Kaarina Maununtytären hauta 1860-luvun uutisissa

Kaarina Maununtytär on ollut uutisoinnin kohteena viime viikkoina (esim. Kaarina Maununtyttären haudan tutkimuksissa historiallinen löytö – ainutlaatuiset kuvat kuningattaren sormuksesta). Tämä herätti kiinnostuksen 160 vuotta vanhoihin sanomalehtiin.

Vielä vuonna 1858 Tottin perhe-kunnan hautakammio oli karu: "Tämä hautakammio oli ennen Turun 1827 v. paloa mitä koreimpia; seinissä vielä nähdään joukko renkaita, nauloja y. m.; joissa muinais-muistoja on rippunut, mutta jotka tuli pani tuhaksi. Nyt ei siinä enään muuta ole nähtävänä, kuin yhdet muinaisajan ritari-rautavaatteet." (Suomen Julkisia Sanomia 13.09.1858)

Seuraavina vuosina hautakammio lattian alla oli pari kertaa auki eikä kävijöillä ollut haasteita tunnistaa Kaarina Maununtyttären arkkua, jonka kansi oli syksyyn 1862 mennessä niin rikki, että maalliset jäännöksensä olivat näkyvissä.(Åbo Underrättelser 02.09.1862) Arkun heikko kunto oli osa innoituksesta tuolloin syntyneelle hankkeelle kerätä rahaa marmoriseen sarkofagiin (Åbo Underrättelser 09.09.1862). Meni kuitenkin pari vuotta, ennen kuin työ lähti vauhtiin.

Muinaismuistoja varten Turun kaupungissa on siellä syntynyt toimikunta, millä on työnä häviöstä pelastaa ja uudistaa Turun tuomiokirkossa olevat haudat. Porthanin juhlapäivänä nähtiin Turussa viime syksynä mainitussa kirkossa kuningattaren Katarina Maununtyttären hautakammion oven vieressä lista millä koottiin rahoja mainitun kuningattaren jäännöksille uudeksi arkuksi. Tämä toimikunta lienee saanut alkunsa tästä yrityksestä.(Suometar 05.04.1865)

... Rahoja on jo vähän koottukin ja kootaan vielä. Medelpadissa Ruotsin maalla on ruovasväki koonnut ja lähettänyt tänne 400 riksiä, kun saivat kuulla missä huonossa tilassa heidän maastansa kotoperäisen kuningatar Katarina Maununtyttären ruumiinarkku täällä on. Rahoja kootaan myös Helsingissä. Täällä Turussa on kukin halullinen tilaisuudessa antamaan lahjansa kaupungin kirjapuodeissa. Lahjan määräksi on pantu yksi markka hengeltä, kuitenki niin että halulliset saavat useammanki hengen puolesta panna markan. Mainittu tuomiokirkon muinais muistojen uudistus-komitea on päättänyt myös lähettää nimilistoja maallekin kaikille kirkkoherroille tässä hiippakunnassa sekä lääninprovasteille muissa hiippakunnissa, jotta maalaisetki heidän tykönänsä saavat lahjottaa antimensa. Kehotussana lahjain kokomiseen olisi tässä vielä sanottava, mutta jokainen asiaa ajatteleva ilmanki ymmärtää että maamme mainiot miehet ovat kunniassa pidettävät ja heidän muistonsa säilytettävät. (Sanomia Turusta 12.05.1865)

"Miehet"!? Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että keräyksessä ei hyödynnetty sanomalehtiä samaan tapaan kuin vielä muutama vuosikymmen aiemmin. Tälle ei ilmeisesti ollut tarvetta, sillä jo vuodessa oli saavutettu ensisijainen tavoite. 

Turusta. Tällä viikkoa maanantaina tuli tänne Porthan nimisellä höyrylaivalla mennyt perjantaisessa numerossamme kuvattu Katarina Maununtyttären marmori-kivinen ruumiin-arkku. (Tähti 28.09.1866)

Turun tuomiokirkon muinaismuistojen korjauskomitea piti kokouksen viimes kuun 27 p. töitten jatkamisesta, nyt kun Katarina Maununtyttären marmorikivinen ruumiin-arkku jo on ulkomaalta tänne tuotu. Se on vielä kiinni käärittynä entisen akatemiahuoneen porstuassa.(Sanomia Turusta 05.10.1866)

