Eemeli Vallinhovi (ent. Atte Landgrén) ja uudistalo 1910-1911

Sukunimen muutos kesällä 1908 ei muuttanut miehen tapoja tai luonnetta. Lokakuussa 1910 "Kittilän kunnan ulkopuolellakin hyvin tunnettu A. E. Vallinhovi (Landgren)" tuomittiin kavalluksesta neljän kuukauden vankeuteen. Tai toisin sanoin sai "vapaan asunnon kruunun työpajoissa neljäksi kuukaudeksi. Sattui taas sekin aika että hänen petoksiaan ruvettiin penkomaan ja kolmannesvuosi vankeutta sattui muutamasta markkakymmenestä." [1]

Vallinhovi valitti tuomiosta, mutta tästä ei ollut apua:

A. Wallinhovin valitus petosta koskevassa jutussa. V. t. kruununnimismiehen A. E. Jussilan, virallisena syyttäjänä, ja E. Candelinin, asianomistajana, tekemän syytteen johdosta lausui Kittilän p:n k:n K. O. p:ssä 6/10 10 selvitetyksi, että Wallinhovi, jolle Candelin oli antanut toimeksi hänen asiamiehenänsä anoa sukuunlunastettavaksi Pajuranta niminen kruununuutistalo Kittilän pitäjän Kuivasalmen kylässä, oli maaliskuussa vuonna 1909 perättömästi Candelinille ilmoittanut, että hän oli Oulun l:n Kuvernöörin luona asiassa käyttämälleen asiamiehelle V. O. Juveliuselle lähettänyt tämän vaatiman ja asiassa tarvitun sukulunastusrahan 85 m:kaa sekä pyytänyt Candeliniä hänelle toimittamaan tuon summan ja muutamia päiviä myöhemmin uudistanut vaatimuksensa, minkä johdosta Candelin oli 31/5 09 A. Harjun välityksellä Wallinhoville toimittanut sanotut 85 m:kaa; johon nähden K. 0., R. L:n 33 §:n 1 kohdan nojalla, tuomitsi Wallinhovin petoksesta pidettäväksi 4 kuukautta vankeudessa sekä velvoitti hänet antamaan Candelinille takaisin petoksella saamansa 85 m:kaa ja 40 m:kalla korvaamaan Candelinin oikeudenkäyntikustannukset. Vaasan H. O., johon Wallinhovi valitti, p. 1/2 11: Koska Wallinhovi oli saattanut itsensä syypääksi siihen petokseen minkä K. O. oli hänen syykseen lukenut, tuomitsi H. O. R. L:n 36 luvun 1 §:n nojalla hänet pidettäväksi 3 kuukautta vankeudessa. Muuten ei muutosta. O. O.: H. O:n p. jäi pysyväksi; ja velvoitettiin Wallinhovi suorittamaan Candelinille häneltä K. Senaatissa juttuun menneiden kustannusten korvaukseksi 35 m:kaa.[2]

Ehkä vangittuna hän kirjoitti uudella nimellään kertomuksia Lapista turkulaiseen sanomalehteen, joka julkaisi myös yhden vanhan runon.[3] Syyskuussa 1911 kuoli Eemeli Vallinhovin vaimo Miina, joka oli virallisesti nimeltään Brita Wilhelmina.[4]

Vaimon kanssa tai ainakin hänen nimeään käyttäen Vallinhovi oli yrittänyt perustaa uudistilan, mutta tuskin viljely mielessään. 

Hylätty valitus. Senaatti on hylännyt kirjuri August Emil vallinhovin, läänin kuvernöörin antaman päätöksen johdosta, uudistalon perustamista Parkosen kruununmetsämaahan Kittilän pitäjän Kuivassalmen kylässä, tekemän valituksen, sekä samoin kirjurinvaimon Priitta vilhelmiina vallinhovin tekemän valituksen läänin kuvernöörin antaman päätöksen johdosta, joka myöskin koski uudistalon perustamista Silmänpaistaman kruununmetsämaahan Kittilän pitäjän Kuivasalmen kylässä. Läänin kuvernööri oli heinäkuun 16 päivänä 1910 antamallaan päätöksellä asianomaisten viranomaisten antamain lausuntojen johdosta hylännyt hakijain anomuksen, koska oli ilmoitettu, että uudistaloille ehdoitetut tilukset sijaitsevat kruunun liikamaalla sekä että Norjan alamainen Johan Norrman, joka on vallannut siellä rautamalmia sisältäviä alueita, on uudistilaksi ehdoitetulla tontilla olevat rakennukset rakentanut ja koska Norrman'illa, joka oli erinäisiä henkilöitä maksua vastaan kehoittanut hakemaan niihin uudistiloja, ilmeisesti oli tarkoitus saada haltuunsa kaikki ne isot vaarat Alakittilän hoitoalueen 3:ssa vartiopiirissä, missä rautamalmia löytyy ja koska tällainen menettely on väärää ja lisäksi mainituissa metsämaissa löytyy satoja tuhansia tukki- ja hirsipuita. Tämän anomuksen, kuten sanottu, hylkäsi läänin kuvernööri ja senaatti ei ole katsonut olevan syytä muuttaa mainittua päätöstä.[5]

