lauantai 28. toukokuuta 2022

Kuka Johnson kulki Suomessa kesällä 1846?

 

Åbo Underrättelser selosti 7.4.1848 melko yksityiskohtaisesti Pietarissa edellisenä vuonna julkaistua kirjaa "Ein Beitrag zur Kenntniss der wirthschaftichen Verhältnisse Finnlands". Kirjan kirjoittaja tohtori J. Johnson oli käynyt kesällä 1846 kylpemässä Helsingissä ja lähtenyt sitten 160 virstan kiertomatkalle, jolla hän ainakin kävi Hämeenlinnan ympäristössä. Johnson selvitti tietoja maataloudesta niin talonpoikais- kuin herrastiloilla ja esittelee kirjassaan jopa talonpojan verokuitin. Suomen kielistä puhuttaessa käy ilmi, että kirjoittaja hallitsee viron hyvin. Mielenkiintoisin 11.4.1848 jatkuneeseen referaattiin poimittu yksityiskohta oli kulkijan huomio monien talojen hirsiseiniin kaiverretuista (rakennus)vuosista.

Koko juttu oli tullut eteeni, sillä hain karttaa, joka oli julkaistu tässä(kin) kirjassa. En löytänyt Finnasta Kansalliskirjaston kappaletta, joten asiakassuhteen ylläpitämiseksi tiedustelin kirjaa spostitse. Sain sen oitis erikoislukusaliin katsottavaksi ja vastausviestissä myös haasteen: "Jos jostain sattuu putkahtamaan tämän J. Johnsonin tarkempia henkilötietoja, olisin kiitollinen tiedoista."

Kirjasta irtosi (KUVAINNOLLISESTI!) kaipaamani kartta ja myös tarkkoja kuvia maatalouden välineistöstä, mutta ei mitään ilmeistä tunnistetietoa Johnsonin persoonasta.

Mutta tottakai piti jatkaa tiedonhakua toisaalla, sillä maineen ylläpito. Suomalaisissa sanomalehdissä Johnson esiintyi toistamiseen ÅU:ssa 3.11.1848 pietarilaisena agronomina, joka oli lähettänyt Keisarilliselle Suomen talousseuralle eripainoskappaleita artikkelistaan "Beschreibung eines Theerofens mit einer Vorrichtung zur Gewinnung des Terpentinöls". Artikkelin nimellä se löytyi pietarilaisesta julkaisusta "Mittheilungen der Kaiserlichen Freien Ökonomischen Gesellschaft zu St. Petersburg" . 

Itse julkaisusta sen toimittajan henkilöllisyys ei hypännyt silmille, mutta toisaalla julkaistussa sisällysluettelossa oli Johnsonin torajyväkatsausta "Ueber das Mutterkorn. Von Dr. J. Johnson." merkityksellisempää havaita, että sama mies oli myös julkaisun toimittaja. Eikä ainoastaan tuolloin vaan yli kymmenen vuotta myöhemmin oli myynnissä "Mittheilungen der Kaiserl. freien ökonomischen Gesellschaft zu St. Petersburg. Red. von Dr. J. Johnson. Jahr. 1861 u. 1862." 

Nyt kannatti googlata seuran nimellä ja Johnsonilla. Tuloksien joukossa oli virolainen artikkeli, jonka esittelemä 8.5.1806 syntynyt mies Jakob Johnson (Johnson-Hantwig) lähes varmasti oli Suomen kävijä. Muun ohella kielitaito tukee tunnistusta.

perjantai 27. toukokuuta 2022

Pieni tiedonhakuharjoitus

Vappu Ikonen jakoi eilen aamulla Twitteriin oheisen SA-kuvan 86912 saatteella "80 vuotta sitten helatorstai oli näin heleä. SA-kuvat 26.5.1942. Harmillisesti kuvatiedoissa ei mainittu paikkakuntaa. Tunnistaako kukaan?"

Vielä lehdettömien puiden takana pilkottavien rakennusten tunnistaminen on mahdollisuuksien rajoissa, mutta hedelmällisemmältä tuntui lähestyä kysymystä SA-kuvien ominaisuuksien kautta. Tyypillisesti samalta kuvaajalta on paljon kuvia ja ajallisesti läheiset kuvat voisivat vähintäänkin rajata maantieteellistä aluetta.

Haku helatorstai* Finnassa toi eteen niukat kuvailutiedot, joissa oli kuvaajan nimenä Aavikko ja oikea päivämäärä 14.5.1942. Siirryin SA-kuvien omalle sivustolle, jossa voi helposti tehdä päivärajauksen ja valokuvaajan nimen työntää vapaatekstihakuun. Näin sain eteeni neljä kuvaa, joista kolmessa keinuttiin "ryssien tyypillisessä huvipuistossa Äänislinnassa".


