Höyrylaivoista

Kamariherran reissuilun takia tuli tarvetta tutustua höyrylaivahistoriaan. Helka-haku tuotti vihjeen Helsingin yliopiston gradusta. Kun tuli Topelian suunnalle muutakin asiaa torstaina, niin kävin tutustumassa Kari Jokisen tuotokseen Suomen rannikoiden höyrylaivaliikenteen varhaiset vuodet 1837-1854. Samaan hintaan sain julkkisbongauksen: Mirkka Lappalainen lainasi vieressäni osia Stockholms tänkeböcker –sarjasta.

Jokisen gradu osoittautui mallikkaaksi koosteeksi. Jos olisin halunnut perehtyä aiheeseen vielä perusteellisemmin, tietäisin nyt miten vähän kirjallisuutta on tarjolla. Ja lähteitä muutenkin. Jokinen oli pääasiassa turvautunut vanhoihin sanomalehtiin, mutta onnistunut rakentamaan niistä monipuolisen ja sujuvan esityksen.

Yksi arkistolähteistä oli Kansallisarkistossa säilytetyt Turun ja Helsingin poliisilaitosten luettelot ilmoittautuneista ulkomaalaisista. Gradun lähdeluettelossa niiden vuodet oli klimpitetty yhteen, joten poikkesin toiverikkaana KA:n luettelohuoneeseen. Siellä sain valitettavasti todeta, että luetteloita oli pääasiassa tallessa Helsingistä. Ei auta tähän hätään, eli Kamariherran lisäjäljitykseen.

Olettaen, ettei kukaan muu ole innostunut aiheesta julkaisemaan perusteellista teosta Jokisen kirjallisuustutkimuksen jälkeen, niin täytyy todeta, että tämänkin gradun teksti olisi ansainnut laajemman jakelun kuin yhden kappaleen Topelian varastossa.

(Itse reissasin alkuviikosta Muumimaailmaan (töiden takia!). Ihana syysilma ja oletettavasti rauhallisempaa kuin kesällä samassa maisemassa. Edellä mainitut höyrylaivat kulkivat samassa meressä, joka näkyy alla olevassa kuvassa. Ja tällä aasinsillan puolikkaalla tässä siis esitettäköön.)

Eläköön Wikipedia ja ystävälliset ruotsalaiset!

Jo jokin aika sitten Google-haku osui Wikipedia-sivuun, joka kertoi kamariherra von Knorringin omistaneen Fredriksdalin kartanon Skoonessa. Löytö unohtui, kun keskityin Kokemäen tapahtumiin.

Mutta ryhdistäydyin keskiviikkona ja lähetin kyselyn Ruotsiin. Kartano kun sattuu olemaan tällä hetkellä osa ulkoilmamuseota! Sain jo torstaina ystävällisen vastauksen. Olin wikipedia-sivun perusteella arvaillut, että omistuskausi olisi ollut lyhyt ja aikainen, mutta se ajoittuikin reilusti päällekkäin Kokemäenkartanon kauden päälle eli on syytä huomioida tekstissäni.

Eli lisää editointia viikonlopun ajankuluksi...

(Suomalaisetkin ovat tietenkin myös ystävällisiä. Niinpä vasemmalla ei enää näy kuulutusta Leo Paloheimon Vironniemen kasvatista vaan kirja on matkalla minulle.)

Paikkatietoa

Kuuntelin ja katselin eilen aamupäivällä verkon kautta Paikkatietoakatemian esitykset. En odottanut paljoa, niin yllätyin positiivisesti.

Heikki Rantatupa oli saanut puoleen tuntiin aika moisen määrän kartoittamisen historiaa. Muun muassa oheisen Klaus Hermanninpoika Flemingin sotaretkikartan vuodelta 1579. Oikealla näkyy Laatokka ja linnoja.

1700-luvulta Rantatupa näytti Kokemäenjoen vesistökartan, joka pitänee jäljittää. Salminen on todennäköisesti (?) käyttänyt Kokemäen ja Harjavallan historiassa. Saman vuosisadalta pitäjänkarttoja on digitoitu ja Rantatupa varovaisesti lupasi, että ne tulevat internettiin "syksyn mittaan". Ovat tähän asti olleet nähtävissä vain Ruotsissa?

