Väitös väestökirjanpidosta 27.9.2008

H-verkon listalta huomasin tiedon ensi kuun mielenkiintoisesta väitöksestä. Otsikkona Kirkon vai valtion kirjat? Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma. Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904. Tiivistelmässä todetaan mm.

Kirkonkirjat eivät täyttäneet 1800-luvulla täysin ajan vaatimuksia. Niitä pidettiin eri hiippakunnissa eri tavalla, ja valtiovalta vaati yhtenäistämistä. Niistä ei myöskään löytynyt kaikkia tietoja, joita maallinen valta tarvitsi. Lisäksi osa kansalaisista alkoi käyttäytyä poikkeavasti ja jätti lapsensa kastamatta. Mihin heidät kirjattaisiin? Erityisesti liberaalit ja vapaakirkolliset vaativat siviilirekisteriä tai sitä, että pappi pitäisi kaikki kirjoissaan.

Kirkko myötäili osittain valtiovallan vaatimuksia, mutta kastamattomia kirkonmiehet eivät suostuneet viemään kirjoihinsa. Heistä tuli uskonnollisia ”irtolaisia”. Tilanne oli kohtalokas, sillä vain kirkonkirjoihin merkityillä oli kansalaisoikeudet. Kastamaton ei päässyt kouluun eikä avioliittoon. Hänestä ei ollut todistajaksi, virkamieheksi eikä perijäksi. Kukaan ei voinut virallisesti todistaa hänen olemassaoloaan. Katkerassa kiistassa juristeilta ja lopulta talonpojiltakin löytyi enemmän myötätuntoa vähemmistöä kohtaan kuin papeilta.

Tällaisestä irtolaiskeissistä en muista koskaan olleen puhetta sukututkimuspiireissä. Paljonko tapauksia oli? Selvinnee mahdollisesti väikkäristä, joka julkaistaan sarjassa Tilastokeskuksen tutkimuksia.

Ilmoniemen kokoelma - 1. testaus

Toissapäivänä Kansallisarkistossa tehty Winter-tilaus tuli bumerangina takaisin. Luettelossa oli minimaaliset tiedot, mutta olisi pitänyt älytä pyytää joko jotain nimeä tai aakkosväliä. Aikamoista arvontaa, kun ei tiedä mitään sisällöstä.

Arvi Ilmoniemen sukututkimusarkistosta sen sijaan oli pitkä lista nimiä. Kokeeksi tilattujen koteloiden sisältö osoittautui melko hajanaiseksi. Monia satakuntalaisia kiinnostavasta Eurajoen Mullilan Piristä löytyi muutama sukutaululappunen, mutta myös valokuvattu (aikaisemmin isompi?) käsinpiirretty jälkeläistaulu (kännykkäkameralla käsivaralta kuvattuna alla). Nordlund-pariskunnasta (en merkinnyt muistiin etunimiä) oli piirrettu toinen samanmoinen.

Belin-suvusta taas oli vain yksi paperi, jossa oli yksittäinen tieto. Piirrustukset ja muut tekstit eivät tuntuneet liittyvän sukututkimukseen:


Olin varautunut keräämään Belineistä vähän suuremman määrän tietoa ja ottanut mukaan puhtaan printin kokoelmastani, joten selailin sitten kirjallisuutta ja rippikirjoja jonkinlaisella menestyksellä. Täydennetty kooste luettavissa tästä.

Selasin myös koko Ilmoniemen luettelon läpi. Vaikka tulokset olivat eilen laihoja, niin pienellä vaivalla tarkistaa itseä kiinnostavat nimet. Kuten Kyläkoski!

Sukunimen vaihtoa miettiville muutamia silmiin osuneita vaihtoehtoja virikkeeksi:

• Himottu
• Koiramies
• Kultamies
• Lukumies
• Meriheinä
• Mömmö
• Ohukainen
• Pölhö
• Taikinainen
• Tietäväinen

Ei suunnitelmien mukaan

Eilisellä aamiaisella päivän suunnitelma oli selvä. Heti työpäivän jälkeen puhtaan torpparitulosteen kanssa Kansallisarkistoon. Mutta kun avasin työsähköpostin selvisi, että läsnäoloani toimistolla tarvittaisiin tavallista pidempään. Eli se siitä suunnitelmasta.

