Pitäjänsepän toimet ja saavutukset

Carl Gustaf Gronberg syntyi Porin maaseurakunnan Vähä-Rauman kylässä 1.9.1816. Isänsä Johan Grönberg oli suutari, mutta pojasta tuli seppä. (RK 1816-1823, 103; 1824-1829, 104; 1829-1835, 119; 1836-1842, 127)

Carl Gustaf toi Nakkilasta 3.4.1842 vaimokseen Serafia Johansdotterin. Heille syntyivät lapset Eva Christina (s. 30.1.1843), Carl Albert (s. 18.9.1845), Sofia Wilhelmina (s. 3.11.1849, k. 29.12.1852) ja Anna Sofia (s. 1.6.1854). Kaikki eloon jääneet lapset olivat siis nuoria, kun he menettivät äitinsä 30.6.1856. Carl Gustaf ei kuitenkaan solminut uutta avioliittoa. (RK 1843–1849, 138; 1850–1857, 151)

Eva Christina lähti Helsinkiin vuonna 1864 ja pikkusisko Anna Sofia lähti perään 8.11.1869. Heidän isänsä kuoli joulukuun lopulla 1869. (RK 1858–1864, 144; 1865-1871, 144). Kuusi vuotta myöhemmin hänestä kirjoitettiin:

Pitäjän seppänä Vähän Rauman kylässä pari virstaa Porin kaupunkista, ei Kaarle Kustaa Grönberg'in jalo ja korkea henki voinut tunkeuta maailman suurille taistelu tanterelle; mutta pitkät ajat voivat kulua, ennenkuin hänen lempeä ja rauhallinen luonteensa, hänen verraton ihmis-rakkautensa unohdetaan niillä seuduilla missä hän eli. Vihamiestä ei hänellä ollut yhtäkään, joka muuten on lähes mahdotonta maan päällä.

Jo senkin tähden on hän muistossa pidettävä. Älynsä sen lisiksi oli mitä tarkempia. Työnsä teki hän aivan hitaasti ja halpaan hintaankin, mutta erinomaisella taidolla. Hän keksi lukkoja rahalippaisiin, pankkeihin, tavara-aittoihin, y. m., joita ei tuntematoin avaimillakaan avannut, joissa ei avainta tarvittukaan vaan joku salainen laitos, näkymätön vieteri eli nuppi usein hyvinkin kaukana itse lukosta. Senmoisia ja muita taidollisia laadelmiansa löytyy useammissa Suomenmaan kaupunkeissa, vieläpä ulkomaillakin, aina Espaniassa asti. Niiden laatua ja levenemistä kertoa tulisi kuitenkin ahtaille palstoillemme pitkäksi. 

Ettei K. K. Grönberg, koulua käymättömänä, ollut ihan taidoton ja haluton kirjallisissakaan kokeissa on varma. Kirjallisuuden Seuran ja yksityisten huostassa löytyy koolta (noin 80) hänen tekemiänsä ja kokoomiansa satuja kertoelmia ja taruja. Lauluja laati hän melkoisen määren. Ne ovat jo suurimmaksi osaksi kadonneet. Muutamia niistä on painettukin, joko erityisesti eli sanomalehdessä esim. Sanomissa Turusta, entisessä Postin Sanomissa Suomen Kuvalehdessä ja Työmiehen Ystävässä (nimimerkillä: G. G. G.). Kuvalehdessä mainittiin jo vähän vainajan elämästäkin (n:rossa 20. 1873)

Suomen Kuvalehdessä julkaisiin Carl Gustaf Grönbergin ruo Naisista (15.10.1873 no 20). Työmiehen Ystävässä julkaistut runot olivat Sateessa (08.10.1875 no 40), Puolisoni haudalla (24.09.1875 no 38) ja Elämästä (17.09.1875 no 37).

Hänen vaiheistansa on muuten tuskin muuta sanottavaa, kuin alituinen köyhyytensä, erittäinkin loppu-ijällänsä, koska monia vuosia oli kivulloinen ja 4 eli 5 vuotta virui vuoteella, siksikuin kuolema lopetti köyhyydeltä ja sairaudelta rasitetun elämänsä. Syntynyt oli hän samasa kylässä, missä kuolikin ja enmmät päivänsä eli. Vaimonsa Serafina Paulsson kuoli jo 15 vuotta ennen, jättäen 3 vähäistä oppia jälkeensä mitkä nykyisin elävät Helsinkissä. Kunnia kaikille maanmiehille, jotka, omaa etuansa katsomatta kukin parhaan kuntonsa ja tilaisuutensa mukaan, työskentelevät yhteisen rakkaan isäinmaamme eduksi. (Työmiehen ystävä 19.11.1875)

Todennäköisesti nämä tiedot ja runot toimitti julkisuuteen Carl Gustaf Grönbergin poika Carl Albert, joka Wikipedian mukaan oli Työmiehen Ystävän toimittaja vuosina 1874–1876.

