Kartanoiden elämästä 1800-luvulla ja muutakin tutkimusta

Tänään seuraan paikan päällä Elsa Hietalan väitöskirjan Kartanot ja maatalouden muutos Wirzenius–Wegelius-suvun kirjeissä 1850–1910 tarkastustilaisuutta. Toisin kuin minulla Kokemäenkartanon kanssa, Elsalla oli aineistoa enemmän kuin hän sai yhteen tutkimukseen mahtumaan. Kirjeiden kautta 1800-luvusta löytyi monta uutta näkökulmaa ja suosittelen lukemista lämpimästi.

Tyhjensin 1800-luvun opinnäytevarastoni marraskuun alussa, mutta kaksi Suomen 1800-lukua käsittelevää väitöskirjaa on sittemmin hyväksytty. 

• Petra Hakala: Att minnas eller glömma: Tillkomsten av Svenska litteratursällskapets arkiv och dess roll i skapandet av identitet 1885−1920
• Satu Sorvali: Sapenpurkua ja sanasotia: 1800-luvun lopun suomalaislehdistön ärtynyt tunne- ja keskustelukulttuuri

Ilmestynyt: Santeri Ivalon "pari" historian väitöskirjaa

Kun viime vuonna huomasin J. W. Ronimuksen hylätyn väitöskirjan, tuli mieleen, että julkaistujen väitöskirjojen joukossa voi olla muitakin tohtorin arvoa tuottamattomia. Sittemmin kävin läpi  järjestelmällisesti historian väitöskirjat Otto E. A. Hjeltin vuosien 1828-1909 opinnäyteluettelosta vertaillen ylioppilasmatrikkelin tietohin. Löytyi kolme tapausta. Toisesta ilmestyi eilen teksti Santeri Ivalon "pari" historian väitöskirjaa. Kolmannessa tapauksessa väitöskirjoja oli vain yksi,

Finland 17.4.1889

Perniössä 2.9.1861 syntynyt Juhana Augustinus Helle kirjautui yliopistoon 9.6.1886. Yliopiston luettelosta selviää, että hän oli ilmoittanut osoitteekseen Mikaelinkatu 29 sekä syys- että kevätlukukaudella. Vastaavat tiedot näyttävät olevan ainoa elonmerkki opiskeluvuosiltaan. Kandidaatin arvon Helle saavutti vuonna 1889. Tähän aikaan kyse oli niin isosta asiasta, että vahvistus löytyy sanomalehdistä. 

Helle osallistui maisteripromootioon seuraavana vuonna. Hän oli vastuussa promovendeilta kerätyistä rahoista, joita valitettavasti varastettiin 1300 markkaa lukitusta pöytälaatikostaan (Finland 10.3.1890).

Promootiopainatteen mukaan Helle oli "Auskultteerannut Helsingin Suomalaisessa normaalilyseossa kevät- ja syys-lukukautena v. 1889" eli opettajanura oli tavoitteena. Seuraavilta vuosilta sanomalehdistä löytyy lukuisia Helteen viranhakuja, joista osa ehjä meni sanahaun ohikin. Vakipaikan sijaan hän sai lukukausi tai -vuosi kerrallaan hoitaa Porvoon lyseon suomen kielen opettajan sijaisuutta (Nya Pressen 30.8.1890, Finland 14.1.1891, Finland 29.8.1891, Finland 21.7.1892, Hbl 15.1.1893). Helle siirsi kirkonkirjansa Porvooseen tammikuussa 1893 (Borgå nya tidning 3.2.1893). Lähdettyään hän jäi kaupunkilaisten muistoihin, sillä paikallinen sanomalehti toisti viranhakuilmoituksia, joissa Helle oli mukana.

Kevääksi 1894 Helle sai sijaisuuden Turun ruotsalaisesta klassisesta lyseosta (Hbl 28.1.1894). Toimensa syksyllä jää epäselväksi. Jostain oli Helle saanut uuden idean ja hän haki sekä sai vuoden 1895 alussa uudelleen opiskeluoikeuden Helsingin yliopistoon (Hbl 7.2. & 17.3.1895). Hakuilmoituksista päätellen Helle oli kevään 1895 Suomessa, mutta ilmeisesti kesällä tai syksyllä Saksassa. Loppuvuodesta hän nimittäin esitteli Historialliselle yhdistykselle Dresdenin kuninkaallisesta arkistosta löytämänsä asiakirjan sisältöä (Hbl 2.11.1895). 

