Onko historialla kehityssuunt(i)a?

Helsingin yliopiston tapahtumakalenterista olin kopsannut kalenteriini eiliselle vierailuluennon historian kehityssuuntien olemassaolosta. Paikalle tullessani olin täysin tietämätön siitä, että kyseessä oli Yuval Hararin kirjan suomennoksen Sapiens. Ihmisen lyhyt historia markkinointitilaisuus, joka oli saanut näkyvyyttä sekä Hesarissa että Huusiksessa. Eli onneksi olin ajoissa ja sain istumapaikan.

Harari keskittyi esitelmänsä otsikkoon. Hän esitti kolme mahdollista historian megatrendiä. Näistä ensimmäinen 'power' kääntyy suomeksi sekä voimaksi (eli energiaksi) että vallaksi. Yksittäinen ihminen käyttää nykyään kymmeniä kertoja enemmän energiaa kuin ihmiskunnan alussa. Tuolloin olimme miljoonaan eliön melko merkityksetön ryhmä ja nykyään taas lähes 30% eläinkunnasta (painona mitattuna). Hätkähdyttävämpää oli se, että vain alle 10% eläinkunnan massasta villejä ja kaikki muut ihmisen käytössä. Eli vallassa.

Toinen megatrendi on 'unity' eli yhtenäisyys. Siinä missä heimojen aikana jokaisella oli oma kielensä, myyttinsä ja sairauskäsityksensä, ovat nyt (jokseenkin) kaikki hyväksyneet markkinatalouden ja tieteen. Tämä on osaltaan vähentänyt uskontojen merkitystä, vaikka toiselta välillä tuntuu.

Energian saatavuus on tehnyt yhtenäisyydestä mahdollista ja yhtenäisyys on puolestaan lisännyt ihmiskunnan valtaa ja merkitystä.

Mutta onko ihmisistä tullut tämän kehityksen myötä entistä onnellisempia? Tämän Harari kyseenalaisti. Hänestä noin vuoteen 1800 asti enemmistö ihmisistä eli olennaisesti samoissa oloissa. Tai maatalouden ja sosiaalisten hierarkkioiden myötä surkeammassa tilassa kuin keräilytaloudessa. Vuodesta 1800 lähtien luonnon aiheuttamat nälänhädät ovat kadonneet ja kuolemme useammin vanhuuteen tai itsemurhaan kuin kulkutauteihin tai sotaan.

Eivätkä olosuhteet takaa onnellisuutta. Odotuksemme muuttuvat kehityksen myötä. Ja biologiset tosiasiat asettavat rajoituksen nautinnolle. Kärjistetysti: jos olisimme koko ajan tyytyväisiä voisimme unohtaa syödä. Niinpä haluamme aina lisää, mikä johtaa ikuiseen huoleen ja tyytymättömyyteen.

Tässä vaiheessa tuli Buddhan "kaikki on kärsimystä" mieleen ja Hararikin lopetti filosofisesti mainostamalla meditointia ja itsensä tuntemista tienä onneen. Mutta hän väläytti myös mahdollisuutta lähitulevaisuudesta, jossa ihmiset ovat bioteknologialla muuttaneet itsensä olennaisesti toisenlaisiksi. Tästä varmasti enemmän kirjasaan ja ellei sitä jaksa lukea, niin Hararin ajatuksia voi kuunnella myös aika monesta YouTube-pätkästä, joista tilaisuudessa ollut tuttavani vinkkasi.

Viime sotiin liittyen

1) Viikko sitten aloitti (ilmeisesti) Suomen ensimmäinen historia-aiheinen podcast Historian nurkkapöytä. Aloitusjaksossa " puidaan käsityksiä talvisodan hengestä. Käsittelyssä Tuomas Teporan teos "Sodan henki - kaunis ja ruma talvisota". Keskustelussa esille nousevat niin sodan tunne-elämän moninaisuus kuin pohdinta talvisodan hengen retorisesta käytöstä nykypäivässä."

2) Eduskunnan kirjaston tietopakettien joukossa on Eduskunnan toiminta sota-aikana ja Eduskunta mukana rauhanteossa vuonna 1944.

3) Jalkaväen vuosikirjan 2015-2016 voi ladata verkosta.

4) Lottamuseon "verkkotuotanto Lottajärjestön rajatoimistosta Työmaahuolloksi kertoo, kuinka lottaperintö on siirtynyt sukupolvelta toiselle, vaikka itse järjestö lakkautettiinkin välirauhansopimuksen nojalla syksyllä 1944. Moniko meistä tulee ajatelleeksi lounastaessaan Amican ruokalassa, että Amica on kehittynyt lottien 1940-luvulla perustamasta Työmaahuollosta."