Dublin vs. Turku

Aloitin heinäkuun Dublinin pyrähdyksem Dubliniasta, mikä osoittautui oikeaksi valinnaksi. Kyseessä ei ollut pelkäämäni turistirysä vaan perusmuseo viikinki- ja keskiajasta. Se perustui ensisijaisesti tekstitauluihin, mutta esillä oli joitakin arkeologisia löytöjä, kaupungin kehitystä kuvaavia lavasteita ja yksi mittava animaatio. Alla olevat tiedot olen poiminut museoteksteistä. 

Museon kertomus alkoi vuodesta 830, jolloin Dublin ei ollut autio alue Liffeyjoen varrella. Samaan aikaan Turun alueella keskityttiin viljelyyn, mutta Dublinin kohdalla oli maallinen asutuskeskus ja luostari, jonka alueen viikingit todennäköisesti valtasivat. He perustivat sinne pysyvän tukikohdan vuonna 841, jolloin Turun seudulla ei ilmeisesti ollut mitään vieraita houkuttelevaa.

Viikinkien olo 800-luvun Dublinissa on todennettu arkeologisin tutkimuksin, joissa on löytynyt 81 hautaa ja parisataa rakennuksen pohjaa. Esillä oli yksi kokonainen soturiluuranko, mutta museo oli korrektisti ohjeistanut ettei sitä saanut valokuvata. Rakennustiedoista visioidussa lavasteessa ehkä interiööri muistutti saman ajan Turkua?

Ajanjakso 952-1170 oli museossa otsikoitu "kauppapaikasta keskiaikaiseksi kaupungiksi". Jakson päättyessä Turussa ei ole merkkejä edes kauppapaikasta. Meiltä tunnetusti puuttuu myös tiedot alueellisista hallitsijoista, kun taas Dublinissa oli kaupunkia vuodesta 952 kehittänyt kuningas, jonka irlantilais-skandinaavinen ja kristitty poika otti ohjat 989. Hänen hallintokaudellaan Dublinissa lyötiin ensimmäiset tunnetut kolikot. Hieman myöhempiä Dublinissa lyötyjä penninkejä on tusina Kansallismuseomme kokoelmissa, mutta Finna ei kerro niiden löytökontekstista mitään. Muita kolikkoja oli Suomen Turussa toki 900-luvun lopulla nähty, mutta asukastiheys oli kaukana Dublinista, jossa oli yli 4500 asukasta.

Kaupungin kasvu ja taloudellinen menestys teki siitä potentiaalisen hyökkäyskohteen. Kuuluisin Clontarfin taistelu hyökkääjiä vastaan käytiin vuonna 1013 ja se tuli vastaan Dublinian jälkeen vielä kansallismuseon arkeologisessa osassa ja molempien kirjakaupoissa. Kaupunki ei näyttänyt taistelusta suuremmin kärsineen, mutta puolustus oli tärkeää. Vuoteen 1100 mennessä kaupunkia ympäröi kivinen puolustusmuuri. Jollaista ei koskaan ollut Turussa, jonka ympäristössä tähän aikaan mah-dol-li-ses-ti oli joitakin kirkkoja, kun taan. Dublinin kaupungissa itsessään oli useita kirkkoja.

Kaupankäynti tarkoitti myös yhteyksiä normanneihin, jotka valtasivat Englannin vuonna 1066. Kuningas Henrik II antoi vuonna 1169 tukensa hyökkäykselle Dubliniin ja kaupunki sai vuosisataiseksi ristikseen Englannille lojaalin hallinnon, joka vasta myöhemmin laajentui koko Irlannin saarta koskevaksi. Ja hyökkäyksen aikaan Ruotsin valtakunta laajeni Turkuun ja Suomeen ja jäi tänne vuosisadoiksi.

Museon loppuosa muistutti muita Euroopan keskiaikaisten kaupunkien museoita faktoineen ja esineineen. Museokäynti päättyi isolle "kankaalle" heijastettuun animaatioon, jossa yhden miehen (oletettavasti kuvitellun) elämän kautta kuljettiin eestaas 1400-luvun Dublinissa. Jos jostakin ilmaantuisi rahaa, niin vastaava esitys voitaisiin tehdä Aboa Vetukseen.

