lauantai 31. maaliskuuta 2012

Myötäjäisarpajaisvoittajia 1801

Katarina Juhantytär Ilmajoelta (Inrikes tidningar 6.2.1801)
Maria Antintytär Hollolasta (Inrikes tidningar 27.2.1801)
Brita Erkintytär Ojala Pyhäjoelta (Inrikes tidningar 10.4.1801)
Valpuri Aatamintytär Ikoin Mikkelistä (Inrikes tidningar 24.7.1801)
Greta Matintytär Urjalasta (Inrikes tidningar 4.9.1801)
Beata Juhantytär Akaan Toijalan Mullilta(Inrikes tidningar 16.10.1801)

Itä-Euroopan juutalaisista ja suomalaisista kunniamerkeistä

Claes Carlsson-Klauzner manitsi blogissaan verkkotietosanakirjan The YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. Suomihan kuuluu Itä-Eurooppaan, joten hakua tekemään.

Ulos tuli komea kuva Helsingistä vuoden 1900 paikkeilla. Vastaavan, jollen saman, muistan Narinkka-torista nähneeni aiemminkin. Jossain.

Kuva löytyy myös Suomi-artikkelin yhteydestä.

Useissa artikkeleissa oli Suomi-osumia, mutta melko merkityksettömiä sellaisia. Naftali Amsterdam oli rabbi Helsingissä 1867-1875. Grigorii Andreevich Gershuni oli Suomessa perustamassa sosialistista vallankumouspuoluetta vuodenvaihteessa 1905-06. Sha’ul Tchernichowsky oli Suomessa vuoden ja aloitti Kalevalan käännöksen (*). Mandel’shtam Osip Emil’evich kastettiin Suomen metodistikirkossa vuoden 1911 paikkeilla. Kyse ei välttämättä ollut aidosta kääntymyksestä, sillä artikkeli jatkaa toteamalla, että "suomalainen kaste" oli juutalaisen älymystön strategia saada asua ja ansaita elantonsa Pietarissa. Metodistien kasterekisteri voisi siis olla mielenkiintoista luettavaa.

(*) Tchernichowskyn nimellä hakemalla löytyi verkosta uutinen Helsingistä 12.5.1935. Kalevalajuhlissa brittiproffa Nicholson oli avoimesti kritisoinut edellään puhuneen natsi-Saksan edustajan ajatuksia. Mitähän asiasta sanottiin suomalaisessa lehdistössä? Aiemmin samana vuonna Tchernichowsky oli liitetty Suomen Valkoisen Ruusun ritarikuntaan.

Yritin tätä verifioida, mutta oli yllättävän vaikeaa/mahdotonta. Virallista listaa ei ole verkossa (?). Suomenkielisessä Wikipediassa linkitetään HS:n verkkosivulle, jossa suurin osa nimistä on valtionpäitä. Englanninkieliseen wikipediaan on kuitenkin löydetty muitakin nimiä. Muttei Tchernichowskya. Simo Muir, jonka artikkeli “Oh, language of exile – woven of sorrow and mockery”: the Kalevala centennial jubilee as a bone of contention between Hebraists and Yiddishists vuodelta 2009 on verkossa lukkojen takana, ehkä tietäisi enemmän.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Maaliskuun loppua

Tein twiiteistäni pilvikuvan (Kiitos TweetStats & Wordle) ja huomasin, että sisältö on todellakin mielenkiintoista:
Eli jatketaan kopiointia.

19.3.
20.3.
  • "Preserving Your Digital Memories" Pitäisi varmaan tutustua ja tehdä ohjeiden mukaan. Jonain päivänä.
  • Tänä iltana sekä Glossan että SKAS:n esitelmätilaisuus. Keskiaika pitää keskittää keskiv... tiistaihin?
  • 31.3. esitellään tuoreita kaivaustuloksia Turussa ja Tampereella. Onkohan jossain muuallakin valittu sama päivä/milloin Helsingissä?
  • Tota, mitä on menesteys-tarinat?
21.3.

