Muistaminen

1)  Tänä vuonna ilmestynyt Muisti (Acta Philosophica Tamperensia 6) sisältää lyhyehköjä artikkeleja otsikon aiheesta monesta lähestymiskulmasta. Suurin osa meni yli ymmärrykseni, mutta mainittakoon kaksi poikkeusta.

Bernt Östermanin artikkeli Matkakirjoituskone, kävelykeppi ja tähtikuvioinen nenäliina - muistoesineiden filosofiaa on oivaa luettavaa sekä esineiden että henkilöiden historiasta kiinnostuneille. Minkälaisia merkityksiä liittyy tunnettuihin henkilöihin liittyvistä esineistä?

Katja-Maria Miettusen artikkeli Muistelu historiantutkimuksen haasteena ja mahdollisuutena näki muistitiedon ensisijaisesti haasteena (lue: ongelmana). Lukiessa mutisin kiukkuisesti ääneen, että muistelun suhde muistoihin on kuin historiankirjoituksen suhde lähteisiin. Ei jälkimmäisiäkään pidä toisiinsa sekoittaa ja historiantutkimusta luullaan yhtä usein ja yhtä virheellisesti "totuudeksi" kuin muistitietoakin. Minusta.

2) Esineiden ja muistamisen yhteydestä on kyse Ziyah Gafićin esityksessä Everyday objects, tragic histories.

3) Kuvitukseksi George Cruikshankin piirtämä Napoleonin muistomerkki kirjasta Four Hundred Humorous Illustrations, Vol 1 (of 2).

4) Muistan lukeneeni Lois Lowryn kirjoja suomeksi käännettynä nuorempana. Mutta en ollut ennen Oona Juutisen blogitekstiä kuullut hänen kirjastaan The Giver (1993). Kuullosti mielenkiintoiselta ja sellaiseksi osoittautuikin. Ajatella yhteiskuntaa, jossa muistaminen on ulkoistettu yhdelle ihmiselle. Iso osa inhimillisyydestä jää puuttumaan.

5) Muistamiseen liittyviä opinnäytteitä

• Suni, Jari: Miksi muistaa? : muistin politiikan ja etiikan kysymyksiä
• Heinonen, Aukusti: Muutama ihmeellinen näky – merkintöjä muistamisesta
• Kovanen, Marjaana: "Ihmisen kokoinen" : eläinsuhde ja sosiokulttuurinen kestävyys pientilojen asukkaiden lehmämuistoissa
• Valtonen, Heli: Minäkuvat, arvot ja mentaliteetit : tutkimus 1900-luvun alussa syntyneiden toimihenkilönaisten omaelämäkerroista
• Viik, Marja: Omaelämäkerran kirjoittamisen prosessista
• Sääskilahti, Nina: Ajan partaalla : omaelämäkerrallinen aika, päiväkirja ja muistin kulttuuri
• Seppälä, Liisamari: Päiväkirjan kirjoittaminen oman elämän ymmärtämisen ja jäsentelyn työkaluna
• Alapartanen, Juha-Pekka: Elämäkertatutkimuksen suuntaviivoja narratiivisen elämäkertatutkimuksen metodologista tarkastelua
• Löppönen, Ida: Muistoista Digitarinaksi : Digital storytelling -menetelmä ikääntyneiden ohjaustyössä
• Maununaho, Sonja: Muistettu ja koettu vanhuus : aineistolähtöinen analyysi vanhuuden käsitteestä ja sen muutoksesta 
• Räty, Hannele: "Muistoissa eilen, hoivassa tänään" : Muistelu osana vanhustyötä
• Nummi, Anna: Omakuvan terapeuttiset piirteet : näkökulma introspektioon
• Hollmén, Tiia: "Minun muistoni" -muistelusalkku ikääntyneiden muistisairaiden virikehetkiin
• Laukkarinen, Anu: Lainalaukun matkassa. Museon ja muistelutyön mahdollisuudet osana ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. 
• Kääriäinen, Juhani: Ironinen itsepuolustus poliitikkojen autobiografiassa : omalla tarinalla lisätilaa poliittiseen toimintaan 

Kaupunkiemme profiili ruotsalaisessa 1800-luvun kirjallisuudessa

Facebookissa Litteraturbanken mainosti äsken sovellusta Koltrast, jolla voi tehdä sanapilviä Litteraturbankeniin digitoidusta ruotsinkielisestä kirjallisuudesta. Niitä voi tarkastella ajallisella jakaumalla sekä kirjoittajan sukupuolen mukaan jaettuna.