Muistokirjoituksensa mukaan Helle kävi Saksassa kolmasti vuosina 1895-96 (US 12.4.1899). Vuonna 1896 matkustusmahdollisuudet olivat rajatut, sillä Helle oli kevät- ja syyslukukaudella Vaasan ruotsalaisen lyseon suomen kielen opettajan sijaisena. Hänet sai 2.3.1897 nimityksen kyseiseen opettajan paikkaan. 

Vaasassa Helle painatti 134 sivuisen yliopistollisen väitöskirjansa Havaintoja Saksi-Puolan poliitisen historian alalta, joka esitettiin "Suomen Yliopiston Historialliskielitieteellisen Tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi historialliskielitieteellisessä oppisalissa joulukuun 21 o. 1897, kello 10 e. pp." Opponentteina olivat dosentti A. H. Snellman ja ylimääräinen professori J. R. Danielson. (FAT 22.12.1897) Aivan kuten Ronimuksen tapauksessa seitsemän vuotta aiemmin, sanomalehdissä kerrottiin, että Helteen työ oli tarkastettu, mutta tuloksesta ei sanottu mitään. Helle oli jatkossakin "vain" maisteri eli joko väitöskirja hylättiin, se hyväksyttiin antaen ymmärtää, että kypsyysnäyte sopisi jättää tekemättä tai kypsyysnäyte hylättiin. Oikea vaihtoehto selviäisi yliopiston arkistossa.

Pohjalainen 11.4.1899

Vaasassa Helle antoi jollekin toiselle sijaisen paikan, sillä hän sai virkavapauden 14.3.1899. Hänen terveytensä "oli jo pitemmän ajan ollut sangen heikko, mutta siitä huolimatta hän kuitenkin toimitti virkaansa aivan viime aikoihin asti. Vasta noin kuukausi sitte saapui hän tänne Helsinkiin hakemaan apua riuduttavalle taudilleen. Sen kulku ei kuitenkaan enää ollut ehkäistävissä, se johti hitaasti vaan varmasti tuskattomaan ja rauhalliseen loppuun." (US 12.4.1899)

Keuhkotautiin 11.4.1899 kuollessaan Juhana Augustinus Helle oli 38-vuotias.

Uusi Aura 18.4.1899 

Kuokka-Matti

Otsikon Eläviä kuvia alla esiteltiin Koissa 12.10.1880 Kuokka-Matti:

Matti näytti olennolta: Ruumiiltaan erittäin kurjan näköinen. Lihaa ei hänessä ollut muualla kuin syvimmissä luun koloissa. Kasvot, muutenkin mustanpuhuvat, oli kesäinen aurinko paahtanut niin, että ne pikemmin näyttivät tulessa kärvennetyltä koskuelta kuin ihmisiholta. Päässähän Matti kantoi semmoista mustaa töröä, että sitä olisi luullut naavaiseksi Tapion kouraksi. Kädet ja sormet melkein jäykät. Jaloista toinen vallan jäykkä, taipumaton, toinen vähäsen polvesta taipui. Vahvan kepin avulla sangen vaivaloisesti teki Matti matkansa.

Minä katselin, minä kummastelin ukkoa monet ajat. Olimme, näette, sattuneet samaan taloon niin, että minulle sittemmin johtui runoruhtinas vainajamme Runebergin säkeet,"Ties Herra kuin hän saanut lie Siell' asuntonsa, missä mie", ehdottomasti mieleeni. Minä näin toisinaan ukon vaunuvajasta pihan poikki. Minä en kysynyt enkä kytäissyt hänestä, ajattelin vaan: tuossakin mahtaa olla joku viinan elävä uhri, joka nyt on ruodilla tai huudolla tässä talossa. Eräsnä kauniina heinäkuun päivän aamuna olin minä päättänyt noille suurille kaloille, jotka heikot koukkuni ja onkeni usein veivät, laittaa itse raudasta aika väkäimen. Näissä aikeihin käyn minä pajaan. Pajassa on Matti. Oikealla kädellään pyörittää hyvin vaivaloisesti tahkoa ja vasemmallaan kokee pitää kuokan suumaloa siinä asennossa, että tämä teroisi. Matti katsoo minua hyvin tarkkaavasti, kun olin hänelle ystävällisen hyvän huomenen tehnyt. Minä tekaisen ahjoon valkean ja rupean rautaa lämmittämään. Matti vaan laskee kuokkaansa. Viimein minä jätin lautani ahjoon ja tarjousin Matille apulaiseksi tahkoa pyörittämän. Hän otti ilolla tarjoukseni vastaan, sanoen: "kiitoksia paljo; Herrapa teille hyvyytenne palkitkoon"!

