Kivestä presidentteihin

Mukava pikkupoika 1800-luvun Suomessa. Käy hakemassa kananmunia äidin käskystä, kuuntelee aikuisten tarinoita ja leikkii toisten lasten kanssa. Pahimmillaan keskeyttää työnteon hetkeksi kilpaillakseen veljensä kanssa kivenheiton tarkkuudessa.

Näin kuvaa Aleksis Kiven Maijaliisa Dieckmann tuoreessa lasten kirjassaan Metsän poika tahdon olla. Aleksis Kiven tarina. Hän onnistuu miljöön ja ajan kuvauksessa erinomaisesti, tekstissä on upotettuna runsaasti tietoa, sujuvasti. Mutta kertooko tämä jotain olennaista Aleksis Kivestä?

Pitäisikö? Mikä loppujen lopuksi on näiden suurhenkilöiden lapsuuden kuvausten merkitys ja miksi ne kertovat edelleen/aina samoista henkilöistä? Käsittääkseni Urho Kekkosen lapsuudesta ei ole vielä yhtään lasten kirjaa. Eikä Mannerheimistakaan. Markkina-aukko!

Purkausta sivuten

• Kulmala, Riikka: Kaiken heikkouden ja vaikeuden keskellä hän on ollut voitollinen nero. Aleksis Kiven mielen sairauksien ja niiden vaikutusten tarkastelua elämäkertateosten pohjalta
• Huhtala, Maria: Vallan kuvallinen representoituminen : miten valta luetaan auki suomalaisista puhemies- ja presidenttimuotokuvista
• Peltola, Ville: Mustasta hevosesta mustamaalatuksi? Lauri Kristian Relanderin presidenttikausi (1925- 1931) puoluelehdistön kuvaamana.
  
• Tamminen, Mikko:  Loanheitosta viivytystaisteluun : Kansallinen Kokoomus, Aamulehti, Maalaisliitto ja Urho Kekkonen 1954 - 1959
• Kinnunen, Mika: Presidentti Urho Kekkosen poliittinen suhdeverkosto Pohjoismaihin, Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon hänen päiväkirjojensa valossa 1958-1962
• Kakkuri, Anu:  Vuoden 1966 kansanrintamahallituksen synty - Urho Kekkosen toiminta ja motiivit päiväkirjamerkintöjen valossa kuvattuna
• Tuikka, Timo J: Kekkosen konstit : Urho Kekkosen politiikkakäsitys
• Tuikka, Timo J: "Kekkosen konstit" : Urho Kekkosen historia- ja politiikkakäsitykset teoriasta käytäntöön 1933-1981
• Tuominen, Pasi:  Puheessa poliittisesti puolueeton Pohjoismaa : arvoista Presidentti Urho Kekkosen puolueettomuuspolitiikan tavoitteina
• Laasanen, Teemu:  Kekkosen myllykirjeet - perättömiä väitteietä ja lievähköä ironiaa

Kekkonen leikattu SA-kuvasta 101269. Itsevarmasti, mikä kertoo jotain sekin.

Kommentti tuposta

Hesarin verkkouutinen viime viikon lopulla oli otsikoitu "70-luvulla tupo-korotus oli yli 10 prosenttia, nyt 20 euroa". Tarkoitushakuista raflaavuutta, kun jutun graafista näkyi, että inflaatio oli 70-luvulla paljon korkeamalla kuin korotusprosentit.

Sitä miten, jos mitenkään, ovat muuttuneet sopimusneuvottelut, ei Hesari paljasta. Menneisyydestä antaa tietoa (tai ainakin näkemystä) Aarno Laitisen Musta monopoli, jonka kappaleen perin mummoltani. Siinä 80-luvun alkaessa SAK:n ja STK:n pj:t

ovat jo hengessään sopineet, että teollisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi palkankorotukset on saatava mahdollisimman pieniksi. Asia ei toki ole tällä selvä, vaan tarvitaan vielä joukko näyttäviä lavastuksia, julkilausumia, lakkoja, tv-esiintymisiä, uhkauksia, vetoomuksia ja ehkäpä tasavallan presidentinkin puuttuminen palkkaneuvotteluihin. Mutta jos se olisi näistä kahdesta miehestä kiinni, sopimukset olisi jo tehty 0-linjalla.

Lopputulos on kuitenkin kaikille selvä. Palkkoja korotetaan vain nimellisesti, inflaatio pysyy edelleen ainakin kymmenessä prosentissa, hallituksen kansantalousmiehet todistavat julkisuudessa kuinka "kotitalouksien käytössä olevat tulot" nousevat, vaikka kaikkien palkansaajien ja perheenemäntien mielestä hinnat nousevat nopeammin kuin palkat.