Myös penkkikuvassa on täällä tieto "Äänislinna 1942.05.14", vaikka Finnaan siirrossa se on tipahtanut matkalle. Finnassa päivämäärästä on tehty (ainoa) asiasana, joten yhdistämällä se tekijätietoon tarkennetussa haussa, on mahdollista saada ulos sama kuvasetti. Vain inan hankalampaa ja epävarmempaa kuten aina yleisissä portaaleissa.

torstai 26. toukokuuta 2022

Krimin sodan aikaan Yyterissä

Englantilais-ranskalaista laivastoa Itämerellä. Sjöhistoriska museet/Wikimedia

Niin kuin Kaarle Otto Palander asian Reinhold Grönvallille kertoi (Reinhold Grönvall: Suomenkielisen sanomakirjallisuuden alkuajoilta Porissa. Suomalainen : Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton albumi 1910)
Itämaisen sodan aikana saapuu P. veljensä kapteeni Palanderin maatilalle Tuorsniemeen Porin maaseurakunnassa. Eräänä päivänä päättää hän mennä samassa seurakunnassa olevaan Yyterin kartanoon tervehtimään tuttavaansa översti Gyllenbögeliä. Sieltä saapi hän kuulla, että vihollisten laivat ovat saapuneet Reposaaren edustalle. Palander valjastaa ratsun ja lähtee Yyterin niemeen katselemaan sotalaivoja. Hän saapuu perille, sitoo ratsunsa puuhun, astuu ulos metsästä, ja samassa laskeekin ranskalainen sotavene rantaan. Palander hölmistyy, pako ei auta. Silloin sieppaa hän sikarikotelon taskustaan ja tarjoo upseerille, joka kiitollisuudella ottaa sikarin. Upseeri pyytää saada vettä, ja Palander vie hänet ja sotamiehet erääseen torppaan. Sinne kokoontuu pian lähiseudun uteliasta nuorisoa, hankitaan »pelimanni» ja pian pyörittävät ranskalaiset seudun tyttöjä iloisessa tanssissa. 
Palander palaa rauhassa takaisin, mutta metsässä olikin ollut venäläisiä upseereja vakoilemassa. Nimismies saapi käskyn vangita sen miehen, joka tuttavallisesti johti ranskalaiset maihin ja opasti heidät torppaan, sekä tuoda hänet sotaoikeuteen. Nimismies, joka hyvin tuusi Palanderin ja tiesi ettei tässä jutussa mitään valtiopetosta ollut, kirjoitti salaa kiijeen Palanderille ja käski laputtamaan sinne, »missä pippuri kasvaa». Palander haihtui äkkiä pois paikkakunnalta ja painautui syntymäseudulleen Vesilähteen asti. Ja näin hän pelasti nahkansa tästä pälkäästä, joka arvattavasti olisi ollut sangen ikävä seurauksiltaan. 
Vähemmästä on moni päässyt Siperiaan tahi saanut muuten lyhyet passit ainakin sota-aikoina.

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Lomakuvia Suomesta vuonna 1890

British Library on digitoinut tanskalaisen O. Reedtz Thottin kirjan Fem Uger i Finland som Turist, Jæger og Fisker (1892). Blogini alkuaikoja muistellen klistraan surkeasta painojäljestä välittämättä Suomessa elokuussa 1890 otettuja kuvia. Tanskaa paremmin ymmärtävät korjannevat suomennokseni kommentteihin.

Kuuluisa "Vitrabro". Olisikohan kirjaimet kääntyneet ja kyseessä joku Virran silta?

Kolme sulkua Saimaan kanavassa. (Olen jakanut jo myöhemmin otettuja tarkempia ja värillisiä kuvia.)

Hangon kylpylä

Kajaaninkoski ja Kajaaninlinnan rauniot

Kalastusturstien ensimmäinen lohi

Lohipato Oulunjoessa

Ryhmäkuva, taustalla oleva maaninkalaisen talo myös myöhemmässä kuvassa 

Helsinki ilmeisesti Katajanokalta, sillä horisontissa on Johanneksen kirkon tornit.
Tästä epätavallisesta otoksesta näkisin mielelläni alkuperäisen kappaleen.

