Naishistoriaa 1900-luvulta

Tuoressa Kasvatus&Aika-lehdessä 3/2014 naiset ovat esillä ainakin artikkeleissa

• Aino Tormulainen: Tyttöenergialla kasvaneet. Tytöille suunnatun populaarikulttuurin lähihistoriaa
• Eeva Kotioja: Reippaat tytöt ja rohkeat pojat – nuorison kansallismielinen kasvatus Suomessa vuosina 1934–1938

Opinnäytteistä naishistoriaa on löytynyt runsaasti, erityisesti 1900-luvulta

• Jokinen, Heli:"Eihän semmosille reissuille heikompia astioita vierä" : amerikanlesket 1900-luvun vaihteen Alahärmässä
• Lahti, Anni: Ammattina kätilö : maalaiskätilön työ 1900 - 1920 Jyväskylän piirilääkäripiirissä ja kätilöiden kirjoituksissa
• Ylikotila, Anna-Kaisa: Yhteiskunnallisten äitien vapaussota : jyväskyläläiset naiset valistus- ja auttamistyössä vuosina 1920-25
• Hytönen, Marja:Kahvinkeittoa ja kulttuurityötä : naistoimijan rooli työväenyhdistyksessä 1920 - 1930-luvulla
• Salomaa, Sinikka:Evankeliumin valoa Ambokoteihin - Lähetti Anna Rautaheimo naiskasvatuksen aloittajana Ambomaalla 1920-1927
• Alasmaa, Anne: "Aikamme amatsoonit" : Akateemisten Naisten Karjala-Seura osana oikeistoliikehdintää 1922-1944
• Metso, Marja: "Toimittaja luo lehden, lehti toimittajan" Alli Wiherheimon toimittajuuden oppivuodet Kotiliedessä 1922 - 1925
• Pyykönen, Liisa: Mary Ollonqvist: ja hänen Kotilieden artikkelit vuosilta 1923–1935
• Pölönen, Mia: Keski-Suomen Naistenpäivät 1924-1974
• Snellman, Gerd: Sions döttrar : de laestadianska kvinnorna som traditionsförmedlare i norra svenska Österbotten åren 1927–2009
• Katajainen, Johanna: Aatteen palolla vai velvollisuuden pakolla: Jyväskylän Akateemiset Naiset vuosina 1928-1998.
• Korhonen, Katja:  Kahvinkeittäjiä, sihteereitä vai puheenjohtajia? Naisten osallistuminen kahdessa Kutomateollisuustyöväen liiton ammattiosastossa 1930-luvulla
• Vehkalahti, Mari: "Kaikki loppuu aikanaan. Armonsa ei milloinkaan." : vanhenemisen kokemus ruustinna Elli Paunun kirjeissä ja päiväkirjoissa 1931-1953

• Siistonen, Annemari: Äänekosken Naiskuoro 1941-2005
• Nieminen, Annika: Särkyneiden sydänten sota. Tampereen raastuvanoikeudessa vuosina 1943 ja 1945 myönnetyt avioerot sota-ajan moraali-ilmaston kuvaajana.
• Sahi, Kirsi: Muotipiirtäjä muodin kuvaajana : Tarkastelussa Kyllikki Raustilan muotipiirrokset Muotikuva-lehdessä 1944–1951
• Karhu, Saila: Naisarkkitehti laitosrakennusten suunnittelijana : Elsa Arokallion toteutuneet laitosrakennukset
• Ritola, Salli: Toiseuden lumo : eksoottisuus ja eroottisuus revyyteatteri Punaisen Myllyn esityksissä
• Anna Lemberg: Riistetty vapaus. Yläneen tyttökoti ja tyttöyden tulkinnat 1955-1971
• Laamanen, Laura: Ankkalinnan naiset ennen ja nyt : Aku Ankka-lehdessä 50-luvulla ja vuonna 1999 esiintyvien naiseen viittavien ja naista tarkoittavien ilmausten tarkastelua