Koko kirja näyttää olevan terveellistä lukemista niille, jotka kuvittelevat, että historiaa voi luotettavasti kirjoittaa asiakirjalähteiden perusteella. Itseni olisi kannattanut tarttua siihen ennen sinisilmäistä ja suoraselkäistä sekaantumistani ay-aktiviteetteihin.

Kuva 1850-luvun tunnistamattomasta tytöstä Nordiska museet, Wikimedia.

Halloween-tietokilpailun jälkipesu

Walesiläinen pomonpomo järjesti tänä iltana töissä (josta tämän kirjoitan) halloween-tapahtuman, johon sisältyi viiniä (pahoittelen kirjoitusvirheitä ja muuta laatuvirheitä) ja tietokilpailu.

Pomonpomo antoi kahden kysymyksen verran etua omalle tiimillemme, joka kävi pomomme aloitteesta kolme viikkoa sitten Birger Kaipiaisen näyttelyssä EMMAssa. Ilman sitäkin Kaipiaisen töitä keräävä pomoni olisi osannut vastata kysymyksiin "Mikä oli ainoa Kaipiaisen massatuotantoon päätynyt design?" ja "Mitä aikaa näyttävät kaikki kellot Kaipiaisen töissä?" Häpeäkseni voin todeta, että jälkimmäiseen en olisi osannut vastata, mutta ilokseni voin todeta, että samalla kierroksella ollut brittityökaveri oli muistanut oikean vastauksen.

Suomi-kategoriassa kysyttiin myös kaksi kysymystä Hanoi Rocksista, joista tiimimme sai myös pisteet, ei ansiostani. Ansiostani menetimme yhden pisteen kun tarjosin autonomian alkuvuodeksi 1812 eikä 1809. Uups. "Oikea päivä" liittyi Porvoon valtiopäiviin. Syytän a) viiniä ja b) viime vuoden "juhlallisuuksia", jotka johdattivat minut harhaan.

Urho Kekkosen presidenttivuodet olivat kyselyn järjestäjän mukaan 1952-1982. [Laatuvirheen korjaus seuraavana aamuna 7:30. Kuten Kari Hintsala Facebookissa ehti huomauttaa, oikeat vuodet ovat 1956-1982. Ja juuri niin lukee joukkueemme vastauslapussa. Mistä saimme nolla pistettä, sillä oikeaksi vastaukseksi ilmoitettiin väärä. Tällaista se elämä välillä on.]

Toisesta joukkueesta urputettiin, että loppuvuosi olisi pitänyt olla 1981. Näin itsekin ajattelin (joo, joo) ja Wikipedia vahvistaa, että Kekkonen pyysi eroa lokakuussa 1981. Mutta kausi jatkui kuitenkin vuoden 1982 puolelle.

Knoppeja, knoppeja. Urheilu-kategorian kysymys kuului (englanniksi) "koska Suomi isännöi olympialaiset?" Kun tiimimme jäsen oli Suomi-kategoriassa muistanut (kudos!), että lonkun tuotanto aloitettiin 1952, ei vastauksessa ollut ongelmia. Paitsi, että olympialaiset isännöi kaupunki, eikä maa! Uups.

Hämäävästi (oletin, etten tietäisi urheilu-osiossa mitään) olin oikeassa, että lentävä suomalinen oli Hannes Kolehmainen (kuva Wikipediasta) eikä Paavo Nurmi.

Ja, vaikka urheilutietouteni on minimaalinen, olin järkyttynyt kun yksi tiimimme jäsen tarjosi viimeiseksi Suomen MM-voitoksi vuotta 1990-luvulta. Dah?! Tosin sitten arvottiin vuodesta 2010 vuosi 2011 ja saatiin piste.

Hapy hlloween! Selviänköhän bussilla kotiin?

Avoimesti saatua tietoa museoiden keskustelusta avoimuudesta

Toissapäivänä järjestettiin museoväelle avoimen datan koulutusta, jota seurasin Twitterissä. Heti aluksi Sanna Marttila esitteli avoimuden ja osallistumisen tasoja, mistä heräsi mielenkiintoinen kysymys "Onko sisältö täysin avointa, jos rajapinta vaatii rekisteröitymisen?"