[1] Perä-Pohjolainen 13.10.1910, Kaiku 14.10.1910
[2] Tidskrift, utgifven af Juridiska föreningen i Finland 01.01.1912 no Bilaga 2
[3] Kertoelmia Lapista I. Pöntsön Nanna. Turun Lehti 02.03.1911
Kertoelmia Lapista II. Halla. Turun Lehti 16.03.1911
Kertoelmia Lapista III Erämaasta. Turun Lehti 28.03.1911
Yksi tunti vaan! Haaveilu. Turun Lehti 01.04.1911
Mikäs ompi nuorukainen? [runo] Turun Lehti 06.05.1911
[4] Kaiku 11.10.1911
[5] Kansan Tahto 04.04.1911

Atte Landgrén vuosina 1907-1908

Vuonna 1907 Atte Landgrén oli jälleen Ruotsissa. Petkutuksensa keskittyivät aiemmin väliin jääneeseen Skooneen, mutta hän jäi kiinni ja tuomittiin lokakuussa viiden kuukauden vankeuteen.[1] Mahdollisesti palautusmatkalla Tukholman poliisilaitos valokuvasi Landgrénin. Tai sitten hän ehti kaupunkiin muissa asioissa vuonna 1908.

Pian vapaaksi päästyään Landgrén oli helmikuun 1908 lopussa jälleen

Seikkailija matkalla.

Viime kuun 26 p. saapui muutamaan Laurilan aseman lähellä olevaan torppaan Kemin maaseurakunnassa muuan mieshenkilö pyytämään niin sanottua pitkää kyytiä aina Rovaniemen kirkolle saakka. Mies ilmoitti olevansa valtion asioilla tai että hänet oli lähetetty jakamaan valtion hankkimia karjanrehuja hätärehuksi sen puutteessa oleville Pohjois-Suomessa ja että hänellä on tätä tarkoitusta varten 23 vaunullista tavaraa rautatiellä. Kun varsinkin ylimaassa on valitettu karjan rehusta kärsittävän puutetta, tahtoi tämä valtion luottamusmies matkustaa Rovaniemelle hankkimaan tietoja rehun tarvitsijoista. Torpassa tietysti tahdottiin auttaa tällaisilla asioilla liikkuvaa henkilöä eteenpäin arvattavasti siinä toivossa, että torpan hevonenkin, vietyään rehun jakajan Rovaniemelle, saisi jonkun hivenen valtion hankkimia ja lähettämiä rehuvaroja pureksiakseen. 

Rehun jakaja olisi maksanut kyytipalkan Rovaniemelle asti jo etukäteen, mutta kun hänen rahansa kuuluivat olevan suuria seteleitä, jommoisia torpassa ei oltu ennen nähtykään, niin sovittiin, että kyytipalkka suoritetaan perillä. Vaikka herran setelit olivatkin hyvin suuria, kuten hän selitti, niin toivottiin, että Rovaniemellä sentään joku niistä saadaan hienoksi, varsinkin kun paikkakunnalle on perustettu toinenkin pankki. Ellei yhden pankin myntti riitä setelin vaihtamiseen pieniksi, niin lainatkoot toisesta, tuumittiin matkalle lähtiessä. 

Torpan poika näet pantiin valtion lähettiä kyytiin ja kun poikettiin ensimäiseen kievariin matkan varrella, kertoi matkustaja siellä saman jutun kuin Laurilan torpassakin. Kievarissa tilasi kyydittävä ruokaa ja juomaa ja kun ruokavarat sattuivat olemaan herran mieleisiä, tilasi hän talosta eväitäkin matkaa varten. Niitä tietysti näin tärkeälle henkiiölle auliisti annettiin, vaan maksu pienen rahan puutteessa jäi paluumatkalla suoritettavaksi. Saipa valtion lähetti vielä kievarista rekivällyt ja huopatossut jatkaansa lainaksi.

Edemmäksi ehdittyä alkoi kyytimiestä kuitenkin oudostuttaa, kun kyydittävä toisissa kievareissa matkan varrella oli talonväelle selittänyt matkustavansa Lapinmaahan hoitamaan tuomarin virkaa, sillä vakituinen tuomari on matkoilla. Lähellä Rovaniemen kirkonkylää selitti kyydittävä, ettei hänen arvoisensa mies kehtaa päiväseen aikaan kirkonkylään saapua tossut jalassa ja arkipuvussa, jonka vuoksi ehdotti, että poikettaisiin erääseen torppaan, joka on tunnettu luvattomasta viinakaupastaan. Täällä lainasi hän kyyditsijältään 5 markkaa viinan ostoon. 

