Akateeminen museoesine

Selatessani läpi kirjan Kulturhistoriska axplock tillägnade Gabriel Nikander 21 Maj 1954 (Skrifter utgivna av Historiska Samfundet i Åbo V) mielenkiintoisimmaksi osoittautui Nils Cleven artikkeli En akademisk minnesbägare.

Flachseniusten sukuun melko tiivisti lyöttäytynyt David Lund oli vastaanottanut puolen kilon painoisen hopeapikarin Pohjalaisen osakunnan edustajilta loppuvuodesta 1694. Se on malliltaan yksinkertaisen kaunis, laajeten hieman alhaalta ylös. Turkulaisen mestarin Michel Biörmanin leimoilla varustettu. Pikarin sivussa on soikea alue, johon on kaiverettu lahjan antaja ja saaja sekä ajankohta.

Lundin muutettua Turusta Viipurin kautta Växjö’ön pikari jätti Suomenmaan. Pohjalaiselle osakunnalle tarjottiin vuonna 1878 mahdollisuutta ostaa se. Rahaa ja/tai innostusta ei löytynyt ja niin muistoesine päätyi Göteborgin museon kokoelmiin vuonna 1905 ja on kai siellä edelleen. Onkohan koskaan lainattu Suomeen?

Hopeapikarin ei voi sanoa tuovan kosketusta akatemiaprofessorien arkielämään, mutta jotain konkreettista kuitenkin. Ainakin Pohjalainen osakunta lahjoitti inspehtoreilleen 1700-luvun kuluessa viitisentoista arvokasta lahjaa. Tapaa pidettiin 1700-luvun alussa vanhana, joten saattoi Flachsenius-veljestenkin kaappiin jotain vastaavaa ilmaantua virkakautensa aikana.

Linkitystä viikonlopuksi

Kuva kirjasta Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksi

Tillman oli poiminut tutkimusidean blogistani ja tehnyt mallin mukaan. Loistavaa!

Matti Makkonen on kirjoittanut suhteesta esipolviin ja jälkipolviin materian ja ympäristön kautta.

Reijo Valta on kirjoittanut aiheesta Korkeakosken ruukki ja Fredrik Paldanius.

Työväenhistorian uutisvirta promoaa kirjaa Penttilän saha, hovi ja työläiset.

Oman ruisleivän tekemistä voi kokeilla Aleksin henkisellä tuella.

Coloria-blogissa kerrotaan Värjäyskasvien viljelystä Suomessa 1700-luvulla.

Menossa olevan helmikuun kalenterikuvaa voi katsella kotimaisessa blogissa, josta löytyy myös lokakuu ja joulukuu.

"Ajankohtaista" kertausta Johan Ludvig Runebergistä.

BibliOdyssey:n kuvat ovat aivan uskomattoman hauskoja, vaikka olisivat väkivaltaisiakin.

Amerikkalaisten maksullisten sukututkimussivustojen vertailutietoja.

Museovirasto tutkii Kokemäellä Kamariherran rakentaman (no ei henkilökohtaisesti tietenkään) Piispa Henrikin muistohuoneen kallistumista.

Menin Museoviraston sivuille, sillä mielessä on hämärä mielikuva uutisesta, jonka mukaan he haluaisivat luopua turhista rakennuksistaan. Missä merkeissä Maalainen-blogista löytyneet linkit autotalojen kuviin täällä ja täällä.

Kamerasta löytynyttä

Kuten eilen totesin, tarvitsen kameraan matkalle tyhjän muistikortin. Ja kun ei ole kuin yksi, niin se pitää tyhjentää.

Eihän niitä kuvia siellä ollut tarkoituskaan säilyttää. Nimenomaan oli tarkoitus jo joulukuussa täällä jakaa Kansallisarkiston Topographica kokoelman Kokemäki-papereista (erinomaisen ohut nippu) löytyneitä puumerkkejä. Kymmenen kuvaani ovat nyt nähtävillä täällä.