Riitta Autereen kommentti Twitterissä oli "data voi olla avointa vaikka välissä kirjautuminen(käyttövaltuudet), tälle oltava (säädös)perusteet" ja Janne Heinonen kuittasi viitaten Valtion taidemuseon äskettäiseen metadata-avaukseen "Menee lievästi jo saivartelun puolelle. Kuka tahansa voi rekisteröityä ja data lisensoitu väljästi". Aioin kurkistaa nopeasti, miltä rekisteröinti näyttää, mutta Google ei vienyt oikeaan paikkaan vaivattomasti. Perstuntumalta sanoisin, että jos "kuka tahansa voi rekisteröityä" niin voi halutessaan rekisteröityä myös tiedoilla, joilla ei ole jäljitettävissä, mistä herää kysymys, miksi hyötyä moisesta ylipäänsä on? Nimimerkillä "kuluttajien täyttämiä tietoja yli kymmenen vuotta työkseen käsitellyt". (Myöhemmin Sanna Hirvosen esityksestä Maria Faarinen twiittasi "Käyttäjien ei tarvitse edes kertoa VTM:lle mitä he sen jakamalla metadatalla tekevät." Vau, tosi avointa. *sarkasmi*)

Marttilan esityksen keskusteluosuudesta (?) Kimmo Antila poimi myös pointit datan avaamisen vaikeuksista. "Ensimmäinen kommentti: ei ole välttämättä tarpeeksi teknistä osaamista, Toinen: epäselvyys lisensseistä ja tekijänoikeuksista. Kolmas: työkulttuuri ja perinteet voivat olla esteenä." Pelkoja "Menetetään kontrolli laatuun, tieto fragmentoituu, yksityisyys, tekijänoikeus, menetetään rahaa..." Kohtaa tiedon fragmentoitumisesta en ymmärrä ollenkaan, sillä datan avaaminenhan mahdollistaa yhdistämisen. Jota myöskin eräillä tahoilla pelätään...

Positiivisia puolia avoimessa datassa "Org. tunnettuus lisääntyy, julkinen tehtävä, uusia mahd. online-kokoelmille, metatietojen rikastaminen." Sanna Marttila on yrittänyt hehkuttaa avoimen datan mahdollisuuksia synnyttää uutta tietoa. Hänen jälkeensä HRI Infosharea esitellyt Hami Kekkonen on todennut "tiedon avoimuus lisää hallinnon sisäistä tehokkuutta! Paras tapa hyötyä datasta on antaa se pois." Sanna Hirvosen poiminta Kekkosen esityksestä "Paikkatieto tuo datan lähelle ihmistä. Kartat ja ilmakuvat kiehtovat. Se on helppo uskoa!"

Kimmo Antila twiittasi ""Pitää edistää myös datan hyödyntämistä, muuten siitä ei ole mitään hyötyä." Hami Kekkosen erinomainen pointti esityksen lopuksi". Sampsa Heinonen vastasi "Ajatus huomioitava myös museoissa: dig. aineistojen säilyttämisen ohella huomioitava hyödynnettävyys ja käyttö." ja Antila jatkoi "Ajattelin itse aloittaa esitykseni tästä näkökulmasta. Myös käyttäjien ja tarpeiden moninaisuus."

Tapani Sainion esityksestä Finnasta ja Europeanasta Sanna Hirvonen nosti esiin CC0-lisenssioinnin "Sitä puoltaa moni asia, mm. se ettei kenelläkään ole resursseja valvoa :)". Kimmo Antila "käyttäjien mukana oleminen tärkeää, laaja yhteistyö organisaation sisällä ja välillä tärkeää." ja "#Finnafi ei linjaa kuvien vesileimojen käyttöä, vaan organisaatiot itse päättävät asian. @TapSq´n mukaan niistä kannattaa luopua." Sampsa Heinonen tarttui vesileimoihin todeten "Toivottavasti tähän otettaisiin kantaa suosituksen muodossa." ja sai vastauksen "Museoliitto aloittamassa suosituksen tekemisen pian." Heinonen ei tyytynyt tähän vaan kysyi "Hienoa kuulla!Millä tavoin suositusta aletaan työstää? Kommenttimahdollisuus?" Satu Savia kuittasi "Työryhmätyöskentelyä. Museoliitto jatkanee tästä tiedottamista."

Sanna Hirvonen jakoi esityksensä kalvot jo etukäteen. Tapani Sainion poiminnat "Se että joku on avattu, ei vielä tarkoita että se on tiedossa ja käytössä", "Aika ja maantiede hedelmällisiä yhdistettäviä tietovarantoja taidedataan, esim. miten lama vaikuttaa taiteeseen". Kimmo Antila komppasi "Aika ja maantiede ovat hedelmällisiä hyödynnettäviä mihin tahansa museodataan, kult.hist. ja luonnontiede myös." Maria Faarinen on samoilla linjoilla kuin minäkin "Minun on kuvakeskeisenä ihmisenä vähän vaikea nähdä avoimen metadatan (kuvailutietojen) käyttökelpoisuutta irrallaan kuvistan", "Se nyt toki kertoo lähinnä minun mielikuvitukseni rajallisuudesta".

