Ilmestynyt: julkinen arvio väitöskirjastani

HTF:n numero 1/2025 ilmestyi heinäkuun lopulla. Numerossa on mukana vastaväittäjäni kolmen sivun arvio Samtal och vädjanden i 1700-talstidningar. Sain häneltä tästä ennakkotiedon jo viime keväänä, jolloin - samoin kuin nyt - olin todella iloinen, että hän näki vaivan ja että tietoa väikkäristäni on nyt tarjolla myös ruotsiksi.

 

Elokuun jumalanpalveluksissa 1800-luvun alkaessa luetut lait

Kansalliskirjaston digitointeihin kuuluu Yhteenweto njistä kuning. asetuxista, plakateista, kirjoituxista ja päätöxistä, iotka sarnastoleista pitä kirkoisa, osittain ylitze koko waldakunnan, ja osittain erinomaisisa paikkakunnisa ylösluettaman, ynnä tiedon kansa, millä ajalla wuodesta, njin myös paikkakunnasa, josa ylöslukeminen kustakin asetuxesta tapahtuman pitä. Hänen kuning. maj:tins armollisimman käskyn jälken kokoonpandu ja präntistä ulosannettu (1800). Tästä siis selviää ikivihreät tekstit, joita papit joutuivat toistuvasti lukemaan ja seurakuntalaiset kuuntelemaan. Kaiken muun kuulutettavan ohella.

Elokuun ohjelmassa oli tavallista vanhempaa tekstiä, jo syksyllä 1694 annettu Kuning:sen Maij:tin Kieldo, ettei yxikän Ulosmittaja mahda vaatia jotain ulosmittamisen vaivastaan koska he Yhteisen Kansan ja Alammaisten luonna Ulostekoja eli muita Kruunun velkoja ulosmittavat.

"Yli koko Valdakunnan, paitsi niisä paikkakunnisa, kusa ulosannettuin Asetusten kautta, erittäin on käsketty, ja joisa tämä Asetus ei ollengan vaikuta" luettiin vuonna 1681 päivätty Kuning:sen Maj:tin käsky ja Asetus, kuinga Pappein ylöskando, Yhteiseldä Kansalda Kihlauxisa, Lasten risitimisisä, Vaimoin kirkkoon ottamisisa, Ruumiisten hautamisisa, niinkuin myös heidän Saatavansa Talon Isändäin ja Emändäin kuoleman jälken, Kymmenexet ja mitä Kappalaisten ja Lukkareiden ylöspitoon tule, pitä ulostehtävän ja maxettaman. Lukemisen ajoitus liittyi varmasti siihen, että kymmenysten maksuaika oli lähes käsillä. 

Pappien keräämien maksujen moninaisuus oli minulta osin unohtunut enkä ole koskaan keskittynyt niiden alueellisiin eroihin. Jostain syystä elokuussa ainoastaan Hämeenlinnan läänisä luettiin vuonna 1694 annettu Asetus Pappein Ylöskannosta ja Sisälletuloista Yhteiseldä Kansalda Turun Hiippakunnasa.

(Tähän päättyy vuoden kestänyt läpikäynti.)

Saapuminen Kajaaniin vuonna 1885

 Nimimerkki A. R. raportoi Kirjeessä Pohjolasta Kuopiosta alkaneesta matkastaan (Savo 09.11.1885 no 130, 16.11.1885 no 133). Otteessa Iisalmi on ohitettu.

Vähitellen jouduimme aina kauvemmaksi ja Savon somat maisemat yhä enemmän katosivat; kun olimme ehtineet Suomenselän toiselle puolen, avautui eteemme pohjanmaan ikäviä tasankoja nevoineen ja rämeineen. Harvassa näkyi siellä viljeltyä maata ja ihmis-asuntoja, harvoin miellyttäviä paikkoja. 