Turusta. Kankaisten hautakammio tuomiokirkossa, johon kuningas Erik 14 puolison ruumis marmori-arkussa tulee laskettavaksi, tulee tällä viikkoa muurarien puolesta valta-valmiiksi. Sitte maalataan katto valkoseksi ja seinät santa-kiven karvaseksi. viisi malmista valettua uutta akkunan-kehää on suulle pantuna ja niihin sovitellaan klaseja paraikaa Keskisen akkunan alle kiinnitetään puusta tehty vaasasuvun vaakuna ja sen kummallekkin puolelle, akkunoitten alle, Kurkien ja Horn'ien vaakunat, sitte vielä kahden akkunan alle maalataan niiden nimet, jotka kammion holviin (laattian alle) ovat haudatut. Laattia tehdään neliskulmasista santakivistä, joista jokatoinen on ruskea ja jokatoinen harmaa. Holvin läven suulle on malmista valettu lävellinen kansi. Kammion seinään, vasemmalle puolelle, muurataan kuninkaannan kiveen vuoltu rintakuva. Se oli ennen Tottilaisten hautakammion laattialla maannut kasvoillansa ja vähän kulunut laahauksesta, mutta herra Sjöstrand takoi sen uudesta täysimuotoiseksi. Elokuussa pitäisi koko kammion oleman valmiin. Koska tämä vainaa kuoli syyskuun 13 päivänä, niin olisi mielestämme sovelias että hän arkussansa myös sinä päivänä muutettaisiin uudelle paikallensa, ja jo kumminkin siksi pitäisi voitaman saada kammio valmiiksi. (Tähti 30.07.1867)

Turusta. Mennyt tiistaina elokuun 27 päivänä [...] kello 5 aikoina ehtoolla kannettiin kuningas Erikki 14 puolison Katarina Maununtyttären ruumis arkkunensa Tottilaisten hautaholvista tuomiokirkossa hänelle tuotuun marmoriarkkuun Kankaisten hauta-kammioon. Kuninkaallinen kruunu tulee laskettavaksi arkun-kannelle sitte, kun kammion laattia saadaan valmiiksi, jota paraikaa tehdän neliskulmasista santa-kivistä. vaakunat, joista Tähden 31 numerossa puhuimme, tulee vasta tulevana vuonna ripustettaviksi kammion seinille, sitte kun ne ovat niin kuivaneet, ettei niiden nehkeys enää tärvele vaakunoita. (Tähti 03.09.1867)

Tieto-Sanomia Suomen Kansalle 19/1871

Kolme vuotta myöhemmin koristelu jatkui.

Lasimaalaukset Katri Maununtyttären hautakammioon Turussa saapuivat viime torstaina höyrylaivalla "Porthan" Turkuun. Herra Swertschkoff, niiden maalaaja, tulee sinne määräämään miten ne ovat pantavat ikkunanraameihin. (Suomalainen virallinen Lehti 21.07.1870)

Komitea Turun tuomiokirkon muinaisjäännösten korjaamiseksi kokoontui, Å. U:n mukaan, syyskuun 29 p:nä. Ilmoitettiin, että niistä varoista, jotka ovat komitean hallussa, on 1,300 markkaa, joiden käyttämisestä ei vielä ole määrätty. Arkitehti von Heideken antoi tiedon niistä kustannuksista, joita keskiakkunan paikallensa asettaminen Kankaisten hautaholvissa vaatisi. Tämän johdosta päätettiin, että mainittu työ oli sanotuilla varoilla pikaisimmasti pantava toimeen. Eräässä edellisessä tilassa komitea oli päättänyt, että oven oikealle puolelle, vastapäätä Katarina Maununtyttären rintakuvaa oli asetettava kivinen muistotaulu. Tämän päällekirjoitukseksi määrättiin: "Kuningas Erik XIV puoliso, Katarina Maununtytär, syntynyt v. 1549 ja kuollut 1612, on tänne multana muutettu Tott'in hautaholvista 27 p. Elokuussa 1867". Samassa käskettiin arkitehti von Heideken'iä ja tohtori Pinello'a toimittamaan, että Ooke Tott'in molemmat haarniskat, jotka jo kolme vuotta sitten annettiin korjattaviksi, pikaisimmasti pantaisiin kuntoon. Jäseneksi komiteaan kreivi G. F. Armfelt'in sijaan valittiin kauppaneuvos ja rit. Rettig, ja tilikirjain tarkastajiksi koulunopettaja Lundell ja kirjakauppias Lilja. Määrättiin rahoja lasimaalausten kuljetuspalkaksi Lübeck'istä ja Lontoosta. (Suomalainen virallinen Lehti 08.10.1870 no 119)

Katariina Maununtyttären hautakuorissa on nyt hra Swertschkoffin lahjottamat maalatut akkunalasit paikoillaan ja näytetään vielä tänä päivänä kello 11—1, jolloin kuorin ovi pidetään avoinna.(Sanomia Turusta 04.11.1870)

Tutkintavangit 1750-1807 nimellä haettavissa

Kaupallinen palvelu Arkiv Digital on saanut valmiiksi rekisterin digitoimiinsa vankirulliin, joista olen viime vuosina tehnyt tänne katsauksia kuten Turun linnan vankeja 1757. Niitä kootessa on mielessä on käynyt tietokannan luonti, mutta onneksi en hötkyillyt. Nyt - erityisesti sukunimellisiä - voi seurata vaikka linnasta linnaan. 

