Kokemäeltä Amerikkaan, osa 53

Kokemäellä syntynyt 15-vuotias Aino Koski tuli New Yorkin satamaan 21.12.1920 Kööpenhaminasta lähteneellä Hellig Olav-laivalla. Kokemäelle oli jäänyt isä Isak Koski ja vastaanottajana New Jersey Jersey cityssä oli sisar Elli Koski.

Aikaisempi Koski-niminen siirtolainen Kokemäeltä oli Axel Fredrik, joka oli saapunut New Yorkin satamaan 20-vuotiaana 8.10.1913 laivalla C F Tietgen. Häneltä oli jäänyt isä Fredrik Rukakoski Lavian Saarijärvelle. Axel Fredrik oli matkalla Chicagoon, jossa hän oli jo asunut vuodet 1909-1913. (Hän oli tullut ensimmäistä kertaa New Yorkiin 29.1.1909 Adriatic-laivalla.)

Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin hän täytti Minnesotassa, kertoen lähimmäksi sukulaisekseen isänsä ja syntymäpäiväkseen 22.2.1882. Kokemäen kastettujen listasta löytyy 23.2.1882 Kakkulaisten Hyytin torppari Frans Fredrik Kristianinpoika Kiviselle ja vaimolleen Josefiina Villentyttärelle syntynyt poika Fredrik Aksel, josta lienee kyse.

Aksel oli naimaton vielä 58-vuotiaana tehdessään kansalaisuusvaihtoilmoitusta Washingtonin osavaltion Spokanessa joulukuussa 1940. Hän kuoli siellä 3.4.1949.

Kokemäen Krootilassa 9.2.1897 Yli-Hiekin torppari Frans Fredrik Juhonpoika Raukolle ja hänen vaimolleen Amanda Heikintyttärelleen syntynyt Emil Nikolai omaksui vuoteen 1942 mennessä sukunimen Koski. Tuolloin hän täytti toisen maailmansodan kutsuntakorttia New Yorkin kaupungissa. Siihen oli merkitty katuosoite samassa kaupungissa, mutta tämä vedetty yli ja lisätty osoite Kalifornian Los Angelesissa. Kaliforniassa Emil Nikolai sai sosiaaliturvanumeron ja systeemin kirjanpidon mukaan hän kuoli toukokuussa 1971. Kutsuntakorttiin hän oli ilmoittanut lähimmäksi omaisekseen rouva Rita Kosken eli hän oli mahdollisesti ollut naimisissa.

Bostonin satamaan oli tullut 3.7.1923 23-vuotias Emil Koski Kokemäeltä Kööpenhaminasta lähteneellä Hellig Olav-laivalla. Hänen ammattinsa on räätäli ja edellä mainittu Emil Nikolai oli vuonna 1942 töissä räätälillä, joten vaikka ikätieto ei täysin täsmää, kyse on todennäköisesti samasta henkilöstä. Vuonna 1923 saapuvalle Emilille jäi Kokemäelle isä F. Koski ja vastaanottajana oli veli William Wirta Fort Bragessa Kaliforniassa.

Tämä oli ottanut Villehard Raukko -nimisenä passin 8.6.1905, lähtenyt Hangosta 14.6.1905, Liverpoolista 21.6.1905 ja saapunut New Yorkin satamaan Oceanic-laivalla 29.6.1905.

Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1920; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2897; Line: 14; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2194; Line: 15; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1909; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_1192; Line: 6; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location:Wadena County, Minnesota; Roll 1682693; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. U.S. Naturalization Records - Original Documents, 1795-1972
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942 (Roll WW2_2368082; Local board: New York , New York.)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 561-03-1127;Issue State: California;Issue Date: Before 1951)
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Siirtolaisuusinstituutti - passiluettelo
Siirtolaisuusinstituutti - matkustajaluettelo
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1905; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_594; Line: 21; .)

Leikkeitä Hesarista

Heinäkuun Kuukausiliitteessä oli Ilkka Malmbergin juttu Länsi ja itä, joka ei onnistunut sanomaan mitään uutta länsi- ja itäsuomalaisten eroista. Mutta samassa lehdessä viehätti Juha Kauppisen kirjoittama He tulivat idästä, jossa kerrottiin mielenkiintoisesti kahdesta arkeologista ja heidän tutkimuksestaan Utsjoella.

Varsinaisissa Helsingin Sanomissa oli 7.7. Saska Saarikosken alaviite. Hän oli "kahlannut" loppuun Seppo Zetterbergin Viron historian:

Tavallisen lukijan kannalta ikävämpää on muinaisaikojen pitkäpiimäinen kuvaus. Moni juttu jumittui kartanotalouden tai koululaitoksen kehitysvaiheisiin, eikä siksi koskaan päässyt viime vuosisadan hurjiin draamoihin asti.

