Satunnaisia pilalehtiä ja muuta luetteloitua

Vappulehtiä digitoiduista teksteistä hakiessani törmäsin ensimmäistä kertaa julkaisuun Finsk bok-katalog, johon nimestään huolimatta on luetteloitu paljon muitakin painotuotteita. Jos julkaisua hakee Finnasta saa käsityksen, ettei sitä ole digitoitu, mutta tämä on vain osittain totta. Kyse on Finsk Tidskriftin liitteestä/sisarjulkaisusta ja varhaiset luettelot on digitoitu sen osana: vuodelta 1878, vuodelta 1879 ja vuodelta 1880.

Näistä selviää esimerkiksi, että vuonna 1878 painettiin kaikenlaisen mielenkiintoisen lomasssa esimerkiksi Sippolan kunnan jahtisäännöt. Vuoden 1879 listaukseen ryhmiteltiin ruotsinkielisiksi kertaalleen julkaistuiksi pilalehdiksi Friskytten, Kokko, Maj-mjödet, Mårtens Gås, Påsk-ägget ja Sköna Helena. Suomenkielisten teosten joukossa on ennestään tuttu lautapeli "Huvi-Matka Avasaksaan" sekä noppapeli "Nordenskiöldin Koillis-väylä 1878-1879". 

Vuoden 1880 läpisilmäilyssä löysin minulle aiemmin tuntemattoman Suomen historian lähdejulkaisusarjan, joka kiinnosti niin paljon, että kävin tutustumassa fyysiseen kappaleeseen Kansalliskirjastossa. Historiallisia tutkimus-kokeita (1876-1882) osoittautui ylioppilaiden opinnäytteiksi, joissa oli mielenkiintoisinta lähes järjestään tuntemattomat tekijänimet. Tutulta kuullosti toki nimi P. E. Svinhufvud ja verkosta löytyneen lisätiedon mukaan 18 sivun "Majuri Juhana Henrik Fieandt'in elämäkerta" oli sukulaisestaan tehty laudaturtyö. Kaikki sarjan osat on lueteltu Historiallisessa bibliografiassa.

Kansalliskirjaston digitointien järjestelmällisyydestä löytyi tällä otoksella itse luettelon tilanteen lisäksi vain pieni aukko: yksi pilalehdistä on luetteloitu, mutta sitä ei ole digitoitu. Toisaalta Kansalliskirjaston luettelossa on sanalla pilalehdet varustettuna laskiaistiistaiksi 1878 Helsingissä ilmestynyt Telefonen ja vuodelta 1879 Iloinen poika : Terve tänne tultuani! Terve tervehyttäjälle!, joista kumpaakaan ei ole kirjaluettelossa.

Vuoden 1879 luettelosta ei myöskään löydy Savonlinna-sanomalehdessä 31.5.1879 markkinoitua Otto Edvard Dybergin julkaisua "Kuopion raastuvan-oikeuden tutkinto Zimmermann'in murhajutusta", josta olin kiinnostunut myöhemmän blogitekstin vuoksi. Sitä ei löytynyt myöskään Finnasta. Kansalliskirjastoon lähettämääni tiedusteluun sain vastauksen "Ko. julkaisu on pienpainatekokoelmassa (Pienpainatekokoelma II Oikeuslaitos Oikeusjutut)"

Eli kokonaiskuvaa painetusta mediasta ei saa katalogista eikä tietokannasta. Sillä - kuten olen muutamaan kertaan todennut - mikään tietokanta tai luettelo ei sisällä "kaikkea".

Eikä ole muutenkaan virheetön. Listat 1800-luvuilta tarjoaisivat tietenkin myös loputonta hupaa tarkastamalla luettelointitietoja. Onko Mäntsälän kunta ottanut uusintapainoksen vuonna 1879 julkaistusta pelistä? Miten se liittyy nyrkkeilyyn?

Toukokuun jumalanpalveluksissa luetut lait

Kansalliskirjaston digitointeihin kuuluu Yhteenweto njistä kuning. asetuxista, plakateista, kirjoituxista ja päätöxistä, iotka sarnastoleista pitä kirkoisa, osittain ylitze koko waldakunnan, ja osittain erinomaisisa paikkakunnisa ylösluettaman, ynnä tiedon kansa, millä ajalla wuodesta, njin myös paikkakunnasa, josa ylöslukeminen kustakin asetuxesta tapahtuman pitä. Hänen kuning. maj:tins armollisimman käskyn jälken kokoonpandu ja präntistä ulosannettu (1800). Tästä siis selviää ikivihreät tekstit, joita papit joutuivat toistuvasti lukemaan ja seurakuntalaiset kuuntelemaan. Kaiken muun kuulutettavan ohella.

Toukokuussa karja pääsi laitumelle ja alkoi tuottaa maitoa, joten pakolliseen ohjelmaan kuului tammikuussa 1773 annettu asetus Rangaistuxen Kowendamisesta nijlle, jotka lypsävät toise miehen Lehmän, Lamban, elli Vuohen. Vuoden 1734 laissa määrätty häpeärangaistus, jossa seisottiin julkisella paikalla maitoastia kädessä oli osoittautunut tehottomaksi, joten sen oheen tuli miehille uhaksi raipat ja naisille vitsat.