Äkkiseltään en keksinyt ketään haettavaa, mutta tarkastellesani täysin satunnaiselta kuukaudelta Helsingin kruununvankeudessa tutkintavankeudessa istuneiden rikosrakennetta huomasin tutun nimen: P. J. Sunn. Kokosin miehen elämää kahteen blogitekstiin kirjoittaessani kirjaa isoisästään Petter Sundista: Kaupungista karkoitettu ja Helsingistä karkoitettu Tukholmassa.

Nimihaku paljasti, ettei Petter Johan ollut vankeudessa vain kerran. Ensimmäinen hakuun tarttunut istunto alkoi maaliskuussa 1774, kun entinen hanlankari Petter Johan Sunn oli tuomittu linnanoikeudessa Viaporissa vahdin kimppuun käymisestä. Oikeustyypin takia hän ei odottanut tuomion vahvistusta Turun hovioikeudelta vaan kuninkaalta. Vasta marraskuussa 1774 selvisi, että hänen pitäisi istua vedellä ja leivällä ja joulukuussa Petter Johan Sunn siirettiin tuomion toteuttamista varten Viaporiin. Maaherran kirje 3.2.1775 vahvisti, että Petter Johan voitiin päästää vapaalle jalalle.(*)

Jo lokakuussa 1775 hän oli kuitenkin takaisin Helsingin vankilassa saatuaan varkaudesta tuomion, joka oli alistettu sotakollegiolle/sotaylioikeudelle. Hän pääsi ulkoilemaan helmikuussa 1776 Viaporissa pidettyyn sotaoikeuden istuntoon ja vastaava keikka tehtiin syyskuussa. Vasta tammikuussa 1777 sotaylioikeus päätti Johanin tuomioksi vankeuden vedellä ja leivällä, mitä varten hänet siirrettiin Viaporiin. (**)

Kolmas vankeus käynnistyi toukokuun 1781 lopulla rikosnimekkeellä "crimen falsi och andre brott" muutamalla päivällä Hämeen linnassa, josta Petter Johan Sunn lähetettiin 30.5.1781 kohti Helsinkiä liittyen hovioikeuden 10.6.1774 ja 27.10.1780(?) antamiin päätöksiin. Helsingissä vankilistaan merkittiin, että Petter Johan odotti tuomion toimeenpanoa Helsingin pitäjän puolella.  

Marginaalimerkinnästä käy ilmi, että kyse ei ollut kuolemantuomiosta vaan 40 raippaparista. Sopiva ajankohta oli käräjät, joille lähes kaikki pitäjän miehet kokoontuivat eli Petter Johan Sunn lähetettiin Helsingin pitäjän käräjille 23.10.1781 eikä palannut Helsingin vankilaan. (***)

(*) Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 104 (AID: v567690.b104, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 113 (AID: v567690.b113, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 123 (AID: v567690.b123, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 132 (AID: v567690.b132, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 142 (AID: v567690.b142, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 64 (AID: v567690.b64, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 74 (AID: v567690.b74, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 155 (AID: v567690.b155, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 164 (AID: v567690.b164, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 172 (AID: v567690.b172, NAD: SE/RA/1340101)

(**) Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 116 (AID: v567692.b116, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 191 (AID: v567692.b191, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 200 (AID: v567692.b200, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 570 (AID: v567698.b570, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 650 (AID: v567698.b650, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 670 (AID: v567698.b670, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 720 (AID: v567698.b720, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 800 (AID: v567698.b800, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1030 (AID: v567698.b1030, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1180 (AID: v567698.b1180, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1330 (AID: v567698.b1330, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1480 (AID: v567698.b1480, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1610 (AID: v567698.b1610, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 860 (AID: v567698.b860, NAD: SE/RA/1340101)

(***) Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:129 (1781) Bild 109 (AID: v567729.b109, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:129 (1781) Bild 112 (AID: v567729.b112, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:129 (1781) Bild 121 (AID: v567729.b121, NAD: SE/RA/1340101)

Myöhäinen Suomen sodan muistelija Viitasaarella

Antti Juho Tiihonen syntyi Suonenjoella 4.9.1799. Joulukuuhun 1828 mennessä hän oli päätynyt Viitasaarelle, jossa hänet vihittiin 14.12.1828 morsiamenaan Brita Soph. Graf (myös Raam). Lasten kasteissa 1829-1840 Juho Tiihosen titteli oli löysäläinen ja asuinpaikkana useimmiten Keihärinkosken kylä. 

