1824: suomalaisten hyväntekeväisyys kreikkalaisille pakolaisille

Turun Wiikko-Sanomat 28.2.1824:

Suomen Generaal-Gubernöörin kansliasta on ilmoitettu, että Venäjän maahan paenneillen Greekkalaisillen ja Moldavilaisillen on, Maaherrain toimituksesta koottu, Suomen maassa seuraavat rahat, nimittäin: Turun ja Porin Läänissä 7770 Ruplaa 40 kop. Paperi-rahaa, 2 Rup. 35 kop. Hopeata ja 1/12 osa Saksan Riikin taalleria; Vaasan Läänissä 1019 Ruplaa 88 kop. Paperi rahaa ja 1038 Riksiä 18 killinkiä 1 äyri Ruotsin Pankko-rahaa; Oulun Läänissä 1034 Ruplaa 8 kop. Paperi-rahaa ja 366 Riksiä 18 killinkiä 2 äyriä Ruotsin Pankko-rahaa; Uuden maan ja Hämeen Läänissä 2082 Ruplaa 53 kop. Paperi-rahaa, 2 Ruplaa hopeata ja 896 Riksiä 35 killinkiä 2 äyriä Ruotsin Pankkota; Kuopion Läänissä 1163 Ruplaa 43 kop. Paperi-rahaa ja 38 Riksiä 26 killinkiä Velkakontuorin seteliä, niin myös Viipurin Läänissä 3274 Ruplaa Paperi-rahaa ja 13 Ruplaa 15 kop. hopeata: jotka rahat, sittenkuin posti-raha niistä oli otettu ylisummaansa tekivät 21 tuhatta 666 Ruplaa 28 kop. Paperi-rahaa, 22 Ruplaa 56 kop. hopeata, yhden Hopea-riksin ja 1/12 osan Saksan Riksiä. Greekkalaisten pakolaisille ulos jakailtaviksi ovat nämät rahat, kohta Helsingiin tultuansa, lähetetyt sillen Venäjän valtakunnan yläisellen Ministerillen, jonka hallussa ulos-jokaus on, ja sama Ministeri on kiittänyt sangen suuresti Suomen virkamiehiä ja asukkaita sen edestä, että het ovat nopeasti auttaneet niitä opin ja uskon kautta Venäjän Riikin asukasten kanssa yhdistettyjä, surkeassa tilassa olevia Greekkalaisia. 

Ilman sitä on myöskin Heinolan Läänissä, Venäjän maahan paenneillen Greekkalaisillen, koottu 438 Ruplaa 50 kop. Paperi-rahaa ja 114 Riksiä 14 killinkiä 4 äyriä Ruotsin Pankkota; jotka vielä eivät ole ehtineet tulla General-Gouvernöörin luokse lähetetyksi.

Kuten tekstissä suoraan sanottiin keräystä motivoitiin Venäjää ja Kreikkaa yhdistäneellä kristinuskon variantilla. Tämä syy ei pätenyt Suomessa, joten on mielenkiintoista, että täälläkin kansan (tai eliitin) käsi oli karttuisa. Lotta Gerdin artikkelissa Konstantinos Oikonomos and Russian Philorthodox relief during the Greek war for independence (1821–1829) venäläistä keräystä kutsutaan yhdeksi 1800-luvun suurimmaksi humanitaariseksi hankkeeksi. Kevyellä googlauksella keräyksestä löytyi myös Theophilus C. Prousiksen vanhempi tutkimus "Russian Philorthodox Relief During The Greek War Of Independence" (pdf). Aihetta voisi Suomen näkökulmasta joku joskus miettiä tarkemminkin.

Hannes Maliston piirros
Museovirasto CC BY

Muuta vuodelta 1824:

• Keisari jakoi mitaleita
• Kuolemasta hautajaisiin 1824
• A. Liukkosen Ajanjuoksu- ja elämänrakennuksen mukaan "V. 1824 oli talvi, hyvänlaatuinen ja kevät koria. Vapunpäivänä läksi jäät järvistä; mutta 6 p. toukokuuta tuli semmoinen pakkainen, että lehden-kannat jäätyivät. Sitte satoi vettä aina syksyyn asti ja 9 p. syyskuussa satoi lumen maahan, jonkavuoksi paljon viljaa jäi leikkaamattomana lumen alle. Lumi suli saman kuun 25 p:nä; mutta senkin perästä oli räntäsadetta ja huonoa ilmaa. Kuitenkin saivat ihmiset enimmän osan halmeitansa leikatuksi. — Saman vuoden marraskuussa oli Pietarissa ollut suuri veden paisumus, joka hukutti monta tuhatta henkeä. "
• Tampereen myöhemmin vanhaksi kutsuttu kirkko valmistui.

