Ensimmäinen lukija-arvio kesämatkasta

Historianopettaja Aira Roivainen nosti uutta kirjaani Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802 esiin Twitterissä.

Nyt lähtee! Sain tänään @K_KM_K kirjan käsiini. Erittäin kiinnostavaa alusta asti. pic.twitter.com/jiCsAnwZRa

— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 18, 2017

@ARoivainen Toivottavasti vielä Pöljänkin kohdalla. Taisi jäädä tekstissä mainitsematta :(

— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) January 18, 2017

@K_KM_K Hauska ajatella, että ovat tästä menneet. On siinä ollut ihmettelemistä pöljäläisillä, jos ovat töiltään ehtineet töllistelemään.

— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 18, 2017

@ARoivainen @K_KM_K On ne ehtiny kattella ja seurata. Ei silloin ollu vielä tällasta beroccatehokkuus-maniaa kun nykyisin.

— Ville Niittynen (@VilleNiittynen) January 18, 2017

. @K_KM_K Tutkimuksesi oli monipuolista ajankuvaa 1802 Suomesta. Tiet, kulkupelit, ruoka, vaatteet, etiketti jne. Ihan parasta!

— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 20, 2017

@ARoivainen Kiitos suuresti sanoistasi!

— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) January 20, 2017

@K_KM_K Otat vaan tyynesti vastaan kiitokset. Myös blogisi on ihan mahtava. Ihailen ahkeruuttasi ja taitojasi. Siinä mallia kenelle vaan!

— Aira Roivainen (@ARoivainen) January 20, 2017

Aurinkografiikka The Ladies' home journal (1889)

Porvarispojat yliopistossa

Petter Sundin perhe-elämän puitteissa mietin porvarien poikien lähettämistä/lähtemistä Turun akatemiaan. Juha-Matti Granqvist on tarkastellut minulle liian myöhäistä aikaa artikkelissaan, jossa hän toteaa että

1700-luvun porvarispoikien opinkäyntiä on Suomessa tutkittu varsin vähän. Useimpien 1700-luvulla toimineiden koulujen oppilasmatrikkelit ovat ilmestyneet lähdejulkaisuina, mutta niihin pohjautuvaa, modernit tieteelliset kriteerit täyttävää vertailevaa tutkimusta ei ole tehty.

Ei siis valmista tutkimusta kontekstoimaan Petterin ja Karlin (melko hohdotonta) ylioppilasaikaa. Täytyy sitten hutkia. Hakuihini Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista tarttui helsinkiläisiä ylioppilaita vuodesta 1680 (Petter Sundin tulo kaupunkiin) isoonvihaan enemmän (*) kuin käsissäni on sormia (tarkemmin sanottuna 38), joten Petter Petterinpoika ei ollut erityistapaus. Sen sijaan 1720-luvulla Karl oli erityisempi yksilö. No, hänen Turku-kauteensa sisältyykin niin erikoinen tapaus, etten minäkään olisi lastani peräänsä lähettänyt.

Huomioita varhaisemmasta ryhmästä. Ylioppilaan tai ylioppilaita Turkuun päästäneistä suurin osa on klimpittämäni kauppiaita, porvareita ja raatimiehiä.

Kun taustaltaan tuntemattomat 7 ylioppilasta jätetään pois, voidaan tarkastella (Kotivuoren jäljityksen puitteissa) ryhmän koulutustaustaa.

Poikansa yliopistoon saattaneista lähes neljännes oli itse käynyt samaa akatemiaa. Runsaalla neljänneksellä oli muita koulutettuja esikuvia lähisuvussa. Petter Sund (vanhempi) kuuluu Kotivuoren tiedoilla ja luultavasti muutenkin isoimpaan ryhmään, jotka olivat perhepiirissään pioneereja kustantaessaan poikansa akatemiaopinnot. Hän ei siis (tässä) suhteessa ollut mitenkään erikoinen ja kuului tuossa ylemmässäkin kaaviossa isoimpaan siivuun.

Koulutuksen pioneeriryhmän tähtenä voi pitää helsinkiläistä porvaria Erik Henriksson Finniä, joka lähetti Turun Akatemiaan neljä poikaansa (3663, 3818, 4189, 4770). Seppo Aallon Kruununkaupunki ei tunne häntä hakemistonsa mukaan ollenkaan eli Finn ei ole ollut esillä hyvässä eikä pahassa maistraatin papereissa ja kaupungin tileissä. Kotivuoren tuomiokirjapoiminnoissakaan ei ole persoonastaan lisätietoa, vain kaksi takausta uusille porvareille. Tonttiluettelossa vuodelta 1696 Erik Finnillä on tontti 177, joka on kartasta tiiraillen pienenpuoleinen kulmatontti pari korttelia torilta Hämeentien varressa.