Olin ensin vähän "kahdella päällä kuin Hattu-Risto" menisinkö Kajaaniin, vai suunnittaisinko matkani Oulunjärven länsipuolitse; vaan kun minua suuresti halutti nähdä tuota vanhaa historiallista kaupunkia ja muuten sain tietää, että Oulunjärvellä on laivakulkua, suostuin menemään sieltä kautta. Se ei ollutkaan hullumpi tuuma; sen kyllä sain sittemmin tuntea. — 

Lähellä Kajaania alkoi jo näkyä paremmanlaisia maita; tuolla ja täällä törrötti joku korkeampi männikkötöyränne. Noin parin, kolmen virstan päähän näkyi kaupunki kirkkoneen ja tapulineen; sinne näkyi myöskin asevelvollisten kasarmit, jotka ovat kaupungista Venäjän virstan itään korkealla männikkökankaalla. 

Yks', kaks' ja me olimme "Kajuanin tullill'," niinkuin ryssällä on tapana sanoa. Enpä sitte hevillä heittänytkään tuota merkillistä kaupunkia, vaan vietin siinä kokonaisen vuorokauden, tutustuen vähäsen yhteen ja toiseen asiaan siellä. Niinkuin arvataki sopii, on se kaupunki paremmin "mökistä ja laidalta kylää". Se on koolleen jotenki pieni eikä sen asemakaan ole mitään suotuisimmia. 

Museovirasto CC BY 4.0

Rakennukset ovat ylimalkaan vähäisiä ja mataloita, kadut jotenki kaitaisia ja likaisia. Niitä ei näytä liioin hiekalla so'aistun, koska olivat yleensä vetelänä vellinä. Laitakaduille oli kuitenki asetettu lautoja, joita myöten saattoi päästä eteenpäin. Toripiha oli omituisen pieni, noin vaan aikatalon pihamaan kokoinen. Sen eteläreunalla veti huomiota puoleensa kaupungin raatihuone, joka, vaikka muutoin pieni rakennus, on varustettu jonkunmoisella tornilla, torni taasen kahdella kellolla, joista toista soitetaan, kun toinen sitävastaan näyttää aikaa. Onko tuo soitettava kello tulipalon ilmoittamista tahi raatiherrain kokoonkutsumista varten laadittu, se jääköön asianomaisten ratkaistavaksi. — Kirkko, joka sijaitsee juuri kaupungin etelä-laidassa, on puinen ja noin "kouran kokoinen" niinkuin vertauksen tapaan sanotaan. Muuten on kaupungissa useita kauppapuoteja, viinamyymälöitä, anniskeluja, sähkölennätinkonttori, postikonttori, apteeki, sairashuone, jo onpa siellä yksin Singerin ompelumasiinakauppaki. 

Tyrvään kirkolla kesällä 1883

Kalle Kuusela, Lusto CC BY 4.0

Ote Matkamuistelmista (Aura 4.8. & 23.8.1883)

Iltapäivällä lähdin, saatuani erään miehen kirkonkylästä oppaakseni, katsomaan Tyrvään vanhaa kirkkoa. Kun annan kaikille vanhoille muistoille suuren arvon, niin olin aivan hyvällä mielellä sinne käydessäni, sillä varmaksi otaksuin, että koska Tyrvääläiset uudenkin kirkkonsa ovat noin jalosti kaunistaneet, niin eivät he myöskään vanhaa temppeliänsä vähemmän kunnioita. Mutta siinä toivossani petyin. 

Tämä, kauniilla niemekkeellä sijaitseva ikivanha rakennus, osoitti olevansa kaikkea tavallistakin hoitoa vailla. Minun harras toivoni on, että sellaisia kiinteitä muinaismuistoja, kaikkialla niinpä Tyrväässäkin, suojeltaisiin ja rappiolle joutuneita paikkoja korjattaisiin, kuitenkin niiden alkuperäistä muotoa hävittämättä. 

Puheena olevaa rakennusta katsellessani sain useoilta henkilöiltä kuulla, että sen lattian alla on yksi "palssameerattu" papin ruumis, mutta nyt jo niin lian ja roskien peittämänä, ett'ei siitä voi tarkkoja havannoita tehdä. Ansaitsishan sekin paremmin säilyttää ja olis puhdistettava, joll'ei se jo ole myöhäistä. 