Sieltä hänet tapasi puoli vuosiataa myöhemmin nimimerkki Matkailija.

Tallustellessani Keihärinkosken sydänmailla Viitasaarella, kohtasin eräässä uutistalossa ukon pöydän takana leipää murentelemassa piimäkuppiinsa, jota sekoitusta hän välimmiten pisteli hampaattomassa suussaan mutustellakseen vatsansa tyydytykseksi. Roteva ja ryhdikäs vartalonsa osotti hänen miehuutensa päivinä olleen Suomen kookkaimpia ja voimakkaimpia poikia, vaikka muotonsa ja hopeiset hiushapsensa todistivat ukon korkeata ikää. Hän kertoikin syntyneensä 1799, siis kahta vuotta vajaa 90 vuoden vanha, ja sanoi paremmin muistavansa "venäläisten tulon Suomeen" kuin viime aikaisia tapahtumia. Sanoi Rautalammilla, kirkon eteläpuolella pitäjää syntyneensä ja sitten miehuutensa aikoina olleensa piiskurin ammatissa 40 vuotta viitasaarella, olleen samalla torpan pitimen itsellään, mutta nykyään ruotulaisena tuolla salon taloilla ja nimensä Juhani Tiihonen. [...]

Piiskuri-aikanansa sanoi muutaman vangin kuolleen, rautakaulassa paalussa seistessaan. Hänellä oli neljä tuomiota, joista oli tuomittu seisomaan 2 tuntia rautakaulassa ja sitten 40 paria vitsoja. Nimismies oli käskenyt läsnäolijain pitämään vaaria vangin seisomisesta sill'aikaa kuin hän piiskurin kanssa lukee vitsoja; mutta läsnä-olijat olivatkin huolettomat ja ennenkuin huomattiinkaan, oli vangista henki pois. (Keski-Suomi 27.7.1887)

Pari vuotta myöhemmin Tiihonen

puhelee selvästi ja varsinkin nuoruutensa aikaisia asioita muistaa hyvästi. Muun muassa kertoi syntymäasuntonsa olleen lähellä maantietä ja olleensa 8 vuoden ikäinen kuin ensimmäinen lauma venäläistä sotaväkeä matkasi ohiviipän maantietä. Kaksi sotamiestä matkueesta poikkesi heillekin ja hän kauhistuneena toisten lasten kanssa kiipesi uunille piiloon. Sotamiehet astuttuaan tupaan sanoivat "trastui", johon lattialla seisova isänsä vastaukseksi koki vavisten hokea, kuten pappi oli jo edellä neuvonut, "trastui, trastui". Ryssät vaativat leipää, ja kun isänsä selitti ei olevan, ottivat sotilaat isää käsivarsista kiini, taluttivat ulos aittain eteen, joita oli kolme, sekä aukasuttivat ovet. Mutta ne kun olivat tyhjät, tulivat takasin tupaan ja tirkistelivät uuniin, huomaten siellä rieskoja. Ottivat yhden niistä pöydälle, jonne jo sitä ennen sivuhuoneesta puoleksi jäätyneen maito pytynkin olivat kuljettaneet. Haukkasivat muutaman kerran rieskaa, ja pistelivät lusikoillaan maitoa pytystä. Mutta rieska kun oli suurimmaksi osaksi petäjäjauhoista tehtyä, sanoivat "njet dobra hleipa", jättivät rieskan sekä maidon, viskasivat vaskirahan kumpikin pöydälle ja menivät matkaansa. Muuten ihmiset piileilivät sydänmailla karjoneen kesäkauden ja papitkin olivat vesamäellä. venäläiset toisinaan syöttelivät niittyjä ja peltoja sekä tappoivat eläimiä. Rauhan tultua saivat omistajat niistä vähin palkintojakin. (Keski-Suomi 5.8.1890)

Toinen kirjoittaja ehti tallentaa saman tarinan ennen kuin Juho Tiihonen kuoli 93-vuotiaana 11.5.1892 (Suomalainen 8.1.1892).