Hetkinen? Aika ennen 1900-lukua on "muinaisaikaa"?

23.6. sivun juttu kivikauden kylästä, Saarijärven kivikauden kylän 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Kuvissa esitellään 4 löytöjen perusteella rakennettua asumusta ja paikka näyttää vierailun arvoiselta.

Viipurin tuomiokirkon asioista kerrottiin 22.6. Mikael Agricola-seuran hankkeen tarkoituksena on restauroida jäljellä olevat kirkon osat. Työ aloitettiin tarkoilla mittauksilla, joista saatujen titojen perusteella päätetään, miten raunioiden kunnostus suoritetaan. Arkeologisia kaivauksia tehdään mahdollisesti ensi kesänä.

Sunnuntaisivujen juttu 13.6. oli otsikoitu "Nyt tulevat uuskarjalaiset. Karjalaisuudesta on tullut harrastus ja uusidentiteetti, jota ilmastaan Facebookin Karjala-ryhmissä. Uuskarjalaiset löytävät niissä itsensä ja toisensa." Maritta Lehvonen, joka perusti FB-ryhmän Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa, toteaa "Sen kautta karjalaisuudesta on tullut minulle luonteva osa jokapäiväistä elämää."

Nyt-liitteen Kysy mitä vaan -palstalla oli 18.6. oli kysymyksenä "Saako ihmisestä kirjoittaa elämänkerran ilman tämän lupaa?" Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna vastasivat "No ilman muuta!" päättäen kappaleeseen:

Suurilevikkisissä lehdissä julkkiksia saa ruotia miten päin vain. Sen sijaan säyseäsävyisetkin pienilevikkiset kirjat näkyvät nostattavan myrskyjä pipetissä. Keksikäämme hienostuneempia tapoja ilmaista kirjallista mediumia kohtaan tuntemaamme arvostusta.

Lähdössä lomalle, valmisteluja

Tänään alkaa loma! Suunnitelmana istua arkistossa ja kirjastossa ja arkistossa ja...

1) Mutta myös käydä retkillä. Yksi niistä suuntautuu Pohjanlahden toiselle puolelle, josta esi-isäni Jonas Sohlberg on kotoisin. Hänen esipolviensa merkittävin osa asui ja vaikutti Falunissa ja kun siellä on maailmanperintökohteisiin laskettava monttukin... Matkavalmisteluihin kuului lippujen ja hotellien lisäksi vanhan tutkimuksen esiinkaivuu. Missä vaiheessa huomasin, ettei minulla ollut tietoa, missä päin nämä esi-isät olivat asuneet. Pitäähän sitä päästä pihalle seisomaan.

Onneksi kyseessä olivat kaivoksessa melko merkittävässä asemassa olleet henkilöt, joten lähetin reippaasti tiedustelun paikalliseen museoon. Ja sain paluupostissa kasan valokopioita, joista olisi ollut huomattavaa iloa jo aiemmin... Mutta paree myöhään kuin ei milloinkaan. Maatilamatkailun lisäksi ohjelmaan tuli prujujen perusteella myös kirkkokurkistus, esi-isän hauta ja epitaafi katsastettavana.

2) Elinkeinoelämän keskusarkistosta (Elka) tuli postilaatikkooni kolmelta listalta iloviesti, että arkisto on auki kesälläkin. Ei kun Mikkeliin. Olinhan jo maaliskuussa ollut sinne yhteydessä ja saanut varmistettua, että siellä on talohistoriikkiini mahdollisesti oleellista materiaalia.

Into oli kova, äidin vanhan kotitalon paikkaakin pääsisi katsomaan (tarkistettiin Googlen Street View:stä, siinä on nyt kauppakeskus). Mutta järki kulki sen verran, että otin arkistoon yhteyttä tarkistaakseni, saako materiaalit saman päivän aikana tilattua ja käsiinsä. Ensin sain vastauksen, että kyllä. Mutta sitten toisen viestin, josa kerrottiin, että kyseinen aineisto on parhaillaan järjestettävänä ja tarkempaa luetteloakin ollaan tekemässä. Eli järkevämpää jättää johonkin tulevaan lomaan.

Helsingin neidit Sutthoff

Historialliset romaanit ovat helpoimmin sulatettavissa, kun seurataan jokseenkin uskollisesti tunnettuja henkilöitä tunnetuin faktoin tai sitten kaikki henkilöt ja tapahtumat ovat keksittyjä. Näiden välimuoto on kirja, jossa päähenkilöiden nimet (ja mahdollisesti sukulaisuussuhteet) sopivat yhteen todellisuuden kanssa, mutta kirjan tapahtumien suhteen ei tiedä mitä uskoa/luulla.

