Kiukaisista Jyväskylään toukokuussa 1884

Nimimerkki A:n Jyväskylästä lähettämä matkakirje julkaistiin Satakunnassa 24.5.1884.

Tämän kuun alussa läksin asiain vaatimana matkalle Kiukaisista tänne Keski Suomen pääkaupunkiin. Ilma oli kaunis ja keväinen, lunta ei merkkiäkään ollut enää Kokemäenjoen kauniilla lakeudella. Pellonviljelijät näkyivät jo monessa paikassa työskentelevän toukomaittensa valmistuksessa. Tyrvään paikoilla vasta alkoi näkyä talven jätteitä, jäätä järvissä ja lunta mäkirinteillä, josta syystä maanviljelys-työt eivät siellä olleet alulla, mutta lammaslaumoja, jopa paikoin lehmiäkin näkyi metsissä kävelevän. Karkussa maa muuttuu vaihettelevammaksi, jossa jyrkkiin mäkirinteisin on rakettu kauniita asunnoita. Niiden kirkas punaväri loistaa viehättävänä koivikko-metsien sisältä ja tyynenä kesäiltana varmaankin kuvastuvat kauniina Kuloveden pintaan. Nämä maisemat hyvin paljon muistuttavat Savon maisemia, missä vuoret ja järvet vaihetellen viehättävät matkustajain silmää ja tekevät ne seudut kuuluisan kauniiksi. 

Tämän tien varrella, varsinkin Lauttakylän seutuvilla, näkee "Olutmyymälän" tauluja vähän matkan päässä mökkien seinillä, jotta ihmetellä täytyy, miksi nämä kunnat olutkauppoja niin paljon suosivat, kun kaikkialla muualla niitä hävitetään. Näissä mietteissä tulin Mouhijärven kestikievariin, jossa samaan matkaan yhtyi eräs Unkarilainen kulkukauppias, tahi mikä lienee ollut; paljon hän vaan sanoi maailmaa matkustelleensa. Hän sanoi kiiruhtavansa Tamperelle iltajunaan ja kun siis meillä oli sama matka niin läksimme yhdellä hevosella eteenpäin. 

Mutta hyvä toivo pettikin meidät viimesessä kestikievarissa. Kun kysyimme päiväkirjaa, niin sanottiin sen olevan "toisella puolella" ja luvattiin kohta tuoda. Kun pyysimme hevoista, niin kysyttiin: "mistä herrat ovat?". Unkarilainen vastasi silloin: "kaupungista ollaan ja kaupunkiin pitäisi joutua". Noin tunnin ajan odotettua menin kysymään, eikö jo hevoista joudu, niin kummakseni isäntä vastasi "ettei ole hevoista vielä pyydettykään", ja vaati näyttämään toteen, milloin sitä on pyydetty. Silloin minä uudistin pyyntöni, johon vastattiin: "kyllä tulee kun joutuu". Taas tunnin verran odotettua kumppalini meni kiiruhtamaan, niin hänelle sanottiin, "ettei ole rattaita, kun kaikki ovat kyydissä". 

Kohta senjälkeen tulikin rattaat kotio ja nyt luulimme viimeinkin päästävän lähtemään, mutta olimmehan lähellä kuuluisaa Tamperetta, jossa asiat käyvät omituista uraansa. Niinpä tässäkin; isäntä meni joen rantaan työskentelemään ja jätti meidät odottamaan. Emäntä taas puolestaan ei sanonut antavansa hevoista, kun isäntä kerran on kotona, sanoipa vielä olevan kaksikin isäntää talossa. Kohta tulikin isäntä 3 miehen kanssa rannasta ja rupesi tutkimaan "mitä miehiä me oikeastaan olemme, onko meille lupa antaa hevosta j. n. e." Minä selitin virkani ja asiani, mutta siihen he sanoivat vaativansa todistuksia, ei heidän ole pakko uskomaan paljasta sanaa. Kun viimein annoin jommoisenkin todistuksen, niin sitten ruvettiin syyttämään siitä, että olemme ajaneet edellisellä välillä liika kovaa, ettei heillä ole lupa sellaisille hevoista antaa. Silloin oli jo edellinen kyyditsiä pois mennyt. Nyt sattui taloon tulemaan muita matkustajia ja niiden kuullen menin taas pyytämään hevoista lisämaksulla. Silloin sanottiin "kyllä te hevosen olisitte hetikin saaneet, mutta tuo toinen ei saa millään ehdolla sitä", ja niin suoriutuinkin kohta tielle, mutta Unkarilainen jäi kävelemään. 