21.3.
23.3.
24.3.
  • Aamun aluksi luin levännyttä kässäriä ja ilokseni huomasin ettei se ollut aivan paska. Vielä voi heikentää laatua.
25.3.
  • Historian elävöittämistä tämäkin
  • Isbn-numero haettu eli kirjaproggis aidosti loppusuoralla. Pizzan paikka.
  • Lounaan jälkeen kieppi Tennarin museoihin ja sitten ihme-seminaariin. Jos paikka löytyy.
  • Ihme-semma on humanistijuttu. Piti alkaa klo 15 eikä vielä mikään hätä.
  • Tennarissa Paikkaus-näyttely olematon ja lelut vaativat pari tuntia sekä kovan kunnon.
  • Vinkki seminaarin järjestäjälle: esityksiin helpompi keskittyä (ja kuulijat välttävät päänsäryn) jos salin ovet suljetaan.
  • Vinkki puhujille: ota purkka suusta ennen kuin astut mikin eteen.
26.3.
  • OÅ-projekti pakattu kaappiin, Hallenberg viety kirjastoon. Uusi elämä. Täytyy pestä WC.
27.3.
28.3.
29.3.
30.3.

Veroista Suomessa

Toissapäivänä kolahti postiluukusta veroehdotus. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, se seilaa pitkin kämppääni reilun kuukauden ennen kuin ryhdistäydyn tarkistustoimiin. Vero kun on sana, "joka ei soi miellyttävältä Suomalaisen korviin." Lainaus A. Meurmanilta, joka jatkaa kirjassa Veroista Suomessa (1878):
Se muistuttaa hänelle sitä vuoden aikaa , jota ostajat odottavat saadaksensa maanmiehen tavaroita halvalla, koska "talonpoikien täytyy myydä kruununverojen kokoomiseksi". Se muistuttaa hänelle kruununvoudin, nimismiehen, ryöstömiesten j. m. s. talossa käyntiä. Mikä olisi eläessä joll'ei veroja tarvitsisi maksaa!
Tuohon verrattuna veroehdotuksen tarkistus on aika vaivaton juttu, kun veroista on (toivottavasti) suurin osa jo maksettunakin. Ja nykyäänhään veroja vastaan saa paljon enemmän kuin 1800-luvulla. Kai? Kirjassaan Meurman perustelee verojen tarpeellisuutta visioimalla minkälaista olisi elämä ilman niitä:
Meillä on kyllä lähemmät huolet. Yleisen järjestyksen hoitava käsi ei enää suojele meitä. Pahanelkinen naapuri loukkaa oikeuksiamme, hakkaa metsässämme, syöttää viljamaitamme. Jo olimme lähtemäisillämme lauta- ja nimismiestä hakemaan, oikeuteen haastamaan, joll'emme juuri olisi riemuinneet, että näistä kaikista oli vihdoin päästy; lähdemme siis talonväkinemme karkottamaan hakkaajat metsästä, elukat viljavainioistamme, ja palaamme, jos voitolla, se on tietämätöntä, mutta ainakin verisin päin ja tuhlattuamme aikaa, jona olisimme säännöllisessä työssä ansainneet mitä meiltä ennen "henkirahoihin" meni.

