Täydennysosia

1) Liittyen syksyn retkeen ja tämän viikon Alvin-surffaukseen (osa 1 ja osa 2) yllä Carl Peter Hällströmin Utsigt af Kankas säteri i Masko sokn och Åbo län, aftagit d. 23. Julius 1793 (rajattuna). Huomiota herättää puiden vähäisyys verrattuna esimerkiksi Alvin-surffailussa löytyneeseen Kyminkartanon kuvaan.

2) Julkaistuani tekstin 1870-luvun naisakatemiasta, Reetta Eiranen muistutti vielä aikaisemmista Yliopiston Tieteellisistä Ilta-huwituksista, joista hän oli kertonut blogissaan. Nämäkin olivat naisille sopivia eli lainaamani kirjoittajat, jotka pitivät naisakatemiaa ensimmäisenä popularisointina tai ensimmäisenä tieteen tarjomisena naisille olivat väärässä.

3) Äskettäin esittelemästäni Elise Heintziestä sain lisätietoa Kansalliskirjaston arkistoprojektissani. Heintzien koulua käynyt Gunilla Cleve (s. 1871) oli yhdessä Tyyni Tuulion kanssa vuonna 1954 kirjoittanut muistelman Vilniemen professori ja hänen perheensä, joka on Kansalliskirjaston käsikirjoitusarkistossa signumilla 1981:46. Siinä Cleve kertoo:

Lastentarha-ajan jälkeen kävin rouva Elise Heintzien valmistavaa koulua, mikä muistaakseni sijaitsi Vuorikadulla. Koulu oli hyvin primitiivinen. Keskellä lattiaa oli suuri ruokailupöytä, minkä ympärillä me oppilaat istuimme. Meille opetettiin lukemista, kirjoitusta ja laskentoa. Uskontotuntien hartaus ja lapsentajuisuus jäi mieleeni. Kerran kun olimme ruokailemassa, eräs poika heitti leipäpalasensa nurkkaan. Kaikki kauhistuivat, sillä leivälle Jumalan viljana annettiin siihen aikaan aivan toinen arvo kuin nyt. Täti Heintziekin oli järkyttynyt, mutta ei virkannut mitään. Poika luki tädin katseesta tekonsa aiheuttaman surun, sai piston sydämeensä, meni nurkkaan, otti leivän lattialta, suuteli sitä ja alkoi sitten tyyneesti syödä mutustaa leipäpalaansa.

4) Referoidessani aatelistytön lapsuutta 1800-luvulta yritin löytää lisätietoa Olga Armfeltin käymästä Pyhän Katariinan tyttökoulusta Pietarissa. Varmasti yritin myös digitoituja lehtiä, mutta vasta nyt (perinteisesti muuta etsiessäni) osuin E.S.:n artikkeliin Muistelmia venäläisestä kasvatuslaitoksesta 1860-luvulta (Koti ja yhteiskunta 7-8/1899), joka olisi ollut juuri oikeaa asiaa.

5) Aivan blogin alkuaikoina olen suoraviivaisesti kopioinut matrikkelitekstin Kiikeri-Kaisasta. Hieman värikkäämpi ja vaiheikkampi versio oli julkaistu Koti ja yhteiskunta -lehden numeroissa 3 & 7-8/1899.

6) Vuodesta 2008 kaipaamani ja viimeksi alkuvuodesta kyselemäni muuttoliiketietokanta on edelleen olemassa! Tampereen yliopistossa on käynnistynyt Väestön, elinolosuhteiden ja yhteiskunnan rakenteiden historian tutkimusyksikkö, jonka tietokantahankkeessa vanhasta aineistosta tulee osa väestötietokantaa, joka kattaa vuodet 1750-1920. Pilottina on Tampereen nykyisen kaupungin alue. Toivottavasti avataan myös yleiseen käytöön. Eikä unohdeta valmistumisen jälkee vanhaan formaattiin kellariin.

7) Aikanaan kirjoitin lyhyesti lyijykynän historiasta ja näin varhaisia kappaleita Tallinnassa. YouTubesta löysin äskettäin paremman katsauksen esineen historiaan, in English.

8) Kokemastani osallistavan budjetoinnin työpajasta ilmestyi järjestävän osapuolen esitys. Osallistujamäärän minimaalisuutta ei kvantifioitu, vaan kutsuttiin "pieneksi, mutta pippuriseksi". Pahoin pelkään, että olin ainakin 75% pippurisuudesta.