(*) 2826, 3120, 3121, 3216, 3220, 3221, 3663, 3716, 3818, 3891, 3892, 3893, 3894, 4002, 4121, 4188, 4189, 4367, 4368, 4400, 4471, 4473, 4474, 4526, 4612, 4636, 4639, 4652, 4746, 4770, 4834, 4919, 4920, 4921, 5196, 5224, 5225, 5234

Asiakaspaneelilta kysyttiin sisällissodasta

Liityin jossain välissä Helsingin kaupunginmuseon asiakaspaneeliin. En muista kuinka moneen kyselyynsä olen vastannut enkä tiedä onko vastauksia oikeasti voitu hyödyntää museotyössä. Viimeisin kysely koskee vuoden 1918 sotaa.

Minkälaisia ajatuksia vuoden 1918 sisällissota herättää sinussa? Tiedätkö tarinan, jonka haluaisit jakaa muiden helsinkiläisten kanssa? Onko jotakin mitä itse haluaisit tietää?

Ei kovin mieltä ylentävä aihe, mutta kun en tänään saanut mitään aikaiseksi niin vastataan edes tähän.

Millaisia tunteita vuoden 1918 sisällissota herättää sinussa?

Ei suurempia tunteita. Aivan kammottava sota, kuten monet sodat ennen ja jälkeen.

Millaisia tarinoita suvussasi, perheessäsi tai muussa lähipiirissäsi on kerrottu sisällissodasta?

Kokemäellä mummoni äiti oli rantasaunassa piilossa punaisilta ja mummoni isä metsässä piilossa punaisilta. Vaarini palellutti jalkansa Asikkalassa paetessaan punaisilta (tai näin ainakin kerrottiin). Vasta aikuisena sain tietää toisen mummoni isän olleen valkoisten joukoissa omaehtoisesti.

(Ja nämähän ei liity mitenkään Helsinkiin, sillä perhehistoriani ei liity Helsinkiin, vaikka kaupunginmuseo kävijöiltään moista odottaakin.)

Tiedätkö kaupunginosassasi tai muualla Helsingissä vuonna 1918 sattuneita tapahtumia? Mistä olet saanut tietoa paikasta ja tapahtumista?

Asuessani Eirassa ja kirjoittessani talohistoriikkia Rehbinderintie 16 luin naapurissa asuneen Juhani Ahon sotamuistelmia. Myöhemmin luin Tuomas Hopun kirjan Vallatkaa Helsinki. Olen myös selaillut Laura Kolben ja Samu Nyströmin Helsinki 1918 -kirjaa. Mutta muutettuani vuosi sitten Taka-Töölöön, en ole ottanut selvää tämän paikan kokemuksista.  

(Kyselyn saatteessa oli vaikuttava kuva sotilaista jugendhuviloiden edessä (Eirassa?). En onnistunut löytämään sitä kaupunginmuseon Finnaan lataamista kuvista. Ilmeisesti Googlen kuvahaun ei ole annettu indeksoida Finnaa? No, selasin haun 1918 läpi ja se vasta olikin mieltä ylentävää.)

Oletko vienyt sisällissodan perintöä eteenpäin? Miten?

Sisällissodan perintö on minusta niin negatiivisesti värittynyt käsite, että koen kysymyksen kammottavaksi. Minusta on oleellista tarkastella tapahtumia mahdollisimman objektiivisesti eikä antaa niiden unohtua. Tässä hengessä selvitin mummoni isän 1918-kokemuksia aikanaan arkistoista ja kirjoista ja kirjoitin ne osaksi elämäkertaansa.

(Siis kysymyksestä tuli mieleen sisällissodan perintö tyyliin "meidän suvussa ei lahtarien/punikkien kanssa veljeillä". Verkkohaulla tuli esiin m. m. Hannu Lauerman kirjan lause "Suomalaisiin ääriliikkeisiin niin oikealla kuin vasemmallakin on vaikuttanut verisen sisällissodan perintö vuodelta 1918." Ei kuullosta positiiviselta perinnöltä, jota olisi tarkoituksenmukaista siirtää eteenpäin.)

Onko sinulla valokuvia, päiväkirjoja tai muuta yksityistä aineistoa sisällissotaan liittyen?
Olisitko halukas luovuttamaan aineistoa kaupunginmuseon käyttöön?

Ei ole.