Sitten Google-haku tarttui Kansatieteen käsikirjoitusarkiston sivulle (äskettäin?) laitettuun pdf-luetteloon. Käytin työaikajoustoa ja työpaikan keskeistä sijaintia hyväkseni ja pyörähdin tunnissa Nervanderinkadulle ja takaisin. Positiivista oli, että täytyi maksaa vain yksi ratikkalippu ja ehdin syödä pari fetapiirakkaa pysäkillä lounaaksi, mutta nopeus johtui siitä, että käsikirjoitus "Kokemäen rakennuksista" ei ollut kovin antoisa. Oli taas tehty niin tieteellistä tekstiä, ettei ollut jäänyt yhtään talon nimeä jäljelle. Kaikki yleistetty.

Iltapäivän työpalaveri peruutettiin ja pääsin Kansallisarkistoon tavalliseen aikaani ja olisin voinut palata aamun suunnitelmaan. Pääsin siihen asti, että Kokemäen rippikirjojen mikrokortit olivat koneen vieressä... mutta ei vaan huvittanut. Piste.

Menin sen sijaan muistiinpanovihkon kanssa kirjastoon ja luin toissapäivänä sattumalta (*) löytämääni artikkelia, jossa vihdoin oli selvällä ruotsilla 1500-luvun lopun ratsuväen rekrytointi selitettynä. "Valitettavasti" siinä oli viite myös myös vanhempaan suomenkieliseen tekstiin, jossa asia esitettiin taas hiukan toisin. Wessel-teksti ei tule tällä menolla koskaan valmiiksi.

Muistiinpanovihon roikkuvissa tekemisissä oli Tiedon jyväsiä-kirjasta poimittuja vinkkejä yksityisarkistoista. Kun aikaa oli, tutustuin niiden luetteloihin ja tein pari lupaavan oloista tilausta. Ans kattoo miten käy. Jos vaikka niihin tutustumisen sijasta innostuisinkin tänään torppareihin?

*) Hain books.google.com:sta mielijohteesta Procopaeus-nimellä. Sain osuman Historisk Tidskrift för Finland lehteen. Etsin sen käsiini, mutta sivunumerot eivät mallaneet. Huomasin lehden hakemiston, innostuin selaamaan sitä (unohtaen Procopaeuksen kokonaan) ja löysin viitteen Rainer Fagerlundin artikkeliin Från rusttjästhästar till bonde ryttare. Det finska rytteriet under äldre vasatid (1/1986). Jonka tapaista olin yrittänyt hakea järjestelmällisemminkin, onnistumatta.

Edelleen lukemattomia blogeja

Harhailin taas/vaihteeksi blogistaniassa. Laitoin lukukoneeseeni keskiaikaharrastajien juttuja seuraukseen, mutta löytyi muutakin.

Henna kirjoittaa paljon mielenkiintoista museoista, mutta myös muuta historiaan vivahtavaa:

• Niljakkaat kirjat
• Onko mitään uutta auringon alla?
• Hei tyttö, älä haaveile!
• Ylioppilaiden oma putka
• ”P-ka reissu, mutta tulipahan tehtyä” eli hieman suomalaisesta luonteenlaadusta
• Hylkeenpyytäjien vaarallinen sairaus
• Valkoista symboliikkaa
• Muutama ajatus historiasta
• Sisar hento valkoinen
• Ja suu on laakista raikas
• Silmätikku ja hammastikku
• Valossa kynttilän
• Naisten ylioppilashattu
• Cullainen kiria

Kati Parppei ...

