![]() |
| vanhatkartat.fi |
torstai 10. syyskuuta 2026
Kokemäki paikannimenä (Kankaanpää)
keskiviikko 9. syyskuuta 2026
Kokemäki sukunimenä (Ikaalinen)
Koska kasvoin aikuiseksi Kokemäellä, minusta tuntuu hassulta, että Kokemäki on myös sukunimi. Joten mieleen tuli klassinen sukututkimuskysymys: missä, milloin ja miksi sukunimi on tullut käyttöön.
Hiski tuotti varhaisimman osuman Ikaalisista, jossa torppari Henrik Mattsson Kokemäki oli kastetun lapsen isä toukokuussa 1791. Tässä, kuten useimmissa seuraavissa riveissä kastetut lapset olivat syntyneet Riitialan kylässä. Henrikistä oli tullut torppari samoihin aikoihin, jolloin myös Kokemäki ilmestyy ensimmäistä kertaa rippikirjaan Muumäen pariksi. Muumäki oli mukana jo Ikaalisten varhaisimmassa säilyneessä rippikirjassa 1734-1740, joten on turha kehitellä hypoteesia, että ensin oli Kokemäki ja sitten Muumäki. (Nimisammon perusteella Suomessa on vain kaksi Muumäkeä, joista toinen on Liedossa.)
Kansallisarkiston sisältöhaun avulla löytyi vuoden 1788 oikeustapaus, jossa mainitaan Henrik Mattssonin hallitseman alueen rajanveto 1784 (Hämeenkyrön ja Ikaalisten käräjät 15.10.1788 §70). Tämä on varhaisin löytämäni merkintä Kokemäestä Ikaalisissa.
tiistai 8. syyskuuta 2026
Tekoälystä syyskesällä 2026
1) Elokuun ensimmäisenä päivänä olin historiantutkijoiden kesäjuhlassa. Tekoälystä oli puhetta ja monet sanoivat käyttävänsä sitä tiedonhakuun, vaikka tuloksena tulee toisinaan nimekkeitä, joita ei ole oikeasti olemassa.
2) Viikkoa myöhemmin olin SHS:n järjestämillä Nuorten historiantutkijoiden kesäpäivillä. Molemmat keynotet käsittelivät digitaalista historiantutkimusta ja toisessa taidettiin sanoa myös jotain kielimalleista. Illallisella yritin saada erään apulaisprofessorin uskomaan, että kielimalli pystyy kirjoittamaan tiivistelmän 1700-luvun oikeusjutusta. En ole varma, että uskoi.
3) Vähän sen jälkeen eteen tuli kesäkuussa Ruotsissa puolustettu artikkeliväitöskirja Humble Pleas from the Archives: Automatic Analysis and Information Extraction from Historical Petitions. Abstraktin viimeinen virke: "Overall, the findings highlight both the potential and limitations of current NLP methods for historical text, and demonstrate how computational approaches can support the analysis of complex archival material."
4) Toissapäivänä kuuntelemani YouTube-videon sponsorina oli aiemmin kohtaamaton palvelu Aubrey, joka lupaa tuottaa mistä tahansa Iso-Britannian tai Pohjois-Amerikan paikasta historiaraportin. Mainostekstissä ei käytetty sanaa tekoäly, mutta se mainitaan verkkosivuilla: "Aubrey uses advanced AI to cross-reference and interpret everything it uncovers — nearly 1,000 individual records and data points searched for a typical report, synthesised into a report that reads like it was written by a specialist who knows your location intimately." Esimerkkiraportti kylläkin muistuttaa enemmän lähdeviitetöntä Wikipedia-sivua kuin asiantuntijan tekstiä.
5) Riksarkivet tiedotti 31.8.2026 mahdollisuudesta käyttää tekoälyagentteja. Yhdessä markkinointiviestissä tiivistettiin
Istället för traditionella sökord kan du ställa frågor på vanligt språk och föra en dialog med materialet. Du kan söka i både arkivförteckningar och AI-transkriberade handlingar från 1600-talet och framåt (utan att behöva använda exakta historiska stavningar) och få svar med källhänvisningar och direktlänkar till originalen.
