lauantai 5. elokuuta 2017

Heinäkuuta

10.7.
  • Lämpimään ja aurinkoiseen päivään ripaus kansanviisautta.
11.7.
  • Tänään @vapriikki . Toistaiseksi mielentila zen. #museot #museokortti #museokierros 
  • "Urho, Tursian isäntä" selvittelee naapurivälejä miekalla. Ei kirveellä käynyt? #birckala1017
  • "Täällä on tällainen viikinkimaja" sanoo kävijä lapselle. #birckala1017 @vapriikki 
  • Tiina Pyykkisen teosten tekotekniikasta eivät salivahdit Tampereen taidemuseossa osanneet kertoa. #museokortti #museokierros #museot 
  • Museomaratoonikunto ei ollut kohdallaan. Twiittailu loppui alkumetreillä ja jalat teki lakon kuudennella tunnilla. #tampere #museot [Päivästä blogitekstit Birckala 1017, Nukkeja, sotilaita, pelejä ja merkkejä ja Taidemuseo, jossa ei saa valokuvata]
13.7.
  • Opinnäytteiden pdf-nimet jäävät usein siivoamatta ja kertovat enemmän kuin on ollut tarkoitus.
  • "Pysyvä osoite" sanoi @NatLibFi / @HULib muistiinpanoa tehdessäni. Eipä ole enää.
14.7.
  • Suomen kuvalehdessä reportaasi Pähkinäsaaren rajasta. En löydä mainintaa Samu Sarviahon väikkäristä [Siis tarkoitin, että maininta olisi tuonut hieman ajantasaisuutta juttuun.]
19.7.
  • Testauksessa kesäkahvila ja kykyni saada auto pois maastoparkista. #kokemäki
  • Hieno tunnelma Kesäkahvila Kanelissa. #Kokemäki
23.7.
  • Jos yksi pysyvä tunniste on hyvä, niin viisi on monta kertaa parempi?
24.7.
25.7.
  • Kuuro nainen viikon Hämeen linnan vankina. Ei pystynyt kertomaan nimeään? 
  • Tässä olisi se legendaarinen sukututkimuksen lopetuksen paikka... (Turun linnan tutkintovangit 1837) [Huom! vaikka mies on Kokemäeltä, hän ei tietääkseni ole sukulaiseni.]
26.7.
  • Hyvää luettavaa, mutta Helsingin ainoa (?) kappale @NatLibFi , sillä @helsinkiuni kirjasto ei lehteä enää tilaa.
  • Näin ekaa kertaa @NatMuseum_FI Museoseikkailijan some-päivityksen. Ilmoitti olevan viimeisensä. Huomasitteko te aiemmat? [Kukaan ei vastannut. Eli Museoseikkailijan hausta syntyi enemmän näkyvyttä kuin kesätyöntekijän tuotoksista.]
28.7.
29.7.
  • Kyselytauti iski. Mitä eroa on Digitoidulla julkaisulla ja Linkillä digitoituun julkaisuun? Molemmat URNeja

Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita:

perjantai 4. elokuuta 2017

Autonomian ajasta tutkimusta

Tuulispää 52/1913
1) Artikkelikokoelma "The Enormous Failure of Nature" Famine and Society in the Nineteenth Century tuo Suomen nälkävuodet osaksi eurooppalaista historiaa. Kokoelman toimittajan nälkävuosien muistomerkkien etsinnästä oli juttu suomeksi Helsingin yliopiston tiedotteissa.

2) "Biografiakeskus on aloittanut Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisun. ... Aluksi on julkaistu tiedot niistä papeista, joiden sukunimet alkavat kirjaimilla F–K. Julkaisua täydennetään kirjain kerrallaan."

3) Имперский период – Keisariaika-verkosto kokoaa tutkijat, jotka ovat kiinnostuneita Suomesta osana Venäjän imperiumia. Erityisenä painopisteenä ovat venäjänkieliset aineistot.