Minunkin mielikuvitukseni on rajallinen, joten ei tullut yllätyksenä, että "Tuula Hämäläinen: suoja-ajan puitteissa olevien teosten kuvia tuskin saadaan koskaan CC0 lisenssillä julki. Se on peruttamaton."

Kimmo Antila ei twiittaillut omasta esityksestään. Sanna Hirvosen mukaan hän "peräänkuuluttaa museoilta paitsi datan tarjoamista myös analyysiä.". ja "hahmottelee avoimen kulttuuritiedon käyttäjäryhmiä" mainiten minut. Tapani Sainion nosto ""Museoiden tietovarannoissa paljon hyödyntämätöntä aineistoa, joka kertoisi enemmän kohteestaan kuin esim. esineet"" ei aukea kontekstitta. Vähän niinkuin museotietokannat.

Maria Faarinen kiinnitti huomiota Antilan toteamukseen "Tekijänoikeusrajoitukset eivät koske postimerkkejä". Hän sai pikavastauksen Antilalta, että "Hei: ei ihan näin yksinkertaista! Kyllä niitä koskevat tekijänoikeudet, mutta niitä voi esittää postimerkkeinä." ja hän selvensi myöhemmin tällä linkillä, että vuosi 1990 on tärkeä rajapyykki.

Esiintymässä oli myös Museoliiton Kimmo Levä. "Museot rahoitetaan julkista rahoista, joten aineistot tulee saada julkiseksi & kaikkien saataville". Avoimen datan taloudellisina mahdollisuuksina Antilan poiminnan mukaan "Välilliset: maine, säästö joukkoistamisessa. Välitön: lisämyynti asiakkaille" ja menoerinä "Välillinen: tekijänoikeusriskit. Välitön: työn lisääntyminen, vaatii lisää kokoelmanhallinnalta". "hyvä juttu, mutta...." "Kestävää pitkällä tähtäimellä kestävää vain se, että asiakas maksaa". Jep, ennemmin tai myöhemmin pitää tästä blogistakin tehdä varmaan maksullinen. Onhan täällä lukijoita enemmän päivässä kuin useimmissa museoissa kävijöitä. Eihän sitä ilmaiseksi voi kulttuuriperintöä kehittää ja jakaa?

Maksullisuuden etujen visualisointina State Library of NewSouth Walesin Flickr Commonsissa jakama kuva Sydneyn sillan maksupisteestä. Näyttää sujuvalta liikenteeltä. Kysytäänköhän jokaiselta vielä varmuuden vuoksi matkan syy ja määränpää?

Miten haetaan torpan paikka? Esimerkkejä

Keskustelupalstoilla ja omassa tutkimuksessanikin esiintynyt tutkimuskysymys on torpan paikan etsintä. Entisessä torpassa kasvaneen isoisäni osalta ongelmaa ei muodostunut, sillä paikka oli ohitettu isovanhempieni kesämökille mennessä. (Mutta kartoista sain silti lisätietoa.) Kokemäenkartanon torpista useat jäivät puolestaan sijoittamatta kartalle ja pystyin kirjassani esittämään vain arveluita.

Alkupuheen jälkeen otsikossa luvattuun esimerkkiin. Rippikirjoista olen kerännyt isoäitini isoisän 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa omistaman Kokemäen Kaarenojan Ala-Potilan torpista nimet: Kuopanportti, Madekallio, Malmila, Manunputaja, Pirisjoki, Syrjälä ja Talvitie. Mutta en tiedä missä ne sijaitsevat.

Yksinkertaisimmillaan nimi löytyy modernista kartasta ja samasta paikasta myös 1900-luvun alussa tehdyssä isojakokartassa:

Karttaa katsellessa huomaan Ala-Potilan mailla myös Särkilahden, josta ei ollut rippikirjassa mitään puhetta... Toisessa osassa karttaa on Syrjälä ja Mäkelä. Ensimmäinen stemmaa rippikirjaan ja toinen ei... Kuopanportti on modernissa kartassa tien vierellä ja sieltä se löytyy vanhastakin kartasta:

Lisäksi sanomalehtihaulla saan lehdestä Tammerfors Aftonblad 28.10.1887 tekstiä, jolla voisi tarkistaa tilannetta.