Tässä ollaan minulle tuntemattomalla alueella, mutta palvelua Släktforskning i Finland - ryhmässä mainostanut oli mielestään saanut sillä hyötyä aikaan: "Och jösses vad häftigt! Jag bad den kort och gott att leta efter namnet Glader i dokument, domböcker mm som hade koppling till Korsholm i Finland utanför Vasa. Och efter en stund hittade den en rolig historia om en Landsfiskare som inte kom överens med mina smugglande släktingar under Ryska ockupationen."
6) Sunnuntaina somessa käytiin keskustelua Ylen uutisesta "Historiallisten Venäjä-aineistojen käyttö rajoitettiin yhtäkkiä vuoteen 9999 asti – tutkijat syyttävät Kansallisarkistoa itsesensuurista" . Yhdessä ketjuista oli kommentti, jota en enää löydä. Siinä kierrätettiin huhua, jonka mukaan Päivi Happonen oli sanonut että tekoäly tekee pian historiantutkijoiden työt tms.
maanantai 7. syyskuuta 2026
Ilmestynyt: Hevosmarkkinat Kampissa
Kesän aikaansaannokseni jäivät vähäisiksi, mutta sain tyhjästä kirjoitettua Helsingin historiaportaaliin jutun Hevosmarkkinat Kampissa. Siellä julkaistiin myös vanhasta blogijutusta laajennettu Ruutimakasiinin räjähdys Helsingissä 17.12.1866 sekä kirjasta Töölön Taipaleesta lyhennelty Töölön sotasairaala ja tykistöpiha.
sunnuntai 6. syyskuuta 2026
Hirveä tapaus trikineistä
Eilistä katsausta kootessa löytyi Suomen Julkisista Sanomista 5.10.1865 niin hauskasti kirjoitettu (tosi?)tarina, että "pitää" jakaa sellaisenaan.
Muuan nimismies maaseuduilta, joka oli nykyään tullut kruununvoudin lähettiläänä Helsinkiin muutamia tärkeitä asioita toimittamaan, istui eräänä iltana pöydän ääressä "Hotel de Postissa". Kuinka tärkeä hänen asiansa oli sitä emme tiedä, emmekä tahdo ruveta tiedustelemaan. Vaan pöydän toisella puolella nimismiehen vastassa istui keskinkertaisesti vaatehittu herrasmies jolla oli siniset silmälasit nenällä ja joka näkyi innokkaasti tutkivan "Dagbladia", vaan katseli samassa terävästi nimismieheen.
Tämä, joka lähettiläsarvostansa pöyhkäili, luki myöskin ruokalistaa ja suuttuneena siitä että Helsingissä härän lihaa "piffiksi" kutsutaan ja muitakin ruokalajia ymmärtämättömillä nimillä, pyysi hän viimein itsellensä sianlihaa, jolla hän tavallisesti kotonaan suutansa rasvasi. Se oli myös huokeampaa kuin muut ruokalajit, joita ruokalistassa nimiteltiin. Tämä huokeus miellytti häntä sangen paljon, sillä hän tahtoi matkarahoistansa säästää niin paljon, että hän voi ostaa Amaliallensa Helsingin tuomisia, kauniin suuren huivin, silkkileningin tahi jonkun muun sopivan kappaleen. Hän tuotti pöydälle myöskin potun portteria, jota maalla hyvin harvoin saadaan, jos ollenkaan.
Tuskin oli nimismies alkanut syödä herkkuruokaansa, kun hän huomasi, että hänen vastassaan istuva herrasmies heitti sanomalehden käsistänsä, loi silmänsä vuorotellen nimismieheen ja sianlihaan, sitte hämmästyksissään päätänsä nyökäytteli, ja juuri kuin ei olisi uskonut silmiänsä, pyyhki punaisella nenäliinalla silmälasiaan, katsoi uudestaan vuorotellen nimismieheen sekä sianlihaan ja lausui viimein hämmästyksissään: "kauhistavaa".