4) Suunnilleen kronologisessa järjestyksessä enimmäkseen graduja
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , ,

torstai 3. elokuuta 2017

Linnanvanki Jaakko Lind SOO-akteissa

Eilen esitellyistä vankilistoista sain konkreettisen istumisen lisäksi keisarin armollisille päätöksille kaksi päivämäärää. Näillä löysin Lindin helposti Senaatin Oikeusosaston anomus-ja valitusdiaarien hakemistoista ja sitten itse diaareista aktinsa tiedot, joilla tein tietenkin tilauksen. (30/1837, 303/1838)
Paksumpiakin akteja olen nähnyt, mutta kyllä näistäkin irtosi tietoa, joka osin vahvisti kesän jatkokertomuksen tarinaa.

19.7.1834 Lind teki ryöstön Pirkkalan Kankaantaan Nahkolassa. Myöhään illalla/yöllä muu väki oli heinätöiden takia toisaalla (kaukainen niitty?) ja tuvassa nukkui emäntä Maria Andersdotter yhdessä sängyssä ja toisessa sisarensa Anna Andersdotter 15-vuotiaan poikansa Jeremias Carlssonin kanssa. Oikeusjutussa mainittiin kirveenlyöntejä, jotka olivat mukana jatkokertomuksessa, jonka henkilökaarti oli vain kolmasosa todellisesta.

Lind saatiin kiinni jo seuraavana päivänä. Tähän väliin mahtuisi pätkä vankeutta ja kertomuksen pako Turun linnasta. Jätin tarkistamatta. Jossain välissä ja jotenkin Lind on kuitenkin päässyt karkuun.

Kesäkuun alussa 1835 Lind vei Pälkäneellä Mälkilän kylän isännän Matts Taatun veneen. Heinäkuun 9. päivä 1835 hän murtautui Taustin kylän isännän Matts Mattias aittaan ja vei tavaraa 2 ruplan ja 63 kopeekan arvosta. Syyskuun 3. päivä hän otti luvatta laitumelta käyttöön Laidikkalan kylän isännän Henrik Johansson Mäkelän hevosen.

Syksyn päätteeksi Lind jäi kiinni ja suljettiin Turun linnaan tutkintovankeuteen 11.11.1835. Vuotta myöhemmin edellä mainitut rikokset olivat lähes loppuun käsiteltyjä. Eli kertaalleen langetettu kuolemantuomio oli muunnettu muuksi, johon sisältyneen 28 päivää vankeutta vedellä ja leivällä Lind istui Turussa helmikuussa 1837. (Yksi syy tuomioiden muuttamiseen oli Lindin jalkojen tila, josta annetut todistukset vahvistavat kerrotun muistitiedon.)

Tämän jälkeen Lindin piti suorittaa kirkollinen häpeärangaistus Pirkkalassa, mutta se ei sujunut kuten piti ja Pirkkalan nimismies lähetti hänet takaisin Turkuun vaatien lisärangaistusta. Tätä selviteltiin heinäkuulle, jolloin Lind vietiin taas Pirkkalaan. Nytkin poikettiin suunnitelmista, sillä Lind pääsi karkaamaan.

Marraskuun 10. päivä Lind saatiin kiinni Tampereella työmies Elias Rosenbergin ja vaimonsa Anna Christina Bertilsdotterin kotoa. Heidän tyttärensä Johana Gustavakin mainitaan oikeuden pöytäkirjassa. Ehkäpä matkailijan kuulemassa versiossa on totuutta kohdassa
Viranomaisten etsiessä häntä Tampereelta joku huomasi, että eräs tyttö lukitsi juuri tutkitun vaunuvajan. Tämä tuntui oudolta, sillä tähän aikaan ei ovia yleensä lukittu, joten vaja tutkittiin uudelleen ja Lind löytyi kyyryssä tyhjästä tervatynnyristä oljilla peitettynä.
Taloudesta löytyi varastetuksi epäiltyä tavaraa ja Lind, Rosenberg sekä vaimonsa suljettiin Hämeen linnaan tutkintovankeuteen 25.11.1837. Oikeuden käynneissä meni taas vuosi ja vasta 31.12.1838 trio lähetettiin Hämeenlinnasta Messukylään suorittamaan tuomioihinsa kuulunutta ruumiillista tai häpeäosuutta.