Oli käsitelty Rudangon siiankalastamoa kahteen otteeseen (1803 ja 1806) ja kerätty hieno valikoima itäpuolen puumerkkejä. Oli tuttuja taloja miehiä, mukaanlukien yksi esi-isänikin:

Matkaan valmistautuminen

Lennot Tukholmaan on ostettu ja hotelli varattu. Mitä muuta tarvitaan?

Matka lähti (käyttämättömien lomapäivien lisäksi) kasvavasta Tukholmassa tehtävien asioiden listasta. Olisin voinut lähestyä suunnittelua (lisäksi) järjetelmällisesti Tukholman mahdollisuuksista käsin. Mutta eiköhän tekemistä riitä näinkin. Ja hyvä vaan jos tulee syytä tehdä toinenkin reissu.

Pääasia on järjestää mukaan kaikki tarvittava tieto tutkimuskohteista. Ettei tarvitse miettiä paikan päällä Hans Meisnerin vävyjen ja poikien nimiä tai kirota kaupunginarkiston lauantaista kiinnioloa. Oli kylläkin ihan puhdasta tuuria, että huomasin sen nykyään olevan harvemmin lauantaisin auki. Ja ajoitin matkani siis aukiolevaan lauantaihin. (Yhdellä Tukholman reissulla opin paikan päällä, että pingst afton on ruotsalaisille syy pitää erinäisiä laitoksia kiinni.)

Siis laukkuun tyhjää paperia, tarvittavaa tietoa, kartta sekä kamera, jossa on täysi akku ja tyhjä muistikortti. Vielä on aikaa järjestellä.

Hulttisen Vappu Paulintytär ja nimistä

Kirjoittaessani runsas viikko sitten Paistilan Köönikän loppupuolta yhdistelmä Hulttinen ja ja etunimi Påhl kutitteli jotain muistivarastoissa. Knorring käsikirjoitusta tarkistaessa totesin, että muisti ollut pettänyt. Olin kirjoittanut

Noin vuonna 1778 torppariksi tuli Johan Johansson (s. 1746 k.1785), joka oli vuonna 1774 nainut Mattilan kylän Hulttisten talon tyttären Valborg Påhlsdotterin (s. 15.3.1748 k. 8.1.1831). Johanin kuoleman jälkeen Valborg ryhtyi kartanon palkolliseksi vuonna 1788. Kamariherran isä ehdotti häntä pitäjänkokouksessa 14.4.1799 Suomen Talousseuran palkittavaksi palveluksestaan ja kartanonherran ääni kuului Turkuun, jossa Valpuri valittiin Kokemäen ehdokkaista palkinnon saajaksi.

Lähteenä Tapio Salmisen kirjoittama pitäjähistoria s. 509. Kuten jo tästä pätkästä (+ otsikko!) huomaa nimien yhdenmukaistaminen ei ole lempitouhuani. Sinänsä epäloogista, että loukkaannun täysillä jos joku muistaa nimekseni Kaisu.

Mutta minä olen omakätisesti ilmoittanut nimeni erinäisiin lomakkeisiin ja allekirjoituksiin eikä asiasta ole näin epäselvyyttä. Menneisyyden immeisistä taas ei tiedä kutsuttiinko heitä kirkonkirjojen ensimmäisellä vai toisella nimellä, perusmuodolla vai muulla. Viimeinen sukupolvi, josta on varmuus on mummoni vanhemmat: Karl Hjalmar on Jalmari lähes joka jutussa ja Eedit Maria ei ollut Eedit. Mutta se, että hän oli kotioloissa Mari selvisi vasta nimikoidun valokuva-albumin kannesta ja mummon antamalla vahvistuksella. (Mummoni kylläkin teititteli äitiään.)

Juureksista ja muustakin ruuasta

Helsingin sanomien Ruoka&Juoma sivuilla oli 29.1.2009 juttu alkuperäislajeista. Se oli kuvansa kanssa terveellinen muistutus siitä, että esivanhempiemme nauriit ja perunat näyttivät ja maistuivat toiselta kuin meidän lajikkeemme. Viljelystä on kadonnut myös herneen, lantun, omenan, luumun, kirsikan ja viinimarjan maatiaiskantoja.