Tätä itseäni häiritsevää välimuotoa edustaa Maila Talvion Itämeren tytär (joka löytyy hyvinvarustetuista kirjastoista myös osina Kaukaa tullut, Hed-Ulla ja hänen kosijansa sekä Hopealaiva). Sen päähenkilönä ovat Jakob Sutthoffin (jolla vaimo nimeltä Maria Erhardt) tytär Hedvig Ulrika (Hed-Ulla). Tällä on sisaret Anna Kristiina ja Greta. Jakobilla puolestaan sisaret Lisken ja Sofia Dorothea.

Juonipaljastuksia... Greta eli Helena Margareta menee naimisiin tukholmalaisen Hans Salomon Levin kanssa. Tämä on juutalainen. Hedulla naitettiin Mathias Weckströmille. Anna Kristiina meni naimisiin oppia nauttineen Antti Skuggen kanssa. Tämä Henrik Forsiuksen eno.

Todellisessa historiassa... Jakobin tyttärien Hedvig Ulrikan (s.11.10.1723) ja Maria Stiinan (s. 5.10.1724) kasteet Helsingissä löytyvät Hiskistä helposti. Anna Kristiinan (s. 1729) kasteessa äitinä "Erhartz".

Mathias Weckströmille ja Hedvig Ulrica Sutthoffille syntyy Johannes 1.9.1753, Lovisa 26.5.1756, Maria Christina 13.5.1758, Carl Gustaf & Gustafva 23.6.1759.

Tähän mennessä näyttää hyvältä. Mutta Hiskin perusteella Anna Kristiina Sutthoff menee 24.10.1765 naimisiin Helsingissä kauppias Samuel Törnerin kanssa. Yo-matrikkeli ei tunne Anders Skuggea, mutta Henrik Forsiuksen äiti on sukunimeltään Skugge.

Eli taitaa olla parin faktan päällä melkoinen kerros fiktiota. Totista totta Sutthoffeista on viime vuonna ilmestyneessä julkaisussa Släktbok Ny följd IV:1-2 ja siellä todetaankin selvällä ruotsinkielellä, että Talvio on keksinyt omiaan. Mutta myös että Anna Kristiina asuu vuoteen 1759 lankonsa Weckströmin luona, lähteenä henkiverot kyseiseen vuoteen asti. Ja ei mitään tämän jälkeen. Avioliitto jäänyt siis tutkijalta ja toimittajalta huomioimatta?

Mathias Weckström jälkeläisineen on mukana Jessica Parland-von Essenin tuoreessa kirjassa Affärer, allianser, anseende. Konsten att tillhöra Helsingforseliten ca 1740–1820, josta on olemassa suomenkielinen käännös Ammatti, avioliitto ja arvostus. Helsinkiläinen eliitti 1740-1820. Josta mainitsin jo maanantaina.

Tutustuin dokumenttikirjallisuuteen

Taannoisen Viapori 1906 -lukukokemuksen johdosta lainasin kirjastosta Kai Ekholmin kirjan Paavo Rintala, dokumentaristi. Miten kirjailija käyttää lähteitä (1988). Se tarjosi - vaihteeksi - ihmeteltäväkseni uuden termin: dokumenttikirjallisuus. Ekholmin kaaviossa (s. 12) se on kansatieteellisen kirjallisuuden, journalismin, raportti- ja reportaasikirjallisuuden, päiväkirjojen, historiakirjoituksen, muistelmien ja sosiologian pehmeiden menetelmien väliin jäävä laji, joka perustuu tosiasioihin ja mahdollistaa lähdeanalyyttisen tarkastelun.

Ekholmin lainaamista määritelmistä (s. 10) selviää, että kyse on "faktojen esittämisestä ilman fiktiivisiä seikkoja"/ "faktuaalisen aineiston dramatisoitu esitys", joka "käyttää autenttista aineistoa ja pyrkii kirjallisin keinoin luomaan jostain todellisuuden tapahtumasta tai ihmiskohtalosta uskottavan ja totuudenmukaisen kuvan". Kuullostaa tutulta, luovalta tietokirjoittamiselta nykykielellä.

Dokumenttikirjallisuuden suomalaisina esiasteina Ekholm mainitsee (s. 40) N. Niemelän Luisulan lapset (1890), Pietari Päivärinnan Elämän havannoita ja Pikakuvia 1867 katovuodesta (1893) sekä Kalle Kajanderin Nälkämailta - kuvia ja havaintoja Koillis-Suomesta nälkävuodelta 1902 (1903). Keskeisiksi raportti- ja dokumenttikirjallisuuden teoksiksi hän nostaa (s. 41) Jörn Donnerin kirjat Berliini - arkea ja uhkaa (1958) ja Raportti Tonavalta (1962), Jorma Ojaharjun Telakalta (1974) ja Heikki Palmun Agitattorin virka (1975). Laajempi listaus sivulla 101 sisältää myös toisaalla historialliseksi romaaneiksi luokiteltuja kirjoja. Mikä sopii YSA-luokitukseseen, jossa dokumenttikirjallisuus on osa kaunokirjallisuutta.