Illan tultua jatkettiin matkaa Sukulan torppaan, jossa tämä valtion virkailijana matkaileva ryypiskeli viinojaan erään miehen kanssa ja lähetti kyytipoikansa pikku ostoksille. Muun muassa ostatti hän vekselilanketin. Kyytipojan ostoksilta palattua alkoi kyydittävä pyytää kyyditsijää lähtemään kyytiin aina Kittilään asti näytellen 8,000 markan vekseliä, jolla herra selitti nostavansa rahat Kittilän pankista. Mutta kuinka olikaan, viekotteli kyydittävä kyytipoikansa uudelleen poistumaan asioille, jolla aikaa herra katosi torpasta. Tossut ja rekivällyt hän kumminkin oli jättänyt rekeen. 

Mitään kyytipalkkaa ei kyytipoika saanut, jonka takia hän häätyi asiasta ilmoittamaan Rovaniemen poliisille. Silloin selvisi, että tämä rehujen jakajana matkaileva valtion lähetti onkin seikkailuistaan surullisen kuuluisa Atte Landgren Kittilästä. Hän joutui, kuten tunnettu, viime syksynä kiinni petkutuksistaan Etelä-Ruotsissa ja oli tältä seikkailuretkeltään paluumatkalla Kittilään. Saadakseen vapaan kyydin Rovaniemelle, oli hän uskotellut olevansa valtion lähetti. Laurilan torpparille täten kumminkin tuli melkoinen vahinko. [2]

Mistään tästä ei ole merkkiä ilmoituksessa, jolla Landgrénista tuli Vallinhovi.[4]

SWL 7.7.1908

[1] Jämtlandsposten 18.10.1907
[2] Perä-Pohjolainen 03.03.1908
[3] Stockholms stadsarkiv. Stockholmspolisens signalementsfotografier 1869-1920. August Emil Alexander Landgren. (Bild 13031 i databasen)
[4] Suomen Wirallinen Lehti 7.7.1908

Atte Landgrén vuosina 1905-1906

Ehkä elokuun 1904 tiedotuspurske ajoi A. E. A. Landgrénin jälleen Ruotsiin, mutta häntä ei oltu sielläkään unohdettu. Monista käyttämistään nimistä (Hertzén, Gustafsson, Walinder ja Sjöström) huolimatta hänet etsintäkuulutettiin tekemiensä petkutusyritysten takia toukokuussa 1905 omalla nimellään. Hänet kuvattiin 167 cm pitkäksi, hiuksensa tuhkan värisiksi, silmänsä pieniksi ja sinisiksi, nenänsä suoraksi ja suureksi, ihonsa ruskeaksi. Päällään oli tumma puku ja huonot kengät.[1]

Alkuvuodesta 1906, vuosikymmenen tauon jälkeen, sanomalehdestä löytyy Atte Landgrénin tarinoita.[2] Tästä ei kuitenkaan muodostu käännettä elämäänsä, sillä loppuvuodesta sama sanomalehti kertoo:

Vanha veijari taasen liikkeellä. Pajalasta on telefoneerattu Haaparannan lehdelle. T. k. 6 pnä tapasi metsänhoitaja Bergman Lovikan kestikievarissa erään pitkällä kyydillä matkustavan miehen, joka sanoi olevansa metsänhoitaja Lundgren Kittilästä osakeyhtiö Enhörningin palveluksessa. Hän oli ilman rahoja ja oli saanut kaikkialla lainoja y. m. kun sanoi saavansa Gellivaarassa 20,000 kr. Matkaansa jatkoi hän Gellivaaraan päin.

Jälestäpäin on tullut ilmi, että tämä metsänhoitaja on vanha käräjäkirjuri Landgren Kittilästä, joka joku vuosi sitten matkusteli m. m. Nikkalassa von Herzenin nimellä petkuttaen ihmisiä. Olisi syytä ihmisten olla varuillaan. [3]

Uutinen ei ehkä kuitenkaan ollut täysin totta, sillä Landgren lähetti siihen vastineen.

Pohjois-Suomen toimitukselle. Koska niinkin arvossa pidetty lehti, kun Pohjois-Suomi on ottanut palstoillensa Haaparannan lehdestä otsakkeella "Vanha veijari" olleen, minua kohtaan kohdistetun valheellisen kyhäyksen, pyydän kunnioittaen saada puolustuksekseni esittää seuraavaa

1:ksi. En koskaan ole käyttänyt nimeä Lundgren enkä sanonut itseni "metsänhoitajaksi".

2:ksi. Silloin kun minua kohtasi Jägmästar Bergman, en vielä ollut rahan puutteessa, vaan kyllä myöhemmin.

3:ksi. En myöskään koskaan ole sanonut saavani Eellivaarassa rahoja, vaan että, jos onnistun asioissa, sen olen lopullisesti saapa.