Nimismies laski käsistänsä veitsen ja kahvelin ja loi silmänsä vastassaan istuvaan kysyen: "Suokaa anteeksi, herraseni, vaan mikä kauhistava kertomus Dagbladissa on, joka teidät noin hämmästyksiin saattoi. Joko nuo häijyt fennomanit taasenkin tahtovat ennen aikoja tyrkyttää meille tuota tuhmaa talonpojan kieltä vain parjaavatko he jälleen ruotsalaista?"
"Ei kumpaakaan", sanoi herra, jolla oli siniset silmälasit, "te itse olette minut hämmästyksiin saattaneet.
"Minä?", lausui nimismies myöskin hämmästyen, "ja miten, saanko luvan kysyä?" "Siten", sanoi herra, jolla oli silmälasit, ja osoitti sormellansa talrikkia. "Mitä teillä siinä on, herraseni?"
"Sianlihaa, herraseni, varsin hyvää, ja vielä hyvin huokeata sianlihaa. Saanko luvan tarjota?"
Peljästyksissään nousi herra seisalleen ja kiljasi: "Minäkö maistaisin? Enpä saakuri soikoon tahdokaan! Huokeata sianlihaa! vaan tiedättekö minkätähden sianliha on niin huokeata?" "En, herraseni!" "Tämä sianliha on huokeaa, herrani, sentähden että siinä löytyy myrkkyä!"
"Mitä?" kiljasi nimismies ivalla nauraen, onko siinä myrkkyä? Lorua vaan!"
"Se on myrkytetty trikiinillä", jatkoi vieras tyynesti.
"Myrkytetty strykninillä", lausui nimismies ja posket lensi vaaleaksi. "Vaan tuhatta tulimaista", jatkoi hän vihastuneena, myrkytetäänkö Helsingissä kunniallisia ihmisiä strykninillä, samoin kuin me maalla myrkytämme kettuja?"
"Masentakaatte vihanne" sanoi toinen, "ei strykninillä, vaan trikinillä, sanoin minä; mutta ei viimemainitut ole esinmainittua paremmat, vaikka ne pitempää aikaa vaativat vaikutustansa tehdäkseen. Ettekö tiedä mitä trikinit ovat?"
"Kylläpä", sanoi nimismies tyynempänä, "olenhan minä lukenut, että ne ovat pieniä loiseläviä, joita silloin tällöin löytyy sianlihassa, mutta... "
"Loiseläviä? — Silloin tällöin?" kiljasi vieras imartaen. "Mitä se tahtoo sanoa: silloin tällöin? vain ettekö ole kuulleet kauheista trikinihäistä?"
"Trikinihäistä? En. Pitävätkö trikinitkin häitä?"
"Kauheista trikinihäistä", jatkoi vieras, "jossa 50 henkeä sairastui trikinillä myrkytetystä lihasta, ja heistä kuoli 40 henkeä surkealla tavalla?"
"En, sitä en minä ole kuullut, sepä on kauhistavaa" huusi nimismies ja työnsi talrikin luotansa.
"Jos trikinit pitävät häitä?" jatkoi vieras, "kylläpä minä sen uskon. Tuossa sianlihapalasessa on luultavasti — älkää peljästykö, herrani, minä vaan sanon luultavasti — 1000 trikinipoikasta ja yhtä paljon naimahaluisia trikinineitosia, jotka kaikki te nielette vatsaanne, jos vaan syötte tuon sianlihapalasen. Teidän vatsaanne tultuansa menevät he keskenään naimiseen ja alkavat sitte tehdä hääretkeänsä, tunkein vatsanne sisuskalvon ja suolien läpi, ja kulkevat niin kauvan että viimein löytävät teidän jaloissanne ja käsivarressanne sopivan lihaksen, johon he voivat majansa rakentaa."
"Hitto vieköön, herra..." , kiljasi nimismies ja väänteli itseänsä tuolilla, minä luulen, te tahdotte tehdä minusta pilkkaa?"