På norra sidan af Kumo elf skulle linjen gå från föreningspunkten i nordvestlig riktning genom jämna ängsmarker till Kuopanportti torp, där den, något norr om torpet, öfverskrider Kynsikangas åsen, och så i lätt kuperad terräng fortgår i samma riktning antingen till Parola torp och därifrån söder om Pitkäjärvi sjö, återigen på alldeles jämna ängsmarker, till Fredriksfors bruk, eller från Kuopanportti torp längs Kynsikangas åsen till inemot Huhti torp, och därifrån emellan Pitkäjärvi och Juupajärvi sjöar på i det närmaste lika jämna marker till förenämde bruk.

Saldo:

• Kuopanportti: rippikirjoissa ja kartassa
• Madekallio: rippikirjoissa ja kartassa
• Malmila: rippikirjoissa
• Manunputaja: rippikirjoissa
• Pirisjoki: rippikirjoissa
• Syrjälä: rippikirjoissa ja kartassa
• Talvitie: rippikirjoissa
• Särkilahti: kartassa
• Mäkelä: kartassa

Maakirjakarttoja siellä, tuolla ja täällä

Maakirjakartat 1600-luvulta olivat muistaakseni ensimmäisiä digitointeja Suomessa. Alunperin ne tuntuivat superhienoilta, mutta kun Kamariherraa kootessani käytin Kokemäenkartanon karttaa, digitointitarkkuus vaikutti jo puutteelliselta.

Kartat oli alunperin linkitetty yksinkertaiseen taulukkoon, mutta ne ovat olleet vuosia nätissä käyttöliittymässä virtuaaliyliopisto-URL:n takana. Tietokannasta saa kiitettävän yksinkertaisesti haettua sekä pitäjän että kylän nimellä esiin esimerkiksi Kauvatsan Kulkkilan kartan (signum a1 212). Tulosnäkymästä selviää, että sen on tehnyt Jonas Streng vuonna 1646. Isoimmasta tiedostosta leikattuna kylä näyttää tältä

Sivuston ehtojen mukaan

Palvelimelle sijoitettuja kuvatiedostoja saa vapaasti kopioida opetus- ja tutkimuskäyttöön sekä muuhun ei-kaupalliseen käyttöön. Sivustoon ja karttoihin saa viitata vapaasti ei-kaupallisissa tarkoituksissa kunhan lähde on selkeästi näkyvissä eikä esimerkiksi piilotettuna kehysten (html frameset) sisään. Karttoja voi käyttää myösa esimerkiksi opinnäytteen osana kunhan lähde selvästi mainitaan.

Uups. Näitä taitaa olla tarkemmin ajateltuna kolmessakin kirjassani, jotka eivät ole tarkasti sanottuna ei-kaupallisia. Vaikka eivät käykään kaupaksi.

Infosivulta selviää myös, että "1600-luvun maakirjakartat on kuvattu ja digitoitu Jyväskylän yliopiston historian laitoksen ja CSC-Tieteellinen laskenta Oy:n yhteistyöprojektina." Eli luonnollisesti samat kartat ovat Heikki Rantatupa historialliset kartat -portaalissa, Tekijä ja tekovuosi näkyy täälläkin ja "kaikki jpg-kuvat ovat vapaasti selailtavissa ja kopioitavissa opetus- ja tutkimustyöhön sekä muuhun ei-kaupalliseen käyttöön www.vanhakartta.fi-viittauksella varustettuna". Digitointi näyttää samantasoiselta (samalta?) kuin edellä.

Äskettäin huomasin, että maakirjakarttoja on alkanut tulla myös Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon. (Millään perushaulla en näitä olisi (tietenkään! kysehän on Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta) löytänyt.) Kauvatsa-projektiini sopivasti Huittisten kartat ovat olleet ensimmäisten digitoitavien joukossa.

Hierarkkisesti kartat ovat polulla Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Maakirjakartat . Osassa on hyvin perusteelliset nimekkeet, joissa ei ole mitään selkokielistä. Esim Pirkkalasta "Geometriisch Affrijttning Uppå Bängtilä Byy Belägin Uthi Öfwersatagunde Härad Och Birckala Sochen, Öfwer Des Åcker Och Engar, Skogh Och Uthmarck Sampt Fijskewatten, Strömar, Och Bäckar, Iambwähl med.. (MHA A 1a 9) " Toisissa taas on säästetty merkkejä, mutta maltettu käyttää niitä myös normalisoituihin nimimuotoihin. Kylän nimellä hakemalla olisi siis tullut esiin " Neder Satagundes Öffwerdeell Hwittis Sochn [Kulkkila, Kuoppakoski]. (MHA A 1 212-213)" Mutta sanoilla Huittinen ja Kauvatsa ei mitään. (Paitsi Kauvatsankylä.)