Von Hertzen'in nimellä olen kyllä kerran vienyt matkani Sangin kestikievarin tyttären Suomeen, vaan en koskaan muuta petosta tehnyt.

A. Emil Landgren [4]

Ehkä vuoden 1906 lopulla syntyi 16-sivuisena kirjasena seuraavana vuonna julkaistu "Julafton. Ett minne åt min älskade syster Otti Julen 1906".

[1] Ljusdals Tidning 12.5.1905, Stockholmsbladet Nya dagligt Allehanda 14.5.1905
[2] Pikku Hilda. Pohjois-Suomi 23.02.1906
Katokuvaus Lapista. Pohjois-Suomi 16.03.1906 & 19.03.1906
Inkilän Pekka. Pohjois-Suomi 28.03.1906
[3] Pohjois-Suomi 12.11.1906
[4] Pohjois-Suomi 28.11.1906

Atte Landgrén elokuun 1904 uutisissa

 Kaleva 04.08.1904:

Valevirkamies virkataloissa. Jaalan pitäjän virkataloissa on äskettäin liikkunut petkuttaja varamaanmittari G. A. Ahlgrenin nimeä käyttäen. Hän on sanonut olevansa virkatalojen tarkastajan lähettämä tutkimaan virkataloilla löytyviä suomaita ja tariomaan valtion lainoja niiden viljelemistä varten, ottaen 15 m:kaa muka hakemuspaperien laatimista varten. Luultavasti on tämä kulkija sama Landgren, jonka muualla tekemistä samanlaatuisista petoksista sanomalehdet ovat jo ennen tienneet kertoa. Etenkin virkatalojen vuokraajia varotetaan antautumasta tällaisten valevirkamiesten kanssa tekemisiin.

Meillä on syytä luulla, että edellä kerrottu petkuttaja olisi Kuopion ja Kajaanin kautta kulkenut aivan äsken näille seuduille. Hänen oikeensa lienee piakkoin siirtyä täältä pohjoiseen. varottakoon täälläkin tuollaisten veijarien viekkautta.

Kajaanin Lehti 06.08.1904:

Mies liikkeellä! Viime tiistaina lähti täältä Oulujärven yli Ouluun mennäkseen mies, joka lienee sorttiaan merkillisimpiä miesten joukossa. Iisalmelta päin oli hän tänne tullut, mukanaan nuori, hyvin puettu nainen. Sukevan kievarin päiväkirjaan hän on pistänyt olevansa varamaanmittari Aaltonen. Siellä oli mies neuvotellut itselleen joltakin maan puutteessa olevalta 15 markkaa rahaa selittäen hankkivansa lainan maanostamista varten jokaiselle, kenellä vaan on 3 trn alaa maata ennestään omissa nimissään sekä liikkuvansa juuri näillä asioilla valtion puolesta.

Kaupungin kievariin oli "pariskunta" ilmestynyt päivällä maanantaina, merkiten päiväkirjaan "G. A. Aaltonen ingeniör, Uleåborg" sekä ajanut sitten Kiehimänsuuhun, missä olivat yötä laivassa, jolla taas tiistaina klo 8:lta tähtivät Vaalaan. Siellä oli mies esittänyt itseään insinööri Sallmén'iksi ja olevansa entinen von Hertzen, jopa kuvernöörin poika y. m. suurta.

Sattuipa siihen eräs herrasmies, joka perinpohjin tunsi "insinöörin," meni hänen luokseen ja olkapäästä pitäen laususkeli hänelle jotain tähän tapaan: "Kuulepas sinä Atte Akseli Emil Landgren, ethän sinä mikä insinööri Sallmén ole! Ja kuka se tuo nuori nainen on sinun matkassasi?" "Se on minun toinen vaimoni," tokasi siihen "insinööri" hätäpäissään.

"Vai niin," jatkoi herrasmies, "sinun vaimosi elää Kittilässä vielä tänäkin päivänä. Ei tuo siis ole sinun vaimosi. Jokos olet hyvittänyt m. m. ne 200 mk., jotka kesäkuulla, liikkuessasi tuomari Eriksson'in nimellä, puijasit Pietarsaaressa rouva . . . ltä. Olethan minun tietääkseni ainakin 4 kertaa istunut metkuistasi linnassa. Eikö täällä ole järjestysmiestä, joka korjaisi sinun taaskin parempaan talteen"?

Tämä oli kova puhe "insinöörille," joka siinä vääntelehti sopottaen: "elkää puhuko tässä väen kuullen tuollaista; mennään huoneeseen" y. m.

Mitenkään kauan tuo tuommoinenkin mies, joka sitäpaitsi kuuluu selitelleen liikkuvansa "korkeimmillakin asioilla hyvillä tuloilla," saapi leijailla vapaalla jalalla.

