Karamellituliaisia

Olin viime viikon lomamatkalla, jossa en päässyt juoksemaan museoissa, sillä kyseessö oli kaupallinen bussikiertomatka. Ekassa pysähdyspaikassa Vadstenan luostarimuseossa kärvistelin tunnin englannista suomeen tulkkausta, joka jälkeen museoon tutustumiseen jäi 10 minuuttia. Seuraavaan paikkaan eli Grennaan olin jo onneksi anonut vapautuksen polkagris-pajasta kadun toisen puolen museoihin. Toinen oli omistettu kaupungin oman pojan epäonnistuneelle yritykselle käydä pohjoisnavalla kaasupallolla. Se oli iso ja ammattimaisesti tehty. Aihe vain surullinen.

Toinen museo oli perinteisempi paikallismuseo. Puutarhamuistojen ja järvestä löytyneen keskiaikaisen miekan ohella kokonaisen huoneen oli saanut piparminttusauvojen tekijä Amalia Eriksson. En tiedä, mitä kaupallisella puolella kerrottiin, mutta täällä seinätekstit eivät väittäneet Erikssonia innovaattoriksi. Eivät kyllä myöskään selittäneet, mistä hän oli saanut karamellireseptin, jonka terminus ante quem -ajoitus on 10.1.1859, jolloin maistraatti antoi luvan liiketioimintaan mainiten "s. k. polka grisar".

Tuli mieleen lapsuuden kielimatkojen paksummat sokerisauvat, joiden Wikipedia-sivu ei sano historiasta mitään. Linkittää kylläkin yleisemmälle sivulle, jossa varhaisin varma tieto on syksyltä 1837 Yhdysvaltojen itärannikolta. Saksan ja ranskankieliset Wikipedia-sivut eivät puolusta mitään paikallista varianttia.

Mites Suomessa? Piparminttu ei esiinny SLS:n julkaisemissa resepteissä. Varhaisin elintarvikelöytö sanomalehdissä on piparminttu paloviinamausteena Viipurissa (Tillkännagifvanden ifrån embets-myndigheterne i Wiborgs stad 11.09.1850). Piparminttupastilleja myytiin Helsingissä siirtomaakaupassa (Helsingfors Dagblad 9.5.1864). Piparminttuteetä suositeltiin koleeraan (Hbl 15.1.1866). Ainoa selvä viite kotimaiseen tuotantoon on vuoden 1875 käsityönäyttelyn palkintolistassa helsinkiläinen Mimmi Rosenqwist, jonka tuote oli "pepparmynts pastiller" (Morgonbladet 15.9.1875). 

ÅU 20.7.1871

Piparminttukaramelleja hakiessa vasta tajusin, kuinka köyhä karkkivalikoima oli vielä 1870-luvulla. Esimerkiksi turkulainen Sairanen myi rintakaramelleja, jotka toisen mainoksen mukaan olivat "terveellisiä, auttavat yskästä" (Ilmarinen 11.4.1885). Myös "Rocks" ja Monpensier olivat kovia sokerikaramelleja.

Väläyksiä Susanna Eisenbergin elämästä

 

Lasse Iso-Iivarin talonhaltijalistoihin tottuneelle Kaarinan talon tiedoissa ei näytä olevan mitään erikoista. Matts Conrad Hyttner oli mennyt naimisiin 10.9.1780 Susanna Eisenbergin kanssa ja kuollut 4.8.1792. Leski oli solminut uuden avioliiton Johan Sandbergin kanssa 26.11.1794. Hiskiin kurkistamalla selviää vielä, että Matts Conrad oli avioliittoa solmittaessa maatilan pehtoori ja kuollessaan 36-vuotiaana kellarimestari. Johan Sandberg puolestaan oli räätäli.

Dahlströmin kortistoa selailelemalla käy selväksi, että Susannan isä oli pellavankutoja Jacob Eisenberg, jonka tontista oli kiistaa. Uusi kurkistus Hiskiin todistaa Eisenbergille ja vaimolleen Elisabeth Wollingille syntyneen 16 lasta, mutta monen kohdalla on merkintä pikaisesta kuolemasta.