Arvatenkin täältä palattuaan Lind siirrettiin alkuvuodesta 1839 Svartholmaan, josta eilen esitetyn mukaisesti päätyi Viaporiin ja kertomukseen nojaten vapautettiin 13 vuoden tuomionsa istuttuaan.
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , , , ,

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Linnanvanki Jaakko Lind vankilistoissa

Kesän jatkokertomus entisestä linnanvanki Jaakko Lindistä on nyt julkaistu (osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 ja osa 5) enkä malttanut jättää tarkistamatta miehestä löytyvää arkistoaineistoa. Onko rikollisen löytäminen niin helppoa kuin itse kuukausi sitten väitin?

Kertomuksesta kävi ilmi, että Lind oli vapautunut 1852, joten tilasin Kansallisarkistossa Prokuraattorin toimituskunnan arkiston vankilistoja alkuvuodelta 1852 ja kolmen vuoden välein taaksepäin niin monta kun kerralla sai.

Onneksi näissä massivissa opuksissa oli alussa hakemisto! (Aiemmin olen käyttänyt 1800-luvun loppupuoliskon listoja, joita ei ole sidottu yhteen. Siinä mielessä helppokäyttöisempiä, mutta saattaa joutua tilaamaan useampia laatikoita, että löytää oikean vankilan.)

Kertomuksen mukaan Lind oli viimeiseksi Hämeenlinnassa, joten selasin tammikuulta 1852 läpi sekä Tavastehus slottshäkten että Correctionshuset å Tavastehus, mutta miestä ei näkynyt. Lannistuin hetkeksi, mutta ymmärsin sitten ottaa tarkasteluun kertomuksessa Hämeenlinnaa edeltäneen Viaporin, jonka listoista "Johan Henriksson Lind eller Jakob Jakobsson Ojanperä" löytyi.
Kaksi etunimeä, kaksi patronymiä ja kaksi sukunimeä? Näyttää siltä, että miehen alkuperästä en tule saamaan kiinni. (Otsikossani on jatkokertomuksessa esiintyvä yhdistelmä, jota ei ole tässä vankikirjauksessa, mutta tuli kyllä vastaan myöhemmin arkistoharjoituksessani.)

Lyhyestä kirjauksesta selviää, että Lind/Ojanperä oli Keisarin armollisella päätöksellä (tähän palaan huomenna) 17.10.1838 ryöstöstä ja varkauksista saanut 13 vuoden pakkotyötuomion Svartholman linnoituksessa. Viaporiin hän oli tullut 14.1.1847.

Tämä sopii Museoviraston Svartholmasta jakamaan tietoon.
Linnoitusta käytettiin osittain sotilastukikohtana ja osittain suomalaisten vankien vankilana, myöhemmin myös venäläisten poliittisten vankien vankilana. Svartholma oli kuitenkin vankilaksi sopimaton ja valitusten lopputuloksena vankila lakkautettiin ja vangit siirrettiin Suomenlinnaan vuoden 1847 alussa.
Jotenkin erilainen vankila Svartholma oli, sillä tilaukseeni kuuluneissa alkuvuosien 1843 ja 1846 listoissa se ei hakemistojen perusteella ollut mukana.

Keisari oli antanut päätöksensä 1838. Tavarantasaajien kirjoittamisesta muistan, että varkaiden tutkintovankeudet venyivät, kun ensin käytiin käräjillä useammalla paikkakunnalla, sitten odotettiin hovioikeuden tuomiota ja lopulta keisarin (eli oikeastaan Senaatin oikeusosaston) lopullista versiota. Todennäköisesti Lind/Ojanperä on siis ollut vankina jo alkuvuodesta 1837, jonka listat (Eoa:66) sattuivat kuulumaan tilaukseeni.

Valmistauduin selaamaan sekä Turun että Hämeenlinnan, mutta mies löytyi ensiksi mainitusta. Marraskuun 11. päivä 1835 hänet oli suljettu Turun linnaan.