Niin tai näin, dokumenttikirjallisuus on hyvä termi muistaa. Miettiä keinoja, joita dokumenttielokuvissa voidaan käyttää ja yrittää samaa monipuolisuutta kirjan muodossa(kin).

Isänmaallisen seuran palkitsemia (1790-luvun loppu)

Muistorahan viljelystä sai "Nämndemannen Lars Tystå i Engeslewä, Limmingå Socken ock Uleåborgs Län". Kivirakennuksesta samoin "Bonden Anders Hygri i Limmingå Socken och By samt Uleåborgs Län". Hopeisen hattunauhan 15-vuotisesta rengin palveluksesta "Elias Ericson i Jämsä Prästegård och Tawastehus Län". Hopealusikan kymmenvuotisesta rengin palveluksesta "Henric Johansson på Keuru Capellans Boställe, Wasa Län, och Thomas Matsson på Hauho Capellans Boställe, Tawastehus Län". (Inrikes tidningar, 10.2.1795) Hopeaketjun 15-vuotisesta piian palveluksesta sai "Hedwig Johansdotter på Läktismäki, Hauho Socken och Tawastehus län" (Inrikes tidningar, 11.2.1795)

Lisäys 28.12.2016 Kuopion kirkossa tammikuun alussa maaherra Ramsay piti puheen suomeksi kunnollisen viljelyn siunauksellisuudesta, mikä raportoitiin sanomalehdessä Inrikes Tidningar 8.4.1796. Tilaisuudessa palkittiin Kuopiosta talollinen Ivar Savolainen ja Karttulan kappelista Hans Eskelinen. Ensiksi mainittu oli rakentanut kivisen karjasuojan.

Muistorahan viljelystä saivat "Nämdemannen Eric Rajala under Alawo Capell och Wasa Län, samt Torparen Henric Johansson Hakala". Hopeisen hattunauhan 15-vuotisesta renginpalveluksesta sai "Carl Mattsson på Carla Rusthåll, Birkala Socken och Björneborgs Län" ja samanpituisesta palveluksesta hopeaketjun piika "Lisa Jacobsdotter på Carla Rusthåll Birkala Socken och Björneborgs Län". (Inrikes tidningar, 17.2.1796) Pirkkalalaisten palkinnonjaosta ja erinomaisuudesta raportoitiin 5.10.1796:



Pienemmän muistorahan viljelystä sai "Skatte-Bonden Matts Ryss i Öster-Solfby, Malax Socken och Wasa Län". (Inrikes tidningar, 21.6.1796)

Hopeisen hattunauhan 15 vuoden renginpalveluksesta "Jacob Andersson på Odensnäs, Masko Socken och Åbo Län", hopeisen kaulaketjun vastaavasta piian palveluksesta "Caisa Mattsdotter i Wirdois och Wasa län; Maria Edman i Gumtäckt, Helsinge Socken och Tavastehus Län" ja kymmenvuotisesta piian palveluksesta hopealusikan "Elisabeth Johansdotter i Särhilax, Töfsala Socken och Åbo Län".(Inrikes tidningar, 15.2.1797)

Yli viidentoista vuoden renginpalveluksesta hopeisen hattunauhan sai "Johan Rundberg på Antola St. Michels Socken och Heinola Län". (Inrikes tidningar, 13.2.1798)

Muistorahan viljelyksestä vastaanotti "Bonden Anders Andersson i Yli-joki eller Pitäjän-pää, Somero Socken, Tawastehus Län". (Inrikes tidningar, 9.7.1800)

Pellon ja niityn viljelyksestä pienemmän muistorahan sai "Rusthållaren Eric Christersson Melläri i Toja, Kisko Socken, Åbo Län". (Inrikes tidningar, 23.12.1800)

Isänmaallisen seuran palkitsemia (1790-luvun alkupuoli)

Sanomalehti Inrikes tidningar listasi 30.8.1790 alkuvuoden palkittuja. Joukossa maanviljelyksestä hopeapikarilla palkittu "Bonden Michel Thomasson Mauri i Kauniais, Karcku Socken och Åbo län" ja kivirakennuksesta samoin hopeapikarin saanut "Bonden Henric Henricsson Mäenpä i Säjmäjocki, Ilmola Socken och Wasa Län". Kun Mäenpään palkinnonluovutuksesta raportoitiin hänelle oli löytynyt enemmänkin ansioita. (Inrikes tidningar, 21.7.1791).