Neiti Hufvudstadsbladet

Gustava Mathilda Helander syntyi Turussa 6.2.1835 porvari Gustaf Helanderin (s. 4.2.1801 Orivesi) ja Helena Margaretha Ginmanin (s. 12.7.1806) tyttäreksi. Hän oli alle vuoden ikäinen ja ja isoveli Albert Gustaf (s. 17.1.1834) alle kaksi vuotta, kun he menettivät äitinsä 11.11.1835, mutta isä ei solminut tavalliseen tapaan uutta avioliittoa. Isä menetti porvarin aseman 1840-luvun alkuun mennessä.[1]

Perhe muutti vuonna 1851 Uuteenkaupunkiin. [2] Gustava Mathilda Helander muutti sieltä vuonna 1855 Raumaan, jossa hän oli mamselli kirkkoherran perheessä noin vuoden. Hän muutti vuonna 1856 Kemiön Västanfjärdiin, jossa hän oli kappalaisen mamselli, kunnes otti 12.10.1857 muuttokirjan Turkuun, jossa isoveljensä oli merimies. Sisarusten isä kuoli Turussa 3.4.1856.[2]

Helsingfors Dagblad 9.12.1862

Gustava Mathilda Helander otti Turusta muuttokirjan Helsinkiin 5.1.1860. Viimeistään kaksi vuotta myöhemmin hän käytti nimeä Thilda Helander ja tarjosi puhtaaksikirjoituspalveluita Pikku-Roobertin- ja Korkeavuorenkatujen kulmassa. Vuoden 1866 osoitekalenteriin hän ilmoitti osoitteekseen Kasarmikatu 44 ja seuraavan kahden vuoden kalenteriin Aleksanterinkatu 26.[3] 

Kesällä 1866 Mathilda Helander teki puhtaaksikirjoitustyötä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, joka tuskin oli ainoa asiakkaansa. Hän toimi Helsingin yksityisen kansankirjaston "lainanantajana" eli kirjstonhoitajana viisi vuotta kevääseen 1870.[4] Vuonna 1869 hän oli asettunut asumaan Etelä-Esplanadi 14:een, jossa hän viihtyi muutamia vuosia. Henkikirjassa 1871 hän kuului ompelimonjohtaja Maria Grapen talouteen.[5] (Grapesta: Ylioppilaslakin muotoilijasta ja veljestään vale(?)opettajasta & Maria Grapen paluu)

Näitä vuosia on muistellut Rudolf Åkerblom (1849-1925):

Neiti Grapen herrainvaatettamo sijaitsi Kasarmikadun ja Eteläisen Esplanadikadun kulmassa. Hänen luonaan asusti konttoristina neiti Mathilda Helander, jota kutsuttiin ”Hufvudstadsbladetiksi”, sillä hän jakeli kyseistä lehteä päivätöikseen August Schaumanin aikoina, jolloin paino ja konttori sijaitsivat Fabianinkadulla. Hän, kuten muutkin neiti Grapen luona olleet, olivat vahvasti emansipoituneita naisia, minkä näkeminen oli siihen aikaan melko epätavallista. Heillä oli oma aitionsa teatterissa, ja he söivät illallista kotonaan, joivat rohkeasti totinsa sekä polttivat sikareita ja savukkeita. Neiti Helander pukeutui tummanharmaaseen sakettiin, jonka sivuilla oli suuret taskunkannet, ja talvisin hän käytti miesten mallisia, messinkilukoilla (?) varustettuja nahkagalosseja; hän oli kaikin puolin miehekäs nainen.[6]

Vuoden 1872 osoitekalenterissa Mathilda Helanderin osoite on Kasarmikadun toisella puolella, Etelä-Espa 12. Hänet mainitaan myös "yleisten osoitteiden" osiossa ylläpitämässä osoitekonttoria (adresskontor) Hufvudstadsbladetin konttorissa. Uudesta yrityksestä oli myös ilmoitus Hufvudstadsbladetissa.[7] Helanderin taloudellinen asema oli niin hyvä, että hän pystyi lahjoittamaan helmikuussa 1872 kansankirjastoon 14 kirjaa.[8]

Osoitekonttori oli Mathilda Helanderin hoidossa vuoteen 1876.[9] Kesällä 1876 hän perusti uuden yrityksen, villatavaraan keskittyvän kaupan, joka toimi osoitteessa Kasarmikatu 48. Mathilda asui samassa osoitteessa, kuten myös Maria Grape.[10]

