Hämeenlinnasta kohti Jyväskylää 1890

 Nimimerkin -e- Muistelmia eräältä matkalta julkaistiin tuorereeltaan Hämeen sanomissa heinä-elokuussa 1890. (*) Matkansa alkoi näin:

Ilma oli välttävä, kun lähdimme Hämeenlinnasta. Tuuli tosin rajuili ja tuon tuostakin siivillään viiletti pilven ilman äärestä toiseen, mutta taas näkyi välillä viatonta, puhdasta ja toivoa herättävää sinervää, niin että toivovin mielin saimme matkalle. Seutujen ikävyyden tähden päätimme alkumatkan noin 2½ penik. Palsarin kankaalle asti ajaa hurauttaa hevosella. Pian saikin selkämme taakse jäädä Hämeen "kaunis" pääkaupunki puistoineen päivineen. Kiitämme ohi Kirstulan ja Herniäisten kartanjoen, luomme pikipäin katseemme yli mahtavan, vaikka synkän Hattulan selän, jonka rantamilla siellä jäällä somia taloloita näkyy, mutta juuri parhaalla juhlamielellä ollessamme ikäänkuin sukellamme alas tuohon vanhan-aikuiseen, lahoavaan Mierolan kylään. Uh, kuinka vastenmielisen vaikutuksen se tekee mieleen! 

Hyvä kumminkin, että ennen kuin aavistammekaan äkkää silmämme korkean virrasta nousevan mäen ja sen huipulla kauniin Hattulan kirkon. Ylevänä ja mahtavana luo se alas meihin vakavan katseensa, viitaten ylös rauhan majoihin, puhtauteen, viattomuuteen. Juhlallinen, hieman synkkä kuva painuu mieleemme tästä kummusta kirkkoineen kuusikkoineen. Ajatukset kääntyvät yhä vakavammiksi ja pysyvät sellaisina siksi pian olemme ehtineet Rahkoilan kylästä alkavaan havumetsään, olemme ikään kuin suojattuina ympäristön katseilta halaistessamme noita Hämeen humisevia hongikoita, uinailemme rauhassa emmekä huoli ottaa armolliseen huomioomme tiellä kohtaavia ikävähköjä lakeuksia. 

Kohta olemmekin kiitäneet kaupungista puolikolmatta penikulmaa, olemme päässeet Palsarin huhajavalle kankaalle, josta käännymme Sääksmäkeen vievälle tielle. On yhtä komeata metsikköa yhä niin, että kuljemme kuin vuoltua väylää vaan, kunnekka äkkiä käännymme vasemmalle, metsä loppuu ja eteemme leviää ääretön aukee vaihte luinensa: selkineen, saarineen ja lehtoisine rantoineen. Pakene siis pois sinä juhlallinen kuori ja syöksy esiin tunteiden virta sieltä nuoresta rinnasta! Pysähdymme hetkeksi ja tarkkaamme luontoa. Tuuli puhkuen entää, tumman harmaat pilvet kiitävät, lentävät ikään kuin perikadon tieltä, valkoisessa vaahtovaipassaan tyrskyy koko Sääksmäen selkä. Todella epäsuopea oli ilma ja uhkasi tehdä lopun koko vierailuistamme ulko-ilmassa. Kaiken uhallakin palautimme hevosen kaupunkiin ja rohkein toivein läksimme astelemaan tuorevoimaisina eteen päin huolimatta siitä, kuinka kohisikin edessämme selkä, tuuli vastaan vonkui ja taivaalla synkät pilvet uhkasivat. "Hirveätä, mutta suurenmoista," puhkesi kumppani huudahtamaan luodessaan silmänsä mäeltä alas.

