perjantai 22. lokakuuta 2021

Miksi Ruotsin kuninkaat eivät olleet "Suomen kuninkaita"?

Kun tutkimuskysymys herättää kansallisia tunteita, voi olla ihan hyvä, että sitä käsittelee identiteetiltään ulkopuolinen. Toisaalta tyhjästä aloittaneelta tutkijalta menee helpommin ohi aiemmin ajateltua, varsinkin jos hän ei hallitse kaikkia tutkimusalueen kieliä.

Tällaisin kaksijakoisin tuntein lähestyin Caroline Wilhelmssonin artikkelia ‘King of Sweden, the Götar and the Wends’... What about the Finns?: Investigating Finland’s absence from Swedish royal titulature in medieval and Early Modern Sweden (pdf), joka siis käsittelee Ruotsin keskiajan kuninkaiden esittelyrimpssuja ja Suomen näkymättömyyttä niissä. Artikkelia esittelevässä blogitekstissä Wilhelmsson selittää olevansa Ruotsiin keskittyvä keskiajantutkija Aberdeenin yliopistossa. Loppuvaiheessa oleva väitöskirjansa  käsittelee kansallista identiteettiä Ruotsissa. (Tätä minäkin tarjosin kesällä 2019 väikkärin aiheeksi ja sain kuulla sen olevan perin kulunut.) Artikkelissa hän on syventänyt väitöskirjan yhden luvun aihetta. 

Eroa pohjoismaisen tutkimuksen retoriikkaan on ainakin blogitekstissä, jossa Suomesta käytetään reippasti sanaa colony. Itse artikkelista sitä ei löydy, eikä siitä hypännyt silmilleni muuta ilmeisen epäkorrektia kuin Hälsinglandin yhdistäminen Helsinkiin ja saagojen yhteydessä puuttunut Sirpa Aallon väitöskirja. Hieman ihmettelin myös esitystä keskiajan ruotsalaissiirtolaisten merkittävästä määrästä, mutta kaikkihan on suhteellista. Onnekseni asiasta enemmän ymmärtävä historiantutkija, jolle linkin lähetin, innostui artikkelin lukemaan ja antoi minulle laatuarvionsa. Piti pohdintaa "ihan hyvänä", joten uskallan/viitsin sen tähän  lyhentää.

Maunu maanlakinsa
kansilehdellä
Wikimedia
Wilhelmsson selittää, että kuninkaan titulatuuri ei ole (tietenkään) sattumanvarainen vaan poliittinen viesti, joka joko vastaa todellisuutta tai sitä, minkä toivottaisiin olevan totta. Yksi euroopanlaajuinen muutos oli se, että kuninkaat alkoivat (nimellisesti) hallita maita eivätkä kansoja. Ensimmäinen "Ruotsin" eikä sveealaisten ja gööttien kuningas oli Maunu Eerikinpoika, jonka kaudella maalle tehtiin myös yhteinen laki.

Wilhelmsson käy huolellisesti läpi vuosisatojen muutosta, jonka vakio on se, että Suomea tai suomalaisia ei mainita. Myöhäisenä poikkeuksena juuri "tutuksi" tullut Kaarle IX, joka kruunajaisissaan 1607 oli 'Sveriges, Götes, Venders, Finnars, Karelers, Lappars i Norrlanden, de Kajaners, och Esters i Livland, etc.Konung’. 

Wilhelmsson esittää asiantilalle muutamia selitysmahdollisuuksia.

1a. Suomi oli niin periferinen, ettei se ollut kuninkaan suoran hallinnan ja tittelissä mainitsemisen arvoinen.(s. 54-57) Tässä kohtaa olisi kyllä voinut verrata Norrlantiin ja Lappiin, jotka eivät myöskään kuuluneet "alkuperäiseen" Ruotsiin ja pulpahtavat esiin 1607. Mutta jotenkin ja jostain syystä nykyajasta katsoen nämä Suomea helpommin uppoavat "Ruotsiin".