1823: Erinomainen Luonnon tapahus

Oulun Wiikko-Sanomia 20.6.1829 (Muualta lähetetty Ruotti kielellä kirjotettuna, ja siitä tähän Lehteen suomennettu.):

Vuonna 1823, 18 p. Heinäkuusa kello 4:jän paikoilla jälkeen puol. päiv. tyvenellä ilmalla mutta joksensakkin runsaalla vesisateella, kohtasi Isak Putahan taloa Yli Tornion Pitäjäsä ja Kolarin kyläsä armoton myrsky, joka pauhasi 3:men minutin ajan paikkoin ja kulki länsi-etelästä itä-pohjaseen käsin.

Tämä myrsky siirsi 9:sän sylisen asunhuonet-rakennuksen pois kivijalaltansa, murti akkunat rikki, nakkasi ulko-katon rästästä myöten kokonaan pois, kohotti myös melkiän välikattoa vuolinensa, joka kuitenkin lusahti takasin siallensa. Kaikki takkain piiput, 5 kappaletta, maahan lyötiin silmän räpähyksesä välikattoa myöten. Pirtin perästä vei tämä ilma 4 syltää halkoja, joita yksi osa löyttiin 5 eli 6 sadan syllän pääsä, maahan laskeuneina samasa järjestyksesä, kuin ne olivat olleet pinosa.

Kaivon vintti eli vipu pylväänensä kirposi maasta ja lensi monta syltää paikaltansa. Riihi-lato, 4 syltää joka kulmalta, käänty toisin päin, ja katto meni niin ettei, sitä ole sen koemmin näkynyt ei kuulunut. Tuvan malat putosivat kuitenkin vähän matkan päähän, mutta tuohia on sittemmin löytty aina penikulman pääsä.

Neljästä aitasta vei tämä myrsky katot ja nakkeli malat ympärinsä pelloille, suureksi vahingoksi, mutta tuohia ei ole' löytty ollenkaan. Yhen työ-kärryn vei ilma kartanolta kauvas kedolle ja venehet, jotka olivat likellä, Muoniojoen rannalla, särkyvät peräti. Mettäsä, joka oli lähellä kartanota, murti se, mennesänsä itäpohjasta kohen, suurempia ja pienempiä puita, eli kaasi niitä juurinensa; Siellä kaivo myrsky myös maahan 15:den syllän pitusen 4 eli 5 kyynärän levysen ja puolen toista kyynärän syvysen juovan. Tätä ilmaa seurasi kova Ukkosen jylinä, joka kuitenkin kohta herkesi, mutta runsasta sadetta piisasi kello 8:saan asti illalla. 

Asukkaat olivat kaikki, 9:sän henkiä nuoria vanhoja, olleet pirtisä, eikä ollut niistä yksikään tullut vahinkoon. N. E—m.

Kuvaaja Wilkman
HKM CC BY 4.0

Muuta vuodelta 1823

• Keisari jakoi mitalin
• Yrjö Hirvoinen, 1800-luvun alun viihdetaiteilija
• Turkulaisesta opettajasta
• A. Liukkosen Ajanjuoksu- ja elämänrakennuksen mukaan "V. 1823 oli kesä sekasortoinen ettei heiniä saatu korjatuksi. Sitte syyskuun 4:tenä p:nä nousi suuri tuuli eli myrsky, jonkamoista ei ole vanhatkaan ennen nähneet. " 
• Aleksanterinkadun varrelle valmistui Brummerin talo.