Mutta löytyy vielä pahempiakin kuin tuo vallaton naapurimme. Öiset rosvot ja varkaat väijyvät henkeämme ja tavaroitamme; täytyy asuntomme ympärille varustuksia rakentaa ja vahdit asettaa, joka kyllä käy kalliimmaksi kuin linnarahat, vaikka se tuskin meitä yhtä hyvin suojelee. Maata pannessamme vilahtaa mieleemme että päivämme on saattanut meitä moneen pulaan ja kulunkiin, josta emme ennen tienneet mitään. Toisena aamuna aivomme lähteä matkaan tavaroitamme kaupaksi viemään . Lähdetäänkö rautatielle? Kenties, jos niitä olisi olemassa, mutta hiisi heistä huolikoon, säästyyhän matkaraha, ja me olemme veroista vapaa kansa, joka itse ajaa juhtansa ja asiansa. Olemme suurella vaivalla pitäneet kunnossa joltisenkin tien talostamme valtamaantielle; sinne päästyämme löydämme vaan jylhän kivikön, vetelät suot, sillattomat joet ja purot. Olisiko todellakin tuo mitätön veromme raivannut meille teitä yli ympäri maapalloa! Ainakaan nyt emme pääse paikasta, täytyy jättää matka talveksi, jolloin toki lumi ja pakkanen silittää meille tien. Mutta näin ollen täytyy kumminkin lähettää asiasta tieto ystävällemme tuolla kaukaisessa kaupungissa, että hän lainaisi meille tarpeelliset rahat, kunnes pääsemme tavaroitamme kaupitsemaan. Eilisestä päivästä meillä on vielä tallella 20 pennin postimerkki, panemme sen siis mielihyvällä kirjeesemme. Mutta oikein! Postia ei olekkaan. Täytyy panna erinäinen lähettiläs liikkeelle samoomaan jalkaisin poluttomia metsiä, kuivaamattomia rämeitä, sillattomia vesiä. Jos hän kymmenen päivän kuluessa palajaa onnellisesti, niin saamme pitää sitä suotaisten kohtalojen vaikutuksena; jos hän hukkuu , eipä siitä polisitutkinnoilla vaivata. Mitä noitumista se oli, että eilen sain kirjeeni kulkemaan 20 pennillä ei ainoastansa yli ympäri omaa maata, vaan yli ympäri maanpallonkin. Olisiko tuo todella ollut tuon mitättömän veroni vaikutus. Älkäämme sittenkään antako perään. Me verottomat, mekö heittäytyisimme raakuuden valtaan! Nyt, verottomana, jaksaa lapsiansakin kouluttaa. Evästetään siis lapsemme kouluun.

Mutta koulu on suljettu, olemmehan päässeet veroillamme palkkaamasta koulun-opettajia. Mitäs muuta, otamme koti-opettajan jos saamme -, mutta kalliimpi ja huonompi opetus siitä seuraisi. Vaimo sairastuu, ollaan tuumissa panna lääkäriä etsimään, mutta onneksi muistamme, että yliopistoa ei enään ole, jossa lääkäriä valmistetaan, ja ett'ei näitä siis löydykään. Viikkomme on kulunut tuskissa ja vaivoissa, tavallisiin toimiimme ryhtymistä emme ole joutaneet ajatellakaan; lepopäivä vihdoin koittaa. Ruumiillisesti väsyneinä haluamme hengellistä virvoitusta. Odotamme kuulla kirkonkellon juhlallista kajahtamista tyynenä pyhä-aamuna. Turhaan! Herran pyhäkköä ei ole olemassa, ei siellä enään kaiju vastaamme tuo suloinen ääni: "Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon teitä virvottaa." Kummallista, oliko todellakin tuo kirkko meille niin rakas ja tarpeellinen, emmehän siitä mitään huolineet, kun se meille oli avoinna. Onpa tuo pappi-parkakin palkkansa ansaitseva. Olisimmehan nyt valmiit kahdenkertaisesti maksamaan, jos sen saisimme, mutta mitä siihen kahdenkertaiset riittää , missä hän oppia saa? Kuka kirkon rakentaa, kuka riittävän palkan maksaa? Onko tätä kaikkea todellakin saatu toimeen tuolla ylen mitättömällä summalla, jota ennen veron nimellä maksettiin.
Tämä kaikki ennen hyvinvointiyhteiskuntaa.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Onko vuosilla eroa?

Palasin vielä ihmettelemään yksikköä "Kunnittaiset tilastot tilakohtaisesta kylvöstä, sadosta ja karjakannasta", josta maanantaina höpötin. Nyt huomasin, että suurin osa niteistä oli Vaasan läänistä ja niitä oli usemmaltakin vuodelta. Eli sieltä olisi rakennettavissa aikasarjoja, joita taisin unohtaa Hohenthal-kirjaani tehdessä väsätä. Koskaan ei ole liian myöhäistä... Ainakaan, jos muistaisin millä tilalla isoäitini isoisä asui. (Varmuuden vuoksi otin taas kieppauksen henkikirjan kautta.)

