Myötäjäisarpajaisvoittajia 1783

Brita Matintytär Akaan Kylmäkoskelta (Inrikes tidningar 16.1.1783)
Helena Simontytär Marttilan Brungilasta, Brita Matintytär Sysmän Joutsjärveltä(Inrikes tidningar 6.2.1783)
Marttilan Brungilan kylästä avioitui 29.6.1790 "bd:d: Helena Simons dr "
Maria Rahuin Rantasalmen Ritalahdelta (Inrikes tidningar 20.3.1783)
Hedvig Juhanantytär Teppanainen Kesälahdelta (Inrikes tidningar 1.5.1783)
Malin Antintytär Kokkolan talosta Silahtta kylässä Rödsö (Inrikes tidningar 12.6.1783)
Anna Erkintytär Kuopiosta(Inrikes tidningar 14.8.1783)
Helena Matintytär Iitistä, Lyötilän Tervalasta (Inrikes tidningar 16.10.1783)
(Niina Seppäläisen opinnäyte Iitin kirkonkylän ja Kausalan asutushistoriallinen muutos historiallisten karttojen valossa menee siis hieman sivuun.)
Anna Matintytär Taivassalosta (Inrikes tidningar 27.11.1783)

Karannut renki

Isaac Henriksson Nyberg oli syntynyt Tenholassa vuonna 1771 (josta etunimeä ja patronyymia vastaavaa kastetta ei löydy) ja päätynyt vuoteen 1796 mennessä Lasson pitäjään Tukholman läänissä. Siellä hän oli tiilentekijärenki Såbyholmin tiiliruukilla, kunnes katsoi parhaaksi/tarpeelliseksi karata. Kaipaamaan jäi vaimo Anna Lisa Åberg, joka parin vuoden odottamisen jälkeen oli valmis uuteen avioliittoon ja näimpä miestään ylläolevalla ilmoituksella kuulutettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 31.1.1798.

Siirtolaishistoriaa laulettuna

Lehdistökuva, kuvaaja Cata Portin.

Keskiviikkoiltana olin katsomassa Svenska Teaternin Kristina från Duvemålan. Kv-tasoa oli. Laulaminen upeaa ja lavastus innovatiivista.

Kun teatterilla selvisi, etteivät tekstityslaitteet olleet käytössä, pelkäsin kokemuksen muistuttavan italiaksi laulettua oopperaa. Ei ihan. Pysyin kyllä juonessa kärryillä. Mutta ajatukseni alkoivat turhan usein harhailla, kun laulujen teksteistä suuri osa jäi ymmärtämättä.

Tästä huolimatta mukana oli useita hetkiä, jotka toivat siirtolaisuuden inhimilliset puolet lähelle. Informaatiotakin omaksuin. Istumalla esityksen 4 tuntia (väliaikoineen) osaat sinäkin vastata kysymyksiin:

1. Mainitse neljä epäkohtaa 1800-luvun ruotsalaisella maaseudulla ja selitä miten ne motivoivat siirtolaiseksi lähtemistä.
2. Musikaalissa samasta pitäjästä lähti useampi siirtolainen yhdessä. Tässä ratkaisussa on hyviä ja huonoja puolia, mitä?
3. Eräässä laulussa käsiteltiin alkuasukkaiden oikeutta maahansa. Minkälaisia argumentteja esitettiin, puolesta ja vastaan?

Informatiivisuus korostui käsiohjelmassakin ja siinä ohjattiin jopa lukemaan lisää taustaa verkkosivuilta. Ettei tämä blogijuttukaan jäisi pelkäksi teatteriarvioksi, alla leike sanomalehdestä Daily globe 9.10.1878 kuvaamaan kielitaidottoman siirtolaisen elämän realiteetteja.

Tekstiä Amerikasta

Viime viikolla löytämäni ja jo kertaalleen tänne linkittämäni Writing History in the Digital Age osoittautui todella mielenkiintoiseksi, ainakin lukemieni artikkeleiden osalta.