1822: arkeologinen löytö

Turun Wiikko-Sanomat 28.9.1822:

Halikon pitäjässä Karvalan kaksitaloisen kylän vieressä on kedon syrjässä miehen korkuinen hiekka- eli santa-kumpu, joka on varsin ymmyrkäinen ja epäilemätä ennen vanhuudessa ihmisiltä tehty. Kummun paikkaa kutsutaan puu-alhoksi, ja siitä on nykyisempinä aikoina vedetty santaa. Tätä tehdessänsä löysi tämän vuoden alussa Trakuuna Bohm kahden kyynärän syvyydestä saman kummun sisältä vanhan-aikaisen sota-kirveen, joka niinkuin muutkin senkaltaiset vanhat sota-aseet on hyvin kortteria pitkä, sinisen-harmaasta kivestä tehty ja hyvin sileäksi poleerattu. Sen keski-paikalla on reikä eli silmä, jossa on ollut varsi; yksi pää on pian kuin kalson eli nyrhin terä, toinen on vasaran muotoinen. Löyttäissä oli tämä kirves varsin ehjä, mutta sitten ovat lapset sen katkasseet silmän kohdatta poikki. Nyt löytyy sama sotakirves tallella Jahti-foudin Carl Forsbergin tykönä, joka asuu maantien vieressä varsin lähellä Häntälän Kestkievaria Halikossa. 

Vanhoina Pakanaisuuden aikoina haudattiin ja uhrattiin sellaisiin ihmisten tekemiin kumpuin, suinkin Ruotsin maalla. Haudattaissa pantiin myös kuolleen sota-aseet hauta-kumpuun.

Halikko on täynnä muinaismuistoja, mutta nämä tuhoutuneet hautakummut eivät näy julkisilla Museoviraston kartoilla. Kirveskin lie hävinnyt aikoja sitten.

Museovirasto CC BY 

Muuta vuodelta 1822:

• Robert Bremer aloitti omakustannetuotantonsa
• Keisari jakoi mitalin
• Ajan-Tieto eli Muisto-Kirja merkillisimmistä tapauksista: "W. 1822 paloi suurin osa Oulunkaupunkia."
• A. Liukkosen Ajanjuoksu- ja elämänrakennuksen mukaan "V. 1822 oli niin sula talvi, että ainoasti Paavalin päivän kahdenpuolen oli maassa vähäu lumen härmää ja kesä tuli niin aikaseen, että huhtikuun alussa jo kylvettiin kauraa sekä järvet olivat sulana ja toukokuun lopulla oli jo tähkäpää rukiissa sekä täysi lehti puussa. Silloin tuli niin hyvä vuosi, jonkamoista ei ole usein nähty. "
• Mäntyharjun kirkko valmistui

1821: Näpistäjä

Carl Axel Gottlundin kokoelmaan Väinämöiset sisältyy juvalaisen Heikki Huuhtisen runo, jonka Gottlund esitteli sanoin: "Siiskoisen torpassa oli Juho Siiskoinen ja hänen vaimonsa Maija Haikarainen tunnetut nuapuruksissa, heijän näpistelemisestänsä (snatteri) josta Huuhtinen v. 1821 synnytti laulunsa."

Jussi se oli julma miesi;
Ei se olt akka armahampi!
Joka juoksi Juonoksehen,
Kohten korsua kokotti;
Tallin-usta tarkotteli.

Olipa Jussi Juoneksessa,
Ajoipa Akkoa jälestä,
Kalvonimehen kavasti.
Muaria mahtava imeinen
(Joka juoksi joutuisasti)
Kiisti Kilkin kartanolle.
Siis otti sinisen vyyhän,
Märkänä kutais kupoon.
Pyysi käyvä Pyrrhöisessä,
Miehellen mekko-alusta.
Tulipa toisehen tupaani,
Kannikkata kassomaani,
Ikolassa istumassa.
Suoloja soristamassa,
Tolkia kopistamassa.

Mies lykkäis lylyen piällä
Tyrysalmen tyyntä muata;
Suihki kyllä suksen-käret,
Kolkki kenkän-kolpottimet,
Tasaellen talven-varoo.

Puavo miehiä parraain
Suattopa sanat kylään.
Turuinen, se tuttu miesi
Havais Puavon huastanne'en --
Vasta päivee jälemmän
Älyis kuhjosen kupeen
Kynnen kanssa kynsityksi.