Samaisesta esityksestä opin myös, että Suomen ensimmäinen tiekartta on vuodelta 1740. Tehtiin sotavalmisteluina. Muisti-tietokannasta löytyy vuodelta 1743 "Wäge Charta Öfwer Finland och Norrland" - ilmeisesti tämä on eri, sillä on kahdessa osassa eikä seitsemässä.

Toinen verkkoseuraaja lähetti kysymyksen sukututkimuksesta ja kartoista. Paikan päältä tuli yleisöstä tietävä kommentti siitä, että isojakokartan selosteissa voi olla hyvinkin yksityiskohtaista tietoa tilan omistushistoriasta. Pitäisi siis minunkin päästä yli maanmittauslaitosfobiastani.

Seuraava esiintyjä oli Mikko Huhtamies. Hänen linkkivinkkinsä oli www.statensarkiv.se/geometriska .

Kotuksen esityksestä selvisi, että heidän nimiarkistonsa on muuttamassa Sörnäisistä Kaisaniemeen. Eli ovat lähitulevaisuudessa vähän paremmalla etäisyydellä keskustajaliikkujalle.

Maanmittauslaitoksen esitys oli otsikoitu Matka sinne mitä ei enää ole. Luovutetun Karjalan kartat Maanmittauslaitoksen verkossa. Mielenkiintoista oli kuulla sodan jälkeisestä karttojen luovutuksesta, josta en ollut tietoinen.

"Yhteensä luovutettiin Neuvostoliittoon
lähes 16 miljoonaa karttalehteä
yli 300 000 valojäljennöstä
yli 4000 kopiovedosta
yli 2500 painolevyä
yli 94 000 negatiivia"

Itse verkkoprojekti on vasta alkuvaiheessa, joten 2001 (?) tuotetut CR-ROMit ovat vielä jonkin aikaa paras lähde Karjalan historialliselle karttatiedolle.

Löytöjä ?

Yhdestä asuntoani kiertävästä vihkosta löytyi keväisiä muistiinpanoja SSS:n kirjastosta. Kokeilin silloin löytyykö oudoista sarjoista mitään oleellista. Muistiinpanot eivät päätyneet yksityiskohtaisesti Sukutiedon juttuun, joten laitetaan tänne, etteivät mene kokonaan hukkaan (ja ettei minun tarvitse säilyttää paperilappuja.) (Ja seuraavankin jutun pitäisi jo olla valmis...)

Joukahainen ”läsning i vexlande ämnen, utgifven af Österbottningar/Pohjalais-Osakunnan toimituksia” . Runot ensimmäisissä osissa allekirjoitettu nimikirjaimin, tunnistamisen mahdollisuus riippuu osakunnan koosta.

• VII (1873) J.V.S.: En gammal skola [Uleåborg för 50 år tillbaka, kuvausta tiloista ja koulupäivistä, Snellman?]


• VII (1873) Joulun-aatto ja –aamu pappilassa Pohjanmaalla


• VIII (1879) F.C.: Familjefester för två århundraden tillbaka


• VIII (1879) A.H.: Turun yliopiston elämästä viime vuosisadan lopulla


• X (1887) AHS: Kekrijuhla ennen ja nyt ["Palvelusväen muuttoaika, josta Kekrin viettäminen nykyjään melkein yksinomaisesti riippuu, alkaa suurimmassa osassa maatamme Marrask. 1p. ja kestää tavallisesti viikon päivät, paikoin pitemmänkin ajan. On kumminkin paikkakuntia [Pälkäne, Anjala, Artjärvi, Iitti], joissa palvelusväki muuttaa jo Mikonpäivän aikana. Köyrillä eli Kekrillä niissä paikoin tarkoitetaan Mikon-maanantaita."]


• X (1887) JVM: Alkututkimuksia Oulun kaupungin historiaan


• XI (1897) J. R. A: Korsholman vallien vaiheista. [sis. Korsholman maaherran asunto 1752-1773, pohjapiirros]


• XI (1897) Santeri Ingman: Eräs vanha pormestari-riita [Oulun 1600-luvun puoliväli]


• XI (1897) A.H.S.: Saara Elisabet Vacklin


• XI (1897) Paavo Snellman: Pohjalaisten opinkäynti Upsalassa [lähteenä Utdrag ur Upsala Consistorii protokoll, Acta angående Finska studenter i Upsala]

Suomalainen Suomi. Alkanut ilmestymään 1916

• IV Aarne Anttila: Suomalaisuuden sarastus Porvoossa 1880-luvulla
• V Jalmari Finne: Muuan suomalaisuustaistelu Turussa 1600-luvulla [kirkkoherran valinta]

Tammerkoski, Tampere-Seuran aikakausijulkaisu 1938-47

• 2/1938 Unto Kanerva: Tampereen tehtaalaisten palvelussuhteesta viime vuosisadan keskivaiheille [Tampereen tehtaalaiset 1850-luvulla olivat vuosipalveluksessa kuten palkolliset]

Helsigin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian laitoksen tiedonantoja

• 3:74 Per Schybergson: Fabriksetablering och fabrikägare inom Finlands konsumptionsvaruindustri 1809-1870 [sis. tehdaslistan]


• 4:75 Birger Rabb: Luontaisedut palkan osana 1800-luvun loppupuolella [todetaan ”1800-luvun maanviljelijä-eläkkeet eli syytingit ovat olleet melko yksityiskohtaisen tutkimuksen kohteena” Viittaukset
  Onni Koskikallio: Maatalouskiinteistöjen eläkerasituksesta Pirkkalan ja Ruoveden tuomiokunnissa vuosina 1800-1913. 1927
  K. Kivialho: Maatalouskiinteistöjen omistajavaihdokset ja hinnanmuodostus Halikon tuomiokunnassa 1851-1910. Taloustieteellisiä tutkimuksia XXXV. 1927
  Hugo Högnäs: Sytning och arvslösen i den folkliga sedvänjan uti Pedersöre och Nykarlebybygden 1810-1914. Arkiv för svenska Österbotten, band III. 1938]


• 19:1987 Kari Pitkänen: Historiantutkija ja mikrotietokone


• 22:1989 Vähäväkisten Helsinkiä toim. Antti Häkkinen [Artikkeleita köyhien elämästä ja olosuhteista vuosisadan vaihteen Helsingissä]


• 26: 1991 Vappu Ikonen: Normi vai nälkä. 1800-luvun eri sosiaaliryhmien kulutuksesta.

Lähihistoriaa romaanimuodossa

Roudasin kirjastosta ison pinon historiallisia (tai sellaiseksi luulemiani) romaaneja. Pääosin jouduin pettymään, mutta Raija Orasen Maan aamu –sarja oli iloinen yllätys. Posotin lähes 2000 sivua kahteen päivään. Tai pitäisi kai sanoa yöhön.

Kirjat Maan aamu, Huviretki ja Pitkät hiukset kertoivat kartanoeämästä (no mutta tietenkin) 1900-luvun kolmella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Minunkaltaiselleni lukijalle oli aivan OK, että mukaan oli ripoteltu melko raskaalla kädellä historiallisia tapahtumia. Niitä kun sietääkin (meikäläisen) kerrata 1920- ja 1930-lukujen osalta vielä moneen kertaan ja monenlaisten kirjoittajien teksteistä.

Sarjan myöhempi osa Ketunpesä sijoittui sodan jälkeiseen aikaan. Siinä historian seuraaminen meni överiksi, ja päädyin selauslukuun. Etusivulta luin, että naispäähenkilön kokemusten kuvaus perustui todelliseen päiväkirjaan. Tämän huomasi ja kyseiset luvut saksalaisten joukkojen palveluksessa ja joukossa kulkemisesta luinkin mielenkiinnolla.

Kamariherra matkusti

Sain viime viikolla väliprojektin painotaloon asti ja oli aikaa nostaa Knorring/Kokemäenkartano-materiaali takaisin ruokapöydälle. Todella viehättävä sisustuselementti.

Aloitin alusta. (Mikä ei ole aina hyvä ratkaisu. Viime vuonna julkaisemistani kirjoista näkyy järjestään, että laatu laskee loppua kohden. Alkua on hinkattu enemmän.)

Ensimmäinen ongelmakohta oli Kamariherran käynnit Suomessa ennen Ruotsin kansalaisuudesta luopumista. Tietoa on sanomalehtien maininnoista ja passiluetteloista. Olin kesällä kertaalleen kirjoittanut niitä auki ja sitten lukiessani tekstiä mummolle ääneen todennut ettei se toiminut alkuunkaan.

Tein nyt sen, mikä tuolloin jäi kesken eli kirjoitin tiedetyt tulemiset ja menemiset listaksi aikajärjestykseen. Samalla haravoin sanomalehdet huolellisemmin läpi ja kävin perjantai-iltana ensimmäistä kertaa hyödyntämässä Kansallisarkiston talviaikataulua ja poimin mukaan lisää passitietoja.

Täydennetyn ja järjestetyn luettelon kanssa oli lauantaina helppo havaita, että matkoissa oli selvä säännönmukaisuus. Kamariherra oli ensin matkustanut lyhyille kesäreissuille Suomeen ja tämä oli sitten vaihtunut vastaaviksi kesämatkoiksi Ruotsiin. Toistaiseksi tämä on tekstissä päivämäärän tarkasti, mutta voi olla, että olisi parempi yksinkertaistaa.

Historiallista sanomalehtikirjastoon on todennäköisesti jäänyt vieläkin hyödyllisiä tiedonmurusia. Tällä läpikäynnillä löytyi nimittäin ensimmäistä kertaa huutokauppailmoitus, joka paljasti kamariherran asuneen jonkin aikaa Turussa. Kun myytiin niinkin erinomainen esine kuin alabasterinen pöytäkello, joka kävi 3 viikkoa yhdellä vedolla, uskaltaisiko vetää johtopäätöstä perheen taloudellisesta tilanteesta? Vai onko vain yksinkertaistettu elämää ja muutettu maalle?

Lehmien laskeminen

Tapahtui kerran:

Uljas kirkko sijaitsi korkealla mäellä ihanan näköisen, avaran järven rannalla, ja tiheä männikkö=metsä ympäröi sitä joka taholta. Vähän edempänä pitkässä niemessä, järveen pistävässä pitkässä niemessä, tuuhean puiston ympäröimänä, oli uljas pappila. Asiani, jota varten matkustin, oli sitä laatua, että piti käydä pappilassa. Menin siis sinne. Muhkea oli talo päältä, komea sisältä. Kaikki mitä nykyaikainen sivistys oli voinut luoda, oli siellä näkösällä.
Rovasti istui kauniissa, topatussa keinutuolissa huoneeseen astuessani. Iso, komea, täyteläinen oli rovasti; näyttipä siltä, ettei hän ollut ennen aikaansa vanhentunut. Tuo rovasti oli Puutteen Matin rovasti, jonka eduksi ja toimeentuloksi hän oli tekemässä tuota kaupunkimatkaansa, ja jonka saatavat hän olisi niin mielellään maksanut, jos vain olisi voinut. Tuo uhkea kylä oli Matin kylä, hänen pitäjäänsä kirkonkylä, ja hänkin, yhteiskunnan jäsenenä, kuului tavallansa tuohon kylään.
Kun menin huoneeseen, oli siellä myös saman pitäjän lukkari, jota rovasti paraikaa oli torumassa.
"Sinäkin 'loosaat' olla mielestäsi rehellinen mies, mutta et ole vielä kertaakaan ilmoittanut, kuinka monta lehmää kullakin on, vaikka hyvin varmaan tiedän sinun tietävän useamman talon lehmät", sanoi rovasti.
"Kuka? minäkö?" sanoi lukkari.
"Niin juuri", sanoi rovasti ja katsoi tiukasti, melkeinpä voitokkaasti lukkaria silmiin.
"Mistäpä minulla olisi tieto kunkin lehmistä?" sanoi lukkari hiljaisesti; nähtävästi hän koetti välttää kiivaampaa keskustelua.
"Sinä tiedät, sen minä tiedän, mutta sinä vain et tahdo niitä minulle ilmoittaa. Ne lurjukset varastavat minulta niin paljon, ja joka pitää yhtä heidän kanssaan, on osallinen heidän synneistään. Tietääkö lukkari, mikä on varkaan palkka?" torui rovasti yhä edelleen.
Lukkari ei näkynyt olevan mikään keppihevonen; loukatun tunnon ja kunnian puna nousi hänen kasvoillensa. Tuo luuloni vahvistui vielä varmemmaksi, kun lukkari vastasi tuohon minunkin mielestäni liialliseen velvoittamiseen:
"Minä en luule olevani velkapää kulkemaan pitkin pitäjää lukemassa lehmiä ja sitten tekemään niistä tiliä herra rovastille. En myös luule olevani edesvastauksessa Jumalan enkä ihmisien edessä pitäjän ylimääräisistä lehmistä. Tosin on kahtalaisia ihmisiä maailmassa, joista toiset tahtovat tulonsa niin isoiksi kuin mahdollista, ja toiset taas tahtovat supistaa menonsa niin pieniksi kuin suinkin, mutta siitäkään en luule olevani edesvastauksessa. Mutta joka on usein käynyt köyhäin mökeissä ja seurustelee heidän kanssansa, hän varmaan käsittää, miksikä niin on.--Herra rovasti on puhunut mielestäni enemmän kuin kohtuullista olisi ollut".
Rovastin vuoro oli nyt punastua. Hän tiuskasi lukkarille kaikella virkamahtinsa painolla.
"Tietääkö lukkari, kenen kanssa hän puhuu?"
"Aivan hyvin; puhun herra rovastin kanssa, vaikka en juuri arvollisen", lisäsi hän sitten ja lähti pois; ei kumpikaan, ei rovasti eikä lukkari jätellyt hyvästi.
Minulle ilmestyi nyt tilaisuus esitellä rovastille asiani. Rovasti oli hyvin kärtytuulella; nähtävästi oli hän tuskaantunut lukkarin suorasta puheesta.
"Tuo mokoma räivä on suuna ja päänä joka paikassa eikä häpee vastustaessaan parempiansa. Hän on meilläkin käyttäytynyt usein niin 'turskisti', että moni pappi on minulle sanonut: jos hän olisi minun lukkarini, niin kyllä minä hänet 'kengittäisin'. Mutta menepäs häntä kengittämään; tekin kyllä näette, kuinka siinä käypi", uhmaili rovasti.
Minulla ei ollut juuri paljon mitään siihen sanomista, sillä tuntuipa siltä kuin rovasti itse olisi tuohon sanakiistaan ollut suurimpana syynä. Minä oli vain nöyrä ja esittelin kohteliaana asiani, ja se auttoi. Rovasti tuli kohteliaaksi ja höyliksi, ja pian me haastelimme ummet ja pimeät. Rovasti tuntui hyvin tuntevan kansan ja sen tavat, niin ainakin hänen puheistaan päättäen tuntui hänen omasta mielestään olevan. Hän kannatti sitä mielipidettä ja puhui paljon siitä, kuinka ihmiset, eli oikeastaan kansa, ei ymmärrä sen vertaa, että älyäisi kiittää suurinta hyväntekijätänsä. Rovasti kyllä ei maininnut, kuka tuo kansan suurin hyväntekijä on, mutta puheet ja arvostelut olivat siksi selkeitä, että ymmärsin rovastin sillä tarkoittavan omaa itseään. Tuo puhe tuntui mielestäni haiskahtavan marttyyrisaarnalta.
Minä sain asiani hyvin toimeen ja lähdin pois.

Teksti on Pietari Päivärinnan kertomuksesta Puutteen Matti. Ilmari Havun (Pietari Päivärinta, kirjallisuushistoriallinen tutkimus. 1921. s. 104) mukaan Päivärinta oli todistanut tämän sananvahdon Haapaveden kirkkoherran E. W. Snellmanin ja lukkari A. Jääskeläisen välillä.