"Älkäätte katkaiska puhettani", lausui trikinien tutkija ja kaasi nimismiehen potusta itsellensä lasillisen portteria. "Teidän sisässänne elävät he perheellisessä onnessa ja kolmen päivän kuluttua onkin jo 2000 trikinistä syntynyt 200 miljonaa ja 8 päivän perästä te itse olette kuolon omana. Minä sanon, olette kuolon oma, kunnioitettava herra!"
"Jumalan tähden", huusi nimismies kalpeana, "ja sitä te kerrotte niin tyynenä, ikään kuin olisi kysymys leikatusta lampaan päästä, eikä ihmisen hengestä, ja vieläpä kruununvallesmannin hengestä?"
"Tiedättekö", sanoi toinen kaataen lasillisen portteria kurkkuunsa nimismiehen pelosta huolimatta, "tiedättekö, että ensi keskiviikkona pidetään Nikolain kirkossa seurakunnan kokous, jossa päätetään palkata lääkäri tarkastamaan kaikkea sitä sianlihaa, jota Helsinkiin myytäväksi tuodaan, ettei ihmiset tulisi trikinillä myrkytetyiksi. Vaan kun te nyt olette jo vähäisen tuota sianlihaa syöneet, niin ettekö tunne jotakin kipua vatsassanne tahi kolotusta jaloissanne ja käsissänne tahi etenkin päänkivistystä?"
"En mitään tunne semmoista", lausui nimismies ja tarttui portteripottuun, ruumistansa virkistääkseen.
"Kuulkaa", huusi toinen joka mielipahalla katsoi tätä, "mitä te aiotte tehdä? Ettehän suinkaan aio portteria juoda."
"Minkätähden? Onko viimein portterissakin trikiniä?
"Ei; vaan tiedättekö mitä ne 40 henkeä, jotka trikinihäissä kuolivat, olivat juoneet; he olivat juoneet portteria — ja olivat hengettä!" —
Nimismies työnsi peljästyen portteripotun luotansa pois.
"Vaan tiedättekö mitä ne toiset 10 joivat, jotka eloon jäivät? Paloviinaa he joivat; paloviinaa, ja se heidät pelasti. Paloviina ja sinappi ovat parhaat aineet trikiniä vasten, paloviina, sinappi ja lämmin vuode. Vaan älkäätte olko suruissanne, herrani, rukoilen nöyrimmästi", lisäsi toinen, jolla oli lasisilmät nenällä, "kenties ei tuossa sianlihassa olekaan trikiniä, ja jos niitä siinä olisikin, niin auttaapi, niinkuin jo sanottu on, paloviina, sinappi ja lämmin vuode 10 tapauksessa 3 kertaa."
Nimismies nousi tuoliltansa ja otti vapisevalla kädellä kynttilän. "Minä olen väsyksissä", sanoi hän sortuneella äänellä, "ja tahdon panna maata. Hyvää yötä, herrani; kiitoksia paljon huvittavaisesta puheestanne".
"Terveeksenne, terveeksenne", sanoi toinen sulomielin; "eipä tuo juuri ansaitse kiittämistä. Saan toivottaa makeata unta."
Vapisevilla askeleilla lähti nimismies pois, ja käski ravintolan pojan tuomaan makuuhuoneesen potullisen paloviinaa ja pullon sinappia.
Jos nimismies huoneesta mentyänsä olisi katsonut taaksensa, niin olisi hän huomannut, että hän sinä iltana oli riettaan vekkulin seurassa; sillä tuskin oli nimismies mennyt ovesta ulos, niin mies, jolla oli silmälasit nenällä, söi trikinillä myrkytetyn sianlihan makupalaksensa ja joi koko portteripotun kurkkuansa kostuttaakseen.