Kortistosta ei kuitenkaan käy ilmi se, että vuonna 1796 Johan Sandberg ilmiannettiin Turun kämneerinoikeuteen kaksinnainnista. Hän oli joko tuolloin kaupungin ulkopuolella tai pääsi karkuun, sillä hänet saatiin kiinni Hedermoran kaupungista. Kun hänet piti sieltä lähettää turkuun, mies pääsi karkuun. Turun ja Porin läänissä luetun ja 14.9.1796 päivätyn kuulutuksen mukaan Johan Sandberg oli jonkin verran yli 30-vuotias, pitkä ja kapoinen varreltaan, tummahiuksinen ja oli karkuun päästessään pukeutunut univormufrakkiin ja "alusvaatteisiin". Lisäksi tiedettiin, että hän oli ollut ennen räätälöintiä aliupseeri Västmanlandin rykmentissä. (Vaikka rykmentit vilisevät Johan Sandbergejä, tätä tietoa en saanut vahvistettua ArkivDigitalin Generalmönsterrullor-haulla.)

Seuraava epätavallinen vaihe Susanna Eisenbergin elämässä tapahtui alkuvuonna 1799. Åbo Tidningarissa julkaistiin 25.2.1799 Carl Wilhelm Hufwudsköldin Kemiön Långholmenilla allekirjoittama pitkä ilmoitus. Siinä kellarimestari Hüttnerin leskeä kutsuttiin Susanna Råbockiksi, väitettiin tämän saaneen taloudenhoitajan paikan Hufwudsköldiltä ja toimineen epärehellisesti. Vasta 22.4.1799 julkaistussa vastineessaan "Susanna Hüttner, född Eisenberg" ilmoitti, ettei hän ollut koskaan käyttänyt nimeä Råbeck eikä ollut taloudenhoitajana. Kirjoitusparille on vaikea keksiä selitystä. Susanna Eisenberg viittaa oikeusprosessiin, joten ehkä asiakirjoista löytyisi lisää tietoa.

Susanna Eisenberg meni kolmannen kerran naimisiin 15.1.1809 kupariseppämestari Henric Ollongrenin kanssa ja kuoli 76-vuotiaana 26.8.1831.

Vuonna 1905 hävinnyt Helsinki

- Katoavaan Helsinkiin voidaan jo lukea ne puurakennukset Ullankadun 3:ssa ja Kirkkokadun 14:ssä, jotka eilen myytiin huutokaupalla Helsingin huutokauppakamarissa. Vanhain rakennusten sijaan aiotaan ensi kesänä rakentaa uudet useampikorroksiset kivimuurit arkkitehti G. Estlanderin laatimain piirustusten mukaan. (HS 16.3.1905)

- Nyt ne on Kasarmintorin harmaanlikaisista purjekankankaista ja vanhoista tavaralaatikoista rakennetut myymäläkojutkin menneet kaiken mailman tietä. — Se on sitä häviävää Helsinkiä. Näitten sijalle rakennetaan komea kauppahalli. — Nouseva Helsinki. Mutta tätä ei olisi pitänyt tehdä. Sillä heti kun ne rumat kojut olivat torilta hävinneet, tekivät Geselliuksen perilliset valituksen maistraatiin, että heidän tonttinsa hinta alenee kun näköala pilattiin. — Kaunis juttu ja merkillinen makuaisti. Melkein yhtä merkillinen kuin nykyaikaisten arkitehtien. (Tuulispää 8/1905)

- Länsi-Rannan 14:n rakennukset myytiin eilen julkisella huutokaupalla Helsingin huutokauppakamarin välityksellä 2,845 mkasta. Tontille rakennetaan komea liikepalatsi. (US 30.3.1905)

- Talossa n:o 17 rakennukset Albertinkadun varrella myytiin eilen Helsingin huutokauppakamarissa yhteensä 2,930 mkasta. — Rakennukset hajoitetaan ensi tilassa ja muutetaan Espoon pitäjään ja Snappertunan kappeliin. Kesän kuluessa rakennetaan poisvietyjen huoneiden sijalle uusi useampikerroksinen kivirakennus. (US 16.6.1905)

