Flemingien yms. sukua

Viime viikonlopun retkestä vielä vähän sukunäkökulmia.

Louhisaaressa oppaamme totesi Flemingin suvun sammuneen. Meikäläinen ei päästä tuollaisia lauseita ohi korvien, joten kommentoin ”riippuu mitä tarkoitetaan suvulla”. Tarkoitettiin tietenkin aatelis-suvun sammumista, eli ei ole suorien mieslinjojen miesjälkeläisiä.

Totesin puolihuolimattomasti olevani itsekin Klaus Flemingin jälkeläinen. (Tarkoitin varhaista Klausia, en nuijasodan aikaista.) Eräs retkeläinen oli selvästi hämmästynyt, mikä ihmetytti minua kovasti. Miksen voisi olla? Olisiko minussa pitänyt olla joku fyysinen merkki, että olisi uskottavaa esi-isäni 500 vuotta ja 17 sukupolvea sitten omistaneen Louhisaaren (kauan ennen nykyistä kivilinnaa siis)?

Polveutumiseni (muiden tekemien tutkimusten mukaan) Flemingeistä sivuaa myös Tavasteja. Pidin suuni tästä tiukasti kiinni Nousiaisten kirkossa sarkofagia katsellessa. Ihan kivan laatikon oli poikamieheksi jäänyt (katolinen piispa Maunu Tavast) esi-isäni poika valinnut, selvää sisustussilmää.


Vähän edellisiä totisemmin otin Maarian kirkon saarnatuolin. (Yllä sen alareunan koriste) Tuoli oli otettu käyttöön vuonna 1662, joten esi-isäni numerolla 341/11 (Joh. Henrici Flachsenius) on siihen muutamia kertoja kivunnut. Kaksi kertaa kuolemaansa edeltävänä päivänäkin.

(Kuolinpäivästä on artikkelit Genoksen vuosikerroissa 1 ja 2. Edellisen kirjoittaja toteaa viehättävästi "On jonkun verran vaikea sanoa onko ollut tarpeellista ottaa [Kansalliseen] elämäkerrastoon mies, jonka merkitys lienee ollut verraten vähäinen.")

Johanneksen vaimon isän Olof Samuelsson Wallenstjernan hauta on Turun tuomiokirkossa ja huomasin kyllä hautakappelin käynnillämme siellä. Mutta en sanonut sanaakaan...

Mediakatsaus

Viime perjantain Talouselämässä sapattivapaalle lähtevä pakinoitsija antoi hyviä neuvoja. Muun muassa: ”Älä tee asioita tärkeysjärjestyksessä, vaan siinä järjestyksessä, joka on tehokkain. Yleensä tehokkain järjestys on se, että tekee ensiksi sen mikä tuntuu hauskimmalta.” En voisi olla enempää samaa mieltä, mikä on tullut täällä(kin) erinäisiä kertoja todistettua.

Minulla ei enää ole televisiota, joten hyppään Hesarin ohjelmasivut yleensä täysin ohi. Mutta maanantaina osui silmiin promo Per Dahlbergin ohjelmasta Ruotsin hetkiä (Svenska slag). Popularisoitua analyysiä Ruotsin noususta 1600-luvulla. Kiinnosti tietysti. Google-haku kertoi ohjelmasarjan olevan DVD:llä, joten laitoin tilaukseen ja samalla tuli mukaan pari muutakin. Palataan asiaan, kun paketti saapuu.

Tiistain Hesarin tiedesivuilla kerrottiin Virpi Lummaan tutkimuksista, joista mainitsin lyhyesti täällä jo kesällä. Kirkonkirjoista on etsitty lisääntymisen lainalaisuuksia. Tutkimustulokset olivat jutussa hieman sikinsokin eli pitäisi etsiä käsiin alkuperäisjulkaisuja, että pääsisi paremmin kärrylle mitkä ilmiöt on havaittu missä ja milloin.

Kirjasin torstaina 115. luetun kirjan vuodelle 2008. Kyseessä oli James McBriden The Color of Water. A Black Man’s Tribute to His White Mother. Hienosti kirjoitettu ja koskettava (kaksois)muistelma. Välirikko sukulaisiin toi sukututkimuksellisia aspekteja mukaan, vaikka kirjoittaja ei ilmeisesti eläviä sukulaisia esiin etsinytkään.