Kohtaaminen

Muistatteko vielä viime syksynä "somemyrskyn" nostattaneen pieniin lapsiin kohdistuvaa välinpitämättömyyttä vastaan käydyn kampanjavideon? Se palasi mieleeni kun luin seuraavan uutisen Urhea tyttö Savosta 8.8.1889:

Aivan äskettäin heinän teko-aikana meni Iisalmen Poroveden kylässä Heikki Partanen joukkoineen niitylle. Heitä seurasi myöskin noin 9 vuotias tyttönsä. Tyttö jäi muista ihmisistä erilleen heinäladon luoksi ja jotakin toimitti siinä. Hänellä oli valkea huivi päässä ja se lienee herättänyt lähistöllä taivaalla leijailevan suuren kotkan huomiota. Se leijaili ilmassa, kaareili ja tähtäili tavattoman tarkoilla silmillään. Luuliko ehkä kotka valkeahuivista tyttöä joksikin valkealta näyttäväksi eläväksi, vaan se teki päätöksensä, luimisti niskansa ja suhaus vaan ilmassa, niin nuolena lenti tyttöä kohti, kynnet harallaan tarttuakseen kiinni. Mutta tyttö toki huomasi linnun ja sai sen verran itseään väistetyksi, että isku meni harhaan ja kotka terävine kynsineen tulisessa vauhdissa iski maahan. Ja siihen tarttui kynsistään kiinni.  

Tyttö oli ensin kovasti pelästynyt ja alkoi jo huutaakin, mutta kun näki vihollisensa jaloistaan maahan naulittuna, juolahti hänen päähänsä käyttää hyväkseen sen turvatonta tilaa. Ja hän otti jonkun aseen, jolla alkoi mukiloita kotkaa. Vanhana ja viisaana sankarina koetti kotka pelottavalla ryhdillään ja siipiensä pieksämisellä saada nuoren tyttösen kartoitetuksi luotuun, vaan tyttöpä oli myös urhea puolestaan, soti voitollisesti ja sai voiton. Hengen vaarallisesti rusikoi kotkan, josta lienee tuntunut hyvin häpäisevältä päättää sankarilliset elämänpäivänsä semmoisen pienen tytön käsissä. "Mutta Herra oli heikossa väkevä", tuumasivat ihmiset. Eivät he siinä väärässä olekaan, sillä kotka oli niin suuri, ettei miehen sylet ylettäneet siipiä kunnollisesti mittaamaan.

Museovirasto pääsi yllättämään!

Pari tuntia sitten julkaisin blogitekstin, jossa totesin etten usko huhua Museoviraston heikkoresoluutioisten kuvien CC-lisenssistä ennen kuin moisen näen. Tuttava kommentoi tekstiä tunti sitten "MV:n kuvien CC-lisenssi kuulostaa tosiaan liian utopistiselta ollakseen totta. Pidetään peukkuja!" Ja nyt kotiin päästyäni luin
Yli 100 000 Museoviraston Kuvakokoelmien kuvaa avattu vapaaseen käyttöön. Vau! Tämän kunniaksi leikin olevani tiedotusväline ja käytän heille varatun kuvan Ahvenkosken sillan maalauksesta. 

Kustaa IV Adolf ja Ahvenkosken sillan maalaus. Per Otto Adelborgin karikatyyripiirros 1800-luvun alusta. Historian kuvakokoelma, Museovirasto. (HK6876:4)

Tämähän liittyy kesään 1802 ja kirjassani Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802 kerron hieman tavanomaisesta eroavan tulkinnan sillan maalauksesta.

Vaikka Finnan näyttökuvat eivät ole painokelpoisia, oli houkutus poimia sieltä kirjan kuvitusta suuri viime vuoden lopulla . Eli jos tämä vapautus olisi tullut kuukautta aiemmin, niin sivuille olisi tullut ainakin tämä kuninkaan luona käynyt Karjalan kuningas.

Karjalan pohjoisen voutipiirin kruununvouti, asessori Gabriel Wallenius
Heckens P., 1803. Museoviraston kokoelma HK10000:1835. CC BY 4.0

Kuvat ja oikeudet

Toivottavasti sisarusten Maggie & Bob Spiers elossa olevat sukulaiset eivät ole harmistuneet siitä, että State Library of New South Wales on laittanut ylläolevan kuvan vapaasti käytetettäväksi verkkoon, tai hermostu siitä, että lisäsin siihen tekstiä, joka liittyy kuvaan vain varsin etäisesti.

Suomessa on viime päivinä sosiaalisessa mediassa pyörinyt vastaavalla tavalla tuotettu yhdistelmä, jolla vastustetaan rokotteiden vastaisuutta. Tai tarkemmin sanottuna ei vastaavalla tavalla, sillä pohjakuva on (ilmeisesti) otettu Suomen Museot Online -portaalista, joka ei tarjoa mitään uudelleenkäyttöoikeutta kuvilleen.

Mites näiden "oikeuksien" kanssa nyt sitten on, kun olen edelleenkin niistä itsekin ymmälläni? Kuvakokoelmalla on tietenkin oikeus omistaa alkuperäinen valokuva tai nega ja tehdä niistä mielinmäärin kopioita, sillä valokuvan tekijänoikeudet ovat rauenneet.