Lottamuseo on yhdessä Laurean ammattikorkeakoulun estenomiopiskelijoiden ja Keudan ammattioppilaitoksen kanssa avannut blogin Nostalgiset naiset.

5) Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Jalkaväkimuseon ja Päämajamuseon hankkeessa Sodan kokemus kotirintaman pommituksissa on testattu "sotahistorian tuotteistamista ja digitaalisten aineistojen tuottamista silmällä pitäen suunnitteilla olevan Sotahistoriakeskuksen toteuttamista".

Sotahistoriakeskuksen omat sivut avautuivat tällä viikolla.

6) Ja muuta, enimmäkseen opinnäytteitä

• Ratinen, Juha: Kaaderiperustamisesta aluejärjestelmään : liikekannallepanojärjestelmän kehittyminen vuosina 1918-1934
• Montonen, Masi: Rautatiekuljetukset puolustussuunnittelun osana 1918 - 1940 : kuljetusten kehittäminen, suunnittelu ja kouluttaminen
• Piispa, Veli: Varusmiespalvelusajan muutokset ja niiden taustat Suomessa vuosina 1932 ja 1950
• Kulomaa, Jukka: Syvään taisteluun : johdatus Neuvostoliiton maavoimien sotataitoon 1917-1991
• Liimatainen, Joni: Talvitaistelukokeilut Suomessa ennen talvisotaa
• Värri, Kristian: Itsenäisen Suomen ratsuväen varusteiden kehitys talvisotaan mennessä 
• Manninen, Ohto: The Soviet plans for the North Western theatre of operations in 1939-1944
• Kemppainen, Stiina-Emilia: ”SEHÄN VIRKISTI PALJON JA HEITETTIIN TAKA-ALALLE SE SOTIMINEN” : Musiikin merkitys Suomessa sota-aikana
• Suolahti, Ida: Yhteinen vihollinen, yhteinen etu : Sotavankien luovutukset ja vaihdot Suomen ja Saksan välillä jatkosodan aikana
• Honkaniemi, Marika:Taistelusta taiteeksi. Suomalais-saksalaisen Taistelukuvaajain näyttelyn TK-valokuvat jatkosodan kulttuuris-poliittisella kentällä 

• Sjöblom, Elena: Karjalan evakoiden elämänurat. Sopeutuminen elämään pakkomuuton jälkeen.
• Heikkilä, Hannu:  "Hänen ammattiloil ei juuri helpol piä elä" : evakkouden, siirtokarjalaisuuden ja asutustilallisuuden määrittämä Mureen sisarusperheen elämäntapa Lapinlahden Alapitkällä 1944 - 1974 
• Joukio, Olli:Sanelua vai vuorovaikutusta? - Soteva, Karelia ja Porin Konepajan sotakorvaustuotanto 1944–1952
• Hjerppe, Jonna: Lappeenrantalaisten tie sodasta rauhaan : Rauhankriisin ilmenemismuodot Lappeenrannassa, Lappeella ja Lauritsalassa jatkosodan jälkeen
• Tynkkynen, Vesa; Jouko, Petteri: Towards east or west? : Defence planning in Finland 1944-1966
• Visuri, Pekka: Evolution of the Finnish military doctrine, 1945-1985

Kuvituksena pysäytyskuva filmistä Kevät keikkuen tulevi (1945)

Kuva-arkit ja -kulttuuri

003107234,m,1

Samassa ympäristössä kuin digitoimansa 1600-luvun sanomalehdet Kungliga Biblioteket tarjoaa kansion Kistebrev. Sen sisältöä ei pääse suoraan selaamaan ja tiedostot ovat suuria, joten askartelin niistä suurimman osan kuva-albumiksi Facebookiin. Rajasin ja jätin pois toistoa, uskonnollisia kuvia ja selvästi tuoreimmat.

Kistebrev43_2

Kyseiset painokuvat 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta ovat hauskoja, vaikka suurin osa esittääkin kuninkaallisia kaavamaisin asetelmin ja taustoin. Digitointi on tehty niin huolella, että monessa kuvassa on mukana värikalibrointiliuska. Mutta missään ei mittanauhaa eli jälleen kerran metatiedoista on unohtunut mitat. Elleivät sitten olleet kuvan mukana olleissa tiedoissa, joita unohdin huolella tarkistaa.