Johan August Hohenthal Läspän tilasta lohkotulla osallaan....

Mistä palasi mieleen, että kyllä minä ainakin jonkun tilaston tarkistin ja ihmettelin kanojen puutetta/vähyyttä.

Lukujen kokoamisen jälkeen tuli myös mieleen, että olisi varmaan aika hyödyllistä tietää miksi ja miten tilastoja tehtiin eli kuinka todennäköisesti ne vastasivat todellisuutta. Asian selvittämiseksi vilkaisin pitkästä aikaa Porttiin, mutta siellä ei näytä olevan Kamarikonttorista artikkelia. Eli tausta jää nyt mysteeriksi, mutta ennenkuin läiskin näitä seuraavan kerran johonkin julkaisuun, niin pitänee ottaa tosissaan selvää.

Taulokon lähteet:
Viljely Em:9 (1881), Em:11 (1882), Em:14 (1883), Em:16 (1884), Em:18 (1885), Em:21 (1889)
Karja Em:10 (1881), Em:12 (1882), Em:13 (1883), Em:15 (1884), Em:17 (1885), Em:19 (1886)

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Suomen keskiaika auennut kirjavana

Palvelukseeni ilmestyi keskiaikainen kirjurimunkki Benedictus ja teetin blogille uuden kyltin:
Hiukan vaikeaselkoinen taitaa olla. Tietoa ja harjoitusta keskiaikaisesta kirjoittamisesta on nyt tarjolla Kansalliskirjaston sivustolla Kirjava keskiaika. Sieltä löysin Benedictuksen ja testailin muitakin vasemman reunan valikon pelejä.

Hieman hämärästi nimettyjen linkkien takaa sieltä saa myös eteensä Suomen historian aikajana n 1100-1550 kartta- tai esinelähtöisesti. Niihin täytyy perehtyä huolella, kun olen tässä vähän keskiaikaakin seuravaksi projektiksi miettinyt. (Eli se siitä eilisestä auran seuraamisesta.)

Linkki Kirjavaan keskiaikaan tuli eteeni Kotuksen blogissa, jossa Vesa Heikkinen toteaa:
Ajatus, jonka mukaan kirjoitus kytkeytyy ”Suomen” syntyyn on inspiroiva. Kieli(ä)hän meillä tietysti oli jo ennen sitä, puheena, mutta nyt kieli näyttäytyi tyystin toisenlaisena: merkkeinä, niiden yhdistelminä,eroina; tekstinä, johon saattoi palata, jonka avulla saattoi sopia, johon saattoi monin tavon vedota; jopa jumalan sanana; myös esineinä.
Rahvaalle suunnatun kirjavuuden lisäksi on tänään auennut myös sivusto Fragmenta membranea, joka
sisältää leijonanosan keskiaikaisen Ruotsin valtakunnan itäosissa, Turun hiippakunnassa, laadittujen ja käytettyjen kirjojen jäänteistä. Fragmenta membranea -tietokanta sisältää 9319 digitoitua pergamenttilehteä, 900- ja 1000-lukujen taitteesta aina 1500-luvun puoliväliin.

Amerikkalainen näyttelijä, joka kiroili suomenruotsiksi

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut: Alfred Lunt, amerikkalainen näyttelijä ja ohjaaja. Kuva oikealla on Carl von Vechtenin otos ja Wikipediasta peräisin. Wikipediasta löytyy myös tieto siitä, että Alfredin isäpuoli oli Suomessa syntynyt lääkäri Karl Sederholm.

