Sampo ja muita peliuutuuksia jouluna 1904

Joulun 1904 lahjamarkkinoille ilmestyi lautapeli Sampo. 

Isonlainen, 64 centimetrin levyinen ja suunnille yhtä korkea kuvitettu paperi on jaettu 40:ään ruutuun, itsekussakin kuva numeroineen. Itsekukin peliin osakas saa 15 "oravannahkaa" (pelimerkkiä) ja yhteinen kassa perustetaan, johon itsekukin osanottaja suorittaa 5 oravannahkaa. Nuorin joukosta alottaa, heittäen "nappulan" (nopan). Kuvat ruutuissa on Kalevalasta lainakalua; siinä väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen y. m. uroot kanteleineen vasaroineen miekkoineen, siinä Pohjolan väki, siinä Iki-Turso, siinä jos jotain "Sammon" taontaan ja Sammon ryöstöön kuuluvata. Varsin sievät ovatkin nuo kuvat, taitavan taiteilijan tekemät. Yhtä kansallinen kuin lystikäs peli. (Kaiku 19.12.1904) 

Missään löytämässäni tekstimainoksessa ei valitettavasti nimetty  "taitavaa taitelijaa" ja signeerauksestaan ei tullut edes ehdokasta mieleen. Kommenttikenttä on vapaa tietäjille. 

Kuvista viehätti isoin, jossa karhu oli osa jengiä. Slitteen mukaan kyseessä oli "Väinämöisen laulu", joka tunnetusti oli mahtavaa.

Sampo-pelin kanssa lahjamarkkinoilla kilpailivat kolme muuta. Ennestään tuttu oli Helsingin pelin uusi versio. Kiinnostavan kuuloinen Kirjailijapeli, joka koostui 90 kortista ja tutustutti "useampiin eteviin runoteoksiin ja niiden tekijöihin" ei kuullosta kovin jännittävältä, vaikka "tarjoo se peliin perehtyneille tilaisuutta monenlaatuisiin hupaisiin ja leikillisiin huomautuksiin" (Satakunta 15.12.1904).  Ilmeisesti kirjailijapelejä tehtiin myöhemminkin, sillä Aalto-yliopiston arkiston kuvaama kappale, jossa näkyy vuonna 1902 syntynyt kirjailija ei voi olla vuodelta 1904. Finna-haku tarttui myös Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluvaan kotitekoiseen kirjailijapeliin. 

Joulun 1904 neljäs peliuutuus oli sotapeli Port Arthuriin, joka oli jossain määrin myöhästynyt joulumarkkinoilta, sillä vielä jouluaattona houkuteltiin jälleenmyyjiä. Lupaavimmalta kuvauksessa vaikuttaa virke "Huom! Pelaaminen ei ole ainoastaan arvanheittoa!".

Kokkola 24.12.1904

Kirjaltajan levottomat jalat

Oululaisen satulantekijän Henrik Ringvallin jo kuoltua hänen leskensä Anna Margaretha synnytti Arvid-pojan 27.2.1834 ja solmi uuden avioliiton 7.2.1835. Toisen miehen kuoltua Anna Greta lähti Oulusta vuonna 1840 Kajaaniin Arvidin ja toisesta avioliitosta syntyneen pojan kanssa. (Oulu RK 1827-33, 132; 1834-42, 130). Muistitiedon mukaan he kuitenkin päätyivät vuoden 1842 paikkeilla Viipuriin, jossa Arvid aloitti latojaopissa 13-vuotiaana 1.4.1847 (Kirjapainotaito 10/1908).

Krimin sodan aikana Arvid Ringvall otti pestin Suomen kaartin reservikomppaniaan, mutta erosi jo puolen vuoden kuluttua 4.6.1856 sairaaloisuuden takia  (Kaartin RK 1849-56, 269). Muistelman mukaan hän oli kuopiolaisessa kirjapainossa vuodet 1856-57 ja oli vuonna 1862 apteekkariveljensä apulaisena Tohmajärvellä. Kirkonkirjoista näkyy, että Arvid Ringvall muutti Mikkelistä Ouluun vuonna 1863 ja lähti sieltä Helsinkiin joulukuussa 1868 (Oulu RK 1858-1867, 72).