Hbl 17.6.1876

Mathilda Helanderin ja Maria Grapen yrityksillä saattoi olla taloudellisia yhteyksiä, sillä molemmat hakeutuivat konkurssiin yhtäaikaa syksyllä 1881.[11] Vuoteen 1886 mennessä Mathilda Helander selvisi jaloilleen, sillä hän maksoi kunnallisveroa 4 äyristä. Tuolloin hän asui Kasarminkatu 27:ssä.[12]

Hbl 11.06.1913

Vuonna 1889 Mathilda Helander muutti Helsingistä Tukholmaan ja samana vuonna sinne muuttivat myös pitkäaikaiset asuinkumppaninsa Antoinette Johanna Holmgren (18.1.1840 Artjärvi) ja Maria Mathilda Holmgren (s. 18.3.1839 Artjärvi).  Samassa puulaakissa asunut Carolina Flodin toimitti seuraavan vuosisadan puolella kaikkien kolmen kuolinilmoitukset helsinkiläiseen sanomalehteen. Gustava Mathilda Helander kuoli 7.6.1913.[13]

[1] Turun suomalainen seurakunta, kastetut; Turun suomalaisen seurakunnan rippikirjat, I Aa1:58, 1832-1838, Qv 11, N:o 1; Turun suomalaisen seurakunnan rippikirjat, I Aa1:72, 1842-1845, Nystad Qv 4;
[2] Turun yhteisen seurakunnan rippikirjat, I Aa3:4, 1847-1853, Qv 5, 3; Rauman kaupunkiseurakunnan Rippikirjat, I Aa2:3, 1854-1860, 219; Västanfjärdin rippikirjat, I Aa:10, 1851-1857, 78; Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjat, 1856-1865, stadsdel 7, Qv 5, 3
[3] Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjat, 1856-1865, stadsdel 7, Qv 5, 3; Turun yhteisen seurakunnan rippikirjat, I Aa3:8, 1854-1860, 7:5:3; Helsingfors Dagblad 9.12.1862; Adresskalender för Helsingfors stad 2/1866; Adresskalender för Helsingfors stad 1867; Adresskalender för Helsingfors stad 1868
[4] Suomi 7/1868, 347; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.06.1867; Hufvudstadsbladet 26.05.1870[5] Adresskalender för Helsingfors stad 1869; Adresskalender för Helsingfors stad 1870; Adresskalender för Helsingfors stad 1871
[6] Rudolf Åkerblom: Anteckningar om Helsingfors under 1800-talet. Tre Helsingfors skildrare. Helsingfors i forna tider II. 1958, 41
[7] Adresskalender för Helsingfors stad 1872; Hufvudstadsbladet187206.01.1872
[8] Uusi Suometar 04.03.1872
[9] Adresskalender för Helsingfors stad 1873; Adresskalender för Helsingfors stad 1874; Adresskalender för Helsingfors stad 1875; Adresskalender för Helsingfors stad 1876
[10] Hufvudstadsbladet 17.06.1876 no 138; Kansallisarkisto. U:87 Henkikirja 1880-1880, 224
[11] Helsingfors 20.09.1881 no 216
[12] HKA. Gp:48 Kunnallisverojen kantokirja 1886, 3. kaupunginosa, 2260 

[13] Finska församlingen AII:14 (1887-1897), 304; Finska församlingen AII:15 (1898-1908), 144; Finska församlingen (AB) AII:16 (1909-1926), 88; Hufvudstadsbladet 21.10.1901; Hufvudstadsbladet 29.09.1907; Hufvudstadsbladet 11.06.1913

Varakas rusthollari T:n pitäjästä

Kirjasesta Hyvää tarkoittavia varoituksia Viinaa vastaan sekä Kertomus juopomuksen onnettomista seurauksista, muutamissa totisissa tapauksissa esiin asetettuja (Lukemisia Kansalle 95) painettiin "Uusi, lisätty painos" Turussa 1859. En pystynyt verifioimaan "totisia tapauksia", mutta luotan vaihteeksi kirjoittajan rehellisyyteen. Jos keksit tavan saada kiinni alkoholin väärinkäyttäjäksi kuvatun identiteetistä, kommentti olisi kiva lukea. Myös siinä tapauksessa, että teksti paljastuu käännökseksi ulkomaisesta julkaisusta.