Vuoden 1790 loppupuolen viljelyksestä palkittuihin kuului "Nybyggaren Samuel Lahdenperä i Ålhafwa, Jå Socken och Uleåborgs Län", joka sai muistorahan (skådepenning) ja hopeapikarin. (Inrikes tidningar, 14.2.1791) Pohjoisesta viljelystoiminnasta vastaanotti palkinnon Kittilän käräjäpaikalla Henric Ollila ja tästä raportoi Inrikes tidningar 16.5.1791:



Muistorahan 15-vuotisesta renginpestistä sai "Gustaf Holmström i Siundby, Siundeå Socken och Nyland". (Inrikes tidningar, 18.6.1792)

Pelkän muistorahan viljelystoimestaan saivat "Torparne Johan Johansson på Packinais Dalkarlstorp i Rimetto socken och Åbo Län, och Jacob Jacobsson på Papinluoto under Obensnäs i Masko Socken och nyssnämnde Län, tillika med Åboen Johan Pehrsson på Löfö i Sunds Socken och Wårdö Capell på Åland". Yli 15 vuoden renginpalveluksesta palkittiin hopeisella hattunauhalla "Gustaf Hindricsson på Hakansböle i Helsinge Socken och Nylands Län" ja muistorahalla "Johan Korpelas på Jaakola i Uleå Socken och Uleåborgs Län". Kymmenvuotisesta palveluksesta hopeisen muistorahan sai "Johan Blumenthal på Pickala i Sjunde Socken och Tawastehus". Yli viisitoista vuotta ahertaneet piiat "Elisabeth Simonsdotter på Peinikala i Lemo Socken och Åbo Län, Brita Johansdotter på Håkansböle i Helsinge Socken och Nylands Län, Brita Ullström därsammastädes" saivat molemmat hopeisen kaulaketjun ja kymmenen vuoden palveluksesta "Susanna Michelsdotter Heickinen på Hietala i Calajoki Socken och Uleåborgs Län, ... Lisa Mattsdotter på Waltors i Hänkisari Nagu Socken och Åbo Län" hopealusikat. (Inrikes tidningar, 8.1.1793)

Sunnuntain 16.6.1793 jumalanpalveluksen yhteydessä tulivat palkituiksi edellä mainittu Johan Johansson Rymättylästä. Kirkosta lähteneessä kulkueessa muistoraha oli silkkityynyllä, joka oli hopeavadilla. ( Inrikes tidningar, 31.7.1793)



Kalajoen kesäisessä jumalanpalveluksessa luovutettiin piika Susanna Michelsdotter Heikkiselle hopeinen kaulaketju palkinnoksi pitkäaikaisesta palveluksestaan. (Inrikes tidningar, 17.7.1793)

Vaasasta raportoitiin syksyllä 1794 (julkaistiin Inrikes tidningarissä vasta 27.1.1795), että Mustasaaren pitäjän Tobyn verotilan haltija Anders Rönberg oli palkittu hopeisella muistorahalla aikaansaamastaan kivimuurista.

Isänmaallisen seuran palkitsemia (1780-luku)

Blogin alkumetreillä listasin tänne muutamalta vuodelta Suomen talousseuran palkitsemia. Talousseura perustettiin vuonna 1797 ja alkoi pian sen jälkeen palkita maatalouden sankareita. Mallia otettiin varmaankin Kuninkaallisesta Isänmaallisesta seurasta, jonka palkintoja oli Suomen puolellekin tippunut jo parin vuosikymmenen aikana. En tiedä onko näitä jo joku koonnut asialliseksi listaksi, mutta siltä varalta ettei, niin kulutin muutaman tunnin naapurimaan sanomalehtien parissa ja kokosin alla olevat.

(Miltä "muistorahat" näyttävät? Uppsalan yliopiston kokoelmissa on vino pino mitaleita ja sieltä löytyy myös näistä esimerkkejä. Etsiminen ei ole vaikeaa, kenttään "utgivare" voi poimia arvoksi "Kungl. Patriotiska Sällskapet" tai "Kungl. Finska Hushållnings Sällskapet". Kirjasta Sveriges och Svenska Konungahusets Minnespenningar Prakmynt och Belöningsmedaljer (1874) löytyy Isänmaallisen seuran mitaleista tietoa sivuilta 216-217 ja Suomen Talousseuran sivuilta 260-261.)

Käräjäsaarnan (uusi termi!) jälkeen 19.11.1779 jaettiin Porvoon pitäjän käräjäpaikalla, suuren rahvaanjoukon paikalla ollessa, Kungliga Patriotiska Sällskapetin palkinnot. Tästä lähetettiin raportti sanomalehteen ja Inrikes tidningar painoi jutun lehteensä 27.1.1780. Alla olevasta leikkeestä täten saa tietää, että hopeisen mitalin ja ketjun sai renkivouti Henrik Olofsson mallikkaasta 19-vuotisesta palvelustaan ensin Stensbölessä ja sitten Seitlahden säterissä. Vaimoihminen Maria Johansdotter oli myös ansainnut hopeaketjun. Stensböhlen karjapiika Maria Andersdotter oli 18 vuoden ajan hoitanut mallikkaasti jopa espanjalaisia eläimiä ja sai tästä hyvästä hopeisen kaulaketjun.

