apuna oli vahdikseen määrätty Leskikuningattaren jalkaväkirykmentin sotilas Johan Wallerström, mikä mainitaan Vaasassa 5.12.1785 kirjoitetussa kuulutuksessa. Turussa 4.10.1785 kirjoitetussa kuulutuksessa mainitaan vain Johan Forsman, jonka epäiltiin suuntaavan Turkuun, sillä siellä oleskeli naisystävänsä Maria Hartelin. Molemmissa teksteissä mainitaan Johanille alias Carl Fredrik Berglund sekä kahleet. Turkulaisten mukaan Johanilla oli karatessaan kahleet molemmissa jaloissaan ja vaasalaisten tiedon mukaan kaularauta ja yksi jalkarauta.

Turussa kirjoitettiin uusi kuulutus 26.11.1785 sekä Wallenströmistä että Johan Forsmanista, jonka nyt tienettiin syntyneet Eurajoen kylässä Panus, millä tarkoitettiin kain Paneliaa. Forsman oli ilmeisesti kertaalleen saatu kiinni, sillä hänen kerrottiin karanneen 19.11.1785 kaularaudan ja yhden jalkaraudan kera. Esitettiin myös epäily, että hän hakeutuisi aiempaan tapaansa kotiseudulleen, jossa hänellä oli sukulaisia ja tuttavia.  

Johan tuotiin Helsingin kruununvankilaan tapaninpäivänä 1785 ja vietiin seuraavana päivänä Viaporiin.[5] Josta hän lähti jälleen karkuteilleen 23.6.1786 yhdessä toisen elinkautisvangin kanssa. Etsintäkuulutusten kanssa ei aikailtu vaan Turussa sellainen kirjoitettiin 7.7.1786 ja Vaasassa 13.7.1786. 

Johanin karkutoveri saatiin kiinni ja Turun linnaan jo 8.7.1786 ja Johan liittyi seuraansa 30.7.1786. Lyhyeksi jääneen vapauden aikana Johan ehti varastaa, joten hän oli muutaman kuukauden tutkintavankeudessa ennen kuin lähetettiin lokakuussa Viaporiin.[6]

Johan pääsi karkaamaan joko kuljetuksesta tai Viaporista, sillä varkaussyytteitä useilla Satakunnan ja Varsinais-Suomen käräjillä oli selvitettävänä, kun hän aloitti tutkintavankeuden Turun linnassa joulukuussa 1788. Hovioikeuden päätös syyskuussa 1789 siirsi pakkotyönsä suorituspaikan Viaporista Karlskronaan. [7] Joulukuussa hän oli edennyt Växjöön kruununvankilaan matkallaan Karskronaan [8]

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1700 (AID: v567705.b1700, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1740 (AID: v567705.b1740, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 90 (AID: v567705.b90, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 150 (AID: v567705.b150, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 210 (AID: v567705.b210, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 270 (AID: v567705.b270, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 400 (AID: v567705.b400, NAD: SE/RA/1340101);

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 450 (AID: v567705.b450, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 490 (AID: v567705.b490, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 4 (AID: v567711.b4, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 10 (AID: v567711.b10, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 16 (AID: v567711.b16, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 22 (AID: v567711.b22, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 28 (AID: v567711.b28, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 35 (AID: v567711.b35, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 43 (AID: v567711.b43, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 49 (AID: v567711.b49, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 55 (AID: v567711.b55, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 156 (AID: v567711.b156, NAD: SE/RA/1340101)

[3]  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:135 (1782) Bild 44 (AID: v567735.b44, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:135 (1782) Bild 47 (AID: v567735.b47, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:135 (1782) Bild 51 (AID: v567735.b51, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:143 (1783) Bild 68 (AID: v567743.b68, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 70 (AID: v567753.b70, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 110 (AID: v567753.b110, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 160 (AID: v567753.b160, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 200 (AID: v567753.b200, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 250 (AID: v567753.b250, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 300 (AID: v567753.b300, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 370 (AID: v567753.b370, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 420 (AID: v567753.b420, NAD: SE/RA/1340101) 