Kun nimismies oli tullut kamariinsa, seisattui hän peilin eteen ja katseli kasvojansa ne olivat vaaleat; sitte pisti hän kielensä suusta ulos, ja tarkasteli sitä — sen päällä oli jotakin; sitte koetti hän tykkyriä tämä tykki hiljaan. Syvästi huoaten astui hän viinapotun luo. Vaan nyt oli paloviina juoma, jota nimismies, merkillistä kyllä, enin vihasi, mutta: niin täytyy tapahtua, minun täytyy niin tehdä Amaliani tähden", mumisi hän, ja parissa kulauksessa joi hän potusta neljännen osan sekä söi sitte muutamia lusikoita sinappia. Hänen kasvonsa, joita hän silloin väänteli, olisivat ansainneet tulla kuvatuiksi. Sitte pani hän maata ja kun oli tottumaton paloviinaa nauttimaan, nukkui hän paikalla.
Keskellä yötä heräsi hän hiessänsä ja tunsi kovan polton vatsassansa. "Vai niin", äänti hän ja pyyhki hien otsaltansa, "vai niin, ne ovat jo työssä, ne tunkeuvat jo mahakalvon läpi. Olkaatte hiljaan, te syöpäläiset, ette vielä ole voitolla; kyllä vallesmannin vatsa voipi parempiaki ruokia sulattaa kuin vaan joutavia trikiniä; voittopa teille kalliiksi tulee"; näin lausuen hiivi hän viinapotun luo, joka pöydällä seisoi, ja tyhjensi siitä toisen neljännen osan suuhunsa ja söi sitten jälleen muutamia lusikoita sinappia. "Prrh! Voi p—kele! Jos ei tämä tapa noita syöpäläisiä, niin olen mennyt mies; minä en enää voi nauttia naukkuakaan tuota pirunjuomaa, vaikkapa henkeni menköön. Jumalani, pitääkö minun kuolla! Voi! — Jos Amaliani tietäisi tätä", oli hänen viimeiset sanansa kun hän järjetöinnä vaipui vuoteellensa.
Kun aurinko aamulla kello 6 pilkisteli makuuhuoneesen, heräsi hän unestansa ja hieroi hohtavia silmiänsä. Hänen päänsä oli raskas kun lyijy, hänen mahansa poltti ikään kuin tuli olisi sen sisässä liekinnyt, ja hänen käsiänsä sekä jalkojansa syyhytti ja kutkutti, ikään kuin suuri joukko muariaisia olisi häntä pureksinut.
"Joko ne ovat niin etäälle päässeet?" huusi hän ja nousi vuoteellensa istumaan, vatsan läpi ovat he onnellisesti kulkeneet ja nyt jo iloitsevat käsissäni ja jaloissani. Minä olen hukassa! Isäntä! Isäntä!! Pitääkö minun yksin ja unhotettuna kuoleman? Hoi, hoi! Eikö siellä ole ketään? Avuksi!" Nyt huomasi hän vuoteensa vieressä kellonnauhan. Samoin kuin hukkuva tarttuu korteen, tarttui hänkin molemmin käsin kellonnauhaan ja paikalla kaikui hirveä soitto koko huoneessa. Kaksi minuutia sen jälkeen töytäisi ravintolan isäntä aamupuvussansa kamariin.
"Jumalan tähden, herra! Mikä teillä on, mitä on tapahtunut?"
"Pian, pian lääkäri tänne, minä kuolen!" huusi vallesmanni silmiänsä mullistellen.
"Mikä teitä vaivaa?" kysäsi isäntä peljästyneenä, sillä ravintolan isännälle on se vähäisen paha, jos hänen vieraansa rupeavat kuolemaan.
"Mikä minua vaivaa? ja sitä te vielä kysytte? minussa on trikiniä!"
"Trikiniäkö? miten, trikiniä?
"Teidän kirotussa sianlihassanne! Te myrkyttäjä, te!"
"Herrani, minä luulen, että te uneksitte, tahi ette ole oikein selväpäinen", sanoi isäntä, jälleen tyyntyneenä, katsoen puoleksi tyhjennettyä viinapottua. "Minun Hämeen sianlihassani ei ole trikiniä; siitä minä voin näyttää teille todistuksen."
"Vaan se herra, jolla oli siniset silmälasit, on minulle eilen sanonut, että . . . .