Varhaisiin palkittuihin kuului myös piika Karin Pajain, joka sai hopeisen kaulaketjun siitä hyvästä, että oli jo 31 vuotta palvellut rovastinleski Poppiusta "i Joccas och Heinola Län "(Inrikes tidningar, 6.1.1780). Kivisen rakennuksen aikaansaannista ansaitsi "Skatte-Bonden Simon Rasmus" "Wasa Län, G. Carleby Sockn och Såcka By" kullatun hopepikarin ( Inrikes tidningar, 26.6.1780).

Pitkäaikaisesta renginpalveluksesta saivat hopeisen hattunauhan "Thomas Jöransson i Lämpele Prästegård och Tawastehus Län, Henric Sjärman på Kalkis Rusthåll i Cuopio Län". Pitkästä palveluksesta piikana hopeisen kaulanauhan "Anna Persdotter på Hongela i Urdiala Sokn och Tawastehus Län, Karin Laukain i Cuopio och Cuopio Län".(Inrikes tidningar, 30.5.1782)

Piika Karin Jansdotter palkittiin pitkästä palveluksesta Hollolan tilalla Kuopion pitäjässä. Hän sai hopeisen kaulaketjunsa jumalanpalveluksessa Maaningan kappelikirkolla 14.4.1782. Tämä raportoitiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 24.6.1782 alla olevalla uutisella.

Samaisessa sanomalehdessä raportoitiin 21.10.1782, että isänmaallisen seuran palkitsema piika Anna Caspersdotter Nääsin tilalta Nurmijärveltä oli saanut kaulaketjunsa.


Raportti Perniöstä julkaistiin 19.8.1784. Pitäjässä oli jo kolmatta kertaa vuoden sisään juhlittu palkittua, 25.3.1784 jumalanpalveluksessa kunnioitettu renkivouti Mårten Mårtenssonia ja hänen 57 vuotista palvelustaan. Palkintona hopeinen hattunauha.

Mårtenin palkinto oli mukana 8.1.1784 ilmestyneen sanomalehden Inrikes tidningar listauksessa. Siinä mainittiin myös viljelystoimesta muistorahan saaneet "Hans Michelsson på Stacket i Gumböle By, Ingå Sockn och Nylands Län" ja "Torparen Johan Jobsson på Isnäs Sätesgårds ägor i P??no Sockn och Heinola län." Yli 15 vuoden palveluksesta hopeisen kaulaketjun saivat "Elisabeth Anders-Dotter på Kåskis Sätesgård i S:t Mårtens Sockn och Åbo Län" ja "Maria Henrichs-Dotter på Tawastby Säteri i Elima Sockn och Heinola Län".

Hopeisen hattunauhan sai talonpoika Matts Mattsson Östergård Kemiön Dagerdalin kylästä puunistutuksen johdosta (Inrikes tidningar, 5.2.1789).

Yli 15 vuotisesta palveluksesta renkinä palkittiin hopeisella hattunauhalla "Matts Hinricsson på Wuorenpoä i Töfsala Socken och Åbo Län". Vastaavan pituisesta palveluksesta sai piika "Karin Johans Dotter i Pyhäjoki Prästegård och Uleåborgs Län" hopeisen kaulanauhan. Hopealusikan 10 vuoden palveluksesta ansaitsi "Brita Wirell i förenämde Pyhäjoki Prästegård"(Inrikes tidningar, 11.5.1789)

Korkeasaareen?

Voisi olla aika eksoottinen kokemus suunnistaa Korkeasaaressa ylläolevalla kartalla. Se on nimittäin napattu vuonna 1892 ilmestyneestä kirjasesta Vägvisaren på Högholmen : illustrerad handbok, samoin kuin alla olevat kuvat. Kirjanen löytyi kun Riippumaton asiantuntija kertoi Europeanan täydentyneen helsinkiläisellä materiaalilla. Ao. pulju tarjosi nyt ihka ensimmäiset mielenkiintoiset jutut ja samalla huomasin, ettei materiaalia ole kovin helppo linkittää. Yläkulmassa näkyy kyllä "share", jossa on yli 200 vaihtoehtoa, mutta ei ihan-tavallista-url:ia. Siis siistinnäköistä sellaista.

(Jos nämä kuvat eivät Korkeasaaren menneisyydestä riitä, niin edellä mainitussa paikassa on myös Högholmens album = Korkeasaaren kuvasto : för turister och vänner till djurgården = matkailijoille ja eläintarhan ystäville)

Historian harrastamista

Talouselämän viimeinen numero ennen kesätaukoa keskittyi perinteiseen tapaan kevyisiin harrastusaiheisiin. Näiden joukossa - yllätyksekseni - historia otsikolla Intohimona eilinen ja ingressinä "Historiaa voi harrastaa kotisohvalla istuen. Yllättävän monet kuitenkin nousevat ylös ja herättävät historian henkiin."