[5] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:160 (1785) Bild 1240 (AID: v567760.b1240, NAD: SE/RA/1340101) 

[6] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 680 (AID: v567766.b680, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 730 (AID: v567766.b730, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 610 (AID: v567766.b610, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 820 (AID: v567766.b820, NAD: SE/RA/1340101)

[7] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:178 (1788) Bild 860 (AID: v567778a.b860, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 300 (AID: v567784.b300, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 340 (AID: v567784.b340, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 410 (AID: v567784.b410, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 470 (AID: v567784.b470, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 550 (AID: v567784.b550, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 630 (AID: v567784.b630, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 710 (AID: v567784.b710, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 760 (AID: v567784.b760, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 820 (AID: v567784.b820, NAD: SE/RA/1340101)

[8] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:182 (1789) Bild 620 (AID: v567782.b620, NAD: SE/RA/1340101) 

Koulukylpylät?

Selatessani Helen Grayn kesän 1913 Suomen matkaan perustuvaa kirjaa Finland, a little land that is true to itself; a study of Finland under Russia in comparison with the South of the United States (1914) ylläoleva kuva kuvateksteineen pysäytti. Miksi kansakoulussa olisi kylpylaitos? Amerikkalainen on varmaan ymmärtänyt väärin? 

Ehei. Googlen kuvahaulla sain kuvan yhidtettyä Turun Kupittaalle ja sanomalehdistä selvisi lisää.

Jo 4.8.1903 Wiipurissa kysyttiin "Ulkomailla ovat useat kaupungit perustaneet kouluille kylpylaitoksia, joissa lasten tulee kylpeä noin kerta viikossa. Meillä on kaupunkityöläisten lasten puhtaus monessa tapauksessa huonompi kuin maalaisten, sillä maalla kylvetään tiheämpään. Eiköhän sietäisi olla koulukylpylöitä?" Samaa mieltä oltiin Haminan lehdessä 11.1.1912: "Koulukylpylät olisi saatava. Ne antaisivat hyvää esimerkkiä kodeillekin ja herättäisivät vanhempain kunniantuntoakin huolehtia lastensa puhtaudesta vaatetuksen puolesta j. n. e. Puuttuva puhtaus on syynä myös yleiseen hammasruttoon lapsissa."

Kerttulinmäen kansakoulu oli sanomalehtien perusteella Suomen ensimmäinen koulukylpylän toteutus. Vihkiäisjuhlinnan raportoinnissa mainittiin hauskimmaksi nähtävyydeksi "poikain kylpeminen" (Turun Sanomat 20.3.1913)

Suomen urheilulehdessä 2/1914 K. Taskinen kirjoitti Koulu-kylpylöistä korostaen erityisesti niiden merkitystä voimistelutuntien yhteydessä: "Maanviljelyslyseon kylpyhuone, johon mennään suoraan voimistelusalista, sillä erityistä pukuhuonetta ei ole, on 3X2,75 m, pinta-alaltaan, sisältäen 6 tavallista sade-suihkua. Näin ollen mahtuu 6 kerrallaan hyvin kylpemään eikä olekaan suotavaa, että useampia on saman suihkun alla."

Pukuhuoneiden suihkujen yleistymisestä ei löydy hekposti tietoa, mutta koulukylpylöitä oli syksyllä 1915 kolmessa turkulaisessa kansakoulussa: "Niiden kasvattava vaikutus on epäilemättä suuri; ne antavat lapsille puhtaustottumuksia, jotka tavallisesti jäävät pysyväisiksi elämäntavoiksi. Alussa vierastivat lopset jonkun verran koulussa kylpemistä, mutta päästyään korran alkuun eivät he laiminlyö ainoatakaan „kylpytuntia". Koulukylvyillä on ollut hyödyllinen vaikutus m. m. oppilaiden alusvaatteisiin: vanhemmat pitävät ne puhtaampia ja ehjempiä, kun tietävät että lapsi tulee riisuutumaan koulussa." (Uusi Aura 17.10.1915)

Idea koulukylpylöistä oli saatu Ruotsista. 