• arvioi uudistettua luonnontieteellistä museota: Elämän ihmeitä
• pitää arkistoja kolkkoina paikkoina??
• analysoi karjalaisuutta
• arvioi kirjaa Suola - eräs maailmanhistoria

Esinetarinoissa liikutaan enimmäkseen nykyajassa, mutta menneisyysviitauksia näissä:

• Hirsitalo sitoo asujan menneeseen
• Mennyt maailma Joensuussa, jossa mainitaan Höyrylaivaregatta Joensuussa ja Suomen Höyrypursiseuran sivut

Hannu Salmen kirjoituksista kiinnostivat vähintääkin nämä:

• Armas Järnefelt ja elävä kieli
• Itsenäisyyden tulkintoja
• Säilykehistoriaa
• Korsholman raunioilla
• Kokemus historiallisena käsitteenä
• Korkeiden paikkojen historia: Norsunluutorni
• Korkeiden paikkojen historia: Babylonin torni
• Lapsia yliopistolla - Mainittu luento nähtävissä verkossa? (en saanut toimimaan)

Rauman kirkonarkiston antia

Gutenberg.org-palvelusta löysin Emil Nervanderin kirjan Vanhoista kätköistä. Nervander oli viettänyt aikaansa tutkimalla Rauman kirkonarkistoa ja kirjoittanut löydöistään Pienois-kultturikuvia Rauman kirkosta 1600- ja 1700-luvulla. Ei välttämättä sisällä mitään uutta Rauman historiaa hyvin tunteville, mutta mukavaa kevyehköä lukemista. Ja ilmaista.

Ja lukeminen kannattaa aina... Silmäni osuivat nimittäin kohtaan:

Mutta sille, joka antaa, pitää myöskin annettaman, sen todistaa tässä kaksi nimellä »Afbrända Raumo stadz kyrkians Stam Book» (Rauman palaneen kaupunginkirkon keräyskirja) v:lta 1682 hyvin säilynyttä kirjaa kirkonarkistossa. Ne käsittävät vuodet 1682--87, jolloin Raumalta lähetetyt miehet kulkivat ympäri Suomen ja Ruotsin, keräten hurskaita apuja Rauman Pyhän ristinkirkon ja koulun uudesta rakentamiseksi, jotka olivat joutuneet tuhkaksi suuressa palossa, joka ensinmainittuna vuonna poltti kaupunkia.

Nämä keräyskirjat, jotka Raumalle toivat monta sataa taalaria, ovat nyt suuri käsialakokoelma pääasiallisesti sen ajan pappismaailmasta. Nimikirjoitukset päättyvät monimutkaisiin koukeroihin, jotka piti tehdä yhdellä ainoalla, yhteensä monen metrin pituisella kynänpiirrolla niin säännöllisesti, että koukero oli kauniin pitsimallin näköinen. Taiteellisen taidon hankkiminen tässä kirjoitustavassa oli huvitus sen ajan suurille lapsille.

Yksi ja toinen oppineista lahjoittajista on liittänyt merkitsemiinsä summiin runoja ja mietelmiä latinankielellä; hyvin usea käytti ruotsin ja saksan kieltä, mutta ei kukaan suomea. Usein huomautettiin: »vähistä varoista», »varoista», »hyvästä sydämestä» y. m. Ylhäiset näkivät hyväksi antaa hovimestarinsa tai jonkun muun palvelijan merkitä lahjan, esim. »Armollisen Rouvani, korkeasti jalosukuisen Rouva Merta Possen puolesta» tai »Armollisen herrasväkeni korkeastijalosukuisen Herra Gustaf Soop-vainajan perillisten puolesta.»

1687 vuoden pienestä Helsingistä on täällä noin 14 nimeä: Sand, Rücker, Strohlbom, Steen, Westman, Jacobsson, Cratz, Petrus M. Nicander ja muita, joista ehkä ei ketään jälkeläistä suorassa polvessa nyt enää täällä elä 210 vuoden kuluttua. Suvut kuolevat pian tai sekaantuvat »muun löysän kansan» joukkoon. -- Mainittu Petrus M. Nicander oli konrehtorina Helsingin koulussa. Hän kai viittasi laihoihin tuloihinsa, jotka eivät sallineet hänen lihoa, keräyslistaan kirjoittaessaan: »Kun nyt ei ole leveää takkia (»vid kaftan») ja varojen puutteessa annan iloisesta sydämestä tällä kertaa ainoastaan 5 äyriä hopeassa.»