Tämä viivytys teki sen, etten joutunutkaan senpäiväiseen junaan, vaan täytyi yöpyä Tampereella. Lukuun ottamatta pientä rahallista tappiota oli siitä kuitenkin se hyöty, että sain vähän tutustua kuuluisan Tampereen oloihin. Tuttavieni seurassa kävin katselemassa sen uljaiden tehtaiden rakennuksia, joista näin lyhyissä havaannoissa en taida mitään muuta lausua, kuin "voi, tahi kuinka suuret ne ovat". Tehtaan juhlasalissa harjoitteli joukko pieniä poikia torvisoittoa ja piljaarttipeliä. Molemmat toimet näyttivät heiltä, kokoonsa verraten, käyvän aivan näppärästi. Torvillaan he puhalsivat sangen suloisia säveleitä, josta tehtaan isännät ansaitsevat kiitoksen, koska he työväellensä ovat toimittaneet näin etevän nautinnon. Kävimme myöskin useammissa lauluharjoituksissa, mutta ei yhdessäkään niissä ollut jäseniä tarpeeksi kokoontunut, jotta laulun kuuleminen jäi sikseen. Suomalaisen seuran lukusalissa myöskin poikkesin tuttavani keralla, vaikka luullakseni siihen ei ole oikeutta päästä muilla kuin seuran jäsenillä. Vuotuinen jäsenmaksu muistaakseni siinä on 15 markkaa, jolla saa vapauden lukea sanomalehtiä niin paljon kuin haluttaa ja pelata sakkia, tammia y. m. seuran huoneissa. Myöskin seuralla on oma ravintola samassa paikassa, jossa saavat raittiit ja kohtuulliset sekä kohtuuttomat tarpeensa tyydytetyksi.

Tampereelta jatkoin matkani rautatiellä Keuruulle. Matkustajia oli III:n luokan vaunussa alusta 16, joista Keuruulle päästyä oli ainoastaan 8 jälelle; ei siis matkustajaliike sillä kerralla ollut ollenkaan vilkas. Näiden matkustajain joukossa oli eräs nuorukainen, joka sanoi tulevansa Helsingistä ja kertoi siellä olevan "uuden uskonnon" saarnaajan, joka panee koko pääkaupungin pyörälle. Helsingin sanomalehdissä onkin hänestä sittemmin ollut laveampia kertomuksia, joiden johdosta ei taida muuta kuin surkutella tätä kansaa, joka ei tahdo totuutta kuulla, vaan juoksee yhä uusien perään, sillä heidän korvansa syhyvät. Samalla matkustajalla oli myöskin Raittiuden kirjoja kaupattavana ja muutoin hän tuntui olevan harras raittiuden ystävä. 

Tällä pohjanmaan rautatiellä juna kulkee paljoa hiljempää, kuin eteläisillä rautateillä, jotta junassa on tilaisuutta tarkastella ympärillä olevia seutuja. Kaikkialla näkyi täällä vielä lunta ja jäätä. Monessa paikassa vielä jäitä myöden kulettiin ja metsäajoja reellä toimitettiin, jotta synkeältä tuntui mielelle, kun Länsisuomen sulilta lakeuksilta yhtäkkiä joutui näille Hämeen lumisille sydänmaille. Ruislaihot kaikkialla missä niitä paljaana oli näyttivät sangen surkastuneilta, jopa paikoin perätin kadonneilta, jotta huolella katsoo maamies tulevaisuuteen, huoaten: Herra varjele maatamme nälkävuosista! Näissä mietteissä matkustin Keuruun asemalta hevoiskyydillä tänne Jyväskylään, jonka pyrinnöistä ja edistymisestä tahdon seuraavassa kirjeessä kertoa.