US 16.6.1925

Jälkikirjoitusta Paul Widemarkista

Mitä tyytyväisempi olen aikaansaannokseen, sitä nopeammin tuntuu selviävän sen puutteet. Kun alkuvuodesta tein Paul Widemarkin teksteistä elämäkertaa, olin tyytyväinen tulokseen. Ja mielestäni oli googlaillutkin yllin kyllin, mutta silti vasta äskettäin osuin verkossa luetteloon, joka paljasti, että Kalevalaseuran vuosikirjassa 57 (Tieteen matkamiehiä, 1977) julkaistu Senni Timosen artikkeli Unohtunut Karjalan kävijä käsitteli Widemarkia. 

Timonen lähti liikkeelle nimimerkillä julkaistuista Karjalan matkakertomuksista, mutta onnistui yhdistämään ne oikeaan mieheen käyttämättä itselleni olennaista sanomalehtihistoriikkiä. Vaikka en itse lukenut näitä Karjala-tekstejä sanasta sanaan huomasin Timosen tapaan, että kertomukset eivät seuranneet kronologiaa. Hän on vertaillut joitakin kuvausjaksoja toisiin lähteisiin ja huomannut Widemarkin plagioineen tai lainanneen toisten kirjoittajien tekstejä. Karjala-tarinoinnin julkaisu Satakunnassa saattoi keskeytyä juuri siksi, että kopiointi havaittiin toimituksessa.

Senni Timonen ei löytänyt käyttämiäni lapsuusmuistelmia, joten hän jäi miettimään "miksi Widemark nuorena lähti kotoaan Länsi-Suomesta Karjalaan palaamatta koskaan takaisin, kertomatta jälkeläisilleen myöhemminkään länsisuomalaisesta taustastaan?" Hän oli haastatellut Widemarkin pojanpoikaa Paavo Pajumaa, jolta oli saanut artikkelissa julkaistun valokuvan sekä käsikirjoituksia nähtäväkseen. 

Vihjeen muuton syystä Timonen paikantaa Widemarkin kuvaukseen Petroskoin vankilasta, jota katsellessa hän "muistaa oman kohtalonsa". Kokoamassani kronologiassa ei ollut vankilan kokoista aukkoa, mutta ehkä jonain päivänä selviää lisää.

Vaikka 1970-luvulla ei ollut käytössä digitoituja sanomalehtiä hakumahdollisuuksineen, Timonen onnistui löytämään kirjoituksia, joihin itse en rajauksillani osunut. Koska "P. V." tuotti ylenmääräisesti osumia, en hakenut kaikista mahdollisista lehdistä ja näin jäi huomaamatta

• P. W. Reisaavainen: Venäjänmaan seuduilta, Aunuksen piirikunnasta huhtikuussa 1872. Sanomia Turusta 17.05.1872 no 20 
• P- W-rk. Reisaavainen: Sortavalasta 14 p. toukok. 1872. Sanomia Turusta 24.05.1872 no 21 
• P. W-rk.: Sortavalasta lokakuun 19. päivänä. Sanomia Turusta 08.11.1872 no 45 

Kopinlyönnät, kontintiennät ja kuurupeitot

J. F. Lagerwallin "toimittamassa" näytelmässä Kaini. Murhekuvaus (1847) on runomuotoinen repliikki

Miks ei mielessä pysysi / Tämän aikuiset asiat: / Vielä muistan muutkin leikit, / Kopinlyönnät, kontintiennät, / Kisat, kiikut, kyykät, ryyhkät, / Kuurupeittoiset kujassa / Piilo peittoiset piholla.