Fyysiset mitat ovat oleellisia, sillä kansion kuvauksen ja Wikipedia-artikkelin mukaan näitä kuva-arkkeja liimattiin säilytysarkkujen koristeiksi ja joskus seinillekin.

Kuvien ohessa on vaihteleva määrä ruotsinkielistä tekstiä ja KB rajaa levinneisyysalueen maantieteellisesti, mutta silti heräsi mieleen kysymys vastaavista Suomessa. FB-keskustelussa tuttavan tuttava mainitsi venäläisen sanan lubok ja Wikipedia-artikkelin mukaan Venäjällä on painettu ruotsalaisia muistuttavia kuva-arkkeja vielä pidemmän ajan.

Илья Муромец и Соловей Разбойник. Русский лубок, Wikimedia.

Suomessa levisi 1800-luvun aikana arkkirunous, mutta ei mikään kuvapainate ennen valokuvien myyntiä? Tuttavan tuttavan tiedon mukaan elämänkaari-aihetta on Suomessa painettu, mutta ei tiennyt mitään muuta. Keskustelussa päädyttiin "sanan ja laulun mahtiin", mikä toi minulle mieleen äskettäin lukemani Eliel Aspelin-Haapkylän kirjan Suomalaisen taiteen historia pääpiirteissään aloituksen

Maa ja ilmanala semmoiset kuin Suomelle suodut eivät ole kuvaamataiteelle edullisia. Täällä, missä talven hämärä ja pimeys vallitsee enimmän osan vuotta, ja lyhyellä kesäajallakin, jolloin päivä näyttää ijäksi karkottaneen yön, ilma harvoin on oikein selkeä, oikein läpikuultava, ei silmä samalla tavoin totu tarkkaamaan esineiden muotoa kuin etelämaissa. Kansan havaintokyky kääntyy semmoisessa maassa enemmän tutkimaan ilmiöiden sisällistä kuin ulkopuolta, ja jos sillä on luonnollinen taipumus taiteelliseen tuotantoon, niin on runous sille lähempänä kuin ne taiteet, joissa muoto, ääriviivain tarkkuus ja soinnukkaisuus ovat pääasiana.

Lisäksi palasi mieleen (taas) Pietarin kansatieteellisessä museossa tehty havainto suomalaissukuisten esineiden vähäisemmästä koristelusta. Pitkäaikainen kulttuuripiirre?

P. S. Huomenna aukeaa Ateneumissa peruskokoelmien uusi ripustus nimellä Suomen taiteen tarina.

Pyhän Urhon päivää!

Pyhän Urhon patsaat. Alkuperäiset kuvat Josh ja Jenni Konrad, CC BY-NC 2.0.

Tänään voi halutessaan juhlia amerikansuomalaisten kehittelemää pyhän Urhon päivää. Suomessa sitä juhlitaan ainakin Turun yliopistolla. Tämän blogin puitteissa juhlinta on linkitystä siirtolaisia kuvaaviin materiaaleihin.

1) Juhlavinta aloittaa poiminnalla kirjasta Who's who among Finnish-Americans; a biographical directory of persons of Finnish descent who have made noteworthy contibutions to the pattern of American life? Sivulla 50 kolme Jolikkoa, vuoden 1930 väestönlaskennan perusteella sisarukset, joiden vanhemmat Suomessa syntyneitä.

Kotitalousopettajanakin olo siis riitt merkittävyydeksi amerikansuomalaisten keskuudessa. Viimeksi mainittu Elna Evelyn Jolikko oli toisessa maailmansodassa armeijan sairaanhoitajana.

2) Satakunnan siirtolaiskirjeisiin tehty hakemisto kirjoittajien ja vastaanottajien nimistä on julkaistu Michiganin yliopiston sivulla. Suomessahan tämä ei henkilörekisterilainsäädännön puitteissa onnistuisi. Tai ainakaan lain rikkomisen riskin minimoimisen puitteissa.

3) Yleisradion verkkoprojekti Titanicilla , joka "seuraa suomalaisten siirtolaisten matkaa Titanicille ja kohtalonhetkiä laivalla", alkaa varsinaisesti 30.3. Etukäteen voi lukea Helmi Juurakon "twiittejä" matkan valmisteluista.