Nämä sanat tuntuivat lähtevän niin huokaisemasta sydämestä ja kaikuivat niin tosi-jumalisilta, että ne tottakin minuun koskivat ja saivat minut miettiväiseksi. Minä pyöritin tahkoa ja silmäilin Mattia ja Matti minua. Minä ihmestyin. Mutta miksi tuon heikon, viheliäisen olennon kuoleman saaliin edessä? Niin sepä se juuri oli. Ruumis osoitti kuoloa, mutta sielu iloisinta, tyytyväisintä ja hupaisinta eloa. Mistä minä hänen sielunsa näin? kysynee joku. Silmistä, silmistä, sillä silmät ovat sielun akkunat; niistä se joka hetki ulos tirkistelee. Ihmeellinen sielun tuli loisti Matin silmistä. Ne puhuivat jotakin kieltä, josta minä en vielä tahtonut selkoa saada. Päätin vaan ukkoa vastakin tarkastella, jos ma siihen tilaisuutta saisin. Ehkäpä.

Matin kuokka teroi. Hän kiitti ja läksi matkaansa matamaan. Minä lämmitin rautani, ta'oin ja tein siitä mitä aioin. Siinä taas kaikki.

Muutamien päivien kuluttua kävin myöhään ehtoolla saunaan kylpemään. Saunassa mähkin minä vallan yksin ja melkein pimeässä. Yht'äkkiä alkoi saunan sopesta kuulua hiljaista sipotusta, joka ensin tuntui minusta melkein kuin henget olisivat siellä supisseet. Minä kuuntelin kummissani, enkä saanut siitä lopultakaan selkoa. Minä päätin kysyä, kuka nurkassa on. Tämän tein, mutt'en saanut vastausta. Kysäsin kovemmin, ei kuulu vastausta. Kysyn vieläkin kovemmin. Sitten tuli vastaus: "minä täällä olen." Minä tyydyin tuohon, enkä tahtonut tuota merkillistä "minää" tietää. Sipinä alkoi uudestaan ja jäi vanhaan käyntiinsä vielä minun saunasta lähdettyänikin. 

[Rivi puuttuu] tällä erällä. Mutta aamulla kävin sinne katsomaan, mimmoinen olento siellä minulle eilen illalla vastasi. Olento oli jo poissa, mutta sijan näin. Sija sillä näkyi olevan saunan sopessa. Vuode eli sija ei ollut erittäin herraslaakainen, ei lainkaan ylöllinen. Siinä oli vain pölkky pitkin seinää noin kyynärä seinästä, vahva kelles päällalaisena, suortua olkia aluisena ja säkinrepale kelleksellä päälle pehmitteenä, siinä kaikki.

Muutamia päiviä myöhemmin kävin taas kylpemään ja hakemaan, onko tuo olento vielä tuolla sijallansa. Kun saunaan astuin kuulin nuo suloiset sanat: "Niin rakasti Jumala maailmaa, että Hän antoi ainoan poikansa maailmaan". Lopun tuosta Raamatun ihanimmasta värsystä luki hiljempää, kun huomasi jonkun saunaan tulevan. Minä kysyin kuka saunassa oli ja sain vastaukseksi taas: "minä se olen." varsin uteliaana aloin tuosta "minästä" kyksellä, kuka hän oli.

