tiistai 3. elokuuta 2021

1700-luvusta tutkimusta

Keväällä muun touhun jalkoihin jäi Saara-Maija Kontturin artikkeliväitöskirja Lääkärikunnan synty: Suomen lääkärit n. 1750-1850, vaikka sen puolustusta ruudun ääressä seurasin. "Varsinaista opinnäytelinkitystä" blogiin ei myöskään saanut Kari Laitisen väitöskirja Piipareita, klarinetinpuhaltajia ja musikantteja : Sotilassoittajat Suomessa Ruotsin ajan lopulla. Perinteiseen tapaan samaan syssyyn muita 1700-luvusta kertovia opinnäytteitä, joita ole hillonnut vielä kauemman aikaa.. 

Aikaisempia vastaavia listauksia
Kuvitus kirjasta Perez the Mouse (1914)

maanantai 2. elokuuta 2021

Yliopistoon pääsyn helppous kesästä 1817 kevääseen 1818


Eivät olleet rehtorikaudet veljeksiä Turun akatemian sisäänotossa. Rehtorikausilla kesästä 1816 kesään 1861 sisäänottomäärät olivat 100, 203, 78, 102 ja 83. Lukuunottamatta kautta 1817-1818 siis noin sata ja tuolloin kaksi kertaa enem,än. Miksi? Mahdollinen selitys löytyy Olof Anders Järnefeltin  Gustaf Adolf -veljelleen keväällä kirjoittamasta kirjeestä, jonka otteen A. R. Cederberg on suomentanut ja julkaissut kirjassaan Vanhaa ja uutta (1916, s. 143-144).

Tämän vuoden dekaanus, Professori Gadolin (tuo vanha peijakas) oli puhellaan ja esimerkin kautta antanut tietää, että kaikki, ketkä tahansa, jotka vain ilmoittautuivat, tulisivat ylioppilaiksi. Suuri joukko, jotka parhaiksi olivat lukeneet [Euclideen] ensimäisen kirjan määitelmät, ilmoittautuivat ja tulivat hyväksytyiksi, saamatta kuitenkaan arvosanaa spes. 
 
Tämä helposti suoritettu ylioppilastutkinto sai aikaan sen, että lähes 2/3 täkäläisen katedraalikoulun oppilaista otti eronsa ja onpa useita esimerkkejä siitä, että sellaisista on tullut ylioppilaita, jotka eivät huonojen tietojensa tähden ole voineet päästä kouluun. Koulun opettajien ilmoitettua Consistorium Academicumille siitä, että oppilaat eroilivat koulusta, joten oli syytä luulla, että tämä oppilaitos tulevaisuudessa, - ehkä hyvinkin pian - saisi lopettaa toimintansa, kutsuttiin suomalainen koulukomissioni koolle (tämä tapahtui 4 à 5 päivää senjälkeen kun kirjoitin viimeisen kirjeeni) ja koska kommissionilla ei ollut valtaa laatia uusia ja muutella akatemian entisiä asetuksia, päätettiin, että Gadolinin löperyydestään tuli saada kunnon läksytys; sellaisen onkin hän saanut 2 1/2 arkin pituisen, hemmetin ankaran.  
 
Se on vaikuttanut niin ukkoon, että hän on miltei mielettömyyteen asti ankara. Aina siitä lähtien, kun hän sai läksytyksen, ei vielä kukaan oli tullut hyväksytyksi, vaan kaikkia on reputettu ja niistä monta tosiaankin kilttiä kimnasistia.

Järnefelt kirjoitti tämän Cederbergin arvion mukaan kuukautta tai puoltatoista ennen pääsemistään ylioppilaaksi 29.4.1818. Ilmeisesti kirjeessä ei siis ole ollut tarkkaa päiväystä. 

Kun vertaa rehtorikautta (jonka oletan myös dekaanikaudeksi) muiden keräämieni kausien keskiarvoon mitään ilmeistä linjan tiukennusta ei erotu, mutta joulukuussa fleksaus on ilmeistä. Matrikkelitiedoissa ei näkynyt katedraalikoulun keskeyttäneitä, mutta huomattavan paljon yksityistodistuksia ilman edeltävää koulunkäyntiä. (Perusteellinen selvitys olisi helpompaa, jos data olisi rakenteellisessa tietokannassa, tietenkin.)

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Kesäkuussa twiitattua

30.5.

31.5.