Tämä tieto sopii täydellisesti yhteen New-York Tribunessa 25.1.1920 julkaistuun juttuun. Siinä Lunt kertoo oleensa 17-vuotias, kun perheensä oli muuttanut kolmeksi vuodeksi Suomeen. Ilmeisesti siis vuosien 1909-12 paikkeilla. Lunt muisteli aikaa näin:
"Although then ruled by Russia, Finland was the sort of idyllic place you read about but seldom find. Instead of being a wild, frozen country, with half the people living like Esquimaux. I found it in many ways the equal of this country. I don't believe I ever saw a more wonderful hotel than that at Helsingfors, with splendid music and a great esplanade lined with trees overlooking the ocean."
"The country is wildly beautiful in a melancholy way. Like Minnesota and Wisconsin, where the immigrant Finns and Swedes all go, it is dotted with lakes, and its hills with pines, firs and birches. I seem to recall especially the evenings, with a sky of opal and the sound of melancholy folksongs floating across the lakes. In the winter you just travel around the country on top of the fences on skis, finding a red-roofed peasant's house now and then sticking out of the snow."
"Call that raving if you want to, but it's a wonderful country. We lived on my stepfather's country estate and mixed freely with the natives. This rather scandalized our immediate friends, but I found the Finnish peasants very likable, though a little stolid."
"I learned enough Swedish in three months to get around easily, and spent many a day in Viburg."
"During the summer months there would be outdoor parties accompanied by amateur theatricals. I took part in many of these, always given in Swedish, of course. We gave 'Pillars of Society', several Swedish plays and a number of one-act playlets of Finnish and Russian composition. The Finnish plays were so good I am now trying to secure some for use in this country."
...
"Whenever I get excited," he said, "I unconsciously develop a Finnish-Swedish accent, and when I swear Finnish-Swedish comes more naturally than English."
Lunt hyödynsi suomenruotsalaista aksenttiaan ainakin Suomeen sijoitetussa näytelmässä, jota esitettiin New Yorkissa vuonna 1940.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tehty mikä tehty

Ahersin viikonloppuna Olof-käsikseen kuvitusta eli viimeistelin "taiton". Sunnuntaina hain ISBN-numeron ja maanantai-aamuna latasin tiedoston BoD-palveluun. Tänä aamuna sain viestin että kirja "Olof Ångermanin aika ja elämä" on palvelun omassa kirjakaupassa tilattavissa. Ja muutaman päivän kuluessa muissakin verkkokaupoissa sekä tilattavissa kirjakauppojen kautta. Kyllä on nykyaika tehokasta. Markkinointikin sujuu melkein ajattelematta.

Twitter:
Facebook:Markkinointieforttini ei saanut suurempaa suosiota kavereideni keskuudessa. Mutta ohi on. Tekeminen. Kyseessä oli sivuraide ikivanhassa kirjaprojektissa, johon on nyt tarkoitus palata. Tällä kertaa yritän noudattaa englantilaista sanalaskua "Don't stop the plough to catch a mouse", jonka sisältöä oikealla näkyvä kuva avaa. (Kuva kirjasta Dumpy Proverbs.)

Mistä puheenollen, surffatessani läpi National Gallery of Art:in 1500-luvun kuvia, törmäsin toiseen kuvitettuun aura-aiheiseen ohjeeseen: "No One Who Puts His Hand on the Plow and Looks Back is a Follower of Christ" Kristuksen seuraajaksi en aio palata, mutta eteenpäin elävän mieli tai miten se nyt menikään.

IHME seminaari

Viime viikon lopulla Helsingissä ja muutamassa muussa Suomen kaupungissa oli käynnissä IHME-päivät. Ohjelmaa selatessani huomasin sunnuntain kohdalla keskustelun otsikolla Keräämisen iloa, arkiston armoilla ja merkkasin kalenteriin.

Tulin paikalle hieman liian aikaisin ja livahdettuani saliin sivuovesta katselin vartin verran Jonas Mekasin elokuvaa As I was moving ahead, occasionally I saw brief glimpses of beauty. Se näytti mielenkiintoiselta, kotielokuvien koosteelta. Valojen sytyttyä tarkistin tiedot ohjelmasta ja totesin kokonaiskeston olleen 5 tuntia. Vartti riitti ihan hyvin.