• Orell, Heini: Naisten välisestä ystävyydestä : ystävyys Anna-lehden artikkeleissa 1960-2000 -luvuilla
• Broman, Niina: Runotytöstä intohimon papittareksi : kirjailija Aila Meriluodon julkisuuskuva naistenlehdissä vuosina 1960-2010
• Vehviläinen, Hanna: Alussa oli mimmiliiga : naisten jalkapalloilun muutos Suomessa vuosina 1971-2006
• Mäkelä, Annu: Kauneuden korostusta vai urheilun arvostusta? : tutkimus naisyleisurheilun uutisoinnista Helsingin Sanomissa vuosien 1983 ja 2005 MM-kilpailujen yhteydessä
• Katvala, Satu: ;Missä äiti on? : äitejä ja äitiyden uskomuksia sukupolvien saatossa
• Knuuttila, Maarit: Keittämistarinoiden arkkityypeistä : naissukupolvelta toiselle välittyvien keittämisen myyttisten teemojen tarkastelua
• Jussila, Johanna: Vainotusta noidasta postmodernin naisyrittäjäksi : sosiaalihistoriallinen tutkimus naisen työstä ja yrittäjyydestä
• Marttinen, Virve: "Hyi, olenko minä suloinen!" : tyttökirjat tarjoavat samastumiskohteita lukijoille, esimerkkeinä Eevan luokka, Priska ja Rakas Laura
• Turunen, Arja: Marimekkoihmisiä ja marimekkomuotia : etnologinen tutkimus Marimekosta pukeutumisilmiönä 
• Komulainen, Tuomas: Epämääräisestä tasa-arvopuheesta näkökulmista kiistelyyn : maahanmuuttajanaisten kysymykset Suomen maahanmuuttohallinnon neuvottelukunnissa 1988 - 2005
• Pohjola, Maiju: ;Sodan katveesta : uuden (nais)sukupolven sotakuvaukset 2010-luvulla 

Kuvat Suomi syö ja juo Flickr-tililtä:

• Kahvila Mokan henkilökunta vuonna 1925. Tampereen museot / Vapriikin kuva-arkisto (CC BY 2.0)  
• Nahkiaisten paistoa Nakkilassa vuonna 1937. Satakunnan Museon kokoelmat (CC BY 2.0)
• Opiskelijanaisia poistumassa Korona-baarista vuonna 1960. Tampereen museot / Vapriikin kuva-arkisto (CC BY 2.0)

Tunnen oloni tyhmäksi - joo, taas

Tänään julkaistiin uusi museoiden kokoelmatietokanta verkkoon. En ole ymmärtänyt miksi näitä pitää olla kymmeniä erilaista, mutta tällä kertaa on ainakin valittu nimi, joka ei ole geneerisyydellään lupaa ylenmääräistä kattavuutta. (Vrt Muistaja.) Ja kertoo jopa jotain aineistostakin. Piipun juurella ovat historiallisten teollisuuspaikkakuntien Forssan, Valkeakosken ja Varkauden museot.

Tähän asti kaikki selvää. Testihaku Kokemäki tuottaa Pyhän Henrikin kappelista kuvan, joka ei herätä suunnatonta hyödynnysintoa. Mutta klikkaamalla kuvan saa suuremmaksi. Siihen ei ilmaannu vesileimaa ja tallennus onnistuu postimerkkiä isommassa koossa. Onko tätä tarkoitus saada käyttää vai ei?

Vorssammuseon blogi kertoo, että

Tietokannan kuvia ja tietoja saa käyttää vapaasti koulutuksessa, tutkimuksessa ja yksityisessä käytössä. Julkisen tietokannan kuvat ovat verkkoympäristöön hyvin soveltuvia pieniresoluutiokuvia. Tulosteen tai painokuvan haluava voi tilata kuvia tai valmiita julisteita helposti käyttöönsä tietokannan koritoiminnan avulla.

Mitä yksityistä käyttöä varten tarvitaan "verkkoympäristöön hyvin soveltuvia" kuvia, kun viimeisin totuus oli, että yksityiseen käyttöön ei kuulunut minkäänlainen verkkojulkaisu?

Virallinen versio itse sivustolla saa minut vielä enemmän sekaisin.  

Piipun juurella -kuvat ovat sähköisessä ympäristössä toimivia matalaresoluutiokuvia. Voit tilata meiltä kuvia yksityiseen käyttöösi tai esitelmä-, julkaisu- tai tutkimuskäyttöön.[...] Kokoelmatietokannan kuvia saa hyödyntää opetuskäytössä ilman korvausta.

Eli sähköisen ympäristön matalaresoluutiokuvia saa käyttää korvauksetta vain opetuskäytössä. Kaikki muu käyttö vaatii tilauksen.