Mitä oikeuksia heille syntyy digitaaliseen reproduktioon? Jos se tehdään valokuvaamalla, niin uudet tekijänoikeudet. (Toisin kuin ulkomailla, jossa täydelliseen jäljentämiseen pyrkivä valokuva ei saa tekijänoikeutta.) Lähioikeus on jäänyt minulta opiskelematta.

Yleisradion verkkouutisessa sopimattomaksi koettu käyttötapa on pääasiana, mutta Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Pekka Kankkunen toteaa

Kuvan tekijänoikeudet ovat vanhentuneet. Mutta kuvan omistaa Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, ja meillä on siihen käyttöoikeus. Käyttöoikeudet ovat eri asia kuin tekijänoikeudet

Ja-ha. Käyttöoikeudet on niitä, joita lisenssoidaan kun tekijänoikeudet ovat edelleen olemassa, OKM:n sivujen mukaan. Tähän sanaan tartuttiin, kun Ylen uutinen nostettiin eilen illalla FB:n AvoinGLAM-ryhmään keskusteltavaksi, mutta en oikein ymmärtänyt miksi. Ainakin on hoopoa se, että termipankin mukaan käyttöoikeus "on oikeus käyttää toiselle kuuluvaa esinettä, vastaavaa kohdetta tai aluetta". Vahvennus minun.

Voihan digitaalisen tiedostonkin omistaa? Kai? Eikä omistusoikeutta menetä laittamalla sen verkkoon? Vai? Rautalankaa ei taida olla maailmassa tarpeeksi tämän selvittämiseen.

AvoinGLAM-ryhmässä puhuttiin muuten etiikasta (josta kirjoitti myös Laura Honkasalo) ja viitattiin toiseen keskusteluun, jossa oli puhuttu henkilötietolaista. Jätän nämä tällä kertaa itse väliin ja toivon, että tämä meemi, Ylen nosto ja keskustelu ei keskeytä positiivista kehitystä, jossa huhun mukaan on tapahtumassa jotain, jonka uskon vasta kun sen näen.

@Kuivatpurjeet @SailinFinland Kuulin juuri MV:n kuvakokoelmista, että Finnan näyttökuvien CC-lisenssoitu on tulossa. Aihe on ajankohtainen.

— Suomen merimuseo (@suomenmerimuseo) January 17, 2017

Säterien rakennuskannasta

Oli ihan hyvä, että henkikirjojen tarkistuksessani jouduin kelaamaan paria mikrofilmiä. Satuin näin nimittäin näkemään jonkun säterilistauksen ja muistin, että 1700-luvun läänintileissä on satunnaisen epäsäännöllisesti arviot säterien rakennuskannasta (olin tämän viimeksi muistanut vuonna 2013). Sillä verovapauteen liittyi jotenkin edustava päärakennus. Pitänee tarkistaa tuo vielä jostain.

Arviot ovat lyhyitä eivätkä mitään yksityiskohtaisia inventointeja. Silloin tällöin olen huomannut niistä poimintoja kartanohistoriikeissä, mutta en tiedä onko kukaan kerännyt koko sarjaa tai tehnyt paikallisia vertailuja.

Omaan tutkimukseeni lyhyetkin arviot voivat riittää vastaamaan kysymykseen oliko pikkuvihan aikainen Julius Johan Sundin Munkkiniemen päärakennus, joka oli punaiseksi ja siniseksi maalattu, hyvin rakennettu puutalo, jossa oli 16 lämmintä huonetta, sama, jossa isänsä Petter Sund veti viimeisen henkäisynsä vuoden 1735 alussa. Samalla voin tarkistaa Hämeenkylän kartanon päärakennuksen, joka jäi Juliuksen veljelle Carlille, kuten tästä pikkuvihaa ennen tehdystä tiliotteesta näkyy.

Munkkiniemessä on riittävät (tillräcklig) rakennukset, mukaan lukien päärakennus. On mahdollisuuden rajoissa, että nämä olisi laitettu matalaksi ja rakennettu uudet ennen sotaa, mutta eiköhän Julius Johan sitten olisi vahinkolautakunnalle selittänyt kyseessä olleen upouuden talon?

Kaksi vuotta aiemmin (ja kaksi vuotta Petter Sundin kuoleman jälkeen) Munkkiniemessä oli riittävät ja moitteettomat (fullkomliga) rakennukset.

Kymmenen vuotta edellistä aiemmin Munkkiniemi oli "Tillfullo bebyggt" eli täydellisesti rakennettu. Olen yleensä ylivarovainen johtopäätöksissäni, mutta rohkeaisinko käsikirjoitukseen laittaa, että Petter asui 16-huoneisessa talossa? Houkuttelevaa.

