Kahdet kultahäät

Tapaninpäivänä 1748 vihittiin Luvialla avioliittoon Tohmajärven virkaatehnyt kirkkoherra Claes Johan Molander ja lääninkamreeri Johan Wadstenin tytär Maria. Maria muutti Tohmajärvelle ja miehensä uran mukana Kiteelle, Kesälahdelle ja lopulta vuonna 1776 Ilomantsiin.

Häistä oli kulunut juhlavat 50 vuotta jouluna 1798, mutta kultahäiden merkkipäivän huomiointi jätettiin loppiaiseen eli seuraavan vuoden puolelle. Tuolloin kirkkoon jäivät jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoherra vaimoineen, heidän lapsiaan, lapsenlapsiaan ja yksi lapsenlapsen lapsi. Sekä juhlahetkestä kiinnostuneita seurakuntalaisia.

Itsekin kirkkoherraksi ehtinyt parin vanhin poika Aron sai kunnian pitää alttarin edestä puheen, jonka teemaksi hän oli valinnut psalmin 118 säkeen 24, nykykäännöksenä "Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!". Suomeksi pidetyn puheen kuunneltuaan kuorissa istunut juhlapari polvistui alttarille ehtoolliselle. Herran siunaus ja virsi päättivät tilaisuuden kirkossa.

Pappilassa juhlinta jatkui sukulaisten ja seurakunnan säätyläisten kesken aterioiden ja nuoriso tanssi pitkälle yöhön.

Jo samana päivänä tai myöhemmin sen päiväystä käyttäen joku kirjoitti tästä kaikesta pitkähkön raportin, jossa kerrottiin tarkasti niin lapsien, lastenlapsien kuin näiden puolisoidenkin määrä ja paikallaolo. Tämä kaikki nähtiin valtakunnallisesti kiinnostavaksi, sillä teksti julkaistiin Inrikes Tidnngarissa 8.3.1799.

Kirkkoherra Molander kuoli 27.5.1799

Joitakin vuosikymmeniä myöhemmin juhlittiin kultahäitä Pietarsaaressa ja selostus lähetettiin Finlands Allmänna Tidningiin, joka julkaisi sen 11.10.1831. Juttu katsottiin Oulussa niin kiinnostavaksi, että se suomennettiin Oulun Wiikko-Sanomiin 12.11.1831:

Ulosveto Pietarsaaren kaupungista 27:ntenä päivänä Syyskuuta v. 1831 lähetetystä kirjasta

-- Sunnuntaina 11:ntenä p. Syys-kuusa olin minä täällä saapuvilla niin kauniisa ja sydäntä liikuttavasa juhlallisuudesa, etten saata olla antamatta siitä lyhykäistä selitystä. Meidän Kauppamieskuntamme kunnioitettava vanhin, CommerceRaadi Adolf Lindskog, 80 vuotta vanha, ja hänen Frouvansa Anna Catharina Malm, 69 vuoden ijäsä, pitivät, elettyänsä 50 vuotta avio-liitosansa, kultahäitänsä. 

Aamulla tervehtivät heitä heidän lapsensa ja lastensa lapset värsyillä; josa tilasa myös ensimmäinen Opettaja siinä Opetus-laitoksesa, jonka het täällä ovat toimeen saattaneet, oppilaistensa puolesta edestoi muutamia värsyjä. 

Puolipäiväselle oli kututtu 130 henkiä. Näitten kokouttua astui tämä kunnioitettava parikunta, seurattuna lapsiltansa ja lastensa lapsilta, jotka kulkivat parittain, viuluin soidesa, sisälle saliin, josa he terveytettiin erinomaisesti kauniilla puheella Seurakunnan Kirkkoherralta Provasti Höckertiltä, jonka lopetettua valituilta ääniltä veisattiin N:o 339 Uudesa Ruottalaisesa virsikirjasa. Parikunnan vanhin Poika, joka asuu Stockholmisa, ja ei ollut saattanut tänne tulla tälle juhlallisuudelle, oli lähettänyt muutamia präntätyitä värsyjä, jotka yksi hänen täällä oleva tyttärensä edestoi Isänsä Vanhemmille. Kuin sitten rualla istuisa juotiin näitten Vanhain terveyden maljaa, veisasivat heidän lapsensa taas muutamia värsyjä. 