  • Tohtoriseminaarista @uniofjyvaskyla tuli aamutuimaan normaali kurssipalautelomake. Hetken mietittyäni täytin rehellisesti, vaikka on aivan varmaa, että vetäjä, joka on lukenut jo satoja sivuja tekstejäni, tunnistaa minut avoimista vastauksista. Järkevämpää tapaa palautteelle?
  • Kun CfP:n palautus on sähköpostitse, niin pitäisikö 200 sanan abstraktista tehdä liitetiedosto vai ei? Kun ei ole speksattu, tietenkään. 
    ["Mä yleensä teen molemmat, kun säilön itsellenikin."
    "Laittaisin liittenä, koska järjestäjänä kerään nämä yhteen tiedostokansioon. Pelkkä s-posti vähän tylsä. Akateeminen maailma tuntuu toimivan edelleen liitetiedoistoilla :)"
    "Kyllä varmaan."
    "Liitetiedosto, näin äkkisesti ajatellen."
    "Järjestäjän näkökulmasta (mielestäni) liitetiedosto on parempi, jos niitä haluaa tallentaa johonkin folderiin tai tulostaa läpikäymistä varten. Toki jos ei ole määritelty niin oletetusarvoisesti molemmat fine. "]
1.6.
  • Minkälaisia ongelmia kohdannut, mitä haluaisit kysyä opettajalta ja lomakkeeseen asetettu 100 merkin rajoitus pakolliseen kenttään! Joten kirjoitin lauseen "kysymykseni ei mahdu 100 merkkiin".
3.6.
  • Kieli&kansallinen historiankirjoitus tai -esitys jaksaa hämmästyttää. Verkkosivuilta ei nimittäin ollut suoraviivaista löytää perustietoja Virossa 1700-luvulla ilmestyneistä saksankielisistä lehdistä. (Löytyi toki yrittämällä.)
  • Ranskalaiset osaa käyttää ohutta paperia. Ihan huomaamattani kannoin kirjastosta (@NatLibFi) melkein 1400 sivua lehdistöhistoriaa.
  • Nyt! (Ja myöhemmin) @auraotto & Salpalinja
8.6.
  • Kun herää (tahtomattaan) neljältä, on päivän urakasta ihan mukava osa tehtynä näin yhdeksältä. Taidan lähteä kippaamaan kassillisen kirjoja Oodiin.
9.6.
10.6.
  • [Kirja-arvio] "Aineistosta löytyi yksi teitittelyn kiivas kannattaja, vuonna 1937 syntynyt miesprofessori, joka paheksui syvästi sitä, että opiskelijat sinuttelevat professoreita." Piti tarkistaa: Matti Klinge on syntynyt vuonna 1936.
  • Ihanaa löytää Saksaa koskeva artikkeli enkuksi, mutta natiivia kielentarkastajaa ei ole taidettu käyttää: "landowners and tenants, office holders and clergymen, furthermore unemployed graduates or project makers". Mitä helkutin projektin tekijöitä? 1700-luvulla! [Oli turhaa lisätä sana natiivi, kielentarkastaja olisi riittänyt]
11.6.
  • Laajennettu itäisen ruotsin sanavarastoa: småkypsä. Ei kannattane käyttää Bernadottelandiassa kuvatessaan pikkasen kypsää tunnelmaa.
13.6.
  • Vitsin omaisesti kaikki 1800-luvun alussa on Engelin suunnittelemaa. Ilmeisesti tämä Viaporin ikonostaasi ihan oikeasti on. (Säilytys [Karttakokoelmat > Vanhempi kartta- ja piirroskokoelma > Muut piirustukset > Viapori, Engelin suunnittelema ikonostaasi, perspektiivipiirros (VKP-4/5:21)] ja digitointi @Kansallisarkist)
15.6.
  • Tajusin tänään suunnitelleeni tälle vuodelle uusinnan lapsuuden kesistä, jolloin mutsi tuli pari kertaa päivässä sanomaan "ulkona on niin kaunis ilma, älä lue koko päivää sisällä." #väitöskirja
18.6.
  • Jokohan olisi lukukauden viimeinen etäväitösseuraus? Vuorossa Zachris Haaparinne ja Voice of the People or Raving of the Rabble? Petitions and Disputes on Political Representation in Britain, 1721 – 1776
21.6.
22.6.
  • Helle aiheuttaa stressiä: aivotoimintaa vaativat tehtävät saatava tehtyä ennen klo 9, jolloin aurinko alkaa lämmittää kämppää. Onneksi heräsin ennen kolmea.
  • Testattu Suomenlinna-näyttely @Kansallisarkist. Vahva suositus: ilmainen ja viileä. Niin ja useita Helsinki-kuvia, joita en ole aiemmin nähnyt.