4) Vuosia sitten esittelin siirtolaisuuden lähtölähteitä. Kaipaa varmaankin päivitystä, mutta tähän väliin lisäykseksi hieman mystiseen ISTG-hakuun, joka ainakin Makela-haulla tuotti matkustustietoja. Ei ota, jollei annakaan.

5) Elof Granholmin sivuilla on paljon siirtolaisuusartikkeleita Pohjanmaa-painotuksella.

6) Tarinoita

• Konni Zilliacus: Utvandrarehistorier
• Konni Zilliacus: Nya utvandrarehistorier

7) Sekalaista siirtolaisten itsensä julkaisemaa kirjallisuutta

• "Koivun Visa": Rauniola. Suomesta ja Amerikasta.
• Raivaajan työvainiolta. v.3.
• Lukukirja amerikan suomalaisille lapsille 1
• Lukukirja amerikan suomalaisille lapsille 2
• Päiviö, Aku: Sara Kivistö. (sekä 4 muuta Päiviön teosta)
• Köyhälistön nuija. 1910 (4).
• Tähtelä, Kalle: Ihmisiä : seitsemän novellia. 
• Amerikan suometar, 1899-1919 : muistojulkaisu.
• Vitkala, Eva M.: Suomalainen orjatyttö : ainoa alkuperäinen suomalainen novelli valkosesta orjakaupasta.
• Liinamaa-Pärssinen, Hilja: Musta virta
• Parras, Eemeli: Lämmintä verta ja kylmää hikeä 
• Yhteistyössä / Kuparialueen Raittiusliiton julkaisu.
• Laukki, Leo: Suuret orjataistelut : piirteitä vanhanajan työväenliikkeestä 
• Hirvonen, Juuso: Michiganin Kuparialue ja suomalaiset siirtolaiset
• Minnesskrift 1902-1917. Svensk-finska nykterhets-förbundet af Amerika. 
• Kansanhuumori. Popular humor. v.10-11(1920-1921).
• Kansanhuumori. Popular humor. v.8-9(1918-1919).

Useimmat sosialistisia. Kansanhuumorin kuvitus sisällissodan aloitukseen vie porvariston pohjoiseen.

Ja lisää löytyy ainakin Hathi Trustin luokasta Finns ja Finnish Americans. Tai hakemalla sanalla työmies, raivaaja ja toveri. 

8) Opinnäytteitä

• Pihlajasalo, Maieli: "Ostanko pyörän vai lähdenkö Amerikkaan?" : monimuuttajat Pohjois-Amerikkaan Ilmajoelta 1893-1920
• Koskipalo, Kristiina: Siirtolaisuus Jyväskylästä Pohjois-Amerikkaan vuosina 1899-1924 
• Vähänen, Elsa: "Nauran ja itken, iloitsen ja suren" : siirtolaisäidin ja -tyttären kotiutumisen vaikeus Brasilian Penedossa 1920-1940-luvuilla
• Ovaskainen, Jukka: A place to be somebody
• Karjalainen, Anu: Liikkuva ja muuttuva suomi : diskursiivis-etnografinen tutkimus amerikansuomalaisten kielielämäkerroista
• Kurko, Henri: Siirtolaisuusinstituutin kelanauhakokoelman järjestäminen sähköisten aineistojen kehittämisen näkökulmasta

Verkkokurssien alkuja

Sähköpostilaatikkoni tulvi taas tiedotteita alkaneista verkkokursseista, joille olin puolihuolimattomasti joskus ilmoittautunut. Ryhdistäydyin sen verran, että peruin suurimman osan ilmoittautumisista ja kurkistin kolmen kurssin aloitukseen, sattumalta kolmella eri alustalla.

FutureLearnissa alkoi eilen kuuden viikon kurssi Genealogy: Researching Your Family Tree. Ekalla viikolla esiteltiin asiakirjoja tiedonlähteenä. Huomautettiin, että niiden kertoma ei ole välttämättä totta. Ihmeellisintä oli esimerkkiasiakirjojen yhteydessä ollut merkintä arkiston antamasta esittämisluvasta ja tekijänoikeudesta. En oppinut mitään, mutta yhden viikon materiaalien läpikäyntiin ei mene kauaa ja jatkan ensi viikollakin.

EdX:in Western Civilization: Ancient and Medieval Europe on juuri sitä, mitä nimi lupaa. Aloitetaan Mesopotamiasta ja Egyptistä. Kerrotaan varmasti paljon, jota en tiedä tai muista, mutta ei jaksa.