Kello 6 alettiin tanssata suurella ilolla, joka huvitus loppu vasta kello 3:en aikana seuraavana aamuna. 

Maanantaina oli tämän vanhan parikunnan suuri heimokunta ja muutamia ystäviä taas kututtu puolipäiväselle, ja myöskin sinä iltana tanssattiin, vaikka ei kauvemmin kuin puoli-yöhön saakka; ja kaikki vieraat erosivat, kukin kotiinsa, ilosimmin mielin.

Kalle, Leena ja kuusi lasta Lempäälässä

Anders Ekman. 
Kansallisgalleria

Hämäläisessä 5.11.1858 on Lempäälästä mielenkiintoinen juttu, jonka on kirjoittanut lukkari G. Lindell.

Penikulma Tampereen kaupungista Lempäälän pitäjän sisällä oleva köyhä mökki, jonka pirtti on neljä eli 5 kyynärää kummakkin eli nelinkulmaan ja syltä korkee

Eli pirtin seinät 2,4-3 metriä ja asuintilaa täten enintään 9 neliömetriä. Korkeutta oli tuskin tarkalleen 1,78 metriä, mutta ilmeisen matalalla katto oli.

ja jonka sisällä ei ole ollenkaan lämmitysmuuria, vaan etu mökistä joka on vielä vähempi pirttiä, jossa on kiuvas, tulee oven auvastua lämpimä, ja niin kuumaa että peitota laattialla sopii levätä. — Tämänkaltaisessa mökissä, joka on rakennettu melkeen kiviraunion päälle aivan maantien viereen, ja on oleva mainitun pitäjän pappilan takamaan mettän loholla, asuu Ittellismies nimeltä Kalle vaimonsa Leenan kanssa, joilla on kuusi pientä lasta, niinmuodon summa kahdeksan henkee luettu Isän ja Äidin kanssa yhteen, kuin asuu tämänkaltaisessa ahtaassa mökissä. Näitten lasten ja itsensä elatukseksi täytyy Isän ja äitin hankkia muualta ravinnon työllänsä; kyllä käskee kokoon haparoittemaan, ennenkuin niin monta henkee saapi päivän mitassa ravinnon.

Etunimillä löytyy Hiskistä kasteet vuosilta 1854 ja 1857, joissa isä on Pappilan Sipilän torppari Carl Mattson ja äiti Lena Mattsdotter. Voi pohtia, miksi pappi olisi merkinnyt miehen torpparikseen ja lukkari kertoo surkeasti asuvasta itsellismiehenä. Oikeasta perheestä on kyllä kyse, sillä muita samoillla etunimillä ei kasteissa ole ja rippikirjassa (1853-1859 s. 464) on seitsemän lasta, joista vanhin on muuttanut muualle ennen kirjoitusajankohtaa. Kirjoitukseen varsinaisine pointteineen onkin jo korkea aika palata.

Mutta mitäs tapahtui; kuin hänen ylhäisyytensä Herra Kenraali Kuvernööri ja Kreivi Berg , hänen seuransa kanssa matkusti Tamperelta Lempälään päin, varhain aamulla viimes Syyskuun alussa tänä vuonna saman mökin ohitse, seisahti hän, seuransa kanssa mainitun mökin kohdalle, ja astui alas vaunustansa ynnä seuransa kanssa, ja meni katselemaan tätä syltä korkiata mökki pytinkiä, jota on oleva niinkuin kymmenen kyynäröö maantieltä, ja mökin oven auvastua, näki hän sielä kuusi pientä lasta Isänsä kanssa, sillä Äiti ei ollut sillä hetkellä sisällä, vaan paraikaa oli muutaman kyynärön mökistä mettän syrjällä suuruksen neuvoa keittämässä; mutta juuri kuin Äiti mökkiä kohden tuli, näki hän miehensä halailevan ja kiittelevän hyväntahtoisuudesta Herra Kenraali Kuvernööriä polvista, siitä hyvästä kuin mies sai viimesmainitulta kuusi ruplaa hopeessa lahjaksi , niinmuodon ruplan joka lapselle. — Tämä almu oli aivan suuresti tarpeellinen siinä köyhässä ja vihelijäisessä mökissä, ettei sitä asiaa mökkiläiset unhota niinkauvan kuin he elävät. 