Kopinlyönti ei tullut vastaan viime vuoden leikkietsinnässä, mutta siitä löytyy kyllä muutama maininta sanomalehdistä. Kiuruvedeltä kirjoitettiin kesällä 1861: "Maininnen vähän kansan yhteisistä asioista. Nuori väki on meidänkin seurakunnassamme sekalaista. Pyhäpäivät viettää se usein kopinlyömisessä." (OWS 6.7.1861)

M. A. Aleksanteri Castrénin elämäkerran mukaan 1820-luvun Oulussa "Aikaa oli siis tarpeeksi leikkeihin sekä vapaisin ruumiinharjoituksiin, jotka pitivät nuorison terveenä, vaikkei sitä ajettukaan väkisin voimistelusalihin. Sen vertaisia luistajia, hiihtäjiä, uimamiehiä ja kopinlyöjiä, kuin noissa koulupojissa, ei tavata enää helposti. Taitoa niissä harjoituksissa pidettiinkin suuressa kunniassa." (Suomen Kuvalehti 19/1873) 

Kontintientää tai ryyhkää ei löydy sanomalehdistä. Kuurupeiton on dokumentoinut Samuli Paulaharju:

Kuurupeittosilla. Kuuruuja menee kuuruun ja lukee:«Kuuru kuuru kuiskaa, niver naver naiskaa, hiir hummaren takana, petkel kiven takana.» Kaksi kertaa pitää lukea, sitten saapi lähteä etsimään toisia, jotka sillä aikaa ovat menneet peittoon. Kaksi kertaa kun on ollut kuurussa, tulee toinen sijaan. (Kotiseutu 7/1913)

Rusthollarin poika Hämeenkyröstä

Jos jonkun sanotaan olevan esimerkiksi rusthollarin poika rustholli A:sta, hän ei välttämättä ole rusthollin A poika. Tämän opin Carl Johanssonilta.

Hämeenkyrön Sassin rusthollari Johan Erichsson kuoli vuonna 1749 (Hämeenkyrö RK 1732-46, 1750-62). Isättömäksi jäi muun muassa 7.4.1747 syntynyt poikansa Carl. Hän lähti muuttokirjan kanssa 21.4.1767 Harjun kappeliseurakuntaan, jonne päätyi seuraavana vuonna avioliiton myötä myös isosiskonsa Kerstin (Hämeenkyrö RK 1767-83).

Turun linnaan tuotiin 4.11.1774 tutkintavankeuteen Pirkkalasta rusthollarinpoika Carl Johansson, jota syytettiin väärennyksestä. Hänet vapautettiin kuitenkin maaherran päätöksellä jo joulukuun alussa. [1]

Kuulutuksessa 8.8.1775 etsintäkuulutettiin kahtatoista ihmistä. Vihoviimeisenä heistä on rusthollarin poika Carl Johansson Pirkkalan (Harjun) rusthollista Runsas. Häntä epäiltiin papintodistuksen ja maaherran antaman matkapassin väärentämisestä. 

Kaksi vuotta myöhemmin kuulutuksessa 9.12.1777 kerrottiin, että yöllä 29.-30. lokakuuta Pirkkalan (Harjun) Runsaan rusthollari Johan Ericsonin varastohuoneeseen oli murtauduttu ja sieltä viety vakasta rahaa yhteensä 1800 kuparitaaleria. Tästä varkaudesta epäiltiin ja etsinkuulutettiin Carl Johanssonia Kyrön pitäjästä ja Sassin rusthollista. Todettiin, että hänet oli etsintäkuulutettu jo 8.8.1775, mutta ei edelleenkään saatu kiinni.