Atte Akseli Emil Landgren — (von Hertzen — Sallmén — Erikson — Aaltonen y. m. y. m.) on syntyisin Mikkelistä ja lienee ijältään tuossa lähempänä 40 vuotta; käyttää prillejä tukevalla tölppänokallaan, kasvultaan lyheläntä, tukeva.

Mukanaan ollut nainen kuului itkeskelleen ja "hammastelua" oli heidän välillään taipalilla ja pysäkeilläkin kuultu. 

Kajaanin lehden juttu toistettiin monissa lehdissä. Hufvudstadsbladet sai oman julkaisunsa jälkeen yleisökirjeen, jonka mukaan kulkuri Atte Landgrén oli vieraillut 6. elokuuta Ylitorniolla esiintyen niin varatuomarina, maanviljysinsinöörinä kuin ylioppilaanakin yrittäessään huijata rahaa. Kirjoittaja oletti, että Landgrén ei ollut täydessä ymmärryksessä ja toivoi viranomaisten ottavan hänet huostaansa. (Hbl 12.8.1904)

Atte Landgrén pääsi vapauteen kesällä 1903

Atte Landgrén vapautui Jönköpingin sellivankilasta 16.6.1903. Hän oli ansainnut vankilassa 20 kruunua ja vastaanottanut kotoa 70 kruunua, joten rahojen olisi pitänyt riittää ripeään kotimatkaan. Suomen sijasta hän kuitenkin suuntasi Tukholmaan, jossa hän etsi käsiinsä koulukavereitaan, joilta hän lainasi rahaa. Tai näin hän ainakin myöhemmissä kuulusteluissa kertoi.

Jostain hän oli saanut uusia vaatteita, sillä kun hän heinäkuussa Tukholmasta Uppsalan suuntaan jatkaessaan pysähtyi Husby-Ärlinghundrassa hän pystyi esiintymään kihlakunnantuomari Melanderina Suomesta ja vaatetuksensa muistettiin eleganttina. Mikä sopi myös siihe, että hän väitti omistavansa yhden Suomen suurimmista ja kauniimmista maatiloista. Ruotsissa hän sanoi olevansa liikematkalla, mutta halusi rentoutua maalla ja neuvotteli itselleen sekä suomalaiselle toverilleen - tämäkin mukamas kihlakunnantuomari - majoituksen maatilalta 3 kruunun ja 50 äyrin hintaan per mies ja päivä.

Asetuttuaan taloksi mies muisti, että hänen piti lunastaa arvotavaroita. Otti esiin lomakkeet ja huomasi samalla ettei hänellä ollut tarvittavia 77 kruunua. Rahaa hän saisi käsiinsä vasta Tukholmassa, mutta ehkä talonväki voisi lainata summan? Talonomistaja oli suostumaisillaan, mutta vaimonsa huomautti ettei tavaroille tapahtuisi mitään pahaa parissa ylimääräisessä päivässä rautatieaseman varastossa. Mies totesi, että tarkemmin ajateltuna näin tosiaan oli ja kun hän kuuli, että isäntäväki aikoi seuraavana päivänä lähteä Tukholmaan, päätti hänkin matkustaa sinne. Mutta kuitenkin myöhemmällä junalla, jostain syystä.

Todellisuudessa mies hyppäsi junaan, joka kulki Tukholmasta poispäin. Ehkä matkarahojen säästämiseksi hän jätti junan jo Odensalassa. Siellä hän esittäytyi kruununvuokraajalle ylimetsänhoitaja Gustafssonina, joka oli lähetetty tarkistamaan tarkastamaan tiettyjä kruununtiloja, erityisesti niiden metsiä. Vuokraajan tarjottua aamiaisen, miehet menivät metään, missä herra ylimetsänhoitaja luovutti avokätisesti aluetta hakkuisiin. Tyylikkäällä ja ystävällisellä käytöksellään, joka ei kuitenkaan ollut vailla tiettyä alentuvaa arvokkuutta, ylimetsänhoitaja voitti vuokraajan luottamuksen. Silkasta ystävyydestä hän näytti antaneen vuokraajalle neuvon: "Osta tila juuri nyt. Muista, että se olen minä, joka tämän sanoo."

Vuokraaja oli ilmeisesti miettinyt asiaa jo aiemmin ja selitti, että hän ostaisi mielellään tilan, mutta ei tiennyt, miten asia hoituisi. Ystävällinen ylimetsänhoitaja lupasi järjestää asian, mutta kertoi, että oli käännyttävä lakimiehen puoleen ja että parasta olisi pyytää apuun "kihlakunnantuomari Melanderia", joka oleskeli seudulla ja oli hänen henkilökohtainen ystävänsä.

Ennen kuin ylimetsänhoitaja poistui paikalta vuokraaja tarjosi ylimetsänhoitajalle päivällisen ja luovutti hänelle tälle 55 kruunua annettavaksi "kihlakunnantuomarille" asiakirjojen laadinnasta aiheutuvien kulujen ja muiden menojen kattamiseksi.