Suomalainen risukarhi

Maaninkalainen talous kotinsa ulkopuolella

Ämmänkoski

Metsävahti ja karhuansansa

tiistai 24. toukokuuta 2022

Kaupantekoa Itä-Suomessa 1800-luvun puolivälissä

J. Lukkarinen arvioi lehdessä Viena-Aunus 1/1939, että K. J. Juutin tarina Mannisten kaupunki kirjassa Karjahalan kankahilta I (1889)

on hyvin merkittävä kulttuurihistoriallinen kuvaus Pohjois-Karjalasta. Se on niitä harvoja, aikanaan paperille pantuja kertomuksia, mitä meillä yleensä on maakunnan silloisista maanviljelijä-liikemiehistä ja heidän toimistansa. Kulkivathan sen ajan liikemiehet, kuka venein, kuka hevosin Karjalasta Ouluun ja toisaalle Pietariin, Sunkuun ym. kuten totutuilla ja tutuilla liikelin joilla ainakin. Vietiin voita, raavaita karjoittain, hevosia, metsänviljaa jne., miehiäkin ostettiin Venäjälle sotaväkeen.

Lukkarinen arvelee, että kertomuksen Kastelammin kylä vastaa Kiihtelysvaaran Huhtilampea ja Pekkala Pekka Parviaisen kauppaa Joensuussa. Ainakin kaupanteko vastaa muita löytämiäni 1800-luvun kuvauksia:

Tästä keskustelusta tuli selville, että kun Saksa-Manninen eilen oli ollut kaupunkiin voita viemässä, oli hän jo mennessään kaupungin rintataloloissa kuullut voinhinnan äkkiä nousseen. Kun hän sitte tuli kaupunkiin ja aikoi ajaa hevoisensa Heikkilän pihaan, oli jo puolikymmentä kauppamiestä puhutellut häntä kadulla. "Onko isännällä voita?" — olivat ne kysyneet, ja kuultuansa, että semmoista tavaraa hänen kuormansa oli täynnä, olivat kaikki kuiskanneet: "Tulkaa meille, tulkaa meille, kyllä me hinnoilla sovimme!" 

Päästyänsä sitte Heikkilän pihaan ja riisuttuansa hevoisensa kärriltä syömään, oli jo itse ukko Heikkikin huutanut hänelle rappusiltaan: "No voitakos Saksa nyt lähti kaupunkiin tuomaan?" "Ka mitäpäs sitä muutakaan näin heinäaikana joutaisi ajelemaan", — oli hän vastannut. "No menehän puodin puolelle, niin pojat antavat ryypyn pölyiseen suuhusi", — oli ukko Heikki virkkanut. Ja kun hän vaan puotiin pistäysi, niin heti pojat kynkkäpuoleen viemään puotikamariin, jossa konjakkia, rommia, punssia ja viiniä olisi saanut juoda vaikka kuinka paljon ja — kaikki ilman maksutta. Ja sitte ei muuta kuin voita mittaamaan. 

Mutta hänpä ei ollutkaan noin vaan petettävä, hän oli muka jo monta mutkaa maailmassa nähnyt. "Antakaahan kun käyn hevoistani katsomassa", — oli hän sanonut ja siltä tieltään pyörähtänytkin Pekkalan puotiin. Siellä olivat puotilaiset par'aikaa olleet voikauppaa tekemässä erään tuhman Liperiläisen kanssa, jolta olivat kuin olivatkin narranneet voit, jauhokulilla aina puudan, ja jauhokulin hinta kuului olleen kahdeksan ruplaa. Kun sitte olivat saaneet kaupat Liperin miehen kanssa päätetyiksi, olivat ruvenneet häntä, Saksa-Mannista, kauppaan kiusaamaan. "Minun voini eivät lähde niin helpolla kuin Liperiläisen", — oli hän vaan murahtanut. "No miksi ei?" — oli ukko Jehki, Pekkalan pääpuukhollari, sanonut. "Syy siihen on se", — oli hän lausunut äkäisesti, "ett'en minä ole Liperiläinen!" —

Erityisesti Lukkarinen kehuu kuvausta matkaanlähdöstä, joten lainaan vielä sen pätkän

Sillä aikaa kuin nuo kolme Mannista itse puuhasivat voiputsien keralla, hikoilivat heidän emäntänsä, kukin kodissansa, eväiden hommassa miehillensä pitkää Pietari-matkaa varten. Jokainen heistä koetti olla toistansa etevämpi eväiden "panossa" ja saavuttaa mainetta tällä emäntien viisauden alalla, sillä emännän neroa ja kekseliäisyyttä mitataan niillä seuduin usein vielä nytkin sen mukaan, millaiset kirkko-eväät kukin on osannut paistaa. Ja olihan tämä nyt kokonaan toista kuin tavallinen kirkkomatka! Eipä siis ollut kummakaan, jos hyväsydämmiset emännät tuon tuostakin panivat sormen nenällensä tai vasemman käden kupeellensa ja katsoen pirttiensä mustiin kattoihin lausuivat: "No entäs sitte?" —

Ja nuo Mannisten Pietari-eväät ne vasta eväitä olivatkin. Niistä puhuttiin Kastelammin kylän emäntien kesken seitsemän viikkoa yhtämittaa, eivätkä niitä tuon herttaisen kylän vanhat mummot ole vielä tänäkään päivänä kokonaan hampaistaan heittäneet, ehk'ei niiden "pureskelemisesta" enää muuta hyötyä liene kuin veden suuhun tuleminen.