lauantai 31. heinäkuuta 2021

19. kuukausi jatko-opiskelijana

Kesäkuun luku-urakan kohdalla totesin, että kirjallisuuden kerääminen on helpompaa kuin sen lukeminen. Jatkeena tälle: lukeminen ja muistiinpanojen kirjoittaminen on helpompaa kuin niiden hyödyntäminen tutkimuksessa. Viimeksi mainittu oli heinäkuun ohjelmaa, mutta tähän vielä pari sanaa muistiinpanoista ja niiden tekemisestä.

Kesällä 2019 kun ekassa tapaamisessa Ei-Vielä-Ohjaajan kanssa menin päästämään suustani klassisen typeryyden "kukaan ei ole tutkinut", sain tietenkin tehtäväksi alustavan kirjallisuusselvityksen. Siinä vaiheessa minulla oli sen verran järkeä, että läiskin löydetyt tutkimukset taulukkoon, jota järkevästi käyttäen ja täyttäen homma olisi ollut mainiossa järjestyksessä. Olisin kirjannut status-sarakkeeseen jokaisen kirjan ja artikkeliun lukutilan ja huomioihin hyvin mietityt asiasanat sekä linkin muistiinpanoihin. Heh.

Kirjallisuuden ja muistiinpanojen hallintaan tuntuu olevan yhtä monta systeemiä kuin on tutkijaa. Tai ehkä enemmän. Helpottavaa oli lukea Inger Mewburnin blogiteksti, jossa  hän totesi, ettei täydellistä ratkaisua ole. Mikä ei tarkoita, etteikö kannata miettiä vaihtoehtoja. Kirjallisuudesta muistan vain Jussi T. Lappalaisen käytännönläheisen ja yksityiskohtaisen selostuksen kirjassa Haluatko historiankirjoittajaksi?, mutta YouTubesta löytyy runsaasti videoita, joita katsellessa suu loksahtaa auki: kui se noin tekee?  Esimerkisi yksi poitsu (Literature Matrix "How-To Guide" using Google Drive) hinkkasi värimuotoiluja kauemmin kuin selitti muistiinpanojen sijoittamista. Zoteroa hyödyntävän Lucy Hargraven systeemi (How I make notes and organise my PhD research) mindmappeineen vaikutti niin monimutkaiselta, että jo pelkkä katsominen väsytti. (Hargrave julkaisi heinäkuussa jatko-osan How I Use MindMaps as a PhD Student.) Robert Karlin systeemi (Research Methods for Historians. Part 1: Secondary Sources + Best Practices) perusteellisuudessaan jäi mieleen jo pari vuotta sitten ja vaikutti jossain määrin omaan taulukkooni.

Heinäkuun alussa täydensin kyseiseen taulukkoon kesäkuun lukemiset ja niistä poimitut uudet luettavat. (Olisi ollut kätevämpää ja järkevämpää tehdä merkinnät lukemisen yhteydessä, mutta antiikkisella miniläppärilläni taulukko ei aukea.) Lopputuloksena oli aivan järkyttävän kokoinen lista, jossa luetut tai edes kosketut luettavat olivat huomattavan pieni vähemmistö. Juuri tästä syystä en kesäkuussa laittanut pystyyn mitään mittaria, joka olisi väistämättä masentanut. Varsinkin, kun olen  - kuten "heh" yllä indikoi - slarvannut lukumerkintöjen tekemisessä ja todellisuudessa lukenut osan niistä, joiden kohdalla ei ole mitään merkintää. (Hyvin pienen osan.)

Alkuperäisenä ajatuksenani oli taulukon täydentämisen ohella läiskiä muistiinpanojen pointteja huomiovärjättynä väikkärin käsiksen runkoon. Suunnitelma oli periaatteessa hyvä, mutta käytännön toteutuksessa oli selvä ongelma: pitäisi lukea omaa tekstiään. Sama ongelma oli heinäkuun loppuun mennessä kirjoitettavan konffatekstin kanssa. Niinpä runsaan viikon verran häröilin ja aloitin kirjoittamaan kahta artikkelia, jotka eivät kesän alussa edes olleet ajatuksissa, suunnitelmista puhumattakaan.