Odensalan jälkeen Landgrénin tiedetään pysähtyneen Hudiksvallissa, jossa hän yritti puutavarakauppiaille myydä maatilaansa, joka tuskin edellisen vuoden konkurssikäsittelyn jälkeen oli omistuksessaan.

Matka Hudiksvallista Sundsvalliin kulki Jättendalin läpi. Siellä Landgrén esiintyi maanmittarina, joka oli tullut jakamaan suomaita, jotta omistajat saisivat valtiolta viljelytukea. Työtä saatiin alkuun, mutta sitten Landgrénin "täytyi" lähteä hakemaan rahaa Sundvallista. Hän sai talonpojalta kyydin kaupunkiin ja majoittui hotelliin. Samaiselta talonpojalta hän lainasi rahaa noudettavaa summaa vastaan, ja oitis katosi kaupungista.

Sundsvallin jälkeen Landgrén tuli Örnsköldvikin kaupunkiin 23.7.1903 ja kertoi kestikievariin majoittuessaan olevansa maatalousinsinööri Alfred Emil Gustafsson Pajalasta. Hän ehti petkuttaa useita kaupunkilaisia ennen kuin jatkoi matkaansa pohjoiseen Skellefteån, Norsjön ja Degerforsin ympäristöön, jossa uhrinsa olivat talonpoikia.

Degerforsissa Langrén vangittiin irtolaisuudesta epäiltynä elokuun alkupäivinä. Hän kertoi nimekseen Alfred Edvin Molin, mutta tuli nopeasti yhdistetyksi aiempiin tekoihinsa ja nimiinsä. Hänestä oli jo tullut jonkinasteinen kuuluisuus ja Örnsköldsvikissä suuri väkijoukko kokoontui uteliaana raatihuoneen ympäristöön, kun Landgrén oli vielä matkalla kaupunkiin Uumajan lääninvankilasta Hernösundin kautta.

Julkisuus ehkä auttoi yhdistämään Landgréniin myös nimettömän seikkailijan, joka matkoillaan narrasi rahaa konditorioiden tarjoilijattarilta, joille hän lupasi työpaikkoja Norrlannin herraklubeilta. 

Käsittely Örnsköldsvikissä saatiin valmiiksi syyskuun puolivälissä, minkä jälkeen Landgrén siirrettiin seuraavaan oikeusistuimeen. Marraskuussa hän istui Östersundin sellivankilassa. Vasta joulukuun lopussa hän sai lopullisen tuomionsa Tukholmassa: viidestä petoksesta kolme kuukautta vankeutta ja 100 kruunua sakkoja.

Ehkä ruotsalaiset viranomaiset nyt ymmärsivät vankeuden jälkeen passittaa Landgrénin konkreettisesti Suomeen. Elokuussa 1904 hän ainakin oli takaisin Suomessa.

Lähteet:  Upsala 16.7.1903, Södermanlands läns tidning 30.7.1903, Umebladet 7.8.1903, Örnsköldsviksposten 8.8.1903, Örnsköldsviksposten 11.8.1903, Örnsköldsviksposten 18.8.1903, Päivälehti 18.08.1903, Svenska Dagbladet 20.8.1903, Örnsköldsviksposten 25.8.1903, Örnsköldsviksposten 1.9.1903, Helsingfors-Posten 04.09.1903, Päivälehti 05.09.1903, Örnsköldsviksposten 8.9.1903, Örnsköldsviksposten 15.9.1903, Örnsköldsviksposten 29.10.1903, Östersundsposten 14.11.1903, Örnsköldsviksposten 17.11.1903, Örnsköldsviksposten 3.12.1903, Roslagens Tidning 2.1.1904   

Atte Landgrén matkusti Ruotsissa vuonna 1902

Sanomalehtiuutisoinnin perusteella Atte Landgrén istui vankilassa vuoden 1900 lopulle. Tieto siitä, milloin, miksi ja miten hän siirtyi Ruotsin puolelle, perustuu hänen omaan todistukseensa viranomaisille ruotsalaisten sanomalehtien välittämänä. Eli ei ole täysin luotettava. Kuulusteluissa Atte Landgrén väitti suorittaneensa ylioppilastutkinnon vuonna 1884, mikä ei pidä ainakaan Ylioppilasmatrikkelin perusteella paikkaansa, palvelleensa rautateillä, mistä ei ole todisteita, olleensa kuusi vuotta armeijassa ja sitten tuomarin kirjuri Lapissa. Lisäksi hän väitti olevansa leski, mikä ei pitänyt paikkaansa.

Todennäköisesti Landgrén oli talousvaikeuksissa jo vuoden 1902 alussa, sillä toukukuussa julkaistiin kutsu hänen ja vaimonsa konkurssipesän velkojille, joten syynä rajan ylitykseem on voinut olla silkka velkojen pakoilu ja mahdollisuuksien haku, mihin sopii kuulustelujen kertomus metsäkaupoista tai -keinottelusta.