Rusthollarin poika Carl Johansson Kyröstä tuotiin 28.3.1778 tutkintavankeuteen Turun linnaan "useista rikoksista" epäiltynä. Hovioikeus vapautti hänet syytteistä lokakuussa 1778.[2]

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 48 (AID: v567690.b48, NAD: SE/RA/1340101) ; Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 32 (AID: v567692.b32, NAD: SE/RA/1340101)

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 20 (AID: v567711.b20, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 26 (AID: v567711.b26, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 31 (AID: v567711.b31, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 38 (AID: v567711.b38, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 45 (AID: v567711.b45, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 51 (AID: v567711.b51, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 60 (AID: v567711.b60, NAD: SE/RA/1340101);Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 66 (AID: v567711.b66, NAD: SE/RA/1340101);

Laihian sakariston vintin aarteet

Eilisessä tekstissä mainittu K. A. Bomanssonin kirjoitus Helsingfors Tidningarissa 26.3.1861 ei ainoastaan käsitellyt käärepaperikohtalolta säästyneitä asiakirjoja vaan myös kehoitti vanhojen paperien säilyttämiseen ja luovuttamiseen senaatin arkistoon, josta pari vuotta myöhemmin tuli Valtio-arkisto. Viesti innoitti Vasabladetiin 13.4.1861 kirjoittanutta tuomaan julkisuuteen muutamia vuosia aiemmin Laihian kirkon sakariston vintiltä löytyneet "ikivanhat" asiakirjat. Suuri osa näistä oli käytetty paikallisen tupakkapiipputuotantoon. Loput päätyivät nimismiehelle, jolla ne olivat ainakin vuosi aikaisemmin järjestämistä odottamassa. 

Koska kirjoitus loukkasi laihialaisten kunniaa, se sai tietenkin vastauksen. Vasabladet ei julkaissut sitä sellaisenaan vaan 20.4.1861 lainaili kommentoiden. Kirjoittajan mukaan sakariston vintillä on lukitsematon arkku, jossa on vanhoja lääninkansian kuulutuksia. Tästä "lumppukokoelmasta" oli kirkonvähtäri Lundgren parikymmentä vuotta sitten antanut piipuntekijä Bergmanille pakkauspaperia. Tämä kuitenkin kiellettiin välittömästi ja loput paperit jäivät arkkuun. Mitään pergamenttipapereita siellä ei siis ollut. Tästä kirjoittaja oli varma siksi, että hän oli käynyt paperit läpi Matti Pohdon kanssa.

Painettujen kuulutusten suurena ystävänä ryntäisin nyt mielelläni menneisyyteen pelastamaan "lumppukokoelmaa", mutta ehkä se saatiin muiden voimin pelastettua. Ainakin Kansalliskirjastolla on ollut runsaasti Vaasan lääninkanslian kuulutuksia digitoitavanaan.

Kaksisataa vuotta aiemmin Laihian kirkonkistussa oli yksi pergamentti vuodelta 1508. Siitä raportoi Laihian pastori Christianus Matthiae maaliskuussa 1674, kun häneltä ja muilta kirkkoherroilta oli kysytty seurakuntien muinaismuistoista. Näistä vastauksista ja niiden vähäisyydestä Suomen puolelta puhui muistaakseni Jussi Eerola alkuvuoden UAA-päivillä. Laihian vastaus on helposti tavoitettavissa K. A. Bomanssonin asiakirjakokoelmassa Suomi 1858:ssa.

Päätyikö kyseinen dokumentti Kansallisarkistoon? Ei siltä näytä. Hämmennyksekseni en löydä edes tekstiä Diplomatarium Fennicumista, mutta ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle on epäselvää se, mitä mukana pitäisi olla.

Historialliset asiakirjat käärepaperina

Maaliskuun alussa 1861 ilmeisesti joku helsinkiläinen asiakas oli huomannut Winagradorffin kaupassa saaneensa ostoksensa 1600-luvun asiakirjasta käärityssä truutissa. Asia sai julkisuutta Helsingfors Tidningarissa 12.3.1861, jossa voitiin kertoa myös, että senaatin arkiston amanuenssi K. A. Bomansson oli kiirehtinyt paikalle ja ostanut 8.3.1861 ainakin 4 naulaa historiallisia asiakirjoja ruplan naulahinnalla. Asiakirjat päätyivät näin arkistoon, josta uutisen kirjoittaja epäili niiden lähteneenkin. 