Lammin kirkolta Evon opistolle 1880-luvulla

Hämeen sanomissa julkaistiin loppuvuodesta 1888 yläotsikolla Matkailijan Päiväkirjasta kirjoitukset Eräs matkamuistelma Hämeen erämailta (28.09.1888 no 78 & 02.10.1888 no 79) sekä Käynti Nuutajärven lasitehtaalla (30.11.1888 no 96). Näyte ensiksimainitusta:

Yleensä ei Lammin pitäjä luonnonihanuudessa voi vetää vertoja useimmille muille Hämeen pitäjille, mutta löytyy sielläkin seutuja, jotka kyllä ansaitsevat katsomista ja joihin matkailijain täydellä syyllä kannattaa pistäytyä Ainakaan se, joka haluaa tutustua Hämeen "erämaihin", ei kadu matkaa Lammin takamaille. 

Halu oppia tuntemaan vieraita seutuja ja nauttia luonnonihanuuksia pani meidätkin tuumimaan, että jos sitä lähtisi takamaille, ja eräänä kauniina elokuun aamuua kokoontuikin viisi pulskaa poikaa kirkolle, josta matka oli alettava. Eväspussit selässä, puukot vyöllä — jos karhuja nähtäisiin — ja kasvi-opit taskussa lähdettiin talsimaan edelleen. Joukkoa johti vakaa Simeooni, seurasi sitten viisas ja kaunopuheinen Salomooni, Jonatani, vilkas Taavetti ja pieni mutta kestävä Hapakukko. Ilma oli suotuisa — ensin tosin hieman sateli, mutta pian selkeni taivas ja Elokuun aurinko hymyili lempeimmillään. "Taivas näytti suosivan" retkikuntaa. 

Kirkolta lähdettiin ensin Kuurikalla, josta erästä toveria aiottiin mukaan, mutta hän ei joutanut lähtemään, mitä lie ollut kotona asioita. Kuurikalta mentiin kärritietä Myllytorpalle ja siitä polkuja myöten Must'joen Eeron torpalle. Välimatkalla oli Kaakonvuorella muuan jätinraunio nähtävissä. Kummun olivat noin 40 vuotta takaperin eräät miehet Juhannusiltana "heittäneet ylös", luullen siellä aarteita tapaavansa. Kaakonvuoren sivulla on suossa soma ympyriäinen lammikko, Kaakon silmä. 

Must'joella loppui polku, torppa oli suljettu, ihmiset ulkotöissä. Kun hetken oli mietitty, mistä opas saataisiin ja Salomoonikin vasten tavallisuutta myöntänyt, ettei hän ollut tiestä viisas, lähti Simeooni tallustamaan metsästä kuuluvaa lehmänkellon ääntä kohden, ja palasi, kun palasikin opas mukana. Merkillinen se oli, jalat molemmat sisäänpäin, vialliset, niin etkä täytyi kävellä jalkateräin syrjillä. 

Torpan vieressä on iso kallio, josta on laaja, mutta yksitoikkoinen näkö-ala: paljasta metsää ylt'ympäri, idässä sentään pilkistää puiden välistä sievä Teväntöjärvi, ja kaukana lännessä häämöittää Parikkalan kasarmit. Pian tultiin sitten Huht'mäen torpalle, josta taas kärritie alkaa. Tie kulkee rehevän lepikön kautta, joka aika ajoittain vaihtuu sieväksi koivikoksi. Huht'mäestä tultiin Siltaseen, siitä Vitiöön, Vitiöstä Helisevän kautta Ylämyllylle. Yllämainitut näyttävät olevan jotenkin varakkaita metsätorppia, väestö hyvin hyvänluontoista ja kohteliasta. Ylämyllyn mylly kuulunee jo Iso-Evon kylään. Siitä lähdimme niittypolkua myöten Evon metsä-opistolle. 