Myös kreivittären riiaus tarjoaa mahdollisuuksia, mutta tämä tarina kuullostaa melko uskomattomalta. Atte Landgrén oli mukamas vuonna 1900 lukenut Nya Dagligt Allehandasta avioliittoon tähtäävän kontakti-ilmoituksen ja edelleen naimisissa olevana vastannut siihen. Syntyi kirjeenvaihto, jonka toinen osapuoli oli 37-vuotias kreivitär Halmstadista. Kirjeenvaihdon perusteella kreivitär kutsui Landgrénin Ruotsiin ja hän lähti tapaamispaikaksi sovittuun Bodenin pitäjään, joka on viitisenkymmentä kilometriä Haaparannasta länteen.

Landgrén saapui sovittuun aikaan paikalle, mutta kreivittärelle oli tullut este, joten hän oli lähettänyt Landgrénille 150 kruunun postiosoituksen, jolla tämän piti matkustaa Halmstadiin eli aivan toiselle puolelle Ruotsia. Sinne päästyään Landgrén majoittui hotelliin ja alkoi seurustella kreivittären ja tämän isän sekä sisaren kanssa. Toisena päivänä esittelivät Landgrénin tuttavalleen kihlakunnantuomarina, sillä tämä oli tulkintansa kirjeistä, joissa Landgrén oli selittänyt olevansa tuomarin apulainen. Landgrén oli mukamas itse tunnustanut väärinkäsityksen. Kreivittären perhe varmisti kuitenkin sähkeitse Suomesta, ettei Landgrén todellakaan ollut tuomari ja tämän jälkeen ovet sulkeutuivat edestään.

Tässä vaiheessa Landgrénilla oli taskussaan 35 äyriä ja hotellivelkaa 15 kruunua, jota vastaan hän joutui jättämään tavaransa pantiksi. Hän lähti kävelemään kohti kotiaan. Ensimmäinen petkutuksensa, joka käsiteltiin oikeudessa, tapahtui Adelövin pitäjässä Smoolannissa, jossa Landgrén esiintyi ojitusyrityksen nimissä. 

Sitten hän jakoi matkaansa pohjoiseen petkuttaen rahaa, vaatteita majoitusta ja kyytejä vaihtaen nimeä ja tarinoita. Usein hän esiintyi maanmittarina ja tarjoutui hankkimaan edullista maanparannuslainaa, aivan kuten muutama vuosi aiemmin Viipurin ympäristössä. Sanomalehdissä uutiset hänestä otsikoitiinkin sitten "Den falske lantmätaren".

Huhtikuun 8. päivänä Landgrén oli Kilan pitäjässä Upplannissa ja tarjoutui 25 kruunua vastaan järjestämään kruununtilan oston verotusarvolla. Tähän ei tartuttu, mutta hänet majoitettiin syötettiin ja kuljetettiin seuraavana päivänä Björkvikiin. Tukholman kautta koukattuaan, hänet vangittiin Vendelin pitäjässä Upplannin pohjoisosassa. 

Landgrénin tekojen selvittely aloitettiin Uppsalassa, jossa hän istui tutkintavankeudessa sellivankilassa. Oikeuskäsittely jatkui Tukholmassa ja Nyköpingissä, jonka lääninvankilassa Landgrén oli kesäkuussa. Viiimeinen tuomio annettiin elokuun puolivälissä Norra Vedbon kihlakunnanoikeudessa: 10 eri petkutuksesta yhteensä 10 kuukauden vankeus. Tämä noteerattiin lyhyesti myös Suomen sanomalehdissä.

Lähteet: Louhi 22.05.1902, Upsala nya tidning 25.4.1902, Södermanlands läns tidning 20.5.1902, Södermanlands nyheter 16.6.1902, Södermanlands läns tidning 16.6.1902, Smålands Allehanda 16.8.1902, Louhi 06.12.1902, Örnsköldsviksposten 18.8.1903

Atte Landgrén syksyn 1899 uutisissa

Louhi 29.09.1899:

Armon pyyntömatka sekin. Joku aika sitten oli muuan varakas lappalainen tuomittu vankeuteen useiksi vuosiksi jostakin rikoksesta ja hän kärsii tätä vankeusrangaistustaan Oulun läänin vankilassa. Tämän rangaistuksen johdosta oli muuan käräjäkirjuri Landgren Kittilästä ruvennut lappalaisen vaimoa petkuttamaan, että hän muka pyytäisi armoa miehelleen. Armon pyynnön takia oli heidän lähdettävä matkalle aina Pietariin asti. Akka uskoikin käräjäkirjurin juttuja ja niin lähtivät nämä kummatkin, menivät aina Pietariin asti, ja viipyivät siellä jonkun aikaa. 