Kun oppaani havaitsi puheistani, että pidin isossa arvossa tuollaista vanhaa rakennusromua, niin alkoi hänkin puolestaan kertoa tietojansa. Hän sanoi (jonka totuutta, outo kun olen, en mene takaamaan), että tätä vanhaa kirkkoa muutamia vuosi sitte oli käytetty tavallisena rehulatonakin. Joku kirkon palvelia nimittäin teki heinän sen ympäris töllä ja säilytti niitä kirkossa, jossa myöskin kutut vohlineen kävivät aterioitsemassa. Tästä kertomuksesta muistui mie leeni: tämä huone on ollut rukoushuone, mutta sittemmin muutettu kuttujen luolaksi ja jätin, jonkillaisilla ikävyyden tunteilla, tuon usein mainitsemani rakennuksen.

Laivamatka Viipurista Tukholmaan heinäkuussa 1861

Otawassa julkaistiin alkuvuodesta pitkä kertomus Omituisia matka-muistelmia (27.02.1863 no 9, 13.03.1863 no 11, 27.03.1863 no 13, 31.03.1863 no 14, 10.04.1863 no 15, 24.04.1863 no 17, 01.05.1863 no 18, 08.05.1863 no 19, 22.05.1863 no 21, 29.05.1863 no 22, 05.06.1863 no 23, 19.06.1863 no 25). Pituutta selittää Viipurista 10.7.1861 alkaneen matkan ulottuminen Saksaan asti. Kirjoittaja A. R. oli tekstin perusteella kotoisin Viipurista, mutta asettui matkansa jälkeen elokuun lopussa Joensuuhun. Henkilöllisyytensä selvittäminen ei siis ole mahdottomuus, vaikka en häntä saapuneiden matkustajien listoista löytänyt.

Ote alkumatkasta:

Viipuri on hänen kotopaikkansa, josta hän, poikana ja nuorukaisena ollessaan, aina ennen surumielin erosi, jos yksinänsä oli penikulmankin päähän mentävä, — sillä ken hellä-tuntoinen kernaasti jättäisi rakasta ympäristöänsä, jos ei velvollisuus tahi muu siihen pakoita. Kotonta saattoivat häntä nyt edellisenä iltana omansa parhailla toivotuksillansa uuden kivi-laiturin vieressä seisovaan höyrylaivaan. Aamun neljännellä tunnilla herättivät lähtö-merkit ja torni-kellonkin lyönti ne lepäävät matka-kumppalit valveille, ja "Aura" köysistänsä ja voimiinsa taas päästyään, läksi ihanalla säällä tavallansa vettä kyntämään. Uuraan sataman läpi vauhdilla kulkeissamme, viipyivät kertojan silmät vielä näillä tunnetuilla seuduilla. Siellä niinkuin ennenkin kuului puu-tavaroiden läiskinä, ja miehet jo olivat liikkeellä laivoja lastaamassa. 

Illaksi jouduimme Helsinkiin, jossa käveltyämme ja muutaman tuttavan nähtyämme, seuraavana aamuna siirsimme etemmäksi Turkuun. Tässäkään kaupungissa minulla ei paljon outoa ollut, jossa jo vuonna 1855 kuukauden olin asunut. Kupitan eli p. Henrikin lähteellä asti käytyäni, sen vedellä itseäni virvoitettuani ja soittoa siellä kuultuani, käveleväisiä ja istuvaisia ja parannusta etsiväisiä vieraita nähtyäni, kaupungissa tuttavia tervehdittyäni, seurahuoneessa kahden kumppalini kanssa ilta-ruualla oltuani, menimme taas siihen käyntö-koneilla varustettuun väli-aikaiseen asuntoon, joka päivän koittaessa niinkuin kohtelias näyttely-tanssiatar kulki takaperin Aura-jokea myöten, sanoen sillä tavoin jäähyväisiänsä kaimansa lähestölle ja Suomen mantereelle, jonka tyttäristä muutamat rannalla viittailivat käsillänsä. 