Helsingin yliopiston MOOC Kulttuuriperintö ja nykyaika - johdatus kulttuuriperinnön tutkimiseen on pyörinyt jo useita kertoja. Ehti jo unohtuakin, mutta onneksi jollain kanavalla minut tavoitti muistutus eilen alkaneesta kurssista, johon ehtii mukaan ilmaiseksi "rekisteröityneenä osallistujana". Luvassa

yleiskuva kulttuuriperinnön käsitteestä, kohteista ja ilmiöstä. Opit myös ymmärtämään kulttuuriperintöä historiallisesti muuttuvana alueena, joka kattaa aineellisen, aineettoman, visuaalisen, auditiivisen ja audio-visuaalisen kulttuurin.

Luvassa 12 tuntia luentoja, tehtäviä ja verkkokeskusteluja. HY:n sivusto on alkeellisen oloinen ulkomaalaisiin verrattuna. Miksi puhutaan erillisten tunnusten luomisesta kurssia varten, kun olen juuri luonut tunnuksen MOOC-alustalle? Kurssin sisällä järjestys näytti selvältä, minkä vuoksi ihmettelin, kun luentovideoissa puhuttiin jo palautetusta ennakkotehtävästä. Sen ohjeet ja palautus oli kuitenkin vuorossa vasta seuraavassa osiossa.

Pohdi, mitä kulttuuriperintö sanana ja ilmiönä tuo mieleesi: Mitä käsite tarkoittaa, ja mitkä asiat ovat mielestäsi ovat kulttuuriperintöä? Onko kulttuuriperintö on sinulle tärkeää?

Jos saan aikaiseksi vastauksen ja seuraavan viikon luentojen katsomisen, palaan tähän myöhemmin. Voi kyllä olla, että vuodenaika huokuttelee muuhun.

Kevät-käkönen 1906, muokattu

Sota ei pysäytä kauppalaivoja

Vanhasta 1600-luvun sanomalehtijutustani tuli mieleen kurkistaa Juutinrauman tullin tietokantaan. Petter Sundia varten kun olisi kiva saada konkretiaa itseäni kiehtovaan hollantilaisliikenteeseen. Kuinka usein ja kenen toimesta. Keräsin taulukoksi Helsinkiin matkalla olleet tai sieltä palanneet laivat. Pienellä harjoittelulla tietokantahaut alkoivat sujua, mutta lastien sisältö selviää vain avaamalla tietue kerrallaan, mikä on hidasta ja työlästä.

Hakujen lomassa avasin vihdoinkin Sofia Ukkosen gradun Sähköiset arkistotietokannat Itämeren historiantutkimuksessa, josta poimittavissa lähdekriittinen kappale

Tullitilien kohdalla on huomioitava aineiston mahdollinen paikkansapitämättömyys. Paitsi inhimilliset kirjoitusvirheet, myös erilaiset sekaannukset ja suoranaiset huijaukset saattavat muuttaa tullitilien kertoman ja totuuden suhdetta. On esimerkiksi ollut mahdollista, joskin epätodennäköistä, että yksittäiset laivat ovat onnistuneet välttämään salmessa sijainneen tarkan tullikontrollin. Tätä todennäköisempää on ollut, että tullimiehille ei aina ole ilmoitettu lastin todellista laatua tai määrää. Tullivirkailijat eivät pääsääntöisesti tutkineet aluksia, vaan maksut perustuivat laivan virallisille dokumenteille ja lastiluetteloille. Tullitilien paikkansapitävyyttä voidaan tarkistaa muiden lähteiden avulla, mutta kokonaan puuttuvia tietoja voi olla mahdotonta jäljittää. Lähteen arvosta huolimatta on käyttäjien muistettava suhtautua siihen kriittisesti. 

Saatuani haut tehtyä järjestin tietueen ajan mukaan ja hämmästyin. Helsinkiin oli mennyt laivoja myös venäläismiehityksen eli isonvihan aikana! Miten britit kehtasivat, oli ensireaktioni. Mutta mikäs kaupan pysäyttäisi. Ja Sund-tutkimuksessani on mukana myös kuninkaan valtuuttama kaapparikapteeni, jolla ei olisi ollut saalistettavaa ilman liikennettä.

Turku ja Helsinki miehitettiin 1713. Vasta kesällä 1716 Juutinrauman tullissa kirjataan tämän jälkeen niihin suuntaavaa liikennettä, mutta sitä onkin silloin iso ryhmä. Joukossa turvansa? Päiväyksillä 28. ja 29. kesäkuuta on salmen ohittanut 12 Newcastlesta lähtenyttä alusta, joilla oli kaikilla lastinaan suolaa. Näistä 7 oli matkalla Turkuun ja 5 Helsinkiin. Kuvassa neljä kirjausta.