Tällä menolla kaikki dedikset jäisivät saavuttamatta, joten kävin kampaajalla lyhentämässä hiukseni sentin mittaan. Kokemuksesta kun tiedän, että aivoni toimivat paremmin, kun niiden päällä on vähemmän painoa. Vitsit (varsinkin huonot) vitseinä, keinon voima ei oikeasti tietenkään ole kevennyksessä, vaan pienen(kin) asian aikaansaannissa, joka kokemukseni mukaan suhteellisen usein auttaa tarttumaan seuraavaan hieman isompaan. Konffapaperin tekeminen ei onneksi vaatinut kuin yhden alalukuluonnoksen lukemista ja tuli tehtyä hyvissä ajoin ennen kuun loppua. 

Tekemisen momentti syntyi, mutta hiipui oitis helteessä. Istuttuani Kansallisarkiston viileydessä kolme päivää selaamassa läpi julkaisusarjoja, aloin vähän keskikuun jälkeen (vihdoin) käydä läpi syksyn seminaaripaperin aineistoja, jotka onneksi synnyttivät uuden innon tekemiseen. Elokuulle jäi kuitenkin vielä paljon kirjoitettavaa. 

Tosin en tiedä kuinka paljon, sillä seminaari-istunnon päivämäärä on mysteeri. "Pahimmassa" tapauksessa se on heti syyskuun alussa eli paperin pitäisi olla valmis elokuun lopussa. Muutakin tekemistä elokuulle on, joten ajan allokointi epävarmuuden vallitessa pikkasen ressaa. On myös epäselvää pyöriikö seminaari syksyllä yliopistolla vai verkkoistuntoina. Parhaillaan pahenevassa tautitilanteessa ja lukiessa uutisia, joiden mukaan tauti alentaa kognitiivisia kykyjä pysyvästi, ajatus tuntien istumisesta joukkoliikenteessä Opinahjoon ja takaisin ei houkuttele yhtään.

Kuvitus kirjasta "Famous adventures and prison escapes of the civil war" (1893)

perjantai 30. heinäkuuta 2021

18. kuukausi jatko-opiskelijana


Seisoi talli tanterella,
Lahoi läävä luomatoinna.
Nautojen navetta lanta,
Sonnien sakea sonta,
Koitui kovin korkealle,
Kasvoi kattojen tasalle.

Näin runoili Thure Johan Dahlberg Aigean talleista Yliopiston Konsistoriumin kehoitusrahalla palkitsemassa kilvoitelmakirjoituksessa Runoja Herkules uroosta

Kyseinen urotyö tuli väistämättä mieleen, kun katselin (ja välillä siirtelin) ainoan huoneeni lattiaa peittäviä kirjapinoja. Kirjoja kun on huomattavasti helpompi ja nopeampi kantaa kirjastosta kotiin kuin lukea. Lukemista jo 46 vuotta harrastaneena minulla ei ollut mitään harhakäsitystä siitä, miten pitkä urakka olisi edessä. Kysehän ei ollut vain näiden kirjojen ja tietokoneelle ladattujen artikkelien selvittämisestä, vaan niissä mainittujen muiden tekstien ja niissä edelleen mainittujen tekstien ja...

(Jos joku vierastaa tutkimuskirjallisuuden rinnastamista lantaan, niin muistutan sen kansantaloudellisesta merkityksestä ennen keinolannotteiden käyttöönottoa.)  

Olisin voinut käyttää väikkäriprojektissa usein toiminutta mittausmotivaattoria, mutta ajatus tavoitteellisesta kirityksestä synnytti kirjoista vielä suuremman ahdistuksen ja paniikin puolikkaan. Niinpä päätin ottaa ihan rennosti. Leikkiä kesäkuun ajan lapsuuden kesiä, jolloin omasta halustani (äidin toistuvien ovensuusta annettujen neuvojen vastaisesti) vietin kauniita kesäpäiviä sisällä lukien.