Museovirasto CC BY

Muuta vuodelta 1821:

• Unter-upsieri Gustaf Idman tiedottaa
• A. Liukkosen Ajanjuoksu- ja elämänrakennuksen mukaan "V. 1821 oli niin vesi-kesä, että vasta yksi viikko jälkeen Pertun päivän ensimäisiä uutisia saatiin ja sen jälkeen tuli kova pakkainen, että kaikki viljat paleltuivat."
• Oripään kirkko valmistui

1820: tuonti ja vienti Ruotsiin

Turkua 1820-luvun alussa
Erik Wilhelm le Moinen ikuistamana
Museovirasto CC BY

Turun viikko-Sanomat 4.5.1822:

Ruotsin Tullikirjain jälkeen on vuonna 1820 Suomesta kaupattu Ruotsiin 126 tuhatta 876 1/2 leiviskää voita; 17 tuhatta 102 leiviskää talia; 2203 tynnöriä suolatuita lohia; lähes 10 tuhatta tynnöriä suolatuita hailia ja muita kaloja; 15 tuhatta 443 leiviskää sian lihaa; likimäärin 5000 tynnöriä suolattua naudan lihaa, ilman sitä 2858 lammasta ja vuohta, 2389 nautaa, 503 vasikkaa, 1439 sikaa ja porsasta, ja 178 hevoista; niin myös 6405 leiviskää humaloita, 7601 tynnöriä tervaa; 26 tuhatta 678 kirves-syltä halkoja; 870 tynnöriä kuminoita; ilman sitä kaikellaista muuta kalua; joiden hinta (alaisimman arvion jälkeen) on luvettu tekevän yhden miljonan, 500 tuhatta 991 Riksiä 40 kill. Pankkoa, taikka likimäärin 3 Miljonaa Ruplaa paperi-rahaa. 

Ruotsista samana vuonna Suomeen tuotuin kauppakaluin hinta on samain Tullikirjain jälkeen luettu tekevän yhden miljonan 85 tuhatta 518 Riksiä 41 kill. Pankkoa; josta näkyy että Suomesta on viety kauppa-kulua Ruotsiin suuremman summan edestä, kuin sieltä on Suomeen tuotu. Tämän kautta ovat Suomalaiset sanottuna vuonna saaneet 415 tuhatta 472 Riksiä 47 kill. Pankkoa enemmän Ruotsin rahaa, kuin ovat sinne maksaneet. 

Samoista Tullikirjoista näkyy myös että Ruotsista on vuonna 1820 Suomeen tuotu 108 tuhatta 339 naulaa kartuusia, 3194 leiviskää rulla tupakkaa ja 3388 leiviskää nuuskaa, joiden hinta yhteensä tekee yli 300 tuhatta Ruplaa paperia. Osa niistä kauppa-tavaroista, jotka Suomesta ovat Ruotsiin viedyt (niinkuin suopa) mahtaa olla toiselta maalta tuotu. Mutta voitto siitäkin olisi, jos toistenkin maakuntain tavaroita toisillen kansoillen kaupattasiin.

Muuta vuodelta 1820:

• Kiikeri-Kaisa pääsi ripille ja sai Raamatun 
• Keisari jakoi mitaleita
• A. Liukkosen Ajanjuoksu- ja elämänrakennuksen mukaan "V. 1820 tuli niin hyvä vuosi, ettei parempata ole nähty."

Blogin kesälom... sarja alkaa vuodesta 1819

Asuntoni lämpötila nousee, väitöskirjaksi tarkoitettua käsikirjoitusta pitäisi korjailla ja ulkoilmakin kutsuu, joten heinäkuun loppuun asti lomailen bloginpidosta. Ajastettuna on tällä kertaa sarja uutisia vuosilta 1819-1860. 

Kesäsarjan tekstisisältö on kopioitu suoraan suomenkielisistä sanomalehdistä, joten joku voi kokea (taas) tarvetta kommentoida, että onko julkaisussa mitään mieltä. Jokainen saa tehdä omat päätöksensä. Itselleni sarjan keruu tuotti useita ahaa-elämyksiä, mutta osa tuli tietenkin keräämisestä. Eli jos ei valmis kattaus kiinnosta, suosittelen lämpimästi kaikkien aikojen sanomalehtien selailua Kansalliskirjaston tai vaikka jopa Kungliga Biblioteketin portaalissa. Esimerkiksi sadepäivinä.

(Alkupisteen tunnelmaan vievä kuva on sommiteltu Carl von Kügelgenin vuonna 1818 Suomessa tekemistä piirroksista, jotka julkaistiin myöhemmin painokuvina. Leikkeet ovat Eremitaasin digitoinneista, mutta äskettäin kävin läpi myös Kansalliskirjaston digitoinnit ja leikkasin niistä kuvat kokonaisina albumiksi blogin FB-sivulle. ) 

Vuonna 1819 ei ilmestynyt suomenkielisiä sanomalehtiä, mutta Turun Wiikko-Sanomat julkaisi 15.4.1820 rantasalmelaisen herastuomari Matti Hukkasen runon, joka sopii sarjan avaukseksi. Siinä ei puhuta keisarin vierailusta Suomessa 1819 vaan hätäavuksi saadusta viljasta. Aikanaan sain (sittemmin unohtuneen) vinkin Oiva Turpeisen kirjasta Näläntorjunta ja hyvinvointivaltion perusteet - Hallinto ja kansalainen Suomessa 1808-1905, jossa voisi olla lisätietoa aiheesta.