9) Viime vuonna kirjoitin pätkän suomalaisen osasta raamatullisesta arkeologiasta Jerusalemissa. En ole ainoa aiheesta kiinnostunut, sillä jokin aika sitten Tiedekulmassa Timo Stewart piti esityksen Liiton arkin metsästys Jerusalemissa 1909-1911.

10) Kirjoittaessani vuoden 1840 talvimarkkinoista Kuopiossa ihmettelin mainintaa shampanjasta. Tullitilastot alkavat myöhemmin, mutta pitäisi tarkistaa ne joskus. Tuli mieleen kun huomasin sanomalehdissä kierrätetyn tuontitilaston vuodelta 1886:

1600-luvusta tutkimusta

Alkuperäinen valokuva
Axel Ebben veistoksesta
David Castor, Wikimedia

Tänään puolustaa Joensuussa väitöskirjaansa Snapphanar and power states : insurgency and the transformation of war in Sweden and Denmark 1643-1645 Olli Bäckström, joka on blogikirjoituksiakin julkaissut. Työstään en voi toivoakaan ymmärtäväni mitään, joten lainaan tiedotetta:

Epätavanomainen sota tanskalaisten sissien ja ruotsalaisten sotilaiden välillä niin sanotussa Torstenssonin sodassa vuosina 1643–1645 edusti murroskohtaa sodankäynnin historiassa, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava filosofian maisteri Olli Bäckströmin väitöstutkimus. Tanskalaisten talonpoikaississien turvautuminen uudenlaisiin ampuma-aseisiin ja niiden mahdollistamiin sodankäyntitapojen innovaatioihin voimistivat sissisodankäynnin tehoa ja pakottivat ruotsalaiset sotilaat kehittämään omia vastakeinoja piilukkomusketeilla aseistautuneiden sissien muodostaman sotilaallisen uhan torjumiseksi.

Päivän juhlistamiseksi hieman muutakin julkaisuarkistoissa 1600-luvusta eteen tullutta:

• Winberg, Ola: Den statskloka resan : Adelns peregrinationer 1610–1680
• Hörstedt, Axel: Latin Dissertations and Disputations in the Early Modern Swedish Gymnasium. A Study of a Latin School Tradition c. 1620-c 1820
• Tasanko, Janni: Kirkkoherra Rungiuksen vatsan alueen mittaus ylipainon tutkimiseksi hyödyntäen CT-skannausta
• Berggren, Simon: Crime, Community and the Negotiated Truth : Court Narratives of Capital Crime in the District Courts of Jämtland-Härjedalen 1649—1700
• Maier, Ingrid: Christoff Koch (1637–1711) : Sweden’s Man in Moscow
• Sarjanoja, Katinka: Maine, myötävannominen ja shamanismi : Antti Tokoin noitaoikeudenkäynnit 1663–1682
• Barholm, Niklas: Trulldom, Swartkonst och Diefwulshandlingar : En mikrohistorisk undersökning av kyrkans agerande under de svenska häxprocessernas första rättegång år 1668
• Eriksson, Niklas: Riksäpplet : Arkeologiska perspektiv på ett bortglömt regalskepp
• Eriksson, Niklas: Svärdet (1663-1676) : Ett regalskepp byggt på holländskt manér
• Claesson, Urban: Olof Ekman (1639–1713) – An Ordinary Swedish Pastor as a Pioneer for Pietism : Perspectives on Writing Ecclesiastical Biographies in the Tension Between Local and International Contexts

Esteettömyyskuulutuksia

Ruotsalaisten digitointien haravoinnissa löytyi vielä muutamia aviopuolison ja/tai esteettömyyden kuulutuksia.

Kustaan sodan jälkeen reseviläinen Matts Andersson Gast ei ollut palannut Tammelaan, jossa häntä odotti vaimo Elisabeth Simonsdotter. Ensimmäinen kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes Tidningar 18.5.1796.

Inkerinmaalta ilman papintodistusta Mikkeliin päätynyt sotilas Joseph Hurtig ei voinut todistaa esteettömyyttään avioliittoon, joten toinen kuulutus asiasta julkaistiin sanomalehdessä Inrikes Tidningar 20.9.1797. Nimellään ei löytynyt solmittua avioliittoa HisKiin tallennetuista.

