lauantai 19. joulukuuta 2015

Puutarhuri ja vaimonsa hautakivi

Antti Ijäs kävi tämän päiväisessä blogikirjoituksessaan läpi Helsingin Vanhankirkon puiston hautamuistomerkkien kirjoituksia. "Huolimatta näennäisen vaatimattomasta puutarhurin ammatistaan" herätti huomioni, sillä olenhan tavannut helsinkiläisen puutarhurin, jonka tytär nai aatelisen. Millainen puutarhuri tässä oli kyseessä? Hutkin hetken, kipaisin ottamaan päivänvalolla valokuvan


ja hutkin lisää.

Kyseinen Anders Johan Lönnroth oli puutarhuri jo 21.4.1822 mennessään torpparin tytär Greta Christina Bollstrrömin kanssa naimisiin Helsingissä. Naimisissa olevan työväestön rippikirjan 1817-1826 (s. 179) mukaan Anders Johan oli syntynyt 1798 Helsingin pitäjässä ja Greta Christina 1793 Espoossa (9.7. Suomenoja?). Avioliitossa syntyi ainakin poika Magnus Ferdinand 19.8.1823.

Lönnrothin ammatillisesta toiminnasta saa käsitystä vasta vuonna 1826, jolloin hän julkaisee ilmoituksia Finlands Allmänna Tidningissä:
Goda och pålitliga Trädgårdsfrön uti större och mindre partier, äfwen Blomsterfrön, allt till goda priser (28.1., 31.1., 2.2.1826)
Pålitliga Trägårdsfrön (4.3.1826)
Goda Trädgårdsfrön, Socker-Ärter och Bönor af de flästa sorter samt Sätt-Lök m. m. (15.4., 27.4.1826)
Nyligen från Rewal inkomne flere sorters Blomster uti krukor (13.7., 20.7.1826)
Näiden julkaisun jälkeen hänen vaimonsa kuolee ja Lönnroth muotoilee hautakiveensä tekstin
Trädgårds Mästaren
A. J. Lönnroths
kära Maka
M. C. Bollström
hvilken efter 4 års sammanlefnad
och uti dess 33 ålders år afled
d. 8 Oct 1826
Mahdollisesti vaimon kuoleman tähden Lönnroth muutti puutarhurille luontevammasta Espoon tullin ympäristöstä pariksi vuodeksi lähemmäs keskustaa (eli Senaatintoria).
boende midt emot Chrastileffs Stenhus wid f. d. Esbo Tull (FAT 15.4.1826,27.4.1826)
boende wid Caserne Gatan uti Handlanden Chrogelii gård (FAT 3.5.1827)
boende uti Skepparen Nordbergs gård på Östra Glo-gatan (FAT 3.3.1829)
uti Herr Swejloffs gård midt emot slagbommen på Esbo vägen (Helsingfors Tidningar 30.9.1829)
boende uti f. d. Trädgårdsmästaren Björkströms gård vid slagbommen, eller såkallade Esbo Tull (FAT 30.1.1830)
Lönnroth meni uudestaan naimisiin vuonna 1833 porvari Sven Lindqvistin Carolina-tyttären (s. 26.7.1804) kanssa. Heille syntyi 23.10.1834 poika Johannes Salomon.

Hyppäsin sanomalehtien selailussa reippaasti eteenpäin ja päädyin aikaan, jolloin Lönnroth asui poikansa Magnus Ferdinandin kanssa Aleksanterin- ja Mikonkadun kulmassa (FAT 22.8.1850, KA U42:692). Vuoden 1855 henkikirjassa (KA U47:743) Carolina on leski. Puutarhurimestari Lönnroth mainosti siemeniä viimeisen kerran Finlands Allmänna Tidningissa 15.7.1852 ja leskensä ensimmäisen kerran 21.10.1852.

Selasin Helsingin haudatut väliin jääviltä kuukausilta ja kauhistuin koleeraan kuolleiden määrästä. Jossain heidän välissään jäi huomaamatta merkintä Anders Johan Lönnrothin kuolemasta.

Magnus Ferdinand allekirjoitti muutaman puutarhamainoksen (FAT 29.11.1852), mutta seuraavasta vuodesta puutarhaliiketoiminta pyöri Carolina-lesken nimellä hänen kuolemaansa saakka (Hbl 16.6.1875 ). Hänen kuolinpesänsä oli niin velkainen, että se haettiin konkurssiin. ( Hbl 17.2.1877, 3.5.1877) Jostain syystä monissa lehti-ilmoituksissa tästä on väärä etunimi. Kuten Hbl 18.05.1877
(Fjelldalin huvila-alue oli nykyisen Etu-Töölön paikalla.)

Unkarista (tai Böömistä) Mynämäelle

Sanomalehdessä Posttidningar 8.7.1782 julkaistusta ilmoituksesta selviää, että Mynämäen Antikkalassa 14.2.1782 kuolleen madamen Anna Greta Boemin tausta. Hän oli tullut vuonna 1752 "Unkarista tai Böömistä" Suomeen kapteeni von Nassokinin kanssa.

Tämän kuoltua madame oli saanut elinikäisen läänityksen Antikkalan rälssitilaan. Häneltä jäi jotain omaakin omaisuutta, jolle ilmoituksella etsittiin perijöitä.

(Virolaisesta  Aadlivapid Ajalooarhiivis -sivustosta, joka oli muuttanut viimeisimmän käyntini jälkeen, tuli haulla Nassokin esiin von Nasakin -suvun vaakuna, joten oletan, että kyse samasta suvusta. )


Miltä madamen elämä näyttää rippikirjoissa? Alkuhaastetta syntyy siitä, että Antikkala on Mietoisten kirjoissa eikä Mynämäen. Ja kirjat digitoituna vain Arkistolaitoksen digiarkistossa perin tummina kuvina.

Rippikirjasta 1752-1758 näyttää puuttuvan alkusivut, sillä muut kylät ovat digihakemiston perusteella samassa aakkosjärjestyksessä kuin myöhemmissäkin kirjoissa. Rippikirjassa 1759-1770 Antikkala on kahdella sivulla ja madame toisen keskellä. Kapteeni von Nassokinista ei tässä valitettavasti lisätietoa. Rippikirjassa 1771-1782 Antikkala on kolmella sivulla ja madame kakkossivun ylimpänä eli jonkin Antikkalan tilan tärkeimpänä henkilönä? Syntymävuodekseen on merkitty 1720 eli oli 32-vuotias Suomeen tullessaan.

Wikipedia kertoo, että Antikkalassa oli kaksi taloa: Antintalo ja Haijala eli Hajala. Tämä näkyy myös selvästi Maanmittauslaitoksen uudistusarkiston kartasta Antikkala; Peltokartta 1791-1791 (A65:2/1) , josta kuvituksena ote. Anu Lahtisen luentotiivistelmissä mainitaan Antikkalan Haijala rälssitilaksi reduktion jälkeen jääneenä tilana eli se on todennäköisesti ilmoituksessa tarkoitettu läänitys.

Toivoin, että pienellä työllä läänintileistä saisin kiinni läänityksestä ja kapteeni von Nassokinista. Mutta tositekirjassa vuodelta 1754 sekä aatelin (KA 7583:1361) että säätyläisten lista (KA 7583:1366) tuottaa pettymyksen. Vuonna 1762 Anna Margareta Bömin on merkitty säätyläiseksi ja maksuista vapautetuksi (KA 7622:1024).
Vastaavassa listassa vuonna 1766 Anna Margareta Böming on läänintileissä luokiteltu säätyläiseksi ja merkitty köyhäksi (KA 7638:1273).

Maakirjassa 1752 toinen Antikkalan tiloista on rälssiä, mutta ilmeisesti ei von Nassokinin (KA 7572:146).



perjantai 18. joulukuuta 2015

Arkeologian kentältä

Helsingin yliopiston arkeologisten kenttätöiden ja tutkimusprojektien eilinen esittelytilaisuus Kesällä kenttätöissä ja vähän muuallakin oli mukava lopetus syksyn seminaari-istunnoille.

Mika Lavennon Baza otdyha - kaivaus pronssikautisella asuinpaikalla Marimaalla sijoitettiin m.m. jokinimillä Volga sekä Kama ja kiitos Siperia-projektini olin täysin kartalla. Ja opin, että Venäjällä voidaan tehdä arkeologisia kaivauksia lapiollakin.

Teemu Mökkösen  Opetuskaivaukset Virolahden Meskäärtyn kivikautisella asumuksella 2015 palautti mieleen kivikautiset lohenkalastajat, sillä oli kyse kivikautisesta vallien ympäröimästä asumuksesta. Joka monine vaiheineen ei aivan hahmottunut päässäni, mutta ajatus savipeitteisestä oksapunosrakenteisesta (väli?)seinästä kuullosti sivistyneeltä. Englantilaisissa historiasarjoissa punoksiin on hierottu muistaakseni lantaa.

Satu Koivisto (serkkujeni serkku eli melkein sukua, krö-höm) kertoi projektista, jossa lähdetään hakemaan Saimaan hukkunutta kivikautta soista ja järvenpohjista. Hätkähdyttävää oli nähdä aikasarja, jossa Saimaan eteläistä osaa ei ollut ollenkaan jääkauden jälkeen ja veden nousu jatkui vuosien 4000-3700 eaa paikkeille, jolloin Vuoksi puhkesi. Aivan kuten Tanskan rannikolla, kivikausi on jäänyt veden alle, josta löytyy edelleen kivikautisia kantoja! (Muille ehkä tuttu tarina, minulle ei.)

Björn Forsénin ja Tommi Tumon esitykset antiikin ajan Kreikassa kuulostivat lasten leikiltä verrattuna Meskäärtyyn. Kivirakenteet olivat selväpiirteisiä, temppelin kattotiilien tekstit yhdistyvät kirjalliseen lähteeseen...


Lounaan jälkeen saimme nähdä vuodelta 1976 Reijo Pauluksen 10 minuutin filmin Jönsaksen kaivauksista. Paikalla olen ollut, mutta nykyaikaisilla kaivauksilla en, joten en tunnistanut eroja tekniikassa ja tavoissa. Vaan kiinnitin huomiota siihen, miten laihoja kaikki näyttivät olevan. Ja kun olimme huomattavasti laihempia 40 vuotta sitten, kun Suomessa ei ollut nälänhätää, miltä kansa täällä näyttikään menneisyydessä?

Elisa Väisänen ja Joanna Vainio kertoivat viime kesäkuussa järjestämästään kaivauksesta Rastilan leirintäalueella. Projekti sai runsaasti julkisuutta, minkä selittäjänä he pitivät lyhyttä etäisyyttä Helsingin kekustasta ja joukkoliikenneyhteyksiä.

Paula Kouki kertoi Merellinen Helsinki -hankkeessa tehdystä Villingin saaren inventoinnista.  Siinä oltiin "pettyneitä saaliiseen", sillä huvila-asutuksen voimakas maanmuokkaus tekee arkeologisesta tutkimuksesta mahdotonta paikalla, jossa todennäköisesti on ollut 1500-luvun kylä.

Suzie Thomas kuvasi projektia Lapland's Dark Heritage. He olivat onnistuneet odotuksiaan paremmin joukkoistuksessa, jossa pyydettiin merkitsemään kartalle Lapin sotahistoriallisia kohteita Ylen aiemman mallin mukaan. Yhdessä Eerika Koskinen-Koiviston kanssa Thomas oli kiertänyt museoita hakemassa Lapin sodan esityksiä. En ollut yllättynyt kuullessani, ettei Siidassa ollut mainintaa, sillä eihän sitä ollut Pohjois-Pohjanmaan museossakaan.  

Jan Fastin blogista olen lukenut Hangon Tulliniemen projektistaan, mutta vasta nyt sain esityksestään paremman ymmärryksen siitä mistä on kyse. Saksalaisen kauttakulkuleirin kautta oli 1942-44 päivittäin 4000 sotilasta tulossa tai menossa. Sittemmin alue oli satamana yleisöltä suljettu ja jäänteitä on jäänyt niin rakennuksista kuin kaatopaikastakin. Fast totesi, että parakkien lähellä "löydöttömyys on suurin löytö" ja on pannut hänet ajattelemaan uusiksi tekemiään kivikautisten kaivausten tulkintoja.

Tarja Kinnunen ja Elina Terävä esittelivät Raaseporin linnan ympäristössä kahtena viime kesänä tehtyjen kaivausten tuloksia. Hekin olivat päässeet kaivamaan kaatopaikkaa, josta oli löytynyt suhteellisen iso määrä lasinsirpaleita hienoista ulkomaisista juomalaseita 1300- ja 1400-luvun taitteesta.

Viimeiseksi puhui Rick Bonnie Horvat Kur -kaivauksesta Israelissa. Lähes tiedostamatta odotin, että tähän olisi liittynyt joku poliittinen komplikaatio, mutta ainakaan sellaista ei tuotu esille.

torstai 17. joulukuuta 2015

Täydennysosia


Yllä täydennystä lumettomaan Etelä-Suomeen  Teuvo Pakkalan kirjoittaman aapisen kuvituksesta. Digitointi Kansalliskirjasto.

1) Perinteiseen tapaansa Vetenskapsradio historia tarkasteli Tyttökuningasta historiallisuuden kannalta. Asiantuntijana toiminut Livrustkammarenin edustaja oli hyvin häiriintynyt puvuista yleensä ottaen, mutta selitti vain yhden tarkemmat puutteet. Turun linnan interiööriä hän piti turhan karuna, kuten arvasinkin. Asteikolla yhdestä viiteen hän tarjosi kakkosta, mutta päätyi kolmoseen.

2) Puutarhasta haravoidun joukkoon sopii tuore Julia Donnerin väitöskirja Kasvitarhasta puutarhakotiin : Naiset kotipuutarhan tekijöinä Suomessa 1870-1930.

3) Vielä kerran paluu Joensuuhun. Jargoniassa julkaistiin Henrik Mattjuksen raportti Historiantutkimuksen päiviltä (pdf). Hän nosti ensimmäiseksi paneelin, jonka puheenvuorot koki mielenkiintoisiksi ja innostaviksi. Sitä voi olla ihmisillä erilaisia kokemuksia.

4) Joensuussa esitellyn ruokavälinetutkimuksen edistymistä odotellessa tutustuin Jaakko Kuuselan graduun Kirves, sirppi ja kahvipannu : rautaesineistö ja metalliset kulutustavarat Laukaan pitäjän perukirjoissa 1850-1900. Lainaus
 Aterimet olivat vielä 1800-luvulla tavallisessa maatalossa harvinaisia. Veitsiä ja haarukoita käyttivät lähinnä säätyläiset, talonpojille riitti vielä tuolloin oma puukko. Lusikat olivat kautta aikain olleet maaseudulla puusta itse vuoltuja, mutta 1900- lukua kohden niistäkin alkoi esiintymään metallisia versioita.  
Vuoden 1850 perukirjoissa pitäjänräätäli Strömillä oli "kolme pöytäveistä (0,36 mk) ja yksi kahveli (4 penniä) eli kaksipiikkinen haarukka."

5) Veikkaukseni suuresta innosta Sotasammosta meni mönkään tai olen seurannut vääriä / liian vähän medioita. Otto Aura kirjoitti blogissaan parista ominaisuudesta, joista piti.

6) Joulukalenterilistaukseni viimeisiä lisäyksiä oli Arkivråttans julkalender, joka on tehnyt poimintoja suomenruotsalaisten yhdistysten arkistoista. Saman tekijän on blogi Arkivråttan.

7) Sopivasti (?) Tukholman matkan jälkeen Svenska Dagbladet julkaisi jutun, jossa vertailaan Tukholman näkymiä Erik Dahlbergin piirroksissa 300 vuotta sitten nykypäivään. Kungahuset puolestaan julkaisi vanhan filmin Prins Wilhelm berättar om Kungliga Slottet.

8) Kuva-arkistopäivien puheenvuoroihin liittyviä aineistoja on jälkikäteen julkaistu.

9) Yhdysvaltojen National Archives julkaisi YouTube-kanavallaan purskeen vanhoja uutisfilmejä ja ajattelin saavani vanhojen soittolistojeni
rinnalle uuden. Mutta ei, vain yksi pätkä Helsingin olympialaisista löytyi.

10) Digishowssa mainostettu ja Joensuun esityksessä käytetty tietokanta kirjojen levinneisyydestä ennen vuotta 1850 esitellään kirjallisesti Tuija Laineen blogitekstissä. Jos siihen voisi kommentoida, toteaisin, että Satakirjaston haussa löysin 147 ennen vuotta 1850 painettua kirjaa ja muistakin kirjastoluetteloista voisi saada päivitystä enimmäkseen seurakuntien kokoelmiin keskittyvään tietokantaan. Paitsi, että hakua tietokannassa tehdessäni huomaan, että kyse "yksityiskirjastoista"? Kuinka järkevää rajata kunnalliset kirjastot pois, kun ne eivät kuitenkaan olleet toiminnassa ennen vuotta 1850 eli kirjat tulleet kokoelmiinsa jälkikäteen?

11) Sanomalehtiä käsitellessä löysin pitkästä aikaa uuden kuvauksen raipparangaistuksen antamisesta (Vanhoja Kaakinpuussa ja kai jossain muuallakin.) Ilmeisesti en ole koskaan hakenut ruotsiksi. Folkwännen lainaa 5.4.1876 Åbo Underrättelserin uutista, jossa kerrotaan Uudessakaarlepyyssä varkaan saamasta rangaistuksesta. Yleisöä riitti: "Så stort behag kan ligga i att åskåda huru en medmänniska pinas, att personer funnos, hvilka dröjde nära två dagar in i staden, blott för det gräsliga nöjets skuld."

12) Liittyen naisten, vanhusten ja vammaisten työntekoon ArkivDigital nosti blogiinsa vuodelta 1741 hautausmerkinnän, jossa 106-vuotiaaksi arvioitu nainen oli ollut 15 vuotta sokeana, mutta kehräsi siltä hienoa lankaa.

Hopeamitalin kohtalo

Vuosien varrella olen vanhoista sanomalehdistä lukenut monta listaa talousseuran hopeamitaleilla palkittuja palkollisia (*). On joskus mietityttänyt minne esineet ovat päätyneet, kun monet piiat ja rengit olivat perheettömiäkin.

Yhden tarinan löysin Hilja Haahden muistelmateoksesta Kotini puhuu (1932). Haahden "lapsuuden hoitaja" Maijastiina eli Nanna "oli testamentissa määrännyt omaisuutensa viimeisille hoidokeilleen". Hiljan veli sai satamarkkasen, Hilja samoin ja lisäksi Talousseuran hopeamitalin, joka roikkui sinisestä nauhasta. Vainajan sisarelle jäi vaatteet ja arvottomampi jäämistö.

Haahti vaihtoi mitalin rahaan himoitessaan Klugen kirjallisuushistoriaa. Muistelmissaan hän sitten kirjoittaa
"Voi häpeällistä! Niin tekisi mieleni huudahtaa. Mutta koetan ymmärtää ja vähän sääliäkin opinnälkäistä köyhää tyttöä, nyt kun kolme tilavaa kaappiani on niin täynnä kirjoja, etten enää tiedä, mihin uudet sijoittaisin."

(*) Ennen vuotta 1850 Talousseuran palkitsemat on lääneittäin listattu Lars Zilliacuksen toimesta muista kuin Turun ja Porin läänistä julkaisussa Finska Hushållningssällskapets arkiv och skrifter : en källa för forskningen V:1 . Turun ja Porin lääni on jatko-osassa V:2, jossa on myös vuodet 1851-1917. Ja kas, myös uskollisesta palveluksesta annettujen palkintojen kuvat, joita olen kauan kaivannut, vaikka olen tämän julkaisun "tuntenut".

Talousseurojen ja ruotsalaisen edeltäjänsä jakamista palkinnoista blogissa ainakin näissä teksteissä

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ilmestynyt: Hohenthalit painomusteessa 1762-1904

Eilen meni painoon kirjamessujen lahjakortista lähtölaukauksen saanut projekti nimellä Hohenthalit painomusteessa 1762-1904 ja takatekstillä
Tässä kirjassa esitellään ne Hohenthalit, jotka ennen vuotta 1905 löytyvät Ruotsin valtakunnan tai Suomen suuriruhtinaskunnan sanomalehdistä. Heistä kerrotaan nimenomaan se, mitä sanomalehdet kertovat eli mikä oli omana aikanaan yleistä tietoa. Holhouksen alle joutumisesta, opintojen edistymisestä, viranhausta, yhdistystoiminnasta, viinanpoltosta, purjehduksesta, oikeudenkäynneistä, urheilukilpailuista ja susijahdista.
Tilattavissa BoD:n omasta kaupasta ja pian muista verkkokirjakaupoistakin sekä saatavilla aikanaan myös jonkinlaisena e-kirjana. BoD:ltä tilaukset ovat yleensä tulleet tosi nopeasti, mutta jouluksi tekee kyllä tiukkaa.

Tiukasta aikataulusta puhuen, tämä oli omakustanneurani vauhdikkain projekti. Ennen lähtölaukausta oli valmiina idea ja olin pari vuotta kerännyt materiaalia niin paljon, että tiesin sen realistiseksi. Sanomalehtien (laaja) lainaaminen nopeutti sivujen kertymistä. Mutta ellen olisi rajannut aikaa Lennartin murhateon perusteella, kirja ei olisi valmistunut ennen vuoden loppua. Menoa olisi hidastanut myös se, jos olisin eksynyt (vielä useammalle) sivupolulle sanomalehtiaineiston parista/parissa.

Oli sattumaa, että Hohenthal-nimi on suomalaisten sanomalehtien koneluvussa hyvin erottuva ja itse lehdissä suhteellisen usein esiintyvä. Kirjan mielekkyys syntyi nimenomaan siitä, että mukaan tuli yli kolmekymmentä eri ihmistä erilaisista ammateista. Osa porukasta jäi katveeseen, mutta osumia oli monista suvun osista.

Olen vuosia miettinyt kirjaa, jolla kertoa sanomlehtien uskomattomasta monipuolisuudesta henkilöhistoriallisena lähteenä. Tämä projekti oli yritys siihen suuntaan, mutta paljasti taas niin yllättäviä asioita, että kattavan katsauksen kirjoittaminen "sanomalehdistä sukututkimuksen lähteenä" lienee mahdottomuus.

Tukholmassa käyneet tyttäret

Liina Holmin kirja Suurmiesten sukulaisia muodosti poikkeuksen sokkona varaamissani muistelmissa olemalla lainassa varaushetkellä. Ottaen huomioon, että teksti historiamme kestojulkkisten (Snellman ja Lönnrot) lähettyvillä kulkee epäsentimentaalisesti ja sujuvasti, minun olisi pitänyt joutua pidempäänkin varausjonoon.

Kuvatut tapahtumat Oulussa ja sen ympäristössä palauttivat mieleen Ville Rannan sarjakuvan Kyllä eikä ei, jossa esiintyi samoja henkilöitä. Holm lienee kuitenkin Rantaa uskollisempi totuudelle, vaikka osa tapahtumien käänteistä vaikuttaa teatraalisilta. Referoitavaa siis riittäisi useampaankin blogitekstiin, mutta nostan esiin itseäni kiinnostavan teeman pappien tytärten koulutuksesta ja liikkuvuudesta.

Holmin kertomuksen mukaan Utajärven kappalaisen Gabriel Ståhlbergin tyttäristä vanhin eli Liisa Madlena "oli ollut Tukholmassa sisäoppilaitoksessa", "osasi kertoa kuningas Kustaa III:sta ja hänen hovistaan" ja "oli käynyt Upsalassakin". Nuorempi tytär Anna Kristiina oli päässyt vain Ouluun asti oppimaan kankaan kudontaa. Molemmat koulutusjaksot muistelman mukaan vähän ennen vuotta 1768.

Seuraavasta sukupolvesta lähetettiin Gerhard Snellmanin ja Anna Kristina Ståhlbergin vanhin tytär Anna Jakobina Tukholmaan. Majurinrouva Montgomery tunsi sisäoppilaitoksen johtajattaren ja oli neuvotellut vapaaoppilaspaikan. "Syksyllä 1801 hän lähti purjelaivalla Oulusta."
"Hän kirjoitti eräässä kirjeessään, että hän ja muutamat muut laitoksen oppilaat olivat päässeet erääseen kuvaelmaan kuninkaalliseen linnaan. Hänellä oli ollut yllään valkoinen leninki, oma ompelemansa, joka oli koristettu kirjo-ompeluin helmasta polveen saakka."
Isän ehdotuksesta Anna Jakobina aloitti kaupungissa kätilöopinnot, mutta ne jäivät kesken, kun äidin sairauden takia piti palata Suomeen.

Kirjassa mainitut henkilöt esiintyvät kirjeissä, joita on osana Snellmanin koottuja teoksia.

Kuvituksena Tukholman Södermalmia 1870-luvulla. RAÄ, Flickr

tiistai 15. joulukuuta 2015

Anna Catharina Qwistin testamentti

Perin harvinaista on, että ruotsalaisten 1700-luvun sanomalehtien joukosta löydän edes kaukaisia sukulaisia. Tällainen osuma oli sanomalehti Posttidningar numerossa 12.6.1783:
Välskäri Henrik Bergin leski Anna Catharina Qwist kuoli Porissa 3.4.1783 (tosin tälle ei löydy vahvistusta haudattujen luettelosta). Hän oli tehnyt testamenttinsa jo 28.11.1774 Nils Gottlebenin lesken Christina Barckin hyväksi.

Välskäri Bergille vaimoineen (vihitty 22.12.1745) oli syntynyt ainakin kolme lasta (Anna Margareta s. 22.8.1746, Anna Christina s. 11.3.1750 ja Anna Caisa s. 5.11.1750 k. 1.12.1750), mutta Anna Catharinan kuollessa lähimmät tunnetut omaiset olivat sisarusten lapsia. Välskäri Berg oli kuollut ennen testamentin tekoa, 30.3.1763.

Kotivuoren Ylioppilasmatrikkeli kertoo vaivattomasti, että Nils Gottlebenin äiti oli (oma esiäitini) Sara Nilsdotter Qvist. Oliko Anna Catharina hänelle sukua?

Kirsti Ervola arvelee Anbytarforumilla, että Porin historiassa mainittu Johan Qwist, joka 1712 oli raatimies ja laivanomistaja, olisi Saran veli eli Nils Larsson Qwistin poika. Johan Qwistille on Porissa syntynyt 12.1.1707 Anna Katarina, jonka kummeina olivat Niels Larsson Qwist, Adrian Gottleben (NLQ:n vävy), H:r Abrahams h:u (NLQ:n miniä) ja Sara Oselia (NLQ:n tyttärentytär). Todennäköisesti tämä Anna Katarina kuoli lapsena, sillä saman nimen sai Johan Qwistin 9.8.1712 syntynyt tytär, jonka kummeissa ei ole selviä sukulaisyhteyksiä. Tämä Anna Katarina olisi sopivaa ikäluokkaa testamentin tekijäksi.

Toisessa Anbytarforumin keskustelussa mainitaan, että
En förteckning finns i Sehlbergs "Gefle och dess slägter", och bland barnen till Sigfrid Wolcker och hans andra hustru Anna Gavelia finns en Chatarina g m rådmannnen i Kristinestad Anders Larsson Telin, som i sin tur hade barnen Elisabeth, Anna g m hdl i Björneborg Johan Qvist, och Elias.
Kotivuoren Ylioppilasmatrikkelin mukaan Eliaksella oli sisaret Kristina (aviomies Johan Kellander) ja Katarina (aviomiehet Matias Nervander ja Henrik Hidenius). Mutta ruotsalainen tiedonanto saa vahvistusta Porin haudatuista, joissa mainitaan 12.1.1776 lähes 87-vuotiaana kuollut "Enke fru Anna Qvist född Telin".

Porin rippikirjassa (suurkiitokset Digihakemistoon nimiä keränneelle!) 1751-1757 s. 83 pariskunta Henrik Berg ja Anna Catharina Qvist ovat samassa taloudessa kuin Anna Telin. Anna Catharinalle on merkitty syntymäpäiväksi 9.8.1712. Eli hän on Johan Qvistin ja Anna Telinin tytär ja hyvin todennäköisesti läheistä sukua Porin muille ajan Qvisteille.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Venähtänyt piipahdus Pommerissa

SLS:n syksyn seminaarisarja jäi ensikäynnin  jälkeen väliin, enkä ole kaivellut verkkosivuiltaan tallenteitakaan. Eilen hätkähdin huomaamaan, että viimeisellä kerralla puhutaan Pommerista, ja lähdin tänään paikan päälle, vaikka otsikossa oli uhkaavasti sana og eikä och. Esityksen jälkeen muita kuulijoita haastattelemalla selvisi, että Jens E. Olesen oli yrittänyt puhua skandinaaviskaa, mutta innostuessaan livennyt tanskaan. En ollut ainoa, jolla oli ymmärrysvaikeuksia.

Muta onneksi oli kuvia, joissa tekstit ruotsiksi. Minua kun pystyi hätkähdyttämään jopa kartalla postireiteistä, jotka kulkivat meren yli Pommeriin siinä missä Suomeenkin. Ja saivat etäisyyden näyttämään paljon pienemmältä. (On siis jäänyt lukematta Postimuseon verkkojulkaisu Postin talot ja tilat. Postitalot Pohjolassa ennen ja nyt, jossa Stralsundin postitoimisto vuodelta 1720 mainitaan. Karttaa kuvitukseksi hakiessani avatuksi tuli myös julkaisu Connecting the Baltic Area. The Swedish Postal System in the Seventeenth Century, jossa onkin mielenkiintoisen näköisiä artikkeleita. Mutta takaisin Pommeriin.)

Jos ymmärsin oikein, niin Olesen selitti ruotsalaisten tehneen verotusta varten alueen ensimmäiset tarkat kartat (Matrikelkarten) - samaa sarjaa kuin Suomessa maakirjakartat. (Saatavilla digitoituina!) He veivät alueelle oman lakisysteeminsä. Mutta eivät "vapauttaneet" maaseudun väkeä, mikä houkutteli Ruotsin aatelia alueelle. Ja Greifswaldin yliopisto, jossa Olesen itse työskentelee, oli tietenkin 1700-luvulla kaiken sivistyksen lähde. Mutta oliko se saksalaista vai  ruotsalaista sivistystä? Jos saksalaisuutta oli ennen Saksan yhdistymistä...

Raja-alueen historiankirjoitus tuli teemana esiin vasta loppupuolella ja siitä oli vaikeinta saada tolkkua. Omien tutkimustulostensa sijaan Olesen näytti kaaviota Andreas Önnerforsin väitöskirjasta Svenska Pommern : kulturmöten och identifikation 1720–1815 ja oli osin eri mieltä.

Sukututkimukseni kannalta tuskin menetin ymmärtämättömyydessäni mitään oleellista. Olesen muuten totesi sekä esityksensä aluksi että lopuksi saavansa yhteydenottoja ruotsalaisilta (ja suomalaisilta?) sukututkijoilta. Onkohan pystynyt auttamaan?

Mutta, mutta. Minulle osoittautui kuitenkin antoisaksi tai ainakin aikaakuluttavaksi epäonnistunut yritys löytää tähän kirjoitukseen jotenkin liittyvää kuvaa. Tarkistaessani Hohenthalien sukuhistoriaan liittyvää tilan nimeä, jotta olisi voinut hakea sen Matrikelkartenin yllä linkitetyltä sivustolta, avasin Genos-artikkelin. Jossa on maininta sanomalehtijutusta, jonka olin unohtanut. Ja joka tavallaan kuuluisi työn alla olevaan kirjaan. Googlauksella Stralsundische Zeitung löytyi digitoituna vuodesta 1772, mikä ei auta kun kaipasin vuotta 1762. Ei senkään jälkeen kun eräästä bibliografiasta löytyy rinnakkaisnimi Auszug der Neuesten weltbegebenheiten. Mutta kun kiinnittää huomiota sivuston nimeen Mecklenburg-Vorpommern. Digitale Bibliothek  herää ajatus mahdollisesta muusta hyödyllisestä sisällöstä. Ainakin jos osaisi saksaa...

Monipuolinen muistelma

Onneksi huomasin kirjaston uutuuslistalta Marjaliisa Dieckmanin uutuuden Kirja ja lettupannu . lastenkirjailija muistelee (2015). Ilmeisesti se ei ole ollut muilla uutuuslistoilla eikä kirjamessuilla esillä. Tuotteliaan kirjailijan muistelmia kun ei ole kustantanut iso tekijä.

Ulkonäöllisesti omakustanteen oloinen kirja on tekstinsä puolesta ammattilaisen työtä ja sisällöltään monipuolinen. On sotavuosien lapsuutta Loimaan Mellilässä, koulunkäyntiä Loimaan yhteiskoulussa, opiskelua Turun yliopistossa. Dieckman opetti ammatikseen 32 vuotta ja tämän ohella teki radioproduktioita, näytelmiä ja kirjoja sekä kasvatti lapsensa. Vyörytys on uskomaton ja vastoinkäymiset ohitetaan melko pienellä huomiolla. Jää kyllä käsitys, että Dieckmannille olisi kelvannut suurempikin menestys ja julkisuus.

Itseäni kiinnostavasta historiallisten näytelmien ja romaanien kirjoittamisesta  muistelmissa ei ole suuremmin kuvausta. (Viime vuosina olen kirjoistaan lukenut Satujen kuningas. Sakari Topeliuksen tarina, Luostarin Piritta. Nuortenromaani vuoden 1462 Naantalista ja Metsän poika tahdon olla. Aleksis Kiven tarina.) Aihevalinta on lähtenyt omasta kiinnostuksesta ja saanut vahvistusta ensimmäisen aviomiehen arkeologiammatista.

Dieckmann sivuaa monia mielenkiintoisia teemoja ja ajankohtaisesti tarjoaa myös väläyksen digitaalisten ihmistieteiden alkuvaiheisiin Suomen Turussa.
Yliopisto on hankkinut ensimmäisen tietokoneensa tai ainakin sellaisen edeltäjän. Se on Hollerith-merkkinen reikäkorttikone, jota kansa käy ihmettelemässä ihan Åbo Akademista saakka. "Min man profesor Säochså", sanoo eräs hieno rouva, joka avustaa miehensä tutkimustyötä samansorttisesti kuin minä Paavo Siron tutkimusta. Kirjoitan korteille sanoja Marja-Liisa Vartion kirjasta Se on sitten kevät. Kun asetan ne koneeseen, ne mennä vilistävät huikeata vauhtia ja järjestyvät pinoihin sen mukaan kuinka tohtori on koneen ohjelmoinut. (s 38) 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Taksoitusluetteloista hajatietoja

Olin Hohenthal-kirjaan kerännyt tiedot kotkalaisen pankkineidon äyrimääristä sanomalehdissä julkaistuista kunnallisveroluetteloista ja huolettomasti kutsunut niitä palkaksi tekstissäni. Tänään innostuin hakemaan pidempää sarjaa oululaiselle opettajalle, mutta kesken työn tajusin, etten oikeastaan tiedä mistä luvuista on kyse. Yksittäisen vuoden kohdalla voi listasta (kai?) saada vertailevaa tietoa muihin sillä oleviin. Mutta onko kyse pelkästään tulosta vai muustakin?

Kunnallisasetusten yms. teksti olisi asiallinen lähde ja kommentointia siitä on varmasti sanomalehdissä. Mutta ei sitä pyhäpäivänä kaikkea viitsi.

Verohallinnon julkaisu 381.09 Verotuksen historiaa Suomessa (pdf) kertoo lyhyesti
Toinen merkittävä uudistus verotuksessa autonomian ajalla oli kokonaistulon käsitteeseen ja veronmaksukykyyn perustuvan tuloverotuksen käyttöönotto. Toisin sanoen: mitä suuremmat tulot, sitä suuremmat verot. Tämä toteutui 1860-luvulla säädetyssä suostuntaverossa ja 1880-luvulla säädetyssä kunnallisverossa. 
Omassa blogitekstissäni vuodelta 2008
Rahatoimiston arkistoluetteloon oli kopioitu Helsingin Sanomissa 11.2.1958 julkaistu Helli Suomisen artikkeli Kuinka helsinkiläisiä verotettiin 50 vuotta sitten. Siitä selvisi, että verotus aloitettiin vuonna 1873 annetun asetuksen perusteella. Veroa maksettiin 1) kiinteistötuloista 2) liike- ja ammattituloista sekä 3) palkasta, eläkkeestä yms. tulosta.

Tulojen ilmoittamisvelvollisuutta ei ollut! Taksoituslautakunta määräsi äyrit harkintansa ja eri tavoin hankkimiensa tietojen pohjalta. Mielenkiintoinen duuni Helsingin kokoisessa kaupungissa, jossa henkikirjoitettiin vuonna 1905 93 626 asukasta ja taksoitettiin 14 789.
Toisinpäin kuin nykyään, sai 1900-luvun alussa tuloista vähentää ne velan korot, joissa EI ollut kiinnityksenä maaomaisuutta (Työväen kalenteri no 2/1909 ja kirjaa tekiessä luetut tekstit).

Velikulta 8/1897:

Matti Meikäläinen 22/1897:

Aiemmin lainaamani Juhani Ahon tarina kuvannee maaseutua osuvasti. Google Booksista näkyy Olli Korjuksen kirjasta Kuusi kuolemantuomittua rivit, joilla todettiin
"Erityistä ärtymystä herätti järjestelmän läpinäkymättömyys, veroilmoituksia ei tehty, vaan verotus perustui taksoituslautakunnan arvioon kunkin tuloista. [...] työläisten palkkatiedot menivät palkkakonttorista suoraan taksoituslautakunnalle, talollisilta riitti oma ilmoitus."  
Lakimies IV/1904 opastaa, että
"Kukaan ei lain mukaan ole velvollinen taksoituslautakunnalle ilmoittamaan tulojansa, eikä kukaan tee ainakaan laillisesti väärin maksaessaan hänelle laillisessa järjestyksessä määrätyn veron, joko tämä vero sitte vastaa hänen todellisia tulojansa tahi ei. Se joka on tullut verotetuksi liian vähän on aivan samaten kuin se jolle on määrätty liian korkea vero oikeutettu vaan ei velvollinen valittamaan siitä." 
Johtopäätöksenä edellänäkyvästä voinee pitää sitä, että tarkimpia veroluvut ovat palkansaajille, joiden palkat olivat yleisesti tunnettuja (esim. opettajat ja virkamiehet) tai erikseen ilmoitettuja. Sanomalehtien luvut ovat kai useimmiten verotuksen kohteena olevat tulot (vähennyksineen), mutta toisinaan veron määrä tai muu laskettu luku.  

Lukemisia kansalle: osat 140-149

Lukemisia kansalle...
140. Kotieläimet ja kotitarwekaswut. Mukailema 1861
Tämä yllätti. Kyse ei ollut 1800-luvun Suomen kotieläimistä vaan kotieläimien historiasta maailmanlaajuisesti. Kuvan kanssa mukana myös "kameli ja dromedari".
141. Carlsson, W[ilhelm]: Kutsumus pahoille ja hywille. Saarna. Toinen painos. 1866
142. Kaksi nais kuningasta: Englannin Elisabeth ja Skotlannin Maria Stuart. Kappale ihmiskunnan historiasta.. 1861
143. A[hlqvist], F[r].: Muutamia waroitus ja lohdutus sanoja merimiehille. Mukailemalla kirjoittanut F. A. 1861
144. Kertomuksia. 1861
145. Pikkuinen kertomus seitsemästä uni-kekosta. Suomentanut V. F-s. Toinen painos. 1865
146. Neljä huwittawaa ja sukkelaa juttua. Suomentanut V. F-s. 1861
Jutut ovat ulkomailta ja sieltä on ehkä saatu niiden kuvituskin. Kuvitusta on mukana myös Wilhelm Carlssonin historiaesityksissä.
147. Carlsson Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta. IV. 1861
148. Carlsson Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta. V. 1861
149. Carlsson Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta. VI. 1861
Ajatus Raamatusta lähteenä heprealaisten vaatetukseen yms. arkitodellisuuteen on viehättävä. Mahtoiko olla Carlssonin oma?