Robert S. Wolffin artikkeli The Historian's Craft, Popular Memory, and Wikipedia tarkasteli Amerikan sisällisodan syistä kertovan Wikipedia-sivun muutoksia ja niistä käytyä keskustelua. (Onnistuisikohan vastaava analyysi jostain suomenkielisestä?) Wolff ymmärtää ei-akateemisen historiankirjoituksen eräänlaisena muistin jatkeena, perintönä annettuna tietona, joka on osa identiteettiä. Kun taas ammattilaiset rekonstruoivat menneisyyttä kriittisellä ja skeptisellä otteella. Hän ei usko tämän eron kapenevan digitaalisessa maailmassa, mutta toivoisi kuitenkin akateemisten tutkijoiden osallistuvan aktiivisemmin digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvaan historiankirjoitukseen.

Leslie Madsen-Brooks tarkastelee mustista etelävaltioiden sotilaista käytyä verkkokeskustelua esimerkkinä siitä, miten akateemisesti kouluttamattomat "tekevät historiaa". Koin Madsen-Brooksin asenteen varsin kriittiseksi ja ilokseni luin loppupuolelta tunnustuksen "Considering the low opinion some reference librarians and historians have of genealogists, historians might be suprised to find genealogy forums to be self-regulating regarding the black Confederate myth." Ja suorastaan hämmästyin kun artikkeli loppuikin toteamukseen

I'd like to hear more people say that, despite their lack of academic credentials, "I nevertheless am an historian."

Amanda Grace Sicarsien artikkeli antoi inspiroivan esimerkin siitä, miten harrastajakunnan tietoutta pystyttiin keräämään talteen Facebookissa.

Ansley T. Ericksonin artikkeli Historical Reseach and the Problem of Categories: Reflections on 10,000 Digital Notecards sai minut (kuvainnollisesti) hakkaamaan päätäni seinään. Koko tutkimusharrastukseni ajan minulla on ollut henkilökohtainen tietokone käytettävissäni. Jos tuhannet paperilippuseni olisivatkin tietokanta... nyyh.

Mutta eteenpäin harjoittelun voimalla.
(Google Translate yllätti ja tuotti ihan ymmärrettävän lauseen englannista suomeksi.)

Kuun vaihteessa

22.2.

• Gustaf Mauritz Armfeltin elämästä paljastui uusi puoli: pikkuprinssin käyttämien vaippojen laskija
• Pikakirjoitin Pinterest-promoa Agricolan palstalle

• Lähdin pitkästä aikaa Kansallisarkistolta ilta-8:lta. Enkä ollut ainoa, alkuunkaan. Mikä on hyvä juttu.
• Jäätä jalan alla, jäätä pään päällä - missä olet?

23.2.

• Myös Helsingissä kunnianlaukaukset tuoreen kuninkaallisen kunniaksi. Jo tänään! Klo 17 Kauppatorilla
• 1700-l harrastajat saavat näkyvyyttä. Kauppatorin laukauksia kuvaamassa useampi tv-kamera.
• Jep, laukaukset saivat näkyvyyttä mediassa

24.2.

• Eka kysymykseni Artefactaan. Ei näytä hiiirveän aktiiviselta paikalta, mutta ei ota jos ei anna tms.
• Viipurin tuomiokirkon tutkimuksista vuonna 2011 tiedote, josta en saa irti aikaansaannoksia

25.2.

• Eilisiä muistiinpanoja käsiksessä jo nyt. Tehty historiaa. Ainakin yhdellä tavalla.

26.2.

• Kirjoitettu tekstiä eilisistä muistiinpanoista ennen aamusuihkua. Ylpeä itsestäni. Lankeemus odottaa.
• Bbc point of view radiopätkä rahaliittojen historiasta hyvä ja valaiseva

27.2.

• Jos esi-isänsä pääsisi ottamaan/jättämään, niin mikä painaisi vaakakupissa eniten?

28.2.

