Myötäjäisarpajaisvoittajia 1788

Lisa Matintytär Heikonen Kemistä (Inrikes tidningar 7.2.1788)
Susanna Mikontytär Laihialta(Inrikes tidningar 28.2.1788)
Ilmeisesti tällä rippikirjan aukeamalla oleva Susanna, joka oli vain 15-vuotias arpajaisissa voittaessaan.
Maria Juhantytär Kangasalalta (Inrikes tidningar 20.3.1788)
Maria Matintytär Kaarinasta, Anna Erikain Kiteeltä(Inrikes tidningar 10.4.1788)
Elisabet Riikoinen Pielisjärveltä (Inrikes tidningar 22.5.1788)
Anna Henrikintytär Kemijärveltä (Inrikes tidningar 24.7.1788)
Margaretha Tuomaantytär Siuntiosta (Inrikes tidningar 4.9.1788)
Valpuri Juhantytär Poukula Kalajoelta (Inrikes tidningar 25.9.1788)
Kalajoella vihittiin 18.12.1787 avioliittoon "bded. Valborg Johansdr. Pouckula"
Hedvig Jaakontytär Janakkalasta (Inrikes tidningar 16.10.1788)
Malin Juhantytär Sodankylästä (Inrikes tidningar 6.11.1788)
Helena Antintytär Pirkkalasta(Inrikes tidningar 27.11.1788)

Avunanomus Tampereelta 1800

Inrikes tidningar julkaisi 20.1.1801 surullisen tarinan. 40 vuotta sitten Ruotsissa syntynyt ja siellä kasvanut mies oli matkustanut ulkomailla, saanut oppia värjäyksessä, mutta kaksi vuotta sitten halvaantunut, mikä teki vaimon ja viiden lapsen elättämisen vaikeaksi. Vanhin lapsista vasta 9-vuotias.

Eikä tilannetta auttanut, että hän asui yhdessä valtakunnan pienimmistä kaupungeista, Tampereella. Eikä pystynyt puhumaan kansan kielellä.

SBL:n anti paikallishistorian harrastajalle

Viime viikon iloisia uutisia oli Svenskt biografiskt lexikonin saapuminen verkkoon kokotekstihaulla varustettuna. Kuten Tapio Onnela totesi Agricola-palstalla, se "soveltuu hyvin muun muassa historiantutkijoiden, yhteiskuntatieteilijöiden, journalistien, sukututkijoiden jne.. käyttöön" Viimeksi mainitun olen käytännössä todistanut Brita Maria Sohlbergin (eli myös omia) juuria tarkastellessa. SBL:ssä kun on mukana esivanhempiani, m.m. artikkelissa Lybecker, släkt, kröhöm.

Mutta taipuisiko SBL paikallishistorian harrastukseen? Kiitos kokotekstihaun tämä on helppo testata. Sana Kumo tuotti kohtuullisen määrän osumia, mutta ei liian paljon läpikäytäväksi. Monessa oli kyse Kokemäenjoesta, mutta pieniä tiedonjyviäkin löytyi.

Artikkelissa Gabriel Bonsdorff (von) todetaan "chef för kanalarbetet i Kumo maj 1807 och ledde detsamma 9 juli—20 okt. s. å.". On kuvakin mukana niin voi kuvitella ukon Kokemäelle huseeraamaan. Viimeksihän löysin samalta työmaalta H. G. Porthanin.

Ericus Erici d.y. on minulle tuntematon suuruus, vaikkakin Turun arkkipiispan poika. Hänelle on Porin koulun rehtori, josta myöhemmin tuli Kokemäen kirkkoherra, kirjoittanut 22.9.1598 todistuksen, jonka mukaan Erik oli "en genom uppfostran och dygder utmärkt yngling". Ei mitään tekemistä Kokemäen kanssa, mutta muistin virkistämiseksi paimenmuistosta tämän Johannes Clementis Mentziuksen tiedot... "Kokemäen pitäjän Rahvaan Miehet kertovat, että heidän Kirkkoherransa herra Hans tekee heille suurta väkivaltaa ja jakelee heille iskuja ja lyöntejä." Piispanpojalle suositus ja kansalle opettavasista väkivaltaa. Sen sortin mies.