Arvid Ringvall ei rajoittanut liikkumistaan Suomeen vaan työskenteli Ruotsissa "Haaparannalta Göteborgiin saakka" ja Norjassa useissa kaupungeissa. Näiltä ajoittamattomilta matkoilta hän kertoi tarinoita.

Näistä vaellusreitistä oli kertojamme muistiin erikoisesti jäänyt ukko Ringvallin kertomana se kiperä paikka, jolloin ukko seuralaisineen oli menehtyä Norjan tuntureilla pyryyn, pakkaseen ja nälkään, kuten aikoinaan se suomalainen soturijoukko, josta suurin osa sai surmansa tunturi viimojen jäätävistä pyyhkeistä. Viime hetkessä löysi kontistunmssa olevat matkalaiset muuan norjalainen talonpoika ja toimitti heidät kotiinsa. Ruokaa oli heille annettu aluksi vain pieni hitunen, joka seikka ukon mielestä juuri oli heidän pelastuksensa. Kuolleet olisimme, jos heti mahanläyden ruokaa saimme, oli ukko vakuuttanut.

Kerran Ruotsissa matkaillessaan oli Ringvall tovereineen eksynyt muutamaan torppaan, jonka väki ei tuntunut käyttäytyvän oikein kohteliaasti. Näytti siltä, että yösija ja ateria kokonaan evättäisiin. Tällöin ryhtyi ukko keskinäisen sopimuksen mukaan vinkeilemään aivan kuten olisi osannut noitakonsteja - ruotsalaiset muuten uskoivat siihen aikaan suomalaisten pvstvvän taikomaan vaikka mitä. Ukko heitteli puutikkuja synkännäköisenä lattialle, jolloin hänen toverinsa kysyi torpan väeltä, että oliko talossa karjaa. Saadessaan myöntävän vastauksen pudisti hän huolestuneena päätään arvellen, etteivät ne tulisi tänä iltana laitumella ollenkaan kotiin, kun tuo ukko näyttää olevan pahalla päällä ja tekevän taikojaan. Vähän ajan kuluttua tuli tupa täyteen savua ja Ringvall muuttui yhä enemmän velhon näköiseksi. Torpan väki katseli silmät pystyssä "tietäjää", ja rukoili häntä noitumaan paholaisen pois uuninpiipusta. Ruokaa oli luvassa ja hyvää, sekä mainiot yösijat.  

 

Ukko suostui, käveli piisin eteen, kurkoiltoi savukanavaa kohden ja karjaisi: Hokkus, pokkus! Päästä Jumala savu menemään läpi, niinkuin se on mennyt tähänkin saakka! Heti parani veto ja kohta humisi takassa tuli niinkuin ennenkin, sillä katolle kiivennyt kolmas kaveri taikasanat kuullessaan nykäisi takkinsa pois savupiippua tukkeumasta. Parhaina herroina poikia tämän jälkeen torpassa passailtiin ja oikein sängyissä makuutettiin. (Kaleva 23.10.1938)

Jotain tarinoita oli varmasti myös kesän 1874 olosta kullankaivajana Ivalojoella. Muistokirjoituksissa ei ollut kuitenkaan tarpeen mainita sitä, että Arvid Ringvall tuomittiin juopumuksesta toista kertaa 1876, kolmatta kertaa 1879 ja kuvernööri tuomitsi hänet 15.10.1880 irtolaisuudesta kahdeksi vuodeksi työvankeuteen (Kuopion lääninvankila RK 1877-90, 40). Vankilasta lähdettyään hän palasi Ouluun.