• Staffordshire Hoard Pinterestissä. En oo katee, en yhtään. Maamme köyhä ja siksi jää...
• Hallenbergin väikkärin "Kungen, fogdarna och riket" lainan uusiminen onnistui, taas. Enää 36 jäljellä, eli muutama uusinta tullut jo tehtyä.
• Onko muita vaihtoehtoja talousongelmiin kuin kasvu? PlanetMoney tarjosi historiallisen katsauksen
• OK digiaineistojuttuja erottui tästä mekanisen työtehtävän ohessa kuunneltuna
• Mekaaninen työtehtävä vihdoin loppui. Juuri kun olin löytänyt hyvää kuunneltavaa.
• Miksei suomettuneessa Suomessa(kaan) opetettu, että Romaniassa on vanhin tunnettu sivilisaatio? NL:n aikaan löydetty.
• Ekasta luennosta opin lisäksi hiiliajoituksesta uutta ja aloin miettiä kalan merkitystä suomalaisessa ravinnossa ja asutuksen leviämisessä.

29.2.

• Ja taas lähti spostitiedustelu vieraalle historiantutkijalle. On meillä sentään 4 yhteistä FB-kaveria ja kysymykseni oli (kai) asiallinen...
• Kansalliskirjaston kaukolainapalveluun lähti pyyntö vuonna 1796 painetusta kirjasta. Tästä voi taas tulla hauskaa.

• Nyt on meikäläisenkin kommentti näkyvillä. Käyttäjät vs. arkistot Mukana aiemmin m.m. @JPvE ja @TomiAhoranta

1.3.

• Pyörän keksimisestä olen puolella korvalla kuunnellut luentoa. Maailman vanhin löydetty Tanskasta.
• Sain paperille ajatuksia huomiseen puheenvuoroon. Prepa hieman heikko, kuten oli briiffikin.

2.3.

• If you begin with a ladle, you will end without a spoon. #finnishsayings
• Bitches ähkyen living, blazing, burning trees #finnishsayings #googletranslate
• Days can be extended with shingles and beer with singing. #finnishsayings
• Tutkija vastasi pari päivää sitten lähetettyyn tiedusteluun. Hiihtolomalta Lapista. Ja ehdin jo ajatella pahoja ajatuksia.
• Kaukolainatilaukseen KK:lle tuli yst. vastaus. Materiaali talossa ja tilattu minulle erikoislukusaliin. Vain aukioloajat puuttuvat.
• Armon aika on loppu ja itsensä mokaamisen mahdollisuus odottaa Krunikassa.
• Kotimatkalla hain postista jaettavaksi liian isot kirjeet. Toisessa oli painettuna raportti, jonka julkistuksesta olin tulossa.
• Toisessa palautetta OÅ-käsiksestä. Ei mitään isoa vikaa löytynyt, huh. Korjausten teko hyvässä vauhdissa.
• Palautteen antajaa en tarpeeksi voi kiittää. Köyhänä yrityksenä lisäsin väitöksensä vihdoin lähteisiin ja laitoin siihen kaksikin viitettä.

3.3.

• Herätty kuudelta, kirjoitettu 5 blogitekstiä ensi viikolle. Nyt kirjastoon, arkistoon, Atskiin.
• TTSS-leffassa oli ihana arkisto! Ja oli se muutenkin upea: näyttelijät, musiikki, autot

4.3.

• Vau! Nyt Hesarillekin on selvinnyt @Sota1918_live olemassaolo. Sääli, ettei aiemmin. Mäntsälän kapina à la HS oli tylsä.
• Yritin lukea Susimessua. Aloin kiinnittää huomiota adjektiiveihin ja sitten en enää muuta nähnytkään.
• Järki käteen Tallinna! Ei lasikuutioita muurien lähelle.
• Villa Gyllenbergin Helene S katsastettu. Jos on joskus vastaavan nähnyt ja muisti pelaa, voi jättää väliin.
• Päivitin julkaisuluetteloni. Tälle vuodelle jo 4 riviä, kyllä tää tästä...

5.3.

• Vielä riittää talvea sen verran, että ehtii opettelemaan luistelua? Söötti kuva
• Sattuisiko joku tietämään paikan, josta saisi painokelpoisia paloja Pohjolan kartoista 1500-luvulla? Gallica näytti lupaavalta, ennen testiä
• Tai sitten klikkailen näitä läpi ... Mutta ilmaiseksi pitää saada.
• Viron Kansalliskirjaston digitaaliarkistossa on käyttöehdot vain viroksi. Ja yksi dokumentti kuvana, ettei saa konekääntöönkään.
• "5. luokan historian kurssin toteuttaminen tutkivan ja tominnallisen oppimisen menetelmää käyttäen."
• Tauko ohi ja Kiuasmaa odottaa. Kai sekin saa "ohi on"-hetkensä? Joskus.
• Relasin tekemällä keskeneräiselle kirjalle mainoksen Wordartilla ja comic sansilla. Huutomerkkejä paljon. Tuli hieno.
• WAA on nyt Digital Analytics A. Ihan niinkuin työni ja harrastukseni olisivat askeleen lähempänä toisiaan.