Täällä oli kirjuri kuljeskellut kapakoissa ja muuten viettänyt hauskaa elämää, tietysti lappalaisakan kustannuksella. Lopuksi oli matkalta lähdetty palaamaan ja täällä Oulussakin oli Landgren akalle vielä selvittänyt, kun tämä olisi tahtonut miestään puhutella, ettei linnaan päästetä vaimoja, mutta että hän toimittaa asian. 

Toimittamatta se kuitenkin olisi jäänyt, samoin kuin nähtävästi kaikki armonhakemukset. Pietarissakin. Mutta mitenkäs eukon päähän pisti, että jos tuota kuitenkin koettaisi päästä miehensä puheille, ja hän lähti ja pääsikin, jolloinka koko petkutusjuttu kävi selville. Eukon matka lienee maksanut hänelle noin 600 kruunua eli yli 800 mkan. Landgren on ennenkin petkutuksista joutunut oikeuden kanssa tekemisiin.

Kokkola 21.10.1899:

Veijari liikkeellä. Läänimme pohjoisosassa kuuluu liikkuvan muuan Ekholmiksi itseään kutsuva mieshenkilö, sanoen kulkevansa keisarill. senaatin määräyksestä "puustelleja tarkastamassa", ja raha-lainoja hankkimassa uudisviljelyksiä varten y. m. hyvää apua antamassa. Vaivoistaan hän tienkin ottaa tavanmukaisen palkkion, ja kuuluukin, ainakin yhdeltä, saaneen narratuksi 55 markkaa.

Oltakoon siis varovaisia tuollaisten kuljeksivien "tarkastajain" suhteen, jottei ne saisi ketään nenästä vedetyksi.  

Kaiku 03.11.1899:

Veijari taas liikkeellä. Eilen tuotiin Liminkaan vangittuna eräs veijari, joka sanoi nimekseen Landgrén, — lienee sama mies, josta sanomalehdet kertoivat, miten hän oli narrannut erään muijan pohjoisesta päin Pietariin armonpyyntöön ja miten se retki maksoi 800 m. muijalle. Viimeksi on hän nyt liikkunut Lumijoen ja Limingan kruunun puustelleissa, ilmoittaen olevansa puustellin tarkastajan poika ja puuhaavansa kruununpuustellia perintötilaksi 150 m. maksusta. Toiselle oli hän luvannut hankkia oikeuden nyydä kaikki koivut puustellista ja saanut siitä 16 m. 90 p., sillä niin paljo maksaa muka haku senaatissa. 

Louhi 05.11.1899:

Veijari liikkeellä. Olkaa taatusti varovaisia petkuttajien suhteen. Limingassa ja Lumijoella kulki viime ja tämän kuun vaihteessa eräs keskikokoinen herrasmies, joka sanoi olevansa kruunun puustellien tarkastajan Granfeldtin poika, Eliel, ja kehui kulkevansa isänsä siassa tarkastelemassa kruunun sotilaspuustelleja. Hän lupasi puustellien omistajille monenlaisia hyviä etuja kruunun puolesta. 

Vieläpä rupesi Lumijoellakin asiamieheksi hommaamaan erästä puustellia perintömaaksi, josta hän jo sai 150 mk. asian alkuunpanemista varten. Rahat kun sai, niin ajoi t. k. 1 p:nä Liminkaan takasin. Asia kyllä huomattiin melkein heti hyvien naapurien toimesta, vaan mies jo kerkesi päästä käpälämäkeen. 

Luullaan, että hän olisi se Kittilän kuulu veijari. Hän on keskikokoinen mies, punainen huuliparta, vähän ohkanen vaaleahko tukka. Ikä saattoi olla 35:den vuoden tienoilla. Hän on hyvin puhelias, selvä suomalainen, riski liikantainen mies. Ainakin jonkunverran sivistynytkin. Kulunut tumma palttoo päällä. Patiinit ilman kalossia jalassa. Olisi hyvä, että saisi hänet kiinni, sillä hän on niin viisas valehtelija, että hän saattaa tekeytyä vaikka minkälaiseksi mieheksi saaden rahoja yhdeltä yhdellä, toiselta toisella tavalla. 

Louhi 29.11.1899:

Petkuttaja saanut palkkansa. Emil August Aleks. Landgren Kittilästä, jonka urotöistä ennemmin olemme kertoneet, kuinka hän kulki:n Lumijoella ja Limingassa ilmoitti olevansa puustellin tarkastaja Emil Granfeltin poika ja narraili ihmisiltä rahoja mukamas toimittaakseen puustelleja ja kruununtaloja perintötiloiksi, on nyttemmin tuomittu Limingan varsinaisilla käräjillä näistä petkutuksistaan yhdeksi vuodeksi vankeuteen. Landgren oli m. m. saanut Limingassa narratuksi muutamalta 115 mkaa rahaa, toiselta 16 mkaa j. n. e.