Pikatestasin sivua suomalaisten kaupunkien nimillä. Ne ovat kirjallisuudessa melko harvinaisia, joten sivuston varsinainen pointti tulee huonommin esille, mutta perjantai-iltapäivän hengessä...

... voi todeta, että Helsinkiin naiskirjoittajat yhdistävät kaipuun ja miehet pettymyksen

 ... Tampere ei ole tehtaiden vaan sodan paikka. Naiskirjoittajat eivät mainitse sitä kirjoissaan kertaakaan.

... Turkuun yhdistyy ennen kaikkea adjektiivi vanha. Lisäksi miehet kansoittavat Turun ympäristön gubbeilla eli jokseenkin vanhoilla miehillä.

Ettei menisi ihan typeryydeksi kokeilin vielä ohjeen mukaan yksittäisen sanan klikkaamista. Näin selvisi, että Åbo ja gammal esiintyivät yhdessä 11 kertaa kolmessa kirjassa, joista yksi on P. Nordmannin Mäster Peder och riddar Nils. Historisk berättelse från reformationens gryningstid i Finland. (1900). Jos Koltrastin käytettävissä olisi isompi tekstimassa, tulokset voisivat olla aidommin kiinnostavia.

Vedätyksen makua

Kirja Isomummin keittiö. Elsa Helmisen ruokavuosi 1896 vaikutti erinomaisen mielenkiintoiselta. Alkusanojen mukaan se "on rakennettu Elsa Helmisen jälkeenjääneistä papereista vuodelta 1896", "koostuu Elsa Helmisen ruokapäiväkirjasta sekä valmistusohjeista", jotka "ovat kirjoittaneet puhtaaksi Hanna Pukkila ja Kai Linnilä".

Lisäksi alkusanoissa on esitelty Helminen perheineen lyhyesti ja kuvattu Suomea ja Helmisen ruokaperinnetaustaa. Sitten alkaa kollaasi päiväkirjamerkinnöistä ja niihin liittyvistä resepteistä. Luin ensiksimainitut läpi ja olin otettu lähdelöydöstä. Minkä johdosta tietenkin yritin esittelyssä annetuilla tiedoilla löytää lisäinfoa kartanosta, jossa Helminen oli töissä.

Ei osumia. Vaihdoin hakuun kirjan nimellä ja sain esiin Turun Sanomien jutun Hellan ja päätteen välissä, jossa Linnilä muistelee, että

Juttu alkoi työpaikkapuuhasteluna. Alettiin puhua Elsa Helmisestä. Vähitellen luotiin Helmisen sukupuu. Joka aamu joku oli keksinyt runkoon jotain uutta: harrastuksia, tapahtumia. Perhealbumikin kerättiin.

Itse kirjassa viitettä rakennetusta todellisuudesta oli vain lopun lähdeluettelossa, jota hieman ihmettelinkin. Samalla formaatilla tehtyyn jatko-osaan Jazztyttö keittää. Aino Helmisen ruokavuosi 1928 on pääkaupunkiseudun kirjastolainenkin erehtynyt liimaamaan selkämykseen Linnilän nimen päälle tekijäksi "Helmisen". Näin vaikka kirjan takatekstin mukaan "Ilmeikkään kuvauksen menneen ajan elämästä ja ruokakulttuurista ovat kirjoittaneet Hanna Pukkila ja Kai Linnilä." Tarkemmin katsottuna sama "paljastus" löytyy Isomummin keittiöstä.