Oulun Lehden kustantaja hra B. Bergdahl ja päätoimittaja hra E. Sarlin! Lehtenne 58 numerossa oli luettava näin kuuluva kirjoitus: "Ilkivaltaisuutta. Eräs vanhemman puoleinen kirjapainotaituri, Arvid Rinqvall, joka on ollut herra Kivekkään kirjapainossa työmiehenä, kulki hiukan humalassa pitkin Kirkkokatua viime keskiviikkoiltana noin klo 10 tienoilla ja huvitteli itseään siten, että keppinsä koukulla paiskasi rikki lasin ruudun toisensa jälkeen Oulun Lehden kustantajan herra B. Bergdahlin, asuinrakennuksesta. Lasin ruutuja, jotka ovat hyvin isoja ja kallishintaisia, ennätti tuo velikulta särkeä neljä kappaletta, ennenkun muudan ohi kulkeva herra ehti estämään hänen enempiä harjoituksiaan uuden, kaiketi vasta opitun taiteensa alalla. — Mies joutui myöhemmin putkaan, humalaansa selvittämään, vaikkei se niin kovin tiheää liene ollut ja tulee kanteenalaiseksi työstään." 

 

Kirjoituksessanne ette katsoneet tarpeelliseksi mainita, että Arvid Rinqvall minun kirjapainostani erotettiin jo useita kuukausia takaperin ja että hän on verrattoman pitemmän ajan ollut Teidän omassa kirjapainossanne, hra Bergdahl, ynnä myöskin Barck'in kirjapainossa työmiehenä... (Kaiku 23.7.1884)

Suurin osan elinvuosistaan Arvid Ringvall varmasti kulki kirjapainosta toiseen kuten muistokirjoituksissa kerrotaan, vaikka todisteita on haastavaa löytää. 

Suomen Kirjapainolehti 10/1892

Suomen Kirjapainolehti 3/1892

Kirjapainotaito 10/1908

Kirjanpainoalalla Ringvallia kunnioitettiin alan vanhimpana ja hänet valokuvattiin joulukuussa 1903 (Louhi 8.12.1903)

Viime vuosinaan asui hän kunnalliskodissa yhdessä Åstromillä melkein koko ikänsä olleen mestari Willbergin, tuomari Mölsän ja erään neljännen henkilön kanssa, jonka nimeä kertojamme ei enää muistanut. He olivat kunnalliskodin "herskapia", puhuivat keskenään sain ruotsia ja maksoivat joko itse (tai muut heidän puolestaan): "täysylöspitons". Ukko Ringvall kuitenkin lopulta suuttui koko kunnalliskotiin kun hänet kerran pantiin siellä juopumuksen vuoksi putkaan, koska muut hoitolaiset kinasivat ja nostivat suuren äläkän siitä, miksi tuo ukko sai mvötäänsä pörrätä ilman että häntä siihen mennessä oli kertaakaan putkassa käytetty. Kuten sanottu ukko suuttui ja muutti Junttilan lesken luokse asumaan "täysylöspidossa" ja kuolikin sitten sinne. (Kaleva 23.10.1938)

Arvid Ringvall kuoli Oulussa 23.10.1908. "Hilpeän, leikillisen luonteensa säilytti vanhus viimeiseen asti." (Kirjapainotaito 10/1908)

Varhaiset pullopantit

Vuosi sitten tekstissä Lasipullojen kierrätys ja sanahakujen rajat totesin 

Olennaisempi uusi tieto on 1800-luvun lopun tapa kierrättää pulloja. Siitä en onnistunut löytämään digitoiduista teksteistä mitään muuta mainintaa.

Ties mitä sanahakua kokeilin, mutta kun etsin tietoa limonaadin myynnistä, pullopantit olivat monessa ilmoituksessa näkyvissä. Tamperelainen K. Molin ilmoitti Tampereen sanomissa 4.5.1869, että

Ilmaantuneesta syystä saan tietä antaa että Selterivesi ja Limonadi pulloja tästedes ei sovi antaa lainaksi paitsi ostamalla 20 penniä kappale ja takasin otetaan samasta hinnasta. Tästä päivästä alkaen maksaa Selterivesipullo 18 p., yksi kori 4 markkaa, Limonaadipullo 28 p., ja kori 6 markkaa ilman pulloja. Tampere 26 p. Huhtik. 1869. K. Molin.