Helsinkiläisessä anniskelupaikassa vuonna 1873

Matti Meikäläinen
25/1892

Helsingin anniskeluyhtiö - Helsingfors Utskänknings-Aktiebolag, jonka voitot ohjattiin sääntöjen mukaan työläisväestön hyväksi, aloitti kesällä 1873 "kolmella ja sittemmin seitsemällä myöntipaikalla" (SWL 2.9.1873). Sijaintien etsintä olisi haastavaa, sillä asiakaskunta ei tarvinnut osoitekalenteriin tietoja löytääkseen perille. Meillä on kuitenkin mahdollisuus päästä virtuaalivierailulle, nimimerkin Kaima silmien kautta (US 15.12.1875):

Käykäämme nyt Helsingin anniskelupaikoissa, semmoisina kuin ne olivat ja järjestys niissä puolitoista vuotta sitten. Emme tiedä minkälaisia muutoksia yhtiön säännöissä ja taksassa jälemmin on voitu tehdä; pääasiallisesti lienevät samanlaiset kuin alkuansakin. 

Kun astumme huoneesen, kohtaa silmämme ruokoisan näyn: tiskillä senkin seitsemän röykkiötä eri-laatuisia "sapuska"-aineita: voileipiä, lihan, kalan tai juusto-sipaleen kanssa, munia, piiraisia, makkaroita, vehnäis-leivoksia y. m. Kaikki nämät herkut ovat yhtiön palkkaaman hoitajan pidettävät, ja voitto niistä hänen. Voileipä maksaa 5 tai 10 penniä, kokoansa myöten. Tiskin takana kohoaa kattoon asti laadikko, ylikerrokset koristetut juoma-astioilla, limonaadi- ja mesipulloilla, sikari- ja papyrossi-tukuilla: alempana kolme pulskeata ankkuria, kaksi viinaa, kolmas punssia, vielä eräs olutankkurikin, olutkoria ja siinä — kaikki. 

Huoneita on kaksi tai kolme ja ne, niinkuin myös huonekalut, pöydät ja tuolit, siistit. Seinämille on naulattu yhtiön säännöt ja taksa suomeksi ja ruotsiksi, joitten mukaan maksu on heti suoritettava otetusta tavarasta; velkaa ei saa kukaan. Viinaryyppy maksaa 10 penniä (nykyisin ei saa viinaa ilman „sapuskatta", kiitettävästi kyllä), olutputeli 30 p. ja lasi punssia 25 p. Olutta saa myös lasittain 10 pennillä. Juopuneille ja ala-ikäisille ei saa mitään päihdyttävää antaa. Vielä sanotaan, mihin aikaan yhtiön ravintolat avataan (kl. 6 aamulla) ja suljetaan (kl. 10 ehtoolla). Pyhäpäivinä aamu-puolella vastaan-otetaan ainoastaan ruokavieraita; ehtoolla avataan ovet moniaaksi tuntia muillekin. Sanomalehtiä kustantaa yhtiö myömäpaikkoihinsa, jokaiseen "Hufvudstadsbladet" ja luullaksemme myös "Folkvännen"; niihin, joissa suomea puhuvaisia enemmän käy, on tilattu "Uusi Suometar" ja kukaties myöhemmin myös "Työmiehen Ystävä", jonka painos nykyään aivan todellisesti on 16,000 (!).

Jos meillä nyt on maanantaipäivän aamu, niin näemme erittäinkin surkean näköistä väkeä astuvan sisään; nöyrästi tervehditään, kävellään sitte vähän aikaa rykien lattiata; silmät tiiraa salaa tiskin taakse, ja viimein tuo levoton henki, jyrkän päätöksen tehtyään, seisahtuu tiskin eteen ja pyytää ryypyn, — koukistaa käsivarttansa, avaa suupielensä, ja siinä on aamusiunaus maanantaina!

Pyhkäistään nyt tyytyväisesti suukultaa, katsahdetaan rohkeammin ympärillensä, olisiko tuttavia huoneessa; tämä turha silmäilys vaatii toisen "roikaleen", ja kas: lasi taukoaa miehen huulilla, silmät pienenevät, suu suurenee ja koko muoto kuvastaa ihmeellisintä iloa. Oven suulle on ilmestynyt punaposkinaama, naurusuin ja kiiluvin silmin seuraten toverinsa vapisevassa kädessä kallistelevan viinaryypyn epäiltävää kohtaloa. — Nyt yhdessä muistellaan eilis-iltaista juominkia ja kaikkia sen hupaisuuksia; on vaan paha mieli hivenen, kun nuo uuden takin ostoon aiotut rahatkin menivät. Mutta hävitti hänkin, tuo punaposki-naama, saman verran ja myöhä nyt on katua; onhan toki sen verran vielä rahaa säilyssä että voi ryypyn toverinsa kanssa ottaa ja kaksikin. Ja olutta juodessa nauretaan koko uudelle takille, saahan lämpimää vähemmälläkin, esimerkiksi — 10 pennillä.