Hän kertoi: Olen Porin puolesta kotoisin, nimeltäni L. E., mutta täällä ma nyt yleisesti tunnetaan "Kuokka-Matin" nimellä. Tässä talossa olen ollut helluntaista suota kuokkimassa. Olen jo ansainnut noin 80 markkaa, josta ruokaani on mennyt 18 markkaa. No, kuinka niin vähällä elätte kysyin ihmetellen. Kalaa ja leipää kun syön ja kärryliiterissä pidän ruokamajaa ja täällä saunassa yösijaa. Yksinäisyyttä rakastan, siksi täällä asun. Hän vielä jatkoi: olen kerran nainut. Leskelle menin, mutta poikapuoleni miehiksi tultuansa minut ajoivat mierolle kun sisälliset taudit turmelivat terveyteni ja kangistivat koko ruumiini. Kesät kuokin ja talvet elelen eräässä torpassa kesän ansioilla. Rahoja on mulla säästössä niin paljo, ett'en tarvitse joutua yhteiskunnan rasitukseksi.

Turun linnan vankeja 1756

Vuoden 1756 (*) alkaessa Turun linnassa pisimpään istunut oli turkulainen reservin rakuuna Mats Ericsson, joka oli karannut. Hän oli tullut linnaan 3.3.1755 ja hovioikeus pohti asiaansa edelleen.

Uuden vuoden oli linnassa viettänyt myös irtolaismies Lars Biörk Maariasta. Häntä syytettiin kolmannesta murtovarkaudesta. Kolmannesta varkaudesta syytettiin turkulaista Mats Monseliusta, joka oli tuotu linnaan 22.12.1755 odottamaan hovioikeuden näkemystä.

Tammikuun tulokkaisiin kuului Uskelan lukkari Samuel Hideen, joka istui 8 päivää vesi ja leipä -vankeudessa. Syyn voi kykenevät tulkita oheisesta leikkeestä. 

Helmikuussa linnaan tuotuihin kuului Huittisten (eli Vampulan?) Murron kylästä talollisenpoika Anders Johansson, joka oli sanonut pahasti isälleen. Hän odotti hovioikeuden tuomiota samoin kuin kuun viimeiset vangit, jotka oli tuomittu murtovarkaudesta. Joukkoon kuului Akaasta torppari Sigfrid Jacobsson ja lukkari Henrik Largren sekä Urjalan siltavouti Matts Mårtensson. Anders oli päässyt lähtemään maaliskuussa, mutta kolmen miehen ryhmä oli Turussa vielä huhtikuussa, jolloin heidät siirrettiin Hämeen linnaan.

Maaliskuussa vangiksi tuotiin Pyhämaa Kukolan kylän talollisenpoika Henrik Olofsson, joka oli lyönyt isäänsä. Tästä määrätty raipparankaisu oli edessään 6. huhtikuuta linnasta lähtiessään.

 

Muutaman kuukauden arkistoaukon jälkeen syyskuun listassa on kuninkaasta pahoja puhunut eli Vehmaan Vinkilän talollinen Hinrich Hinrichsson. Kovin ilkeitä sanoja hän ei liene sanonut, sillä linnaan tulon syynä oli 14 päivän vesi ja leipä -vankeuden suoritus.

Elokuussa linnaan oli tuotu ylioppilas Henric Ganander, jonka väitettiin kirjoittaneen kirje paholaiselle.  Hän odotti hovioikeuden tuomiota lokakuussa ja Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan sai kahden viikon vesi ja leipä -vankeuden rangaistuksekseen. Tämä käy ilmi myös tammikuun 1757 vankiluettelosta (**). Tuomio ei estänyt uraa oikeuden palveluksessa: "Ylisen Sääksmäen kihlakunnan kruununvoudin apulainen 1760, toimitusvouti siellä 1765. Pälkäneen, Sahalahden ja Kuhmalahden nimismies 1769. Satakunnan kihlakunnan (Hämeen l.) kruununvouti 1777, ero 1788"

(*)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2000 (AID: v567617.b2000, NAD: SE/RA/1340101)Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2050 (AID: v567617.b2050, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2110 (AID: v567617.b2110, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2170 (AID: v567617.b2170, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2190 (AID: v567617.b2190, NAD: SE/RA/1340101)

(**) 

Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1630 (AID: v567620.b1630, NAD: SE/RA/1340101)

Astia, kuvailutieto, käytettävyys ja pysyvät linkit

Viikonloppuna sain inspiksen uuteen kirjaprojektiin. (Kyllä, niitä on yli tusina odottamassa jonossa, tieteellisten artikkelien silmuja lähes sata ja blogiteksti-ideoita reilusti yli sata sivua.) Päätin hyödyntää Töölön Taipale -proggiksessa opitun toiseen Läntisen viertotien vuokratonttiin. 