Kalliista Ajasta vuonna 1819 

Koska synnit Suomen Maassa / Paisuivat pahat tekomme, / Viha julmistui Jumalan, / Herkeis Herran pyhät armot / Meillen viljoin vuotamasta, / Riista rivin kasvamasta: / Herra näki heittolaansa / Alla nälän nääntymässä, / Synnin alla sortumassa, / Martahaksi maan povella. 

Eipä iäks Isä Rakas / Vihan alle viskannuna / Lapsiansa langenneita, / Joille Turvan tuskan alla / Vahvan oli valmistanut: / Kohta Kulta-Keisarimme / Armo-käsi avoin oli — / Lastautti laivat, paatit, / Jakoi jauhot joutumahan / Vettä myöten vieremähän — / Laski Suomen laiturille: / Avautti jyvä-aitat, / Makasiinit maan sisällä, / Joita säästi syyäksemme, / Nälkä-vuosien varaksi. / Käski Armas Keisarimme / Hyvät Käskyn-Haltiansa / Vainomahan vierastamme, / Nälkä-vierasta vihaista. / Suomen miehet, suuret, pienet, / Vaimot, Lapset leipomahan, / Naurun kanssa nauttimahan / Armo-lahjan laupiuutta. / Näinpä muisti maatessamme / Esivalta einehemme. 

Sitten siunasi Jumala / Vuosi-tulon viljasemman, / Kypsyi riistan täysi tähkä, / Kesän kaunihin kuluissa, / Suomalaisten syötäväksi. 

Olis pitänyt paremmin / Kaikkivalta kiitoksella, / Näien armoinsa eestä / Lapsiltansa lausuttaman, / Väärät teot vältettämän; / Mutta maailman menoissa / Pian mielestä putoovat / Opetukset, ohjaukset, / Armot Armiaan Jumalan, / Synnin kelme syvämmessä / Sokaseepi sielun silmät / Luojan töitä tuntemasta — / Lempeyttä Laupiahan. / Sempä tähen tahraumme / Nälän kanssa kapinahan, / Eikä näitä vielä nähty / Isältämme ihme-töiksi. / 

Vielä löytyi Luojallamme / Vitsaukset vaikuttavat / Kääntymähän, tuntemahan / Vapahtajan varotukset. / Tuli tauti tarttuvainen / Surkeahan Suomen Maahan / Katkerammat kaipaukset / Meillen Synnin syöstäjiksi. / Nytpä vasta valitukset, / Huokaukset Herran tyhö, / Oman tunnon tutkimiset / Hirveästi hellittäävät. / Parkuvaiset puolisomme, / Orpo-lapset onnettomat, / Isiänsä itkeväiset / Kyyneleistä kuiventuuvat, / Tunnustaavat Herran töitä, / Julkisesti julistaavat, / Ett' on eksytty pahasti, / Aivan usein unhotettu / Tahto taivahan Jumalan, / Rikoksilla riettahilla / Kosto päällemme koottu.

Rakas Isä! rikkoneemme / Havaihtemma haikeasti, / Tunnustamme tunnossamme; / Mutta, Luoja, luotujasi / Elä kosta eksyneitä / Aivan ansion perästä. / Katkerasti katuvaiset / Halajamme hartahasti / Parata pahat tapamme: / Suo jo, Sulosin Jumala, / Väistyä pois vitsaukset, / Rasitukset, rangastukset / Suvustamme surkeasta, / Vaivat polosten povesta! / Virvota jo viheljäitä! / Elä iäks, Isä Armas, / Käännä meistä kasvojasi! / Ilahuta itkeviä! / Tuota Armo-Aurinkosi / Mureh-pilvien perästä! 