Nämät tämmöiset vieraat ovat useammiten käsityöläisiä ja tehtaalaisia, ja aivan monelta näin menee maanantaipäivä päätä selvitellessä ja uutta humalaa hankkiessa. — Toinen laji anniskeluyhtiön holhottia on tuo Helsingin kaupungin parias suku, "hamnbusit" eli "rantakasakat". "Hamnbus" on oikeastaan ruotsalainen nimitys semmoisille henkilöille, jotka satamoissa ovat apuna laivojen lastaamisessa ja lastin purkaamisessa. On jokaisella kansanluokalla oma, määrätty pukunsa, vaan se, joka aina käy "univormussa", ryysyissänsä, se on "hamnbusi"; eikä ainoastaan suuret kaupungit näitä siitä, on heidän heimolaisiansa vähä kussakin. Heillä tavallisesti ei ole paljo varoja, ja minkä he ansaitsevat, sen he uhraa vat viinaan. Mikon ja Bernhardin katujen varrella olevissa anniskelupaikoissa kihisee näitä naapureita päivät läpi. Minkälainen elämä näissä paikoissa toisinaan on, siitä ei voi saada käsitystä, ennenkuin käy katsomassa. Kesäisin ajoin voipi useinkin nähdä Bernhardinkadun varteisen ravintolan edessä miehiä sitkeässä unessa makaavan nurmikossa. Omalla kielellään kutsuvat vieraat tätä paikkaa luostariksi, ja itse he ovat munkkia — nurmikossa kun „mediteeravat". Kaunis luostari, kauniit munkit! 

Tykistöläiset puutarhatyöntekijöinä

Toinen (Anders Normanista jatkaen) Helsingin 1700-luvun puutarhuri, joka voidaan sijoittaa työpaikkaansa on Thomas Ordelin. Lastenkirjan 1789-1804 perusteella hän työskenteli Schwartzin viljelmällä eli nykyisen Aleksanterinkadun länsipäässä.

Lapsiaan lastenkirjassa ovat Anders s. 1778, Niclas 1782, Maria 1788 ja Margaretha Elisabeth s. 1792. Niklaksen syntymä ei täysin osu Viaporin tykistöseurakunnan merkintään 19.4.1780 syntyneestä pojasta, mutta vaikuttaa selvältä, että puutarhamestari Thomas Ordelin oli tykistön kirjoissa mennessään Turun suomalaisessa seurakunnassa 13.2.1774 naimisiin Maria Henriksdotterin kanssa. He olivat olleet edelleen Turussa pojan Carl Gustav syntyessä 8.12.1774.

Niclaksen kastemerkinnässä Thomas oli hantlaakari von Postin komppaniassa. Sama titteli ja toimi hänellä oli myös Anna Helenan syntyessä 8.12.1783 ja Maria Christinan syntyessä 16.5.1788. Kun 6-vuotiaana kuollut Anna haudattiin Helsingissä 8.9.1791, Thomas oli eronnut armeijasta. Kun 28.1.1793 syntynyt Margareta Elisabet vietiin kasteelle, Thomas Ordelinia kutsutaan puutarhurimestariksi. 

Vuonna 1795 aloitettuun rippikirjaan Thomas on sijoitettu merimiesten sivulle, mutta puutarharengin tittelillä (RK Hki 1795-1805, 307). Hän ilmeisesti kuoli vuonna 1798 (RK Hki 1795–1805, 16) Kun hänen leskensä kuoli Helsingissä 55-vuotiaana 5.3.1809 hänet kirjattiin tykistöläisen leskeksi.

Thomasin työ Schwartzin plantaasilla kesti siis korkeintaan pari 1790-luvun vuotta. Lastenkirjassa 1789-1804 häntä seuraa "Björkman", jolla oli vuonna 1794 syntynyt Maria-tytär. 

Vuosikymmentä myöhemmin Henrik Christian Schwartz ilmoitti vuoden 1806 Helsingin henkikirjoitukseen erilliset osiot "Plantage folck" ja "Thölö Plantage Folcket" (KA 8529:66). Jälkimmäiseen kuului vain vahti Johan Blomberg vaimoineen. Lähempänä kaupunkia sijainneella viljelmällä asui tykistöläisen leski Hedvig Biörckman Maria-tyttärensä kanssa sekä perheellinen renki Henric Träckman.