Saksa-Mannilan eloisa emäntä paistoi ensin kolme kukkoa, joita jokaista pantiin kahdella leipälapiolla uuniin. Yksi niistä oli tavallisesta hapantahtaasta ja raavaan lihasta tehty rahtikukko, joka kuitenkin eroitukseksi renkien ja päiväläisten tavallisesta rahtikukosta uunista otettua voisulalla voideltiin. Toinen kukko, n.s. kirkkokukko, sitä vastoin ummistettiin rievään lestykuoreen ja sen sisästä olisi etsijä löytänyt valkeanläskin ohessa pari vahvaa lampaan jalkaa sekä kolme suurta ja kokonaista haukia hyvästi hautuneina. Mutta kolmas kukko voitti molemmat edelliset ei ainoastansa ulkonaisella kauneudellansa ja hyväsydämisyydellänsä, vaan paljoa enemmän kalleudellansa; sillä ehk'ei mauntuntija tekijä nyt ollutkaan tilaisuudessa panemaan siihen jäniksen rasvaa eikä riikinkukon kieliä, joita muinoisten Rooman keisarien sanottiin syöneen, kätki hän kuitenkin sen hiivalla kohotettuun tosivehnäiseen kuoreen lehmän ja sian kieltä, matikan maksaa, ahvenen aivoja, keitetyitä munia, riisiryyniä, voita, siirappia ja sipulia siinä määrässä, että hellästi rakastetulle eväiden syöjälle oli varmaankin tuleva ilokyyneleet silmiin sitä Pietarissa pureskellessaan. Ja päälle päätteeksi voideltiin se uunista otettua viinasekaisella kanväri-linjamentilla, sillä emäntä pelkäsi sen maistavan liian "yöpläkältä" ell'ei siihen mihinkään kohden tulisi vähääkään väkevän puolta. Tällaista piiraata ei Saksalan emäntä ollut ennen tehnyt, eikä hän siis tiennyt sen oikeata suomalaista nimeäkään, mutta hetken keskusteltuansa asiasta heillä loisina asuvan ja paljon maata kulkeneen Kuppari-Suson kanssa, päätettiin otukselle panna nimeksi kaupunkikukko, ja ristiäisiksi keitti emäntä puukantisella kattilalla kahvit, vaikka se muutoin olikin hyvin harvinaista.

Paitsi tässä mainituita kukkoja pani Saksalan helläsydäminen emäntä hyväpäiselle miehellensä vielä paljon muutakin hyvää evääksi. Siinä laitettiin munavoit, ryynipiirakat, maanvehnäset, ohrarieskat, palvatut lihat, lahnan-, muikun- ja hau'in silakat y.m., y.m. niin paljon ja niin hyvää, että ukko Saksa-Manninen niitä seuraavaan aamuna kärriin latoessaan ei tiennyt sanoa oikeata "syytä siihen", miksi eväät eivät oikein tahtoneet kärrin seville mahtua. Varsinkin tekivät kaksi isoa maitolaskua, joissa toisessa oli vasta lypsettyä maitoa toisessa kynnellä kestävää kokkelipiimää, hänelle haittaa kuormaa laatiessaan. Hän aikoi jo jättää ne kokonaan mukaansa ottamatta, vaan silloin juohtui hänen mieleensä, että ryynipiiraat munavoin kanssa eivät voi maistua miltään, ell'ei edes joka toiselle palalle saa ryypätä suun täyttä paksua piimää, ja sen vuoksi, kun ei muuanne sijaa saanut, sitoi hän maitolaskut vahvalla nuoralla kärrin akseliin riippumaan, jossa niitä ei tiennyt olevankaan muulloin kuin syöntiaikoina, sitoessaan aina tuontuostakin lausuen: "Eipä siltä, eipä siltä!" —

Vävy-Mannilan ja Pata-Mannilan emännät eivät suinkaan hekään tahtoneet lähettää miehiänsä tyhjin suin Pietarissa käymään. Mutta kun ymmärtäväiset lukijani jo siitä, mitä yllä on sanottu, voivat saada käsityksen näidenkin arvoisain naapurusten ammattiviisaudesta, jätän heidän eväshuoltensa yksityiskohdat kertomatta. Ett'ei minua kuitenkaan saatettaisi syyttää siitä, ett'en muka ole tehnyt oikeutta tai antanut täyttä arvoa näidenkin emäntien eväille, täytyy minun sanoa, että he molemmat, vaikka asuivatkin eri taloissa, eväitä paistaessaan valittivat: "Voi voi, kun ei ole siitaroita eikä suolia, että saisi tehdä edes makkaroita!"