Yritin saada kiinni kertomuksessa värikkäästi kuvatusta karkumatkasta ja tilasin seuraavien jaksojen listat. Heinäkuussa 1837 Lind tosiaan karkasi, mutta ei Turun linnasta vaan Pirkkalasta, jonne hänet oli viety rangaistavaksi. Ainakin tässä kohden kertomus erosi totuudesta. Ellei karkumatka sitten kuulu Lindin varhaisempiin vaiheisiin.
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , , ,

tiistai 1. elokuuta 2017

Kolme hämäläistä kuuroa 1700-luvulla

Vanhuuden ja raajojen vammojen jälkeen Dagligt Allehandassa 7.12.1772 julkaistussa kirjeessä kirjoittaja (todennäköisesti Anders Gillberg) siirtyy tuntemiinsa kuuroihin.
En härads-Prophoss war här för 40 År tillbaka, som war både döf och dum; men gjorde sina Syslor likafullt förswarligen.
Kihlakunnan profossi, joka on saanut työnsä tehtyä kykenemättä kuulemaan ja puhumaan, on todennäköisesti keskittynyt ruumillisten rangaistusten antamiseen. "Här" tarkoittanee Hollolaa, josta valitettavasti kirkonkirjat ennen vuotta 1765 ovat palaneet.
En både döf och dum Åbo och Hemmans-Brukare i Pakola By, som har både Hustru och Barn, känner jag, som gör så wäl förswarliga Krå-Käril, som Kärror och Kärr-Hjul.
Rippikirjaa selaten Hollolan Paakolasta löytyy sokeiksi merkittyjä, mutta ei tätä kuuroa perheenisää, joka teki kärryjä ja kärrynpyöriä minulle mysteeriksi jäävien (varmaankin puisten) astioiden ohella.

Puuesineillä jatkaen.
En liten Gåsse om 6 a 7 År, bäde döf och dum, på Padoma i Kåskis, som gamla Befallningsmannen Grundeiss själf gjordt och tälgt en Trä-Musquett åt och dess Son Carl Grundeiss, Corporal wid Lätta Dragonerne, har lärdt exercera, har jag sedt med så godt skick och stå[?]ning handtera sitt Gewär med fina riktiga Tempo, at det warit nöje at se uppå.
Kirkonkirjojen mukaan nimismies Grundeitz asui Hämeenkosken Padomaan kylässä eli on luontevaa että hän on kiinnittänyt huomiota saman kylän (mahdollisesti oman asuintalonsa) poikalapseen. Ja ymmärtänyt, että kuurollekin pojalle puinen musketti on mieluinen lelu.

Onkohan Grundeitzin korpraalipoika harjoituttanut tätä leikkisotilasta yksinään vai onko mukana ollut isompi lapsijoukko?

(Tekijänoikeuksia rikkoen kuva on muokattu Colonial Williamsburgin Making History -blogin valokuvasta. Välillä näinkin.)
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , , , ,