Pohjoismaiden yhteisessä geenipankissa Alnarpissa, Etelä-Ruotsissa on 50 suomalaisesta kasvilajista näytteet. Jutussa haastateltu Christer Lindgren vetää 10 + Kiehuu –nimistä projektia, jonka tavoitteena on säilyttää aidot maut ja monipuolinen ruokakulttuuri. Ei mitään Patakakkonen meininkiä vaan "Projekti julkistettiin Helsingissä Suomen parhaaksi baariksi nimetyssä A21 Cocktail Loungessa, kolmen kaviaarin tastingilla samppanjan kera. Sormisyötävissä maistuivat projektin teema-alueiden maut: villiyrtit, metsämarjat, kyytönmaitojuustot, villisika, marja-tuorejuustoleivokset ja suklaa-villimarjapraliinit."

Patakakkosen antia pääsee virtuaalisesti nauttimaan Elävässä arkistossa. Hakusanalla Jaakko Kolmonen löytyy mm. Tirrilihaa telttaretkellä, Lanttu- ja porkkanalaatikko ja Poroerotuskeitto. Lapsuusmuistojen mukaan laittoivat myös paljon puuroja? Toisaalla Elävässä arkistossa Lemin särä "Suomen vanhimpia liharuokia.".

Agricolan sivustolta saa autenttista ohjausta vuodelta 1849. Kaltaiselleni kasvissyöjälle sopivat parhaiten jälkiruokaohjeet, joista esimerkkinä N:o 230. Manteli-Putinkia:

Puolen naulaa pieneksi sullottuja nisu-korppuja, 5 luodia varittuja ja pienennettyjä makosia-manteleita ja muutama karvas-manteli, niin myös puolen jumfuraa pienennettyä sokeria, hiukan pienennettyä kanelia, ja 3 taikka 4 lusikallista sulattua voita sekotetaan sekasin.

Sitte' kaadetaan tähän puolen tooppia kiehuvaa taaletta ja sekotetaan taas sekasin, niin että se tulee notkiaksi kuin vetelämäinen taikina.

Jähtyneenä kaadetaan tähän 8 sekotettua munaa, ja sitte' kaikki sekasin sekotettuna kaadetaan vormuun, ja vormu pannaan parahultasesti lämminneeseen uuniin kypsymään.

Vormun pitää oleman ensin voideltu voilla ja voin päälle' tuiskutettu raastittua leipää, ennenkuin putinki siihen kaadetaan.-

Sill'aikana keitetään kasta hiukasta voista ja jauhoista, pannen sekaan saksan-viinaa ja vettä, runsas puoli korttelia kumpaakin, niin myös hiukan sokeria ja sitroninkuoria. Kiehuessa kaadetaan tähän 4 munan-ruskuaista ja sekotetaan siksi, että kasi toistamiseen rupee kiehumaan, jonka perästä se otetaan pois.

Putinki kumotaan kypsenä vadille'; kasesta kaadetaan puoli päälle' ja toinen puoli tuodaan kasi-pilkkumissa putingin kanssa pöytään. Tähän kaseen saa myös veden ja saksan-viinan verosta panna maitoa.

Kase=kastike?

Takaisin alkuun

Jätettyäni Kokemäenkartanon ajallisesti (ja paikallisesti) tarkasti rajatun tarkastelun pitäisi päästä takaisin 1600-luvulle. Ajassa hivuttaen pakittaminen on osoittautunut hankalaksi, joten lainasin kirjastosta Veijo Meren Maassa taivaan saranat. Suomalaisten historia vuoteen 1814.

Kirja alkoi hienosti. Kaustisten Virkkalan talon heinäladon seinään oli Mariia Juhanintytär vuonna 1850 kirjoittanut ”Minun mielestän on mailma kamala hias” ja tämän Meri oli nostanut motokseen. Varsinaisen tekstin alkaessa otsikon Jääkausi nimeltä Veiksel alla jo ensimmäisestä kappaleesta löytyi sana ”Kokemäki”.

Esihistorian kuvauksessa Meren reipas teksti toimi varsin hyvin ja suuria linjoja tuotiin tuoreilla tavoilla esiin. Mutta kun esihistorian tiede on kehittyvää, aloin hetimmiten kaivata jonkinlaista referenssiä tuoreimpaan tutkimukseen. Meren kirja on ilmestynyt vuonna 1993.

Lukemiseni alkoi tosissaan tahmata 1550-luvulle päästyä. Tätä edelsi jo vallanpitäjiin keskittyminen ja nyt on sotaa, sotaa, sotaa – loppujen lopuksi vain nelisenkymmentä sivua, mutta lopetti yrityksen lukea kirja kokonaisuudessaan.

Parhaat kappaleet olivat kirjan keskivaiheilla Elämä valtakunnan suuruuden varjossa, Ihmisten eläimet, Naimatavat ja Oikeuskäsitys. Niissä tiivistettiin suomalaisten arkielämä 1600- ja 1700-luvuilla huippuineen (savolaisten kaskiviljelys?) ja surkeuksineen (hevosenlannan syöttäminen muille eläimille tuotiin esiin ainakin kahdesti). Täältä olin jo vuosia sitten lainannut kuvauksen naisten kulkemisesta ilman housuja lumessa. Tällä kertaa muistiin:

Etelä-Suomeen palaten, peltoa oli siellä 1500- ja 1600-luvuilla taloa kohden keskimäärin 6 hehtaaria. Kun hehtaarilta saatiin viljaa noin 700 kg, josta otettiin kylvösiemen 140 kg ja vero 110 kg, jäi omaan käyttöön 450 kg. Kolme hehtaaria pystyi elättämään keskisuuren perheen, kun samalla metsästettiin ja kalastettiin. Jos peltoa oli 6 hehtaaria tai enemmän, saatiin jo ylijäämää, jolla voitiin ostaa rautaisia työkaluja, palkata renkejä ja piikoja, ostaa hevosia, karjaa, maatila pojalle ja järjestää tyttärelle houkuttelevat myötäjäiset, ei toki yhden vuoden tulolla vaan säästämällä. (pokkaripainoksen s. 153)

Muistiko Meri laskelmassaan, että ”Puolet pelloista oli jatkuvasti kesantona, lepäämässä” (s. 149)?

Kynät esiin...

Kalevalaisten Naisten Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kutsuvat Kalevalan juhlavuonna 2009 kaikenikäisiä suomalaisia osallistumaan kirjoitushankkeeseen "Suomalaisen päivä". Pidä päiväkirjaa 2.2.2009 ja lähetä kirjoituksesi 28.2.2009 mennessä Kalevalaisten Naisten Liittoon. Tarkemmat ohjeet

Ja jos aikaisemmilla sukupolvilla on pännä pysynyt kädessä niin SKS on kiinnostunut käsikirjoituksista 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta

Keräämme tietoja itseoppineiden tai vähän kouluja käyneiden suomalaisten kirjoituksista. Etusijalla ovat muistelmat ja omaelämäkerrat sekä kirjeet ja päiväkirjat, mutta myös allakkamuistiinpanot, kaunokirjalliset tekstit, sanomalehtiin tarkoitetut kirjoitukset, pienpainatteet jne. kiinnostavat.
Kansankirjoittajilla tarkoitamme henkilöitä, jotka saivat elantonsa pääasiassa maatalous- tai käsityöläisammateissa ja olivat käyneet korkeintaan kansakoulun.

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (9)

Tehren tyät leviää ja tekemätä soukistuu. Lavia

Mitä enemmän tutkimukseen tulee ihmisiä, sitä laajempi määrä lähteitä paikallisesti ja ajallisesti tutkittavana, sitä enemmän löytyy ihmisiä... Mitä enemmän tekee, sitä enemmän oppii ja opittua pitäisi soveltaa koko siihen astiseen tutkimukseen...

Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948