Paluumatkakirjauksia löysin laivoista vain kahdelle. Mutta yksi laivureista, joka näin näyttää jääneen Itämerelle, tuli sinne takaisin seuraavana kesänä, kun peräkkäisinä päivinä 20. ja 21. heinäkuuta on ollut matkalla kaksi alusta Helsinkiin, toinen suola- ja toinen tupakkalastissa.

Kesällä 1718 Turkuun pyrkii poikkeuksellisesti laiva Amsterdamista. Poikkeuksellinen on myös sen lasti, jossa suolan ja tupakan ohella on ranskanviiniä. Kesällä 1719 Turkuun pyrkii kaksi alusta, mutta ajallisesti kaukana toisistaan. Viimeiset kolme laivaa kohti isonvihan Turkua ohittivat Juutinrauman 17. ja 18. elokuuta 1719. Nämä olivat Yarmouthista ja kaikki viljalastissa.

Käsipuhelin kauan ennen kännyköitä

Tehdessäni tämän aamun naispoliisitekstiä avasin toivorikkaasti Helsingin kunnalliskertomuksen vuodelta 1907, löytyisikö sieltä ensimmäisiksi määriteltyjen naispoliisien nimiä? Ei, mutta tekstihaku 'poliisi' tarttui aivan lopussa hakemiston riviin "käsipuhelimet passipoliisille".

Täh? Onneksi kertomus käsillä, joten palasin osan yksi sivulle 113. Kyseessä oli esitys "erinäisten puhelinjohtojen laittamisesta passipoliisin tarpeisiin, jotka tekisivät mahdolliseksi nopean yhdistämisen poliisikeskusaseman ja piirikonttorien sekä passissa olevien konstaapelien välillä". Miksi suoria(?) puhelinlinjoja kutsuttiin käsipuhelimeksi?

Sanaa käsipuhelin ei löydy digitoitujen sanomalehtien teksteistä, mutta handtelefon kylläkin. Sellainen nostettiin vasemmalle korvalle (Wiborgsbladet 20.9.1885). Helsingin VPK:n päälliköt saivat koteihinsa "elektriska signalapparater försedda med handtelefoner" (Helsingfors Dagblad 26.4.1885). Käsipuhelin oli ajan tavallisen puhelimen luuri?

Aihetta sivuten tuore gradulinkki:

• Mattila, Pertti: Suuret teknologiat : miten teknologiaa kuvattiin Helsingin Sanomien uutisoinnissa ja kirjoittelussa vuosina 1889-1930

Kuva kirjasta "Telephones and telegraphs: 1902 : [and Municipal electric fire alarm and police patrol systems]" (1906) via Internet Archive & Flickr Commons

Havaintoja ensimmäisistä naispoliiseista

Kuuntelin pari päivää sitten BBC:n Making History jakson, jossa naisten päivän johdosta kerrottiin sikäläisen naispoliisin perustamisesta. Tästä heräsi (tietnkin) kysymys Suomen poliisihistoriasta. Yritin verkkohakuja tuloksettomasti eikä tiedusteluni Twitterissä tuottanut tulosta. Lähtemättä kirjastoon jäljellä oli vielä käytettävissä (kuten niin usein aiemminkin) sanomalehtihaku.

Varhaisin hakuun osunut, suomenkielisessä sanomalehdessä mainittu, naispoliisi oli Varsovasta ja kuollut virantoimituksessaan soluttautuessaan nihilistien joukkoon (Kaiku 14.9.1887). Tällä ei siis mitään yhteyttä Suomeen, mutta ajatus naispoliisien mahdollisuudesta oli nyt olemassa ja myöhemmin sanomalehdissä kerrottiin myös naispoliiseista Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa.

Suomen tilanteesta Wiipurin Sanomat 17.9.1899 raportoi lyhyesti ja ytimekkäästi, että "Naispoliiseja on asetettu nykyjään kaupunkimme poliisilaitokseen." Tämä uutinen jää täysin irtonaiseksi.