Kuinka vaikeata olisi kertoa asia yksiselitteisesti joka kanavassa ja mahdollisesti jopa jokaisella sivulla, josta kuva on mahdollista tallentaa ymmärtämättä mitä on tekemässä? Vai olenko ainoa, jolle nämä tekstit eivät selvennä, mitä matalaresoluutiokuvilla saa tehdä?

Kuva saksalaisen sukellusveneen säätölaitteistosta. Tyne & Wear Archives & Museum, Flickr Commons

Palatsin nautinnoista kieltäytynyt

Siperia-projektini puitteissa olen (kiitos Googlen digitoimien kirjojen(*)) tarttunut useaan 1700-luvulla painettuun tietokirjaan. Memoirs of Peter Henry Bruce, Esq. (1782) ei tainnut sisältää mitään oleellista, mutta kylläkin sivulla s. 143, vuoden 1715 kohdalla tarinanpätkän suomalaisesta miehestä.

At this time Knez Golitzin, general of our army in Finland, sent an old man to Petersburgh, aged one hundred and twenty years; of a healthy constitution, had all his senses entire, and walked strait. The czar took much pleasure in conversing with him, and offered to keep him at court, where he might end his days in ease; but the old man begged his majesty to permit him to return to his native place, saying, he had been used to hard labour and spare diet, and if he should noe alter his way of living, it would very soon cut him off: if he were allowed to live in his former way, he hoped God would ass some years more to his days; upon which consideration, the czar, having given him a present, sent him home again; I heard six years after this that he was still alive.

Miehen iäksi siis väitettiin 120 vuotta ja siksi hänet oli kuljetettu tarkemmin määrittelemättömästä Suomen osasta Pietariin Pietari suuren ihmeteltäväksi. Tämä olisi halunnut pitää miehen palatsissa, mutta suomalainen argumentoi, ettei hän yksinkertaiseen elämään tottuneena kauan siellä eläisi. Toisin kuin lukuisat muut isonvihan yhteydessä Venäjälle viedyt, hän pääsi ennen rauhan tekoa takaisin kotiin.

Onkohan tämä tallentunut mihinkään suomalaiseen historiaan? Vilkunan Vihaa en ole kannesta kanteen lukenut, tunnustan. Sisällysluettelon mukaan siinä käsitellään tarinaperinnettäkin. Mistä myös

• Mantila, Matti: Loppuun kerrottu katastrofi : isoviha unohtuvana suullisena perinteenä

Ja muistaessa vielä talonpoikain kapinasta Nurmeksessa vuonna 1710 kertovaa fiktiota.

• Johan Albert Bergman: Nevalaiset. Historiallis-romantillinen kertomus Itä-Suomesta

(*) Suhteellisen myöhäisessä vaiheessa projektiani ajatellen ilmestyi bibliografia In the Lands of the Romanovs: An Annotated Bibliography of First-hand English-language Accounts of the Russian Empire (1613-1917), jossa on valmiiksi listattuna suurin osa käyttämästäni kirjallisuudesta. Ja sain siitä pari uuttakin nimikettä, jotka uusilla hakusanoilla myöskin läytyivät Google Booksista.

Bibliografian rajavuosien ulkopuolelle jäi Olli Bäckströmin blogissaan referoima kertomus englantilaisesta palkkasoturista, jonka matka Venäjälle 1609-1610 kulki Suomen kautta: Osa 1, Osa 2 ja Osa 3

Piirroksen Pietari Suuresta tarjosi Rijksmuseum.

Korkeimman oikeuden asioita

Olin eilen Kansallisarkistossa hyödyntämässä viikon ainoaa ilta-aukioloa ja tavaamassa Senaatin oikeusosaston aktia. Tuskin tulen näkemään sitä päivää, kun nämä oman aikansa korkeimman oikeusasteen paperit on digitoitu (*), mutta Kansallisarkisto tiedotti tänään FB:ssä, että

Digitaaliarkistoon on viime aikoina viety Korkeimman oikeuden vanhempia asiakirjoja. Nähtävillä on diaareja sekä päätös- ja tuomiotaltioita.

Vuodelta 1952 peräisin olevat ja sitä vanhemmat oikeusasiakirjat ovat vapaasti käytettävissä Digitaaliarkistossa. Sitä uudempiin digitoituihin ja digitoimattomiin aineistoihin voi tutustua Kansallisarkiston tutkijasalissa.