Vähitellen muuttuu maisemakin. Tähän asti oli kuljettu yksinomaan lehtimetsää, nyt lepikkö vähitellen muuttui havumetsäksi. Kohta olimmekin Evon alueella, metsä kävi enemmän ja enemmän siivotuksi ja pian väikkyi Ylisen Rautjärven rauhallinen pinta edessämme. Sen toisella rannalla häämöitti "Evon kaupungin" rakennukset. — Evon opisto on siksi tunnettu, etten turhaan vaivaa lukijoita vajavaisilla selityksilläni siitä, parempia kun on ennestään saatavissa. Hyvän vaikutuksen se vaan tekee tulijaan. Kolmelta puolen ympäröivät järvet, siellä täällä kasvavat ihanat koivut, tuoreet haavat ja lepät ovat kauniina vastakohtana kuivaan havumetsään, johon ympäristöön on tottunut. Luonnostaankin on paikka hyvin sievä, mutta paljon sitä on myöskin istutuksilla y. m. sievistetty, paljon uutta ja kaunista siellä on vieraalla nähtävänä. 

Junalla Tampereelta Tammisaareen 1887

Nimimerkin Lpp Matkahavaantoja alkaa kuvauksella Tampereelta kohti Tammisaarta, mutta palaa myöhemmissä osissa poikkeamiin Paikkarin torppaan, Lohjan kirkolle ja Fiskarsiin.

Kauniina kesäisenä sunnuntai-aamuna astuin Tampereella höyryjunaan ja lähdin Tammisaarta kohti. Matka kävi alussa jotenkin yksitoikkoisesti. Ensikerran astuin vaunuista ulos Toijalassa. Oudolta siellä näytti ympärystä. Entinen tiheästi rakettu kylä oli viime syksynä muuttunut tuhaksi ja uusia rakennuksia oli vasta harvassa. Ei myöskään näkynyt sitä vireätä liikettä, joka Toijalassa tavallisesti on nähtävänä; pyhä-aamun tähden tietysti oli kaikki rauhaisaa. Pian oli kuljettu Akaan ja Sääksmäen väliset kankaat ja esille tulivat Saariuskulman laajat pellot ja Kalvolan Kirkkojärven somat ympäristöt monine kartanoineen. 

Parolan pysäyspaikalla olijotain harvinaista nähtävää. Siellä oli näet venäläisiä sotamiehiä. Ne eivät Suomessa ole oupoja vieraita, mutta ei moni matkustaja ollut niitä pitkään aikaan nähnyt. Muuan savolainen näytti niitä varsinkin uteliaisuudella katselevan. Parolassa on joka kesä ollut melkoinen joukko venäläistä sotaväkeä. Toisinaan niitä asuu niillä seuduilla talvellakin. Nyt i sanottu tykkiväkeä tulleen ensinkään. Ei tahdo Parolassa olla kylläksi tilaa kanuuna-harjotuksiin. Lähipaikkalaisilla on sotaväestä tietysti haittoja, mutta etäisempi ympärystä pitää sotaväen oloa onnenansa, kun saavat vähä karjan-tuotteita kaupaksi. Hämeenlinna, joka kesällä on erittäin viehättävä katsella, oli hiljattain saanut uuden uhkean rakennuksen, tietysti uutta alkeis-opistoa varten.

Hyvinkään ja Tammisaaren välillä pysähti juna useampia kertoja pysäyspaikkain välillä matkustavaisia ottaaksensa. Sopivahan tuo onkin, ettei joka tienhaaran tähden kalliita pysäyspaikkoja rakenneta, eikä virkamiehiä palkata; pääseehän sitä muutenkin junaan, kun vaan pysäytetään. Vaunussa on tienvierestä tuleville matkustajille pilettiä, joilla pääsee ensi pysäyspaikkaan. 

Lohjan asemalta poikkesin vähän rautatieltä sivulle päin, Nummelle, Lohjalle ja Sammattiin. Kauniita näkyaloja tarjoovat mainitut seurakunnat runsaasti. Kauniita järviä ja järven lahtia somien kukkulain ympäröiminä aukenee tuon tuostakin katseltaviksi. Metsissä on lehtipuita ja petäjiä, kuusia ei ole niin runsaasti kuin paikoin länsi-Suomessa. Omenapuiden viljelys näyttää siellä tulleen aikaisemmin tavaksi kuin länsi-Suomessa. Vanhoja omenapuita näkee yleensä talojen seinustoilla. Muuten ei puutarhan hoitoa näytä paljo harrastettavan. Omenapuutki olivat enimmäkseen jätetyt oman onnnensa nojaan. Rakennuksista paikkakunnalla ei ole erittäin sanottavaa. Olkikattoja näkee enempi kuin länsi-Suomessa. 