Henric Jonasson Hakala (2/2)

Henric Jonasson syntyi vuonna 1734 Vuorentaassa rakuunan pojaksi. [Vanajassa kastettu 5.1.1735 Vuorentaasta rakuuna Jöns Svanbergin ja Walborg Thomasdotterin poika Henric.]

Hän lähti Nukarin rusthollin palvelukseen jo kymmenvuotiaana ja vaihtoi paikkaa vasta 17-vuotiaana. Tuolloin Henricistä tuli työrenki Räpiälän rusthollin työrenki ja sellaisena hän pysyi yksitoista vuotta. Hänelle myöhemmin palkintoa ehdottaneet kehuivat Henricin pysyväisyyttä rankalla palvelustiellä.

Uusi elämänmuoto alkoi kun Henric sai vuonna 1765 Oisin talosta Suonpään torpan. Nyt oli mahdollisuus myös mennä naimisiin ja vaimoksi löytyi Walborg Michelsdotter. [Vanajassa vihittiin 1.11.1764 Wuorentaan Räpiälästä renki Henric Jönsson ja piika Walborg Mich.d:r]

Yhdessä he ahersivat Suonpäässä 15 vuotta ja niin pellot, niityt kuin asuinrakennuskin saatiin hyvään kuntoon. Ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta Henricillä olisi ollut helpot päivät jatkaa torpan viljelyä, kun ei häntä siitä oltu poisajamassa.

Mutta joko tarkkailijalta jäi jotain havaitsematta tai Henric oli niitä ihmisiä, jotka tykkäävät enemmän haasteista kuin valmiissa elämisestä. Niin tai näin, hän ja perhe jättivät Suonpään ja muutivat Hakalan torppaan, josta edellinen torppari oli irtisanottu. Lisää työtä ja parannustoimenpiteitä, joiden jälkeen torppa muistutti jo parempaa taloa ja paikkakuntalaiset alkoivat sitä leikillisesti kutsumaan säteriksi.

Henric ja Walborg saivat useita lapsia, joiden kasvatusta palkinnonehdottajat myös kovasti kehuvat. Tekstiä kirjoittaessa yksi pojista oli ehtinyt jo naimisiin ja saamaan omia lapsia. [Hämeenlinnan kastettujen listassa Henricin patronyymiksi vaihtuu Jonasson. Suotorpassa syntyivät pojat Eric Johan 14.9.1765 ja Henrik 18.2.1774. Määrittelemättömässä paikassa 27.5.1778 Gustav. Hakalassa 20.11.1780 Andreas.]

Päälähde selostettu eilisessä tekstissä, tiedot hakasuluissa ovat Hiskistä. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista luntaten voi arvata, että Eric Johanista tuli isänsä jälkeen Hakalan torppari ja hänen pojastaan Gustafista pappi. Gustafin ottamalla sukunimellä Hackstedt löytyy verkosta sukutauluja ja Maankäyttö 4/2009 lehdestä Pekka Raitasen artikkeli Alvar Aalto - maanmittarin poika. Alvarin äiti oli sen mukaan Selma Mathilda Hackstect ja verkkotaulun mukaan hänen isänisänsä juuri Gustaf. Maanmainion torpparin yksi jälkeläinen siis maailmankuulu arkkitehti.

Henric Jonasson Hakala (1/2)

Ruotsalaisista digitoiduista sanomalehdistä olen löytänyt tänne leikkeitä lähinnä paikkakuntien nimillä hakemalla. Joskus kokeilin myös muita nimiä ja sain tulokseni tämän kirjamainoksen (Inrikes Tidningar 8.3.1796):


Kiinnosti tietää kuka oli Henric Jonasson Hakala, josta oli sarjajulkaisuun Skrifter af Sällskapet för Allmänna Medborgerliga Kunskaper kirjoitettu. Mutta miten saisin julkaisun käsiini kun sitä ei Helkassa näkynyt? Toivorikkaat haut Google Booksiin eivät tuottaneet tulosta, eihän sieltä(kään) tarkoituksellisesti mitään löydä...