Aitoja vuoden 1896 reseptejä voi lukea suomeksi verkossa.
Teemakuvan tarjosi OSU Special Collections & Archives Research Center, Flickr Commons

Aikatasoja matkalla Siperiaan

Siperian karoliinivankien projektini on edistyy perin hitaasti, mutta on tarjonnut paljon ajateltavaa. Vaikka Castrénin matkakertomuksia ehdin jo hyödyntääkin, silti hämäännyin kun 1700-luvun ja 1800-luvun matkakertomuksissa Moskovan ja Kasanin välissä kiinnitettiin huomiota suomalais-ugrilaisiin kansoihin.

Missä määrin Suomesta Venäjälle viedyt tajusivat olevansa "omiensa" joukossa? Moniko sattui Moskovaa lähestyessään kuulemaan Tverin karjalaiskylässä kieltä, josta saivat lähes selvää?

Ehdottomasti hätkähdyttävin yhteys karoliinien reitin varrella tuli esiin googlatessani Kama-joen maantieteellisiä nimiä. Haku tarttui Helsingin Suomalaisen Klubin ylläpitämään sivustoon Suomalaiset sotavankileirien saaristossa. Erik Halmeen kertomuksessa suomalaisia sotavankeja kuljetettiin vuosien 1941 ja 1942 aikana täsmälleen samoissa maisemissa kuin seuraamiani karoliineja 230 vuotta aiemmin.

Kokemuksissa oli varmasti yhtäläisyyksiä. Tässä kohtaa ainakin

Laivamatkalla Jelabugaan saimme evääksi leipää ja lasitölkkeihin pakattua hernesäilykettä. Meikäläisille jaon suoritti Pauri. Jako ei mielestämme sujunut tasapuolisesti ja siitä porukka moitti Pauria. Hän selitti upseereille kuuluvan enemmän, jota me taas emme käsittäneet.

Näkymä Kasanin kaupunkiin kirjasta "Russia on the Borders of Asia. Kazan, the ancient capital of the Tartar Khans: with an account of the province to which it belongs, the tribes and races which form its population" British Libraryn digitoimana, Flickr Commons

Syyskuun alku

29.8.

• Taidetehtävä, jossa mainitaan kirjat, biografia, arkistot ja arkeologia! Tätä täytyy miettiä.
• Kaisa Viitala haki arkistosta venäläistä sotavankia ja kaipaa apua etsintään. 

30.8.

• Olenko erehtynyt ostamaan lipun 3d-leffaan @espoocineiff ? Jännitystä ilmassa, en ole moisessa koskaan ollut.
• Jep, Cathedrals of Culture on 3d. Enpäs vaan aiemmin huomannut. 
• Sarka luki Sillanpään Siljan  
• Cathedrals of Culture oli kolmetuntinen ja katsoin kelloa usein. Vankilan mukaanotto merkittävin pointti.

31.8.

• Seuraajien määrän päättää juuri nyt kaksi nollaa. Elämän pieniä iloja, kiitos teille tästä hetkestä. [700]
• Odottelen Tapiolasaliin pääsyä. The Great Museum ei näytä saavan kovin isoa yleisöä tänään.
• Kuuluisat ihmiset eivät kuole synnyinsijoillaan - visualisointi
• 5 WWI inventions you use every day! - Part 2 I British Pathé 

 2.9.

• Espoon poliisiasemalla ei pääse odottamaan odotustilaan ennen klo 8 (jolloin aikani), mutta saa lukea historiaa!

3.9.

• Jeremy Adelmanin Global History Lab alkoi kevyellä kuvatehtävällä. Käytin taas @raa_se lempparimimmejäni.
• Auts. Adelmanin Global History Lab sis. 4 ryhmätehtävää. Virtuaalisesti. Globaalisti. Näen edessä isoja haasteita. 
• Gradun tiivistelmä jpg:nä. Pääasia, että tieto pysyy HYVÄSSÄ tallessa. 
• Tänään kipaisin tekemään asiakirjatilauksen @Kansallisarkist . Sillä keskiviikon ilta-aukiolot alkoivat! Ensi viikolla akti edessä...
• Kouluelämässä on edelleen jotain samaa kuin muistoissani. 
• Viidesluokkalainen voi ahmia koulukirjaa, kun se on historiaa... 

 4.9.