(*) Lounas 09.07.1887 no 54, 30.07.1887 no 60, 20.08.1887 no 66, 11.01.1888 no 3 B

Joensuusta Käkisalmeen kesäkuussa 1861

Nimimerkin Matkustavainen H-n Matkakertomus kesäkuulta julkaistiin Suomen julkisissa sanomissa 24.7.1862. Ote:

Joensuun kaupunnista Karjalassa astuin höyrylaivaan "Aallotar". Tämä ei kovan kiireesti kulkenut, koska Lauritsalaan mennessä viivyttiin 4 päivää. Tämmöinen hidaskulkunsa tulee siitä, kuin näille vesihevoisille pannaan pitkä jono tavara"lotjia" vedettäväksi Lauritsalaan, josta ne sitte nykyisten jättiläisten rakentamaa kanavaa kulkevat Viipuriin. 

Tällä välillä ei ollut silmään pistävää muuta kuin petäjäpuilla ja kallioilla ympäröitty Saiman vesistö sekä paljo myötään ja vastaan kulkevia höyrylaivoja, jotka paraastaan olivat lankku- ja lauta-kuormain vetäjiä; paitsi vastaamme tuliat, jotka kulettivat muuta tavaraa Kuopioon ja Joensuuhun. Oli täällä kallioin koloissa kyliä ja puusahoja, joista Enonkoski oli merkillisin, sillä tässä oli kirkko ja koulu; olipa putelin puhallus-tehdaskin. Tässä saksalaiset puhaltaa pullistivat rautapillillä putelia. Olipa näiltä kasvot punaisiksi palanut, ja vanhemmilta miehiltä silmätki kuumuudesta pilaantuneet; vaan eipä nämä kuuluneet maamme miehille tätä puhallusmahtia antavan. 

Jo jätän nämä, kuin näkyy Savonlinnan kolme tornia. Tätä kaupunkia ruotsalaiset nimittävät: Nyslott, joka merkitsee "uusi linna". Ei tämä ole ihan uusi, jo on monta sataa vuotta seisonut. Naakat ja varpuiset sen sisällä rähisivät ja muutamia venäen sotapoikia istui sen portilla. Kaupunti on vanhan tapanen, kaidat kivikadut, venäen kivikirkko keskellä kaupuntia. Lutherilaiset käyvät maalla pari virstaa kaupunnista Säämingin kirkolla. 

Jätettyämme Savonlinna tultiin Lauritsalaan, jossa oli "Aallotar" jättäminen. Sieltä kulettiin maamatkaa kanavan vartta, ihaillen sen seutuja ja kummastellen ihmiskäden voimallisia töitä, Viipurin komeasti rakettuun kaupuntiin. Nähtyämme sen vehkeet ja laivaliikkeet (joista emme tahdo pitemmältä kertoa), matkustimme itään päin Jääskeksi nimitetyn pitäjän läpi. 

Täällä on kansa luultavasti tarkempaa säästämään omaisuutensa; eivät ne rahojansa ummessa silmin laukkuryssille ja kaupunkilaisille työnnä "saali"-huivista ja "leninki"-vaatteista, eikä suurin kengistäkään. Nämät rakastavat omatekoista saalia jota sanotaan hunnuksi, joka on paljaalla vedellä valkiaksi värjätty, sekä omatekoista leninkiä joka on lyhempi tavallista; en tiedä paljoko tuo maksanee se punainen verka joka sen helmaan on ommeltu. Kengät tekee hän satasarvisen härän nahasta, jota sanotaan koivuksi (koivupuuksi), ja ne kengät ovat "virsut", "laapotit" ja "lötöt" nimeltänsä ja tämän härän uahasta pannaan lihapuoli päälle niinkuin vasikannahkasissa lankattavissa resetissä. Solki on suuri tavallisen teeva'in kokonen. vaimoilla tukka lyhyt samoin kuin miehillä, ja mustat nauhat päässä ristin rastin; vieläpä pitkä punainen lankavyyhti riippui takana, merkiksi, että on Herran ehtoollisella jo käynyt. Nämät viimeksi mainitut Joutsenen pitäjässä. 