Huh. En ole uskaltanut linkittää ajattelevan Annelin aineistoon viitanneita hienoja blogitekstejä, kun pelkäsin, että aineisto oli erehdyksessä esillä. Mutta nyt:

• Korkeimman oikeuden arkistoa penkomassa (30.5.2014)
• Tuomiotaltioita (14.6.2014)
• Aviolapseksi julistaminen (27.6.2014)
• Vieläkin tuomiotaltioista - testamentin moittiminen (1.7.2014)
• Sukulunastusoikeutta ja lainhuutoja (5.7.2014)
• Riitaa puhelimesta (22.8.2014)
• Holhoojia ja holhottavia (3.10.2014)
• Puolukoita korkeimpaan oikeuteen (7.10.2014) 

Kuvituksen toivossa tarkistin Wikipediasta, missä rakennuksessa Korkein oikeus toimii. Hups, Kauppatorin vieressä olevassa, johon en ole koskaan kiinnittänyt mitään huomiota. Siivu leikattu SLS:n Flickr Commonsissa jakamasta kuvasta. Ennen kuin Korkein oikeus oli aloittanut toimintansa.

(*) Lisäys 9.10.2014: Senaatin oikeusosaston materiaalia on digitoitu. Mutta ei akteja.  

Pietarsaaren suuresta pojasta

Jos olisin etukäteen arvannut kuinka vähän tekstiä oli Wava Stürmerin kirjoittamassa ja Ulrica Löfholmin kuvittamassa kirjassa Johan Ludvig - Pietarsaarelaispoika josta tuli kansallisrunoilija (2002), olisin lainannut kirjan alkuperäiskielellä eli ruotsiksi. Sen verran olisin kyllä lukenut tuskattomasti.

Kyseessä on (esipuheen mukaan) Pietarsaaren 350-vuotisjuhlan yhteydessä kaupungin teettämästä kirjasta. Lapsille ja nuorille suunnattua Runeberg-kuvausta ei itselleni ole tullut vastaan, eikä ilmeisesti myöskään julkaisutoimikunnalle, joka näin perusteli hankettaan. (Sittemmin on ilmestynyt Mauri Kunnaksen Koiramäen Martta ja Ruuneperi.)

Koska monet lapsille ja nuorille tarkoitetut suurmieskirjat keskittyvät lapsuuden vuosiin ja kirjan otsikossa oli sana pietarsaatelaispoika, yllätyin kun teksti jatkui Runebergin kuolemaan asti. Kuin myös Runebergin avioliiton aikaisten ihastusten esittelystä. (Tuli mieleen alkusyksystä näkemäni leffa The Invisible Woman Charles Dickensin pitkästä rakkaussuhteesta. "Suurmiehet".)

Tekstin tyyli ei ainakaan suomennoksessa ollut lässyttävä vaan lähinnä asiallinen. Eteneminen oli sivumäärän huomioon ottaen luonnollisesti ripeää, mutta joukkoon oli mahtunut muutamia laajennuksia, jotka nostivat luettavuuden Kansallisbiografian artikkelin yläpuolelle. Lisääkin olisi saanut olla.

Löfholmin kuvat olivat kauniita ja sisältö yleissivistävää, joten kirjaan kannatti kyllä tarttua. Erityisesti pidin viimeisestä aukeamasta, jossa nostettiin esiin Runebergin tekstistä kieleemme elämään jääneitä sanontoja. Nekään eivät kuitenkaan saaneet minua "kiinnostumaan siitä, mitä Runeberg on kirjoittanut", mikä oli esipuheen mukaan yksi kirjan tavoitteista.

Kuvat ja niiden kiertäminen

Eilen pyöri Twitterissä minimyrsky Hesarissa esillä olleen Aku Erosen välittämistä kuvista. Modernien kuvien kohdalla tulee olettaneeksi, että ne ovat twiittajan itsensä ottamia. Mutta Eronen oli saanut oman ilmoituksensa mukaan ison määrän kuvia Matkailun edistämiskeskukselta. Ilman (selviä) ehtoja ja kuvaustietoja. Eikä Eronen katsonut siis tarpeelliseksi edes mainita MEK:iä lähteenä. Mikä valokuvaajaa harmitti.