Keskustelu aloitettiin sarjalla yksinpuheluita. Ulkomaista sairastunutta puhujaa paikkasi Jan Kaila, joka puhui Christian Boltanskin taiteesta. Nimi ei yhdistynyt päässäni mihinkään, ennenkuin puheessa vilahti Sydänarkisto, joka kerää ääniä vakiokirjastossani 1.4. asti. Kailan esityksestä selvisi, että Boltanski on tehnyt muitakin "inventaarioita" tavalla, joka muistuttaa etnografista tutkimusta tai henkilöhistoriallista tutkimusta.

Peter von Bagh näytti alun elokuvasta, jonka hän oli vuonna 1982 koonnut kuvaamaan vuotta 1952 tuolloin kuvatuista filmeistä. Hän korosti sitä, että tällainen historian luominen onnistuu parhaiten "roskasta" ja vertasi tätä mikrohistoriaan kiepaten Andy Warholin ja Pentti Saarikosken kautta. Putosin jossain vaiheessa täydellisesti kärryiltä. Alkupuolen muistiinpanoista löytyy vielä von Baghin kommentit siitä, että (triviaali) elokuva on "kirjallisuuteen verrattuna objektiivista" "kuin vanhat esineet". Sanoisin, että lähdekritiikkiä ei parane unohtaa minkään materiaalin kohdalla.

Sirpa Kähkösen osion otsikko oli "Poltetut arkistot - hehkuvat muistot". Poltetut arkistot olivat isoisänsä paperit ja muistot ilmeisesti hehkuivat Kähkösen Pietarin kuvissa, joiden kautta hän kertoi isoisästään. En ymmärtänyt pointtia, mutta kiva, että joku pääsee esittämään sukututkimustaan isolle yleisölle.

Viimeinen puhuja oli filosofi ja psykoanalyytikko Jussi Koskivirta. Hän puhui ihmisen suhteesta esineisiin ja keräilyyn. Laaja aihe käsiteltäväksi puolessa tunnissa ja olisin mielummin kuunnellut laajan katsauksen sijaan jostain kohdasta syvällisempää ajatusta. Esimerkiksi esineiden ja muistojen suhteesta, siitä miten esineet tarjoavat "ajallisen kokemuksen jatkuvuuden". Vai oliko se kuitenkin "ajallisen jatkuvuuden kokemus"?

Lopuksi olisi ollut vielä se keskustelu, mutta päätin lähteä kotiin.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Maataloustilastoja saatavilla!

Maataloudellinen virityskuva lehdestä Joulupukki 1919/I

Arkistolaitoksen digitaaliarkiston uutuuslistassa on vilahtanut "Kunnittaiset tilastot kylvöstä, sadosta ja karjakannasta". Ei kai vaan niitä tilakohtaisia tietoja? Pikainen vilaisu yhteen yksikköön kertoo, että kyllä! Mutta mites näistä löytäisi tutkimuspitäjänsä? Kun olen aiemmin näitä paperilta (Huom! arkistolaitos on digitoinut muuta kuin mikrofilmiä!) lukenut, on oikea nide tilauksen yhteydessä tunnistettu paperisesta luettelosta. Joka on parhaillaan lukkojen takana Rauhankadulla.

Jos ei halua jäädä odottamaan hakemistojen ilmaantumista... pitäisi varmaan kurkistaa Vakkaan? Kato, en mää ihan tyhmä oo. Kuhunkin niteeseen on kirjattu mitä lääniä sisältää. Eli jos hyppää Astiaan ja hakee "Hämeen lääni", niin voi vasemman reunan linkeillä... Paitsi, ettei voi. Sinne ei ilmaannu Kamarikonttoria. Mikä on omalla tavallaan mielenkiintoista. (Selitys: arkistonmuodostajalistaan ei mahdu kaikki mukaan. Mutta se ei myöskään anna ymmärtää, että jotain jää näkemättä.)

