Suomettaressa julkaistut kirjoitukset Jyväskylä ja Saarijärvi (20.05.1853 no 20, 27.05.1853 no 21, 03.06.1853 no 22), Kivijärven kappeli (10.06.1853 no 23, 17.06.1853 no 24), Kinnulan kylä (08.07.1853 no 27), sekä Pihtipudas ja Viitasaari (22.07.1853 no 29) muodostavat erillisistä otsikoistaan huolimatta yhden kertomuksen kansanperinteen keräysmatkasta, jossa matkustuksen kuvaus on toissijaista. Nimimerkki E. S-n. paljastaa kirjoittajaksi Erik Rudbeckin. Ainoana tutkimusretkenään mainitaan Ulla Pielan kirjassa Toiveiden maa. Ylioppilaiden matkakertomuksia autonomian ajalta satujen keruu Pohjois-Hämeessä Albin Rothmanin kanssa vuonna 1850.
Kuten äsken jo sanoimme, olimme etelästä rientäneet tänne, joka merkillinen asia muistaaksemme tapahtui Johannuksen jälki-viikolla vuonna 1850. Aioimme täältä nyt lähteä satujen keruulle maan tienoihin, emmekä sen vuoksi malttaneet pitkältä viipyä kaupnngissa, josko hyvin olisi mielemme tehnytkin; vaan tavattuamme Herra T:ri Kilpisen, joka ystävällisesti antoi kaikenlaisia osviittoja matkallemme, pantiin salkku selkään, ja saimme astumaan jalkapatikassa, koska lähestyimme jo vaellukseksi määrättyä piirikuntaamme, johon kuului Saarijärven, Viitasaaren ja Rautalammin pitäjät, Kivijärven ja Pihtiputaan kappelit. Riensimme nyt Saarijärveä kohti ja tulimme katkaisemaan Laukaan poskia.
Heti Jyväskylästä lähtien havaitaan koko kansan luonteessa niinkun puheenlaadussa ja asussakin suuri muutos. Tosin eroavat jo asukkaat Jämsässä ja Korpilahdessa hiukan muista Hämäläisistä; vaan täältä eteenpäin eivät enää ole Hämäläisiä, mutta kaikessa ihan selviä Savolaisia, että tuskin ollenkaan voipi eroittaa heitä heimolaisistansa Kuopiossa ja Rautalammilla. Joskopa puhe olisikin paikoin vähän erimurteista niinkun vaate-asukin hiukan vaihettelevaista, on se kuitenkin varsin vähä, mikä näiden ja pohjois-Suomalaisten välillä on eroitusta. Sen verran havaitaan yhdessä pitäjässäkin muutosta sen eri tienoilla, eikä siitä ole paljon sanottavaksi.[...]
Saarijärven kirkolta riensimme jo suoraan Kivijärvelle, kulkien Saparoahon kautta Kannuskoskelle ja sieltä sitte vesimatkoja yhä aina kirkolle saati. [...]
Kerättyämme mitä saimme kappelin etelä- ja keskitienoolta, kulimme Kivijärven rantoja pohjoiseen päin ja kävimme aina Kinnulan kylässä Kainuun rajalla, josta maanselän toisella puolen kohtaa Lestijärven kappeli. [...]
Kivijärven Kinnulasta lähtiessämme otimme ennen mainitusta Urpilan talosta liehtarin poiketaksemme täältä Pihtiputaan kappeliin, joka niinkuin Kivijärvikin kuuluu viitasaaren emäpitäjähän, ja tulimme sillä tavoin Alvejärven kylään. Tätä väliä on kaksi sydänmaan peninkuormaa, paljastansa vaan vetistä nevaa, jotta polviansa myöten saapi vedessä kahlata; tuskin on niin paljon kovaa maata, että vähän aina levätä saisi matkalla. Tosin emme ole semmoista taivalta ennen tehneet! Päivänsydämellä kuin läksimme Urpilasta, niin vasta sydänyön aikana perille pääsimme, ja liehtarimme, joka oli vanha iällinen akka, tuli matkasta niin väsyneeksi, että vähällä oli tielle jäädä. Muuta parempaa tietä ei ole, ell'ei kule kolme, neljä peninkuormaa väärään. Yötä Alvejärvellä oltuamme, kulimme sitte kirkon kylään, kävimme sieltä aina Muurasjärvellä ja Muurepäässä Reisjärven rajalla, ja palasimme taasen kirkolle. Muutamia päiviä täällä oltuamme, saimme vaeltamaan kappelin pohjoispuolta Pyhäjärven rajatse, ja kulimme Elämäjärvet ja Kauppilat Liittojärvelle asti. Pahaksi onneksemme oli täälläkin nyt parhain heinäaika ihmisillä, emmekä sentähden saaneet erittäin paljon kerätyksi. Liittojärveltä käännyimme jo etelään päin, ja tulimme Harmaalan taloon Koliman rannalle.