Leike on odottanut käsittelyään jo jonkin aikaa ja viime viikolla mietin taas sen roskiin heittoa, mutta sitten pulpahti mieleeni: kaukolaina ei ole ylettömän kallis, laita Kansalliskirjastoon viesti. Ja näin tein.

Ammattitaitoinen hakija totesi, että julkaisu löytyi sekä Turun yliopiston että Åbo Akademin kirjastosta eli pitäisi Helsingissäkin olla. "Repertoriokansiosta" oli paljastunut, että olikin varastossa. Kaukolainan sijaan se oli siis kiikutettu minulle erikoislukusaliin varastosta.

Kiiruhdin sinne ensi tilassa. Olikohan ensimmäinen kerta kun pidin käsissäni 1700-luvun puolella painettua kirjaa? Pieni ja sievä oli.

Hakalan juttu ei tuottanut suuren suurta yllätystä. Mies oli Patroottisen seuran palkitsema (aiheesta blogissa aiemmin tässä, tässä, tässä (jossa Henrik mukana) ja tässä) ja teksti oli palkinnon hakijoiden perustelukirje. Se löytyisi siis myös seuran arkistosta ja kirjan alaviitteen mukaan myös pitäjänkokouksen pöytäkirjojen liitteenä. Mutta meikäläisen käsialataidoilla kyllä mukavampi lukea painettuna tekstinä. Ja mielenkiintoista luettavaa, olisikohan näissä mini-elämänkerroissa mikrohistoriallisia mahdollisuuksia, joita ei ole vielä käytetty?

Koska tätä prologista tuli näin pitkä pätkä, kerron Henkan elämäntarinan vasta huomenna.

Mukavia juttuja, 5 kappaletta

1. Runsas viikko sitten älysin tarkistaa Facebookin Other messages -kansion. Viime vuoden puolella sieltä löytyi työtarjous ja nytkin mukava viesti. Kamariherra-kirjaani lukenut kehui sitä ja jakoi valokuvia henkilöistä, jotka olin kirjassa maininnut. Piristävä yllätys.

2. Kuin myös se, että Kansallisarkistossa viime viikolla törmäsin tuttuun. Hän kertoi, että avoimen yliopiston hissan perusopintojen penkkikavereistani 2/3 oli päässyt suljetun yliopiston hissan opiskelijoiksi! Oli kiva kuulla. Että osaan hakeutua salin fiksuimpien pariin. Se 1/3 aloitti syksyllä arkeologian perusopintoja avoimessa yliopistossa, joten minä olen ainoa opiskelun keskeyttänyt. Luuseri.

3. Lehtijutusta kekkasin tuoreen uhrin Olof Ångerman -ongelmilleni. Viesti matkaan ja odottamaan. Pari päivää hiljaisuutta herätti pelon, että joudun kasvattamaan "historioitsijat, jotka eivät vastaa meikäläisen viesteihin" -listaa kahdesta nimestä kolmeen. Mutta ei, perjantaina tuli kuittaus, hiihtolomalta Lapista. Ihmiset ovat ihania.

4. Lauantaina kävin Kansallisarkistossa ja lähes lankesin polvilleni kiitollisuudesta, kun näin päivystäjän tiskin takana Pertti Vuorisen. Heti kun hänellä oli vapaa hetki, menin selittämään Topografia-ongelmaani. Vuorinen
a) ymmärsi kerralla mitä sanoin
b) sanomastani uskoi, että kaipaamani paperia ei ollut siellä missä piti
c) ei seisonut tumput suorina vaan nappasi hyllystä kansion, johon en itse olisi älynnyt tarttua. Sieltä löytyi potentiaalisia sijoituspaikkoja Kirkniemen papereille ja Vuorinen lupasi selvittää asiaa.
Uskoni Kansallisarkiston palveluun on palannut, mutta se on aivan liian pienen ihmismäärän varassa.