Aiemmin oli siis oletettu, että ostajat tuovat pullon takaisin. Samaan aikaan Kuopiossa pullopanttien sijaan "Tyhjiä Selteri- ja Limonadi-putelia ostetaan kumpaisessakin Apteekissa" (Tapio 5.6.1869). Vastaavasti kuusi vuotta myöhemmin Oulussa "Toma limonade- och seltersflaskor uppköpas å Nordforska apotheket" (OWS 14.8.1875). Myös apteekkeja jossain määrin isommat tuottajat käyttivät kierrätyspulloja.

Hämäläinen 4.7.1878

Tampereen Vesitehdas markkinoi hintojansa "pr flaska utan butelj" eli lasipullosta piti maksaa erikseen, aivan kuten nykyäänkin (Tampereen Sanomat 4.6.1879). Sanoilla hakien selviää, että useimmissa yhteyksissä sekä pullot että putelit ovat konkreettisia esineitä. Esiin tulee kuitenkin myös K. Molinia varhaisempia ilmoituksia pullojen erillishinnoittelusta. Yhdessä porvoolainen myi hiilihapotettua limonaadia, seltserivettä ja soodavettä "pr butelj", mutta pyysi pullosta lisäksi 20 penniä, jonka sai takaisin palauttamalla pullon. Toinen toimija myi samoja juomia "pr flaska med butelj" ja "pr flaska utan butelj" samalla 20 pennin erolla (Borgåbladet 17.8.1867).

Tilastokeskuksen rahanarvomuuntimen mukaan 20 penniä vuonna 1867 on nykyrahassa 1,06 euroa.

Maanalaisista mökeistä

 

YouTube heitti eteen videon, jossa ruotsalaiset mäkituvat yhdistettiin maan sisään rakentamiseen. Kyseistä yhdistelmää tuskin kannattaa painaa mieleen, mutta mäkitupalaiset tyypillisesti olivat varattomia ja maaseinät halpa ja lämmitystarvetta vähentävä ratkaisu. 

Yllä oleva kuva kuvittaa artikkelia Rakennukset teremisseillä, mordvalaisilla, virolaisilla ja suomalaisilla (Suomi II:20. 1887), jossa A. O. Heikel kertoo: "Muhoksella kuvasin pienen, puoleksi maanalaisen mökin, jossa oli pieni etehinen ja pirtti (kuva 234). Vielä enemmän maanalaisen asunnon olen kerran nähnyt Mouhijärvellä Satakunnassa. Siihen astuttiin aukon kautta katossa, joka samassa oli savulakeisena. Tämä pirtti siis ei ollut muuta kuin perunakuoppa, joka oli kiukaalla varustettu."

Otto Stenrothin pienestä kirjasta Työkansan elanto- ja asumussuhteiden parantamisesta kirjoitetussa esittelyssä todettiin:

Sellaisessa varakkaassa paikkakunnassa, kuin Liperin pitäjän keskus-osa on, näkee keskellä suurta ja komeata kirkonkylää hiekkakuoppien syrjissä useita puoleksi maanalaisia turvemökkejä, joissa kussakin asuu kokonaisia perhekuntia, vaikka nämät asumukset ovat erinomaisen pieniä. (Uusi Suometar 5.7.1891)

Kodin kuvasto 24/1915 esitteli pelkällä valokuvalla puoleksi maanalaisen savutuvan Kempeleellä. Pari vuotta myöhemmin karanneet punakaartilaiset "olivt metsän synkimpään tiheikköön laittaneet itselleen puoliksi maanalaisen tuvan, joka oli niin hyvin tehty, että siellä kyllä olisi voinut asua koko talven". (Länsi-Savo 6.12.1918)

Kaupunkirenkien sukunimet ja tekoälyn mahdollisuudet

Käydessäni lääninkanslioiden Kansalliskirjaston digitoimia kuulutuksia etsin tutkimusintressien ohella sopivaa esiinnostettavaa blogiin. Näkökulmastani harmittavan usein etsintäkuulutettavat ihmiset eivät ole yhdistettävissä muihin lähteisiin, joilla syntyisi jotain kirjoitettavaa eli lisäarvoa. 