Matti Stormi, eräs varakas rusthollari T—n pitäjäässä, oli rehellinen, kunniallinen ja uuttera mies, hyvänä pidetty kyläläisiltänsä, rakastettu talonväeltänsä ja kunnioitettu kaikilta vallasihmisiltä, jotka eivät katsoneet sitä arvoansa alentavaksi, että pitivät hänen kanssansa seuraa. Tämä hänen onnensa, jonka pitkittämiseen ja säilyttämiseen hän ei etsinyt vahvaa ja pysyvää perustusta Jumalassa, teki hänen ylpeäksi ja pöyhkeäksi, josta syntyi halu loistamaan ja korskeilemaan sekä (niin kuin hän tavallisesti sanoi) elämään herroiksi. 

Koska hänen luonnosta antelias mielenlaatunsa piti hänen huoneensa avoinna kaikille ihmisille, niitä järellisesti valitsematta, niin kokountui hänen tykönänsä alituiseen vieraita, jotka elivät hyvästi hänen kustannuksellansa. Hänellä oli tapana, koska hän viinassa eli muilla viiniisillä (spirituösa) juotavilla kestitti niitä, jotka hänen luonansa kävivät, itse maistaa ensin, taikka, niinkuin sanotaan, juoda vierasten muistoksi. Tällä tavalla tottui hän vähitellen taipumukseen väkeviin juomiin, jonkatähden hän myös alinomaa, aamusta alkaen iltaan asti, nähtiin viinapöydässä. 

Hänen maanviljelys työnsä heitettiin leväperään tahi lyötiin peräti laimin. Tästä joutui hänen taloutensa tukkunaan häviöön. Kaikki rehelliset ihmiset, joilta hän ennen oli voittanut kunnioitusta ja rakkautta, rupesivat nyt välttämään hänen taloansa, joka lopuksi muuttui renttumaisuuden luolaksi ja sulain juoppojen sekä muiden irstasten ihmisten kokous-pesäksi. 

— Hän joka pirteytensä ja pidettäväisytensä aikana, oli ensimäisiä miehiä, jotka kyläkunnasta kaikkinaisiin pitoihin kutsuttiin, vaipui niin syvälle, ett’ei häntä enää voitu pyytää vieraaksi ristiäisiin, häihin taikka maahan-paniaisiin, koska kaikki hävesivät ollaksensa seurassa juoppolallu Matin” kanssa, joksi häntä nyt yleiseen nimitettiin. 

Tällä lailla muutaman vuoden viinaveljestensä kanssa kuleskittuansa, jotka joko varastivat häneltä, joko pettivät hänen, tuli hän periköyhäksi. Hänen vaimonsa, joka, tullessansa hänelle naiduksi, oli tuottanut runsaan tavaran myötänsä taloon, kuoli murheesta ja harmista, ja lapset joutuivat pitäjään vaivaisiksi. Itse oli hän vanhoina päivinänsä pakoitettuna vaeltamaan ympäri kyläkuntia, kerjäläisen sauva kädessä, ja sillä tavalla kurjuudessansa elättämään itseänsä. Katkerimmat oman tunnon vaivat saattoivat hänen elämänsä vielä ilkeämmäksi, koska hänen nyt täytyi kärsiä puutoksia ja kovia vastuksia, joita hän hyvässä voimassa ollessansa ei nimeksikään tuntenut.

Gröna Villan lähteissä ja muistoissa

Kun referoin Töölönlahden ympärikävelyn vuodelta 1854, tekstissä esiintynyt Gröna villan ei ollut uusi asia. Nimi ja paikka esiintyy monessa Helsinki-tekstissä, mutta usein muistona ja kierrätettyinä muistoina, joten kaipasin lisää aikalaislähteitä ja tartuin digitoituihin teksteihin ja asiakirjoihin.

Fredrik Berndtsonin opaskirja Notiser om Helsingfors för resande isynnerhet bad- och brunnsgäster (1845) suosittelee kävelyretkeä Töölönlahden toisen rannan villin ja hoitamattoman luonnon pariin, sillä Gröna villanin ympäristöön tutustumista ei tarvitsisi katua. Mistään palveluista ei ole kuitenkaan puhetta.

Huvilan haltijana oli tuolloin vanha tuttu C. G. Langeen, mutta elokuussa 1845 hän kauppasi sanomalehti-ilmoituksella eteenpäin "den såkallade gröna Villan" vuokraoikeutta sekä sen asuinrakennusta ja puutarhaa "inwid Glowiken". (HT 16.8.1845) Langeenin alivuokralaisena ja mahdollisena myöhempänä päävuokralaisena oli Gustava Wahlström, joka ilmoitteli maaliskuusta 1845 syyskuuhun 1848 tarjoavansa Gröna villanissa koko päivän (alla tider på dagen) riisiryynimakkaraa (HT 1.4.1845, HT 1.10.1845, HT 25.9.1847, HT 16.9.1848, 14.10.1848). Henkikirjoissa Wahlström oli Langeenin kanssa merkitty Kluuvinlahteen (Gloviken) vuosina 1846-1848 (KA U38:678, KA U40:845, KA U40:803). Seuraavissa henkikirjoissa hän oli yksinään Gröna Villanin talouden pää (KA U41:796 (1849), KA U42:753 (1850)). 