Miltä sitten olisi näyttänyt isonvihan jälkeen rakennettu 16-huoneinen säterirustholli? 1700-luvun tutkijoiden FB-ryhmässä ei innostuttu antamaan kirjallisuusvinkkejä eli täytyy jossain välissä hakea omatoimisesti. Nopea verkkohaku tuottaa Ruotsista yhden vuonna 1725 rakennetun ja nykypäivään säilyneen kartanon. Tukholman Skansenilla on (samaan tyylikauteen kuuluvalta) 1600-luvun lopulta kaupungin lähistölle rakennettu talo (malmgård), joka muistuttaa saman ajan Kokemäenkartanon päärakennusta, jossa oli suunnilleen 16 huonetta. Skansenilla kasvillisuus on ilmeisesti estänyt perusnäkymän kuvaamisen, mutta tällainen on otettu takapuolelta sivukulmasta:

Albert Jankowski. Public domain, Wikimedia

Niin, Hämeenkylästä, jossa Petter ei koskaan asunut, en ole niin kiinnostunut. Gamla huus eli vanha talo todetaan vuonna 1737. Ilmeisesti tämän kivijalkaa yritin heinikosta erottaa syysretkellä 2014.

Kuninkaan palkinnon saaneita

Sanomalehdissä näkyy 1700-luvun lopulla Kuninkaallisen isänmaallisen seuran palkintojen (osa 1, osa 2, osa 3) lisäksi kuninkaan antamia mitaleja erityistä työtä tehneille maanviljelijöille. Edellisistä on olemassa valmis listaus (Aulis Oja: Suomeen saadut Isänmaallisen seuran kunniapalkinnot 1776-1800. Historiallinen arkisto 58 (1962)), mutta kun 1802-projektissa yritin ensimmäistä kertaa selvittää lisätietoa kuninkaallisista palkinnoista, en löytänyt juuri mitään. Enkä totisesti valmista listaa saajista.

Joita oli Suomessa muitakin kuin viime vuonna useasti mainitsemani (viimeksi tässä, kohdassa 4) Matti Hukkanen Rantasalmelta tovereineen. Ainakin seuraavat.

Helsingistä käsin kirjoitettu raportti julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 18.2.1773. Siinä mainitaan palkitun Rautalammelta seppä ja uudisraivaaja Eric Gustafsson Saarikoski, Laukaalta talonpoika Eric Åranen (Oranen) ja poikansa Eric Ericsson sekä veli Simon Ericsson Leppäveden ja Jyväskylän kylistä. He saivat 11.4.1763 allekirjoitetun kuninkaallisen kirjeen perusteella hopeiset mitalit maanviljelyksen hyväksi tekemästään työstä.



Sanomalehdessä Inrikes Tidningar 24.6.1782 kerrottiin, että Pielisjärven kirkossa 17.2.1782 oli everstiluutnantti ja varamaaherra von Wright pitänyt suomenkielisen (!) puheen, jossa oli moittinut [Yliveto 20.9.2020, sillä tottakai Rantasta oli kehuttu eikä moitittu] talollisen poika Philip Philipsson Rantasta jostain, jota en ymmärrä. Mutta samassa tilaisuudessa varamaaherra oli luovuttanut talonpoika Olof Timoselle kuninkaan myöntämän hopeamitalin Ylikylän tilan n:o 2 hyväksi tehdystä työstä.

Jokioisten kartanon lampuoti Johan Mattsson Lassila Kipun kylästä sai kuninkaan hopeamitalin Ruotsin vallan viime hetkillä. Sanomalehdessä Inrikes Tidningar 15.3.1808 raportoitiin Jokioisten kappelissa pidetystä juhlatilaisuudesta ja mainittiin, että Johanin kaksi poikaa olivat saaneet Jokioisten omistajalta kunniavaatteet (?) raittiudestaan! Tästä raittiuspalkinnosta kerrottiin Åbo Tidningissä 13.9.1800 ja selostuksesta selviää, että vaatekerrat olivat sinistä kangasta.

Itämeren merirosvoja 1620-luvulla

Pari päivää sitten Itämeren merirosvot alkoivat seurata minua Twitterissä. En tästäkään innostunut tutustumaan kuun loppuun asti pyörivään Ylen proggikseen. Mutta esittääkseni ajan hermolla olevaa jaan merirosvotarinan, joka on tosi. Päivän uutiset lupasi näytenumerossaan 30.11.1887 julkaisevansa sarjan Rafael Hertzbergin kertomuksia otsikolla Kuvaelmia Suomen oloista 1600-luvulla. Valitettavasti en löytänyt jatko-osia, mutta näin kuului ensimmäinen eli

Murha Itämerellä 1625 (Turun kaupungin tuomiokirjoista) 

30 p. Toukokuuta 1627 oli koko Turun kaupunki liikkeellä. Silloin tutkittiin kaupungin raatihuoneessa yhtä merirosvoa joka oli kiinni otettu Uudenmaan saaristossa. Hän oli kaksi vuotta tehnyt pahoja töitä Itämerellä rohkeudella ja menestyksellä, yhtä hirvittävällä kuin hämmästyttävällä. Vangiksi otettu merirosvo tunnusti kohta kaikki.