Neljä vuotta myöhemmin eräs helsinkiläinen kertoo seuraavaa:

Tullessani raitiovaunulla Sörnäisistä, nousi Hakasalmen pysäkillä vaunuun muiden muassa kaksi hienosti vaatetettua naista, josta konduktöörin maksua vaatiessa vetivät kumpikin esille hopeannäköiset levyt, sanoen olevansa poliisimiehiä ja saaneensa nuo laput kaupungin poliisimestarilta. Konduktööri sanoi, ettei hän vielä ennen ole tavannut noin kauniita poliisia eikä sanonut uskovansa asiaa todeksi, mutta naiset hyvin virkamiehen tavoin vakuuttivat itsellään olevan oikeuden matkustaa juuri noiden lappujen nojalla. Hetken kiisteltyään asiasta jätti ihmettelevä konduktööri naispoliisit rauhaan. (Uusi Suometar 28.07.1903 )

Toimitus ei vaivautunut tarkistamaan poliisimestarilta hänen mahdollisesti jakamiaan virkamerkkejä. Kaksi vuotta myöhemmin uusi poliisimestari af Enehjelm erotti "poliisilaitoksesta kaksi naispoliisia. He olivat puhtaaksikirjoittajia, mutta saivat poliisinpalkan ja olivat poliisiluettelossa koska puhtaaksikirjoittajia varten ei ollut riittäviä määrärahoja" (Helsingin Sanomat 18.&20.6.1905). Af Enehjemin kuva oheen leikattu Fyrenin numerosta 51B/1905.

Syksyn 1906 aluksi senaatti oli "myöntänyt naiskonstaapelin palkkaamiseksi Viipurin poliisilaitokseen 1,000 mkaa asunnon kanssa, luettuna syysk. 1 päivästä t. v. 1 päivään tammikuuta 1908." (Wiipuri 9.9.1906) Tätä vastaavaa nimitysuutista ei osunut hakuun eikä mitään myöskään Helsingistä, josta Naisten ääni no 4/1907 toteaa, että

"Kaksi naispoliisia on nykyään Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa. Kun tietää miten paljon poliisilla Helsingin kokoisessa kaupungissa on tekemistä rikollisten naistenkin kanssa, ymmärtää mikä suuri edistys-askel tämä on, että he joutuvat tekemisiin oman sukupuolensa kanssa."

Tässä ei enää kyse puhtaaksikirjoittajista. Naisjärjestöjen materiaalin (pdf) mukaan "Suomen ensimmäinen naispoliisi aloitti työnsä Helsingissä 1907." Mahdollisesti, mutta saman sivun aloituksessa "Suomalaisen naisen tie poliisipuvun haltijaksi alkoi prostituutiota käsittelevästä Naisten yleisestä siveellisyyskokouksesta vuonna 1917, missä Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Tilma Hainari vaati naispoliiseja huolehtimaan pidätetyistä naisista. " on väärä vuosiluku. Sanomalehdet raportoivat kokouksesta ja puheesta maaliskuussa 1908.

Lisää aiheesta Emmi Virtasen gradussa Jumalalle, kodille ja yhteiskunnalle. Suomen Valkonauhaliiton naispoliisikysymys 1905–1923, jossa liiton pöytäkirjojen perusteella ensimmäiset naispoliisit olivat työssään 1907 Helsingissä. Myös Poliisimuseon totuus on, että "Naiset tulivat vähitellen poliisin kenttäpalvelukseen vuodesta 1907 eteenpäin. He palvelivat siveyspoliisissa valvoen ns. irtolaislakia." Heidän nimiään ei vaan kukaan ole viitsinyt laittaa esille.

Uutuudet levisivät länteenkin ja senaatti suostui "siihen, että Turun poliisilaitokseen ensi vuoden alusta saadaan ottaa 4 sivistynyttä naista ylimääräisiksi poliisikonstaapeleiksi" (Turun Lehti 24.12.1908). Virat täytettiin vauhdilla ja

Ylimääräisiksi naiskonstaapeleiksi Turun poliisilaitoksen etsivään osastoon otti poliisimestari perämiehenleski Josefiina Blomström'in, tullivartijan leski Hilma Andströmin, neiti Sofia Laurenin ja sairaanhoitajatar neiti Maria Suomisen, joiden tulee astua virkaansa helmik. 1 p:nä. (Koti ja yhteiskunta no 2/1909)

Tampereella ensimmäinen naispoliisi aloitti vuonna 1910, verkkosivun mukaan. Valkonauhaliiton mukaan (pdf) "Kuopioon saatiin ensimmäinen naispoliisi vuonna 1912 yhdistyksen aloitteesta. Tehtävään tuli diakonitar Maria Mähönen." Yleisradion mukaan "vuonna 1919 Oulu sai ensimmäisen naispoliisinsa, naiskaitsijan. Hanna Sippola eli Kolkatan Manta oli aikanaan legendaarinen henkilö".