 

Mutta mitäs senjälkeen vielä tapahtui; sillä ei se asia vieläkään siksensä jäänyt; olipa muutama viikko senjälkeen, lähetti Tampereen pumpuli Fapriikin Pattrooni trenkillään samoille lapsille, kullenkin valmiiksi tehdyt paltoo-takit ja neljä leiviskää jauhoja — joka luullaan olevan saman Herra Kenraali Kuvernöörin toimesta. 

 

Olis vielä tähän lisättävä: muutama aika viimesmainittuin lahjojen jälkeen, matkusti saman mökin ohitse tuntematoin Herrasmies, ja seisahti samalle paikalle kuin nämät edellisetkin, ja istahti maantien viereen kiven päälle, ja kysyi saman mökkiläisten läsnäolevalta lapselta, "mikä sinun nimes on;" — "vastaus Maria", — "noh, kostas nimes niin puhtaasti osasit sanoa ilman ujoilemata, niin minä lahjoitan sinulle puoli kalikkoo;" — ja senjälkeen meni reisaavainen matkaansa. 

 

Tästä viimeisestä kuin myös edellisistä lahjoista niinkuin kukin sen ymmärtää, oli Isä ja Äiti aivan mielihyvissänsä, joilla rahoilla ostivat itsellensä Lehmän, jonka maidosta lapset suuresti saavat itsiänsä ilahuttaa.

Arvanheitolla Viaporin vangiksi 1775

 

Yllä näkyvällä diaariotteella tuli Dagligt Allehandan lukijoille 17.1.1775 tiedoksi, että tullivirkamies (besökare) Tukholmasta oli löydetty jäältä pahoinpideltynä ja kuolleena. Rikosuutisointi ei tähän aikaan ollut kovin yleistä ja kaukana kattavasta, mutta jostain syystä tämä tapaus kiinnosti.

Jopa Göteborgissa, jonka lehti Hwad nytt? mainitsi 9.2.1775 ylimääräiset käräjät, joilla tapausta käsiteltiin. Mahdolliset syylliset olivat siis löytyneet.

Syytettyjen vaatima ylimääräinen vartiointikapasiteetti kerrottiin Tukholmasta 9.2. ja painettiin Göteborgissa 16.2.1775. Tukholmassa tuoreeltaan sekä Inrikes Tidningar että Dagligt Allehanda kertoivat 23.2.1775 langetetusta viidestä kuolemantuomiosta, joita edeltäisi oikean käden katkaisu ja seuraisi teilaus. Neljä vähemmän syyllistä saivat pelkän kuolemantuomion, kaksi naista piiskauksen ja muut osalliset sakkoja ja vankeutta vedellä ja leivällä. Ennen toimeenpanoa kuolemantuomiot vaativat hovioikeuden vahvistuksen. 

Oikeudenjako kesti aikansa ja seuraavan kerran asiasta kertovat Dagligt Allehanda 22.11.1775 ja harvemmin ilmestynyt Inrikes Tidningar seuraavana päivänä. Ilman mitään selitystä molemmat kertovat, että kuninkaallekin alistetun tuomion seurauksena oli 21.11.1775 maaherran kansliassa heitetty arpaa elämästä. Maaherran ja oikeuskanslerin valvoessa torppari Carl Hjort ja talonpoika Eric Jacobsson heittivät puupikarista kahta noppaa. Ensimmäisellä kerralla molemmat saivat 9 silmää. Toisella kerralla ensiksi mainittu 10 ja toinen 7. Tämän johdosta talonpoika menetti kätensä ja henkensä, kun taas torpparin osana oli 40 paria raippoja ja 8 vuoden työvankeus Viaporin linnoituksella.  

Varsin oudolta tuntuva järjestely ei ollut mikään 1700-luvun rutiinitoimenpide, sillä tapahtuneesta ilmestyi seuraavana vuonna arkkiveisu. Valitettavasti digitoidusta kappaleesta puuttuu pari sivua ja saattaa olla, ettei sokea runoilija ole ollut kiinnostunut oikeuden prosesseista.