Vakkaan kurkistamalla selviää kartan tekijän nimi, mutta missään en näe tekoajankohtaa, joka tulkinnallisesti on melko merkittävä. Mielestäni sitä ei ole kartassakaan, eli jää tässä käyttöliittymässä (taas!) mysteeriksi. Mutta ei niin pahaa, ettei olisi hyvää. Arkistolaitoksen digitointeja saa käyttää vapaasti ja silmämääräisesti arvioituna heidän digitointinsa on vanhaa tarkempi.

(Kunhan ehdin ja uskallan, vertailen Arkistolaitoksen digitointeja samoista uudistuskartoista ottamiini digikuviin.)

Toinen pätkä lokakuuta

14.10.

• Kaupunkikulttuuria Albertinkadulla. Upee juttu! 
• Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen historioi Suomen varhaiskeskiaikaa perusteellisemmin kuin olen muualla nähnyt.  
• Eino Jutikkalan historiapalkinto Kimmo Katajalle. Asiallinen valinta.

 15.10.

• "Jos katsoo aikasempien sukupolvien vaiheita ja ymmärtää aikakautta, menneisyys alkaa elää ihmisessä."
• Meinander: Yhtenäisyyskulttuurin menetyksen myötä hävinnyt akatemian tiedotusputki median läpi.  #m13i
• Meinander: Historiasta tullut yhteisöllisen muistin tutkimisen aputiede. #m13i
• Meinander: Historioitsijoiden mahdollisuus esittää tulkintojaan heikentynyt. #m13i
• Jakamastani linkistä syntyi artikkeli ja kirjaprojektin jämämuistiinpanot tekivät kohdehenkilön lapsenlapsen iloiseksi. Hyvät fiilikset.
• Lamberg: "plagiaatintunnistusohjelmien hankkiminen opettajia ja opiskelijoita kuormittamaan [...] turha toimenpide"

 16.10.

• Suketus luki Ahvenanmaan noitavainoista
• Heitin puolitoista tuntia sitten Dick Harrisonille på dålig svenska keskiaikakysymyksen. Vastasi jo. Vähän ohi, mutta vau.
• "...kunnes jälleen yksi sytytetty savuke sai minut tarkistamaan teoksen kirjoitusvuoden: 1973"
• Capturing a Stunning Church from Entrance to Altar in One Image
• Gudrun Sjödenin pettuleipä tehdään koivuntuohesta. På svenska barkbröd, joka Wikipedian mukaan voi olla lehtipuusta.  

17.10.

• .@jurinummelin -blogi Suomen kuvittajat on vuosia vanha, mutta huomasin vasta nyt. 
• Fanitan @museovirasto<'n arkeologisten palvelujen FB-sivua. Muualla verkossa ei ole mitään Kivikylän kaivauksista? 
• Jos kaikki kirjajulkistukset olisivat kuin Ollilan... 
  
  

18.10.

• Väitös: 10 000 vuotta sitten päättynyt Veiksel-jääkausiaika oli Suomessa valtaosaltaan jäätön.

20.10.

•  Crowdsourcing Tolstoy
•  "act of orga­niz­ing is an act of think­ing about what the com­modi­ties mean and how they should be under­stood."
• Seventeenth-century crowd funding

21.10.

• Leena Parkkinen kirjoittaa makulointikirjeistä kirjailijoille.
• Terveiset Englannista, jossa museonäyttelyt ottavat (liikaa) kantaa.

 22.10.

• Työmatkalla ilona esitys digitoidun JA rakenteellistetun (?) tekstin rikkaista analyysimahdollisuuksista. 
• I've Never Seen the Israel / Palestine Conflict Illustrated More Uniquely Than This
• Tulossa Kaapelitehtaalle: Naudan historian museo 

23.10.

• "Miina Sillanpään muistoa vaaliva hoitolaitos tekee uutta argeologiaa. Kasa kasvaa ja uusia kiviä lentää kasaan"  
• Kaisa Viitala todistaa konkreettisesti, ettei historia ole kuivaa. Ainakaan maaseutukeskuksen, Pohjanmaalla.
• Tiina Miettinen selostaa tulossa olevaa Johan Buren sukukirjan julkaisua.

 24.10.

• Kuuntelen vanhaa Kultakuumetta, jossa toimittaja yrittää selventää trollaamista sanalla 'taikomista'.
• Lottamuseolla onnistunut propagandapätkä. Paljasti, että perusnäyttely uusittu sitten viime käyntini.
• Koffin taidemuseon propagandavideolla on jo yli 100 tykkäystä kisasivulla. Syystä. 
• Museopropaganda katsastettu ja kaikki mieluiset nostot tehty. 
• Siis Rakkaudesta kirjaan palkinto viimeksi bloggaajille ja nyt koiralle. How low can you go...
• "Kuraa löytyy työpäivän jälkeen tukastakin" – arkeologien jättiurakka Lahden torilla lopuillaan | Yle Uutiset

 25.10.