Näitä huntupäitä on miehen saanut vaimoväki aina Käkisalmeen asti; ja muutamissa kirkkokunnissa eivät tytöt saa pitää mitään päässänsä kesällä eikä talvella, kuin jonkun piikkinauhan, josta jo S:ttaressa haastettiin Käkisalmesta. Tässä kaupunnissa oli venäen kieli valtakielenä, jota kaikki siellä asuvat Suomalaiset "soltsentivat", ei muistaen suomen kieltä miksikään.

Kuopiosta Helsinkiin 1887

Savon kirjeenvaihtaja välitti kesällä 1887 Huomioita kesämatkoilta(*), jotka olivat päätyneet Tukholmaan. Hän ei kuitenkaan hypännyt suoraan määränpäähänsä vaan kertoi myös matkasta Kuopiosta Helsinkiin.

Kun minä Kuopiosta läksin höyryaluksella etelään päin matkaani alkamaan, istuin kannella ja mietin, miten voisin parhaiten täyttää lupaukseni kirjoittaa "Savolle" näistä kesämatkoistani, sillä kaikki mitä semmoisilla matkoilla huomaa on siksi pintapuolista ja yksityistä laatua, ettei siitä mitään paperille joudu. Maisemat meni ohitseni jälkeä jättämättä, sillä olinhan ennenkin nähnyt kyllikseni tuommoisia saaria ja niemiä — vedenraja kallioinen, päällä yksitoikkoinen viheriä metsä — mitäpä niistä olisi sanottavaa, ajattelin ja läksin kävelemään matkustajain joukkoon siinä toivossa, että jospa sieltä jotakin kerrottavaa lähtisi, mutta turha vaiva. Yksi istui ja tuijotti veteen nähtävästi ilman tarkoitusta, toinen selaili jotakin kirjaa pääsemättä selville lukeako sitä vai ei, kolmas ei tehnyt sitäkään, istui vaan nähtävästi mitään ajattelematta, tahi jos hänellä joitakin oireita sinne päin oli, ajatteli hän varmaan sitä, mitä hän nyt ajatteleisi, — vaan tuskin lie päässyt siitäkään selville. . . 

Mutta tuossahan pysähtyi kaksi herraa vastakkain, kai heillä on jotakin sanomista . . . "Kaunis ilma," sanoi yksi ja katsoi ympärilleen. "Kaunis ilma", liitti siihen toinen ja katsoi myös ympärilleen. vaan siihen puhe loppui ja herrat jäivät vastakkain seisomaan tarkastellen laivan kantta jalkojensa juuressa, mutta eihän sieltä sanoja löytynyt. Toinen heistä oli huomaavinaan jotakin järvessä ja sai siten syytä poistua, suureksi helpoitukseksi kummallekin — ja minulle myös .

Vaan heti siitä päästyäni sain tilaisuutta kuulla jotakin parempaa. Kaksi nuorenpuoleista miestä olivat saaneet puheensa aineeksi maisteri Castrénin lentokirjan ja nuoren suomalaisen puolueen. Puheesta, joka kävi ruotsiksi, tunsin etteivät he kuuluneet tuohon puolueesen. Sitä tuntuivat sanovan, että huomattava hajaannus alkaa vallita suomalaisessa puolueessa ja arvelivat, että hauskaa on nähdä, mitä tuosta kaikesta tulee. Tuntuivat toivovan siitä etua ruotsalaiselle puolueelle. Minä tuumasin yksikseni, että aikaista tuo toivo vielä on, ja jätin heidät rauhaan. 