Suomi-yhteyksiä Saksan kansallisbiografiassa

Reetta Eiranen kuulutteli tällä viikolla Twitterissä muiden maiden kansallisbiografioita, mistä sain innoituksen kurkistaa Deutsche Biographien sivuille. Etusivulla oli lupaavan oloinen karttanäkymä, mutta en saanut sitä toimimaan. Sain kuitenkin esiin sivun, jossa Orte-kenttään sai kirjoittaa sanan Finnland. Tuloksena 11 henkilöä.

Tapani Bagge ja Mika Kaurismäki yllättivät. Olisi (tietenkin) pitänyt aloittaa tutustumalla biografian toimitusperiaatteisiin. Näistä (samoin kuin nimistä Ghita Gothóni, Ingemo Engström ja Werner Freytag) ei auennut artikkeleja vaan melko minimaalinen näkymä, jonka perusteella kaikki ovat Suomessa (entisessä tai nykyisessä) syntyneitä. Viipurissa 1899 syntynyt Freytag ei ole saanut mitään määritettä. Rostockin yliopiston verkkomatrikkeli vahvistaa syntymäajan ja paikan, mutta muilla verkkosivuilla mies sekoittuu helposti samana vuonna syntyneeseen kaimaansa. Kirjoitti lehteen Leipziger Zeitung?

Kotkassa vuonna 1949 kuollut Robert Edmund Josef Krailsheimer oli "Arzt, Jude" eli lääkäri ja juutalainen. Se, että juutalaisuus oli olennaista elämälleen, selviää Google Booksin tarjoamasta kurkistuksesta Susanne Ruessin kirjaan Stuttgarter jüdische Ärzte während des Nationalsozialismus. Yhteys Suomeen syntyi 1902, jolloin Kraisheimer meni naimisiin Karl Fazerin Brita-tyttären kanssa Helsingissä. Valitettavasti Ruessin kirjan kurkistus ei riittänyt niin pitkälle, että olisi selvinnyt, milloin Krailsheimer oli muuttanut Suomeen.

Johann Georg Geitel oli Wikipedian mukaan "saksalaissyntyinen, Suomeen Tukholman kautta noin vuonna 1750 muuttanut taidemaalari".

Kokonainen artikkeli on ruotsalaisesta aatelisherrasta Jürgen Mellin, jonka syntymäpaikaksi annettu "Urpala (Finnland)". Ramsayn avulla tämän voi tulkita Virolahdeksi. Viipurissa 1820 kuolleen Ludwig Heinrich Nicolayn artikkelin lopussa mainitaan hänen suunnitelleen Monrepos'n puutarhan. Jälkeläisestään on Greta Langenskjöld kirjoittanut elämäkerran Paul Nicolay.

Hoyan kreivistä olin sentään kuullutkin, mutta biografia-artikkelin on saanut poikansa, joka oli sattunut syntymään Viipurissa. Klassinen filologi August Nauck tuli hakuun mukaan, sillä hän kuoli Terijoella 1892. "Terijoki bei Wibourg (heute Finnland)." eli NYKYÄÄN Suomea. Onkohan niin, että näkyvissä olevat artikkelit ovat huomattavan vanhoja? Onkohan niin, että tosiaankin olisi kannattanut tutustua esittelyteksteihin?

Tai edes käyttää sivustoon Google-hakua, joka tarttui 113 artikkeliin, joissa Suomi oli muutakin kuin syntymä- tai kuolinpaikka? Näiden joukossa oli Ursula Ledóchowska, katolinen nunna, joka perusti artikkelin mukaan Sortavalaan puolalaisen sisäoppilaitoksen(?). Englanninkielisen Wikipedian mukaan hän käänsi runoja ja rukouksia suomalaisille kalastajille.

Onneksi löytyi tälle pyhimykseksi päätyneelle suomeksi kirjoitettu biografia, jossa on tolkullisempi ja yksityiskohtaisempi selostus vuosistaan Suomessa. Uudellakirkolla vuodesta 1910 toimineessa koulussa "Suurin osa oppilaista oli puolalaisia tyttöjä, mutta koulun virallinen opetuskieli oli venäjä". Koululla hartauksissa käyneitä suomalaisia varten käännettiin katolisia tekstejä, mihin Wikipedia siis viittasi.

Kuva Wikimedia