• Gradu maakuntamuseoiden verkkopalveluista, josta eilen vain tiiviste-jpg, oli kuitenkin verkossa! Kiitos @MariaAnnele

5.9.

• Available: "Digital Humanities at Oxford Summer School" 
• "Jos jotain olen sodasta oppinut niin sen, etten ikinä halveksi ruokaa."  

7.9.

• Pekka Nikrus aloitti Googlen Open galleryn testauksen 

8.9.

• Suomen Pankin kaksiosainen historiateos saatavilla sähköisenä  
• I maailmansotaa voi seurata (mm!) viikottain englanniksi, saksaksi, puolaksi ja turkiksi YouTube-kanavilta.

 9.9.

• .@joonasl : "Kansa kasvatti, sedät kertovat" ... Älkää uskoko setiä.
• Mistä alkaa ruotsalaisten "modern tid"? Toisinaan vuodesta 1500 ja toisinaan vuodesta 2007. 

 10.9.

• .@reijovalta kirjoittaa Suomen viimeisistä kuolemantuomioista. 

Katajanokan tulevaisuusnäkymä - vuonna 1902

Katajanokan Kauppatorin viereisen reunan käytöstä on viime vuosina keskusteltu innokkaasti niin verkossa kuin sanomalehtien sivuillakin. Jälleen kuljemme menneiden sukupolvien jäljillä. Velikullassa 25/1902 reposteltiin Jac Ahrenbergin esittämää visiota Katajanokalle tällä kuvalla, jonka "maamerkeistä" tunnistan vain meren.

Hahmottamisen helpottamiseksi SLS:n Flickr-tililtä vuoteen 1900 ajoitettu valokuvan ote, jossa näyttäisi olevan sama asuintalo vasemmassa reunassa.

Ahrenbergin suunnitelmaa selittävä täksti Velikullassa:

Katajanokan matalien tavaramakasiinien päälle on suuremmoisen aatteen mukaisesti tehty mitä ihanin kävelypaikka, jossa serveeraus pienten pöytäin ympärillä on sallittu. [...] Kävelypaikka on kuusisataa metriä pitkä ja päättyy merenpuolella vanhaan tuttavaan Stigellin "Haaksirikkoisiin", joka vihdoinkin on ymmärretty siirtää oikealle paikalleen. Kanavakadun ja läntisen satamakadun kulmauksessa näemme kuuluisan äsken valmistuneen Viile Wallgrenin ja arkkitehti E. Saarisen yhteistyötä. Varsinaisen ornamenttaalisen osan muodostavat suuret lumpeenlehdet ja pehmeät, kimppuihin kierretyt lumpeenvarret nuppuineen, kukkineen ja siemenkotineen, joista virtaa vesi huuhtoen ihastuttavia, hentoja neitsytmuotoja. Suuri sammio taasen on arkkitehti Saarisen piirrustusten mukaan rakennettu vuolukivestä, ja siinä ilmenee suomalainen eläintaru koko rikkaudessaan. Mustanvärinen vesi näyttää äärettömän syvältä; luulee katselevansa mereen. Määrättyjen matkojen päässä sammion ympärillä kasvaa suuria keltaisia liljoja.

Jos käännymme toiselle taholle, näemme komean mastojen ja kuvaryhmien koristaman portin. Ylhäällä päättyy portti kahteen omituiseen mastoon raakoineen; koristuksina niissä on kullattuja pronssirenkaita. Suuria lippuja, joissa on kaupungin värit, sininen ja kulta, liehuu näistä mastoista. [...]

Vielä on kävelytien varrelle sikoitettu valkeasta marmorista tehtyjä obeliskeja, jotka eri ko'ollaan osottavat esim. kaupungin rakennetun pinta-alan laajuutta eri vuosina. Sataman suulle on vielä rakennettu tuo uusi, omituinen loisto, joten Katajanokka on saanut sen tornin, minkä se taiteellisesti vaikuttavan, tarmokkaan silhuetin syntymiseksi tarvitsee.

Torni maamerkkinä! Varsin tutulta kuullostaa kaikki. Kuuluu suunnittelijoiden ammattitaitoon unohtaa Suomen lyhyt kesä ja Helsingissä puhaltava merituuli?