Eräs edesmennyt (?) sivusto

Lisäys 15.4.2021 7:08: Väärä hälytys eli pitäisi tarkistaa asioita eikä kuunnella vain kavereita. Kiitos kommentoijalle, jonka viesti oli "Tervehdys, Kyhika-sivuston osoite on muuttunut: https://kartat.kotka.fi " Näyttää pelittävän, mutta en tässä välissä ehdi kunnolla tarkistamaan.

Tuttavani jakoi eilen FB:ssä tosi hienon Helsingin lähiseudun 1700-luvun kartan, jossa oli yksityiskohtia ja selvyyttä, jota olisin Petter Sundin liikkumista miettiessä kaivannut. Digitoinnin lähteeksi hän mainitsi "Kymenlaakson historialliset kartat (Kyhika), Kotka". Koska en ole Kymenlaaksoa koskaan tutkinut, tämä ei kuullostanut ollenkaan tutulta. Vieraudelle oli toinenkin selitys, sillä kommentoinnissa todettiin, ettei sivusto ole enää verkossa. Mukana keskustelussa oli yksi alueen museossa töitä tehnyt, jonka mukaan sivuston rikkoutumiseen ja korjaamattomuuteen syypää on Kotkan kaupunki

Jotain jäänteitä verkossa sentään on, jotta nähdään mistä oli kyse. SFHS:n linkkilistassa on sekä Kymenlaakson historialliset kartat että KYHIKA. Jälkimmäistä (http://kartat.kotka.fi/) Wayback Machine on käynyt tallentamassa, mutta ilmeisesti teknisistä syistä epäonnistunut. Edellinen (http://hykotka.helsinki.fi/charta2000/), jonka URL viittaa Helsingin yliopistoon, on tallentunut viimeksi vuonna 2007. 

Etusivun mukaan vuosina 2000-2002 oli Kotkan kaupungin ja AV-keskuksen toteuttama KYHIKA (Kymenlaakson historialliset kartat) projekti, jonka "aikana luotiin Kotkaan alueen historiallisten, pääasiassa käsinpiirrettyjen karttojen digitaalinen kokoelma, joka julkaistiin internetissä vuoden 2002 lopussa". Tämän pohjalle käynnistyi "Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Kotkan yksikössä" "vuoden 2003 alussa kolmevuotinen CHARTA 2000 –projekti, jota rahoitetaan Euroopan sosiaalirahaston, Etelä-Suomen lääninhallituksen ja Kotkan – Haminan seudun seutubudjetin kautta." 

Pohjustuksellani en tee yllätyspaljastusta, kun totean, että tämä Kymenlaakson historiallisten karttojen hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkimuksessa tähdännyt projekti ei tullut esiin, kun joulukuussa haravoin digitaalisen historiantutkimuksen varhaisvaiheita, joita 2000-luvun alussa vielä elettiin. Herää siis kysymys siitä, mitä kolmen vuoden projekti sai aikaiseksi ja julkaistuksi. Valitettavasti projektin yhteystietosivua eikä muitakaan alasivuja Wayback Machine ei ole kaapannut talteen. Googlauksella löytyi vain Jyrki Lehtisen linkkilista, josta ehkä löytyisi lisää verovaroin tuotettua materiaalia, joka on päästetty leijumaan bittiavaruuteen. 

Tuttavani oli erinomaisen fiksu tallentaessaan karttatiedostot koneelleen, vaikka kansantaloudellisesti tuntuen tuntuu resurssien hukkaukselta. Sekin.

Milloin Ruotsissa tiedettiin perunasta?

Tämä blogiteksti perustuu pääosin Erik Bodenstenin artikkeliin A societal history of potato knowledge in Sweden c. 1650–1800, joka on avoimesti luettavissa.

Perunan tulo Suomeen yhdistetään useimmin Pommerin sotaan ja Asikkalan Axel Laurelliin. Ruotsissakin Pommerin sodan vaikutus on osa yleistä historiakäsitystä. Perunatietouden historiaa kartoittanut Erik Bodensten ajoittaa (yhden) kansallisen käänteen kuitenkin hieman aikaisempiin vuosiin 1749-50.

