Lomaraportti

Helsingin Sanomissa oli jokin aika sitten kolumni matkojen suunnittelusta. Jos suunnittelee, niin toimii ja törmää useampiin asioihin kuin se, joka haahuilee ilman suunnitelmaa.

Tämä loma oli (maanantai vielä jäljellä) suunnittelematonta lajia. Piti lähteä Turkuun arkistoon ja muutenkin, mutta ei sitten mahtunutkaan ohjelmaan. Kun piti käydä kampaajalla, uusia passi, tarkistaa veroehdotus, istua asunto-osakeyhtiön urakkaneuvottelussa, käydä Artisokka-elokuvafestareilla (Kesällä teattereihin tuleva Nuori Viktoria oli todella vaikuttava elokuva. Valitettavasti jo muutamaa verkkosivuun tutustuttua selvisi useita poikkeamia todellisesta historiasta.)

Pitkän lämmittelyn jälkeen tartuin Flachsenius-aineistoon, joka – yllätys, yllätys – oli enemmän hajalla kuin olin muistanut. Edelleen lyhyenpuoleinenkin. Pari päivää kirjastossa paikkasi aukkoja ja jälleen kerran löysin mielenkiintoista materiaalia ”surffaamalla” sarjajulkaisuhyllyä. Olisin kyllä päässyt samaan lopputulokseen käymällä huolellisemmin läpi ylioppilasmatrikkelin listaamat lähteet.

Makuuhuoneeni ikkunalaudan posliinikukka saa edustaa positiivista kehitystä.

Mestauksista

Urakoin rss-syötteestä löytyneet Vetenskapradio historia-ohjelmat läpi. Kymmeniä tunteja historiaa.

Yksi mielenkiintoisista pätkistä (090219) kertoi osteologin tutkimuksia skoonelaisen teloituspaikan hautojen luista. Teloitettuja ei haudattu siunattuun maahan vaan häpeänsä paikalle. Kirveellä saatettiin joutua lyömään useampia kertoja. Tutkija oli löytänyt pääkallon, josta näkyi, että iskut olivat osuneet kaulan sijasta pään taakse ja jopa suuhun. Yksi mestattu oli kuolemansa jälkeen paloiteltu viiteen osaan.

Näitä tuloksia on kirjoitettu tuoreeseen kirjaan Döden som straff, jota en suomalaista kirjastoista vielä löytänyt. Hannele Klemettilän kirja Keskiajan pyövelit käsittelee pääasiassa keskiaikaa ja Keski-Eurooppaa, mutta faktaruuduissa on tietoa suomalaispyövelien rikollistaustasta (s. 25), palkkioista (s. 29), epäonnistumisista (s. 35), työsarasta Turussa (s. 56-57), Suomen lainkäytöstä keskiajalla ja uudella ajalla (s. 67), rangaistuspaikoista (s. 78-79), vankiloista (s. 91), pyövelin elämästä uuden ajan alun Suomessa (s. 105).

Turun pyöveleistä 1600-luvulla kertoo perusteellisesti Veli-Pekka Toropaisen Genos-artikkeli Piilukirves ja hirsipuu. 1700-luvun pyöveleistä löytyy joitakin tietoja Pekka Kilpisen kirjassa Vakavasti otettavaa huuhaata. Kurkistuksia historiankirjoituksen marginaaliin ja rivinväleihin. Kilpinen mainitsee, että Turun, Tallinnan ja Viipurin pyövelinvirat olivat 1700-luvun alussa kaikki ilmeisesti saman suvun (Geidel, Keijdell, Keikeli) hallussa. Hänen tietääkseen Pohjanmaalla oli 1700- ja 1800-luvulla kaksi pyövelisukua.

Jokaiseen lääniin yritettiin 1700-luvulla saada oma pyöveli. Maaherran nimitys ei taannut ammattitaitoa. Helsingissä 1762 Bryngel Höck joutui iskemään seitsemän kertaa ennenkuin teloitus onnistui. (Les Lumieres –festivaalissa ei tämä puoli 1700-luvusta tule oikein esille.)

Pohjanmaan 1700-luvun pyöveleihin lukeutui Jakob Nyberg, joka syntyi Kalajoella vuonna 1752. Hän meni vuonna 1782 naimisiin isokyröläisen Liisa Jaakontytär Ala-Hurrilan kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin Jakob mainitaan ensimmäisen kerran kirkonkirjoissa pyövelinä.