Esimerkiksi toiveeni heräsivät, kun Raumalta etsintäkuulutettiin kahta renkiä Thomas Jacobsson Falck & Matts Lundgreen, jotka olivat lähteneet karkuun heille määrättyä raipparangaistusta. Kokeilin nimiä FamilySearchin hakuun ja tuoreessa muistissa olleeseen tutkintavankien hakuun, mutta lupaavia tuloksia ei tullut esiin.

Poikkeuksellisesti kuulutuksessa oli yksityiskohtainen maininta siitä, missä ja milloin miehet oli tuomittu: Rauman raastuvanoikeudessa 29.1.1774. Kiitos Kansallisarkiston digitointien renovoitu pöytäkirja oli helppo saada esiin. Käsialojen lukutaitoni ei ole koskaan ollut hyvä ja harjoituksen puutteessa ruostunut, mutta huomasin, että kirjurille miehet olivat Thomas Jacobsson ja Matts Johansson eikä sukunimiä näkynyt missään.

Varmistuakseni, ettei kyseessä joku muu juttu, jossa sattui olemaan samat etunimet pyöräytin digikuvat Kansallisarkiston tarjoamassa käsialantunnistusdemossa, joka tuotti niistä lähes selkeää tekstiä. Mutta kun olin siirtynyt avustettuun moodiin, ympäristöä ajattelematta työnsin koko rimpsun sellaisenaan Geminiin promptilla: Summarize the following case in English.

Vaikka en kertonut mistä oli kyse tekoäly tunnisti tekstin raastuvanoikeuden pöytäkirjaksi. Se pystyi myös erittelemään toimijat sekä sanomansa ja tekemänsä.

Yhteenvedosta huomasin, että Mattsin isäntä mainittiin nimeltä. Tarkastin kirjoitusasun alkuperäisistä kuvista (oli oikein) ja siirryin Rauman rippikirjaan 1772-1777. Porvari Johan Melanderin sivulla (11) ei näy Matts-renkiä eli lisätietoa miehistä ei löytynyt tätäkään kautta.

Etsintäkuulutuksessa mainittiin miesten synnyinpaikat - Urjala ja Piikkiö - sekä summittaiset iät, mutta näiden hyödyntäminen olisi työläs tie. Ja kuten tästä tekstistä kävi ilmi, pidän helppoudesta.

Kaarina Maununtytären hauta 1860-luvun uutisissa

Kaarina Maununtytär on ollut uutisoinnin kohteena viime viikkoina (esim. Kaarina Maununtyttären haudan tutkimuksissa historiallinen löytö – ainutlaatuiset kuvat kuningattaren sormuksesta). Tämä herätti kiinnostuksen 160 vuotta vanhoihin sanomalehtiin.

Vielä vuonna 1858 Tottin perhe-kunnan hautakammio oli karu: "Tämä hautakammio oli ennen Turun 1827 v. paloa mitä koreimpia; seinissä vielä nähdään joukko renkaita, nauloja y. m.; joissa muinais-muistoja on rippunut, mutta jotka tuli pani tuhaksi. Nyt ei siinä enään muuta ole nähtävänä, kuin yhdet muinaisajan ritari-rautavaatteet." (Suomen Julkisia Sanomia 13.09.1858)

Seuraavina vuosina hautakammio lattian alla oli pari kertaa auki eikä kävijöillä ollut haasteita tunnistaa Kaarina Maununtyttären arkkua, jonka kansi oli syksyyn 1862 mennessä niin rikki, että maalliset jäännöksensä olivat näkyvissä.(Åbo Underrättelser 02.09.1862) Arkun heikko kunto oli osa innoituksesta tuolloin syntyneelle hankkeelle kerätä rahaa marmoriseen sarkofagiin (Åbo Underrättelser 09.09.1862). Meni kuitenkin pari vuotta, ennen kuin työ lähti vauhtiin.