Astian perinteinen haku "Hämeen lääni kamarikonttori" tuottaa toivomani tuloksen ja myös mielenkiintoisia muita osumia. Mutta nyt siis linkillä Vakkaan ja sieltä digitaaliarkistoon tarkastelemaan vuoden 1881 tilastoja. Kyllä Arkistolaitoksen palveluissa pärjää, kun lukea osaa. Ja niteen alussa kaikeksi onneksi selväsanainen hakemisto, josta selviää, että Asikkala alkaa sivulta 262 ja loppunee sivulle 279.

Näillä tiedoilla arpomaan ja haarukoimaan kuvia. Kylät aakkosjärjestyksessä, tästä minä tykkään. Mutta eikös Urajärven kartano ole Urajärven kylässä? Lunttaamalla vuoden 1880 henkikirjasta palautuu mieleen, että tilalla on niinkin arkinen nimi kuin Niemelä. Tällä tiedolla takaisin tilastoihin, joista selviää kriittiset luvut ja pakittamalla aikaisemmalle sivulle myös merkitykset. Eli tämän harhailun tuloksena voin kertoa, että Urajärven kartanossa vuonna 1881 oli:

Mutta missäs ne eläimet ovat? Palataan alun hakemistoon ja huomataan, että paikkakunnat esiintyvät siinä kahteen kertaan. Eli karjakin löytyy samalle vuodelle:

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kokoontunutta

Kuva lehdestä Joulupukki 1906
Villiviini kertoi:
Istuimme lopun päivää tuoleissamme lukemassa. Minä sain luettua loppuun Suomen Naisliiton ja Suomalaisen Naisyhdistyksen historiikit. Näin vanhaksi olen päässyt ja vasta nyt nämäkin yhdistykset jossain määrin avautuivat. - Välipalaksi etsin paikallishistoriasta ruttouutisia 1800-luvulta.
Suketus löysi kirjastosta Lassi Nummen runoelman Olavinlinnasta. Waaran ja Göranssonien sukua - viikinkien jäljillä bloginpitäjät olivat löytäneet Kari Hintsalan esittelemän museoesineen, jolle oli heille suvullista merkitystä.

Rupriikin blogissa Jussi Lehtinen kertoi lehtikuvien digitointiprojektin sivuvaikutuksista: "Ystävieni kanssa kaupungilla kävellessäni olenkin saanut kuulla monesti, että kuulostan nykyään aivan hämäläiseltä isoisältä, joka muistelee vanhoja hyviä aikoja."

Gustav Holmberg kirjoitti på svenska humanistisen digitoinnin tilasta Ruotsissa. SBL:stä on tulossa digiversio ja Kungliga Vetenskaps Academien on digitoinut julkaisujaan vuosilta 1739-1825. Valitettavasti ei kuitenkaan OCR:ää hyödyntäen, näköjään.

Damien totesi:
Pakko sanoa, meän historianopettaja luuli, että tämä on joku Arvo Ylpön fanipaita. Siis, sen tyypin joka loi suomalaisen neuvolajärjestelmän. Kesti hetki selittää, että Herra Ylppö & Ihmiset on suomalainen bändi ja Sata Vuotta on niiden levy...
Julia mietti på svenska Eugen Schaumania ja Lennart Hohenthalia.

Blogissa Diggin n' kicking Santeri Vanhanen julkaisi väitöskirjansa tutkimussuunnitelman. Keskiajasta ja kasvillisuudesta on kyse. Gradunsa otsikko Charred seeds in Mikkeli Orijärvi : A study of subsistence strategies of an Iron Age settlement in East Finland.

Kaimani kävi Helsingin kaupunginmuseon näyttelyssä Enemmän funkista, Reino. Nollavaimo kävi Villa Gyllenbergissä katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyn. Café Suku raportoi Tennispalatsin Lelun lumo -näyttelystä. Kaksi suomalaista valokuvasi Viipurissa Hackmanin taloa, joka ei ole virallisesti auki kävijöille.