- Näinä päivinä on neiti Mina Weurlander myynyt omistamansa talon n:o 11 Elisabetinkadun varrella muutamalle kiinteimistöosakeyhtiölle, joka aikoo tälle ja sen viereiselle tontille rakennuttaa kivitalon, jonka etusivut tulevat Elisabetinkadulle ja kulmakadulle päin. Neiti Weurlanderin myymällä tontilla ollut vanha puutalo, joka oli rakennettu edellisen vuosisadan alussa, on jo purettu. Talo joutui Weurlanderin perheen haltuun 1836, jolloin neiti Weurlanderin isä, kauppias Gustaf Weurlander sen osti. (HS 13.8.1905)

- Helsingin huutokauppakamarin välityksellä myytiin eilen Fjälldalin alueella olevat työväen asunnot useille henkilöille yhteensä 6,988 markalla. Rakennukset, joissa on kaikkiaan 136 asuinhuonetta sekä joukko ulhuoneita, on hajoitettava ja paikalta toimitettava tämän kuun kuluessa. (US 10.9.1905) Helsingin Kaiku 9.9.1905:

Kun helsinkiläisiä yritettiin laskea

Kuulutuksilla, jotka sekä luettiin kirkoissa että julkaistiin kaupungin sanomalehdissä, koetti komitea antaa yleisölle tiedon väenlaskun tarkoituksesta sekä sen ohessa estää kaikkia epäoikeita ja vääriä luuloja (esim. uuden veroituksen pelkoja y. m.), jotka pantiin sen kanssa yhteyteen. Epäluuloa ei kuitenkaan voitu täydellisesti poistaa. Päivinä ennen väenlaskua lienee jommoinenkin määrä vaivaisten luokkaan kuuluvia henkilöitä lähtenyt kaupungin lähimmäisiiu kyliin sekä Wiaporiin, jonne jäivät kunnes luultu vaara oli ohitse. Omin silmin nähneet kertovat että muutamina päivinä Maaliskuun ensimäisen p:n jälkeen maanteillä lähinnä kaupunkia löytyi paljo enemmän jalan astuvia kuin tavallisesti, jotka kelkoilla vetivät perässänsä sen vähän määrän vaatteita ja huonekaluja, jonka luultavasti pakomatkalle olivat ottaneet mukaansa. Sama valon-arkuus eli julkisuuden pelko sai myös monta heidän vertaisistansa, jotka olivat jääneet kaupunkiin, koettamaan vetäytyä pois väenlaskusta. 

Sen vuoksi kävi välttämättömäksi antaa polisin 28 p. Helmikuuta illalla toimittaa erityinen lasku muutamissa taloissa, jotka olivat yleisesti tunnetut arveluttavan maineen alaisten henkilöin pesäpaikoiksi. Tämän kautta tulikin, niinkuin sittemmin havaittiin, useat huushollilistat täydellisemmiksi. Eräässä Katajanokan talossa esim., jonka omistaja oli entinen kapakanpitoa harjoittava venäläinen ala-upseeri, tuli niin muodoin 15 miestä ja 1 vaimo ylöskirjoitetuiksi, jotka muuten eivät olisi tulleet kenenkään huushollilistaan pannuiksi. Näillä henkilöillä, jotka kaikki olivat parhaimmalla ijällänsä, ei ollut monella minkäänlaista virkaa. Ne olivat "ent. kisällejä", "ent. oppipoikia", "ent. sotamiehiä", olipa yksi "ent. ojennushuoneelainen"kin. Useimmat ilmoittivat itsensä matkustavaisiksi sekä elävänsä spittingin (siirapin ja veden sekoituksen) myymisellä. 

Wäenlasku maaliskuussa 1870 Helsingin, Turun, Wiipurin ja Oulun kaupungissa

 

Kluuvinlahden länsiranta (Pellosta kaupungiksi)

Vuonna 1776 Helsingistä piirretyssä kartassa varsinaisen kaupunkialueen luoteispuolella on muutama viljelyspalsta: pohjoisimpana apteekkari Damin Pelto (4), keskellä kauppias Sederholmin pelto (4) ja eteläisimpänä porvari Karbergin pelto (5) Grönbergin tuulimyllyn vieressä. Sederholmin alueesta on myös tarkempi kartta (HKM), jossa Karbergin pellon ja Kluuvinlahden välillä on Grönbergin pelto. Vuonna 1784 apteekkari Damin ja porvari Karbergin pelloilla viljeltiin tupakkaa, juurikasveja ja mausteita.

