 |
| Lokalahden kirkko 2000-luvulla. Mikkoau, Wikimedia |
Lokalahden puukirkko rakennettiin 1760-luvulla ja sen sisustus on ehtinyt muuttua useaan kertaan. Paavo (s. 9.1.1848) muisti sen yksityiskohtia ennen vuonna 1857 alkaneita muutostöitä.
Lokalahden kirkko ennen nykyistä muotoaan oli pystylaudoilla vuorattu ja punaiseksi maalattu. Akkunat olivat perin matalat ja muutenkin verrattain pienet. Lasipuitteissa olivat ruudut, tehty pienistä neliskolkkaisista lasinpaloista lyijyvälikkeillä toisiinsa yhdistettyinä. Sisustuksena oli kirkossa siihen aikaan neljä penkkiriviä, niin että seinänvieressä olivat n. s. lyhyet penkit, joihin ainoastaan kaksi ihmistä mahtui istumaan. Sitten siinä oli kaitanen käytävä, joka eroitti lyhyet ja pitkät penkit toisistaan. Saarnatuoli oli hyvin iso, mustaksi maalattu, leppäpuusta tehty. Nykyinen saarnatuoli oli pieni kuin tynnöri ja oli sijoitettu sakaristoon, jossa joskus lienee pidetty rippisaarnoja, vaan joka sitten kirkkoa korjattaissa suurennettiin ja asetettiin nykyiselle paikalleen.
Saarnatuolin laidalla oli ajanmittari, eli niin sanottu tuntilasi, jonka suntio vähän ennen papin saarnatuoliin nousua kävi kääntämässä toisinpäin, niin että lasin sisässä oleva hiekka tuli lasin yläpuoliseen osaan, joka sitten tunnin kuluttua pienen reijän kautta valui lasin alimpaan päähän. Se oli ajan osoitus, mitenkä pitkään papin oli seurakunnalle saarnattava.
Penkkirivit olivat jaetut niin, että kuorista ensimäinen penkki kuului aatelissäätyisille, toinen aatelittomille vallassäätyläisille ja kolmas rusthollareille j. n. e. Kuorissa kahdenpuolen alttaria oli muutamia penkkejä lukkaria y. m. kirkonpalvelijoita sekä vihittäviä parikuntia varten. Morsiuspenkin otsikkoon oli maalattu sulhasen ja hänen rinnallaan kruunupään morsiamen, puhemiehen ja kaason kuvat, kaikki loistavissa hääpukimissaan.
Taidemaalauksista lienee "helvetintaulu" suurinta huomiota puoleensa vetänyt, jonka taidemaalari oli maalannut mitä räikeimmillä väreillä. Se kuvasi mitenkä mustat sarvipäät kolmihaaraisilla palohakoillaan tulisissa liekeissä piinasivat ja kauheissa tuskissaan korventelivat niitä, jotka sinne syntiensä kautta olivat joutuneet. Mutta kun sitä katsellessa jotkut heikommat pyörtyivät ja muutamat omantunnon tuskissaan tulivat joksikin aikaa heikkopäisiksi, niin pastori Sandell [?] vainajan aikana himmennettiin sanottu taulu ja maalattiin morsiuspenkin laidasta edelläsanotut kuvat näkymättömiksi.
Samaan aikaan lienee kolehtihaavien pohjissa riippuneet pienet kilikellotkin poistetut, jotka kolehtia kerätessä —toimitus tehtiin keskellä saarnan aikaa — kilinällään häiritsivät yleistä hartautta. Niinä aikoina vapautettiin suntiotkin siitä, ettei heidän enää tarvinnut saarnan aikana kuleksia pitkin kirkkoa ja kädessään olevalla pitkällä ruovolla, joka oli kuin onkivapa ainakin, kirkossa nukkuvia herätellä kuten siihen asti oli tapana ollut josta he sen „unilukkarin" arvonimen olivat saaneet, joksi heitä vielä kauvan sen jälkeenkin, kun herätystoimi lakkautettiin, "karahteerattiin". [...]
Hartautta tavallaan häiritsi sekin, kun rikoksentekijät tuotiin vankivaatteissaan raudat jaloissaan istumaan n. s. mustaapenkkiä keskelle kirkon ristikäytävää. Mustapenkki oli kolmenkerroksinen: ensimäisestä rikoksestaan tuomittu sai istua alimmalla istuimella, vaan toisesta jo toisella, sitten jo kaikkein korkeimmalla. Saarnan jälkeen tuli pappi käytävälle lähemmäksi kuoria. Mustassapenkissä istuja meni ja polvistui papin eteen. Pappi luki määrätyt luvut, teki kysymykset, johon rikoksentekijä, joka jo oli muut rangaistukset kärsinyt, vastasi tehden julkisen tunnustuksensa ja anteeksipyyntönsä, jolloin hän jälleen otettiin krist. seurakunnan yhteyteen. (Paavo Pajumaa: Loruja Lokalasta. Vakka-Suomi 22.04.1913)
Muistelmatekstit on tunnistettu Paul Widemarkin (1848-1924) kirjoittamiksi asiakirjojen, sanomalehti-ilmoitusten ja Laatokan historiikin (Laatokka 30.11.1911) avulla.