Hänen seuraajakseen tuli Susanna-tyttären mies Juho Matinpoika Isonkyrön Orismalasta. Hän kuoli vuonna 1863, tittelinään ”entinen torppari”.

Ripaus keskiaikaa

Maanantaina luin alkuvuoden kirja-alesta poimitun kirjan The Last Duel, kirjoittaja Eric Jager. Aloitin epäilevästi, mutta luin lopulta mielenkiinnolla läpi.

Ranskassa 1380-luvulla ritarin vaimo syytti toista ritaria raiskauksesta. Tämä ei tunnustanut, joten aviomies järjesti kaksintaistelun. Ei mitään pientä ottelua metsässä vaan oikeutta luovan kaksintaistelun Pariisin keskustassa. Kuninkaan päätöksellä ja tuomarina toimiessa taistelu paljasti (aikalaisten silmissä) kumpi miehistä oli oikeassa. Jos aviomies olisi hävinnyt, vaimo olisi tuomittu väärästä valasta... elävältä polttamiseen.

Ranskassa valtakunnallisella tasolla tämä kaksintaistelu oli viimeinen. Jager mainitsee lyhyesti, että kaksintaistelun perinnettä tunnetaan kreikkalaisista alkaen. Moista myös Suomen menneisyydessä?

Suomen keskiaikaa koskien kävin kuuntelemassa tiistai-iltana Glossan järjestämän Janne Harjulan esityksen Turun keskiaikaisista kenkälöydöistä. Yllätyin kenkien määrästä ja kuvissa näkyneestä (hyvästä) kunnosta. Ja siitä, että pienille lapsillekin tehtiin (ainakin ylemmissä luokissa?) kenkiä.

Yleisökysymyksissä kysyin milloin kenkäteknologia muuttui merkittävästi ja sain kuulla, että jo 1500-luvulla. Toinen kysymykseni oli turhan monologinen ja vaikea, mutta esityksen lomassa heräsi mielenkiinto siihen, miten käsityöläisluokka on syntynyt. Onko ajatus käsityötaidon rajaamisesta tiukoille ryhmille tullut ulkomailta vai onko se syntynyt meilläkin oppipoikakulttuurin kautta? Onko mitään tilannetta, jossa yksittäisellä käsityön mestarilla olisi intressi opettaa taitonsa isommalle ryhmälle? Kun kerran eksklusiivisuus on tarkoittanut taloudellisia mahdollisuuksia ja statusta.

Jos yhteisöllä olisi joku merkittävä resurssi, jonka hyväksikäyttö vaatii runsasta osaanottoa on hyödyksi, että kaikki osaavat. Metsästys tehdään joukolla, joka ei ole aivan yhtä suljettu kuin käsityöläiskilta. Ja maatyöt vaativat jokaisen käsiparin, eli kaikkien on osattava. (Oikeustieteen perusteiden lisäksi kansantalouden perusteet jäivät yrittämisestä huolimatta suorittamatta korkeakouluvuosinani.)

Satava!

Tarkistelin Flachseniusten omistamia maatiloja. Jacobilla oli omistuksessaan Kaarinassa "Kaivois l. Greivilä". SAY:stä löytyi tietoja mallikkaasti. Siirryin Kaarinan pitäjän historiaan ja taloa ei näy missään.

Kokeilin Googlea ja eksyin Paatisten Kreivilään. Paikallishistoria paljasti, että kyse oli väärästä paikasta.

Palasin SAY:n pariin ja huomasin, että Kaivois kuului niittyjen jälkeen listattuun erikoisryhmään. Poimin muut nimet ylös ja aloin haravoida niitä. Muunsin nimen Artukais Artukaiseksi ja eksyin karttahakujen kautta Ruissalon pohjoispuolelle, joka ei tuntunut kuuluvat Kaarinaan.

"Ruonanperä"llä pääsin Uuteenkaupunkiin. "Höyt" alulla Kansalaisen karttapaikka poimi Turusta Höyttissrandvägenin, joka vei .... Satavaan. Saareen Kakskerran pohjoispuolella. Josta löytyi muistakin kaivattuja nimiä, mukaanlukien Kaivoinen.

Kaarinan pitäjän historian neljännessä osassa oli "kantatilojen" omistustietoja. Kakskerta oli mukana, mutta Satava ei. Miksiköhän? Suomen sukututkimusseuran seurakuntatietojen mukaan molemmat saaret kuuluivat Kaarinaan.