(*) Hämeen Sanomat 22.07.1890 no 58, 29.07.1890 no 60, 08.08.1890 no 63, 15.08.1890 no 65

Visuvedelle 1879

 Nimimerkin Erikin poika kertomus Kesämatkoilta liikkui järvimaisemissa.(*)

Murolen kanavalta matkustin höyry-aluksella pohjosen päin. Tultuani Visuvedelle, johon vesimatkani hetkeksi pysähtyi, aukeni suuret lakeudet, jotka näyttävät jo vähän pohjanmaalle, ja jotka minulle tuiki outoja. Kehumatta itseäni, en ole mikään hätäinen lapsi. Näitäki seutuja minä tarkaten katselin. Niinpä huomasin siellä eräässä heinäladossa, mihin ystävällinen nainen minun johdatti katsomaan, suomen sotilaita varten Tampereen konepajassa tehdyn poikkihakatun pönkän näköisen malmisen muistopatsaan. Se on aiottu pystyttää Alavuden pellolle ja jo kerran kuletettiinki se sinne, mutta kahta sukkelammin se sieltä takasin tuotiin; saatiin, näet, tietää ettei nykyinen hallitus suostunut antamaan patsaan pystyttämiseen lupaa eikä mitään muistomerkkiä niille, jotka sitä vastaan ovat taistelleet. Se on pari syltä pituudeltaan ontelo patsas, jonka kylessä on kirjotus: "Uskollisille ja Urhoollisille Suomen pojille Kaatuneille 1817/11108." Latokopissa sitä nyt säilytetään lukko ja pönkkä ovella, ties kuinka kauan!

Kävellessäni maantietä, huomasin joukon naisia puutarhassa pihlajain ja syrenien varjostaman huoneen ulkopuolella. Niistä eräs rouvas-ihminen luki ruotsin murteella, kauniisti kuuluvalla äänellä, sopivata saarna; tahi rukouskirjaa. Muitaki vieraita, paitsi minua outoa, oli kokoontunut puutarha-aidan ulkopuolelle kuuntelemaan tuota hartauden hetkeä, joka tuntui vaikuttavan yhtä paljon minun henkiseen olentooni, kuin suvinen iltapäivä raittiissa ilmassa auringon paistaissa tekee mielen rauhalliseksi ja tyytyväiseksi. Lukemisen lopetettua rupesivat toiset naiset laulamaan luultavasti hengellisiä matkalauluja, siltä ne kuuluivat. Korttierissani kysyin naiselta kuka tuo rouva oli, sain vastaukseksi: „vapaaherratar v: — Helsingistä; hän on kesävieraana täällä ja pitää usein semmoisia luennoita." — 

Päältäkatsoen näyttävät talonpojat olevan hyvin voipia aineellisessa suhteessa; sanomakirjallisuutta harjottavat myös, näin ainakin U. S:n siinä talossa, missä kävin sisällä. Minä jätin Visuveden kylän ja matkustin maitse pohjoseen päin. Ensimäinen pysähdyspaikka oli Virtain kirkonkylä, jonne Visuvedeltä on noin 10 virstaa. Matkustus oli rattosa; onnistuin, näet, saamaan matkatoverikseni kaksi sen seudun naista, jotka minulle kertoivat joukon uutisia. Virtaille pääsin juuri kirkonmenon aikana. Koska mieleni teki kirkkoon, joka päältä päin näytti vanhalta ja harmaantuneelta, seurasin tahtoani. Sisäpuolella vetivät huomioni puoleensa monet kummalliset puuveistokset kirkon seinämillä. Niinpä etelän puoleisella seinällä oven yläpuolella huomasin kirjotuksen, joka on näin kuuluva:

"Vidain Kappeli Kirkko vuona 1774. Hänen Kuning:sen Mai:tins Kuningas: Gustaf III nen hallituxen aiiala on tämä Kirkko Udesta Ylösrakettu Ja kutsutan Sillä nimelä Gustaf Ja vuana: 1796 Hänen Kuning:sen Mai:tins Kuningas Gustaf Adolph Hallituxen aiiala on tämä Kirkko malattu Maalari & Thomas Kiempe & Ja Siihen aikan oli tämän Kirkon ylitse Kirkko Herra ia provasti Korkiasti Oppinut Magesteri Herr Lars Forselius." 