Muinaismuistoja varten Turun kaupungissa on siellä syntynyt toimikunta, millä on työnä häviöstä pelastaa ja uudistaa Turun tuomiokirkossa olevat haudat. Porthanin juhlapäivänä nähtiin Turussa viime syksynä mainitussa kirkossa kuningattaren Katarina Maununtyttären hautakammion oven vieressä lista millä koottiin rahoja mainitun kuningattaren jäännöksille uudeksi arkuksi. Tämä toimikunta lienee saanut alkunsa tästä yrityksestä.(Suometar 05.04.1865)

... Rahoja on jo vähän koottukin ja kootaan vielä. Medelpadissa Ruotsin maalla on ruovasväki koonnut ja lähettänyt tänne 400 riksiä, kun saivat kuulla missä huonossa tilassa heidän maastansa kotoperäisen kuningatar Katarina Maununtyttären ruumiinarkku täällä on. Rahoja kootaan myös Helsingissä. Täällä Turussa on kukin halullinen tilaisuudessa antamaan lahjansa kaupungin kirjapuodeissa. Lahjan määräksi on pantu yksi markka hengeltä, kuitenki niin että halulliset saavat useammanki hengen puolesta panna markan. Mainittu tuomiokirkon muinais muistojen uudistus-komitea on päättänyt myös lähettää nimilistoja maallekin kaikille kirkkoherroille tässä hiippakunnassa sekä lääninprovasteille muissa hiippakunnissa, jotta maalaisetki heidän tykönänsä saavat lahjottaa antimensa. Kehotussana lahjain kokomiseen olisi tässä vielä sanottava, mutta jokainen asiaa ajatteleva ilmanki ymmärtää että maamme mainiot miehet ovat kunniassa pidettävät ja heidän muistonsa säilytettävät. (Sanomia Turusta 12.05.1865)

"Miehet"!? Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että keräyksessä ei hyödynnetty sanomalehtiä samaan tapaan kuin vielä muutama vuosikymmen aiemmin. Tälle ei ilmeisesti ollut tarvetta, sillä jo vuodessa oli saavutettu ensisijainen tavoite. 

Turusta. Tällä viikkoa maanantaina tuli tänne Porthan nimisellä höyrylaivalla mennyt perjantaisessa numerossamme kuvattu Katarina Maununtyttären marmori-kivinen ruumiin-arkku. (Tähti 28.09.1866)

Turun tuomiokirkon muinaismuistojen korjauskomitea piti kokouksen viimes kuun 27 p. töitten jatkamisesta, nyt kun Katarina Maununtyttären marmorikivinen ruumiin-arkku jo on ulkomaalta tänne tuotu. Se on vielä kiinni käärittynä entisen akatemiahuoneen porstuassa.(Sanomia Turusta 05.10.1866)

Turusta. Kankaisten hautakammio tuomiokirkossa, johon kuningas Erik 14 puolison ruumis marmori-arkussa tulee laskettavaksi, tulee tällä viikkoa muurarien puolesta valta-valmiiksi. Sitte maalataan katto valkoseksi ja seinät santa-kiven karvaseksi. viisi malmista valettua uutta akkunan-kehää on suulle pantuna ja niihin sovitellaan klaseja paraikaa Keskisen akkunan alle kiinnitetään puusta tehty vaasasuvun vaakuna ja sen kummallekkin puolelle, akkunoitten alle, Kurkien ja Horn'ien vaakunat, sitte vielä kahden akkunan alle maalataan niiden nimet, jotka kammion holviin (laattian alle) ovat haudatut. Laattia tehdään neliskulmasista santakivistä, joista jokatoinen on ruskea ja jokatoinen harmaa. Holvin läven suulle on malmista valettu lävellinen kansi. Kammion seinään, vasemmalle puolelle, muurataan kuninkaannan kiveen vuoltu rintakuva. Se oli ennen Tottilaisten hautakammion laattialla maannut kasvoillansa ja vähän kulunut laahauksesta, mutta herra Sjöstrand takoi sen uudesta täysimuotoiseksi. Elokuussa pitäisi koko kammion oleman valmiin. Koska tämä vainaa kuoli syyskuun 13 päivänä, niin olisi mielestämme sovelias että hän arkussansa myös sinä päivänä muutettaisiin uudelle paikallensa, ja jo kumminkin siksi pitäisi voitaman saada kammio valmiiksi. (Tähti 30.07.1867)