Elävistä kuolleisiin. Lauantain Hesarissa oli STT:n uutinen www.lepopaikka.fi-sivustosta, josta tietosuojavaltuutettu tekee selvityksen. Odotin, että SukuForumilla olisi käyty aiheesta reippaammin keskustelua, mutta ei. Esiin tuotiin kyllä monia erilaisia näkökulmia. Oma mielipiteeni on, että kaupallinen palvelu kyllä kuolee pois, jos asiakkaita ei ole. Enkä usko, että Suomesta kovin suuria määriä löytyy. Mutta olen ennenkin erehtynyt.

Muut Kyläkosket - minikatsaus

Jätin Ilmoniemen kokoelmasta kertoessani pienehkön cliffhangerin - mitä oli Kyläkosken kohdalla?

Sukupuupala, jossa oli Lemminkäinen Kyläkoski, vaimo, tytär ja tyttären aviomies.

Lemminkäinen kuuluu "Merikarvian" Kyläkoskiin. Sisarussarja Lemminkäinen (s. 19.7.1875 Merikarvia), Muista Siveys (s. 2.1.1879 Merikarvia), Aino (s. 2.2.1881 Merikarvia), Hyve (s. 11.12.1884 Merikarvia), Matti (s. 21.9.1887 Merikarvia), Lyyli (s. 22.8.1890 Merikarvia) ja Pekka (s. 29.6.1892 Merikarvia) vaihtoivat nimensä Leinebergistä Kyläkoskeksi 12.5.1906. (Perheeseen oli syntynyt myös Toivo vuonna 1883.)

Heidän isänsä Frederik Leineberg oli kansakoulunopettaja, kuollut jo vuonna 1894. Lapsista Aino, Hyve, Lemminkäinen, Lyyli ja Pekka opiskelivat Sortavalan seminaarissa. Ainakin Pekan poika jatkoi opettajaperinnettä ja opiskeli Rauman seminaarissa.

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedosto mainitsee Merikarvialta Unto Tapio Kyläkosken (s. 14.06.1918 k. 16.08.1941). SSS:n sivuilla oleva Luettelo puolustusvoimain ylipäällikön talvisodassa 1939-40 antamista kunniamerkeistä ja muistomitaleista, joita ei ole voitu toimittaa saajille sisältää Aino Lyyli Kyläkosken (s. 6.1.21) Merikarvialta.

(Lähteet linkitettyjen ohella: SSS:n nimenmuutoskanta, Hiski, Jyväskylän seminaarin matrikkeli, Sortavalan seminaarin matrikkeli, Rauman seminaarin matrikkeli)

Samalla päivämäärällä kuin Leineberg-sisarukset on Kyläkosken nimen ottanut myös Kalle R. Johansson Karjalohjalta. Mahdollisesti jäänyt lapsettomaksi tai sitten vaihtanut uudestaan nimeä, sillä joskus silloin kun Väestörekisterikeskuksen sukunimikartta oli toiminnassa pääsin vetämään sen johtopäätöksen, että Kyläkoskia oli kolmea plaatua: Kokemäki, Merikarvia ja Loimaa.

Ylläoleva ilmoitus Aura-lehdestä 15.1.1889 (löytyi Historiallisen sanomalehtiarkiston kautta) viittaa siihen, että loimaalaiset, ovat Ensimmäisiä Kyläkoskia. Kokemäkeläinen isäni isoisä otti nimen käyttöön vuosisadan vaihteessa.

Kojonkulma on Loimaalla kuuden kylän alue. Selasin rippikirjaa, mutta Joel Kyläkoskea ei osunut silmiin. Yllättävän paljon Joeleita kylläkin.