Historian elävöittämisestä on haastateltu Classic Old Western Societyn jäsentä sekä Elävä keskiaika ja Harmaasudet -yhdistysten puheenjohtajia. Tekstissä mainitaan että Etulinja-niminen yhteisö on julkaissut YouTubessa talvisotaelävöityksiään (näin asia artikkelissa sanottiin, Etulinjan oma sivu ja videot vaikuttavat yleisesti viime sotien ajalta.).

Suuren yleisön historiaharrastuksena esitellään historiasta lukeminen. Tätä edustaa jutun haastatteluissa kaksi pukuun pukeutunutta herraa, joita vaikuttaa kiinnostavan erityisesti tekniikan ja talouden historia.

Lisäksi mainitaan Historian ystäväin liitto, jonka sihteeri Julia Burman on todennut "Ihmiset alkavat usein kiinnostua historiasta kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen ja kysellä, mistä kaikki onkaan tullut." Kerrankin ikäyleistys, johon sovin. Sukututkimuksen yhteydessä kun niin kovin usein puhutaan eläkeikäisten innostuksesta. Apropoo sukututkimus, ei ole historian harrastamista toimittaja Sami Rainiston silmissä?

Helsingin eliittiä

Muistikuvani Helsingin elämästä huoraavana ja riitelevänä 1740-luvulla perustuu Mari Rakkolaisen lisensiaattityöhön Sallittu, siedetty ja sanktioitu. Sundin kauppiasveljesten oikeudellinen toiminta yhteisöllisten vuorovaikutussuhteiden kuvastajana vapaudenajan Helsingissä. Jessica Parland-von Essen on tuoreessa kirjassaan Ammatti, avioliitto ja arvostus. Helsinkiläinen eliitti 1740-1820 aloittanut vähän sivistyneemmässä hengessä. (Hän tosin lopettaa ajanjakson riitelyyn ja alkoholinkäyttöön.)

Artikkelikokoelma Kaikella on paikkansa on edelleen mielessäni ja Parland-von Essenin kirjan alkupuoli oli kuin oppikirjaesimerkki "uudesta paikallishistoriasta". Tutkimuskysymys, rajaus, henkilötaso. Weckströmin perheen kautta tuodaan Helsingin elämästä monia puolia esille. Kirjan loppupuoli taas keskittyy lääkäri O. B Rosenströmiin ja enemmänkin lääkärinkoulutuksen ja -työn käsittelyyn kuin laajempaan Helsinki-kuvaan.

Kirjan voi kyllä lukea myös sukukroniikkana. Parland-von Essen tuo esiin sukulaisuussuhteita, mutta on tukeutunut toisten tekemiin selvityksiin. Asiallisesti hän toteaa, ettei Hiskiin perustuen voi vetää varmoja johtopäätöksiä (s. 207), mutta on jostain syystä jättänyt huomiotta Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjassa julkaistun Helsingin henkilötietokokoelman S:t Johannes Logen S:t Augustins matrikel 1762-1808, josta olisi (muistaakseni) löytynyt sukulaisuustietoja monille mainituille henkilöille. (Henkilöitä tekstissä vilisee ja on sääli, ettei kirjassa ole henkilöhakemistoa.)

(Toinen marginaalinen puute, johon kiinnitin silmäni oli verkkolähteiden merkinnät. Kirjallisuusluettelossa on mukana verkkosivuja, joille on annettu URL:t, mutta ei lukupäivää. Monessa ohjeessa annettu formaatti taitaa näyttää liian kömpelöltä? Sen sijaan en keksi mitään syytä sille, miksi en löydä lähdeluettelosta viitteissä mainittuja entiteettejä: "Helsingin Yliopiston matrikkeli Internetissä", "Henrik-tietokanta", "Hiski-tietokanta". Näistä ainakin ensiksi mainitulla on tekijä ja myös suositeltu viittausformaatti.)

Aivan viimeisillä sivuilla Parland-von Essen luo katsauksen ajan horjuviin nimikirjauksiin, jotka ovat sukututkijoille perin tuttuja. Hän toteaa niistä ja vaihtuvista syntymävuosista:

"Vaikuttaa siltä, että näillä tunnuksilla ei välttämättä ollut ihmisten mielessä samoja sementoituneita muotoja kuin nykyisin, kun nyky-yhteiskunnan kulttuuri on tehnyt tämäntyyppisestä tiedosta keskeisen meidän omakuvallemme. Se mitä nykyisin pidämme identiteettinä, ei vuoden 1800 paikkeilla ollut yhtä riippuvainen näistä yksittäisistä tiedoista tai nimistä."