Turun läänin Uudellakirkolla syntynyt armeijasta eronnut jääkäri Anders Swanberg oli vuoden 1790 paikkeilla eli Kustaan sodan jälkeen asettunut Tohmajärvelle. Kesän 1798 loppuessa hän suunnitteli avioliittoa Regina Pakunaisen (Paakkunainen?) kanssa, mutta ei pystynyt todistamaan esteettömyyttään. Joten kuulutus sanomalehdessä Inrikes Tidningar 11.9.1798.

Ilmoitus täytti tarkoituksensa. Reginan ja Andersin avioliitto solmittiin 13.12.1798. Anders oli tuolloin räätälin kisälli. Avioliitto jäi varsin lyhyeksi. Regina kuoli 5.3.1802 ja hautauslistassa häntä kutsutaan räätälin vaimoksi.

Kustaan sodassa Henrik Granqwist, Stackelbergin rykmentin von Köhlerin komppanian sotilas n:o 31 hävisi riveistä. Halikossa häntä odotti kolmen lapsen kanssa vaimo Stina Jacobsdotter. Kymmenen vuoden jälkeen tämä halusi selvyyden tilanteeseen ja vapauden avioliitostaan, joten sanomalehdessä Inrikes Tidningar julkaistiin kuulutus 3.6.1800.

Nuoren miehen elämää 1790-luvulla

Nils Magnus Tolpon arkisto Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmissa (Coll 528.1) kutsui sisältökuvauksellaan. Ei siksi, että mies oli syntynyt Köyliössä, tai siksi, että äitinsä on vuosia selvittelemääni Belin-sukua.

Mutta, että pääsee lukemaan päiväkirjaa vuodelta 1795! Se oli hämmästyttävän selvää käsialaa, mutta ikänäköisen silmin superpientä tekstiä. Sitä kirjoittaessaan 25-vuotias Nils Magnus oli Turun akatemian psykologian dosentti, joka säännöllisesti kirjoitti suloiselle isälleen (söta far).

Sisältö oli ihanan arkista ja maanläheistä. Tuntui, että kirjoittajan kanssa tulisi hyvinkin juttuun, vaikka usein puhutaan menneisyyden ihmisten käsittämättömyydestä. Nils Magnus kertoi ostamistaan kirjoista ja lukemistaan kirjoista. Tai siitä, ettei ollut lukenut mitään (läste ingenting). Hän merkitsi muistiin jalkojen pesun (!) ja aamusella paikkaamansa housut. Tavallisesta elämästä (sysselsattes med det vanliga).

Ilmaisu, joka yhdistyi nykyaikaan parhaiten, oli "En tehnyt mitään! Juoksin vain ympäriinsä." (Gjorde ingen ting! annat än gick omkring)

Muutama vuosi aikaisemmin Nils Magnus ja veljensä Mårten harjoittelivat ranskaa käyttämällä sitä kirjeenvaihdossaan. Muutama konsepti näistä on tallella ja joukossa oli ilokseni (sillä ranskani heikkoa) myös yksi englanniksi vuodelta 1791. Jaoin sen hupipalana tietämilleni englanninkielisten kirjeiden tutkijoille ja he tuntuivat elettäni arvostavan

Aah, ihan mahtava! Tässäpä @annisairi'lle historical EFL in Finland. Maatiala-kohta oli ehkä paras. Ja lopetus- sun muut kaavat hallussa!

— Tanja Säily (@TanjaSaily) October 19, 2018

Oioi, mahtava! Eka laatuaan minkä olen nähnyt! Onko näitä mahdollisesti enemmän? Tämä yksikin jo made my day. Historiallisesta ei-natiivista englannista on tosi niukasti aineistoa ja suomalaista en ole löytänyt yhtään! Kiitos @K_KM_K :)

— Anni Sairio (@annisairi) October 19, 2018

Maatiala-kohta oli kiinnittänyt omankin huomioni.

Kirje oli päivätty 23.9.1791 Pirkkalassa, jonne Nils Magnuksen isä oli pari vuotta aiemmin siirtynyt kirkkoherraksi Köyliöstä. Yhdessä vanhempiensa ja sisarensa kanssa Nils Magnus oli 20.9. käynyt vierailulla Maatialassa ja rapotoi, että emäntä oli jossain määrin kaunis, mutta häntä ympäröi lauma narttuja, sylikoiria ja pentuja, jotka nuolivat kasvojaan ja erityisesti suutaan (The Mistress is there not without beauty, but a great flock of bitches, lap-dogs and whelps smacked continually the hole face and especially the mouth of her.)