5. Lauantaina kävin myös elokuvissa. Onnistunut valinta, leffassa oli opettavainen kohtaus arkistossa.

Näyttökaappaus. Tinker Tailor Soldier Spy - Official Trailer [HD]

Krunikassa perjantaina

Perjantaina puhuin vartin verran yleisön edessä.

Muuten Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot -finaali oli ihan mukava ja osittain informatiivinenkin.

Mikael Korhosen aloitussanoista selvisi, että suomeksi julkaistusta tutkimusraportista ehtii ruotsinkielinen käännös jaettavaksi Pohjoismaisille arkistopäiville. Erinomainen juttu.

Outi Hupaniittu ei lähtenyt kertaamaan kirjoittamansa rapprtin sisältöä vaan puhui mitä halusi. Nosti esiin m.m. tärkeänä viestinä, että digitoidun aineiston arvo on käytössä - ei säilymisessä. Itseäni (tietenkin) kiinnosti Hupaniitun toisen käden tietona saama arvio, että raportissa ei kuulunut akateemisten tutkijoiden ääni vaan sukututkijoiden jorina. Hupaniitun esittäessä kvantitatiivista vastatodistusta mieleeni tulivat valitukset teksteistä, joissa esiintyy liikaa naisia, kun heitä on otettu mukaan enemmän kuin marginaalinen määrä.

István Kecskeméti esitti Arkistolaitoksen digitoinnin perusteita ja tulevaisuutta. Erään kalvon luvut olivat kiinnostavia. On digitoitu
- 1,5% hyllykilometreistä
- noin 1/3 sukututkijoita kiinnostavasta aineistosta, jota siis on 4,5% arkiston aineistosta
- 10-15% käytetyimmästä aineistosta, jota siis on 10-15% hyllykilometreistä
Mitä käyttämätöntä, mutta säilyttämisen arvoista arkistoihin kätkeytykään? Toivottavasti muuten sukututkijoiden hyödyntämiin aineistoihin on laskettu vuorioikeuden pöytäkirjat. Niitä kävi SSHY:n tiskiltä sama mies kysymässä muistaakseni kahdessa tilaisuudessa. Arkistoon on pitkä matka ja digitoinnilla kiistaton hyötynsä.

Kecskeméti kertoi lupaavaa visiota historiallisten karttojen viemisestä Paikkatietoikkunaan. Valitettavasti tähän ei ole resursseja. Konkreettisempi hyvä uutinen oli, että indeksointiin on tulossa verkkotyökalu, jolla voi tehdä hakemistoa lyhyemmän tai pidemmän pätkän. Aivan loistavaa, vaikka todennäköisesti tulen löytämään metatietoformaateista nipottamista. (Kyseisiä formaatteja ehdin vilaisemaan Sukutieto 1/2012 numerossa lauantaisella pyrähdyksellä SSS:n kirjastossa. Tulevat toivottavasti jollekin verkkosivullekin.)

Turun yliopiston professori Kari Teräs aloitti rehellisesti kertomalla, ettei hänellä ollut suurempaa kokemusta digitaalisten aineistojen käytöstä. Teräksellä tuntui olevan suuri huoli siitä, että aineistojen digitointi tulee ohjaamaan tutkimuksen kohteita. Mieleeni tuli jälkikäteen, että pidettiinköhän mikrofilmauksesta vastaavia seminaareja 50 vuotta sitten? Ja eiköhän erinäiset kysymykset ole jääneet kautta vuosien tutkimatta siksi, että helpompia aineistoja oli tarjolla? Työekonomiaan on muistaakseni viitattu muuallakin kuin Hallenbergin väikkärissä.

No, Teräs puhui myös sanomalehtikirjaston tuomista uusista kysymyksistä ja metodeista mainiten pari hienoa termiä, joita en ehtinyt kirjoittaa ylös. Hän lopetti tulevaisuususkoisesti todeten, että ovat "mahdollisuudet uskomattomia".

Ja keskustelu jatkuu, esimerkiksi Pekka Henttosen blogikirjoituksen kommenteissa. Siellä Olli Alm kertoi mielenkiintoisesta osallistuttamisproggiksesta. Väitin puheenvuorossani, ettei moisia Suomessa ole nähty. Olen erehtyväinen.