1b. Suomen hallinta keskiajalla oli paavin Pohjolan kristyille vierittämä vastuu ja alueen hallinta aidosti erillinen varhaisimmat vuosisadat. (s. 68-69) Ajatus vastentahtoisuudesta ja epäaktiivisuudesta tai ei-omaehtoisuudesta on mielenkiintoinen vastapaino ristiretkien innokkaan valloituksen historiakuvalle, mutta en ota kantaa uskottavuuteen.

2. Suomalaisia oli (Suomessa) niin vähän, että he upposivat enemmistöön eli ruotsalaisiin, jotka ottivat vastuun hallinnosta ja näkyivät näin paremmin kuninkaalle. (s. 61-62)

3. Suomalaisiin suhtauduttiin kielteisesti eli assosiaatiota yhteydestä ei haluttu esittää. (s. 62-64) 

4. Vaasa-kuninkaiden käyttämä "Vendien kuningas" viittasi suomalaisiin. (s. 64-68) Vendien epämääräinen määrittely oli artikkelin merkittävin uusi anti minulle. Olen (suoraan ja rehellisesti sanoen) yhdistänyt termin epämääräisesti vendel-aikaan enkä ole koskaan ajatellut enempää. Minut olisi siis voinut helposti vakuuttaa tämän vaihtoehdon kannattajaksi, mutta konsultoimani historiantutkija ei selitystä niellyt, eikä Wilhelmssonkaan sitä aivan täysillä ehdota.

Wilhelmsson lopettaa summeerauksella, että mainitsemattomuus keskiajalla voi arvostuksen puutteen sijaan kertoa Suomen autonomiasta. Historiantutkijatuttavani ei jälkimmäistä vaihtoehtoa todennäköisenä pidä, vaikka se tietenkin tiettyä kansallista ajattelua miellyttäisi.

torstai 21. lokakuuta 2021

Pääkallojen kohtalot (jälleen) esillä

British Library
1) Suhteellisen nopeasti heinäkuun lopun mielipidekirjoituksen jälkeen on uutta kerrottavaa Karolinska Institutetin kokoelmista. Ensin Ruotsin radio otsikoi Finland förbereder överlämningsanhållan till KI om de så kallade Pälkäneskallarna ja sitten Yle: Suomesta viedyt pääkallot saadaan ehkä sittenkin Ruotsilta takaisin lähes 150 vuoden jälkeen

Ruotsalainen otsikko on sisällöltään tarkempi eli (positiiviseen) ratkaisuun on matkaa. Ylen juttuun on linkitetty parin vuoden takaiset verkkouutiset Ruotsista anteeksipyyntö Rautalammilta ja Pielavedeltä viedyistä pääkalloista ja Pälkäneen pääkallot halutaan takaisin Ruotsista – ratkaisu voi syntyä vielä tänä vuonna. Molemmissa kyse Karolinska Institutetin kokoelmista.

2) Minulle oudompi asia tuli vastaan tuttavan linkitettyä Kaltiossa julkaistun Erva Niittyvuopion artikkelin Saamelaisten jäänteet ja kirkon rooli. Tässä on kyse 1930-luvulla Inarijärven hautausmaasaaresta kaivettuista pääkalloista. Niittyvuopio tarkasteli (otsikkonsa mukaisesti) kirkon ja erityisesti paikallisen kirkkoherran Tuomo Itkosen roolia päätöksenteossa ja muussa toiminnassa. Lopuksi mainitaan, että "Vuonna 1995 osa luuaineistoista jäi hautaamatta, minkä takia kesällä 2022 Saamelaisten kirkkopäivien yhteydessä suoritetaan jäljellä olevien aineistojen uudelleen hautaaminen."

Toinen tuttavani huomautti, että tutkijoita johtaneesta Väinö Lassilasta on Ruotsissa tehty ohjelma Hän jätti jäljen – Väinö Lassila, rotututkija ja ihmisoikeustaistelija ja Helsingin yliopistossa on tänä vuonna valmistunut Vuokko Schoultzin gradu Ihmisarvon puolesta : Väinö Lassila tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajana rotuoppia ja fasismia vastaan 1934–1939.

Niittyvuopion artikkelista syntyi ainakin Oulun hiippakunnan tiedote ja Ylen juttu Kirkko tutkii omaa osuuttaan saamelaisvainajien jäänteiden kaivamisista 1930-luvulla – jäänteet on tarkoitus haudata uudelleen ensi kesänä

3) Tiistaina kuuntelin pätkän seminaaria historiallisen ajan vainajien tutkimusta. Selvisi, että  arkeologisessa kaivauksessa esiin nostetut tutkimuksellisesti arvokkaat luut jätetään yhdessä seurakunnassa hautaamatta, jotta niitä voidaan tutkia myöhemminkin. Seminaarin kutsussa todettiin:

Luonnontieteellisen keskusmuseon vainajat ovat lähinnä 1900-luvulta ruumiinavauksista ja heidän kokoelmiensa vanhimmat maasta löydetyt luut eivät ole ehjiä vainajia, vaan pääasiassa kalloja, jotka on otettu talteen esimerkiksi rakennustyömailla. Museoviraston kokoelmissa puolestaan ei ole yhtä hyvin säilyneitä ehjiä vainajia arkeologisilta kaivauksilta.

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Elämäntapahistorioitsijan paluu

Muistaakohan kukaan muu kuin minä Marko Tikan kirjoitusta elämäntapahistorioitsijoista vuonna 2012? Sehän iski niin lähelle ydinidentiteettiäni, että itkin (ihan konkreettisesti) pari päivää. Joten mielenkiinnolla luin FB:ssä eteen tulleen Tikan toissapäiväisen vastineen Aamulehden kirjoitukseen, jossa oli paljastettu uusi totuus vuoden 1918 sodasta. 

Kirjoitin juuri äskettäin Totuudesta, tosiasioista ja tulkinnasta, enkä usko, että ajatukseni näiden suhteen eroavat Tikan näkemyksistä. Olettaen, että olen jo edistynyt niin pitkälle, että pystyn ymmärtämään ammattitutkijan tekstiä. Ammattillisuutta eli rahan edestä tutkimista Tikka korosti jo vuonna 2012 eli tämä on edelleen olennainen ero harrastajiin.

Ilmeisesti juuri ammattitutkijoiden "punnittu, huolellinen tutkimus on saanut rinnalleen paljon harrastajatutkimusta, joka ei kestä kriittistä tarkastelua." Herran jestas, tässähän implikoidaan, että voisi olla (vähän) harrastajatutkimusta, joka kestää kriittisen tarkastelun.

On jopa "tärkeää, että harrastajahistorioitsijoiden työtä tuodaan esille". Miksi? Ihan vaan siksi, että historia olisi moniäänistä?

"Harrastajankin tekemä tutkimus menettää osan uskottavuudestaan tällä "tää on niinku totta, toisinku virallinen akateeminen tutkimus"-puheella." Eli voinen luopua toivosta saada oma totuuteni Ahvenkosken sillasta läpi. 

Sillä harrastuspohjallahan olen edelleen. Kukaan ei maksa palkkaa, en ole hakenut apurahoja ja jatko-opintoni eivät ole sisältäneet "historiateoriaa, historiantutkimuksen käytäntöjä tai ylipäänsä historian kirjoittamisen luonnetta". Mutta vielä on 6 oparia keräämättä.

Kuva ote Bernard Picartin ateljeen kaiverruksesta Een dame leest een boek (1716). Rijksmuseum

tiistai 19. lokakuuta 2021

Häpeän silmät päästäni

Viime lauantaina huomasin, että SVT:n uusi lasten historiasarja Världens värsta Kungar oli käynnistynyt ensimmäisellä jaksollaan ja lähti pyörimään SVTPlayssa Suomessakin. Olin jo aikaisemmin nähnyt YouTube-lyhennelmän, jota kommentoin Twitterissä "Historia on kuin se kirjoitetaan. Varmasti löytyy jostain Kaarle IX:stä (varhaisempi) esittely, jossa Mooseksen lain soveltaminen ja reipas verenvuodatus nähdään kuninkaan hyvinä puolina." En siis kiinnittänyt mitään huomiota noitavainon mainitsemiseen enkä ruutuun, jossa oli "melko selvä" virhe: "De svenska häxprocesserna tog fart år 1668 under Karl IX:s regering." 


Ihan oikein aiemmin videolla todetaan, että Kaarle IX:n hallintokausi alkoi virallisesti vuonna 1604. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan sen päättymisvuodesta, mutta tiedän toki, että sekä Kustaa II Adolf ehti sotia ja Kristiina luopua kruunusta ennen kuin noitahulluus alkoi. 


Mutta olin niin otettu siitä, että lapsukaisille kerrotaan jotain 1600-luvusta, että en herännyt virheeseen edes jaksoa katsoessa. Keskityin ensin kuuntelemaan mainitaanko nuijasota (ei) ja sitten huomioni vei pellemäistä kuningasta käyttävän kerrontatavan arviointi. Ja olihan noitavainoilla jotain tekemistä Mooseksen lain kanssa?

Seli-seli. Vaikka höristin korviani, kun puhuttiin noitien polttamisesta (implisiittisesti elävänä), tajusin fiban vasta eilen illalla ruotsalaisten twiiteistä, jotka aloitti Den Arga Historikern toteamalla ylemmästä kuvasta "Det gäller att hålla I på rätt sida om X! Och nog regerade Karl XI 1668, men det var väl knappast han som trettonåring som skruvade upp farten i häxprocesserna. Skräpning @svt"

Faktoider huomasi, että molemmat kuvan virkkeet löytyivät samassa muodossa Wikipediassa, jossa kuitenkin oli kuninkaan järjestysnumero oikein. Hän totesi (täysin oikein), että "Kollade avsnittet och det är inte ett enstaka tryckfel. De sätter in Karl IX som huvudskurk, med 1668 och andra anomalier. Även för en lattjo barnproduktion som uppenbarligen inte är gjord för att tas på allvar så har
@svt schabblat bort sig här. V v korrigera."

Meriselitykset julkaistaneen aikanaan. Tarkistin jakson tekijätiedot ja (vähemmän yllättävästi) "Historiskt sakkunnig" on ollut (jälleen) Dick Harrison.

Läksy: ihan sama mitä katsoo tai lukee, kriittisyydestä ei saa luopua ja se pitää pystyä kohdistamaan yhtä aikaa faktoihin ja kerrontatapaan.

maanantai 18. lokakuuta 2021

1700-luvun virtuaalikonffa III

Tällä viikolla on Helsingissä ihan oikea 1700-lukua käsittelevä symposiumi, mutta sitä odotellessa kolmas osa sarjaan Itsetehty virtuaalikonffa 1700-luvusta ja viestinnästä ja Taas itse tehty 1700-luvun Ruotsin virtuaalikonffa

Kronologiseksi aluksi Christer Kuvaja puhui otsikolla Eld, blod och jämmer. Den ryska ockupationsarmén och civilbefolkningen under stora ofreden. Heti aluksi kritisoi sekä Kustaa H. J. Vilkunan ja Teemu Keskisarjan antamaa kuvaa isostavihasta ja markkinoi omaa kirjaansa När Finland stod i brand : rysshärjningarna 1713-1721, joka ei ole saanut kovin pajon huomiota. Viestinsä, että venäläisten väkivalta oli seurausta suomalaisten pakenemisesta ja vastarinnasta, ei ymmärrettävästi ole helppoa ja suosittua nieltävää. 

Täydennykseksi seurasi Lars Ericsson Wolken haastattelu venäläisten hyökkäyksistä Ruotsin rannikkolle sodan loppuvaiheessa liittyen kirjaansa Sjöslag och rysshärjningar: kampen om Östersjön under stora nordiska kriget 1700-1721. Venäläisen laivaston kehityksestä irtosi pointteja, jotka eivät ole aiemmin tulleet mieleeni. Eikä kahta kolmatta, joten otsikolla Ryssen Kommer! haastateltiin vielä Mona Bergmania liittyen arkistodokumentteihin.

Edelleen sotaan liittyen Olof Blomqvistia haasteltiin otsikolla Nationalism under stora nordiska kriget – dödsdomen mot Fredrich Sahlgård. Käsitykset kansallisuudestahan ovat aina mielenkiintoisia. Tässä tapauksessa asiaan sekoittuu heikko sotamenestys.

Vihdoinkin rauhan aikaan päästyä kuulimme Joacim Östlundin tutkimuksesta ja kirjasta Vid världens ände. Sultanens sändebud och hans berättelse om 1700-talets Sverige, joka kertoo osmaanien lähettiläästä Ruotsissa vuonna 1733. (Östlund on puhunut aiheesta kauemminkin.) 

Lähettiläs tapasi kuninkaan ja ehkä kuningattarenkin, josta oli seuraavaksi puhe. Eva Haettner Aurelius piti esitelmän Lovisa Ulrikas akademi - Sveriges första vittra kungliga akademi. Elise Dermineur syvensi teemaa otsikolla Queen Lovisa Ulrika of Sweden and Eighteenth-Century Politics. Kevennyksenä Katarina Burman esitteli Lovisa Ulrikan kesämökin

Sitten vietimme hetken arkisemmassa, kun Elina Maaniitty selosti 1700-luvun tautiympäristöä ja elinolosuhteita Suomessa. Yleiskatsauksessa ei tullut mitään erityistä uutta minulle, mikä oli iloinen yllätys. Helpotuksen huokaus pääsi myös kun tietoiskut Frihetstiden förklarad ja Gustavianska tiden förklarad eivät sisältäneet merkittävää uutta tietoa. Saman voi sanoa myös kevennyksistä Sminktutorial á 1700 tal ja Sminktutorial - 1700 tal, joista olisi riittänyt yksikin.

Mediahistoriaa ei ollut luvassa, mutta seurasimme visualisoituna/kerrottuina sanomalehdistä minulle tuttuja asioita eli Sophia Magdalenan tuloa Ruotsiin 1766 ja  Jacob Guntlackin vankilapakoa. Myös Leif Runefeltin kirjan Att hasta mot undergången – Anspråk, flyktighet, förställning i debatten om konsumtion i Sverige 1730-1830 mainostuokio oli väikkärin suhteen relevantti. Kulutukseen liittyen kuulimme sitten ymmärrystäni selventäneen lyhyen kertauksen kaakeliuuneista (Let's talk about 18th Century Ceramic Heaters for 15 minutes!). Sama puhuja esitti Anna Maria Lenngrenin runoon perustuvan monologin Bitter 18th Century Woman gives her Daughter salty life Advice. Lehdet mainittiin, joten etsin sarkasmia pursuavan runon, jossa olikin vastaava säkeistö

Försigtigt äfven undanvik
All brydsam forskning i gazetten!
Vårt hushåll är vår republik,
Vår politik är toaletten.

Naisista ja kulttuurista oli kyse myös Rebecka Lennartsonin kirjan Ulla Winblad – Liv och legend markkinointiosuudessa

Axel von Fersen on juuri ollut tiedeuutisissa, kun kirjeenvaihdostaan Marie Antoinetten kanssa oli teknisin keinoin saatu lisää sanoja näkyviin. Emme kuulleet tästä vaan aiheina olivat Axel von Fersens revolutionsgevärAxel von Fersens järnstämpel ja Axel von Fersens sista måltid.

Loppu läheni, kun väitöskirjatutkija Magnus Jernkrok kertoi aiheestaan Sverige under franska revolutionen. Samaan ajankohtaan kuului Jussi T. Lappalaisen esitelmä Kustaa III:n maasota 1788—1790 Savossa ja Kymenlaaksossa ja Maarit Laitalan sekä Vilma Lempiäisen katsaus Fort Slava – Ruotsinsalmen vartija.

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Syyskuusta lokakuuhun Twitterissä

19.9.

20.9.
  • Microsoft Word saa hämmentävän hyvin tolkkua ruotsiksi sanelustakin, mutta Ahvenkoski tuottaa toistuvasti pornokoskea. Pitänee treenata pehmeää b:tä.
21.9.
  • Illan Zoom-kirjamarkkinoinnista (Historikern i samhället) jo hyvä uusi sana. Fritidsforskare kuullostaa paljon täysijärkisemmältä kuin harrastaja. Ei ota vastaavalla tavalla kantaa osaamistasoon?
23.9. 
  • [Hesari otsikoi "Muinoin ei juuri menty naimisiin serkkujen kanssa – nykyään serkun naiminen on suositumpaa kuin entisinä aikoina" ja kommentoin] Kerrankin "muinoin" & "entisinä aikoina" on oikeasti kauan aikaa sitten: 45000 vuotta. Alkuperäisessä artikkelissa todetaan, että historiallisella ajalla sukulaisavioliittojen määrä on vaihdellut (much intriguing geographic variation in parental relatedness has been observed).
24.9.


30.9.
4.10.
  • Mitä en olisi halunnut lukea kirjan introssa: "To read it in its entirety, as a sustained argument, invites frustration."
5.10.
  • Jos maamme näyttää tiilitaloilta ja romupihoilta, se on kulttuuriamme ja kulttuurimaisemamme! Ei kulttuuri ole ihanne, vaan sitä mitä eletään. [kommenttina Atte Korholan twiittiin "Maamme luonnonympäristöjen runtelu on tapetilla. Mutta vähintään samassa mitassa olemme tärvelleet kulttuurimaisemaamme. Keltatiililättätalot, aaltopeltihallit, romuläjäpihat, väärin vedetyt sähkölinjat - kylät ja raitit tuhottu"]
7.10.
  • Luen ruotsalaista gradua, jossa on viitattu sekä väikkärini ohjaajan että sivuohjaajan tutkimuksiin. Eli parempi kuin oma käsikseni tällä hetkellä.
8.10.
10.10.
12.10.
  • @AtlasUralic oli iltapäivän esityksistä @SuomenAkatemia iloisin yllätys - mennyt aiemmin ohi. Kieltä, arkeologiaa ja DNAta yhdistävä karttakäyttöliittymä on auki, mutta työn alla vielä kapasiteetin kohennus.
13.10.
  • Miksi nykyaika on historiantutkimukselle parempi kuin menneisyys, osa n+1245: nykyajan kirjassa mainittu Ranskassa 1797 julkaistu teksti on edessäni ilman mitään varsinaista vaivaa tai viivettä. [FB-päivityksissäni pari päivää myöhemmin: Historiantutkijana 2020-luvulla onnea n+4519: väikkärit pdf-muodossa ja sanahaku.]
14.10.
15.10.

lauantai 16. lokakuuta 2021

Asumisesta vuonna 1849 ajateltua

Lukemisia maamiehille. Aikakautinen-kirja maanviljelys, talous- ja taitous-asioista 6/1849 sisältää artikkelin Huoneenrakennusta talonpoikaisilla tiloilla, jossa ehdotetaan uutta ja parempaa, mutta samalla kerrotaan tuolloin tunnetusta ja muistetusta asumistavasta. Ilmeisesti itäisessä Suomessa, lehteä kun julkaisi Maanviljelys-seura Viipurissa.
Suomalaisten vanhin rakennus näyttää olleen asuintupa, eli pirtti, ja sen sivulla erinäisiä aittoja, joissa säilytettiin pereen vaatteet ja muut kalut. Sama rakennus tavataan vielä nytki sisempäisissä maakunnissa; ja sielläki missä jo jokainen erinäinen huone on saanut uuden muodon sisällisesti sekä ulkonaisesti, on paäjärjestys vielä yksi ja sama. Kansan tarpeet ovat kuitenki jo niin paljon kasvaneet ja sen elämälaatu usiammassa paikassa niin moninaistunut, että vanha rakennuslaatu näyttää monesti ikään kuin väkisin tahtovan pitää vuosisatojen vanhaa paikkaansa. 
Meidän esivanhemmat elivät suurissa pereissä, joissa usiasti kuusi ja 7 pariskuntaa asui yhdessä tuvassa ja yhdellä lämmillä. Lämmimmän ja valoisemman vuoden ajalla asui ja makasi jokainen pariskunta joukkoineen vaateaitassansa, niin että tupa silloin jäi autioksi, pait ruoka-aikoina, jolloin koko pere keräyty yhteen. Tällainen yhteyselämä oli siihen aikaan sangen tarpeellinen ja tärkiä, koska se oli varmaan heidän ensimäinen, kauvan aikaa ainoa yhteytensä, jossa säädyllinen elämä sai alkunsa. 
Nykyaikana on sitä vastoin valtakunnallinen yhteyselämä tullut pereys-elämän siaan, niin että ihmisten on enää vähemmin tarpeellinen sitoutua niin suuriin pereihin kuin ennen. Jokainen tahtoo kohdastaan tulla seurakunnan jäseneksi, ja sinä myös ottaa osaa valtakunnalliseen yhteys-elämään. Tällaisen muutoksen vaikutus on sentähden täytynyt tulla näkymään kansan asuntatuvissaki. 
Pereet ovat pienetessään myös asettautuneet vakinaisemmalle kannalle. Niin ovat asuntotuvan ympärillä olevat vaate- ja makuuaitat muutamissa paikoin muuttuneet oikeiksi asuinhuoneiksi, ikkunoin ja uunijen kanssa, kuin nähdään Haminan kaupungin tienoilla ja jo muuvalla merenrannalla Viipurin Läänissä. Näissä on jokaisella pariskunnalla pihan ympärillä sellainen lämmi huone, jossa asutaan kesät ja talvet. Pereentupa on vaan miesten työhuone, ja yhteinen ruokatupa; toisissa paikoin, niin kuin e. m. paikoin Karjalassa, ovat näinä erihuoneet raketut kaikki yhteen, niin että pereentuvan vieressä yli pihan on toinen rakennus monen pienen suojan kanssa. Näissä kaikissa on pereentupa usiammin yksinään, taikka on kaksi yhtäläistä tupaa vastakkain, ja porstua välissä. 
Toisissa taas, niin kuin esim. Savossa, on pereentuvan kanssa yhden katon ala laitettu yksi eli usiampi puhdashuone, jotka myös ovat porstuvalla eroitetut edellisestä, ja entiset vaate- ja makuuaitat paikoillaan sekä entisessä tilassaan, jonka tähden ne pereentuvan edessä olevat huoneet usiammin ovat autioina, ja talvis aikana kylmillään. Tällä tavalla on syntynyt vissi laatuinen ylellisyys rakennuksessa, joka ei hyödytä mitään, koska se usiammalla huoneella tarkoitettu puhtaus ja soveliaampi tila kuitenkaan ei tule vaarinotetuksi: sillä näissä asuu tavallisesti koko pere, vähimmäkseen talvisaikana, yhdessä tuvassa, joka sentähden pidetään mahdottoman suuri, 6 ja 7 sylinen joka seinämeltä.