— Kuivakoot jo kyynelemme, / Surut pojes poistakomme! / Herra armosta avara / Mureh-päivät muutteleepi, / Tuopi ilon itkevillen: / Koht' on kosto kärsittynä, / Isän Rakkahan kuritus; / Herran hurskasta Nimeä, / Luojan Suuren laupiuutta / Kilvotellen kiittäkämme / Kotonamme, kirkossansa, / Rauhan riemuisan sylissä, / Jonk' on Luoja lahjonunna / Alla Alexanderimme, / Kuuluisimman Keisarimme.

Linnapalloa (2/2)

Eilisiä linnapallotietoja kerätessäni eteen tuli myös Teuvo Pakkalan (1862-1925) kirjoittama herkullinen kuvaus kirjan Lapsuuteni muistoja (1885) alussa. 

—Kalle, lähde ulos, siellä on muitakin poikia! kutsui minua muuan toverini. Kutsumuksensa teki hän ovenraosta, sillä hän oli niin innostuksissaan, ettei malttanut tulla oikein sisälle. Tule, tule, me menemme pallille!

Pallille! Ja vielä ensi kerta tänä kevännä. Ken ei olisi seurannut äänen kehotusta!

—Saat sinä mennä, vaan ainoastaan vähäksi aikaa, lupasi sisareni.

Minä olin valmis lähtemään. Portilla seisoikin suuri joukko iloa ja innostusta räyhäileviä poikia. Siihen sekaan kun pistäysi, niin ei tuntenut vatsankalvausta eikä nurkua hitustakaan mielessä. Hätä oli hukassa!

Keväinen aurinko paistoi räykiästi ja sulaili kiivaasti niitä viimeisiä repaleita, mitkä enään olivat jälellä maan talvivaipasta. Muuan läheinen kenttä oli jo niin paljaana lumesta, että ojissa vaan röhötti harvasyinen, karkea kinos ja itse kentällä pilkoitti siellä täällä joku pieni lumitäplä.

—Pojat! tuonne, kentälle!

Sinne kirmasi koko avojalkainen poikaliuta, jotta kintut vilisi.

—Ruvetaan tervasutille!

—Ei, ruvetaan suolalle!

—Mitä sitä tyhjää, pojat! Ruvetaan linnapallille!

—Joo, linnapallille, linnapallille!

Pantiin linnaa ja ruvettiin lyömään linnapallia. Lyötiin ja juostiin ja huudettiin.

—Hih, maailmassa, vaikkei olisi paitaakaan! kirkasi muuan juostessaan sisälinnasta ulkolinnaan.

—Hih, kun on hippusa elää, kun on nuori ja terve! jatkoi toinen jälessä juosten.

—Santtu, Santtu! katso kinttusi! huudettiin kolmannelle pojalle, joka myöskin juoksi sisälinnaan pallin vieriessä hänen kintereillään:

—Hätä ei ole tämän näköinen! vastasi Santtu perille päästyään.

—Eihän vaan, mutta olitpa menettää linnan.

—Mitä niistä olista, kun kesät heiniä kasvaa! oli Santun vastaus.

—Tolari! jopa lyöt »Pyhtisen vuorolla». Kalle lyö ensinnä: ja sitten minä, minun jälestäni on vasta sinun vuorosi. Lyö Kalle, että muutkin pääsevät lyömään.

Minä löin.

—No, niin se mies lyö!

—Pieni on tuo Kalle, vaan pippurinen!

—Maasta se pienikin ponnistaa.

—Kun huonoin mies meistä noin lyö, niin siitä voitte vähän haamistella, miten paras muksauttelee! Se oli Kallioisen Pekka, joka näin kehuskeli itseään kautta rantain. Hänen vuoronsa olikin nyt lyödä.

—Sepä oli emäisku!

—No, voi sun seitsemän seppää, kuinka korkealle meni!

—Eihän tuota näykään koko pallia!

—Tuollahan tuo piirtelee taivaslakia.

Vaan Pekka itse huusi:

—Kun me olemme meiltä, niin muita ei kaivata!

—Onko teillä kopinottajat kotona? huusi muuan toiselle puolueelle.

—Eipä taida olla siellä sitä miestä, joka uskaltaisi pistää käpäliänsä alle.

Vaan asettuipa sieltä muuan kopin ottoon. Se oli Kauppilan Juuso, pienen pieni pojannasta. Siinä nyt Juuso ojennetuin käsin ja nokka taivasta kohden liikkui askeleen oikealle, askeleen vasemmalle, eteen taakse, sen mukaan, kuin pallin kulku näytti hänestä vaativan, kun se laskeusi kaaressa ja tuuli sorteli sitä syrjään. Palli laskeusi, laskeusi lisäyvällä vauhdilla.