Lain lukemisesta

Korkeakoulussa en saanut Oikeustieteen perusteita suoritettua, mutta sittemmin on tullut luettua lakikirjoja yllättävän paljon. Viimeksi Talonpojan lakia eli Kuningas Kristofferin maanlain (1442) suomennosta Caloniuksen kopion mukaisena (2005). Lainasin uteliaisuudesta ja oli yllättävän mielenkiintoinen.

Perintökaaressa oli erillinen luku kattamaan tapaukset, joissa ei tiedetä missä järjestyksessä ihmiset ovat kuolleet kun
a) koko perhe hukkuu sulaan ajaneessa reessä
b) koko perhe kuolee tulipalossa
c) maan yli on käynyt sota
d) miehet katoavat ja uskotaan kuolleiksi
e) kaksi kuolemansairasta on samassa huoneessa (toinen voi periä toisen jos todistetaan eläneen tämän jälkeen joko kahden miehen todistuksella tai ehtoollisen nauttimisella)

Tapaturman tapon kaaren mukaan, jos puusta putoaa mies ja alle jäänyt vahingoittuu tai kuolee niin ei tarvita korvausta. Olisi pitänyt väistää?

Varkauden kaaren ensimmäinen luku alkaa hieman nykyaikaistaen ”Paras tavara tai kalu joka talonpojan tarpeissa on, on hänen laillisesti naitu emäntänsä. Joka sen varastaa häneltä on korkein ja pahin varas”. Seuraava luku käsittelee karjan varkautta. Tulee kymmenen käskyä mieleen, samoin kuin Kuninkaan kaaren toisesta luvusta ”Ylitse kaiken Ruotsin ei pidä oleman muuta kuin yksi kuninkaallinen kruunu ja yksi kuningas.”

(Äitini katsoi jonkun Ruotsin kuninkaallisia esitelleen tv-ohjelman, jossa todettiin että Ruotsin nykyisestä laista ei tarvitsisi poistaa kuin yksi lause monarkian hävittämiseksi. Ei taida enää olla tuo edellinen.)

Venäläinen näkökulma Suomeen

Lainasin kirjastosta tänä vuonna ilmestyneen kirjan Monikasvoinen Suomi. Venäläisten mielikuvia Suomesta ja suomalaisista. Painavaa tekstiä yli 400 sivua, luin kunnolla vain ensimmäisen artikkelin Suomi ja suomalaiset venäläisten silmin muinaisajoista 1800-luvun alkuun, kirjoittajana Gennadi Kovalenko.

Onko perushistorioissamme kerrottu, että Novgorodin kronikoiden mukaan heikäläiset kävivät 5-10 vuoden välein Hämeessä hävitysretkillä? Käden ulottuvilla on Jouko Vahtolan Suomen historia, tarkastetaan... Juu, sivulla 34 ”Novgorod teki karjalaisten kera retkiä Hämeeseenkin – hämäläisten vastatessa niihin” ja edellisellä sivulla ”tehtäessä vihollisen alueelle sotaisia retkiä, kuten erityisesti hämäläiset tekivät Novgorodin reuna-alueille, varsinkin Karjalaan”. Kaksi erilaista kuvausta, Kovalenko ei puhu mitään hämäläisten retkistä.

Varsin harvat venäläiset tekstit olivat suomalaisia 1500- ja 1600-luvulla maininneet. Vuonna 1720 havainnoineen mielestä suomalaiset olivat ”yksinkertaista ja karkeaa väkeä, joka syö yksinkertaista ruokaa, pukeutuu huonosti eikä aja partaansa.” Keisarinna Katarina matkusti venäläisen Suomen rannikolla Pietarista Haminaan vuonna 1783 ja arvion positiivinen puoli oli, että suomalaiset olivat muuttaneet kiviset pellot viljelykelpoisiksi. Negatiiviselta kuullostaa, että hänestä alue olisi sopinut karkotuspaikaksi!

Edellisenä vuonna ruotsalaisen Suomen puolella käynyt ruhtinas kuittasi Vaasan pikkukaupunkina, ”jossa oli parisensataa taloa, kaikki pieniä ja huonoja, pelkästään puutaloja ja jokaisessa vain kaksi huonetta.” Porvoo oli hänestä ”erittäin ruma ja Loviisa samanlainen kuin kaikki muut”.

Enimmäkseen näkymä oli synkkään ja köyhään maahan, jossa ihmeen kautta vilja kasvoi.

Myssy päähän!