Hedvig Biörckman (s. 1754) oli jäänyt leskeksi 17.6.1805, kun tykistöstä eronnut miehensä Mats kuoli (RK 1806–1819, 271). Olikohan Matts Thomasin tapaan kokeillut viljelytyötä?

Oliko Simonilla perillisiä?

Köyliön Kankaanpään kylän Hemmin lampuoti Matts Eriksson ilmoitti Åbo Allmänna Tidningissä 17.9.1816, että tilalla asunut Simon Stenberg oli kuollut ja jättänyt niin vähän omaisuutta, ettei se riittänyt edes hautauskustannuksiin. Tämä tiedoksi mahdollisille perillisille, joista ei ollut mitään tietoa. Ilmoitustyypistä voi lukea lisää arikkelistani Genoksessa 1/2026, mutta kiinnostaa myös se, miten entinen Turun läänin rykmentin kirjuri oli päätynyt asumaan yksinään.

Köyliön rippikirjan (1815-1821, 126) mukaan Simon Stenberg oli syntynyt Turussa 26.10.1738 ja kuoli Köyliössä 17.5.1816. Turun suomalaisessa seurakunnassa kastettiin lokakuussa 1738 kolme Simonia, mutta yksikään ei syntynyt 26. päivä. Sama syntymäpäivä oli käytössä, kun ennen Hemmiä Stenberg oli kirjoilla pappilassa Kepolan kylässä (RK 1809-1814, 182). Edellisessä rippikirjassa eli ennen Suomen sotaa hän on jossain muualla.

Katselmusrullista selviää, että Simon Stenberg oli ollut ylioppilas, kun hänet otettiin armeijan palvelukseen (ilmeisesti) vuonna 1777 (Generalmönsterrullor - Åbo läns regemente 1014 (1775-1778)). Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli vahvistaa: "Todistus katselmuskirjuriksi pyrkimistä varten registratuurassa [4.1777]. — Katselmuskirjuri Turun läänin jalkaväkirykmentissä 1777, ero 1787". Matrikkelista puuttuu syntymäpäivä, kuolintieto sekä varmuus vanhemmista: "Vht luult.: turkulainen porvari Jakob Stenberg († 1757) ja N.N".

FamilySearchin indeksoimista rippikirjoista löytyy 1700-luvun lopun Turusta sekä sotilaana ollut Simon Stenbergin täyskaima että tittelin perusteella oikea Simon Stenberg. Jälkimmäinen on kirjattu Torikorttelin tontille 153 Nokila, jossa isänsä kellonsoittaja Jacob Jacobsson kuoli 11.12.1777. Simon Stenbergin äiti Walborg Jacobsdotter kuoli vuonna 1786. Näillä tiedoilla löytyy kastemerkintä 18.10.1738 syntyneestä pojasta, jonka vanhemmat olivat Ringar: Jac: Äyräpä ja Valborg Jacobsdotter. He olivat menneet naimisiin Turussa 28.10.1736.

Turku Itu* 6/- - Charta öfver Stapel Staden Åbo.

Simon Stenbergillä oli ainakin 28.1.1744 syntynyt pikkusisko Maria, mutta häntä tai muita sisaruksia ei näy varhaisimmassa rippikirjassa (Suom. srk. 1753-1760, N 140 Nokila). Hänellä siis tuskin oli serkkuja lähempiä sukulaisia kuolinhetkellään.

Pannukakut pidoissa ja torilla

Englannissa laskiaistiistaita kutsutaan pannukakkupäiväksi ja ainakin Kurikassa vuonna 1892 laskiaisena "meidän muori puuhaa rasva-rieskojen ja pannukakkujen valmistamisessa" (Suomalainen 7.3.1892), joten ruokalajia voinee pitää ajankohtaisena.

Ruotsin kielessä SAOB:n mukaan pannukakku tarkoittaa sekä lättyä että uunipannukakkua. Vanhan kirjasuomen sanakirja selite on "ohut paistin- tai uunipannulla paistettu leipä", mutta käyttöesimerkkeistä tämä merkitys ei suoraan selviä. Mistä heräsi kysymys jatkosta ja sanomalehtiaineiston kertomasta.