—Terve! sanoi voi potaatille! oli Juuson sanat kun palli lupsahti hänen kämmenensä väliin ja pysäytti kulkunsa siihen.

—Tuli kuin taivaasta, vaan tarttui se kuitenkin.

—Tarttui kuin hohtimiin.

—Eihän ne meidänkään miehet patapuukkoja ole.

—Kalle! sisaresi kutsuu sinua, huomautti joka minulle.

Minun piti siis nyt lähteä pois tästä ilosalista ja minä lähdinkin, vaan vastahakoisella mielellä ja kaipauksen tunnolla. Senpä tähden tuon tuostakin käännyin taakseni katsomaan, kun sieltä kuului joku suurempi remakka.

—Linna kaikki! huudettiin sieltä nyt ja huutoa seurasi suuri hälinä, mielihyvän ja mielipahan ääniä sekaisin. Minä katsomaan. Lyömässä ollut puolue asettui nyt kopin ottoon ja kukin heistä jakeli moitteita ja pilkkasanoja Pekalle, sillä hän se oli linnan menettänyt. Vaan toisella puolen asettui nyt Tarvosen Jussi lyömään. Hän oli puolueensa paras lyöjä ja sitäpaitsi ainoa mies mikä oli lyömässä, sillä muut olivat linnan vaihtuessa turvautuneet ulkolinnaan. Jussi oli siis lunastaja, jonka tuli lyönnillänsä päästää muut sisälinnaan. Hän näyttikin käsittävän tehtävänsä tärkeyden.

—Kyllä minä teidät pelastan, lausui hän. Kapasutti karttunsa nokalla maahan ja nosti sitten silmäinsä korkuiselle lausuen: tuosta ja tuohon!—se oli määräys pallinostajalle. Tanakassa asemassa, jalat hajallaan, ruumis notkistettuna ja karttu ojennettuna olan taakse, seisoi Jussi valmiina lyömään. Kaikkein silmät vartioitsivat häntä. Nostaja nosti, lyöjä löi, lyönti onnistui ja palli kaarsi korkealla ilmassa.

—Noin ne meidän miehet lyövät! Ei sitä meilläkään olla »Pekkaa pahempia»! huusi poikajoukko, mikä kilvan kiiti sisälinnaan.

—Jos ei teissä ole kopin ottajaa, niin saatte meiltä miestä lainaan, huusi Jussi vastapuoluelaisille.

—Pekka! ota koppi, jos mies olet! kehotettiin.

—Pekka, Pekka, äitisi näkee! huudettiin muka häiriöksi.

Sattui palli Pekan käsiin, vaan eipä tarttunut, kunmahtihan korkealle takaisin ja tipahti sitten maahan. Vastapuolueella syntyi naurunremakka ja kuin yhdestä suusta huudettiin: äitisipä näki! Vaan Pekan omat puoluelaiset tiuskivat vihoissaan: sen läskikäpälä!

—Auringonkilo kävi silmiini, jotta en voinut oikein nähdä, ja palli sattui vaan peukalon nokkaan, selitteli Pekka syitään.

—Miksi et sanonut sitä jo ennen?

—Olisit ottanut silmät pois ja katsonut reijillä!

—Mitäs pidät peukaloasi keskellä kämmentä!

—Sano Pekka minun syykseni! ilkkui Juuso ja sekös synnytti naurunremakan.

Mahtoi käydä Pekan ilkeäksensä kun suosio siirtyi Jussin ja Juuson puolelle. Hän oli aina ollut valmis muita pilkkaamaan heidän huonommuudestaan ja kehumaan omaa hyvyyttään ja nyt sattui pilkka kerta häneen itseensäkin.

—Tule nyt, Kalle! kiirehti sisareni.

Kun olin jo kotiportilla soi vielä korviini poikain huuto ja se kuului suloiselta kuin soitto etäältä.

Kun portaita nousin, kuului melu taas entistä kovemmin ja selvemmin. 

 

Vielä kerran pysähdyin kuuntelemaan:

—Juoskaa pojat linnaan! Lyö, lyö, Kyöstiä!—Ei käynyt!—Varo, varo Tolari!—Linna on meidän! Kopit turrattu!

Sitten väsäysi melu ja vasta kun astuin huoneeseen katkesi se kokonaan kuulumasta.