En siis asettanut tavoitteita, enkä laittanut kirjoja prioriteettijärjestykseen. Joka aamu (tietenkään viikonpäivää miettimättä, sillä kesä) tartuin siihen kirjaan, joka tuntui jostain syystä mielekkäältä. Istuin ikkunan ääressä ja tein muistiinpanot ikkunalaudalle mahtuvalla antiikkisella miniläppärillä, joka ei houkutellut sijaistoimintoihin. Kunnes aurinko alkoi paistaa kämppään. Jotain sääntöjä sentään eli joka ikinen koskettu kirja merkittiin muistiin ja ellei sisällössä ollut mitään merkittävää, niin kirjattiin miksei. Tarkoituksena oli pyrkiä (sähköpostilaatikkojen käsittelyn yleistä neuvoa seuraten) koskemaan jokaiseen kirjaan vain kerran. Tärkeimpien kirjojen kohdalla tämä ei tietenkään toimi, mutta ikään kuin periaatteessa.

Paradoksaalisesti, juuri tehokkuuspyrkimyksen vuoksi vuori oli päässyt syntymään. Vasta nyt tutkimukseni oli vaiheessa, jossa saatoin kuvitella tietäväni, mitä teemoja on mukana eli mikä on kirjallisuudessa olennaista. Ei tarvinnut hikipäässä yrittää ymmärtää kaikkea mahdollista 1700-luvun Ruotsin yhteiskunnasta ja Euroopan lehdistöstä. (Vaan vain aivan liian suuri osa.) En tiedä valitsinko lukemiselle täysin optimaalisen ajoituksen, mutta ainakin nyt lukeminen oli hauskaa ja mielenkiintoista: "Haa, tuo pala tukee sitä kohtaa tekstissäni ja tuosta saan uuden argumentin toisaalle". H*lvetin aikaavievää tosin, mutta se ei ollut yllätys. Iloisesti yllättävää (ja opettavaista) oli se, että kirjasta, jonka olisin aikaasäästävässä karsinnassa voinut laittaa pikaisesti palautuspinoon, saattoi olla runsaasti merkittävää sisältöä, kun alkoi lukemaan.

Käytännön vinkki 1: Pidempien muistiinpanojen tekemiseen painetusta materiaalista suosittelen valokuvien kierrättämistä Googlen kuviin. Irrottaa tekstin varsin siististi, jos rivit vaan on suorassa. (Muistaakseni Mikkiksen pilvisäilytys teki saman jo vuosia sitten.) Helpottaa myös konekääntäjän hyödyntämistä verrattuna kännykän sovelluksen tiirailuun. 

Käytännön vinkki 2: Jos silmälasit ovat yli viisi vuotta vanhat, kannattaa hankkia uudet. Itse satsasin toukokuun lopussa silmälääkäriin, joka alkoi puhua monitehoista, mutta päädyin erillisiin lukulaseihin, joita taisin kesäkuussa käyttää enemmän kuin varsinaisia. Varsinkin kun sopivat läppärin käyttöönkin.

Aivan auvoista kesäkuuta en kuitenkaan saanut viettää, sillä joku elokuisen konffan järjestäjän sähköposti herätti minut vihdoin tajuamaan/muistamaan, että sinne ei riitä kalvosetti vaan kesäkuun loppuun mennessä piti kirjoittaa laajennettu abstrakti. Hupsista... mutta onneksi viivyttelin kirjoittamisen aloittamista niin kauan, että dedis siirrettiin heinäkuun loppuun. Sopi paremmin sekä lukuprojektiin että kesän muihin kirjoitustehtäviin. Näitä kaikkia kyllä alkoi kuun lopussa uhata asuntoni lämpötila, joka heikensi kykyäni älylliseen toimintaan huomattavasti.

torstai 29. heinäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 59

"Seurakunnan kukkuloille pääseminen on raskasta ja vaivaloista. Vaan jos kerran on sinne päästy, niin katselee ylenkatseella niitä, jotka ovat alempana ja jotka suuren etäisyyden vuoksi näyttävät niin pieniltä. Kovin kolkkoa ja kylmää täällä on. Välistä tuulee idästä, välistä lännestä. Se on kuitenkin lohdutuksena, että on tullut vähää lähemmäksi tähtiä."


No niin, Helsingin peli on lopetettu näin korkealentoisesti. Torneihin olisivat sopineet tuuliviirit.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 58

"Varpunen visertelee niin tyytyväisenä ja iloisena, eikä ajatteleekaan. Suruja ja murheita. Kun sinä olet niin nuori, niin ei sinullakaan ole syytä surra."

Varpuset eivät ole keskeisessä osassa tarinaa Kun naapurilla on gramofooni, mutta yksi tavallaan mukana. Kaukana Helsingistä asuivat Pääskysrakkaudestaan muistetut sisarukset.

(Vähiin käy ennen kuin loppuu. Huomenna.)