"On teiltä, suoraan sanoen viekotellut iltaruokanne", katkaisi ravintolan isäntä puheen, kovasti nauraen. "Hän on suuri veitikka ja söi eilen illalla ilotellen teidän sianlihanne sekä joi teidän portterinne, paikalla kuin te olitte huoneesta pois lähteneet. Ha, ha, ha!"
"Vai niin"" lausui nimismies; "sepä nyt oli hitto! vaan tämä poltto mahassa ja kipu päässä? Minä kuolen!
"Se on hyvin luonnollista, nauroi ravintolan isäntä, "kun olette juoneet puoli pottua viinaa ja vieläpä syöneet puoli pulloa sinappiakin päälle päätteeksi!"
"Todellakin, kylläpä sitä voi niinkin selittää", mumisi nimismies jälleen tyyntyneenä. Vaan nämät puremat käsissä ja jaloissa sekä syyhelmä koko ruumiissani? Kuinkas te tämän minulle selitätte? Häh?"
"En tiedä", vastasi isäntä ujostellen, kenties — mahdollista — että pienet — lutikaiset... "
"Mitä", kiljasi vallesmanni ja hyppäsi riemuten vuoteelta laattialle, "lutikoita? lutikoita sanotte te, eikä trikiniä?"
Vallesmannin jalat olivat pilkuitetut kuin Indianien päällikön jalat, ja vieläpä nähtiin kuinka muutamat pilkkumaalarit kiireimmiten juoksivat pakoon. "Lutikoita ja ei trikiniä!" huusi vallesmanni, kun oli katsellut kirkastuneilla silmillä jalkojansa, "todellakin, ne ovat lutikoita" ja huutaen: "ylevä mies, henkeni pelastaja!" halaeli hän ällistynyttä ravintolan isäntää.
"Ja nyt herra isäntä", iloitsi nimismies, antakaa vuode, jossa ei ole lutikoita, niin että voin maata rauhassa päästäkseni pohmelosta, ja tuokaa sitten sianlihna, jossa ei ole trikiniä, sekä pottu portteria, vaan ei sitä miestä, jolla on siniset silmälasit, jos saan luvan kieltää."
"Hän on jo maiden ja merien takana, eikä hän enää moneen aikaan tämän tapauksen jälkeen tule itseänsä näyttämään", nauroi ravintolan isäntä, "ja te saatte vuoteen, jossa ei ole lutikoita ja sianlihaa, jossa ei ole trikiniä. Niitä ei talossani milloinkaan puutu.
lauantai 5. syyskuuta 2026
Kun trikiinitietoisuus levisi Suomeen
![]() |
| Päivätär 14.10.1865 |
Helsingin kirkonkokouksessa piti 4.10.1865 keskustella "sianlihan ja muiden torille myytäväksi tuotujen ruoka-aineiden tarkastamisesta, sisältävätkö muka noita pieniä, ainoastaan suurennuslasilla nähtäviä eläviä, joita Trikiiniksi kutsutaan" (Suometar 28.9.1865). Ehdotus hylättiin (Päivätär 14.10.1865). Pian kokouksen jälkeen alkoivat syysmarkkinat ja
Tämän lihan myyjät olivat väliin pulassa, kun tahdottiin tietää oliko lihassa trikiinieläviä. Eräs talonpoika joka luuli näitä joksi kuksi herkuksi vakuutti vakavasti lihaan trikiiniä suolatessa runsaasti pantuiksi, mutta kun kohta huomasi sanoneensa tyhmyyden sekä että trikiinit olivat eläviä, peruutti sanansa vannoen noukkineensa ne tiellä pois kaikki, jotta ei suinkaan olisi ainoatakaan jälellä. Saatuansa sittemmin kuulla trikiinieläväin olevan näkymättömän pieniä alkoi ukko nauramaan ja kysyjille vastaten "hei katso itse", leikkasi lihasta aina vähäsen palasen, se autti ja ukko pääsi lihastaan. (Suometar 9.10.1865)
Kysymyksen sianlihan turvallisuudesta eivät heti hälvenneet: "Sittenkun huuto trikiineistä rupesi kuulumaan on sianlihan menekki nähtävästi Helsingissä vähennyt ja pelon olevan jotenkin yleisen nähdään siitäkin että ravintoloissa aniharvoin enää kysytään sianlihaa." (Suometar 18.10.1865)
Joulukuussa lääkeylihallitus aloitti "suurennuslasillisen" sianlihan tarkastuksen Helsingissä. Kunkin lihankappaleen tarkastus maksoi markan. "Nyt kun joulu läskipaistinensa lähestyy, on se, joka on sianlihalle halukas, mutta trikiiniä peläten ei uskalla sanottua lihaa nauttia, tilaisuudessa markan maksava lääkäritodistus vieressä syödä pelvotta niin paljon sianlihaa kun tahtoo. " (Suometar 9.12.1865)