Ettei asia olisi liian helppoa, varhaisimmassa tekstissä pannukakkujen synonyymi Savossa on juustoleivät eli leipäjuustosta puhutaan pannukakkuna (SJS 3.8.1863). Kyntövakojen vertaaminen kyökkiveitsen leikkaamiin pannukakun viilekkeihin ei selvennä asiaa (Suometar 14.7.1865). J. R. Aspelinin kuvauksessa Maalahdesta pannukakku oli pitoruoka (Suomi 2:6. 1866). Parikkalainen oli nähnyt kulkiessaan "pohjanpuolella" talonpoikaisina herkkupaloina "näkyleivät, letut, pannukakut, riemi- ja monenmoiset sopat, joita meikäläinen ei osaa nimitelläkään" (SWL 12.12. 1868). Pannukakku ei ollut köyhien ruokaa, sillä sanonnan mukaan "Rik'han kuolema ja köyhän pannukakku kuuluvat kauas" (Suomi 8. 1870).

Ensimmäinen selvä maininta pannukakusta jälkiruokana on Nastolan hautajaistapojen kuvauksessa (US 20.10.1879). Laukaalainen mainitsee pannukakun vähäisen maidon käytön yhteydessä (Keski-Suomi 19.3.1881). Pirkkalassa oli tapana pitää loukutustalkoita, "jotka alotetaan iltahämärässä ryypyllä ja "kahvi-plöröllä", pitkitetään pannukakulla, "puoliyö-rualla" ja päätetään mitä herkullisimmalla ruoka-atrialla" (Aamulehti 10.10.1883). Länsisuomalaisissa talonpoikaiskesteissä "tehdään makkarat, paistetaan pannukakut j. n. e" (Sanomia Turusta 14.2.1884). Paheksutussa talonpoikaisessa yleisyydessä suuruksella "aina on lihat ja voit edessä, ja rieskapuurot ja nisujauhovellit ja plätit ja pannukakut" (Aura 21.8.1884). Pälkäneen pidoissa ainakin hetkellisesti "pannukakut ovat pannaan pannut ja paakelsit pakohon ajetut" (Rauman lehti 3.4.1886).

Pannukakku oli myös kaupunki- ja markkinaherkku. Tervaa kaupannut osti torille päästyään "kupillisen kahvia nisun kanssa, palasen pannukakkua ja vieläpä viisi sellaista lovisyrjää, rattahan näköistä, joiden nimeä en tiedä" (Suupohjan työmies 28.7.1885). 

Kallis pannukakku. Äskettäin, niin on meille kerrottu, möi muuan maalaisakka lehmänsä vaasan torilla. Maksuksi sai hän, paitse muita rahoja, myöskin 100 markan setelirahan. Akka, jolla ei mahtanut olla kukkaroa, piti rahaa kädessään ja meni ostamaan joltakin toriakalta pannukakkua, jonka hän otti samaan käteen, jossa 100-markkanenkin oli. Nyt kävi niin ohraisesti, että tuo iso seteli tarttui pannukakun alalaitaan. Akka rupesi syömään pannukakkuansa, eikä huomannutkaan, että 100-markkanen kului kappale kappaleelta samassa suhteessa kuin pannukakkukin. Lopulta oli akka kuitenkin hoksannut hairahduksensa, mutta melkeän myöhään, sillä silloin oli setelistä ainoastaan pieni syrjänen syömättä. — Todellakin sangen kallis pannukakku! (Suupohjan työmies 16.6.1885)

Torinäytelmä. Eräs puolijuopunut nuorukainen oli eilen päivällä tehnyt narinkassa pannukakun kauppaa ja aikoikin ostaa niitä kaksi, joista toisen pisteli maistijaisina poskeensa; mutta visuusko tapasi tahi rahan puute knn maksamatta lähti toisen kanssa juoksemaan tiehensä. Myyjätär, vanha vaimo, ei ollut hänkään hidas, vaan hyppäsi jälkeen ja niin sitä mentiin Hämeenkadulle päin, eukko kirkuen tavattomasti poliisia. Pannukakun anastaja saatiin vihdoin kiinni poliisi vahtikonttoorin kohdalla ja menetti syömättömän pannukakkunsa ja toistaiseksi vapautensakin. (Tampereen uutiset 6.11.1891)

Torilla. Pannukakkujen kauppaaja muija: (maanmiehelle) "Ostakaa pannukakkua." Maanmies: "Ei, mutta ostakaa te omenia." Muija: "Jopa nyt, ei omenat ole köyhän ruokaa." Maanmies: "No, onkos pannukakut sitte?" (Matti Meikäläinen 23/1891)

 Mainintoja on paljon, mutta yksityiskohtia vähän. Pannukakkujen laskeminen viittaa siihen, että sanalla voitiin viitata myös lättyihin, vaikka turkulaisessa esimerkissä erotellaan lätyt ja pannukakut.