• @UkNatArchives uusimmat mainosvideot 
• Kohti kirjamessuja ja Eino Leino -lavaa. Julkinen esiintyminen, hui.
• A Family Bible And Other Heirlooms, Found Online
• Murre on alati muuttuvaa matematiikkaa | Yle Uutiset | yle.fi
• ”Onko pellavat jo kehrätty? Ja että tuleeko sitä kestitystä – vai rikonko uunin?”
• "yhtenäinen, verkkojulkaisemista tukeva ja siihen ohjaava kulttuuri" vie enemmistön graduista verkkoarkistoon.
• Väitös neuvostosotavankien vartijoista jatkosodan aikana
• Meinander ei usko pressan ja pääministerin puolisoiden puhuneen maisemista. Eihän miehet sellaisia, tietenkään. 
• Tiedän, ettei ole cool vahdata seuraajien määrää... Mutta just nyt tasan 500. Ja tasaluvuissa (tai niiden puolikkaissa) on sitä jotain. [Ja hyvin pian luku putosi 499:ään...]

27.10.

• Ilari Aalto miettii kronologiatajuttomuutta.
• Actually, Yes, It *Is* a Discovery If You Find Something in an Archive That No One Knew Was There
• Tom Standage, "Social Media: A Historical Perspective" | Authors at Google

Eksoottinen, Suomea sivuava uutinen

Hapuilin vaihteen vuoksi amerikkalaisia sanomalehtiä ajatellen, että esiin tulisi sieltä jotain jota en muualta älyäisi hakea. Aloitin haravoinnin varhaisimmimmista vuosista ja löysin ensimmäisen erikoisuuden vuoden 1846 lopulta.

New-York Daily Tribune raportoi 10.11.1846 (vastaava uutinen Vermont watchman and State journal 12.11.1846) Kaukasuksen sankarin Schamylin pojan karanneen. Uutinen ei kerro pojan nimeä, mutta taustoittaa hänen elämäänsä. Poika oli 8-vuotiaana joutunut venäläisten vangiksi (ilmeisesti vuoden 1836 paikkeilla). Itse keisari oli järjestänyt pojan sotilaskoulutukseen, jossa poika menestyi erinomaisesti. Poika ei käyttänyt omaa nimeään eikä puhunut perhetaustastaan, josta opettajat ja muut oppilaat olivat tietämättömiä.

Sotilaskoulutuksen jälkeen 18-vuotias poika sai paikan luutnanttina Suomen rykmentissä / Suomeen sijoitetussa rykmentissä. Syksyllä 1846 hän yhtäkkiä hävisi. Esimiehelleen jättämässään kirjeessä hän paljasti kotimaansa ja perhetaustansa sekä kertoi lähteneensä isänsä ja veljiensä luo. Arveltiin, että matkan ensimmäinen etappi oli Ruotsi.

Uutisen ainoa varsinainen kosketuspinta Suomeen on viimeinen lause, jonka mukaan "rikas suomalainen talonpoikaisperhe" oli pidätetty epäiltynä paon avustamisesta.

Koko juttu kuullostaa kuin keksityltä, mutta verkkosivuilla surffailu kertoo, että Schamyl oli verta ja lihaa. Venäläiset kaappasivat häneltä kaksi (!) poikaa, joista toisen Schamyl uhrasi panttivangiksi vain 6-vuotiaana vuonna 1839. Tämä Djemal-Eddin/Cemaleddin kasvoi valkovenäläisessä aristokraattiperheessä, kääntyi kristityksi ja oli upseerina venäläisissä joukoissa kunnes hänet vuonna 1855 vaihdettiin isänsä ottamiin vankeihin. Sanomalehtiuutisen poika oli ilmeisesti nimeltään Muhammed Şefi. (Pojista kertoivat verkkosivut tämä ja tämä.)

Yllätyksekseni venäläisessä Suomessa Kaukasuksen vapaustaistelijasta löytyy sanomalehtimainintoja, jopa ennen kiinniottoaan. Suometar kutsuu häntä 18.8.1848 "vuoriväen mainioksi johdattajaksi"! Isä ja pojat kuvattiin kiinnioton jälkeen Pietarissa vuonna 1859 (Wikimedia)

P.S. Edettyäni selailussa runsaan kymmenen vuotta eteenpäin löytyi oheinen uutinen (Daily gazette and comet 12.12.1860), jossa näkyy, että uutisointi tilanteesta Italiassa oli Suomessa sensuroinnin väärti. Kuka lienee vuotanut Bergin kirjeen Tukholmaan?