Tämä ei siis ollut tavanomaista.

Maatialan emännän henkilötietojen löytämiseen meni tavallista enemmän aikaa, sillä Pirkkalan rippikirjan merkinnät päättyvät vuoteen 1781 ja henkikirjoja etsiessäni eksyin Hämeeseen. Maatialan merkinnät vuodelle 1791 ovat Turun ja Porin läänin puolella tilissä 7768 sivulla 774. Puustellia isännöi edelleen everstiluutnantti Anton Vilhelm von Schantz, joten koirien ympäröimä nainen lienee ollut 38-vuotias vaimonsa Catharina Elisabet de Carnall.

Muusikko Lyypekistä ja Emeli-neiti

Minulla on ollut huomattavia vaikeuksia löytää kirjallisuutta ja tutkimusta Saksasta Ruotsiin suuntautuneesta siirtolaisuudesta 1600-luvulla. Sääli, ettei kiinnostukseni kohdistu 1800-lukuun, sillä verkosta löytyi kerrassaan asiallisen näköinen Robert Schweitzerin tutkimus Lübecker in Finnland (pdf), joka sanoo jotain aiemmista vuosisadoista, mutta keskittyy 1800-lukuun. Ja listaa Lyypekistä Suomeen tulleet, lähdeviitteineen!

Näiden joukossa on muusikko Johan Daniel Strunck, joka Pohjois-Savon muistin mukaan muutti Suomeen 1845 ja Kuopioon vuonna 1854. Sanomalehtihaun perusteella nämä pitävät paikkansa. Vähän ennen Kuopioon muuttoa Strunck on (Schweitzerin mukaan) 24.8.1853 siirtynyt Venäjän alamaiseksi ja Suomen kansalaiseksi.

Kuuromykkäin lehdessä 1/1899 julkaistun artikkelin perusteella Strunckin vaimokin oli Saksasta. Markku Lepistön opinnäytteen Markkinarenkuttimesta Martin Pauliin. Harmonikka kansanvalistuksen japopulaarimusiikin Suomessa 1850–1900 mukaan leski jatkoi musiikkikauppaa Kuopiossa Strunckin kuoltua vuonna 1884, mutta lesken nimeä ei mainita. Kuopiossa 16.11.1857 syntyneen Emelia Adolfina -tyttären kastekirjauksen mukaan äitinsä oli nimeltään Johanna Schönemann.

Kuuromykkäin lehden artikkeli käsitteli nimenomaan tätä tytärtä, joka on yllä kuvattu kuurosokean Agneta Halosen kanssa. Emelia Strunck "rupesi jo nuorena. 20 vuoden vanhana, opettamaan kuuromykkiä. Hän tuli v. 1879 rouva A. Stenbergin kuoltua opettajattareksi Kuopion kuuromykkäin kouluun. Vuonna 1890 sai hän Suomen valtiolta 1,000 markan suuruisen matkarahan. Kesällä samana vuonna matkusti hän Saksanmaalle ja seurasi siellä opetusta monessa pohjois-Saksan kuuromykkäin koulussa. Vuonna 1893 määrättiin neiti Strunck vakinaiseksi opettajattareksi Kuopion kuuromykkäin kouluun. Hän sai valtakirjansa siihen virkaan vuonna 1895."

Uransa loppuvaiheessa kuurojen kouluissa viittomakieli oli kielletty. Niinpä hänestä on tallentunut muisto

Lähestyessämme koulua tiesimme opettaja Strunckin kiikkuvan keinutuolissaan ikkunan takana. Supatimme toisillemme: ”Älä viito enää! Emelie on taas vahdissa!”

Vielä 70-vuotiaana Emelie Struck oli kuurojenkoulun opettajana, sillä olihan hän "ikäisekseen hyvissä voimissa ja työkuntoinen" (Savo 17.11.1927).

Tuotteistettu Ravattula

Matkustin siis lauantaiksi Turkuun ja nautittuani taidemuseoiden annista (vahva suositus Turun taidemuseon juuri avautuneelle Haartman & Munsterhjelm & Salokivi -katsaukselle) istahdin melkein eturiviin kuuntelemaan Ravattulan tutkimusten antia.