Sand? Melko paljon olen Helsingin porvareita katsellut, mutta moiseen nimeen en ole Petter Sundiani etsiessä törmännyt. Olisikohan mitenkään mahdollista, että vokaali on luettu väärin tai jossain muussa vaiheessa vaihtunut?

Helposti ja yksinkertaisesti selvitettävissä. Rauman mikrofilmeistä löytyi kyseinen keräyskirja, joka osoittautui aivan upeaksi käsialakokoelmaksi, niin kuin edellä luvataankin. Sivut toimisivat hyvin käsialakurssin materiaalina, lyhyet tekstit pysyvät lähes samankaltaisina, mutta käsialat muuttuvat rajustikin.

Selaillessa ei osunut Kokemäeltä silmiin kuin Vitikkalan Baranoff ja Kokemäenkartanon tuonaikainen vuokraaja. Huolellinen analyysi voisi paljastaa enemmän. Ja ilman suurempaa vaivaa löysin, en yhden, ... en kahden, ... vaan kolmen esi-isän lahjoitusmerkinnät!

Kännykällä käsivaralla otetut kuvat eivät ole kovin laadukkaita, mutta olkoon alla kuitenkin koristuksena ja todistuksena. Löytämäni nimmarit olivat Vesilahden kirkkoherran Martti Steniuksen, Loimaan kirkkoherran Chr. Procopaeuksen (ei kuvassa) ja Helsingin porvarin Petter Sundin. Pappien nimmareita löytyisi todennäköisesti myös heidän omien seurakuntiensa arkistoista, mutta Petter Sund on eri asia.

Pe-la purku

Purin viikolla kertyneitä työtunteja vapaaksi ja olin perjantaina Kansallisarkistossa jo puoli kahden maissa iltapäivällä. Lämmittelin ensin mikrofilmeillä ja hinkkasin sitten muutaman Kokemäenkartanon torpan rippikirjojen läpi. Aina välillä juoksin tarkistamassa Hiskiä, että sai jotain vaihtelua. En muista, että rippikirjatutkimus olisi koskaan ollut niin rasittavaa kuin näiden torppien tapauksessa.

Arkiston sulkeutuessa Akateemisessa kirjakaupassa kutsui 20% pokkarialennus. Tullessani sisään kirjailijahaastattelu oli kesken ja kuulin jotain tutkimuksesta ja historiallisesta romaanista. Kysyin myyjältä kuka oli äänessä – Kata Kärkkäinen. Keskityin kirjaostoksiin.

Kotimatkalla kävin koko kesän panttauksen jälkeen katsomassa Isaac Wacklinin maalausten näyttelyn Sinebrychoffin museossa, kun kerran pääsi ilmaiseksi sisään – eikä näyttely ole enää auki kuin pari viikkoa.

Ryhmänä kiinnitin maalauksissa huomiota nenän saman kaltaisuuteen. Melkein joka kuvassa samassa asennossa.

Eniten olin kiinnostunut Wacklinin perheenjäsenistään maalaamista kuvista. Oululaiset porvarisveljet ovat potreteissaan kovin tummasävyisiä. Eihän körttiläisyyttä vielä vuonna 1755 ollut? Laihian kirkkoherrana toiminut veli vaikutti paljon laitetummalta kiharoineen. Tämän vaimo ja tytär olivat myös varsin koristeellisissa kuteissa. En usko, että minun kannattaa suoraan olettaa oman samanaikaisen pappisesi-isän vaimoineen näyttäneen ihan noin fiiniltä – vaikka olivathan Kokemäen kirkkoherran Gabriel Gottlebeninkin veljet porvareita Porissa eli säätyvastaavuus varsin osuva.