(*) Savo 26.07.1887 no 83, 06.08.1887 no 88, 11.08.1887 no 90, 13.08.1887 no 91

Maaningalta Enontekiöön 1884

Nimimerkin -i -s. kirjoittama Matkailumuistoja oli pisin kotimaan matkustusta kuvaava kertomus, johon sanomalehdissä tämän kesän sarjaa kerätessäni osuin.(*) Se alkaa näin:

Sain päähäni lähteä Lappiin. Mitä kerran Savolaisen päähän pistää, se ei ensi hetkessä sieltä eroa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja mies taipaleelle. Ei ollut minulla Ilmarisen oritta eikä väinämöisen venettä matkatakseni noille oudoille oville, Turjan lasten tanterille, vaan viisi siitä, olihan koipeni jommoisessakin käyttämiskunnossa. Sauva vaan siis käteen ja niin mies matkaan yhtä yksinkertaisella menolla kuin ensimmäiset opetuslapset.

Se oli myöhään illalla toukokuun 14 päivänä v. 1884, kun taipaleelle suoriuduin. viluinen vallan oli ilma, lunta sateli, tuprutti, peittäen keväiset kentät taasen valkealla lumivaipalla. Ästelin siitä Kinnulanjoen sillalle, joka on vähän yli puolen peninkulmaa etelään päin Maaningan kirkolta, ja siinä aloin miettiä, mihin suuntaan oli matkani tehtävä. Jäät järvillä jo olivat petollisia vallan, jonka vuoksi maantietä myöten päätin Pohjolaan pyrkiä. Hiljakseen lorisivat joen vedet sillan arkkujen alla, kuin kuiskaten: saas tästä onneksi matkalle! Siemasinpa kelpo kulauksen joen raikasta vettä ja sitten kahlaamaan yön selkään kohden Naarvanlahta, päästäkseni Iisalmeen vievälle vallantielle.

Useita virstoja en vielä kulkenut, kun jo tie kohosi sangen korkealle mäelle, jonka harjalla oli yksinäinen torppa. Sen sivuitse yritin tarpoa tuoreessa lumessa, vaan silloinpa koipeni muistivat Kiiskisen komannon: top tykkänään. Tinkiminen ei auttanut, täytyi mennä vaan torppaan aamuyötä lepäilemään.

Kun aamulla unesta havahduin, loisteli aurinko jo vallan korkialla taivaan sinilaella. Läksin siitä ulos. Laveita, lumisia maisemia silmiini levisi, minne vaan päätäni käänsin ja viehättäviltä ne kevät-aamun hohteessa loistelivat. vaan eipä nyt mielestäni ollut aikaa seutuja ihaella, eteenpäin oli ehdittävä. Upeaan astelin tietä pitkin, joten pian olin Alapitkän kylässä, joka jo kuuluu Lapinlahden pitäjään. Kulkiessani kylän sivu, pistäysin pienoseen tölliin tien laidassa, jonka ovesta sankea savupilvi ilmoille ryntäsi. Tupa oli noita Savossa niin tavallisia savutupia, ollen siis paraillaan lämpiämässä. Tuvan pankolla kyykötti pari ihmisen alkua paljaassa piikossa ja tuvan emäntä kehräsi tappuroita uunin edessä, jalallansa heiluttaen vähäistä liekkua, jossa nuorin lapsista hienoa porinaa piti. "Poppa tekköö pahhoo! Poppa tekköö pahhoo!" alkoi vähän takaa toinen lapsista pankolla kiljua, ja sen paidan helmat liehuivat ilmitulessa. 

(*) I Maaningalta Ouluun: Oulun Ilmoituslehti 15.06.1887 no 47, 29.06.1887 no 51, 02.07.1887 no 52, 06.07.1887 no 53, 09.07.1887 no 54, 13.07.1887 no 55, 16.07.1887 no 56, 20.07.1887 no 57

II Oulusta Pellonkylään Turtolan pitäjässä: 23.07.1887 no 58, 27.07.1887 no 59, 30.07.1887 no 60, 03.08.1887 no 61

III Pellon kylästä Enontekiön kirkolle: 06.08.1887 no 62, 10.08.1887 no 63, 13.08.1887 no 64, 17.08.1887 no 65, 20.08.1887 no 66, 24.08.1887 no 67, 27.08.1887 no 68, 31.08.1887 no 69, 03.09.1887 no 70, 07.09.1887 no 71, 10.09.1887 no 72