Jaana luki Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion päiväkirjat ja kirjeet 1928-1939. Hanna oli Aki Ollikaisen kirjan Nälkävuosi julkkareissa. Sami Liuhto kirjoittaa:
Luin viime viikolla loppuun Rosendalin Suomen herännäisyyden historian XIX:llä vuosisadalla toisen osan ja ihastelin sata vuotta vanhaa kieltä. Saatoin ihastella vähän muutakin. En aivan heti näe että lakkaisin lukemasta kirjoja Suomen historiasta. Tällä maalla on ihmeellinen ja rikas historia. Tulee jostakin Savon metsästä kaveri ja pistää puolet maasta ja ylikin sekaisin. Ruotsalainen on suurin suomalainen, mielestäni, Paavo Ruotsalainen.
Sveaborg-projektin blogissa Sofia Gustafsson kertoi på svenska Isak Uhrväderin elämänkohtalosta ja sen parisuhdehetkestä.

Ennen ja Nyt julkaisi Minna Nakarin lectio praecursorian.

Espan lyyli kävi pohjoisessa:
Rovaniemellä kävimme Arktikum-museossa, jossa olen halunnut käydä jo kauan. Inarin Siida-museon perusnäyttely on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen kaikista näkemistäni näyttelyistä, mikä johtuu varmasti valtavasta ihastuksestani pohjoisen luontoon ja siksi odotin Arktikumin näyttelyistä jotain samantapaista elämystä. Pettymys oli hienoinen, koska arktisia alueita esittelevä näyttely oli toteutettu mielestäni liian piirrosmaisesti ja esimerkiksi videoshow revontulista oli valmistettu kokonaan graafisesti tietokoneella ilman aitoa videokuvaa. Kun muisteli miten hyvin Siidan näyttelysaliin on saatu talletettua Lapin vuosi kuukausi kuukaudelta aina kulloista valon määrää ja äänimaailmaa myöten, tuntui Arktikumin valkokankaalla tuli hännässä tuntureilla juokseva piirroskettu vähän kömpelöltä.

Tallinnassa toukokuussa 1409

Piiitkän odotuksen jälkeen sain kirjastosta Indrek Harglan historiallisen dekkarin Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus. Toivottavasti menekki johtaa siihen, että muitakin sarjan kirjoja käännetään suomeksi. (Wikipedian mukaan olemassa kaksi kirjaa lisää.)

Kirjan alku tuntui hitaalta, kun 50 sivua kului yhdessä aamussa. Mutta tapahtumat veivät sitten mukaansa. Hyvin oli kirjoitettu ja historiaa huolellisesti mukaan otettu. Jonkun mukaan ehkä ylenmääräisestikin.

Harglan Tallinna vm. 1409 oli kehittyvä ja muuntuva paikka. Luostaria laajennettiin, kirkkoa korjattiin, muureja kohennettiin. Ihmisiä tuli lisää, eikä kaikkien taustoista oltu aivan perillä. Osa lähiseudun maaseudulta, monet Itämeren etelärannoilta. Dynaamista ja kansainvälistä tunnelmaa.

Kaupungin sisäinen oikeudellinen jako jouduttiin tekstissä tekemään selväksi. Siinä ja kiltojen toiminnassa oli suomalaiselle eniten ihmeteltävää. Päähenkilö apteekkarin ammattia esiteltiin myös monipuolisesti. Jäi kuitenkin epäselväksi, minkälaista viinaa tiskillään tarjottiin. Paloviinaa Ruotsin puolella mainitaan vasta yli sata vuotta myöhemmin?

Turku ja Viipuri vilahtivat niminä, kirjalla olisi voinut olla enemmän markkina-arvoa, jos ne tai peräti Tukholma olisivat tulleet laajemmin esille? Ei sillä etteikö pelkkä Tallinnakin kiinnostaisi, sekä Suomessa että Ruotsissa. Ja vaikka pidemmälläkin.

Tallinnan kaupungin oikeuspöytäkirjoissa luulisin olevan hyödyntämätöntä tietoa Suomen keskiajasta tai seuraavistakin vuosisadoista. Pian ilmestyvän Helsingin historian kirjoittaja Seppo Aalto totesi, ettei hänellä ollut resursseja niiden läpilukemiseen. Voisiko jollain olla?