Ensimmäisenä Ravattulan Kirkkomäen tutkimuksia johtava Juha Ruohonen esitteli kaksi helaa, jotka kuvioidensa puolesta ovat samaa sarjaa, vaikka eivät täysin identtiset.

Toisessa helassa oli kiinni pala nahkaa, joten ne lienevät olleet osa vyötä. Jännästi toinen on löytynyt kirkon sisäpuolelta ja toinen ulkopuolelta. Onko vyön omistaja haudattu reilusti ennen kirkon rakentamista? Radiohiiliajoitukseen 1040-1210 ajatus ei sovi.

Ruohonen käytti sijaintia enemmän aikaa siihen, että mielestään helavyöt kuuluvat viikinkiaikaan. Minä puolestani muistin nähneeni hopeavöistä tietoa kerätessäni keskiaikaisia versioita (joista pari blogitekstin kuvituksena) enkä ymmärtänyt ongelmaa. (Ehkä heloilla ja muilla metallikoristeilla on ero, joka on mennyt minulta ohi.)

(Helojen pohjalta muokattu riipus on myynnissä ja tuloilla tuetaan Ravattulan tutkimusta.)

Siiri Tuomenoja puhui sitten Ristimäen hautamerkeistä, joista yksi oli tuotu näytillekin (kivi yllä olevassa kuvassa). Olen ollut niin tottunut ajatukseen puisista merkeistä, että tuli täytenä yllätyksenä, että merkittävässä osassa näistä kristinuskon varhaisajan haudoista oli kivisiä merkkejä. Kovin vakiintuneita tavat eivät ole olleet. Joskus kivistä on tehty ladelma, joskus ne ovat pystyssä jaloissa, keskellä tai pään päässä ja joskus kivet kertovat tukeneensa kauan sitten kadonnutta puista merkkiä.

Tuomenoja esitti myös Suomen muut tunnetut varhaiset hautakivet, jotka ovat kaiverrettuja tai muuten muokattuja ja tuontitavaraa. Toisin kuin Ristimäellä, joissa kivet on käytetty sellaisenaan. Laakean ladelman verrokkina voi pitää Ruotsista tunnettuja "Eskiltuna-arkkuja", joita en muista aiemmin nähneeni. Hieman hämäränä tuli mieleeni Maltalla nähty vaakasuora hautakivi, joka taisi olla muslimien.

(Hautamuistomerkkejä ei ollut vielä myynnissä.)

Kahvitauon jälkeen puhuttiin naisten asuista. Kalvoista ei saanut ottaa julkaistavaksi kuvia, mutta tälle epätarkalle otokselleni sain Ruohoselta luvan. Jaana Riikonen näytti haudasta löytyneen kampauksen rekonstruktion mallinaan Siiri Tuomenoja.

Viitan pronssispiraalikoristelua.
Tiedotteen yhteydessä
tarjottu lehdistökuva

Riikonen sai nyt rauhassa pitää esityksen, joka Ildiko Lehtisen juhlaseminaarissa keskeytyi. Ennenstään tutulla alkupuolella hän selitti miten tulkinnat Varsinais-Suomen haudoista löytyneistä päähinejäänteistä ovat kehittyneet. Ristimäki on tarjonnut lisämateriaalia eli malli on ainakin ollut yleinen. Löytöjen lisäksi pitää tehdä kokeiluja, joiden merkitystä korosti myös pronssispiraaleista puhunut Veronika Paschenko.

Lopuksi julkistettiin mittava kokeilu eli Ravattulan muinaispukuhanke, jonka tavoitteena on valmis puku vuoden 2020 alkuun mennessä. Ainesta oli hämmentävän paljon, sillä yhdestä haudasta oli löytynyt suhteellisen iso kangaskappale, jonka saumoista päätellen malli on astetta modernimpi kuin tähän mennessä tehdyt muinaispuvut. Ja säärisiteiden sijaan haudassa oli ommellut sukat. Aikojen muutoksesta kertoo todennäköisesti sekin, että haudassa oli vain yksi solki.

Aiheesta kiinnostuneet voivat lukea Turun yliopiston tiedotteen. Aikanaan selviää jaetaanko malli avoimena tietona vai rahaa vastaan.

P. S. Ravattulan tutkimuksia voi tukea tuoteostojen lisäksi myös liittymällä Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:hyn.
P. S. 2. Seminaarissa istui vieressäni Kari Hintsala, joka ei kirjoittanut sanaakaan muistiin, mutta teki kumminkin blogipostauksen.

Ruotsin-Kaisa

Kaisojen nimipäivän kunniaksi Jokamiehen viikkolehdessä 27/1912 julkaistu "kotipaikkatarina Kärkölästä", josta olisi kiva saada lisätietoa kommentteihin. Onko vastaavaa kerrottu toisaallakin?

RIITA oli syntynyt siitä kuka Kärkölän pitäjän Koukun kylässä olisi oleva oikea esivallan edustaja veronkannossa. Siinä asemassa halusi moni olla, sillä siitä aina herahti vähän omaankin hinkaloon ja olihan veronkantajalla sitäpaitse jonkimmoinen käskijävaltakin kylän muiden asukkaiden suhteen. Kaisa-emäntä, jonka miesvainaja oli ollut veronkantaja-herra, katsoi olevansa oikeutettu perimään miehensä jälkeen hänen veronkanto-oikeutensakin ja kun kylässä oli muitakin, jotka virkaa halusivat, jätettiin juttu oikeuden ratkaistavaksi. 

Kun oikeuden päätös vihdoin julistettiin oli se Kaisa-emännän eduksi. Siinä Kaisa julistettiin kylän veronkantajaksi, isännäksi ja käskijäksi. 

Asia oli siten ratkaistu, mutta päätökseltä puuttui vielä kuninkaan vahvistus. Oikeuden pöytäkirjat oli saatettava Ruotsiin ja asiakirjojen kuletuksesta edes ja takaisin oli asianomaisen itsensä huolehdittava. 

Jonkun aikaa asiaa mietittyään, kuulusti Kaisa ystäviensäkin mieltä ja nämä kehoittivat Kaisan valjastamaan hevosensa, panemaan pussillisen maltaita rekeensä, pöytäkirjat poveensa ja ajamaan Turkuun, jossa muuan "asianajotoimisto" huolehti tällaisista asioista kohtuullista palkkiota vastaan. Pussillinen maltaita oli hyvänlainen palkkio, sillä maltailla oli hyvä menekki, koska ne voitiin helposti muuttaa rahaksi. 

Hyvä neuvo oli saatu, mutta Kaisa oli liian saita sitä totellakseen. Itsepäisenä lähti hän jalkapatikassa kiertämään Pohjanlahtea saapuakseen siten itse Tukholmaan kuninkaan puheille.
Kaisa läksi matkalle kaikessa hiljaisuudessa, mutta varovaisuudesta huolimatta saivat hänen riitapuolensa vihiä siitä, millä tavoin Kaisa oli lähtenyt asialleen vahvistusta saamaan. Heidät valtasi suuri kiusaus — virka oli tuottava. He väärensivät oikeuden pöytäkirjat ja lähettävät ne Turun kautta Ruotsiin, jossa tuota pikaa saivat niille vahvistuksen. 

Kun Kaisa sitten vihdoin saapuu kuninkaan luokse, on tämä jo aikoja takaperin antanut vahvistuksensa samasta asiasta tehdylle pöytäkirjalle ja hädin tuskin välttäen tyrmän palaa Kaisa tyhjin toimin takaisin samaa tietä kuin on Tukholmaan tullutkin. 

Muistoksi matkastaan sai Kaisa kotiin palattuaan haukkumanimen Ruotsin-Kaisa, jolla nimellä häntä kutsuttiin kuolemaansa saakka. 

Ennen matkalle lähtöään oli Kaisa rakennuttanut komean kaksikerroksisen aitan, jossa aikoi säilyttää kokoomansa rikkaudet. Aitta jäi sillä kertaa kylmille, mutta seisoi se paikallaan yli sata vuotta. Mainittu aitta purettiin vasta joku vuosi sitten. Sen otsikossa oli ollut vuosilukukin, mutta uudestarakennettaessa on se hävinnyt. Jotkut ovat kuitenkin muistavinaan, että se oli 17:nen vuosisadan viimeiseltä puoliskolta.

Kuva kirjasta Stockholm under Medeltiden och Vasatiden, kort framställning af H. Hildebrand, F. Lilljekvist, Gustaf Upmark och F. U. Wrangel, etc