Mies, nimeltä Hannu Erikinpoika, kotoisin Nyköpingistä, kertoi että hän kahta vuotta sitä ennen oli jaalassaan ollut Söderhaminassa, Tukholman saaristossa. Sinne tuli hänen luoksensa muutamia miehiä, jotka hänelle olivat velkaa rahaa. He lupasivat velkansa maksaa sillä että hänen kanssaan "yhdessä purjehtisivat ja liikkuisivat kunniallisissa toimissa ja kaupoissa". Ensiksi purjehdittiin Stralssundiin, ja kun he lähtivät tästä kaupungista, oli heillä laivassa matkustavaisina kaksi skotlantilaista tahi ranskalaista kauppiasta, matkalla Ruotsiin, viedäksensä sinne monenlaisia tavaroita, niinkuin pitsejä, veitsiä, palttinaa, vöitä ja miekan kihänkejä. Kun laiva oli ulapalla aukealla Kalmarin kohdalla, tappoivat laivamiehet molemmat kauppiaat ja viskasivat ruumiit mereen. Sitte he keskenänsä jakoivat heidän tavaransa, joitten seassa myös oli muutamia riksirahoja. Kun he sitten saapuivat Kalmariin, perämies läksi saaliinsa kanssa laivasta ja ajettui pormariksi Nyköpinkiin. Muut jäivät Kalmariin, jossa laiva oli sen talven.

Kun keväällä jäät sulivat, rosvot purjehtivat ulos ja asettuivat vahtiin Tärnön luokse, kunnes näkivät Rostokilaisen jaalan, matkalla Ruotsiin, oluttynnyrejä lastina. Koska tuuli oli heikko, alkoivat he kauppaa tehdä Rostokilaisen kanssa, ja tahtoivat ostaa muutaman tynnyrin olutta. He nousivat vieraasen laivaan. Siinä oli miehiä viisi yhteensä. Neljä näistä tapettiin kirveillä ja kangilla, ja viides viskattiin elävänä mereen. Merirosvot sitte ottivat haltuunsa laivan ja lastin. Oluen he myivät Söderhaminassa ja laivan veivät Nyköpinkiin, jossa sen kaksi porvaria osti. Siellä merirosvot viipyivät sen talven.

Keväällä nuo kaksi porvaria lähtimät ostamallansa laivalla Rostokkiin, jossa kuitenkin tunnettiin laiva ja porvareilta vaadittiin selkoa siitä kuinka he sen olivat saaneet. Omistajat silloin selittivät keiltä he sen olivat ostaneet. Mutta myyjiäpä ei enään tavattukaan. He olivat jo purjehtineet pois ja luovailivat nyt saalista väijyen Furusundin ulkopuolella.

Eipä kaukaa kestänyt, ennenkuin he näkivät jaalan tulevan purjehtien luotojen väliltä. Se oli Suomalainen haaksi, Nauvosta kotosin kotomatkalla Tukholmasta, josta toi viljaa ja kaloja. Sen kolme miestä tapettiin ja viskattiin mereen. Lasti sekä haahdesta löydetyt rahat vietiin merirosvojen laivaan. Ettei taas tyhjä jaala heistä tietoa antaisi, veivät merirosvot sen ulkopuolelle kulkuväylää, hakkasivat läven pohjaan ja antoivat sen upota syvään veteen.

Saaliinsa kanssa he sitten syksyllä purjehtivat meren ylitse Suomeen ja ostivat Nauvosta kauniin jaalan, johon he lastiksi ottivat lautoja. Sen jälkeen he kulkivat Hapsaloon, mutta nousivat matkalla maalle Porkkalan niemen läheisellä saarella, joka kuuluu Brödtorpin kartanon alle. Sieltä he varastivat neljä hevoista. Kun he olivat myyneet kaikki Hapsalossa, tulivat he takaisin Uudenmaan saaristoon. Siellä oleskellessaan joutuivat he riitaan ja tappeluun keskenään ja yksi heistä lyötiin kuoliaaksi. Hänen he hautasivat eräälle asumattomalle luodolle Sipoon saaristossa.

Tämän tunnustuksensa johdosta, tuomittiin Hannu Erikinpoika, joka oli syvästi katuvainen, teilattavaksi. Hovioikeus vahvisti tuomion ja muutaman päivän perästä merirosvo kirveellä mestattiin ja hänen ruumiinsa teilattiin neljään osaan. Hänen kumppaniensa kohtalosta ei mitään pöytäkirjassa mainita; joko he sitte olivat päässeet pakoon tahi myös olivat kaatuneet silloin, kuin oikeuden palveliat vihdoinkin heidän kimppuunsa kävivät.