Kirjamessuilta kerätyn päällimmäiset

Omenasadon aika on jo ohi, mutta voihan vielä muistella. Kuva lehdestä Joulupukki 1917 /III.

Kirjamessukäyntini perjantaina oli kaikkien aikojen ripein, sillä olin karannut työpaikalta "pidennetylle lounastunnille". Kiitos taksien, kokonaispituus ei venynytkään kuin puoleentoista tuntiin.

Paikan päällä en siis ennen ja jälkeen haastatteluajan suuremmin luuhannut, mutta onnistuin siinä, mikä kirjamessuilla on minulle hauskinta. Eli ilmaisen materiaalin keruussa. Haastattelupaikkaa lähestyessä osuin sattumalta ruotsinkielisille lehtikasoille ja poistuessani kiersin tarkoituksellisesti keräämässä suomenkielisiä kulttuurilehtiä.

Saalista on luettavaksi ja kirjoitettavaksi pidemmäksi aikaa. Ettei kaikki jäisi mätänemään, muutama pointti tähän.

Ny Tid oli syys-lokakuussa käsitellyt teemaa seriekonsten och samhällskritiken. Ralf Kauranen artikkelissaan Seriekonstens politiska potential toteaa, että Suomen sarjakuvan historian voisi aloittaa Alexandra Frosterus-Såltinin kuvasarjasta Thomas i Brännby (1858/1859), joka suomeksi tunnetaan nimelllä Turmiolan Tommin elämäkerta. Kaikkihan riippuu määritelmästä. Aiemmin tänä vuonna Reijo Valta ja Jari Lehtinen esittelivät löytöjä 1900-luvun alusta ja Juha Vuorela nosti jo vuosia sitten esiin ulkomailta suomalaiseen sanomalehteen vuonna 1857.

Alexandra Frosterus-Såltin on Wikipediassa ja Turmiolan Tommia esittelee sivuillaan Raittiuden ystävät. (Googlailu tuotti esiin AMK-opinnäytteen Sarjakuvat, historia, arvo, tuntemus : Pipon ja Myssyn sarjakuvaprojekti.)

Kalevalaisten Naisten Liiton kulttuuri- ja jäsenlehti Pirta oli numerossaan 3/2013 tutun informatiivinen. Esille oli nostettu Kalevala-korujen äiti Elsa Heporauta, jonka

rohkeus massakopioimiseen irrotti korut museoiden arvokkuudesta ja jopa pyhyydestä, uskalsi altistaa ne markkinoiden ja kulutuksen arkisuuteen. Niin niistä tuli elävää kansallista perintöä, konkreettisesti arvokasta.

Lehden lopussa Heli Laaksonen kommentoi kolumnissaan osuvasti kielen muuttumista ja toteaa lohdullisesti "Mul o usko siihe, et kiäl pitä ittestäs huale."

Keskiviikkona ilmestynyt Helsingin Sanomien kirjallisuusliite tuli postiluukusta, mutta mainittakoon vielä tässä yhteydessä. Kuten mainostinkin, siinä oli mielipiteitä aiheesta "Vääristävätkö romaanit historiaa?" Julkaistuissa mielipiteissä mielenkiintoisinta, että kaikki olivat miesten kirjoittamia ja useimmat kommentoivat sotiin liittyviä kirjoja, erityisestyi Linnaa.

Kirjamessuilla, minäkin

En saanut nimeäni Kirjamessujen ohjelmaan, mutta olin perjantaina aamupäivänä haastateltavana Eino Leino-lavalla BoD:n mainosnukkena.

Aihe muistelmien kirjaksi saattamisesta veti istumapaikat täyteen. Onneksi oli kaverina puheammatista eläkkeelle jäänyt Timo Komulainen, joka oli ihan oikeasti kirjoittanut muistelman (Kyläkoulu elämäntyönä. Annan ja Aaken tarina itsenäistyneessä Suomessa ), sillä oman kesäkirjani (Suomen naisellista historiaa) vääntäminen kastiin tuotti hieman haastetta. Mutta ainakin minulla oli vankka kokemus omakustanteiden tekemisestä. Valmistauduin tilaisuuteen laskemalla, että kesän kirja oli yhdestoista!

Isäni oli kannatusjoukkona paikalla ja onnistui saamaan minusta yhden julkaisukelpoisen kuvan, mihin ei aina pysty ammattilaisetkaan.

Kuva: Olli Kyläkoski

Etsivä löysi kirjani BoD:n messuständiltäkin.