SLS:n valokuvassa ei näkynyt makasiineja, jotka olivat vasta rakenteilla. Ja yksi niistä purettiin heti valmistumisensa jälkeen? Näin antaa ymmärtää Tuulispäässä 20/1907 julkaistun piirroksen kuvateksti.

Small talk -harjoitus

Johanna Viitanen listasi blogikirjoituksessaan small talkiin sopivia ajatusleikkikysymyksiä. Olen ollut hänen kanssaan sosiaalisissa tilaisuuksissa ja mahdollisesti niin käy vielä joskus, joten lienee hyvä idea miettiä etukäteen fiksu vastaus esimerkiksi... kysymykseen Mihin menneeseen aikakauteen tai vuoteen matkustaisit aikakoneella? Miksi?

Haluaisin matkustaa tarpeeksi kauas, että olisi tarpeeksi outoa. Mutta ei liian outoa. 1600-luvulla on jäljellä "sivistymättömyyttä", josta tiedän valmiiksi jotain. Voisi oppia uutta, mutta en olisi täysin pihalla, kuten mahdollisesti keskiaikaisempana aikana.

Vuosisata oli paljolti sotainen ja surkea. Jos olisin totinen aikamatkaaja, valitsisin edustavan vuoden. Mutta olen enemmänkin turisti, joten hakisin historiankirjoista hyvän sadon jälkeisen vuoden, jolloin aurinko paistoi.

Sillä tietenkin tähtäisin kesään. Ehkä sunnuntaihin, sillä vapaa-aika on hauskempaa kuin työnteko. Työntekokin voisi olla mukavaa katseltavaa, mutta ajan arvomaailmassa minua tuskin jätettäisiin työllistämättä.

Sunnuntaitakin parempi olisi juhannus. Kunnon bileet.

Ja minne? Tietenkin Kokemäelle. Ainoa maasto, jossa osaisin menneisyydessä liikkua.

Vastaukseni on muuten Viitasen mukaan väärä. Siitähän sitä keskustelua sitten syntyisi.

P. S. Muutama vuosi sitten mietinnässäni oli Jos saisi soittaa menneisyyteen? 

Kuva kirjasta Humour, Wit, & Satire of the Seventeenth Century, collected and illustrated by J. Ashton. L.P. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.

Selailin museoiden lehtiä

1) Kymenlaakson museo on julkaissut vuosina 2013 ja 2014 lehden Taapeli, joka on (ainoastaan!) verkossa luettavissa. Hyvät jutut ovat (käsittääkseni) Googlen tavoittamattomissa, joten katsaus sisältöön tarpeen täällä.

Vuoden 2013 numeron kiinnotavimmassa jutussa kerrotaan heinäkuun 2012 arkeologisista kaivauksista, joissa paljastui Ruotsinsalmen aikaisen esikunta- ja yliupseerirakennuksen
jäännökset. "Kesällä 2012 vanhoista kulttuurikerroksista saatiin talteen runsaasti myös 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen ajoittuvaa arkeologista esineistöä."

Vuoden 2014 numerossa oli myös arkeologiajuttu Ruotsinsalmen ajasta. Viemäröintityömaan yhteydessä oli löytynyt käymälätunkio, jonka sisällön analyysilla saatiin tietoa kasarmialueen sotilaiden ravinnosta. Tästä oli erillinen artikkelinsa. Muuta lehdessä: Göran Hongell Karhulan lasitehtaan muuotoilijana ja Kotkan mahtavat Druzinit.

2) Päijät-Hämeen maakunta- ja aluetaidemuson tiedotuslehden Maakunnan mainiot joitakin numeroita on luettavissa Issuu-portaalissa. Numerossa 2/2010 esitellään Lahden kaupunginmuseon karttakokoelmia, konservointitöitä Urajärven kartanolla ja Hollolan Tiirismaan laella sijaitseva muinaisjäännös. Arkeologisista kaivauksista sai artikkelin Hollolan Parinpelto.