Vuonna 1810 piirretyssä kartassa samalla kohdalla on Lampenius plantage, mutta muutamaa vuotta myöhemmin puutarhamestari Erik Lampeniuksen piti selvittää maistraatissa, millä oikeuksilla hän käytti Kluuvinrannassa sijainnutta Grönbergin peltoa (Mpk 19.3.1817 §3).

Vuoden 1829 lopussa tarjottiin vuokralle puutahamestari Lampeniuksella elinikäisesti vuokralla olletta kokonaisuutta "Dahmske plantagen jemte i sammanhang dermed varande Grönbergska åkern". (Mpk 14.12.1829 §7). Näin vaikka kaavoitus oli juuri siirtymässä alueelle. Kaksi vuotta myöhemmin piirretyssä Charta öfver Trädgårdsmästare Enkan Maria Lampenii innehafde s.k. Dahmska och Grönbergska plantager (HKM) viljelysten päällä on kortteli Kameli (38).

Lampeniusten rakennus puolestaan on Orava-korttelin (40) puolella. Kiinteistökortistosta ja perukirjasta (HKA 1345) käy ilmi, että Maria Lampenius osti syksyllä 1829  kaupungilta kyseisen korttelin tontit 3 (Vilhonkatu 5 ja Vuorikatu 18), ja tontin 4 (Vilhonkatu 7 / Mikonkatu 21).

 Kameli-korttelia ei rynnätty rakentamaan vaan jäljellä olleet Damin ja Grönbergin puutarha-alueet olivat vuokrattavissa vielä keväällä 1832. Tarjoukseen tarttui Lampeniusten poika, raatimies Gustaf Lampenius. (Mpk 2.4.1832 §3).

Vuoden asemakartassa Kluuvinlahden ranta on jo kaukana.

P. S. Pohtiessani aiemmin Lampeniuksen viljelmää keskitin katseeni Erottajan seudulle, enkä huomannut ollenkaan Kluuvinlahden länsirannalla sijainnutta osaa. 

Suomenmaan asukkaista ja niiden tavoista 1850: tervehtiminen ja juhlinta

Pietari Hannikaisen toimittaman lehden Lukemisia maamiehille numerossa 3/1850 ilmestyi artikkeli Suomenmaan asukkaista ja niiden tavoista. Kyseessä on lyhennelmä Antero Wareliuksen vuonna 1847 julkaistusta tutkimusraportista Bidrag till Finlands kännedom i ethnographiskt hänseende. Huomioitaan käytös- ja juhlakulttuurista:

Suomalaisen talonpojan tavat, ehkä erillaiset eri maakunnissa, ovat säilyneet yleisesti puhtaina ja yksinkertaisina. Rantamailla ja suurempain kaupunkein tienoilla ne ovat enemmin sivistyneet taikka oikeemmin, pahenneet, mutta sisempäisissä maakunnissa on sen siaan suurempi raakuus ynnä luonnollisuus. Tervehtäissä annetaan herrasväelle kumarrus eli nyykäys, vaan talonpoikain kesken annetaan vaan kättä eli likistetään. Hattua eli lakkia ei kohoteta ulkona eikä huoneessa muutoin kuin herrasväelle. 

Tansseissa ja kokouksissa annetaan Satakunnassa naisväelle parempipuoli tupaa ja miehet istuvat ovipuolella eli lavanalustalla, muualla Suomessa on se juuri vastahakaan. 

Häitä pidetään eritavalla kussai maakunnassa; pisimpään pidetään niitä Satakunnassa, jossa ne usiasti kestävät 5 eli 6 päivää. Se kiiltävä morsiusruunu on usiammissa paikoin vaihettu kukkasiin eli vaan vatteesen. — 

Joulu on niin kuin muissai Lutheruksen uskoisissa maissa suurin juhla; silloin pidellään tanssia ja muita leikkiä talonpojissa niin kuin valloissaki. 

Helluntaiksi poltetaan Satakunnassa ja Hämeessä ilovalkioita, eli Helkavalkeita mäkilöillä. Turun tienoilla ja muualla Suomessa poltetaan sellaisia keskkesää eli Johanneksen päivää vasten yöllä, ja kutsutaan kokoksi eli kokkovalkeiksi. Pohjanmaalla sellaisia ei tunneta. Siellä asetetaan sen siaan pihalle suuri koivu, jonka ympärillä tanssitaan koko Johannesyö, ja joka sitte jätetään pihalle koko kesäksi. 