Tämän jälkeen trikiinit unohtuivat kunnes useat Euroopan maat kielsivät amerikkalaisen sianlihan maahantuonnin alkuvuodesta 1881, kun "amerikan läskissä" oli huomattu hyvin paljon trikiinejä (Pohjois-Suomi 9.3.1881). Sianlihan tuonti Suomeen muualta kuin Venäjältä oli kielletty jo 2.5.1867. Syksyllä 1881 sallitiin väliaikaisesti sianlihan tuonti Saksasta, mutta sille vaadittiin trikiinittömyystodistukset. (SWL 13.10.1881)
Kuolemanvaara oli jo unohtunut, sillä trikiini sopi vitsin aiheeksi:
Suutaripoika (lihapuodissa): Voisinko saada semmoista sianlihaa, jossa on trikiinejä?
Lihan kauppias (vihastuneena): Mitä, sen mullikka! Luuletko minun kaupitseman semmoista lihaa, jossa on trikiinejä?! Korjaa luusi tästä tuossa paikassa, tahi saat semmoisen potkun että lennät täältä!
Suutaripoika: Katsokaas toki hyvä laahtari, kenties teillä sentään olisi! Tietäkääs, mestari sanoi minulle niin, että jos tuon semmoista sian lihaa, jossa on trikiinejä, niin saan syödä sen itse! (Pilkkakirves 8/1882)
Vuotta myöhemmin uutisoitiin, että "Trikiinejä on runsaasti löydetty Viipurissa eräästä palvatusta sianlihan kappaleesta." (Uusi Suometar 9.6.1883). "Trikiinejä sisältävä sianliha, josta Wibl. äsken kertoi, oli tuotu Muolaan pitäjästä. On pelättävä että siellä eräässä perheessä on syöty samaa lihaa." (SWL 13.6.1883). Loppuvuodesta kerrottiin toisestakin tapauksesta Tampereelta:
Trikiinien pilaamaa sianlihaa möi eräs Tyrvään mies eilen torilla. Ostaja vasta kotona lihaa leikatessaan rupesi epäilemään sen terveyttä ja antoi sen tutkia. Kuka voi tietää kuinka paljon tämmöistä torillamme kaupitaan kun ei ole viranomaista tutkimuspaikkaa haniittuna. Pitäisi semmoisen välttämättömyys jo kuitenkin oleman useasta esimerkistä selvillä. (Tampereen Sanomat 1.12.1883)
perjantai 4. syyskuuta 2026
David Tuomisen viimeinen vuosikymmen
Saavuttuaan Koivikon kasvatuslaitoksen hoitajaksi keväällä 1884 David Tuominen kirjoitti siitä oitis esittelyn
Paikka on lähellä Kangasniemen tietä isonlaisen Korpijärvi nimisen järven rannalla, joka monine niemineen ja salmineen esiintyy kauniina näkö-alana länttä kohti, jonka toisella puolella samoin kuin Koivikon katsantopiirissä yleensäkin, kohoaa mäkiä, kukkuloita ja vuoria viehättävänä Savon maisemana. Laitokseen on rakettu kiitettävän tilava sekä kaunis asuin- ja kouluhuoneusto 30 pojalle, ynnä ajan mukainen asuinrakennus johtajalle, sekä työhuone, jonka yhteydessä on asunto rengille ja muita huoneita. Paitse näitä on laitokseen rakettu muutamia ulkohuoneita ja toimessa on lisää rakentaa?[1]
Koivikosta ei ollut tarkoitus tulla pitkäaikaista työpaikkaa eikä siitä sellaista tullut. Alkuvuodesta 1885 David Tuominen haki Viipurin läänin apulais-lääninagronomin toimea ja Vaasan läänin itäisen piirin puustellintarkastajan virkaa [2]. Hänet nimitettiin jälkimmäiseen toukokuussa ja muutti Jyväskylään [3]. Keväältä löytyy myös muutaman vuoden taon jälkeen maataloudellisia artikkeleitaan: Tupakin viljelemisestä, Muutamia matka-huomioita kevään vaikutuksesta maanviljelykseen [4]. Vuonna 1886 ilmestyi artikkeli Perunain viljelemisestä ja David Tuominen nimettiin sekä Keski-Suomen että Suomen maanviljelyslehden avustajaksi.[5] Sanomalehtikirjoituksiaan ei tämän jälkeen ole kuitenkaan löytynyt.