Turusta. Mennyt tiistaina elokuun 27 päivänä [...] kello 5 aikoina ehtoolla kannettiin kuningas Erikki 14 puolison Katarina Maununtyttären ruumis arkkunensa Tottilaisten hautaholvista tuomiokirkossa hänelle tuotuun marmoriarkkuun Kankaisten hauta-kammioon. Kuninkaallinen kruunu tulee laskettavaksi arkun-kannelle sitte, kun kammion laattia saadaan valmiiksi, jota paraikaa tehdän neliskulmasista santa-kivistä. vaakunat, joista Tähden 31 numerossa puhuimme, tulee vasta tulevana vuonna ripustettaviksi kammion seinille, sitte kun ne ovat niin kuivaneet, ettei niiden nehkeys enää tärvele vaakunoita. (Tähti 03.09.1867)

Tieto-Sanomia Suomen Kansalle 19/1871

Kolme vuotta myöhemmin koristelu jatkui.

Lasimaalaukset Katri Maununtyttären hautakammioon Turussa saapuivat viime torstaina höyrylaivalla "Porthan" Turkuun. Herra Swertschkoff, niiden maalaaja, tulee sinne määräämään miten ne ovat pantavat ikkunanraameihin. (Suomalainen virallinen Lehti 21.07.1870)

Komitea Turun tuomiokirkon muinaisjäännösten korjaamiseksi kokoontui, Å. U:n mukaan, syyskuun 29 p:nä. Ilmoitettiin, että niistä varoista, jotka ovat komitean hallussa, on 1,300 markkaa, joiden käyttämisestä ei vielä ole määrätty. Arkitehti von Heideken antoi tiedon niistä kustannuksista, joita keskiakkunan paikallensa asettaminen Kankaisten hautaholvissa vaatisi. Tämän johdosta päätettiin, että mainittu työ oli sanotuilla varoilla pikaisimmasti pantava toimeen. Eräässä edellisessä tilassa komitea oli päättänyt, että oven oikealle puolelle, vastapäätä Katarina Maununtyttären rintakuvaa oli asetettava kivinen muistotaulu. Tämän päällekirjoitukseksi määrättiin: "Kuningas Erik XIV puoliso, Katarina Maununtytär, syntynyt v. 1549 ja kuollut 1612, on tänne multana muutettu Tott'in hautaholvista 27 p. Elokuussa 1867". Samassa käskettiin arkitehti von Heideken'iä ja tohtori Pinello'a toimittamaan, että Ooke Tott'in molemmat haarniskat, jotka jo kolme vuotta sitten annettiin korjattaviksi, pikaisimmasti pantaisiin kuntoon. Jäseneksi komiteaan kreivi G. F. Armfelt'in sijaan valittiin kauppaneuvos ja rit. Rettig, ja tilikirjain tarkastajiksi koulunopettaja Lundell ja kirjakauppias Lilja. Määrättiin rahoja lasimaalausten kuljetuspalkaksi Lübeck'istä ja Lontoosta. (Suomalainen virallinen Lehti 08.10.1870 no 119)

Katariina Maununtyttären hautakuorissa on nyt hra Swertschkoffin lahjottamat maalatut akkunalasit paikoillaan ja näytetään vielä tänä päivänä kello 11—1, jolloin kuorin ovi pidetään avoinna.(Sanomia Turusta 04.11.1870)

Tutkintavangit 1750-1807 nimellä haettavissa

Kaupallinen palvelu Arkiv Digital on saanut valmiiksi rekisterin digitoimiinsa vankirulliin, joista olen viime vuosina tehnyt tänne katsauksia kuten Turun linnan vankeja 1757. Niitä kootessa on mielessä on käynyt tietokannan luonti, mutta onneksi en hötkyillyt. Nyt - erityisesti sukunimellisiä - voi seurata vaikka linnasta linnaan. 