Tanssi tapahtuu Pohjanmaalla, ja muuallaki sisämaakunnissa laululla eli rallatuksella, joka vielä viime vuosisadalla oli tapana Turuntienoillaki. Runolaulu elää enimmän Karjalaisissa, on vähemmin tuttu Savolaisille, Turun ja Hämeen puolelta on se jo lopeti katoomassa. Satakunnassa kuullaan sitä vielä lapsen viihytyslauluina. Suomalaisten ominainen soitto, kantele, jo on hävinnyt koko Länne puolella Suomea; ainoastaan Karjalassa tavataan sitä vielä yhteisemmästi..

Auringonpimennyksiä Suomessa

Äskettäin tartuin Petrus Magnus Gylleniuksen päiväkirjaan ja muuta hakiessani huomasin hänen merkintänsä 25.10.1649

Och samma affton förmörcktess Soolen emoot hon skulle gåå nedher, och när halffparten alt henne war förmörckat gick hon undher.

Yliopistossa opiskeleva mies ei näytä suuremmin ihmetelleen osittaista auringonpimennystä. Jännää siinä mielessä, että ainakin vuosisadan lopulla myös yliopistossa koulutetut tyypit katselivat komeettoja lahkeet tutisten eli tulkiten ne pahan enteeksi. Ursan julkaisussa Auringonpimennykset on yksi luku kansanperinteesstä, jossa on mukana suomalaistakin aineistoa.

Näiden ajatusten lisäksi heräsi mieleen kysymys Suomessa koetuista täydellisistä auringonpimennyksistä. Oma kokemukseni kesältä 1990 on edelleen muistissa, joten luulisi vastaavien jättäneen ajatuksen aihetta menneissä sukupolvissakin.

Eli heräsi hinku saada eteen auringonpimennysten lista. Valmiina sitä en löytänyt, joten tein itse.

Jakobstads tidning väitti 7.7.1945, että edellisen kerran Pietarsaaressa oli koettu täydellinen auringonpimennys vuonna 1708. NASAn laskennan perusteella kyseessä oli nykykalenterin päivä 14.9.1708.

Wikimedia

Ruotsissa aheretussa listassa varhaisin tieteellisesti havainnoitu täydellinen auringonpimennnys koettiin Tukholman seudulla, kattaen Uppsalan, 22.4.1715 (nykykalenterissa 3.5.1715). Suuren Pohjan sodan katastrofissa ei ehkä tuntunut miltään ja Wikipedia-tekstin perusteella Uppsalassakaan ei odotettu pimennyksen olevan täydellinen. Pimennys on niin laaja tai merkittävä, että sillä on oma Wikipedia-sivu. Jos tulkitsen sen kaavion oikein, koettiin auringonpimennys täydellisenä eteläisessä Suomessa. 

Ruotsin listassa seuraavana on päiväys 2.5.1733 (nykykalenterissa 13.5.1733), jonka pimennys osui auringonlaskun aikaan, joten kokemus ei varmaankaan ollut järisyttävä. Gustav Holmbergin blogitekstistä selviää koottu havaintoverkosto, jonka lähettämiä raportteja Holmberg ei ollut tekstiä varten lukenut. Käytössään oli Anders Celsiuksen yhteenveto Acta Literaria et Scientiarum Sveciaessa, jossa oli havaintoja noin 60 paikasta. Nykyistä Suomea edustaa Kalajoki ja Kokkola eli ilmeisesti pimennys koettiin ainakin läntisessä Suomessa.

Wikipediaan kopsatun NASAn laskelman mukaan tämä pimennys kesti 4 minuuttia 6 sekuntia, sijaintikoordinaatti oli 67.9°N 99.5°W ja polun leveys 339 kilometriä. Positiopiste on Pohjois-Kanadassa, joten kovin helposti tätä en olisi Ruotsiin ja Suomeen yhdistänyt. Ongelmana ei ollut ainakaan typo, mutta hieman yllättävästi lähteessä tarkkuus on vähäisempi: 68N 99W. 