Numerossa 1/2012 on Esko Tikkalan humoristinen arkeologin päivän kuvaus Kadonneen haudan metsästys. Arkeologiaan liittyivät myös jutut koekaivauksesta Alatorin puistossa ja kaivauksista Orimattilan Pappilanmäellä. Asikkalan Myllykselän kylän Tupalan talomuseon riihtä on tarkasteltu yhden jutun verran kuin myös Kekkosen arkistoa Orimattilan Niinikoskella.

Numerossa 1/2013 esitellään Hollolan lakikallion kivikompassi, joka sopisi arkeologiaretken kohteeksi. Numerossa 1/2014 annetaan resepti kivikautisen asuinpaikan löytämiseen.

3) Vapriikin Issuu-sivulla on saatavilla julkaisut Pirkanmaan alta (kuten kesällä opin),  tiedotuslehdet Museoon! ja Museokello sekä museoesitteitä, Pispalan rakennetun ympäristön inventointituotoksia ja karttaselvitys Pirkanmaan historiallisesti merkittävät tiet.

Museokellon vuoden 2010 numerossa on juttu Tampereen keskustassa tehdystä arkeologisesta kaivauksesta, jossa paljastui varhaista paperiteollisuuttamme. Kuhmalahden messukasukkaa oli tutkittu huolellisesti. Vuoden 2011 numerossa puolestaan tarkastellaan Kuhmalahden seurakunnan alttaritaulua.

Museokello 2012 on puisto- ja puutarhakeskeinen. Esitellään Pyynikin kirkkopuisto, Tampereen Kirjastopuiston paikalla ollut apteekkarin hyötypuutarha, kukkapenkin historiaa sekä Töllinmäen puutarhan ennallistaminen.

Museokello 2013 esittelee Finlaysonin Pikku-Pässin, Dahlmanin muistokiven Urjalankylässä ja vänrikki Karl Gustaf Polvianderin tekemän morsiustuolin. Vuoden 2014 numero sisältää jutun rajapyykeistä ja kertoo Näsilinnan kunnostamisen haasteista. 

Kerjuulle lähtenyt kuusivuotias

Vuossadan kynnyksellä. Suomen Työväen Alpumi 1898 sisältää Eetu Salinin (s. 18.3.1866 Asikkala) kirjoituksen Ensimäisiä muistoja. Mukavinta siinä on kappale

Ensi kerran lukukinkerillä ollessani viidennellä vuodella osasin sisältä lukea hyvin, sekä pitkän Aapiskirjan "Orpolapsen" rukouksineen ulkoa. Sainpa papilta lahjaksi pienen kirjasenkin, nimeltä "Kiitoksemme nälkävuosien johdosta vuosina 1867—1868". En ollut siihen asti milloinkaan kuullut pappia nimitettävän pastoriksi ja sentähden kun lukkari käski sanomaan "suurkiitosta herra pastorille", tokasin minä: "suurkiitosta herra apostoli". Kaikki pyrskähtivät äänekkääseen nauruun. Minua ihmetytti se. että papitkin nauroivat, sillä pyhät miehet olin kuvaillut ankaran vakaviksi.

Eetu Salin oli menettänyt nuorena äitinsä Anna Lena Davidsdotterin (s. 28.6.1845 k. 13.6.1868). Äitipuolen saatuaan elämä meni vaikeammaksi ja erään kurituksen jälkeen kuusivuotias poika muisti, että

äitipuoleni oli joskus äkäpäissään käskenyt minua kerjäämään. Nyt täytyi siis käyttää hyväksensä tuota äidillistä neuvoa. Mutta minnepäin --- ehkä tuonne, mistä aurinko paistaa, tuonne mistä näkyy punaiseksi maalattu mahtava talo.

Punaisen talon isäntä sanoi olevansa enoni, kun sai tietää, kenenkä poika olin. Annettuansa palan leipää, toi hän minulle riihitakkinsa sekä kerjuupussin. Olin näet ilman lakkia, takkia, kukkarota ja kenkiä. Ainoastaan hame (kolttu) oli ylläni.

Saatuani lakin ja kerjuupussin, tunsin itseni viralliseksi kerjäläiseksi. Lähdin päättävästi talosta kohti tuntemattomuutta, mutta jo pääsi minulta itku. [...]