Ne kaksi Nyköpingin porvaria, jotka olivat sen ryöstetyn Rostockilaisen laivan ostaneet, olivat tutkinnossa saapuvilla ja saivat sitte "perinpohjaisen protokollan" tutkinnosta, viattomuutensa todisteeksi.

Rippikirjat on indeksoitu!

Syyskuun 15. päivä viime vuonna luin MyHeritagen blogitekstiä Uusi: 33 Miljoonaa Suomalaista kirkonkirjaa lisätty. Konekäännökseltä näyttävä teksti lupasi digitoituja kirkonkirjoja epärealistiselta ajalta 1657-1915 (taisi loppuvuosi olla alunperin 1950). Vielä erikoisemmin

Vaikka osa Suomen kirkon kirjoista löytyi jo aiemmin netistä, kuitenkin ei-indeksoidut kuvat, ei ollut koskaan kokonaan indeksoitu tai etsittävissä, ennen kuin nyt. Suomen Arkistolaitoksen luvalla, MyHeritage on ensimmäisenä ottanut vastaan kovan haasteen indeksoida kirkonkirjat ja lastenkirjat. Ne löytyvät nyt ensimmäistä kertaa netistä, täysin indeksoituna ja etsintä valmiina, ja vain MyHeritagessa.

Rippikirjoihin nimihakemistot? Vau vai täh? Ihmeissäni linkitin saatteella

"Tässä luvataan nyt niin ihmeitä, että on vaikea uskoa silmiään. Voisiko joku palvelun käyttäjä kommentoida todellista tarjontaa?" 

tekstin Facebookissa Harrastuksena sukututkimus -ryhmään. Siellä ei herännyt ihastusta vaan epäilystä ja keskustelua maksullisuudesta. Vain yksi osallistuja totesi "Yli 100 v niin sain nätisti oikean rippikirjan sivun esille heti." eikä tähän kiinnitetty mitään huomiota.

Koska en itse ole MyHeritagen käyttäjä unohdin asian ja jäin siihen käsitykseen, että se oli vedätystä. Kunnes täysjärkinen tuttavani totesi erään ongelman ratkaisusta

Myheritagen hakukoneella nämä nimittäin löytyi ihan helposti - he ovat indeksoineet suuren osan digitaaliarkistossa olevista rippi- ja lastenkirjoista. Tästä ei ole hirveästi puhuttu (ainakaan niillä foorumeilla joita mä seuraan) - vaikka se on mielestäni Hiskiin verrattavissa oleva saavutus!

Saatuani tämän jälkeen itse mahdollisuuden testata hakua voin yhtyä tuttavani arvioon. Löysin monta uutta kirkonkirjan sivua (päällimmäisinä mielessä olleisiin) Belineihin ja Sund/Sunneihin. Hakuominaisuudet eivät ole kovin kummoiset, kuten FB-keskustelussakin todetaan. Tuloksia näytetään lähinnä nimen perusteella ja oikealla syntymäajalla ei ole hirvittävästi merkitystä. Eli patronyymiä käyttävien haku ei varmaankaan ole helppoa kuin heinänteko, mutta ehkä kuitenkin helpompaa kuin kokonaisten rippikirjojen läpikäynti hakien neulaa heinäsuovasta.

Summauksena. Jään miettimään
1) sitä miten tämä indeksointi on näinkin hyvin saatu tehtyä.
2) sitä miten epäuskottava viestintä ja epäluotettava maine voi pilata kohtuullisen hyvän tuotteen markkinoinnin.

Louis Sparren piirros kirjasta Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. British library, Flickr Commons

Se, mikä ei löydy, on myös tärkeää

Tänään aamupäivällä päivitin Facebookiin:

Eilen ryhdistäydyin ja aloin käydä läpi Petter Sundin elinajan Helsingin pitäjän käräjiä. Yhden vuoden ehdin tehdä ja urakka näytti aikaa vievältä. Tänä aamuna piti jatkaa, mutta ajattelin, että *ehkä* olisi hyvä katsoa vanhojen muistiinpanojen löydökset pohjaksi. Joo. Oli *aika* hyvä idea. Olin nimittäin vuosia sitten istunut KA:ssa mikrofilmien kanssa ja käynyt läpi kaikki käräjät. Merkiten muistiin nollatulokset (tärkeää!) ja löydökset siistiin puhtaaksikirjoitettuun taulukkoon. Kiitos menneisyyden minä!

Miksi painotin nollatulosten merkitystä! Mitä merkitystä on A4:llä, jossa luetellaan käräjiä, joissa Petter Sund EI ole esiintynyt? Eikö oleellista ole se, kun hän on paikalla?