Ajallisesti seuraava havainto löytyy sivustolta Sukutilat webissä. Se kertoo, että loimaalainen isäntä Frans Kyläkoski on kuollut vuoden 1925 paikkeilla. Ollut naimisissa Sanni Pehun kanssa ja tätä kautta Haitulan kylän Pehun isäntä. Löysin Sannin viimeisestä mikrofilmatusta rippikirjasta, joka on Kansallisarkistossa käytettävissä, mutta se oli ennen avioliittoa. Henkikirjassa 1920 tämä Pehun isäntäpari oli sukunimeltään Pehu.

Henkikirjasta sain Fransin syntymävuoden 1882. Selasin onniarvoon Loimaan kastettuja ao. vuodelta, mutta en löytänyt selvää kandidaattia. Yllättävän paljon Franseja kylläkin.

Tilamatrikkeleista löytyy myös myöhempiä Kyläkoskia Loimaalta, samoin kuin edellä mainituista koulumatrikkeleista lisätietoja Leineberg-Kyläkoskista. Mutta kun ei ole tarkoitus rustata rekisteriotetta eikä tehdä tämän enempää tutkimusta, niin todettakoon vain tasapainoitukseksi, että Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedosto mainitsee Loimaalta naimattoman Veikko Johannes Kyläkosken (s. 06.01.1922 k. 27.06.1944) .

Arkeologia on roskaa

Ostan kirjoja sellaisia määriä, että niitä on ollut pakko myydä pois jo yli 10 vuotta. Montaa kertaa en ole myytyjä jäänyt kaipaamaan, mutta kirjasta Archaeology is rubbish luopuminen on vähän kaihertanut. Joten olin varsin tyytyväinen, kun huomasin, että se oli edelleen myyntiin menossa olevien kassissa ja pelastin sitten takaisin hyllyyn.

Ostin kyseisen kirjan muutaman vuoden takaisella reissulla Orkneyn saarille. Olin valinnut matkan rakkaudesta puuttomiin maisemiin ja kävelyretkien takia. Mutta saarella liikkuessamme ryhmämme katsasti kaikki tärkeimmät arkeologiset kohteet ja nekin alkoivat kiinnostamaan. Oli seisovia kiviä, kivihauta, johon viikingit olivat raapustaneet seinäkirjoituksia omalla käynnillään, ja tietenkin Skara Brae – yksinkertaisen skandinaavisen sisustustyylin mallikappale:

Kuva nimimerkki Jaen Skotlantikokoelmasta.

Archaeology is rubbish tarjosi minulle hyvän katsauksen kaivaukseen tarinoimalla teini-ikäisestä pojasta, joka kokeili kaivamista omalla takapihallaan. Joukossa oli myös erilaisia lisäpaloja, joista parhaiten jäi mieleen pätkä tulkinnan vaikeudesta. Oli kuviteltu toisesta sivilisaatiosta tulevien arkeologien kaivavan esiin moderni supermarketti. Heidän silmissään se oli Cola-ihmisten rituaalipaikka, jossa ajettiin kilpaa kärryillä.

Suomeksi on äskettäin ilmestynyt 509-sivuinen Johdatus arkeologiaan. Helsingin Sanomissa 19.8.2008 julkaistu arvostelu loppuu lauseeseen "Kirja sopii hyvin myös harrastaja-arkeologeille".

Menneisyyden jäljillä

Arkeologian päivät lähestyvät. Ohjelmaa pitkin maata. Paimiossa tulevat viikingit ja Kemissä tarjolla keskiaikaisia herkkuja. Pyöräretkiä Tampereella ja Helsingissä.

Retkiraportti

Viikonloppu hurahti historiareissulla. Kesäyliopiston matkasuunnittelijat olivat pakanneet ohjelman täyteen, joten kirjaan tähän vain muutaman otteen.

Maarian kirkossa "primitiivimaalauksia". Diggasin laivoja, kurki/strutseja ja kirkko/linnaa.

Koroisissa oli i-ha-na kukkaniitty (melko varmasti kylvetty) ja arvauskeskus eli arkeologinen kohde. Piispanasunto tai sitten ei?