IV Sydänkesä Enontekiössä: 14.09.1887 no 73, 17.09.1887 no 74, 28.09.1887 no 77, 01.10.1887 no 78, 08.10.1887 no 80, 12.10.1887 no 81, 15.10.1887 no 82

Hämeenlinnasta kohti Jyväskylää 1890

 Nimimerkin -e- Muistelmia eräältä matkalta julkaistiin tuorereeltaan Hämeen sanomissa heinä-elokuussa 1890. (*) Matkansa alkoi näin:

Ilma oli välttävä, kun lähdimme Hämeenlinnasta. Tuuli tosin rajuili ja tuon tuostakin siivillään viiletti pilven ilman äärestä toiseen, mutta taas näkyi välillä viatonta, puhdasta ja toivoa herättävää sinervää, niin että toivovin mielin saimme matkalle. Seutujen ikävyyden tähden päätimme alkumatkan noin 2½ penik. Palsarin kankaalle asti ajaa hurauttaa hevosella. Pian saikin selkämme taakse jäädä Hämeen "kaunis" pääkaupunki puistoineen päivineen. Kiitämme ohi Kirstulan ja Herniäisten kartanjoen, luomme pikipäin katseemme yli mahtavan, vaikka synkän Hattulan selän, jonka rantamilla siellä jäällä somia taloloita näkyy, mutta juuri parhaalla juhlamielellä ollessamme ikäänkuin sukellamme alas tuohon vanhan-aikuiseen, lahoavaan Mierolan kylään. Uh, kuinka vastenmielisen vaikutuksen se tekee mieleen! 

Hyvä kumminkin, että ennen kuin aavistammekaan äkkää silmämme korkean virrasta nousevan mäen ja sen huipulla kauniin Hattulan kirkon. Ylevänä ja mahtavana luo se alas meihin vakavan katseensa, viitaten ylös rauhan majoihin, puhtauteen, viattomuuteen. Juhlallinen, hieman synkkä kuva painuu mieleemme tästä kummusta kirkkoineen kuusikkoineen. Ajatukset kääntyvät yhä vakavammiksi ja pysyvät sellaisina siksi pian olemme ehtineet Rahkoilan kylästä alkavaan havumetsään, olemme ikään kuin suojattuina ympäristön katseilta halaistessamme noita Hämeen humisevia hongikoita, uinailemme rauhassa emmekä huoli ottaa armolliseen huomioomme tiellä kohtaavia ikävähköjä lakeuksia. 

Kohta olemmekin kiitäneet kaupungista puolikolmatta penikulmaa, olemme päässeet Palsarin huhajavalle kankaalle, josta käännymme Sääksmäkeen vievälle tielle. On yhtä komeata metsikköa yhä niin, että kuljemme kuin vuoltua väylää vaan, kunnekka äkkiä käännymme vasemmalle, metsä loppuu ja eteemme leviää ääretön aukee vaihte luinensa: selkineen, saarineen ja lehtoisine rantoineen. Pakene siis pois sinä juhlallinen kuori ja syöksy esiin tunteiden virta sieltä nuoresta rinnasta! Pysähdymme hetkeksi ja tarkkaamme luontoa. Tuuli puhkuen entää, tumman harmaat pilvet kiitävät, lentävät ikään kuin perikadon tieltä, valkoisessa vaahtovaipassaan tyrskyy koko Sääksmäen selkä. Todella epäsuopea oli ilma ja uhkasi tehdä lopun koko vierailuistamme ulko-ilmassa. Kaiken uhallakin palautimme hevosen kaupunkiin ja rohkein toivein läksimme astelemaan tuorevoimaisina eteen päin huolimatta siitä, kuinka kohisikin edessämme selkä, tuuli vastaan vonkui ja taivaalla synkät pilvet uhkasivat. "Hirveätä, mutta suurenmoista," puhkesi kumppani huudahtamaan luodessaan silmänsä mäeltä alas.

(*) Hämeen Sanomat 22.07.1890 no 58, 29.07.1890 no 60, 08.08.1890 no 63, 15.08.1890 no 65