Äkkiseltään en keksinyt ketään haettavaa, mutta tarkastellesani täysin satunnaiselta kuukaudelta Helsingin kruununvankeudessa tutkintavankeudessa istuneiden rikosrakennetta huomasin tutun nimen: P. J. Sunn. Kokosin miehen elämää kahteen blogitekstiin kirjoittaessani kirjaa isoisästään Petter Sundista: Kaupungista karkoitettu ja Helsingistä karkoitettu Tukholmassa.

Nimihaku paljasti, ettei Petter Johan ollut vankeudessa vain kerran. Ensimmäinen hakuun tarttunut istunto alkoi maaliskuussa 1774, kun entinen hanlankari Petter Johan Sunn oli tuomittu linnanoikeudessa Viaporissa vahdin kimppuun käymisestä. Oikeustyypin takia hän ei odottanut tuomion vahvistusta Turun hovioikeudelta vaan kuninkaalta. Vasta marraskuussa 1774 selvisi, että hänen pitäisi istua vedellä ja leivällä ja joulukuussa Petter Johan Sunn siirettiin tuomion toteuttamista varten Viaporiin. Maaherran kirje 3.2.1775 vahvisti, että Petter Johan voitiin päästää vapaalle jalalle.(*)

Jo lokakuussa 1775 hän oli kuitenkin takaisin Helsingin vankilassa saatuaan varkaudesta tuomion, joka oli alistettu sotakollegiolle/sotaylioikeudelle. Hän pääsi ulkoilemaan helmikuussa 1776 Viaporissa pidettyyn sotaoikeuden istuntoon ja vastaava keikka tehtiin syyskuussa. Vasta tammikuussa 1777 sotaylioikeus päätti Johanin tuomioksi vankeuden vedellä ja leivällä, mitä varten hänet siirrettiin Viaporiin. (**)

Kolmas vankeus käynnistyi toukokuun 1781 lopulla rikosnimekkeellä "crimen falsi och andre brott" muutamalla päivällä Hämeen linnassa, josta Petter Johan Sunn lähetettiin 30.5.1781 kohti Helsinkiä liittyen hovioikeuden 10.6.1774 ja 27.10.1780(?) antamiin päätöksiin. Helsingissä vankilistaan merkittiin, että Petter Johan odotti tuomion toimeenpanoa Helsingin pitäjän puolella.  

Marginaalimerkinnästä käy ilmi, että kyse ei ollut kuolemantuomiosta vaan 40 raippaparista. Sopiva ajankohta oli käräjät, joille lähes kaikki pitäjän miehet kokoontuivat eli Petter Johan Sunn lähetettiin Helsingin pitäjän käräjille 23.10.1781 eikä palannut Helsingin vankilaan. (***)

(*) Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 104 (AID: v567690.b104, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 113 (AID: v567690.b113, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 123 (AID: v567690.b123, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 132 (AID: v567690.b132, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 142 (AID: v567690.b142, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 64 (AID: v567690.b64, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 74 (AID: v567690.b74, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 155 (AID: v567690.b155, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 164 (AID: v567690.b164, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 172 (AID: v567690.b172, NAD: SE/RA/1340101)

(**) Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 116 (AID: v567692.b116, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 191 (AID: v567692.b191, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 200 (AID: v567692.b200, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 570 (AID: v567698.b570, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 650 (AID: v567698.b650, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 670 (AID: v567698.b670, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 720 (AID: v567698.b720, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 800 (AID: v567698.b800, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1030 (AID: v567698.b1030, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1180 (AID: v567698.b1180, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1330 (AID: v567698.b1330, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1480 (AID: v567698.b1480, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1610 (AID: v567698.b1610, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 860 (AID: v567698.b860, NAD: SE/RA/1340101)

(***) Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:129 (1781) Bild 109 (AID: v567729.b109, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:129 (1781) Bild 112 (AID: v567729.b112, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:129 (1781) Bild 121 (AID: v567729.b121, NAD: SE/RA/1340101)