Turun ja Ahvenanmaan saaristojen välitse kulkeissamme, oli kirkas sää ja vieno tuuli vei jonkun vastaamme tulevan laivan sen määräys-paikkaa likemmäksi, mutta avonaiselle merelle ennätettyämme, nousi paksu sumu, että piti toisinaan hiljemmin käyttää alustamme, ja varoten vastaan sattuvaisia antaa kuulua varoitus-ääntä. Kuitenkin tuli, päivällisen syötyämme, jo Ruotsin kalliot meidän näkyviin, ja kohta jo linnan ja viheriöitsevillä rannikoilla olevain ihanien asuntojen, sekä siinä pitkässä salmessa seisovien ja liikkuvien eri laivain ja veneitten sivuitse ehdimme noin kello 5:n aikana illalla pysähdys-paikalle Stockholmiin. 

Nya Dagligt Allehanda 13.7.1861

Kapineitamme tullimiehille näytettyämme, ja viimeiset Aurassa suoritettuamme, tuli meidän maalle astuessa, koko joukko ravintolan taritsijoita korttinensa sekä, kantamista ja ajamista pyytäviä ympärillemme, niin että ken ei jo ennen päättänyt, mitä tehdä ja minne mennä, olisi kauan saanut tinkiä heidän kanssa. Minä maata viljelevän maamiehen kanssa menimme somaan kortteriin vilkas-liikkeisen kadun varrella. Samana iltana oli vielä aika mennä teateriin, Humlegård nimisessä puistossa. Siellä meille tunnettu O. Andersson'in seura näytteli: "Jos vaimo vaan tahtoo, kyllä sille onnistuu" ja "Vähä kansan huvitusta". 

Tämä pääkaupunti on osittain kauniisti rakennettu, mutta on siellä myös vanhan-aikuisia kaitoja katujakin korkeine monikertaisine kartanoineen, joissa katu-solissa tuskin kaksi kärriä pääsevät toinen toistensa sivuitse, ja ilma on niissä arvattavasti haiseva ja painava. Rustinki-kammareissa näimme kuninkaallisten ja sotaväestön muinaisia monenlaisia pukuja, aseita, y. m. — Siellä näet muun seassa myös kuningas Gustaf II Adolf'in satuloitetun hevoisen topattuna, josta hevoisesta hän, uskomme puolesta Saksanmaalla sotien, sotatantereelle kaatui, siellä ovat hänen veriset vaatteensa ja miekkansa säilytettynä. Myöskin Kaarle XII:n mahtavan miekan, saappaat ja vaatteet, sekä entisaikasen nahkasen tykin ja kaikenlaista muutaki siellä näkee. 

Kuninkaan suuri linna on kaunis. Sen portailla lepää kaksi valettua lejonaa. Sen alla rantapuolella on ryytimaä, jossa etenkin iltoina moni herrasmies perheineen, puhellen ja soittoa kuunnellen, nautitsee kupin teetä tahi muuta läheisestä kahve-huoneesta. Rannasta lähtee usein niitä ketteröitä höyry-veneitä, vieden lystäilijöitä joko "Djurgård" nimiseen tarhastoon eli muualle. Tämä puu-tarha kuuluu olevan penikulman suuruinen, ympäri mitaten. Meidän siellä käydessä, pidettiin "Blåporten" nimisessä osassa pidot danskalaiselle ruhtinaalle, joka sotalaivansa kanssa haminaan oli tullut. Ravintolan edessä soitteli toinen soittokunta myös Suomessa tunnetuita ruotsalaisia lauluja; myöskin Bellman'in pilan sepittämiä. Toisessa kohdassa ampuivat muutamat maaliin, joiden seassa tapasin erään tuttavan englantilaisen. Ympäri käydään yhteen tullaan. 