Viimeisin epäily oli väärä, joten Helsingfors Tidningarissa julkaistiin 26.3.1861 Bomanssonin oma selvitys. Tämän ja Helsingin uutisissa 26.3.1863 julkaistun Suomen Waltio-arkiston esittelyn perusteella kauppias Winagradorff oli ostanut paperit kaksi vuotta aiemmin everstiluutnantti Carl Gustaf Tamelanderilta 75 kopeekan naulahinnalla tarkoituksenaan käyttää niitä "kääry-paperiksi saipuan, kynttiläin ja muun hyödyllisen tavaran ympäri". 

Saatuaan tietää paperien myyjän Bomanssonilla oli papereille konteksti. Hän tiesi hyvin, että senaatin arkistoon oli syksyllä 1859 ostettu kolmella sadalla ruplalla Tamelanderin kokoelmasta "kaikenlaisia enemmin tai vähemmin tärkeitä kirjeitä vv. 1380—1806", joita Bomansson järjestänyt syksyn ja seuraavan kevään. Tamelander oli keväällä 1859 saanut vapautuksen Suomen postihoitajan työstä ja saanut keisarilta elinkautisen pensionin (SJS 2.5.1859). Ilmeisesti eläke oli niin pieni, että paperia kannatti myydä parilla ruplallakin. 

Maaliskuussa 1861 kirjoittaessaan Bomansson ei ollut vielä käynyt huolella läpi pelastamiaan papereita, mutta kertoo merkittävän osan niistä käsittelevän Gezelius-sukua ja mukana on myös tuomiokirjoja (tuomiokirjojen otteita?) Raaseporin läänistä ja kreivikunnasta 1660-luvulla, ratsupalveluslistoja reduktion ajalta, asiakirjoja sodista Suomen alueella Kaarle XII ja Kustaa III:n hallintokausilta, useita kuninkaallisia vastauksia Ali-Satakunnan ja Vehmaan kihlakuntien valituksiin vuosina 1650-1697 sekä erilaisia hallinnollisia kirjeitä ja sukuasiakirjoja. Mukana oli myös pari keskiaikaista kirjettä paperilla. kaksi vuotta myöhemmin mainittiin "kirja Suomen reduktioni-asioista, iso joukko pispain Gezeliusten saamia ja antamia kirjeitä, Turun maaherran Buren ja muiden kirjeitä Ison=vihan alkupuolelta j. n. e. Todennäköistä on, että joku osa näitä kappaleita on ollut säilytettynä Karunan kartanossa Sauvon pitäjässä, joka tila oli Gezeliusten hallussa".

Bomansson ilmeisesti ei nähnyt tarpeelliseksi säilyttää asiakirjoja provinienssin mukaan järjestettynä, sillä Astia tai Google ei tunne Tamelanderin arkistoa tai kokoelmaa. Faktaa löytyisi todennäköisesti Tuukka Talvion artikkelista C. G. Tamelander ja hänen kokoelmansa : keräilystä Suomessa 1800-luvulla (Numismaattinen aikakauslehti 5/1994:1, 15–19), mutta kirjastossa käymättä lähimmäksi päästään Gezelius-Olivecreutz-sukuarkisto‎ (1734–1796) esittelytekstissä:

Gezelius-Olivecreutz sukuarkistoon on yhdistetty vuonna 1859 everstiluutnantti Karl Gustaf Tamelanderin lahjoituksena kirjastoon tulleet Johannes Gezelius vanhemman ja nuoremman sekä Johannes Gezelius nepoksen ja pronepoksen kirjekokoelmat, Helena Arnellin kirjekokoelma, Skedevissä olleeseen Qvistan tilaan liittyvät asiakirjat sekä joukko irrallisia asiakirjoja.

Kansallisarkisto siis väittää Tamelanderin lahjoittaneen kirjekokoelmia, kun taas kaikki muut lähteet puhuvat myymisestä.