Ja niinkuin monet tietävät, sukunimi ei ollut sataa vuotta myöhemmin kovin kiinteä osa länsisuomalaisen ei-säätyläisen identiteettiä. Sopi valita niinkuin tahtoi. Syntymäpäivän muistamisesta (väärin) olen reflektoinut täällä jo aikaisemmin.

Pyydystettyä

Kuva kirjasta Punky Dunk and the Mouse.

Blogissa Sininen rooli on kirjoitettu Imbi Pajun kirjan Torjutut muistot herättämistä ajatuksista.

Ilarios mietti esi-isiä.

Sinisen salongin Spektri oli oppinut siilien historiasta.

Reija Satokangas linkitti Esa Helanderin blogiin, jossa on nimistöaiheisia juttuja.

Amma on lukenut Martti Turtolan Risto Ryti -elämäkerran

På svenska on Anna Larsdotter kirjoittanut historiasta kirjoittavan toimittajan näkökulmasta. Också på svenska helsinkiläinen Julia kirjoittaa käsialojen ja tekstien tulkinnasta.

Juuso Hyvärinen kävi museossa ja käyttäytyi vähän niinkuin minä toisinaan:

Sen verran piti esittää tekniikanmuseomiestä, että kysyin oppaalta ensin sotaelokuvien kuorma-auton puukaasuttimen toiminnasta ja sitten niin mustamaijana kuin Pelle Hermannin autona esiintyneen Goelette-Renaultin lajitoverien mahdollisesta työurasta Posti- ja Telelaitoksella 1970-luvulla. Tällaiset ovat ikäviä museovieraita. Anteeksi.

Virolaisen perhehotellin blogissa pääsee (suomeksi) kartanokierrokselle Lääne-Virumaalle

Amerikkalaisessa Slate-verkkolehdessä julkaistu Sarah Wildmanin artikkeli Paper Love: Inside the Holocaust Archives oli äskettäin saanut palkinnon.

Taloudesta, politiikasta ja yhteiskunnasta kertova Arkadianmäki on tarkastellut suomalaisia klassikkokirjoja taloushistoriallisesta näkökulmasta:

• Pentti Haanpään näkemys 1930-luvun lamasta
• Täällä Pohjantähden alla tuotetaan enemmän kuin kulutetaan. Ja kuinka inflaatio vei Jussin rahojen arvon
• Kilven Alastalon salissa kootaan pääomia ja jaetaan riskiä
• Yhteiskunta kesyttää seitsemän veljestä ja alkaa valaa kivijalkaa suomalaiselle kilpailukyvylle
• Eino Leinon kuvaus pankkiherroista kestää aikaa
• Ennen oli kaikki huonommin
• Alpo Ruuthin Kotimaa näyttää karut kasvonsa
  

Ancestry Magazine May-Jun 1994

Ancestry Magazinen numero May-Jun 1994 alkaa Pohjois-Italian historialla. Sitten Linda Herrick Swisher esittelee erilaisia sukututkimusseuroja. Amerikassahan näitä riittää. Yksi tyyppi, joka Suomesta tietääkseni puuttuu kokonaan on "tiettyyn tapahtumaan osallistuneiden / ryhmään kuuluneiden jälkeläiset". Voisi olla ihan mielenkiintoinen juttu, ei välttämättä yhdistyksenä, mutta tutkimuspiirinä tms.

Robert J. Gregory kirjoittaa sukututkimusten käytöstä psykoterapiassa. Minulle outoa aluetta, joten jätän kommentoimatta.

Donne Devine otsikoi kuoleman jälkeisen omaisuudenjaon asiakirjoja käsittelevän juttunsa viitaten niiden vähäiseen käyttöön. Itse siirryin perukirjojen pariin aika myöhäisessä vaiheessa, joten voi olla, että muillakin suomalaisilla tutkijoilla on tässä skarppaamista. Jos haluaa ottaa tosissaan, niin selaa vielä käräjäpöytäkirjoja pari vuotta kuoleman jälkeen. Sieltä löytyi omaan tutkimukseeni jakoriitaa useamman käsittelyn verran.

Dewayne H Lener aloittaa kirjoitussarjan paperin vihollisista. En uskalla lukea. Metallisia klemmareita ei ainakaan saisi käyttää ja niitä minulla on joka paikka täynnä.

Loretto Dennis Szucs kirjoittaa merenkulkuun liittyvistä lähteistä. Kuten olen täällä tainnut joskus todetakin, minulla on esi-isissäni yksi ainokainen 1800-luvun merimies. Hänen ansiostaan tutustuin merimieshuoneen arkistoon, josta löytyi joka matkasta kirjaus. samalla hahmottui hänen vaimonsa elämä ja lasten teon mahdollisuudet.