Passia Viipurista saadessani, olin luvannut näyttää sitä Venäjän konsulaateissa ulkomailla. Konsulin tykö siis järven poikki veneellä mennessäni, jossa muitakin yli seurasi, puhutteli minua suomeksi eräs suomea taitava ruotsalainen, murteesta tahi näöstä arvaten että olin suomalainen. Tästäpä etenkin soutomies kummastui, ja toiselle rannalle päästyämme, hän muilta maksun ottaessa, ei tohtinut minulta ottaa niin mitään. Kohtelias saattajani tästä sanoi, rahvaassa vielä löytyvän sen epäluulon, että pitävät suomalaisia noitureina. Mälar-järven rannalla on pait muita suurempikin uima-huone eli koulu siinä taidossa. 

Moosen mäeltä on kaunis näkö-ala yli kaupungin. Sillä korkeudella on myöskin ravintola, näyttely-huone ja kansan huvitusta tarjona. Sieltä hämärässä palatessamme, tuli etempää muutamissa höyryissä, joista rakettia laskivat ja soittoa kuului, vapaa tarkka-ampuja-väki kaupunkiin, josta ne aamulla olivat ulos marssineet. Ne olivat tavallisissa herras-vaatteissa, joko garibaldi- tahi olki-hatuissa, ja kantoivat olallansa pajoneteilla varustettuja tussareita. 

Sunnuntai aamuna menimme kahden kesken suomalaiseen pieneen mutta somaan kirkkoon. Sinne ei tullut kaikkiaan kuin kymmenkunta henkeä, syystä kuin kuulin, että Ruotsiin muuttaneet umpi-suomalaisetkin, kohta sen maan kieltä opittuansa, käyvät ruotsalaisissa kirkoissa. Saarnaaja kuului olevan Ruotsissa syntynyt ja oppineen suomea pohjoisessa suomalaisessa seurakunnassa. Kirkon-meno ei kestänyt kauan. Muutamia värssyjä määrätyistä virsistä laulettiin urkujen johdolla, ja saarna oli lyhyt. Sieltä astuimme ensin vähäksi aikaa hovi-kappeliin ja sitten vielä ajalla suureen- eli Nikolaikirkkoon, jossa sielun-paimen Beskow piti voimallisen saarnan. Kirkko oli täpö-täynnä sanan-kuulijoita, jotka urkujen jälkeen veisasivat: "Meill' linna luja Jumala, myös vahva vastusaset". 

Tätä kaikkia nähtyä ja kuultua, menimme ravintolaan makeata päivällistä syömään. Niissä sekä kauppa-puoteissakin tavataan usein ulkomailla sieviä neitosia passaamassa. Sotamiehiä sinisissä unihvormuissa sekä muutoin Ruotsin vapaata kaunista väkeä oli hupaista nähdä. Paljon valittavat siellä irstaista vallattomuutta tapahtuvan. Kerran kuuli tämän kirjoittaja, levolle mentyä, kadulta heleän apuhuudon, joka kuitenkin poliisin väliin tultua loppui. Monta yhteistä hyvää toimeen saatavia seuroja kuuluu siellä löytyvän, jotka jo ovat monta kunnon laitosta etenkin nuorisolle aikoin saaneet. 

Helsingistä lähtevässä höyrylaivassa 1884

Nimimerkin E. F. J. Matka-pakinoita (Uusi Suometar 24.10.1884 no 249, 30.10.1884 no 254, 06.11.1884 no 260 lupaa kuvauksia retkistä Suomessa, mutta ei pääse alkua pidemmälle. 