Tätä en saanut jumalanpalveluksen aikana kirjoitetuksi, vaan jälkeenpäin eräs nainen, jonka kanssa tulin hyvään tuttavuuteen, hyväntahtoisesti lähetti minulle. Kiitos hänelle vaivastaan! Kansa näyttää vähän pohjalaiselta ja luonneki sen osottaa. Liikanaiset koristukset eivät ole siellä vielä saaneet sijaa kansan pu'uissa. Omakutoiset hameet näin melkein kaikkien talonpojan tyttärien verhona. 

(*) Tampereen Sanomat 30.08.1879 no 69, 03.09.1879 no 70, 06.09.1879 no 71, 27.09.1879 no 77, 18.10.1879 no 83

Muistopatsaskierros kesällä 1885

Nimimerkki Matkustaja ei halunnut kerskata matkakertomuksensa viehättävyydellä, mutta lähetti sen kuitenkin julkaistavaksi Suupohjan työmiehessä 4.8.1885.

Kesäkuun 18 päivänä läksin ajaa köröttämään sitä suuntaa kohden kuin Oulun rautatiekin menee. Lapualta tuli minulle seuralainen, jonka kanssa sitten yhdessä kuljimme, kumpanenkin sentään omalla hevosellamme. Hellänmaassa pistäyimme erään tuttavan luo ja sitten menimme Ylihärmän kirkolle yöksi; siellä ollessamme illalla jyrisi ukkonen ja vähän sateli. 

Aamusella saimme kumpanenkin kärryillemme toverin; ja niin sitten luijotettiin Alahärmän kirkolle, johonka saavuimme kello 11 edellä puolisen. Vaikka ilma oli tavattoman helteinen, oli maantien ojissa vielä peukalonpään kokoisia sulamattomia rakeita, joita oli edellisenä iltana satanut; arveltiin että ne olisivat tehneet vahingoita, mutta emme olleet tilaisuudessa nähdä vahingon sattumia emmekä liioin tavanneet ketään, jolta olisimme kyselleet. Uuskaarlepyyn tällä puolen valmisteltiin Juuttaan muistopatsasta (joka palatessamme olikin jo valmis). 

Menimme Pietarsaaren kautta Kokkolaan, johonka saavuimme 20 päivän aamuna kello 7. Hörppäsimme siinä "sadetta pitäissämme" aamukahvin ja läksimme sitten taas luikasemaan pohjoista kohden. Vitikan kevarissa erkanimme pois rautatien yhteydestä ja matkasimme Kälviän, Kannuksen ja Sienin kautta Ylivieskaan. Alahärmästä sinne asti olivat rukiinlaihot huononpuoleisia, mutta Kalajoen vartella, Nivalassa, Haapajärvellä ja Pyhäjärvellä olivat ne hyvät; ihanat viljelykset huvittavat siellä matkaajain silmiä erinomaisesti. Niitä kauniita maisemia, joita siellä kaikkialla löytyy, seisahduin monessa kohden ihastuksella katsomaan. Laveat niityt ja kydöt todistavat, että seudulla eletään vähemvällä vaivalla kuin minun kotiseudullani. Paikkakunnalla löytyy vielä tekomaitakin niin paljon, että siellä voisi elää hyvin toista vertaa enemmän kansaa kuin sitä siellä nykyään löytyy. 

Pyhäjärveltä käännyimme Kiuruvedelle päin, joten pian olimme tulleet Savonmaahan. Siellä oli paljon järviä ja vaaroja. Kiuruveden kirkonkylä ja kirkko sijaitsevat luonnonihanalla paikalla Kiurujärven partaalla. Kirkolta kulkee vähäinen höyryvenhe Kiurujärveä myöten Iisalmeen päin. Siinä matkustimme sinne. Välillä kohtasi matkaajia noin parin virstan pituinen maanselkä, jonka ylitse mentiin jalkaisin. Tällä selänteellä löytyy eräs mainittava "kuninkaan lähde", jossa oli satoja "prunninjuojia"; sanottiin veden siinä olevan erinomaisen terveellistä. Siinä hetkisen istuttuamme ja muutamia laseja vettä juotuamme lähdettiin taas astuskelemaan laivasiltaa kohden, josta toinen höyryvenhe meidät kuljetti Iisalmen kauppalan rantaan; siihen saavuimme kello 9 aikaan aamusella. 

Tämä kauppala sijaitsee luonnon ihanalla paikalla; se ei ole suuri, mutta ei kovin pienikään, onhan vaan kaunis kaupungin alku. Tallustelimme pitkin kauppalan katuja ja töllistelimme sen puotileimoja, joista silmiinpistävimpiä olivat nuo monet viina- ja rommimyymälät; olihan siellä toki ravintolakin, jossa saimme syödä. Kirkko on puusta, se on suuri ja kaunis ristikirkko. — Kaikki oli kylässä ihanata, niinkuin ollakin pitää. Kirkon ohitse kulkee tie komealle ja kuuluisalle virran sillalle; sen läheisyydessä on Dolgurogin muistopatsas. 

Koljon virralla olimme yötä, ja sitten aamusella menimme katselemaan sitä muistopatsasta, joka siellä on tänä kesänä pystytetty eräälle kummulle järven partaalla. Se on tehty kivestä. Muistopatsas on 9 kyynärää korkea ja ylähuipusta 3 korttelia paksu. Jaluksena on ensin kaksi astelmaa; niistä on alimmainen kivi 4 kyynärää leveä ja 3 korttelia paksu ja päällimmäinen noin kolmea jalkaa, jonka päällä varsinainen kivi seisoo. Muistopatsaan neljällä taholla löytyy suomalaiset kirjoitukset, jotka osoittavat, että se on pystytetty sankarien muistoksi, jotka heinäkuun 27 p. 1808 siinä tappelivat isänmaan, Suomen, edestä.

Koljonvirran taistelun muistomerkki Iisalmessa
Museovirasto, CC BY 4.0

Kohti Jyväskylää vuonna 1868

Ensisijaisesti runoistaan tunnettu Olli Berg (1842-1917) kirjoitti Kansan lehteen 15.8.1868 matkakirjeen nimimerkillään O. Wrn. 

Lähdettyäni maamme itäisimmästä kaupunnista, kulki tieni Uukuniemen ja Parikkalan pitäjien läpi Savonlinnaa kohti. Mutta Kerimäen pitäjässä katkaistiin tie salmekkeelta, josta lautturi vei yli kapeelle maakaistaleelle — Punkaharjulle. Ennen olin ajatellut Punkaharjua joksikin hirveäksi jyrkkä-kupeiseksi töyrääksi, vaan eipä olekkaan luonto sitä jättänyt kädestään niin yksitoikkoisena. Kauniita niemiä, ihanoita lahtia ja lammikoita on tämän, paikoin matalan ja kaidan, paikoin korkean ja jyrkän sillan kaunistuksena. Hieno tuuli läikkyviltä laineilta hengitteli raittiimpaa ilmaa helteeltä runneltuun ruumiiseeni; mieleni virkistyi ja aloin Tuunan salmesta yli tullessani hyräillä Kymäläisen runoa Punkaharjusta. Tätä kuullessaan hymyili lautturin vakainen muoto ja arveli: "kaikista ne herrat saavat virsiä", johon selitin sen olevanki talonpojan työtä. 

Savonlinnan salmelle tultuani, vei "Ollin linnan" vanhentunut muoto ajatukseni vuosi-satoja takasin, mustiin muistoihin. Tämän kaupunnin kestikievarissa tahtoi eräs päihtynyt tehdä minulle rauhattomuutta, josta kuitenkin isäntä esti. — No nyt Mikkeliin päin. 

Tultuani Ju'an kirkolle kulki iso kansavirta Herran huoneeseen. Käskin siis kyyditsiän seisauttaa ja menin kirkkoon. Heti kajahti korviini neliääninen laulu, jossa naisten kimakka ääni soi erittäin somasti. Mainittu kirkko mahtaa ollakkin muhkeimpia maassamme. — viljat olivat näillä seuduin enimmästi hyviä, ja jos missä huonompi ruis-kasvu näkyi, selitettiin se olevan uudiskylvöä. — Kesätyöt olivat leveimmillään joka paikassa missä matkani kulki. Ruista, otraa ja kauraa oli leikattu ja oli leikkaamattakin. vieläpä heinän tekoakin näkyi siellä, täällä. Mikkelistä läksin luoteista suuntaa, vaan sain vieläkin tehdä tässä vuorisessa ja "tuhat järvisessä" maassa monet koukerot ja jäniksen polvet, ennenkuin pääsin minun ja Suomen kansan "hyvän toivon niemeen" — Jyväskylään.

Saimaan rantamilla 1883

Nimimerkin Ilja kertomusta Kesämatkoilta riitti Uuteen Suomettareen kuukausiksi (*). Mukana oli alaotsikkojen mukaan: Viipuri, Kanavamatka, Lappeenranta, Joutseno, Imatra ja Vuoksen alkupää, Taipalsaari, Ihmepappi, Savitaipaleesta hieman, Suomenniemen kansaa, Ristiinaan, Ristiinasta, Mikkeli, Soutaja-ukko ja soutaja-akka, Savonlinna ja Punkaharju, Laivan kulku Savon vesillä, Rantasalmella, Kuopioon, Kuopio. Näyte:

Mikkelistä läksimme kesäk. 28 p:nä kulkemaan Savonlinnaa kohti. Päätimme mennä suorinta tietä Saimaan vesistöjen pohjoista rantaa, koska luulimme sillä tiellä tapaavamme kaunista luontoa ja alkuperäisellä kannalla olevata kansaa. 

Seudut, joita kuljimme, tulivatkin yhä vaihettelevammiksi. Metsä oli lehtipunta, vuoria ja mäkiä oli toinen toisensa vieressä, sieltä täältä näkyi järvi ja sen likellä uhkea talo. Talonpoikaisetkin talot olivat komeasti rakennettuja, mutta toiselta puolen kohtasimme myös ehtimiseen huononpuolisia, pieniä torppia. 

Olimme kääntyneet pois valtatieltä ja jouduimme illan kauneimmillaan ollessa Siikakosken myllylle, Juvan syrjämailla. Täällä oli jyrkästi kohoovien vuorien ympäröimänä kaksi pienempätä järveä, joiden vettä kuohuva puro johdatti likellä olevaan Enoveteen. Pieninkään tuulenväre ei häirinnyt veden sileätä kalvoa, johon jyrkät vuoret ja niiden päällä kasvavat puut loivat synkän varjonsa. Koko luonto oli äänetöinnä, ainoastaan läheiseen torppaan koteuvien lehmien kellot ja puron kumea lorina kuului, tehden luonnon vaikutuksen vielä suloisemmaksi. 

Hyvin juhlallisella tuulella saavuimme sen vuoksi Enoveden rannalla olevaan pieneen torppaan. Torpan-isäntä hakkasi puita pihalla, pieni tyttönen vieressään, emäntä otti vastaan lehmiä ja vanha muori palasi lampaita kytkemästä. Tervehdittyämme pyysimme iltaista sekä soutajata Enoveden ylitse. Isäntä lupasi meille pyytämämme, käski vaimoansa ruokaa laittamaan, meni itse panemaan venettä reilaan, ja vähän ajan kuluttua pääsimme tyytyväisinä lähtemään pitkin välkkyvätä vettä. 

Tässä torpassa olimme taas saaneet nähdä tämän puolen kansan pereelämää alkuperäisessä muodossansa. Emäntä oli tässäkin pereen lempeä sydän, joka kaikissa antoi isännän, järjen, hallita. Hän oli koko olennoltansa nöyrä kärsiväisyys, mutta ketterä töittensä toimittamisessa. Kun syötyämme kysyimme paljoko olemme velkaa, vastasi hän: kyllähän isä sitten ottaa, mitä ottanee. Hyvin kuvaavata tuo, että emäntä ruokaasioissakin antaa määräysvallan isännälle. 