Negativisilla merkinnöillä on kaksi merkitystä. Erityisesti kun kyse on vuosia vanhoista muistiinpanoista ja tiedän istuneeni Kansallisarkiston mikrofilmisalissa, jossa tein hommaa työpäivän jälkeen ja aukioloaikojen puitteissa, on oleellista tietää, että tosiaan olen käynyt (tuolloisilla kyvyilläni) käräjät läpi. En sieltä täältä vaan loppujen lopuksi kattavasti.

Toiseksi näin järjestelmällisesti esitettynä näen selvästi milloin Petter Sund alkoi toimimaan pitäjän puolella ja milloin hänellä ei vielä ollut siellä mitään intressejä.

Järjestelmälliset ja siistit muistiinpanot eivät ole paperikasoilleni tyypillisiä, joten olen erittäin kiitollinen menneisyyden minälleni.

Lisäksi olen erittäin iloinen, että nämä käräjäpöytäkirjat on nykyään digitoitu ja voin täällä kodin rauhassa kiroilla yrittäessäni ymmärtää käsialoja. Nyt siihen onkin enemmän aikaa, kun ei tarvitse haravoida juttuja vaan voi linkit kerättyään hypätä kuhunkin suoraan.

Päädyin komeaan kartanoon

Petter Sundin elämän kokoamisen ohessa pitää palata jälkeläistensä haravointiin (että kirjaan saa lisäsivuja sukutauluista). Edellinen osa tästä sarjasta päättyi surullisesti, mutta kuten otsikosta voi päätellä, tämä ei.

Petterin Isak-pojan isäänsä huomattavasti paremmin taloudellisesti pärjänneen Carl Magnus Sunnin tyttären Maria Sophian taulussa roikkui yksi tytär ilman kuolinaikaa. Tämä Henriette Sophie oli syntynyt Helsingissä 2.9.1800 ja menettänyt isänsä kauppias Henrik Christian Schwartzin kuolemalle 31.3.1809. Kun veljensä Wilhelm Christian kuoli Helsingissä 27.3.1851, lähiomaisia ei ollut enää yhtään elossa.

Helsingin kaupunginarkiston tonttikortistosta selviää, että Henriette Sophie on vielä samana vuonna myynyt Aleksanterin- ja Helenankadun kulmasta talon, joka oli hänen lapsuuden kotinsa ja isänsä perintö.

Tosin tuolloin ja nykyään uudelleen muotoiltuna paikalla olevan talon oli rakennuttanut vuonna 1813 Henriette Sophien isäpuoli Adolf Fredrik Gebauer. Balderin talon verkkosivulta selviää, että varsinainen lapsuudenkoti oli "ollut taitekattoinen puutalo. Se oli palanut 17.–18. marraskuuta 1808 raivonneessa tuhoisassa palossa, joka autioitti lähes koko Helsingin keskustan. Puutalosta jäi ainoastaan kellarit."

En tiedä millä mielellä Henriette Sophie kivitalon Helsingin keskustassa jätti ja ennen tätä tutkimuskierrosta en tiennyt minne hän meni. Innoton Helsingin sekavien rippikirjojen selailu ei auttanut eteenpäin, mutta järkeilin, että kuolinilmoitus sanomalehdessä oli mahdollinen. Olin oikeassa. Helmikuun alussa 1889 se julkaistiin muutamissa lehdissä.

Nya Pressen julkaisi 5.2.1889 kuolinilmoituksen lisäksi pienen muistokirjoituksen, jonka mukaan Henriette Sophie Schwartz oli muuttanut Lohjan Kirkniemen kartanoon vuonna 1855 ja ollut työteliäs elämänsä loppuun asti.

Miten helsinkiläinen vanhapiika oli päätynyt Kirkniemeen, joka Museoviraston sanoin on "yksi Suomen ylhäisaateliston kartanoista"? Tässä ei ole suurempaa ihmettelemistä, sillä kurkistamalla rippikirjaan huomasin, että kartanon isäntänä muuton aikaan oli Henriette Sophie Schwartzin serkku Carl Ulrik von Christierson. Tämän kuoltua 26.2.1861 kartano jäi suvulleen, joten työteliäs sukulaistäti sai asua siellä elämänsä loppuun. Pää- tai sivurakennuksessa.

P. S. Carl Ulrikin sisko Beata Carolina meni naimisiin venäläisen kontra-amiraalin kanssa. Heidän poikansa Wikipedia-sivu ranskaksi on varmaan komeampi kuin yhdelläkään muulla Petter Sundin jälkeläisellä.

P. S. 2 Rakennuspiirros Balderin sivustolta. Kirkniemen kartanosta Signe Branderin kuva, joka on kirjasta skannattu Wikimediaan.