Olemmepa onnellisesti saapuneet laivan peräkannelle, jossa väkeä vilisemällä vilisee tungokseen asti. Siinä on molempia sukupuolia melkein yhtä paljon, naisia ja miehiä. Mahdoton on astua askeltakaan eteen- taikka taaksepäin törmäämättä jotakuta lähimmäistämme vastaan, tuon tuostakin useoita, sivuillamme, takanamme ja edessämme seisovia vastaan yht'aikaa. Monen hienon naisenkin kylkiluita ovat meidän kyynäspäämme satuttaneet kulkeissamme poikki laivan. Se oli sangen epäkohteliaasti tehty, mutta sitä ei saattanut millään tavoin välttää. Ainoa lohdutuksemme on että moniaat ovat tehneet vieläkin ankarampia rynnäköitä meitä vastaan, niinkuin esim. tuo pitkä ruukinpatruuna tuossa, joka korkean silkkihuopahattunsa liereillä oli vähällä viedä nenän ja silmät päästämme. 

— Johan soitetaan kelloa kolmas kerta. „vieraat maalle! Lankonki pois!" — komentaa kapteni. Nytkös vasta hälinä nousee korkeammilleen ja ihmisrakkaus esiintyy tuossa ylt'ympärillämme sanomattoman ihanassa ja sydäntä liikuttavassa muodossa. Naiset heittäytyvät itkien toinen toisensa kaulaan, suutelevat toinen toistansa. Miehet pudistelevat toinen toisensa käsiä niin mahdiktaasti ja sellaisella innolla, jotta selvään voipi nähdä, että mitä vilpittömin, kuolemaan asti kestävä ystävyys yhdistää heidän sydämensä. Jotkut heistä muiskaavat suuta naisille, joko poskelle taikka huulille, aina sitä myöten, kuinka hellässä suhteessa ovat keskenänsä, taikka siihen katsoen, onko suudeltava vanha mummo, keski-ikäinen taikka nuori kaunotar. Mikä rakkauden ylenpaltisuus kuitenkin! Ole kuinka suuri pessimisti ja ihmisvihaaja tahansa — tälläisessä tilaisuudessa muutat välttämättömästi mielipiteitä, käyt katuvaisna tunnustamaan, että ihmiset ovat hyvät, helläsydämiset ja toinen toistansa rakastavaiset. Kaikki vastoinkäymisesi ja heidän entiset tylyt kohtelunsa sinua kohtaan unhotat heti paikalla, ollen melkein valmis vannomaan, että saduissa kuvattu kulta aika on palannut. 

Tiesi kuinka kauan tuota suloista rakkauden näytelmää olisikaan näytelty, ell'ei kaptenin uudistettu muistutus vieraille lähtemään pois laivasta — jota muistutusta laivan perämieskin tällä kertaa innokkailla huudoilla kannatti — vihdoin olisi tehnyt siitä lopun. Asema näyttämöllä muuttaa äkkiä luonteensa: on ehditty näytelmän toiseen näytökseen. Hurraavia, nenäliinojaan ja hattujaan heiluttavia ihmisiä rannalla, hurraavia, nenäliinojaan ja hattujaan heiluttavia ihmisiä laivassa; propellin melske kellon kimakkaan äänen sijasta. 

Joukko ylioppilaita tirkistelee yli laivan partaan alas aaltoihin; ilon into paisuu heissä jok'ainoalta tuumalta, minkä laiva siirtyy rantasillasta, ja tulee täydelliseksi, kun laiva, käännettyänsä kokkansa asianomaiseen suuntaan, täyttä vauhtia olkaa kiitää ulos ulapalle. Silloin kohoaa heidän huulillensa syvä huoahdus, joka vieraan korville kuuluu siltä, kuin olisi raskas myllynkivi vieritetty pois heidän sydämiltänsä, jonka jälkeen tätä tälläistä pakinaa alkaa kuulua heidän joukossansa: "Hyvästi pääkaupunki vihdoin viimeinkin! Kylläpä sinussa on." Lauseen loppusanoja emme kuule; ne katoavat kuulumattomiin aaltojen läiskyntään laivan kylkiä vastaan ja viileän kesätuulen sulohuminaan. 

Näytelmän kolmas näytös alkaa nyt. Tapauspaikkana siinä on oleva yksinomaisesti laiva. Tämä kolmas näytös jakautuu useampiin kohtauksiin ja se loppuu vasta silloin, kun matkammekin tällä laivalla loppuu.