Nipotusta, osa n+1 (aihe: vaihto-oppilaat)

Eilen tulleessa Hesarin kuukausiliitteessä oli sen verran asiaa, että riitti tällekin aamulle. Niinistön elämäkertatekstin luin kokonaan ja tartuin yhteen kohtaan sen verran, että laitoin Twitteriin viestin.

Ilmeisesti Unto Hämäläinen oli tarkoittanut, ettei Niinistön ikäluokalle ollut tavanomaista/yleistä lähteä vaihto-oppilaaksi. Mutta olisi voinut kirjoittaa niin eikä antaa ymmärtää, ettei vaihtareita kyseiseen aikaan ollut olemassakaan.

Olin lounaalla vanhempieni luona ja mainitsin asiasta äidilleni. Hänen ensireaktionsa oli "mutta olihan NN:kin vaihto-oppilaana 3 vuotta ennen minua ja laivassa paljon muita suomalaisia". (Eli puhutaan todellakin ajasta, jolloin Amerikkaan mentiin laivalla.)

Kansallisarkiston aulanäyttelyssä esiteltiin viime vuonna YFU:a ja verkkoon jääneestä tiedotteesta selviää, että heidän toimintansa Suomessa alkoi vuonna 1958 ja vaihto-oppilaita alkoi varmaan liikkua pian sen jälkeen. Äitini vaihto-oppilasvuosi oli osa Rotary-yhdistyksen nuorisovaihtoa. Sen alkupäivää en Suomen osalta verkkohauilla tavoittanut. Mutta Rotarian-lehdestä löysin tiedon, että Rotaryt ovat järjestäneet suomalaisia nuoria Belgiaan asti jo vuonna 1936.

Kyllä, olemme nyt paljon kansainvälisempiä ja kielitaitoisempia kuin aikaisemmin. Mutta riippumatta ajankohdasta, aina täältä on joku päässyt karkaamaan maailmalle.

Alla otsikkoleike jutusta, johon yllä linkitin.

Kohdattua

Piirros taiteilija A. Gebhardin skitsikirjasta (Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi 1896)

Tiuku Talvela on kirjoittanut perusteellisen esittelyn historianelävöittämisestä. Lopussa listausta kotimaisista toimijoista. Samassa nörttityttöjen blogissa aiemmin kirjoitukset
LARP – eli mitä ne larppaajat oikein tekee ja miten eräs syksyinen hovipeli toteutettiin sekä Naiskuva, naiskirjailijat ja naisnörtin arkkityyppi klassikkokirjallisuudessa.

Anna O. kävi Tukholman Nobel-museossa ja Viikin maatalousmuseossa. Jälkimmäisestä en ollut koskaan kuullutkaan ja näyttää isolta paikalta...

Reijo Valta pääsi Pohjois-Pohjanmaan museon varastoihin ja näki Sanginjoen riimukiven.

Juuso Hyvärinen arvosteli analyyttisesti Seppo Zetterbergin uutuuden Yhteisellä matkalla - VR 150 vuotta. Salla huomautti Helen Rappaportin kirjan Jekaterinburg - Romanovien viimeiset päivät puutteista.

Juha-Matti Granqvist pelasi Suomenlinna-peliä.

Ennen ja nyt tarjosi Ville Sarkamon väitöshaastattelun. Jenni S. haastatteli ja otsikoi Seija Vilénin Pohjan akka yhdistää nykypäivän ja Kalevalan - "Kirjailijan on mentävä outoon aliseen"

Egosentrifugissa otsikolla Valtakunnasta, historiasta ja lähdekritiikistä.

Otto Aura kirjoitti sodan aikaisista lumitöistä ja palautti mieleen blogin Salpalinjan salat.

Jaana luki Väinö Tannerin unohdetut päiväkirjat 1943-1944

Juha Siron matkaraportin lopussa teksti, "josta viimeisten rivien intertekstuaalisuus tekee runon".