Isäntä oli vähäpuheinen mies, jossa ei ollut mitään erinomaista, mutta juro äänettömyytensä ikäänkuin sanoi: älä suututa minua! vanhempien ja heidän pienen tyttärensä väli oli hyvin hellä. Kun isännän kanssa läksimme torpasta, jäi tyttö itkemään, kun muka vieraat vievät isän! Kun soutajamme oli niin vähäpuheinen, saimme sitä enemmän rauhaa ihaillaksemme Enoveden kauniita lahdelmia ja rantoja. Nyt olimme ensimmäistä iltaa Savon ihanilla vesillä, joiden kauneutta sittemmin niin monesti saimme matkoillamme nauttia. K:lo 12 aikoina saavuimme Virmaanlahden myllylle, jossa saimme yösijan myllärin permannolla. Savossa, niinkuin Karjalassakin, näyttää olevan yleinen tapa, ett'ei kesäiseen aikaan käytetä sänkyjä ollenkaan, väki makaa laattialle levitetyillä lehdillä. 

(*) Uusi Suometar 30.06.1883 no 149, 07.07.1883 no 155, 10.07.1883 no 157, 14.07.1883 no 161, 01.08.1883 no 176, 03.09.1883 no 204, 06.09.1883 no 207, 11.09.1883 no 211, 13.09.1883 no 213, 15.09.1883 no 215, 13.10.1883 no 239, 01.11.1883 no 255

Iisalmesta Oulunsaloon 1860-luvulla

Tapiossa julkaistiin 27.7.1867 nimettömänä Vähäinen matkakertomus. Ote:

Joka nousee maanselänneiden yli Iisalmen rajalla, näkee luonnon muodostuksessa suuren muutoksen, joka vaikuttaa hänessä, varsinkin jos on syntynyt ja aikansa elänyt Savon maassa, suuren sydämen ahdistuksen ja ikävyyden. Täällä ei silmä lankea vuoroin tuuhe-metsäisille kukkuloille, vuoroin ihanille viheriöitseville laaksoille. Rämesuota on ympärillänsä niin kauas kuin näkö kantaa, puuttomia lakeita rahka-soita, jonka liejussa jalka ei löydä kovaa pohjaa astuaksensa, hallan pesiä, joista päivän helteimmässä kuumeessa kylmän henki suitsuaapi matkustajan vastaan. 

Näin tulimme Piippolan pitäjäsen, joka ei näy ihmisen asunpaikalta, jossa peninkuormamatkoja kulkeissamme emme tapaa ihmisten asuntojakaan, emme kuule edes linnun viserrystä, paitsi jonkun suokuirin piipoitosta. Mutta jopa nousee maa kannakselle, Pyhännän järven rannoilla on ensimäinen kylä, siitä taas on matkaa Kiviselle, jonka rannalla on eräs mökki, kunnes vihdoin tullaan asuttuihin paikkoihin. 

Kovempi on maan pohja Pulkkilassa ja paranee vieläkin Paavolaan, Revolahteen ja Siikajoelle päin mennessä. Poikkeavaisesti on Paavolan kirkonkylä Siikajoen varrella erittäin kaunis. Täällä joki vetää vertaiseksensa kuuluisimpia virtoja ulkomaalla. Täällä ei vuoriset ja louhikkaat rantaiset, peitetyt ikivanhoilla muistomerkeillä kauan edesmenneistä ajoista, vedä tykönsä katselian huomiota, paremmin luonnon ikuisesti uudistuva ihanuus, mehevät nurmikot ja kukkaiset sekä raikasti viheriöitsevä pensasto huvittelevat ihmisen mieltä. Joen vartta kulkee tie pitkin matkaa aina Siikajoen pitäjän emäkirkolle, jossa joki laskee Pohjan mereen. 

Täältä lähtien muuttaa luonto muotonsa pohjoispuolella jokea, Lumijoen ja Limingan alangoilla; metsät puuttuvat tykkänään, joiden siassa aukiolla vaan nähdään pajupensaita. Mutta ylevämpi viljelys tekee kuitenkin nämä paikat hupaisiksi, sillä viljelysmaiden rikkaus vetää puoleensa silmän ja estää näkemästä metsän alastomuutta. Sivumennen vilahtaa silmihimme Oulunsalon ja Kembeleen toisiansa kohti mereen pistävät alhaiset niemimaat; Oulunsalon kirkko näkyy maantielle kuin muu musta patsas. Temmeksen ja Ranttilan läpi kulettua jo kierrämme takasi entisille jälillemme. Ensin mainittu on viljelyksensä suhteen samalla perustuksella kuin Liminka, mutta rikkaampi metästä. Merkittävä on vielä, että tervan poltto on yleisempi elatuskeino etelä- kuin pohjoispuolella jokea. Siellä näkeekin useammin tervaksiksi kolotuita puita tien varrella ja tervahautoja.