Tammikuun lopulla 1850 Gustava Wahlström ilmoitti muuttavansa ravintolatoimintansa keskustaan (HT 30.1.1850). Elokuussa paikallislehti kirjoitti:

"Gröna Villan." Tuo kaunis koivua kasvava niemi, joka pistää Töölönlahteen Kaisaniemeä vastapäätä, mutta jota siellä nykyisin pidettävä likainen kapakka häpäisee, tulee ensi vuonna uudelleen vuokrattavaksi 25 vuodeksi. Kiinnitämme asiaan huomiota hyvissä ajoin, jotta yksi kaupungin kauneimmista ympäristöistä päätyisi arvokkaampiin käsiin kuin niihin, jotka ovat jo usean vuoden ajan tehneet tästä kauniista paikasta inhottavuuksien pesäpaikan. (HT 3.8.1850)

Vuokrakauden loppuun liittynee se, että seuraavana kesänä kaupunkiin muutaman vuoden poissaolon jälkeen Helsinkiin tullut Alexander Cronhjelm huomasi, että tuntemansa Gröna Villan oli purettu suunnitellun Eläintarhan alta, mutta että uusi Gröna villa oli rakennettu vastapäätä Langeenin kylpylaitosta (Hbl 5.7.1927). Eläintarhan hanketta esittelevässä artikkelissa mainitaan naapurissa "osaksi metsää kasvava, osaksi viljelty maa-alue, joka tähän asti on kuulunut surullisenkuuluisan Gröna Villan -huvilan alaisuuteen, mutta joka vastedes siitä erotettuna tullaan luovuttamaan uutta vuokrasopimusta vastaan" (HT 5.4.1851). Kun vuoden lopulla kaupattiin Eläintarhan osakkeita, kerrottiin, että promenaadialueeseen oli lisätty Linnunlaulun huvila, joka oli aiemmin kuulunut n. s. Gröna Villanin maihin (HT 3.12.1851).

Järjestelyjen jälkeen toukokuussa 1852 kaupunki tarjosi vuodeksi vuokralle aiemman Gröna Villanin alueesta rajatun huvilatontin 40 Grönudd. Vuokralainen ei saanut haltuunsa mailla olevia rakennuksia, mutta niiden nimettömäksi jäänyt omistaja ei puolestaan saanut rakennuksia käyttää ilman vuokraajan lupaa (FAT 17.5.1852) Töölön puistopuulaaki toivoi edelleen saavansa käyttöönsä Gröna Villanin maat (HT 26.6.1852). 

Epävarmuuksien takia kaupunki solmi seuraavankin vuokrasopimuksen vain vuodeksi (HT 5.3.1853). Tämän vuokrahuutokaupan voitti C. G. Langeen, jota edusti kylpylänsä vuokraaja Alexander Wikström (Mpk 22.3.1853 §4). Sanomalehdistä ei löytynyt seuraavan vuoden vuokrahuutokaupan ilmoitusta, mutta rakennusten haltija vuokrasi niitä kalustettuna toukokuussa 1854 (HT 20.5.1854). Töölönlahden kiertäjä oli siis oikeassa todetessaan, että huvila oli vuokrattuna jonkun perheen kesäaunnoksi.

Kuvakaappaus sivustolta Helsinki ennen.

Helmikuussa 1858 rautatietyöt Gröna villanin seudulla houkuttelivat monia tarkkailijoita (HT 13.2.1858). Ainakin huvilan kellari oli rautatienrakentajien käytössä, sillä sieltä varastettiin ruutia (FAT 8.3.1859). Nykyistä kapeampi kuilu kalliossa oli valmis alkuvuodesta 1860 (Papperslyktan 19.03.1860). Ratapihan paikasta käytiin vielä keskustelua ja ehdolla oli Töölönlahden pohjoispuolen Myhrin niitty (FAT 25.6.1860). Tämä ei toteutunut ja Töölönpuiston suunnittelua jatkettiin. Tässä yhteydessä mainitaan ratakuilun ylittävä kävelysilta Gröna Villanin kohdalla. (HT 24.2.1863) Ehkä sitä hyödynsi paikalla nähty ilves? (Hbl 1.2.1865)

Rannan virkistyskäyttöön viittaa hanke höyrysluupista, joka olisi kiertänyt Töölönlahtea ja pysähtynyt muun muassa Gröna villanissa (Hbl 6.5.1865). Muutama vuosi myöhemmin taitelijakillan vuosikokouksessa esitettiin karttoja rantaa kiertävästä kävelytiestä ja uusista huviloista (HD 10.2.1868).

Vuoden 1870 lopulla kaupunki tarjosi Grönuddia vuokralle neljäksi vuodeksi ja sen pohjoispuolella olevaa Fogelsångia eli Linnunlaulua joko neljäksi tai 30 vuodeksi. (Hbl 18.11.1870). Lyhyttä vuokra-aikaa perusteltiin suunnitelluilla huviloiden uudelleen järjestelyillä. Grönuddin vuokrasi rautatiehallitus ja Fogelsångin puutarhamestari Nordvik (Hbl 4.2.1871).

Eläintarhan alueen ympäristöhistoriallinen selvitys kutsuu vuosia 1877-1907 hajaannuksen kaudeksi. Rantaan jo vuonna 1865 suunniteltu tie huviloiden Bredvik, Ilola, Grönudd ja Fogelsång läpi sekä tien varteen kaavoitetut 14 uutta huvilatonttia saivat hyväksyvän päätöksen vuoden 1877 lopulla (Hbl 13.12.1877). Yhdistetyn alueen vuokrauksesta pidettiin huutokauppa huhtikuussa 1878 (Hbl 25.4.1878). Vuokraaja ilmoitti kesinä 1880 ja 1881, että alueella liikkuminen oli kokonaan tai osittain kiellettyä (Hbl 15.06.1880, 08.06.1881)

Kuvakaappaus sivustolta Helsinki ennen.

Hbl 2.3.1884

Grönuddin kohdalla olivat huvilatontit 6, 7 ja 13 ja alkuperäistä Gröna villania olivat ilmeisesti myös 12, 13 ja 14. Uusien huviloiden tieltä rautatiehallitus myi Grönuddin vanhoja rakennuksia huutokaupalla 4.3.1884. Tulevaa purkua surtiin muistellen vanhaa huvittelupaikkaa, vaikka kyse oli Cronhjelmin tiedonannon mukaan eri rakennuksista (Folkwännen 03.03.1884). 

Huutokaupan voittanut rautatien virkamies O. Blom omisti huvilan 14 (KA U111:937). Hän ei kiirehtinyt rakennusten purkamisen kanssa vaan rakensi uuden huvilansa niiden viereen (Folkwännen 11.03.1884, 03.06.1884, 30.06.1884). Tarkemmin sanottuna uusi komea kaksikerroksinen päärakennus oli kauempana rannasta kuin aiempi asuinrakennus (HKA. Helsingin maistraatti. Ik:17Rakennuslupapiirustukset, Eläintarhan Huvila-alue, Tontti 14) Vanhat rakennukset revittiin yhden tiedonantajan mukaan keväällä 1889 (Finland 06.05.1889). 

Y. Weilin, joka lapsuusvuosinaan 1885-88 asui Eläintarhan huvilassa 2 eli Kallion virastotalon kohdalla, oli vuoteen 1924 mennessä epäluotettava muistelija, sillä Gröna villan on siirtynyt pitkähkön pätkän.

Eläintarhanhuviloita ei siihen aikaan ollut kuin viisi sekä n.k. Linnunlaulu, joka oli rautatienkasööri Blomin oma ja on sitä vielä tänä päivänä. Se sijaitsee Töölönlahden rannalla aivan lähellä sitä kohtaa, missä rautatie nykyään sukeltautuu Linnunlaulun kallioiden väliin. Jo silloin se oli punaiseksi maalattu niinkuin vielä tänäänkin. Myöhemmin rakennutti Blom uuden päärakennuksen, joka on kaksikerroksinen, ja pieneen rakennukseen sijoitettiin jokin ylioppilaspensionaatti, jossa muistan asuneen m.m. asessori ja musikeri Emil Forströmin ylioppilasaikoinaan. [...] Meidän huvilaamme kuului paitsi päärakennusta ja tallia asuinhuoneineen vielä aivan lähellä eteläistä tietä n.s. Vihreä huvila, joka aikoinaan oli ollut Helsingin vanhin ulkoravintola. Topelius on Talviyön tarinoissa kertonut siitä. Se oli yksikerroksinen verrattain pitkä puutalo, jolla oli turvekatto.