Jenni kävi opintojensa viimeisellä historian luennolla:

Historiografinen sisältökin oli sopivan ylevää - prof. Haapala luki ääneen 1970-luvun lopun nuijasotakeskustelun parhaita paloja tutkijoiden henkisestä painiringistä a.k.a. Historiallisesta Aikakauskirjasta. Niisk.

Soturista äidin hakuun

Tarkastellessani historiallista romaania Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudella kiinnitin varsinaista tekstiä enemmän huomiota esipuheeseen, joka alkoi

En tahdo salata teiltä, kunnioitettavat lukijat, että raskaalta tuntuu isän sydämessäni tänä hetkenä, jolloin tämä nuori soturi lähtee sotaan ja taisteluun.

Tajusin vasta paljon myöhemmin, että kyse oli (?) vertauskuvasta. Sitä ennen olin ehtinyt perehtyä kirjoittajan Evald Ferdinand Jahnssonin perheeseen. Se oli osin yksinkertaista, alkuun pääsi wikipedia-sivulta. Siitä selvisi myös, että Jahnsson on kirjoittanut muutakin historiallista ja väitettiinpä siinä lukuhetkelläni, että "Jahnssonin vuonna 1884 ilmestynyt Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa oli ensimmäinen suomenkielinen historiallinen romaani." Kyseistä kirjaa eivät vapaaehtoiset voimat vielä ole ahertaneet Project Gutenbergin sivuille, mutta sieltä löytyy kyllä Jahnssonin Jouluaattona juomarin kodissa, Lalli, Raatimiehen tytär, "En ollenkaan muista" ja Bartholdus Simonis.

Mutta takaisin niihin perheasioihin. Wikipedia ei kertonut yhdestäkään vaimosta puhumattakaan pojista. Mutta tieto opiskelusta Helsingin yliopistossa johdattaa ylioppilasmatrikkeliin, joka kertoo:

Pso 1) N.N.; 2) 1888 Ursula Irene Kurtén (jonka vanhemmat löytyvät SSV-artikkelista)

Tällainen olisi tuttu näky 1600-luvulla, mutta 1800-luvulla tuntematon vaimo?

Rauman Lehti julkaisi Jahnssonin muistokirjoituksen 11.9.1895 keskittyen virkauraan ja kirjoittamiseen. Ilmoitus Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä 19.11.1895 kertoo, että Jahnsson kuoli velkaantuneena ja pesässä oli osallisena hänen toisesta avioliitostaan syntynyt poika Sakari Evald sekä Aini Kristiina Hääväläinen (o.s. Jahnsson). Ilmeisesti Aini Kristiina oli vainajan tytär sillä Aurassa 10.9.1895 julkaistun muistokirjoituksen mukaan surijoina oli leski ja kaksi lasta.

Aini Kristiinan mies oli SWL:n mukaan kauppias Wilhem Hääväläinen Perttulan kappelista. Päivälehti 5.7.1898 kertoo samannimisen miehen vieneen kaupparekisteriin maakaupan Loimaan pitäjässsä. Eli jos olettaa, että pariskunta on asunut Loimaalla ja jaksaa selata yli 1000 sivua rippikirjaa niin voi löytää Ainin syntymäpäivän. Siitä sitten kiinni äitiinsä, joka mahdollisesti Jahnssonin nimetön 1. vaimo. Ei ainakaan 2. vaimo, sillä eihän alle 10-vuotias naimisiin olisi päässyt.

Tai sitten voi tehdä vielä yhden haun sanomalehtiin ja löytää Ainin ja Vilhemin vihki-ilmoituksen Åbo Underrättelsissä ja Åbo Tidningissä 13.2.1894. Avioliitto oli solmittu 11.2.1894. Mutta missä? Neitinä Aino keräsi arpajaisvoittoja (Aura 13.3.1892) ja lausui runon (Aura 4.10.1892 ) eli ilmeisesti vaikutti Turussa. Mikä sopisi hienosti yhteen ylioppilasmatrikkelin kertoman kanssa, isänsä oli Turussa töissä. Valitettavasti Turun kirkonkirjoja ei ole digitoitu niin, että voisin testata hypoteesiani paikallani istuen.

P. S. Turun seudun sukututkijat tarjoavat sivuillaan apua sukututkimuksen tekoon nimenomaan Turussa.