Seuraavana aamuna herätti isäni minut nukkumasta ruispellon pientareelta. Saatuansa tietää, että olin saanut kerjuupussin enollani, valui vesikarpaleita hänen poskillensa.

Eetun äidin vanhemmat olivat David Thomasson (s. 20.12.1804) ja Eva Kristiina Gabrielsdotter Hjerp (s. 1810). Heidän mennessään naimisiin Asikkalassa 16.12.1839 David oli talollisen poika Kalkkisten Huovilasta, mutta lasten (Eva Sofia s. 10.8.1841, Helena s. 24.3.1844, Anna Lena s. 28.6.1845, Amanda 23.4.1848) kasteiden kirjauksissa David on saman tilan itsellinen.

Davidin isä Thomas Alexandersson (s. 1766) oli kuollut Huovilan eli Vierulan vanhanaisäntänä 14.2.1826. Isännyyttä jatkoi ensin poika Matts Thomasson (s. 29.3.1797) ja sitten tämän tyttären Eva Maria Mattsdotterin (s. 25.5.1824) nainut Adam Johansson (s. 1814). Hän kuoli vuonna 1865 ja talo siirtyi vaimonsa veljelle Thomas Mattsonille (s. 25.5.1832). Tämä oli siis Eetun kohtaama isäntä. Äitinsä serkku eikä veli.

Salinin kirjoituksessa tämä törmäys varallisuuseroihin lähisukulaisten välillä oli kimmoke hänen sosialismilleen. Ymmärrettävää. (Toisin kuin Velikullan (8/1909 ja 22/1910) kuvakieli Eetu Salinista piirretyssä kuvassa.)

Palkittuja opettajia vuonna 1909

""Takalan Miinan" pikku tuvassa Hongiston kylässä, Koskella Turun puolessa, on koulu ollut käymässä yhtä mittaa 33 vuotta. Ahkerasti ja mitään palkkaa pyytämättä on siellä aherrettu ja korkeaopppisimmistakin tehty oppineita. Koulunopettaja, Wilhelmiina Takala eli Lavett on opettajasukua, lastenopettajan tytär ja itse jo 7 vuotiaasta ollut mukana opetustoimissa. Runsaasti on elämä jakanut huolia ja vaivaa tällekin uskolliselle opettajalle, kovimman koettelemuksen sittenkin säästi vanhuuden päiväksi, jolloin tulipalo häneltä hävitti kodin ja koulun. Ihmisten kiitollisuutta ei tuli kumminkaan ole voinut hävittää."

Miina Lavett syntyi tammikuussa 1841 Kosken Hongistolla itsellinen Simon Mattsson Lavettin ja vaimonsa Lena Johansdotterin tyttäreksi. Itsekin siis opettajana toiminut Simon oli sotilaan poika. (RK Koski 1867-1876, 1877-1886)

"Ainoa miesopettaja tämän vuotisten muistopalkintojen saajain joukossa on mäkitupalainen Juho Laitinen Kuopion maaseurakunnan Vehmasmäen kylästä. 47 vuotta on hän, pian 68 vuotta täyttävä kirvesmies ja suuren perheen isä, pitänyt pyhäkoulua kinkerikunnassa ja parhaat oppilaansa on rippikoulu sieltäpäin saanut. Hyvin ansaittu on hänen muistolahjansa."

"Kohta täyttää 74 vuoden ijän neiti Charlotta Wendelin Pälkäneellä, missä hän kymmenien vuosien kuluessa on opastanut monta lasta lukemisen taitoon alati perin niukasta korvauksesta. Taudit ja raihnaisuus eivät enää salli hänen jatkaa vaatimatonta kotikouluaan. Työn tunnustukseksi ja myötätuntoisuuden osoitukseksi kohtalon kovin kolhimalle, raajarikkoiselle, aivan varattomalle vanhukselle on pieni muistolahja aiottu."

Tekstilainaukset: Otava 16.1.1909
Tunnelmakuva: Kaarlo Karin piirros. Tuulispää 17.7.1903
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto