Täydennysosia

1) Vielä marraskuussa pääsin kettuilemaan Kansallisgallerialle taiteensa kuvien käyttöehdottomuudesta. Mutta en enää. Torstaina tuli täytenä yllärinä ilmoitus, että

Kansallisgalleria on vapauttanut lähes 12 000 teoskuvaa CC0-lisenssillä. merkityt kuvat ovat vapaasti kaikkien käytettävissä, eli jaettavissa, muokattavissa ja hyödynnettävissä missä tahansa, esimerkiksi opetuksessa, tutkimuksessa, sisältäen myös kaupallisen käytön. Kuvat ovat vapaasti käytettävissä, sillä teoksen tekijänoikeuden suoja-aika (70 vuotta taiteilijan kuolemasta) on päättynyt.

Kuvia voi selata joko Kansallisgallerian omilla sivuilla tai Europeanassa, jonne vienyt linkki tosin tarjosi vain 10 000 kuvaa. Esimerkkinä yllä Emil Orlikin Kolme maalaisnaista keskustelee. Lataamalla sen Europeanasta resoluutio oli 2000*2059 ja KG:n sivulta avattuna (latausmahdollisuutta en havainnut) 1166*1200. Samantapainen ero oli toisessakin satunnaistestauksessa.

2) Tekstissä Niin s******n vaikeeta? viittasin aiempiin purkauksiini aloittelijoiden verkkokyselyistä. Yksi löytyi dokumentoituna FB:stä:

Voi luoja. Tyyppi FB-ryhmässä hakee Pasilan huvilaa henkikirjasta 1910. Ilmiselvästi on tietokoneen äärellä, mutta ei a) lue Wikipediasta (tms), että Pasila kuului tuolloin pitäjän puolelle b) ei selvitä Pasilan tuolloista nimeä (hakiko Böhleä vai Pasilaa?) c) eikä täten pysty hyödyntämään digihakemistoa, johon Fredriksbergin huviloita oli merkitty sen verran, että oikean löytämiseen meni alle minuutti. Kyllä siihen aikaan kun minä sukututkimusta mikrofilmejä vääntämällä aloitin... 

3) Kertoessani Mikko Heikuran matkasta Ouluun vuonna 1833 mukana ei ollut omaa kuvaansa, mutta se oli julkaistu Uudessa kuvalehdessä 11-12/1901.

4) Valittaessani Sotakorkeakoulun digitoinneista piikitellen kirjoitin "että on hienoa, että on onnistuttu saamaan kaikilta töiden tekijöiltä tai tekijänoikeuksiensa haltijoilta luvat töiden digitointiin." Mielessäni oli oikeasti epäilys, että näin ei oikeasti ollut. Samaa ajatteli Susanna N., joka kommentoi Pekka Henttosen blogissa viitaten tietosuojavaltuutetun julkaisuun ”Opinnäytetyöt ja tietosuoja” (27.7.2010).

5) Ruotsiksi lukemani Jac. Ahrenbergin teksti Adam Viskarista löytyi suomennettuna Valvojasta 10/1904, jossa minua aikanaan erityisesti ihastuttanut lapsuusmuisto kuuluu

Kun niukka aamiaiseni kotona oli suoritettu, menin muonamiesten tupaan, kävin penkille hänen viereensä istumaan, ja ukko pisti suuhuni silakkaa, hiilillä paistettua lahnaa, reikäleipää ja kaljaa, kaiken aikaa muristen herrasväen järjettömyyttä. Lasten piti saada syödä milloin he tahtoivat, se oli hänen teoriansa, teoria, joka minua suuresti miellytti. Jos tämän aamiaisen aikana tuli sisään joku epäiltävä henkilö, jonka arveltiin kulkevan kieliä kantamassa, niin ukko tarttui varovasti minua niskaan kiinni ja piiloitti minut pöydän alle jalkojensa väliin. Kun vaara oli poissa, vedettiin minut uudelleen esiin — ja minä söin edelleen ja jaksoin erinomaisesti.

6) Kalmistopiirissä julkaistiin Tiina Väreen ja Titta Kallio-Sepän teksti Kirkkoon hautaamisen historiaa Suomessa. Aihetta olen sivunnut monessa haudat-tunnisteella varustetussa blogipätkässäni. Varastossa odotti leike Posttidningarista 8.4.1782, jossa Kemiöläisiä muistutetan kirkkoon hautaamisen kieltämisestä.

7) Lyhyt juttuni suomalaisista St. Helenan vangeista palasi mieleen Otavan joulukirjallisuus 1904 mainoksesta.

Vapaaehtoista etsimässä

Ihastukseni FamilySearchin hakuun kasvaa, mutta viekö se harhaankin? Tarkistellessani Petter Sundin jälkeläistaulujen aukkoja syötin hakuun Petterin pojan Julius Johan Sundin pojan Axel Ericin. Viimeinen varma tieto hänestä on äidin perukirjasta vuonna 1768: vapaaehtoinen jossain armeijayksikössä ja naimisissa Stina Jespersdotterin kanssa. Olen huolimattomasti etsinyt häntä Helsinkiin sijoitettujen yksiköiden rullista saamatta tuloksia.

FamilySearchin kautta löytyy Axel Erik Sunn, joka avioituu Tukholmassa 6.11.1774 Ulrica Eleonora Starckin kanssa Hedvig Eleonoran seurakunnassa.  Avioliitossa syntyy 3.9.1775 tytär Eva Elisabet, joka kastetaan Hedvig Eleonoran seurakunnassa ja 19.4.1781 poika Eric Johan, joka kastetaan Skeppsholmin amiraliteettiseurakunnassa.

Kuulutusmerkinnässä Axel Ericin tittelinä (ArkivDigitalin kuvaamana)

Toisaalla samassa yhteydessä

Avioliiton merkinnässä

Kasteen yhteydessä

Tulkitse nämä Tukholman kaupunkikaartiin kuulumisena. Sen arkistoluettelon perusteella rullia tältä ajalta ei ole ja digitointeja miltään ajalta en löydä.

Viisi vuotta myöhemmin pojan kasteessa

Skeppsholmenille en ole aiemmin päätynyt, joten tarkistin kaupunginarkiston sivuilta onko sinne tehty hakemistoja. Ilahduttavasti rippikirjoihin 1770-1852! Mutta listalta ei löydy Axel Ericiä Sundina eikä Sunnina. Ikävää, mutta viittaa (tavallaan) siihen, että kyse on edelleen samasta vapaaehtoisesta, kun tätä kuulutetaan avioliittoon Lena Larsdotterin kanssa toukokuussa 1783.

Vihkimerkinnässä 27.7.1783 titteli on taas epäinformatiivinen

mutta tuon edellisen perusteella uskallan yrittää armeijan laivaston rullia, joista sopivin on vuodelta 1786 (Generalmönsterrullor - Arméns flotta 1941 (1766-1789)). Joko Axel Ericin pesti oli ennen tuota päättynyt tai silmäni hyppäsivät nimensä yli, mutta miestä en löytänyt enkä myöskään komppaniansa komentajaa. Jo pelkkä ikätieto olisi auttanut päättämään, voisiko kyseessä olla Helsingissä tunnettu mies.

Salahmin ruukilla 1847-1850

Salahmin ruukilla 1847-1850 kauppapalvelijana ollut Matti Hahtola kirjoittaa omaelämäkerrassaan Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista (*) ajasta näin

Siihen aikaan oli tehtaalla vilkas liikenne ja kaupankäynti erittäinkin talvi-aikoina. Paavola, Rantsila, Pulkkila ja Piippola y. muutkin pitäjäläiset vetivät talvikaudet sinne suoloja, paluukuormaksi saivat talia, voita ja rautoja sekä lankkuja. Suoloista vetopalkkaa oli 1/3 osa, eli kun 3 tyn. toivat tehtaalle, saivat Raahesta 1 tynnyrin palkaksi. Matin ja Marian päiväin välisellä viikoilla oli siinä melkeen joka päivä, kuin markkinoilla. Niinä aikoina oli savolaisten tapana hankkia suolansa y. m. tarpeensa täällä sekä myödä mitä myötävää oli, ja tehtaalla otettiin kaikki; miesten ja hevoisten liiat eväätkin vaihettiin suoloihin y. m. kaluun.

Isännöitsijä H. [Pehr Niklas Hellström s. 13.1.1817] sekä emännöitsijä, entisen isännöitsijän leski, jotka olivat olleet tehtaalla 10 vuotta, olivat siivoluontoiset. Talon ruuassa olevia vuosipalkollisia, renkejä, ja piikoja, oli useampia, mutta tehtaan työssä päiväpalkalla olemvat kirvesmiehet ja muut jätkät, jotka vuosikausia olivat siinä työskennelleet, ja asuivatkin tehtaalla, olivat työskennellessään ilettävästi laiskoja ja velttoja, ja kun kerran lausuin: "ettekö häpeä tehdä noin laiskasti työtä!" vastasivat miehet: "Kukapa tässä ruukin työssä rupeaa itseään tappamaan." Senpä tähden täytyikin teettää enimmät työt urakalla, ainoastaan merenrantapitäjistä työtä etsivät kuljeskelevat kirvesmiehet tekivät työnsä päiväpalkallakin tavallisen uutterasti. 

Mutta sattuipa kerran uutta myllyä rakentaessa, että jätkät rakennusmestarin toisaalla ollessa menivät vanhaan myllyn kehään tupakoimaan, eivätkä minun kiellostani pitäneet mitään. Rakennusmestari, tultuaan työpaikalle, kysyi minulta ruotsinkielellä, sillä hän oli pahainen Suomenkielen puhuja, "missä miehet?" Minä selitin, että tuonne menivät myllyn kehään tupakoimaan, vastoin kieltoani. Rakennusmestari alkoi kiivaasti astella myllyyn. 

Eipä aikaakaan kun mies toisensa perästä lensi tollonkoppina myllyn ovesta ulos, kontalleen myllyn eteen. Saatuaan viimeisenkin ulos heitetyksi astui rakennusmestari itsekin ulos, poristen: "kyllä minä teitä, rakkari, opeta tekemä töötä." Miehet hämmästyksissään ilmoittivat, että H:kin antaa kerta rupeamassa tupakoida. Mutta "pyky" puisti nyrkkiä, lausuen: "tämä ei oleta H:n töötä tämä oleta minun töötä, muistaka se, rakkari." Pyky oli pitkä, komea nuori mies ja hieno herra sekä näytti omaamvan väkevän käsivoiman, jos mitä ryhtyi maasta ylös kohottamaan nousi kappale helpommin kuin kahdelta jätkältä, ja usein lausuikin niille: "te oleta hoono mees."

Eräänä päivänä tuli muuan talon isäntä paria vuorokautta aikaisemmin kuin määrä oli hollin tekoon. Tehtaan maihin kuului silloin Salahmin kestikievari, jota hoiti renki ja piika. Isäntä pyysi odotus-ajakseen jotain työtä. Käskimme mennä myllyn luota muraa käsikärryllä lykkäämään koskeen, selittäen siellä olevan muitakin, ja että hän saa saman palkan kuin muutkin. Niin läksi isäntä työhön. Hetken perästä menin minäkin työpaikalle, jossa oli pykykin. Pykyksi kutsuttiin tavallisesti rakennusmestaria. Isäntä oli jo lykkäämässä, muraa täynnä olemia kärryjä lankkua myöden, mutta likellä kosken parrasta seisahtui hän ja rupesi panemaan piippuun, iskien tulusneuvoillaan valkeaa. Viisi muuta oli jälessä kärryineen. Kun kaitasella lankulla ei voinut siivuttaa täytyi kaikkein seisahtua. Pyky sen havattuaan karjasi mäeltä: "mees hoi! Älä sinä kuule kilkuta." 

Mutta mies vain kilkutti. 

Pyky huusi toisen kerran: "kuuleko sinä mees, älä kilkuta!"

Mies kohotti päätään, ja lausui: "häh?" 

"Mite häh-häh?", matki pyky ja lähti kävelemään miestä kohden. Tultuaan kilkuttajan luo, lyödä sivahutti pyky kädellään miehen hampaissa olevaan piippuun, että se lensi koskeen ja niin vei virta sen muassaan. Piippu oli meren vahaa ja hopeahelainen. Isäntämiehet eivät näet, känillä tupakoineetkaan. Mies läksi juoksemaan jokirantaa piippunsa perään, siihen jäi kottikärryt, jotka toiset tyhjensivät. 

Turhaan sen päivää jokirannoilta piippuaan etsittyään, tuli mies ehtoolla konttooriin ja lausui, että hän haastattaa pykyn käräjiin, ellei maksa hänen piippuaan. Mutta kun me ilmoitimme tehtaalla olevan sellaisen säännön, että 3 hopearuplan sakon uhalla on tupakoitseminen ulkona kielletty, niin arveli mies: "jopa taisi mennä minulta 3 ruplan maksava piippu." Isäntä ei enempää ryhtynyt työhön, suri vaan piippuaan.

(*) 7.6.1890, 11.6.1890, 14.6.1890, 18.6.1890, 21.6.1890, 25.6.1890, 9.7.1890, 12.7.1890, 19.7.1890 Oulun Ilmoituslehti

Helsingistä karkoitettu Tukholmassa

Aamupäivän ohjelmana oli tehdä blogipostaus, johon kokoan kaikki Petter Sundin kadoksissa olevat jälkeläiset ja todistan tehneeni kaiken järjellisen heidän löytämisekseen. Ja kuten hiljaa mielessäni toivoin listausta tehdessä tuli mieleen kaikenlaisia tarkistuksia, joilla löytyi lisätietoa.

Yksi näistä oli Tukholman kaupunginarkiston henkikirjahakemistoon työnnetty haku Sunn. Odotin nollatulosta, mutta hakemiston varhaisimpana vuonna 1800 kaupungissa henkikirjoitettiin 4 Sunnia, joista kolmella oli tutut nimikirjaimet. Vuoden 1800 henkikirjoitusta ei ole ArkivDigitalissa, mutta SVARilla on ja sehän avattiin maksuttomaksi tämän kuun alussa.

Ensimmäisenä listalla on Petter Sundin pojanpojanpoika majui Gustaf Magnus Sunn, joka oli vihitty avioliitoon Mustasaaressa neljä vuotta aiemmin eikä minulla ollut mitään syytä etsiä häntä Tukholmasta. Henkikirjoituksestaan Kungsholmenilla ei irtoa uutta tietoa, mutta mielenkiintoinen detalji on, että mukana on nimen kanssa 3-vuotias poikansa, vaikka tästä ei veroa maksettu. Vaimon nimeä sen sijaan ei merkitty.

Kolmen tyttären äiti Margareta Sunn Adolf Fredrikin seurakunnassa voisi olla jonkun sotilasuralle kadonneen jälkeläisen vaimo. Tai sitten ei mitään sukua, sillä Sunn on suosittu nimi armeijassa.

Viimeisenä, mutta ei mitenkään vähäisimpänä listalla oli P J Sunn Katarinan seurakunnassa. Tittelistä hemmansbrukare tuli mieleen vuodelta 1799 löytynyt lehtileike, jonka arvelin mahdollisesti liittyvän Helsingistä karkoitettuun ja kadonneeseen Petterin pojanpoikaan Petter Johan.

Tiedot henkikirjassa tuskin voisivat olla niukemmat, mutta ikä on luottettavan epäpyöreä luku ja stemmaa Helsingin Petteriin! Syytä siis katsoa ympärille ja todeta kortteliksi Formanen ja tontinnumeroksi ehkä 7/8. Kaupunginarkiston Registernyckel för fastigheter 1730 och 1810 kääntää nämä osoitteeksi Sillpackargatan 13. Jota ei löydy nykykartalta, mutta tästä koosteesta saa osviittaa.

Katarinan runsaslukuisen seurakunnan haudattujen listaan ei ole tehty hakemistoa. Kun on mahdollista, että Petter Johan vielä muuttaakin toisaalle vanhoilla päivillään... Ainakaan hän ei ole edellä mainitun hakemiston mukaan enää missään Tukholmassa 1810 henkikirjoituksessa. Henkikirjoituksen 1790 hakemisto on ArkivDigitalilla ja sieltä hemmansbukare löytyy samalta alueelta.

Ifrån Nyland! Jees! Ikä on nyt päin mäntyä, mutta missään Sunn-haussa Suomen puolella ei ole ilmaantunut miehelle kaimaa, joten kaupungista karkoitettu on siis vuoden 1790 paikkeilla tullut Tukholmaan hoitamaan hakemusasiaa ja jämähtänyt paikalleen ainakin kymmeneksi vuodeksi.

Avoimista lehdistä

Aaro Sahari tiedotti viime viikonloppuna Tekniikan waiheita -lehden numeroiden vuosilta 2005-2014 olevan kaikkien luettavissa TSV:n Journal.fi -palvelussa. Suhtautuminen uutiseen oli päässäni kaksijakoinen, sillä journal.fi:stä tuli ensimmäiseksi mieleen muisto maailman surkeimmasta hakukokemuksesta.

Muistanko väärin tai onko tilanne korjaantunut? En ja ei. Hakutulokset muistuttavat Doriaa ennen vanhaan eli näkyviin tulee pelkkä otsikko eikä mitään hakusanan kontekstista. Konteksti on merkityksellinen, sillä haku sentään kohdistuu muuhunkin kuin otsikkoon. [Korjaus 17.2.2018: eipäs tartu, katso kommentit] Tosin ei tarttunut yhdessä artikkelissa esiintyvään sukunimeni taivutusmuotoon, joten aivan täydellistä tulosta ei kannata odottaa, jos on hakemassa muulla kuin jo tuntemallaan artikkelin nimellä. Eksploratiivinen käyttökeissi ei ole ollut suunnittelijoilla päällimmäisenä mielessä.

Eri lehdet olivat käyttäneet alustan mahdollisuuksia vaihtelevasti. Parhaimmillaan arkistosivulle oli syötetty manuaalisesti klikkauksia houkuttelevia kuvauksia numeroista, mutta useimmiten tarjolla oli vain Vol 123 N:o 4 linkkejä, jotka pitää kiinnostavan sisällön toivossa avata yksi kerrallaan läpi. Yllätyksiä tuli myös artikkelien saatavuuden kanssa. Monilla tuoreista numeroista näkyi vain sisällysluettelo, kuten odottaa saattoikin. Mutta vastaan tuli myös vanhempi numero, josta oli saatavilla kaikki muut artikkelit paitsi se kiinnostava.

Julkaisuarkistoon verrattuna lukijakäyttäjälle journal.fi vaikuttaa köyhältä. Artikkeleissa ei (kai) ole asiasanoja eikä alusta tarjoa "voisi myös olla kiinnostunut näistä" -linkkejä. Mutta muutaman testikappaleen perusteella artikkelit löytyvät asiasanoineen Finnasta, jossa "Katso myös" pelittää. Eksploraatio on siis tehokkampaa paikassa, josta (kuten on jo aiemmin tullut valitettua) puuttuu kokotekstiin kohdistuva haku.

Ainakin kahden lehden (Informaatiotutkimus ja Tieteessä tapahtuu) artikkelit ovat tällä hetkellä esillä sekä journal.fi:ssä että Doriassa. Katsomalla Jukka Rantalan artikkelia Kamppailu identiteettikasvatuksesta historianopetuksessa Journal.fi:ssä esillä ei ole pysyvää tunnistetta, mutta pdf aukeaa. Doriassa puolestaan on enää linkki journal.fi:hin sekä URN (http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1813964), joka tätä kirjoittaessani ei vie minnekään.

Informaatiotutkimuksessa julkaistun Juha Hakalan artikkelin E-viittaamisen ihanuus ja kurjuus Doria-sivulla annettu URN toimi ja toi samalle sivulle, missä artikkelia ei ollut tarjolla. Sivun toinen linkki oli DOI ja vei journal.fi:hen, jossa tällä kertaa oli doi esillä. Artikkelin aiheen huomioon ottaen olisi ollut pikkasen ironista, ellei näin olisi ollut.

Samasta aiheesta tuli sivustolla surffatessa vastaan Suomen tieteellisen kirjastoseuran julkaisemassa aikakauslehti Signumissa Merja Kallion katsaus Linkkimätä + sisältönyrjähdys = viitemätä, jossa doi oli myös paikallaan. Tekemättä kattavampaa kartoitusta voinen todeta löytyneiden irtoartikkeleiden oheen vielä todeta tunnistetilanteen. (Palaan lehtiin, joissa on useampia kiinnostavia artikkeleja myöhemmissä postauksissa.)

• Kirsi Laurén: ”Siinä katottiin vähän aikaa konepistoolin suuaukkoa” Traumaattiset kertomukset neuvostopartisaanien iskuista Lapissa ja Kainuussa jatkosodan aikana Ei pysyvää tunnistetta näkyvissä
• Eljas Orrman: Arkistotoimen organisointi Suomen senaatissa kaksi vuosisataa sitten DOI paikallaan
• Raine Wilén, Mika Holopainen: ”Älä jätä käyttämättä sattuman tarjoamia mahdollisuuksia” – Serendipisyys tiedonhaun ilmiönä DOI paikallaan
• Tero Mustonen: Endemic time-spaces of Finland: from wilderness lands to ‘vacant production spaces’ DOI ja CC-lisenssi
• Jaanus Veemaa, Jussi S. Jauhiainen: Geography and history education in Estonia: processes, policies and practices in an ethnically divided society from the late 1980s to the early 2000s Ei pysyvää tunnistetta näkyvissä, vaikka saman lehden toisessa jutussa oli. CC-lisenssi 
• Christoffer Sundman: Upplösningen av den finska armén 1901 i ljuset av Bobrikovs dagbok Ei pysyvää tunnistetta näkyvissä
• Max Engman: Peterburgs finska sotare Ei pysyvää tunnistetta näkyvissä
• Henry Pihlström: Rabbit on the run? A hitherto overlooked museum specimen of European rabbit Oryctolagus cuniculus, collected in Helsinki, Finland, in 1921 Ei pysyvää tunnistetta näkyvissä
• Henry Väre: Fredrik Wilhelm Radloff – Demonstrator in Botany at old Åbo Akademi Ei pysyvää tunnistetta näkyvissä
• Henry Väre: Carl Reinhold Sahlberg – Demonstrator in Botany at old Åbo Akademi, later Professor in Botany and Zoology at Imperial Alexander University of Finland Ei pysyvää tunnistetta näkyvissä

Tunnuksettomuus sikäli merkityksellistä, että edellä linkittämässäni artikkelissa Juha Hakala lainaa Jyväskylän yliopiston ohjeesta (jolla itsellään ei ole pysyvää tunnistetta) viime vuodelta pätkän:

Verkkosivujen pysyviä yleisesti tunnettuja osoitteita ovat mm. DOI- ja URN -osoitteet ja Permalink:it. Jos et löydä mitään tunnistetietoja sivustosta, se ei ole lähde, jota sinun kannattaa ylipäätänsä käyttää tieteellisessä kirjoittamisessa.

Kuva kirjasta "Little Tom" (1922)

Nukkemestari Amanda Hertman

Kun hain linkkejä Cecilia Lundahlin sisaruksille, osuin useaan sivuun, joissa mainittiin nukkemestari Amanda Hertman. Yksityiskohtaisin, mutta lähdeviitteetön teksti on Kirsi Vesterbackan selvityksessä Turun Marttanukketeollisuuden Marttanuket 1908-1974 (pdf)

Amanda Hertman jäi nuorena leskeksi ja alkoi nukkejen teollisen valmistuksen 1800-luvun puolivälin jälkeen. Hertmanin nukkejen vaatteet oli valmistettu käytetystä kankaasta. Pää ja kädet täytettiin pumpulilla ja vartalo ja jalat sahajauhoilla. Kuuluisin Hertmanin nukke oli Petronella, joka oli sairaanhoidon opiskelussa käytetty aikuisen kokoinen potilasnukke. Hertmanin tuotannosta ei juuri ole säilynyt näytteitä eikä edes montaa valokuvaa, koska luonnonmateriaalinen nukke hajosi helposti käytössä. Hertmanin nukeista tiedetään, että ne olivat ajan tavan mukaan pitkävartaloisia, hoikkia ja siropiirteisiä nukkeja. 

Onko kyseessä Cecilian sisko, jonka aviomies kuoli vuonna 1878 Kuopiossa "entisenä viskaalina"? Vai/ja kuopiolainen Amanda Hertman, jonka tilkuista valmistama nukke oli esillä näyttelyssä ja tuli mainituksi Hufvudstadsbladetissa 20.8.1876? Oliko sama nukke aiemmin maksusta nähtävillä Kuopiossa?

Aiemmin Amanda Hertman oli ruotsiksi Tapiossa 24.4.1875 ilmoittanut vastaanottavansa rullaverhotilauksia.

Miten voi olla, että nukkehistorioitsijoiden tuntemasta "teollisesta valmistuksesta" ei löydy sanaakaan digitoiduista lehdistä? Onko piirrustusopettajanakin (*) toiminut Amanda Hertman (o.s. Lundahl) tosiaan pistänyt pystyyn laajamittaisen nukketuotannon, jolle 1800-luvun lopun Suomessa olisi ollut markkinat? Olisiko sisarenpoika Ilmari Kianto tuolloin kutsunut häntä "pianonsoittajaksi ja taulumaalariksi"?

Vastauksia osaan kysymyksistäni sain Kotka Nyheterissä 30.5.1908 julkaistusta muistokirjoituksesta. Sen mukaan 73-vuotiaana kuollut Amanda Hertman oli 1880-luvun alussa muuttanut Kotkaan ja oli siellä tunnettu iloisuudestaan. Vielä vuoden 1908 aikana hän oli "suorittanut musiikkia" juhla-illassa. Ehkäpä sisarenpojan mainitsemalla pianolla. Muistokirjoitus tuntee myös Hertmanin kuvataiteellisen lahjakkuuden ja käyttää ilmaisua "sysslade bl. a. med måleri". Lause "Ännu för någon tid sedan lät den stora docka hon förfärdigade för medicinsk undervisning tala om sig." vahvistaa hänet Petronellan valmistajaksi. Samoin kuin toinen sanomalehtijuttu, jonka leike ohessa. Mutta oliko hän nukkemestari tai -tehtailija?

(*) Gunnar Landtman: Silhuetteringskonsten och dess utövning i Finland. Finsk Tidskrift no 5-6/1929

Niin s******* vaikeeta?

Viikonloppuna löysin YouTubesta suomalaisen matematiikan opettajan videot. Kuivempien pätkien lomaan hän oli tehnyt muutaman purkautumisen otsikolla Niin s******* vaikeeta. Tässä voisi olla formaatti, joka sopisi minullekin. Erinäisiä kertoja kun on verkon sukututkimuspalstoilla verenpaine noussut alkeellisista asioista.

Otetaan esimerkiksi eilinen. 4. serkukseni esittäytynyt kysyi alkuperäiseen keskusteluun liittymättömästi

Ja en millään löydä Gabriel Limnellin s.1807 vaimon Eva Heikintyttären syntymämerkintää Kauvatsan kirjoista. Voiko olla niin, että ei tiedetä , mistä Eva tuli, kun satakuntalaiset tuntuvat tarkkaan kaikki torppien tytötkin tietävän. Jossain rippikirjan kohdassa sanotaan , että Tyrvää, mutta joku Satakunnan tietäjä sanoi minulle, että ei tule Tyrväältä.

Evan elämään minulla ei ollut mitään erityisempää kiinnostusta, mutta - otsikon mukaisesti - onko tämä nyt niin s******* vaikeeta?

Evan Geni-profiilissa (tätä kirjoittaessani) ilmoitettu Kauvatsa syntymäpaikkana kannattanee ohittaa, mutta sivulta löytyy myös kaksi rippikirjalinkkiä. Eva piikana ennen avioliittoa ja samassa rippikirjassa avioliittonsa jälkeen. Ensiksi mainitussa on jonkinlainen tulomerkintä, mutta Kotuksen Nimiarkisto ei tarjonnut mitään lupaavaa Keljua tai Keljoa, joten lähdin etsimään helpompaa reittiä eteenpäin.

Eli syötin Eva Christinan perustiedot FamilySearchiin.

Päällimmäiseksi tuli rippikirjamerkintä Kauvatsalta oikeasta ihmisestä ja sen alle kaste Kokemäeltä. Kaste, jossa stemmaa etunimet, isän nimi ja päivämäärä yhtä numeroa lukuunottamatta. Ja kun numeroero on ykkösen ja nelosen välillä, niin sellaisia sattuu ja tapahtuu.

Saman kasteen olisi saanut ulos Hiskistä eli kysyjän on täytynyt tämä jo tarkistaa iät ja ajat sitten. Ehkäpä tämä Eva Christina kuolee kehtoonsa? Pitää jatkaa rippikirjan sivulle, joka tällä kertaa löytyy kätevimmin SSHY:n täydellisen hakemiston avulla. Selviää, että torppari Henric Mattssonin (s. 28.3.1771) ja Valborg Mattsdotterin (s. 18.2.1777) tytär Eva Christina elää ja hengittää kun koko perhe muuttaa vuonna 1813 KAUVATSALLE.

No, mites perhe löytyy Kauvatsalta? FamilySearch antoi nyt pelkkiä virheilmoituksia ja Hiskiin on Kauvatsalta syötetty vain hautauksia, joten etsin sitten niitä. Kokemäen Eva Christinan Henrik-veli oli kuollut Lievikosken Koiviston torpparina. Kysytty Eva Christina aviomiehineen on samalla rippikirjan sivulla, mutta sehän voi olla pelkkää sattumaa.

Kun mitään fiksumpaa en keksinyt täyttääkseni puuttuvan aikavälin, selasin Kauvatsan rippikirjasta 1811-1816 Lievikosken kylän sivut. Ei s******* vaikeeta, vain s******* tylsää. Kokemäeltä vuonna 1813 tullut perhe löytyi näin Heliön talosta. Heliön kirjoitusasujen vaihtelulla on lähes varmaa, että se oli Keljoksi lukemani nimi, joka oli merkitty Eva Christinan lähtökohdaksi palveluspaikan rippikirjan sivulla. Minun mielestäni syntymäperänsä on näin täysin selvitetty ja ei ollut kovin kummoinen mysteeri.

P.S. Yhdessä FB-ryhmässä käytiin viikonloppuna reipas keskustelu, jossa osa koki ongelmaksi keskusteluissa mainittujen tiedonrippujen ripeän päätymisen Geni-puuhun. Ans kattoo millä vauhdilla Eva Christina saa oikean syntymäseurakunnan, vanhemmat ja sisarukset.

Tammikuusta helmikuuhun

31.12.

• Pekka Tikka: Kekkosesta kritiikittä, osa 2

2.1.

• Kannattaako @museokortti?

7.1.

• Kevään uutuuskirjojen varaus jäi joulukuun kiireissä, mutta vielä pääsin 40+ sijoille @HelMet_kirjasto -jonoissa.

12.1.

• Haluatko elää vuotta #1918? Seurantaan: @elamaaturussa @Tampere_1918 @Helsinki1918 @OverBranten @jouko_kokkonen #Sota1918livenä Muita? [ @VappuIkonen täydensi "Hyviä seurattavia! Kollegani @JuhaTarkka ja minä twiittaamme tammikuun 2018 lopusta lukien uutisia ja asiakirjoja punaisten valtaamasta Suomen Pankin pääkonttorista. Rahamuseossa aukeaa 31.1.2018 näyttely "Suomen Pankki 1918"."]

21.1.

• Niin paljosta on koululaitosta kiittäminen.

22.1.

• Antti Grönfors (1840-1901)

25.1.

• Paras väitöstiedote koskaan! [Eli Ville Mäkipellon YouTube-video Väittelen tohtoriksi raamatun muutoshistoriasta] 

29.1.

• Seal hunting in Northern Baltic Sea
• Kirjailija Anneli Kanto halusi lukea kirjan 1918 punaisten naiskaartista – hän joutui kirjoittamaan sen itse | Yle Uutiset  
• Muistaakseni: Kadonnut keskiaika ja Simonin talon metsästys

1.2.

• Selasin vuonna 1966 julkaistun kirjan Suomen satavuotiaista. Yhdessäkään henkilökuvauksessa ei mainittu vuotta 1918.

2.2.

• Loistavaa, Seija Johnson väittelee maaliskuussa. "I den folkliga modedräktens fotspår. Bondekvinnors välstånd, ställning och mode­medvetenhet i Gamlakarleby socken 1740−1800"

3.2.

• Säät olivat sekamelskaa jo 1929 ja olivatkohan talvet lapsuuden talvia sitä ennenkään?

9.2.

• Erinomainen uutinen Lahdesta: "Kulkemattomat polut on Vuoden historiateos 2017" [Ehdokasasettelu kun oli mitä oli.]
• Suomessa on hissanmaikka, joka tekee Youtube-videoita! Vai onko useampikin? [Kalvosulkeiset ovat kaukana Hip Hughes -meiningistä, mutta yllätys löytää jotain. Kanavalla on myös kohtuullisen paljon tilaajia.]

10.2.

• Perinteisen tyylinäyte #Helsinki