Matka Jäämeren rannalle kesällä 1882

Joh. Mustakallion Matka Jäämeren rannalle kesällä 1882 julkaistiin 7.5.1883 alkaen jatkokertomuksena sanomalehdessä Savo ja samana vuonna myös erillisenä kirjana. Johannes Schwartzbergin (1846-1915) matrikkelitiedoista selviää, että hän oli "valtion varoilla tekemässä papillisia toimia suomalaisille Muurmannin rannikolla Jäämeren rannalla 1882".

Suomesta tun lähtee Jäämeren rannalle kesäkelillä, on paras ensiksi matkustaa jotain tietä Vienan merelle, joko eteläisempää Lieksan tai Kuhmon kautta, tahi pohjoisempaa Kuusamon kautta. Me malitsimme viimeksi mainitun. Ennen lähtöä oli pitänyt hankkia Arkangelin kumernööriltä lupakirja saada matkustaa hänen läänissään, joka kirja myös oikeutti vaatimaan kyytiä matkalla. Suomen kenraalikuvernöörin kirje Kuopion tuomiokapitulille, että hän Venäjän virastojen kautta oli matkamme edistyttämistä puoltanut virkamiehille Murmannin rannikolla, oli myös muassamme. Ja kun viimeksi oli Venäjän ruplat vaihetettuina valmisna taskussa, ei ollut kuin huraus, kun Juhannus-ajan kesäisen ilman kauniilla säällä jo oltiin noiden 53 peninkulmain takana, jotka eroittavat Kuusamon Kuopiosta. Siihen maantie loppuu. Kuusamo on hyvin vuorista seutua. Viimeisellä taipaleella, ennenkuin tullaan kirkolle, näkyi jo korkeita vuoria ja mäen kukkuloita (esimerkiksi Syötevaara), joille juhannusaikana aurinko näkyy läpi yön muutamia vuorokausia, ja kahden semmoisen kukkulan ylitse menee maantiekin; ne omat Hevosenharja ja Kallioharju; sinne näkyvät kaikki Kuusamon korkeimmat vaarat, yksin Nuorunenkin Venäjän rajalla. Maantien vieruksilla käyvät porot laitumella, ja oudon uteliaisuudella katseltiin niitä hiekkakuoppia, joissa olivat porot nykyään piehtaroineet. Kumminkaan ei sattunut nyt yhtään olemaan näkyvissä.

Kuusamon kirkko
Copilotin luoma kuva, pohjana Aalto-yliopiston arkiston kuva

Kirkolta alkaa venematka. Sitä on 6 peninkulmaa monen järven yli, joista erinomaisen sievä-saarinen ja -salminen on Muojärvi. Kun Muosalmen talon takaiselta mäeltä rupesi katsomaan Muojärven tyyntä selkää, niin sitä olisi kauankin saattanut tehdä, ellei matkan teko olisi eteenpäin käskenyt. Tahdottiin näet tyynen yön aikana soutaa selän toiselle puolelle. Tämä sama seutu, nyt niin kodikkaalta ja hupaiselta näyttävä sille joka Savon näköaloihin oli tottunut, oli ihan erilainen, kun sitä vaaran kukkulalta katsoi. Kaikkien näiden järvien rannoilla on taloja, jotka omat paljoa pulskemmasti rakennetut kuin ylipäätään Savossa. Näihin aikoihin, 2, 3 p. Heinäkuussa, alkoi täällä näkyä siellä, täällä tähkäpäitä rutussa, ihankuin Kuopion seuduilla 27, 28, 29 p. Toukokuussa. Pihlaja alkoi puhtaista nuppujaan kukiksi. Välijärven talon akkunoihin näkyy juhannusaurinko koko yön, sanoivat.