Keskityin sanomalehtiin ja HKA:n antiin. Henkikirjoja olisi ollut kiva katsoa ja palovakuutuksia etsiä, mutta Kansallisarkiston Astia oli koko viikonlopun nurin. Ainakin toista kertaa tänä vuonna tuli mieleen, että jonkun toimijan pitäisi kopsata kaikki KA:n kuvat varmempaan paikkaan.

No, eilen illalla Astia oli taas pystyssä, joten ajattelin ensin kerätä henkikirjojen listan vanhan Taipale-listan perusteella. Onneksi en ehtinyt kunnolla edes aloittaa, kun lamppu syttyi. Siirryin Digihakemistoon ja tein sanahaun. Mekanisella työllä, puheohjelmaa kuunnellen, koossa oli linkit melkein jokaiseen henkikirjaan. En pysty kuvittelemaankaan, että olisin hakenut vastaavan listan nykyisestä Astiasta. Klik-klik-klik-klik-klik-klik-klik-klik aivan loputtomiin. 

Varsinkin, kun yksi erittäin olennainen ero Astian ja Digihakemiston välillä on tässä:

Vaihtoehtoinen ratkaisu vaati tekstihaun ohella tietenkin sitä, että lukuisat tutkijat ovat näpytelleen hakusanoja Digihakemistoon. Ajatelkaapa, jos vastaava toiminnallisuus olisi ollut olemassa jo vuonna 2003, kun Kansallisarkisto avasi ensimmäiset digikuvansa? Mikä tietomassa meillä olisi nyt koossa? Olettaen tietenkin, ettei KA olisi kaatanut sitä jossain välissä roskikseen.

Tunnetustihan KA on hävittänyt satojen tai tuhansien tutkijoiden työtä sillä, että linkit eivät ole pysyviä. Vilaisin äskettäin vuosia sitten tekemääni kymmenien 1700-luvun läänintilien läpikäyntiä ja totesin, että uudelleen kuvaus oli tuhonnut huomattavan osan keräämästäni tiedosta. Tietenkin oma vikani, etten laittanut sivunumeroita muistiin, mutta niitä ei ollut kaikissa tileissä. 

Ehkä KA:n on tarkoitus kannustaa ripeään tutkimukseen? Tee, ennenkuin linkit happanevat tai Astia on taas nurin.

Aktööri Oxelströmin uusi karkaaminen näkymättömiin

Kävin läpi vanhoja sanomalehtipoimintojani blogissa ja lyhyeksi jäänyt Arvoituksellinen ilmoitus vuodelta 2016 herätti halun kokeilla löytyisikö nyt enemmän tietoa. Ei paljoa, mutta jotain.

Vuonna 1792 herra Oxelström esiintyi kuninkaallisen oopperan tuotannossa Drottning Kristina. Johan Henrik Kellgrenin teosten toimittaja ei ollut löytänyt hänestä mitään lisätietoa. Ehkä tämän jälkeen on tehty lisätutkimusta?

Åbo Tidningissä 11.9.1805 Turkuun saapuvien matkustajien joukossa on "Danseuren Oxelström från Österbotten".

Vuonna 1807 Oxelströmiä kaivattiin Helsingissä tarkemmin selittämättömästä syystä (Posttidningar 15.1.1807). Todennäköinen syy voisi olla velka. Tässä yhteydessä hän on "Förre Acteuren i Finland Gustaf Oxelström" ja ilmoituksen kirjoittaja tietää miehen nyt käyttävän nimeä Åkerström. 

Perusteellisimmat tiedot Gustaf Eric Oxelströmistä oli Dagligt Allehandassa 12.4.1810 julkaistussa kuulutuksessa, joka olikin virallinen etsintäkuulutus. Aikajärjestykseen purettuna Oxelströmin tiedettiin syntyneen 30-40 vuotta aiemmin eli 1770-luvulla, olleen "figurant" kuninkaallisessa oopperassa ja sitten henkirakuuna. Armeijassa hän on ollut ennen vuotta 1802, sillä tuolloin Oxelström tuomittiin Tukholmassa jostain rikoksesta vesi-leipä -vankeuteen ja seisomaan raudat kaulassa häpeäpaalussa. Nyt Oxelström/Åkerstömiä oli epäilty vastaavasta rikoksesta Norrköpingissä ja hän oli saanut käskyn pysyä kaupungissa. Mitä käskyä hän ei ollut totellut ja tuli näin ollen etsintäkuulutetuksi.