Oli näet kesä ja kesällä ei näitä herkkuja talonpojissa saada.

maanantai 23. toukokuuta 2022

Jyväskylässä digitoidaan historiaa

Kesän sadepäiviä ja tutkimuslomia varten tiedotus/muistutus digitoidusta materiaalista.

Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto sisältää tuoreiden gradujen ja väitöskirjojen kuten
lisäksi vanhempaa, mutta hyödyllistä kirjallisuutta. Eli sarjasta Jyväskylän Historiallinen Arkisto kirjoituskokoelmat

Jälkimmäisessä on esimerkiksi sukututkijoille hyödyllinen Heikki Roiko-Jokelan artikkeli "Holhoukseen julistamisen perusteista noin 1600–1985".

Julkaisusarjasta Studia historica Jyväskyläensia osa digitoinneista on lukkojen takana, mutta tarjolla on esim.

Ja jostain syystä Jyväskylässä on digitoitu myös Turun historiaa eli

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Huhtikuun lopusta toukokuulle

26.4.

3.5.
4.5.
  • 1910-luvulla ei lomake eikä planketti vaan lanketti.
5.5.
  • Mitäköhän näille ihmisjäänteille on tapahtunut?
    [Vasabladet 10.8.1929: Gammal svensk krigarkyrkogård funnen i Riga. Vid schaktningsarbreten i "Frihetsgatan" i Rigas centrum har man på tio fots djup funnit mänskliga ben i stort antal. Det har fastställts, att på 1600-talet en svensk krigarkyrkogård legat på detta ställe; förra året fann man också inom samma område ett antal mänskliga huvudskärvor. Benen ha överförts till universitetets anatomiska museum.]
8.5.
  • Kerrankin kulutustavara, joka on selvästi ajoitettavissa? Liian hyvää ollakseen totta? (Uusi Suometar 27.6.1895) [Satu Sorvali huomautti löytäneensä saman kuvan kesällä 2018. Saatteensa tuolloin: "Chigacon #maailmannäyttely'ssä 1893 esiteltiin merkittäviä uusia #keksintö'jä kuten vetoketju, maailmanpyörä, astianpesukone ja liukukäytävä (liukuportaat ilman portaita), mutta tämän ilmoituksen mukaan myös #mummokeinu! (Nya Pressen 8.6.1895)" Hän oli myös tehnyt kuvahaun tuloksella "Varhaisin kuva, jonka löysin Finnasta kaksipuoleisesta #pihakeinu'sta, on vuodelta 1918. "Kesäasunto Töölössä", valokuvaaja Ivan Timiriasew. Helsingin kaupunginmuseo."]
  • Oli kuulkaa aika ennen kirjastotätejä. Kirjastomies oli @SKS_finlit. Tämä vielä nauratti, mutta erehdyin tekemään lisähaun ja löysin Usarin kirjoituksen 5.2.1929. Nainen kelpaa kyvyttömänä, sillä on halpa. Auts.
10.5.
  • "Tässä onkin keskeinen avain muutokseen: että jokainen tulee nähdyksi; että löytyy joku, joka uskoo, kutsuu, suosittelee, muistaa, luottaa, kannustaa." kirjoittaa @anulah . Sama pätee naisten lisäksi tietenkin vähemmistöihin ja luokkaretkeilijöihin.
  • Tarjolla kuningasmielinen katsaus Viipurin kujanjuoksuun. [Christopher O'Reganin videossa Kulregnet vid Viborg.]
12.5.
  • Päivän suoritus: muistin pyykkäysreissulla, että DL @NatLibFi Sanomalehtisymposiumin esitysehdotuksille on huomenna. Huominen on varattu aivan muuhun, joten pykäsin iltapuhteena tekstin. Vain yrittämällä voi onnistua.
15.5.
  • Taas osuin saksalaisen tutkimuksen kuplaan, jossa viitataan saksankielisiin ja setti on sitten ohitettu esim. Suomessa. Ranskankieliset eivät tule edes esiin, ellei käytä ranskaa hauissa.
20.5.