Seilin saaren muistin aika hyvin vaikka edellisestä vierailusta oli 19 vuotta. Bussissa kieri euralaisen Malin Mattsdotterin elämänkohtalosta innoituksensa saanut romaani (Sinikka Lehtinen: Kohtalona Seilin saari. 2007)

Ihan niin kuin edelliselläkin reissulla (kuukausi sitten?) seisoimme erinäisillä metsäreunoilla ja kuulimme kaivaustuloksista. Meripihkarikkaat kivikauden haudat Liedossa jäivät mieleen ja myös Turussa Pyhän hengen hautausmaalta analysoidut keskiaikaiset luut, joista en ollut aiemmin kuullut, toisit kuin löydetystä kirkosta.

Viikinkiajan lopun / 1200-luvun (riippuen kertojasta) laivan reprikalla soutaminen yllätti raskaudellaan. Ottaen huomioon lihaskoordinaationi puutteet vaikutin lähinä negatiivisesti ryhmämme tulokseen. Tulimme kuitenkin kisassa ensimmäiseksi, jee! (Kuvassa toinen ryhmä samassa laivalla samassa maisemassa.)


Louhisaaren vierailun yhteydessä tarkistin oppailta Lempisaaren tilanteen ja sain kuulla, kuten epäilinkin, että se on yksityisomistuksessa eikä auki vierailijoille. Jätin lounaan kevyelle ja marssin kahden kilometrin kujan Askaisten kirkolle. Löysin Herrassöörinki von Knorringin Lempisaaressa kasvaneen 1. vaimon haudan ja mietiskelin hetken kaikessa rauhassa. Kuoli 23-vuotiaana.

Turun tuomiokirkossa meillä oli vauhdikas opas ja minulta meni ohi miksi porukka lähti kiipeämään ahtaita, kapeita kierreportaita. Niitä inhoavana ja pelkääväänä en mennyt perään. Menetin täten erikoisosuuden, jossa esiteltiin kuulemma 1600-luvun haudoista nostettuja vaatteita. Moka. Mutta toisaalta olen sitä mieltä että hautaan laitetut tavarat pitäisi sinne jättää. Hmm... sormessani on ollut 13 vuotta hautalöydössormuksen kopio... ihmiset eivät ole vähemmän ihmisiä vaikka he olisivat kuolleet kauan sitten tai edustaisivat vieraita kulttuureja... aamukahvi kutsuu!

Ylimääräisiä maataloustilastoja ja luentovinkkejä

Matti Peltola oli tutkimuksessaan Talolliset ja torpparit. Vuosisadan vaihteen maatalouskysymys Suomessa (Historiallisia tutkimuksia 164. 1992) käyttänyt oudompiakin lähteitä, joista mainitsin jo jokin aika sitten hypoteekkilainojen arviointipaperit. (Kokemäenkartanon osalta eivät muuten olleet hedelmällisiä - aina ei voi onnistua.)

Jos maatalous kiinnostaa ja tutkimus pitäjänä on Tuusula, Humppila, Kymi, Räisälä tai Vihanti niin Peltosen mukaan näistä vuonna 1904 kerätty Invaliditeettivakuutuskomitean perusaineisto löytyy osin Tilastokeskuksen arkistosta ja osin Kansallisarkistossa säilytettävästä Tilastollisen päätoimiston arkistosta. Tietoja on 1194 itsenäisestä tilasta ja 560 vuokraviljelmästä.

Mustialan maatalousopiston oppilaat taas keräsivät vuonna 1912 tietoja Tammelan ja Urjalan pitäjistä 277 tilasta ja 391 vuokraviljelmästä. Nämä lomakkeet ovat osa Mustialan maatalousoppilaitoksen arkistoa Hämeenlinnan maakunta-arkistossa.

(Mustialasta itsestään löytyy hieno valokuvakokoelma, ilmeisesti vuodelta 1906, Viikin kokoelmasta.)

(SSS:n tapahtumakalenteri kertoo, että

• Markku Haapanen luennoi 6.10.2008 ma klo 18.00 aiheesta Yleispiirteitä ratsu- ja rakuunatiloista sekä rustholleista ja
• Marja-Liisa Putkonen luennoi 3.11.2008 ma klo 18.00 aiheesta Vähemmän käytettyjä lähteitä maaseutuväestön elinolojen valaisijana.

Kalenteriin...)