Jyväskylässä David Tuominen oli mukana eläinsuojeluyhdistyksen perustamisessa 1887 [6]. Hän toimitti virka-alueeltaan ainakin kaksi muinaiskalua Suomen muinaismuistoyhdistykselle [7]. Vuonna 1889 painettu Aamunkoi. Keski-Suomen Nuorisoseuran kyhäelmiä sisälsi D. T.:n kirjoituksen Erään kylän lukuset noin 50 vuotta sitte. [8] David Tuominen oli tuolloin Keski-Suomen Nuorisoseuran varaesimies, joten tuttua nimimerkkiä tuskin käytti kukaan muu.[9] Hän oli myös Jyväskylän Työväenyhdistyksen johtokunnassa.[10]
Kuollut. Entinen virkatalojen tarkastaja, painoasiamies David Tuominen kuoli eilen Jyväskylässä. Vainaja, joka oli syntynyt 1834, tuli Vaasan läänin itäisen piirin virkatalojen tarkastajaksi 1885 ja erosi siitä virasta sairauden vuoksi 1894. Hän oli aikanaan kansan parasta harrastava mies ja työskenteli kirjallisella alallakin, kirjoitellen maanviljelysasioista sanomalehdissä.[13]
[1] Pellervo 26.06.1884 no 26
[2] Wiipurin Sanomat 25.02.1885 no 16; Waasan Lehti 18.03.1885 no 22
[3] Folkwännen 27.05.1885 no 119; Finlands Allmänna Tidning 01.06.1885 no 123
[4] Suomalainen Wirallinen Lehti 24.04.1885 no 93; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.04.1885 no 96; Suomalainen Wirallinen Lehti 15.05.1885 no 110; Suomalainen Wirallinen Lehti 19.05.1885 no 113; Suomalainen Wirallinen Lehti 20.05.1885 no 114; Suomalainen Wirallinen Lehti 23.05.1885 no 117; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.05.1885 no 118;
[5] Suomalainen Wirallinen Lehti 20.08.1886 no 191; Suomalainen Wirallinen Lehti 23.08.1886 no 193; Kyläkirjaston Kuvalehti 01.12.1886 no 12; Keski-Suomi 02.12.1886 no 48
[6] Keski-Suomi 24.09.1887 no 76
[7] Uusi Suometar 14.05.1886 no 110; Uusi Suometar 01.12.1888 no 282 B
[8] Keski-Suomi 11.01.1890 no 5
[9] Pyrkijä : nuorison rientojen kannattaja 15.06.1890 no 3
[10] Suomalainen 14.03.1894 no 31
[11] Suomalainen 14.03.1894 no 31
[12] Keski-Suomi 04.09.1894 no 103; Savo-Karjala 27.09.1895 no 109
[13] Suomalainen Wirallinen Lehti 17.09.1897 no 215



.jpg)