Ruotsalaisessa listassa ei ole ilmeisesti osittaisia auringonpimennyksiä, jotka Fredric Mallet raportoi artikkeleissaan "Solens förmörkelse den 17 Oct. 1762, observerad i Upsala" (KVAH 1764) ja "Solförmörkelse d. 1 April 1764, observerad i Upsala" (KVAH 1764). Jälkimmäisen pimennyksen havainnoi myös Anders Hellant Pellossa ja kirjoitti raportin "Observationer på solförmörkelsen den 1 April 1764, anställda i Pello" (KVAH 1764). Raportteja kirjoitettiin myös Hernösandissa, Tukholmassa, Karlskronassa ja Landskronassa.

Keskipäivällä 4.6.1769 auringonpimennyksen havannoi Jacob Gadolin Liedon Vanhalinnassa   ja raportoi tämän artikkelissaan "Observationer på Venus i solen den 3 Junii 1769, anställde vid Åbo" (KVAH 1769). Anders Johan Lexell esittää (käsittääkseni) artikkelissaan "Några svenska orters geographiska longituder, uträknade af observationer öfver solförmörkelserna åren 1764 och 1769" (KVAH 1773) vuoden 1769 auringonpimennyksen kokemista:

Paikannimien perusteella osittainen pimennys on koettu ainakin Turun ja Kajaanin välisellä kaistaleella. 

Turussa 15.6.1787 koetun pimennyksen havainnoista Johan Henric Lindqvist kirjoitti artikkelin "Solförmörkelse den 15 Jun. 1787, observerad i Åbo" (KVAH  1787). Sama pimennys koettiin Lundissa ja Tukholmassa. 

Samoista paikoista kerrottiin auringonpimennyksestä 4.6.1788 ja Turussa raportoijana oli jälleen Johan Henric Lindqvist (KVAH 1788). 

Myös 3.4.1791 koetun auringonpimennyksen mittasi Turussa Lindqvist ja muut tieteelliset havainnoijat olivat Tukholmassa, Skarassa, Strängnäsissä ja Bollnäsissä (KVAH 1791).

Vain Turusta havainnoitiin auringonpimennys 28.8.1802, josta Gustaf Gabriel Hällström kirjoitti raportin "Solförmörkelse den 28 Augusti 1802, observerad i Åbo" (KVAH 1804) . Tällä pimennyksellä on Wikipedia-sivu, jonka kaavion perusteella kokemus Suomessa oli osittainen.

Hällström raportoi myös turkulaisen auringonpimennyksen 17.8.1803 ja tästä oli havaintoja myös Lundissa (KVAH 1804). Wikipedia-sivun perusteella kokemus Suomessa oli taas osittainen.  

Edelleen Hällström mittasi Turussa auringonpimennyksen 11.2.1804 (KVAH 1806)

Auringonpimennyksen 28.7.1851 täydellisen pimennyksen polku kulki Wikipedia-sivun kaavion perusteella Suomen eteläpuolella.

Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjassa 1896 muistettiin hyvällä auringonpimennystä 15.3.1858, vaikka kuu oli tuolloin niin kaukana maasta, että täydellisimmänkin pimennyksen hetkellä näkyvissä oli korona. Vaikutus oli silti suuri, sillä pimennys osui iltapäivään ja se näkyi tiheästi asutulla alueella Vaasan seudulta Vienanmerelle. Kyseisen vuoden almanakassa maamerkeiksi poimittiin Isokyrö, Alahärmä, Kortesjärvi, Kaustinen, Piippola, Säresniemi ja Suomussalmi 

Teema oli vuosikirjassa 1896 ajankohtainen, sillä auringonpimennys oli odotettavissa aamuvarhaisella 9.8.1896 Enontekiön ja Utsjoen Lapissa. Tälläkin pimennyksellä on oma Wikipedia-sivunsa.

Suomenkielisessä Wikipediassa on 1900-luvun tiedot: "Suomessa näkyi edellinen täydellinen auringonpimennys linjalla Helsinki–Joensuu aamuyöllä 22. heinäkuuta 1990. Lisäksi 1900-luvulla sattui täydellinen auringonpimennys 21. elokuuta 1914 maan lounaisimmassa osassa, 29. kesäkuuta 1927 maan pohjoisimmassa osassa ja 9. heinäkuuta 1945 linjalla Kokkola–Kerimäki."