Äitini oli kaupungissa ja kävimme lauantaina katsomassa Kulttuurien museon näyttelyn rajantakaisesta Karjalasta. Opin ainakin, että näyttelyssä esillä ollut alue oli kansojen ja kielien mosaiikkia. Alussa eri osat esiteltiin, mutta teema-esittelyissä meiltä hukkui missä milloinkin mentiin. Esineistä jäivät muistiin ommeltu vene, olkainhameet, jokihelmikoristeiset päähineet ja kulkukauppiaiden suuret nahkalaukut.

Lauantai-illalla olin Espoo Cinessä katsomassa Tudor-aikaa kuvaavan filmin Kuningattaren sisar (tulossa myös teattereihin). Luonnollisesti komeat puvustukset. Wikipedian mukaan kirja, johon filmi perustuu, ei vastaa historiankirjoitusta. Filmi taas ei vastaa kirjaa ja arvostelijat haukkuivat saippuaoopperaksi. Ilmankos tuntuikin niin tutulta.

Rakennuskaari 1734

Reijo Valta on blogissaan lainannut vuoden 1734 rakennuskaarta koskien terhometsiä ja humalan kasvatusta. Koska laki on osittain edelleen voimassa, sen tekstiä löytyy Finlex-palvelusta . Esimerkiksi 2 Luku: Miten talonasemalle on rakennettava

• 1 §: Talonasema on rakennettava asuinpihaksi ja karjapihaksi. Asuinpihassa pitää olla tupa ynnä eteinen ja kamari, samoin myös vierastupa, jos talo on siksi iso, kellari, ruoka-aitta ja jyväaitta, kaluhuone ja makki, portti ja vaja. Jos talonpoika tarvitsee useampia huoneita, rakentakoon tarpeeksensa, mikäli jaksaa. Karjapiha rakennetaan erilleen asuinpihasta ja siinä pitää olla talli, navetta, lammashuone ja sikolätti tarpeellisine rehulatoinensa, samoin myös luuva ja latoja talon suuruuden mukaan. Sauna tahi mallashuone rakennettakoon niinikään, sekä riihi, jos metsää on, ja ne sijoitettakoon syrjään. Älköön kukaan rakentako lähemmäksi naapurin talonasemaa, kuin että jättää asemastansa puolentoista kyynärää tuen tai pylvään sijaksi.
• 2 §: Joka rakentaa niin, että siitä on toiselle haittaa, purkakoon rakennuksen, käskyn saatuansa. Jos ei pura, vetäköön sakkoa kolme talaria ja korvatkoon vahingon, jos siitä käräjissä nostetaan kanne.
• 3 §: Kun talonpoika on rakentanut huoneet niin, kuin on sanottu, pitäköön ne kunnossa. Jos on jotakin puutteellista hoidossa tahi rakentamisessa, niin korjatkoon ja vetäköön sakkoa niinkuin 27 Luvussa säädetään.
• 4 §: Jos sellaisessa kylässä, jossa talonpojat ovat rakentaneet liian likelle toisiansa, joku talo puretaan tahi palaa, niin osottakoot kylänmiehet sille talolle toisen, yhtä hyvän ja yhtä suuren talonaseman jakamattomasta maasta, jos siinä tilaa on, ja pantakoon entinen jälleen kylän yhteiseksi maaksi.
• 5 §: Jos joku tahtoo muuttaa ja rakentaa jakamattomalle kylän maalle tahi sikolaitumelle ja sen sijaan jättää talonasemansa yhteiseksi, niin olkoon se kylänmiesten suostumuksen varassa. Jos he sen häneltä kieltävät, pyytäköön jakoa käräjissä ja rakentakoon sitten osallensa; ja pellot, niityt ja muut kylässä olevat tilukset kuulukoot uuteen talonasemaan, samoin kuin ne ennen kuuluivat vanhaan asemaan.

Koko laki vanhemmantyylisellä suomella löytyy Agricola-sivustolta.