Twitterissä tila on rajattua, toisin kuin blogeissa. Viime viikkoina olen törmännyt linkkeihin vintage everyday -sivustolle. Miettimättä lähdenäkökulmaa olin itse laittanut eteenpäin hupaisat kuvat Helsingissä vuonna 1927 olleesta bussin muotoisesta autokaupasta. Huomattuani tänä aamuna, että osassa sivuista oli alareunassa mainittu lähde, palasin autokauppakuvien pariin. Jouduin pettymään, ei lähdettä.

Mutta todennäköisesti "lainattu" jostain 4.4.2014. (Tekijänoikeusmielessä laillisesti, ellei joku innostu väittämään, että kuvilla on taiteellista arvoa.) Kokeilin Googlen kuvahakua, joka paljasti, että Retronaut oli julkaissut saman setin 29.1.2014. Siellä oli kerrottu edellinen julkaisu: ruotsalainen autonostalgiablogi 5.12.2013.

Ei tässä kaikki. Autoblogi julkaisi koko setin 19.1.2014 ja viittasi lähteenä Retronautiin (päivämäärät?!) ja toisen autoblogin postaukseen 16.1.2014 sekä antoi krediitin ruotsalaiselle blogillekin. Koko ketju tallentui myös seuraavaan blogiin (19.1.2014) ja sitä seuraavaan (19.1.2014). Jostain syystä nämä eivät linkittäneet ruotsalaiseen blogiin, toisin kuin espanjankielinen 22.1.2014.

Aivan omituisessa kuvablogissa 31.1.2014 kuvat olivat mukana ilman selitteitä ja lähteitä. Venäläisessä postauksessa 1.4.2014 lähteet on jätetty pois.

En oikein ymmärrä mitä järkeä on julkaista uudelleen samat kuvat samoilla - tai jopa vähemmillä tiedoilla - uudestaan. Kuvien lumon kyllä tajusin jo tämän blogin alkuaikoina, jolloin kierrätin Sunnuntaiksi Suomesta kuvia. erinäisiltä sivuilta. Mutta (muistaakseni) aina uusina kokonaisuuksina.

Tämän päivän re/dekontekstualisoitu koristus on kirjasta Skämtbilden och dess historia i konsten (1910). Jonka laittoi digitaalisena esille Internet Archive, josta Flickr Commonsiin stripatuista kuvista sen bongasin.

Kyse on myös Fyren-lehden numeron 25.5.1907 kannesta, jonka on tietenkin digitoinut myös Kansalliskirjasto. Mutta harmaasävyisenä! Miksi?? (Digitoitu mikrofilmiltä?) Ja onko tänne liimaamissani Velikullan ja Tuulispäänkin kuvissa ollut väriä? Mitä kulttuuriperinnön välitystä on menneisyyden muuttaminen värittömäksi?

Työelämän ja harrastuksen yhteentörmäys

Purin aamupäivän harmistustani Facebookissa:

Työelämän ihmeellisyyksiä osa n.
Joskus ihmiset kuvittelevat, että tallessa on tietoa, jota ei oikeasti ole.
Joskus he ovat varmoja, ettei tietoa ole. Eivätkä kysy. Ainakaan minulta, jonka pääasiallinen tehtävä on ylläpitää kyseistä raportointia. Suo siellä ja vetelä täällä.

Jens Nilsson huomasi oitis, että

Eikös tuo päde myös historian- ja sukututkimukseen kumminkin päin?

Kun minulle on taottu päähän, että koulutuksellani ja työkokemuksellani ei ole mitään arvoa tahi merkitystä historiantutkimuksen arvokkaalla kentällä, vastasin varovasti

Kyllä. Ainakin harrastajatason historian- ja sukututkimukseen.

Jens jatkoi kokemuksen syvä rintaääni tekstistä kaikuen

Mutta on tietty aina mukavampi kertoa, että oikeastaan sopiva faili/lähde on olemassa kuin jankata, että tähän kysymykseen ei voida saada vastausta, koska mitään aineistoa ei yksinkertaisesti ole olemassa. (Mutta kyllähän kaikki maailman tieto jonkun arkiston pohjalla valmiiksi jäsennettynä, ymmärrettävänä ja halutut probleemit ratkaisevana odottaa tutkijaa, jonka se vain pitää löytää)

Näin. Myös työelämässä on mukavampaa antaa eteenpäin valmiin raportin luvut kuin viikkotolkulla istua palavereissa, jossa pohditaan, että pitäisi saada dataa ilmiöstä, jossa ongelmana on nimenomaan se, ettei siitä synny dataa. (Tuskaiset muistot pysyvät ja pysyvät.)

Mutta tärkein opetus siis: kysy äläkä oleta.

Kuva ote NYPL:n Flickr Commonsissa jakamasta valokuvasta.

Väestönsuojelumuseossa

Viime lauantaina oli yksi viimeisistä mahdollisuuksistani tutustua helsinkiläiseen museoon, jossa en aiemmin ollut käynyt. Väestönsuojelumuseo ei suuremmin mainosta itseään, mutta ulko-opastuksen tarkkuudesta ei voi moittia.

Sisällä pääsi tunnelmaan heti.

Museo ei esillepanollaan varsinaisesti houkutellut, mutta kävin tauluja ja vitriinejä sen verran läpi, että opin uutta. Väestönsuojelutoiminta alkoi pelosta, että ensimmäisen maailmansodan taistelukaasuja käytettäisiin siviilejä vastaan. Vapaaehtoisena kansalaistoimintana alettiin valmistautua tähän. Valtiovalta tuli mukaan vasta viime minuuteilla ennen viime sotia. 

Niiden tunnelmiin pääsi "käytävän päässä vasemmalla", jossa luvattujen valokuvien lisäksi oli lavastettuna koti- ja sairaalainteriööri.

Lisäksi tilassa oli pieni väestönsuoja, jossa tunnelma täydentyi, kun "nauha laitettiin päälle". Huomasin, että en tunnistanut vaara ohi -signaalia.

Valokuvanäyttely kertoi Helsingin pommituksista, joista myös laitettiin filmi pyörimään.

Siis kokemuksellisuutta ja audiovisuaalisia elementtejä. Arvelin etukäteen, että ilmaisuus ja yhteys toiseen maailmansotaan takaisi, että en ole ainoa kävijä. Paikan päällä tosiaan oli enemmän porukkaa kuin saman kokoisissa museoissa tavallisena päivänä. Henkilökunnan edustajan mukaan tyypillisesti 5-15 per lauantai, joka on ainoa aukiolopäivä.

Myös miesten suosiossa. Lähtiessäni ovella oli vanhempi ja nuorempi.

Lehtikaalin satoa

Minä olen innokas kertomaan ihmisille, mitä heidän pitäisi tehdä, ja isäni on ahkera puutarhuri. Yhdistelmästä syntyi tänä vuonna puutarhamme ensimmäinen lehtikaalisato.

Idean sain amerikkalaisesta mediasta, jossa kale on viime vuosina ollut terveellisyyden symbolina. Lisäksi mielessäni kummitteli vuosia sitten lukemani kirja, jossa 1700-luvun elämää elänyt nainen sai keittiöpuutarhastaan syötäväksi lehtikaalia keskellä (englantilaista) talveakin.

Kasvi osoittautui suuhuni sopivaksi ja isäni raporttien mukaan selvisi syksyn ensimmäisistä kylmistä säistä hyvin. Olisi siis sopinut kasvatettavaksi Pohjolassa aikaisemminkin?

Rakkaat sanomalehteni kertovat, että Yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta myytiin kuuden lehtikaalisortin siemeniä vuonna 1847 (FAT 13.1.1847). Suomenkielisenä lehtikaalit esiintyvät ensimmäisen kerran Oulun Wiikko-sanomien 13.8.1853 artikkelissa Lihan ja lehtikaalein tuoreena säilyttämisen keino. Tekstistä kuitenkin selviää, että lehtikaaliksi on käännetty ruotsinkielen sana grönsaker eli vihannekset. Kyseessä on Elias Lönnrotin teksti (Valitut teokset 4) ja johdonmukaisesti hänestä polttiais-nokkonen on "Sovelias ja terveellinen keväällä lehtikaaliksi" (Flora fennica: Suomen kasvisto (1860) s. 309)

Vuosikymmenien kuluttua Suomen maanviljelyslehdessä no 8/1889 todetaan kasvitarhojen tuolloisesta tilasta, että

Lehtikaalin viljelystä ainakin tätä nykyä harjoitetaan ani harvassa paikassa tietääksemme enimmiten Itä-Suomessa, mihin se lie Venäjältä tullut; lanttujen viljelys on yleisempi, mutta ei sekään niin tunnettu, kuin ansaitsisi olla. Itse nauristakin kylvetään monessa paikassa ainoastaan sen verran "että olisi lasten syödä".

Viljelykasveja esittelevä Koti ja yhteiskunta 10/1891 paljastaa, että yhtä lehtikaalilajia "kehutaan hyväksi rehukasviksi 1828 vuoden talous- ja elinkeino arkkiivissa".

Seuraavaksi lehtikaali esiintyy Haapaveden kasvitarha- ja keittokoulun vuositutkinnon yhteydessä (Kaiku 4.10.1895) ja tämän johtajasta, kirkkoherran rouva Nora Pöyhösestä kerrottaessa (Päivälehti 23.10.1895). Perä-Pohjolan maanmiesseuran maanviljelyskokouksen raportoinnissa (Kaiku 21.9.1896) Etelä-Suomesta juuri tullut kirjeenvaihtaja yllättyi pöydällisestä "mitä kauniimpia kasvitarhantuotteita", jotka oli viljelty "Ylitornion pitäjässä kaksi peninkulmaa pohjoisnapapiiristä". Joukossa lehtikaalia. Lehtikaalia viljeltiin menestyksellä jopa Inarin nimismiehen tilalla (Karjalatar 22.8.1901).

Lehtikaalin kasvatukseen ja käyttöön oli opastusta useammassa Puutarha-lehden numerossa, mutta siitä ei muodostunut ruokakulttuurimme elävää osaa.

Piirroskuva lehdestä Puutarha no 4/1901

Helsingin silakkamarkkinat 1903

Minkälaista mahtoi olla silakkamarkkinoilla Helsingissä 110 vuotta sitten?

Kaarlo Karin piirros Tuulispäässä 9.10.1903 antaa riehakkaan vaikutelman...

 ... mutta Helsingin kaiussa 7-8/1903 julkaistu piirros antaa paljon rauhallisemman kuvan. Taisi tunnelma riippua tarkasteluhetkestä?

Palkittuja opettajia vuonna 1912

"Itsellisen leski Liisa Antintytär Hautamäki Karvialla. Syntynyt v. 1828, siis lähes 84 vuoden ikäinen, hän on kunniavanhus tämän päivän juhlavanhusten joukossa. Hän on 19 vuotta ollut kiertokoulunopettajana ja sen jälkeen vielä kolmattakymmentä vuotta kotonaan kesät talvet opettanut lapsia siunauksella ja menestyksellä. Lieneekö maassamme montakaan tällaista työssä olevaa 84 vuotiasta opettajaa!"

Liisa Antintytär on syntynyt Karvialla 8.9.1828 Niskaniemen isännän Anders Johanssonin ja tämän vaimon Lisa Johansdotterin tyttäreksi. Hän meni naimisiin Kuuselan Hautamäen torpan pojan Abel Johanssonin kanssa 1840-luvun lopussa (?). (RK 1847-1853, 1854-1860, 1861-1867 s. 174, 1867-1878 s. 280, s. 282, )

"Kyläkoulumestari Johan Jakob Vinberg on syntynyt v. 1830 ja 40 vuotta Pirttikylän Sidbäckin kylässä uurastanut työssä, joka on pitänyt koko seudun lukutaitoa tunnetusti tyydyttävällä kannalla ja ollut hyödyksi ja siunaukseksi lukemattomille ihmistaimille."

Johan Jakob syntyi Pirttikylässä 23.7.1830 räätäli Jakob Vinbergin ja vaimonsa Anna Andersdotterin pojaksi. Heidät oli vihitty Pirttikylässä 26.2.1829, jolloin Annalla sukunimenä Uppgård.
Pirttikylän nuorisoseuraa oli vuonna 1895 perustamassa Viktor Winberg, joka lienee läheistä sukua kyläkoulumestarille.

"Leski Emilia Sofia Thomassonin kodissa Lovisassa on puolen vuosisataa ollut tuvan täydeltä kaupungin pienokaisia, joita opettaja rakkaudessa ja palkkaa pyytämättä on ohjannut tiedon ensi urille. Rouva Thomasson on syntynyt v. 1840 ja kuuluu siis tämänkin puolesta opettajain kunnialuokkaan."

Tekstilainaukset: Opettajain lehti : kansanopetusta käsittelevä kuvallinen viikkolehti. no 3/1912
Kuva Loviisasta Åbo Akademin kirjasto, Flickr
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto