Kaksi käyntiä Malmössä

 En viime vuonna tehnyt blogiraportteja kovin ahkerasti, joten jäi mainitsematta syksyn Lundin keikkaan (josta teksti Vierailu Skooneen vuoden 1825 tienoilla) yhdistämäni iltapäivä Malmössä. En ollut mieltänyt kaupunkia historialliseksi, mutta edellisellä eliensimmäisellä Lundin matkalla huomasin, että siellä on linna. Se oli siis viime syksyn pääkohde ja linnan museoihin kuluikin kaikki käytettävissä ollut aika. Yksi osa kertoi linnan historiasta, mutta jostain syystä siitä ei ole kännykässä jäljellä yhtään muistiinpanovalokuvaa. Olin kiinnostuneempi dokumentoimaan esihistoriasta ja dna:sta kertoneen animaation.

Museosta ei myöskään jäänyt muistikuvaa Malmöstä historiallisena kaupunkina, joten tämän viikon matkalla en valmistautunut sellaiseen tutustumaan. Pääkohteeni oli ruotsalaiset Hitu-päivät (formaalisti Svenska historikermötet), jonne asemalta hotellin kautta suunnistaessani aloin kuitenkin ihmettelemään kaupungin kaupallisen keskustan sijaintia. Pienellä karttaharjoituksella se löytyi muutaman minuutin kävelymatkan päästä nimellä Gamla staden. Dah!

Aikaa tappaakseni lähdin harhailemaan ja päädyin 1300-luvulla rakennettuun pyhän Pietarin kirkkoon. Sen seinät oli siivottu valkoisiksi 1800-luvulla, mutta onneksi jätetty edes yksi kappeli muistoksi.

Kirkosta oli selkeitä opastustekstejä, mutta niitä ei ollut muiden historiallisten rakennuksien yhteydessä samaan tapaan kuin joissain turistiorientoituneissa kaupungeissa. Julkisivuissa oli kuitenkin luettavissa vuosilukuja, joten selvisi, että pormastari Jörgen Kock oli rakennuttanut vuosina 1522-25 tämän talon

Faxen talo oli oven päällä olevan tekstin mukaan mainittu ensimmäistä kertaa 1580, muunnettu 1846 ja rakennettu uudelleen (?) 1910, mutta seinässä oli myös kyltti, jossa vuosiluku oli 1764.

Yksinkertaisemman rakennuksen oven päällinen kaiverettu kivi muistutti Glimmingehusetista eli teki keskiaikaisen vaikutuksen. Vuosiluku oli kuitenkin "moderni": 1535.

Kaduilla parhaiten kyltitetty kohde oli matkamuistokaupan vieressä ollut pienehkö kivi vuodelta 1676. Kyltin mukaan tästä on laskettu etäisyydet Malmöön, mutta miksi kivessä sitten lukee "1 MYL"? Onkohan kuitenkin ihan "tavallinen" peninkulmamerkki, joka on tuotu myöhemmin kaupunkiin?

Ehkä joskus tulee tilaisuus kolmanteen vierailuun, johon valmistaudun kunnolla.

Voudin ja kirjurin karkumatka ja vankeus

Yrjo Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli tietää kertoa, että Hans Henrik Krookista tuli vuonna 1782 sekä aviomies että Korsholman keskisen kihlakunnan kruununvouti. Jatko ei ollut yhtä positiivista: "erotettu 1788 ja pidätetty vaillingin takia. † Vaasan linnassa 1790-luvun alussa".

Nämä ongelmat eivät pysyneet vain pienen piirin tietona, sillä Vaasan maaherran nimissä kirjoitettiin etsintäkuulutus 27.8.1787 ja  Turun lääninkanslia julkaisi samoin sanoin 17.9.1787 etsintäkuulutuksen luettavaksi pitkin lääniä.

Korsholman kihlakunnan kruununvouti, Vaasan läänissä, Hans Henric Krook, joka yhdessä verokirjurinsa Abraham Häggbladhin kanssa karkasi luvattomasti viime elokuun 23. päivän vastaisena yönä mukanaan huomattava summa äskettäin kerättyjä kruununvaroja, ja heidän on lisäksi myöhemmin todettu olevan vastuussa myös muusta kruunun saatavasta. Kruununvouti Krookin, joka kuulee huonosti, kerrotaan olevan lyhyt ja lihavahko, vaaleahko ja hieman rokonarpinen kasvoiltaan, silmänsä  vaaleansiniset ja hiuksensa ruskeahkot, käyttää useimmiten vaaleansinistä frakkia, mutta koska mukanaan oli muitakin vaatteita, hänen pukeutumistaan ei ole voitu tarkasti määritellä.Verokirjuri Häggbladh taas on keskipituinen ja -vahvuinen, myös rokonarpinen, ja hänellä on siniruskeat silmät, tummat hiukset ja kulmakarvat. Hänellä on ollut yllään harmaa ruotsalainen puku, ellei hän ole matkalla vaihtanut toisia vaatteita. Molemmat osaavat vain ruotsia ja hieman suomea.

Tekstin painattaminen ja luettaminen oli ajan hukkaa, sillä molemmt miehet oli saatu Korsholman linnaan 18.9.1787.[1] 

Jolukuussa 1788 miehet olivat vankilan pisimpään istuneet tutkintovangit ja asiansa oli jo siirretty hovioikeudelle.[2] Vuotta myöhemmin päätökset riippuivat puuttuvan rahan maksamisesta kruunulle.[3] Tukholman viranomaisten määräyksestä Hans Henrik Krook lähetettiin Vaasasta pääkaupunkiin 10.8.1791.[4] änestä ei löydy tämän jälkeen kirjausta Suomen tai Ruotsin vankiloista. Vaasan maaherran kuulutuksesta 12.11.1791 selviää, että Hans Henrik Krook oli äskettäin kuollut.

Korsholman vankilaan jäänyt verokirjuri Abraham Häggblad sai lopulta varsinaiseksi rangaistuksekseen vesi-leipä -vankeuden ja pääsi sen suoritettuaan vapaalle jalalle syyskuussa 1792.[5] 

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:172 (1787) Bild 1310 (AID: v567772.b1310, NAD: SE/RA/1340101)

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:179 (1788) Bild 1200 (AID: v567779a.b1200, NAD: SE/RA/1340101)

[3] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:190 (1790) Bild 50 (AID: v567790a.b50, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:196 (1791) Bild 1090 (AID: v567796a.b1090, NAD: SE/RA/1340101)

[5] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:203 (1792) Bild 540 (AID: v567803a.b540, NAD: SE/RA/1340101)

 

Juomarahojen välttämättömyys 1910-luvun Helsingissä

Turun Sanomat
31.7.1913

Yhdysvaltain juomarahakäytäntö on usein kummastelun kohteena ja sitä verrataan Eurooppaan, jossa asiat ovat paremmin. Tavat eivät kuitenkaan olleet ikuisia siellä tai täällä. Yhdysvaltalainen Helen Gray teki tutkimusmatkan Suomeen kesällä 1913 ja harmitteli kirjassaan Finland, a little land that is true to itself; a study of Finland under Russia in comparison with the South of the United States (1914) Helsingin Fennia-hotellin juomarahavaateita. Ne perustuivat tarkoituksellisen alhaiseen palkkaan, aivan kuten Yhdysvalloissa nyt. 

Among the first things you notice after you have landed in Finland is the number of Russian uniforms, and you will observe, too, that the streets have Finnish, Swedish, and Russian names. To one who cannot afford to ride in carriages in her own land the Finnish drosky is an ever delight; often for twenty cents, and sometimes for ten, you may be transported to your destination. There was no room at the Societetshuset Hotel-Society House being a designation frequently used for hotel in Finland,-so I engaged quarters at the Fennia Hotel, across a wide space from the railway station. My single room cost me sixty cents a day, -cheap enough,-but feeing is a nuisance that you cannot escape, in these northern countries in particular, for the "portiers" often pay, instead of receive pay, for their posts and the maids and other attendants are paid very little, and expect you to remember them. At the Fennia Hotel one is served faithfully, and I can recommend it, for the "portier" speaks English and the attendants are obliging.

Kauvatsalta karannut poika

Pitäjänseppä Kauvatsalla, Eric Mattson Solblad sai ensimmäisen vaimonsa Maria Vilppolan kanssa tyttären Carin 12.9.1771 ja pojan Michel 6.10.1775. Carin kuoli vuonna 1783, Maria-vaimo vuotta myöhemmin ja Michelillä oli äitipuoli jo vuonna 1786. (RK 1781-86, 64)

Michel oli vasta 12-vuotias, kun hänet mainitaan Turun lääninkansliassa 5.1.1788 laaditussa kuulutuksessa. Tekstin mukaan kihlakunnantuomarin pyynnöstä Michel etsintäkuulutettiin. Isä oli pahoinpidellyt pojan ja tämä oli lähtenyt kotoaan ja kotiseudultaan. Ajankohtaa ei mainittu, mutta varmaankin jonkin aikaa oli etsitty, ennen turvautumista viranomaisiin. Ilmeisesti heille oli uskottavasti todistettu pahoinpitely, sillä tavattaessa poika piti toimittaa isän kustannuksella äidinisän eli Kauvatsankylän Filppulan vanhanisännän Michael Ericssonin luo.

Karkumatkasta ei ole jälkeä rippikirjassa, johon Michel on merkitty kaatumatautiseksi ja muuttaneeksi Ulvilaan. (RK 1787-1791, 63) 

P. S. Samantapainen tapaus oli Kadonnut 11-vuotias Anders-poika

Mitä Kansallisarkisto ei ymmärrä

Osallistuin eilen illalla SHS:n järjestämään keskustelutilaisuuteen Kansakunnan muisti ja tutkimusympäristö – historiantutkimus ja suomalaisten arkistojen tulevaisuus. Paneelissa sanottiin paljon fiksua ja toistamisen arvoista on muun muassa Janne Ridanpään kehoitus hyödyntää kotiseutuarkistoja. Loppupuolella hän tai Riku Keski-Rauska totesi, että tutkijoiden ja arkistoväen pitäisi olla samalla puolen pöytää. Kielikuva oli hieman epäonnistunut, sillä perinteisesti olemme aina olleet nimenomaan eri puolella tiskiä.

Tiskin ja sen takana olevan asiantuntemuksen toi esille kommenttipuheenvuorossaan Sirpa Kähkönen. Kansallisarkistoa edustanut Mikko Eräkaski ei kuitenkaan ymmärtänyt eroa kasvokkaisen keskustelun ja chatin sekä sähköpostin välillä. Mieleeni tulee tuskaiset yhteenottoyritykset Museoviraston arkistoon, josta en lopultakaan saanut sitä, mitä tiesin siellä olevan ja harkitsin paikan päälle lähtöä. Arkistoa enemmän käyttävä tuttavani totesi, että tutuiksi tulleet tutkijat saavat parempaa palvelua. Tietenkin.

Sähköpostin tai chatin kautta ei synny helposti tuttavuutta eikä näin ollen myöskään luottamusta. Tuli kyllä mieleen kokeilla, minkälaisen vastauksen haahuilevaan kysymykseen saisi. Onko Kansallisarkistossa vielä työntekijöitä, joilla on tietoa arkistojen sisällöstä? Onko jatkossa, kun asiakaskontakteja on vähemmän? Jos digitoimaton aineisto painuu Astian pohjalle, miten se sieltä enää löytyy? Puhumattakaan astioimattomasta aineistosta.

Eräkaski väheksyi myös arkiston merkitystä tutkijoiden välisenä kontaktipintana ja hän luuli, että tutkijat kohtaavat kahvihuoneissa. Minä ja vierustoverini nauroimme melkein ääneen. Minä en väitöskirjaa tehdessäni käynyt kertaakaan Opinahjon kahvihuoneessa enkä tänä päivänäkään tiedä sen sijaintia. Helsingin yliopiston vierailevana tutkijana olen päässyt yhden yleisen kahvituksen aikana kahvihuoneen ovelle asti. Tuttavieni puheista päätellen monet tekevät töitä kotona, vaikka heillä olisi työhuone yliopistolla. (Tämä lisääntyvä eristyneisyys on tietenkin isompi yhteiskunnallinen ilmiö, josta pitäisi kantaa enemmän huolta.)

Yleisön kommenteille ei tietenkään jäänyt tarpeeksi aikaa. Vihoviimeisenä ääneen pääsi Anneli Mäkelä-Alitalo, joka loputtomaan klikkailuun tuskastuneena kysyi, miksi Kansallisarkisto julkaisee digitointeja ilman sisällysluetteloita. Hyvä kysymys, johon vastatessa olisi voinut käyttää sanoja asiantuntemus ja asiakaslähtöisyys, mutta ei välttämättä positiivisessa mielessä. 

Majurin elämän erikoinen loppu

Carl Gustaf Aminoffin elämä mahtuu aatelismatrikkelissa pariin riviin: "född 1731-08-10 volontär vid Nylands infanteriregemente 1744. Sergeant vid Nylands infanteriregemente 1747. Adjutant 1753-10-25. Löjtnant 1763-03-19. Kapten 1770-12-20. RSO 1772-09-07. Avsked 1779-12-16. Död ogift 1787-12-17 i Stockholm". Elämänsä upseerina saattoi olla tavanomaista, ainakaan Espoon terveyslähteellä vierailu kesällä 1779 ei ollut erikoista (Inrikes Tidningar 11.11.1779). Vuoden lopulla sanomalehdet kertoivat saapumisestaan Tukholmaan ja erosta armeijasta majurin arvolla (Dagligt Allehanda 14.12.1779; Posttidningar 30.12.1779).  

Vuosikymmenen näkymättömyyden jälkeen Carl Gustaf Aminoff sai julkisuutta, jota hän tuskin kaipasi. Dagligt Allehandan erikoispaksussa numerossa 27.11.1787 oli etusivulla Svean hovioikeuden 7.6.1787 Aminoffille antama tuomio pankkiseteleiden väärentämisestä ja väärennösten käyttämisestä, joka oli tapahtunut joulukuussa 1786. Tuomiota riitti 10 sivulle ja sitä seurasi neljä sivua oikeusrevision pöytäkirjoja päiväyksillä 13.& 20.8.1787 ja lopulta kuninkaan läsnäollessa Drottningholmin linnassa 14.9.1787 pidetyn istunnon pöytäkirja ja kuninkaan lausunto. Tämänkin jälkeen sivuja täyttyi Oikeusrevision pöytäkirjojen otteilla ja kuninkaan läsnäollessa kokoustettiin majurin rikoksesta vielä 19.10.1787, jolloin päivättiin myös kuninkaan päätös. Sen mukaan Aminoff lähetettiin Varbergin linnoitukseen tunnustusvankeuden omaisesti, sillä lopulliseen tuomioon ei ollut aukottomia todisteita. Kuninkaallinen Seraphimer-ritarikunnalle riitti tämäkin ja he riistivät 26.11.1787 Aminoffin ritarin arvon, mikä tuotiin julkisuuteen Dagligt Allehandassa 6.12.1787.

Göteborgin eteläpuolella sijaitsevan Varbergin muurit eivät pidätelleet Aminoffia, joka varkasi vankihuoneen ikkunasta. Etsintäkuulutus laadittiin 12.12.1787 ja Aminoff kuvattiin 56-vuotiaaksi ja keskimittaiseksi. Hiuksensa olivat harmaan, kasvonsa kalpeat ja poskissaan jonkin verran rokonarpia. Paetessaan hänellä oli päällään joko ruusuinen aamutakki tai harmaat vaatteet. Dagligt Allehanda julkaisi kuulutuksen etusivullaan seuraavina päivinä ja se sisällytettiin myös Turun maaherran etsintäkuulutuskoosteeseen 8.1.1788. 

Aatelismatrikkelin tieto Aminoffin kuolemisesta 17.12.1787 perustunee kirjaukseen Katariinan seurakunnassa Södermalmilla. Olisiko pakenemaan pyrkinyt mies tosiaan tullut eteläisestä Ruotsista Tukholmaan, jossa kiinniotto oli todennäköisintä?

Kansallisarkisto ja digitoinnin prosessit tai niiden puute

Kun pari viikkoa sitten vastasin Kansallisarkiston tuoreimpaan tiedusteluun, kirjoitin aluksi digitointitoiveeksi Prokuraattorin toimituskunnan arkiston vankilistat, mutta jostain syystä muutin vastaustani. Onneksi, sillä taisin vielä samana päivänä tai seuraavana huomata, että Kansallisarkisto oli digitoinut niitä. Ensi reaktioni oli ihmetellä, miksei digitointia ole markkinoitu. Tästä heräsi kysymys siitä, milloin digitointi on tehty. 

Selasin läpi Digihakemistoon talletetut uutuuslista ja vihoviimeisestä eli päiväyksellä 24.8.2024 löytyi 129 yksikköä Prokuraattorin toimituskunnan arkistoa. Tehty siis kerralla valmista.

Tai ei. Kun kokosin Brita Kaisa Koistisen elämää joitakin tarvitsemiani listoja ei oltu digitoitu. Innostuin käyttämään palautelomaketta ja kokosin siihen puuttuneiden digitointien listan, joka on kuvana ohessa. Kyse ei ollut siitä, että digitointi olisi lopetettu johonkin kohtaan, vaan puuttuneita yksikköjä oli useassa eri kohdassa, joskus yksittäin ja joskus isompina klimppeinä.

Tiedusteluuni sain vastauksen:

Kiitos arvokkaasta Astia-palautteestanne! Välitin havaintonne arkistoyksiköiden Eoa:324 ja Eoa:325 digitaalisten ilmentymien puuttumisesta korjausdigitointiin. Kansallisarkisto on jo aiemmin saanut korjausdigitointia varten palautetta koskien digitoimattomina olevia arkistoyksiköitä Eoa:18, Eoa:17, Eoa:121, Eoa:151, Eoa:158, Eoa:159, Eoa:161, Eoa:259, Eoa:378 ja Eoa:283. Lisäsin niitä koskevan ilmoituksenne aiemman tiedon rinnalle. Arkistoyksiköt välitettiin korjausdigitointiin, koska ne ovat yksittäisiä puuttuvia arkistoyksiköitä muuten digitoiduissa ajanjaksoissa.

Välitin tiedon ajanjakson 1873-1877 (arkistoyksiköt Eoa:285-323) puuttumisesta eteenpäin digitointitoiveena. Arkistosarjojen digitointi etenee toisinaan osissa, eikä alusta loppuun etenevässä järjestyksessä. Digitointijärjestykseen voivat vaikuttaa esimerkiksi aineistojen sijainti arkistotiloissa tai asiakirjojen säilytysmuodon muutokset sarjan sisällä.

Digitointiprosessissa on useita muuttujia; valitettavasti kaikki korjaukset ja täydennykset eivät ole toteutettavissa saman tien, ja tasapuolisuuden vuoksi yksittäisten digitointien etenemisestä ei tällä hetkellä lähtökohtaisesti tiedoteta. Kansallisarkisto pahoittelee tutkimuksellenne aiheutuvaa haittaa.

"Arkistosarjojen digitointi etenee"? Uutuuslistojen mukaan puoleentoista vuoteen ei ollut tapahtunut yhtään mitään, joten (jälleen kerran) luottamus digitointiprosessien laatuun karisee. Tästä on toinenkin esimerkki postilaatikossani tältä vuodelta. Olin kysynyt "Miksi täällä (eikä muuallakaan hakujeni mukaan) ole rippikirjaa Kyrkobok öfver Lifstidsfångar och korrektionister vid Kuopio fängelseinrättning 1877- , joka on MAP-kirkon digitoinneissa?" Vastaus:

Kiitos Astia-palautteesta! Ette ollut palautelomakkeella toivonut vastausta, mutta varmuudeksi laitan nyt tietoa. Tämän yksittäisen rippikirjan kohdalla oli kuvailutietokannassamme tapahtunut virhe, eikä kuvailutieto ollut siirtynyt hyväksytyksi. Ilman tätä hyväksytty-merkintää aineisto ei näy Astia-palvelussa. Kansallisarkiston Joensuun toimipaikassa on asia nyt tarkastettu ja korjattu, ja rippikirja tulee lähipäivinä näkyviin. Tietojen siirtyminen Astia-palveluun kestää muutaman päivän.

Kun Kansallisarkistolla ei näytä olevan omaa laadunvalvontaa, pitänee jatkossa vielä ahkerammin käyttää palautelomaketta, kun törmää omituisiin aukkoihin.

P. S. Prokuraattorin toimituskunnan vankilistoihin olen aikojen alussa tehnyt ohjeen Miten löytää murhamies ja dokumentoinut käytännön esimerkkinä Linnanvanki Jaakko Lindin vankilistoissa.