Ensimmäinen tunnettu maininta perunasta on Olof Rudbeckin latinaksi kirjoittamassa Uppsalan kasvitieteellisen puutarhan inventaariossa, joka painettiin vuonna 1658. Ilmeisesti kasvi oli tuotu Alankomaista hankitussa kokoelmassa vuonna 1653. Viisi vuotta myöhemmin Rudbeck näki perunan sekä koriste- että ruokakasvina. Yliopiston puutarhasta se levisi joillekin aatelistiloille Uppsalan lähellä. Perunaa tiedetään olleen Magnus De la Gardien (1622-86) mailla ja siitä kirjoitti vuonna 1662 Schering Rosenhane (1699-1662). Rosenhanen julkaisemattomat tiedot päätyivät Åke Rålambin teoksen Noble exercises 14. osaan vuonna 1690.

Valtakunnan ylimmissä kerroksissa perunasta siis oli jotain tietoa ja jo vuonna 1664 oli ruotsiksi julkaistussa reseptikokoelmassa kerrottu, miten "maapäärynöitä" Ranskassa valmistetaan ruuaksi. Neuvottu peruna"viillokki" ei vakuuta ymmärryksestä perunan monipuolisuudesta ruuanlaitossa.

Ruotsin nimekkäin perunavaikuttaja Johan Alström (vuodesta 1751 Alströmer) ei noteerannut mitenkään edeltävää aikaa. Hän julkaisi omalla kustannuksellaan (ja tätä korostaen) vuonna 1727 lampaanhoito-oppaan liitteenä ohjeet perunanviljelyyn ja käyttöön. Bodenstein ei noteeraa sitä, että Alströmin teksti pari vuotta myöhemmin julkaistiin suomeksikin: Potatoesten istuttamisen muoto : nijn hywin sihen tietoon nähden, cuin Englandista ja Irrlandista minulla sijtä on, cuin myös sen colmi wuotisen coettelemuxen cautta täällä Ruotzis

On epäselvää kuinka laajalle Alströmin teksti levisi ja miten se vaikutti. Hän pystyi uudessa julkaisussa vuonna 1733 jakamaan muidenkin kokemuksia. Todennäköisesti nämä ovat viljelleet perunaa lähellä Alingsåsia ja saaneet alustavat tietonsa tai ainakin vaikutetta enemmänkin toisiltaan kuin painetusta sanasta.

Alströmerin tiedot siirtyivät eteenpäin myös jo 1730-luvulla julkaistuissa talousoppaissa. Mutta Bodenstein on todennut, ettei perunaa mainita näihin aikoihin almanakoissa eikä yleisessä maatalouskirjallisuudessa eli tietous on ollut marginaalista. Tätä kuvaa myös se, että reseptikokoelmiin peruna ilmaantui (uudelleen) vasta vuonna 1761. 

Merkittävä julkisuuskampanja alkoi valtiopäiviltä, jossa helmikuussa 1747 luettiin ääneen raportti perunan hyödyistä. Raportti oli vuodelta 1741, mutta herätti kiinnostusta vasta katovuosien myötä. Kuninkaallinen tiedeakatemia valjastettiin tiedotustoimintaan ja se julkaisi syksyllä Patrik Alströmin artikkelin Angående Jordpärons plantering och nyttjande. Tämä sai julkisuutta myös lehdissä Stockholms Weckoblad ja Lärda Tidningar. 

Tämä ei (tietenkään) riittänyt, vaan ulkomailta hankittiin siemenperunaa ja Ulrik Rudenschöld sai tehtäväkseen kirjoittaa yleisen tiedotteen. Siitä painettiin 4000 kappaletta huhtikuussa 1749 ja kahdeksan sivua luettiin ääneen joka kirkossa. Bodensteinin mukaan lähes yhtä vaikuttavaa oli tiedonvälitys almanakoin, jotka vuodesta 1749 olivat tiedeakatemian toimittamia. Näiden mukana perunatietoutta levisi 53000 kopiona. Myös suomeksi, vuoden 1750 almanakassa.

Teppo Korhosen artikkelin mukaan

Suomessa tämän kasvin kasvattamiseen ryhdyttiin Inkoon pitäjässä sijaitsevassa Fagervikin kartanossa 1720-luvun loppuvuosina. Vaikka ensimmäinen suomenkielinen perunanviljelyksen opas julkaistiin jo 1729, alkoi viljely yleistyä herraskartanoissakin vasta 1740-luvulta lähtien. Perunaa kasvoi tuolloin myös Turun porvarien kasvitarhoissa.

Axel Laurellin perunaviljelys Asikkalassa oli hyvässä vauhdissa viimeistään vuonna 1761, jolloin tämä mainitaan Inrikes Tidningarissa 6.4.1761 julkaistussa katsauksessa. Laurell itse kertoo vuonna 1773 painetussa tekstissään Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa aloittaneensa perunanviljelyn edellä mainitun valtakunnallisen tiedotuspurskeen "bruunin ladin" siemenperunoilla. Ruskean oheen tuli keltaista kymmenen vuotta myöhemmin Helsingin kautta

Englandin asujat pitäwät Maanpääronita heidän Aluxisans ewänä.

Wuonna 1760 tuli yxi Englandin maan asuja Helsingforssin Kaupungijn, ja kutzui silloin olewan Maan-Herran Herr Nordenskjöldin Aluxehensa, rawitzemaan itziänsä siellä kellaisilla Maanpäronilla, joista hän myös andoi Hänelle wähän siemenexi.

Wuonna sen jälken, lahjoitti myös korkiasti mainittu Herra minulle muutamita tästä ladista, ja olen minä sijtä ajasta asti, nijtä hyödytyxellä wiljellut.

Ylioppilaiden historiaretkeilyä Uppsalassa 1818

Oma vierailuni Uppsalan muinaismuistoilla oli hieman toista kuin Abraham Poppiuksen. Mutta hän olikin ylioppilas kaupungissa, jossa elettiin elokuuta 1818. Suomenkieliseen päiväkirjaansa Juvalla vuonnna 1783 syntynyt Poppius kirjoitti seuraavasti (tai tällaisena Viljo Tarkiainen merkinnän Joulutunnelmassa 1913 ainakin jakoi).

Linsén Turusta oli täällä ja me kävimme hänen kanssansa tänä päivänä vanhaa Upsalata kazomassa. Doctor Wahlenberg, Zeipel ja Schröder tulit meidän kanssamme ja ilman niitä, meitä oli seitzemän Suomalaista, nimittäin Prytz, Hast, Engman, Pippingsköld, Amina [Germund Aminoff], [Adolf Ivar] Arwidsson ja minä. Ensin me katzoimme niitä pienembiä hauta-myhkyröitä ja sitä paikkaa, jossa Alsherjarkäräjöitä ennen muinoin on pidetty. 

Jälkimmäisellä Poppius tarkoittanee neljättä kukkulaa, josta vierailussani jäi mieleen Kustaa Vaasan puhuminen. Poppiuksen Alshejarkäräjistä nykyaikaiset verkkosivut eivät tiedä (hauillani) mitään, mutta termi löytyy Olof von Dalinin Svea rikes historian ensimmäisestä osasta., joka painettiin 1747 eli oli vuonna 1818 vielä aivan kuranttia kirjallisuutta. 

Kirjasta Voyages de la Commission scientifique du Nord... (1852)
Wikimedia

Siitä me menimme kirkkoa katzomaan, ensist ulkoa, ja myös sisästä, jossa Schröder näytti meille kaikki katzottavat. Kuin ne olivat katzotut, menimme me, niiden kolmen (niin kutzutun) Kuningas-mykkyröitten luokse. Sillen korkeimmalle olivat meidän poikavimmat, Prytz, Hast ja Engman, varustaneet punschia, jota me rupesimme juomaan. Toisen lasin perästä lauloimme me: "Wikinga säten, äldriga lundar“ j. n. e. Kolmannen: "Se öfver berg och klyfta" j. n. e.

Ensiksi mainitun laulun sanat ovat kirjassa Skandinavisk visbok (1848) nimellä Nordmannasång. Toisen (eli kolmannen) vastaavat Elias Tegnérin runoa Maj-sången vuodelta 1812.

 

Neljännen, täydyimme me, Amina ja minä, laulaa runoja: "Waan kuin wanha Wäinämöinen, Istuksen itte ripahan" j. n. e. Viidennen perästä, rupesimme me jo laulamaan Fredmannin epistoloita, kuudennen, rupeisimme me laskemaan mäkiä istuillamme alas myhkyrältä; Prytz alotti ja Linsén lopetti sen konstin - me kaikki, paitz Wahlenberg ja Pippingsköld, jotka housujansa itkivät, teimme samaitek. - Nyt me katzoimme sitä paikkaa, jossa Ingiald (Illråda) on tapattanut Fylkki-kuningansa,

Ingjald illråde on Ynglinga-saagassa mainittu kuningas Uppsalasta.

 

ja tulimme kaupungiin, Uhrbergiin, jossa minä ensimäisen kerran söin vattuja ja maitoa. Jälkeen iltaruuan marsimme me alas Kuningas-niitulle, jossa me keännäittiin takaisin, menimme Uodinlehtoon (Odens lund), istuttiin yhdelle, siellä olevalle penkille, lauloimme veisuja, saatoimme Linseénin Pippingsköldin luokse, jossa se asui, ja tulimme kotiin, Schroeder, Zeipel ja minä yhtenä.

Odinslund ei ole (varsinainen) mujinaismuisto vaan puisto.

Helsingin vuoden 1871 kolerakartan ainekset

Wikimedia

Ehkä tunnetuin tai ainakin toistetuin kertomus datan visualisoinnin merkityksestä on John Snown kartta koleratapauksista Lontoossa vuonna 1854.  Esimerkiksi YouTubessa on vähintään tusina esitystä siitä, miten tapauksien esittäminen kartalla näytti yhteyden yksittäiseen kaivoon.

Niinpä kun Hufvudstadsbladetissa huomasin tonttikohtaisen luettelon Berättelse till stadesn Sundhetsnämnd om koleran i Helsingfors 1871 (Hbl 76, 77, 78, 84/1872), heräsi oitis halu kokeilla visualisointia. Mutta hulluudellani on sentään rajansa. Epidemiasta tunnettiin 399 sairastunutta ja 230 kuollutta, joten pisteitä olisi piirrettäväksi runsaasti. Ihan eri asia olisi, jos olisi valmiina karttapohja, johon voisi vain nakutella luvut taulukoituna... Valitettavasti kaupungin asemakaava on aina muuttuvainen, joten tällaisen ratkaisun tekemistä olisi vaikea perustella.

Helsingin tietoja keväällä 1872 pyöritellyt E. Qwist ei liene käyttänyt kartallistusta, mutta paikallistuntemuksella hän päätyi johtopäätökseen, että paikallistetuista sairaustapauksista vain 20 oli erillään muista. Tämä siis puhui sairauden leviämisen paikallisuudesta, joka Qwistin mukaan pitäisi vastaavissa tapauksissa jatkossa ottaa huomioon. 

Mikropaikallishistoriallisen kiinnostukseni kohteessa eli Töölössä esitetyt tiedot eivät kartallistamiseen olisi riittänetkään.

Nykyisen Etu-Töölön alueella sijainneessa suhteellisen isossa työväen asuinrakennuksessa oli kolmasosa sairaustapauksista "länsitullin ulkopuolella". He ovat saaneet vetensä varmasti eri paikasta kuin sokeritehtaan väki pohjoisessa. "Ryytimaaplantaasien" asunnot kattavat maantieteellisesti välialueen. 

Venäläisen tykistön kasarmilla oli joko suhteellisen vähän väkeä tai puhdas vesi. Kaartin kasarmilla sairastuneita oli 66, meriekipaasin kasarmilla 2, Kampin kasarmilla 36 ja Viaporissa 72. Nämä "kaupungin ulkopuolisina" eivät sisälly edellä olevaan summaan, toisin kuin tykistöpiha, mikä tuntuu epäloogiselta. Venäläiset ja kaupungin ympäristön mukaan lukien sairastapauksia oli 605 ja kuolemia 305.

(Kalmistopiirissä ilmestyi muutama päivä sitten Jasmin Vanha-Majamaan kirjoitus Kulkutaudit ja media – kolera helsinkiläislehdissä 1890-luvulla.)