Laitumelta Hevoisen, Eläimen, eli muun Luondokappaleen varastaneiden rankaisuja oli kovennettu jo elokuussa 1748 ja tämäkin teksti oli aiheellista toistaa joka toukokuussa.

Luettava oli myös huomattavasti pidempi ote lokakuussa 1723 annetusta asetuksesta Salpeterin Keitos-Töissä Vandakunnasa, mitä niitten ylösauttamiseen ja voimasans pitämiseen tulee. Salpietarin tuotannosta piti lukea myös kuninkaan kirje kesältä 1729, keittäjien rikoksista vuonna 1746 annetun asetuksen ote, kuninkaan päätökset rahvaanvalitusten perusteella syyskuussa 1741 sekä syyskuussa 1743 ja valtiopäiviltä 1756 säätyjen sekä kuninkaan kirjoitukset.

Kevään myötä alkoi tietenkin merenkäynti, joten meren rannalla sijainneissa seurakunnissa piti lukea vuonna 1766 annettu asetus Rangaistuxesta niille, jotka tapahtuisa Haaririkoisa ei jätä pikaista apua ja palvellusta. 

Vapunpäivänä 1882 Helsingissä

Ote F. H. B. Laguksen kirjasta Muistelmia ja kuvauksia kielitaistelun ajoilta (1924)

Första maj 1890

Keisari Aleksanteri II oli salamurhan kautta kuollut, ja hänen kiellostansa ylioppilaskunta ei ollut saanut lippujansa käyttää, mutta nyt kun hän jo oli vainaja, arveltiin, ettei kukaan lippujen käyttämisestä närkästyisi eikä kiinnittäisi huomiotaan niiden käyttämiseen. Niinpä muutamat vanhemmat ylioppilaslaulajat vapunpäivänä v. 1882 tulivat kirjastoon ja ottivat piilopaikasta esille laulajien lipun. Se kannettiin tangon ympärille käärittynä laulajain joukon keskellä niin alhaalla, ettei sitä näkynyt tuskin ollenkaan miesjoukosta. Kun oli tultu Kaisaniemen ravintolan edustalle, niin lippu asetettiin pystyyn pöydän yläpuolelle.

Edellisenä vuonna oli Kaisaniemen ravintolan isäntä vastaanottanut ylioppilaslaulajat epäkohteliaasti. Laulajat olivat tilanneet itselleen punssimaljan, mutta isäntä ei tuonut maljaa, kun punssin tilaajat eivät esittäneet luetteloa kaikista niistä, jotka yhteisesti sen maksaisivat. Närkästyneinä laulajat olivat lähteneet pois koko puistosta ja marssineet Alppilaan. Siellä otettiin vastaan kohteliaasti ja suurella riemulla. Se yleisö, joka tavallisesti oli vapunpäivänä tullut ylioppilaslaulua kuuntelemaan, oli seurannut laulajain jäljessä Alppilaan, ja Kaisaniemen ravintoloitsijan odotettu runsas rahatulo jäi sillä kertaa noin 10 000 markkaa pienemmäksi. Sellaisesta vahingosta viisastuneena ravintoloitsija ymmärsi vuonna 1882 olla kohteliaampi. Heti laulajien saavuttua tuotiin tilaamatta suuri punssimalja laulukunnalle ilmaiseksi. Ravintoloitsija ymmärsi, että ylioppilaslaulu houkutteli niin runsaasti yleisöä, että hänen kyllä kannatti tehdä uhrauksia pitääksensä yleisön koossa laulukuntaa kuuntelemassa.

Yllätyksekseen ylioppilaslaulajat huomasivat, että kunnioitettu vanhus, professori Pacius, oli tullut Kaisaniemeen ylioppilaslaulua kuuntelemaan eikä ainoastaan kuuntelemaan, vaan hän tarttui tahtipuikkoon ja johti laulua. Harvinaisella innolla laulu kajahteli ja niin ahkerasti laulettiin, että tuskin muistettiin kastella kaulaa, vaikka ainetta kyllä oli, joka äänet selvitti ja kurkut kirkasti.

Ylioppilaslaulajain suoritettua suurimman osan ohjelmastansa ja tauottua vähän lepäämään, kuului aivan viereltä uutta laulua. Sinne oli kokoontunut iso, noin 200 miestä käsittävä mieskuoro, joka esitti tavallisia mieskvartetteja reippaasti ja moitteettomasti. Laulajat olivat kaartinpataljoonan sotilaita ja heitä johti parooni G. A. Gripenberg, joka siihen aikaan palveli upseerina kaartinpataljoonassa.

Ihmetellen kuunneltiin sotilaitten reipasta laulua ja ukko Pacius kääntyi parooni Gripenbergin puoleen kysyen:

»Mitä metodia te, herra parooni, olette noudattanut opettaessanne näitä sotamiehiä laulamaan, kun he ovat oppineet niin hyvin?»

»Praktillista metoodia, herra professori», vastasi parooni.

»Mitä te tarkoitatte praktillisella metoodilla?»

»Minä komennan sotilaani laulamaan kauniisti ja, jolleivät he laula kauniisti, niin minä annan korville. Se keino on tavallisesti auttanut.»

Pacius naurahti ja kääntyi ylioppilaitten puoleen sanoen: »Entä jos minäkin rupeaisin teitä, hyvät herrat, opettamaan noudattaen praktillista metoodia?»

»Me protesteeraamme», kuului kuin yhdestä suusta ylioppilaitten puolelta.

Uudelleen tarttui Pacius tahtipuikkoon, ja kauan sekä ahkerasti että innokkaasti kaikui ylioppilaitten kvartettilaulu, kunnes oli tullut päivällisen aika ja valkolakkinen lauma järjestyi lähtemään pois Kaisaniemen puistosta takaisin ylioppilastalolle. Rohkein mielin nostettiin laulajain lippu korkealle liehumaan kevättuulessa ja ikäänkuin juhlasaatossa se vietiin takaisin ylioppilastaloon talletettavaksi.

Tämä laulajain lipun käyttäminen vastoin keisarivainajan kieltoa ikäänkuin yllytti mieliä, kun kieltäjä ei enää ollut elossa eikä kukaan muu sen käyttämistä vastustanut. Useammalla oli mielessä ajatus, että nyt oli tehty uhmaavan rohkea teko.

Jälkeen puolenpäivän kokoontui Kaivopuiston isoon ravintolasaliin ylioppilaita ja muutakin yleisöä huone täyteen. Istuttiin pienten pöytien ääressä niin taajassa, että ravintolan palvelijat töin tuskin pääsivät liikkumaan yleisöä palvellessaan. Yhdessä huoneen kulmassa istui saman pöydän ääressä ryhmä lääkäreitä. Heidän keskuudessaan pohdittiin tavattoman intohimoisella kiihkeydellä kysymystä erään professorinviran täyttämisestä. Äskettäin oli kuollut professori Wendelin ja lääkärien mieliä piti jännityksessä kysymys, kuka olisi pätevin ja sopivin hänen seuraajakseen. Niin kiihkeästi asiasta väiteltiin, että kerrottiin professori J. V. Runebergin viimein kiukustuneena antaneen korvapuustin vastaväittelijällensä. Tämä maksoi takaisin samalla mitalla. Kiihtymys yltyi, niin että syntyi iso rytäkkä, jota kesti pitkän aikaa. Toisessa päässä salia olevat nousivat seisomaan nähdäksensä, miten tuo rytäkkä päättyisi ja he saivat kauan aikaa arvailla, kumpi puoli jäisi voitolle. Kun viimein J. V. R. ja hänen kannattajansa sekä heidän vastustajansa olivat tarpeeksi voimakkailla argumenteilla saaneet toinen toisensa vaikenemaan ja rauha palasi, syntyi salin toisessa nurkassa uusi jupakka.

Erään pöydän ääressä istui yliopiston voimistelun- ja miekkailunopettaja V. L. Bergholm, notkea, vikkelä ja voimakas mies, jonka sisar oli harjoitellut laulunopinnoita. Närkästyksellä kuuli hän sisarestansa puheltavan ylenkatseellisesti ja halveksivasti ikäänkuin jostakin huonosta naisesta, ja hän ryhtyi kurittamaan sisarensa maineen häpäisijöitä. Kun joukko yhä lisääntyi, niin Bergholm viimein väsyi, ja paiskattiin uupuneena ulos salista. Sellaisen näytelmän katselemisessa kului pitkä aika. Bergholmin notkeat liikkeet sekä voimakkaat iskut herättivät ihailua. Jokainen tahtoi nähdä, miten hän selvisi taistellessaan yksin suurta joukkoa vastaan. Lähinnä olevat olivat nousseet seisoalle paremmin nähdäksensä ja voidaksensa väistyä syrjään, jos joku nyrkki sattuisi hairahtumaan liian lähelle heitä. Huoneen perällä olevat eivät voineet seurata etualalla temmeltävien voimanmittelyä, kun keskivälillä seisovat estivät näkemästä. Sentähden ne, jotka olivat salin perällä, nousivat pöydille voidakseen paremmin seurata lattialla seisovien ylitse tuon mielenkiintoisen tapahtuman eri vaiheita. Sitä katseltiin ainakin yhtä suurella mielenkiinnolla kuin nykyajan urheilukamppailuja. Ja sitäpaitsi sen ajan yliopistonopettajat ylen harvoin panivat toimeen tämänlaatuisia näytäntöjä. Sitä suuremmalla tarkkuudella oli tilaisuudesta otettava vaarin.

Miekkailunopettaja piti kauan puoliaan suurta joukkoa vastaan, kunnes hän sortui. Mutta kun pöydällä olevat estivät eräitä heidän taakseen lattialle jääneitä ylioppilaita näkemästä taistelun viimeisiä vaiheita, työnsivät nämä pöydän nurin.

Pöydällä seisojat suistuivat tietysti nurinniskoin maahan toinen toistensa päälle, juuri silloin kun he seurasivat taistelua sen jännittävimmillä hetkillä. Pöydän kaatajat pitivät heidän lankeemustansa koomillisena kuperkeikkatemppuna ja nauroivat sille makeasti. Mutta toista mieltä olivat ne, jotka olivat olleet pöydällä. Päästyänsä jälleen jaloillensa he jakelivat vikkelästi korvapuusteja naurajille. Pikemmin kuin asianosaiset olivat aavistaneetkaan, vaihtuivat nyt osat näytelmässä. Entiset katselijat olivat muuttuneet näyttelijöiksi, joiden voimaa, notkeutta, häikäilemättömyyttä ja nopeutta korvapuustien jakelemisessa nyt saivat arvostellen ja nauraen ihailla toiset.

Se oli vapunpäivän viettoa, jonka vertaista ei oltu nähty vuosikymmeniin. Seuraavan päivän sanomalehteen oli joku totuudesta vähän välittävä reportteri kirjoittanut, että yleisö oli muka Kaivopuistossa liiallisella alkoholin käyttämisellä itsensä niin kiihdyttänyt, että iltapäivällä syntyi tappelu ensin ylioppilaitten, sitten dosenttien ja lopuksi professorien kesken. Vakuutan, että taistelujärjestys oli ihan päinvastainen, ja hyvin epävarmaa oli, tokko dosentit ollenkaan ottivat osaa tappeluun.

Varhaisia vappulehtiä

 

Maja 1870

Googlaus "vappulehtien historia" tuo esiin esimerkiksi jutun Vappujulkaisuilla pitkät perinteet, joka alkaa "Vappulehti Julkkua on julkaistu vuodesta 1978, ja se ilmestyy joka toinen vuosi vuorotellen toisen otaniemeläisen julkaisun Äpyn kanssa. Äpy on ilmestynyt vuodesta 1948.". Mahdollisesti maksumuurin taakse jää pidempi historia, mutta myös Wikipedia keskittyy 1900-lukuun. 

Digitoiduissa sanomalehdissä varhaisimmat maininnat vappulehdistä tarkoittavat työväenliikkeen sanomalehtien erityisnumeroita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö huviksi tarkoitettuja vappulehtiä olisi ollut tätä ennen. Niiden hakeminen on kylläkin haastavaa. Esimerkiksi vapuksi 1870 ilmestyneellä lehdellä Maja ei ole Finnassa mitään asiasanoitusta.

Otsikoiden sanahaun ja sisältöön kurkistamisen  perusteella varhaisia - enemmän tai vähemmän hauskoja - vappulehtiä olivat 

Maja (1870)

Majken : illustrerad skämt-tidning (1871, 1876)

Maj-mjödet : smätt och gott på vers och prosa (1879)

Första Maj (1890, 1893, 1895, 1907-1917)

Maj-bladet (1891)

Maj : Finlands enda svenskspråkiga skämttidning (1896)

Lakko-vappu (1898)

Iloinen vappu : huvittavaa lukemista nuorille ja vanhoille (1900)

Maj (1901)

Helsingfors Majblad Oihonna (1911)

Ilonen vappu (1911, 1912, 1914)

Maj-vits (1912, 1913)

Martin-vappu (1914)

Första Maj 1895

Koskin uudistettuun uuteen Astiaan

Eilisen illan tiedote kertoi, että "Kansallisarkiston Astia-palvelu uudistui! Aineistojen hakeminen ja käyttäminen entistä helpompaa." Koska uudistuksen takia Digihakemiston rakenne oli rikki ja itselläni "akuutti" tiedontarve, uskallauduin kokeilemaan. En toki yrittänyt selata Tuomiokirjakortistoa, jota oikeasti kaipasin, mutta kun etusivulla oli framilla Suomen Asutuksen Yleisluettelo, niin painoin laatikoitua linkkiä.

Negatiivista oli se, että kolmasosa ruudustani täyttyi kirjautumisesta kertovasta ja epärelevantista laatikosta, josta ei ainakaan edellisessä versiossa päässyt millään keinolla eroon. Positiivista oli, että vain neljällä lisäklikkauksella (tai mahdollisesti sanahaullakin) pääsin valitsemaan vaihtoehdon Kokemäen asutuksen yleisluettelo (1540-1739). Tai muutamilla lisäklikkauksilla sain esiin alatasoja "Kokemäki" ja "Analogisia ilmentymiä". 

Kun erehdyin näiden sijaan klikkaamaan hierarkkiatasoa 266 Kokemäki (1634-1673), sain tietää, että "Aineistoa ei ole digitoitu. Voit tilata tämän aineiston ilman veloitusta tutkijasaliin:" Mitään tilauspainiketta ei kuitenkaan ollut näkyvissä ja ainoa tie eteenpäin oli rullata taas kilometri alaspäin ja kokeilla seuraavaa tasoa.

Käy ilmi, että päälimmäinen "Kokemäki" onkin "Kokemäki(1634-1653)" ja jälkimmäinen "Kokemäki(1654-1673)". Ilmeisesti lisämerkit eivät mahtuneet käyttöliittymän pidempien rivien väliin. Molemmissa on framilla digitoidut materiaalit ja täsmälleen samoille sivuille tullaan linkeistä "Analogisia ilmentymiä". Jos ei hätäile klikkaamaan kuvaa voi huomata perustietojen alta sanan HAKEMISTO! Kyllä! Tiedot, jotka olivat käytettävissä antiikkisimmassa Digitaaliarkistossa, ovat täällä. 

Ehkä olivat edellisessäkin versiossa, jota avasin niin harvoin kuin mahdollista. Enkä aio uuteen-uuteen versioonkaan vapaaehtoisesti palata, jos Kari Kujansuu saa Digihakemiston kuntoon. Sillä samat SAY:t saisi siellä esiin murto-osalla klikkejä tai päänpyörittelyä.

Heräävä ajatus kiitollisuudenvelasta Ruotsille

Suometar 4.1.1856

Eilen käsitelty vuoden 1857 kristinuskon 700-vuotisjuhla toi väistämättä esiin historian. Suomettaressa oli Paavo Tikkasen kolme pitkää artikkelia, Helsingfors Tidningarissa pohdittiin jo 6.2.1856 oikeaa vuotta juhlinnalle ja 17.6.1857 kerrattiin historiaa jopa viitaten 1500-luvun kronikkaan. Tikkasen tulkinnat ensimmäisen ristiretken luonteesta ärsyttivät ainakin J. W. Snellmania, joka esitti kommenttinsa toimittamansa Litteraturbladin numeron 6/1857 kirjallisuuskatsauksen alaviitteenä ja Tikkanen vastasi Suomettaressa 25.9.1857. Suomeksi ilmestyi myös kristinuskon tuomia etuja esitellyt artikkeli (Suomen Julkisia Sanomia 11.6.1857).

Näissä ei noussut esiin suhde Ruotsiin tai kielikysymys. Jälkimmäinen näkyi juhlavuonna kuittailuna virsikirjasta, sillä "nyt kuin mainittuun juhlallisuuteen saatiin kuuluisalta Runebergiltamme parannettu virsikirja Suomenmaan ruotsalaisille seurakunnillen ilmi, niin luonnollinen toivo saada Suomalaisillenkin samankaltaisen edun kytee monen Isänmaatansa ja sen kirjallisuutta, uskoa, kieltä ja veisua eli kirkko-laulua rakastavan povessa" (Sanan-Lennätin 4.7.1857). "Milloinkahan suomea puhuva seurakunta saa semmoisen lahjan? Täytyneekö sen odotella toisen Runebergin syntymistä?! (Suomen Julkisia Sanomia 26.3.1857)"

Koska riemujuhlan päivä oli juhannuksen aikaan, Helsingin yliopisto juhli etukäteen, lukuvuotensa lopuksi. Suomettaren raportoinnin mukaan tilaisuudessa ensimmäisenä (ja suomeksi) puhunut professori Geitlin osoitti "Suomen tilan siihen aikaan, kuin kristinopin valo ensi kerran koitti tänne, jonka perästä hän lyhyesti vaan selkeästi jutteli koko kristinopin tuonnin historian, eikä unhoittanut näyttää, miten Ruotsalaiset eivät tehneet esi-isiämme orjiksensa vaan veljiksensä, eivätkä tahtoneet kuolettaa kansallisuuttamme vaan pyytivät sitä sivistyttää kristillisyyden ja tiedon valossa." Ruotsiksi puhunut professori Granfelt puolestaan "näytti, miten Suomalaiset heti tulivat osallisiksi samoista eduista kuin Ruotsalaisilla oli, sitä vastaan kuin muut heimolaisemme, jotka joutuivat muiden kansain valtaan, ovat jääneet pimeyteen ja vähitellen katoavat kurjuudessansa kansain joukosta." (Suometar 29.5.1857) Oululaisen tulkinnan mukaan Granfelt "kiitti Ruotsalaisten käytöstä Suomea kohtaan, että maamme valloitettua tekivät Suomemme osalliseksi oman maansa laista ja eduista." (Oulun Wiikko-Sanomia 06.06.1857) 

Kolmannen kuuntelijan mielestä "Molemmat esittelivät tämän riemujuhlan merkillisyyttä maallemme, samati miten kristinusko valollaan, lämpimällään ja voimallaan synnytti Suomen pakanuuden pimeydestä, raakuudesta ja raivoudesta uuteen elämään Jumalan tunnossa, keskinäisessä rakkaudessa, laillisuudessa ja sivistyksessä, ja sulatti sukukuntamme eroitetut ja usein toisilleen viholliset lahkot ominaisiksi, kansallisuuden väkevällä siteellä yhdistetyksi kansaksi." (Suomen Julkisia Sanomia 28.5.1857)

Juhlapuheiden ulkopuolella kristinuskon ja länsimaisen sivistyksen edistyksessä nähtiin myös puutteita.

Mahtaa kukatiesi monenki mielestä oudolta näkyä että vielä, kuin kohta aivotaan viettää riemujuhlaa kristinuskon maahamme tuonnin muistiksi, puhua maassamme löytyvistä pakanuuden jäänöksistä; mutta katsotaanko yhteistä kansaa heidän koto-elossaan, tutkitaanko heidän luulonsa ja ajatuksensa, ei semmoisina kuin ne pyhäpuvussaan kinkereissä ja muissa lukutiloissa nähdään, vaan semmoisina kuin ne tavataan jokapäiväisessä elossa, niin pian nähdään, ettei pakanuudella ole niin vähän seuraajia kuin ulkonaisesta seurakunnan kirkollisesta tilasta päättäen luulisi. (Suomen Julkisia Sanomia 19.2.1857)

Ajatelkaat tätä asiaa, Suomen talonpojat, kyllä on jo aika, erinomattain tänä vuotena, koska 700 vuotta jo on nautittu taivaallista oppia, mutta ei vielä, mikä pahempi, kaikki osaa puustavinkaan puolesta sitä lukea!! (Suomen Julkisia Sanomia 13.7.1857)

P. S. Vuonna 1872 Zachris Topelius kirjoitti runon Alkuperäinen velkakirja — Eräälle valtiopäivämiehelle, joka halusi nähdä alkuperäisen todistuksen Suomen kiitollisuudenvelasta Ruotsille.  Tunnetuin keskustelu kiitollisuudenvelasta alkoi kesällä 1875 August Ahlqvistin Olavinlinnan 400-vuotisjuhlassa pitämästä puheesta. Kun Yrjö Koskinen vuoden 1876 alussa Kirjallisessa Kuukauslehdessä viittasi puheeseen alkoi kirjoittelu useassa lehdessä.  

Yhteinen merkkipäivä vuonna 1857

Keisari Aleksanteri II:n 2.2.1857 antama julistus kertoi, että kristinuskon tulosta Suomeen oli kulunut 700 vuotta ja tämän johdosta järjestettäisiin kiitosjuhla 18.6.1857.[1] Kaikkien historiakuva ei ollut näin yksinkertainen. Viikkoa ennen juhlapäivää julkaistu P. T.:n (ilmeisesti Paavo Tikkanen) pitkä artikkeli Ensimäinen Risti-Retki Suomeen alkoi kappaleilla:

Niinkuin kertomuksessa pyhän Henrikin elämästä ja ihmetöistä, n:roissa 20 ja 21, olemme kokeneet näyttää, ei löydy mitään historiallisesti luotettavaa tietoa kristin-opin ensimäisestä istuttamisesta Suomeen, vaikka meidän täytyy varmana pitää, että pyhä Erik, Ruotsin kuningas, ja autuas eli pyhä Henrik, Upsalan pispa, olivat kristinopin ensimäisiä istuttajia, ja että he toivat sen Suomeen todenmukaisesti vuoden 1157 paikoilla. 

 

Tämän tähden tulee tulevana torstaina eli 18 p. kesäk. yli koko Suomen vietettäväksi yhteinen kiitosja riemujuhla, jolloin Suomen kansa saapi ei ainoastaan sydämellä ja suulla mutta myös avun-annolla pakanain kääntämiseksi osoittaa totista kiitollisuuttansa onnestansa, että se jo 700 vuotta sitte on tullut ensi kerran osalliseksi kristinopin valosta ja sen seurassa kaiken sivistyksen eduista.[2]

Avunannolla pakanain käännyttämiseksi viitattiin siihen, että riemujuhlassa kerättiin kolehti lähetystyöhön. Se mainittiin myös useissa paikalliskirjeissä, joiden ansiosta ensimmäistä kertaa tässä sarjassa kaupunkien sijaan saadaan näkymä maaseudulle.

Mäntyharjulta nimimerkki T. R. oli kertonut, että kolehtia olisi kertynyt enemmän, jos "ei kappalaisemme olisi saarnata paukuttanut kolmatta tuntia, niin että runsaampi osa seurakuntaa rupesi nukahtamaan penkkilöissä ja toiset pakenivat kirkosta ulos, eivätkä enää rohenneet tulla takasi rovastia kuultelemaan".[3] Mäntyharjun kirkkoherra H. J. von Pfaler antoi vastineen: "Sen ajan alla, kuin minä olen ollut kirkkoherrana Mantyharjun seurakunnnassa, ei ole kirkossamme saarnat, tuskin viimeisenä riemujuhlanakaan, kestäneet paljon yli yhden tunnin, ja vielä on seurakuntalaisissani sen verran rakkautta Jumalan sanaan, että saarnan aikana harva liikahtaa sialtansa; sen virkani puolesta todistan.". Toinen paikalla ollut puolestaan ilmoitti, että tilaisuus vietettiin  "suurella juhlallisuudella ja että kunnioitettava kappalainen saarnassansa muistutti seurakuntaa riemujuhlan hyvästä tarkoituksesta ja kehoitti muistamaan pakanaparkoja, jotka vielä synkeässä pimeydessä vaeltavat ja joille ei ole vielä evankeliumin kirkkaat säteet paistaneet ja jotka eivät ole yhtään pienintäkään kirjaa kallista Jumalan sanaa nähneet“ j. n. e. [4]

Saarijärvellä

Merkillinen liike ja näkö oli silloin kirkkomme ympärillä. Kirkkomme, joka on joksikin avara, oli kuitenkin niin täynnä kuin suinkin mahtui. Somaa oli nähdä miten innolla rahoja lahjotettiin sikäläiseen haaviin, joka tuli pakanoin kääntämisen avuksi. Pienoiset poika-mulikatki näkyivät säälimätä kaivavan rahojaan, ja heittäen muka haaviin, kehoittivat toisiansa sanoen: "pannaan rahaa pakanain kääntämiseksi! 700 vuotta on sitten kun meidänki esi-isämme ja meidänki maamme tarvitsi tämmöistä apua. Jollei laupeuden ystävät olisi rientäneet meille avuksi, niin omin neuvoimme kentiesi vieläki maataisiin samassa pimeydessä kun ne ihmis-raukat tänäinki makaavat, joiden avittamiseksi nämät meidänki vähäset rahamme tulevat menemään".[5]

Ainakin Tuuloksella oli satsattu kirkon sisätilan koristeluun.

Riemujuhlaa vietettiin täälläkin erinomaisella hartaudella. vanha kirkkomme oli täpötäynnä väkeä ja jokainen, ken vain suinkin voi päästä, kiirehti aamulla varahin tähän riemuvietäntöön herranhuoneessa, joka silloin oli koristettuna kukilla ja kullatuilla paperinsiloilla. Suuriruhtinamme Aleksander 2:sen nimi seisoi suurilla kirjaimilla yhdessä taulussa, muistuttamassa Hänen suurta lempeä rakastettua Suomeansa kohtaan. Toisessa taulussa seisoi sanat: "Kiitos Jumalalle, kunnia keisarille!", kolmannessa: "Kiittäkäät Herraa hänen kansansa!", neljännessä: "Henrik 1157", ja viidennessä: "Luter 1530"; kaikki kullatuilla kirjaimilla m. m. [6]

Hollolasta valitettiin etukäteen ulkopuolisesta kohennuksesta: "Meillä on vielä muutakin maksua muista vuosista, nimittäin korjataan ja maalataan kellotapuli sekä kirkon katto tervataan. Tapuli on arvattu tulevan maksamaan tuhannen hop. ruplan paikoille, joista nousee noin 9 ruplaa manttaalille. Kirkon katto tervataan tavallisella tervarahalla. Nämä työt olis kyllä tarvittu jättää toiseen vuoteen; mutta kuin korkia Esivalta on määrännyt sen suuresti kunnioitettavan riemu-juhlan kesällä vietettäväksi, niin on luonnollista, että kirkot ja kellotapulit laitetaan juhlapukuun." [7]

Seurakunnan köyhyys oli esillä myös juhlasta kerrottaessa: "Pyhät muistot liikuttivat sydämemme riemujuhlana viettäissämme jumalanpalvelusta meidän vanhassa viidensadanvuotisessa kirkossamme. Väen paljous oli niin suuri, etteivät kaikki kirkkoon sopineetkaan; ja rahaa, pakanain kääntämisen avuksi, koottiin kirkossamme 23 rupl. 16 kop. hop. Olisipa taitanut enämpiki karttua, mutta rahasta on tällä haavaa suuri puutos pitäjässämme jossa on paljon köyhiä. Monen miehen on tänä kesänä täytynyt panna viimeisenki kopeekkansa jauhokulin hinnaksi." [8]

Iitissä 

...vietimme riemujuhlaa pispa Henrikin muistoksi, kansaa oli paljon kirkossa ja opettajamme julistivat kauniisti kristin opin suurta tarkoitusta ja miten erittäinkin tämä päivä on meille suuresta arvosta, ei ainoastaan muistonsa pyhyyden vuoksi, vaan myös senkin tähden että vietämme tämän hurskaina kristittyinä. Kolehtissa pakanain kääntämiseen tuli 6 rupl. 90 kop., joka kyllä oli vähäsen, ja jota monetkin moittivat, vaan mitäpä siitä, ei se puhuen enenne. vanha sananlasku sanoo parempi vähän kuin ilman, ja saman mekin sanomme. [9]

Mäntsälässä 

näimme jo aamulla varhain usioita askeleita kirkolle päin otettavan; ei vielä vanhat harmaapäätkän katsoneet vaivaksi kiiruhtaa Herranhuoneesen, viettämään tätä suurta ja aikojen takaa lähestyvää juhlaa, joka nyt ensi kerran etsei meidän rakasta isänmaatamme; ei, vaan he riensivät eteenpäin — kukatiesi, lisätyillä voimilla — kuulemaan sen uuden, ihanan juhlan terveytyksiä.[10]

Ristiinassa

Vaan eipä tuo pakanuus ole vielä tarkoin lähtenyt, vaikka 700 vuotta on kristin oppia saarnattu, eikä siitä ole toivomistakaan, koska Vapahtaja sanoo: sallikaat ohdakkoet kasvaa nisuin seassa elon aikaan asti; ja niin se valitettavasti on nähtävä joka paikassa, että ohdakkeet valloittaavat suuremman vallan. Niin myös samana juhlapäivänä kuulin miehen, jota yhteisessä puheenparressa sanotaan "Toimellisemmiksi miehiksi," ensin ihmehtelevän kolehtin rahaa paljoksi kun kolehti pakanain kääntämisen avuksi nousi 16 ruplaan 30 kopeekkaan; vähäinen kuitenki todella on tämä lahja, koska sanotaan pitäjässämme olevan ihmisiä kuuteen tuhanteen henkeen. Vaan Herra voipi siunata vähänki lahjan, jos se hyvästä sydämmestä annetaan. — Siitte hän sanoi; "mille lehtorille sitä nyt kerättiin?" Sen hän vissiin sai päähänsä siitä, kuin pappi sanoi että kolehti-haavi tulee kulkemaan kirkon myös lehtarilla (parvilla), joissa ei muuloin ole kuletettu. Vaan kuin siihen sanoin: "eihän ne kellenkään lehtorille anneta; ne mäneevät pakanain kääntämisseuran avuksi," niin siitte hän tuohon vastasi: "no siellä sitte opetetaan pakanaks?" Niin on pimeyden henki saanut pimitetyksi ihmisten sydämmet. Vaikka kuinka valkeus ulkona paistaa, niin ei se auta, kuin se ei saa valistaa sydämmen sisäpuolta. Vaikka kyllä pappimme selvästi ja ankaraasti saarnassa vakuutti tämän kolehdin tarpeellisuudesta, niin näin tietämättömät ovat kuitenki ihmiset. Vaan kuin on tietämätöin oma sielunsa asia, niin eihän sitä paremmin tiedä toisenkaan sielun vaarasta.[11]

Juhlista suurin oli Kokemäellä, jossa oli saatu valmiiksi kappeli Pyhän Henrikin saarhahuoneen ympärille.

Kokemäeltä: Eilän vietettiin täällä riemujuhlaa, jonka pyhitys aljettiin p. papin ja pispan Henrikin muistopatsaan vihkiämisellä seuraavalla tavalla: ensin veisattiin virsi n:o 358, tämän lopetettua piti kontrahtiprovasti ja tähtikunnan jäsen Grönholm sopivan puheen ja päätettiin taas virellä n:o 178: 7, 8. Ennenkuin täältä erittiin antoi vihkiämisen toimittaja konsistoriumin käskystä ja lahjoittamasta Malmin emännälle sangen kaunistetun P. Raamatun palkinnoksi siitä maan osasta, jonka tämä emäntä oli lahjoittanut patsaalle. 

 

Nyt kiiruhti kukin kohdastansa kirkkoon; mutta melkein toinen puoli sai ulkopuolella kirkkoa saarnaa kuunnella, sillä se oli niin täytetty, kun olisi nuijalla lyöty. Ja olikin kansan paljous niin suuri, että harvoin Kokemäellä on nähty: noin 5000 henkeen. Ilmaki suloisuudellansa ja aurinko säteillänsä ilahutti sydämet, niin aina tosin iloittiinki. 

 

Herrasväkeä usioista säännöistä kaupungista ja ulkoseurakunnista ja talonpoikasta kansaa oli pitkin aamua ehtinyt patsaan ohelle; mutta keitä ei ollut, siitä paljon kuulin saneltavan, ja keitä — "pispoja ja pappseja." Sanottiin aina sekin, että koko kirkonmeno soveliaammin olisi ollut pidettävä tämän suloisen ja tälle tilaisuudelle kaunistetun patsaan tykönä, että tämä mainion suuri kansan paljous vielä kerran samasta sijasta selkiän taivaan alla olisi saanut kuulla armon sanaa, kun että kirkossa ahdistettaa ja heidytettää. [12]

[1] Samling af placater, förordningar, manifester och påbud, samt andre allmänna handlingar 16. 1856-1857. 1862, 294-296; Suomen Julkisia Sanomia 23.02.1857 no 15

[2] Suometar 12.06.1857 no 23

[3] Suometar 14.08.1857 no 32

[4] Suometar 11.09.1857 no 36

[5] Sanan-Lennätin 22.08.1857 no 34

[6] Suometar 07.08.1857 no 31

[7]Suometar 15.05.1857 no 19

[8] Suomen Julkisia Sanomia 06.08.1857 no 58

[9] Suomen Julkisia Sanomia 09.07.1857 no 50

[10] Suomen Julkisia Sanomia 23.07.1857 no 54

[11] Sanan-Lennätin 17.10.1857 no 42

[12] Sanomia Turusta 30.06.1857 no 26