Mutta ilmeisesti Weilin on oikeassa siinä, että Blom oli säilyttänyt Grönuddin vanhan asuinrakennuksen ja tiedonantaja vuonna 1889 oli sekoillut. Weilin ei myöskään ollut ainoa, joka oli liittänyt Blomin huvilaan nimen Linnunlaulu/Fogelsång, joka alunperin tarkoitti pohjoisemmassa olevaa aluetta.

"Alkuperäinen ”Linnunlaulu”, jonka viime vuosisadan alkupuolelta peräisin olevat kuparipiirrokset osoittavat ensimmäiseksi rakennukseksi näillä tienoilla, oli loistoaikoinaan vihreäksi maalattu ja kantoi sen johdosta myöskin nimeä ”gröna villan”, vihreä huvila. Nyt se on punaiseksi maalattu, ja näyttää perin mitättömältä ympäristöllä kohoavien komeampien kaksikerroksisten huviloiden varjossa. Nimensä ja maineensa se on menettänyt ja on enää palanen vanhaa ja häviävää Helsinkiä, joka jonakin kauniina päivänä saa väistyä lahonneena ja tarpeettomana uuden nousevan Helsingin tieltä." (Ilta-Sanomat 27.12.1933)

Kuvatekstin mukaan matala puurakennus oli "Toistasataa vuotta vanha huvila "Linnunlaulu", joka aikoinaan on ollut ylioppilaiden ravintola." Sama rakennus näkyy toiselta puolelta 1950-luvulle ajoitetussa Kaupunginmuseon valokuvasssa, joka on nimetty sekä "Näkymä Eläintarhan huvilalle 14, "Linnunlaulu"" että "Eläintarhan huvila 14:n tontilla sijainnut talo "Gröna Villan"". Rannan puolelta vuonna 1896 otettu Museoviraston kokoelmien kuva vastaa Eläintarhan huvilan 14 asemapiirrosta, Sen vaaleat rakennukset eivät ole huvila 14, joka jää kuvassa puiden joukkoon, vaan Hannu Hirvikosken kirjan Linnunlaulun tarina mukaan rautatieläisille rakennettuja taloja.

Mikään ei ole ikuista tai ikuisesti ilmaista

Kesän ikävä uutuus oli ensin Geni.com:in toistuvat vaatimukset ihmisyyden todistamisesta. Sitten avasin sivustolta profiilin, jonka About-osiosta näkyi vain pari riviä, ja "katso lisää" linkki tarjosi 14 päivän ilmaista jaksoa ennen jäsenyyttä. Tätä kirjoittaessani olen juuri törmännyt profiiliin, josta on maskattu tarkka syntymä- ja kuolinpäivä. 

Vielä on näkyvissä perherakenne, mutta totista tietoa kaipaavalle ilmaiskäyttäjälle sivusto on jo lähes käyttökelvoton. Sen suuri hyöty viime vuosina on ollut monien käyttäjien alkuperäislähteisiin tekemät linkitykset, jotka ovat nyt näkymättömissä. Samalla peittyy mahdollisuus arvioida profiilin tiedon laatua.

Joten ei enää apua laiskalle ja tekemäni linkitykset Geniin ovat menettäneet arvonsa. Voin vain olla kiitollinen siitä, etten koskaan ryhtynyt Genin päivittäjäksi. En tosin voi väittää, että olisin ollut niin fiksu, että perusteluni olisi ollut sivuston kaupallisuus tai mahdollinen häviäminen. Vaan laiskuus.

Hiljaa mielessäni harmittelen, ettei suomalaisten sukututkijoiden innostustus "ison puun" rakentamiseen kohdistunut WikiTree:hen, mutta kun en ole sitäkään päivittänyt, ei ole oikeutta valittaa. Eikä kyseisen sivuston lupauksiin ikuisesta ilmaisuudesta (tai olemassaolosta) voi luottaa sen enempää kuin muidenkaan.

... Mutta olisi pitänyt yksityisen surkuttelun sijaan valittaa FB:ssä. Yksi sukututkija näin teki ja sai kuulla, että ratkaisu ei ole rahan käyttö vaan rekisteröityminen. Tietojen piilottaminen on (liian myöhään?) tekoälyltä suojautumista. 

Ilmestynyt: Unacceptable quantity

Keskellä kesää ilmestyi ensimmäinen kansainvälinen julkaisuni eli luku "Unacceptable quantity: The reuse of Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo in Stockholms Posten, 1778–1785" kirjassa Histories of Content Reuse in the Periodical Press. Uudenlainen hyväksyntäleima otsassa ja itse opin sekä prosessista että sen vaiheissa kirjoittamastani tekstistä.