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Eva Kemppaisen kesäpäivä

Kansan lehdessä julkaistiin 22.8.1868 K. Saarelaisen teksti, joka ansaitsee esiinnoston. Viitasaaren rippikirjan 1857-66 sivun 150 perusteella tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1860, jolloin Eva oli 29-vuotias.
Muutama vuosi sitten tapahtui Kutemaisen talossa Keihärinkosken kylässä ja Viitasaaren pitäjässä seuraava sukkela naimis-kauppa.
Mainitun talon emäntä Eva Kemppainen, nuori ja ihana nainen, oli jäänyt leskeksi, oltuansa pari vuotta naimisessa. Kun talo on rikas ja emäntä nuori ja pulska, niin ylkämiehiä käydä laskettelee katkeematta semminni kun talossa pidettiin miehet miehen vertaisina, syötettiin, juotettiin, kohteliaasti kohdeltiin, niinkuin sivistyneemmän kansan seassa tapana on. Tämä Evamme on kotosin kunniallisimmista perheistä seurakunnassa; ja että hän osaltansa ei vähennä, vaan päin vastoin korottaa perheensä kansallis-arvoa, sen saamme kohta huomata.
Eräänä tyynenä ja kauniina kesä aamuna, kun linnutkin lehdikoissa jo alkoivat lopetella aamu-virsiänsä ja vetäydä katveen auringon säteiltä, kun lehmä-karja jo kirmasi tahi käydä kelkutteli Kiekkomäen laidetta ja heinämiehet valkoisissa hihoissansa, kontit ja leilit selässä, vilkkoivat puitten suojasta lasketellessansa Heinäkorven niitylle, seisoo Evamme kaivon kannen ääressä huosioiden maito-kehlojansa (pyttyjänsä), jotka, ladotut riveihin, kuulsivat kaivon kannelta kuin ääretön kasa mehiäis-kannuja. Lehmät oli jo aikaa sitten lypsetyt ja tämä toimellinen ja siisti talon emäntä jo kirnunnutkin tänä aamuna kellertävän veden voipyttyynsä. 
Aivan yksin kun oleili kartanolla, heinäväen mentyä niitylle, veisaili hän tuttua aamuvirttä huviksensa, kun näki sievästi vaatetetun nuoren miehen nousevan pellon veräjästä ja tulevan Juhannus-koivun alle katveen, joka oli keskellä pihaa. Vieras istahti nurmikolle ja laski eväslaukun viereensä, ripustettua luodikkonsa koivun oksaan. 
Emäntä pujahti vaatehuoneeseensa ja otti sen notkuvalta orrelta sievän huivin päähänsä, lähtien vierasta tervehtimään, jonka nyt huomasi olevan tuntemattoman miehen. Tavallisten tervehysten perästä, sanoi ylkämies olemansa Kivijärveltä, ja alkoi ujoillen kannatella kosioimis puheita. Vieras vaadittiin tupaseen, voi suolattiin sukkelasti ja emäntä kantoi vähitellen pöydälle nuorta voita, kalat, leivät ja maukkaan viilikehlon, ladotut lumi-valkealle pöytä-liinalle. Sen vikkelästi toimitettua, vieras vaadittiin ruualle. Puhe jatkui nyt yhä ja kääntihe taloudellisille aloille, jossa aineessa vieras tuntui olevan erittäin kokenut; semminni kiitti hän tämän talon tointa, vieläpä rakennus-tapaakin, tarkoin tiedustellen aitat, jyvät ja ruokavarat. 
Nyt alkoi ylkämies olla kuin kotonaan, saatuansa kaikki haluttavat tiedot, nousi ruualta ja kiitteli kohteliasta emäntää, jolloin hän rohkeni myös lähestyä häntä niin liki, että oppineella sukkeluudella sieppasi emännän vyötäisellä riippuvat huoneiden avaimet, virkkaen: "jos olet äänettä niin saat pitää henkesi ; vaan hiiskutko sanaakaan, niin saat paikalla nähdä keuhkosi höyryävän". Rohkeasti astui nyt rosvo aittaan, jossa tiesi talon parhaat tavarat ja rahat tallellettavan ja kääri siellä kokoon minkä kerkisi. 
Onneksi oli aitan ovi hänen huomaamattansa painunut pian kiini; tämän huomattua hiipi emäntä tunnetulla vaimon vikkelyydellä aitan ovelle ja silmänräpäyksen nopeudella oli ovi lukossa ulkoapäin ja kova salpa vielä rivassa, samalla kuin emäntä heleällä äänellänsä alkoi huhuilla väkeä avuksi. Rosvo kiljui, melusi ja uhkasi; vaan se yhä pahenti asiatansa, sillä nyt kaikui hätähuuto moni-äänisenä kajeena ja tungiksen läpi lehtoin viimein heinä-niitylle, joka oli parin nykyisen virstan päässä, josta heinämiehet, nopeina kuin nuoret jalopeurat, juoksivat rakastetun emäntänsä apuun. 
Sillä välin oli rosvo kiivennyt aitan yliselle, survonut tuohi katon auki ja pisti juuri pahanilkisen päänsä ylös katolle, kun urhollinen emäntämme tämän huomaten sieppasi hiilikoukun tuvan seinukselta ja seisoi samalla aitan räystään edustalla, josta rosvo aikoi valuttaida maahan, uhaten paikalla tappaa hyväntahtoisen emäntämme. Aitta oli jotenni korkea, ettei rosvo uskaltanut puottaita tantereelle, vaan jäi silmänräpäykseksi miettimään mäenlaskuansa; tämän kalliin hetken käytti emäntä hyväksensä. 
Hän hyvin tiesi että rosvo maahan päästyänsä ei säästäisi henkeäkään ja heinä-väki yhä viipyi; siis rohkasiin hän ojentamaan hiilikoukkunsa, paiskasi sen kaikin voimin rosvon olkapäähän, pyörähytti sen vartta niin että koukku kääntyi rosvon niskaan ja riipasi säikähtyneen pahantekiän häränpyllyä maahan, sillä seurauksella ja täräyksellä että heittiön housut repesi ja vielä muutakin, josta tämä konna hetken halvaukselta estettiiin pahuuttansa jatkamasta, siksi kuin heinämiehetkin kohta joutuivat sota-kentälle ja varustivat tämän kunnon ylkämiehen hyvin ansaituilla kihloilla — raippaköysillä — käsivarsiin. 
Näin pelasti urhollinen Evamme henkensä ja tavaransa sekä saattoi ruununmiesten käsiin tunnetun suuren pahantekiän, josta urotyöstä hän ansaitsee kansallisen kunnioituksen — ehkäpä esivallallisen kehotuksenkin!
Kuva kirjasta A system of modern geography : for schools, academies, and families : designed to answer the twofold purpose of a correct guide to the student, and of a geographical reading book (1836). Flickr Commons
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , ,

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Pätevyyden arviointi

1) Selailin Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston tarjontaa tositarkoituksella. Kurssi, jonka luennoitsijan olen yleisöesitelmissään havainnut superfiksuksi, sai pari tähteä viereensä. Kurssi, jonka luennoitsijan kurssilla olen jo ollut, ei houkutellut.

Entäs tuntemattomat? Ei huvita maksaa 75 euroa ja havaita ekalla luennolla kuuntelevansa surkeaa viestijää, joka pahimmassa tapauksessa puhuu läpiä päähänsä. Joten käännyin FB-kaverieni puoleen nimilistalla ja sain päivän kuluessa puoltavia lausuntoja 66%:lle ja sitä kolmatta porukka ei ehkä tuntenut.


2) FB:stä puheen ollen. Siellä huomasin, että Ihan Oikea Historiantutkija totesi ottavansa IOH2:n tutkimukset "suolarippusen kera" eli ei niihin täysin luota. Hämmästyin. IOH2:n tutkimusala ei minua kiinnosta, joten en ole tekstejään lukenut. Mutta tutkimuksistaan syntyy jatkuvasti julkaisuja ja nämä saavat medianäkyvyyttä, joten olen luullut päteväksi.


3) Niinpä niin. Skepsiksen FB-ryhmässä kysyttiin eilen
Onko olemassa kohtuullisen helppoa tapaa, jolla tavallinen ihminen voi tarkistaa, mikä on yksittäisen tutkijan asema tiedeyhteisössä. Tarkoitan onko hän tiedeyhteisössä arvostettu tutkija, jonka tutkimuksiin muut nojaavat vai kirjoittaako hän ihan omaa tarinaansa.
Ja ymmärrän sen, että vaikka tieteentekijä olisi yksin kaikkia muita alansa tutkijoita vastaan, niin se ei automaattisesti tarkoita, että hän on väärässä.
Asialliset vastaukset neuvoivat tarkistamaan yliopiston kotisivua ja julkaisujen saamia viittauksia. Enpä näiden pohjalta arvailisi yhdenkään historiantutkijan IOH-potentiaalia. Tyypillisesti tutkimuksissa on viittauksia tyyliin "tätä aihetta on NN tutkinut" eikä tämä varsinaisesti tarkoita, että NN:n tutkimus oli erityisen erinomainen.

Tutkimusrahoituksen jokseenkin jatkuva saaminen voi näyttää pätevyyden merkiltä, mutta se voi olla myös taitavuutta hakemisessa, suhteita ja sopivia aiheita. Samaa voi sanoa vertaisarvioitujen julkaisujen määrästä. Ja kirja-arvostelut suodattuvat henkilökohtaisten suhteiden läpi, kuten vuosi sitten kirjoittelin.

Eli laihat on eväät arviointiin. Epäileväisellä.

Välikuvat Punch 1841, The Open Court (1887), North Carolina Christian advocate (1894)
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)