Lopuksi kerrotaan Oxelströmin ruumiinmuoto ja hänen päällään viimeksi olleet vaatteet. Eli tiedän nyt enemmän, mutta en edelleenkään miehen suhdetta Suomeen.  

Kahden Heponiemen selitys

Vuosikymmen sitten muodostin hypoteesin, että esi-isäni Erik Simonssonin (s. 1799) voisi kuulua torppari Simon Henrikssonin perheeseen. Varsinaista vahvistusta en kuitenkaan löytänyt. Osa problematiikkaa ovat varhaiset torpat, joiden nimet eivät ole vakiintuneita. Kuten Kotuksen paikannimitiedoista näkyy Simonin torppaa Asikkalassa kutsuttiin sekä Heponiemeksi että Ryytniemeksi ja Ryytlahdeksi.

Rippikirjassa 1790-1797 (s. 88) on Urajärven torppien sivulla näkyvissä kaikki kolme nimeä. Varhaisin torpparipari oli pian lähtenyt Heinolaan. Tilalle oli tullut Henric Påhlsson (s. 1744), jolla oli vaimo Walborg/Helena Jöransdotter (s. 1745 k. 1796) sekä Heponiemessä syntyneet ja Heinolassa kastetut lapset Simon (s. 13.10.1772), Catharina (s. 1.8.1775 k. 10.9.1775), Matts (s. 2.2.1777), Andreas (s. 12.10.1780, k. 2.11.1781), Adam (s. 2.10.1782) ja Maria (s. 17.2.1787) (LK 1780-1803, 163).

Simon oli vihitty 26.12.1793 Joenniemen Myllärin Lena Johansdotterin (s. 1767) kanssa. Matts löysi vaimokseen torpparintyttären Lisa Michelsdotter Urajärven Taipaleesta ja häänsä vietettiin 28.7.1798. Molemmat parit näyttävät lastensa kasteiden perusteella asuneen koko ajan Heponiemessä. Simonilla on Simon (s. 8.12.1794), Adam (s. 18.4.1799), Joseph (s. 20.5.1800), Adam (s. 3.1.1802), Lena (s. 25.7.1803), Eva (s. 11.7.1805), Maria (s. 10.12.1806) ja Mattsilla Eva (s. 1801) ja Matts (s. 1805). Jos Eric kuuluisi Simonin lapsisarjaan, hänet olisi pitänyt mainita lastenkirjassa 1804-1815 (s. 410), jonka jätin vuosikymmen sitten tarkastamatta.

Henrik kuoli 19.1.1809. Hänet haudattiin Heinolaan, mahdollisesti siksi, että sinne oli talvijäillä helpompi päästä. Kaksi vuotta myöhemmin Heponiemessä kuoli Simonin 8-vuotias tytär Lena 3.11.1811. Simon itse kuoli 42-vuotiaana kuumetautiin 24.5.1814.

Saatuani tämän koosteen valmiiksi ja haudattuani haaveeni uusista esivanhemmista tein vielä tarkistusgooglauksen. Ja osuin Geni-profiileihin (esim. Lena Yrjöntytär), joista paljastui uusi näkymä nimistöhistoriaan.

Tarkistin hutkiessani, että Heinolan Heponiemi oli eri asia kuin Asikkalan Heponiemi ja siitä melko kaukana. Silti ajattelin, että Asikkalan torpparin lapset oli kastettu Heinolassa. Geni-profiileja tehneiden tulkinta oli kuitenkin toinen enkä väitä vastaan. Kun Heinolassa vihittiin 28.12.1764 Heponiemeltä Hendrich Påhlss: ja Lena Jörensdr on luontevinta olettaa, että molemmat olivat Heinolan Heponiemeltä. Näin ollen myös lapsensa syntyivät siellä ja Marian synnyttyä on muutettu Asikkalaan, jossa vain Matts, Adam ja Maria merkittiin rippikirjaan. Muutto on tapahtunut ennen vuotta 1796, jolloin Matts pääsi ripille. Muuton johdosta Ryytniemi (Ryytyniemi, Ryydynniemi, myös Löytämä) sai uuden nimen.