Artikkelissa Hans Henric Gripenberg todetaan Suomen sodan tapahtumien yhteydessä "G skriver vid passerandet av Kumo by, att eld gjordes på alla lador och, att det var »den svåraste natt man kan överleva»." Tämä kuullostaisi paikallishistoriallisesti todella mielenkiintoiselta, mutta kun Kokemäellä ei ole Kokemäen kylää eikä siellä tietääkseni tapahtunut sodan aikana juuri mitään, veikkaan, että paikannimessä on originaalissa tai myöhemmässä jäljennyksessä tapahtunut kirjoitusvirhe.

Paikallishistoriallisesti SBL ei siis osoittautunut kovin antoisaksi pelkällä tekstihaulla. Mutta parhaillaan käynnissä olevaan mini[Ihan Varmasti]projektiini Kokemäen keskiajasta sillä kyllä on annettavaa. Helpompi lukea kopsata tekstejä miltä-tahansa-koneelta kuin lähteä kirjastoon hyödyntämään Kansallisbiografiaa. Ja pidän SBL:ää kotimaista varianttiamme laadukkaampana, ainakin lähdelistojen perusteella.

Aleksis adjektiivien ympäröimänä

Naisten päivänä julkistettiin pohjoismaisten kirjailijoiden verkkosivusto, johon otettiin mukaan vain naisia. Lähtökohta ei lämmittänyt mieltäni eikä tilannetta parantanut kun etusivulla suomenkielinen kirjallisuus loisti poissaolollaan.

Haparoivin klikkauksin sain yhden oman kansanosani edustajan esille. Sattuipa vielä sellainen, josta en koskaan ollut kuullut. (Pitäisiköhän suomenkielisille kirjailijoille muuten perustaa oma sivusto? EI, vaan täydentää Wikipediaa, kiitos. Tai sitten SKS:n kirjailijatietokantaa, joka on sisällöltään melko aneeminen.)

Elsa Soinin lyhyeen esittelytekstiin oli mahtunut maininta, että hän oli kirjoittanut Aleksis Kivestä elämäkerrallisen romaanin. Tämä vei minut kirjaston varauspalveluun ja Soinin mukavan kuuloiset otsikot saivat minut poimimaan mukaan muutakin kuin kirjan Nuori Aleksis.

Kannoin otokseni kirjastosta toivoen löytäneeni toisen Hilja Valtosen. Mutta on vain yksi Hilja Valtonen (josta löytyi pohjoismasesta portaalista saman mittainen artikkeli kuin Soinista, hyvä näin). Soinin teksti oli pahasti vanhentunutta, eikä hyvällä tavalla, mielestäni. (Ritva Hapuli and Päivi Lappalainen kuvaavat Soinin tyyliä sanoin "steady and highly conscious narrative technique". Niin, sivuston kieliä ovat tanska, ruotsi ja englanti. Pohjoismaissa kun ollaan.)

Nuori Aleksis oli kirjoista paksuin. Se lähti liikkeelle Nurmijärven kirkon kuvauksella, jossa ensimmäisellä kahdella rivillä oli kolme adjektiivia. Riitti todistamaan, ettei minusta ei ole kirjan lukijaksi. Vaikka Aleksiksen esittely kolmannella sivulla kertookin, että Soini antaa tekojen puhua:

Poika, joka vasta kahdennellatoista olevana vielä vietiin naisten puolelle ja istutettiin äidin viereen, oli salaa pudottautunut penkiltä lattialle ja siellä vetänyt toisen lyhytvartisen saappaan jalastaan ja aherteli parhaillaan toisen kimpussa. Hän oli saamaisillaan tuon hirveän kidutusvehkeen irti ja käpristeli ja ojenteli kiitollisia varpaitaan, kun tunsi niskahiuksissaan tutun, lujan otteen ja sen tukemana kohosi penkin tasalle.

Torpparin vaimo, joka pääsi opiskelemaan

Palaan vielä ryöstöviljelemään Kirsi Vainio-Korhosen kirjan Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa kätilömatrikkelia. Tismalleen samana päivänä kuin Pori-koosteessani mainitsemani Catharina Sandelin suoritti tutkintonsa ulvilalaisen torpparin vaimo Anna Henriksdotter (s. 1738).

Suur-Ulvilan historia I tietää kertoa, että kätilöasiaa oli käsitelty Ulvilan kirkonkokouksessa kesäkuussa 1778. Rovasti Lebell ja Obert Gripenberg olisivat halunneet lähettää koulutettavaksi enemmän kuin yhden naisen, mutta kun kustannuksiksi arvioitiin 33,5 hopea riksiä, pitäjän miesten mielestä riitti yksi. Halukkaita paikkaan oli useampia, mutta kenelläkään heistä ei ollut sen enempää kirjoitustaitoa kuin Anna Henriksdotterilla, eikä hänelläkään yhtään.

Tutkinnon 13.2.1779 suoritettuaan Anna palasi kotipitäjään ja huhtikuussa 1779 näytti todistuksensa koulunkäynnistä arvosanoineen. Hän kertoi avustaneensa jo muutamissa synnytyksissä ja näissä kaikki oli sujunut onnellisesti. Mutta jo olivat ehtineet jotkut pahansuopaiset juoruamaan Annan taitamattomuudesta. Rovasti antoi seurakuntalaisten ymmärtää, että moinen oli sopimatonta. Mikä tuskin riitti tuomaan tarvittavaa arvovaltaa torpparin vaimolle, joka oli tehnyt satakuntalaisen synnin: yrittänyt olla parempi kuin on.

Nimittäin Vaino-Korhonen tietää kertoa, että syksyllä 1779 Anna kieli Tukholmaan, että paikkakuntalaiset pitivät häntä parempana apuna "epäpäteviä henkilöitä", ja pyysi kollegiolta suojelusapua "kaikilta loukkauksilta". Ei tainnut auttaa, sillä paikallishistorian kirjoittaja ei ole Ulvilan papereista enempää mainintoja koulutetusta kätilöstä. Ura ja ansaintamahdollisuudet taisivat siis loppua alkuunsa, mutta ainakin Anna pääsi näkemään Tukholman.

Anna oli piikanen mennessään 16.12.1759 naimisiin Henric Johanssonin kanssa. Lasten kasteiden perusteella pariskunta löytyy Gammelbystä, jossa Henrik oli torpparina rippikirjoissa 1758-1763, 1764-1769, 1770-1775, 1776-1781, 1782-1787, 1788-1793, 1794-1799, 1796-1801 ja 1802-1807. Kahdessa viimeisessä Henric on jo merkitty vanhaksi torppariksi. Pariskunnan viidestä lapsesta kaksi kuoli sylilapsena (Juliana s. 4.3.1771 k. 16.3.1771 ja Johannes s. 12.7.1775 k. 4.6.1776) ja viimeinen tytär lähti kotoaan 1787.

Rippikirjaan on merkitty Henrikin syntymäpäiväksi 29.12.1731. Sitä vastaavaa kastetta ei Ulvilasta Hiskin tiedoista löydy, eikä myöskään vastinetta Annan syntymälle 26.8.1737. Mutta Suolistossa oli lampuoti Henrik Mattsonille ja Catharina Pährsdotterille syntynyt Anna tytär 26.8.1736. Ottaen huomioon, että syntymäaikoja ei ollut varhaisemmissa kirjoissa, tämä tuntuu todennäköiseltä Annan lähtökohdalta.

Henrik ja Catharina ovat rippikirjassa 1732-1737 ilman Annaansa. Seuraavaan kirjaan 1744-1750 on merkitty Anna-tytär, joka oli 12-vuotias vuonna 1749. Kirjassa 1751-1757 hän häviää vuoden 1753 kohdalla, syntymäpäivänään 17.8.1737?

Annan ja Henrikin avioliiton yhteydessä ainoa mainittu paikannimi on Suolisto, mutta kumpaakaan en onnistu löytämään sieltä rippikirjassa 1758-1763. Löytämättä jää myös heidän elämänsä loppu. Ravanninkylässä on Hiskin mukaan kuollut 13.11.1810 aivan väärän ikäinen "inh:hu: Anna Henricsd:r" ja 16.2.1814 suunnilleen oikean ikäinen "inhys: Henric Johanss:". Rippikirjasta en heitä kyseisestä kylästä löytänyt.

Olof on saapunut!

Viikon mies oli matkallaan ja tuli ihan ikävä. Kaikki kuvat pärjäsivät painossa, joten kehtaan laittaa kiitoskappaleet menemään. Helpotus.

Taukolinkitystä, wikikaipausta ja vastaamaton kysymys

Twitteristä huomasin, että Martat olivat saaneet julki perinnesivuston. SukuForumille voi linkittää lyhyemmälläkin esittelyllä, joten laitoin tiedoksi sinne. Agricolan keskusteluihin tarvittaisiin tiedoteteksti pohjaksi, joten sinne jäi asia kertomatta.

Agricola-sivuston wikipohjaista hakemistoa digiaineistoihin kuvattiin muuten viime viikolla postiluukusta tulleessa HAiK:ssa ikäänkuin jo olemassa olevana. Mutta odotus jatkuu.

Odottaminen on myös käynnissä kuukausi sitten Agricolan palstalle laittamani kysymyksen suhteen. Pitäisiköhän kokeilla Kysy kirjastolta -palvelua vai putoaisiko kommenttilootaan täällä oikea vastaus?

Kuuntelin eilen pari ensimmäistä luentoa Columbian yliopiston sarjasta History of the World to 1500 CE. Luennoitsija selitti, että Mesopotamiaa yms. vanhempi sivilisaatio oli löytynyt Neuvostoliiton aikaisissa kaivauksissa Romaniassa. Että tämä ei ollut saanut näkyvyyttä lännessä ennen NL:n hajoamista eikä "istu" yleiseen kirjallisuuteen vieläkään.

Onko kyseisestä kulttuurista mainintoja suomenkielisessä kirjallisuudessa? Millä nimellä?

Pari selventävää linkkiä löytyi Googlella:
A Lost European Culture, Pulled From Obscurity. NY Times 30.11.2009
The lost World of Old Europe. The Danube Valley, 5000-3500 BC. Introduction

Porin entisaikaisista kätilöistä

Porin historiansa huolellisesti lukeneet (tai digitoidun kopion tekstihakuun turvautuneet) tietävät, että

Kaupungissa oli ainakin jo v. 1778 myös tutkinnonsuorittanut ja vannotettu kätilö Maria Dahlman. Savenvalaja Sandelinin vaimo oli myös selittänyt olevansa halukas matkustamaan Tukholmaan oppiakseen kätilöntointa.

Lähteenä on tainnut olla Porin kirkonkokouksen pöytäkirja, jota on hyödynnetty myös Suur-Ulvilan historia I:ssä. Kyseisestä paikallishistoriasta selviää, että Dahlmanin koulutuksen oli maksanut pormestari Lars Sacklén ja Dahlman oli palvellut sekä maaseurakuntaa että kaupunkia. Savenvalaja Sandelinin vaimo on nyt ruukuntekijän vaimo Katarina Holmberg, "joka oli kätilöksi kaikin tavoin sopiva". Matkustus-, majoitus- ja koulutuskustannuksiksi arvioitiin 33 hopeataalaria ja näistä maaseurakunta maksoi kolmanneksen.

Lisää tietoa molemmista naisista tarjoaa äskettäin painosta tullut Kirsi Vainio-Korhosen uutuus Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa, joka sisältää kätilömatrikkelin Suomessa toimineista kätilöistä vuoteen 1808. Maria Dahlman (s. 1724) on siihen merkitty miehensä lakeeraaja Mandelbergin sukunimellä aakkostettuna. Dahlman oli suorittanut kätilötutkintonsa Tukholmassa 23.6.1762.

Seuraava porilainen oli Maria Holmberg (s. 24.1.1728 Pori), joka oli avioitunut suutari Arvid Werren kanssa Porissa 26.2.1756 ja toimi Vaasassa suoritettuaan kätilötutkintonsa 12.12.1765 arviolla "hyvä ja riittävä tieto".

Jo edellä mainittu Marian sisko Katarina Holmberg (s. 13.5.1730 Pori) oli käynyt savenvalajansa kanssa papin edessä 3.5.1763. Synnytettyään ainakin 7 lasta oli Katarinalla vihdoin tilaisuus opiskeluun ja tutkinto tuli suoritettua 13.2.1779. Kaupunginhistoriassa hän esiintyy toiseen kertaan, kun Porin palosta jaettiin tontinomistajille korvauksia vuonna 1801. Vainio-Korhonenkin oli noteerannut tontinomistuksen, perustuen meikäläisen (krö-höm) jäljentämään tonttilistaan. (Löytyy SSS:n sivujen lisäksi tämän blogin sekalaisista aikaansaannoksista.)

Dahlmanin tai Holmbergin työuran loppupisteestä ei ole tietoa. Mahdollisesti toinen oli lopettanut vuonna 1798, jolloin Suur-Ulvilan historian mukaan todettiin kätilölle tarve. Mutta kun maaseurakunta ei suostunut osallistumaan kustannuksiin, Porissa ilmeisesti pärjättiin yhdellä naisella. Oliko tämä kätilötutkinnon 4.5.1798 suorittanut porilaisen maalarimestari Grönforsin vaimo Elisabeth (s. 1760), joka löytyy Vainio-Korhosen matrikkelista?

Pari vuotta myöhemmin Katarinan tytär Margareta Lovisa Sandelin (s. 1.1.1764 Pori) suoritti kätilötutkinnon 16.5.1800 tarkoituksenaan toimia Lemun pitäjässä. Varsin pian tämän jälkeen jälkeen Margareta Lovisa löytyy Porista äitinsä luota (RK 1803-1808, RK 1809-1814) ja hän kuoli vuonna 1829 Porissa naimattomana ja 65-vuotiaana. Katarina Holmberg kuoli Porissa vasta kaksi vuotta tämän jälkeen, 94-vuotiaana.

Rippikirjoista en naisia lähtenyt haravoimaan, vaikka olisikin mielenkiintoista tietää, miten suuri osa heistä on hävinnyt jättämättä Hiskin haudattuihin merkkiä kuolemastaan. Ehkä joku alla olevan tapainen lehti-ilmoitus (Inrikes tidningar 26.1.1796) on houkutellut heidät Ruotsin puolelle?

Myös Viaporissa oli kerran paikka auki (Inrikes tidningar 14.8.1798):

Kätilöiden opiskelusta ja työn käytännöistä voitte lukea Vainio-Korhosen kirjasta.

Kaksi virtuaalivierailua New Yorkiin

1. Kiitos Twitterin sain eilen eteeni YouTube - videon NYPL Milstein Suspense Trailer, joka oli hauska esittely New Yorkin yleisen kirjaston antiin. Siellähän on vaikka mitä. Olen täällä lainannut verkkosisältöään ja käynyt paikan päällä kokemassa tunnelmaa. Mutta kaikki aarteensa eivät tietenkään ole koko aikaa esillä, joten mielenkiintoiselta katsottavalta vaikuttavat vuosi sitten julkaistut 100-vuotisjuhla videot kuten Cuneiforms and Photocopies.

2. Toisella puolella kaupunkia olivat aikanaan köyhimpien asumukset, joista vasemmalla esimerkkikuva (Lähde: The Great Round World and What Is Going On In It, Vol. 1, No. 15, February 18, 1897). Suomalaisista kaupungin asukkaista löytyy (tietenkin useita mainintoja. Jakob Riisin klassikossa How the other half lives vuodelta 1890 suomalaiset ovat muiden kansojen joukossa:

Dots and dashes of color here and there would show where the Finnish sailors worship their djumala (God), the Greek pedlars the ancient name of their race, and the Swiss the goddess of thrift. And so on to the end of the long register, all toiling together in the galling fetters of the tenement.

Lehdessä Lippincott's Magazine of Popular Literature and Science, Vol. 26, October, 1880 julkaistussa kertomuksessa Studies in the slums. IV Jan of the north on suomalainen äänessä:

I looked to where he pointed. On the wall, near the small looking-glass, hung a round cap with hanging fox's tail—such a cap as the half-bloods of our north-western forests wear, and the peasants of the European North as well. Jan smiled as he saw my puzzled look. "It iss vy I say I vill tell it all," he went on in his grave, steady voice. "Ven I see dat it iss to see de North. For, see, it vas not alvays I am in de city. No. It iss true I am many years in Stockholm, but I am not Swede: I am Finn—yes, true Finn—and know my own tongue vell, and dat iss vat some Finns vill nefer do. I haf learn to read Swedish, for I must. Our own tongue iss not for us, but I learn it, and Brita dere, she know it too. Brita iss of Helsingfors, and I am of de country far out, but I come dere vid fur, for I hunt many months each year. Den I know Brita, and ve marry, and I must stay in de city, and I am strong; and first I am porter, but soon dey know I read and can be drusted, and it iss china dat I must put in boxes all day, and I know soon how to touch it so as it nefer break.

"But dere is not money. My Brita iss born, and little Jan, and I dink alvay, 'I must haf home vere dey may know more;' and all de days it iss America dat dey say iss home for all, and much money—so much no man can be hungry, and vork iss for all. Brita iss ready, and soon ve come, and all de children glad. Yes, dere are six, and good children dat lofe us, and I say efery day, 'Oh, my God, but you are so good! and my life lofes you, for so much good I haf.' Brita too iss happy. She vork hard, but ve do not care, and ve dink, 'Soon ve can rest a little, for it iss not so hard dere as here;' and ve sail to America.

Otsikkoihin suomalaiset pääsivät New Yorkissa viimeistään syksyllä 1905, jolloin The Sun julkaisi lähes puolen sivun katsauksen.

There are about 15,000 Finns living in New York and its vicinity, some 300,000 in the whole country. They arrive at this port at the rate of from two to four hundred a week. [...]

The 15,000 Finns in this vicinity are distributed among Brooklyn, New York, Hoboken and Jersey City. The largest numbers are carpenters and cabinet makers, next railroad track hands, painters, tailors, miscellaneous tradesmen and day laborers.

The New York colony lives mainly in the The Bronx. South Brooklyn has a colony with its own church, newspaper and various shops. The jeweler sells watches engraved with pictures of reindeer. The toymaker carves snowshoes for the children. The druggist dispenses balsam extracts from home.

E. J. Antell is editor of the Finnish American, a weekly newspaper that lately lost 600 subscribers through its being forbidden in Finland. [...]

Pastors Emil Panelius, K. E. Lindstrom, M. Josefson and G. Blomgren are leading lights of the clergy hereabouts. None of these conducted the colony famed prayer meeting when the devout came with rifles in lieu of hymn books.

Dr. J. Hoving of 262 Lenox Avenue, Manhattan is acknowledged as one of the best Finnish physicians. He is a tall, stalwart man and tells very calmly how he fled from Helsingfors because detected in the crime of receiving smuggled literature.[...]

Alex Hornborg, agent of the Finland Steam Navigation company, is a blue eyed, jolly old man with a white chin beard. He is like a father to the young immigrants that come trooping into his office laden with bundles, bags and valises. He starts them on railroad journeys to the West or sees that they have a safe place to go until relatives arrive to meet them.

It is delightful to see the rainbow costumes of the young ladies that sit demure or blushing in the company's office. A red skirt, an olive green waist and mauve hat is a popular combination. The hat has plentiful feathers.

Kohdattua

Kuva taiteilija A. Gebhardin skitsikirjasta lehdessä Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi 1896

Hietzu raportoi Jyväskylän taidemuseossa käytyä paneelikeskustelua aiheesta "Vapaaehtoinen museossa - voimavara vai penninvenytystä?" samasta tilaisuudesta kerrottiin myös blogissa Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö.

Eva Ahl-Waris kävi lastensa kanssa Helsingin luonnontieteellisessä museossa ja raportoi på svenska.

Juha-Matti Granqvist yhdisti yhteen Sveaborg-blogin kirjoitukseen kehut Hämeenlinnan arkistolle, Astia-aversion ja herkullisen kuvauksen Hämeenlinnan markkinoista 1750-luvulla.

Marko Nenonen kertoi graduohjauksesta ohjaajan näkökulmasta. Havaintoja-blogissa graduntekijä kertoi arkistolöydöksistä.

Oka Morikawa jakoi upeita otoksia ensimmäisistä Kansalliskirjastossa pidetyistä häistä. Tapani Valkonen loi taidetta kotiarkistosta.

Jari Lehtinen sukelsi Suomen historian alkuhämärään. Santeri Vanhanen kertoi miten yritetään kairata Suomen historian alkuhämärään. Charlotte kertoi på svenska Riksarkivetin vanhimman aineiston tuomisesta verkkoon.

Putte Wilhelmsson referoi Parnassossa käytyä keskustelua hakarististä. Sami Liuhto jakoi kokemustaan biografisen historian kirjoituksesta kun kohteen läheisillä ihmisillä on tekstistä näkemyksiä.

Jenni Sahramaa teki esihistoriallisia pronssikiekuroita.

Mika Kinnunen vastasi kysymykseen Mikä ihmeen porvarillisen työn arkisto?

Jargonia julkaisi Miia Kuhan artikkelin ”Jumalan sanan ylenkatsojat”. Rahvaan kirkossakäynti Savossa vuosina 1660–1710

Juri Nummelin tarkasteli keksittyä elämänkertaa (joka eroaa historiallisesta romaanista jollain oleellisella tavalla?) ja kirjoitti:

Tämän tyyppisissä kirjoissa pystyy käsittelemään todellista elämää paljon vapaammin, koska asioita ja ihmisiä voi yhdistellä luovemmin ajassa liikkuviin virtauksiin. Ehkä totuus on helpompi kertoa, kun todellisuus ei ole tiellä.

Ennen ja nyt julkaisi Martti Puhakan ja Seija-Leena Nevala-Nurmen lectio praecursoriat.

En kuulu Historia-lehden kohdeyleisöön

Olen muutaman vuoden ajan selaillut kirjastossa Historia-lehteä ja kokenut kosketuksen riittäväksi. Mutta kun viime vuonna kuulin, että lehti oli irroittautunut skandinaavisesta formaatista ja pyrki suomalaisempaan sisältöön, innostuin tekemään tilauksen. Ensimmäiset "suomalaiset" numerot eivät varsinaisesti vakuuttaneet ja seuraavat päätyivät yhden selauksen jälkeen pinoon odottamaan kohtaloaan. Joka saapui kevätsiivouksen muodossa.

Selasin uudelleen tämän vuoden ensimmäiset kolme numeroa ja totesin etten kuulu kohderyhmään. En osaa edes arvostaa lehden kannen dramaattista otsikointia ja sekavaa sommittelua.

Kukin numero alkaa kuuden aukeaman säläkokoelmalla. Aiheet eivät ole ajankohtaisia eivätkä muuten perusteltavissa. Kuka asiasta jotain ymmärtävä pystyisi kirjoittamaan "Nuijasodan vaikeat taustat" (1/12) 64 sanalla mainitsematta sota- ja verorasitusta, mutta uhraamalla Klaus Flemingin määrittelyyn sanat "[Sigismundin] verikoira, raivopäinen, aggressiivinen"? Tai vastaamaan yhtä lyhyesti kysymykseen "Millainen oli Suomi vuonna 1000?" (2/12) Tai kutsumaan aseellista kahakkaa "Suomen hauskimmaksi kapinaksi" (3/12)?

Mielenkiintoisimpia olivat Suomalaiset tutkimusmatkailijat -sarjan artikkelit. Hauskin Henkilö-sarjan juttu taitoluistelijoista Ludovika ja Walter Jakobsson (1/12). Lupaavin otsikko oli "Kivikauden jäljillä" (3/12), mutta juttu täysin tylsä. Olisivat haastatelleen kuvissa esiintyviä kivikauden elävöittäjiä!

Kyseinen juttu oli muuten ainoa, jossa käsiteltiin Suomen historiaa 1900-luvun ulkopuolella. No, "Helsinki kasvoi tuhkasta" voitaneen laskea kai puoliksi mukaan. Siinä saattoi jopa olla mukana naisia.

Jokaisessa numerossa oli jo mainittujen sarjojen mukaan epävirallisena sarjana "talvi- ja jatkosota". Numerossa 1/12 "Lasten ja nuorten raskas jatkosota", 2/12 "Suursaari - menetyksestä valloitukseen" ja 3/12 "Aseistakieltäytyjät sodan jaloissa". Toinen maailmansota ulkomailla-sarja ei myöskään ole saanut erityistunnusta ja skippasi numeron 1/12. Seuraavassa numerossa skarpattiin käsittelemällä natseja osana juttua "Diktaattorit", mutta myös erillään jutussa "Kansanmurhaajan mielenmaisemat". Numerossa 3/12 "Mahtava Maginot-linja ei pelastanut Ranskaa".

Tilastollisesti merkittävän otoksen saadakseni selasin vielä numeron 12/11. Säläosiossa kysytään "Milloin passit otettiin käyttöön?" ja vastataan "Passit olivatkin lähinnä ylhäisön ja diplomaattien käytössä aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka." Ai, jaa. Se, että numerossa on yksi yllättävä juttu 1800-luvun alkupuolelta ei auta kokonaistilannetta. Tilaus on syytä purkaa. Tämä lehti ei minua kiinnosta. Otsikko ei ollut aprillipila.