Keskiaikaharrastajan blogissa näin jokin aika sitten huolellisen kuvin varustetun selostuksen hunnun kiinnityksestä. Paljain päin ikänsä kulkeneelle vaikutti kidutukselta.

Mutta jos olisi pysähtynyt hetkeksi ajattelemaan, olisin kai (?) muistanut, että naiset peittivät päänsä pitkälle 1900-luvulle. Eli myös kaikkina väliin jäävinä vuosisatoina.

Konkretisoitui kuitenkin vasta kun sunnuntaina kahlasin läpi Riitta Pylkkäsen Barokin pukumuoti Suomessa 1620-1720 –kirjaa. (Jonka olin uusinut kirjastosta jo kolmasti eli oli pakkopalautettavana.) Sitä opin, että porvaris- ja pappisvaimot kulkivat 1600-luvulla kaksi myssyä päässään. Alimmainen, yleensä pellavasta ommeltu, oli päässä sisälläkin.

Yöllä pidettiin yömyssyjä. Ainakin miehillä ne olivat usein neulottuja, toisinaan jopa modernista materiaalista, puuvillasta.

Kalenterintäytettä ja blogilöytöjä

Perhoset Pienestä tietosanakirjasta.

Museoviikko järjestetään toukokuussa. Ohjelmatarjonta tulee varmasti vielä täydentymään.

Pidemmälle kesää suunnitteleva voi nyt jo noteerata Isonkyrön 1700-luvun markkinat 8.-9.8.2009.

Valmennusyrityksen blogissa historiaa opiskelemaan pyrkivä Riitta Latva-Kyyny raportoi keväästään.

Susanna Iivonen-Pekesen kirjoitti blogissaan sukuhistorian ja muun historian yhteyksistä: Tarinoita suvustani, Sota mielessämme

Vivecan kattauksesta löysin taloustöiden historiaan liittyvät jutut Kauneus jo kansissa, Vuoksen herkkuja, Sateinen pyykkipäivä, Joka emännän apulainen, Näinkin voi käydä ja Kirja-aarre. Lisää historiallista on kategoriassa Entistä aikaa ja Sukujuttuja.

En ole vieläkään oikein sinut Google Mapsin kanssa. Opeblogissa on hieman helpotusta otsikoin Google-karttassa monia mahdollisuuksia ja Vielä yksi karttajuttu.

Kielten ihmeellisessä maailmassa juttu Aku Ankan Agricola-numerosta ja kategorioina mm. perinne ja sukunimet.

Kati Parppei kirjoitti asemoitumisesta maantieteellisesti.

Keltaisessa kirjastossa on luettu Erään sukuromaanin loppu, joka voisi opettaa tiivistä ilmaisua.

Pysyttelen enimmäkseen faktan parissa, joten Tuulestatemmattua-blogin alaotsikko Päivittäin tosia ja tuulestatemmattuja juttuja hieman epäilyttää. Muttta historiaa-kategoriasta löytyy paljon juttua, toisellekin sivulle. Joukossa Erikoisten etunimien bongausharrastus ja Pirttipäivä.

Jan Eeralan kuvablogeissa (suomenkielinen ja englanninkielinen) on hienoja kuvia Porin lähistöltä. Erityisesti ihastuin leveään kuvaformaattiin monissa kuvissa. Yksinkertainen selaimen näkymän liutus toimi paremmin kuin mikään näkemäni zoomaus-viritys. Ymmärtääkseni nykyaikaisissa kameroissa on panoraamakuviin automatiikkaa eli voisi onnistua minultakin (jos löytäisin kameran ohjekirjan).

Ruotsalainen blogi linkkasi paikallisen museoviraston tapaisen kuvakokoelmaan Flickrissä. Hienoja valokuvia, joukossa setti Keski-Euroopasta 1880-luvulta.

Mutta mitäs näitä listoja kokoamaan, kun Ennen & Nyt jo kokoaa Historiablogien helmet.

Sunnuntaiksi Suomesta värikuvia

Sergei Mikhailovich Prokudin-Gorskin Saimaalla vuosien 1905 ja 1915 välillä ottamista valokuvista on tallella värinegatiivit ja näin saadaan esille myös kuvat väreissä. (LC-DIG-prokc-21649, LC-DIG-prokc-21646, LC-DIG-prokc-21653, LC-DIG-prokc-21652, LC-DIG-prokc-21655, LC-DIG-prokc-21654 ja LC-DIG-prokc-21651. Library of Congress Prints and Photographs Division Washington, D.C. 20540 USA)